Kouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja. Palveluverkko- ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja. Palveluverkko- ja"

Transkriptio

1 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kouluverkko PALRYH Lohjan kaupungin perusopetuksen kouluja on yhteensä 32 peruskoulua, joista alakouluja on 25 yläkouluja 6 ja erityiskouluja 1. Näistä ruotsinkielistä opetusta annetaan kahdessa alakoulussa ja yhdessä yläkoulussa. Lohjan peruskouluissa opiskelee lukuvuonna yhteensä oppilasta, joista alakoulussa on oppilasta ja yläkouluissa oppilasta, sekä Jalavan erityiskoulussa 66. Taulukossa 1 on Lohjan perusopetuksen yksiköt, lukiot ja iltapäiväkerhotoiminta väestöalueittain. ( ) Koulun osalta nykyiset opetustilat riittävät OKM:n suositusten mukaisesti paikkaan. Oppilasuunnitteen mukainen oppilasmäärä vuonna 2021 on 5 694, joten laskennallisesti tilat riittävät koulujen tilantarpeeseen. Koulurakennusten kunto ja toiminnallisuus, eivät kuitenkaan ole kouluilla samanlaista, eikä kasvualueiden kouluissa ole tarvittavaa tilaa. Kouluilla on käytössä yhteensä m2 kerros-alaa. Kasvualueella olevien koulujen tilakapasiteettia on täydennetty elementeillä. Tilaelementtien kerros-alaa on m2. Näistä tilaelementeistä kaupunki omistamaa neliötä (Maksjoen (107 m2), Rauhalan (172 m2), Harjun (61), Neitsytlinnan (521 m2), mm Muijalan (156 m2) ja vuokraelementtejä on neliötä Metsolan (262 m2), Ojamon (405 m2), Routio/Jalava (251 m2), Oinolan (402 m2) kouluilla. Palveluverkon kehittämisen keskeinen haaste on nykyisen tilaverkon muuttaminen, siten että teoreettisen kapasiteetin ja käyttökapasiteetin välinen ero saadaan tasattua. Käytännössä koulutilojen nykyiset tilaratkaisut eivät mahdollista OKM:n teoreettisen tilamitoituksen mukaista käyttöä. Lähivuosien keskeinen haaste onkin peruskoulujen nykyisten tilojen muuntaminen siten, että OKM:n mukaisen tilamitoituksen ja tilojen mukainen käyttökapasiteetin välinen varsin suuri ero saataisiin pienenemään. Toinen palveluverkon haaste on peruskoulujen rakennusten huono kunto, joka edellyttää merkittäviä investointeja. Osa rakennuksista arvioidaan sellaisiksi, että uudisrakentaminen tai toiminnan siirto muualle olisi parempi ratkaisu pitemmällä aikavälillä. Perusopetuksen kustannukset muodostuvat henkilöstökustannuksista, vuokrista, kouluruokailusta, siivouksesta, kuljetus- ja materiaalikustannuksista sekä muista kustannuksista.suurin kustannuserä

2 on henkilöstökustannukset. Esi- ja kouluverkkoselvitykssä esitetään kolmea eri mallia, miten tiivistetaan kouluverkkoa. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Alakouluverkkokartta - Yläkouluverkkokartta - Luonnos esi- ja perusopetusverkosta - Kannanotot Ikkalan koulun puolesta (6 kpl) - Karjalohjan aluetoimikunnan kannanotto - Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys Esitys Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 1) merkitsee perusopetusverkkoselvityksen nykyvaiheen tiedoksi; 2) esittää opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle, että jatkovalmistelussa on kiinnitettävä huomiota tilojen käytön tehokkuuteen. Tavoitteena tulee olla kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö ja kouluverkon tiivistäminen. Päätös Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 1) merkitsi perusopetusverkkoselvityksen nykyvaiheen tiedoksi; 2) esittää kasvatus- ja opetuslautakunnalle ohjeistuksena, että jatkovalmistelussa on kiinnitettävä huomiota tilojen käytön tehokkuuteen. Tavoitteena tulee olla kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö ja kouluverkon tiivistäminen. 3) ohjeistaa, että kasvatus- ja opetuslautakunnan tulee valita kolmesta mallista lähinnä soveltuvin ja sen pohjalta laatia 10 vuoden aikataulukaavio ja arvio 10 vuoden investointimenoista. Kouluverkon tiivistämisen osalta on erityisesti otettava huomioon koulujen nykyinen tekninen kunto, koulujen oppilaskohtaiset kustannukset sekä koulukuljetukset. Samoin on huomioitava tulevaisuuden kouluille asetettavat tila-, laite- ja ympäristötavoitteet. 4) ohjeistaa, että kouluverkon jatkovalmistelussa on huomioitava nykyiset ja tulevat oppilaaksiottoalueet, samoin kuin yhteistyömahdollisuudet naapurikuntien kanssa KOPLK Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä on käsitellyt ensimmäistä luonnosta kouluverkkoselvityksestä Ryhmä on esittänyt kasvatus- ja opetuslautakunnalle, että kouluverkkoa kehitettäsessä tulee kiinnittää huomiota tilojen käytön tehokkuuteen siten, että tavoitteena on tilojen tehokas yhteiskäyttö ja kouluverkon tiivistäminen. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä ohjeistaa, että kasvatus- ja

3 opetuslautakunnan tulee valita kouluverkkoselvityksessä esitetyistä kolmesta mallista lähinnä soveltuvin. Tämän pohjalta laaditaan 10 vuoden aikataulusuunnitelma ja arvio investointikustannuksista. Kouluverkon tiivistämisen osalta on erityisesti huomioitava koulujen tekninen kunto, koulujen oppilaskohtaiset kustannukset sekä koulukuljetukset kuin myös kouluille asetettavat tila-, laite- ja ympäristötavoitteet. Kouluverkon jatkovalmistelussa tulee myös huomioida nykyiset ja tulevat oppilaaksiottoalueet ja yhteistyömahdollisuudet naapurikuntien kanssa. Lohjalla on parhaillaan käynnissä monitoimijatalo-hanke, jonka tavoitteena on kehittää koulujen ympärille useampien toimijoiden yhteisiä palvelukeskuksia. Hankkeessa ovat mukana Mäntynummen yhtenäiskoulu, Nummi-Pusulan - Oinolan koulut, Ojaniittutalo ja Routionmäki ja niiden alueilla toimivat varhaiskasvatus-, nuoriso-, liikunta- ja kulttuuripalvelut. Monitoimijatalo-verkkoa laajennetaan mahdollisesti jatkossa. Hankkeessa kehitetään uusia muunneltavia, joustavia ja kustannustehokkaita tila-ratkaisuja, luodaan uudenlaisia palvelujen järjestämismalleja yhdistämällä eri toimijoiden resursseja uudella tavalla ja vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Hankkeessa luotuja uusia palvelujen järjestämistapoja ja toimintakäytänteitä tulee levittää kaikkeen toimintaan. Lohjan kouluverkon kiinteistöjen kunto on heikko päivitetyn tilasalkutuksen mukaan perusopetuksen oppilaista 40 % opiskelee kiinteistöissä, joiden tekninen kunto on heikko. Tähän ryhmään kuuluvia kouluja, jotka sijoittuvat tiiviisti asutuille asuinalueille ja joiden kuntoon saattaminen on jatkossa välttämätöntä, ovat Tytyri, Harju, Rauhala, Ojamo ja Risti. Näissä kaikissa on yli 200 oppilasta. Vastaavasti tähän ryhmään sijoittuvia kouluja, joita selvityksen eri malleissa esitetään lakkautettaviksi ovat Asemanpelto, Karstu, Neitsytlinna, Hyrsylä ja Maksjoki. Näissä kouluissa on kaikissa alle 100 oppilasta pois lukien Asemanpelto, jossa on 127 oppilasta. Tilapalvelut päivittää kevään aikana kiinteistöjen tekniset kuntoarviot. Kouluverkon kapasiteetti suhteessa oppilasmäärään on suuri. Jotta jäljelle jäävä kouluverkko pystyttäisiin paremmin pitämään kunnossa olisi tarkoituksenmukaista karsia verkkoa. Alakoulujen keskimääräinen oppilaskohtainen kustannus ilman pääomavuokraa on / oppilas ja pääomavuokran sisältäen / oppilas. Keskiarvon ylittävät kustannukset ovat Hyrsylän, Karjalohjan, Karstun, Lehmijärven, Nummenkylän, Nummentaustan, Oinolan, Pusulan, Sammatin, Solbrinkenin ja Virkbyn kouluissa. Keskiarvon alittavat kustannukset ovat Asemanpellon, Ikkalan, Maksjoen, Metsolan, Muijalan, Neitsytlinnan, Ojamon, Perttilän, Pullin, Rauhalan, Ristin, Roution ja Tytyrin kouluissa. Jos keskiarvoa korkeamman kustannuksen omaavan koulun oppilaita sijoitetaan keskiarvoa matalamman kustannustason kouluun se edelleen laskee matalamman kustannustasoa ja keskimääräinen kustannus / oppilas laskee. Tutkimusten mukaan kun koulun oppilasmäärä nousee yli sadan alkaa kustannustaso stabiloitua. Kustannukset minimoiva kunnan keskimääräinen koulukoko on noin oppilasta.

4 Lohjan kouluissa yli 50 % oppilaista on koulukuljetuksessa Hyrsylässä, Ikkalassa, Karstulla, Lehmijärvellä, Nummenkylässä, Oinolassa, Pullissa, Pusulassa, Solbrinkenissä, Källhagenissa ja Nummi-Pusulassa. Esitys Sj Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää valita jatkotyöskentelyn pohjaksi soveltuvan mallin ja esittää, että kouluverkkoa kehitetään siten, että Sivistysjohtajan muutettu päätösesitys 1. pääsääntöisesti luovutaan alle sadan oppilaan kouluista, kuitenkin siten, että maankäytön kehityskuvassa palvelutaajamaksi määritellyissä kohteissa on alakoulu 2. kehitetään kouluja monitoimijatalo-hankkeen tavoitteiden mukaisesti siten, että koulukampuksille keskitetään myös muita palveluja mahdollisuuksien mukaan ja että tilat ovat mahdollisimman tehokkaasti käytössä ja palvelee alueen asukkaita 3. turvataan uuden opetussuunitelman mukainen 6. luokalla alkava ruotsin kielen opetus sijoittamalla pienten koulujen 5. ja/tai 6. luokkalaiset yläkoulujen tiloihin. 4. panostetaan jäljelle jäävän kouluverkon toiminalliseen ja tekniseen kuntoon varaamalla riittävät peruskorjausvarat talousarvioon. Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää lausuntonaan palveluverkkotyöryhmälle seuraavaa: Kasvatus- ja opetuslautakunta pitää tärkeänä, että palveluverkkotyössä määritellään tavoitteet työlle, jotta voidaan tietää milloin palveluverkkomuutosten vaikutus on riittävä: Mikä on tavoite käyttömenojen (nousun) osalta, esimerkiksi säästötavoite (%) vuoden 2015 rahoissa? Mitkä ovat tulevaisuuden investointimahdollisuudet vuosittain euroissa esimerkiksi kymmenen vuoden osalta? Lautakunta pitää tärkeänä, että jatkotyöskentelyssä Lohjan kasvustrategian arvot avoimuus ja asukaslähtöisyys toteutuvat ja että ne näkyvät työskentelyssä. Kaupungin tulee ottaa haltuun viestintä ja panostaa siihen. Palveluverkkotyötä tukemaan tulee tehdä viestintäsuunnitelma. Viestintää suunniteltaessa huomioidaan tiedottaminen, erilaiset vaikuttajaryhmät, aikataulutus, vaihtoehtoiset viestintäkanavat, vuorovaikutussuunnitelma jne. Viestintää hoitamaan tulee nimetä asiantunteva vastuuhenkilö. Valmistelua tulee jatkaa mallin 2 pohjalta siten, että: Ensisijaisesti huomioidaan, että kiinteistöjen kuntoa, terveyttä ja korjausvelkaa tarkastellaan. Koulurakennuksen tulee olla kunnossa ennen kuin siihen siirretään lisää oppilaita / uusia toimintoja. Lautakunta pyytää

5 tilapalveluilta 15 vuoden suunnitelmaa kustannusarvioineen (sis. korjaukset ja kunnossapito) kouluverkon saattamisesta tavoiteltavaan 75 % tekniseen kuntotasoon. Vuosikorjauksiin pitää varata rahaa, jatkuvasti. Korjausvelka on kurottava umpeen sivistystoimen käyttämien kiinteistöjen osalta. Kiinteistömassan hallinnointi pitää olla pro-aktiivista, eikä reaktiivista ei sisäilmayllätyksiä. Tulevaisuuden oppimisen pedagogiset lähtökohdat tulee kuvata auki. Tilakapasiteettitarkastelu tehdään opetusryhmäpohjalta. Peruskorjattujen ja uusien koulujen (MYK, Ojaniittu, Routionmäki) tilakapasiteetti otetaan täysimääräisesti käyttöön. Sadan oppilaan raja ei ole kriteeri, eikä sen perusteella suoraan tehdä johtopäätöksiä koulujen lakkauttamisesta. Monitoimijatalo- ja kampusajattelua viedään eteenpäin silloin, kun toiminnolle on riittävä väestöpohja. Koulukampuksille keskitetään myös muita palveluja mahdollisuuksien mukaan siten, että tilat ovat mahdollisimman tehokkaasti käytössä ja palvelevat alueen asukkaita. Päätös Hyväksyttiin sivistysjohtajan muutettu päätösesitys SVUS Servicenätverket för den grundläggande utbildningen behandlades i sin helhet , då arbetsgruppen för servicenätverket hade möte. Ärendet kommer att behandlas i sektionerna, i nämnden för fostran och utbildning, på nämndens seminarium och på nytt i arbetsgruppen för servicenätverket. Arbetsgruppens förslag ska för servicens och servicestrukturens del vara tillgängliga senast till fullmäktiges vårseminarium 2015 och för tjänstemannaorganisationens del senast vid utgången av år Bildningsdirektör Katri Kalske presenterar processen för servicenätverket utförligare och den svenska delen av servicenätverket för den grundläggande utbildningen. Förslag Uc Svenska utbilningssektionen 1. antecknar läget för utredningen av servicenätverket för den svenska grundläggande utbildningen för kännedom; 2. diskuterar ärendet; 3. ger anvisningar för det fortsatta arbetet. Beslut Godkändes och sektionen gjorde följande linjedragningar: Den svenskspråkiga utbildningen får inte vara "sämre" än på finska sidan.

6 Detta innefattar bl.a. - resurser, inkl. investeringar och renoveringar - avstånd - kvalitetsaspekter - familjerna skall inte behöva övergå till att sätta barnen i finsk skola på grund av att den svenskspråkiga verksamheten inte skulle vara "konkurrenskraftig" Det faktum att Lojo utgör ett enhetligt svensk upptagningsområde måste tas i beaktande - detta påverkar väsentligen tillgången till servicen (avstånd, resetider) Kostnaderna för de svenskspråkiga skolorna i åk 1-6 innehåller en del element som inte ingår på finska sidan - MoFi och A-Fi - specialelever undervisas enbart integrerat (inga specialsklasser) Vid planeringen av servicenätverket kan svensk verksamhet/enheter. placeras i samma fastighet/kampus som finskspråkig verksamhet. Svenska sektionen avser inte att flytta åk 5-6 till samma enhet/fastighet som åk 7-9. Dagvården är en närserviceform, och denna skall erbjudas vid flera verksamhetspunkter. Förskoleverksamheten bedrivs i anslutning till skolan. Förskolebarnens dagvårdsbehov sköts i anslutning till förskolan (således i anslutning till skolan). I fall grundutbildning för åk 1-6 anordnas vid enbart en verksamhetspunkt/ skola, skall denna utgångsvis inte vara belägen i Virkby. På bas av ovannämnda är det inte ändamålsenligt att anordna all svenskpråkig förskoleverksamhet och grundläggande utbildning med tillhörande aktiviteter vid en och samma verksamhetspunkt (t ex i Källhagens skolas fastighet) PALRYH Kasvatus- ja opetuslautakunta on kokouksessaan käsitellyt kouluverkkoselvitystä ja esittää että kouluverkkoa kehitetään mallin 2 pohjalta. Lautakunta esittää, että tulevaisuuden kouluverkon kuntoluokan tulee olla 75 %:a. Koulujen 75 % kuntoluokan saavuttamiseksi tarvitaan investointimäärärahoja Tämän lisäksi on jo päätetty/suunniteltu laajoja uudisrakentamishankkeita, joita ovat Ojaniittutalo, Routiomäki ja Nummi-Pusulan koulun peruskorjausja laajennus. Vuositasolla näihin investointeihin on talousarviossa/taloussuunnitelmassa varattu investointirahaa 2016 vuodelle 12,2 milj. ja 2017 vuodelle 4,45 milj..lisäksi hyväksyttyjä/suunnittelussa olevia hankesuunnitelmia ovat mm. Harjun

7 koulun peruskorjaus ja laajennus, Ojamon koulun peruskorjaus, jotka ovat huomioitu investointikohteina 2018, joihin ei ole hyväksyttyjä investointimäärärahoja. Säästöä muunneltu malli tuo käyttötalouteen vuositasolla nykyiseen kouluverkkoon verrattuna. Lisäksi mikäli koulukiinteistöistä päätetään luopua saadaan niistä myyntituloja. (Katri Kalske, Päivi Tuomi, Tapani Tapiola) Erikseen jaettavat asiakirjat: - Alakouluverkkokartta - Yläkouluverkkokartta - Luonnos esi- ja perusopetusverkosta - Kannanotot Ikkalan koulun puolesta (8 kpl) - Karjalohjan aluetoimikunnan kannanotto - Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys (esitetty palveluverkkotyöryhmässä ) - Etelä-Lohjan aluetoimikunnan kannanotto - Sammatin aluetoimikunnan kannanotto - Kannanotto Asemanpellon koulun puolesta - Karjalohjan koulun vanhempainyhdistyksen kannanotto - Muijalan asukasyhdistyksen, Lohjanportin kyläyhdistyksen ja Lieviön pienviljelijäyhdistyksen kannanotto Esitys Palveluverkko ja organisaatiotyöryhmä esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa; 1) jatkotyöskentelyn pohjana kouluverkkoa kehitetään seuraavasti; Anttilan yläkoulualue - Karstun koulu, oppilaat siirretään Roution kouluun.

8 Harjun yläkoulualue - Neitsytlinnan koulu, oppilaat siirretään Ojamon kouluun. - Nummentaustan koulu, oppilaat siirretään Ojaniittutaloon. Järnefeltin yläkoulualue - Rauhalan koulu 5-6 luokan oppilaat siirretään Järnefeltin kouluun - Maksjoen koulu, oppilaat siirretään Rauhalan kouluun. Ruotsinkielinen opetus - Virkby skolanin oppilaat siirretään Solbrinkenin kouluun (investoidaan) tai molemmat koulut säilyvät nykyisellään tai Virkby skolan oppilaat siirretään Källhagenin kouluun. Mäntynummen yhtenäiskoulun alue - Asemapellon, Lehmijärven ja Pullin oppilaat siirretään, koko alueen oppilaaksiottoalueet tarkistetaan; oppilaat jakautuvat Perttilä, Mäntynummi, Ojaniittutalon kouluihin. Jatkosuunnittelussa tehdään tarkemmat suunnitteet. - Nummenkylän koulu, oppilaat siirretään Muijalan kouluun (investoidaan). Nummi-Pusulan yläkoulualue - Hyrsylän koulu, 1-6 luokan oppilaat siirretään Oinolan/Nummi-Pusulan kouluun. 2) jatkotyöskentelyssä laaditaan aikataulu investoinneille ja kouluverkon toteuttamiselle; 3) koululakkauttamiset käsitellään erikseen omana asiana, jossa käytetään normaalia tiedotus- ja kuulemismenetelyä; sekä 4) koulujen kuntoluokan tulee olla vähintään 75 %, ennen kuin oppilassiirtoja tehdään. Päätös Palveluverkkotyöryhmä päätti, että 1) jatkotyöskentelyssä laaditaan aikataulu investoinneille ja kouluverkon muutosten toteuttamiselle; 2) vastaanottavien koulujen kuntoluokan tulee olla vähintään 75 %, ennen kuin oppilassiirtoja tehdään; 3) mahdolliset koululakkauttamiset käsitellään myöhemmin siten, että kunkin koulun tilanne käsitellään erikseen omana asianaan, jolloin käytetään normaalia tiedotus- ja kuulemismenettelyä; 4) jatkovalmistelun pohjana kouluverkkoa voidaan kehittää seuraavasti: Anttilan yläkoulualue - Karstun koulu, oppilaat siirretään Roution kouluun Harjun yläkouluaste - Neitsytlinnan koulu, oppilaat siirretään Ojamon kouluun

9 - Nummentaustan koulu, oppilaat siirretään Ojaniittutaloon Järnefeltin yläkoulualue - Rauhalan koulu 5-6 luokan oppilaat siirretään Järnefeltin kouluun - Maksjoen koulu, oppilaat siirretään Rauhalan kouluun Ruotsinkielinen opetus - Virkby skolanin oppilaat siirretään Solbrinkenin kouluun (investoidaan) tai molemmat koulut säilyvät nykyisellään tai Virkby skolanin oppilaat siirretään Källhagenin kouluun Mäntynummen yhtenäiskoulun alue - Asemanpellon, Lehmijärven ja Pullin oppilaat siirretään, koko alueen oppilaaksiottoalueet tarkistetaan; oppilaat jakautuvat Perttilä, Mäntynummi, Ojaniittutalon kouluihin. Jatkosuunnittelussa tehdään tarkemmat suunnitteet - Nummenkylän koulu, oppilaat siirretään Muijalan kouluun (investoidaan). Nummi-Pusulan yläkoulualue - Hyrsylän koulu, 1-6 luokan oppilaat siirretään Oinolan/Nummi-Pusulan kouluun. 5) Tämän lisäksi asia on jatkovalmisteltava ruotsinkielisten koulujen osalta selkeän linjauksen aikaansaamiseksi KOPLK Palveluverkkotyöryhmä edellyttää, että jatkotyöskentelyssä laaditaan aikataulu investoinneille ja kouluverkon muutosten toteuttamiselle. Parhaillaan laaditaan pitkäntähtäyksen suunnitelmaa investoinneista ja mallin 4 kustannusvaikutuksista. Lähtökohtana on, että vastaanottavien koulujen kuntoluokan tulee olla vähintään 75 %, ennen kuin oppilassiirtoja tehdään. Jatkotyöskentelyn pohjana kouluverkkoa kehitetään seuraavasti: Anttilan yläkoulualue - Karstun koulu, oppilaat siirretään Roution kouluun Harjun yläkoulualue - Neitsytlinnan koulu, oppilaat siirretään Ojamon kouluun - Nummentaustan koulu, oppilaat siirretään Ojaniittutaloon Järnefeltin yläkoulualue - Rauhalan koulu, 5-6 luokan oppilaat siirretään Järnefeltin kouluun - Maksjoen koulu, oppilaat siirretään Rauhalan kouluun. Ruotsinkielinen opetus - Virkby skolanin oppilaat siirretään Solbrinkenin kouluun (investoidaan) tai molemmat koulut säilyvät nykyisellään tai Virkby skolan oppilaat siirretään Källhagenin kouluun Mäntynummen yhtenäiskoulun alue

10 - Asemapellon, Lehmijärven ja Pullin oppilaat siirretään, koko alueen oppilaaksiottoalueet tarkistetaan; oppilaat jakautuvat Perttilä, Mäntynummi, Ojaniittutalon kouluihin. Jatkosuunnittelussa tehdään tarkemmat suunnitteet. - Nummenkylän koulu, oppilaat siirretään Muijalan kouluun (investoidaan) Nummi-Pusulan yläkoulualue - Hyrsylän koulu, 1-6 luokan oppilaat siirretään Oinolan/Nummi-Pusulan kouluun 2) jatkotyöskentelyssä laaditaan aikataulu investoinneille ja kouluverkon toteuttamiselle; 3) koululakkauttamiset käsitellään erikseen omana asiana, jossa käytetään normaalia tiedotus- ja kuulemismenettelyä; sekä 4) koulujen kuntoluokan tulee olla vähintään 75 %, ennen kuin oppilassiirtoja tehdään. Palveluverkkotyöryhmä päätti, että 1) jatkotyöskentelyssä laaditaan aikataulu investoinneille ja kouluverkon muutosten toteuttamiselle; 2) vastaanottavien koulujen kuntoluokan tulee olla vähintään 75 %, ennen kuin oppilassiirtoja tehdään; 3) mahdolliset koululakkauttamiset käsitellään myöhemmin siten, että kunkin koulun tilanne käsitellään erikseen omana asianaan, jolloin käytetään normaalia tiedotus- ja kuulemismenettelyä; 4) jatkovalmistelun pohjana kouluverkkoa voidaan kehittää seuraavasti: Anttilan yläkoulualue - Karstun koulu, oppilaat siirretään Roution kouluun Harjun yläkouluaste - Neitsytlinnan koulu, oppilaat siirretään Ojamon kouluun - Nummentaustan koulu, oppilaat siirretään Ojaniittutaloon Järnefeltin yläkoulualue - Rauhalan koulu 5-6 luokan oppilaat siirretään Järnefeltin kouluun - Maksjoen koulu, oppilaat siirretään Rauhalan kouluun Ruotsinkielinen opetus - Virkby skolanin oppilaat siirretään Solbrinkenin kouluun (investoidaan) tai molemmat koulut säilyvät nykyisellään tai Virkby skolanin oppilaat siirretään Källhagenin kouluun Mäntynummen yhtenäiskoulun alue - Asemanpellon, Lehmijärven ja Pullin oppilaat siirretään, koko alueen oppilaaksiottoalueet tarkistetaan; oppilaat jakautuvat Perttilä, Mäntynummi, Ojaniittutalon kouluihin. Jatkosuunnittelussa tehdään tarkemmat

11 suunnitteet - Nummenkylän koulu, oppilaat siirretään Muijalan kouluun (investoidaan). Nummi-Pusulan yläkoulualue - Hyrsylän koulu, 1-6 luokan oppilaat siirretään Oinolan/Nummi-Pusulan kouluun. Tämän lisäksi asia on jatkovalmisteltava ruotsinkielisten koulujen osalta selkeän linjauksen aikaansaamiseksi. Mahdolliset koululakkauttamiset käsitellään myöhemmin siten, että kunkin koulun tilanne käsitellään erikseen omana asianaan, jolloin käytetään normaalia tiedotus- ja kuulemismenettelyä. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Alakouluverkkokartta - Yläkouluverkkokartta - Luonnos esi- ja perusopetusverkosta - Kannanotot Ikkalan koulun puolesta (8 kpl) - Karjalohjan aluetoimikunnan kannanotto - Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys (esitetty palveluverkkotyöryhmässä ) - Etelä-Lohjan aluetoimikunnan kannanotto - Sammatin aluetoimikunnan kannanotto - Kannanotto Asemanpellon koulun puolesta - Karjalohjan koulun vanhempainyhdistyksen kannanotto - Muijalan asukasyhdistyksen, Lohjanportin kyläyhdistyksen ja Lieviön pienviljelijäyhdistyksen kannanotto - Lohjan nuorisovaltuuston kannanotto Lohjan kouluverkkouudistukseen - Kannanotto, Huoli Asemanpellolla - OAJ:n Lohjan paikallisyhdistyksen, LOOP ry:n kannanotto - Karstu-Karkaliseuran kannanotto - Lehtileikkeitä huolestuneilta kaupunkilaisilta Esitys Sj Kasvatus- ja opetuslautakunta Esittelijän muutettu päätösesitys 1. merkitsee kouluverkkotyön tilannekatsauksen tiedokseen ja antaa ohjeita jatkovalmisteluu; 2. päättää perustaa työryhmän kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenistä valmistelemaan ehdotuksen ruotsinkielisestä palveluverkosta. Lautakunta nimeää jokaisesta puolueesta yhden edustajan ryhmään. Ryhmän työskentelyyn osallistuvat sivistysjohtaja ja sivistystoimen erikoissuunnittelija, joka toimii ryhmän sihteerinä. Ryhmän puheenjohtajana toimii lautakunnan puheenjohtaja. Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää 1. merkitä kouluverkkotyön tilannekatsauksen tiedokseen ja todeta omalta osaltaan, että palveluverkkotyöryhman päätöksen kohta 4 on

12 tarkkuustasoltaan ennenaikainen; 2. antaa seuraavia ohjeita jatkovalmisteuun: Valmistelussa tehdään koulukiinteistökohtainen tarkastelu kaikkien vastaanottavien koulujen osalta (ei ainoastaan runkokoulujen osalta) - tarkempi opetustilakohtainen tarkastelu - muuntokustannukset kouluittain (mm. laajennukset, tilaelementtiratkaisut, tason nostot/korjaukset 75%:iin saakka) ja vuositasolle laadittuna (investointisuunnitelma) - vastaanottavien kiinteistöjen osalta suoritetaan pro-aktiivista kunnon tarkastusta ja katselmointia ennakoivasti ja riskinhallintaperiaatteiden mukaisesti, erityisesti liittyen mahdollisiin sisäilmaongelmiin ja kosteusvaurioihin sekä ilmanvaihdon kapasiteettiin käyttäjämäärien lisääntyessä; 3. että ruotsinkielinen jaosto valmistee ehdotusta ruotsinkielisestä palveluverkosta. Työskentelyyn osallistuvat sivistysjohtaja ja sivistystoimen erikoissuunnittelija, joka toimii ryhmän sihteerinä. Päätös Hyväksyttiin esittelijän muutettu päätösesitys SVUS Arbetsgruppen för servicenätverket beslutade den 19 mars ) att en tidsplan för investeringar och ändringar i skolnätet utarbetas under det fortsatta arbetet; 2) att de mottagande skolorna ska ha en konditionsklass på minst 75 procent innan elever flyttas över; 3) att eventuella indragningar av skolor behandlas senare så att varje skola tas upp separat som ett eget ärende och att man då tillämpar sedvanliga förfaranden för information och hörande; 4) att den fortsatta beredningen kan utgå ifrån att skolnätet utvecklas enligt följande: Anttila högstadieområde - Karstun koulu, eleverna flyttas till Roution koulu. Harju högstadieområde - Neitsytlinnan koulu, eleverna flyttas till Ojamon koulu. - Nummentaustan koulu, eleverna flyttas till Ojaniittuhuset. Järnefelts högstadieområde - Rauhalan koulu, eleverna i åk 5 6 flyttas till Järnefeltin koulu. - Maksjoen koulu, eleverna flyttas till Rauhalan koulu. Svenskspråkig undervisning - Eleverna i Virkby skola flyttas till Solbrinkens skola (investering), eller

13 båda skolorna fortsätter som nu, eller eleverna i Virkby skola flyttas till Källhagens skola. Området för Mäntynummen yhtenäiskoulu - Eleverna i Asemanpelto, Lehmijärvi och Pulli flyttas, elevupptagningsområdena i hela området ses över; eleverna fördelas mellan Perttilä, Mäntynummi och Ojaniittutalo. Närmare prognoser görs under den fortsatta planeringen. - Nummenkylän koulu, eleverna flyttas till Muijalan koulu (investering). Nummi-Pusula högstadieområde - Hyrsylän koulu, eleverna i åk 1 6 flyttas till Oinolan/Nummi-Pusulan koulu. 5) Dessutom ska ärendet beredas vidare för de svenska skolornas del för att skapa tydliga riktlinjer. Nämnden för fostran och utbildning beslutade vid sammanträdet den 1 april 2015 att nämnden för fostran och utbildning 1. antecknar lägesrapporten över skolnätsarbetet för kännedom och konstaterar för sin egen del att punkt 4 i servicenätsarbetsgruppens beslut är förhastad vad gäller precisionsnivån; 2. ger följande anvisningar för den fortsatta beredningen: Under beredningen ska det göras en granskning per skolfastighet som gäller samtliga mottagande skolor (inte enbart centralskolorna). - En noggrannare granskning per undervisningsrum (räcker utrymmet till i praktiken?) - Omändringskostnaderna skola för skola (bl.a. tillbyggnader, volymelementlösningar, nivåhöjningar/reparationer upp till 75 procent), beräknade på årsnivå (investeringsplan) - I de mottagande fastigheterna måste man göra proaktiva granskningar och besiktningar på ett förutseende sätt och enligt rikshanteringsprinciperna, särskilt i fråga om eventuella problem med inomhusluften, fuktskador samt ventilationskapaciteten när antalet användare ökar; 3. beslutar att svenska sektionen bereder ett förslag till svenskspråkigt servicenätverk. I arbetet deltar bildningsdirektören och bildningssektorns specialplanerare, som är sekreterare för gruppen. Bildningsdirektören presenterar ärendet närmare vid sammanträdet och sektionen bereder ett förslag till svenskspråkigt servicenätverk. Separata handlingar: - Svenskspråkiga invånare i Lojo - Svenskspråkiga enligt åldersgruppen i Lojo

14 Förslag Uc Svenska sektionen 1. antecknar lägesrapporten för kännedom; 2. gör ett förslag till svenskspråkigt servicenätverk för nämnden. Beslut Godkändes och sektionen gjorde följande förslag: 1. Det grundas ett nytt svenskt daghem som ersätter nuvarande daghemmet Laban för den norra delen av Lojo. Detta adresserar den grundläggande bristen på utrymme inom småbarnsfostran; 2. Solbrinkens skola verkar med åk 1-6 samt förskola i sin nuvarande fastighet i Lojo centrum. De utrymmen som frigörs efter nuvarande Laban ansluts till Solbrinkens skola och erbjuder kombinerade den flexibilitet som behövs för kapacitetsökning på skolsidan samt inom förskolan och eftermiddagsvården av förskolebarn. Eftisverksamheten, som för närvarande verkar i hyrda utrymmen på Åsvalla, flyttar till Solbrinken/Laban och det avstås från de hyrda utrymmena; 3. Virkby skola flyttar från sin nuvarande fastighet till Källhagen. Eftisverksamheten fortsätter i Källhagens fastighet när den inte ryms i Virkby skola/daghemmet Petter. 4. Daghemmet Petter kvarstår i nuvarande utrymmen i Virkby. 5. Källhagens skola åk 7-9 och Virkby gymnasium verkande i nuvarande utrymmen i Virkby. För att möjliggöra att kapaciteten inom svenska småbarnsfostran och den grundläggande utbildningen i Lojo räcker till, kommer gränsen mellan elevupptagningsområdet till Virkby och Lojo centrum att flexa. Gränsen justeras vid behov så, att barn som skulle leda till överskridningar av den maximala kapaciteten i Virkby anvisas plats i Lojo centrum. Det nya svenska daghemmet (punkt 1) kan basera sig på stadens nybygge, kan verka i hyrda utrymmen tillhandahållna exempelvis av en fastighetsinvesterare eller alternativt erbjudas tilläggsutrymmen i centrumkampusen. Möjligheten att uppföra en separat tilläggsvinge eller våning för svenska småbarnsfostran i anslutning till centrumkampusen undersöks aktivt i samband med behovsutredningen och planeringen av saneringen av Tytyri skola och Anttila skola på samma kampus. Som en separat och villkorad åtgärd genomförs en flytt av Virkby skola (punkt 3) i sin helhet till Källhagens fastighet. För att inleda flytten av Virkby skola, vid lämplig tidpunkt, baserad på detta beslut, krävs - detaljerad information över tillgängliga undervisningsutrymmen, där en uppdaterad utredning visar på begränsad negativ inverkan på verksamhetsförutsättningarna för Källhagens skola och Virkby gymnasium samt att ändamålsenliga delutrymmen för Virkby skolas behov kan anvisas - genomförda åtgärder för att säkerställa en konditionsklass på minst 75%

15 hos mottagande utrymmen före flytten, enligt nämndens allmänna principer - goda utsikter att för staden att helt och hållet avstå från Virkby skolas nuvarande byggnad eller ta den i bruk utanför bildningssektorn PALRYH Kasvatus- ja opetuslautakunnan ruotsinkielinen jaosto on kokouksessaan käsitellyt ruotsinkielistä päiväkoti- ja kouluverkkoa ja ehdottaa kasvatus- ja opetuslautakunnalle, että 1. perustetaan uusi ruotsinkielinen päiväkoti, joka korvaa Daghemmet Labanin; 2. Solbrinken skola jatkaa 1-6 luokkien kouluna. Labanilta vapautuvat tilat tulevat koulun käyttöön. Esiopetus ja iltapäivähoito toteutetaan koulun tiloissa; 3. Virkby skola siirretään Källhagenin tiloihin, luovutaan Virkby skolan tiloista. Iltapäivätoiminta jatkaa Källhagenin koulussa. 4. Daghemmet Petter jatkaa nykyisissä tilaoissa 5. Källhagenin koulu ja Virkby gymnasium jatkavat nykyisissä tiloissa. Lisäksi jaosto esittää, että ruotsinkielisen väestön painopisteen siirtyessä pohjoiseen ja Solbrinkenin tilakapasiteetin kasvaessa oppilaaksiottorajaa Solbrinkenin ja Virkbyn välillä tarkistetaan pohjoiseen. Uusi päiväkoti voidaan toteuttaa joko uudisrakentamisella tai vuokraamalla tilat. Päiväkotitarvetta tulee ruotsinkielisen jaoston esityksessä tarkastella Tytyri-Anttila tarveselvityksen yhteydessä. Kouluverkkoselvitys on päivitetty ja toimenpiteet on aikataulutettu kasvatus- ja opetuslautakunnan ja palveluverkkotyöryhmän ohjeiden mukaisesti. (Tapiola) Erikseen jaettavat asiakirjat: - Alakouluverkkokartta - Yläkouluverkkokartta - Kannanotot Ikkalan koulun puolesta (8 kpl) - Karjalohjan aluetoimikunnan kannanotto - Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys (esitetty palveluverkkotyöryhmässä ) - Etelä-Lohjan aluetoimikunnan kannanotto - Sammatin aluetoimikunnan kannanotto - Kannanotto Asemanpellon koulun puolesta - Karjalohjan koulun vanhempainyhdistyksen kannanotto - Muijalan asukasyhdistyksen, Lohjanportin kyläyhdistyksen ja Lieviön pienviljelijäyhdistyksen kannanotto - Lohjan nuorisovaltuuston kannanotto Lohjan kouluverkkouudistukseen - Kannanotto, Huoli Asemanpellolla - OAJ:n Lohjan paikallisyhdistyksen, LOOP ry:n kannanotto - Karstu-Karkaliseuran kannanotto - Lehtileikkeitä huolestuneilta kaupunkilaisilta - Ruotsinkieliset Lohjalla - Ruotsinkieliset ikäluokittain - Adressi Asemanpellon koulun puolesta

16 - Kouluverkon vaikuttajaraadin kannanotto Esitys Palveluverkkotyöryhmä päättää, että jatkovalmistelun pohjana kouluverkkoa kehitetään seuraavasti: TOIMENPITEET VUOSILLE KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUODELLE 2016 Esiopetus Mäntynummen päiväkodin esiopetusryhmä siirretään Mäntynummen Mäntylän päiväkodin 2 esiopetusryhmää siirtyy Ojaniittutaloon. Gunnarlan päiväkodin esiopetusryhmä siirtyy Metsolan koululle. Neitsytlinnan esiopetus siirretään Ojamon koulun yhteyteen tilaelementteihin. Perusopetus Neitsytlinnan koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Ojamon kouluun. Hyrsylän koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Oinolan kouluun. Pullin koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Mäntynummen yhtenäiskouluun. Nummentaustan oppilaat siirretään Ojaniittutaloon. KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Esiopetus Roution päiväkodin esiopetus siirtyy Routiomäen taloon. Daghemmet Petterin esiopetus Virkby skolasta siirtyy Källhageniin. Perusopetus Karstun koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Roution kouluun. Lehmijärven koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Mäntynummen yhtenäiskouluun. Virkby skolan toiminta siirtyy Källhagenin kouluun. KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUODELLE 2018 Esiopetus Voudinpuiston päiväkodin esiopetus, siirretään Ojamon kouluun. Maksjoentien päiväkodin esiopetus, siirretään Vappulan uudisrakentamisen yhteyteen. Niksulan päiväkodin esiopetus, siirretään Vappulan uudisrakentamisen yhteyteen. Vieremän päiväkodin esiopetus, siirretään Rauhalan kouluun. Perusopetus Rauhalan koulu 5-6 luokan oppilaat siirretään Järnefeltin kouluun. Maksjoen koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Rauhalan kouluun. Asemanpellon koulu lakkautetaan, oppilaita 1-4 luokilta noin 10-15/vuosiluokka siirretään Ojaniittutaloon. 5-6 vuosiluokkien oppilassiirrot riippuvat, siitä siirtyvätkö Nummentaustan alueen oppilaat Ojaniittutaloon. MYK:iin voidaan tehdä Asemnapellosta vain yksittäisiä oppilassiirtoja,

17 riippuen siitä miten Pulli ja Lehmijärven koulujen oppilaat sekä varhaiskasvatuksen esioppilaat siirretään. Perttilän kouluun oppilassiirtoja tehdään myös yksittäisinä oppilassiirtoina. KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE Esiopetus Pusulan päiväkodin esiopetus, siirretään Pusulan kouluun. Nummenkylän koulu, oppilaat siirretään Muijalan kouluun Perusopetus Nummenkylän oppilaat siirretään Muijalan kouluun Päätös Palveluverkkotyöryhmä päätti, että jatkovalmistelun pohjana kouluverkkoa kehitetään seuraavasti: TOIMENPITEET VUOSILLE KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUODELLE 2016 Esiopetus Mäntynummen päiväkodin esiopetusryhmä siirretään Mäntynummen Mäntylän päiväkodin 2 esiopetusryhmää siirtyy Ojaniittutaloon. Gunnarlan päiväkodin esiopetusryhmä siirtyy Metsolan koululle. Neitsytlinnan esiopetus siirretään Ojamon koulun yhteyteen tilaelementteihin. Perusopetus Neitsytlinnan koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Ojamon kouluun. Hyrsylän koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Oinolan kouluun. Pullin koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Mäntynummen yhtenäiskouluun. Nummentaustan oppilaat siirretään Ojaniittutaloon. Kustannusvaikutukset vuositasolla , Investointi tarve KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Esiopetus Roution päiväkodin esiopetus siirtyy Routiomäen taloon. Daghemmet Petterin esiopetus Virkby skolasta siirtyy Källhageniin. Perusopetus Karstun koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Roution kouluun. Lehmijärven koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Mäntynummen yhtenäiskouluun. Virkby skolan toiminta siirtyy Källhagenin kouluun. Kustannusvaikutukset vuositasolla , Investointitarve , joista verkkoratkaisusta riippumatta.

18 KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUODELLE 2018 Esiopetus Voudinpuiston päiväkodin esiopetus, siirretään Ojamon kouluun. Maksjoentien päiväkodin esiopetus, siirretään Vappulan uudisrakentamisen yhteyteen. Niksulan päiväkodin esiopetus, siirretään Vappulan uudisrakentamisen yhteyteen. Vieremän päiväkodin esiopetus, siirretään Rauhalan kouluun. Perusopetus Rauhalan koulu 5-6 luokan oppilaat siirretään Järnefeltin kouluun. Maksjoen koulu lakkautetaan, oppilaat siirretään Rauhalan kouluun. Asemanpellon koulu lakkautetaan, oppilaita 1-4 luokilta noin 10-15/vuosiluokka siirretään Ojaniittutaloon. 5-6 vuosiluokkien oppilassiirrot riippuvat, siitä siirtyvätkö Nummentaustan alueen oppilaat Ojaniittutaloon. MYK:iin voidaan tehdä Asemnapellosta vain yksittäisiä oppilassiirtoja, riippuen siitä miten Pulli ja Lehmijärven koulujen oppilaat sekä varhaiskasvatuksen esioppilaat siirretään. Perttilän kouluun oppilassiirtoja tehdään myös yksittäisinä oppilassiirtoina. Kustannusvaikutus vuositasolla , Investointi tarve , josta tarve verkkoratkaisuista riippumatta. KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE Esiopetus Pusulan päiväkodin esiopetus, siirretään Pusulan kouluun. Nummenkylän koulu, oppilaat siirretään Muijalan kouluun Perusopetus Nummenkylän oppilaat siirretään Muijalan kouluun Kustannusvaikutus vuositasolla , Investointitarve , joista verkkoratkaisusta riippumatta. Kokonaiskustannusvaikutus vuosille Käyttötalous Investointitarve , joista tarve verkkoratkaisusta riippumatta. Liite 1/ PALRYH Esi- ja perusopetuksen palveluverkko

Kouluverkko. 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015. Palveluverkko- ja 125/00.01.02/2015

Kouluverkko. 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015. Palveluverkko- ja 125/00.01.02/2015 Palveluverkko- ja 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015 Kouluverkko 125/00.01.02/2015 PALRYH 29.01.2015 29 Lohjan kaupungin perusopetuksen kouluja on yhteensä 32

Lisätiedot

Kouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä.

Kouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä. Palveluverkko- ja 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 65 19.03.2015 Kouluverkko 125/00.01.02/2015 PALRYH 29.01.2015 29

Lisätiedot

Päiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 207/00.01.02/2015

Päiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 207/00.01.02/2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 Päiväkotiverkko 207/00.01.02/2015 PALRYH 12.02.2015 38 Uuden varhaiskasvatuslain käsittely on valtakunnallisesti vielä kesken. Hallituksen esityksessä sen on

Lisätiedot

Päiväkotiverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä

Päiväkotiverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Palveluverkko- ja 38 12.02.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 35 01.04.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 93 05.05.2015 Päiväkotiverkko PALRYH 12.02.2015 38 Uuden varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys 29.01.2015 Lähtökohdat Esi- ja perusopetusverkkoselvitys on laadittu sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa Lohjan kaupungin on kyettävä tekemään pysyviä

Lisätiedot

Päiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto /00.01.

Päiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto /00.01. Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 Kaupunginhallitus 382 19.10.2015 Kaupunginvaltuusto 155 25.11.2015 Päiväkotiverkko 207/00.01.02/2015 PALRYH 12.02.2015 38 Uuden varhaiskasvatuslain käsittely

Lisätiedot

Kotilainen Kimmo Asiantuntija Rajantaus Raija Sihteeri

Kotilainen Kimmo Asiantuntija Rajantaus Raija Sihteeri PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 19.03.2015 AIKA 19.03.2015 klo 16:30-18:15 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, valtuustosali OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Huhtala Lassi Jäsen Huttu Sari Jäsen Kyttälä

Lisätiedot

LOHJA Alakoulut , kartta 1/2 (pohjoinen) Pohjakartta: Lohjan maankäytön rakenne (kv )

LOHJA Alakoulut , kartta 1/2 (pohjoinen) Pohjakartta: Lohjan maankäytön rakenne (kv ) Alakoulut 6.2.2015, kartta 1/2 (pohjoinen) 5 6 3 4 2 9 7 8 1 1 Karjalohjan koulu 2 Sammatin koulu 3 Oinolan koulu 4 Hyrsylän koulu 5 Pusulan koulu 6 Ikkalan koulu 7 Pullin koulu 8 Lehmijärven koulu 9 Karstun

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA

ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA 2015 Lohjan kaupunki 23.1.2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA... 3 2.1. Esiopetus... 3 2.2. Perusopetus... 3 2.2. Oppilassuunnitteet... 4 2.3. Koulurakennusten kunto/toiminnallisuus...

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA

ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA 2015 Lohjan kaupunki 29.4.2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA... 4 2.1. Esiopetus... 4 2.2. Perusopetus... 4 2.4.1. Tulevaisuuden oppimisen pedagogiset lähtökohdat...

Lisätiedot

Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Ilmarinen Pekka jäsen

Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Ilmarinen Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 8/2015 358 Kasvatus- ja opetuslautakunta 07.10.2015 AIKA 07.10.2015 klo 18:00-19:58 PAIKKA Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Väre Jari puheenjohtaja

Lisätiedot

Kaupungintalo Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone. Huttu Sari Jäsen saapui klo Lemberg Monica Jäsen Pesonen Seppo Jäsen

Kaupungintalo Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone. Huttu Sari Jäsen saapui klo Lemberg Monica Jäsen Pesonen Seppo Jäsen PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 05.05.2015 AIKA 05.05.2015 klo 16:30-18:00 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Pajuoja Matti Jäsen Rintanen

Lisätiedot

Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016

Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016 Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016 Lähtökohdat, Työn keskiössä oli alakoulujen kohtien liikenneturvallisuustoimet, Työn aikana vierailtiin kaikkien käytössä

Lisätiedot

Lausteela Jorma varajäsen Maittila Hannele jäsen Nordström Paula jäsen

Lausteela Jorma varajäsen Maittila Hannele jäsen Nordström Paula jäsen PÖYTÄKIRJA 20/2015 1 Kaupunginhallitus 19.10.2015 AIKA 19.10.2015 klo 17:00-20:25 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene puheenjohtaja Slunga-Poutsalo

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013 KOPLK 27.01.2016 11 Kaupunginvaltuusto on käsitellessään vuoden

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Kaupunginhallitus 49 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 17.02.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta Palveluverkko- ja 11 25.02.2016 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 93 26.10.2016 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta 558/00.01.02/2014 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

[VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKO ]

[VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKO ] 2015 Lohjan kaupunki Varhaiskasvatus [VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKO ] luonnos 6.2.2015 1. Lakisääteisyys, tehtävät ja toimintamuodot... 2 2. Ajankohtaisia muutoksia... 2 3. Varhaiskasvatuksen nykytila...

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus 6 09.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on 11.01.2016/5. päättänyt palveluverkko-

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Liikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Liikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 47 05.03.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 25.03.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 78 09.04.2015 Liikuntapaikkaverkko 187/00.01.02/2015 PALRYH

Lisätiedot

Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt

Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt Kaupunginhallitus 35 25.01.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 31 30.03.2016 Kaupunginhallitus 156 18.04.2016 Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt 57/00.00.01/2016, 209/10.03.02/2015 KH 25.01.2016

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus 6 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 5 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on 11.01.2016/5.

Lisätiedot

Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Ilmarinen Pekka jäsen. Niemimaa Juha jäsen. Savolainen Pirjo jäsen

Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Ilmarinen Pekka jäsen. Niemimaa Juha jäsen. Savolainen Pirjo jäsen PÖYTÄKIRJA 3/2015 73 Kasvatus- ja opetuslautakunta 01.04.2015 AIKA 01.04.2015 klo 18:43-20:45 PAIKKA Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Väre Jari puheenjohtaja

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Kaupunginhallitus 7.5.2015 1 Miksi selvitystyöhön ryhdyttiin? Kaupungin talous ei kestä nykyisellä mallilla jatkamista enää pitkään Kuntaliitosten

Lisätiedot

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma 417/10.03.02/2017 KOPLK 15.06.2016 65 Valtuusto linjasi palveluverkkoselvityksen pohjalta 28.10.2015 132 kouluverkon kehittämislinjausten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby

Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby Sosiaali- ja terveyslautakunta 149 03.09.2014 Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby 537/02/02/00/2014

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta Toiminnan sisältö ja laajuus Sisältö: Laajuus kulut /tuotot Hallintopalvelut: Hallinto-, talous- ja suunnittelupalvelut Yleissivistävä opetus: Perusopetus ja lukiokoulutus

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden korotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus 11/02.02.00/2017

Lisätiedot

Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset

Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset Svenska skolan- taustaa Koululla pitkät historialliset perinteet Oppilasmäärä on ollut viime vuosina laskeva,

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvava Lohja

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvava Lohja Kasvava Lohja Valmistellaan palveluverkkoselvityksestä seuraavat toimenpiteet Varhaiskasvatuksen ensimmäisiä elokuussa toteutettavia toimenpiteitä on alettu valmistella; mm. tarvittavat henkilöstön kuulemiset

Lisätiedot

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 46 05.03.2015. Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 188/00.01.

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 46 05.03.2015. Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 188/00.01. Palveluverkko- ja 46 05.03.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 Nuorisotoimen verkko 188/00.01.02/2015 PALRYH 05.03.2015 46 Lohjan kaupungin nuorisotoimen palvelut koostuvat

Lisätiedot

Koulutoiminnan kokonaisselvitys/ Helhetsutredning för skolverksamheten. Iltakoulu/Aftonskola

Koulutoiminnan kokonaisselvitys/ Helhetsutredning för skolverksamheten. Iltakoulu/Aftonskola Koulutoiminnan kokonaisselvitys/ Helhetsutredning för skolverksamheten Iltakoulu/Aftonskola 6.4.2016 Ohjelma klo 18.00-20.30/Program kl. 18.00-20.30 - Tervetuloa, kaupunginvaltuuston pj. Arja Isotalo/Välkommen,

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS Kouluverkkoselvitys on osa sivistysverkkoselvitystä, joka valmistuu syksyllä 2016 Tämän välikatsauksen tarkoituksena

Lisätiedot

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja 46 05.03.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 92 05.05.2015 Nuorisotoimen verkko 188/00.01.02/2015 PALRYH 05.03.2015

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus KOPLK Asian tausta ja lautakunnan kanta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus KOPLK Asian tausta ja lautakunnan kanta Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 07.01.2016 Kaupunginhallitus 15 11.01.2016 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksestä 2.9.2015 97 tehdyn valituksen johdosta

Lisätiedot

Laurentiustalon tarveselvitys

Laurentiustalon tarveselvitys Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 01.02.2017 Tekninen lautakunta 22 28.02.2017 Laurentiustalon tarveselvitys 35/10.02.03/2017 KOPLK 01.02.2017 3 Laurentiustalon tarveselvityksen perustana on perusopetuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Lohjan Kaupunki Tekninen toimi Ruoka- ja siivouspalvelut KEITTIÖVERKKO. Palveluverkkoselvitys 2015. Lohjalla 26.2.2015.

Lohjan Kaupunki Tekninen toimi Ruoka- ja siivouspalvelut KEITTIÖVERKKO. Palveluverkkoselvitys 2015. Lohjalla 26.2.2015. Lohjan Kaupunki Tekninen toimi t KEITTIÖVERKKO Palveluverkkoselvitys 2015 Lohjalla 26.2.2015 Jere Jantunen Sisällysluettelo AIKATAULU 2 JOHDANTO 2 TAUSTA 3 NYKYTILA 3 Tuotannon muutoksia 3 TOIMINNAN MUUTOKSIA

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

GUNNARLAN PÄIVÄKOTI NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN

GUNNARLAN PÄIVÄKOTI NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN GUNNARLAN PÄIVÄKOTI 2015-11-10 NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN SISÄLLYS: 1. KAKSIKIELINEN OJANIITTUTALO 2. LABAN-SOLBRICKEN TYTYRI-ANTTILA KOKONAISRATKAISU 3. YKSITYINEN

Lisätiedot

Rehtorien opetusvelvollisuuden huojennukset (= opetusvelvollisuuteen luettavat tunnit)

Rehtorien opetusvelvollisuuden huojennukset (= opetusvelvollisuuteen luettavat tunnit) Suomenkielinen koulutusjaosto 14 19.06.2013 Suomenkielinen koulutusjaosto 3 26.03.2014 Suomenkielinen koulutusjaosto 16 27.08.2014 Suomenkielinen koulutusjaosto 6 03.06.2015 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta Toiminnan sisältö ja laajuus Sisältö: Laajuus kulut /tuotot Hallintopalvelut: Hallinto-, talous- ja suunnittelupalvelut Yleissivistävä opetus: Perusopetus ja lukiokoulutus

Lisätiedot

Lohjan keskustan koulujen ja ruotsinkielisen päivähoidon tilajärjestelyjen työryhmä

Lohjan keskustan koulujen ja ruotsinkielisen päivähoidon tilajärjestelyjen työryhmä Lohjan keskustan koulujen ja ruotsinkielisen päivähoidon tilajärjestelyjen työryhmä Aika: 4.3.2016 klo 14.00-16.00 Paikka: Paikalla: Poissa: Ojaniittutalo, kieliluokka Slunga-Poutsalo Riikka (pj.) Aho

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Kaupunginhallitus 132 08.05.2017 Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma 417/10.03.02/2017 KOPLK 15.06.2016 65 Valtuusto linjasi palveluverkkoselvityksen pohjalta 28.10.2015

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Tilasto-osa

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Tilasto-osa 1(7) HENKILÖKUNTA Henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä ja sairauspäivät Vuosi 2017 2016 2015 Henkilökuntaa keskim. 69 72 71 Sairauspäivät yht. 1060*) 1 270**) 866***) Sairauspäivät keskim./hlö 15,36

Lisätiedot

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 Palvelutuotantolautakunta 90 19.12.2017 Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 375/02.02.00/2017 PATU 19.12.2017 90 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 15.11.2017 152 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares Läntisen alueen palveluverkkoselvitys Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares 18.11.2015 Tausta Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa vaiheittain Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia- lukion Tilat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilasto-osa

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilasto-osa 1(7) HENKILÖKUNTA Henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä ja sairauspäivät Vuosi 2018 2017 2016 Henkilökuntaa keskim. 69 69 72 Sairauspäivät yht. 604*) 1060**) 1 270***) Sairauspäivät keskim./hlö 8,75 15,36

Lisätiedot

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen 10 Lag om vattentjänster 119/2001 Vesihuoltolaki 119/2001 Anslutning av fastigheter till vattentjänstverkets

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

KOULUINVESTOINNIT /VAIHTOEHDOT /TOIMINNALLISET VAIKUTUKSET

KOULUINVESTOINNIT /VAIHTOEHDOT /TOIMINNALLISET VAIKUTUKSET KOULUINVESTOINNIT /VAIHTOEHDOT /TOIMINNALLISET VAIKUTUKSET Marja-Leena Meriläinen 10.5.2016 Oppilasennuste kouluittain 2014-2021 Ketolanperän koululta siirtyy 4. lk oppilaat Ylikylän yhtenäiskouluun 5.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (10) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (10) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (10) 179 Cygnaeus lågstadieskolan, Kronohagens lågstadieskolan ja Grundskolan Norsenin yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi HEL 2015-006772 T 12 00 01 Päätös

Lisätiedot

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2013-2018, INFO / Utvecklingsplan för skolnätet i Lovisa 2013-2018, INFO

Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2013-2018, INFO / Utvecklingsplan för skolnätet i Lovisa 2013-2018, INFO Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2013-2018, INFO / Utvecklingsplan för skolnätet i Lovisa 2013-2018, INFO TYÖRYHMÄN KOKOONPANO /ARBETSGRUPPENS SAMMANSÄTTNING Nina Pere, sivistyslautakunnan suomenkielisen

Lisätiedot

Päiväkotien sulkemiset kesällä 2011 / Stängning av daghem sommaren 2011

Päiväkotien sulkemiset kesällä 2011 / Stängning av daghem sommaren 2011 Päivähoitojaosto/ Dagvårdssektionen 11 31.01.2011 Päiväkotien sulkemiset kesällä 2011 / Stängning av daghem sommaren 2011 PHJAOSTO 11 Päivähoitojaosto / Dagvårdssektionen 31.1.2011 Valmistelija/Beredare:

Lisätiedot

Verohallinto 24.8.2015 Oikaisulautakunta PL 705 33101 TAMPERE. Jakelukohdassa mainitut kunnat. Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan

Verohallinto 24.8.2015 Oikaisulautakunta PL 705 33101 TAMPERE. Jakelukohdassa mainitut kunnat. Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan Verohallinto 24.8.2015 Oikaisulautakunta PL 705 33101 TAMPERE SaeP Anl. Jakelukohdassa mainitut kunnat Kåvit. Behand. Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan Verohallinnossa toimivaan Verotuksen

Lisätiedot

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin Mikko Laaksonen 11.9.2013 Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin RVS 2009-2012 4) KESKITYTÄÄN YDINPALVELUIHIN Palveluverkkoselvitys tehdään kaikkien palveluiden osalta poikkihallinnollisesti ja

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika klo klo 16.15

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika klo klo 16.15 Sivu /5 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 7.3.206 klo 2.00 2.4.206 klo 6.5 Diaarinumero: 94/575/206. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite Y-tunnus

Lisätiedot

Hiiden koulun tulevaisuutta koskeva selvitys

Hiiden koulun tulevaisuutta koskeva selvitys 2014 Hiiden koulun tulevaisuutta koskeva selvitys Kasvatus- ja opetuslautakunta HIIDEN KOULUN TULEVAISUUTTA KOSKEVA SUUNNITTELMA 29.10.2014 30.9.2014 Selvitys Sivistystoimi Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos Päiväkoti- ja Kouluverkko Toinen luonnos 6.11.2009 Sipoon kunnan kasvustrategiassa varaudutaan 35 000 uuteen asukkaaseen vuoteen 2025 mennessä. Kaavoitusohjelman mukaiset asukasmäärälisäykset ja palveluiden

Lisätiedot

39 19.05.2015. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

39 19.05.2015. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 39 19.05.2015 Aloite toisen kotimaisen kielen opetuksen aikaistamisesta Sipoon kouluissa/christel Liljeström ym. / Motion om tidigareläggning av det andra inhemska

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot

Lisätiedot

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Kaupunginhallitus 132 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 73 17.05.2017 Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma 417/10.03.02/2017 KOPLK 15.06.2016 65 Valtuusto linjasi palveluverkkoselvityksen

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Silva Malin Sjöholm Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Fakta Bygget skall vara klart 30.11 Naturen har fungerat som inspiration i processen. Silva- betyder skog på latin Färgskalan inne i

Lisätiedot

Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen

Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 74 26.02.2019 Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen 1203/00.01/2015 KH 74 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Palveluverkko ja Lohjan maankäytön rakenne

Palveluverkko ja Lohjan maankäytön rakenne Kaupunkisuunnittelulautakunta 18 24.02.2015 Palveluverkko- ja 57 10.03.2015 organisaatiotyöryhmä Palveluverkko ja Lohjan maankäytön rakenne 2013-2037 558/00.01.02/2014 KASULK 24.02.2015 18 Palveluverkko-

Lisätiedot

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Keskeiset muutokset Centrala ändringar Muutokset tutkintorakenteessa (asetus) Muutokset ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Valtuustoseminaarin tulosten arviointi ja ohjeistus toimialoille

Valtuustoseminaarin tulosten arviointi ja ohjeistus toimialoille Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 98 28.05.2015 Valtuustoseminaarin tulosten arviointi ja ohjeistus toimialoille PALRYH 28.05.2015 98 Työryhmä käy läpi valtuustoseminaarista kerätyt tulokset ja antaa

Lisätiedot

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 10.2.2016 12.2.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää

Lisätiedot

Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma. Kaupunginhallitus

Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma. Kaupunginhallitus Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma Kaupunginhallitus 12.11.2018 Päiväkoti- ja kouluverkko 2019-2033: alustava aikatauluja kustannusarvio Sivistys-

Lisätiedot

43 21.05.2012 58 04.06.2012. Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelma / Projektplan för Söderkulla skolcentrum

43 21.05.2012 58 04.06.2012. Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelma / Projektplan för Söderkulla skolcentrum Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Tekniikka- ja ympäristövlk/ Utsk. f tekn. och miljö 43 21.05.2012 58 04.06.2012 Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelma / Projektplan för Söderkulla skolcentrum

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta 1.1.1. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimen painopisteinä ovat olleet laadukkaat, uudistuvat ja monipuoliset palvelut, tasapainoinen talous, toimiva palveluverkko, ajanmukaiset tilat ja välineet

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat:

PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat: Kasvatus- ja opetuslautakunta 84 02.09.2015 Palveluverkko- ja 116 10.09.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 106 29.09.2015 Lukioverkko 208/00.01.02/2015 PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan

Lisätiedot

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä Viranomaiskokous Haaparanta 19.-20.1.2012 Myndighetskonferens Haparanda Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä - Tausta ja sisältö Gränsälvsöverkommelsen mellan Finland och Sverige - Bakgrund och innehåll

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKKO LOHJALLA Analyysi ja selvitys

PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKKO LOHJALLA Analyysi ja selvitys PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKKO LOHJALLA Analyysi ja selvitys 13.5.2015 1 Sisällys 1 Tiivistelmä... 3 2 Johdanto... 4 2.1 Vaikuttajaraati... 5 2.2 Kokoukset... 5 2.3 Työtavat ja tiedotus... 5 2.4 Tavoite...

Lisätiedot

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 157 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 38 17.05.2017 TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 2063/58/2014 KH

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 21 03.03.2014 73 11.03.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä / Utlåtande

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot