SUOSITUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN ALKAEN

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN"

Transkriptio

1 1 SUOSITUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava eläkelaitokselle todistus opintojen alkamisesta ja jatkumisesta sovituin määräajoin. Normikorvauksella katetaan lukukausimaksuja ja oppikirjojen sekä välttämättömien opintovälineiden ja muiden opiskeluun liittyvien varusteiden hankkimisesta sekä opinto-ohjelmaan sisältyvistä retki- ja opintomatkoista aiheutuvia kustannuksia. Ensimmäisen lukuvuoden normikorvaus sisältää myös korvauksen opiskelussa tarvittavan tietokoneen ja sen käytössä tarvittavien ohjelmien hankintakuluista. Normin mukaisesta korvauksesta suoritetaan puolet syyslukukauden alussa ja puolet kevätlukukauden alussa. Normikorvausta maksetaan vain siltä ajalta, jonka opiskelu tavanomaisesti kestää. Normikorvausten lisäksi opiskelijalle korvataan pakolliset näyttö- ja tutkintomaksut todellisten kustannusten mukaan. Opiskelusta johtuvat menot 1. Ammatilliseen perustutkintoon tai korkeakoulututkintoon johtava opiskelu oppilaitoksessa Ammatillisissa oppilaitoksissa tai aikuiskoulutuksessa ammatillisen perus- tai korkeakoulututkinnon (alempi tai ylempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakoulututkinto) suorittamisessa korvataan opetuksesta johtuvat menot normikorvauksella: ensimmäinen lukuvuosi toinen tai sitä seuraavat lukuvuodet 350

2 2 2. Ammatilliset opinnot erityisoppilaitoksessa, oppisopimuskoulutuksessa tai tutkintoon johtavassa työhönvalmennuksessa 3. Lyhytaikainen opiskelu Kun kuntoutuja opiskelee ammatillisessa erityisoppilaitoksessa, oppisopimuskoulutuksessa tai osallistuu tutkintoon johtavaan työhönvalmennukseen, korvataan opiskelusta aiheutuvat kustannukset normikorvauksella: ensimmäinen lukuvuosi 500 toinen ja sitä seuraavat lukuvuodet 150 Vähintään lukukauden, mutta enintään yhden lukuvuoden kestävässä koulutuksessa menot korvataan 150 :n normikorvauksella. Tällaista opiskelua voi olla näyttötutkintoina ammatillisissa oppilaitoksissa ja muissa ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa suoritettavat ammatti- ja erikoisammattitutkinnot sekä työvoima-, oppisopimus- ja eri oppilaitoksissa tapahtuva ammatillinen lisäkoulutus. Korvaus vieraalla paikkakunnalla asumisesta Opiskelijalle, jolla on asumiskustannuksia sekä koti- että opiskelupaikkakunnalla asumisestaan, korvataan lisäkustannukset opiskelukuukausien ajalta Verohallituksen verovapaista matkakustannusten korvauksista antaman päätöksen mukaisella osapäivärahalla (= 17 vuonna 2013). Korvausta tarkistetaan vuosittain syyslukukauden alussa. Opiskelun tai sen jakson alkaessa tai päättyessä kesken kalenterikuukautta, korvaus suoritetaan vain opiskelupäiviltä viikonloput mukaan lukien. Korvaus suoritetaan myös joululoman ajalta. Alle kuukauden kestävän kuntoutusohjelman vaatiman oleskelun ajalta korvaus lisäkustannuksista on osapäivärahan suuruinen, jonka lisäksi korvataan kohtuulliset ylimääräiset majoittumiskulut tositteiden perusteella. Kotipaikan ja opiskelupaikkakunnan väliset matkat Jos opiskelijalla on asumiskustannuksia sekä koti- että opiskelupaikkakunnalla asumisesta, hänelle korvataan yksi edestakainen matka viikossa, jos paikkakuntien välimatka on vähintään 70 kilometriä.

3 3 Korvaus suoritetaan seuraavan taulukon mukaisesti: Taulukko: Kotimatkakustannusten korvaus Matka yhteen suuntaan/km Alle Korvaus matkoista kerran viikossa meno-paluu/euroa/kk Matkakustannukset korvataan normin mukaisesti riippumatta siitä, suoritetaanko matka omalla autolla vai julkisilla kulkuneuvoilla. Korvauksen suorittaminen edellyttää matkalaskun toimittamista. Asunnon ja oppilaitoksen väliset matkat Säännöllisen yli kuukauden kestävän opiskelun tai muun ammatillisen kuntoutusohjelman aiheuttamat päivittäiset matkakustannukset korvataan kuukausittain matkan pituuteen pohjautuvalla normikorvauksella. Asunnon ja oppilaitoksen väliset päivittäiset matkat korvataan, jos matkan pituus on yhteen suuntaan vähintään 10 kilometriä. Matkakulut korvataan taulukon mukaisesti, mikäli kuukauden aikana on vähintään 10 lähiopiskelupäivää. Jos kuukauteen ei sisälly vähintään 10 lähiopiskelupäivää, päiväkorvauksena käytetään 1/20 osaa taulukon mukaisesta korvauksesta. Korvaus edellyttää, että opiskelija toimittaa selvityksen matkan pituudesta.

4 4 Taulukko: Opiskelun vaatimien päivittäisten matkakustannusten korvaaminen Matkan pituus/km yhteen suuntaan Meno-paluu matkan korvaus/kk Matkan pituus/km yhteen suuntaan Meno-paluu matkan korvaus/kk Taulukkoa käytetään myös työharjoitteluun tai työkokeiluun liittyvien matkojen korvaamisessa. Korvaus oman auton käytöstä myönnetään vain silloin, kun oman auton käyttö on välttämätöntä sairauden tai vamman aiheuttaman, lääkärin lausunnosta selviävän liikuntarajoitteen vuoksi. Korvaus on puolet Verohallituksen verovapaista automatkakustannusten korvauksista vuosittain antaman päätöksen määrästä (= 0,23 vuonna 2013). Ulkomaan työharjoittelu Työeläkekuntoutuksena korvataan Suomessa tapahtuvaa opiskelua ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Jos työeläkekuntoutuksen asiakas kuitenkin suorittaa oppilaitoksen hyväksymän harjoittelun ulkomailla, korvataan harjoittelupaikan ja majapaikan väliset matkakulut kuten ne Suomessa olisi korvattu. Sen sijaan Suomesta harjoittelupaikalle aiheutuvia matkakustannuksia tai päivärahoja ei korvata. Opintojen keskeytyminen Mikäli opinnot keskeytyvät viikoksi tai pitemmäksi yhtäjaksoiseksi ajaksi muun syyn kuin koulun virallisen loman vuoksi, opiskelijan tulee viivytyksettä ilmoittaa asiasta eläkelaitokselle. Jos ilmoitus keskeytyksestä laiminlyödään aiheettomasti, maksetut korvaukset voidaan periä takaisin. Yhteydenpito On tärkeää, että kuntoutusasiaa hoitava työeläkelaitos on ajan tasalla kuntoutujan tilanteesta. Eläkelaitokselle on toimitettava todistus tai muu selvitys suoritetuista opinnoista lukukausittain tai vähintään kerran puolessa vuodessa. Samoin on tehtävä ilmoitus osoitteenmuutoksista ja niistä muutoksista, joita opinnoissa tai matkakustannuksissa on tapahtunut tai tapahtuu. Erittäin tärkeätä yhteydenpito eläkelaitokseen on silloin, kun opinnot eivät etene suunnitellusti.

5 5 Voimaantulo Tätä ohjetta sovelletaan jälkeen toteutuvaan opiskeluun.

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN 1 SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

1.1.2015 alkaen. Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki. Puhelin 010 680 6700. www.tela.fi

1.1.2015 alkaen. Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki. Puhelin 010 680 6700. www.tela.fi 1 Työeläkevakuuttajien suositus ammatilliseen kuntoutukseen liittyvien kustannusten korvaamisesta sekä eläkeratkaisun tai kuntoutuksen vaatimista selvityksistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta (suositus

Lisätiedot

1.1.2016 alkaen. Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki. Puhelin 010 680 6700. www.tela.fi

1.1.2016 alkaen. Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki. Puhelin 010 680 6700. www.tela.fi 1 Työeläkevakuuttajien suositus ammatilliseen kuntoutukseen liittyvien kustannusten korvaamisesta sekä työkyvyttömyyseläkeratkaisun tai kuntoutuksen vaatimista selvityksistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Raahen kaupunginhallitus 4.2.2013 74 Voimaantulo 1.1.2013 Soveltamisala 1 Raahen kaupungin viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi SAK ry Hallituksen suositus 1(6) HENKILÖSTÖN KOULUTUKSEN KORVAUKSET JA TUKIMUODOT Sisällys Sivu 1. Ammatillinen henkilöstökoulutus.. 2 1.1 Perehdyttämiskoulutus. 2 1.2 Täydennys- ja uudelleenkoulutus.

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET. 1 Opintotukilautakunnan asettaminen

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET. 1 Opintotukilautakunnan asettaminen KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Kajaanin ammattikorkeakoulun hallituksen kokouksessa 13.8.2009. Opintotukilautakunnan ohjesääntö on laadittu opintotukilaissa (21.1.1994/65

Lisätiedot

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TYÖMATKAT JA VEROTUS Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TALENTUM Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2129-7 ISBN 978-952-14-2130-3 (sähkökirja) Taitto: NotePad

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 29.11.2002 TARKVES MUUTTOSOP (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.3.2009 LIITE 4 1 ( 4 ) RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1 Soveltamisala 2 Yleistä Tämän sopimuksen määräyksiä

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ. yhtymäkokouksen vahvistama

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ. yhtymäkokouksen vahvistama HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ yhtymäkokouksen 22.3.2013 vahvistama HSY:n luottamustoimen hoitamisesta suoritettavien palkkioiden ja kustannusten korvausten perusteet

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUHAVAN KAUPUNKI 1 KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 14.12.2015 78 Voimaantulo: 1.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 2 Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA... 3 2

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän palkkiosääntö

Eteva kuntayhtymän palkkiosääntö Eteva kuntayhtymän palkkiosääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 31 liite 8 Yhtymäkokous 19.5.2016 13 liite 13 Sisältö 1 Soveltaminen... 3 2 Kokouspalkkiot... 4 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset...

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Tuen tarkoitus ja tavoite Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu on työllistymistä

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013 Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET HALLINTOSÄÄNNÖN - - LUKU Kaupunginvaltuusto xx.xx.2016 xx Voimassa 1.6.2017 lukien 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen

OPETUSMINISTERIÖ Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen OPETUSMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen OPETUSMINISTERIÖN ASETUS OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA OLEVAN OPISKELIJAN OPINTOSOSIAALISISTA EDUISTA TIETOPUOLISEN OPETUKSEN AIKANA 1 Nykytilanne

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Sisältö 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot... 4 5 Esittelijän ja sihteerin palkkio...

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on käytössä BasWaren TEMmatkanhallintajärjestelmä.

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on käytössä BasWaren TEMmatkanhallintajärjestelmä. 1 TYÖ-, KOULUTUS- JA ULKOMAAN MATKOJA KOSKEVA TEM-MATKANHALLINTAJÄRJESTELMÄ Yleistä Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on käytössä BasWaren TEMmatkanhallintajärjestelmä. Henkilöstön kaikki matkasuunnitelmat

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Henkilökohtainen apu matkoilla 29.4.2017 Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Taustaa Vammaispalvelulaki Henkilökohtaista apua myönnetään päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun, harrastuksiin, yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio 1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET 1. Hoitopalkkio 1.1.2012 voimaan tulleen perhehoitajalain muutosten mukaisesti perhehoidossa maksettavan hoitopalkkion määrä

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

Opintososiaaliset edut

Opintososiaaliset edut Opintososiaaliset edut Miten rahoitan opiskeluni? Miten rahoitan kouluttautumiseni? Omaehtoinen koulutus Oppisopimuskoulutus Työvoimakoulutus - Kelan opintotuki - Aikuiskoulutustuki - Työttömyysetuus opintoihin

Lisätiedot

Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot

Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa 1.2.2016 31.1.2017 Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa

Lisätiedot

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 Lup.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 1 Soveltaminen Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota ja korvauksia luottamustoimen

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET

LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET 1.1.2016 KORVAUKSEN MAKSAMINEN JA TAULUKON KÄYTTÖ KORVATTAVA VAHINKO Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuneen liikennevahingon

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston. päivänä kuuta 2009 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot Nykyinen versio Muutettu versio Korjattu liite nro: 1 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kainuun maakunta -kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston 10. päivänä joulukuuta 2012 85 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuuston kokouksessa 27.2.2013 / 7 Yhtymähallitus 23.1.2013 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Kokouspalkkioiden määrä... 3 3 Toimielinten puheenjohtajien palkkiot...

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 12.4.2007 23 Voimaantulo 1.4.2007 2 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY3 1 *1159901* OLESKELULUPAHAKEMUS TYÖHARJOITTELUN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka olet tulossa Suomeen työtä tai työharjoittelua varten, joka sisältyy valtioiden

Lisätiedot

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. Hakuaika alkaa 1.12.2016 ja päättyy 31.1.2017 klo 19.00. Ajoissa

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 26.11.2012 Tulee voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 15.10.2012 Valtuusto 14.11.2012 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 3 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

SUOMEN AGILITYLIITON MATKUSTUSSÄÄNTÖ (hyväksytty Suomen Agilityliiton hallituksessa 18.1.2016)

SUOMEN AGILITYLIITON MATKUSTUSSÄÄNTÖ (hyväksytty Suomen Agilityliiton hallituksessa 18.1.2016) SUOMEN AGILITYLIITON MATKUSTUSSÄÄNTÖ (hyväksytty Suomen Agilityliiton hallituksessa 18.1.2016) Korvaussummat päivitetään vuosittain Verohallinnon päätöksen mukaisesti. 1. Matkustussäännön soveltaminen

Lisätiedot

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4. Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.2017 Opiskelijan sosiaaliturvaan kuuluminen 30 minuutissa 1.

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011 299/2011 Valtioneuvoston asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio 2015-16 Opinto-opas Kerimäen lukio Opinto-opas Näin opiskellaan Kerimäen lukiossa Tervetuloa opiskelemaan Kerimäen lukioon! Opintoihin liittyvissä kysymyksissä sinua neuvovat rehtori, opinto-ohjaaja ja

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA KJ LOGO TÄHÄN Sivu 1 / 5 HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA Tämä asiakirja sisältää asetuksen ammatillisesta koulutuksesta (811/98) sekä asetuksen ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta

Lisätiedot

Opettajien tulonhankkimiskulut

Opettajien tulonhankkimiskulut Opettajien tulonhankkimiskulut Mitä tulonhankkimiskulut ovat? Tulonhankkimiskulut ovat kuluja, jotka liittyvät välittömästi tulon hankkimiseen tai säilyttämiseen. Samasta kulusta osa voi liittyä tulonhankintaan

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet Työvoimakoulutus www.mol.fi Työvoimakoulutus Työvoimakoulutusetuudet 1.1.2008 Työvoimakoulutus Työvoimakoulutuksen (työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen) tehtävänä on kehittää ja ylläpitää aikuisten ammatillista

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen?

Mitä lukion jälkeen? Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö

Lisätiedot

Inarin kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Inarin kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Sääntö 1 (6) Inarin kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston hyväksymä 26.1.2006. Valtuusto tehnyt 11.12.2008 muutokset 2 ja 10 :iin. Valtuusto tehnyt 27.1.2011 muutokset 2, 4, 6, 10, 11 ja

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 30.9.2013 1 Soveltamisala Kajaanin kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018 MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018 Henkilökunnan ja toimintaan osallistuvien luottamushenkilöiden (toimielinten jäsenet, kansainvälisten elinten edustajat, edustusurheilijat, yms.) matkakustannusten

Lisätiedot

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen PROSESSIKAAVIO ammattiosaamisen arviointi (näytöt) (luonnos 5) 15.8.2007 1 (7) OPISKELIJAN PROSESSI Valmentaudun topjaksoon Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näyttöpaikan Suunnittelen työssäoppimisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013 Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Kuopion kaupungin Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Muutokset hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.5.2008, voimassa 1.7.2008 ja 1.1.2009 lukien. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulo 1.6.2017 1 SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto on hyväksynyt: Voimaantulo: 1.6.2017 1

Lisätiedot

OPISKELIJOILTA PERITTÄVÄT MAKSUT JA MAKSETTAVAT KORVAUKSET 01.08.2009 ALKAEN

OPISKELIJOILTA PERITTÄVÄT MAKSUT JA MAKSETTAVAT KORVAUKSET 01.08.2009 ALKAEN Ammattiopiston lautakunta Liite 2.6.2009 39 OPISKELIJOILTA PERITTÄVÄT MAKSUT JA MAKSETTAVAT KORVAUKSET 01.08.2009 ALKAEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.HINNOITTELUPERUSTEET... 4 1.1 YLEISTÄ...4 2. OPISKELIJOILLE

Lisätiedot

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n

Lisätiedot

METSÄALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN MUUTOKSET 1.5.2008 ALKAEN

METSÄALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN MUUTOKSET 1.5.2008 ALKAEN YKSITYISMETSÄTALOUDEN TYÖNANTAJAT JÄSENKIRJE 5/T/2008 puh. (09) 684 4380 19.03.2008 Jakelu: Jäsentyönantajat 1(2) METSÄALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN MUUTOKSET 1.5.2008 ALKAEN Metsäalan työehtosopimukseen tulee

Lisätiedot

Opettajien tulonhankkimiskulut

Opettajien tulonhankkimiskulut Opettajien tulonhankkimiskulut Mitä tulonhankkimiskulut ovat? Kuluja, jotka välittömästi liittyvät tulon hankintaan tai säilyttämiseen Samasta kulusta osa voi liittyä tulonhankintaan ja osa ei vähennyskelpoista

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Matkustusohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 4 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan matkustusohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset

Lisätiedot

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) Työmarkkinat Antti Kondelin 23.1.2008

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) Työmarkkinat Antti Kondelin 23.1.2008 Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) ULOSOTTOPIDÄTYS PALKKAHALLINNOSSA Palkan ulosmittausmenettelyä koskeva ulosottolain muutos (469/2006) tuli voimaan 1.1.2007. Yleinen ulosmittauksen määrä on

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat 21.6.2017HENKILÖSTÖPALVELUT 1 Lakisääteinen tapaturmavakuutus, Opiskelijat 1/2 Opiskelijoiden vakuutusturva perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Lain

Lisätiedot

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on koodi, jota

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 3.2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta

Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta Lastentarhanopettajan opintosuunnasta valmistunut kasvatustieteen kandidaatti on pätevä lastentarhanopettaja Myös esikoulun osalta Esi- ja alkuopetuksen sivuaine ei

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2015 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta. Kela Hakemus Opintotuki Ammattikorkeakoulut ja yliopistot OT 2 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit arvioida tuen määrän /laskurit

Lisätiedot

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1 (6) Sisältö 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut... 3 2 Kuljetuspalvelu... 3 3 Asuminen... 4 3.1 Pysyvä asuminen... 4 3.2 Vaikeavammaisen tilapäinen asuminen (esim. asumisharjoittelu

Lisätiedot

1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Valtuuston hyväksymä

1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Valtuuston hyväksymä 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston 14.9.1990 hyväksymä 1 Palkkiot

Lisätiedot

Espoon kunnan matkustussääntö

Espoon kunnan matkustussääntö N:o 10 Espoon kunnan matkustussääntö Espoon kunnanvaltuuston hyväksymä kesäkuun 26 päivänä 1962. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kunnan luottamusmiehille sekä viranhaltijoille ja muille palkansaajille, joita tässä

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Hallitus 3.5.2015 64 1 1 Järjestyssäännön tarkoitus Järjestyssääntö luo edellytykset opiskelun kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Hyväksilukeminen... 3 2.1. Hyväksilukemismenettelyyn liitetään

Lisätiedot