Sairaalloisen lihavien leikkaushoidon järjestäminen Suomessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sairaalloisen lihavien leikkaushoidon järjestäminen Suomessa"

Transkriptio

1 Tuija Kumpulainen, Heidi Anttila, Pertti Mustajoki, Mikael Victorzon, Samuli I. Saarni, Antti Malmivaara ja Tuija S. Ikonen SAIRAALLOISEN LIHAVUUDEN LEIKKAUSHOITO Sairaalloisen lihavien leikkaushoidon järjestäminen Suomessa Lihavuusleikkausten määrä ja kysyntä kasvavat Suomessa muiden länsimaiden tapaan nopeasti. Tarjonta ja toimintamallit ovat alueittain erilaisia, eikä valtakunnallista linjausta järjestämistavasta ole toistaiseksi tehty. Leikkausten asema lihavuuden hoidossa tulisikin määrittää Suomessa nykyistä selvemmin ja samalla ottaa siihen kantaa hoitotakuun näkökulmasta, sillä näyttö vaikuttavuudesta on varsin hyvä. Leikkausten keskittämisestä riittävän suuriin osaamiskeskuksiin tulee keskustella valtakunnallisesti ja samalla turvata hoidon saatavuus eri puolilla Suomea. Hoitoprosessin eri vaiheita on syytä yhdenmukaistaa ja samalla varmistaa riittävä osaaminen eri tahoilla. Potilaiden seuranta ja jatkohoito tulee järjestää laaduk kaasti. Sairaalloisen lihavuuden (painoindeksi yli 40 kg/m 2 ) leikkaushoidosta kiinnostuneet kirurgit ovat pioneerityönä käynnistäneet nämä leikkaukset Suomessa. Vaikka leikkaavien sairaaloiden ja leikkausten määrät ovat lisääntyneet merkittävästi, toiminta hakee edelleen muotoaan, mistä kertovat mm. eri sairaaloiden toisistaan poikkeavat toimintamallit. Vaikka leikkausten kohderyhmä on potentiaalisesti valtava, se on kuitenkin vain pieni osa hoidon tarpeessa olevista lihavista potilaista, ja keskustelu leikkaushoidosta tuleekin suhteuttaa aina lihavuuden muuhun hoitoon ehkäisyä unohtamatta (Mustajoki ym. tässä numerossa). Samalla leikkaushoidon piiriin on ilmestynyt uusi iso potilasryhmä, jonka hoito kilpailee rajallisista voimavaroista muiden operatiivisia resursseja käyttävien potilasryhmien hoitotarpeen kanssa. Lihavuusleikkaukset hakevat paikkaansa myös hoitotakuulainsäädännössä ja eri tahoilla lihavuutta hoitavien käytännöissä. Lihavuusleikkaukset Suomessa 2008 Suomen sairaaloiden lihavuusleikkauksiin liittyviä vuoden 2008 toimintakäytäntöjä ja tulevaisuuden suunnitelmia selvitettiin Finohtan arviointihankkeen kyselytutkimuksella vuodenvaihteessa (Kumpulainen ym. 2009). Kyselyssä oli sekä strukturoituja osia että mahdollisuus avoimiin vastauksiin. Kirurgiseen osuuteen saatiin vastaus kahdeksalta yhdeksästä julkisen sektorin ja toiselta kahdesta yksityisestä leikkauksia tekevästä sairaalasta. Konservatiivisen hoidon kyselyyn saatiin vastaus 17:ltä 20 sairaanhoitopiiristä. Lihavuusleikkauksia tehtiin kaikissa yliopistosairaaloissa, Satakunnan, Pohjois-Karjalan, Päijät-Hämeen ja Vaasan keskussairaaloissa sekä yksityisesti Oulun Diakonissalaitoksella ja Sairaala Pulssissa Turussa. Lisäksi Seinäjoen keskussairaalassa tehtiin muutamia pantaleikkauksia. Leikkauksia tehtiin noin 400, joista ohitusleikkauksien osuus oli 61 %, kavennusleikkausten 34 %, pantaleikkausten 2,5 % ja mahalaukun sisään asennettavia pallojen 2275 Duodecim 2009;125:2275 9

2 SAIRAALLOISEN LIHAVUUDEN LEIKKAUSHOITO Taulukko. Lihavuusleikkausten määrät yhdeksässä Suomen sairaalassa leikkaustyypeittäin vuonna Sairaala 2276 Ohitusleikkaus Kavennusleikkaus Pantaleikkaus Mahapallo 1 Leikkaustoimintaa aloittelevat A B Yhteensä Leikkaustoiminnan vakiinnuttaneet C D E n n. 39 F G H n. 80 n. 20 n I Yhteensä Mahalaukkuun suun kautta asennettava pehmeä, laajennettava pallo (BioEnterics intragastric balloon, BIB). 2,5 % (taulukko). Leikkausmenetelmät on kuvattu Mustajoen ym. kirjoituksessa tässä numerossa. Sairaaloiden välillä oli suuria eroja leikkaus tyyppien käytössä; esimerkiksi yksi sairaala teki vain kavennusleikkauksia. Vuotuinen leikkausmäärä oli toimintamallinsa vakiinnuttaneissa sairaaloissa toimenpidettä vuodessa. Leikkausaiheet ja alueelliset prosessit. Leikkauksen aiheet ja vasta-aiheet olivat kaikissa sairaaloissa enimmäkseen Käypä hoito suosituksen mukaisia (Mustajoki ym. tässä numerossa). Avoimissa vastauksissa toivottiin suosituksen olevan yksityiskohtaisempi ja muun muassa ottavan selkeämmin kantaa psykiatristen potilaiden leikkaamiseen. Kaikissa kirurgisissa yksiköissä oli selkeä hoitopolku leikkaukseen hakeutumisesta ja sen jälkeisestä seurannasta. Myös lihavien potilaiden konservatiivisesta hoidosta oli tehty hoitopolku 11 sairaalassa. Muissa sairaaloissa sitä oltiin luomassa tai noudatettiin Käypä hoito suositusta. Monista sairaaloista todettiin, että lähetteitä tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin hoitoresurssit riittävät. Hoitopoluissa oli paljon eroja sairaaloiden kesken. Leikkausta edeltävät tutkimukset ja konsultaatiot sekä seurantaohjelmat laboratoriokokeineen olivat hyvin erilaisia. Useimmissa yksiköissä oli sovitut kriteerit, joiden mukaan potilaat ohjattiin leikkaushoitoon joko perusterveydenhuollosta tai sisätautien erikoisalalta, mutta osassa leikkaukseen pääsi myös muiden reittien kautta. Kaikissa leikkaavissa yksiköissä oli käytössä leikkausta edeltävä vähäenergiainen ruokavalio, jonka keston vaihteluväli oli 2 6 viikkoa. Seurantakäyntien organisointi ja sisällöt vaihtelivat suuresti. Työaikaa yhtä leikkausta kohti arvioitiin tarvittavan kirurgeilta noin 1 2 tuntia ja anestesiologeilta 1 3 tuntia sekä leikkaussaliaikaa 3 4 tuntia. Leikkauksenjälkeinen hoitoaika vaihteli enemmän. Potilaat olivat tehostetussa seurannassa 2 24 tuntia ja vuodeosastolla 2 3 päivästä jopa viiteen päivään. Kuten yleensäkin hoitoajat lyhenevät kokemuksen karttuessa. Noin 100 leikatun potilaan jälkeen tehostetun seurannan tarve on lyhentynyt kuuteen tuntiin ja kotiuttaminen tapahtuu jo toisena leikkauksenjälkeisenä päivänä (Victorzon 2009). Hoitoon pääsy vuonna 2008 ja arvio seuraavien viiden vuoden tarpeesta. Jonossa olevien määräksi ilmoitettiin kyselyn ajankohtana 313 potilasta (vaihteluväli 4 100). Jonotusaika vaihteli alueittain huomattavasti (6 25 viikkoa) mutta jäi kaikkialla alle kuuden kuukauden. Jonotusaikaan sisältyi myös vähäenergiaisen ruokavalion jakso. Lihavuusleikkausten lisääntymistä sairaalatoiminnassa pidettiin vaikeasti ennustettavana osana gastrokirurgiaa. Yksiköiden arvioiden perusteella Suomessa tehdään leikkauksia ilman resurssirajoituksia vuonna 2013 yhteensä noin eli viisi kertaa enemmän kuin nyt. Yksi kyselyyn vastanneista sairaaloista ilmoitti suunnittelevansa leikkaustoiminnan aloittamista. Koulutus ja laadunvalvonta sekä suhde lihavuuden hoitoon yleensä. Avoimissa vastauksissa pohdittiin lihavuusongelmaa yleisesti ja tuotiin esille tarve lihavuuden laajempaan ehkäisyyn ja hoitoon. Lihavuusleikkausten osalta kaivattiin kansallista rekisteriä pitkäaikaistulosten seuraamiseksi, hyväksytyn hoitomenetelmän asemaa hoitoonpääsyn turvaamiseksi ja eri tahojen kouluttamista. T. Kumpulainen ym.

3 Leikkausten esitutkimukset ja jälkiseuranta muualla Lihavuuskirurgiaa koskeva kirjallisuus painottuu vaikuttavuuden arviointiin, ja hoidon yleiseen organisointiin liittyviä raportteja on niukalti. Leikkauksen aiheet ja vasta-aiheet ovat länsimaissa hyvin samansuuntaisia (Mustajoki ym. tässä numerossa). Suomen käytännön tavoin potilaille tehdään leikkausta harkittaessa ja siihen valmistauduttaessa vaihtelevasti tutkimuksia, joiden vaikuttavuutta on arvioitu hyvin vähän ja jotka pohjautuvat usein vakiintuneisiin paikallisiin käytäntöihin. Leikkaushoidosta päättämiseen vaikuttavia tekijöitä on löydetty raporttien mukaan kliinisellä tutkimuksella, EKG:llä ja unipatjatutkimuksella. Sen sijaan sydämen kaikututkimus, spirometria ja verikaasuanalyysit ovat antaneet lisätietoa vain niiden potilaitten hoitoon, joiden osalta tiedettiin etukäteen sydän- tai keuhkosairauksista tai muutoksista lepo-ekg:ssä (Catheline ym. 2008). Monissa keskuksissa leikkausta edeltävään selvitykseen kuuluu psykologinen arviointi, jonka tarkoituksena on seuloa pois leikkaukseen psyykkisesti soveltumattomat potilaat. Arvioinnin sisällöstä ja siinä tehtävistä päätelmistä ei löydy tutkimusnäyttöä eikä yhteistä näkemystä (Bauchowitz ym. 2005, Fabricatore ym. 2006). Potilaille järjestetään monissa paikoissa ohjausta leikkauksenjälkeisistä elämäntapamuutoksista, mutta harva potilas muistaa kriittisiäkään asioita vuoden kuluttua ohjauksesta (Madan ja Tichansky 2005). Lihavuusleikkauksien riittävä vuotuinen määrä yksikössä parantaa tuloksia ja vähentää kustannuksia (Nguyen ym. 2004, Victorzon ym. tässä numerossa). Tulevaisuuden järjestelyt Suomessa YDINASIAT 88Vuonna 2008 Suomessa leikattiin 400 sairaalloisen lihavaa potilasta ja vuonna 2013 arvioidaan tehtävän noin leikkausta. 88Leikkausten tarjonta ja toimintamallit ovat toistaiseksi alueittain erilaisia. 88Haasteina ovat leikkausten keskittäminen, kiireettömän hoidon kriteerien yhtenäistäminen ja pitkäaikaistulosten seurantarekisterin luominen. 8 8 Perusterveydenhuollon tulee kyetä seuraamaan leikattuja potilaita. Näyttö lihavuusleikkausten vaikuttavuudesta sairaalloisen lihavilla potilailla on varsin hyvä (Victorzon ym. 2009), ja on ilmeistä, että leikkausmäärät tulevat lisääntymään nopeasti myös Suomessa. Tähän liittyy keskeisesti lihavuusleikkausten mahdollinen liittäminen hoitotakuulainsäädännön piiriin, millä on merkittäviä suoria vaikutuksia resurssien käyttöön ja potilasvirtojen ohjaamiseen. Lähtökohtana saattaisi olla se, että potilaalle taataan pääsy lihavuuden hyvään hoitoon, jossa leikkaus on yksi sairaalloisen lihavilla kyseeseen tuleva vaihtoehto. Tällöin luotaisiin erikseen kriteerit hoitotakuulle konservatiiviseen ja kirurgiseen hoitoon. Hoitotakuun määritys tulee todennäköisesti heijastumaan myös lihavuusleikkauksien mahdollisiin kelakorvauksiin. Lihavuusleikkausten valtakunnallista järjestämistä olisi nyt hyvä mahdollisuus linjata, kun toiminta on Suomessa vielä vakiintumatonta. Jos pohjana pidetään lihavuuskirurgian maailmanjärjestön laatuvaatimusta leikkauksesta vuodessa, Suomessa tällä hetkellä leikkaavista yhdeksästä sairaalasta sataan leikkaukseen yltää vain yksi ja 50 leikkaukseen neljä. Omien arvioidensa mukaan sataan leikkaukseen yltäisi tuolloin vuonna 2013 seitsemän sairaalaa. Toisaalta silloiseksi määräksi arvioitu leikkausta tarkoittaisi 400:aa leikkausta vuodessa yliopistosairaalapiiriä kohden. Keskitettäessä leikkaukset sairaaloissa olisi riittävä määrä potilaita myös eri leikkaustyyppien tekemiseen. Leikkausmenetelmillä on eronsa, eikä yksi leikkaustyyppi sovi kaikille potilaille. Alueellisen järjestämisen pohjana voisi käyttää Suomen Kirurgiyhdistyksen esitystä 2277 Sairaalloisen lihavien leikkaushoidon järjestäminen Suomessa

4 SAIRAALLOISEN LIHAVUUDEN LEIKKAUSHOITO leikkaustoiminnan järjestämisestä Suomessa. Esityksessä suositellaan yhtä lihavuuskirurgista keskusta :ta asukasta kohden (Lepäntalo ym. 2007). Tällöin keskuksia olisi kymmenkunta ja leikkauksia noin 200 keskusta ja vuotta kohti. Nykyisen väestöjakauman pohjalta julkisella sektorilla HUS-alueella voisi olla useampi kuin nykyinen yksi keskus ja TYKS-alueelle riittäisi yksi keskus (nyt TYKS ja Satakunta), TAYS-alueelle kaksi (nyt TAYS, Päijät-Häme ja Vaasa), KYS-alueelle 1 2 (nyt KYS ja Pohjois-Karjala) ja OYS-alueelle yksi (nyt OYS). Hoitotulosten seuraamiseksi ja toiminnan arvioimiseksi olisi tärkeää saada aikaan kansallinen tai yhteispohjoismainen lihavuuden leikkaushoidon rekisteri. Alueelliset hoitoketjut ja prosessit Leikkausten järjestämisen hoitoketju liittyy kiinteästi lihavuuden hoidon yleiseen järjestämiseen, ja mm. Käypä hoito suositusta aikuisten lihavuudesta päivitetään parhaillaan. Leikkauksiin liittyvissä välittömissä prosesseissa tulisi esiintyä nykyistä vähemmän sairaalakohtaista vaihtelua, ja olisi pyrittävä käyttämään sellaisia menetelmiä ja tapoja, joiden hyödystä on olemassa näyttöä. Perusterveydenhuollon osaaminen on merkittävä asia, sillä leikkausmäärien lisääntyessä ja toiminnan muuttuessa rutiinimaiseksi potilaita ei pystytä nykyiseen tapaan pitämään pääosin erikoissairaanhoidon pitkässä seurannassa. Potilaan lähettäminen leikkaushoitoon sovittavien kriteerien mukaisesti on selkeämmin hallittavissa kuin seuranta leikkauksen jälkeen. Resurssinäkökulmasta arvioituna tämä ei välttämättä ole pelkästään lisäkuormitusta, koska moni potilas on jo ennen leikkausta palveluiden piirissä esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen takia. Hyvissä olosuhteissa päästäänkin hoitamaan potilasta, jonka lihavuuteen liittyvät sairauden vähenevät ja helpottuvat. Lopuksi Sairaalloisen lihavien leikkaushoidon järjestäminen on mahdollista tehdä laadukkaaksi osaksi lihavuuden hoitoa Suomessa. Tämä edellyttää kykyä hyvään kansalliseen keskusteluun ja viisaaseen päätöksentekoon hoitoonpääsyn kriteereistä ja leikkauksien keskittämisestä sekä pitkäaikaistulosten kattavaa rekisteröintiä. TUIJA KUMPULAINEN, LL, johtava ylilääkäri Espoon terveysasematoiminta HEIDI ANTTILA, FT, fysioterapeutti, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, menetelmien arviointiyksikkö Finohta ja Tapaturmat ja toimintakyky -yksikkö PERTTI MUSTAJOKI, LKT, professori MIKAEL VICTORZON, LT, dosentti, ylilääkäri Vaasan keskussairaala SAMULI I. SAARNI, dosentti, LT, VTM, erikoislääkäri Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut ja menetelmien arviointiyksikkö Finohta ja HUS, psykiatrian toimiala ANTTI MALMIVAARA, dosentti ylilääkäri Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, terveys- ja hyvinvointitalouden yksikkö CHESS TUIJA S. IKONEN, dosentti, ylilääkäri Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, menetelmien arviointiyksikkö Finohta Summary Provision of surgical treatment for the morbidly obese in Finland The number of and demand for surgical treatments of morbid obesity are quickly increasing in Finland. The resources and action models differ regionally. The position of antiobesity surgery among antiobesity treatments should be defined more clearly than is now the case in Finland. Also a decision should be made how these operations are included in the patient s treatment guarantee. There should be a public discussion on how to centralise the operations into sufficiently large units of expertise and availability of the treatment in various parts of Finland must be guaranteed. Treatment chains should be standardized, at the same time ascertaining adequate expertise of various health care providers T. Kumpulainen ym.

5 KIRJALLISUUTTA Catheline JM, Bihan H, Le Quang T, ym. Preoperative cardiac and pulmonary assessment in bariatric surgery. Obes Surg 2008;18: Bauchowitz AU, Gonder-Frederick LA, Olbrisch ME, ym. Psychosocial evaluation of bariatric surgery candidates: a survey of present practices. Psychosom Med 2005;67: Fabricatore AN, Crerand CE, Wadden TA, Sarwer DB, Krasucki JL. How do mental health professionals evaluate candidates for bariatric surgery? Survey results. Obes Surg 2006;16: Kumpulainen T, Anttila H, Mustajoki P, ym. Lihavuusleikkausten järjestäminen Suomessa. Kirjassa Ikonen TS, Anttila H, Gylling H, Isojärvi J, Koivukangas V, Kumpulainen T, Mustajoki P, Mäklin S, Saarni Samuli, Saarni Suoma, Sintonen H, Victorzon M, Malmivaara A, toim. Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoito. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2009: s Lepäntalo M, Leppäniemi A, Raatikainen T, ym. Kirurgian työnjako parantaa hoitotuloksia: yleiset linjaukset ja päivystysjärjestelyt. Suom Lääkäril 2007;62: Madan AK, Tichansky DS. Patients postoperatively forget aspects of preoperative patient education. Obes Surg 2005;15: Nguyen NT, Paya M, Stevens CM, Mavandadi S, Zainabadi K, Wilson SE. The relationship between hospital volume and outcome in bariatric surgery at academic medical centers. Ann Surg 2004;240: Victorzon M, Mustajoki P, Koivukangas V, ym. Lihavuuden leikkaushoidon vaikuttavuus. Kirjassa Ikonen TS, Anttila H, Gylling H, Isojärvi J, Koivukangas V, Kumpulainen T, Mustajoki P, Mäklin S, Saarni Samuli, Saarni Suoma, Sintonen H, Victorzon M, Malmivaara A, toim. Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoito. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2009: s Sidonnaisuudet TUIJA KUMPULAINEN: Ei sidonnaisuuksia HEIDI ANTTILA: Käypä hoito -johtoryhmän jäsen v alkaen PERTTI MUSTAJOKI: On Kustannus Oy Duodecimin palkkalistoilla MIKAEL VICTORZON: Lihavuuden hoidon asiantuntijaryhmän (LHA) (Suomen Gastrokirurgit ry:n alajärjestö) puheenjohtaja, Suomen Gastrokirurgiyhdistys ry:n hallituksen jäsen. Osallistunut syksyllä 2008 ja syksyllä 2009 IFSO:n järjestämiin lihavuuskirurgian maailmankongresseihin Buenos Airesissa ja Pariisissa teollisuuden kustantamana. Pitänyt lihavuuskirurgiasta lukuisia luentoja, joista saanut toisinaan palkkion, ei kuitenkaan teollisuudelta. SAMULI I. SAARNI: Pitänyt toistuvia luentoja, toiminut asiantuntijana tai osallistunut kongressiin: Lundbeck, AstraZeneca, Jansen-Cilag, Pfizer, Servier, Sanofi-Aventis ANTTI MALMIVAARA: Ei sidonnaisuuksia TUIJA S. IKONEN: Suomen verisuonikirurgisen yhdistyksen puheenjohtaja, ei lihavuuskirurgiaan liittyviä sidonnaisuuksia.

Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoidon kustannusvaikuttavuutta

Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoidon kustannusvaikuttavuutta Suvi Mäklin, Antti Malmivaara, Miika Linna, Mikael Victorzon, Vesa Koivukangas ja Harri Sintonen SAIRAALLOISEN LIHAVUUDEN LEIKKAUSHOITO Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoidon kustannusvaikuttavuus Suomessa

Lisätiedot

Esimerkki uusista hoidoista lihavuuskirurgian tulokset ja tuleva rooli

Esimerkki uusista hoidoista lihavuuskirurgian tulokset ja tuleva rooli Esimerkki uusista hoidoista lihavuuskirurgian tulokset ja tuleva rooli Markku Luostarinen LT, Dosentti Kirurgian ylilääkäri Päijät-Hämeen keskussairaala Lihavuus Painoindeksi BMI (body mass index, kg/m

Lisätiedot

Lihavuuden leikkaushoitoon liittyviä eettisiä näkökohtia

Lihavuuden leikkaushoitoon liittyviä eettisiä näkökohtia SAIRAALLOISEN LIHAVUUDEN LEIKKAUSHOITO Samuli I. Saarni, Heidi Anttila, Suoma E. Saarni, Pertti Mustajoki, Vesa Koivukangas, Tuija S. Ikonen ja Antti Malmivaara Lihavuuden leikkaushoitoon liittyviä eettisiä

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 97 08.12.2011 LIHAVUUDEN HOITO JA EHKÄISY HYKS 97

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 97 08.12.2011 LIHAVUUDEN HOITO JA EHKÄISY HYKS 97 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 97 08.12.2011 LIHAVUUDEN HOITO JA EHKÄISY HYKS 97 Lihavuus HUS-alueella Lihavuus on voimakkaasti yleistynyt, hoitamattomana kroonistuva ja etenevä tila, johon liittyy

Lisätiedot

Lihavuuskirurgian vaikuttavuus ja turvallisuus

Lihavuuskirurgian vaikuttavuus ja turvallisuus Mikael Victorzon, Pertti Mustajoki, Helena Gylling, Heidi Anttila, Tuija S. Ikonen, Antti Malmivaara ja Vesa Koivukangas SAIRAALLOISEN LIHAVUUDEN LEIKKAUSHOITO Lihavuuskirurgian vaikuttavuus ja turvallisuus

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.12.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.12.2009 tilanne 1 Yleistä 31.12.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.8.2010 tilanne 1 Yleistä 31.8.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Lihavuuden asema terveydenhuollossa kaikki vaihtoehdot käyttöön

Lihavuuden asema terveydenhuollossa kaikki vaihtoehdot käyttöön Pertti Mustajoki, Vesa Koivukangas, Helena Gylling, Antti Malmivaara, Tuija S. Ikonen ja Mikael Victorzon SAIRAALLOISEN LIHAVUUDEN LEIKKAUSHOITO Lihavuuden asema terveydenhuollossa kaikki vaihtoehdot käyttöön

Lisätiedot

Tays ERVA:n sairaaloiden työnjaon suunnittelun nykyvaihe

Tays ERVA:n sairaaloiden työnjaon suunnittelun nykyvaihe Tays ERVA:n sairaaloiden työnjaon suunnittelun nykyvaihe Taustaa Terveydenhuoltolaki Alueellisesti keskitettävästä hoidosta ja toiminnan yhteen sovittamisesta määrätään 43 :ssä tarkoitetussa erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden

Lisätiedot

MITEN KIRURGIAN TYÖNJAKO TULISI TOTEUTTAA?

MITEN KIRURGIAN TYÖNJAKO TULISI TOTEUTTAA? MITEN KIRURGIAN TYÖNJAKO TULISI TOTEUTTAA? JUKKA-PEKKA MECKLIN Ylilääkäri, professori Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 17.10.2008 KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI Sitra, Helsinki Työnjaon ohjeistus STM

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä 23.5.2017 1 (5) kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 5.5.2017 / Hankenro STM037:00/2017 Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Sosiaali- ja

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy - 30.4.2009 tilanne 1 Yleistä 30.4.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 107 219/00.04.01/2017 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. PPSHP:n hoitoketjut. OT-keskustyöpaja Jarmo Salo. Hayl, Lapset ja nuoret, OYS

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. PPSHP:n hoitoketjut. OT-keskustyöpaja Jarmo Salo. Hayl, Lapset ja nuoret, OYS PPSHP:n hoitoketjut OT-keskustyöpaja 24.11.2017 Jarmo Salo Hayl, Lapset ja nuoret, OYS Hoitoketjun määritelmä hoitoketju on työkalu kehittämiseen ja yhteistyöhön Hoitoketju on työkalu, jonka avulla määritellään

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.4.16

Anna-Maija Koivusalo 26.4.16 Anna-Maija Koivusalo 26.4.16 X Kivuton sairaala Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kymmenennen ja viimeisen kerran syksyllä 2015 viikolla 42. Idean kivun arvioinnin valtakunnallisesta

Lisätiedot

Lihavuusleikkausmillä. LT Tuula Pekkarinen Peijaksen sairaala 23.4.2010

Lihavuusleikkausmillä. LT Tuula Pekkarinen Peijaksen sairaala 23.4.2010 Lihavuusleikkausmillä indikaatiolla? LT Tuula Pekkarinen Peijaksen sairaala 23.4.2010 Lihavuuden hoitomenetelmän valintaperusteet (Käypä hoito) Painoindeksi ja lisätekijät Perushoito (ryhmä) ENED 1) ja

Lisätiedot

Kenelle lihavuusleikkaus?

Kenelle lihavuusleikkaus? Tieteessä kättä pidempää Paulina Salminen dosentti, ylilääkäri TYKS, vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Vesa Koivukangas dosentti, apulaisylilääkäri OYS, kirurgian klinikka Kenelle lihavuusleikkaus?

Lisätiedot

LEIKOPÄIKILYHKI. Gynekologisen Kirurgian Seuran koulutuspäivät 18.09.2014. Ulla Keränen LT, Kir.ylilääkäri, Oper.ty.johtaja HUS, Hyvinkää

LEIKOPÄIKILYHKI. Gynekologisen Kirurgian Seuran koulutuspäivät 18.09.2014. Ulla Keränen LT, Kir.ylilääkäri, Oper.ty.johtaja HUS, Hyvinkää LEIKOPÄIKILYHKI Gynekologisen Kirurgian Seuran koulutuspäivät 18.09.2014 Ulla Keränen LT, Kir.ylilääkäri, Oper.ty.johtaja HUS, Hyvinkää Ulla Keränen Sidonnaisuudet: HUS - Hyvinkää - Operatiivisen tulosyksikön

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus Tiina Huusko LT 08.02.2018 Sidonnaisuudet Lonkkamurtuman KH suositustyöryhmän pj Luustoliiton hallitus Footer Text 2 Lonkkamurtumapotilan kuntoutus Kuntoutuksen

Lisätiedot

Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa

Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa Kansallisen lihavuusohjelman käynnistämisseminaari THL 26.10.2012 Jussi Pihlajamäki, sisätautilääkäri Professori,

Lisätiedot

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi

Lisätiedot

Tupakastavieroitusklinikoiden. koko maahan? Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus

Tupakastavieroitusklinikoiden. koko maahan? Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Tupakastavieroitusklinikoiden verkosto koko maahan? 4.4.2017 Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen Sairaaloiden tuottavuus 2015 Pirjo Häkkinen 23.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2015 Tilastoraportti 6/2017 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2015, sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku

Lisätiedot

KYS ERVA JOHTORYHMIEN KOKOUS 21.-22.8.2014 Jyväskylä. Päivystysasetus. JYL Vesa Kataja

KYS ERVA JOHTORYHMIEN KOKOUS 21.-22.8.2014 Jyväskylä. Päivystysasetus. JYL Vesa Kataja KYS ERVA JOHTORYHMIEN KOKOUS 21.-22.8.2014 Jyväskylä Päivystysasetus Hyvä Timo, missä mennään? VS: PäivystysasetusKeistinen Timo (STM) [timo.keistinen@stm.fi]lähetetty:18. elokuuta 2014 22:42 Vastaanottaja:Kataja

Lisätiedot

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS- Milloin potilas tulisi leikata? Potilas tulisi leikata silloin kun hänelle on leikkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa

Lisätiedot

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 7.2.2018 Timo Keistinen lääkintöneuvos Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 1 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Annettu päivänä kuuta 2013 Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Pyydettynä lausuntona valtioneuvoston asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä esitämme:

Pyydettynä lausuntona valtioneuvoston asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä esitämme: Asia: SHS Apollonian Parodontologian jaoston lausunto STM LAUSUNTOPYYNTÖ; luonnos valtioneuvoston asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Viite: STM037:00/2017

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot)

Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Sairaaloiden tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kuopio 8.11.2013 Pirjo Häkkinen 8.11.2013 Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Pirjo Häkkinen

Lisätiedot

Pääsevätkö helsinkiläiset hoitoon?

Pääsevätkö helsinkiläiset hoitoon? Pääsevätkö helsinkiläiset hoitoon? Miten olemme valmistautuneet Miten seuraamme hoitoonpääsyn toteutumista Miten hoitoonpääsy toteutuu Mitä tulemme tekemään Hallintoylilääkäri Jukka Pellinen 1 Mitä olemme

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Sosiaali- ja terveysjohtajien neuvottelupäivät Kuntatalo Toinen linja 14 Helsinki 14.2.2017 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 14.2.2017 1 Kansanterveystyö

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta

Lisätiedot

Katsaus menetelmien arviointiin Suomessa, mitä on saatu aikaan. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Ylilääkäri, HUS ja KYS

Katsaus menetelmien arviointiin Suomessa, mitä on saatu aikaan. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Ylilääkäri, HUS ja KYS Katsaus menetelmien arviointiin Suomessa, mitä on saatu aikaan Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Ylilääkäri, HUS ja KYS Terveydenhuollon käytettävissä olevat resurssit ovat rajalliset ja niiden

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta

Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta Kaupunginhallitus 304 12.09.2016 Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta 2156/00.01.00/2016 KHALL 12.09.2016 304 Taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on

Lisätiedot

SÄHKÖISTEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN PUHEEKSI OTTAMISEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN

SÄHKÖISTEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN PUHEEKSI OTTAMISEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN Terveyden edistämisen hyvien käytäntöjen kehittäminen ja välittäminen SÄHKÖISTEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN PUHEEKSI OTTAMISEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN Mervi Siekkinen, projektisuunnittelija TH hanke 20.10.2011

Lisätiedot

Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa?

Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa? Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa? Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden

Lisätiedot

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusrakenne Keski-Suomessa 2 Lähteet: 1) Tilastokeskus, THL, Kuntien sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015

Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Riitta-Liisa Reiterä kuntayhtymän johtaja riitta-liisa.reitera@karviainen.fi Palvelutasosuunnitelma 2013-2016 Palvelujen tarve: perustuu väestön

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arviointiylilääkäriverkosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön

Lisätiedot

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta 27.3.2014 Lapin keskussairaalan laajennushanke - mistä on kysymys? Lapin keskussairaalan auditorio Ounasrinteentie 22 Rovaniemi

Lisätiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Sote - Tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Joensuu 17.11.2017 Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen, THL 17.11.2017 Sairaaloiden tuottavuus

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

ARVOISA VASTAANOTTAJA,

ARVOISA VASTAANOTTAJA, ARVOISA VASTAANOTTAJA, Pyydämme Teitä osallistumaan tutkimukseen, jossa kartoitetaan gynekologisten laskeumaleikkausten menetelmiä, komplikaatioita ja vaikutusta elämänlaatuun Suomessa vuonna 2015. Tiedote

Lisätiedot

Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012

Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Perusterveydenhuollon kehittämisen haasteet ja mahdollisuudet/challenges and possibilities in developing primary health care Prof. Raimo Kettunen Raimo Kettunen

Lisätiedot

Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoito

Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoito Tuija S. Ikonen Heidi Anttila Helena Gylling Jaana Isojärvi Vesa Koivukangas Tuija Kumpulainen Pertti Mustajoki Suvi Mäklin Samuli Saarni Suoma Saarni Harri Sintonen Mikael Victorzon Antti Malmivaara Sairaalloisen

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

Teknologian hankintapäätökset sairaaloissa. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto

Teknologian hankintapäätökset sairaaloissa. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Teknologian hankintapäätökset sairaaloissa Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Uusien menetelmien arviointi sairaanhoitopiireissä Uusien menetelmien käyttöönotolle ei yleensä virallista, organisaatiotason

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Maakuntaorganisaation rakentaminen & TKI resurssit 5.2.12019 Maria Virkki, LT, EMBA Hallintoylilääkäri, PHHYKY SOTE-palvelujen vaikuttavuus ja terveyshyöty

Lisätiedot

Sepelvaltimotautipotilaan ohjaus oikea-aikaisesti pilotin esittely

Sepelvaltimotautipotilaan ohjaus oikea-aikaisesti pilotin esittely Sepelvaltimotautipotilaan ohjaus oikea-aikaisesti pilotin esittely Sydäntukihoitajien alueellinen koulutuspäivä 20.5.2016 Kehittäjäsairaanhoitaja Johanna Pekkilä, JYTE avosairaanhoito Alkutilanne Sepelvaltimotautia

Lisätiedot

Harvinaissairauksien hoito Suomessa. Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö

Harvinaissairauksien hoito Suomessa. Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö Harvinaissairauksien hoito Suomessa Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö Mitä ovat harvinaiset sairaudet? Määritelmä vaihtelee maittain, EU:n virallisen määritelmän

Lisätiedot

M058, M059, M060, M068, M069

M058, M059, M060, M068, M069 Taulukko 3. Reumahoidon alueelliset erot v. 1997, 2000 ja 2001 Kaikki nivelreumat M058, M059, M060, M068, M069 Hoitojaksot/10000as 01 Uudenmaan shp 12,8 12,8 0 % 0 15,6-18 % 02 Helsingin shp 13,0 13,3

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA POTILASOHJAUS HANKE 2009-2011 TEKONIVELPOTILAAN OHJAUS

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA POTILASOHJAUS HANKE 2009-2011 TEKONIVELPOTILAAN OHJAUS NÄYTTÖÖN PERUSTUVA POTILASOHJAUS HANKE 2009-2011 TEKONIVELPOTILAAN OHJAUS Hanke- esittely Tekonivelpotilaan hoitoketju Mitä potilasohjaus on? Nivelrikko sairautena ja nivelrikon hoito polvi ja lonkka Käypähoitosuositukset

Lisätiedot

Lihavuuden leikkaushoito

Lihavuuden leikkaushoito Lihavuus Timo Sane Lihavuuden leikkaushoito Leikkaus on tehokkain tapa saavuttaa pysyvä laihtumistulos. Kirurgisen hoidon ei ole toistaiseksi osoitettu vähentäneen potilaiden kokonaiskuolleisuutta, mutta

Lisätiedot

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Päivystys 2016 Messu- ja kongressikeskus Paviljonki Jyväskylä 16.- 17.11.2016 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 23.11.2016 1 Tältäkö tulevaisuuden sairaalaverkko näyttää?

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013 Anna-Maija Koivusalo 16.4.214 Kivuton sairaala projekti vuonna 213 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kahdeksannen kerran syksyllä 213 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä

Valtioneuvoston asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä LUONNOS 19.5.2016 Valtioneuvoston asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Systemaattinen hoito ja hoidonohjaus. Asiakasnäkökulma hoidon laadun kehittämiseen

Systemaattinen hoito ja hoidonohjaus. Asiakasnäkökulma hoidon laadun kehittämiseen Systemaattinen hoito ja hoidonohjaus Asiakasnäkökulma hoidon laadun kehittämiseen 1 Diabetesta sairastavien hoidon laadun ulottuvuudet Prosessit Resurssit Tulokset Vaikuttavuus Potilaskeskeisyys Oikea-aikaisuus

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 30.4.2010 tilanne 1 Yleistä 30.4.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Kokemuksia omaishoitajien tukemisesta ja tunnistamisesta syöpätautien poliklinikalla ja sydäntautien vuodeosastolla A32 Näkökulmia omaishoitajuuteen Erikoissairaanhoidossa

Lisätiedot

Onko Sotella rakennuksia ja seiniä?

Onko Sotella rakennuksia ja seiniä? Onko Sotella rakennuksia ja seiniä? Sessio 10 Toiminnan hallittu organisoiminen uudessa hallintorakenteessa Terveydenhuollon Atk-päivät Lahden messukeskus 24. - 25.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos

Lisätiedot

a Salomaa johtajaylilääkäri

a Salomaa johtajaylilääkäri Päivystysasetus -tiivistelmä- Pohtimolampi 7.11.2013 Eva Salomaa johtajaylilääkäri 1 Päivystysasetus voimaan 1.1.2015 Synnytystoiminnassa siirtymäaika 1.1.2017 asti siihen saakka pienet synnytyssairaalat

Lisätiedot

PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET. Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri

PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET. Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri / merkittävät kohdat 1. Luku Yleiset säännökset 2 Kiireellisen hoidon antaminen ja päivystyksen järjestäminen Kunnan tai kuntayhtymän on

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS

LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS sekä pituus- ja painotietojen kattavuus Avohilmo-rekisterissä (kerätty lastenneuvoloiden ja kouluterveydenhuollon terveystarkastuksissa) 1 AINEISTO JA MENETELMÄT

Lisätiedot

Sopimusohjauksen aluetilaisuus Jyväskylä

Sopimusohjauksen aluetilaisuus Jyväskylä Liite 8 Sopimusohjauksen aluetilaisuus 24.09.2014 Jyväskylä Päivystystoiminnan järjestäminen KSSHP:ssa TAUSTAA (1) Asetus perustuu Terveydenhuoltolakiin (2010) sekä hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan

Lisätiedot

1. Kuntayhtymän hallitus 107,

1. Kuntayhtymän hallitus 107, ; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 8/2017 1( 5) 1., KYS 21.os.2o17 ' sa S 2 8 p u r Ø / 3f S _ i 107 219/00.04.0112017 Pohjois -Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien

Lisätiedot

Hoitotakuu lastenpsykiatriassa

Hoitotakuu lastenpsykiatriassa Hoitotakuu lastenpsykiatriassa Lastenpsykiatrian professoreiden, ylilääkäreiden ja ylihoitajien kokous Turussa Lääninlääkäri, LT, psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen TYKS, T-sairaalan auditorio,

Lisätiedot

HOITOONPÄÄSY ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA

HOITOONPÄÄSY ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA HOITOONPÄÄSY ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA Tilanne 30.4.2018 Pirjo Häkkinen Satu Vuorio THL, Hoitoonpääsy erikoissairaanhoidossa -tilasto (30.4.2018 tiedonkeruu) 1 SAAPUNEET JA KÄSITELLYT LÄHETTEET 1.1. 30.4.2018

Lisätiedot

Lausunto: Valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Lausunto: Valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä HUS:n Huuli- ja suulakihalkiokeskus (HUSUKE) 15.6.2017 Lausunto: Valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Hankenumero: STM037:00/2017 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Samuli Saarni - Sidonnaisuudet

Samuli Saarni - Sidonnaisuudet Samuli Saarni - Sidonnaisuudet LT, FT, VTM, psykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri, psykoterapeutti, terveydenhuollon etiikan ja sosiaalipsykiatrian dosentti Konsultti ja työnohjaaja, osakas: Fraxinus

Lisätiedot

Mahalaukun kavennus- ja ohitusleikkauksen vaikutus tyypin 2 diabeetikon lääkkeiden käyttöön ja kustannuksiin kahden vuoden seurantatutkimus

Mahalaukun kavennus- ja ohitusleikkauksen vaikutus tyypin 2 diabeetikon lääkkeiden käyttöön ja kustannuksiin kahden vuoden seurantatutkimus ALKUPERÄISTUTKIMUS Timo Sane, Tuula Pekkarinen, Nabil Jaser, Anne Juuti, Leena Virtanen ja Marja Leivonen Mahalaukun kavennus- ja ohitusleikkauksen vaikutus tyypin 2 diabeetikon lääkkeiden käyttöön ja

Lisätiedot

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Kipuprojektin satoa Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Osaraportti: nykytilan kuvaus ja toimijoiden haastattelut

Lisätiedot

PALKOn avoin seminaari

PALKOn avoin seminaari PALKOn avoin seminaari 22.11.2016 22.11.2016 1 PALKOn jäsenet ja jaostot PALKON SUOSITUSPROSESSI Potilaat Viranomaiset (Kela ym.) Terveydenhuollon palveluiden järjestäjät Terveydenhuollon palveluiden tuottajat

Lisätiedot

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP Käytännön vaatimustaso: TEO edellyttää samaa laatustandardia kaikkialla maassa kaikkina vuorokauden aikoina.

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon kuntoutus nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat

Erikoissairaanhoidon kuntoutus nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat Erikoissairaanhoidon kuntoutus nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Kuntoutuksen erityispätevyystoimikunta, puheenjohtaja Kuntoutuspäivät,

Lisätiedot

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla

Lisätiedot

1. Palvelujen toimivuus

1. Palvelujen toimivuus VUOSITILASTO 2012 1. Palvelujen toimivuus Kriittiset Talous- Ero Toteumenestystekijät Tilin- Tilin- Muutos suunni- tavoit- tumis- Mittarit päätös päätös 12/11 telma teesta aste 2011 2012 (%) 2012 (määrä)

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain muutokset

Terveydenhuoltolain muutokset Terveydenhuoltolain muutokset Sote- ja aluehallintouudistus sekä varautuminen STM:n valmiusseminaari Haikon kartano Haikkoontie 114, Porvoo 26. - 27.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos STM 30.5.2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Pentti Itkonen Sosiaali- ja terveysministeriö 24.03.2013 1 Toimintaympäristö Palvelurakenteen muutokset Palvelurakenne uudistuu kansallisesti ja alueellisesti

Lisätiedot

Tupakastavieroituspalvelut perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa -missä mennään ja mihin suuntaan seuraavaksi

Tupakastavieroituspalvelut perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa -missä mennään ja mihin suuntaan seuraavaksi Tupakastavieroituspalvelut perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa -missä mennään ja mihin suuntaan seuraavaksi Reetta-Maija Luhta Suomen savuton sairaala koordinaattori Savuton sairaala-verkosto

Lisätiedot

Preoperatiivinen valmistelu päiväkirurgiassa. Marja Haapakoski ayl Hatanpään sairaala Tampere

Preoperatiivinen valmistelu päiväkirurgiassa. Marja Haapakoski ayl Hatanpään sairaala Tampere Preoperatiivinen valmistelu päiväkirurgiassa Marja Haapakoski ayl Hatanpään sairaala Tampere Hatanpään päiki Nykyinen Päikiyksikkö 11/2001 Tampere ja Pirkkala, yht.219 037 asukasta 4 leikkaussalia, 1.

Lisätiedot

Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen

Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen INTO-päivät, 6.11.2018 Dipoli Kaisa Huotari LT, Infektiolääkäri HUS, Tulehduskeskus, Peijaksen sairaala Tässä esityksessä jätän vähemmälle

Lisätiedot

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus 1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin

Lisätiedot

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa

Lisätiedot

Muistisairaan hoitomallia etsimässä

Muistisairaan hoitomallia etsimässä Muistisairaan hoitomallia etsimässä Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo Muistisairaudet Käypä hoito -työryhmän jäsen SIDONNAISUUTENI KAUPALLISEEN YRITYKSEEN VIIMEISEN 3

Lisätiedot

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus)

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) 1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos THM, esh Marja Renholm Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) LEKTIO 6.11.2015

Lisätiedot

PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN. Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN. Yhteisvoimin pakkoa vähentämään PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum 7.11.2014 J. Moring 1 Muutoksen tarve Suomi ja muut maat Viime vuosien kehitys 15.10.2014

Lisätiedot

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyttä edistävä yhteistyö tulevassa sotessa seminaari 19.3.2015 Toimitusjohtaja Aki Lindén 1 Terveyden edistäminen tarkoittaa

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi

Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi Päivi Koivuranta-Vaara LKT, hallintoylilääkäri Valinnanvapaus 1) Perusterveydenhuolto Oikeus valita

Lisätiedot

Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti?

Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti? Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti? Antti Haavisto antti.haavisto@phsotey.fi Päijät-Hämeen keskussairaala 26.4.2012 Preoperatiiviset tutkimukset Lab päiväkirurgiassa Onko mahdollista vähentää

Lisätiedot

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 159 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista HEL 2013-009003 T 00 00 03 Päätös päätti esittää

Lisätiedot