SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN M34, M U O L A. T E H NYT SUOMENTANUT ARVID PÖNNELIN.

Transkriptio

1 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN M34, M U O L A. T E H NYT H U G O BERGHELL. SUOMENTANUT ARVID PÖNNELIN.

2 . > V "v - ' : " I 'V '

3 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N 34, MUOLÅ. * TEHNYT HUGO BERGHELL. SUOMENTANUT ARVID PÖNNELIN. KUOPIO K. MALMSTRÖM'IN KIRJAPAINO.

4

5 Muolan karttalehden, N: o 34, tutkivat jo kesällä 1892 maisterit Anders Brofeldt ja W. W. Wilkman sekä ylioppilas Frans Graeffe. Niihin suuriin vaikeuksiin nähden, jotka kohtaavat karttalehden alueella löytyvien, vaihtelevien maalajien selitystä, näyttäytyi tarpeen vaatimaksi, sittenkun karttalehden julkaiseminen oli uskottu minulle, ryhtyä sangen pitkällisiin tarkastusmatkoihin. Näitä toimitettiin, muitten töitten keskeyttäminä, osaksi kesällä 1893, osaksi parin viikon aikana kesillä 1894 ja Syksyllä 1893 oli. minulla onni noin viikon ajan tehdä matkoja Karjalan kannaksella Skandinavian kvartaarimnodostumien etevimmän tuntijan, professori Oerard De Geerin seurassa, jonka rikkaasta kokemuksesta minulla tiettävästi oli suuri hyöty. Vuonna 1894 tekemilläni matkoilla Etelä-Ruotsissa, Tanskassa ja Pohjois-Saksassa, joiden kvartaarikerrostumat monessa suhteessa ovat Karjalan kannaksella löytyvien kaltaisia, olin taas tilaisuudessa keräämään vertailuaineksia niiden tutkimista varten. Nämä työt ja topografisten ainesten vaikea saanti ovat viivyttäneet karttalehden kertomuksen julkaisemista. Geologisen karttalehden mittakaavassa 1: on tehnyt insinööri V. L, Åkerblom minun korjaamieni apulaisten työkarttojen perustalla. Kertomukseen liitetty korkeuskartta on minun laatimani. Sen perustana on käytetty venäläisiä topografikarttoja mittakaavassa 1: Helsingissä, toukokuulla Hugo Berg/teli.

6

7 Karttalehti N:o 34, Muola, käsittää seuraavat pitäjäin-osat, jotka Karttalehden kaikki kuuluvat Viipurin lääniin: maantieteelh- Rannan kihlakunnassa: Viipurin pitäjän kaakkoisen osan, Jo- nen ala ' hanneksen ja Koiviston pitäjien itäisimmät osat sekä pohjoisen ja suurimman osan Kuolemajärven pitäjää; Äyräpään kihlakunnassa: Heinjoen pitäjän eteläisen osan, eteläisen ja kaikkein suurimman osan Muolan pitäjää, pohjoisen ja suurimman osan Kivennavan pitäjää sekä eteläisen ja suurimman osan Valkjärven pitäjää; Käkisalmen kihlakunnassa: L I-suuntaisen kapean kaistaleen Sakkolan pitäjän lounaisosasta. Karttalehti rajottuu L:ssä ja E:ssä aikasemmin julkaistuihin Rajottuvia karttalehtiin N:o 28 Säkkijärvi ja N:o 30 Raivola sekä P:ssa ja I.ssä karttalehtiä, kohdakkoin ilmestyviin karttalehtiin Antrea ja Rautu. Sen maa-alueen, joka kuuluu Muolan karttalehteen, muodostavat Seudun yiei parhaastaan keskiosat n. k. Karjalan kannasta, kuten seutua Suomen- nen luonne - lahden ja Laatokan välillä nykyään yleisesti kutsutaan. Geologisesti tarkkaan arvosteltuna ei kuitenkaan karttalehden luoteinen osa, jossa esiintyy kiinteä vuoriperä, kuulu tähän alueesen, joka olisi sijotettava E- tai K-puolelle Käkisalmen ja Viipurin kaupunkien välillä jotenkin suoraviivaisesti kulkevaa siirrosviivaa ikivuoren ja nuorempien geologisten kerrostumien välillä. Muolanlehteen kuuluvan seudun, kuten ylipäänsä Karjalan kannaksen, yleinen luonne poikkeaa sangen suuresti siitä, mitä on totuttu näkemään maamme muissa osissa. Ylimalkaan täytyy sanoa alueen tarjoavan hyvin yksitoikkoisen näön avaroine hiekkakankaineen ja soineen, jotka toisinaan ovat suun-

8 6 nattoman laajoja. Kartta-alueen ylävillä osilla on kuitenkin jotain vaih telua suuresta epätasaisuudesta. Mutta karttalehden alavissa läntisissä osissa voi usein vaeltaa peninkulmittain loppumattomia hiekkakankaita, joilta polttavat auringon säteet heijastuvat melkein kuin oikealta hieta-aavikolta. Toisinaan tapaa kuitenkin jonkun jokilaakson tai järven ja siellä vallitsee useimmiten rehevämpi kasvillisuus, joka vastakohdallaan ilahduttaa kaksinkerroin mieltä. Ylimalkaan on Muolanlehden maa-alojen luonne jossain määrin erilainen kartta-alueen eri osissa. Niinpä on sillä osalla, joka on pohjoispuolella sitä viivaa, jonka voi ajatella vedetyksi karttalehden koilliskulmasta Kuolemajärven luoteispäähän, ylipäänsä lakean alankomaan luonne, jonka ylimalkaisesti otettuna verrattain tasasesta pinnasta siellä ja täällä löytyvä harjuselänne kohoaa. Mainitun rajaviivan eteläpuolella olevat maa-alat ovat sitävastoin ei ainoastaan verrattain yläviä, vaan myös usein hyvinkin epätasasia (vrt. korkeuskarttaa). Kuten karttalehdestä näkyy, ovat irtonaiset maalajit melkein yksinomaan vallitsevina. Tämän maapeitteen pintainuodostus on hyvin vaihteleva, varsinkin karttalehden kaakkoisissa osissa. Mahtavat soraja hiekkajoukot ovat täällä levinneet milloin laajoiksi ylätasangoiksi, jotka usein loppuvat äkkijyrkillä rinteillä; milloin kohoavat sikin sokin korkeiksi kummuiksi ja harjanteiksi, joita erottaa toisistaan kymmeniä metrejä syvät haudat ja kuopat. Näiden usein karujen ja autioiden hiekkanummien välillä leviää kaikkialla laajoja soita. Tasankoja. Muolanlehden alueella esiintyvät alavat tasangot ovat tavallisesti turvetta, savea tai hiekkaa. Suurimmat turvetasangot ovat Muolajärven ja Äyräpääjärven ympärillä; avarimmat savi- ja hiekkatasangot ovat Yskjärven, Kirkkojärven, Punnusjärven ja Äyräpääjärven välillä sekä Vuoksen ympärillä karttalehden koillisessa osassa. Ylätasankoja. Jyrkkärinteisiä vlätasankoja, kuten mainittu, löytyy siellä ja täällä. Tavallisesti on maanlaatu näiden pintaosissa joko enemmän tai vähemmän vierinkivien sekaisista hiekka- tai moreenisorakerrostumista. Avarin hiekkaylätasanko, alaltaan useita satoja neliökilometrejä, leviää Ka-puolella Kämärän rautatieasemaa rautatielinjan ja Uudeltakirkolta Viipuriin vievän yleisen maantien välillä. Tämä vlätasanko

9 7 on jotenkin tasasta ja täynnä noroja. Siellä ja täällä, kuten esim. Perkjärven ja Uudenkirkon asemien länsipuolella, kohoaa siitä kuitenkin lukuisia hiekka- ja sorakumpuja. Avarin moreeniylätasanko leviää Ka-puolella Kirkkojärven ja Punnusjärven välillä olevaa savitasankoa ulottuen aina karttalehden kaakkoiseen kulmaan asti. Myöskin tämä moreeniylätasanko on noroinen. Useimmat, kenties kaikkikin laaksot, jotka löytyvät Muolanleh- Laaksoja, dellä, täytynee nykyisissä muodoissaan pitää postglasiaalisina erosioonilaaksoina. Niiden pohjalla on tavallisesti pitkäveteisiä järviä taikka juoksee suurempia ja pienempiä jokia. Suuremmat laaksot ovat ylimalkaan Lu Ka-suuntaisia eli yhdensuuntaisia muinoisen jään liikuntasuunnan kanssa. Tämä omituisuus kenties viittaa siihen, että laaksot suureksi osaksi ovat syntyneet muinoisen jääpeitteen kaivavasta vaikutuksesta. Laaksojen seinät ovat usein sangen korkeita. Yhden tai useamman kymmenkunnan metrin korkeuserotus laakson pohjasta seinän yläreunaan ei siis ole mitään tavatonta. Suontakalaaksossa on laakson pohja enemmän kuin 100 metriä alempana moreeniylätasangon reunaa laakson pohjoissivulla. Lu Ka-suuntaisten laaksojen yhteydessä löytyy myös, vaikka hyvin ala-arvoisina, sellaisiakin jotka kulkevat niitä vastaan melkein kohtisuorassa eli Lo Ko-suunnassa. Tärkein näistä laaksoista on Suulajärven eteläisen ja Vammeljärven pohjoisen pään välillä löytyvä, Vammeljoen kaivama jokierosioonilaakso, jonka seinät ovat kuitenkin hyvin loivat. Tähän asti sangen yleinen käsitys Karjalan kannaksen topogra- Korkeusfiiasta, joka on johtunut siitä, että on tiedetty irtonaisten maalajien suhteet, täällä levinneen laajalti, nimittäin se että kysymyksessä oleva alue, kuten esim. myöskin pääasiallisesti kvartaarimuodostumista syntynyt Pohjanmaan tasanko, olisi verrattain lakeata alankomaata, on näyttäytynyt aivan vääräksi. Päinvastoin täytyy tätä seutua pitää yhtenä Etelä-Suomen epätasasimmista ja samalla korkeimmista seuduista. Niinpä yksinään Muolanlehdellä nousee korkeuserotus karttalehden

10 8 matalimpien ja korkeimpien osien välillä 179 metriin asti. Karttalehden alavin osa on sen lounaisessa kulmassa, missä kapea kaistale Suomen lahtea pistää kartta-alueelle; sen korkein kohta kohoaa 179 m yli Suomen lahden noin 1 km:n päässä Suurselän kylän eteläpuolella Kivennavan pitäjässä, kirkosta IKo:päin, aivan karttalehden itärajalla. Järviä ja ve- Muolanlehdellä olevat vedet voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: sistöja; i :ksi ne vedet, jotka jotenkin Lu:ssa suunnassa laskevat Viipurin lah- \(tionjakajia. 2:ksi ne, jotka laskevat Vuokseen; 3:ksi ne, jotka laskevat Suomenlahden itäisimpään osaan Muolanlehdellä pääasiallisesti etelää kohti kulkevassa suunnassa. Näiden ryhmien välinen kolmihaarainen vedenjakaja voidaan ajatella vedetyksi jotakuinkin niin kuin korkeuskartalla näkyy. Karttalehden luoteisesta osasta kaakkoiseen osaan kulkeva vedenjakajan päähaara kulkee seutujen kautta, jotka useimmilla vanhemmilla Suomen kartoilla ovat merkityt Ayräpäänseläksi. Tämä on kuitenkin kaikin mokomin poistettava kartoista, koska, kuten korkeuskartasta käy selville, sitä ei todellisuudessa ole olemassa. Tärkein ensimäiseen ryhmään kuuluvista vesijaksoista on se, joka laskee Kuolemajärven, Halolanjärven, Halilanjärven, Kaukjärven v. m. kautta ja Kosenjoki nimisenä laskee Rokkalan lasitehtaan lähellä Säkkijärven lehden alueella mereen. Tämän vesijakson muodostaa kaksi päähaaraa. Itäisemmällä haaralla, joka Rokkalanjoki nimisenä saa alkunsa pienestä 71 metrin korkeudessa yli Suomen lahden olevasta ja Raivolanlehteen kuuluvasta Kotijärvestä, on erittäin kiemurteleva juoksu usein useampia kymmeniä metrejä syvien, mutta harvoin enemmän kuin parisen kymmentä metriä leveäin erosioonilaaksojen kautta. Läntisempi haara, Kaolemajoki alkaa myöskin Raivolanlehdellä olevasta lähdejärvestä, Ylisjärvestä, joka on 49 m:n korkeudessa yli meren. Tällä haaralla on ylimalkaan verrattain tasanen juoksu. Juvaruukin lähistöllä tekee kuitenkin joen putous noin x / 2 km.n matkalla lähes 25 metriä, jonka johdosta seudulla onkin muutamia väkeviä koskia. Toinen tärkeämpi Viipurin lahteen laskeva joki on Perojoki, joka on Perkjärven ja Perkosenjärven laskuväylänä. Tämän joen lähteet ovat noin 70 metrin korkeudessa sijaitsevilla suomailla muu-

11 9 tamien kilometrien päässä Perkjärven rautatieaseman eteläpuolella. Tämä joki juoksee Antreanlehden lounaisen osan läpi ja laskee Kärstilänjoki nimisenä Juustilanjärven lounaiseen osaan Viipurin karttalehdellä. Useimpien Muolanlehdellä löytyvien, Vuoksen vesistöön kuuluvien vesijaksojen kokousjärvenä on Äyräpääjärvi. Sen läntisimpään osaan laskevat niin muodoin Muolajärven ja Muolalammen vedet. Äyräpääjärven läntisen puoliskon eteläosaan tyhjentää Yskjärvi vesijoukkonsa Yskjoen kautta ja itäiseen puoliskoon taas laskevat vesijoukkonsa Vuotjärvi, Kirkkojärvi ja Punnusjärvi Kannilanjoen kautta. Kirkkojärven eteläosaan tuo melkoisia lisävesiä Vuottajoki, jonka kaksi lähdehaaraa Härkäjoki ja Vuottajoki sijaitsevat lähes 120 metrin korkeudessa suomailla heti karttalehden itäisen rajan itäpuolella. Edelleen on karttalehden koillisessa osassa muutamia järviä Valkjärvi, Eakolanjärvi, Saarijärvi y. m., jotka ovat lähteinä vesirikkaalle, pääasiallisesti Raudun karttalehdellä juoksevalle Saijanjoelle, joka eräällä osallaan on rajajokena Suomen ja Venäjän välillä. Mainittujen lähdejärvien laskujokina ovat Valkiajoki ja Nurmijoki. Lopuksi vielä mainittakoon, että eräs haara tuosta mahtavasta Vuoksesta, jota myöten Saimaan vedet etsivät tietään Suomen lahteen Laatokan ja Nevan kautta, virtailee karttalehden koillisessa kulmassa. Ne karttalehden kaakkoisessa osassa juoksevat vedet, jotka laskevat Suomen lahden itäisimpään osaan, kuuluvat kaikki samaan joistoon ja laskevat Vammelsuun lähellä Raivolanlehden alueella mereen. Läntisin jokihaara on Vammeljoki, joka on Suulajärven ja Kanteljärven laskuväylänä. Keskimäinen jokihaara, Onkamojoki, joka saa alkunsa noin 50 metrin korkeudessa olevasta Kotjärvestä ja sen ympäristöstä, virtaa verrattain tyynesti turve- ja hiekkamaiden läpi. Itäisin haara, Kaivoanjoki, juoksee sitävastoin jotenkin vuolaasti. Sen lähteet sijaitsevat lähes 130 metrin korkeudessa Suurselän ympäristössä. Putouskorkeus karttalehden etelärajaan on noin 80 metriä. Vallitsevasta kolkkoudesta huolimatta löytyy kuitenkin lukuisia Luonnonluonnonkauniita seutuja. Ensi sijassa on tässä suhteessa mainittava kauneutta, sisäjärvien ja harjujen ympäristöt, joihin myös melkein kaikkialla ovat

12 10 rakentaneet huviloitaan pietarilaiset, jotka erittäin lukuisasti muuttavat näille seuduille kesäksi ja silloin anastavat ei ainoastaan järvien hymyilevät ympäristöt, vaan myös usein nuo kuivat männikköä kasvavat hiekkakankaatkin. Luonnonkauniista seuduista mainittakoon esimerkkinä erityisesti Uudenkirkon harju, jonka harjalta kirkon lähellä on ihana näköala joka taholle, varsinkin Ka:a kohti, missä harjumuodostumassa löytyy muutamia idyllisiä pikkujärviä ja vedellä täytettyjä harjukuoppia. Edelleen mainittakoon tuo suuremmoinen panoraama, joka leviää silmien eteen, kun Suontakalaakson pohjoissivulta katselee sen ylitse (vrt. kuvaa). Maaperän Ylipäänsä täytyy sanoa maanlaadun, jos katsotaan sen soveliailaatu. suutta viljelykseen, olevan verrattain huonon, sillä se on kaikkein suurimmaksi osaksi soraa ja hiekkaa, jotka useimmiten elikäsevät viljelyskasvien viljelemistä. Viljavia, vaikkakin osittain hiekan peittämiä savimaita, löytyy yhtäkaikki karttalehden läntisissä ja lounaisissa osissa, missä kuitenkin avarat, lehtimetsää kasvavat savikentät valitettavasti ovat aivan autioina. Yhdessä savikerrostumien kanssa muodostaa karttalehden itäisissä osissa löytyvä supramarininen, savenpitoinen moreenisora viljelykselle usein erittäin soveliaan maanlaadun, varsinkin jos soraan, kuten hyvin usein on laita, ei ole liian runsaasti sekaantunut suurempia kiviä. Niillä viljellyillä moreenisoramailla, joita hoidetaan järkevästi, onkin melkein kaikkialla varsin hyvä kasvillisuus. Paha kyllä asukkaat kuitenkin jotenkin yleiseen hoitavat huonosti maitaan, osittain ehkä omistusoikeuden epävarmuuden tähden, joka on vallitsevana, ennenkuin isojaonjärjestely on saatettu loppuun vanhoilla lahjoitusmailla. Metsiä. Sen johdosta että verrattomasti snurin ala kartta-alueesta on hiekka- ja soramaita on metsäkasvillisuudella laaja leveneminen. Äärettömiä hiekkakankaita on kuitenkin paljaina ja metsättöminä hillitsemättömän metsänhaaskauksen johdosta, jota yksityiset henkilöt harjoittavat. Varsinkin ovat metsämaat rautatienlinjain ympärillä melkein kokonaan haaskatut. Etempänä rautatiestä löytyy kuitenkin siellä ja täällä jotakuinkin hyvin hoidettuja metsiä.

13 11 Rahvas on suurimmaksi osaksi karjalaisia; vähemmässä mää- Väestö ja rässä löytyy venäläisiä. Edelliset ovat levinneet yli koko alueen; jälkimäiset ovat siellä ja täällä karttalehden eri osissa muodostaneet suuria ja tiheästi rakennettuja kyliä, kuten esim. Kyyrölä, Parkkila, Kangaspelto y. m., joissa asuu vain vähäinen määrä suomalaisia. Säätyhenkilöluokan muodostavat kaikkein suurimmaksi osaksi venäjää ja ruotsia puhuvat perheet, joista venäjää puhuvat ovat enimmäkseen kesävieraita Pietarista, jotka viettävät lämpimämmän vuodenajan lukuisissa, varsinkin rautatien läheisyydessä, vaan myös siitä loitompanakin sijaitsevissa huviloissa. Pääelinkeinoina täytyy pitää maanviljelystä ja karjanhoitoa, vaikkakin nämä elinkeinohaarat useimmilla paikkakunnilla ovat hyvin takapajulla. Maanviljelys ei kuitenkaan tyydytä likimainkaan välttämättömiä tarpeita, vaan vuosittain tuodaan Pietarista suuret määrät jauhoja ja ryynejä. Kuitenkin aletaan maanviljelystä päivä päivältä, kiitos siitä Viipurin läänin maanviljelysseuran pontevalle toiminnalle, harjoittaa yhä enemmän järkiperäisesti ja onkin se tätä nykyä suuresti edistymään päin. Kaikkialla näillä seuduilla aikasemmin harjoitettu kaskenpoltto vähenee vuosi vuodelta ja on useilla seuduilla vain muistona. Viimeisinä aikoina on myös alettu suosia suoviljelystäkin, vaikka vielä onkin suunnattoman paljon tekemistä tällä alalla, kiitos siitä rahvaan puuttuvalle yritteliäisyydelle. Karjanhoito on elinkeinoista korkeimmalla kannalla Valkjärven ja Kivennavan pitäjissä, mutta onpa se myös useimmilla muillakin seuduilla viimeisinä aikoina melkoisesti edistynyt. Tuotteet viedään enimmäkseen Pietariin. Heti maanviljelyksen ja karjanhoidon jälkeen eli oikeammin niiden rinnalla ovat rahdinkäynti ja kauppa tärkeinä tulonlähteinä. Koska asukkailta ylimalkaan puuttuu halua kestävään työhön, antautuvat he erityisellä mielihalulla harjoittamaan näitä viimemainittuja elinkeinoja, jotka ovat vähemmin vaivaloisia kuin pääelinkeinot. Lukuisat pietarilaiset, jotka kesäaikaan muuttavat huviloihinsa kartta-alueella, edistävät m. m. näitä elinkeinohaaroja suuressa määrin. elinkemot -

14 12 Sivuelinkeinoista mainittakoon kalastus ja ravunpyynti Pietariin vietäviksi. Kalastusta harjoitetaan kuitenkin verrattain vähän, vaikka useat järvistä sanotaan olevan sangen kalarikkaita. Käsiteollisuus on ylimalkaan takapajulla. Poikkeuksen tästä tekee kuitenkin ajokaluteollisuus Valkjärven pitäjässä, joka on sangen korkealla kannalla. Yuoriperän laatu. Yleiskatsaus. Eteläpuolella sitä viivaa, joka voidaan ajatella vedetyksi karttalehden pohjoisrajasta 4 40' kohdalta maantieteellistä pituutta sen länsirajaan 60 30' kohdalle maantieteellistä leveyttä, puuttuu näkyvissä oleva vuoriperä kokonaan. Sitävastoin löytyy tämän rajaviivan pohjoispuolella muutamia pienempiä vuoria rapalcivestä ja porfyyrimaisesta graniitista. Täällä esiintyvän rapakiven ja porfyvrimaisen graniitin välisen rajan voitanee arvella kulkevan jotenkin suoraviivaisesti Alusjärvestä Heinjoen pitäjässä Aution kylän tienoille Kuolemajärvellä. Porfyyri- Karttalehdellä esiintyvä graniitti on karkearakeista punasta porgranntti. fyy r jg ran üttja. Vuorilajin tavallisesti keskirakeisen perusmassan muodostavat harmaanvalkea kvartsi, tumma kiille (biotiitti) ja punanen kalimaasälpä (ortoklaasi) jotenkin yhtä suurissa määrissä. Tässä perusmassassa on runsaasti lihapunasia, useimmiten suorakaiteen tapaisia, harvoin pyöreitä ortoklaasikiteitä porfyvrisesti pirottuneina. Porfyvriset ortoklaasit ovat toisinaan muodostuneet kaksoiskiteiden tapaisiksi Karlsbadinlain mukaan ja tavallisesti parin, kolmen, välistä aina 4 ä 5 cm:n pituisiksi. Ylläkerrottu porfyyrinen graniittivuorilaji on kaikkialla Muolanlehdellä erittäin selvästi viirukas ja juovainen kivennäisainesten rinnakkaisjärjestyksen tähden. Niinpä eivät ainoastaan porfyyriset ortoklaasit ole rinnakkaisasennossa pituusakselinsa mukaan, vaan myös kiillesuomut ovat järjestyneet yhdensuuntaisesti, vieläpä kvartsikin on usein mykiömäisesti venähtänyt samaan suuntaan. Tuskinpa voinee siis olla

15 13 mitään epäilystä siitä, että tämä rinnakkaisrakenne on syntynyt sivupaineen vaikutuksesta jo jähmettyneeseen vuorilajiin. Porfyyrigraniittiin on sulkeutunut paikkapaikoin pienempiä gneissisuikaleita yhdensuuntaisesti juovaisuuden kanssa. Sitäpaitsi lävistää sitä eri suunnissa lukuisat kapeat juonet karkearakeisesta, useimmiten kiillerikkaasta pegmatiittigraniitista. Karttalehden luoteisessa kulmassa esiintyvät rapakivivuorilajit Rapakivi. kuuluvat kaikki tyypilliseen Viipurin rapakiveen. Tämä nykyään yleisesti tunnettu graniittivuorilaji on tavallisesti väriltään punasenruskeata eli ruskeanpunasta. Sen pääainekset ovat ortoklaasi, plagioklaasi, kvartsi, biotiitti ja sarvivälke. Lisäkivennäisinä huomataan sen ohessa mikroskooppisissa laitteissa apatiittia, magnetiittia, zirkoonia ja fluorisälpää. Luonteenomaista tyypilliselle rapakivelle on sen omituinen porfyyrimainen rakenne, syntynyt siten että keski-karkearakeisessa, pääkivennäisten muodostamassa perusmassassa on porfyyrisesti pirottuneita suurempia ja pienempiä, tavallisesti pyöristyneitä ortoklaasikiteitä, joita useimmissa tapauksissa ympäröivät harmaanvihreät oligoklaasiverhot, jotka vuorilajin pinnalla useimmiten, ilmanaineksien vaikutuksesta, saavat melkein puhtaan valkean värin ja sen kautta tulevat pistämään esiin pinnasta tarkasti rajotettuina renkaina. Porfyyriset ortoklaasit ovat usein kiillesuomuja täynnä. Kvartaarimuodostumia. Jääkauden jälkiä kiinteässä vuoressa. liikuntasuunta. Jään Tärkeimmät muodostumat, joitten avulla määrätään, mihin suuntaan muinoinen maajää, joka antoi alun kaikille kvartaariajan irtonaisille muodostumille, on liikkunut, ovat kuten tunnettu uurteet. Ainoastaan yhdessä paikassa on vain tavattu uurteita Muolanlehdellä, nimittäin pienessä rapakivivuoressa Säiniön aseman Ka-puolella. Ne ovat hyvin selviä ja kulkevat sunnassa P38 L. Uurteita,

16 14 Jään liikunta- Muuten voitanee vierinkiviharjujen pääsuunnista sangen suurella suunta, todennäköisyydellä päättää, että viimeisen maajään liikuntasuunta Muolanlehdellä on ollut jotenkin Lu Ka, kuten myöskin uurteiden suunta osottaa. Irtonaiset maalajit. Yleiskatsaus. Muolan karttalehdellä esiintyvistä irtonaisista maalajeista voidaan ainoastaan turvekerrostumien sanoa jakautuneen jotakuinkin yhdenmukaisesti kartta-alueella. Karttalehden lounaisessa osassa on hiekka, sen kaakkoisessa osassa moreenisora vallitsevana maalajina. Vierinkiviharjut taas ovat jotenkin tasasesti jaetut karttalehden pohjoisessa, luoteisessa ja kaakkoisessa osassa. Sitävastoin puuttuvat ne melkein kokonaan karttalehden keskiosista. Moreenisora Muolan karttalehdellä on havaittu kaksi tarkasti erotettua moeh»murto- reenj SO ralaatua: vanhempi harmahtavan värinen ja nuorempi ruskeankmsora». punasen ejj (pintaosissa) ruskeankeltasen värinen. Edellinen moreeni, jota on huomattu maanpinnalla vain aniharvoissa paikoissa karttalehden luoteisessa osassa, on kaikkialla suuresti savenpitoista ja hyvin tiukkaan sullottua. Siinä olevat kivet ovat gneissejä, graniitteja, dioriitteja ja rapakivivuorilajeja sekä kaikkein suurimmaksi osaksi todellisia särmistään pyöristyneitä ja hyvin naarmuisia»jäätikkökiviä.» Harmaa moreenisora tulee paikkapaikoin, kuten esim. Muolajärven ja Yskjärven välillä, erittäin suuresti savenpitoiseksi, jolloin samalla siinä olevat kivet vähenevät pienimpään määräänsä. Täten syntyy moreenin välitysmuoto, jota voitaisiin kutsua moreenisaveksi, ja joka on melkein yksinomaan tuota savista liiteainetta niukasti löytyvine kivineen, jotka kaikki ovat perin pieniä. Tämä»moreenisavi» voidaan kuitenkin helposti erottaa oikeasta sedimentaarisavesta, etupäässä sen kautta että se muuttuu kiviperäiseksi, tyypilliseksi moreeniksi vaakasuorassa suunnassa eikä kerrostu sen päälle. Ruskeanpunanen eli ruskeankeltanen moreeni on maanpinnalla vallitseva moreenikerrostuma kartta-alueella. Tämä moreeni on kaikkialla enemmän löyhää ja hiekkasta. Liiteaine tässä moreenissa on

17 milloin tomuhienoa vuorilajijauhoa, milloin taas hiekan tapaista. Edellisessä tapauksessa tarttuu liiteaine tavallisesti enemmän tai vähemmän sitkeästi kiinni moreenissa oleviin kiviin; jälkimäisessä tapauksessa ovat nämä, varsinkin suuremmat, jotenkin löyhästi liittyneet ympäröiviin hiekka- ja sorajoukkoihin, aivan niin kuin on tavallisesti vierinkivien laita vierinkivisorassa. Kun nyt tämän lisäksi tulee että moreenissa olevat kivet useimmissa tapauksissa ovat jotenkin hyvin pyöristyneitä, varsinkin moreenin pintaosissa, mutta myös sen syvemmällä olevissa alaosissa, niin olisi epäilemättä kiusauksessa pitämään tätä hiekkasta moreenisoraa meren muokkaamana ja uudestaan kerrostamana hyökysoran tapaisena moreenina, joll'ei olisi tunnettu että se löytyy kerrostuneena karttalehden korkeimmissa osissa, melkoista ylempänä Yoldiameren korkeinta rajaa. Senpä tähden tuskin voipi torjua ajatusta, että tuon ruskeanpunasen moreenin ainekset suureksi osaksi ovat pidettävät sellaisina, jotka ovat olleet jäähän suljettuina, mutta sen sulaessa irtautuneet siitä ja olleet silloin syntyneiden sulavesijokien kuljeteltavina. Ylempään moreeniin sulkeutuneet kivet edustavat samoja vuorilajeja kuin alemmassakin olevat. Mutta myöskin on siinä huomattu yksinäisiä dioriitin, gabbron ja diabaasin edustajia; jonka ohessa on havaittu koko joukko kiviä ja lohkareita, jotka ovat ainakin kahta eri lajia hiekkakiviä, osittain konglomeraattimaisia. Luultavasti riippuukin ylemmän moreenin ruskeanpunanen väri jossain määrin hiekkakivijauheen runsaasta esiintymisestä sen perusmassassa. Moreenissa olevat suuremmat kivet esiintyvät milloin perin harvassa, milloin ylen tiheässä. Ne ovat kaikki, kuten jo on huomautettu, erittäin hyvin pyöristyneitä. Moreenin sisällä olevat kivet ovat myös usein naarmuisia. Suuruus vaihtelee kuutiosentimetrin ja kuutiometrin välillä. Sitäpaitsi tapaa usein pintaosissa hajallaan usean kuutiometrin suuruisia lohkareita, joilla myöskin useimmissa tapauksissa on pyöristyneet muodot. Paitsi suurempia kiviä huomataan kaikkialla ylempään moreenisoraan sekoittuneen lukemattomia pieniä ainoastaan noin yhden tai parin kuutiosentimetrin suuruisia kivisiruja, jotka kaikki tavallisesti, 15

18 16 suurempien kivien vastakohtana, ovat teräväsärmäisiä tai korkeintaan särmistään pyöristyneitä. Parissa paikassa ollaan tilaisuudessa näkemään ja tarkemmin tutkimaan ylempää moreenia luokse päästävissä leikkauksissa. Eräs sellainen 6 ä 7 metriä syvä leikkaus on esim. n. k. Puikkolanmäellä, kuten Suontakalaakson eteläistä seinää sillä kohdalla, missä yleinen maantie kulkee, kutsutaan. Kuv. 1 on valokuvajäljennös tämän leikkauksen itäisestä sivusta. Tässä nähdään useissa paikoissa moree- Kuv. 1. Läpileikkaus moreenisorassa Puikkolanmäellä. niin peittyneitä hiekkaosueita. Myöskin huomataan lähes 10 metriä pitkä ja 1 å 2 metriä vahva soramainen kerrostuma harmahtavan värisestä ja jotenkin savenpitoisesta aineesta. Varsin todenmukaisesti on tätä kerrostumaa, joka epäselvästi näkyy kuvassa tummemmaksi varjostettuna, pidettävä vanhemman harmaan moreenin murskaleena ruskeanpunasessa moreenissa. Voisi kuitenkin olla mahdollista, että tässä ollaan tekemisissä vain jonkun yläpuolella olevasta moreenista sekaisin sotketun sedimentin (esim. savisen hiekan) kanssa. Mitään

19 ratkaisua tälle kysymykselle ei tietenkään voida odottaa n. k.»kivilaskulta», koska ympäröivästä ruskeanpunasesta moreenista kuljetettaissa välttämättömästi on täytynyt sekoittua kiviä tuohon harmaaseen sulkeumaan. Leikkauksessa Puikkolan mäellä voidaan myös selvästi nähdä, miten moreenin kiinteys lisääntyy, kuta syvemmälle alaspäin 17 tullaan. Samalla huomataan yhä enemmän silmään pistävää kokoonpuristumista ja rinnakkaisrakennetta moreenin alemmissa osissa. Tämän rinnakkaisrakenteen pitäisi, Veikkolan lahjoituskantatilan hoitajan ilmoituksen mukaan, 6 ä 7 sylen syvyydessä, johon on päästy kaivoa kaivettaissa, (ulia niin selväksi, että olisi kiusauksessa pitämään muodostumaa puhtaana vesisedimentinä. Puikkolan mäen leikkauksen alapuolella tien länsipuolella usean Kerrallisia hieklif iker- kymmenkunnan metrin syvyydessä moreenisoran pinnasta huomataan,,,...,,.,,,,.... roksiaerimovaakasuorassa, alkuperäisessä asennossa olevia hiekkakerroksia, joita epai-.. reempatjojen lemättä täytyy pitää viimeisinä jätteinä näille seuduille levinneestä välissä vaakasuorasta hiekkapeitteestä, jonka ylitse ruskeanpunanen moreeni on liukunut. Yllä sanotun johdosta oltanee oikeutettuja tekemään se johtopäätös, että Muolan karttalehden alueella, kuten koko Karjalan kannaksella, löytyy kaksi ikänsä suhteen luultavasti suuresti erotettua moreenipatjaa. Kuitenkaan eivät tämän oletuksen todistukset, jotka voidaan tuoda esiin maa-alueelta, jonka Muolan lehti käsittää, ole täysin päteviä. Kuten jo on huomautettu, saa ruskeanpunanen moreeni useimmiten pintaosissa korkeintaan kahden metrin syvyyteen asti ruskeankeltasen värivivahduksen, joka selvästi on sekundaarinen sekä johtunut rapautumisesta ja uuttumisesta. Moreenisora esiintyy tavallisesti verrattain tasasina ja lakeina. Morecnisoainoastaan vähässä määrin epätasasina kenttinä. Paikkapaikoin muo- ran P inta " dostaa se kuitenkin mahtavia ylänköjä äkkijyrkillä rinteillä tai kohoaa " ul(hl0rh,s - lukemattomiksi usein melkoisen korkeiksi kummuiksi. Nämä kummut ovat milloin epäsäännöllisesti muodostuneita, milloin pehmeästi pyöristyneitä sekä syvien kuoppien ja hautojen erottamia. Sellaisia hyvin

20 IS epätasasia, laatuaan vallan suureni moisia moreenimaita löyly v esim. Mäkienmäen ympäristössä Uudenkirkon kirkonkylän koillispuolella sekä Hampalan ja Jauholan kylissä Valkjärven pitäjässä. Syyt näihin omituisiin moreenisoran pintamuotoihin ovat vaikeat selittää. Kenties ovat ne, ainakin osaksi, etsittävissä allaolevassa vuoriperässä löytyvistä ylänteistä. Moreenisoran Moreenikerroslu mien vahvuus lienee Muolanlehden piirissä, kuten vahvuus, ylipäänsä Karjalan kannaksella, erinomaisen suuri. Niinpä lienee sen moreenisoran vahvuus, joka peittää Suoritakalaakson sivurinteitä, vähintään viidenkymmenen metrin paikoilla (vrt. edell. sivua), kenties melkoista suurempikin. Vierinkivi- Vierinkivisoraksi on kartalle merkitty ainoastaan sellainen sora, sora. j 0 j. a sama u ai i{ Un se puhtaaksi huuhdotun ominaisuutensa kautta näyttää laskeutuneen liikkuvassa vedessä, esiintyy selväpiirteisissä harjumuodoissa tai epätasasina, kumpuamisina joukkoina. Kaikki muu vierinsora, niinhyvin submariininen kuin supramariininenkin, on sitävastoin, jos se esiintyy ylätasangon tapaisina tai jotakuinkin tasasina kenttinä, merkitty kartalle hiekaksi yleensä. Vierinsora kaikkialla Muolanlehdellä on syntynyt vierineen soran, karkeamman vierinhiekan ja hienompien hiekkajoukkojen enimmäkseen selvästi, usein diskordantisesti kerrallisista kerroksista. Vierinkivisorassa olevien vierinkivien suuruus vaihtelee tavallisesti kananmunan kokoisesta miehen päätä suurempaan. Diskordantisesti sisään kerrostuneet hiekkaosueet ovat aina hyvin puhtaita ja syntyneet jotenkin karkeasta, soran tapaisesta hiekasta. Konkordantisesti toistensa kanssa kerrostuneet osat ovat sitävastoin usein enemmän tai vähemmän tomunsekaisia ja savenpitoisia, mutta tarttuvat kuitenkin aina hyvin löyhästi vierinkiviin, jotka jo keveästä kosketuksesta aivan hiekattomina irtautuvat hiekasta. Vieririkiviharjut Muolanlehden piirissä voidaan, topografisesti otettuina, jakaa kahteen eri lajiin: yhdensuuntaisesti uurteiden kanssa kulkevat eli sellaiset, jotka kulkevat likipitäen yhdensuuntaisesti jään liikuntasuunnan kanssa, ja poikkiharjut, joiden suunnat Muolanlehdellä muodostavat jotenkin suuria tylsiä kulmia ensimainittujen harjujen

21 21 kulkusuuntien kanssa. (Tavallisissa tapauksissa kulkeval uurreharjut ja poikkiharjut toisiaan vastaan likipitäen suorakulmaisessa suunnassa; edelliset kuitenkin aina enemmän tai vähemmän yhdensuuntaisesti uurteiden kanssa). Seuraavassa tulemme suurissa piirteissä antamaan kuvauksen Muolan lehdellä löytyvistä vierinkiviharjuista. Yhdensuuntaisesti uurteiden kanssa kulkevia harjuja. Karttalehden Tikkalanlounaisosassa kiinnymme siis ensiksi tuohon lähes 4 km pitkään Tik- harju, kalan luona olevaan harjumuodostumaan. Tämä harju kulkee hyvin teräväpiirteisenä selänteenä turve ja hiekkamaiden välillä lähelle Karhulaa, missä se äkkiä katkeaa äkkijyrkällä kaateella eteläisellä sivullaan. Kaade Tikkalan harjussa on ylimalkaan jyrkempi itäisellä sivulla (aina 30 asti vaakasuorasta pinnasta), kun sitävastoin harjun läntinen sivu kaatuu vain 5 ä 10, korkeintaan 15. Tikkalan harjun jatko näkyy parina pienenä pitkäveteisenä harjukumpuna Karhulasta Ka. Luultavasti ovat myöskin kirkkojärvestä Lu Uudenkirkon pitäjässä olevat hajanaiset harjukummut kuin myös järven itäpuolella oleva suuri yhtäjaksoinen harjujono pidettävät Tikkalan harjun jatkona. Kirkkojärven itäpuolella Uudenkirkon pitäjässä oleva harjumuo- Uudenkirkon dostuma, jota mukavimmin voimme kutsua Uudenkirkon harjuksi, on harju, korkea, vaikka ei kuitenkaan läheskään tasakorkea soraselänne, joka Lu:tta kohti äkkijvrkästi syöksyy täällä oleviin hiekka- ja turvemaihin. Harjulla on vaihteleva pintamuodostus, sillä se milloin nousee, milloin laskee, milloin levenee ylätasangon tapaisiksi ylänteiksi, milloin kapenee kapeiksi selänteiksi. Paikkapaikoin ovat nämä niin kapeita, että ajotie niin ja näin on voinut Sei 3, dcl sijansa harjalla. Lukuisia suppilon, kattilan tai altaan muotoisia, kuitenkin verrattain pieniä eikä varsin syviä harjukuoppia huomataan harjun kaakkoisissa osissa. Sitäpaitsi on syvällä harjussa pari pienempää järveä ja lampea: Kiiskijärvi, Rautjärvi v. m., joita oikeastaan olisi pidettävä vedellä täytettyinä harjukuoppina. Lähinnä, pohjoiseen päin, oleva vierinkiviharju alkaa parin kilo- metrin päässä Ylä-Sommeen kylästä Ka, kulkien neljänä ympäröivistä Summan harju.

22 20 Liimatan harju. Kämärän harju. Heikurilan harju. turve- ja hiekkamaista laikoin rajotettuna harjuselänteenä Ka:ssa suunnassa Säiniöjoen lähdejärven, Summajärven lähistöön. Lu-puolella Säiniön rautatieasemaa kääntyy Liimatan liarju kaarenmuotoisesti Muolanlehdelle. Aluksi kuljettuaan itäisessä suunnassa noin 4 km:n matkan, kääntyy se yhä enemmän Ka:a kohti, jossa suunnassa se Vääräkosken tienoilta jotenkin suoraviivaisesti kulkee edelleen. Liimatan harju muodostaa enimmäkseen matalan, mutta kuitenkin ympäröivistä turve-, savi- ja hiekkamaista selvästi rajotetun, läpileikkauksessaan 10 å 15 metriä korkean selänteen. Laajoilla turvekerrostumilla Liimatan harjusta I on meillä Kämärän kylän ympäristössä, muutamia hajanaisia harjukumpuja, joita epäilemättä on pidettävä Antrean karttalehden lounaisosan halki kulkevan, noin 10 km pitkän yhtäjaksoisen Mannikkalan harjun katkonaisena jatkona. Muolanlehdellä olevat tämän harjun osat, joista eteläiset jatkuvat enemmän yhtäjaksoisina suomaista esiin pistävien hiekkakerrostumien halki, voidaan mukavasti nimittää yhteisellä nimellä Kämärän harjuksi. Ileikurilan harju tulee Muolanlehdelle noin 4 km:n päässä Alusjärvestä Lu korkeana ja terävänä harjanteena. Kuljettuaan 6 å 7 km tekee se noin 2 km:n päässä Heikurilan talosta E kaarroksen itää kohti ja sukeltautuu täällä olevaan suohon, josta se sen jälkeen kohoaa hajanaisina harjukumpuina. Luultavasti jatkuu harju sittemmin Muolalaminen pohjalla, sillä lammen eteläpuolella kohoaa se jälleen ympäröivästä hiekkamaasta jyrkkäpiirteiseksi, 2 km:n pituiseksi selänteeksi sekä jatkuu sitte kaakkoisessa suunnassa hajanaisina kumpuina. Viimeiset näistä kummuista esiintyvät kauniina saarina Yskjärvessä. Enimmäkseen on Heikurilan harjun sivujen kaltevuus jotenkin jyrkkä. Useilla kohdilla on niinmuodoin kaltevuus 35 ä 40 vaakasuorasta pinnasta. Ylipäänsä on harju jotenkin epätasanen, kohoten lukuisiksi kummuiksi, joiden välillä on harjuhautoja ja -kuoppia. Läntinen rinne on paikkapaikoin aina harjaan asti täpötäynnä kiviä ja lohkareita. Poikkiliarjuja. Karttalehden koillisessa osassa Äyräpääjärven ja

23 21 Vuoksen ympärillä esiintyvillä vierinkiviharjuilla on suurin viehätyksensä siinä varsin selvässä todistuksessa, jonka ne antavat uurreharjujen ja poikkiharjujen genetisesti yhteenkuuluvasta syntymistavasta. Tämä Äyräpääjärven itäisen puoliskon Ka-puolella esiintyvä poikki- Torkelan harju on ylimalkaan verrattain matala ja vähäpätöinen, vaikkakin jyrkkä- P oikklliar jupiirteinen ympäröiviä lakeita hiekkamaita vastaan. Sen lähinnä Äyräpääjärveä oleva osa kulkee likipitäen yhdensuuntaisesti jään kulkusuunnan kanssa, jota vastaan sen itäinen jatko sitävastoin tekee sangen suuren tylsän kulman. Harjun eri osien topografinen luonne on aivan samanlainen siellä, missä harju kulkee pintaosiltaan vähässä määrin epätasasena, kumpumaisena. Harjun jatko Luitta kohti on lyhyt, sillä se jatkuu vain noin 6 kilometriä tälle suunnalle hajanaisina kumpuina, joista pohjoisin on Antrean karttalehdellä. Tätä mahtavaa harjumuodostumaa, joka kulkien itäisessä suun- Marjaniemen nassa ulottuu kauaksi Raudun karttalehdelle, säätänee pitää koko Nurnnjär- Antrean lehden halki jotenkin Lu Ka:ssa suunnassa kulkevan Paak- xen,)0lkkl " harju. kolan harjun jatkona, jonka harjun eteläisimmät osat hiekkasärkkinä pistävät Vuokseen Muolan lehdellä. Tämän poikkiharjun topografia on erittäin epäsäännöllinen. Harju on nimittäin suurimmaksi osaksi mahtavista, useita kymmeniä metrejä korkeista kummuista, joita erottavat syvät altaan ja suppilon muotoiset kuopat, joiden pohjia useimmiten peittävät turvekerrostumat. Kummut ovat tavallisesti paremmin tasasesti pyöristyneet; toisinaan ovat ne kuitenkin pitkäveteisiä, vaikka niiden pituussuunnat tässä tapauksessa kulkevat kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin eikä voida pitää millään tavalla säännöllisesti järjestyneinä jään liikuntasuuntaan nähden. Tämä Perkjärven rautatieasemalta L oleva harju on selvästi Perkjärven pidettävä Summan harjuun kuuluvana, vaikka sen läntinen pää onkin poikkiharju. jotenkin kaukana Summan harjun kaakkoisesta osasta. Perkjärven harjulla on hyvin omituinen pintamuodostus (vrl. kuv. 2). Se kohoaa maantien eteläpuolella milt'ei lukemattomiksi kummuiksi, joita erottavat useimmiten aukeat ja maljamaiset, mutta usein myös syvät ja suppilomaiset pienet kuopat. Maantieltä nähdään kuitenkin vain aukeat, maljamaiset syvennykset kumpujen välissä, jota-

24 22 vastoin suppilomaiset syvennykset ilmestyvät vasla itse harjumuodostuman läheisyydessä. Kummuilla on ylipäänsä määräämättömät suunnat; suunta L I on kuitenkin useimmiten esiintyvä. Pintamuodot ovat erinomaisen kauniisti pyöristyneet; ja etäältä tarjoaa tämä aivan likettäin olevien kumpujen sekasotku, joka näyttää vierettäin olevien suunnattoman suurien mehiläispesien kokoelmalta, omituisen näön. Kuv. 2. Valokuvajäljentiös Perkjärven poikkiharjusta (P:sta). Ensimäisellä pintapuolisella katseella saadaan kieltämättä se käsitys että ainakin osa kummuista on pidettävä lentohiekkadyyninä koska niiden pintaosia usein peittää lentohiekka. Aineen laadun lähempi tarkastus syvemmällä olevissa osissa näyttää kuitenkin että ollaan tekemisissä tyypillisen harjusoran kanssa. Lentohiekkapeitteen on luultavasti rantakummuilleen viskannut muinoinen Yoldiameri, joka professori Gerard De Geerin määräyksen mukaan on ulottunut aina Perkjärven harjun pohjoisreunaan asti, johon se myöskin on leikannut selviä, usein sangen jyrkkärinteisiä terrasseja noin 79 metrin korkeudessa yli meren (vrt. korkeusmuutoksia, siv. 27).

25 23 Karttalehden kaakkoisessa osassa Kivennavan pitäjässä esiintyvät Harjnmuusuunnattoman laajat vierinkivisorakerrostumat pistävät heti silmään dostuma Ki " geologista karttalehteä ohimennen tarkastellessa. Nämä soramuodos- vennavall,l tumat ovat kaikkein suurimmaksi osaksi muodostaneet supramariinisia ylänköjä myöhäisglasiaalisessa Voldiameressä, jonkatähden se siis ei ole voinut kerrostaa niitä, vaan pääasiallisesti lienevät ne säilyttäneet alkuperäiset pintamuotonsa, jotka ovat sangen epäsäännöllisiä, sillä vierinkivisora kaikkialla on kohonnut sikin sokin yhteen kasaantuneiksi mahtaviksi, aivan likettäin oleviksi, usein useita kymmeniä metrejä korkeiksi kummuiksi, joita erottavat syvät kuopat ja haudat. Näitä vierinkivisoramuodostumia ympäröivät suureksi osaksi laajat turvekerrostumat ja on niitä luultavasti pidettävä jäävirtojen delttamuodostumina, jotka ovat syntyneet siten, että paikallaan pysyvän jääreunan edustalle ovat jäävirrat kerrostaneet virran uomassa kulettamansa aineen. Savikerrostumilla on Muolan lehden piirissä maan pinnalla sangen rajotettu leveneminen. Ne esiintyvät verrattain pieninä kenttinä Viipurin, Johanneksen, ja Uudenkirkon pitäjissä karttalehden läntisissä ja lounaisissa osissa sekä Yskjärven, Kirkkojärven ja Punnusjärven ympärillä Muolan pitäjässä. Näillä viimemainituilla savikerrostumilla on suurin laajuus. Savikerroksien puute Valkjärven, Kivennavan ja Uudenkirkon pitäjien ylävämmissä osissa selitetään siten, että nämä seudut, jotka kaikki ovat 70 metrin tasakorkeutta ylempänä, ovat olleet Yoldiameren yläpuolella. Savi lienee suurimmaksi osaksi jääkauden aikuista, koska seglasiaalisavi. useimmilla paikoilla, usein myös maan pinnalla, on selvästi kerrallista, mikä on havaittu monissa useita metrejä syvissä leikkauksissa. Ylimalkaan on glasiaalisavi säännöllisesti ylemmissä kerroksissaan aina yhden metrin syvyyteen asti joko enemmän tai vähemmän hiekansekaista. Syvemmällä alkaa sitävastoin aivan puhdas ja hiekaton, selvästi kerroksinen savi, jossa vasta usean metrin syvyydessä voidaan alkaa erottaa vuorotellen hiekkarikkaampia ja savirikkaampia kertoja.

26 24 Eri savikerrat ovat puhtaasti harmaan, ruskeankeltasen tai ruskeanpunasen värisiä ja milloin paperiohuita, milloin yhden tai useamman sentimetrin vahvuisia. Saven juovat ovat usein erittäin kauniit. Syvemmällä tulevat savikerrat yhä hiekkaisemmiksi, todennäköisesti muuttuakseen lopullisesti puhtaaksi glasiaalihiekaksi. Posfcglasiaali- Postglasiaalisavea varsinaisessa merkityksessä s. o. sellaista joka savea. 0]j g j laskeutunut Litorinameressä tai Ancylusjärvessä, ei ole tavattu missään karttalehdellä, vaikka laajat maa-alueet ovatkin olleet postglasiaalimerien alla. Niitä ylimpiä hiekansekaisia ja kerrattomia savikerrostumia, jotka ilman mitään jyrkkää rajaa muuttuvat kerralliseksi glasiaalisaveksi, voitanee kuitenkin, vaikka ne esiintymistapansa puolesta voitaisiin katsoa glasiaalisiksi, pitää postglasiaalisina, koska ne aivan varmaan ovat kerrostuneet uudestaan postglasiaaliajalla. Nämä kerrattomat pintakerrokset esiintyvät nimittäin ainoastaan tasakorkeuksissa, jotka ovat alapuolella A. R. ja L. R. x ) Näiden rajojen alapuolella peittyvät savikerrostumat muuten useissa paikoissa hiekalla ja usein sangen paksuilla vierinkiviensekaisilla sorakerrostumilla, joita luonnollisesti on pidettävä tulvatuotteina ylemmillä tasakorkeuksilla sijaitsevista kerrostumista. Tämä kenties selittää, miksi savikerrostumilla on niin pieni leveneminen maan pinnalla. Hielckakerrostumilla on erittäin laaja leveneminen kartta-alueella ja esiintyvät pääasiallisesti karttalehden lounaisissa ja koillisissa osissa. Hiekkaa»Hiekaksi yleensä» on merkitty kaikki hiekka, myöskin sellainen yleensä, vierinkiviensekainen, joka esiintyy jotakuinkin tasasina kangasmaina, katsomatta siihen onko hiekka fluvioglasiaalista tai puhtaasti sedimentaarista alkuperää. Samalla värillä on myöskin merkitty submariininen, hyökysoran tapainen moreeni, jota useimmissa tapauksissa hiekkaisen ominaisuutensa tähden on ylen vaikea erottaa tavallisista hiekkakerrostumista. Hiekka on milloin hyvin hienorakeista ja tomunsekaista, milloin karkearakeista ja puhtaasti hiekkamaista. Väri on useimmiten rus- A. R. = Ancylusjärven korkein raja. L. R. = Litorinameren korkein raja. Vrt. etempänä korkeusmuutoksia.

27 25 keankeltanen. Kerrallisuutta, toisinaan diskordantista, huomataan hyvin usein Diskordantisesti kerralliset hiekkaosueet ovat tavallisesti mykiömäisinä risoina sulkeutuneet konkordantisten kertojen väliin; ja on diskordantisesti kerrallinen hiekka kaikkialla karkeata ja soramaista. Toisinaan tulee hiekka suuresti vierinkiviensekaiseksi ja paikkapaikoin on siihen myös sekoittunut suuressa määrässä rapakiven rapautumissoraa. Että suuri osa hiekkakerroksista on pidettävä submariinisina, hyökvsoran tapaisina, alkuperäisinä moreenimuodostumina, jotka merenhyöky on uudestaan kerrostanut ja osittain tehnyt kerrallisiksi, käy selville siitä että ne monessa paikassa muuttuvat vaakasuorassa suunnassa tyypilliseksi moreeniksi. Hiekan pintakerrokset ovat hyvin usein kerrattomia ja laadultaan tomunpitoisia tai jauhomaisia, muistuttaen suuresti moreenin jauhomaista pääjoukkoa. Syynä tähän lienee kasvillisuuden vaikutus, siten että kasvien juuret ovat särkeneet ja möyhentäneet osan hiekassa olevista kivennäisaineksista. Äsken mainitun ominaisuuden tähden on usein perin vaikeata erottaa vierinkiviensekaista tomunpitoista hiekkaa kivikövhästä moreenista. Varsinkin on asianlaita niin, jos maalajit ovat kosteita. Tavallisesti ovat kuitenkin hiekassa olevat kivet, pienimmätkin, erittäin hyvin pyöristyneitä, mikä ei sitävastoin yleensä ole moreenisorassa olevien pienien kivisirujen laita. Varmin tuntomerkki on kuitenkin se, että hiekka kaikkialla, ainakin yhden metrin syvyydestä alaspäin, on selvästi kerrallista, kun moreenissa sitävastoin 'ei milloinkaan nähdä tätä ominaisuutta. Hiekkakerrostumien pinta on usein täpötäynnä hyvin pyöristyneitä pienempiä ja suurempia vierinkiviä, jotka milloin ovat aivan irtonaisia, milloin alaosallaan hiekkaan uponneita. Näiden pintavierinkivien suuruus saattaa toisinaan nousta yhteen metriin ja siitä ylikin läpileikkauksessa. Useimmiten puuttuvat nämä vierinkivet syvemmällä olevista hiekkakerroksista, jonkatähden niitä, kun ne esiintyvät submariinisissa kerroksissa, täytyy pitää vanhoina mukulakivinä, jotka on

28 26 pyöristänyt sellaisen veden aaltojen hyöky, jossa on ollut liettynyttä hiekkaa. Kirkkojärven eteläpään I-puolella Muolassa kaatuvat hiekkakerrokset sangen jyrkästi järveä kokti. (Vrt. kuv. 3). Tässä tapauksessa pakotetaan olettamaan, että hiekkakerrokset alkujaan ovat olleet vaakasuorassa asennossa ja vasta postglasiaaliajalla vesierosioonin vaikutuksesta saaneet nykyisen kaateensa, Kuv. 3. Kaltevia hiekkakerroksia Kirkkojärven eteläpään I puolella Muolassa. Turvetta. Turvekerrostumilla on Muolanlehdellä sangen laaja leveneminen. Ne esiintyvät niinhvvin hiekan kuin moreeninkin levenemisalueilla, mutta varsinkin ovat ne sidotut vierinkivisorakerrostumiin. Ainoastaan poikkeustapauksissa on turpeen alle kerrostunut savea, josta se silloin on tavallisesti erotettu enemmän tai vähemmän vahvan vihreänharmaan liejukerroksen kautta. Tavallisesti on alusta hiekkaa, jossa tapauksessa turvekerrostumat ovat ohuita. Lento- Lentohiekkamuodostumat esiintyvät sellaisessa laajuudessa että hiekkaa. nc on vojt u merkitä kartalle ainoastaan karttalehden lounaisessa ja koillisessa osassa. Karttalehden lounaisessa osassa, Suomen lahden

29 rannikolla ja Inkilän kylän itäpuolella esiintyvä lentohiekka on kohonnut korkeiksi, epäsäännöllisiksi dyynimuodostumiksi heti Litorinameren korkeimman rajan yläpuolella. Vuoksen rantojen ympärillä löytyvät lentohiekkakerrostumat ovat sitävastoin verrattain vähässä määrässä epätasasia. Korkeusmuutoksia. Muolan lehdellä oleva maa-alue on kvartaariajalla ollut useiden korkeusmuutoksien alaisena niinhyvin positiiviseen kuin négatiiviseenkin suuntaan. Näiden korkeusmuutoksien historian pääpiirteet mainittakoon tässä alla lyhyesti. Kun viimeinen maajää oli sulanut, vaipui suuri osa maata n. k. Yoldiameren pinnan alle. Tämän muinoisen meren korkeimman rajan, jota seuraavassa lyhykäisyyden vuoksi kutsuttakoon Y. R., on tekijän onnistunut viimeisinä vuosina määrätä parissa kymmenessä Karjalan kannaksella olevassa paikassa, joista kuitenkin vain yksi on Muolan lehdellä. Sitävastoin on kaksi niistä paikoista, joissa De Geer syksyllä 1893 määräsi Y. R., Muolan lehdellä. Toinen on Lankilan luona Valkjärven pitäjässä. Muinoisen Yoldiameren rajan, joka täällä on muodostunut moreenisoraan sangen tarkkapiirteisesti leikkautuneeksi terrassijalaksi, määräsi De Geer olevan noin 70 m yli meren. Toinen paikka on yleisen maantien varrella noin 7 km Perkjärven rautatieasemalta L. Täällä on Y. R. n. k.»tasankoraja», johon asti Yoldiameri on tasottanut ja silittänyt nuo sangen suuresti vierinkiviensekaiset, hiekkakerrostumat, jotka leviävät jotenkin vaakasuoraksi ja tasaseksi tasangoksi. Tämän yläpuolella kohoavat Perkjärven poikkiharjun supramariiniset kummut varsin selväpiirteisinä (vrt. kuv. 2, sivulla 22). Kuv. 4 seur. sivulla kuvaa sitä paikkaa, missä De Geer määräsi Y. R. syksyllä Y. R. on niiden kahden suuren kiven luona vasemmalla puolella sähkölennätinpatsasta, jonka oikealla puolella tasanen hiekkatasanko leviää. Rajan, joka, kuten hyvin näkvv, ei ole varsin jyrkkäpiirteinen, määräsi De Geer ilmapuntarilla

30 28 olevan noin 76 m yli meren. Kuitenkin lienee tämä arvo liian pieni ja Y. R. täällä pitänee arvata olevan noin 79 m yli meren. Se paikka Muolanlehdellä, jossa tekijä määräsi Y. R., on muutamien satojen askelien päässä Kottilan kylän 1-puolella karttalehden koillisessa kulmassa. Raja täälläkin on tasankoraja. Yoldiameren silittämän submariinisen hiekkatasangon yläpuolella kohoaa muutamia epätasasia supramariinisia moreenisorakumpuja, joiden alapuolella esiintyy yksinäisiä vapaiksi huuhdottuja lohkareita ja kulkukiviä sekä, Kuv. 4. Yoldiameren korkein raja (Y. R.) 7 km Perkjärven rautatieasemalta L. vaikka jotenkin niukasti, rantasoraa ja rantamukulakiviä, aivan samanlaisia kuin vastaavat muodostumat nykyisillä rannoilla. Y. R:n arvo määrättiin Rapamäellä vaakitsemalla Elvingin peilillä ja pykälöidyllä seipäällä, ja on se noin 70 m yli meren. Ylläsanotusta käy selville että Y. R. seudut Lankilan ja Rapamäen luona ovat kohonneet yhtä paljon mvöhäisglasiaalisen suurimman vajoamisen jälkeen. Nämä seudut ovat t. s. samalla isobaasilla, jolla ymmärretään viivoja, jotka ajatellaan vedetyiksi yhtä paljon kohonneiden seutujen kautta. De Geer määräsi syksyllä 1893 Y. R.

31 29 olevan noin 70 m yli meren myöskin Nauvolan luona, sijaitseva parin km:n päässä Vammeljärvestä Ka Raivolan lehdellä. Niinmuodoin kulkee 70 metrin isobaasi Muolanlehdellä jotenkin suoraviivaisesti PKo:ssa suunnassa. Kuitenkin on kaikkialla Skandinaviassa ja Suomessa onnistuttu näyttämään toteen että se maankohoaminen, joka alkoi Yoldiameren saavutettua suurimman laajuutensa, on ollut erilainen siten, että se on ollut pienin aikasemmin vajonneen alueen ulommissa ja suurin sen keskisissä osissa. 80 metrin maankohoamisen isobaasi kulkee niinmuodoin Muolan lehdellä PKo:ssa suunnassa muutamien kilometrien päässä Perkjärven rautatieaseman länsipuolella; 60 metrin isobaasi taas samassa suunnassa Lintulan paikoilla karttalehden kaakkoisessa kulmassa. Koska Perkjärven länsipuolella olevat seudut ovat siksi liian matalia, että täällä voitaisiin odottaa Yoldiameren suurimman laajuuden aikuisia supramariinisia maa-aloja, sekä 60 ja 70 metrin isobaasit tulevat sangen likettäin, saadaan jotenkin hyvä käsitys maan ja meren jakautumisesta Yoldiameren suurimman laajuuden aikana korkeuskartasta, jonka mittakaava, 1 : 400,000, on niin pieni, että, tekemättä huomattavampaa virhettä, voitanee pitää kaikkia niitä maa-aloja, jotka ovat 60 metriä korkeammalla, supramariinisina. Se maan kohoaminen, joka alkoi mvöhäisglasiaalisen, kylmän ja suuresti suolanpitoisen Yoldiameren suurimman laajuuden jälkeen, oli niin voimakas, että ei ainoastaan yhteys Vienan meren, vaan myös Länsimeren kanssa sulkeutui. Suolanpitoisuus tässä valtamerestä suljetussa valtavassa sisäjärvessä, kenties suurimmassa mikä milloinkaan on ollut olemassa, väheni vähitellen, ja vesi siinä tuli aivan suolattomaksi. Tämän suuren sisäjärven, Aneylusjärven, suurimman laajuuden aikana muodostuneita rantamuodostumia on tavattu Muolan karttalehdellä ainoastaan yhdessä paikassa, sijaitseva heti aikasemmin mainitun Y. R. paikan L-puolella Kottilan läheisyydessä noin 44 m:n korkeudessa yli meren. A. R. isobaasit voidaan kuitenkin vetää sangen tarkasti: osaksi koska A. R on voitu määrätä parissa kymmenessä