OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA
|
|
- Katriina Jaakkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA
2 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vanhustenhuollossa. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa (Omaishoitolaki, 937/2005). Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, johon kuuluu hoidettavalle annettava omaishoito sekä muut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, jotka määritellään hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoitolain 3 :n mukaan kunta voi myöntää omaishoidon tukea, jos: - henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa, - hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palveluiden avulla, - hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia, - omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää, - hoidettavan koti on terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva - tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista. Omaishoidontuki on harkinnanvarainen etuus, jota myönnetään kunnan talousarviossa varatun määrärahan puitteissa. Sopimukset omaishoidon tuesta tehdään pääsääntöisesti toistaiseksi voimassa olevaksi. Erityisistä syistä sopimus voidaan tehdä myös määräaikaisena. Omaishoidon tuen myöntäminen pohjautuu omaishoitajan ja omaishoidettavan toimintakyvyn ja voimavarojen arviointiin. Arviointi koostuu kotikäynnillä tehtävästä havainnoinnista, omaishoidettavan ja omaishoitajan haastatteluista sekä toimintakyvyn arvioinnista. Toimintakyvyn arvioinnissa käytetään yli 65 -vuotiaiden kohdalla RaVa -toimintakykymittaria ja tarvittaessa MMSE - luokitusta (Mini Mental State Examination, älyllisen toimintakyvyn arviointiin tarkoitettu muistitesti). Toimintakykyä ja voimavaroja arvioitaessa käytetään apuna myös Arjessa selviytymisen profiili -testiä. Toimintakyvyn ja hoitoisuuden arvioinnissa käytetään kaikissa ikäryhmissä myös lääkärinlausuntoa ja tarvittaessa muita asiantuntijalausuntoja. Omaishoidon tukea myönnetään vain niille omaishoidettaville, joiden hoito on ympärivuorokautista tai päivittäin jatkuvaa. Omaishoidon tuki maksetaan hakemuskuukautta seuraavan kuukauden alusta. Omaishoidontukea ei myönnetä takautuvasti. SOPIMUS OMAISHOIDON TUESTA Omaishoitosopimuksella tarkoitetaan hoitajan ja hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan välistä toimeksiantosopimusta omaishoidon järjestämisestä (Omaishoitolaki 2). Sopimuksen liitteeksi laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma (8 ). Sopimus sisältää tiedon hoitopalkkion määrästä ja maksutavasta, oikeudesta 4 :n 1 momentin mukaisiin vapaapäiviin, määräaikaisen sopimuksen kestosta ja tiedon hoitopalkkion maksamisesta hoidon keskeytyessä hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä. Sopimuksen liitteenä olevasta hoito- ja palvelusuunnitelmasta selviää omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö sekä muiden hoidettavalle tarpeellisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden määrä ja sisältö. Palvelusuunnitelmasta käy myös esiin omaishoitajan hoitotehtävää tukevien sosiaalihuollon palveluiden määrä ja sisältö sekä miten hoidettavan hoito järjestetään hoitajan vapaan, terveydenhoitoon liittyvien käyntien tai muun poissaolon aikana (Omaishoitolaki 7 ). 1
3 Omaishoidon tuki tarkistetaan yleensä kerran vuodessa. Tarkistus tehdään kuitenkin aina omaishoidettavan hoidon tarpeen tai muun tilanteen muuttuessa. Omaishoidon tukea tarkistaessa kartoitetaan ovatko omaishoitajan antama hoito ja muut mahdolliset tukipalvelut riittäviä. Tarkastuksen yhteydessä pyydetään tarvittaessa uusi lääkärinlausunto ja päivitetään hoito- ja palvelusuunnitelmaa. OMAISHOITAJA Hoitajan tulee olla hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö, jonka terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia. Hoitajaksi soveltuu henkilö, jonka hoidettava on hoitajakseen hyväksynyt ja joka oman ikänsä, kuntonsa ja elämäntilanteensa puolesta soveltuu tähän tehtävään. Omaishoitajalta edellytetään terveytensä, hoitotaitojensa, soveltuvuutensa, voimavarojensa ja elämäntilanteensa puolesta sopivuutta tehtävään. Jos omaishoitajalla on dementoiva sairaus, mielenterveyden ongelmia tai päihteiden väärinkäyttöä tai hoitajan ikä ja toimintakyky rajoittavat hänen toimimistaan omaishoitajana, voidaan omaishoidontuki olla myöntämättä tai lakkauttaa. Hoitajan soveltuvuudesta hoitotyöhön voidaan edellyttää lääkärin ja/tai muun sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijan lausunto. Hoitaja ei ole työsuhteessa kuntaan eikä hoidettavaan. Hoitajan eläketurva määräytyy kunnallisen eläkelain (549/2003) mukaisesti. Kunta on järjestänyt omaishoitajille tapaturmavakuutuslain (608/ mom.) mukaisen vakuutuksen eli niin sanotun vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen. Omaishoidontuki saattaa vaikuttaa Kansaneläkelaitoksen ja työvoimatoimiston etuuksiin. Hoitajan tulee itse tarkistaa omaishoidontuen vaikutukset saamiinsa muihin etuuksiin. HAKEMINEN Omaishoidon tukea haetaan kirjallisella hakemuksella. Hakemuksia saa vanhustenhuollon päälliköltä puh. (02) (Eva Manelius) tai internetistä Kemiönsaaren kunnan verkkosivuilta osoitteessa (Sosiaali- ja terveydenhuolto/vanhustenhuolto/lomakkeet). Lomakkeen voi lähettää sähköisesti ja sen voi varmentaa pankkitunnuksin. Hakemukset voi myös toimittaa osoitteeseen: Kemiönsaaren kunta Omaishoidontuki Vretantie Kemiö OMAISHOIDON TUEN PORRASTUS Omaishoito on porrastettu kahteen luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella. Hoitopalkkiot ovat vuonna 2013 eri luokissa seuraavat: Ryhmä Hoitopalkkio /kk RaVa-toimintakykymittari I 374,51 /kk* 2,0 3,49 RaVa-indeksi II 749,01 /kk* 3,5 4,02 RaVa-indeksi (pääsääntöisesti lapsiasiakkaat) 2
4 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT Omaishoidon tukea haettaessa edellytetään pääsääntöisesti, että hoidettavalle on jo myönnetty vähintään Kelan eläkkeensaajan hoitotuki. Kelan hoitotukea ei kuitenkaan edellytetä, kun omaishoidon tukea haetaan esim. saattohoidon tai muun lyhyen jakson ajaksi sekä alle 65-vuotiailta, jotka eivät ole oikeutettuja eläkkeensaajan hoitotukeen. Omaishoidon tuen myöntämiseen vaikuttaa molemmissa luokissa se, kuka on päävastuussa hoidosta. Jos hoidon sitovuus ja vaativuus täyttää omaishoidolle asetetut kriteerit, mutta hoitovastuu on pääsääntöisesti jollain muulla kuin omaishoitajalla, voidaan omaishoidon tuen luokkaa laskea tai se voidaan jättää kokonaan myöntämättä. Hoitoisuusluokka I RaVa -indeksi 2,0 3,49 ja/tai MMSE <18/30 Alemman indeksipisteytyksen asiakas ei tarvitse ympärivuorokautista hoitoa, mutta hän tarvitsee runsaasti apua päivittäisissä henkilökohtaisissa hoitoon ja huolenpitoon liittyvissä toiminnoissa tai apua alentuneen psyykkisen toimintakyvyn ja muistitoimintojen vuoksi. Korkeamman indeksipisteytyksen asiakas tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa. Omaishoitajan työ on päivittäistä ja sitovaa. Asiakas ei voi asua yksin, mutta voi selviytyä muutaman tunnin ilman toisen henkilön jatkuvaa läsnäoloa ja valvontaa. Omaishoito on vaihtoehto tehostetulle palveluasumiselle/ pitkäaikaiselle laitoshoidolle. Kela on käytännössä myöntänyt korkeamman indeksipisteytyksen omaaville asiakkaalle erityishoitotukea. Hoitoisuusluokka II RaVa -indeksi 3,50-4,02 ja/tai MMSE <13/30 Tähän ryhmään kuuluvat ne hoidon ja huolenpidon kannalta erityisen raskaassa siirtymävaiheessa (ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat) olevat asiakkaat, jotka eivät voi asua yksin, esim. asiakkaat, joiden saattohoito tapahtuu kotona hoidettavan ja hänen omaistensa ja läheistensä tahdon mukaisesti. Sopimus on määräaikainen (3 kk) ja sopimusta tarkistetaan määräajan umpeuduttua. Hoitaja on hoidossa tapahtuvan siirtymävaiheen vuoksi lyhytaikaisesti estynyt tekemästä työtä tai päätoimista opiskelua. Omaishoitajalain 5 mukaan korotettuun hoitopalkkioon ei ole oikeutta, mikäli hoitajalla on samalta ajalta vähäistä suurempia työtuloja. Oikeutta korotettuun hoitopalkkioon ei myöskään ole, jos hoitaja on samalta ajalta oikeutettu saamaan tukea, jonka tarkoituksena on korvata menetettyä ansiotuloa (esim. vuorottelukorvaus tai sairausvakuutuslain mukainen erityishoitoraha alle 16-vuotiaan lapsen vanhemmalle). Tähän ryhmään kuuluvat vaikeavammaisten lasten vanhemmat ja esim. vanhemmat, joiden syöpäsairaat lapset eivät voi tartuntariskin vuoksi olla tekemisissä toisten lasten kanssa. HOITAJAN LAKISÄÄTEISEN VAPAA-AJAN MÄÄRÄ JA JÄRJESTELYT Omaishoitolain 4 :n mukaan omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata kolme (3) vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Sidonnaisuus katsotaan ympärivuorokautiseksi siinäkin tapauksessa, että hoidettava viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta käyttäen kodin ulkopuolisia sosiaali- ja terveyspalveluja tai saaden kuntoutusta tai opetusta. Omaishoitajalla on mahdollisuus pitää ansaitut vapaapäivät säännöllisesti kuukausittain tai vaihtoehtoisesti hän voi myös säästää vapaapäiviään ja pitää vapaan pidemmässä jaksossa. Vapaapäivät tulee käyttää saman kalenterivuoden aikana tai viimeistään seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Omaishoitajan vapaata sovittaessa pohditan yksilöllisesti omaishoidettavan ja omaishoitajan tilanteeseen soveltuva omaishoitoa korvaava hoidon muoto. 3
5 Hoitajan vapaa-aika on mahdollista järjestää hoidettavan lyhytaikaisena hoitona vuodeosastolla tai tai päivätoimintana 1 kerta /viikko Päiväkeskuksessa. Vapaapäivät voidaan toteuttaa myös jakamalla vapaata vastaava tuntimäärä useammaksi vuorokautta lyhyemmäksi jaksoksi. Hoitajan loman ajaksi voidaan palkata myös sijaishoitaja, jonka palkkio on 48,46 /vuorokausi. Tämä järjestely edellyttää, että hoitaja hankkii itse sopivan sijaisen. Lakisäteisen vapaan pitäminen ei vähennä hoitopalkkion määrää. Kunta tekee omaishoidon tueksi annettavista palveluista aina maksupäätöksen. Palveluista perittävät maksut voidaan määrätä maksuja koskevien yleissäännösten perusteella. Lakisääteisen omaishoitajan vapaan aikaisen omaishoitajan työtä korvaavan palvelun asiakasmaksu on laitoshoidossa 11,30 /vrk. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta 387/2008, 6 b ) HOITOPALKKION ALENTAMINEN, KESKEYTYS JA LOPETTAMINEN Säännöllinen jaksottaishoito vähentää hoidon sitovuutta ja vaativuutta. Viikko lyhytaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa ja kolme viikkoa omaishoidossa kotona kuukaudessa ei alenna omaishoidon tuen palkkiota. Säännöllisesti kaksi viikkoa lyhytaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa ja kaksi viikkoa omaishoidossa kotona kuukaudessa, vähentää omaishoidon tuen palkkiota 30 % kuukaudessa. Omaishoidettavan yli kuukauden sairaala- tai laitoshoito keskeyttää hoitopalkkion maksamisen tilapäisesti kuukauden kuluttua. Omaishoitajan sairastuessa hoitopalkkion maksu keskeytetään hänelle 7 vuorokauden jälkeen. Tällöin kunta on velvollinen järjestämään hoidon omaishoidettavalle. Hoidettava maksaa hoitajan sairastumisen ajaksi järjestetystä hoidosta normaalin asiakasmaksun. Tuen mahdollisesta jatkamisesta tulee neuvotella omaishoitotukivastaavan kanssa. Omaishoitosopimus voidaan irtisanoa kunnan puolelta päättymään aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden kuukauden kuluttua ja omaishoitajan irtisanoessa yhden kuukauden kuluttua. Omaishoitolaissa ei ole määritelty erityisiä irtisanomisperusteita. Omaishoidontuen sopimus voidaan irtisanoa, jos hoito ei enää vastaa hoidettavan etua ja vaarantaa hänen terveyden ja turvallisuuden. Suullinen irtisanominen vahvistetaan kirjallisesti. Omaishoidon tuki lakkaa, kun omaishoidon tuen edellytykset eivät täyty johtuen joko hoidettavasta tai hoitajasta. Omaishoitaja on velvollinen välittömästi ilmoittamaan tuen saantiin vaikuttavista olosuhteiden muutoksista. Kun tuen edellytykset lakkaavat pysyvästi, tuki maksetaan korkeitaan muutoskuukauden loppuun. Omaishoitosopimus päättyy sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoito käy hoidettavan terveydentilasta johtuvista muutoksista tarpeettomaksi. 4
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERITJA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA KOSKIEN ALLE 75 VUOTIASTA ASIAKASTA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERITJA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA KOSKIEN ALLE 75 VUOTIASTA ASIAKASTA SEf: Kemiönsaaren kunnan peruspalvelulautakunta hyväksynyt 29/6 2015 (palkkiot ja maksut
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vuonna 2015 (Perusturvalautakunta 16.12.2014 149)
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vuonna 2015 (Perusturvalautakunta 16.12.2014 149) Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4)
1 Perusturva/Erityispalvelut ja Ikääntyneiden palvelut 22.12.2015 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) Omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet v. 2014 (Perusturvalautakunta 17.12.2013 166, 13.5.2014 55)
Perusturvatoimi Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet v. 2014 (Perusturvalautakunta 17.12.2013 166, 13.5.2014 55) Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä
LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET 2017
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET 2017 Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa (Omaishoitolaki, 937/2005).
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.
Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2018
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2018 Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa (Omaishoitolaki, 937/2005).
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.
Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut
1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen
Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -
1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon
TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT
OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Tuen yleiset myöntämisperusteet
Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.12.2017 82 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ 2 Omaishoidon tukea koskevan lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon
KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)
LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN
1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen
Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa
Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
PYSYVÄISOHJE 1 (8) Omaishoidon tuki OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEISTUS. 1.9.2013 alkaen toistaiseksi Korvaa aiemman ohjeen
PYSYVÄISOHJE 1 (8) PTL 13.6.2013 Liite 9, PTL 29.8.2013 106 Liite 7 Dno 649/05.12.00/2013 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEISTUS Voimassa: 1.9.2013 alkaen toistaiseksi Korvaa aiemman ohjeen 1.
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella
Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2016 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan
Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011
Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon
Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön
HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen
OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016-
OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- Petäjäveden kunta Päivitetty 7.3.2016 AI SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 1.Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset...
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio
Hoito- ja vanhuspalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2014 Omaishoidontuki Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,
Ympärivuorokautinen sidonnaisuus tarkoittaa sitä, että omaishoitajan on huolehdittava hoidettavastaan kaikkina vuorokauden aikoina.
Hoito- ja vanhuspalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2013 Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2014 Perusturvalautakunta 28.1.2014 Liite 12 Sivu 2 / 9 SISÄLLYS OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2014 -------------- 3 Omaishoidon tuen määritelmä
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2019 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012
PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 Pyhännän kunnassa omaishoidon tukea haetaan oheisella lomakkeella.
Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.1.2012 11, indeksitarkistus Sotela 16.12.2014 vuodelle 2015.
HEINOLAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveystoimi 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/2005) Omaishoidon tuki on lakisääteinen ja määrärahasidonnainen
[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]
2015 Someron kaupunki [OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] Sivu 1 / 6 Someron kaupungin omaishoidon tuen myöntämisohjeet 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai
OMAISHOIDON LINJAUKSET JYVÄSKYLÄN VERKOSTOKAUPUNGISSA JA KEURUSSEUDUN KUNNISSA
OMAISHOIDON LINJAUKSET JYVÄSKYLÄN VERKOSTOKAUPUNGISSA JA KEURUSSEUDUN KUNNISSA 2009-2012 Petäjäveden kunta SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
LIITE 5 Perusturvaltk 18.1.2018 6 Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET VUODELLE 2019
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET VUODELLE 2019 Omaishoidontuki perustuu omaishoidosta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin (950/2006, 318/2011, 1317/2014, 1646/2015, 511/2016). Omaishoidon
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ 2012 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI ALKAEN
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI 1.3.2017 ALKAEN Hyväksytty kunnanhallituksessa 6.3.2017 / 2 OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2015 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:
Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten
Omaishoidontuesta annetun lain 3 mukaan kunta voi myöntää omaishoidontukea, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY 1.1.2013 Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 19.4.2018 1 Sisällys 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 2 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3. Palvelutarpeen arviointi...
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT ALKAEN
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT 1.2.2017 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja periaatteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon tai huolenpidon
Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio
Vammaispalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2014 Omaishoidontuki Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.
Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN
1 Versio 14.1.2013 Perusturvalautakunta 13.2.2013 liite nro 1 OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN Omaishoidontukea voidaan myöntää omaishoitolain 3 :n mukaan, jos 1. henkilö alentuneen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 19.5.2009 Päivi Joensuu Terttu Lakaniemi Merja Mäkitalo SISÄLLYS 1. Omaishoidontuki 2. Omaishoidontuen hakeminen 3. Tuen myöntämiskriteerit
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2017 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta
Omaishoidon tuen tarkoitus
Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään
OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017
PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa 20.12.2016 Perusturvaosasto 119 Suvi-Tuulia Seitsojoki 08.12.2016 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 Omaishoidon tukea haetaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.11.2012 21 Ohjeen voimassaoloaika 1.1.2013 alkaen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.11.2012 21 Ohjeen voimassaoloaika 1.1.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö.. 2 1.1 Omaishoidon tuen
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut
1(8) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut 2(8) SISÄLTÖ 1 Yleistä omaishoidon tuesta... 3 2 Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3 Omaishoidon sopimus
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN 1. OMAISHOITO Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun
Yleistä omaishoidontuesta
Omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2019 Sosiaali- ja terveyslautakunta Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)
1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit
1 (7) Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain (2005/937) mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2015 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 27.2.2014 (päivitetty 9.9.2015)
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 27.2.2014 (päivitetty 9.9.2015) 1 Sisällys 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 2 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3. Palvelutarpeen
OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus
RÄÄKKYLÄN KUNTA Sosiaaliosasto Perusturvalautakunta OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot Hyväksytty perusturvalautakunnassa 24.2.2016 7 SISÄLTÖ 1 OMAISHOIDONTUKI...
Omaishoidontuen toimintaohje
Omaishoidontuen toimintaohje 1/2015 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 2. Omaishoidontuen myöntämisedellytykset... 2 3. Hoito- ja palvelusuunnitelma... 2 4. Päätös omaishoidontuesta sekä
OHJE OMAISHOIDON TUESTA 2017/tarkennus
1 (7) OHJE OMAISHOIDON TUESTA 2017/tarkennus 24.5.2017 Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen 1. Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille
Omaishoidon tukihakemukset toimitetaan ikäihmisten palveluiden työntekijälle:
Omaishoidon tuen ohjeistus 1. Yleistä Laki omaishoidon tuesta (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu. Lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaista