Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Länsi-Pohjan musiikkiopisto"

Transkriptio

1 Länsi-Pohjan musiikkiopisto Oppilaan opas

2 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista. Oppilaan ja musiikkioppilaitoksen välinen yhteistyö on onnistunut erinomaisesti silloin, kun oppilas saa itselleen hyvän harrastuksen tai ammatin ja kun nuori kasvaa musiikkia ymmärtäväksi aikuiseksi. YLEISTÄ Olet Länsi-Pohjan musiikkiopiston oppilas. Opiskelupaikan saaminen on etuoikeus, sillä kaikille halukkaille ei paikkaa voida tarjota. Siksi toivomme Sinun opiskelevan ahkerasti ja tunnollisesti sekä muutoinkin täyttävän opiskeluoikeuteesi kuuluvat velvollisuudet. Kaikki uudet oppilaat opiskelevat MUSIIKIN PERUSTASOLLA. Opiskeluaikaa on 18 ikävuoteen asti tai enintään 10 vuotta riippuen oppilaaksituloiästä. MUSIIKKIOPISTOTASOLLA opiskelet, jos olet saanut perusasteen päättötodistuksen. Opiskeluaikaa on neljä vuotta. LISÄOPETUSTA voi saada oppilas, joka on menestyksellisesti suorittanut perustason opinnot eikä halua jatkaa musiikkiopistotasolla sekä musiikkiopistotason oppilas. Opettajaneuvosto vahvistaa opiskeluoikeuden vuosittain. Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma, jossa määritellään opiskeltavat aineet ja tuntimäärät. Musiikkileikkikoululaiset ja valmennusryhmäläiset eivät ole opiston varsinaisia oppilaita. OPINNOISTA Ensimmäinen lukuvuosi on koevuosi, jonka jälkeen päätetään lopullisesta opintooikeudestasi sen perusteella, kuinka opintosi ovat sujuneet. Koevuoden jälkeenkin Sinun on huolehdittava hyvin opinnoistasi. Viikottaiseen opinto-ohjelmaan kuuluu: - solistinen soitinopiskelu - musiikin perusteet (teoria ja säveltapailu, musiikkitieto ja harmoniaoppi) - orkesteri-, kamarimusiikki- tai kuoroharjoitus - mahdollinen sivuaine Näitä aineita opiskellaan opetussuunnitelman mukaisesti.

3 Musiikkiopisto järjestää oppilasiltoja, joissa esiintyminen kuuluu opintoihin. Vaikka et olisikaan esiintymässä, toivomme Sinun osallistuvan yhteisiin tilaisuuksiin kuuntelijana. Musiikin kuuntelu on osa opintojasi. Musiikkiopiston oppilaana Sinulla on vapaa pääsy musiikkiopiston ja musiikkitoimen yhteislautakunnan konsertteihin (joitakin poikkeuksia on). Pidäthän saamasi leimakortin mukanasi, jolla voit todistaa olevasi opiston oppilas ja samalla saat leiman. Muistathan, että konserttikäyntejä tulee olla lukuvuoden aikana ainakin neljä. Keräämme kortit kevätlukukauden lopussa arpoaksemme pieniä palkintoja Kemin ja Tornion päätöskonserteissa. OPPITUNNIT JA SUORITUKSET Oppitunneille Sinun on valmistauduttava huolellisesti. Säännöllinen kotiharjoittelu sekä opetukseen osallistuminen takaavat, että soitto/laulutaitosi kehittyy. Viikottainen opetusaika solistisessa pääaineessa on yleensä min. Alle 10-vuotiailla vasta-alkajilla oppitunnin pituus voi olla 30 min ja I-kurssia valmistelevilla oppilailla 60 min. Solistisen sivuaineen viikottainen opetusaika on min. Sivuaineoikeuden myöntää opettajaneuvosto. Opetusviikkoja on 35. Opiskelusi edistyminen tarkistetaan joka kevät järjestettävissä taso- ja vuosisuorituksissa. Tarvitsemasi lisätiedot näistä ja mahdollisista muista suorituksista saat opettajaltasi ja opiston rehtorilta. POISSAOLOT Mikäli et sairauden tai muun voittamattoman esteen vuoksi voi saapua oppitunnille ILMOITA siitä mahdollisimman pikaisesti OPETTAJALLESI TAI SOITTAMALLA MUSIIKKIOPISTON TOIMISTOON puh tai Tornion sivutoimipisteeseen puh Silloin opettajasi ei odota Sinua turhaan. Perusteettomia poissaoloja emme hyväksy. ETHÄN TULE SAIRAANA TUNNILLE! Jos hyväksyttävästä syystä peruutat tuntisi viikkoa aikaisemmin, opettajasi voi mahdollisuuksiensa mukaan järjestää Sinulle toisen tuntiajan. Jos taas oppitunti peruuntuu opettajallesi sattuneen esteen vuoksi, pyrimme järjestämään opetuksen toisena ajankohtana lukuunottamatta sairaslomaa.

4 MILLOIN OSALLISTUT MUSIIKIN PERUSTEIDEN (teoria-säveltapailu ym.) OPISKELUUN, YHTEISSOITTOON TAI KUOROON? Mikäli olet täyttänyt 10 vuotta on Sinun aloitettava musiikin perusteiden opinnot. Opinnoista et voi "jättäytyä" pois. Asiasta täytyy sopia opettajan tai rehtorin kanssa. Lisäksi soittotaitojesi edistyessä olet velvollinen osallistumaan yhteissoittoon ja/tai kuoroon. MUSIIKIN PERUSTEIDEN (teoria-säveltapailu) OPISKELU MUUALLA Muualla suoritettuja musiikin perusteiden opintoja voidaan hyväksilukea rehtorin hyväksynnällä. Toimita tieto muualla tehdyistä suorituksista heti opiston toimistoon. MUSIIKIN PERUSTASON PÄÄTTÖTODISTUKSEEN VAADITTAVAT SUORITUKSET - solistisessa pääaineessa tasosuoritus 3 - teoria-säveltapailun tasosuoritus 1,2,3,4 ja 5 - musiikkitiedon peruskurssi (musiikin perusteet 6) MUSIIKKIOPISTOTASON PÄÄTTÖTODISTUKSEEN VAADITTAVAT SUORITUKSET - solistisessa pääaineessa I-kurssi - musiikin perusteet I (säveltapailu I) - musiikin perusteet II (harmoniaoppi) - musiikin perusteet III (teoria I) - musiikin perusteet IV (musiikkitieto I) Musiikkiopiston päättötutkinto pyritään pääsääntöisesti suorittamaan neljän opintovuoden kuluessa. OPISKELUSSA TARVITTAVAT VÄLINEET Opiskelussasi tarvitsemat soittimet, nuotit, oppikirjat ja muut välineet Sinun pitää hankkia itse. Lukukausimaksu sisältää myös opetuksessa tarvittavat kopiot. Soittimen vuokraus musiikkiopistolta: - musiikkiopisto voi vuokrata oppilaille joitakin soittimia. - soittimen korjaus- ja huoltokustannusten kattamiseksi soittimista peritään käyttökorvaus, joka määräytyy soittimen hankintahinnan mukaan. - pisin laina-aika on kolme vuotta. Jatkoajasta on sovittava erikseen. Koska soittimia on rajoitetusti, joutuvat monet vasta-alkajatkin hankkimaan soittimensa heti opiskelun alkaessa. - jos soittimen vuokraa ei ole maksettu määräaikaan mennessä, on soitin palautettava opiston toimistoon.

5 ESIINTYMISET MUISSA KUIN MUSIIKKIOPISTON TILAISUUKSISSA Jos aiot esiintyä jossakin muussa kuin opiston tilaisuudessa, toivomme Sinun neuvottelevan asiasta opettajasi kanssa. Hän on Sinulle hyvänä apuna ohjelmiston valinnassa ja harjoittamisessa. Opinto-ohjelmaasi kuuluvan aineiston julkisesta esittämisestä päättää opettajasi. LUKUKAUSIMAKSUT JA SISARALENNUKSET Huolehdi lukukausimaksujen suorittamisesta määräaikana. Et voi aloittaa seuraavan lukukauden opiskelua jos maksusi edelliseltä lukukaudelta on maksamatta. Lukukausimaksu määräytyy oppitunnin pituuden mukaan. Sisaralennus myönnetään ilman erillistä hakemista. OPPILAAN/VANHEMPIEN YHTEYSTIEDOT Ilmoittakaa heti opiston toimistoon p jos puhelinnumeronne/osoitteenne/kotikuntanne on muuttunut. OPINTOJEN MÄÄRÄAIKAINEN KESKEYTTÄMINEN JA PÄÄTTÄMINEN OPINTOKIRJA LISÄTIETOJA Oppilas voi hyvin perustellun syyn vuoksi keskeyttää opintonsa määräajaksi keskusteltuaan keskeyttämisestä rehtorin kanssa. Mikäli aiot lopettaa kokonaan opintosi musiikkiopistossa, ilmoita päätöksestäsi ajoissa rehtorille tai toimistoon. Jokainen oppilas saa aloittaessaan opintokirjan. Ota se mukaasi kunkin oppiaineen lukuvuoden ensimmäiselle ja viimeiselle oppitunnille. Opettaja merkitsee siihen alkuja loppumerkinnät, arvostelut, esiintymiset, suoritukset sekä soitetun ohjelmiston. Pidä opintokirjasi hyvässä tallessa ja ota se mukaasi, kun tulet suorittamaan soitintai teoriakursseja. Kadonneen opintokirjan tilalle kirjoitettu uusi opintokirja on maksullinen (10 ). Lisätietoja saat soittamalla opiston toimistoon puh tai rehtorille puh KODIN JA OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖ Jotta musiikin opiskelusta olisi mahdollisimman paljon iloa ja hyötyä, edellyttää se vanhempien ja kodin aktiivista myötävaikutusta. Harrastus on hyödyllinen vain silloin, kun se tuottaa harrastajalleen tyydytystä ja onnistumisen iloa. Onnistumiseen tarvitaan työn tekoa, jota musiikissa kutsutaan harjoittelemiseksi. Harjoitteluun tarvitaan motivaatio ja sen edellytys on myönteinen harrastusilmapiiri niin kotona, oppilaitoksessa kuin oppitunneillakin.

6 LUKUVUOSI Syyslukukausi Kevätlukukausi Loma-ajat Syysloma Joululoma Talviloma Testipäivät (ei opetusta) Toivomme Sinulle hyviä ja innostavia opiskeluvuosia sekä menestystä musiikkiopinnoissasi. Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Länsi-Pohjan musiikkiopisto Länsi-Pohjan musiikkiopisto Oppilaan opas 2016-2017 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista.

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ!

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO Salon musiikkiopisto on Salon kaupungin

Lisätiedot

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS lukuvuosi 2015-2016 Hyvät oppilaat Musiikkiopiston aukioloajat Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa työskentelyänne Lauttasaaren musiikkiopistossa. Tähän

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 1. TOIMINTA-AJATUS... 2

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1. TOIMINTA-AJATUS Toiminta-alue ja ylläpitäjä Tehtävät Tavoitteet Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. OPPIMISKÄSITYS 3.

Lisätiedot

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan SISÄLLYS 1.8.2016 MUSIIKKILEIKKIKOULU 1 Musiikkileikkikoulu 2 2 Kuvismuskari yhteistyössä Taidekoulun kanssa 2 VALMENTAVA SOITONOPETUS..2 3 Soitinvuokra 2 4 Oppimateriaalimaksu 2 5 Soitinryhmät 2 6 Koulupajat

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2013-2014 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO OPPILAAN OPAS LUKUVUODELLE 2013-2014

YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO OPPILAAN OPAS LUKUVUODELLE 2013-2014 YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO OPPILAAN OPAS LUKUVUODELLE 2013-2014 Hyvä musiikkiopiston opiskelija ja huoltajasi! Säilytä tämä kirje, niin pysyt selvillä lukuvuoden opetuspäivistä ja muista opiskelua

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS Länsi-Pohjan musiikkiopisto on Kemin kaupungin ylläpitämä kunnallinen musiikkiopisto, joka tarjoaa toiminta-alueellaan taiteen perusopetusta musiikin laajan oppimäärän mukaan.

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2016-2017 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

HYVÄ TIETÄÄ. Sibelius-opiston musiikin opiskelijoille ja vanhemmille

HYVÄ TIETÄÄ. Sibelius-opiston musiikin opiskelijoille ja vanhemmille HYVÄ TIETÄÄ Sibelius-opiston musiikin opiskelijoille ja vanhemmille LUKUVUOSI 2017-2018 Tervetuloa uuteen musiikkivuoteen! Hämeenlinnan opetustilat ovat Verkatehtaan Opistotalossa Verkatehtaankuja 9:ssä.

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Opas perusopetuksen oppilaalle

Opas perusopetuksen oppilaalle Opas perusopetuksen oppilaalle Hyvää lukuvuotta 2017 2018 ja tervetuloa opiskelemaan musiikkiopistoon! Tästä oppaasta löydät lukuvuoden kulkuun ja opiskeluusi liittyvää tarpeellista tietoa. Sinulla on

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO

YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO OPPILAAN OPAS LUKUVUODELLE 2015-2016 Hyvä musiikkiopiston opiskelija ja huoltajasi! Säilytä tämä kirje, niin pysyt selvillä lukuvuoden opetuspäivistä ja muista opiskelua

Lisätiedot

Suomussalmen toimipaikka Alvari, Ervinkatu 1, 89600 Suomussalmi

Suomussalmen toimipaikka Alvari, Ervinkatu 1, 89600 Suomussalmi Lukuvuosi 2013-2014 Kainuun musiikkiopiston toiminnasta ja ajankoh- taisista tapahtumista kerromme nettisivuillamme www.kaukametsa.fi/musiikkiopisto SÄILYTÄ TÄMÄ! TIEDOTE OPPILAILLE JA VANHEMMILLE! Kainuun

Lisätiedot

YLEISTÄ LUKUVUODEN KULUSTA Syyslukukausi alkaa ma 17.8.2015 ja päättyy pe 18.12.2015. Kevätlukukausi alkaa to 7.1.2016 ja päättyy ma 23.5.2016.

YLEISTÄ LUKUVUODEN KULUSTA Syyslukukausi alkaa ma 17.8.2015 ja päättyy pe 18.12.2015. Kevätlukukausi alkaa to 7.1.2016 ja päättyy ma 23.5.2016. Lukuvuosi 2015-2016 Kainuun musiikkiopiston toiminnasta ja ajankoh- taisista tapahtumista kerromme nettisivuillamme www.kaukametsa.fi/musiikkiopisto SÄILYTÄ TÄMÄ! TIEDOTE OPPILAILLE JA VANHEMMILLE! Kainuun

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

NAANTALIN MUSIIKKIOPISTO

NAANTALIN MUSIIKKIOPISTO NAANTALIN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Tämä opetussuunnitelma on laadittu Opetushallituksen antamien perusteiden mukaisesti (määräys 41/011/2002) ja

Lisätiedot

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2014-2015. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo.

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2014-2015. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo. M K K E L N LUKUVUOSTEDOTE M U S K K O P S T O 2014-2015 Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830 www.mlimo.fi SSÄLLYSLUETTELO YHTEYSTEDOT 4 TOMPSTEDEN YHTEYSTEDOT 5 MKKELN MUSKKOPSTON

Lisätiedot

Rauman musiikkiopiston opetussuunnitelma

Rauman musiikkiopiston opetussuunnitelma OPETUSSUUNNITELMA Rauman musiikkiopiston opetussuunnitelma Rauman musiikkiopisto on perustettu v. 1970 ja on nykyään Rauman kaupungin ylläpitämä taideoppilaitos. Toimintaalueena on Rauman kaupunki sekä

Lisätiedot

HEI VALMENNUSOPPILAAT!

HEI VALMENNUSOPPILAAT! HEI VALMENNUSOPPILAAT! Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät opiskeluun ja lukuvuoden kulkuun liittyvää tarpeellista tietoa. OPETUS Lukuvuoden opetus järjestetään 19.8.2013 28.5.2014 välisenä

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen)

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen) KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen) SISÄLLYSLUETTELO: 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS --------------------------------------------- 2 2. OPPIMISKÄSITYS JA OPISKELUYMPÄRISTÖ-----------------------------------

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston OPETUSSUUNNITELMA

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston OPETUSSUUNNITELMA Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston OPETUSSUUNNITELMA Astu MUSIIKIN maailmaan KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Musiikin laajan oppimäärän tehtävät, arvot ja yleiset

Lisätiedot

HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPAS OPPILAILLE JA HEIDÄN HUOLTAJILLEEN

HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPAS OPPILAILLE JA HEIDÄN HUOLTAJILLEEN HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPAS OPPILAILLE JA HEIDÄN HUOLTAJILLEEN Tämä opas käsittelee opiskelua Härmänmaan musiikkiopistossa. Härmänmaan musiikkiopisto on alueellinen, kunnallinen, tuntiperusteista valtionosuutta

Lisätiedot

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS 5 PERUSTASO 7 MUSIIKKIOPISTOTASO

Lisätiedot

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013 Turun seudun musiikkiopisto-åbonejdens musikinstitut Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013 1. Toiminta-ajatus... 2 2. Oppimiskäsitys... 2 3. Opiskeluympäristö... 2 4. Oppilaitoksen rakenne

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA. Musiikki on koko ihmiskunnan kaikkien aikojen ja paikkojen ääni sen läsnäolossa me olemme yhtä (Gray)

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA. Musiikki on koko ihmiskunnan kaikkien aikojen ja paikkojen ääni sen läsnäolossa me olemme yhtä (Gray) LÄNSIPOHJAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA Musiikki on koko ihmiskunnan kaikkien aikojen ja paikkojen ääni sen läsnäolossa me olemme yhtä (Gray) MIKSI OLEMME OLEMASSA Missio Taiteen perusopetuksen musiikin

Lisätiedot

MIKKELIN MUSIIKKIOPISTO OPS

MIKKELIN MUSIIKKIOPISTO OPS 1. YLEISTÄ Mikkelin musiikkiopisto on taideoppilaitos, joka antaa säveltaiteen ja siihen liittyvien taidemuotojen opetusta sekä järjestää musiikkikulttuurin kehittämiseen liittyvää toimintaa. Laajan oppimäärän

Lisätiedot

OPPILAAN OPAS OPISKELUN ALOITTAMINEN. 1. Ilmoittautuminen

OPPILAAN OPAS OPISKELUN ALOITTAMINEN. 1. Ilmoittautuminen 3.9.2015 OPPILAAN OPAS OPISKELUN ALOITTAMINEN 1. Ilmoittautuminen Lukuvuosi aloitetaan ilmoittautumispäivänä elokuussa. Ota mukaasi ilmoittautumiseen koulusta saamasi lukujärjestys. Tarkista ensin opiston

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas 2016-2017 KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa tanssin perusopetusta ja eri-ikäisille tanssijoille tarjotaan

Lisätiedot

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2013-2014. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo.

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2013-2014. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo. M K K E L N LUKUVUOSTEDOTE M U S K K O P S T O 2013-2014 Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830 www.mlimo.fi SSÄLLYSLUETTELO YHTEYSTEDOT 4 TOMPSTEDEN YHTEYSTEDOT 4 MKKELN MUSKKOPSTON

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO

YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO OPPILAAN OPAS LUKUVUODELLE 2016-2017 Hyvä musiikkiopiston opiskelija ja huoltajasi! Säilytä tämä kirje, niin pysyt selvillä lukuvuoden opetuspäivistä ja muista opiskelua

Lisätiedot

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio 2015-16 Opinto-opas Kerimäen lukio Opinto-opas Näin opiskellaan Kerimäen lukiossa Tervetuloa opiskelemaan Kerimäen lukioon! Opintoihin liittyvissä kysymyksissä sinua neuvovat rehtori, opinto-ohjaaja ja

Lisätiedot

DA CAPO. Merikanto-opiston tiedotuslehti

DA CAPO. Merikanto-opiston tiedotuslehti DA CAPO Merikanto-opiston tiedotuslehti 2016-2017 Hei, uusi oppilaamme ja vanhemmat Tämän pienen tiedotteen nimi, Da Capo, on italiaa, musiikkiterminäkin tunnettu käsite ja tarkoittaa sananmukaisesti alkaa

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008 Turun seudun musiikkiopisto-åbonejdens musikinstitut Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008 1. Toiminta-ajatus...2 2. Oppimiskäsitys...2 3. Opiskeluympäristö...2 4. Oppilaitoksen rakenne ja

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015 päivitetty 4.5.2015 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Leevi Madetojan katu 1 Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON

Lisätiedot

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1 KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1.Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä Karkkilan musiikkikoulu on yksityinen, kannatusyhdistyksen ylläpitämä oppilaitos. Musiikkikoulussa

Lisätiedot

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå Taiteen perusopetus asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Lempäälä-opisto, Nokian Työväenopiston, Pirkkala-opisto

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA SISÄLLYS

OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA SISÄLLYS SISÄLLYS OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA.8.2004 Toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot... 2 Oppimiskäsitys... 2 Opiskeluympäristö ja työtavat... 2 Yhteistyö huoltajien kanssa... 3 Yhteistyö eri tahojen

Lisätiedot

OPPILAAN OPAS. 6.8.2014 (Säilytä koko musiikkiopisto-opintojesi ajan!) Oikeus muutoksiin pidätetään

OPPILAAN OPAS. 6.8.2014 (Säilytä koko musiikkiopisto-opintojesi ajan!) Oikeus muutoksiin pidätetään OPPILAAN OPAS 6.8.2014 (Säilytä koko musiikkiopisto-opintojesi ajan!) Oikeus muutoksiin pidätetään Kankaanpään musiikkiopisto 2 (25) Sisällysluettelo 1 ALKUSANAT... 4 2 TOIMISTON AUKIOLOAJAT... 4 3 PUHELINNUMEROT...

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon!

Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon! Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon! Musiikkiopiston uuden oppilaan ja huoltajan opas lukuvuosi 2015-2016 Sisällysluettelo 1. Opinnot ja tavoitteet 2. Soittotunnit 3. Koevuosi ja koevuositutkinto

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Ahkeruutta opintoihin ja nauttikaamme työn hedelmistä tulevana lukuvuonna!

Ahkeruutta opintoihin ja nauttikaamme työn hedelmistä tulevana lukuvuonna! Opiston yhteystiedot: Jussi Rainion tie 5 B 42700 Keuruu puh 040 178 4085 (toimisto, opistosihteeri Päivi Tastula. Parhaiten toimistolta tavoittaa klo 9-15 välisenä aikana) puh 0400 355876 (va. rehtori

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSHALLITUS 2002 SISÄLLYSLUETTELO OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 3 OPPIMISKÄSITYS

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Voimassa 1.1.2011 alkaen Sisällys 1 VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTON TOIMINTA-AJATUS... 3 1.1 TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

PAAVALIN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

PAAVALIN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA PAAVALIN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Toiminta...1 1.1 Toiminnan järjestäminen...1 1.2 Toiminta-ajatus...1 2. Arvot ja yleiset tavoitteet...1 3. Oppimiskäsitys, opiskeluympäristö

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016

LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 M K K E L N M U S K K O P S T O LUKUVUOSTEDOTE 2015-2016 Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830 www.mlimo.fi musiikkiopisto.mikkeli@mlimo.fi Kohti uutta lukuvuotta Musiikkiopisto

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO

YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO YLIVIESKAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO OPPILAAN OPAS LUKUVUODELLE 2017-2018 Hyvä musiikkiopiston opiskelija ja huoltajasi! Säilytä tämä kirje, niin pysyt selvillä lukuvuoden opetuspäivistä ja muista opiskelua

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen)

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen) KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen) SISÄLLYSLUETTELO: 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS --------------------------------------------- 2 2. OPPIMISKÄSITYS JA OPISKELUYMPÄRISTÖ-----------------------------------

Lisätiedot

1. Merikanto-opiston toiminta-ajatus... 2 1.1. Musiikkiopiston perustehtävä, arvot ja tavoitteet.. 2

1. Merikanto-opiston toiminta-ajatus... 2 1.1. Musiikkiopiston perustehtävä, arvot ja tavoitteet.. 2 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Merikanto-opiston toiminta-ajatus... 2 1.1. Musiikkiopiston perustehtävä, arvot ja tavoitteet.. 2 2. Opetuksen toteuttaminen 2 2.1. Oppimiskäsitys ja opiskeluympäristö 2 3. Opetuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4 M SIBELIUS-AKATEMIA I vararehtori 3.5.2012 Valtuutus: KS (25.1.2012) 64, 69 ja 71 ja rehtorin delegointi 5.3.2012 OPISKELU SIBELIUS-AKATEMIAN NUORISOKOULUTUKSESSA, AVOIMESSA YLIOPISTOSSA JA TÄYDENNYSKOULUTUKSESSA

Lisätiedot

Turun konservatorio 2010, päivitetty Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorio 2010, päivitetty Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010, päivitetty 13.9.2016 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 YHTEISHAKU 2015 LISÄTIETOLOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN Lahden konservatorioon

Lisätiedot

Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut. Opas Valmennusoppilaalle 2014-2015

Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut. Opas Valmennusoppilaalle 2014-2015 Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut Opas Valmennusoppilaalle 2014-2015 SISÄLLYSLUETTELO OPETUS 2 TUNTIEN SOPIMINEN 2 LOMA-AJAT 2 POISSAOLOT 3 OPETTAJAN POISSAOLO 3 OPPILAAN POISSAOLO

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen HakuTIEDOTE 2009 Kirkkonummen musiikkiopisto Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille.

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Lämpimästi tervetuloa Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015. Tästä tiedotteesta löydät: opetusaineet hinnaston

Lisätiedot

Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät musiikkileikkikoulun toimintaan liittyvää tarpeellista tietoa.

Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät musiikkileikkikoulun toimintaan liittyvää tarpeellista tietoa. HEI MUSIIKKILEIKKIKOULULAINEN JASOITINRYHMÄLÄINEN! Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät musiikkileikkikoulun toimintaan liittyvää tarpeellista tietoa. Musiikkileikkikoulun lukuvuoteen sisältyvätopetuksen

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto Elävän musiikin oma. EMOn nokkahuilistien ABC

EMO. Espoon musiikkiopisto Elävän musiikin oma. EMOn nokkahuilistien ABC EMO Espoon musiikkiopisto Elävän musiikin oma EMOn nokkahuilistien ABC Nokkahuilistien A - B - C Tervetuloa nokkahuiluopintojen pariin! Nokkahuilu on monipuolinen soitin, jolla voi soittaa soolo-,yhtye-

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

M I K K E L I N M U S I I K K I O P I S T O LUKUVUOSITIEDOTE

M I K K E L I N M U S I I K K I O P I S T O LUKUVUOSITIEDOTE M K K E L N M U S K K O P S T O LUKUVUOSTEDOTE 2017-2018 SSÄLLYSLUETTELO YHTEYSTEDOT 4 TOMPSTEDEN YHTEYSTEDOT 4 MKKELN MUSKKOPSTON KANNATUSYHDSTYS RY:N JOHTOKUNTA 4 OPSTON TYÖAKA 5 ORKESTEREN HARJOTUSAJAT

Lisätiedot

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN 1 SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

OULUJOKI-OPISTON MUSIIKKIKOULUOSASTON OPETUSSUUNNITELMA LAAJAN OPPIMÄÄRÄN MUKAAN SYYSLUKUKAUDESTA 2004 ALKAEN (viim.päivitys 12.2.

OULUJOKI-OPISTON MUSIIKKIKOULUOSASTON OPETUSSUUNNITELMA LAAJAN OPPIMÄÄRÄN MUKAAN SYYSLUKUKAUDESTA 2004 ALKAEN (viim.päivitys 12.2. Oulujoki-Opiston Musiikkikoulu OULUJOKI-OPISTON MUSIIKKIKOULUOSASTON OPETUSSUUNNITELMA LAAJAN OPPIMÄÄRÄN MUKAAN SYYSLUKUKAUDESTA 2004 ALKAEN (viim.päivitys 12.2.2016) 1. Yleistä Muhoksen Musiikkikoulu

Lisätiedot

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN 1 SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

OPPILAAN JA HUOLTAJAN OPAS 2015-2016

OPPILAAN JA HUOLTAJAN OPAS 2015-2016 OPPILAAN JA HUOLTAJAN OPAS 2015-2016 Rehtorin tervehdys 2 Ilmoittautuminen opintoihin ja oppituntien sopiminen 3 Klassinen opetus, Musiikkiopisto 3 PopJazz-opetus, Musiikkikartano 3 Bändiboksi 3 Musiikin

Lisätiedot

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2009

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2009 1 MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN TEHTÄVÄ, ARVOT JA YLEISET TAVOITTEET 2 OPPIMISKÄSITYS 3 OPISKELUYMPÄRISTÖ 4 OPETUKSEN RAKENNE 5 OPINTOJEN

Lisätiedot

M I K K E L I N M U S I I K K I O P I S T O LUKUVUOSITIEDOTE

M I K K E L I N M U S I I K K I O P I S T O LUKUVUOSITIEDOTE M K K E L N M U S K K O P S T O LUKUVUOSTEDOTE 2016-2017 Hyvää syksyn alkua Syksy alkaa ja arki palaa. Elämä asettuu kesän vapauden ja rentoutumisen jälkeen tuttuun asentoon. Lapsille se merkitsee koulujen

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax 23.8.2011 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax Helsingin medialukio Helsingin medialukio PL 3512 Moisiontie 3 Telefax 00099 Helsingin kaupunki 00730 Helsinki (09) 310 82918 (09) 310 82926 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Musiikkikoulu Ilonen. Opetussuunnitelma

Musiikkikoulu Ilonen. Opetussuunnitelma Opetussuunnitelma Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Toiminta-ajatus... 3 2. Arvot... 3 3. Yleiset tavoitteet... 3 4. Oppimiskäsitys... 4 5. Opiskeluympäristö... 4 6. Oppilaaksi ottaminen... 4 7.

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut. Oppilaan opas 2012-2013

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut. Oppilaan opas 2012-2013 Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut Oppilaan opas 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 LUKUVUODEN OPETUS JA LOMA-AJAT... 3 ILMOITTAUTUMISET... 3 VÄLIVUOSI... 4 SIVUAINE...

Lisätiedot

MUSIIKINOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2010

MUSIIKINOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2010 MUSIIKINOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2010 10.8.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTA-AJATUS 4 1.1 SIBELIUS-OPISTON ARVOT 4 1.2 OPPIMISKÄSITYS 4 1.3 OPISKELUYMPÄRISTÖ 5 2 OPETUKSEN RAKENNE 5 2.1 VARHAISIÄN

Lisätiedot

Lasitaidelinja Opinto-opas 2015-2016

Lasitaidelinja Opinto-opas 2015-2016 Lasitaidelinja Opinto-opas 2015-2016 Sisällysluettelo Tervetuloa Jamilahteen 2 Tärkeitä yhteystietoja 3 Lukuvuoden aikataulu 4 Yleistä lasitaidelinjasta 5 Opiskelujen käytännöt 7 Lähialueen palvelut 9

Lisätiedot

LAHDEN KONSERVATORIO OPPILAAN OPAS MUSIIKIN PERUSOPETUS 2015-2016. www.concis.fi

LAHDEN KONSERVATORIO OPPILAAN OPAS MUSIIKIN PERUSOPETUS 2015-2016. www.concis.fi LAHDEN KONSERVATORIO OPPILAAN OPAS MUSIIKIN PERUSOPETUS 2015-2016 www.concis.fi 18.6.2015 Sisältö Sisältö... 1 Tervetuloa konservatorion oppilaaksi!... 2 Konservatorion toimitilat... 3 Oppilaana konservatoriossa...

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Toimintaamme

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman päivitys on hyväksytty Vantaan kaupungin Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen lautakunnassa 1.10.2012. Opetussuunnitelma

Lisätiedot

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 1.1. Musiikin perusopetuksen laajan oppimäärän tehtävät ja arvot Lauttasaaren musiikkiopisto antaa musiikin laajan oppimäärän

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Tilaan lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi tarpeellisen rikosrekisteriotteen.

Tilaan lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi tarpeellisen rikosrekisteriotteen. MUSIIKKIOPISTO ARKIPELAGIN OPETTAJAN OPAS 1. Rikosrekisteriotteen ohje Uuden opettajan on pyydettävä rikosrekisteriote oikeusrekisterikeskuksesta itselleen ja esittää se rehtorille työn alkaessa. Rekisteriote

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot