Liikkuva Huittinen VIII

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikkuva Huittinen VIII"

Transkriptio

1 Liikkuva Huittinen VIII

2 Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Ikävuosien myötä liikunnan merkitys meidän jokaisen hyvinvoinnin ja elämänilon ylläpitäjänä kasvaa. Monipuolisella ja säännöllisellä liikunnalla voimme huolehtia terveydestämme ja ehkäistä sairauksia sekä ylläpitää työkuntoamme ja toimintakykyämme. Kunnossa kaiken ikää -ohjelma on suunniteltu lisäämään yli 40-vuotiaiden hyvinvointia ja jaksamista. Valtakunnallisen ohjelman tukemat sadat paikalliset hankkeet ovat innostaneet keski-ikäisiä liikunnan ja terveellisemmän elämäntavan pariin jo useamman vuoden ajan. Ohjelman tavoitteena on näiden hankkeiden kautta saada yhä enemmän keski-ikäisiä ja ikäihmisiä liikkumaan säännöllisesti ja monipuolisesti, koska hyvä peruskunto on jokaisen perusta arjessa jaksamiseen. Ohjelma kannustaa osallistumaan eri liikuntaharrastuksiin ja korostaa arki- ja hyötyliikunnan merkitystä kunnon ylläpitäjänä. Liikkuva Huittinen -hanke on osa valtakunnallista ohjelmaa. Tässä esitteessä esitellyt liikuntaryhmät ovat kaikki sopivia pitkään liikkumatta olleille tai liikuntaa harrastamattomille. Liikuntaryhmissä tavoitteena on parantaa osallistujien yleiskuntoa, kestävyyttä sekä lihasvoimaa. Jokainen etenee liikuntaryhmissä oman kuntonsa mukaisesti. Liikunnan on oltava mukavaa! Positiiviset kokemukset ja kunnon kohoaminen asteittain toimivat varmasti jokaisen kannustimena. Liikunnan parista löydämme uusia ystäviä, jotka lähtevät kanssamme liikkumaan ja tukevat tavoitteiden saavuttamisessa. Huittisten kaupungin KKI-toiminta Huittisten kaupungin vesiliikuntaryhmät ovat vedessä tehtävää ryhmäliikuntaa, jossa kehitetään kestävyys- sekä lihaskuntoa ja harjoitetaan tasapaino- sekä koordinaatiokykyä käyttäen hyväksi veden vastusta ja/tai eri välineitä. Osallistumismaksu on uimahallin kertamaksu + 2 /kerta. Huittisten kaupunki Risto Rytin katu HUITTINEN Puh. (02) kaupunki@huittinen.fi Työikäisten/senioreiden päivävesijumppa sekä vesikuntopiiri on kaikenkuntoisille suunnattua vesiliikuntaa. Kevennetty vesijumppa on miehille ja naisille omat matalan kynnyksen vesiliikuntaryhmät. Työikäisten vesijumppa on rytmikästä ja kovatempoista vesiliikuntaa eri välineitä hyödyntäen. Tuolijumppa sisältää venyttäviä, tasapainoa ja koordinaatiokykyä kehittäviä harjoituksia, verenkiertoa vilkastuttavia lihaskuntoliikkeitä sekä hapenottokykyä parantavia reippaampia liikkeitä. Tuolijumppa sopii kaikenkuntoisille liikkujille. Osallistumismaksu on 1,50 /kerta. KKI-salivuoro on kaikenikäisille työikäisille, jotka haluavat kohentaa tai ylläpitää fyysistä ja henkistä kuntoaan. Alkulämmittely, ohjattuja lihaskuntoliikkeitä, keppijumppaa ja pelituokio Huhkolinnassa.

3 Terveyskeskuksen fysioterapia Osallistumismaksu kaikissa ryhmissä 20 /lukukausi. Kevyt kuntoliikunta soveltuu henkilöille, joilla on lieviä tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Kevyempi vaihtoehto perinteiselle naisten kuntoliikunnalle. Kintturyhmä on alaraajojen nivelliikkuvuuksien, lihasvoiman ja kestävyyden sekä lihasjoustavuuden parantumiseksi tähtäävää liikuntaa. Kohderyhmänä erityisesti polvi- ja lonkkakuluma-asiakkaat. Kuntosaliryhmä aloittelijoille on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät aiemmin ole harjoitelleet kuntosalilla. Tutustutaan kuntosalilaitteisiin ja monipuoliseen lihaskuntoharjoitteluun kuntosalilla. Kuntosaliseniorit (I, II, III ja IV) on tarkoitettu henkilöille, joiden toimintakyky ja fyysinen aktiivisuus on jo hieman heikentynyt. Liikunnantarkoituksena on kuntosalilaittein lihasvoiman ja -kestävyyden, tasapainon sekä nivelliikkuvuuden parantuminen. Kuntosaliryhmä (itsenäinen) on tarkoitettu henkilöille, jotka alkuohjauksen jälkeen itsenäisesti harjoittelevat kuntosalilla. Tavoitteena on kannustaa itsenäiseen liikuntaharrastukseen ja lisätä lihasvoimaa ja -kestävyyttä. LIPAKE-jatkoryhmä on tarkoitettu liikuntapalveluketjun asiakkaille, jotka ovat tutustuneet kuntosaliharjoitteluun. Kuntosaliharjoittelun tavoitteena on lihasvoiman lisääminen ja hengitys- sekä verenkiertoelimistön kunnon parantuminen. Se on teholtaan vaihteleva matatehoisesta-kohtalaiseen. Ryhmää ohjaa fysioterapeutti ja/tai vertaisliikuttajaohjaaja. LIPAKE -kahvakuula ja kuntosali on liikuntapalveluketjun asiakkaille tarkoitettu ryhmä, jossa tutustutaan kahvaharjoitteluun, parannetaan ryhtiä ja lihasten toimintakykyisyyttä kuntosaliharjoittelulla. LIPAKE-kuntosali on liikuntapalveluketjun asiakkaille tarkoitettu ryhmä, jossa tutustutaan kuntosaliharjoitteluun ja parannetaan lihasvoimaa sekä lihasten joustavuutta. Neurologisessa ryhmässä on tavoitteena säilyneiden taitojen ja päivittäisten toimintojen ylläpysyminen. Tasapainon, lihasvoiman ja nivelliikkuvuuksien parantuminen. Niska-selkäryhmä (I ja II) on niska- ja selkävaivoja ennaltaehkäisevää ja parantavaa liikuntaa. Tuntiin sisältyy lyhyt teoriaosuus. Olkapääryhmä on tarkoitettu henkilöille, joilla on olkapään alueen vaivoja, tai ovat olleet/ovat menossa olkapään toimenpiteeseen. Tavoitteena on olkanivelen liikkuvuuden ja yläraajojen toimintakykyisyyden parantuminen. Ryhmä kokoontuu sopimuksen mukaan. Tasapainoryhmä on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo hieman vaikeuksia tasapainon heikentymisen vuoksi liikkua. Tuoliseniorit-ryhmän tavoitteena on kävelykyvyn, liike- ja toimintakyvyn sekä tasapainon parantuminen. Ukkojumppa on tarkoitettu miehille, joilla on jokin neurologinen oireisto. Tavoitteena on säilyneiden taitojen ylläpysyminen, lihasvoiman ja tasapainon parantuminen. Kansalaisopiston KKI-kurssit Aamuvesijumppa (A ja B) on reipasta vesijumppaa musiikin ja välineiden avulla. Asahi-terveysliikunnassa on kiteytetty yksinkertaisiin liikkeisiin itämaisten lajien terveysvaikutukset. Liikkeet on suunniteltu ergonomisesti oikeaoppisesti korostaen selän oikeaa asentoa. Vaikuttaa kehon yleiseen hyvinvointiin: verenkierto, hengitystekniikka ja tasapaino paranevat, mieli rauhoittuu, lihaksisto vahvistuu ja oppii rentoutumaan. Asahi sopii kaikille eikä vaadi aikaisempaa liikuntakokemusta. Eläkeläisten lentopallo on leppoisaa lentopalloa miehille ja naisille. Itämainen tanssi on tanssin iloa, jossa ei välineitä tarvita! Kaikenikäisille ja -kuntoisille. Tehokasta, mutta hellävaraista nivelille. Auttaa kehittämään keskivartalon syviä vatsa- ja selkälihaksia sekä lantionpohjan lihaksia. Tuo myös apua selkävaivoihin ja parantaa ryhtiä. Vasta-alkajat sekä jo tanssineet, tervetuloa! Jooga (1 ja 2) / Joogaa naisille ja miehille tunnit ovat itsestä huolehtimista. Harjoitukset ovat kuin hidasta voimistelua. Oikean hengityksen ja rentoutumisen tavoitteena on kehon ja mielen hyvinvointi. Alusta mukaan. Kansantanssit Kevyt kuntojumppa naisille ja miehille on tehokasta tasapainoa ja lihaskuntoa ylläpitävää peruskuntojumppaa, välineillä tai ilman. Kuntojumppa naisille ja miehille on reipasta peruskuntojumppaa. Lihaskuntoa ja tasapainoa kehittävää liikuntaa kaikenikäisille ja -kuntoisille.

4 Kuntoliikunta naisille -tunnilla huolellinen alkulämmittely, tutut ja uudet liikuntavälineet sekä loppuvenyttelyt johtavat uusiin liikeratoihin. Kiinteytys, vahvuus, tasapaino ja liikkuvuus kasvavat toisiaan tukien. Kuntonyrkkeily (A ja B, yli 14-vuotiaille) -ryhmät on tehokasta kuntoliikuntaa nyrkkeilyn helppoja tekniikoita ja harjoitteita hyväksikäyttäen. Potkutekniikat tuovat treeniin vaihtelevasti haastetta ja aktivoivat samalla koko kehon käyttöön. Mukaan nyrkkeilyhanskat, jos sellaiset omistat, sekä juomista ja jumppa-alusta. Lavatanssin alkeet -ohjelma: valssi, foksi, bugg, hidas valssi, humppa/kävelyhumppa, jenkka, fusku, tango, rumba/cha cha, masurkka. Henkilöille, jotka eivät osaa tanssia. Sopii myös kertaajille. Voit suorittaa koko kurssin tai osia. Lavatanssin jatko -ohjelma: ja tangoja, ja bugg, ja hidas valssi, ja fusku, hitaiden tanssiminen, rumba/cha cha. Niille, jotka osaavat jo perusaskeleet tai ovat tanssillisesti edistyneitä ja haluavat syventää tanssitaitoa sekä viemistä ja seuraamista. Voit suorittaa koko kurssin tai osia. Miesten kuntopiiri on kiertoharjoittelua omaan tahtiin kuntoiluvälineillä. Tuttuja liikkeitä ja uusia vinkkejä liikkumisen iloksi ja tueksi. Huolellinen alkulämmittely ja lihashuolto loppuvenyttelyineen. Naisten monipuolinen liikunta -tunnilla helpot askelsarjat tukevat koordinaatiota sekä nostattavat sykettä. Lihaskuntoliikkeissä keskitytään vartalon hallintaan ja vahvistamiseen. Kuntoiluvälineet tuovat vaihtelevuutta ja uusia ideoita liikkumiseen. Lihashuolto alkulämmittelyineen ja loppuvenyttelyineen ovat tärkeässä osassa. Muokkausjumppa on reipasta menoa hyvällä sykkeellä. Aerobisen osuuden lisäksi tehokas lihaksia kiinteyttävä osuus. Lopuksi venyttely. Niska-, hartia- ja selkäryhmä on fysioterapeutin ohjaamaa voimistelua työikäisille ja ikääntyneille, jotka haluavat lisätä kehon syvien lihasten voimaa sekä parantaa ja ennaltaehkäistä niska- ja selkävaivoja. Ei edellytä aikaisempaa liikuntataustaa. Oma alusta mukaan. Pilates (perustaso) on tehokas ja miellyttävä kehonhallintamenetelmä, joka parantaa kehon lihastasapainoa, joustavuutta ja ryhtiä. Sopii sekä aloittelijoille että lajia jo hieman tunteville ikään katsomatta. Etenemme helpommista valmistavista liikkeistä kohti haastavampia klassisen repertuaarin liikkeitä. Harjoituksia varioidaan osallistujien tarpeiden mukaan. Tavoitteena on, että hengitys ja keskittyminen yhdistyvät hallittuun ja virtaavaan liikkeeseen. Ota mukaan mukavat, liikkumiseen sopivat vaatteet, pieni pyyhe, juomapullo ja jumppamatto. Seniorien tanssikurssi -ryhmässä opetellaan ryhmän tason ja toiveiden mukaan eri tansseja. Seniorijumppa on suunnattu seniori-ikäisille naisille ja miehille. Kevyitä liikkuvuusharjoituksia tukija liikuntaelimistölle tasapainoa ja koordinaatiota kehittäen. Liikkeet suoritetaan tuolilla tai pystyasennossa. Vauhtia viikkoon Lihaskunto, syke, tasapaino, ryhti, nivelliikkuvuus ja kehonhuolto. Oma alusta mukaan Vauhtia viikkoon (kevyt) Lihaskunto, tasapaino, ryhti, nivelliikkuvuus ja kehonhuolto. Oma alusta mukaan Venyttelemällä vetreäksi on staattisia, dynaamisia ja toiminnallisia venytysliikkeitä sekä liikkuvuusharjoituksia ja palautumiseen vaikuttavia lihashuoltotoimia. Vesijumppa 1 on tehokasta liikuntaa reippaan musiikin tahdissa toisinaan välineitä apuna käyttäen. Kurssimaksu sisältää uimahallimaksun. Vesijumppa 2 on tehokasta vesijumppaa musiikin ja välineiden avulla.

5 Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry Jäsenmaksut: aikuinen 10 euroa + toimintamaksu 70 euroa alle 19-vuotiaat 10 euroa + toimintamaksu 40 euroa Cirquit Training on tehokas matalan kynnyksen kiertoharjoittelutunti, jossa tehdään eri lihaskuntoliikkeitä oman kehon painolla tai vaihtoehtoisesti pienillä käsipainoilla. Tunnin aluksi lämmitellään ja lopuksi venytellään ja kaiken tämän kruunaa mahtava musiikki! Gymnaestrada Ikinainen-ryhmä on tarkoitettu eläköitymässä tai eläkkeellä oleville erikuntoisille naisille, jotka haluavat lisätä liikkumiseensa monipuolisuutta ja/tai heille, jotka eivät ole aiemmin harrastaneet ryhmäliikuntaa. Ryhmässä ei tavoitella huippukuntoa, liikkeitä tehdään omaan tahtiin kuitenkin niin että hengästyy. Tunneilla käytetään välineitä ja harjoitteiden vaikeusaste on helppo-keskivaikea. Ikivireät-ryhmä on suunnattu 60+ -ikäisille. Tunnit ovat rauhallisesti ja turvallisesti eteneviä. Tunnin rakenteena on alkuverryttely erilaisin askelkuvioin, lihaskuntoliikkeet ja venyttelyt. Korsetti kuntoon -jumpassa keskitytään keskivartalon hallintaan ja tasapainoon. Alussa on kehon herättelevä lämmittely, jonka jälkeen keskitytään lihaskunto- ja tasapainoliikkeisiin. Lopussa on palauttava venyttely. Sopii aloittelijoista harrastaneempiin, joille syvien vatsa- ja selkälihasten hallinta on tärkeää. Lavis on helppoa, hauskaa ja hikistä tanssillista liikkumista lavatanssimusiikin tahtiin. Sopii kaikille, et tarvitse paria vain tanssiin sopivat kengät. Muokkausjumppa soveltuu erikuntoisille naisille, jotka haluavat parantaa lihaskuntoharjoittein keskivartalon ja raajojen lihasten voimaa sekä joustavuutta. Tunnit koostuvat alkuverryttelystä, lihaskuntoosuudesta ja venyttelyistä. Tunnit ovat keskitasoa teholtaan ja vaikeustasoltaan. Naisten kuntosali on tarkoitettu kaikille naisille, joiden tavoitteena on ylläpitää ja kehittää lihaskuntoaan kuntosaliharjoittein. Tunnin intensiteetti on kohtalainen ja vaikeustaso tunneilla on kevyt-keskiraskas. Reiskat (miesten kuntoliikunta) on rennosti ohjattu kuntoliikuntaryhmä miehille. Sisältää alkulämmittelyn, monipuolisen lihaskunto-osuuden erilaisilla välineillä, liikkuvuus- ja joustavuusharjoitteet. Helpohko vähitellen vaativammaksi etenevä tunti. Sopii kaikille miehille. Tanssillinen voimistelu aikuisille -tunti on tanssin ja voimistelun yhdistävä, suomalaiseen naisvoimisteluun pohjautuva laji, joka liikuttaa suurta joukkoa suomalaisia nuoria ja varttuneempiakin naisia. Tanssillisessa voimistelussa tunnit alkavat aivan perusasioista, joten kaikki kiinnostuneet voivat tulla mukaan. Tehotreeni -tunnin tavoitteena on parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa, lihaskuntoa, koordinaatiota sekä tasapainoa. Tarkoitus on myös kuormittaa jonkin verran nivelrakenteita ja tätä kautta vahvistaa luustoa.terveyskuntoa kehittävä tunti sopii jo jonkin verran liikkuneille ja aktiiviliikkujille. Treenimix -tunti on sekoitus kehopainoharjoituksia, dynaamisia ja staattisia lihaskuntoharjoituksia sekä aerobisia harjoituksia. Treenimix soveltuu kaikenkuntoisille naisille ja miehille.tunnin tehoa on helppo säädellä oman kunnon mukaan. Vaikeustasoltaan tunnit ovat helppoja, perusliikkeistä koostuvia. Zumba on tanssillinen kuntoliikuntatunti. Tunti sopii kaikille ja kaikenkuntoisille. Liiku lattarimusiikin tahdissa hymy huulilla. Huittisten Liikuntakeskus Spiraali Kertamaksu euroa, 10-kortti euroa HIIT on koko kropan intensiivitreeni, jossa treenataan korkealla sykkeellä tehokkaiden ja yksinkertaisten liikkeiden kera. Treeni kehittää lihaskuntoa, hapenottokykyä ja ketteryyttä. Liikkeet voit tehdä oman kunnon mukaan, omaan tahtiin. Ei sisällä koreografioita. JammaJamma on hauska ja tehokas tanssillinen tunti, jonne uskaltautuu mukaan milloin tahansa. Tunnilla nautitaan monipuolisesta musiikista ja tanssitaan eri musiikkityylien inspiroimien liikkeiden ja fiiliksen mukaan. Jokainen tanssii omalla tasollaan, joten ei ole väliä vaikka olisit vasta-alkaja. JammaJamma saa sinut ihastumaan tanssin maailmaan ja antaa iloista energiaa koko viikoksi. Kehonhuolto-tunti sisältää lyhyen lämmittävän osuuden jossa hyödynnetään osaksi pilatesharjoittelun pääperiaatteita. Koko kehon lihaksisto käydään tunnilla rauhallisesti ja monipuolisesti läpi. Tunnin huollon jälkeen olo on rentoutunut, mieli levollinen sekä lihaksiston kireydet vähentyneet. Tämä tunti sopii kaikille kehon huollosta ja hyvinvoinnista kiinnostuneille.

6 Les Mills BodyAttack on aerobista kuntoa kohottava treeni, joka parantaa myös voimaa ja kestävyyttä. Tunti koostuu tehokkaista intervalliosuuksista, joissa kuntoa kohottavat liikkeet vuorottelevat funktionaalisilla voimaa ja vartalon hallintaa kehittävillä liikkeillä. Dynaamiset liikkeet ja energinen musiikki motivoivat pääsemään oman treeninsä tavoitteisiin. Tunti sopii sinulle, jos haluat tulla vahvemmaksi, kohottaa kuntoa, kuluttaa energiaa tai kehittää kestävyyttä. Liikkeiden vaihtoehtoiset suoritustavat tekevät tunnista sekä aloittelijoille että kokeneemmillekin kävijöille sopivan. Les Mills BodyCombat on nopeatempoinen ja tehokas tunti, jossa yhdistellään tekniikoita erilaisista itsepuolustuslajeista kuten nyrkkeilystä, karatesta, chi stä, taekwondosta ja potkunyrkkeilystä. Tunnit koostuvat erilaisista sarjoista, jotka kestävät aina yhden vauhdikkaan ja mukaansa tempaavan kappaleen verran. Les Mills BodyPump on tehokas lihaskuntotunti, jossa voimatangon ja painojen avulla saadaan monipuolinen treeni koko keholle. Tunnit eivät sisällä monimutkaisia askelsarjoja tai koreografioita, joten pääset helposti alkuun ja huomaat tulokset nopeasti. Jokainen osallistuja voi valita käyttämänsä painot omaan kuntoonsa ja tasoonsa sopiviksi tämä helpottaa lajin kokeilua ja oikeiden liikeratojen harjoittelua entisestään. Miesten / naisten ohjattu kuntosali on helppo ja turvallinen tapa aloittaa kuntosaliharjoittelu. Jokaisen tunnin alussa käydään liikkeet ja niiden suoritustekniikat läpi ammattitaitoisen ohjaajan opastuksella. Harjoittelu suoritetaan niin sanottuna kiertoharjoitteluna. Tällä tunnilla jokainen pystyy tekemään omaan tahtiin ja oman kuntonsa mukaan tehokkaan kokovartalotreenin. PilatesHealth -harjoittelun tavoitteena on edistää kehonhallinnan kautta hyvinvointia ja mielen tasapainoa. PilatesHealth sopii kaikille ikään ja taustaan katsomatta. Tunnin pohjana ovat Joseph Pilateksen kuusi perusperiaatetta: keskittyminen, kehon keskustan käyttö, kontrolli, tarkkuus, liikkeen virtaus ja hallittu hengittäminen. Tunnit kehittävät voimaa ja liikkuvuutta sekä antavat hyvää oloa. Alkavat kurssit: Reisi-vatsa-pakara (RVP) -tunti on tehokas täsmätunti reisille, vatsalle ja pakaroille. Tunti sisältää helpon alkulämmittelyn, tehokkaan lihaskunto-osuuden sekä venyttelyn. Tunti sopii kaikille lihaskuntoharjoittelusat pitäville. Spiraali Cross Training -tunnilla yhdistellään voima-, kestävyys-, ja kehonpainoharjoittelua monipuolisella tavalla. Tunneilla hypitään, juostaan, käytetään kahvakuulia, levytankoja, käsipainoja sekä oman kehon painoa (kaikkiin liikkeisiin saatavilla myös helpotetut vaihtoehtoliikkeet). Tunti sopii kaikille iästä ja kuntotasosta riippumatta; tempoa tunneilla voit säädellä oman tasosi mukaan. Ei sisällä askelsarjoja. Street Workout -harjoittelu tapahtuu lähes pelkästään oman kehon painolla. Tunnin aikana voidaan käydä läpi joko koko kroppa tai vaihtoehtoisesti keskittyä enemmän vain muutamaan lihasryhmään. Street Workout sopii kaikentasoisille liikkujille, sillä kaikista liikkeistä löytyy variaatioita helposta vaikeaan. Tunneilla tutuiksi tulevat ainakin erilaiset etunojapunnerrus-, kyykky- ja pystypunnerrusvariaatiot sekä useat keskivartalon lihaksiston liikkeet. Lisäksi liikkeitä tehdään paljon leuanvetotangolla, renkailla ja nojapuilla sekä puolapuilla. Kyseinen treenimuoto kehittää niin lihaskuntoa, tasapainoa kuin liikkuvuuttakin. Tunnille otetaan max. 15 treenaajaa samanaikaisesti. Paikkavaraukset vastaanottoon. Toiminnallinen tehotreeni -tunti sisältää voima-, kestävyys, kehonhallinta- ja koordinaatioharjoitteita oman kehon painolla sekä pienvälineiden kanssa mm. kahvakuula ja levypainot. Tunti soveltuu kaiken ikäisille ja kuntoisille sillä liikkeet tehdään omaan tahtiin ja jokaiselle soveltuvien vaihtoehtojen mukaan. Ei sisällä askelsarjoja. Lopussa venyttelyt Kaikkien tuntien lopussa on venyttely.

7 Erityisryhmien liikunta Huittisten kaupungin erityisryhmien liikunnalla tarkoitetaan niiden väestöryhmien liikuntaa, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan, ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista. Huittisten Seudun Diabetesyhdistys kuntosali keilaus sisäcurling lentopallo vesijumppa Huittisten Seudun Invalidit ry vesijumppa Syöpäyhdistys vesijumppa Huittisten Reumayhdistys tuolijumppa reumavoimistelu sisäcurling Huittisten kaupunki Nuoriso- ja liikuntapalvelut veteraanien vesijumppa kevennetty vesijumppa, naiset/ miehet tuolijumppa Kansalaisopisto niska-, hartia- ja selkäryhmä Huittisten Terveyskeskuksen fysioterapia ukkojumppa tuoliseniorit tasapainoryhmä LiPaKe-kuntosali LiPaKe -kahvakuula ja kuntosali neurologinen ryhmä kintturyhmä kevyt kuntoliikunta niska-selkäryhmä I ja II olkapääryhmä kuntosali aloittelijoille vetreät seniorit kuntosaliryhmä itsenäinen kuntosaliseniorit I IV

8 Huittisten kaupunki Nuoriso- ja liikuntapalvelut TYÖIKÄISTEN/SENIORIEN PÄIVÄVESIJUMPPA Maanantai klo Uimahalli ( (ei ), (ei 19.2.)) HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY Maanantai klo VESIJUMPPA Uimahalli ( (ei ), (ei 19.2.)) VETERAANIEN VESIJUMPPA Tiistai klo Uimahalli ( (ei ), (ei 20.2.)) TYÖIKÄISTEN VESIJUMPPA Tiistai klo TYÖIKÄISTEN VESIJUMPPA Tiistai klo Uimahalli ( (ei ), (ei 20.2.)) TUOLIJUMPPA Keskiviikko klo ( (ei ,18.10.), (ei 21.2.)) KKI-SALIVUORO Keskiviikko klo Urheilutalo Huhkolinna ( (ei ), (ei 21.2.)) SYÖPÄYHDISTYS Torstai klo VESIJUMPPA Uimahalli ( ( ei ), (ei 22.2.)) TYÖIKÄISTEN VESIJUMPPA Torstai klo TYÖIKÄISTEN VESIKUNTOPIIRI Torstai klo Uimahalli ( ( ei ), (ei 22.2., 29.3.)) TYÖIKÄISTEN / SENIOREIDEN PÄIVÄVESIJUMPPA Perjantai klo Uimahalli ( ( ei ), (ei 23.2.)) KEVENNETTY VESIJUMPPA, NAISET Perjantai klo KEVENNETTY VESIJUMPPA, MIEHET Perjantai klo Uimahalli ( ( ei ), (ei 23.2.)) Huittisten Reumayhdistys TUOLIJUMPPA Tiistai klo Urheilutalo Huhkolinna Joka toinen tiistai CURLING Tiistai klo Urheilutalo Huhkolinna Joka toinen tiistai REUMAVOIMISTELU Keskiviikko klo Sammun koulu Terveyskeskuksen fysioterapia TERVEYSKESKUS UKKOJUMPPA Tiistai klo TUOLISENIORIT Tiistai klo TASAPAINORYHMÄ Tiistai klo LIPAKE-KUNTOSALI Tiistai klo

9 Terveyskeskuksen fysioterapia jatkuu... NEUROLOGINEN RYHMÄ Keskiviikko klo KINTTURYHMÄ Keskiviikko klo KEVYT KUNTOLIIKUNTA Keskiviikko klo NISKA-SELKÄRYHMÄ I Keskiviikko klo NISKA-SELKÄRYHMÄ II Keskiviikko klo OLKAPÄÄRYHMÄ Torstai klo KUNTOSALI ALOITTELIJOILLE Perjantai klo LIPAKE -KAHVAKUULA JA KUNTOSALI Perjantai klo URHEILUTALO HUHKOLINNA VETREÄT SENIORIT Tiistai klo KAARIRANNAN KUNTOSALI KUNTOSALISENIORIT I Keskiviikko klo KUNTOSALISENIORIT II Keskiviikko klo KUNTOSALIRYHMÄ itsenäinen Keskiviikko klo KUNTOSALISENIORIT III Torstai klo KUNTOSALISENIORIT IV Torstai klo KUNINKAISTEN KOULUTUS JA KULTTUURIKESKUKSEN KUNTOSALI LIPAKE-JATKORYHMÄ Torstai klo Huittisten Diabetesyhdistys Voimistelu ja Liikunta ry IKIVIREÄT Lauttakylän lukio Maanantai klo IKINAINEN SISÄCURLING Lauttakylän lukio Torstai Maanantai klo klo KAHVAKUULA Urheilutalo Huhkolinna Lauttakylän lukio Lisätietoja Maanantai Matti Suuniitty, p klo ZUMBA LENTOPALLO HAYO Perjantai Tiistai klo klo Lauttakylän lukio Lisätietoja Sirpa Rekola, p NAISTEN KUNTOSALI HAYO Tiistai klo VESIJUMPPA Ajankohdat ilmoitetaan kerran kuukaudessa Lauttakylä- ja MUOKKAUSJUMPPA Sammun koulu Alueviesti-lehtien Keskiviikko järjestöpalstalla. Lisätietoja klo Aarne Matintalo, p. LAVIS Lauttakylän lukio 040 Keskiviikko klo HIIT Lauttakylän lukio Keskiviikko klo REISKAT Suttilan koulu Keskiviikko klo KORSETTI KUNTOON Lauttakylän lukio Torstai klo Huittisten Liikuntakeskus Spiraali NAISTEN OHJATTU KUNTOSALI Maanantai klo MIESTEN OHJATTU KUNTOSALI Maanantai klo ( , ) MIESTEN OHJATTU KUNTOSALI Keskiviikko klo ( , ) NAISTEN OHJATTU KUNTOSALI Torstai klo ( , ) NAISTEN OHJATTU KUNTOSALI Sunnuntai klo ( , ) Kaikki ohjatut tunnit ja aikataulut löydät osoitteesta:

10 Kansalaisopiston KKI-kurssit VAUHTIA VIIKKOON (KEVYT) Maanantai klo VAUHTIA VIIKKOON Maanantai klo Kuninkaisten liikuntasali ( , ) ELÄKELÄISTEN LENTOPALLO Perjantai klo Kuninkaisten liikuntasali ( , ) PILATES (PERUSTASO) Perjantai ( ) klo PILATES (PERUSTASO) Perjantai ( ) klo Lauttakylän lukion liikuntasali SAMPU JOOGA 1 Maanantai klo JOOGA 2 Maanantai klo Sammun koulu ( , ) ASAHI-TERVEYSLIIKUNTA Keskiviikko klo Sammun koulu ( , ) LAVATANSSIN ALKEET Sunnuntai klo LAVATANSSIN JATKO Sunnuntai klo Sammun koulu ( ) MUUT KYLÄT KUNTOJUMPPA NAISILLE JA MIEHILLE Rekikoski, Kylätalo Maanantai klo Räikkä, Irjan pirtti Maanantai klo Karhiniemi, Kyläkartano Maanantai klo ( , ) NAISTEN MONIPUOLINEN LIIKUNTA Tiistai klo Loima, Länsi-Suomen opisto ( , ) KUNTONYRKKEILYN A (yli 14-v.) Tiistai klo KUNTONYRKKEILYN B (yli 14-v.) Tiistai klo Suttila, Suttilan koulu ( , ) NISKA-, HARTIA- JA SELKÄRYHMÄ Keskiviikko klo VENYTTELEMÄLLÄ VETREÄKSI Keskiviikko klo Suttila, Suttilan koulu ( , ) ITÄMAINEN TANSSI Keskiviikko klo Loima, Länsi-Suomen opisto ( , ) JOOGAA NAISILLE JA MIEHILLE Keskiviikko klo Loima, Länsi-Suomen opisto ( , ) SENIORIEN OMA TANSSIKURSSI Torstai klo Ronkka, Länsipirtti ( ) KUNTOLIIKUNTA NAISILLE Perjantai klo MIESTEN KUNTOPIIRI Perjantai klo Ronkka, Länsipirtti ( , ) VAMPULA AAMUVESIJUMPPA A Maanantai klo AAMUVESIJUMPPA B Maanantai klo Sallilan koulu ( , ) SENIORIJUMPPA Tiistai klo MUOKKAUSJUMPPA Tiistai klo KANSANTANSSIT Tiistai klo VESIJUMPPA 1 Tiistai klo VESIJUMPPA 2 Tiistai klo Sallilan koulu ( , )

11 Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry ZUMBA Maanantai klo TEHOTREENI Maanantai klo Kuninkaisten liikuntasali IKIVIREÄT Maanantai klo IKINAISET Maanantai klo Lauttakylän lukio NAISTEN OHJATTU KUNTOSALI Tiistai klo Kuninkaisten liikuntasali MUOKKAUSJUMPPA Keskiviikko klo CIRCUIT TRAINING Keskiviikko klo Sammun koulu LAVIS Keskiviikko klo TREENIMIX AIKUISILLE Keskiviikko klo Lauttakylän lukio REISKAT Keskiviikko klo Suttilan koulu KORSETTI KUNTOON Torstai klo TANSSILLINEN VOIMISTELU AIKUISILLE Torstai klo Lauttakylän lukio GYMNAESTRADA Lauantai klo Sammun koulu Huittisten Latu ja Polku SAUVAKÄVELY Maanantai klo Kännölän ulkoilualue ( ) MAASTOPYÖRÄILY Tiistai klo Kännölän ulkoilualue ( )

12 DIABETESYHDISTYS Aarne Matintalon puh HUITTISTEN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut Teuvo Munkki puh HUITTISTEN LATU JA POLKU Marketta Mäenpää puh HUITTISTEN LIIKUNTAKESKUS SPIRAALI puh HUITTISTEN REUMAYHDISTYS Anneli Tammelin puh HUITTISTEN SEUDUN KANSALAISOPISTO toimisto puh HVoLI Puheenjohtaja Katja Leino-Murtojärvi puh TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA puh Kannen kuva:

Liikkuva Huittinen VIII

Liikkuva Huittinen VIII Liikkuva Huittinen VIII 2018-2019 Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Ikävuosien myötä liikunnan merkitys meidän jokaisen hyvinvoinnin ja elämänilon ylläpitäjänä kasvaa. Monipuolisella ja säännöllisellä liikunnalla

Lisätiedot

Liikkuva Huittinen VII

Liikkuva Huittinen VII Liikkuva Huittinen VII 2015-2016 Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Ikävuosien myötä liikunnan merkitys meidän jokaisen hyvinvoinnin ja elämänilon ylläpitäjänä kasvaa. Monipuolisella ja säännöllisellä liikunnalla

Lisätiedot

Liikkuva Huittinen VIII

Liikkuva Huittinen VIII Liikkuva Huittinen VIII 2016-2017 Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Ikävuosien myötä liikunnan merkitys meidän jokaisen hyvinvoinnin ja elämänilon ylläpitäjänä kasvaa. Monipuolisella ja säännöllisellä liikunnalla

Lisätiedot

Liikkuva Huittinen VI

Liikkuva Huittinen VI Liikkuva Huittinen VI 2014-2015 Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Ikävuosien myötä liikunnan merkitys meidän jokaisen hyvinvoinnin ja elämänilon ylläpitäjänä kasvaa. Monipuolisella ja säännöllisellä liikunnalla

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

TAHKO SPA HOTELLIN JOULUN JA UUDEN VUODEN SPORTIT (voimassa 25.12.2015. 3.1.2016)

TAHKO SPA HOTELLIN JOULUN JA UUDEN VUODEN SPORTIT (voimassa 25.12.2015. 3.1.2016) TAHKO SPA HOTELLIN JOULUN JA UUDEN VUODEN SPORTIT (voimassa 25.12.2015. 3.1.2016) LA 26.12.2015 PE 25.12.2015 Kuka on kylpylän kunkku? Spa Wipit Gamesissa jokainen pääsee testaamaan ketteryyttään Wibit-radalla.

Lisätiedot

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

RENTOA YHDESSÄOLOA: TanhuvaaranSpelit tarkkuutta ja yhteistoimintaa kysyvät lajit sopivat kaikille. Ohjaaja valitsee lajit mm. ryhmän toiveiden ja

RENTOA YHDESSÄOLOA: TanhuvaaranSpelit tarkkuutta ja yhteistoimintaa kysyvät lajit sopivat kaikille. Ohjaaja valitsee lajit mm. ryhmän toiveiden ja RENTOA YHDESSÄOLOA: TanhuvaaranSpelit tarkkuutta ja yhteistoimintaa kysyvät lajit sopivat kaikille. Ohjaaja valitsee lajit mm. ryhmän toiveiden ja käytettävissä olevan ajan mukaan. Spelit suoritetaan urheilukentällä

Lisätiedot

Aamujooga Ohjaajana Sanni Niemelä Aqua Boxing Ohjaajana Esa Saariaho AquaFitness Ohjaajana Emma Luukkonen Baila & Latin

Aamujooga Ohjaajana Sanni Niemelä Aqua Boxing Ohjaajana Esa Saariaho AquaFitness Ohjaajana Emma Luukkonen Baila & Latin Aamujooga Stressitön päivä alkaa kiireettömällä aamulla, hengityksellä ja kehon availulla. Aamujooga on vartalon herättelyä ja verryttelyä tulevaan päivään hallituin liikkein sekä venytyksin. Liikkeet

Lisätiedot

SYYSKAUDEN 2015 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 50 Kertoja on 15.

SYYSKAUDEN 2015 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 50 Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. 045 7731 13 44 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen ELOKUUN EXTRAT

Lisätiedot

Voi hyvin -liikuntakalenteri

Voi hyvin -liikuntakalenteri Voi hyvin -liikuntakalenteri Kevät 2018, toiminta viikoilla 2-17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI - SUNNUNTAI Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN LIIKUNTA 2011-2012 LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT Raision kaupungin liikuntapalveluiden syyskausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

KAUKAAN LYLY RY VIRKISTYSLOMAT 2016 HOLIDAY CLUB KOHTEISSA

KAUKAAN LYLY RY VIRKISTYSLOMAT 2016 HOLIDAY CLUB KOHTEISSA KAUKAAN LYLY RY VIRKISTYSLOMAT 2016 HOLIDAY CLUB KOHTEISSA AJANKOHTA Vuosi 2017 4 vrk. HENKILÖMÄÄRÄ Ei tiedossa YSTÄVÄPAKETTI Ystäväpaketin hinta sisältää; Majoitus samassa huoneessa lomalaisen kanssa.

Lisätiedot

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT 14.1.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Kevät 2015 12.1-30.4. Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla "ohjattu tunti" kestää 55min, ellei

Lisätiedot

LAJIESITTELYT ELIXIAN

LAJIESITTELYT ELIXIAN LAJIESITTELYT ELIXIAN tunnit Cycling Start Cycling Start sopii harjoittelun aloittamista suunnittelevalle tai sen vasta aloittaneelle. Ohjaaja on sinua varten ja auttaa sinua turvallisessa, pyörän selässä

Lisätiedot

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! 2014 LAJIKOKEILUJA SENIOREILLE VIIKOILLA 47 & 48 Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! Osaan lajikokeiluista on ilmoittautuminen pe 14.11.2014 klo: 12.00 mennessä. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT 12.8.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Syksy 2015 31.8 20.12 Kevät 2016 11.1 30.4 Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla ohjattu tunti

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

Aktiviteetit ryhmille

Aktiviteetit ryhmille Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN LIIKUNTA 2011-2012 LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT Raision kaupungin liikuntapalveluiden syyskausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

Auron Liikuntapalvelut

Auron Liikuntapalvelut Auron Liikuntapalvelut Kuntouttavat liikuntaryhmät Terveysliikuntaryhmät Kuntoliikuntaryhmät Löydä itsellesi sopiva liikuntaohjelma ja varaa paikkasi kätevästi netissä: www.auron.fi/liikuntaryhmät Ohjaava

Lisätiedot

Ryhmäliikunta-aikataulut Kesä 2016

Ryhmäliikunta-aikataulut Kesä 2016 klo 09.00 * klo 10.00 ntti - klo 13.00 * klo 11.20 * - klo 16.30 ntti klo 16.30 Tinna klo 16.50 Piatta / lasali - klo 17.15 Fitball Tanja - klo 17.25 * L. / 45 / RDIO Dance & Feel ootcamp 45 - klo 17.00

Lisätiedot

Ryhmäliikunta-aikataulut Kevät 2015

Ryhmäliikunta-aikataulut Kevät 2015 klo 8.50 klo 10.00 ntti klo 11.25 45 Seniorit - klo 13.00 klo 16.20 alk. vko 5 Katri klo 13.30 nna-riitta klo 13.30 U klo 12.50 / Piatta Seniorit - - SeniorRock 45 - Vatsa-Pakara lasali Vatsa-Pakara ntti

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA HYVINVOINTI JA LIIKUNTA 20.5.2016 liikuntavastaava Antti Anttonen 1.Yleistä UKK-instituutti tuottaa tutkittuja ja vaikuttavia käytäntöjä liikkumattomuuden vähentämiseen ja terveysliikunnan edistämiseen.

Lisätiedot

Ryhmäliikunta-aikataulut Kevät 2015

Ryhmäliikunta-aikataulut Kevät 2015 klo 8.50 klo 10.00 ntti klo 11.25 45 Seniorit - klo 13.00 klo 16.20 Katri klo 13.30 U klo 12.50 / Piatta Seniorit - - Vatsa-Pakara ntti Tanja klo 15.15 Katri / Susu lasali Vatsa-Pakara nu Fitball Fitnessbag

Lisätiedot

Ryhmäliikunta-aikataulut Kesä 2015

Ryhmäliikunta-aikataulut Kesä 2015 klo 9.00 ntti klo 11.20 * Maiju 45 Fitnessbag klo 13.00 * - klo 9.10 ntti Katri/Susu nu / Jaana U klo 17.25 Tanja/Tuulia Katri / Susu lasali klo 17.40 nu / Jaana U Vatsa-Pakara klo 17.40 - /Saila Vatsa-Pakara

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

Erimover Oy Ab SUP-palvelut

Erimover Oy Ab SUP-palvelut Erimover Oy Ab SUP-palvelut 2018-2019 SUP INDOOR & OUTDOOR SUP-lautailu on maailman nopeimmin kasvava vesiurheilulaji! SUP-lautailun rauhoittava vaikutus yhdistettynä fyysiseen treeniin tekee lajista erityisen

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

ENERGIAINDEKSI

ENERGIAINDEKSI ENERGIAINDEKSI 02.04.2015 Essi Esimerkki 2h 33min 12h 53min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaa-aikaan.

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2015 2016

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2015 2016 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2015 2016 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut tarjoavat kuntalaisille liikunnanohjauspalveluja erilaisten

Lisätiedot

PAREMPI VOIDA HYVIN. TULES hyvinvointivalmennus Peurungassa (5 + 3 pvä)

PAREMPI VOIDA HYVIN. TULES hyvinvointivalmennus Peurungassa (5 + 3 pvä) PAREMPI VOIDA HYVIN TULES hyvinvointivalmennus Peurungassa (5 + 3 pvä) Kiitämme yhteydenotostanne ja tarjouspyynnöstänne. Suosittelemme Teille alla olevaa tuki- ja liikuntaelimistön hyvinvointiin keskittyvää

Lisätiedot

Kuntokonkarit. kevät Hyvän mielen hikipisaroita!

Kuntokonkarit. kevät Hyvän mielen hikipisaroita! Kuntokonkarit 65+ kevät 2019 7.1. 5.5. Hyvän mielen hikipisaroita! Kuntokonkarit tarjoavat monipuolisen ja virkistävän kattauksen erilaisia liikuntaryhmiä yli 65-vuotiaille naisille ja miehille. Miltä

Lisätiedot

KAUKAAN LYLY RY VIRKISTYSLOMAT 2018 HOLIDAY CLUB KOHTEISSA. Meillä on ilo tarjota seuraavaa

KAUKAAN LYLY RY VIRKISTYSLOMAT 2018 HOLIDAY CLUB KOHTEISSA. Meillä on ilo tarjota seuraavaa SOPIMUS 1 (6) 23.2.2018 Holiday Club Resorts Oy Hitsaajankatu 22 00810 HELSINKI p. 030 686 8000 www.holidayclub.fi UPM Kymmene Oyj Kaukaan Lyly ry Timo Westerholm Kaukaantie 16 53200 Lappeenranta p. 0400

Lisätiedot

KUNTOKEIDAS SANDELs Välskärinkatu 4, Helsinki p

KUNTOKEIDAS SANDELs Välskärinkatu 4, Helsinki p KUNTOKEIDAS SANDELs Välskärinkatu 4, 00260 Helsinki p. 045 77311344 KEVÄTKAUDEN 2018 OHJELMA Kevätlukukausi 8.1. 19.4.2018 ILMOITTAUTUMISAIKA 13.11. 15.12.2017 Allasjumppa Ohjauksen kesto 30 min, tehoallas

Lisätiedot

TerveysInfo. Joogaa pehmeämmin Joogaliikkeitä Three Minute Egg joogatiiltä apuna käyttäen.

TerveysInfo. Joogaa pehmeämmin Joogaliikkeitä Three Minute Egg joogatiiltä apuna käyttäen. TerveysInfo Hoida itse niskaasi Tietoa niska hartiakivuista ja niiden syistä. Vinkkejä ja täsmäliikkeitä niska hartiaseudun kipujen hoitoon ja ehkäisyyn. Oppaan hinta on 0,80 euroa/kpl (yli 100 kpl tilaus

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2013 Ryhmät alkavat maanantaina 2.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2013 Ryhmät alkavat maanantaina 2.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

Ryhmät alkavat maanantaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat maanantaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden ohjelma

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

LIIKUNTAKALENTERI AIKUISET KEVÄT 2017

LIIKUNTAKALENTERI AIKUISET KEVÄT 2017 LIIKUNTAKALENTERI AIKUISET KEVÄT 2017 MAANANTAI: Avoin pingisvuoro klo 17-18, Liikuntahallilla. Vapaa-aikatoimi. Kuntopotkunyrkkeilyn alkeet klo 18-19, Liikuntahallilla. Ilmoit. Kansalaisopisto. Kuntopotkunyrkkeilyn

Lisätiedot

KUNTOKEIDAS SANDELS VÄLSKÄRINKATU 4, Hki 26

KUNTOKEIDAS SANDELS VÄLSKÄRINKATU 4, Hki 26 KUNTOKEIDAS SANDELS VÄLSKÄRINKATU 4, Hki 26 SYYSKAUDEN 2017 OHJELMA ELOKUUN EXTRAT VKO 32-34, 8.8.-24.8. Allasjumppa Tiistai klo 10.00-10.30 ja 11.00-11.30 Keskiviikko klo 10.00-10.30 Keskiviikko TEHO

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin on ilmoittautuminen, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen>65

Lisätiedot

LIIKUNTA JA TANSSI. Kevytliikunnat. 830105 SENIORI LATIN (29 t) * 830100 HUIPPUKUNTOON 1 (29 t) 830106 KEVENNETTY KUNTOJUMPPA (29 t) *

LIIKUNTA JA TANSSI. Kevytliikunnat. 830105 SENIORI LATIN (29 t) * 830100 HUIPPUKUNTOON 1 (29 t) 830106 KEVENNETTY KUNTOJUMPPA (29 t) * LIIKUNTA JA TANSSI Opetuksen tavoitteena on pitää kuntalaiset toimintakunnossa kaiken ikää ja edistää aikuisväestön toimintakykyä ja terveyttä. Tavoitteena on monipuolinen kurssitarjonta, josta jokainen

Lisätiedot

KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, Helsinki

KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, Helsinki KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki 045 77311344 SYYSKAUDEN 2018 OHJELMA 3.9. 13.12. Allasjumppaa Ohjattua musiikin vauhdittamaa jumppaa uima-altaassa veden vastusta apuna käyttäen. Vesivoimistelu

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT JA LIIKUNTANEUVONTA. Liikuntasuunnittelija Teija Hakala Yliopistoliikunta, Turun yliopisto

TURUN YLIOPISTON TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT JA LIIKUNTANEUVONTA. Liikuntasuunnittelija Teija Hakala Yliopistoliikunta, Turun yliopisto TURUN YLIOPISTON TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT JA LIIKUNTANEUVONTA Liikuntasuunnittelija Teija Hakala Yliopistoliikunta, Turun yliopisto Liikuntaryhmät Keväällä 2011 75 ohjattua viikoittaista liikuntaryhmää: Jumppaa,

Lisätiedot

Kuntokeidas Sandels Ohjelma kevät/ 2012

Kuntokeidas Sandels Ohjelma kevät/ 2012 1 Kuntokeidas Sandels Ohjelma kevät/ 2012 KEVÄTKAUSI 9.1. 20.4. JATKOKAUSI 23.4. 8.6. Iloa, hyvinvointia, liikuntaa ja terveyttä. Tervetuloa Kuntokeidas Sandelsiin. Kuntokeidas Sandels on Töölössä sijaitseva

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta Pirkkalan kunnan Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta 1 Pirkkalan kunnan liikuntapalvelut tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluita kaikenikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 14.3.2016 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2016 2 MAANANTAI - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573 - Klo 11.00, ohjaaja Heini

Lisätiedot

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016 Suokadun toimintakeskus / askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ Vertaisohjattu 17 19 KUVATAIDERYHMÄ Kuopion Varhaiseläkkeensaajat ry 050 367 4946 TIISTAI 9 12 TIISTAIN KÄSITYÖKERHO Vertaisohjattu /avoin 13 14 KOKOPÄIVÄRYHMÄN

Lisätiedot

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo.

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo. Huittisten seudun kansalaisopisto www.huittinen.fi/kansalaisopisto Liikuntaleikkikoulu 1 3 4 -vuotiaat Keskiviikko klo 17.00 17.30 6.9. 29.11.2017, 10.1. 4.4.2018 Sallilan koulu Susanna Tähtinen Liikuntaleikkikoulu

Lisätiedot

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala Fyysinen kunto Terveystieto Anne Partala Miksi liikuntaa? Keho voi hyvin Aivot voivat hyvin Mieliala pysyy hyvänä Keho ja mieli tasapainottuu Liikunta tuo tyydytystä Yksi hyvinvoinnin peruspilari Ihminen

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

OHJATUT LIIKUNTARYHMÄT

OHJATUT LIIKUNTARYHMÄT Loimaan kaupungin OHJATUT LIIKUNTARYHMÄT 2018 2019 LIIKUNTARYHMÄT Liikuntamuotoja moneen lähtöön Naisten kuntoliikunta Tunnin ohjelma on monipuolinen. Se sisältää alkulämmittelyn sekä loppuvenytykset.

Lisätiedot

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011 Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.211 Pauliina Husu TtT, tutkija UKK-instituutti, Terveysliikuntayksikkö 16.5.211 1 Lasten ja nuorten vapaa-ajan liikunnan riittävyys. Suomalaisten

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN 2017 OHJELMA

KEVÄTKAUDEN 2017 OHJELMA KUNTOKEIDAS SANDELS, VÄLSKÄRINKATU 4, Hki 26 KEVÄTKAUDEN 2017 OHJELMA Kevätlukukausi 9.1.- 24.4.2017 Allasjumppaa Ohjattua musiikin vauhdittamaa jumppaa uima-altaassa veden vastusta apuna käyttäen. Vesivoimistelu

Lisätiedot

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 1 Lukuisista ikääntymisen myötä tapahtuvista muutoksista huolimatta ikääntyneet ovat terveempiä

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

ELOKUUN EXTRAT VIIKOT SYYSKAUDEN 2016 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 49 Kertoja on 15.

ELOKUUN EXTRAT VIIKOT SYYSKAUDEN 2016 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 49 Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. 045 7731 13 44 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen ELOKUUN EXTRAT

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2015 2016 10.8.2015 ALKAEN

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2015 2016 10.8.2015 ALKAEN VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2015 2016 10.8.2015 ALKAEN MAANANTAI 15.30 15.30- - - - - - - - Luistelukoulu Sulkapallo Hallikainen H Sulkapallo MLL MLL Hallikainen H Sulkapallo MLL MLL Hallikainen H Edustus

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan eriytyneitä ja tilanteeseen sopivia harjoitteita sekä riittävän kuormittavaa, säännöllistä ja useamman kuukauden

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan eriytyneitä ja tilanteeseen sopivia harjoitteita sekä riittävän kuormittavaa, säännöllistä ja useamman kuukauden 1 2 Niskavaivojen pitkittyessä fyysinen harjoittelu on tärkeää. Esimerkiksi lihasten jännittämisen vuoksi verenkierto voi olla paikallisesti heikentynyt, jolloin lihakset eivät saa riittävästi happea eivätkä

Lisätiedot

Kuntosaliryhmä C Ti (kiertoharjoittelu) Ti Ti Kuntosaliryhmä F Ti

Kuntosaliryhmä C Ti (kiertoharjoittelu) Ti Ti Kuntosaliryhmä F Ti 74 Senioreiden liikuntaryhmät elämäniloa ja virkistystä Liikunta on tärkeää kaikenikäisille. Ikääntyessä liikunnan merkitys korostuu. Kurssimme on suunniteltu tukemaan ja kehittämään seniori-ikäisten liikunta-

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013 KEVÄT 2013 Helsingin kaupunki Liikuntavirasto Paavo Nurmen kuja 1 C 00250 Helsinki Puhelin: 09 310 87932 Faksi: 09 310 87771 Sähköp.: minna.ekman@hel.fi Liikuntaviraston kurssitoimintaan voi ilmoittautua

Lisätiedot

Ryhmäliikunta-aikataulut Syksy 2015

Ryhmäliikunta-aikataulut Syksy 2015 klo 9.10 Jaana L klo 10.00 ntti klo 8.00 nu klo 10.10 Jaana L. / 30 Fitnessbag 60 klo 13.00 klo 11.20 klo 13.20 Taru ntti Katri Jaana L. / klo 15.10 Jaana U. klo 16.00 nu lasali Fitball Tanja - Saila /

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT OHJATTU TOIMINTA SYKSY 2015 KEVÄT 2016

LIIKUNTAPALVELUT OHJATTU TOIMINTA SYKSY 2015 KEVÄT 2016 LIIKUNTAPALVELUT OHJATTU TOIMINTA SYKSY 2015 KEVÄT 2016 SYKETTÄ SYKSYYN TAPAHTUMAT JA ILMOITTAUTUMINEN Elokuussa uimahalli muuttuu liikuntakeitaaksi kahden päivän ajaksi. Nouda kausiesitteemme, tutustu

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, Helsinki p

KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, Helsinki p KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki p. 045 77311344 KEVÄTKAUDEN 2019 OHJELMA 7.1. 18.4. Allasjumppaa Ohjattua musiikin vauhdittamaa jumppaa uima-altaassa veden vastusta apuna käyttäen.

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta Pirkkalan kunnan Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta 1 Pirkkalan kunnan liikuntapalvelut tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluita kaikenikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT

SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT Senioreille suunnattujen ohjattujen liikuntaryhmien tavoitteena on tukea ja kehittää liikunta- ja toimintakykyä, vastaamaan erityisesti ikääntyneiden terveysliikunnan

Lisätiedot

Kuntonyrkkeily ma Asema 13 nuorisotalo Kansalaisopisto / Tero Vekki. urheilutalo, Kansalaisopisto / Heidi Valjus-Lindeman

Kuntonyrkkeily ma Asema 13 nuorisotalo Kansalaisopisto / Tero Vekki. urheilutalo, Kansalaisopisto / Heidi Valjus-Lindeman KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA Saliliikunta Kuntonyrkkeily ma 17.30-18.30 Asema 13 Kansalaisopisto / Tero Vekki Vatsa-peppu-reisi jumppa ma 17.30-18.30 Joogaa kaikenikäisille, Vuokatti,

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.10.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Syksy 2017 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN

Lisätiedot

046 7101466 046 7101362 UKK

046 7101466 046 7101362 UKK TerveysInfo niska 55+ kuntosaliharjoittelu : lisää voimaa, liikettä ja kehon hallintaa 55+ kuntosaliharjoittelu on liikkumiskykyä edistävä harjoitusohjelma kuntosalilaitteilla. Tavoitteena on kehittää

Lisätiedot

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00

Lisätiedot

FRESSIN RYHMÄLIIKUNTATUNNIT

FRESSIN RYHMÄLIIKUNTATUNNIT LIHASKUNTO & TOIMINNALLINEN HARJOITTELU ABS30 by Fressi Kiss your MAHA goodbye. ABS30 by Fressi on tehokas ja monipuolinen keskivartalotreeni, jossa hiki virtaa! Tunnilla vahvistetaan kehon hallintaa ja

Lisätiedot

13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan.

13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan. ENERGIAINDEKSI 22.08.2014 lotta laturi 13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan. Stressitaso

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 19.1.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2018 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN

Lisätiedot

Liikuntatoimistosta saa tietoa liikunnan ja ulkoilun harrastusmahdollisuuksista sekä liikuntayhdistysten toiminnasta.

Liikuntatoimistosta saa tietoa liikunnan ja ulkoilun harrastusmahdollisuuksista sekä liikuntayhdistysten toiminnasta. SISÄLLYSLUETTELO YHTEYSTIEDOT... 3 LIIKUNTA- JA ULKOILUPALVELUT... 3 HENKILÖKUNTA... 3 LIIKUNTAPAIKKOJEN YHTEYSTIEDOT... 3 KIRKKONUMMEN UIMAHALLI... 4 TOIMINTA... 5 ILMOITTAUTUMINEN... 6 OSALLISTUMISMAKSUT...

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

Haapajärven Vanhainkotiyhdistys ry Perustettu 1965

Haapajärven Vanhainkotiyhdistys ry Perustettu 1965 Haapajärven Vanhainkotiyhdistys ry Perustettu 1965 Haapajärven Vanhainkotiyhdistys ry Yleishyödyllinen yhdistys Toimii vanhusten ja vammaisten elinolosuhteiden, hoitomahdollisuuksien ja asuinolojen parantamiseksi

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.3.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2017 2 MAANANTAI - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573 - Klo 11.00, ohjaaja Heini Hämäläinen,044

Lisätiedot

Erimover Oy Ab Liikunta- ja hyvinvointipalvelut Liikuntakeskukset

Erimover Oy Ab Liikunta- ja hyvinvointipalvelut Liikuntakeskukset Erimover Oy Ab Liikunta- ja hyvinvointipalvelut Liikuntakeskukset 2018-2019 LIIKUNTAKESKUKSET Tarjoamme liikuntakeskuksille mahdollisuuden ulkoistaa kaikki tai osittaiset liikuntapalvelut. Muun muassa

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 20.2.2014 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2014 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 3.50 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 18.1.2013 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2013 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 2 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573

Lisätiedot

Vipinää Varpaisiin! Huittinen osa VII

Vipinää Varpaisiin! Huittinen osa VII Vipinää Varpaisiin! Huittinen osa VII 2018 2019 Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena

Lisätiedot