Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö xxxxxxxx

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö xxxxxxxx"

Transkriptio

1 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö xxxxxxxx

2 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa. Varhaiskasvatustyön tavoitteita tukeva toimintakulttuuri luo suotuisat olosuhteet lasten kehitykselle, oppimiselle, osallisuudelle, turvallisuudelle, hyvinvoinnille sekä kestävälle elämäntavalle.

3 Yhteisö oppii yhdessä ja toisiltaan Yhteisömme muodostuu kolmen päiväkodin henkilökunnasta, lapsista ja heidän perheistään. Tämä varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelma kuvaa toimintatapojamme ja -kulttuuriamme ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Osallisuuden kokemusta kannattelemme yhteisössämme * Kysymällä ja kuuntelemalla lasten kokemuksia ja mielipiteitä mm. lasten kokouksissa, jotka toteutuvat ryhmissä aamupäivän aikana tai ennen lounasta, kun ollaan yhdessä koolla. * Kasvattajan läsnäololla lasten leikkitilanteissa, leikeissä eri kokoisissa ryhmissä, pienryhmäleikit varmistaen. Kasvattaja oppii tuntemaan lasten ajattelua ja ideoita. * Henkilökunnan näkökulmia kysymällä ja kuuntelemalla kokouksissa viikoittain. Toimintamme rikkaus on tiedon ja osaamisen jakaminen * Henkilökunta osallistuu erilaisiin varhaiskasvatuksen koulutuksiin: Mm. Tieto- ja viestintäteknologia, Aivotaidot ja stressinsäätely, Musakärry-koulutus, Kestävä kehitys -verkosto. * Koulutusten jälkeen opittua jaetaan kertomalla koulutuksista kollegoille ja toteuttamalla opittua lasten ja henkilökunnan kanssa - esim. tuotetaan musiikkia yhdessä tai stressinsäätelyn keinulautamalli tiimeissä. 3

4 Yhteisö oppii yhdessä ja toisiltaan Yhteisössämme kokeilemme uusia toimintatapoja. * Otamme käyttöön tabletit ja älypuhelimet. Jokaisessa ryhmässä, jolla on tabletti, otetaan käyttöön oma blogi tai muu soveltuva sosiaalisen median kanava. Somen käytöstä keskustellaan vanhempien kanssa. Esim. blogiin valitaan yhdessä lasten kanssa kuvia ja dokumentoitavia asioita. Väline lisää ryhmän yhteenkuuluvuutta. * Kannustamme toisiamme kokeilemaan uusia toimintatapoja kertomalla kokouksissa hyvistä käytännöistä, joita olemme lasten kanssa toteuttaneet. Hyödynnämme vahvuuksia ja opimme toisiltamme. * Jokaisessa ryhmässä toteutetaan jokin teko / toiminta / kokemus, jonka ryhmän lapset antavat lahjaksi toiselle ryhmälle. Pienet oppivat isoilta - isot pieniltä. *Jokainen tiimi kertoo lukuvuoden aikana yhden arviointi-casen (Arvioi aikuisen toimintaa ja aikuisen järjestämää oppimisympäristöä jossakin varhaiskasvatuksen toiminnossa). Ryhmän / päiväkodin yhteisissä projekteissa näkyy lasten vahvuuksien tunteminen ja heidän osallistumisensa sitä kautta. Projekteissa lapsi saa kokemuksen myös uuden opettelusta. Yhteisömme on toisia kunnioittava ja arvostamme hyvää käytöstä. Lasten kanssa keskustelemme säännöllisesti toisten huomioon ottamisesta ja kiitämme hyvästä käytöksestä. Otamme lapset vastaan yksilöllisesti joka päivä. Työyhteisönä olemme toisillemme ystävällisiä ja kannustavia. 4

5 Yhteisö oppii yhdessä ja toisiltaan Kohokohtia ovat yhdessä valmistellut juhlat ja yhdessä vanhempien kanssa toteutettu toiminta. * Isovanhempien päivää / Suomi100-juhlaa rakennamme yksikössä yhdessä kasvattajien ja lasten kanssa ideoiden. Otamme isovanhempia mukaan valmisteluun kysymällä heiltä lapsuuden lempileikeistä, -lauluista ja -kirjoista. * Anna lapselle lahjaksi päivä - vanhempainilloissa on innostettu vanhempia osallistumaan päiväkodissa yhdessä tekemiseen lasten kanssa. Jokaisessa päiväkodissa toteutetaan aloitteita ja ne dokumentoidaan ryhmän tiedotteisiin. 5

6 Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö 6

7 Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Yksikössämme leikkiä, kaveruutta ja yhteisöön kuulumista kuljetetaan ajatuksella Leikitsä mun kaa? Pienryhmätoiminnan suunniteltu toteutuminen kannattelee leikkiä. Kasvattaja huolehtii lapsille päivittäin erilaisia leikki- ja toimintaympäristöjä. Käytämme koko talon tiloja ja ulkoilemme vuorotellen aamupäivien aikana. Päiväkodin tiloissa vältämme tilojen täyttämistä pöydillä. Lapsia autetaan löytämään leikeille tilat vauhdikkaampaan leikkiin ja hitaampaan leikkiin. Höntsäilyleikeillekin on paikkansa ja kasvattaja mahdollistaa sen oppimisympäristön järjestelyin. Näin leikki saa näkyä ja kuulua. Kasvattajat tarjoavat leikkeihin materiaaleja lapsille. Pieni lapsi ei vielä osaa pyytää materiaaleja, joten kasvattaja tarjoaa niitä. Kasvattajayhteisössä emme keskeytä leikkivää aikuista asioilla, jotka voivat odottaa. Jokaisessa ryhmässä kauden teemaksi/projektiksi nostetaan lasten leikkien / mielenkiinnon kohteiden sisältöjä. 7

8 Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Leikin ja taiteellisen kokemisen tiloiksi jokainen päiväkoti laajentaa säännölliseen käyttöön leikkiympäristöiksi Kumpulan ja Toukolan puistot, lähimetsät, lähikentät, kirjastoauton tai Arabian kirjaston ja Kylätilan. Eri ympäristöissä huolehdimme siitä, että lapsella on turvallinen ja luottavainen olo. Laajennamme oppimisympäristöä iän mukaan. Vuoden aikana havainnoimme leikkiä rajoittavia ja edistäviä toimintatapoja päiväkodeissamme. Tiimit kuvaavat jonkin leikkitilanteen tai kirjaavat havainnot, jonka jälkeen dokumentti arvioidaan tiimissä. Näistä keskustelemme yhteisömme kokouksissa. 8

9 Kehittämiskohteena Kaveritaidot - Kaveritaidot hyveiden hengessä

10 Kaveritaidot hyveiden hengessä Henkilöstö varmistaa kaikkien lasten osallisuuden vertaisryhmässä olemalla läsnä lasten leikeissä ja toiminnoissa. Kasvattaja ohjaa lasten kaveritaitoja Hyveiden avulla sanoittamalla ja ohjaamalla olemaan reilu, ystävällinen, rohkea ja kannustava. Marjala Koivikko Nurmikko Reiluus Reiluus Reiluus Kannustavuus Kannustavuus Kannustavuus Ystävällisyys Rohkeus Rohkeus Kunnioittavuus Huomioonottavuus Rehellisyys Yhteenkuuluvuus Ystävällisyys Jokainen ryhmä järjestää lasten kanssa kaverijuhlan. Kaverijuhlalla tuomme lapselle kokemuksen kuulumisesta lapsiryhmään. Yhteenkuuluvuutta lisäämme projekteilla, joita lapset tekevät yhdessä, niiden avulla tuomme kokemusta yhdessä olemme enemmän. Tunteita nimeämme lapselle avuksi oman olon tunnistamiseen päivittäin. Kasvattajat osoittavat myötätuntoa esim. jos lapsi on surullinen hänet otetaan syliin ja häntä lohdutetaan. Jos hän kokee mielipahaa jostain mitä tapahtuu-hän ei jää yksin vaan kasvattaja pysähtyy asiaan lapsen kanssa. Mm. musiikissa ja kirjallisuudessa juttelemme lasten kanssa tunteista ja hyveistä. 10

11 Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Ryhmien toiminnan suunnitelmissa on osoitettavissa niiden pohjautuminen perheiden kanssa käytyihin keskusteluihin lasten tarpeista, mielenkiinnon kohteista ja vahvuuksista. Jokaisen perheen kanssa on pidetty varhaiskasvatussuunnitelma- tai esiopetussuunnitelmakeskustelu ja syksyn 2017 aikana 1-5-vuotiaiden vanhempainilloissa on keskusteltu lasten vahvuuksista ja mielenkiinnon kohteista, hyveistä, ekologisuudesta ja vanhempien osallistumista toimintaan on kannustettu. Lisäksi kasvattajien omat havainnot lapsista ja toiminnan järjestelyistä ja niiden arviointi viikoittaisissa tiimikokouksissa ohjaa varhaiskasvatuksen toimintoja lukuvuoden aikana. Vanhempien kanssa keskusteluissa on puhuttu siitä, miten aikuinen voi huomata omassa puheessaan sanoja, joilla rajaa lapsen mahdollisuuksia valita leikkejä ja toimintoja sukupuolen eikä mielenkiinnon mukaan. Ryhmien tiimeissä keskustellaan kasvattajien asenteista ja puheista. Emme ohjaa lasta tietynlaiseen toimintaan sukupuoleen liittyvien oletusten mukaan vaan huomioimme lapsen omana itsenään. Ryhmän katsomukset tulevat tasa-arvoisesti esille juhlien ja perinteiden kautta toimintavuoden aikana. Järjestämme joulun aikaan sijoittuvan kirkkovierailun lasten kanssa. Samaan aikaan järjestämme vaihtoehtoisen tapahtuman huomioiden perheiden näkemykset joulukirkkoon osallistumisesta. 11

12 Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus Rohkaisemme vanhempia käyttämään omaa äidinkieltään lapsen kanssa myös päiväkodin tiloissa, kannustamme perheitä kotona nimeämään päivän asioita omalla äidinkielellään ja lukemaan lapsille kirjoja omalla kielellään. Käytämme tulkkia sovituissa keskusteluissa vanhempien kanssa. Toivotamme perheet tervetulleeksi kertomaan omista kulttuureistaan päiväkotiin. Päiväkodissa lasten kanssa luetaan suomalaisia lasten kirjoja ja käytetään kirjastoa apuna valittaessa laadukkaita lasten kirjoja lasten käyttöön. Ryhmän eri kielet näkyvät tervehdysteksteinä päiväkodin tiloissa. Lapset, jotka eivät puhu tai ymmärrä suomea, saavat aikuisen ohjausta päivän aikana, jotta voivat ymmärtää mitä milloinkin tapahtuu. Käytämme kuvia ja kädestä pitäen ohjausta tarvittaessa. Suomi toisena kielenä -tueksi teemme vanhempien kanssa lapselle kielenoppimisen suunnitelman ja kasvattajat toteuttavat sitä päivän aikana. Dokumentoimme toimintaa kuvin ja kuvien avulla lapset voivat kertoa eri kielisillekin vanhemmilleen mitä päiväkodissa on tehty. 12

13 Kehittämiskohteena Kestävän kehityksen teot päiväkodeissamme Vanhempainilloissa puhuimme ruokahävikistä. Päiväkodissa lasta ohjataan ottamaan sopiva määrä ruokaa. Pienemmille lapsilla aikuinen annostelee ruoan ja tarjoaa lisää. Vanhemmilta saamme ilmoitukset lasten poissaoloista ja näin voimme tilata oikean määrän aterioita. Vuoden aikana päiväkodin ekohenkilö osallistuu alueen ekoverkostoon ja vie ekotekoja eteenpäin päiväkodissa. Teemme yksikön yhteisen kestävän kehityksen suunnitelman kevään 2018 aikana. Jokaisella ryhmällä on lapsille piirustusvihot, joihin piirtämistä kasvattaja ohjaa ja kannustaa. Näin emme käytä enää irtopapereille piirtämistä jokapäiväisessä piirtelyssä. Arvostamme paneutumista piirtämiseen ja työn tallessa pysymistä. Päiväkodeissa lajitellaan vähintään sekajäte, biojäte ja paperit. Jokainen tiimi huolehtii lajittelun toteutumisen. Vaihtoehto kertakäyttöruokalapuille - vanhemmat tuovat tai päiväkotiin ostetaan keittiössä pestävät kestävät ruokalaput. Jos vanhemmat haluavat kierrättää hyväkuntoisia leluja tai materiaalia taiteiluun, he voivat sopia siitä ryhmän kasvattajien kanssa. 13

14 Toiminnan arviointi ja kehittäminen Pedagogisen toiminnan arvioinnin tarkoitus on varhaiskasvatuksen kehittäminen sekä lasten kehityksen ja oppimisen edellytysten parantaminen. Toiminnan arvioinnin on oltava systemaattista ja säännöllistä, ja sitä pitää tehdä niin toimipiste- kuin ryhmätasollakin. Arvioinnin tulee perustua dokumentoituihin tosiasioihin ja arviointia tulee tehdä suhteessa varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteisiin sekä toimipisteen toimintasuunnitelmaan.

15 Toiminnan arviointi ja kehittäminen Havainnointi dokumentointi - arviointia teemme seuraavilla tavoilla: Yksikössämme on kolme yhteistä havainnointikokonaisuutta Alkukaudesta tiimin henkilöstö kuuntelee lapsia ja he jakavat havainnot mm. lasta kiinnostavista leikeistä tiimeissä. Näistä muodostuu aiheita, joista lastantarhanopettaja keskustelee keskusteluissa vanhempien kanssa. Tästä keskustelusta kirjoitamme dokumentin vanhemmille ja toiminnan suunnittelun pohjaksi. 2. Jokainen tiimi kertoo kasvattajayhteisössämme lukuvuoden aikana yhden arviointi casen : havainnoi ja arvioi aikuisen toimintaa ja aikuisen järjestämää oppimisympäristöä jossakin varhaiskasvatuksen toiminnossa. 3. Vuoden aikana havainnoimme leikkiä rajoittavia ja edistäviä toimintatapoja päiväkodeissamme. Tiimit kuvaavat jonkin leikkitilanteen tai kirjaavat havainnot, jonka jälkeen dokumentti arvioidaan tiimissä. Näistä keskustelemme yhteisömme kokouksissa. Arviointeihin otamme lapset mukaan tiimin valitsemalla tavalla lasten ikä huomioiden. Arviointia pyydämme vanhemmilta syksyn asiakaskyselyllä. Sieltä nostamme ajankohtaisen teeman kevään yksikön yhteiseen vanhempainiltaan. 15

16 Toiminnan arviointi ja kehittäminen Havainnoimme ja osallistumme lasten leikkiin, saamme tietoa lasten keskinäisestä vuorovaikutuksesta, heidän kiinnostuksen kohteistaan ja elementtejä ryhmän varhaiskasvatuksellisiin sisältöihin. Toiminnan arviointia teemme kaksi kertaa vuodessa kehittämispäivissä, kaksi kertaa kaudessa koko yhteisön peda-illoissa sekä säännöllisesti lastentarhanopettajien kokouksissa ja tiimipalavereissa. Keväällä tiimin toimintaa arvioidaan johtajan kanssa tiimikehityskeskusteluissa sekä kasvattajan itsearviointia kehityskeskusteluissa. Kasvattajat saavat johtajalta vuoden aikana muutaman Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyvän oman ja tiimin toiminnan ajankohtaisen arviointitehtävän. Toimintaa dokumentoidaan kaikissa tiimeissä kuvaamalla, kirjoittamalla huomioita, kirjaamalla lasten ajatuksia, saduttamalla tai videoimalla, joissain tiimeissä lisäksi ryhmän blogein tai muun sosiaalisen median keinoin. Parhaimmillaan dokumentoinnit auttavat lasta liittymään ryhmään. Dokumentoinnissa vahvistamme lasta dokumentoijana, lasten piirustukset ja lasten kuvaamat valokuvat niistä esimerkkeinä. Osa ryhmien tiedotteista vanhemmille sisältää kuvausta kuluneista päiväkotipäivistä. 16

17 Yhteistyö ja viestintä Vanhempi tuntee lapsensa parhaiten. Vanhempi voi hyödyntää kasvattajan asiantuntemusta lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta. Tehdään yhdessä lapsellesi hyvä päivä.

18 Yhteistyö ja viestintä Olet tervetullut osallistumaan toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin: Aloituskeskustelussa kerromme perheille yhteistyömuodot Lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma tai esiopetussuunnitelma yhdessä vanhempien kanssa ja sitä arvioidaan vähintään kerran vuodessa Vietä aamupäivä lapsesi ryhmässä ( Anna lapselle lahjaksi päivä ). Ehdota, ideoi ja osallistu toimintaan ja retkille Osallistu vanhempainiltoihin, ne luovat pohjaa ryhmän pedagogisen toiminnan suunnitteluun Vastaa asiakaskyselyihin Juhli kanssamme kauden yhteisissä juhlissa Liity vanhempaintoimikuntaan, jota vanhemmat ylläpitävät Päivittäiset keskustelut ovat tärkeä yhteistyön ja viestinnän tapamme Lisäksi ryhmät viestivät sähköpostitiedotteilla ryhmän kuulumisista ja ajankohtaisista asioista Viestimme lasten kokemuksista myös valokuvin ja joissakin ryhmissä ryhmän blogein. Työhömme osallistuvat erityislastentarhanopettaja ja suomi toisena kielenä -lastentarhanopettaja. Teemme yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa sekä sosiaalityöntekijöiden kanssa. 18

19 Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

20 Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen Pehmeä lasku Lapsi ja vanhemmat tutustuvat päiväkodin arkeen Tutustumisjakso on noin viikon mittainen ja se sovitaan jokaisen perheen kanssa. Ryhmässä on sovittu, kuka ottaa perheen vastaan ja auttaa varhaiskasvatuksen alkuun Aloituskeskustelussa vanhemmat antavat tietoa lapsestaan henkilökunnalle 20

21 Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen Ensimmäisessä Vasu-keskustelussa (eli varhaiskasvatussuunnitelma-keskustelussa), joka on noin kahden kuukauden kuluttua hoidon aloittamisesta, avaamme vanhempien kanssa tehtävän yhteistyömallin. Lapsen Vasu kirjataan vanhempien kanssa käydyn keskustelun pohjalta. Jatkossa keskustelu on aina elo-lokakuun aikana ja arviointi vähintään kerran vuodessa. Vasun muotoja ovat: Aloituskeskustelu, jossa tutustutaan perheeseen Vasu-keskustelu, jossa lapsen vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet ovat merkityksellisiä Hyve-keskustelu (keskustelu hyveistä), lapsen täyttäessä 4 vuotta, neuvolan kanssa tehtävä yhteistyön muoto Leops-keskustelu, Lapsen esiopetussuunnitelma tavoitteineen on samalla koulun kanssa tehtävä yhteistyön muoto Leops-keskustelu pidetään esiopetuksen alkaessa syksyllä ja arviointikeskustelu keväällä. Ennakkoon sovittuja keskusteluja käymme siis vähintään kerran vuodessa. Lapsen iän mukaan keskustelu on joko Vasu-, Hyve- tai Leops-keskustelu. Päivittäin kerromme lasta päiväkodista haettaessa lapsen päivän kulusta. Jos haluat rauhallisemman keskusteluhetken, voit soittaa meille mielellään päiväsaikaan (klo12-14) tai sovi pika-aika. Jos lapsen ryhmä muuttuu, lapselle varmistetaan tutustuminen uuteen ryhmään. Vanhempien kanssa keskustelemme lapsen kotiryhmien muutokset. 21

22 Helsingin yhteiset tavoitteet vuodelle 2017 Varhaiskasvatus on mukana Suomi 100 Suuri Lukuseikkailu hankkeessa tiiviissä yhteistyössä kaupunginkirjaston kanssa. Jokaisessa päiväkodissa on järjestetty lapsille ja perheille 1-2 tapahtumaa vuoden 2017 aikana. Isä, äiti tai muu lapsen läheinen kutsutaan päiväkotiin lukemaan / pelaamaan lasten kanssa Isovanhemmat kutsumme (joulukuu 2017) päiväkoteihimme teemana isovanhempien kirjat, perinneleikit ja musiikki Asiakkaiden osallisuus on vahvistunut. Lapset ja perheet saavat mahdollisuuden osallistua varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmien tekemiseen kaikissa niissä toimipisteissä, joissa toimintasuunnitelma tehdään. Lasten varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelut on pidetty perheiden kanssa alkukauden aikana Ryhmien vanhempainilloissa (syyskuu 2017) on nostettu keskusteluun ryhmästä nousevat tarpeet ja mielenkiinnon kohteet, Hyveet, kestävä kehitys ja vanhempien osallistumismahdollisuudet Näiden pohjalta on laadittu ryhmän toiminnan suunnitelmat. Yksikön suunnitelma on tehty juuri näille lapsille Helsinki-vasuun perustuen. 22

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 31.10.2017 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi

Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi 2017-2018 Uusi toimintakausi uusi VASU Keväällä 2017 valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunni telman perusteisiin tutustuttiin yksikön

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Timotei 2017-18 Toimintakulttuuri Lapsen kohtaaminen: Jokainen lapsi on tärkeä. Kohtelemme lapsia tasapuolisesti. Kuulemme ja näemme lapsen sanalliset

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jäkälä Tapanila

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jäkälä Tapanila Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jäkälä Tapanila Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma o Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta pedagogisesti käytännössä toteutetaan.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Varhaiskasvatusyksikössämme on leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö, jossa osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Immola-Tilhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Immola-Tilhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Immola-Tilhi Toimintakulttuuri ja laaja-alainen osaaminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimintayksikössä toteutetaan. Suunnitelma

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaarelan perhepäivähoito

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaarelan perhepäivähoito Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaarelan perhepäivähoito 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön

Lisätiedot

Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro

Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Siilitie

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Siilitie Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Siilitie 26.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki Toimintakulttuuri ja Laaja-alainen osaaminen Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin

Lisätiedot

Vy Rööperi-Wilholan toimintasuunnitelma

Vy Rööperi-Wilholan toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilholan toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen varhaiskasvatusyksikkö Rööperi-Wilholassa Toimintasuunnitelmamme perustuu varhaiskasvatusta ohjaaviin

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Koskelan toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Koskelan toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Koskelan toimintasuunnitelma 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava

Lisätiedot

Varhaiskasvatusykikkö Takataskun toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusykikkö Takataskun toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusykikkö Takataskun toimintasuunnitelma 2017-2018 Päiväkoti Takatasku Päiväkoti Takatasku on Ylä-Malmilla sijaitseva 91-paikkainen päiväkoti, jossa on tarjolla esiopetusta ja ympärivuorokautista

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma 2017-2018 YKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMASSA: LAPSEN VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN TOIMINTAKULTTUURI LEIKKIIN JA VUOROVAIKUTUKSEEN KANNUSTAVA

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Seulanen-Vaskiniitty

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Seulanen-Vaskiniitty Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Seulanen-Vaskiniitty 2017 2018 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimipisteessä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Pasila-Pikku-Duunari-Tapio

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Pasila-Pikku-Duunari-Tapio Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pasila-Pikku-Duunari-Tapio Yleistä Tämä on varhaiskasvatusyksikkö Pasila-Pikku-Duunari-Tapion toimintasuunnitelma, joka on tehty yhdessä lasten, huoltajien

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Elias-Maria

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Elias-Maria Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Elias-Maria Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri muuttuu jatkuvasti. Siihen vaikuttavat kaikki yhteisön jäsenet. Yksikössämme sovitaan toimintakulttuuria

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runo. Toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runo. Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runo Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelma Tämä on varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runon toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2017-2018 Toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Savela-Sinivuori

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Savela-Sinivuori Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Savela-Sinivuori Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Leipuri-Tuulimyllyssä

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö NALLI-SAKARA

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö NALLI-SAKARA Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö NALLI-SAKARA Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimipisteessä tai yksikössä

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito Jakomäki-Puistola-Suutarila toimintasuunnitelma. Toimintakausi

Varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito Jakomäki-Puistola-Suutarila toimintasuunnitelma. Toimintakausi Varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito Jakomäki-Puistola-Suutarila toimintasuunnitelma Toimintakausi 2018-19 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Yksikön toimintakulttuurin kuvaus,

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herttoniemi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herttoniemi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herttoniemi Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimipisteessä tai yksikössä pedagogisesti

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kalasatama

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kalasatama Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kalasatama 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Louhi

Varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Louhi Varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Louhi Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä: Lapsi on jäsenenä omassa iänmukaisessa pienryhmässään, jossa harjoitellaan päivittäin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Humikkala-Viekko

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Humikkala-Viekko Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Humikkala-Viekko 2018-2019 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Hyvä vuorovaikutus ja turvallinen arki on toimintakulttuurimme ydin! - Aikuinen vastaa siitä, että

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti 2017 2018 Toimintakulttuuri Lapsen on koettava olonsa turvalliseksi. Hän voi luottaa aikuisiin ja tietää saavansa oikeudenmukaista

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula

Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Nestori

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Nestori Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Nestori 2017-2018 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä Koulutuksissa käydään aktiivisesti ja tietoa jaetaan työyhteisössä. Työntekijöiden omia osaamisalueita

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kontula-Kurki

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kontula-Kurki Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kontula-Kurki 2017-2018 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassamme kuvaamme, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Kontula-Kurjessa

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Vy Hanna-Mustakivi Päiväkoti Mustakivi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Vy Hanna-Mustakivi Päiväkoti Mustakivi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Vy Hanna-Mustakivi Päiväkoti Mustakivi 2 Toimintakulttuuri Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi sekä ilmaista mielipiteensä. Yhdenvertaiset

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Franzénia

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Franzénia Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Franzénia 2018-19 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alppikylä-Suurmetsä Toimintakausi 2018-2019 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen Toimintakulttuuri Lapsuus on arvo omana elämänvaiheenaan. Henkilökuntana olemme vastuuntuntoisia ja motivoituneita. Meille on tärkeää,

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja Toimintakulttuuri Yksikkömme arvot: Vuorovaikutus Turvallisuus Kiireettömyys Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Kannustamme

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksiköt Kotilo-Suurmetsä ja Alppikylä-Naava

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksiköt Kotilo-Suurmetsä ja Alppikylä-Naava Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksiköt Kotilo-Suurmetsä ja Alppikylä-Naava Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lokki-Silkkiuikku

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lokki-Silkkiuikku Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lokki-Silkkiuikku 2018 2019 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Melkko-Särki

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Melkko-Särki Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Melkko-Särki TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Hyvinvointi = varhaiskasvatuksessa pidetään huolta koko yhteisön fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu Meillä Linnunlaulussa tehdään töitä laulaen ja nauraen ajatuksella että kaikki on mahdollista! Meille tärkeitä asioita ovat lapsen, vanhempien

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN Tarjoamme vanhemmille mahdollisuuden tukea lapsensa varhaiskasvatuksen aloittamista portaittain. Kannustamme

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Eira-Haukka

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Eira-Haukka Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Eira-Haukka Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä OPITAAN: Lapset ja aikuiset oppii yhdessä positiivisessa vuorovaikutuksessa, jossa huomataan lapsen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö, Päiväkoti Kurkimoisio

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö, Päiväkoti Kurkimoisio Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö, Päiväkoti Kurkimoisio Toimintasuunnitelman sisältö Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot