KARTTALEHTEEN N? 22.

Transkriptio

1 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N? 22. W A L K E A L A TE HNYT J. J. SEDERHOLM. SUOMENTANUT A. J. WAREN.

2

3 SUOMEN GEOLOOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N 22 W Å L K E Å L Å TEHNYT J. J. SEDERHOLM. SUOMENTANUT A. J. WAREN. KUOPIO o. w. BACKMAN'IN KIRJAPAINO.

4

5 Valkealan karttaleliden tutkiminen toimitettiin kesällä Siihen ottivat osaa apulaisina filosofian kanditaatit, metsäkonduktööri Rafael Herlin, Tli. Stolpe ja A. A. Andersson, ylioppilas Hjalmar Th. Boldt ja polyteknikko G. Komppa sekä lelitigeoloogina allekirjoittanut. Vaakitsijana palveli ylioppilas T. Laitinen, joka myös osan kesästä oli tutkimuksessa osallisena- Kartanpiirustustyön on tehnyt insinööri F. L. Åkerblom. Kertomukseen liitetyn korkeus- ja uurrekartan olen minä tehnyt venäläisen topograafikunnan karttojen perustalla, paitsi mitä tulee karttalehden koilliseen kulmaan, josta ainoastaan vaakitsijan määräämät korkeusnumerot olivat saatavissa. Helsingissä 11 p. huhtikuuta J. J. Sederholm.

6

7 Karttalehti N:o 22 Valkeala käsittää seuraavat, pitäjät ja pitäjänosat: Karttalehden Uudenmaan läänissä, Pernajan kihlakunnassa: koillisimman osan maantieteel- Elimäkeä ja osan Anjalaa; Viipurin läänissä, Lapveden kihlakunnassa: suuremman osan Valkealaa; lähes koko Luumäen; eteläisimmän osan Savitaipaletta ja lounaisen osan Lemiä, sekä Kymin kihlakunnasta: suuremman osan Sippolaa, pohjoisen osan Vehkalahtea; suuremman osan Miehikkälää ja läntisimmän kulman Säkkijärveä. Suurin osa aluetta on raivaamattomia maita, jotka ovat huomattavia lukuisien vuoriensa tähden. Nämä, jotka kaikkialla ovat yksitoikkoisen punertavan väristä rapakiveä, muodostavat kokonaisuudessaan katsottuina, jokseenkin tasakorkeita kumpuja, jotka usein ovat hyvin taajassa, ainoastaan kapeiden notkojen, autioiden soiden tahi pienten järvien eroittamina. Joskus esiintyy myös yksinäisiä, epätasaisten murtosoramaiden ympäröimiä vuorenkukkuloita. Vuorilla 011 milloin teräväsärmäiset, hyvin säilyneet muotohahmot ja äkkijyrkät rinteet, milloin ne taas ovat ikäänkuin peittyneet suuriin rapaantumissora-joukkoihin. Kun kasvullisuus näillä seuduilla on valtaavaksi osaksi havumetsää, ja viljellyt maat ovat vähäiset laajuudelleen sekä huonosti hoidetut, on maisema hedelmättömän, yksitoikkoisen ja kolkon näköistä. Karttalehden pohjoisessa puoliskossa ovat järvet lukuisammat kuin muualla ja lehtimetsä on myös yleisempää, jonka tähden nämä osat metsämaista ovat avonaisemman ja ystävällisemmän näköisiä kuin muut. Erittäin tekee koillisin osa karttalehteä eli Lemin pitäjä, joka karusta maaperästään huolimatta on huomat- linen ala ' Maiseman yleinen luonne.

8 6 tavan tiheään asuttu, sangen hauskan ja miellyttävän vaikutuksen. Kauniita järviä on varsin suuri joukko, ja noilla korkeilla mäkilöillä on lukuisia, jos kohta pieniä taloja, joko yksinään tahi pienissä ryhmissä. Myös Valkealassa ja Sippolassa näyttävät kylät usein varsin somilta, sillä talot ovat hyvin rakennetut ja tavallisesti sirosti eri värisiksi maalatut. Muutoin on Sippola tasaista ja yksitoikkoista. Ainoastaan leveän Kymijoen varrella löytyy kauniimpia seutuja. Järvien luona Valkealan kirkon läheisyydessä löytyy varsin monta kaunista paikkaa, ja alueen luoteisimmassa osassa on suuren Vuohijärven ympärillä hyvin viehättäviä näköaloja nähtävinä. Täällä on myös Siikakosken mahtava putous. Tärkeä merkitys maisemanluonteesen nähden, samoin kuin myös ja etupäässä geoloogisessa suhteessa, on niillä kahdella soraharjulla, jotka I L:een suuntaan kulkevat alueen halki, ja jotka ovat osia niistä suurista reunamoreeneista, jotka kulkevat etelä-suomen läpi. Salpausselkä eli eteläinen reunamoreeni on enimmäkseen leveän ja ylävän hiekkakankaan muotoinen ja kulkee alueen keskiosan halki. Osittain vielä leveämpi pohjoinen reunamoreeni sijaitsee karttalehden kaikkein pohjoisimmassa osassa, mutta siitä ei satu niin suuri osa karttalehden rajojen sisälle kuin edellisestä. Karttalehden muista osista jokseenkin poikkeava luonne on kauinna Lo:ssa, etenkin lähinnä Kyminjokea olevilla seuduilla. Täällä on nimittäin laajoja savikenttiä, jotka suureksi osaksi ovat viljeltyjä ja antavat maalle tasangon näön. Savi ulottuu aina noiden täällä sangen korkeiden ja äkkijyrkkien, mutta verrattain harvassa olevien rapakivivuorien juurelle. Myös Salpausselän pohjoispuolella löytyy kauinna L:ssä muutamia tasaisempia kenttiä, vaikka laajuudelleen vähäisempiä. Korkeussuh- Kuten korkokartasta näkyy, ovat karttalehden alimmat osat Lo:ssa teet. Anjalassa ja Sippolassa. Lähinnä Suurijärven ja Kosijärven ympärillä viimemainitussa pitäjässä ja näistä järvistä alkavan joen varrella on maan korkeus ainoastaan noin 20 metriä. Tämän seudun tasaisilla savimailla on kuitenkin yleensä metrin korkeus ja

9 7 kohoavat ne hitaasti P:aa kohti, niin että ne lähinnä Salpausselkää ovat metrin korkeudessa. Myös muualla karttalehden eteläisissä osissa löytyy varsinkin jokien ympärillä verrattain alavia maita. Karttalehden itäisimmässä osassa nämä alavat maat ulottuvat Urpalanjoen laaksosta aina Salpausselän soravallin välittömään läheisyyteen. Keskellä karttalehteä on maan pääosan korkeus metriä, mutta yksityiset kohdat ovat melkoista korkeammat ja kohoavat (parissa paikassa P:aan Kurvinlammista Luumäellä) aina metrin korkeuteen. Salpausselän mahtavalla soraharjanteella, joka täällä I L:een kulkee alueen halki, on yleensä 90 ja 110 metrin välillä vaihteleva korkeus. Pitkin karttalehden pohjoisen reunan keskiosaa löytyy varsin laaja maa-ala, jonka korkeus vaihtelee 100 ja 120 metrin välillä. Korkeimmat kohdat ovat 122 ja 124 metriä. Lappalanjärven ympäristö karttalehden läntisimmässä osassa on taas matalampaa. Samoin on myös koillisessa kulmassa varsin huomattava syvänne, jonka kuitenkin täyttää Kivijärven vesijoukko. Korkeimman maa-alan karttalehdellä muodostaa se osa pohjoista reunamoreenia, joka on lähinnä Ko:een Selänpään rautatien-asemalta. Melkoinen osa tätä mahtavaa sorajoukkoa nousee yli 120 metrin korkeuteen. Korkein kohta on 132 metriä korkea. Suurta huomiota ansaitsee kysymys Salpausselän merkityksestä s a i pausse ikä vedenjakajana. Suurempi järvien rikkaus moreenin pohjoispuolella vedenjakaon jo pikaisellakin katsauksella kartalle silmään pistävä. Etupäässä jana. vaikuttaa tämän suuremman vesirikkauden pohjoisosissa varmaankin se, että maa on täällä paljoa epätasaisempaa kuin moreenin eteläpuolella. Kuitenkin on tämä myös vaikuttanut suorastaan patouksen tavoin. Luumäen kirkon seuduilla sulkee näet Kivijärven, joka on 72 metrin korkeudessa, yksinomaan Salpausselän sorajoukko Urpalanjoen alapuolella olevasta laaksosta, jonka korkeus sen alimmissa osissa on alle 60 metrin. Matalin kohta Salpausselän harjalla on vaan 88 metriä, ja tässä tarvittaisiin vaan pian tehty harjun poikkikaivaminen, jotta saisi suuren osan Kivijärven vettä laskemaan etelään. Tämän kautta tulisi sen pintakin melkoisessa määrässä vähenemään, ja vastakohta

10 8 järvien rikkaudessa moreenin pohjois- ja eteläpuolella olevien seutujen välillä tulisi melkoista vähemmän huomattavaksi. Myös keskiosallaan on moreeni epäilemättä tuntuvassa määrässä estänyt pohjoispuolellaan olevia vesiä hakemasta itselleen suoraa laskua etelään, jonka tähden kaikki täällä olevat järvet ovat olleet pakoitetut ensin virtaamaan L:een Kyminjoen laaksoon, tätä tietä päästäkseen mereen. Järviä ja ve- Keskenään yhteydessä olevia vesiä Salpausselän P:puolella kartsistöjä. talehden koillisessa kulmassa nimitetään yhteisellä nimellä Kivijärveksi. Tämä saaria täyteen siroitettu järvi on kokoonpantu useista pienemmistä kapeiden salmien eroittamista selistä, joista pistää maahan lukuisia lahtia. Suurimmat saaret ovat Kuhasensalo, kannaksen yhdistämät Huhtsalo ja Salonsaari sekä Kännätsalo. Lahnajärvi, jonka rannalla Lemin kirkko on, on kahden kesäiseen aikaan lähes kuivan laskujoen kautta, joista toinen on kaivettu, yhteydessä Kivijärven pohjoisimman selän kanssa. L:stä saa sama selkä Ali- ja Ylisäynätjärven. L:een Huopaisenvirrasta, joka on muutamien kilometrien päässä P:aan Taavettilan asemalta, saa Kivijärvi yhä enemmän pitkulaisen, mutkaisen vesistön muodon, vaan on sillä kuitenkin edelleen lähes sama korkeus (72 metriä). Siihen yhtyy E:stä useita järviä, joista suurimmat ovat Herajärvi, Pastjärvi ja Hiijärvi, P:sta taas Lennusjärvi, Mielakkajärvi, Pelättyjärvi y. m. järviä Lennusjoen kautta, sekä kaksi pienempää vesistöä Bakkolanjoki ja Korteejoki. Kannuskoskeen (putouksen korkeus noin 5 m.), joka on Luumäen ja Valkealan rajalla, loppuu Kivijärvi. Virta, joka tästä alkaa, on kuitenkin edelleen sangen leveä ja laajenee usein pienemmiksi seliksi. Heti L:een Kannuskoskesta yhtyy siihen E:stä Kivijärvi, Vainolanjärvi, Tervajärvi y. m., P:sta useita järviä, joista suurin on Hujajärvi. Juostessaan Immajärven läpi, saa se E:stä Rättilänjärven ja Rautajärven. Immajärven ja Tirvajärven välillä haarautuu virta ympäröiden erään pienen saaren. Tirvajärveen laskee P:sta Tirvajoen kautta useita järviä, joista suurimmat ovat Hangasjärvi, Salmentojärvi ja Suurimurtonen. Muutamia kil. L:een siitä paikasta, missä virta lähtee Tirvajärvesta, se juoksee useiden, kapeiden salmien

11 9 yhdistämien järvien läpi, joista tärkeimmät ovat Tarhajärvi, Rapojärvi ja Haukkajärvi. Haukkajärven, joka on 62 m. korkealla, ja Köyrälammen välillä muodostaa virta neljässä paikassa koskia, joista kahdella itäisimmällä on suurin putous, läntisin taas on huomattava erinomaisesta luonnonkauneudestaan. Käyrälammen ja Lappalanjärven välillä, jonka rannalla Valkealan kirkko sijaitsee, on taas kahdessa paikassa koskia. Lappalanjärvi, jonka pinta on 56 m. korkealla, yhtyy Lappalanjoen kautta karttalehden ulkopuolella Kymijokeen. Karttalehden luoteisimmassa kulmassa on suuren Vuohijärven eteläpää. Tämän yhteydessä ovat myös Vekarajärvi ja Tihvetjärvi. Vuohijärvi on erään joen kautta, joka siitä lähtiessään muodostaa 2,4 metriä korkean Siikakosken, yhteydessä Pyhäjärven kanssa, joka on karttalehdellä N:o 8 Lahti. Samaan vesistöön laskee myös Torasjoki, joka saaden alkunsa Tuohikodin kylän eteläpuolella monessa mutkassa juoksee läntiseen suuntaan pohjoisen reunamoreenin eteläpuolella olevien soiden ja savimaiden läpi. E:ään Kouvolan asemalta tulee Kyminjoki karttalehden alueelle, kosketeltuaan sitä jo Saarennon läheisyydesssä Valkealassa vähäisellä matkalla. Se muodostaa Ummeljoen kohdalla 6,5 metrin korkuisen kosken. Heti sen jälkeen se saa P:sta syrjäjoekseen Viialanjoen. Myös niissä osissa Salpausselän eteläpuolista seutua, jotka ovat enemmän epätasaisia, ovat järvet lukuisia, mutta ne ovat täällä yleensä pieniä, täyttäen vaan pienempiä vuoriperässä olevia syvänteitä. Niiden vettä johtaa lukuisat joet mereen. Läntisin näistä on Summanjoki. Se saa alkunsa Luumäen ja Vehkalahden rajalla parista pienestä järvestä ja juoksee heti senjälkeen Kyynelmyksenjärven ja Saaramaanjärven läpi. Se saa senjälkeen pohjoisesta lisäjoen, joka johtaa veden suurista Salpausselän eteläpuolella olevista soista, juoksee Sippolassa olevan Enäjärven läpi ja kääntyy sitte E:ää kohti. Se muodostaa juoksullaan useita koskia, ja saa oikealta Sippolanjoen, joka alijuoksullaan juoksee Suurijärven läpi. Heti Erään Summanjoen lähdejärvistä on useita pieniä järviä, jotka yhdessä muodostavat Vehkajoen lähteet. Suurimmat näistä ovat

12 10 Hainusjärvi ja Kaikmen. Vesijakso juoksee ensin muutamien aivan pienten lampien läpi, senjälkeen vähän suurempien Pyhältöjärven ja Salmennonjärven läpi, joka saa karttalehden alueen ulkopuolella pohjoisesta lisäjoen, joka johtaa vettä Haapajärvestä, Piuttulanjärvestä y. m. Piuttulanjärveen laskee P:sta pienempi lisäjoki. Vehkajokeen laskee vesi myös karttalehden rajan ulkopuolella Kamiusjärvestä ja läheisistä järvistä. Vironjöki alkaa eräästä suosta heti E:ään Salpausselästä, I:ään molemmista Paldasjärvistä, joista Summanjoki saa alkunsa. Se virtaa Kurvinlammin ja Virojärven läpi ja saa Ko:sta Ounionjärven Ounionjoen kautta, jonka jälkeen se virtaa edelleen etelää kohti Miehikkälän kirkon ohi. Luotoinjärvestä, joka on Ko:een nyt mainitusta järvestä, alkaa Vadermanjoki. Tämän itäpuolella juoksee monessa mutkassa Urpalanjoki, joka alkaa Urpalanjärvestä ja muutamista muista järvistä, jotka ovat karttalehden itärajan ulkopuolella. Urpalanjoki saa L:stä pitemmän syrjäjoen. Naarajärven vesi hakee myös tiensä siitä Ka:oon olevien soiden läpi Urpalanjokeen. Tähän laskee vesi myös karttalehden itärajalla olevista järvistä kahden syrjäjoen kautta, joista eteläisempi kuitenkin on kokonaan karttalehden ulkopuolella. Yhteensä löytyy satakunta järveä Salpausselän eteläpuolella ja puolitoista sataa sen pohjoispuolella. Nämä luvut eivät kuitenkaan ilmaise oikein näiden seutujen suhteellista vesirikkautta, koska moreeniharjanteen eteläpuoliset järvet enimmäkseen ovat aivan pieniä, kun taas sen pohjoispuoliset muodostavat suurempia yhtenäisempiä syvänteitä. Melkein kaikkien näiden järvien näkyy olevan kiittäminen itse vuoriperän pinnan epätasaisuuksia olemassa-olostaan, vaikka myös sorajoukkojen epätasainen jakaantuminen on tuntuvassa määrässä auttanut järvien syntymistä. Lähteitä. Lähteitä löytyy Salpausselän eteläpuolella paljoa runsaammin kuin sen pohjoispuolella. Pohjoisessa puoliskossa on huomattu noin kolmekymmentä lähdettä, parhaastaan sellaisissa paikoissa, missä löytyy savimaita. Ne ovat ylimalkaan vähäpätöisiä. Niiden keskilämpö on 7,5, joka myös osoittaa että ne ovat maanpinnan lähellä olevista

13 11 kerroksista peräisin. Suurimmat lähteet tässä osassa ovat ne, joista Torasjoki saa alkunsa. Ne sijaitsevat heti E:ään pohjoisesta päätemoreenista. Salpausselän eteläpuolisessa seudussa, missä savet ovat yleisempiä, on huomattu noin 120 lähdettä, joiden keskilämpö on 5,8 G. Useat niistä ovat sangen suuria. Etenkin lähinnä E:ään Salpausselän soraharjanteesta on runsaasti suuria, syviä ja runsasvetisiä lähteitä. Sellaisista lähteistä saa pari tämän seudun läpi P E:een suuntaan juoksevista jokiloista alkunsa. Muutamien näiden lähteiden vesi on kovasti raudanpitoista. Niinpä on erään Saaramaan kylässä olevan lähteen vedellä kirjoitusmusteesta muistuttava maku ja se saostaa runsaasti rautamultaa. Uudistettujen havaintojen kautta samojen lähteiden luona on huomattu, että lähteiden lämpömäärä sateisena aikana" on paljoa korkeampi kuin muulloin. Kylmimpäin lähteiden lämpömäärä oli hiukan yli 3 G. Väestön pääelinkeino on maanviljelys ja sen yhteydessä karjan- Väestö ja hoito. Suurissa ja harvaan asutuissa metsäseuduissa, jotka täyttävät elinkeinot, suurimman osan karttalehteä, on maanviljelys hyvin alhaisella kannalla, sillä täällä harjoitetaan pääasiallisesti kaskenviljelystä. Etenkin on näin laita Luumäen pitäjässä, missä tasaisempia savimaita löytyy pääasiallisesti vaan kirkon läheisyydessä ja sangen vähäisellä alalla. Kaskena viljellään ei ainoastaan murtosora vaan usein myös ohut kerros ruosteista rapaantumissoraa, joka peittää rapakivivuoria. Niinpä siten tapaa ihmeekseen pellonkappaleita jyrkimmillä ja näölleen karuimmilla vuorilla. Sellaisissa paikoissa viljellään mieluimmin tattaria. Muutoin on ruis pääviljalaji, jotapaitsi kauraa ja ohraa myös yleisesti viljellään. Lähinnä taloja viljellään tavallisesti osa kaskista kuokkimalla pelloiksi, jotka ovat hyvin kivisiä ja tavallisesti ojattomia. Lemin pitäjässä on tämä vaivaloisempi, mutta vähemmän metsää hävittävä viljelystapa yhä enemmän tunkenut tieltään alkuperäisen kaskenviljelyksen, jota kuitenkin myös harjoitetaan täällä, varsinkin Kivijärven saarilla. Täällä viljellään paljon potaattia, jolla on jonkinlainen maine hyvyydestään. Samalla alhaisella kannalla kuin Luumäellä on maanviljelys läheisissä osissa Savitaipaletta ja Valkealaa sekä Virolahden, Miehik-

14 12 kälän ja Vehkalahden pohjoisissa osissa. Mutta kuta etelämmäksi tulee näissä viimemainituissa pitäjissä, sitä enemmän huomaa kaskenviljelyksen vähentyneeksi. Sen sijaan voittaa suonviljelys yhä enemmän jalansijaa. Kauinna etelässä karttalehden rajalla löytyy myös savimaita, jotka tarjoavat suotuisampaa tilaisuutta järjestettyyn maanviljelykseen, joka on myös tarkasti otettu varteen. Aivan toisin kuin metsäseuduissa on maanviljelyksen laita lounaisissa osissa, missä savimaita on laajemmalti. Täällä ovat talot tavallisesti laajoissa kylissä, huolellisesti ojitettujen peltojen ympäröiminä. Luonnollisia niittyjä on sangen runsaasti. Valkealassa ovat suurimmat savikentät aivan karttalehden länsirajalla ja suuremmaksi osaksi sen ulkopuolella, mutta Salpausselän eteläpuolella, karttalehdelle sattuvissa osissa Sippolaa, Elimäkeä ja Anjalaa tarjoavat nuo suuret savikentät erinomaista tilaisuutta viljelykseen, joka myös yleensä on hyvin huomioon otettu. Varsinkin näillä seuduilla tavallisissa suurissa herraskartanoissa, joista suurimmat ovat Sippolan kartano ja nykyään lampuodeille palstoitettu Liikkala, harjoitetaan järkiperäistä maanviljelystä suuressa laajuudessa. Monessa paikassa näillä seuduilla löytyy kuitenkin viljelyskelpoista maata runsaasti vielä käyttämättömänä. Metsät. Metsät ovat yleensä haaskatut kaskeamisella ja järjettömällä hakkuulla. Kuitenkin uitetaan vielä vuosittain varsin suuria määriä ohuempia puita pitkin virtoja alas Valkealassa ja Luumäen pohjoisosassa. Herrastiloilla Salpausselän eteläpuolella ovat metsät säilyneet paremmin. Täällä on myös Miehikkälän kruununpuisto, joka suojelee seutua kokonaan paljastumasta. Tavallisin puulaji on mänty, mutta savimailla Sippolassa sekä kaskimailla metsäseuduissa kasvaa myös runsaasti koivua. Lehtimetsä on myös kaskenpolton takia sangen yleistä järvirikkaissa seuduissa karttalehden Ko:osassa. Harvinaisia Metsämailla Salpausselän E:puolella löytyy hirviä niin runsaasti, eläinlajia, että ne vuosi vuodelta alkavat käydä yhä kiusallisemmiksi maanviljelijälle. Karhukaan ei ole harvinainen vieras näillä seuduilla. Metsästys ja Metsästystä ja kalastusta harjoitetaan paikkakunnalla niin vähäikalastus. gessä määrässä, että ne tuskin ansaitsevat mainitsemista manvilje-

15 13 lyksen rinnalla. Ainoastaan lohenkalastuksella Kymijoen koskissa on vähän suurempi merkitys. Lukuisien vesistöjen voimaa on useissa paikoissa otettu käytän- Teollisuuslaitöön teollisuuslaitoksia varten. Kymijoen varrella ovat Ummeljoen ja toksia. Myllykosken vastapäätä toisiaan olevat puumassatehtaat ja Kannuskosken varrella Valkealassa samanlainen tehdas. Summanjoen varrella on Turvan kruutitehdas ja Utin rautatieaseman läheisyydessä Saveron lasitehdas. Pienempiä myllyjä on myös siellä täällä alueella. Vuoriperän laatu. Viipurin- Vuoriperä on muodostunut yksinomaan rapakivigraniitteihin kuuluvista vuorilajeista. Normaalirapakivi on aivan tavallisin; ainoastaan aivan paikallisesti esiintyy muita rakennetoisintoja. Tyypillinen Viipurin-rapakivi on kuten tunnettu porfyyrista graniittivuorilajia, joka on merkillistä osaksi siitä helppoudesta, jolla se rapaantuu, osaksi siitä omituisuudesta, että porfyyrisesti erittyneet ortoklaasikiteet ovat pyöristyneitä ja plagioklaasiverhon ympäröimiä, joka ilman-ainesten vaikutuksen alaisella pinnalla esiintyy valkeina renkaina. Ortoklaasipallojen koko on keskimäärin 2 3 sm. läpimitassa, mutta sellaiset, joiden koko on melkoista pienempi, ovat myös sangen tavalliset, etenkin niissä toisinnoissa, jotka muodostavat välimuotoja rapakiven ja tasarakeisen graniitin välillä. Jolloin kulloin ne ovat sm. pitkiä. Säännöllisesti ne ovat ellipsoidin muotoisia. Joskus voi kuitenkin huomata sangen selvän kiderajoituksen, kun kehän muoto on kuusikulmainen tahi suorakaiteen muotoinen. Että pyöreä muoto on syntynyt konsentrisesti verhomaisen kasvamisen kautta, käy selville siitä, että ne kvartsirakeet ja kiillesuomut, joita tavallisesti on siroittuneina ortoklaasissa, usein ovat järjestyneet konsentrisiin vyöhykkeisin, jotka pinnalla näyttävät kehän kanssa yhdensuuntaisilta renkailta. Usein muodostaa myös plagioklaasi kaksin- tahi moninker- rapakivi.

16 14 taisia renkaita. Harvinaista on, että ortoklaasipallot eivät ole muodostuneet yhdestä kiteestä, vaan Karlsbadin kaksoisista tahi useammista säteilevistä pinnoista. Näitä plagioklaasin verhoamia ortoklaasipalloja eroittaa toisistaan tavallisesti jokseenkin niukka, karkearakeinen perusaine, jonka ainekset ovat maasälpä, kvartsi ja biotiitti. Viimemainitun kivennäisen sijassa on usein sarvivälkettä. Maasälpä on valtaavaksi osaksi samaa vaaleanpunaista ortoklaasia kuin porfyyrisissa kiteissä. Kvartsi muodostaa pyöreitä rakeita, joilla on enemmän tahi vähemmän selvä kidemuoto. Ainoastaan harvoin tulevat kvartsirakeet niin suuriksi, että ne näyttävät porfyyriselta ainekselta. Kvartsilla on tavallisesti omituinen savuharmaa väri. Kun sen ohessa biotiittia tahi sarvivälkettä tavallisesti on sangen runsaasti, muodostaa perusaine jokseenkin tummavärisen mosaikin, jossa porfyyriset pallot näkyvät hyvin kokonaisuudessaan. Tämä on paras eroitus ahvenanmaan-rapakivestä, missä perusaineella on sama vaalea väri kuin ortoklaasipalloilla, jonka tähden ainoastaan valkeat renkaat näkyvät pinnalla. (Vrt. kertomusta karttalehteen Finström). Ortoklaasilla on tavallisessa rapakivessä vaalean tiilenkarvainen, joskus vaalean harmaankeltainen väri, mutta tämän punertavan rapakiven ohella tavataan toista, jossa maasälvällä on läpeensä tumman vihertävä väri, jonka kautta vuorilaji saa hyvin poikkeavan näön, niin että näyttää siltä kuin kivennäiskokoomus olisi aivan toisenlainen kuin tavallisessa. Tarkemmin tutkimalla huomaa kuitenkin, että tässäkin maasälpäainekselta puuttuu kaksoisviivoitus, että se siis on ortoklaasia, kun taas plagioklaasi esiintyy vaan pitkin suurempien kiteiden reunoja, jonka tähden myös sen pinnalla näkyy tavalliset valkeat renkaat, vaikka vähemmän selvästi kuin tavallisesti. Myös on olemassa toisintoja tästä tummasta rapakivestä, jossa maasälvällä on ruskeanviheriä värivivahdus, joka on äsken kerrotun ja tavallisessa rapakivessä tavattavan välillä. Useissa paikoin on huomattu, että tämä tummempi rapakivitoisinto vähitellen vaihtui tavallisen väriseksi. Huolimatta näiden molempien ensi näkemällä peräti erilaisesta luonteesta lienee erilaisuus siis luettava verrattain satunnaisten seikkaili vaikuttamaksi.

17 15 Joskus on rapakiven perusaine hienorakeisempi ja runsaampi ja samalla esiintyy usein niin suuria pyöreitä kvartsirakeita, että ne muodostavat porfyyrisen aineksen. Tämä vuorilaji lähestyy jo graniittiporfyyria. Toisinaan on rapakivipalloihin kasvanut kvartsia siinä määrin, että ne näytepalassa näkyvät hyvin epäselvästi. Rapaantuneessa pinnassa ne kaikissa tapauksissa näkyvät selvästi. Sikeröreiät ovat rapakivessä sangen tavallisia. Niissä pistävät tavallisesti esiin maasälvän ja kvartsin kiteenkärjet. Fluorisälpäkiteitä tapaa myös joskus. Suurin alueella huomattu sikeröreikä oli eräässä vuoressa L:een Saareksen kylästä Luumäellä ja oli 15 sm. läpimitassa. Varsin usein sattuu, että plagioklaasirenkaat rapakivessä tulevat Karkearaaivan kapeiksi tahi kokonaan häviävät. Tavallisesti vetäytyvät sa. keistä rapakimalla tummat kivennäiset pois. Täten syntyy toisintolaji rapakiveä, V1 = rannttia - jonka pääasialliset ainekset ovat ortoklaasikiteet ja kvartsi, joka muodostaa pyöreitä rakeita, jotka ovat siroittuneina pyöristyneiden maasälpien välissä. Kun nämä kaikissa tapauksissa pysyvät 1 1,5 sm. kokoisina, kun taas kvartsirakeet ovat aivan pieniä, keskimäärin 1 2 mm. läpimitassa, muistuttaa vuorilaji rakenteensa ja näkönsä puolesta vielä sangen paljon tavallisesta rapakivestä. Mutta kun orloklaasi vielä pienenee ko'olleen ja muodostaa särmikkäämpiä kiteitä, jotka eivät näy selvemmin kuin kvartsirakeet, katoaa porfyyrinen luonne kokonaan, ja vuorilaji tulee karkearakeisen graniitin näköiseksi. Tämä vuorilaji, joka kuitenkin monessa suhteessa on hyvin erilainen kuin oikeat graniitit, esiintyy osaksi pienempinä osueina rapakivessä, rajoilla vaihtuen täksi, osaksi suuremmassa määrässä yksinään muodostaen kokonaisia vuoriryhmiä. Laajimmalti sitä on alueen läntisimmässä osassa molemmin puolin Kyminjokea, Viialan kylässä Sippolassa ja läheisissä osissa Anjalaa ja Elimäkeä (kartalle täällä merkitty rapakiveksi). Hienorakeisemman graniitin seurassa sitä tavataan myös Valkealan pohjoisosassa. Sitä toisintoa, joka on lähinnä oikeata rapakiveä, on suuremmassa määrässä ainoastaan Kujalan ja Liikkalan seuduilla Sippolassa karttalehden lounaisimmassa osassa.

18 16 Keski-ja hie- Lähes kaikkialla rapakivialueella, mutta tavallisesti vaan vähäinorakeistara-sessä määrässä, löytyy hienorakeisempaa graniittista vuorilajia, joka pakivigra- rakenteensa että esiintymistapansa puolesta jyrkemmin eroaa nuttia. päämuodosta kuin äsken kerrottu. Se on tasaista hieno- tahi keskikarkearakeista vuorilajia, jonka pääasialliset ainekset ovat ortoklaasi ja kvartsi ynnä hiukka kiillettä. Ortoklaasilla on milloin tiilenkarvainen, milloin harmaanruskea tahi keltaisenharmaa väri, joka määrää vuorilajin värin kokonaisuudessaan. Milloin tummempi, milloin vaaleamman harmaa kvartsi muodostaa hyvin rajoitettuja pikkurakeita, vaan ei koskaan muodotonta kittiä muiden ainesten välillä. Usein tämä hienorakeinen vuorilaji sisältää porfyyrisesti esiintyviä, noin 4 6 mm. kokoisia pyöreitä kvartsirakeita, joskus myös pyöreitä ortoklaasipalloja renkaineen tahi ilman niitä, jotka ovat rapakivessä tavallista kokoa. Täten tapahtuu vaihtuminen tyypilliseksi rapakiveksi, jonka varsinkin huomaa hienorakeisen graniitin rajoilla tätä vastaan. On myös lavallista, että biotiitti kasaantuu tarkasti rajoitetuiksi lämyiksi eli pilkuiksi, jotka ovat tasaisesti siroittuneina hienorakeisessa, vaaleanpunaisessa tahi vaaleanruskeassa ainejoukossa. Tällä toisinnolla, jota voisi nimittää lämygraniitiksi eli pilkkugraniitiksi, on hyvin omituinen ulkonäkö. Nämä hienorakeisemmat, graniitin näköiset rapakivivuorilajit esiintyvät vaan harvoin suuremmissa joukoissa. Horpun ja Kukonmäen läheisyydessä Valkealan pohjoisosassa ne kuitenkin muodostavat karkearakeisen graniitin kanssa ryhmän, jonka leveys on noin 5 ja pituus 25 kilometriä. Täällä on enimmäkseen erästä toisintoa, joka on lähellä edellä kerrottua karkearakeista rapakivigraniittia, mutta on selvemmin graniittimaista kuin yleensä on tämän laita. Siinä näkyy siellä täällä yksinäisiä rapakivipalloja. Mutta sitäpaitsi löytyy myös n. s. pilkkugraniitteja sangen runsaassa määrässä. Rajaa näiden vuorilajien ja ympäröivän rapakiven välillä ei voi huomata. Parin kilometrin päässä Pövtsiälän kylästä E:ään on vuori, joka suurimmaksi osaksi on tasarakeista graniittia. Raja rapakiveä vasten, jota on vuoren pohjoissivulla, on sangen jyrkkä, mutta lähinnä tätä huomaa graniitissa muutamia plagioklaasirenkaan verhoamia ortoklaasipalloja.

19 17 Pari kilometriä E:ään ja L:o:sen Enäjärvestä Sippolassa on myös pari ryhmää keskirakeista graniittia, joista suurempi on noin 4 kilometriä pitkä. Lopuksi on pienempi ala samaa vuorilajia Saaramaan järven seuduilla Luumäellä. Tavallisempaa on kuitenkin, että nämä hienompirakeiset, graniittimaiset rapakivitoisinnot esiintyvät hyvin vähissä määrin. Niiden esiintymistapa on silloin kahdenlainen. Joko ne muodostavat selviä juovia, jotka vaihtelevat leveydelleen muutamista sentimetristä yhteen metriin, tahi myös osueita, jotka näyttävät olevan kokonaan tavallisen rapakiven ympröimiä. Vuorilaji on molemmissa tapauksissa aivan yhtäläistä ja raja rapakiveä vasten on milloin jyrkkä, milloin epämääräinen. Jälkimmäisessä tapauksessa huomaa usein, että rapakiven pallot tunkeutuvat hienompirakeiseen vuorilajiin, niin että ne näyttävät puoleksi kuuluvan molempiin. Vaikka useimmat hienorakeisen graniitin osueista epäilemättä ovatkin pidettävät juonina tahi niiden jäännöksinä, voi kuitenkin muutamissa tilaisuuksissa tehdä havaintoja, jotka tekevät todennäköiseksi, että osa näistä todellakin on murtokappaleita, joita rapakiven päämassa ympäröi. Kuv. 1 esittää erään sellaisen hienorakeisen graniitin osueen, jota ei voine katsoa muuksi kuin murtokappaleeksi. Ympäröivässä rapakivessä olevat ortoklaasipallot koskevat monessa paikassa murtokappaleen reunoja, vaan eivät ole koskaan kahtia jaettuja. Samassa kalliossa esiintyy kuitenkin myös yhtäläistä graniittia juonimaisina viiruina ilman määrättyä rajaa rapakiveä vasten. Vielä on täällä myös kapeita vyöhykkeitä erästä toisintoa, jossa pallot osaksi ovat pienempiä kuin tavallisesti, osaksi perusaine esiintyy yksinään. Nämä viirut näyttävät enimmästi siltä kuin ne olisivat syntyneet jonkinlaisten magmassa tapahtuneiden lluidaaliliikkeiden kautta. Että kuitenkin täytyy olla hyvin varovainen selittäessään osueita, jotka nyt näyttävät olevan erillään ympäröivässä vuorilajissa, murtokappaleiksi, käy ilmi useista havainnoista. Niinpä kuvaa esim. kuv. 2 osueen, jonka tutkistelija on selittänyt hienorakeisen graniitin»rikkirevityksi möhkäleeksi». Rajaviivoista päättäen ei tämä juuri näytä olevan oi- 2

20 18 kein, vaan näyttää paljoa todennäköisemmältä, että tämä hajanainen osue on jäännöksenä yhtenäisestä juonimuodostuksesta, josta suurin osa on kulunut pois. Samalla tavoin voinee mahdollisesti suuren osan näennäisesti erillään olevista hienorakeisen graniitin osueista selittää juonien jäännöksiksi, joiden pääosa on kulumisen kautta hävinnyt. On sentähden todennäköistä, että hienorakeisen graniitin pääosa on myöhemmin kiteytynyt kuin rapakivi. Mutta päättäen niiden osueiden lukuisuudesta, joita eri tutkistelijat ovat selittäneet murtokappaleiksi, ei voitane panna kysymykseen, ettei suuri osa hienorakeista graniittia esiintyisi myöskin tässä muodossa. Että eräs tasarakeinen graniittimainen vuorilaji, vaikka tosin ei aivan yhtäläinen kuin se, joka muodostaa nyt kerrotut osueet, on kiteytynyt jo aikaisemmin, kuin rapakiven päämassa, siitä ovat selvimpänä todistuksena ne hauskat ilmiöt, joita on havaittu useissa paikoin rapakivialueella. Nämä ovat pyöristyneitä, sm. kokoisia möhkäleitä keskirakeista ainetta, joka on kokoonpantu pääasiallisesti pienistä pyöreistä kvartsirakeista ja ortoklaasista. Näitä möhkäleitä ympäröi, samoin kuin rapakiven palloja, oligoklaasivyöliyke, jonka sisäpuolella on muutamissa möhkäleissä vyöhyke ortoklaasia karkeina rakeina. Nämä ortoklaasi- ja plagioklaasiverhot ovat todennäköisesti kiteytyneet samaan aikaan kuin rapakiven maasälpäpallot, jotka tässä alkoivat kiteytymisen, muodostuivat. Möhkäleet olisivat siis vielä aikaisempi muodostus. Erilaisia rakennetoisintoja huomattiin vyöhykkeittäin vaihtelevan eräässä kalliossa Koskelan seuduilla Valkealassa. Kuv. 3 kuvaa tätä. Pääosa on tyypillistä rapakiveä, mutta tätä lävistää sm. leveä vyöhyke keskirakeista, graniittimaista ainetta, joka suuremmaksi osaksi on palloista vapaata, mutta toisella sivulla lähempänä rapakiveä sisältää niitä harvassa. Vastaisella puolella on 1,5 sm. leveä vyöhyke puhdasta ortoklaasia, joka kiertyy rapakiven rajalla olevien pallojen ympärille. Myös näkyy tasarakeisessa vuorilajissa keskellä alkua juomuisuuteen, joka luultavasti on fluidaalista laatua. Tämän ilmiön näyttää helpoimmiten voivan selittää jonkinlaiseksi koskemusvyöhykkeeksi, joka on muodostunut uusien magmajouk-

21 19 kojen tunkeutuessa esiin ei vielä täydellisesti jähmettyneen ainejoukon rajalla. Jokseenkin niukalti esiintyy rapakivessä pegmatiittia, joka sei- Pegmatiittia. västi on syntynyt geneettisessä yhteydessä tämän kanssa. Se on karkearakeista, kirjoitusgraniittimaista sekoitusta ortoklaasista ja kvartsista ynnä suurista kiillesuomuista. Ortoklaasilla on sama tiilenkarvainen, kvartsilla myös useimmiten sama omituinen savuharmaa väri kuin rapakivessä. Vuorilajissa on usein sikeröreikiä, jotka joskus tulevat varsin suuriksi. Se muodostaa juonia, jotka voivat olla parin metrin levyisiä. Muutamin paikoin on huomattu, että juonimassa lähinnä rajaa on keski- tahi hienorakeista graniittia, jonka raja rapakiveä vasten on epämääräinen, keskellä pegmatiittia. Toiset juonet ovat kvartsia, joko yksistään tahi sisältäen hyvin vähän maasälpää. Paitsi juonenmuodossa esiintyy pegmatiitti myös muutamin paikoin pyöreinä osueina rapakiven sisällä. Nämä ovat selvästi syntyneet sikeröreikien täyttymisen kautta. Keskellä on useinkin ontelo jälellä. Tässä tapaa silloin usein fluorisälpää, joka täällä, kuten usein muuallakin, seuraa pegmatiittia. Pegmatiitti on selvästi syntynyt rapakivimagman viimeisestä jäännöksestä, joka luultavasti sisälsi enemmän vettä tahi muita liuosaineita kuin muu osa ja sentähden jähmettyi hitaammin ja siis tuli karkeampikidemäiseksi. Rapakivivuoret ovat sangen säännöllisesti halkeilleita, tavallisesti Halkeiluja, kolmeen suuntaan. Selvin halkeilusuunta, joka näkyy pystysuorissa, korkeissa vuorenseinissä, kulkee lähes koko alueella P L:een. Toinen kulkee tavallisesti suorassa kulmassa tätä vastaan, kolmas vaakasuoraan. Täällä esiintyvä rapakivi on sellaista lajia, joka on enin altista Rapakiven rapaantumiselle. Missä vuoret ovat olleet paljaina, ovat ne tavaili- rapaantumisesti hyvin kovasti murenneet, niin että pinta on usein metrin vahvuisen sorakerroksen peitossa. Missä niitä on verhonnut moreenisorakerros, ovat ne paremmin säilyneet, usein aivan terveinäkin pintaan saakka, joka silloin ihmeteltävän selvästi on säilyttänyt sen kiilloituksen ja ne hienot naarmut, jotka se on saanyt jääkaudella.

22 20 (Tästä se suuri määrä uurrehavaintoja, jotka on täällä tehty). Kun rapaantuminen muutoinkin on hyvin epätasaisesti edistynyt, voi täällä hävitystyötä tarkastaa sen kaikissa eri vaiheissa. Usein näkee halkeilun kautta suorakulmaisiksi lohkareiksi jakaantuneissa vuorissa teräväsärmäiset muodot vielä hyvin säilyneinä. Tavallisesti ovat kuitenkin kaikki esiin pistävät sopet ja särmät pyöristyneet, ikäänkuin kuluneet. Jos rapaantuminen on edistynyt vielä kauemmaksi, muodostaa siinä syntynyt sora pitkin vuoren sivuja alas vyöryviä joukkoja, joista vaan siellä täällä jäljellä olevat, pyöristyneet rapakivivuoret pistävät esiin. (Kts. kuv. 4, joka kuvaa erään vuoren Uiminniemen kylästä Lemin pitäjästä). Uiminniemi. Melkein vielä paremmin voi seurata tätä asteettaista hävitystä irtonaisissa rapakivilohkareissa, joita on runsaasti sekä vuorilla että murtosoramaiden pinnalla ja jotka usein ovat melkoisen kookkaita. Täällä voi huomata kaikki välimuodot sellaisista, jotka vielä ovat täydellisesti säilyttäneet teräväsärmäisen, halkeilun kautta syntyneen muodon, sellaisiin, jotka ovat enemmän tahi vähemmän kuluneita, kunnes vihdoin tapaa enimmästi rapaantuneet muuttuneina pyöreiksi, keilan muotoisiksi soraläjiksi, jotka soran vierimisen tahi sateen huuhtomisen kautta ovat yhä enemmän vajonneet ja tasoittuneet (kts. kuv. 5 ja 6). Usein havaittu seikka on, että kalliot ovat kovimmasti rapaantuneet eteläsivulla. Tämä näyttää, mikä tärkeä merkitys lämmön vaihteluilla on rapaantumisessa. Erittäin silmäänpistävää on, että tämä usein on niin epätasaisesti edistynyt, että samassa halkeamain jakamassa vuorenosueessa tapaa kahden halkeaman välisen osan täydellisesti rapaantuneena, kun taas aivan samanlainen vuorilaji kahden puolen olevissa osissa on pysynyt lähes koskematonna. Vuorilajin mureneminen ei siis voi riippua helposti rapaantuvista kivennäisaineksista, sitä vähemmän, kun eri murskaleet syntyneessä sorassa ovat kokoonpannut ihmeteltävän terveistä kivennäisosista. Tässä tapahtuu etupäässä rikkimurtaminen, ja tähän näkyy syynä olevan se, että lämmönvaihtelujen vaikutuksesta vuorilajiin syntyy hienoja rakoja, jotka eroittavat ainekset toisistaan. Että sellaisia rakoja tässä syntyy hei-

23 21 pommin kuin muissa vuorilajeissa, saa selityksensä rapakiven omituisesta rakenteesta. Etenkin pyöristyneet, konsentrisista kuorista kokoonpannut maasälpäpallot irtaantuvat varmaankin rapaantuessa helposti ympäröivästä ainejoukosta, jossa ne ovat melkein kuin vieraina. Kokemus osoittaa myös että näin tapahtuu, sillä rapaantumisen kautta syntynyt sora on tavallisesti täynnä sellaisia pyöreitä palloja. Nämä halkeilevat sitte vielä rikki kunnes koko ainejoukko on muuttunut karkearakeiseksi, ruosteensekaiseksi soraksi, joka usein sisältää tomumaisia aineksia sangen runsaassa määrässä. Irtaimet maakerrokset. Suurin osa karttalehden maalajeista on kuten tavallista glasiaalista alkuperää. Erityisesti kiinnittää tämä seutu huomiota sen kautta, että sen läpi kulkee ne kaksi suurta soraharjua, jotka esiintyvät etelä- Suomessa ja joiden tutkimiseen niin monta tärkeätä kysymystä liittyy. Nämä harjanteet ovat, kuten aikaisemmin monta kertaa on huomautettu, pidettävät muinaisen maajään päätemoreeneina, jotka ovat kerrostuneet sen mereen pistävän reunan eteen aikoina, jolloin tämä reuna jonkun aikaa pysyi paikoillaan, s. o. kun sulaminen ja jään tulo pitivät toisensa tasapainossa. Maajään liikuntasuunnat ja vaikutus vuoriperään. Missä sorapeite on suojellut vuoria halkeilemisen ja rapaantumisen vaikutukselta, voi siinä, missä tämä on satunnaisesti poistettu, huomata, että vuorien pinnat kaikkialla ovat sileät ja kiilloitetut. Kun vuoret eivät ole suuressa määrässä halkeilleita eikä rikkisyöpyneitä, on niillä usein myös selvästi pyöristynyt muoto, etenkin pohjoissivulla. Näyttää sangen todennäköiseltä, että suurimmalla osalla vuoria jääkauden lopulla oli sellainen pyöristynyt muoto, joka vielä on tavallinen saaristoissamme, vaikka ne jälkeenpäin rakokylmyyden vaikutuksesta ovat rikki halkeilleet.

24 22 Sileäksi hiotuissa pinnoissa on tavallisesti hienoja yhdensuuntaisia naarmuja, jotka ovat todistajina jään liikuntasuunnista. Sellaisia merkkejä, jotka vielä paremmin kuin suuremmat uurteet soveltuvat kompassilla mitattaviksi, on alueella huomattu hämmästyttävän suuri määrä, s. o paikassa Salpausselän pohjoispuolella ja noin 70:ssä sen eteläpuolella. Moreenisoraa vastaan on rapaantumissoralla aina jyrkkä raja. Suurimmalla varmuudella voitanee sanoa, ettei missään paikassa vähää ennen jääkautta muodostunutta rapaantumissoraa ole jäljellä in situ. Rapakivivuoret olivat selvästi jääkauden lopulla aivan puhtaiksi hangattuja ja terveitä pintaan saakka, ja vasta myöhempinä aikoina ne ovat rikki halkeilleet ilman-ainesten vaikutuksesta. Uurteet menevät Salpausselän pohjoispuolella yleensä kohtisuoraan moreeniviivaa vastaan. Valkealassa on pääsuunta P 10 L. Lähinnä karttalehden läntistä rajaa huomattiin suunta P 5 L, Valkealan kirkon lähimmässä ympäristössä sitävastoin useassa paikassa P L. Saman pitäjän lounaisimmassa kulmassa ja läheisissä osissa Luumäkeä on suunta monessa paikassa P E tahi P 5 L. Onpa yksityinen uurre huomattu, jonka suunta on P 10 I (että poikkeus riippuisi virheellisesti tehdystä havainnosta, ei näytä todennäköiseltä). Suunta P 8 10 L on kuitenkin vallitseva pohjoisemmassa osassa Luumäkeä. Savitaipaleessa tämä suunta vähitellen muuttuu P L:iseksi. Luisen Taavetista menevät uurteet myös näihin suuntiin, ja koko karttalehden koillisessa kulmassa näkyy suunta P L olevan muuttumaton. Uurteet Salpausselän eteläpuolella eivät yleensä poikkea paljon sen pohjoispuolella huomatuista suunnista. Niinpä on lähinnä E:ään Kouvolasta suunta yleensä P 10 L, mutta, samoin kuin oli laita moreeniviivan pohjoispuolella, myös suunta P Sitäpaitsi tapaamme myös kolmannen suunnan P E ja vieläpä parissa paikassa P 5 I. Tämän jälkimmäisen suunnan, joka esiintyy Kyminjoen läheisyydessä, voi kenties selittää jäänkulunsuuntien paikallisten vaihtelujen kautta, koska sitä näkyy vastaavan sama suunta Salpausselän pohjoispuolella. Muutoin näkyy suunta P L olevan vallitsevana tasaisilla seuduilla karttalehden Lo:kulmassa.

25 23 Vuorisissa seuduissa Sippolan läntisimmässä osassa sekä Virolahden ja Luumäen rajaosissa on uurteita huomattu suuri määrä. Sippolan itäosassa on pääsuunta P 15 L, eikä suunta P 20 L ole harvinainen. Mutta sitäpaitsi on monessa paikassa huomattu uurteita, jotka menevät P E:ään, P 5 L:een ja (kolmessa paikassa) P 5 I:ään. Nämä jokseenkin kovasti poikkeavat suunnat esiintyvät toisten keskellä. Suunnat P 5 L P E tapaa samoin useissa paikoin tähän kuuluvissa osissa Luumäkeä. Täällä on pääsuunta muutoin myös P L. Samoin tavataan karttalehden kaakkoisessa osassa pääsuuntien P L ohella myös parissa paikassa suunta P 5 L. Ei näytä mahdottomalta, että nämä suuntien eroavaisuudet olisivat selitettävät siten, että täällä olisi kaksi eri systeemiä, joista toinen olisi pidettävä Salpausselän pohjoispuolisten suuntien suoranaisena jatkona, kun taas toiset, puhtaammin P E-läiset suunnat, olisivat syntyneet aikaisemmalla jaksolla, jota kuitenkaan välttämättömästi ei tarvitse ajatella kauaksi taaksepäin edellisestä. Koska kuitenkin poikkeavat suunnat ovat liian harvalukuiset ja sitäpaitsi vastaavia suuntia löytyy myös Salpausselän pohjoispuolella, ei tätä kysymystä voi käsillä olevien ainesten nojalla varmuudella ratkaista. Varmalta näyttää, että suurin osa uurteita sekä P- että E-puolella Salpausselkää kuuluu samaan systeemiin ja että ne ovat syntyneet samalla ajanjaksolla, kuin millä moreenit kerrostuivat. Pohjamoreeneja. Kaikista maalajeista karttalehdellä ottaa suuriin- Murtosoraa. man pinta-alan murtosora. Ylävimmissä osissa se peittää suuren osan maa-alaa, muodostaen ikäänkuin peiton, josta rapakivivuoret pistävät esiin. Useinkin tämä peitto on sangen ohut, muodostaen vaan kapeita reunuksia rapakivi- tahi rapaantumissora-kukkulain ympärille. Toisin paikoin se kuitenkin esiintyy runsaammin, yksinään muodostaen kenttiä, jotka tavallisesti ovat sangen epätasaisia. Mitään selväpiirteisiä murtosoraharjanteita tahi -valleja ei yleensä ole huomattu alueella. Ainoastaan Kaamanniemen luona Lemillä huomattiin joitakuita aivan mataloita ja kapeita, uurteiden suuntaan meneviä moreeniseljänteitä. Oikeata pohjasoraa eli särkkää ei ole varsin usein huomattu. Tämä riippunee kuitenkin enimmiten siitä, että on niin harvoin tilai-

26 24 suutta havaita muuta kuin soran pintakerrokset. Leikkauksissa Savonradan alueelle sattuvalla osalla olen minä kuitenkin monessa paikassa nähnyt savista, tiukkaan sullottua moreeniainelta, joka on omituista muuttumattomalle pohjamoreenille. Alueelle sattuvassa osassa Savitaipaletta ja läheisessä osassa Luumäkeä on Tli. Stolpe perunakuopissa huomannut samanlaista savista tahi oikeammin tomuista murtosoraa. Sen- alla on monessa kohden hienoa, puhdasta, kerratonta hiekkaa. Tämä sisältää joskus möhkäleen tahi mykiön muotoisia, usein aaltomaisesti taipuneita osueita puhdasta karkeaa hiekkaa, jossa on harvassa kiviä. Särkän päällä huomattiin usein keskimäärin 0,5 m. vahva kerros karkeata, ruosteenväristä, lukuisia särmikkäitä kiviä sisältävää hiekkaa. Nämä seikat näyttävät viittaavan siihen, että alue on vuoroon ollut meren peittämä, jolloin kerralliset muodostukset ovat syntyneet jään kuljettamisia moreeniaineksista, vuoroon on taas jää kulkenut sen yli, josta on laskeutunut kerros pohjamoreenin aineksia. Tähän viittaa myös alimman kerroksen hiekkaosueiden taipuminen, joka on luultavasti jään sysäysten vaikuttama. Salpausselän eteläpuolella on muuttumatonta moreeniainetta huomattu tuiki harvoin. Pinnalla olevasssa sorassa näkyy tavallisesti enemmän tahi vähemmän selviä jälkiä veden vaikutuksesta, se on nimittäin karkeata, hiekkaista, verrattain puhdasta tomuaineksista. Kivet ovat usein pyöristyneitä tahi särmistään kuluneita. Usein huomaa myös selvää kerrallisuutta. Tämä on etenkin tavallista eteläisimmässä osassa karttalehteä, missä tämä hiekkainen sora pintaosissa usein vaihtuu jokseenkin puhtaaksi, vinosuuntaisesti kerralliseksi hiekaksi. Myös Salpausselän pohjoispuolella huomattiin monessa paikassa veden muokkaamaa murtosoraa varsin suuressa määrässä, tavallisesti yksinäisinä kumpuina. Sellaisia löytyy esim. Lappalanjärven eteläpuolella Valkealassa. Lemin kirkko on rakennettu sellaisen soran muodostamalle korkealle kummulle. Kirkkomaalla ja kivikasojen luona pelloilla huomaa, että ylimalkaan hyvin pyöristyneet kivet vaan vähäiseksi osaksi ovat rapakiveä. Tavallisimpia ovat muut, joko har-

27 25 maat tahi vaaleanpunaiset graniitit sekä gneisi ja dioniitti. Sitäpaitsi tavattiin muutamia diabaasilohkareita sekä yksi kalkkikivilohkare. Th. Stolpen Salpausselän pohjoispuolella toimittamista kivenlaskuista käy myös ilmi, että hiekkaisessa murtosorassa kivet tavallisesti vallitsevaksi osaksi ovat vuorilajeja, jotka ovat sangen kaukaisilta seuduilta kotoisin (ainakin kilometrin päästä). Eräs kivenlasku Väinölän kylässä Luumäellä antoi siten seuraavan tuloksen: Kivistä oli: 34 /o vaaleata, keski- tahi pienirakeista graniittia, 27 rapakiveä, 24 porfyyrigraniittia, 10 gneisiä, 4 kvartsiittia ja 1 diabaasia. Useimmat näistä kivistä olivat särmistään kuluneita, vieläpä muutamat hyvin pyöristyneitä. Ainoastaan harvat olivat teräväsärmäisiä. Laukkalan seuduilla antoi hiekkaisesta, kangashiekaksi vaihtuvasta rnurtosorasta tehty kivenlasku seuraavan tuloksen: Kivistä oli: 45 % rapakiveä, 43» biotiittigraniittia, 8» porfyyrigraniittia, 3» kiillegneisiä, 1» dioriittia, diabaasia, gneisigraniittia. Nämä havainnot todistavat siis, että hiekkainen murtosora on vaeltanut sangen pitkän matkan, luultavasti jäähän kiinni jäätyneenä. Sitävastoin lienee jauhoinen, ei veden muokkaama moreenisora suurimmaksi osaksi rikkijauhettua rapakiviainetta. Päätemoreeneja ja vierinkiviharjuja. Äsken kerrottu, hiekkai- Vierinsoraa. nen, veden muokkaama murtosora muodostaa välimuodon murtosoran ja varsinaisen vierinsoran välille, jota alueella on hyvin runsaasti.

28 26 Se ei esiinny täällä ainoastaan tavallisina vierinkiviharjuina, joiden suunnat useimmiten ovat jotakuinkin yhdensuuntaiset uurteiden kanssa. Myös alueella lukuisat, osittain hyvin mahtavat sorakukkulat, jotka kohtisuoran suuntansa tähden jään liikettä vastaan ovat pidettävät päätemoreeneina, ovat suureksi osaksi sellaista ainesta. Kun ne sen ohessa ulkomuotonsa puolesta ovat suuresti varsinaisten vierinkiviharjujen kaltaisia, ja monin paikoin esiintyvät eroittamattomassa yhteydessä näiden kanssa, ovat nämä molemmat, syntvperälleen todennäköisesti erilaiset muodostukset tässä käsiteltävät yhdessä. Eteläinen Kuten jo on mainittu, lävistää aluetta etelä-suomen kaksi suureunamo- rinta päätemoreenia. Eteläisempi näistä, jolla jo vanhuudesta on nimi reeni. Salpausselkä ja jota myös voi nimittää eteläiseksi reunamoreeniksi, kulkee karttalehden keskiosan läpi I L:een suuntaan. Kyminjoen seuduilta, missä se on taittunut, se kulkee tasaisesti jatkuvana jaksona karttalehden itärajalle saakka, enimmäkseen leveänä ja korkeana seijänteenä. Ylimmän osan muodostaa usein kapea harja, joka on suurimmaksi osaksi suurista, kokoon kasaantuneista vierinkivistä. Pinta on muutoin tavallisesti tasainen. Kuitenkin on monessa paikassa pyöreitä tahi pitkulaisia, jyrkkäsivuisia kuoppia tahi hautoja. Nämä ovat joskus lähemmäs 10 metriä syviä. Sellaisia tavattiin esim. Ka:oon Haukkajärvestä Valkealassa, E:ään Herajärvestä Luumäellä ja Rantalan seuduilla sekä E:ään Kivijärvestä saman pitäjän itäisimmässä osassa. Sivut ovat milloin laakeasti viettäviä, milloin jyrkkiä (kaade aina 30 ). Vainolanjärven eteläpuolella Luumäellä on harja muodostunut useista penkereistä, joilla on lähes vaakasuora pinta ja joita eroittaa toisistaan jyrkemmät rinteet. Itäisimmässä osassa aluetta on moreeni paljoa kapeampi kuin muualla, ja on täällä kokoonpantu useista liki toisiaan olevista harjanteista, joista milloin mikin on selvemmin huomattava. Eräässä paikassa se tulee niin matalaksi, että se vaan muutamia metriä kohoaa sulkemastaan Kivijärven vedenpinnasta. Se sivujen tasaisen kalteuden ja kanerva- ja mäntykasvullisuuden nojalla olisi taipuvainen otaksumaan, että tämän harjanteen ainekset kaikkialla ainakin pinnalla olisivat hiekkaa ja vierinsoraa. Näin lie-

29 27 neekin suureksi osaksi asianlaita. Syvemmissä leikkauksissa huomataan kuitenkin aina myös muita maalajeja, jotka osittain ulottuvat pintaan. Paitsi karkeata soraa ynnä pyöreitä kiviä ja puhtaaksi huuhdottua hiekkaa huomataan sellaista, joka sisältää tomuosasia sangen runsaassa määrässä. Sitäpaitsi löytyy, usein suuressa määrässä, hienoa, harmaanvalkeata savihiekkaa, joka vaihtuu suuria kiviä sisältäväksi sangen tyypilliseksi särkäksi. Nämä eri maalajit ovat aina erittäin selvästi kerrallisia. Jo pienemmissä leikkauksissa voi huomata tämän. Näin oli esim. laita eräässä sorakuopassa rautatien varrella Someron vekselin luona Luumäellä. Ylinnä huomattiin täällä puhdasta, karkeata hiekkaa, vuorotellen vierinsoran kanssa, joka tulee yhä runsaammaksi yläsivua vasten, tämän kerroksen alla hienoa, sinipunervaa hiekkaa vuorokerroksittain tomumaisen kivijauhon kanssa. Kerrosten kaltevuus on 20 PKo:ta kohti. Kaikkein selvimmästi näkyy moreenin kerrallisen muodostuksen luonto rautatieleikkauksessa P:een Kouvolasta, missä se Frosteruksen *) esityksen mukaan on rakennettu useista vahvoista, vuorottelevista erilaatuisista kerroksista. Nämä ovat ylimalkaan selvästi kerrallisia. Keskellä näitä on kuitenkin kerros tyypillistä, muuttumatonta pohjamoreenia. Alla olevat savihiekkakerrokset ovat kovasti järkytettyjä, joka osoittaa että jää on uudelleen vaeltanut niiden yli, kun jo osa moreenista oli kerrostunut mereen, joka lainehti jäänreunan ulkopuolella. Sellaisten jäänreunuksen heilahdusten kautta, jolloin luultavasti sorajoukko osaksi levisi, selviää moreenin suuri leveys sekä se seikka, että se joskus on kokoonpantu useista harjanteista. Myös Kouvolan tykönä viettävät kerrokset loivasti P:aa kohti. Th. Stolpe on tehnyt useita kivenlaskuja moreenin keskiosassa. Niistä käy selville, että samoin kuin oli hiekkaisen murtosoran laita, vierinsoran ainekset moreenissa vaan vähäiseksi osaksi ovat paikkakunnan vuorilajia, rapakiveä. Kivenlasku sorakuopassa rautatien varrella E:ään Väinölän kylästä Luumäellä antoi esim. seuraavan tuloksen Kivistä oli: *) Fennia 3, N:o 8.

30 28 55 % vaaleata, keski- ja pienirakeista graniittia, 23» porfyyrigraniittia, 12» kiillegneisiä, 5» kvartsiittia, 3» rapakiveä ja 2» sarvivälkegraniittia. Rapakiven raja on kuitenkin uurteiden suuntaan noin 40 kilometrin päässä. Muut havainnot ovat pääasiassa yhtäpitäviä tämän kanssa. Pohjoinen Yhdensuuntaisesti Salpausselän kanssa kulkee karttalehden pohreunamo- j 0 j sessa osassa n. s. pohjoinen rinnakkaisharju eli pohjoinen reunareem ' moieeni. Se on myös taittunut lähinnä karttalehden läntistä rajaa. Mutta heti sen jälkeen se leviää 4 kilometrin levyiseksi. Se muodostaa täällä mahtavan, sangen ylävän sorajoukon, jolla eteläsivulla on tasaisen, E:ää kohti jyrkkäsivuisen kankaan luonne, vaan joka sitävastoin P:aa kohden on täynnä säännöttömän muotoisia kuoppia ja muita epätasaisuuksia sekä myös kasvullisuudesta päättäen, josta lehtimetsä muodostaa sangen runsaan osan, ei ole niin puhtaasti hiekkaisista aineksista kuin eteläsivulla. I:ää kohti se on yleensä hiukan kapeampi, vieläpä parissa paikassa soiden taittama. Kuitenkin se muodostaa täälläkin melkoisen harjanteen, joka ulottuu aina Luumäen ja Savitaipaleen rajalle, missä se häviää karttalehdeltä. Harjanteen läntisimmän osan poikki Savonrataa varten tehdyissä leikkauksissa se näkyy olevan kokoonpantu puhtaammalla hiekalla ja myös tomuhiekalla sekoitetusta vierinsorasta. Salpausselän eteläpuolella on myös siellä täällä soraharjanteita, jotka sen kautta, että niiden pituussuunta on kohtisuorassa jäänliikettä vastaan, selvästi osoittavat olevansa päätemoreeneja. Ne ovat yleensä myös hiekkaisista aineksista, ainakin pinnalla. Ne eivät kuitenkaan täällä näytä kuuluvan mihinkään yhtenäiseen moreenijaksoon, vaan muodostavat enimmäkseen aivan hajallaan olevia lyhyitä pätkiä, jotka esiintyvät osaksi yksinään, osaksi varsinaisten vierinsoraharjujen yhteydessä. Sellaisia paikallisia päätemoreeneja on esim. Venäläisten kylän luona, Kailasen ja Virojärven välillä sekä Liirin talon luona Luumä-