SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N?35. BENJ. FROSTERUS ARVID PONNELIN.

Transkriptio

1 c N SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N?35. A N T R E A BENJ. FROSTERUS ARVID PONNELIN. v J

2 ,. - ' >. V.'-.. A Vi:-; - ^ y r > - v - r

3 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN 35, Å K T R E A. TEHNYT BENJ. FROSTERUS. SUOMENTANUT ARVID PÖNNEL1N. "K^O^b* KUOPIO t 901. K. M alm strö m'in Kirjapaino.

4

5 Antrean Icarttalehden, N:o 35, geologisen kartottamisen toimittivat allekirjottaneen johdolla jo kesällä 1893 maisterit A. N. Arppe ja H. Stjernvall sekä ylioppilaat L. R. Fonse/ius, F. Graeffe, A. P/athan ja J. Uoti. Kun kuitenkin kartottamisen perustana olleet kihlakunnan kartat olivat tehdyt ennen Vuoksen laskemista 1857, joka on aikaansaanut suuria maanmuutoksia, näyttäytyi että aineksien yhteen sovittamiseen tällä, perustalla olisi liittynyt joukko virheitä. Päätettiin siis lykätä tämän karttalehden julkaiseminen, kunnes suurempi määrä niistä karttaaluetta käsittävistä topografikartoista, joita Venäjän topografikunta toimittaa, ennättäisi valmistua. Tämän johdosta voidaan karttalehti nyt vasta julkaista. Saadut topografi kartat eivät kuitenkaan käsitä koko kartta-aluetta, sillä ne puuttuvat sen luoteisista osista. Näitten osien perustana on sentähden käytetty kihlakunnan karttoja. Kartta-aineksien yhteen sovittamisen ja erityiskartan piirustamisen kuin myös selitykseen kuuluvat korkeus- ja vuorilajikartat on allekirjottaneen valvonnalla tehnyt neiti EH n Akeson. Helsingissä maaliskuulla Benj. Frosterus.

6

7 A.ntrean karttalehti käsittää seuraavat pitäjät ja pitäjänosat Viipurin läänissä, Karttalehden maantieteel- Jääsken kihlakunnasta: kaakkoisen osan Jääskeä, eteläisimmän linen ala ' osan Kirvua ja suurimman osan Antreaa, paitsi läntisintä kulmaa; Viipurin kihlakunnasta: koillisen osan Viipurin pitäjää: Äyräpään kihlakunnasta: Heinjoen, Valkjärven ja Muolan pohjoiset osat; Käkisalmen kihlakunnasta: koillisen osan Sakkolaa, koko Räisälän, läntisimmän osan Pyhäjärveä ja eteläisen osan Kaukolaa. Karttalehti, jota lännessä rajottaa karttalehti N:o 33, Viipuri, Seudun yleirajottuu etelässä ja idässä karttalehtiin Muola ja Pyhäjärvi, joista jäi- ned kimäinen on vielä työn alaisena, pohjoisessa taas Savonlinnan geologiseen yleiskarttaan. Se käsittää siis seudut keskisen ja alisen Vuoksen ympärillä. Etelä-Suomessa löytyy tosiaankin harvoja seutuja, missä eri osien luonnonlaatu on niin vaihteleva kuin täällä. Matkalla alueen halki pohjosesta etelään esiintyy tämä selvästi. Pohjoiset osat ovat hyvin epätasasia, merkilliset lukuisista, usein paljaista vuorikummuista ja niitten välillä ahtaita notkoja lehtimetsineen ja niittyineen. Alueen eteläisemmät osat ovat sitävastoin suuria tasankoja, peitetyt savi-, mutta varsinkin hiekkakerrostumilla, joista vuoriperä vain poikkeustapauksissa pistää esiin. Tosin on tämäkin seutu tavallaan epätasanen, sillä hiekka- ja sorajoukot monin paikoin ovat kohonneet selänteiksi ja ylängöiksi, muistuttaen mahtavia maa-aaltoja, mutta maa viettää tai kohoaa silloin vain hitaasti. Näitten kartta-alueen erilaisten osien välisen rajan voisi ajatella merkityksi viivalla, joka on vedetty Heinjoen kirkonkylästä koillisessa suunnassa Korpilahden kylää kohti Antrean pitäjässä sekä sieltä edelleen Räisälän kirkonkylää kohti ja sitte pitkin Vuoksen läntistä rantaa Käkisalmeen. Iuomie

8 6 Näillä toisilleen vastakohtaisilla seuduilla nähdään kuitenkin myös vaihtelevia osia. Karttalehden epätasasessa pohjoisessa osassa eriävät niinmuodoin korkeat hiekka- ja savirannat Vuoksen varsilla jyrkästi siitä etempänä olevasta vuorisesta metsämaasta, missä taas muutamilla paikoilla pitkät harjuselät, joita tavallisesti seuraavat laajat hiekkakankaat, antavat seudulle kokonaan toisen näön kuin siellä, missä lohkarerikas moreenisora täyttää laaksojen pohjat ja kohoaa pitkin vuorien sivuja. Alueen eteläosassa näemme taas siellä ja täällä suuria rämeitä ja niitten ympärillä savi- ja soramaita. Jälkimäiset ovat milloin tasasia, ja silloin usein täynnä suuria, harvassa olevia väkikiviä, milloin vähin epätasasia ja peitettyjä kyjjitvsten toisissaan kiinni olevilla lohkareilla. Korkeus- Tämä erilaisuus alueen eri osien välillä on suureksi osaksi johsuhteet. tunut korkeussuhteista. Tähän liitetty korkeuskartta näyttää suurissa piirteissä vaihtelut tässä suhteessa. Kartta perustuu niihin korkeustietoihin, jotka ovat saadut tähän asti julaistuista venäläisistä näitten seutujen topografikartoista. Kun nämä eivät kuitenkaan käsitä Antrean karttalehden luoteisia ja pohjoisia osia, on korkeuskartta täällä tehty niitten harvojen korkeustietojen perusteella, joita on saatu pitkin rautatielinjaa ja Vuoksea. Kartta ei siis voi näihin osiin nähden olla tarkka. Kartasta käy selville että suurin osa alueesta on alavia maita, jotka eivät kohoa yli 30 metriä, mutta erityiset osat siitä kohoavat hiukan korkeammalle, kuitenkin harvoin 60 metriin asti. Korkeimmat kohdat ovat alueen kaakkoisessa kulmassa, missä Valkjärven harju kohoaa 86 metriin asti, sekä alueen pohjoisissa osissa, missä yksityiset vuoret siellä ja täällä saavuttavat yli 60 metriä. Pohjoista kohti kohoaa alue jotenkin tasasesti, niin että ainoastaan laaksot ja suurempien järvien lähimmät ympäristöt ovat alle 30 metriä. Vesistöjä. Alueen ulkonaisen maantieteellisen luonteen määrää suureksi osaksi Vuoksi, joka kulkee sen halki muodostellen lahtia ja johon useimmat järvet laskevat vetensä. Vuoksi, joka tulee kartta-alueelle sen luoteisessa kulmassa, missä 4

9 7 Jääsken kirkonkylä sijaitsee, on aluksi vain muutamia satoja metrejä leveä. Noin 3 km kirkolla Ka:päin tulee se sitävastoin noin 1,5 km leveäksi, jonka jälkeen se Antrean aseman luona jälleen kapenee. Kapeimman kohdan ylitse on täällä, missä joki muuttuu väkevämmäksi virraksi, rautatienlinja rakennettu. Tästä paikasta kiemurtelee virta niemien ja saarien ohitse edelleen Ka.ssa suunnassa alueen poikki. Useissa paikoissa tunkeutuu se pyörteisenä virtana estelevien maajoukkojen lävitse. Sellaisia ahtaita paikkoja löytyy: Papinniemen luona, Antrean kirkonkylän L:puolella Kuukaupin kylässä, sekä Paakkolan luona. Viimemainitulla paikalla, johon äskettäin on rakennettu sulku, katkaisee joki korkean ja leveän hiekkaharjun. Paikkapaikoin levenee se myöskin suuremmiksi seliksi, joilla on useita saaria. Joen laajin kohta on Kuparsaaren kylän I:puolella, tuo n. k. Kuparsaaren selkä. Myöskin Pölläkkälän kylän I:puolella Valkjärvellä on virralla melkoinen leveys. Kun virta etelässä on mennyt ulos kartta-alueelta, tulee se jälleen sille karttalehden kaakkoisessa kulmassa. Aluksi kulkee se täällä Ko:ssa suunnassa, kunnes se Hirvensaaren P:puolella levenee leveäksi mutta matalaksi Torhonjärveksi. Tämän koillisesta kulmasta juoksee vesi leveämmän putaan kautta Oriniemen salmeen, mistä virta monissa mutkissa, ahtaana ja matalana, juoksee jotenkin P E:ssä suunnassa Räisälän kirkonkylää kohti. Ahtain kohta on Tiurinkoski. Virta muodostaa täällä kivisen ja matalan kosken. Noin 4 km Räisälän kirkonkylästä EKa. jakautuu virta kahteen haaraan, joista läntisempi, päähaara, kulkee Räisälän kirkon ohitse, kun taas itäisempi Koissa suunnassa virtailee Rokkalanniemen ohitse. Nämä molemmat haarat laskevat vihdoin laajaan mutta laakaan selkään, jossa on joukko matalia saaria. Koko juoksullaan kulkee virta selvänä vuolteena. Siinä olevat virtapaikat ja kosket ovat kuitenkin kaikki matalia. Korkein on Tiurinkoski, joka on noin 1 m korkea. Koko virran yhteenlaskettu putouskorkeus luettuna Jääsken kirkonkylästä Käkisalmen L:puolella olevaan selkään on noin 9 m. Tärkeimmät lisävedet tulevat virran alaosaan heti Räisälän kir-

10 8 konkylän Jvpuolella. Täällä saa virta pohjoisesta lisävesiä Lu Ka:ssa suunnassa olevasta, pitkästä ja kapeasta Juoksemanjärvestä ja sen P.puolella olevasta Kuunjärvestä. Nämä molemmat järvet laskevat Helisevänjärveen, joka jakautuu kahteen haaraan, jotka kumpikin erikseen laskevat Vuokseen, toinen Teräsveteen, Tiurinkosken yläpuolella, toinen Räisälän kirkon luona. Virran itäsivulla laskevat taas Pitkä- ja Kiimajärvi vetensä, jälkimäinen leveän joen kautta. Virran yläjuoksulla tulee runsaampia lisävesiä Virkinselästä ja Kaltovedestä. Edellinen, joka laskee Vuokseen Paakkolan virran puolella, saa lisävesiä useista pienemmistä järvistä Antrean pitäjän keskiosassa. Kai to veteen, joka Kuparsaaren kylän E:puolella on Vuoksen yhteydessä, laskee etelästä päin useita pienempiä järviä, joista suurin on Pihkalanjärvi Heinjoen pitäjässä. Kauimpana pohjoisessa on vihdoin joukko järviä, joitten kokousjärvenä on Jääskjärvi, joka pienemmän joen kautta (karttalehden rajan P:puolella) laskee Vuokseen. Melkein kaikki isommat järvet alueella laskevat siis Vuokseen. Poikkeuksen tästä tekee se järvijoukko, joka on alueen länsi-osassa, missä Viipurin, Heinjoen ja Antrean pitäjät sattuvat yhteen. Nämä, joista Noskuanselkä, Pullilanselkä ja Kokotiselkä ovat suurimmat, laskevat Näätälänjärven, Lyykylänjärven ja karttalehden rajan L:puolella olevien järvien kautta Viipurin lahteen. Noskuanselkä saa E:päin lisävesiä muutamista pienemmistä järvistä, Tuokkalanjärvi, Oisinjärvi, Myllvjärvi ja Kääntymäjärvi, jotka kaikki ovat Lu:seen kulkevassa laaksossa. Näistä on Tuokkalanjärvi noin 14,5 m, Oisinjärvi n. 13 m yli meren. Kun Kaltovesi, joka on 12,17 m y. m., on ainoastaan muutamia metrejä korkean ja pari sataa metriä leveän kannaksen kautta erotettu Tuokkalanjärvestä, voidaan siis olettaa että Vuoksi tätä tietä ei varsin kauan aikaa sitte on ollut Noskuanselän yhteydessä. Eräs kaita puronuoma sekä länti- Viljavuus. sempien järvien jokimaisesti mutkikkaat muodot viittaavat myös tähän. Kasvillisuus. Alueella löytyy monin paikoin verrattain suuria tasankoja, jotka hyvin sopivat viljelykseen. Varsinkin sopivia tässä suhteessa ovat

11 9 leveät Vuoksen rannat, missä viljava savi usein pistää esiin. Alueen länsiosassa on kuitenkin oikeanpuolinen joen ranta jyrkkä ja vuorinen. Viljeltävät kentät ovat sentähden täällä pääasiallisesti vasemmanpuolisen rannan varrella, mutta alueen itäisemmässä puoliskossa on laajoja kenttiä joen kummallakin puolella. Suurimmat lakeudet nähdään kuitenkin alueen kaakkoisissa osissa, missä varsinkin ne seudut, jotka kuuluvat Valkjärven ja Sakkolan pitäjiin, ovat suuria tasasia tasankoja. Maaperä on täällä hiekanpitoista savea tai puhdasta hiekkaa. Suuren osan alueesta anastavat kuitenkin metsämaat. Tietysti koskee tämä etupäässä vuorista pohjoisosaa, missä havu- ja lehtimetsät vaihtelevat keskenään, ja jotka pääasiallisesti kasvavat siellä kaikkialle levinneessä kivisessä moreenissa. Lehtimetsä pysytteleikse tavallisesti varsinkin vuorien välisissä laaksoissa ja järvien sekä jokien rannoilla, mutta kulkeepa myös monin paikoin ylös pitkin vuorten rinteitä, varsinkin seuduissa, missä vielä erityisellä mielihalulla harjoitetaan kaskenviljelystä. Harjujen harjoilla ja niitä seuraavilla kankailla nähdään ainoastaan havumetsää, pääasiallisesti mäntyjä. Seutu on verrattain tiheästi asuttu. Elinkeinoista anastaa maan- väestö ja viljelys etusijan. Kuitenkin harjoitetaan sitä melkein kaikkialla vä- elinkeinot, hemmän järkiperäisesti, muutamia suurempia herrastiloja lukuunottamatta. Syynä tähän on suurimmaksi osaksi rahvaan suuri tietämättömyys, osaksi myös sen haluttomuus työhön ylimalkaan. Sama koskee myöskin muita elinkeinoja, joista kuitenkin meijerinhoito viimeisinä vuosina on kohonnut. Ainoa toimi, johon väestöllä näyttää olevan luonnollinen taipumus on maakauppa, jota melkein kaikkialla harjoitetaan innolla, joskaan ei aina eduksi väestön siveelliselle kehitykselle. Teollisuuslaitoksia on vähän. Suurempia sahalaitoksia on parissa paikassa, esim. Pölläkkälässä ja Räisälän kirkonkylässä. Kuparsaaren kylään on äskettäin rakennettu uudenaikainen kalkkiuuni.

12 10 Vuoriperän laatu. Vuoriperii alueella on verrattain yksitoikkoinen. Laajimmalle ovat levinneet graniittiset vuorilajit, kun taas kidemäiset liuskeet anastavat vain pienemmän osan alueesta. Edelliset kuuluvat ainakin kahteen geologisesti tarkoin eroitettuun ryhmään, nim. n. k. gneissigraniitit, joissa on selviä jälkiä mekanisista muutoksista, ja rapakivigraniitit, jotka ovat tuskin ollenkaan metamorfoseerautuneita. Jälkimäiset esiintyvät vain niissä osissa aluetta, jotka ovat Vuoksen yläjuoksun länsipuolella. Liuskevuorilajeja. Kiillegneissi. Alueen koillisissa ja pohjoisissa osissa, Räisälän, Kaukolan, Kirvun ja Jääsken pitäjissä löytyy monin paikoin vuoria, jotka ovat kokonaan väkevästi liuskaista kiillegneissiä, Vuorilajin kokoomus on gneissin tavallinen, nimittäin biotiiltia suurin osa, edelleen maasälpää ja kvartsia. Biotiitti esiintyy leveäsuomuisina yksilöinä, jotka ovat kasaantuneet pitkiksi juoviksi eli raidoiksi, ja täten osaksi edistävät vuorilajin liuskaista rakennetta. Satunnaisina aineksina huomataan usein ruskeanpunasia granaatteja, jotka ovat muodostuneet aina 1 cm pitkiksi pyöristyneiksi kiteiksi muistuttaen ikositetraederimuotoa. Ainoastaan harvoissa paikoissa, kuten esim. Unnunkosken itäpuolella olevassa seudussa Räisälässä, ovat kuitenkin useimmat vuoret yksinomaan tätä vuorilajia. Hyvin yleistä on sitävastoin, että täälläkin löytyvä graniitti siinä määrin sulkee itseensä gneissisuikaleita ja linssejä, että on ollut vaikeata päättää onko vuorilaji kartalle merkittävä gneissiksi vaiko graniitiksi. Ylimalkaan on tässä seurattu sitä periaatetta, että vuorilaji, kun graniittia on suurempi määrä kuin liusketta, on merkitty graniitiksi, kun se taas vastaisessa tapauksessa on merkitty gneissiksi. Suonijineissi. Sellaisessa graniitin ja liuskeen seosvuorilajissa, jota meillä tavallisesti kutsutaan suonigneissiksi, on liuske säännöllisesti graniitin vaikutuksesta suuresti revittyä, ja graniitti lävistänyt liuskeen eri

13 sunnnissa, mutta varsinkin yhdensuuntaisesti liuskaisuuden 11 kanssa. Kun graniitti-injektiooni on ollut suurempi, ovat gneissimurskaleet liuonneet lukuisiksi kiillerikkaiksi juoviksi, jotka sitten ovat levinneet eri suunnissa pitkin vuorilajia, kun tämä vielä oli sulassa tilassa. Mitään määrättyä kulkusuuntaa ei niinmuodoin huomata vuorilajlssa. Vieläpä silloinkin kun graniittiseos liuskeessa on vähäpätöinen, on mahdoton sanoa mitään määrättyä suuntaa kertojen suunnaksi, sillä nämä ovat tavallisesti erittäin suuresti taipuneita, rikkimurtuneita tai kokoonpoimuttuneita ja säännöllisesti kohonneet enemmän tai vähemmän kohtisuoraan asentoon.. Sarvivälke- Kiillegneissimurskaleitten yhteydessä on graniitissa monin pai- s neissl - koin pitkäveteisiä, kerrosmaisia osueita sarvivälkerikkaista, liuskaisista vuorilajeista, joita ei kuitenkaan ole tavattu seutuun kuuluvina. Osa näistä on aivan sen sarvivälkegneissin kaltaista, joka on mykiömäisinä osueina meidän tyypillisissä Etelä-Suomen gneisseissä, kun taas toiset ulkonäöltään enemmän muistuttavat sarvivälkeliuskeita, jotka esiintyvät kiilleliuskeitten yhteydessä Karjalassa. hyvin Granaatti on tavallinen satunnainen aines, mutta myöskin stauroliittia on huomattu muutamissa liuskelaatoissa Unnunkosken IKo:puolella Räisälässä. Varsinkin jälkimäisen kivennäisen esiintyminen puhuu näitten liuskeitten yhteenkuulumisen puolesta samanlaatuisten vuorilajien kanssa Itä-Karjalassa, missä kivennäistä on tavattu suuressa määrin, kun taas Etelä-Suomen gneissin sarvivälkerikkaissa kerrostumissa sitä ei ole havaittu.,,,..... Kalkkikivea. Kuparsaaren kylässä Antrean pitäjässä tavattu kalkkikivilöytö on myöskin pidettävä kerrostumana gneississä. Tämä löytö on jo vanhastaan tunnettu, mutta kun kalkkikivi tähän asti suurimmaksi osaksi on ollut 1 2 m paksun moreenikerroksen peitossa, on vasta viimeisinä aikoina, sittenkun vuori maanvieremien kautta oli osaksi paljastunut, voitu likimäärin arvostella kerroksen laajuutta. voidaan leveys 50 m. Täten olettaa, että kerroksen pienin pituus on 200 m ja pienin Tämän kaikkialla selvästi kidemäisen kalkkikiven päämassa esiintyy keskirakeisesta karkearakeiseen ja harmahtavan valkean värisenä, poikkeustapauksessa puhtaan valkeana. Suurimmassa

14 12 osassa kerrosta on kalkkisälpä hiukan kiilteen sekaista, parissa paikassa lähinnä sivukiveä myöskin wollastoniitin sekaista. Jälkimäisessä tapauksessa on vuorilaji puhtaamman valkeata kuin muilla paikoilla. Ulkonäöltään ja kemialliselta kokoomukseltaan *) on tämä kalkkikivi melkein aivan samanlaista kuin Ihalaisten kylässä Lappeenrannan lähellä löytyvä. 2 ) Eräässä vuorilajiin avatuista louhoksista huomataan tuon jotenkin I L kulkevan kerroksen pohjoisella sivulla selvä raja tyypillistä kiillegneissiä vastaan, jota myös löytyy murtokappaleina kalkkikivessä tällä kohdalla. Mitään selvää kerrallisuutta ei huomata kalkkikivessä, mutta niitten pohjoista kohti viettävien, lukuisien halkeilemisrakojen nojalla, jotka kulkevat yhdensuuntaisesti kerroksen pituussuunnan kanssa, kuin myös rajottuvien gneissisälöjen kaltevuuden johdosta, voidaan otaksua koko kalkkikivikerrostuman viettävän pohjoista kohti. Kaikkialla tässä seudussa ovat vuoret juovaista, useimmiten porfyyrisesti muodostunutta graniittia, kun taas gneissiä ei tavata muuten kuin murskaleina graniitissa. Täytyy siis olettaa, että kalkkikivi esiintyy gneissiin kerrostuneena osueena ja muodostaa tämän erään osan kanssa murskaleen graniittiin. Gneissigraniitit. Punanen por- Vuoriperän päämassa alueella on, kuten aikaisemmin mainittiin, fyyri graniitti. graniittisista vuorilajeista. Näistä anastaa eräs punanen, tavallisesti hiukan juovainen sekä kauniista parallelipipedimäisistä halkeilemismuodoistaan tunnettu porfyyrigraniitti alueen, jonka läntinen raja kulkee Kuukaupin salmesta ensin kappaleen matkaa etelään päin pitkin Vuoksen vasenta rantaa Jyrkkämäen pohjoiseen päähän, siitä pitkin laaksonuomaa mainitun vuoren länsipuolitse Pajulahteen, ja niin edelleen P E:ssä suunnassa vähän matkan päässä lahden läntisestä rannasta kannaksen ylitse Kaltoveteen, jonka läntistä rantaa se sitte Yksityiseen tarkoitukseen tehtyjen analyysien perusteella. 2 ) Hugo Berghell, Kertomus karttalehteen N:o 33, Viipuri. Suom. Geol. Tutkim. S. 14.

15 13 seuraa aina Vetokallion kannakselle asti, ja viimein samassa suunnassa Muolan kartta-alueelle. Pitkin koko tätä linjaa voidaan raja tarkasti määrätä, kun vuorilaji täällä rajottuu rapakiveen. Vaikeampi on rajottaa tätä porfyvrigraniittialuetta pohjoisessa ja idässä, missä vuorilaji monin paikoin osottaa rakenteellisia muuttumisia tasarakeiseen punaseen graniittiin, jonka kanssa porfyyrigramitti todennäköisesti on yhteenkuuluva genetisessä suhteessa. Jos tahdotaan jollain tavoin esittää sitä, voisi ajatella sen merkityksi viivalla, joka monissa mutkissa kulkisi Kuukaupin salmesta pohjoisessa suunnassa Leinjärven läntisen pään ja Torajärven eteläosan ylitse lähelle rautatienlinjaa, noin 2 kilometrin päähän Inkilän asemalta etelään. Täältä kääntyy raja kaakkoa kohti ja saapuu Jantulan kylän luona Helisevänjärvelle, jonka läntistä rantaa se seuraa jonkun matkaa Ka:päin, kulkeakseen sitte edelleen samassa suunnassa poikki maan ja saapuakseen Oriniemen salmelle, missa se kääntyy pohjoista kohti ja jotenkin uskollisesti seuraa Vuoksen oikeata haaraa aina karttalehden itärajalle asti. Kaakossa ei rajaa voida määrätä, kun kvartaarikerrostumat siellä peittävät kokonaan vuoriperän; mutta kun samanlaista graniittia on huomattu Muolan karttalehden luoteisissa osissa, on syytä olettaa, että koko sen alan alueesta, joka on nyt esitetyn rajan eteläpuolella, anastaa porfyyrigraniitti. Myös tämän rajaviivan pohjoispuolella löytyy porfyyristä graniittia, mutta se muodostaa siellä vain pienempiä alueita; niin esim. Siirlahden majatalon pohjoispuolella olevassa seudussa Räisälän ja Kaukolan pitäjien välisellä rajalla. Ylimalkaan on tällä karkearakeisella vuorilajilla ruskeanpunanen väri, poikkeustapauksissa harmaa väri. Porfyyrinen luonne johtuu siitä, että lukuisia, ruskeita tai kellanpunasia, 2 3 senttimetriä pitkiä maasälpäkiteitä kohoaa vuorilajin tasarakeisesta päämassasta, joka on kokoonpantu jotenkin vhtäsuurista määristä maasälpää, tummaa kiillettä ja harmaata tai valkeata kvartsia. Satunnaisena aineksena on granaatti yleinen. Sekä porfyyrisesti muodostuneet maasälpävksilöt että vuorilajin perusmassassa löytyvät ovat pääasiallisesti kalimaasälpää, (ortoklaasia

16 14 tai mikrokliinia); ainoastaan perusmassassa löytyy pienempiä määriä natronirikasta plagioklaasia. Hajarakeilla on tavallisesti läpileikkauksessa sorakaiteen muotoinen tai pitkäveteisesti kuusikulmainen kehä, johtuen kiteitten levymäisestä muodostumisesta klinopinakoidin mukaan. Poikkeustapauksissa huomataan enemmän tai vähemmän täydellisesti pyöreitä läpileikkauksia. Useimmissa tapauksissa porfyyrisesti muodostuneet kiteet eivät ole yksinkertaisia, vaan kaksoisia Karlsbadin lain mukaan. Kiillettä, joka aina on biotiittia, löytyy tavallisesti hyvin paljon. Muutamissa toisinnoissa on tätä kivennäistä kuitenkin vähemmän, samalla kun porfyyrinen rakenne muuttuu tasarakeiseksi. Graniitti por- Porfvyrirakeiine on melkein kaikkialla mainitulla alueella hyvin fyyi- selvä. Toisinaan, kuten esim. rautatienlinjan läheisyydessä muutamia kilometrejä Sairalan asemalta Lo., tulee se jopa niin vallitsevaksi, että vuorilajia voisi kutsua graniittiporfyvriksi. Erotus perusmassan ja hajarakeitten välillä on täällä hyvin jyrkkä. Jälkimäiset ovat erittäin väkevästi kokoonpuristettuja klinopinakoidin suunnassa ja päistään usein ikäänkuin kokoonpaulotettuja. Ne saavuttavat usein 5 crcv.n pituuden, kun taas leveys tavallisesti ei nouse yli 1,6 cm. Toiselta puolelta muuttuu porfyyrinen vuorilaji muutamin paikoin karkea- ja tasarakeiseksi rakennetoisinnoksi. Muuttuminen tapahtuu tavallisesti hitaasti ja niin että liajarakeet vähitellen tulevat pienemmiksi, kunnes ne viimein ainoastaan hiukan suuruutensa kautta pistävät silmään perusmassan aineksista. Sellainen karkearakeinen rakennemuoto huomataan varsin usein ja löytyy usein samassa vuoressa kuin porfyyrinenkin, mutta ei ole levinnyt suuremmille alueille. Kaikkialla on porfyyrigraniitti selvästi viirukas tai juovikas, joka ilmaantuu aineksien yhdensuuntaisessa järjestymisessä. Sitä ei huomata ainoastaan maasälpähajarakeitten ja biotiittisuomujen välillä, vaan myös kvartsirakeittenkin välillä. Jälkimäiset ovat nimittäin usein venähtäneet pitkiksi juoviksi, jotka ovat kokoonpannut monesta eri rakeesta. Todennäköisesti on tämä juovaisuus syntynyt paineesta kiinteään vuoreen, sillä mikroskoopilla katsottaissa näyttää vuorilaji

17 säännöllisesti olevan hyvin suuresti rikkimuserrettua, sillä sekä maasälpä että kvartsi ovat säröisiä ja eri osat työntyneet toisiaan vastaan. Melkein kaikkialla lävistää porfyyrigraniittia keski- tai hieno- Punanen juorakeinen, vaaleanpunanen graniitti, joka esiintyy selvinä juonina, mgranntti. Näitten leveys vaihtelee muutamien senttimetrien ja useitten metrien välillä. Juoniraja on milloin supisuora, milloin kiemurteleva. Edellisessä tapauksessa ovat juonet melkein tasaleveitä. kun taas jälkimäisessä tapauksessa vahvuus on hyvin vaihteleva, siliä juoni milloin levenee, milloin kapenee. Kivennäiskokoomus on melkein sama kuin porfyyrigraniitissakin; kuitenkin löytyy tummaa kiillettä usein varsin vähän. Rakenne ei sitävastoin ole säännöllisesti niin muuttunut kuin porfvyrigraniitissa, ja tuntuu useissa tapauksissa olevan likimain primaarista laatua. Kirjagraniittimainen vhteenkasvaminen maasälvän ja kvartsin välillä on hyvin tavallista. Todennäköisesti kuuluvat nämä juonigraniitit samaan eruptioonisarjaan kuin porfyyrigraniittikin ja sen rakennemuunnokset. Mahdollisesti ovat ne kuitenkin purkautuneet eri aikoina. Muutamien juonien kiemurtelevat rajat, jotka lävistävät graniittia viirukkaisuussuunnassa ja pehmeästi liittyvät kiillejuonien käänteitten ja kaarteitten mukaan, niin että juoniraja ei milloinkaan leikkaa poikki suuria maasälpäkiteitä, puhuvat mahdollisesti sen puolesta, että osa juoniaineista on purkautunut porfyyrigraniitin jähmettyessä. Toiselta puolelta on useissa paikoissa, esim. Antrean kirkonkylän pohjoispuolella ja vuorissa Korpilahden kylän luona, huomattu juonia suorilla rajaviivoilla, jotka lävistävät porfyyrigraniittia vinosti juovaisuutta vastaan. Erään tällaisen luona oli porfyyrigraniitti täynnä siirroshalkeamia, jotka ulottuivat aina juonirajaan asti, mutta eivät sen ylitse juoneen. Itse juoni oli hulpilossa hienorakeisempaa kuin keskellä juonta. Näitä ilmiöitä tuskin voidaan selittää muulla tavalla, kuin olettamalla, että juoniainesta on myös purkautunut sen jälkeen, kun porfyyrigraniitissa oli tapahtunut jokin muutos, s. o. kun se oli täydellisesti jähmettynyt. Myöskin juonet tyypillisestä pegmatiittigraniitista ovat hyvin ta- Pegmatiittivallisia porfyyrigraniittialueella. Näitten leveys nousee harvoin yli 8 raimttl -

18 16 yhden metrin. Punasenvärinen maasälpä (kalimaasälpä), on muodostunut pari senttimetriä pitkiksi yksilöiksi. Kiille on enimmäkseen biotiittia ja kvartsi harmaan valkeata väriltään. Kirjagraniittinen yhteenkasvaminen kvartsin ja maasälvän välillä 011 tavallista. Kuten juonet keskirakeisesta graniitistakin ovat nämä milloin suoraviivaisia, milloin kiemurtelevia, ja samoin voidaan erottaa eri juonisysteemejä, sillä muutamat juonet katkasevat toisia. Kvartsi. Kvartsi on usein kasaantunut suuremmiksi möhkäleiksi ja täyttää toisinaan suuria osia juonista, mutta myöskin juonien läheisyydessä huomataan porfyvrigraniitissa suurempia kvartsimykiöitä. Nämä ovat asettunee! tavallisesti niin, että pitkä sivu on yhdensuuntainen juovaisuuden kanssa. Toisinaan juoksevat ne yhteen pegmatiittijuonien tai sellaisten kanssa, jotka puhdas kvartsi muodostaa, ja täytyy siis otaksua syntyneen jotenkin samalla tavalla kuin ne. Muutamin paikoin on samassa juonessa huomattu rinnattain hienorakeista graniittia ja pegmatiittia. Päämassan juonessa muodostaa pegmatiitti ja keskellä sitä kulkee yhdensuuntaisesti juonirajojen kanssa ja keskenään kaksi, ainoastaan muutamia senttimetrejä leveää vyöhykettä hieno keskirakeisesta punasesta graniitista. Aivan samallaisia juonia olen maininnut rapakivialueelta Säkkijärven pitäjässä. *) Sulkeumia Porfyyrigraniitti sisältää monin paikoin selviä murskaleita vanporfyyrigra- hemmista vuorilajeista. Näistä ovat kiillegneissi, sarvivälkegneissi sekä niitissä, dioriitti tavallisimmat. Kiillegneissi esiintyy milloin jyrkästi rajotettuina murtokappaleina, milloin pitkinä, kiemurtelevina ja epävarmasti rajotettuina osueina. Jälkimäiset ovat säännöllisesti pitkäveteisiä kulkusuunnassa sekä useimmiten hyvin suuresti graniitin sekaisia. Toisinaan näyttää siltä kuin olisi tämä niin likeisesti juottunut gneissikertojen väliin, että ne ovat eronneet erilleen kapeiksi, tummiksi kiillejuoviksi. Kuitenkin on epätietoista, tokko kaikki graniitissa huomatut kiillerikkaat juovat ovat tällä tavoin syntyneet. Monin paikoin, missä ne esiintyvät suuremmassa määrässä, puuttuvat nimittäin sul- Suom. geol. tutkimus. Kertom. karttalehteen 28. Säkkijärvi. S. 19.

19 17 keumat, joitten murtokappaleluonne olisi eittämätön. Sitävastoin kiillerikkaat osueet ovat hyvin tasasesti jaetut graniitissa ja usein taipuneita ja kiemurtelevia ikäänkuin juovat fluidaalijuovaisessa pintavuorilajissa. Sellaisissa tapauksissa on siis pikemmin oletettava, että kiillejuovat kuuluvat porfyyrigraniittiin, ja niinmuodoin olisivat etusijassa pidettävät emäksisinä erittyminä graniittitahtaasta. Siis voidaan otaksua, että kiillerikkaat osueet porfyyrigraniitissa ovat syntyneet osaksi gneissisulkeumien metamorfoosin kautta, osaksi graniittitahtaan differentiatioonin kautta. Granaatti on aikasemmin mainittu satunnaisena aineksena porfyyrigraniitissa. Lähemmin tutkittaissa huomataan, että tätä kivennäistä tavataan suuremmassa määrässä siellä, missä graniitti on täynnä muitten vuorilajien murskaleita. Nuo usein 1 cm pitkät granaatit ovat silloin kasaantuneet pääasiallisesti murskaleitten reunoihin ja pitkin niitten rajoja. Olisi siis taipuvainen otaksumaan, että tämä granaattien kasaantuminen olisi syynä murskaleitten esiintymiseen. Mahdollisesti voisi tässä ajatella granaattien syntyneen sen metamorfoosin kautta, jonka graniitti on aikaansaanut siihen sulkeutuneissa murtokappaleissa. Murskaleet Sarvivälkegneissistä ovat vähemmän tavallisia kuin kiillegneissistä. Niillä on tavallisesti jyrkät rajat porfyyrigraniittia vastaan ja enemmän tai vähemmän pitkäveteinen muoto. Kerrallisuus on toisinaan hyvin säilynyt, mutta useimmiten kuitenkin epäselvä, vieläpä toisinaan mahdotonkin huomata paljaalla silmällä. Jälkimäisessä tapauksessa on vuorilaji sentähden sarvivälkerikkaan dioriitin kaltaista. Että massamainen rakenne on kuitenkin vain näennäinen käy selville siitä, että samassa murskaleessa muutamat osat ovat selvästi liuskaisia, toiset taas massamaisia. Todennäköisesti on liuskainen rakenne hävinnyt graniitin metamorfisen vaikutuksen kautta. Sama ilmaantuu myös muissakin ominaisuuksissa. Rajoilla ovat nimittäin murskaleet hyvin usein niin sanoaksemme rikki syötyjä, sillä graniittiainesta on juottunut niihin. Injektiooni on tällöin tavallisesti tapahtunut pitkin kertapintoja, mutta löytyypä esimerkkejä siitäkin, että graniittia on juottunut murskaleeseen jyrkästi kertoja vastaan. 2

20 18 Sellaisilla»rikkinakerretuilla» rajoilla on murskaleen liuskainen rakenne useimmiten hävinnyt, jonka ohella huomataan sarvivälkkeen ja biotiitin lisääntyvän. Varsinkin jälkimäinen kivennäinen on kasaantunut kapeiksi juoviksi, jotka ikäänkuin reunustavat murskaleen. Toinen ilmiö, joka, niin omituinen kuin se onkin, täytyy lukea koskemusmuutoksiin, on siinä, että murskaleessa, heti koskemuksessa, usein on pyöreitä tai suorakaiteen tapaan rajotettuja, punasen värisiä maasälpiä, jotka täydellisesti ovat porfyyrigraniitissa löytyvien kaltaisia. Itse granittti on silloin lähinnä murskaleen ympärillä tavallisesti muodostunut karkearakeiseksi ja on myös kiille köyhempää kuin normaalimuodossaan Varsinkin näitten sarvivälkegneissimurskaleitten läheisyydessä tavataan alueen pohjoisemmissa osissa myöskin murtokappalemaisia osueita eräästä massamaisesta, keski- tai hienorakeisesta, tumman vihreästä dioriitinluonteisesta vuorilajista. Tokko nämä murskaleet kuuluvat geologisesti yhteen yllä mainittujen liuskaisten, sarvivälkerikkaitten vuorilajien kanssa tai voitaisiko ne mahdollisesti viedä yhteen niitten dioriittien kanssa, jotka esiintyvät n. k. vanhemmissa, tavallisesti harmaan värisissä gneissigraniiteissa Etelä-Suomessa, on mahdotonta varmasti päättää. Kivennäiskokoomukseltaan ja ulkonäöltään muistuttavat ne kuitenkin suuresti jälkimäisiä, mutta kun näillä ylimalkaan ei ole mitään eri luonteenomaista petrografista tunnusmerkkiä, ei tällä yhtäläisyydellä ole ratkaisevaa merkitystä. Lopuksi voidaan mainita eräs löytö tyypillistä savikiilleliuskemurskaletta porfyyrigraniitissa. Liuske on sangen kvartsirikasta ja täydellisesti fylliittien kaltaista Karjalan liuskemuodostumassa. Tasarakeinen Myöskin porfyyrigraniitin pohjoispuolella olevassa seudussa anasgneissi- taa g ran ütti vuoriperästä pääosan. Se on siellä vain poikkeustapaukgranntti. sj ssa^ j a s ii] 0 j n a j van paikallisesti, porfyyrisesti muodostunut. Säännöllisesti on se tasarakeista, punasen tai harmaan väristä sekä erittäin rikasta kiillerikkaista tummista juovista. Ainekset ovat graniitin tavalliset. Ylimalkaan on punanen ortoklaasi tärkein maasälpäaines, mutta toisintoja löytyy, joissa on harmaata plagioklaasia hyvin suuret määrät. Granaatti puuttuu melkein aina, mutta esiintyy tavallisesti vain pieninä, muutamia millimetrejä pitkinä rakeina. Missä

21 19 vuorilaji on rikasta gneissimäisistä osueista, löytyy kivennäistä suu,- ret määrät ja usein myöskin suurempina yksilöinä. Molemmat väritoisinnot, harmaa ja punanen, esiintyvät likeisessä yhteydessä keskenään ja muuttuvat melkein huomaamatta toisesta toiseen; ne ovat siis vain eri muunnoksia samasta vuorilajista. Gneissivuorilajeja selitettäissä mainittiin, että ne pääasiallisesti esiintyvät murtokappaleina tasarakeisessa graniitissa. Tämä on tosiaankin usein niin täynnä gneissisulkeumia, että vuorilaji siten on saanut suurilla aloilla juovaisen näön. Mitä aikasemmin on sanottu sulkeumista porfyyrigraniitissa, sama koskee myös niitä tasarakeisessakin muodossa. Murtokappaleitten pääjoukkoon kuuluvat vanhemmat kidemäiset liuskeet. Nyt on kuitenkin myös huomattu murskaleentapaisia osueita eräästä graniitista, joka kokoomuksensa kautta selvästi eroaa siitä, missä niitä on. Kun jälkimäinen on tyypillistä kalirikasta graniittia, ovat mainitut mnrskalemaiset osueet rikkaita plagioklaasista ja usein myös sarvivälkkeestä. Kuten ympäröivä graniittikin ovat ne täynnä gneissijuovia. Ne ovat tässä suhteessa kuin myös suuresti muuttuneen rakenteensakin puolesta hyvin»vanhemman», tavallisesti plagioklaasirikkaan Etelä-Suomen graniitin kaltaisia. Jos ne todellakin kuuluvat yhteen tämän kanssa, olisi siis näissä murskaleissa varma todistus siitä, että näissä seuduissa esiintyvä tavallisesti punanen graniitti olisi»nuorempaa» graniittia. Tasarakeinen graniitti ja porfyvrigraniitti ovat niinmuodoin monessa suhteessa samanlaisia; yhtäläisyys lisääntyy vielä siitäkin, että samanlaisia juonimuodostumia s. o. hieno keskirakeisia graniitteja ja pegmatiittigraniittia, joita huomataan porfyyrigraniitissa, löytyy tasarakeisessakin. On siis kysymys: ovatko nämä graniitit geologisesti yhteenkuuluvia vaiko erotettuja? Tutkimukset ulkona luonnossa ovat osottaneet että rajat tasarakeisen ja porfyyrigraniitin välillä kaikkialla ovat epäselvät, koska molemmat vuorilajit niin sanoen tunkeutuvat toinen toiseensa, jonka ohella usein tuntuu siltä kuin olisi niitten välillä muuttumisia. Että näin on tosiaankin laita ilmaisee se seikka, että tasarakeisen graniitin alueella löytyy myöskin porfyyrisesti muodostuneita rakennemuunnoksia, jotka enemmän tai vä-

22 20 hemmän täydellisesti vastaavat porfyyrigraniittia etelässä päin. Sellaisilla paikoilla huomataan usein selvimmät muuttumiset porfyyrisestä tasarakeiseen rakenteeseen. Muuttuminen tapahtuu niin, että tasarakeinen graniitti vähitellen tulee karkearakeisemmaksi, yksityiset, tavallisesti Karlsbadin kaksoisiksi muodostuneet yksilöt eriävät suu-, ruutensa kautta päämassan aineksista, tulevat vähitellen suuremmiksi ja suuremmiksi sekä ryhmittyvät tiheämmin, kunnes porfyyrigraniitin rakennemuoto on saavutettu. Eräs rakenteellinen ominaisuus erottaa kuitenkin porfyyrigraniitin alueen keski- ja eteläosissa esiintyvästä jotenkin jyrkästi tasarakeisesta graniitista. Jälkimäisellä on nimittäin ylimalkaan vähemmän selvä rinnakkaisrakenne, jos ei silloin oteta huomioon sitä, jonka aikaansaavat gneissi- tai kiillejuovat, ja osottaa muutenkin vähemmin selviä jälkiä mekanisesta paineesta kuin edellinen. Tämä erotus kummankin vuorilajin välillä ei ole kuitenkaan niin suuri, että se välttämättömästi vaatisi niiden jyrkkää erottamista toisistaan. Epäselvät rajat, samallaiset juonimuodostumat ja samanlaatuiset sulkeumat kummassakin vuorilajissa puhuvat sitävastoin voimakkaasti niitten yhteenviemisen puolesta. Tähän asti tehtyjen tutkimuksien perusteella on siis syytä olettaa, että porfyyrigraniitti ja tasarakeinen graniitti polveutuvat yhteisestä tahdassammiosta ja että ne kuuluvat Suomen nuorempiin arkeisiin graniitteihin. Niitä voisi siis geologisessa katsannossa mukavimmin verrata punasen värisiin graniitteihin Uudella maalla ja ylimalkaan Etelä-Suomessa. Diabaasi. Ainoastaan kahdessa paikassa Koljolan kylän P:puolella Antrean pitäjässä on huomattu selvää diabaasivuorilajia. Se muodostaa täällä todennäköisesti hyvin pitkän, Lu Ka suuntaisen, noin 20 m leveän juonen. Molemmat löytöpaikat, jotka kaiken todennäköisyyden mukaan ovat osia samasta juonesta, ovat noin 2 km:n päässä toisistaan; kun nämä eivät kuitenkaan luultavasti ole juonen päät, voi hyvin olettaa juonen olevan 3 å 4 km pitkän.

23 21 Vuorilaji on hieno- tai keskirakeista, sivukiveä vastaan tavallisesti hiukan tiviimpää kuin juonen keskellä. Mikroskoopilla katsottaissa näyttää se olevan pitkäveteisistä labradooriliisteistä, pyrokseenista ja sarvivälkkeestä sekä malmirakeista, Pyrokseeni- ja sarvivälkeyksilöjen muodon määrää plagioklaasi. Pyrokseeni on suurimmaksi osaksi luonteeltaan rombista; todennäköisesti hypersteeniä, päättäen sen osottamasta hyvin selvästä pleokroismista. Pienempi osa on tavallista augiittia. Sarvivälke reunustaa tavallisesti kuten ommel pyrokseenia, mutta syrjäyttääpä myös toisinaan sen kokonaan. Todennäköisesti on se uudistumistulos. Tämä hypersteenidiabaasi lävistää ylläkerrottua porfyyrigraniittia ja täytyy siis olla nuorempaa kuin se. Sen ikää rapakiveen nähden ei sitävastoin voida määrätä, mutta luultavaa on, että diabaasi on vanhempaa kuin se. Sen yhtäläisyys muitten Suomen diabaasien kanssa, jotka ovat vanhempia kuin rapakivi, puhuu tämän puolesta. Rapakivigraniitit. Alueen läntisimmässä osassa on vuoriperä suurimmaksi osaksi tuota muista Suomen graniiteista geologisesti hyvin erotettua rapakiveä. Rapakivialueen pohjoinen raja kartta-alueella on noin 1,5 km:n päässä Kuurmajärvestä E, mistä se kulkee yhdensuuntaisesti mainitun järven eteläisen rannan kanssa. Vuokseen. Täältä seuraa raja oikeata virran rantaa uskollisesti aina Jyrkkämäen pohjoiseen päähän asti, noin 4 km Kuukaupin kylästä E, mistä se kulkee edelleen melkein P E suunnassa Heinjoen kirkonkylän ohitse, kuten porfyyrigraniitin läntistä rajaa määritellessä on lähemmin mainittu. Vuorilaji on ulkoasunsa puolesta täydellisesti Viipurin tienoon rapakiven kaltaista. Se on karkearakeista, punasta tai harmaan ruskeata, porfyyrisesti muodostunutta graniittia, joka monin paikoin on suuresti rapautunutta eli soraksi särkynyttä sekä tunnetaan säännöllisesti erittäin selvistä parallelipipedimäisistä halkeilemismuodoistaan. Ainekset ovat: ruskeanpunanen ortoklaasi, tumma kiille, tavallisesti tummanvihreä sarvivälke sekä savunharmaa kvartsi. Maasälpä on

24 22 suureksi osaksi muodostunut suuremmiksi, läpimitaltaan 5 6 cm pitkiksi, pallonmuotoisiksi yksilöiksi, jotka milloin ovat likettäin kasautuneita, milloin harvaan hajonneita, niin että pallojen välit ovat kymmenkunta senttimetriä ja enemmänkin. Vuorilajimassa ortoklaasihajarakeitten välillä on karkearakeinen, sillä siinä olevilla aineksilla on usein 0,5 1 senttimetrin pituus. Täten esiintyy porfvyrinen rakenne vähemmän jyrkästi, kuin silloin, kun erotus perusmassan ja hajarakeitten välillä on suurempi. Karkearakeisuuden lisääntyessä joutuu toisinaan porfyyrinenkin luonne jälelle. Luonteenomaista vuorilajille on vielä se että ortoklaasipalloja usein ympäröipi muutamia millimetrejä paksu verho vihreänvalkeasta plagioklaasista. Kun se rapautuessa ottaa harmaanvalkean värin, näyttää sileäksi hiotussa kalliossa ikäänkuin ortoklaasia ympäröisi vaaleamman värinen rengas. Tummista kivennäisistä esiintyy milloin sarvivälke, milloin biotiitti suuremmassa määrässä; toisinaan puuttuu kuitenkin edellinen kivennäinen. Kvartsi on muodostunut milloin enemmän tai vähemmän selvästi rajotetuiksi rakeiksi, milloin jotenkin muodottomaksi massaksi muitten ainesten väliin. Satunnaisista aineksista huomataan usein zirkoonia, kuitenkin vain mikroskoopisesti pieninä yksilöinä, sekä fluorisälpää ja hiukan rautamalmia. Granaattia, joka on niin yleinen viirukkaassa porfvyrigraniitissa, ei sitävastoin ole milloinkaan tavattu rapakivessä. Rakenne on erittäin luonteenomainen. Mikroskoopilla katsottaissa näyttää vuorilaji nimittäin usein hyvin kaunista mikropegmatiittia, sillä kvartsi ja maasälpä ovat säännöllisesti kasvaneet toisiinsa. Toisinaan osottaa kvartsi myöskin omia kiderajoja. Tämä ilmaisee kvartsin osaksi kiteytyneen samaan aikaan tai aikasemminkin kuin ortoklaasi. Edelleen osottaa rakenne kaikkia primaarisen rakenteen tunnettuja ominaisuuksia. Säröiset kivennäiset tai rinnakkaisrakenne, toisin sanoen kaikki, mikä puhuu mekanisesta muutoksesta, puuttuvat rapakivestä, joka siis todistaa että tämä vuorilaji ei ole ollut mukana niissä vuorijaksopoimuttumisissa, jotka ovat painaneet leimansa kaikkiin muihin Suomen graniitteihin. Tällä alueella näyttää rapakivi vain harvoja toisintoja raken-

25 teellisessä suhteessa. 23 Pääjoukko on täysin tyypillistä s. o. selvästi porfyyristä pyöreine ortoklaasipalloineen, joita ympäröipi oligoklaasiverho. Muutamin paikoin muuttuu kuitenkin tyypillinen rapakivi hajarakeitten enemmän tai vähemmän täydellisesti hävitessä likipitäen tasarakeiseksi ja karkearakeisesi muodostuneeksi graniitiksi. KoskaRapakivimaikuitenkin vielä usein huomataan vihiä porfyyrimaisesta rakenteesta, nen graniitti, on sellaista muotoa kutsuttu rapakivimaiseksi graniitiksi. Nämä rakennemuodot eivät näytä missään jyrkkiä rajoja toisiaan vastaan, vaan päinvastoin aina vähitellen tapahtuvia muuttumisia, ja nähdään sentähden keskenään. usein samassa vuoressa kummankin muodon vaihtelevan Kuten tunnettu, ovat rapakivivuorilajit ylimalkaan merkilliset sangen suuresta rapautumisestaan, ja tämä koskee myöskin karkearakeista rakennemuotoa puheena olevalla alueella. Vuorilaji hajoaa tällöin usein karkeakiviseksi soraksi, niin että vain siellä ja täällä nähdään terveitä kallioita. Likempänä järvien ja jokien rantoja on se tavallisesti kuletettu pois aikasemman suuremman veden korkeuden aikana, ylempänä olevissa osissa on se sitävastoin jotenkin koskematta paikoillaan. Vuorilajin rapautuminen on kuitenkin sangen epätasanen. Niinpä ovat muutamat osat rapautuneet aina 1 m:n syvyyteen asti, kun taas toiset tuskin osottavat muuttumisen jälkiäkään. Rapautuneet osat ovat milloin suorastaan päiväpinnassa, milloin peitetyt aivan terveillä vuoriosueilla. Karkearakeisen, tyypillisen rapakiven ohella esiintyy eräs tasa-tasa-jahienorakeinen graniitti, joka kuuluu samaan eruptioonisarjaan kuin edelli- rake i nenr apanenkin. Vuorilaji on säännöllisesti himmeämmän punasta kuin rapa- lcivigran " tti ä a kivi sekä vain poikkeustapauksessa porfyyriseksi muodostunut. ten tunnetaan se samoista rakenneomituisuuksista kuin rapakivikin. Se esiintyy milloin juonina, milloin enemmän tai vähemmän pyöristyneinä sulkeumina rapakivessä ja rapakivimaisessa graniitissa. Juonilla on jyrkät rajat ja kulkevat tavallisesti enemmän tai vähemmän suoraviivaisesti. Usein seuraavat ne rapakiven halkeilemissuuntia. Niitten leveys ei ylimalkaan nouse yli 2 metrin. Muutamin paikoin tavataan myöskin suurempia osueita tästä vuorilajista, jossa Rapakiven rapautuminen. Muu- granutl p01 '~ fyyri.

26 24 juoniluonne ei kuitenkaan esiinny niin selvästi. Näin on laita eräällä kohdalla alueen läntisimmässä osassa, missä Kavantjärveen pistävällä niemellä, noin 2,6 km:n päässä Kavantsaaresta EKa, suuremman vuoren melkein kokonaan anastaa keskirakeinen harmahtava rapakivigraniitti. Tämä poikkeaa ulkoasunsa puolesta hiukan tavallisesta Graniitti- juonigraniitista, siten että se on hyvin selvästi porfyvristä. Keskiporfyyri. rakeisessa perusmassassa on nimittäin lukuisia, läpileikkauksessaan suorakaiteen muotoisia ortoklaasikiteitä, jotka ovat keskimäärin 1 2 cm pitkiä. Ainoastaan pienempi määrä hajarakeita saavuttaa 5 6 cm:n pituuden. Nämä ovat vuorilajissa harvassa hajallaan, kun taas pienemmät ovat sangen likettäin kasaantuneet. Toisinaan ovat ne myös järjestyneet määrätyssä suunnassa, niin että kiteitten pitkät sivut ovat yhdensuuntaiset. Täten saa vuorilaji jonkinlaisen juovaisuuden, mutta se eroaa kuitenkin jyrkästi porfyyrigraniitissa olevasta. Niilläkin paikoilla, missä juovaisuus on selvin, ei nimittäin rapakivigraniitissa huomata paineilmiöitä; rakenteella on niinmuodoin myöskin täällä yhtä primaarinen luonne, kuin normaalimuodostumismuodollakin. Täytyy siis olettaa, että hajarakeitten yhdensuuntainen järjestys riippuu liikkeistä ei vielä täysin jähmettyneessä vuorilajimassassa, s. o. se olisi n. k. fluidaalijuovaisuutta. Mitään rajoja tyypillistä rapakiveä vastaan ei voitu huomata. Todennäköisesti muodostaa graniittiporfyyri täällä pahkumaisen osueen. Vuori on nimittäin pitkäveteinen suunnassa PLu EKa, s. o. yhdensuuntaisesti tavallisen halkeilemissuunnan kanssa. Aivan samanlainen rapakiven muodostumismuoto esiintyy Näätälänjärven ja Lyykylänjärven välisessä seudussa, jossa se muodostaa useita vuoria. Sulkeumat tasarakeisesta graniitista ovat säännöllisesti pyöristyneitä ja pitkäveteisiä. Pituudeltaan ovat ne toisinaan pari metriä, mutta useimmiten ovat ne vain kymmenkunta tai parikymmentä senttimetriä pitkiä. Karkearakeista rapakiveä vastaan ovat ne säännöllisesti selvästi rajotettuja ja niitä ympäröipi toisinaan enemmän tai vähemmän täydellisesti aivan ohut plagioklaasiverho, samoin kuin ortoklaasipallojakin. Tämä keskirakeisen graniitin kahtalainen esiintyminen ilmaisee

27 25 siis sen syntyneen sekä ennen että jälkeen rapakiven pääosan jähmettymisen. Rajat rapakivimassiivin ja rajottuvien vuorilajien välillä ovat Rapakiviaina hyvin jyrkät. Pohjoisessa on rapakivi muutamin palkoin suo- ranaisessa koskemuksessa punasen gneissigraniitin kanssa. Jotenkin P75 L kulkeva rajaviiva on tällöin hyvin jyrkkä, mutta mitään mainittavaa koskemusmuutosta ei kuitenkaan löydy kummassakaan vuorilajissa. Ainoa silmään pistävä on, että rapakivi koskemuksessa on erittäin suuresti halkeilemisrakojen lävistämää, jotka kulkevat yhdensuuntaisesti rajaviivan kanssa. Suuren osan rapakivialueen itärajasta muodostaa Vuoksen oikea ranta. Etempänä etelään päin on meillä kuitenkin taas rapakivi ja porfyyrigraniitti aivan likettäin toisiaan, mutta melkein kaikkialla erottaa niitä täällä jyrkkärajainen notkanne. On siis luultavaa että rajan muodostaa siirrosviiva. massimn iajat ' Käytännöllisesti kelpaavia vuorilajeja. Malmia ei ole tavattu alueen rajojen sisällä. Kalkkikiveä mana (katso siv. 11). löytyy Kuparsaaren kylässä suurempana kerrostu- Kalkkikivi, Kemiallisessa suhteessa on kalkkikivi verrattain puhdasta, sillä se sisältää vain jälkiä magnesiasta sekä 7 12% liukenemattomia aineksia. Vuorilajia käytetään hyödyksi. Muuten supistuu kysymys vuorilajien käytännöllisestä käyttämi- Kiviteollisuusestä siihen, ovatko ne kelpaavia kiviteollisuuteen. Sekä tasarakei- dellisessa sella graniitilla alueen pohjoisissa osissa että porfyyrigraniitilla ete- suhteessaiou " läänpäin on usein niitä ominaisuuksia, joita vaaditaan louhimisen llirniben ai ".... voisia vuoriarvoisilta vuorilajeilta. Niinpä huomataan säännöllisesti hyva hal-.. lclj 6] cl. keama, hyviä sekä pohja- että pystyrapeikkoja, jonka ohella kivi on verrattain helppoa veistää. Valitettavasti on tasarakeinen, punasenvärinen graniitti kuten aikasemmin on mainittu, ylimalkaan täynnä gneissisuikaleita, jotka antavat vuorilajille liekehtivän, rauhattoman värin. Muutamin paikoin on kivi kuitenkin jotensakin yksiväristä. Näin on esim. laita Jääskjärven eteläpuolella. Kummallakin puolella Jääskestä Antreaan

28 26 vievää maantietä on niinmuodoin useissa paikoissa pienempiä vuoria, jotka varmaankin hyvin sopisivat muokattaviksi. Erillään esiintyy tässä suhteessa eräs vuori heti Ahtialan talon pohjoispuolella Jääskessä, noin 1 km:n päässä Vuoksesta. Harmaanvärinen muunnos tasarakeisesta graniitista sopii kenties paremmin kivenlouhimiseen. Sellaista vuorilajia löytyy parissa paikassa rautatienlinjan varrella Antrean aseman länsipuolella. Se on siellä jotenkin ehyttä ja halkeaa oikein suuriksi lohkareiksi. Väri on tasasen harmaa ja vuorilaji ottaa hiottaissa oikein kauniin kiillon. Kivi on helppoa veistää. Porfyyrigraniitilla on tavallisesti hyvin kauniit pohja- ja pystyrapeikot, eli toisin sanoen, tavattoman selvä parallelipipedimäinen halkeileminen, jossa suhteessa se lähinnä voi kilpailla rapakivivuorilajien kanssa. Se on helppoa veistää mutta vaikeata hioa, sillä vuorilajissa olevat kovat kivennäiset, maasälpä ja kvartsi, ovat muodostuneet suuriksi yksilöiksi. Kuitenkin voitanee vuorilajia edullisesti käyttää suuremmiksi rakennuskiviksi. Sopivia paikkoja louhimojen perustamista varten löytyy monessa paikassa Vuoksen rannoilla, esim. Jaakonsaaren länsirannalla, Herralan E:puolella, Pajulahden P:puolella y. m. Tyypillinen rapakivi alueella on ylimalkaan niin suuresti rapautunutta, että ei juuri voi tulla puhetta sen kelpaavaisuudesta. Sitävastoin on keskirakeinen, harmaa porfyyrigraniitti Kavantsaaren E: puolella (katso siv. 24) sopivaa rakennuskiveä. Jo avatuissa louhoksissa näkyy erittäin edullisia halkeamia, jotka tekevät kiven sopivaksi myöskin pitkien lohkareitten kiilaamiseen. Hiottuna on vuorilajilla punertavan harmaa väri ja jotenkin väkevä kiilto. Vuoret, jotka tämä graniitti muodostaa, ovat myöskin tarpeeksi suuria, jotta voisi järjestää kivenlouhimisen suuremmassakin mitassa.

29 27 Kyartaarimuodostumia. jääkauden jälkiä kiinteässä vuoressa. Alueen metsäisemmissä osissa ovat kalliot tavallisesti hyvin Kuluminen, pyöristyneitä ja ikäänkuin hiottuja niiltä osiltaan jotka viettävät luo- Uurteita, detta kohti, kun taas kaakkoisilla ja eteläisillä sivuilla on usein äkkijyrkät muodot. Varsinkin luoteiseen kulkevissa suuremmissa laaksoissa ja Vuoksen rannoilla ovat ne sen ohella usein sileiksi hiottuja ja merkillisiä hienommista naarmuista n. k. uurteista, jotka kulkevat määrätyissä suunnissa. Noin viisikymmentä uurrehavaintoa on merkitty muistiin. Useimmat näistä kulkevat luoteiseen, kuten tähän liitetyn korkeuskartan merkeistä lähemmin käy selville. Niinpä on 20 eri paikassa, erittäinkin alueen luoteisissa osissa, huomattu niitä suunnissa, jotka vaihtelevat P30 35 L välillä, 15 paikassa, pääasiallisesti alueen lounaisissa, pohjoisissa ja koillisissa osissa, uurteita suunnissa P40 45 L. Näitten suuntien ohella on kuitenkin muutamia harvoja huomattu suunnissa PLu ja PKo sekä vihdoin yksi suunnassa P52 L ja yksi P69 L. Näistä jälkimäisistä kuuluvat PLu suuntaiset uurteet (2 havain-. toa P20, 25 L) kuin myös uurrehavainto P10 L Kuunjärven itärannalla, todennäköisesti siihen systeemiin, jonka suunta on P30 35 L, ja voitanee selittää paikallisiksi poikkeuksiksi yleisestä suunnasta. Vastakohtana tälle tarkoittaa PKo suunta, joka on havaittu Vuoksen rantakallioissa kolmessa paikassa (P20 I, P22 I, P32 I) alueen koillisessa osassa, aivan varmaan eri systeemiä. Tämä käy selville siitäkin, että eräällä mainituista paikoista on tavattu selviä ristiuurteita suunnissa P43 L ja P20 I. Kun jälkimäiset ovat vähemmän selviä ja ikäänkuin edellisten poisraapimia, lienevät ne vanhempia kuin luoteiset, jota vielä todistaa se, että harjut, joitten on täytynyt muodostua jään viimeisen liikunnon aikana, kulkevat Lu Ka. Ovatko LLu IKa suuntaiset uurteet (yksi havainto P52 L Kuparsaarella alueen lounaisessa osassa, ja yksi P69 L Sikosaarella

30 28 Vuoksessa Räisälästä Ko) luettavat kolmanteen eri systeemiin, ei voida varmasti päättää. Jotenkin samojen uurteitten esiintyminen Viipurin lahden läntisellä sivulla 1 ) voisi mahdollisesti puhua tämän puolesta. Hiiden- Täysin tyypillisiä hiidenkirnuja ei ole retkeilyillä tavattu. Erään kirnuja, porfyyrigraniittivuoren jyrkässä itäseinässä maantien vieressä noin 1 km Sakkolan kylästä P huomataan kuitenkin onkaloita, jotka luultavasti ovat syntyneet samalla tavalla kuin tavalliset hiidenkirnutkin. Aivan vuoren juurella on täällä kaksi munapyöreätä onkaloa graniitissa, jotka ovat kiillotetut ja sileät. Metriä korkea aukko sivulla muodostaa ikäänkuin oven niihin. Matkailiat tuntevat ne hyvin, suurempi niistä on nimeltään Sokanlinna. Suuremman suuruus on: korkeus =2,4 m, pituus 3,4 m, leveys =2,4 m; pienemmän: korkeus = 2 m, pituus = 2,3 m, leveys = 2 m. Kumpaankin aukkoon tulee useita avaria, pystysuorassa olevia halkeamia, niin että päivänvalo tunkeutuu ylhäältäkin päin. Halkeamain seinät eivät kuitenkaan ole sileiksi kiillotetut kuten alla olevan onkalon, ja on siis luultavaa että vesi, joka aikoinaan on kovertanut»kirnun», on tunkeutunut sisään sivuaukosta. Itse muodostumat ovat siis todennäköisesti syntyneet jonkun juoksevan veden rannalla, joka postglasiaalikaudella on mahdollisesti kulkenut tämän ylitse. Maalajeja. Paljaan vuoriperän yhteenlaskettu pinta-ala alueella on pieni verrattuna maalajien anastamaan. Näistä on moreenisoralla laajin leveneminen, lähinnä sitä seuraa järjestyksessä hiekka ja savikerrostumat sekä turvemuodostumat. Varsinkin alueen ylemmissä osissa on pohjamoreeni melkein yksinään vallitseva maalaji. Se ei ainoastaan täytä täällä vuorten välisiä notkoja, vaan on myös vyörynyt vuorien ylitse, niin että vain mitätön kallio pistää esiin. Sellaisilla seuduilla on se myös usein muodostunut selänteiksi, joista useimmat kulkevat suunnassa Lu Ka. Suom. Geol. Tutkim. Karttalehti N:o 28, Säkkijärvi. S

31 29 Missä seutu on vähemmän epätasanen, on sora sitävastoin monin paikoin levinnyt lakeiksi kankaiksi. Sora on lukuisista, toisinaan selvästi naarmutetuista suuremmista ja pienemmistä kivistä, jotka hienommat sorahiukkaset ovat liittäneet yhteen usein hyvin kiinteäksi massaksi. Sorassa olevat kivet, jotka suuruutensa puolesta vaihtelevat sellaisista, joilla on vain muutamien millimetrien läpimitta, sellaisiin, joilla on yhden tai parin metrin pituinen balkasija, ovat suurimmaksi osaksi alueella tai sen lähimmässä ympäristössä tavattavista vuorilajeista. Niinpä on tuo luonteenomainen, juovikas porfyyrigraniitti sorassa useimmiten tavattava vuorilaji alueella, missä vuoriperä on porfyyrigraniittia. Sitä lähinnä tulee joukko tasarakeisia harmaita ja punasen värisiä graniitteja, rapakiveä, kiille- ja sarvivälkegneissiä ja vihdoin yksinäisiä lokhareita kiilleliuskeesta; siis paitsi rapakiveä, ainoastaan vuorilajeja joita on huomattu porfyyrigraniittialueen pohjoispuolella. Alueen pohjoisissa osissa esiintyvät porfyyrigraniittilohkareet harvalukuisempina kuin tasarakeiset graniitit ja gneissit, ja Vuoksen länsipuolella on rapakivi vallitsevana aineksena sorassa. Tämä ilmaisee siis, että ei ainakaan karkeampaa sora-ainesta ole kuletettu pitkien matkojen takaa. Koossapitävä sora-aines on milloin verrattain karkeata, hiekkamaista, jolloin moreeni on möyheätä ja helppoa muokata, milloin taas perin hienoa, tomumaista ja silloin tavallisesti harmaan väristä sekä kokoonsullottua kiinteäksi, muurinlaastan tapaiseksi massaksi. Tässä kiinteässä muodostumismuodossa ei ole huomattu kerrallisuutta. Sitävastoin esiintyy se toisinaan löyhemmässä moreenisorassa. Ylemmissä osissaan on moreenipatja usein aivan täynnä suu- Muuttokiviä. rempia vyörvkiviä. Nämä, jotka osaksi ovat gneissejä sekä punasia ja harmaita, tasarakeisia graniitteja, osaksi myöskin sekä harmaata että punasta porfyyrigraniittia, ovat usein hyvin kummallisissa asennoissa, joka ilmaisee niitten tulleen sinne silloin kun moreeni oli kerrostunut. Suurin osa niistä on todennäköisesti n. k. kulkujäälohkareita eli muuttokiviä, joita myöhäisjääkaudella uivat jäävuoret kulettivat pohjoisemmista seuduista. Suuremmat joukot niitä näemme

32 30 esim. savitasangoilla ja moreenimailla Kavantsaaren ympäristöllä. Myöskin hiekkakankailla alueen etelä- ja lounaisosissa ovat ne hyvin lukuisat. Siellä huomataan usein merkillisen suuria lohkareita karkearakeisesta, harmaasta porfyyrigraniitista, joka esiintyy kiinteinä kallioina muutamilla harvoilla paikoilla alueen sisäosissa. Alueen eteläisemmissä osissa, ja varsinkin Vuoksen lähellä, on Hyökysoraa. sora silminnähtävän löyhästi kokoonliittynyttä. Suuremmat kivet ovat suureksi osaksi hyvin pyöristyneitä ja hienommasta sorasta puuttuu tomumainen vuorijauho, joka on varsinaisena yhteeniskostavana aineena tyypillisessä moreenisorassa. Toisin sanoen, sora tuntuu olleen veden vaikutuksen alaisena, s. o. huuhdottua. Sellainen n. k. hyökysora esiintyy tavallisesti enemmän tai vähemmän tasasina kankaina varsinkin Oravankydön ja Virkinselän välisessä seudussa. Sen esiintymisen täällä selittää helposti se, että suuri osa näistä seuduista, kuten etempänä tullaan osottamaan, vielä kauan jääkauden jälkeen on ollut meren pinnan alla. Rapautumis- Vuoksen länsipuolella olevassa seudussa, missä rapakivi muosora. dostaa vuoriperän, tavataan useissa paikoissa oikein vahvoja sorapatjoja, jotka muistuttavat moreenia. Lähemmin tutkittaissa huomataan kuitenkin soran olevan yksinomaan rapakiviainetta. Se on siis puhdasta rapautumissoraa, paikoillaan muodostunutta. Esimerkkejä tyypillisestä rapautumissorasta tavataan useissa paikoissa Kavantsaaresta Heinjoelle vievän tien varrella. Harjuja. Alueella löytyy suuri joukko, tavallisesti selväpiirteisiä harjuja, jotka kaikki kulkevat Lu:ssa suunnassa. Mannikkalan Karttalehden lounaisessa kulmassa kulkee Ka:ssa suunassa Lyyharju. kylänjärven länsipäästä leveä, mutta jotenkin loiva, ylätasangon tapainen hiekkaharjanne, jota laajat hiekkakankaat ja niillä olevat suuremmat suot seuraavat. Harju, jota voisi kutsua Mannikkalan harjuksi, tämän nimisen kylän mukaan, saavuttaa 50 m:n korkeuden y. m.; se kohoaa kummallakin puolella olevia lakeampia hiekkakankaita korkeammalle noin 17 m. Se jatkuu katkeamatta noin 10 km, mutta katkeaa sitte parin km:n päässä karttalehden etelärajasta pohjoiseen. Sen eteläinen jatko on Muolan lehdellä.

33 31 Niukka peninkulma tästä harjusta itään on toinen, joka kulkee Heikurilan aivan samassa suunnassa. Ollen Muolan kartta-alueella olevan n. k. harju. Heikurilan harjun jatko, jatkuu se karttalehden etelärajasta Lu:ssa suunnassa Entonlammelle asti, missä se äkkiä katkeaa. Länsisivullaan rajottuu se avariin rämeihin, joitten yli se kohoaa noin 25 m. Sen jatko Lu:ssa tavataan kaitana hiekkaharjanteena Salonjärven lounaisella rannalla Viipurin pitäjässä. Tämän harjun sivuhaarana voisi mahdollisesti pitää sitä jyrkkä- Tuokkolan piirteistä hiekkaharjannetta, joka PLu EKa:ssa suunnassa kulkee harju, pitkin Tuokkolanjärven itäsivua. Tuokkolan kylän kohdalla saavuttaa se suurimman korkeutensa 27 m yli Tuokkolan järven, tai 42 m y. m. Kun se on sangen kaita ja sivut ovat äkkijyrkät, pistää se jyrkästi esiin ympäröivistä moreenimaista. Kappaleen matkaa mainitusta kylästä pohjoiseen muodostaa se korkean ja kapean vallin kahden järven väliin ja heti niitten pohjoispuolella kulkee se sileäksi hiotun rapakivikallion ylitse. Kappaleen matkaa Myllyjärvestä etelään loppuu se äkkiä. Heti Kavantsaaren eteläpuolella ja siitä pohjoiseenpäin Sunilan kylän E:puolella tavataan kuitenkin taas pienempiä hiekkaharjanteita, jotka luultavasti ovat Tuokkolan harjun jatkoa. Toinen, vaikka vähemmän jyrkkäpiirteinen harju seuraa Luissa Takalammen suunnassa maantietä Oran kylästä Takalammen ohitse Kaltoveden harju, pohjoiselle rannalle. Vain harvoissa paikoissa on tämä muodostunut selväksi harjanteeksi, sillä se on levinnyt suurimmaksi osaksi kangasmaisiksi kentiksi. Pohjoisessa on sen jatko muutamina lyhempinä harjanteina. Kuukaupin salmen itäpuolella alkaa harju, joka täältä kulkee Kirkonkylän pitkin maantietä kappaleen matkaa kirkonkylän ohitse. Sillä on selvä harju, selänteen muoto ja viettää usein paikoin jotenkin jyrkästi Vuokseen, kun se taas itäsivultaan on loivasti viettävä ja ei siis varsin jyrkästi eroa tasangosta. Kappaleen matkan päässä kirkonkylästä pohjoiseen muuttaa se suuntansa Ko:sta P Erseksi sekä alenee heikosti epätasaseksi hiekkakankaaksi, joka täyttää Antrean aseman E: ja P:puolella olevan seudun. Pähkjärven Lu:sen pään kohdalla ilmaantuu kuitenkin taas selvä harjuselänne, johon Imatran rata tekee noin 10 m

34 32 syvän leikkauksen. Harjuaines on hyvin kerrallista hienompaa ja karkeampaa hiekkaa, joka vuorokerrostuu vierineen soran ohuempien kertojen kanssa. Tästä Lu tavataan useissa paikoissa lyhempiä harjuselänteitä, jotka vihdoin häviävät ja muuttuvat heikosti epätasaseksi hiekkakankaaksi, joka ulottuu aina Jääskjärven eteläpäähän asti. Tätä kangasta rajottaa E:ssä pari kilometriä pitkä, harjumainen hiekkaharjanne, joka jotenkin I L:ssä suunnassa kohtaa eteläänpäin kulkevaa harjujonoa. Onko tämä luoteisen harjun jatko vaiko ei, ei ole voitu saada selville. Sen suunta puhuu vastaan, sen muuttuminen hiekkakankaaksi taas sellaisen olettamisen puolesta. Myöskin Kuukaupin salmen E:puolella näyttää harjulla olevan jatko. Niinpä huomataan Jaakonsaaressa pienempi Lu:suuntainen harjanne ja noin 15 km tästä Ka muodostaa eräs matala hiekkaselänne Haikan saaren, jonka jatko tavataan Vuoksen länsirannalla Hopeasalmella. Pölläkkälän Kauneimpia harjuja alueella on se, joka Pölläkkälän kylästä Paakkolan Muolan pitäjässä ulottuu Paakkolan salmen ohitse luoteisessa suunharju. nassa aina Antrean pitäjän pohjoisimpaan kulmaan asti. Pölläkkälän ja Paakkolan välillä on se muodostunut paikkapaikoin 50 ja 60 m korkeaksi, jyrkkäpiirteiseksi selänteeksi, joka kulkee pitkin Vuoksen oikeata rantaa. Paikoin on se vain pari sataa metriä leveä, mutta paisuu toisin paikoin melkoisen leveäksi; niinpä on se Paakkolan kylän pohjoispuolella noin 600 m leveä. Heti Pölläkkälän lauttauspaikan pohjoispuolella syöksyy se länsisivullaan jyrkästi syvään laaksoon, jossa on useita harjusuunnassa pitkäveteisiä pieniä harjujärviä. Näitten I:puolella kohoaa taas harjukumpuja, jotka kuitenkin ovat melkoista matalampia kuin pääselänne ja vähitellen alenevat avaraksi hiekkakankaaksi, joka anastaa harjun L:puolella olevan alueen. Paakkolan virralta kulkee harju pohjoiseen päin, aluksi pitkin maakielekkeen itärantaa, missä se viettää jotenkin jyrkästi lahtea kohti. Täältä kulkee se edelleen melkein katkeamatta aina Kelpolammelle asti. Paikkapaikoin, kuten Porosuon L:puolella, on se kohonnut jyrkäksi ja kapeaksi harjaksi, joka eräällä kohdalla saavuttaa

35 38 55 metrin korkeuden. Kurlammen pohjoispuolella tulevat harjukummut matalammiksi ja paikkapaikoin katkeilevat, mutta heti Kelpolammen eteläpuolella on taas korkea selänne jyrkkine sivuineen. Kelpolammen pohjoispuolella on selänne katkennut ja sen sijalla suurempi hiekkakangas, mutta Leinjärven eteläpuolella on taas suunnassa PLu kulkeva soraylänkö, joka kuitenkin järven P:puolella hajoaa pienemmiksi hiekkakummuiksi ja tasaseksi hiekkakankaaksi. Tästä pohjoiseen päin ei huomata mitään harjuselänteen jatkoa. Aivan Kelpolammen P:puolella olevan hiekkakankaan läheisyydestä alkaa sitävastoin harju jono, joka kulkee Koljolan aseman ohitse ja sieltä Lu:ssa suunnassa Hotakkajärven itäpäähän. Pääharjanteen L:puolella on suuri hiekkakangas monine pitkäveteisine harjukumpuineen, joista useimmat kulkevat yhdensuuntaisesti pääharjun kanssa. Poikkeustapauksissa, kuten kankaan länsirajalla, on kuitenkin 1 L:ssäkin suunnassa pitkäveteisiä pienempiä harjanteita. Noin 10 m syvä leikkaus harjussa Koljolan aseman luona antaa kuvauksen harjuaineksen järjestyksestä. Sorapeitteen pohjalla on karheakivistä soraa pyöristyneine suurempine kivineen; tämän yläpuolella seuraa useita kerroksia erilaista karkeata hiekkaa, jotka vuorottelevat kertojen kanssa tyypillisestä vierinkivisorasta. Kaikkialla on sora ja hiekka hyvin selvästi kerrallista, mutta kerrat ovat usein äkisti katkenneita ja työntyneet toisiaan vastaan, joka todistaa aineksen kerrostuneen hyvin epäsäännöllisesti. Koljolan harjun jatkona täytyy pitää hiekkakangasta katkenneine ja Ka:ssa suunnassa pitkäveteisine harjuselänteineen, joka Hotakkajärven kaakkoisesta päästä ulottuu aina Mertajärven eteläpäähän asti. Tosin täällä ei voida huomata määrättyä pääselännettä, mutta joukko hiekkakumpuja kulkee lyhyitten välimatkojen päässä yhdensuuntaisesti keskenään ja perättäin samassa suunnassa kuin selvä harjujonokin etelässä päin. Näemme siis täällä aivan saman suhteen kuin Jääskjärven eteläpuolellakin, että nimittäin etelässä jyrkäksi selänteeksi muodostunut harju pohjoisessa levenee avariksi hiekkakankaiksi. Sama on myöskin laita tästä itään oleviin harjuihin nähden, jotka alla ovat kerrotut. 3 Ko) j lan har i u -

36 34 Muista harjujonoista alueella ansaitsee mainitsemista se. joka Antrean ja Räisälän pitäjien välisen rajan lähellä Lu:ssa suunnassa kulkee Suurisuon ylitse Oravankydön kylässä. Selvä hiekkaselänne katkeaa kuitenkin pian. Suon pohjoisella sivulla on suurempia hiekkakankaita. Harjujonon suunnassa nähdään täällä selännemäisiä hiekkakumpuja, jotka pistävät kappaleen matkaa Juoksemanjärven lounaisen pään pohjoispuolelle ja joita luultavasti voidaan pitää harjun Juokseman- jatkona. Myöskin pitkin Juoksemanjärven länsirantaa tavataan kuijarven harju.j. en kj n harjumaisia hiekkakumpuja, jotka lyhemmillä katkelmilla jatkuvat aina Antrean ja kirvun pitäjien väliselle rajalle asti. Täältä pohjoiseen on harju jono epäselvä ja ilmaantuu siellä ja täällä olevina, tavallisesti suunnassa Lu Ka pitkäveteisinä, enemmän tai vähemmän selvästi epätasasina hiekkakenttinä. Valkjärven Alueen itäisimmissä osissa vetää Valkjärven Räisälän harju Räisälän huomiota puoleensa niinhyvin kauniin muotonsa kuin myös selvän harju.»haaraantumisensa» kautta. Se alkaa korkeilta hiekkakankailta alueen kaakkoisessa kulmassa kahtena, teräväkulmaisesti yhtyvänä harjuselänteenä, joista läntisempi Tikansaaren kylästä kulkee PLu:ssa suunnassa, samalla kun itäisempi kulkee Valkjärven länsirannasta hiukan yli kaksi kilometriä Luissa suunnassa, kunnes yhtyy edelliseen. Valkjärven luona on liarjujono korkea ja jyrkkä, sillä se saavuttaa täällä 78,5 m:n korkeuden eli 37 m yli Valkjärven. Sen muodostaa joukko harjukumpuja, joita erottaa toisistaan syvät, eri suunnissa mutkittelevat harjuhaudat. Eräässä näistä on, 34 m alempana harjun harjaa, noin 130 metriä pitkä harjujärvi. Läntisemmällä haaralla on melkoista kapeampi harja, joka sillä paikalla, missä se yhtyy itäisempään haaraan, kohoaa 85,5 metriä korkeaksi. Täällä alenee harju äkkiä noin 22 m ja jatkuu vähemmän selvänä selänteenä Lu:ssa suunnassa Humalaisjoelle missä se jälleen on selvempänä. Harjuselänne on täällä ainoastaan 38 m y. m. Heti Humalaisten kylän E:puolella katkasee sen äkkiä Humalaisjoki. Humalaisten kylän pohjoispuolella on harjujono taas hyvin selvä jyrkkine sivuineen. Heti Lampilan talon L:puolella ja noin 2,5 kilomet-

37 35 rin päässä Konnitsan tien haarasta EKa jakaantuu se kahteen yhtä korkeaan ja yhtä selväpiirteiseen haaraan. Näistä jatkuu itäisempi samassa suunnassa kuin pääharjukin etelään päin aina Vuokselle asti heti Tiurinkosken I:puolelle, sen jälkeen virran keskellä olevan suuren saaren halki, ja niin pitkin virran länsirantaa aina Räisälän kirkonkylään asti. Koko tällä matkalla on se erittäin selvä. Läntisempi haara taas kulkee haarautumiskohdasta aluksi I L:ssä suunnassa, myöhemmin Lu:ssa suunnassa Oriniemen salmelle Vuoksessa ja siitä virran ylitse pitkään ja kaitaan saareen keskellä Teräsvettä. Se jatkuu sitte pitkin lahden luoteista rantaa, josta se kulkee Helisevänjärvelle, missä se jatkuu muutamia kilometrejä pitkin lounaista rantaa. Helisevänjärven eteläpuolella on se muodostunut leveäksi, kangasmaiseksi ylängöksi; tämän järven luona on se sitävastoin jyrkästi selännemäinen. On vaikeata päättää, kumpaa haaraa on pidettävä pääjonona. Haaraantumispaikalla näyttää melkein siltä, kuin läntisempi haara olisi varsinainen jatko, sillä Humalaisten kylän luota tuleva harju taipuu juuri haaraantuessaan heikosti länttä kohti ja jatkuu sitte muotoaan muuttamatta läntisessä haarassa. Sitävastoin on itäinen haara haaraantumispaikalla erittäin kapea. Jos hyväksytään De Geerin 1 ) äskettäin antama selitys vierinkiviharjujen muodostumistavasta, jonka mukaan harjut tavallaan olisivat pidettävät maajään reunustaan leikkautuneiden joenuomien deltamuodostumina, voisi ehkä ajatella näitten harjujen syntyneen siten että alkujaan yhteinen joenuoma etempänä pohjoisessa, s. o. harjujen haaraantumispaikan P:puolella, on jakaantunut kahdeksi, jotka ovat seuranneet nykyään erillään olevia Vuoksen haaroja. Myöskin etempänä pohjoisessa voidaan seurata näitten harjujen jatkoa. Räisälän kirkonkylän kohdalla heittää, kuten sanotaan, itäisempi harjuhaara ja ilmaantuu heti kirkonkylän L:puolella jyrkkäpiirteisenä ylänkönä, joka on kirkkokankaan rajana ja jotenkin I L:ssä suunnassa seuraa kylätietä aina sille paikalle asti, missä se kääntyy pohjoista kohti. Täällä levenee harju ja kulkee Helisevänjärven pohjoisen haaran eteläpäähän i) G. De Geer, Geol. Fören. i Stockh. Förh. Bd. 19. S

38 36 asti, missä se katkeaa, uudestaan jatkuakseen järven vastaisella rannalla. Jotenkin P E:ssä suunnassa kulkee ne edelleen Leipälahden ja Pitkäjärven välillä sekä sieltä PLurssa suunnassa Juoksemanjärven itäisen pään ohitse Mustajärvelle. Se on tällöin kaiken aikaa selvästi selänteen muotoinen ja monin paikoin, varsinkin pohjoisessa päin, suurempien hiekkakenttien ympäröimä. Mustajärven luona loppuu selvä harjunharja, mutta hiekkakentät ovat edelleenkin harjun suunnassa aina Pyhäjärvelle asti. Luultavasti kuuluvat ne yhteen harjun kanssa. Jatkona läntisemmälle ylläkerrotuista harjuhaaroista voidaan pitää harjumuodostumia, jotka ovat Kuunjärven kummallakin puolella. Ne leviävät täällä suuriksi hiekkakankaiksi, sinne ja tänne hajaantuneine harjukumpuinéen. Järven länsipuolella, missä kangas on verrattain tasasta, näkyy monin paikoin syviä hautoja, jotka usein mutkittelevat varsin epäsäännöllisesti. Kuunjärven länsipuolella esiintyy, varsinkin lähellä rantaa, monin paikoin selviä harjun harjoja, jotka tavallisesti kuitenkin saavuttavat vain verrattain pienen korkeuden ja ovat merkilliset suurien vyörykivien runsaudesta. Mitään esille pistävää pääselännettä ei kuitenkaan näy. Monen harjun kummallakin puolella tavataan, kuten jo on mainittu, usein hyvin suuria hiekkakenttiä. Hiekka tai sora on aivan sen kaltaista, jota nähdään pitkin harjujen rinteitä ja harjuleikkauksissa. Usein on siinä aina nyrkinsuuruisia, pyöristyneitä kiviä. Missä on tavattu leikkauksia, on tavallisesti huomattu selvä kerrallisuus. Nämä harjukankaat, joitten laajuus ja asema käy lähemmin selville kartasta, ovat kuitenkin mitättömiä verrattuina niihin hiekkakenttiin, jotka ovat alueen eteläisissä ja varsinkin kaakkoisissa osissa. Jo Heinjoen pitäjässä, Pölläkkälän kylän L: ja E:puolella, on avaria hiekkakenttiä, jotka jotenkin viimemainitun kylän ja Paakkolan keskivälillä saavuttavat noin 70 m:n korkeuden y. m. Näissä ylemmissä osissa on hiekka tavallisesti hyvin karkeakivistä, mutta alempana olevilla tasangoilla, esim. Pölläkkälän kylän ympärillä, on se erittäin hienoa ja toisinaan hiukan savensekaista. Tämä jälkimäinen on mah-

39 dollisesti postglasiaalista alkuperää, kun taas karkeakivinen, usein myöskin tummemman punanen hiekka todennäköisesti kuuluu glasiaalimuodostumiin. Vieläkin laajempia ovat hiekkakankaat kartta-alueen kaakkoisessa kulmassa. 37 Lukuunottamatta lähinnä Vuoksea olevaa rantakaistaletta anastaa seudun täällä kokonaan hiekka, joka on levinnyt heikosti töyryisiksi kentiksi, jotka muutamin paikoin saavuttavat 60 ja 64 m:n korkeuden ja jotka ovat niitten laajojen hiekkakenttien pohjoisimpana raja-alueena, jotka anastavat pääosan n. k. Karjalan kannaksesta. Säännöllisesti on hiekka ruskean punasta ja jotenkin tasarakeista. Ainoastaan poikkeustapauksissa tavataan suurempia kiviä pinnalla; sitävastoin löytyy aina kyyhkysen munan kokoiseen asti, hyvin pyöristyneitä mukulakiviä varsin yleiseen hiekassa. Vuoksen laaksoja kohti viettävät hiekkakentät tavallisesti jyrkästi ja ovat merkilliset usein kauniista terrasseista. Myöskin keskellä ylätasangon muotoisia tasankoja näkyy siellä ja täällä syviä puronuomia, jotka päättyvät suurempiin laaksoihin. Saveksi, kuten hiekaksikin, on merkitty useita geologisesti eri kerrostumia. Useissa paikoissa pistää esiin hyvin selvästi kerrallinen savi, jäämerijossa puhtaat savikerrat vaihtelevat ohuitten hiekkakertojen kanssa, Tavallisesti on savi kuitenkin nuorempien hiekkakerrostumien peitossa, joka käy selville useasta leikkauksesta Vuoksen rannoilla, missä savi kiilautuu ulos todennäköisesti postglasiaalihiekan alta. Ylemmissä osissa on kertasarja toisinaan hävinnyt ja savi täynnä juurisäikeitä. Mitään tämän muodostuman kokonaisläpileikkausta ei ole tavattu, vaikka parin metrin syvyisiä kaivantoja on ollut muutamin paikoin; sen vahvuus nousee luultavasti moneen metriin. Savi lepää monin paikoin välittömästi moreenisoralla ja sisältää silloin usein runsaasti suurempia tavallisesti teräväsyrjäisiä kiviä. Se siis kuuluu luultavasti vanhimpiin glasiaalisavikerrostumiin eli n. k. jäämerisaviin. g a vea. savea. Alemmilla paikoilla ja järvien ja jokien rannoilla tavataan usein D.. r ostglasiaaiisavitasankoja, joilla savi on kokonaan toisen näköistä. Se on ensin- savi_ näkin paljon pehmeämpää kuin äsken mainittu, sillä on tavallisesti

40 38 tummempi, toisinaan sinertävä väri eikä ole ensinkään tai varsin epäselvästi kerrallista. Edelleen puuttuu siitä säännöllisesti sisään kerrostunut hiekkakerta, mutta on suuremmassa tai vähemmässä määrin mullansekaista. Tämä savi lepää monin paikoin hiekalla, mutta onpa toisinaan sen peitossakin. Todennäköisesti on se postglasiaalimuodostuma. Sitä on huomattu esim. Antrean kirkonkylän itäpuolella olevilla tasangoilla, useissa paikoissa Vuoksen varrella, niinkuin Jaakonsaaren luoteisella rannalla, Kuparsaaren kylässä y. m. paikoissa. Muilla alavilla paikoilla tavataan tavallisesti hyvin hiekansekaista savea, joka mahdollisesti on synnyltään nykyaikaista ja todennäköisesti kuuluu jokimuodostumiin. Tämä savi esiintyy nimittäin pääasiallisesti pitkin Vuoksen rantoja ja on toisinaan kerrostunut äsken mainitun sinisen saven päälle. Niinpä löytyy sitä Pölläkkälän ympärillä olevalla tasangolla, missä se on levinnyt sangen laajalle alalle, edelleen Sakkolan kylässä, pitkin Virkinselän rantoja ja ylipäänsä niillä paikoilla Vuoksen varrella, missä suurempia vesijättöjä on syntynyt viimeisen laskemisen jälkeen. Turvetta. Varsinkin alueen keskiosassa on sangen laajoja soita. Niinpä anastavat suuret suomaat Oravan kydön majatalon ja Korpilahden kylän välisen seudun Antrean pitäjässä. Nämä ovat suurimmaksi osaksi rahkasoita. Missä suo on matalampaa, on sammal tavallisesti enemmän tai vähemmän tekeytynyt ruskeaksi maalajiksi. Turvesammal lepää milloin murtosoralla, milloin savella tai hiekalla. Alueen pohjoisissa osissa on alus usein savea. Järvimalmia Monin paikoin Vuoksen rannoilla on huomattu järvimalmia, ja malmi- Malmi on herneen tai rahan muotoisina pieninä rakeina rantasorassa, multaa, mutta kaikkialla niin vähässä määrässä, että sillä ei liene mitään käytännöllistä merkitystä. Myöskin hiekanpitoisessa, kerroksisessa savessa ja glasiaalihiekassa on parissa paikassa huomattu malmimultasaostumia. Niinpä tavataan niittymailla kappaleen matkaa Jakovalan kylästä pohjoiseen Jääskessä kumpu, jonka muodostaa ruskea, lahonneitten kasvijäännöksien täyttämä malmimultarikas savi, ja Vuoksen rannalla Ollik-

41 kalan kylän E:puolella, Antrean aseman P:puolella, on hiekassa runsaasti saostunutta ruskeankeltasta rautamultaa. 39 Korkeusmuutoksia. Useissa paikoissa alueella on eri korkeuksissa, sekä vierinkiviettä morenisorassa, selvästi leikkautuneita rantaviivoja. Ainoastaan alueen kaakkoisissa osissa on kuitenkin sellaisia ylänköjä, että siellä voisi odottaa merkkejä meren korkeimmillaan olosta eli n. k. Yoldiamerestä. 97 m korkean Rapamäen itärinteellä, Kiviniemen kosken itäsivulla, on Berghell') huomannut selvän mariinirajan noin 70 m:n korkeudessa yli meren. Jos tämä luku osottaa myöhäisglasiaalimeren keskikorkeutta tässä seudussa, täytyy niin ollen melkein koko alueen, lukuunottamatta lounaista osaa, olla ollut meren pinnan alapuolella suurta jääkautta lähinnä seuranneena aikana. Mutta myöskin paljoa myöhäisempänä aikana näyttää suuret osat alueesta olleen veden alla. Sitä todistavat hyvin selvät rantaviivat, joita on tavattu keskellä aluetta noin 30 m:n korkeudessa. Tavallisesti on kokonainen sarja terrasseja, jotka tästä korkeudesta ulottuvat aina Vuoksen viimeisen laskeumisen rantaviivaan asti, mutta näistä näyttää mainitussa korkeudessa sijaitseva olevan selvin. Muutamat näistä mittasin minä kesällä Määrättäissä, jolloin minä useimmilla paikoilla voin ottaa lähtökohdan Venäjän topografikunnan julkaisemista erinomaisista kartoista, käytettiin sekä Bohnen aneroidia että n. k. Elfvingin peiliä. Seuraavilla paikoilla ovat nämä rantaviivat mitatut: Tuokkola. Sekä pohjois- että eteläpuolella Tuokkolan kylää Heinjoen pitäjässä on sikäläisessä harjussa useita tavattoman kauniita abrasiooniterrasseja. Matalin niistä on vain muutamia metrejä ylempänä Tuokkolanjärveä. Sen yläpuolella on kaksi, samoin varsin!) H. Berghell, Bulletin de la Commission géologique de la Finlande N:o 5 S. 21.

42 40 jyrkkäpiirteistä rantaviivaa, jotka voidaan huomata harjun kummallakin sivulla ja melkein koko pituudella. Alempi näistä määrättiin ilmapuntarilla olevan 26.6 m, Elfvingin peilillä ja pykälöidyllä tangolla 26,9 m y. m. Ylempi vaakittiin ilmapuntarilla ja Elfvingin peilillä olevan 29,6 m y. m. Määrättäissä oli Tuokkolanjärvi lähtökohtana, joka topografikarttain mukaan on 14,6 m y. m. Valkealampi. Muutamia kilometrejä tästä E on harjuselänteen pohjoisella rinteellä, joka kulkee Valkealammen ohitse, leveä, heikosti viettävä terrassi, lukuisine, hyvin pyöristyneine ja vapaiksi huuhdottuine suurempine ja pienempine kivineen terrassijalalla. Tämä rantaviiva on topografikarttain mukaan noin 30 m y. m. Taljala. Pitkin avaraa, laeltaan tasasta kangasta, joka pohjoisessa rajottaa Hämeensuota Antreassa, on muutamia metrejä suonreunan yläpuolella monin paikoin hiekkakankaaseen leikkautunut rantaviiva. Hiukan yli 1 kilometrin päässä Taljalan kylästä Ka esiintyy se erittäin hyvin. Se määrättiin sekä ilmapuntarilla että Elfvingin peilillä olevan noin 29 m v. m. Tämä arvo ei ole kuitenkaan aivan tarkka, sillä suon korkeutta, josta määräys tehtiin, ei ole voitu täysin tarkasti laskea. Sen minimi korkeus on topografikartasta laskettaissa otaksuttu 23,4 m. Ilmaistu luku, 29 m, olisi siis rantaviivan minimiarvo. N Oravankytö. Noin 2 km Oravankydön kylästä Ko on maantien länsipuolella soraylänkö kolmiopisteellä 15,0 sashenia, s. o. 31,9 m. Kummun ympärillä on kaksi selvää rantaviivaa, joista ylempi on, varsinkin länsisivulla, syvemmälle leikkautunut kuin alempi. Edellinen määrättiin olevan 30,8 m, jälkimäinen 25,0 m y. m. Näitten ohella tavattiin länsirinteellä epäselvästi leikkautunut viiva, joka määrättiin olevan 28,5 m y. m. Määräys tehtiin tällöin kummun sekä itä- että länsisivulla. Eäisälä. Noin 1 km Räisälän kirkolta L on heti 21,8 sashenin eli 48,4 metrin korkeudessa sijaitsevan kolmiopisteen alapuolella, kaksi aivan tavattoman selvää terrassia, jotka ovat leikkautuneet syvälle karkeakiviseen harjuainekseen. Ylempi määrättiin Elfvingin peilillä

43 41 olevan 39,8 m, ilmapuntarilla 40,8 m, jälkimäinen sekä Elfvingin peilillä että ilmapuntarilla 34,8 m y. m. Pitkäjärvi. Sen harjun länsirinteellä, joka kulkee Leipälahden ja Pitkäjärven välillä Räisälän pitäjässä, huomataan maantien itäpuolella selvä terrassi. Se vaakittiin harjun harjalta olevan noin 35 m y. m. Kun lähtökohta ei ollut täysin varma, täytyy tätä arvoa pitää vain likimääräisenä. Lopperi. Lopperin salmen länsipuolella Jantulan talon luona, on heti harjun harjan alapuolella kaksi harvinaisen kaunista, syvälle harjuun leikkautunutta, korkeata rantaviivaa. Ylempi määrättiin ilmapuntarilla olevan 32,o m, alempi 27,1 m y. m. Paavila. Muutamia kilometrejä tästä pohjoiseen, Kuunjärven itärannalla ja noin 1 km Paavilan kylästä E, tapasin minä kesällä 1893 harjun jyrkällä länsisivulla kauniin, pari metriä korkean akkumulatioonivallin, joka oli aina päänkokoiseen asti esiintyvistä, pyöristyneistä kivistä. N. k. Wreden vaakituspeilillä tehdyn mittauksen mukaan on tämä noin 20 m yli Kuunjärven, s. o. noin 33 m y. m. Tämä arvo soveltuu niinmuodoin yhteen Lopperin luona saadun kanssa. Antrea. Noin 3 km Antrean asemalta P on maantien itäpuolella moreenisoraan leikkautunut, jotenkin loivasti viettävä rantaviiva, jota osottavat suuremmat harvassa hajallaan olevat vyörykivet terrassijalalla. Raja määrättiin ilmapuntarilla Vuoksi ja Antrean asema pääpisteinä. Näitten toisistaan vähän poikkeavien määräysten keskiarvo, antaa noin 32 m y. m., joka ilmaisnee minimikorkeuden. Antrean kirkonkylä. Kirkkorannassa olevan höyryvenelaiturin I:puolella huomataan korkealla, jyrkällä ja moreenisoran peittämällä rannalla hieman laaka, mutta selvien kivirivien osottama erosiooniterrassi. Sen jalka määrättiin ilmapuntarilla olevan 33,6 my. m. Huomaamme näistä havainnoista, että useimmat rantaviivat sijaitsevat korkeuksissa, jotka eivät suuresti poikkea toisistaan; on siis todennäköistä että ne johtuvat samalta ajalta. Räisälän luona oleva ylempi viiva tekee kuitenkin mahdollisesti poikkeuksen tästä, se kun on paljon korkeammalla kaikkia muita.

44 42 Berghellin 1 ) tutkimusten mukaan pitäisi korkeimmalla Litorinarantaviivalla, hänen kartallaan olevan 30 m:n isobaasin perusteella, näissä seuduissa kuitenkin olla hiukan alempi arvo. Jos nimittäin minun mittaamani, yllämainitut rantaviivat osottavat Litorinarajaa, jota niiden selvyyden nojalla on syytä olettaa, tulisi näitten mukaan vedetty kurva olemaan luonnottoman lähellä 25 m:n isobaasia Berghellin kartalla, tämä olettamalla, että isobaasit kulkisivat yhdenmukaisesti, ja että 25 m:n isobaasi on oikein vedetty. Nyt on kuitenkin Berghellin 30 m:n isobaasi vedetty ainoastaan kahden rantaviivan mukaan, jotka ovat likellä rannikkoa Viipurin E:puolella, samalla kun siltä puuttuu tukea»karjalan kannaksen» sisäosissa. Että se on epävarma, on myöskin Berghell osottanut merkitsemällä kurvan pilkutetulla viivalla. Edellä mainittujen rantaviivojen perusteella on siis todennäköistä, että mainittu isobaasi on väärin vedetty, sillä sen pitäisi kulkea hiukan etelämpänä. Tämän kautta eivät kuitenkaan lähellä 25 m:n isobaasia sijaitsevat 30 m:n terrassit (Taljala, Oravankytö) saa selitystään. Minusta ei siis tunnu mahdottomalta, että täällä voisi olla eri kolioamiskeskus, jonka korkeimmalle kohonneet osat olisivat etsittävät Räisälän kirkonkylän ympäristöstä. Siten muodostaisi 30 m:n isobaasi suletun, Lo Ko suuntaisen kurvan, jonka Luiset osat kulkisivat Kirvun pitäjän kautta, sen Ka:nen osa Räisälän kirkonkylän E:puolitse. Onko asian laita todellakin näin, sen tulevat vastaiset tutkimukset varmasti ratkaisemaan. Näitten Litorinarantaviivojen olemassa olo ilmaisee, että suuri ösa alueesta on ollut veden alla n. k. postglasiaalinen maanvaipuminen. Jos seuraamme tähän liitetylle korkeuskartalle piirrettyä 30 m:n rajaa, antaa se meille kuvauksen maan rajojen ylimalkaisesta tilasta sinä aikana. Kaikkialla Vuoksen rannoilla huomataan vielä lisäksi kaksi rantaviivaa. Alempi osottaa veden korkeutta Vuoksessa ennen tunnettua laskemista Kiviniemen salmella vuonna Höyryvenelaiturin luona Antrean kirkonkylässä mitattiin se olevan 3,8 m yli Vuoksen eli 15,6 m y. m. Oravankydön I:puolella 3,3 m yli Vuoksen eli 14,5 m y. m. l. c.

45 43 Nämä luvut ovat hiukan suurempia kuin, mitä Modeen 1 ) julkasee, mutta senhän selittää se, että Vuoksen vesi, kuten nytkin, ennen laskemista todennäköisesti oli hiukan alempana varsinaista terrassia. Verratessa ennen laskemista tehtyjä kihlakunnan karttoja ja venäläisiä topografikarttoja toisiinsa huomataan, miten suuria voittomaita Vuoksen laskemisesta on syntynyt. Varsinkin näkyy niitä saadun pitkien ja matalien lahtien pohjukoissa, joita Vuoksesta pistää pohjoista kohti. Erittäinkin mainittakoon tässä vesijätöt Sokkalan ja Korpilahden luona. Laskemisen seurauksena oli myöskin, että usea sitä ennen saarena ollut liitettiin mannermaahan. Niinpä kasvoi m. m. Kuparsaari länsisivultaan kiinni mannermaahan, kuin myös Jaakonsaari ja monet muut. Lähimpänä aikana ennen tätä viimeistä laskemista oli Vuoksi kuten tiedetään Laatokan yhteydessä ainoastaan Käkisalmen kautta. Ei myöskään ollut mitään suoranaista yhteyttä Suomenlahden kanssa. Sola, joka vain hieman kohosi Vuoksen keskivedenkorkeutta ylemmäksi, sijaitsi kuten topografikartoista käy selville Tuokkolanjärven ja Oisinjärven välissä. Edellinen oli todennäköisesti puron kautta suoranaisessa yhteydessä Kaltoveden kanssa. Vetokallion kannaksella näkyy vieläkin selvästi vanhempi puronuoma, joka luultavasti polveutuu tältä ajalta. Jälkimäisellä taas oli todennäköisesti pienempi lasku Tuokkolanjärveen, samalla kun pääasiallinen lasku tapahtui Noskuanselkään ja siitä monissa mutkissa Viipurin lahteen. Oisinjärvi oli siis todennäköisesti lähinnä ennen laskemista bifurkatiooni. Jo tämän perusteella on siis syytä olettaa, että Vuoksen vesijoukot varhaisempana aikana, mutta todennäköisesti vielä näitten seutujen historiallisenakin aikana, laskivat osan vesistään suoraan Suomen lahteen. Että sellainen suoranainen yhteys Suomen lahden kanssa on ollut olemassa Litorina-ajan myöhemmällä osalla, todistavat myöskin muut seikat. Jo 1894 lausui sen De Geer 2 ), joka Vuoksen varsilla A. E. Modeen: Begleitworte zur Karte über den Oberlauf des Wuoksen. Geografiska Foren, i Finland. Vet. Medd. I. S. 74. a ) G. De Geer: Om kvartära nivåförändringar vid Finska viken. Geol. Fören. Förh. B. 16. S. 652.

46 44 oli huomannut rantaviivoja, jotka olivat varsinaisen Litorinarajan alapuolella. Näitä löytyy useissa paikoissa ja ovat säännöllisesti yhtä hyvin muodostuneita kuin yllä mainitut Litorinavallitkin. Seuraavilla paikoilla olen minä määrännyt ne: Antrean kirkonkylä. Aivan höyryvenelaiturin vieressä Antrean kirkonkylässä vaakittiin Elfvingin peilillä hyvin selvä rantaviiva, Vuoksen terrassin vuodelta 1857 yläpuolella, 9,4 m yli Vuoksen, siis 21,0 m y. m. Sama valli on myöskin hyvin selvästi leikkautunut harjuun Kuukaupin salmen itäpuolella. Tuokkola. Noin 1 km Tuokkolan kylästä PLu on, harjun kummallakin sivulla, erittäin jyrkkä terrassi, 5,2 m yli Tuokkolanjärven eli 19,7 m y. m. Oravankytö. Samalla paikalla, missä Litorinavalli Oravankydön I:puolella mitattiin olevan 30,8 m, tavattiin kummun kummallakin sivulla harjuun selvästi leikkautunut rantaviiva 20,1 m:n korkeudessa y. m. Eläinlahti. Aivan maantien vieressä, El äin lahden länsisivulla, on moreenisorassa selvä, leveä terrassi, 9,3 m yli Vuoksen eli 20,6 m y. m. Näistä luvuista käy selville, että nämä terrassit ovat olleet likimain 4,6 m ylempänä Vuoksen ja Suomenlahden välillä olevaa solaa, ja että siis terrassien muodostumisen aikana oli vaikkakin matala salmi Noskuanselän ja Kaltoveden välillä. Tästä itäänpäin leveni samaan aikaan melkoisia selkiä, jotka kapeampien vesien kautta olivat yhteydessä Vuoksen itäisen haaran kanssa. Jo tänä aikana oli kuitenkin vain kaita yhteys Tiurinkosken kautta, Laatokan kanssa, josta tunkeutui suuri ja leveä lahti sisämaahan aina Räisälään asti missä nykyiset kirkonkylän ympärillä olevat tasangot olivat veden pinnan alapuolella. Myöskin kauimpana kaakossa oli Vuoksi todennäköisesti tänä aikana Laatokan yhteydessä. Kuten tunnettu oli Suvannolla ennen vuotta 1818 yhteys ainoastaan Vuoksen kanssa, kun se samalla oli sulettu Laatokasta kapeamman hiekkavallin kautta. Toukokuun 21

47 45 p:nä 1818 raivasi kuitenkin Suvanto itselleen tien sen kautta, mikä vaikutti Suvannon pinnan alenemisen 7,2 m:llä. Topografikarttain mukaan on se nykyään noin 8 m y. m. Ennen vuotta 1818 lienee siis Suvannon korkeus ollut noin 15 m y. m., s. o. ainoastaan hiukan korkeammalla kuin Vuoksen silloinen veden pinta. Mainitun 20 m:n terrassin muodostumisen aikana lienee siis Vuoksi varmaankin ylettynyt Kiviniemen salmen yli ja näinollen myöskin Taipaleen yli, joka vuonna 1828 niin helposti murrettiin puhki.

48

49 Bergartskarta öfver bladet N? 35. Vuorilajikartta kuuluva lehteen [X Gneis Gneisiä f- -_ -_ i Gncisqranii (Jncistj I ~~Gneisü iq ran ilia- Wå / Kalksten Kalkkikiveä Por/yrgraiul Porl'yriq ranitia Rapakivi' Rapakiveä'/ Strykning oeh stupning Su unta Ja kaade Skala 1: +00,000. Mittakaava 1:400,000. ndalk lith.tryckeci,helsingfors 1699.

50 . ' - --i.--/ " 'i. ' f - > -1 " V v" f - --;,:- ': - ' - IV - " - : # V vs.. I m. ^ : - v/övv; - ' - t - -v^vv^vvvv:vvv - - ', -ijc, sn, -'^l'u "fes M, 1 ; - v y^; 1 ;v Ä ^ Ä i ;., jr wgm -.. *. i Ji a V ^ V i V... v -s.»v/-' i.. *fcv>*?>9---4r' VVVVV^HV -A, ' ; - il-, - - ' -.,. " JI-.- " " ; '.V.v.-v. 'i. -JHP... - ' i» PPHtfk' : ^ f"^/ vhy" if». I -r" - - 'y vit' - ä ^, i Vt. > ' f täi AmåS PM - i sa. - i wm f V- - t "< "'.' '-S " : -. K» v "té 1 - " ' ' - V'- 'i-»-, -.-W- r. ". -. W p ; ; - -/-"v," i m ' '. i -X i;

51 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS.