MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015"

Transkriptio

1 päivitetty OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL Oulun kaupunki puh Opintotoimiston käyntiosoite: Leevi Madetojan katu 1 Nettisivut: MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015 Klassinen musiikki Pop & jazz musiikki 1

2 MUSIIKKIOPISTOTASON OPINNOT 1. TAVOITTEET Musiikkiopistotason opintojen tavoitteena on, että oppilas kehittää edelleen musiikin perustasolla saavutettuja taitoja ja tietoja niin, että hän saa valmiudet musiikkiharrastuksen itsenäiseen jatkamiseen tai ammattiopintoihin laajentaa musiikin ja sen eri tyylien tuntemustaan sekä syventää kykyään luovaan ilmaisuun musiikin keinoin. 2. KESKEISET SISÄLLÖT Instrumentti- ja yhteismusisointitaitojen opintojen keskeisenä sisältönä on kehittää oppilaan musiikillista ajattelua, pääinstrumentin soittoteknistä hallintaa ja ohjelmiston tuntemusta niin, että hän kykenee itsenäiseen työskentelyyn. Oppilas harjaantuu omaksumaan ja esittämään laajoja musiikillisia kokonaisuuksia sekä syventää kykyään musiikin tulkintaan ja musiikilliseen vuorovaikutukseen. Mahdolliset sivuaine- ja valinnaisopinnot suunnitellaan tukemaan oppilaan musiikillista kehitystä ja laajentamaan hänen musiikillista näkemystään. 3. OPINTO-OHJELMA, OPINTOJEN KESTO JA EDELTÄVÄT OPINNOT Oulun konservatorion musiikkiopistotasolla voi opiskella kolme vuotta. Jotta voi hakea opiskelemaan musiikkiopistotasolle, pitää edeltävinä opintoina olla suoritettuna musiikin perustaso (päättötodistus), tai vastaavat taidot ja tiedot. Musiikkiopistotasolla opetusta annetaan solistissa oppiaineissa, yhtye- ja kuorolaulussa, yhtye- ja orkesterisoitossa, kamarimusiikissa, säestyksessä ja musiikin perusteissa. Opetusta voidaan järjestää myös vapaassa säestyksessä, improvisoinnissa ja muissa solististen oppiaineiden sovelluksissa, kuten vanha musiikki ja musiikin teknologia sekä musiikkiin liittyvät muut taidemuodot. Musiikkiopistossa opiskelevat ovat velvollisia osallistumaan oppilaitoksen yhtye-, orkesteri- ja kamarimusiikkitoimintaan, tai kuorotoimintaan sekä musiikin perusteiden opetukseen. 2

3 4. HAKEMINEN JA VALINTAKOKEET Ilmoittautuminen netissä: Hakuaika Valintakokeet järjestetään Valintakoepaikka, -päivä ja kellonaika ilmoitetaan kutsussa. (HUOM! Jos sinulla on Oulun konservatoriossa suoritettu musiikin perustason päättötodistus tai suoritat sen kuluvan kevään aikana, sinun ei tarvitse osallistua valintakokeeseen. Muista kuitenkin täyttää ilmoittautumislomake nettisivulla.) Lisätietoja: rehtori Eero Liimatainen pop& jazz Tapio Maunuvaara koulusihteeri Kirsi Kropsu Oulun konservatorio PL Oulun kaupunki 3

4 KLASSINEN MUSIIKKI SOLISTISEN PÄÄAINEEN KOE TEORIAKOE Tasokoe pidetään syksyllä ennen opintojen alkua oppilaille, jotka ovat tulleet pääaineen kokeen perusteella hyväksytyiksi koulutukseen. PÄÄAINEEN KOE (pääaineittain) Laulu a) Yksi Lied alkukielellä b) Yksi suomalainen sävellys (suomeksi) c) Renessanssi- tai barokkiaaria tai laulu d) Vaccai: Metodo pratico 8a Vaccaita lukuun ottamatta ohjelma esitetään ulkoa Pianonsoitto a) Barokkisävellys tai wieniläisklassinen teos (tai osa laajemmasta teoksesta) b) Vapaavalintainen teos Kesto yhteensä enintään 10 minuuttia Harmonikansoitto Kaksi erityylistä vapaavalintaista sävellystä. Kitaransoitto a) Kaksi vapaavalintaista kappaletta (ulkoa) b) Asteikkoja ja/tai sointuja/sointukulkuja (ulkoa) c) Prima vista ja/tai omaksumistehtävä Kanteleensoitto Kaksi erityylistä sävellystä, joista toinen voi olla kantelesovitus. 4

5 Viulunsoitto a) Yksi laaja tai kaksi pienimuotoista sävellystä (toinen nopea, toinen hidas) b) Kolmioktaavinen asteikko. Alttoviulunsoitto Kaksi erityylistä sävellystä. Sellonsoitto Sarja tai sonaatti kokonaan, tai vaativan sonaatin tai konserton I osa. Kontrabassonsoitto Sonaatin nopea ja hidas osa. Puhaltimet a) Asteikkoja lautakunnan valinnan mukaan. b) Vapaavalintainen teos. c) Etydi Urut Kaksi erityylistä sävellystä. Lyömäsoitinten soitto Vapaavalintaiset sävellykset pikkurummulla ja malletilla. Säestäjän käyttäminen valintakokeessa Konservatorio järjestää tarvittaessa säestäjän laulajille. Ota säestysnuotit mukaan. Säestäjä: Markus Vaara Hakijalla voi olla mukana myös oma säestäjä. 5

6 musiikki SOLISTISEN PÄÄAINEEN KOE Esitetään kaksi sävellystä: yksi jazztyylinen sekä yksi pop / rock tai latin tyylinen. Jazzsävellyksessä tulee olla myös improvisoitu soolo. Kappaleet esitetään hakijan mukana tuoman äänitteen säestyksellä, myös omaa säestäjää tai säestäjäyhtyettä voi käyttää. POP & JAZZ MUSIIKIN TEORIAKOE Tasokoe pidetään syksyllä ennen opintojen alkua oppilaille, jotka ovat tulleet pääaineen kokeen perusteella hyväksytyiksi koulutukseen. 6

7 MUSIIKKIOPISTOTASON OPINNOT Klassisen musiikin osastolla oppilas opiskelee solistista oppiainetta (pääaine ja mahdollinen sivuaine), yhtye- ja kuorolaulua (laulajat), yhtye- ja orkesterisoittoa (instrumentalistit), kamarimusiikkia, säestystä ja musiikin perusteita. Pop & jazz musiikin osastolla oppilas opiskelee solistista oppiainetta (pääaine ja mahdollinen sivuaine), yhtye- ja kuorolaulua (laulajat), yhtyesoittoa (instrumentalistit) ja musiikin perusteita. Musiikin perusteiden sisältöalueet ovat musiikin luku- ja kirjoitustaito (musiikin teoria ja säveltapailu), musiikin hahmottaminen (musiikkianalyysi ja harmoniaoppi) sekä musiikin historian ja tyylien tuntemus. Musiikkiopistotasolla opiskelu on hyvin vaativaa, oppiaineita on runsaasti ja opinnot sekä oma harjoittelu voivat viedä useita tunteja päivittäin. 7

8 Musiikin laaja oppimäärä, musiikkiopistotason päättötodistus Musiikkiopistotason opinnot suoritettuaan oppilas saa päättötodistuksen, joka sisältää seuraavat asiat: koulutuksen järjestäjän ja oppilaitoksen nimi opinnot joista päättötodistus annetaan oppilaan nimi ja henkilötunnus opiskeluaika oppilaan pääaineen päättösuoritus*, arvosana ja suorituksen ajankohta musiikin perusteiden päättösuoritus*, arvosana ja suorituksen ajankohta osallistuminen yhteismusisointiin, yhtyekokoonpanot ja osallistumisajat muut mahdolliset opintosuoritukset rehtorin allekirjoitus ja oppilaitoksen leima opetusministeriön myöntämän koulutuksen järjestämisluvan päivämäärä lainsäädäntö johon koulutus perustuu koulutus on toteutettu Opetushallituksen vahvistamien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti musiikin laaja oppimäärä sisältää musiikin perustason ja musiikkiopistotason opinnot arvosana-asteikko vaatimuksen joiden mukaan päättösuoritukset on tehty *)suoritus on tehty Oulun konservatorion opintotavoitteiden mukaisesti 8

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 YHTEISHAKU 2015 LISÄTIETOLOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN Lahden konservatorioon

Lisätiedot

AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2016 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 180 OSP

AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2016 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 180 OSP AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2016 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 180 OSP 2 OULUN KONSERVATORIO AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOKEET 2016 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO

Lisätiedot

AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2017 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 180 OSP

AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2017 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 180 OSP AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2017 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 180 OSP 2 OULUN KONSERVATORIO AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOKEET 2017 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Nuorten tutkintoon johtavan koulutuksen täydennyshaku 1.-4.8.2011 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN TÄYDENNYSHAUN VALINTAKOEOPAS 2011... 3 1.1 Valintakokeet... 5 1.2

Lisätiedot

Turun konservatorio 2010, päivitetty Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorio 2010, päivitetty Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010, päivitetty 13.9.2016 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS 5 PERUSTASO 7 MUSIIKKIOPISTOTASO

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

Laajan oppimäärän mukainen musiikin perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää opetussuunnitelman mukaisesti toteutettavaa opetusta.

Laajan oppimäärän mukainen musiikin perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää opetussuunnitelman mukaisesti toteutettavaa opetusta. SASTAMALAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 19.2.2014 8 Voimaantulo: 1.8.2014 Sastamalan Musiikkiopiston arvot ja yleiset tavoitteet Sastamalan Musiikkiopiston

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS. Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus. Kevään 2015 yhteishaku

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS. Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus. Kevään 2015 yhteishaku MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus Kevään 2015 yhteishaku 1 1 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2015 Musiikin koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Voimassa 1.1.2011 alkaen Sisällys 1 VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTON TOIMINTA-AJATUS... 3 1.1 TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013 Turun seudun musiikkiopisto-åbonejdens musikinstitut Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013 1. Toiminta-ajatus... 2 2. Oppimiskäsitys... 2 3. Opiskeluympäristö... 2 4. Oppilaitoksen rakenne

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1. TOIMINTA-AJATUS Toiminta-alue ja ylläpitäjä Tehtävät Tavoitteet Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. OPPIMISKÄSITYS 3.

Lisätiedot

NAANTALIN MUSIIKKIOPISTO

NAANTALIN MUSIIKKIOPISTO NAANTALIN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Tämä opetussuunnitelma on laadittu Opetushallituksen antamien perusteiden mukaisesti (määräys 41/011/2002) ja

Lisätiedot

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille.

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Webinaari 28.11.2013 Mirja Kopra TAMK Musiikki Tampere University of Applied Sciences 2013 Yleistä:

Lisätiedot

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetusneuvos OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta MUSIIKIN PERUSTEIDEN TEEMAVUOSISEMINAARIIN 12.2.2011 2

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Kevään 2012 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2012... 3 1.1 Valintakokeet... 5 1.2 Säestäjän käyttö valintakokeessa musiikkipedagogin, musiikinohjaajan,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008 Turun seudun musiikkiopisto-åbonejdens musikinstitut Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008 1. Toiminta-ajatus...2 2. Oppimiskäsitys...2 3. Opiskeluympäristö...2 4. Oppilaitoksen rakenne ja

Lisätiedot

SISÄLLYS. Helsingin Konservatorio 3 Koulutusrakenne 4. Soitinvalmennus 5 Musiikkiopisto 7 Musiikin perustason opinnot 8 Musiikkiopistotason opinnot 10

SISÄLLYS. Helsingin Konservatorio 3 Koulutusrakenne 4. Soitinvalmennus 5 Musiikkiopisto 7 Musiikin perustason opinnot 8 Musiikkiopistotason opinnot 10 konservatorion Pyrkijän opas 2011 SISÄLLYS Helsingin Konservatorio 3 Koulutusrakenne 4 Musiikkileikkikoulu 4 Soitinvalmennus 5 Musiikkiopisto 7 Musiikin perustason opinnot 8 Musiikkiopistotason opinnot

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen)

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen) KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen) SISÄLLYSLUETTELO: 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS --------------------------------------------- 2 2. OPPIMISKÄSITYS JA OPISKELUYMPÄRISTÖ-----------------------------------

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat.

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat. VALINTAKOEKUVAUKSET Pedagogin ja muusikon suuntautumisvaihtoehto Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat. Pedagogin

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN ARVOT, OPPIMISKÄSITYS, OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖTAVAT

OPPILAITOKSEN ARVOT, OPPIMISKÄSITYS, OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖTAVAT 1/12 POHJOIS-KYMEN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 30.11.2006 TOIMINTA-AJATUS Pohjois-Kymen musiikkiopiston tehtävänä on antaa säveltaiteen perusopetusta, valmennusta alan ammattiopintoihin sekä järjestää

Lisätiedot

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?

Lisätiedot

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 1. TOIMINTA-AJATUS... 2

Lisätiedot

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 1.1. Musiikin perusopetuksen laajan oppimäärän tehtävät ja arvot Lauttasaaren musiikkiopisto antaa musiikin laajan oppimäärän

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston OPETUSSUUNNITELMA

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston OPETUSSUUNNITELMA Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston OPETUSSUUNNITELMA Astu MUSIIKIN maailmaan KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Musiikin laajan oppimäärän tehtävät, arvot ja yleiset

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman päivitys on hyväksytty Vantaan kaupungin Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen lautakunnassa 1.10.2012. Opetussuunnitelma

Lisätiedot

HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA ( asteikko-, vapaa säestys- ja prima vista muutoksin ) voimaantulo 1.8.2014

HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA ( asteikko-, vapaa säestys- ja prima vista muutoksin ) voimaantulo 1.8.2014 HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA ( asteikko-, vapaa säestys- ja prima vista muutoksin ) voimaantulo 1.8.2014 Sisällysluettelo HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA...1 1. HÄRMÄNMAAN

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS Länsi-Pohjan musiikkiopisto on Kemin kaupungin ylläpitämä kunnallinen musiikkiopisto, joka tarjoaa toiminta-alueellaan taiteen perusopetusta musiikin laajan oppimäärän mukaan.

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 41/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002

MÄÄRÄYS 41/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 MÄÄRÄYS 41/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 Opetushallitus 2002 Opetushallitus Kansi Taitto Viherjuuren Ilme Oy Pirjo Nylund ISBN 952 13 1377

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS. Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS. Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus Täydennyshaku 2017 1 1 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2017 Musiikin koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen)

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen) KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen) SISÄLLYSLUETTELO: 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS --------------------------------------------- 2 2. OPPIMISKÄSITYS JA OPISKELUYMPÄRISTÖ-----------------------------------

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 6.2.2014 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2014 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2014, AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Musiikin koulutus

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017 KASVATUSTIETEIDEN TIED EKUNTA 1(5) VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017 I HAKUKELPOISUUS Hakukelpoisia ovat henkilöt, joilla on voimassa oleva

Lisätiedot

! " #$ %& #$ )!##$ % *+,-+-., !!!##$!-..3!#$$&!#$!+)!##$ + #$!!!!!4!#! + )!##$###!(!! + )!##$! 4!!+ )!#!& +!!!#!!#!#$ +

!  #$ %& #$ )!##$ % *+,-+-., !!!##$!-..3!#$$&!#$!+)!##$ + #$!!!!!4!#! + )!##$###!(!! + )!##$! 4!!+ )!#!& +!!!#!!#!#$ + ! #$ & #$!!'( #$ )!##$ *+,-+-.,. /0 1.0-2!!!##$!-..3!#$$&!#$!+)!##$ + #$!!!!!4!#! + )!##$###!(!! + )!##$!!!5(!6'+!!##$ 4!!+ )!#!& #$(!6' +!!!#!!#!#$ + #!## (5 5((( ! # $ && '(( )) & *& )) +,& -. /010 2

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA SISÄLLYS

OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA SISÄLLYS SISÄLLYS OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA.8.2004 Toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot... 2 Oppimiskäsitys... 2 Opiskeluympäristö ja työtavat... 2 Yhteistyö huoltajien kanssa... 3 Yhteistyö eri tahojen

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, nuorten koulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Koulutusohjelman hakukoodi 274, koulutusyksikön hakukoodi 1529 Tutkinnon laajuus

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ

OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Eiran musiikkikoulun opetussuunnitelma - Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä SISÄLLYS 1 TOIMINTA-AJATUS 3 2 MUSIIKIN LAAJAN

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Sello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Sello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Sello Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi SELLONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2013-2014 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2013 1 Sisältö Jousisoittimet... 2 Viulu... 2 Alttoviulu... 3 Sello... 3 Kontrabasso... 3 Puhaltimet... 4 (Huilu, oboe, klarinetti, fagotti,

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Nuorten koulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Nuorten koulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2014 Nuorten koulutus 1 Musiikkipedagogikoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Hakukoodi 085, yksikön hakutunnus 1529 (Kuopio) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 4 vuotta

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2011 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2011... 3 1.1 Valintakokeet... 4 1.2 Säestäjän käyttö

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2012 Sisältö Jousisoittimet (viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso)... 2 Puhaltimet (huilu, oboe, klarinetti, fagotti, saksofoni,

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2016-2017 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2015 Päivä- ja monimuotototeutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2015 Päivä- ja monimuotototeutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2015 Päivä- ja monimuotototeutus 1 2 Musiikkipedagogikoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 4 vuotta Musiikin opettajan suuntautuminen

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2013 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2013, AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Musiikin koulutusohjelma

Lisätiedot

HAKUOPAS 2013. Musiikkialan ammatillinen peruskoulutus HELSINGIN KONSERVATORIO

HAKUOPAS 2013. Musiikkialan ammatillinen peruskoulutus HELSINGIN KONSERVATORIO 1 Musiikkialan ammatillinen peruskoulutus HELSINGIN KONSERVATORIO MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS HELSINGIN KONSERVATORIO 2 Helsingin Konservatoriossa voi suorittaa musiikkialan ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Karkkilan musiikkikoulussa noudatetaan Karkkilan kaupungin vapaa-ajan lautakunnan vahvistamaa opetussuunnitelmaa ja valtakunnallisia taiteen perusopetuksen musiikin

Lisätiedot

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991)

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991) 5. Huilu Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) 2) kaksi etydiä, joista soitetaan lautakunnan valitsema 3) kaksi sävellystä (ohjelmistoluettelon n:o 7 osastosta 3 tai 5) tai sonaatin nopea ja hidas osa 4) prima

Lisätiedot

Savonlinnan musiikkiopiston. OPETUSSUUNNITELMA ja JÄRJESTYSSÄÄNTÖ. Voimassa 1.8.2009 alkaen SISÄLTÖ. Opetussuunnitelma

Savonlinnan musiikkiopiston. OPETUSSUUNNITELMA ja JÄRJESTYSSÄÄNTÖ. Voimassa 1.8.2009 alkaen SISÄLTÖ. Opetussuunnitelma SISÄLTÖ Opetussuunnitelma Savonlinnan musiikkiopiston 1 Oppilaitoksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet... 4 1.1 Toiminta-ajatus... 4 1.2 Taiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet...

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Huilu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi HUILUNSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2010. Ammatillinen peruskoulutus (II aste)

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2010. Ammatillinen peruskoulutus (II aste) Ammatillinen peruskoulutus (II aste) MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2010 Musiikkialan perustutkinto on lukiolle rinnakkainen ammatillinen tutkinto, joka antaa ammatilliset perusvalmiudet ja yleisen

Lisätiedot

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus TASOSUORITUSTEN KUVAUKSET KLASSISEN MUSIIKIN OSASTO HARMONIKKA, KANTELE, KITARA, PIANO JA URUT Harmonikka HARMONIKANSOITTO, TASO C (muut kuin pääaine harmonikan opiskelijat) Tavoitteena on saavuttaa ohjelmiston

Lisätiedot

Musiikin perusopetus PYRKIJÄN OPAS 2015 HELSINGIN KONSERVATORIO

Musiikin perusopetus PYRKIJÄN OPAS 2015 HELSINGIN KONSERVATORIO Musiikin perusopetus HELSINGIN KONSERVATORIO Sisällys Tervetuloa Helsingin Konservatorioon... 3 Musiikkileikkikoulu... 4 TERVETULOA HELSINGIN KONSERVATORIOON Soiton ryhmäopetus... 4 Soitinvalmennus...

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ!

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO Salon musiikkiopisto on Salon kaupungin

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Viulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Viulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Viulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi VIULUNSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Muonion kansalaisopisto TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 12.10.2011 63 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET...

Lisätiedot

HAKUOPAS ERILLISHAKU 2016 MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS

HAKUOPAS ERILLISHAKU 2016 MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS HAKUOPAS ERILLISHAKU 2016 MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS Joensuun konservatorio Joensuun konservatoriossa voit suorittaa musiikkialan ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2009

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2009 1 MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN TEHTÄVÄ, ARVOT JA YLEISET TAVOITTEET 2 OPPIMISKÄSITYS 3 OPISKELUYMPÄRISTÖ 4 OPETUKSEN RAKENNE 5 OPINTOJEN

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS 2009 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. Ammatillinen peruskoulutus (II aste)

HAKIJAN OPAS 2009 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. Ammatillinen peruskoulutus (II aste) Ammatillinen peruskoulutus (II aste) MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2009 Musiikkialan perustutkinto on lukiolle rinnakkainen ammatillinen tutkinto, joka antaa ammatilliset perusvalmiudet ja yleisen

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kitara Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KITARANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat.

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat. METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus Pedagogin ja muusikon suuntautumisvaihtoehto Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin

Lisätiedot

HAKUOPAS 2017 MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS

HAKUOPAS 2017 MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS HAKUOPAS 2017 MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS Joensuun konservatorio Joensuun konservatoriossa voit suorittaa musiikkialan ammatillisen perustutkinnon musiikin

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Ylivieskan seudun musiikkiopiston opetussuunnitelma 2006

Ylivieskan seudun musiikkiopiston opetussuunnitelma 2006 Ylivieskan seudun musiikkiopiston opetussuunnitelma 2006 1. Ylivieskan seudun musiikkiopiston toiminta-ajatus 1.1. Musiikin laajan oppimäärän tehtävä ja yleiset tavoitteet...3 1.2. Ylivieskan seudun musiikkiopiston

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Lyömäsoittimet. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Lyömäsoittimet. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu. SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Lyömäsoittimet Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LYÖMÄSOITINTEN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen

Lisätiedot

Musiikkioppilaitosten tehtävä. Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin

Musiikkioppilaitosten tehtävä. Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin MUSIIKKIOPISTOTASO Musiikkioppilaitosten tehtävä Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin Kaikille yhteisissä opinnoissa jokaisesta sisältöalueesta

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO MUSIIKIN TAITEEN PERUSOPETUS OPETUSSUUNNITELMA

VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO MUSIIKIN TAITEEN PERUSOPETUS OPETUSSUUNNITELMA VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO MUSIIKIN TAITEEN PERUSOPETUS OPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ 1.8.2011 SISÄLTÖ sivu 1. TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄ, ARVOT JA YLEISET TAVOITTEET 3 1 Musiikin laajan oppimäärän

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

1.8.2013. Hyvinkään musiikkiopiston opetussuunnitelma 2013-

1.8.2013. Hyvinkään musiikkiopiston opetussuunnitelma 2013- 1.8.2013 Hyvinkään musiikkiopiston opetussuunnitelma 2013- 2 HYVINKÄÄN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2013- MUSIIKKIOPISTOTASO perustason suorittaneille opiskeluaika enintään 4 vuotta tasosuoritukset

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2016 Päivä- ja monimuotototeutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2016 Päivä- ja monimuotototeutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2016 Päivä- ja monimuotototeutus 1 Musiikkipedagogikoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 4 vuotta Musiikin opettajan suuntautuminen Musiikkioppilaitoksen

Lisätiedot

ammatili Musikkialan ne peruskoulutus n Muusikko, klassinen

ammatili Musikkialan ne peruskoulutus n Muusikko, klassinen ammatillinen Musiikkialan peruskoulutus Muusikko, klassinen MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS Helsingin Konservatorio 2 Helsingin Konservatoriossa voi suorittaa musiikkialan ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Cembalo. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Cembalo. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Cembalo Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi CEMBALONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Vahvistettu 12.2.2013 Rehtorin päätös 19/10/2013 SISÄLTÖ 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIOPISTON MUSIIKIN JA TANSSIN TOIMINTA- AJATUS... 3 2 MUSIIKIN

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO AIKUISTEN NÄYTTÖIHIN VALMISTAVANA KOULUTUKSENA HAKIJAN OPAS 2013. Musiikkialan perustutkinto aikuisten näyttötutkintona

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO AIKUISTEN NÄYTTÖIHIN VALMISTAVANA KOULUTUKSENA HAKIJAN OPAS 2013. Musiikkialan perustutkinto aikuisten näyttötutkintona MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO AIKUISTEN NÄYTTÖIHIN VALMISTAVANA KOULUTUKSENA HAKIJAN OPAS 2013 Musiikkialan perustutkinto aikuisten näyttötutkintona Aikuisten näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen ja näyttötutkinnon

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

Musiikkialan ammatillinen peruskoulutus HAKUOPAS 2015. Musiikin osaamisala, muusikko HELSINGIN KONSERVATORIO

Musiikkialan ammatillinen peruskoulutus HAKUOPAS 2015. Musiikin osaamisala, muusikko HELSINGIN KONSERVATORIO Musiikkialan ammatillinen peruskoulutus Musiikin osaamisala, muusikko HELSINGIN KONSERVATORIO MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS Helsingin Konservatorio Opintojen sisältö Musiikin osaamisala MUUSIKKO

Lisätiedot

Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Barokkisello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Barokkisello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Barokkisello Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2008 www.musicedu.fi BAROKKISELLONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA ALKAEN

VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA ALKAEN VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA 1.8.2008 ALKAEN SISÄLTÖ sivu 1. luku Taiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet 2 1 Musiikin

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016 KASVATUSTIETEIDEN TIED EKUNTA VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016 I HAKUKELPOISUUS Hakukelpoisia ovat henkilöt, joilla on 1(5) voimassa oleva

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö TERVETULOA Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Valmentava opetus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin perustaso...4 Musiikkiopistotaso...5

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2012 Musiikkialan perustutkinto nuorten tutkintona Musiikkialan perustutkinto aikuisten näyttötutkintona Opintojen rakenne Hakuohjeet Valintakokeen sisältö ja instrumenttikohtaiset

Lisätiedot

2. Luku OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN...4 2.1. Oppimiskäsitys...4 2.2. Oppimisympäristö ja työtavat...4 2.3. Opetusjärjestelyt...5

2. Luku OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN...4 2.1. Oppimiskäsitys...4 2.2. Oppimisympäristö ja työtavat...4 2.3. Opetusjärjestelyt...5 1. Luku TOIMINTA-AJATUS...3 ALA-KEITELEEN MUSIIKKIOPISTON TOIMINTA-AJATUS...3 1.1. Taiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet...3 1.2. Ala-Keiteleen musiikkiopiston arvomaailma...3 2.

Lisätiedot

Joensuun konservatorio

Joensuun konservatorio Joensuun konservatorio Musiikkiopiston opetussuunnitelma 1.8.2004 - SISÄLTÖ 1. TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄ, 1 ARVOT JA YLEISET TAVOITTEET Musiikin laajan oppimäärän tehtävä, 1 arvot ja yleiset tavoitteet

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto

Vakka-Suomen musiikkiopisto Vakka-Suomen musiikkiopisto MUSIIKIN PERUSTEIDEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunnassa 15.9.2015. Voimassa 1.10.2015 alkaen. 1 INTRO Tämä aineopetussuunnitelma koskee

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty Palmgren-konservatorion johtokunnassa 15.11.2006, 105 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. PALMGREN-KONSERVATORION TOIMINTA-AJATUS... 4 2. PALMGREN-KONSERVATORION

Lisätiedot

1. Merikanto-opiston toiminta-ajatus... 2 1.1. Musiikkiopiston perustehtävä, arvot ja tavoitteet.. 2

1. Merikanto-opiston toiminta-ajatus... 2 1.1. Musiikkiopiston perustehtävä, arvot ja tavoitteet.. 2 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Merikanto-opiston toiminta-ajatus... 2 1.1. Musiikkiopiston perustehtävä, arvot ja tavoitteet.. 2 2. Opetuksen toteuttaminen 2 2.1. Oppimiskäsitys ja opiskeluympäristö 2 3. Opetuksen

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS SYKSY 2012 Musiikkialan perustutkinto nuorten tutkintona Musiikkialan perustutkinto aikuisten näyttötutkintona Opintojen rakenne Hakuohjeet Valintakokeen sisältö

Lisätiedot

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason tasosuoritusten

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2013

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2013 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2013 Sisältö: Musiikkialan perustutkinto nuorten tutkintona 2 Musiikkialan perustutkinto aikuisten näyttötutkintona 3 Opintojen rakenne 4 Hakuohjeet 5 Valintakokeen

Lisätiedot