Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015"

Transkriptio

1 Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Riitta-Liisa Reiterä kuntayhtymän johtaja

2 Palvelutasosuunnitelma Palvelujen tarve: perustuu väestön määrään ja rakenteeseen rakennetekijöitä ovat mm. väestön ikärakenne, koulutus- ja tulotaso, elinkeinorakenne, sairastavuus ja sairastavuusprofiili Palvelutaso muodostuu: lain ja asetusten määrittämistä minimivaatimuksista palvelujen tuottamiselle kuntien toimintaan varaamista resursseista suhteessa väestön palvelutarpeeseen muista paikallisista linjauksista palvelujen laadun, tuotantotavan ja palvelurakenteen suhteen. Palvelutasosuunnitelma tarkentuu vuosittain laadittavissa talousarvioissa

3 Valtakunnallinen kehittäminen Kunta- ja palvelurakenteen muutos Suomessa Kuntarakennelaki muutokset 2013 Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä, lausuntoaika päättyy Järjestäminen Minkä erityisvastuualueen pohjalta perustettavaan sotealueeseen kunta haluaa kuulua Tuottaminen Näkemys tuottajasta Paljon on kiinni siitä, miten HUSin nykyinen toiminta järjestyy täällä Uudellamaalla. Miten sote-alue aikoo järjestää erikoissairaanhoidon tällä alueella.

4 Sairaanhoidon erityisvastuualueet ja sairaanhoitopiirit, väestö HYKS erva as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa kuntaa Etelä-Karjala kuntaa Kymenlaakso kuntaa KYS erva as. 68 kuntaa Pohjois-Savo kuntaa Etelä-Savo kuntaa Itä-Savo kuntaa Keski-Suomi kuntaa Pohjois-Karjala kuntaa OYS erva as. 68 kuntaa Pohjois-Pohjanmaa kuntaa Kainuu kuntaa Keski-Pohjanmaa kuntaa Lapin kuntaa Länsi-Pohja kuntaa TAYS erva as. 67 kuntaa Pirkanmaa kuntaa Etelä-Pohjanmaa kuntaa Kanta-Häme kuntaa Päijät-Häme kuntaa TYKS erva as. 62 kuntaa Varsinais-Suomi kuntaa Satakunta kuntaa Vaasa kuntaa Manner-Suomi as. 304 kuntaa Ahvenanmaa Koko maa as. 16 kuntaa as. 320 kuntaa etunimi sukunimi

5 12 Järjestämispäätös Sote-alue laatii joka neljäs vuosi tuottamis-vastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella järjestämispäätöksen Päätöksen on perustuttava väestön hyvinvointi- ja terveysseurantatietoihin, palvelutarpeeseen sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintaa ja taloutta koskeviin seurantatietoihin Alueen asukkaiden näkemykset otettava mahdollisuuksien mukaan huomioon etunimi sukunimi

6 14 Tuottamisvastuu kunnallisena toimintana Sote-alue päättää tuottamisvastuun antamisesta kunnalle ja ky:lle, jolla on tuottamisvastuun edellyttämä oma henkilöstö ja muut voimavarat. Tuottamisvastuuseen on kuuluttava: ehkäisevät, korjaavat ja hoitavat, kuntouttavat sekä muut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yhtenäisenä kokonaisuutena Sote-alue voi antaa suppeamman tuottamisvastuun sitä varten perustetulle ky:lle, jos siihen on asiakkaiden tarpeista tai palvelujen toteuttamisesta johtuva erityinen syy Sote-alue päättää kunnat ja ky:t, joilla on tuottamisvastuu 24/7 päivystyksestä ja päivystysalueeseen kuuluvat kunnat etunimi sukunimi

7 Palvelutasosuunnitelman ja talousarvion 2015 johtoajatuksia 1. Huolehditaan, että resurssit riittävät lakien ja asetusten määrittämään minimitasoon Näin vältetään, että aluehallintovirasto tms. puuttuvat toimintaan 2. Huolehditaan, että kivijalkapalvelut toimivat hyvin Kansanterveystyön vastaanotot, perussosiaalityö, kotihoito ja muut kotiin vietävät palvelut; ovat kaikista edullisimpia palveluita ja toimiessaan ottavat asiakkaan terveys- ja hyvinvointiongelmista kopin ajoissa 3. Jatketaan ns. allokointitehokkuutta ts. resurssien uudelleenkohdentamista kustannus- ja asiakasvaikuttavasti se on tapa, millä sote-palveluissa säästetään asiakkaat ovat olemassa (esim. ikäihmisten palvelujen osalta); kysymys on siitä, millaisilla palveluilla asiakas hoidetaan. Se tarkoittaa, ikäihmisten palvelujen entistä suurempaa linjaamista kotihoitoon perustuvaksi Laitospalveluiden vähentämistä Tehostetun asumispalvelun tarpeen hillitsemistä

8 Johtoajatuksia 4. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon työnjako Mikä tekee palvelusta erikoissairaanhoitoa Psykiatristen palvelujen uudelleen järjestely Lohjan sairaanhoitoalueella perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kesken Liittyy myös tapaan saada säästöjä resurssien uudelleen allokoinnin kautta 5. Vastaaminen yksilökohtaiseen palvelutarpeeseen vaikuttavammin Ostoista omaksi: asiakkaiden palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus on Karviaisen toimintaa

9 Rohkeaa hyötyjen realisointia vuonna 2015 Tehdyn kehitys- rakennemuutostyön hyötyjen realisointia Hoidon saatavuus pidetään vuoden 2014 tasolla lääkärinvastaanotolla ja suun terveydenhuollossa? Karkkilan erikoissairaanhoidosta hyötyjä puristettu sekä 2013 että 2014 Mielenterveyspalvelujen tuottaminen Karviaisessa: kehittäminen jatkuu (mm. päivätoiminta ja kotikäynnit ja työnjako eshn kanssa) Ikäihmisten palvelurakenteen muutokset Laitoshoidon purkaminen valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti Kotihoidon tuottavuuden lisääminen Tarkoituksenmukaiset asumispalvelut Lastensuojelun rakenne kodin ulkopuolelle sijoitusten ja avohuollon välillä pysyy vähintään vuoden 2014 tasolla 50/50/.

10 Rohkeaa realisointia Lisäresursseja ei esitetä Ostoista omaksi ei voida jatkaa (omille työntekijöille ei ole tiloja) Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on koko kunnan asia. Siihen tulee meidän panostaa yhdessä. Sosiaali- ja terveydenhuollossa se merkitsee ennalta ehkäisevää näkökulmana kaikessa toiminnassa. Karkkilan osalta rohkeaa realisointia auttaa nyt se työ, mitä olemme näinä vuosina yhdessä tehneet (asumispalvelutyöryhmä, erilaisia talouden tasapainotustyöryhmiä, hyvinvointitoimikunta, tilaryhmä)

11 Ikäihmisten palvelurakennemuutos ASUMISPALVELUPAIKAT IKÄIHMISET TP 2013-TA 2015 TOT 2014 Karkkila tammikuu kesäkuu TP 2013 TA / 12 Toivokoti Palvelukeskus ?? Ostetut ?? Yhteensä VUODEOSASTOPAIKAT TA / 12 Nummelan vuodeosasto Vihdin kkn vuodeosasto Karkkilan vuodeosasto Yhteensä

12 Asemantie Nummela PL Nummela Puh ,

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Kristina Wikberg, Johtaja, ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat Direktör, svenska och

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta

Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta 19.9.2014 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Hankintalainsäädännön uudistaminen Hankintalain uudistaminen - aikataulu

Lisätiedot

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Kuntajohtajapäivät 29.8.2014 Pori

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Kuntajohtajapäivät 29.8.2014 Pori Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Kuntajohtajapäivät 29.8.2014 Pori Lausuntokierros http://www.stm.fi/vireilla/lausuntopyynnot Lausuntoaika

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Pohjois Karjalan Sotetuotantoalue. Pekka Kuosmanen 1.9.2014

Pohjois Karjalan Sotetuotantoalue. Pekka Kuosmanen 1.9.2014 Pohjois Karjalan Sotetuotantoalue Pekka Kuosmanen 1.9.2014 MIKSI SOTE RAKENNEUUDISTUS? Talouden kestävyysvaje Peruspalvelut rapautuneet ESH/PTH/SOS rajapinnat ongelmana Tietotekniikan ongelmat 23.3.2014

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke Laajavuori SAIRAANHOIDON ERITYISVASTUUALUEET JA SAIRAANHOITOPIIRIT,

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen palvelutasosuunnitelma

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen palvelutasosuunnitelma Kaupunginhallitus 329 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 121 11.11.2013 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen palvelutasosuunnitelma 2013-2016 344/00.04.01/2013 Yhtymähallitus 27.08.2013 93 Kuntayhtymän johtajan

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 169/00.04.00/2014 KH 22.09.2014 211 Asian valmistelija: Merja Olenius, kunnanjohtaja, gsm 044 743 2217 Sosiaali-

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö 25.11.2014 Pekka Järvinen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvataan

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen

Lisätiedot

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT Sote- seminaari: Integraatiolla puhtia sote- palveluihin Kuntamarkkinat 11.9.2014 Palveluintegraation johtaminen ja talouden hallinta Erva- alueen näkökulma Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Avaus ja sote-uudistuksen tilanne Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Avaus ja sote-uudistuksen tilanne Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Avaus ja sote-uudistuksen tilanne 11.11. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntajakoselvittäjien työseminaari tiistaina 11. marraskuuta klo 10-15, Kuntatalon kokoustiloissa M 5 Seminaarin ohjelma:

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Vanhusneuvostoseminaari 22.9.2014. SOTE uudistus. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

Vanhusneuvostoseminaari 22.9.2014. SOTE uudistus. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen Vanhusneuvostoseminaari 22.9.2014 SOTE uudistus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen Sairaanhoidon erityisvastuualueet ja sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2013

Lisätiedot

Yhtymähallitus Talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma / /2014. Yhtymähallitus 95

Yhtymähallitus Talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma / /2014. Yhtymähallitus 95 Yhtymähallitus 95 14.10.2014 Talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma 2016-2018 32/02.02.00/2014 Yhtymähallitus 95 Ptky Karviaiselle on laadittu talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma vuosille

Lisätiedot

SOTE - uudistuksen mukanaan tuomat muutostarpeet

SOTE - uudistuksen mukanaan tuomat muutostarpeet SOTE - uudistuksen mukanaan tuomat muutostarpeet DRG-käyttäjäpäivät Vaasa 4. - Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote-uudistus Keskeinen sisältö. Oulu Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus Keskeinen sisältö. Oulu Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Keskeinen sisältö Oulu 23.9.2014 Kari Haavisto, STM Puheenvuoroni Tavoitteet ja keinot Uudistuksen keskeinen sisältö Uusi palvelurakenne Järjestämispäätös Ohjaus, suunnittelu ja kehittäminen

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo Lisätietoja

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo Lisätietoja Terveyskeskusten lääkäritilanne 4.10.2017 Julkaisuvapaa 11.1.2018 klo 10.00 Lisätietoja www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima/ Terveyskeskusten lääkäritilanne 2017 Kyselytutkimus terveyskeskusten

Lisätiedot

Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Esimerkkejä eroista: Erikoissairaanhoito Pohjoismaissa Tanska Norja Suomi Ruotsi Alueet Alueet (valtio) Lkm

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Olemmeko jälleen kerran lähtöruudussa? Uusi sosiaalihuoltolakiesitys ei puhu opetuksesta,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maskun kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuula Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Honkajoen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mauno Mäkiranta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Pohjois-Savon liiton kuntatalouspäivä Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 9.10.

Pohjois-Savon liiton kuntatalouspäivä Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 9.10. Pohjois-Savon liiton kuntatalouspäivä Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 9.10.2014 Muutoksen aika on täällä Kuntarakenneuudistus, kuntalaki, valtionosuusuudistus ja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sote uudistuksessa Pori Kirsi Varhila Ylijohtaja

Ajankohtaiskatsaus sote uudistuksessa Pori Kirsi Varhila Ylijohtaja Ajankohtaiskatsaus sote uudistuksessa Pori 31.10.2014 Kirsi Varhila Ylijohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 30.5.2017

Lisätiedot

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3

Lisätiedot

Sote-uudistus, ensihoito ja ensihoidon pätevyysvaatimukset

Sote-uudistus, ensihoito ja ensihoidon pätevyysvaatimukset Sote-uudistus, ensihoito ja ensihoidon pätevyysvaatimukset Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus -dialogi Anne Koskela hallitusneuvos, STM Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Sote - Tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Joensuu 17.11.2017 Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen, THL 17.11.2017 Sairaaloiden tuottavuus

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Laki opiskelija- ja oppilashuollosta (tulee voimaan ).

Laki opiskelija- ja oppilashuollosta (tulee voimaan ). Yhtymähallitus 41 29.04.2014 Selvitys perusturvakuntayhtymä Karviaisen säästötavoitteista vuosille 2014-2016 84/02.02.00/2013 Yhtymähallitus 41 Vihdin kunnanhallitus on pyytänyt perusturvakuntayhtymä Karviaiselta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sote-hanke

Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa siitä, miten alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan ja organisoidaan 1.1.2017 alkaen.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista?

Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? Lastensuojelun laatupäivä Tampereella 6.10.2010 Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? Materiaali paneelia varten Erikoistutkija Tarja Heino, THL Asiantuntija Kaisu Muuronen,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen viidelle alueelle Valtioneuvoston tiedote 23.3.2014 Alueet rakentuvat

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN ALUEVASTUU ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA GÖRAN HONGA 24.11.2011

TULEVAISUUDEN ALUEVASTUU ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA GÖRAN HONGA 24.11.2011 TULEVAISUUDEN ALUEVASTUU ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA GÖRAN HONGA 24.11.2011 MIKÄ MENI PIELEEN?? IKÄRAKENNE ELÄKEIKÄ RAIHNAISET VUODET RAJATON KYSYNTÄ RAJALLISET RESURSSIT HYVÄOSAISTEN RAKENNE SOSIOEKONOMINEN

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 1.9.216] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Heinäkuu 216 HEINÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria 27.2.2015 2500 2000 1500 1000 500 0 Nuorisopsykiatrian lähetteet 2009-2014 2009 2010 2011

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelujen tuottaminen Pekka Järvinen STM Keskeiset asiat Lakisääteinen julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan jatkossakin kunnallisena toimintana

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen Sairaaloiden tuottavuus 2015 Pirjo Häkkinen 23.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2015 Tilastoraportti 6/2017 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2015, sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku

Lisätiedot

Sote-uudistus. Tuula Haatainen

Sote-uudistus. Tuula Haatainen Sote-uudistus Tuula Haatainen 25.1.2013 Sote-palvelurakenne 2 25.1.2013 Tuula Haatainen Perustason kantokykyvaatimukset» Riittävän väestöpohjan lisäksi:» talouden kestävyys ja vakaus» riittävä osaaminen»

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Valtuustojen yhteisseminaari 25.8.2014. Reijo Vuorento. 25.8.2014 Varkaus

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Valtuustojen yhteisseminaari 25.8.2014. Reijo Vuorento. 25.8.2014 Varkaus Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Valtuustojen yhteisseminaari 25.8.2014 Reijo Vuorento 25.8.2014 Varkaus Kuntien uudistumisen kokonaisuus Rakennelaki Ohjaa uudistuksen eteneminen ja toteuttamistapa

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.4.215] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Helmikuu 216 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.3.217] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Tammikuu 217 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uusissa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uusissa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uusissa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteissa Kuopio Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 2 Susanna Huovinen 3 Susanna Huovinen 4 Susanna Huovinen

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely

Yksityishammaslääkärikysely Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa k 007 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (67 kpl,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Lauri Tanner 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

HYTE PÄIVÄT OULU 22.9.2014 Sote alue uudistusko?

HYTE PÄIVÄT OULU 22.9.2014 Sote alue uudistusko? HYTE PÄIVÄT OULU 22.9.2014 Sote alue uudistusko? Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2013 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner-Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusrakenne Keski-Suomessa 2 Lähteet: 1) Tilastokeskus, THL, Kuntien sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1 3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2008 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2282 kpl,

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017)

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Kunnanvaltuustojen seminaari Lahdessa 3.11.2009 Valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali ja terveyspalveluiden haasteet 1. Kustannukset kasvaneet

Lisätiedot

Sot e- u u d ist u s Järjestämislain keskeinen sisältö

Sot e- u u d ist u s Järjestämislain keskeinen sisältö Sot e- u u d ist u s Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäm inen. Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET

REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET 29.6.2016 SAMMANDRAG YHTEENVETO 04.08.2016 gho Maakuntien rahoituksen koelaskelmat STM 29.6.2016 Maakunta Asukasmäärä Soten ja Soten ja Maakuntien Maakuntien

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , , Lasten, nuorten ja TP 2013 TA 2014 Menot ajalta 1.1-31.3.2014 TP 2014 arvio josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot

Lisätiedot

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Anja Eerola Tauno Sinisalo 15.12.2006 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille

Lisätiedot

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa Erikoistutkija Riikka Shemeikka ja tutkija Hanna Rinne Kuntoutuspäivät 9.-1.3.215 Messukeskus,

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE JA VANHUSPALVELULAKI Anneli Kiljunen Kansanedustaja Sosiaali- ja terveysvaliokunnan vpj. Valtiovarainvaliokunnan jäsen Kelan valtuutettujen vpj. Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Talousarvion 2016 oheismateriaali

Talousarvion 2016 oheismateriaali Talousarvion 2016 oheismateriaali Lasten, nuorten ja TP 2014 TA 2015 TA 2016 josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Yhteiset toiminnot Asukasluku 379490,82 38003 9,99 426949

Lisätiedot

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Pentti Itkonen Sosiaali- ja terveysministeriö 24.03.2013 1 Toimintaympäristö Palvelurakenteen muutokset Palvelurakenne uudistuu kansallisesti ja alueellisesti

Lisätiedot

Maakuntavalmistelun poliittinen ohjaus ja linjaus (.2017 kyselyn pohjalta) Maakuntahallitus ohjaa Erillinen poliittinen ohjausryhmä ohjaa, maakuntahallitus tekee päätökset VATE-työryhmä tai muu ohjaa,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa:

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa: 1 Väliraportti (Luonnos) Karkkilan vuoden 2012 talousarvion sopeuttaminen Karkkilan kaupunginhallitus nimesi 7.11.2011 pitämässään kokouksessa työryhmän valmistelemaan esitystä PTKY Karviaisen toiminnan

Lisätiedot

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Henkilöstön asema sote-uudistuksessa Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (Luonnos 18.8.2014) 1 Lain

Lisätiedot

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp).

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp). Dnro 86/03/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp). Tarja Myllärinen, Johtaja, sosiaali- ja terveys

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.11.216] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Lokakuu 216 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Terveydenhuollon palveluntuottajat ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Eveliina Leinonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot