Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/ /2017 PALRYH Kaupunginhallitus on /5. päättänyt palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmän toimeksiannosta mm. seuraavaa: - työryhmä valmistelee myös arvion siitä, miten palveluverkkotyö onnistui ja millaisia muutoksia ja vaikutuksia tehdyillä palveluverkkopäätöksillä tulee olemaan. Tämän arvion tekemistä varten tarvitaan kaikilta toimialoilta tietoja siitä, miten palveluverkkomuutosten toteuttaminen on käynnistynyt. Kukin toimiala antaa tietoja kustakin 20:sta palveluverkko-osiosta sen mukaan, mille toimialalle ko. palveluverkon osa kuuluu. Palveluverkkomuutosten toteuttamista ja vaikutuksia voidaan arvioida seuraavanlaisten kysymysten avulla: - Mitkä valtuuston palveluverkkopäätöksen osat on toteutettu? - Miten toteuttaminen onnistui? - Millaisia vaikutuksia toteuttamisella on ollut? - vaikutukset kuntalaisiin, kävijämääriin ja palvelutasoon? - säästövaikutukset / kustannuksia lisäävät vaikutukset? - Mitkä valtuuston palveluverkkopäätöksen osat ovat toteuttamatta? - Milloin ja miten toteuttamattomat osat saatetaan päätökseen? - Miltä osin palveluverkkotyötä tulisi vielä jatkaa kokonaan uusien päätösten myötä? - Miten Lohjan väkiluvun ja syntyvyyden alentuminen on huomioitu palveluverkkopäätösten toteuttamisessa? - Millaisia vaikutuksia henkilöstöön tehdyillä muutoksilla on ollut? - muutokset henkilöstömäärissä? - muutokset työtehtävissä? - Kouluverkon ja esiopetusverkon osalta pyydetään vielä tarkempia selvityksiä sen suhteen, mikä on syyslukukauden 2016 tilanne verrattuna syyslukukauden 2013 tilanteeseen: - tuntikehysmuutokset - oppilasmäärämuutokset - opetusryhmämuutokset - varhaiskasvatusryhmämuutokset - opetushenkilökunnan lukumäärämuutokset - varhaiskasvatushenkilökunnan lukumäärämuutokset - toimitilojen lukumäärämuutokset - sisäisten vuokrien muutokset - Teknisen toimen osalta pyydetään vielä tarkempia selvityksiä sen suhteen, miten kaupungin käytössä olevien rakennusten pinta-alat ja toimipisteiden lukumäärät ja tyhjien/käyttämättömien tilojen pinta-alat ovat muuttuneet syksystä 2013 syksyyn Millaisia kustannusvaikutuksia ja

2 henkilöstövaikutuksia näillä muutoksilla on ollut? Saatujen arvioiden perusteella koostetaan yhteenveto kaupunginhallituksen ja valtuuston käyttöön. Olisi toivottavaa, että myös lautakunnat käsittelisivät omien toimialojensa arvioinnit. (Eero Soinio) Esitys Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä päättää pyytää kaikilta toimialoilta em. arviot mennessä. Päätös Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä päättää pyytää kaikilta toimialoilta em. arviot sekä arvion aidoista kokonaissäästöistä mennessä KOPLK Lohjan palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä on antanut ohjeet siitä, miten toimialojen ja toimielinten tulee tehdä väliarviointi palveluverkkotyön onnistumisesta. Ohjeistusta on yksityiskohtien osalta täsmennetty kehittämisjohtajan toimesta Arvio tulee toimittaa kehittämisjohtajalle ja arvion pohjalta palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmälle ja kaupunginhallitukselle valmistellaan yhteenveto palveluverkkotyön vaikutuksista. Kasvatus- ja opetuslautakunnan osalta palveluverkkoselvityksiä tehtiin kouluverkkoon, esiopetusverkkoon, nuorisotoimen verkkoon, lukioverkkoon sekä päiväkotiverkkoon. Millä tavalla valtuuston tekemä palveluverkkopäätös poikkesi lautakunnan alkuperäisestä esityksestä? Valtuuston päätös poikkesi kasvatus- ja opetuslautakunnan esityksestä. Kasvatus- opetuslautakunta esitti viiden koulun (Pullin, Karstun, Lehmijärven, Maksjoen ja Nummenkylän koulujen) lakkauttamista ja kahden koulun toiminnan (Virkby skolan ja Rauhalan koulun 5-6 luokkiin) siirtämistä. Valtuusto päätti lakkauttaa Maksjoen koulun sekä siirtää Virkby skolan oppilaat Källhageniin ja Rauhalan koulun 5-6 luokkien oppilaat Järnefeltiin. Ei poikkeamia. Ei poikkeamia. Valtuuston päätös poikkesi kasvatus- ja opetuslautakunnan alkuperäisestä esityksestä. Kasvatus- ja opetuslautakunnan alkuperäinen esitysoli että Nummi-Pusulan lukio lakkautetaan alkaen. Kaupunginhallitus

3 palautti asian uudelleen valmisteluun. Uudelleen käsittelyssä kasvatus- ja opetuslautakunta esitti, että Nummi-Pusulan koulun lakkauttamisesta päätetään erikseen. Valtuuston päätös oli kasvatus- ja opetuslautakunnan esityksen mukainen. Sittemmin valtuusto päätti lakkauttaa Nummi-Pusulan lukion vaiheittain kolmessa vuodessa siten, ettei enää oteta uusia oppilaita. Ei poikkeamia. Mikä merkitys ja taloudellinen vaikutus em. poikkeamalla on nyt ja tulevaisuudessa? Kouluverkon osalta koulutoiminnan suunnittelua ei tarvitse tehdä muuta kuin Virkby skolan ja Järnefeltin koulujen osalta. Pidemmällä aikavälillä taloudellinen vaikutus merkittävä. Korjausvelka kasvaa vuosittain ja viiden rakennuksen ylläpitokustannukset pysyvät ennallaan. Korjausvelka tulee kasvamaan koulurakennuksittain (Trellumin laskelmien mukaan) 1,75 % vuodessa ja rakennukset joiden ikä on yli 40 vuotta 0,5 % vuosittain. Trellumin (2014) salkutuksen mukaan taloudellinen vaikutus korjausvelan 75 % tavoitekuntoluokan saavuttamiseksi osalta on noin 1 milj., joka kasvaa vuosittain noin Tulevaisuudessa 5 vuoden (2019) päästä korjausvelan kumulatiivinen määrä on 1,25 milj.. Päätöksenteon poikkeavuus laskennallisesti (toiminnalliset) säästöt olisivat olleet yhteensä / vuodessa. Tulevaisuudessa 5 vuoden (2019) päästä kumulatiivinen säästö olisi ollut Ei merkitystä. Ei merkitystä. Lukion opetuksen suunnittelua tehdään nyt vuosittain 3 vuoden ajan. Lukioverkon päätöksenteko poikkeavuus vaikuttaa vain 3 vuoden ajan. Lukuvuodet taloudellinen vaikutus Lukuvuodet taloudellinen vaikutus (kumulatiivinen) Lukuvuodet taloudellinen vaiktutus (kumulatiivinen) Lukuvuosien yhteenlaskettujen kurssien vaikutus -175,3 kurssia. Ei merkitystä. Miltä osin valtuuston palveluverkkopäätös on jo pantu täytäntöön? Virkby skolan siirron suunnittelu Källhagenin kouluun on käynnissä. Siirron edellytyksenä olevia korjaustoimenpiteitä suunnitellaan ja ne ovat

4 etenemässä valtuuston päätettäväksi. Pullin koululta esiopetus siirrtetty Mäntynummeen. Gunnarlan päiväkodin esiopetus on siirretty Metsolan koululle syksyllä 2016, Mäntylän päiväkodin esiopetus on siirretty Ojaniittutaloon, Karjalohjan päiväkodin esiopetus on siirretty Karjolohjan kouluun Toimitilaverkko säilyi ennallaan. Nuorisokeskuksen tarve-/hankesuunnitelmasta on päätetty valtuustossa. Harjulan muutostyöt käynnistyvät vuonna Nummi-Pusulan lukioon ei otettu uusia oppilaita lukuvuoden alusta. Lukiossa opiskelee parhaillaan toinen ja kolmas vuosikurssi. Gunnarlan päiväkodin esiopetus ja sitä täydentävä päivähoito on siirretty Metsolan koululle. Maksjoentien päiväkoti lakkautettu ja lapset siirtyneet muihin kunnallisiin tai yksityisiin yksiöihin. Yhdelle yksityiselle päiväkodille osoitettiin tontti Vappulasta; yksityisen päivähoidon osuutta lisättiin näin noin 17 prosenttiin. Antin Auringon vuorohoitoa tarjoava ryhmäperhepäiväkoti on lakkautettu ja lapset siirtyneet Moision päiväkotiin kolmanneksi vuororyhmäksi. Päiväkoti Labanin korvaaminen uudella, neliryhmäisellä päiväkodilla on suunnitteluvaiheessa. Miltä osin palveluverkkopäätös on tarkoitus panna täytäntöön vuonna 2017 ja vuonna 2018? 2017 Virkby skolan muuttoa suunnitellaan Källhagenin kiinteistön tiloihin. Maksjoen koulun toiminnan siirtämisen edellyttämien Rauhalan ja Järnefeltin koulujen korjaustoimenpiteiden suunnittelu käynnistyy syksyllä Maksjoen koululla toiminta jatkuu siihen asti, kunnes Rauhalan ja Järnefeltin koulujen suunnittelutyöt ja remonttit saadaan tehtyä. Mahdollisesti Maksjoen koulun toiminnan siirto Rauhalaan ja Rauhalan koulun 5-6lk siirto Järnefeltiin toteutuu vuonna Roution päiväkodin esiopetus siirretään v valmistuvan Rotionmäen koulun yhteyteen Havumetsän päiväkotiin. Nuorisokeskus on käytössä vuonna Nummi-Pusulan lukiossa on enää yksi vuosikurssi.2018 Nummi-Pusulan lukion toiminta päättyy.

5 Päiväkoti Oravaisen vuorohoitoryhmän siirto Moision vuoropäivähoidon kanssa samaan kiinteistöön ajoitetaan mahdollisuuksien mukaan Roution Havumetsän päiväkodin valmistumisen yhteyteen v Onko lautakunnan toimialalla tehty valtuuston palveluverkkopäätöksestä poikkeavia muutoksia palveluverkkoon tai palvelutuotantoon? millaisia ja miksi? Tytyrin ja Anttilan muutostilanteet ovat vaatineet uudenlaista tarkastelua, joihin liittyy myös Harjun ja Ojamon koulujen mahdolliset muutokset. Valtuusto on linjannut, että jatkossa keskustan yläkouluverkkoa kehitettäisiin siten, että Harjun koulusta luovutaan ja Ojamolle rakennetaan yhtenäinen peruskoulu. Valtuuston palveluverkkopäätöksestä ei ole poikettu, mutta isojen koulujen järjestämisellä on vaikutuksia palveluverkkoon. Karjalohjan esiopetuksen siirto toteutettiin vuotta aikaisemmin; syynä ruokahuollon toimintaprosessin muuttaminen, jonka seurauksena Karjalohjalla ei enää ollut kuljetusta entiselle kunnantalolle. Ei ole tehty. Ei ole tehty. Daghemmet Labanin toiminta siirrettiin tilapäisesti Ojaniittu-taloon ruotsinkielisen päivähoidon tilakapasiteetin loppuessa. Valtuuston linajuksen mukaisesti ruotsinkieliselle päiväkodille rakennetaan tilat Solbrinkenin kouluun liittyen. Labanin tilaan siirtyivät esiopetus ja iltpäivätoiminta. Moisiossa ollut perhepäivähodion varahoitoryhmä lakkautettiin ja henkilöstö jalkautettiin eri päivähoitoalueille, jotta Tytyrissä toiminut esiopetusryhmä saatiin väistöön keskustan alueelle. Mitä säästöjä euroissa ja henkilötyövuosissa on osoitettavissa palveluverkkomuutoksien vuoksi verrattaessa vuoden 2014 tilinpäätöstä ja vuoden 2016 talousarviota? päätösten vaikutukset alkavat vasta vuoden 2017 aikana vaikuttamaan. Mutta alla 2 koulun osalta laskelmia, joiden lakkauttaminen ei johtunut palveluverkkopäätöksestä. Neitsytlinnan koulu noin vuodessa (vuokra + siivous). Hyrsylän koulu vuodessa (vuokra + siivous). Ei vaikutusta; ryhmät muodostetaan lapsimäärän mukaan.

6 Ei vaikutuksia toistaiseksi. Netto noin kurssien vähentämisestä. Vuoden 2016 talousarvion henkilöstömenot ovat euroa vuoden 2014 tilinpäätöstä matalammat. Mikä vaikutus asiakaspalveluun tehdyillä palveluverkkomuutoksilla on ollut? Palveluverkkomuutoksilla ei ole ollut toistaiseksi vaikutusta asiakaspalveluun. Esiopetusryhmän siirtyessä koulun yhteyteen toimii esiopetuksen ja koulun yhteistyö, oppilashuolto ja koulukuljetukset joustavasti ja osin kustannustehokkaammin kuin erillisissä paikoissa. Lapsille tutussa koulussa, jo tavattujen opettajien kanssa alkaa koulu helpommin. Esiopetus koulun yhteydessä mahdollistaa joustavan alkuopetuksen ja yhteisopetuksen. Koululaisten iltapäivätoiminta ja esiopetusta täydentävä päivähoito on pystytty järjestämään pienissä kouluissa yhteistyönä. Nuorisokeskuksen perustamisen myötä nuoret ja heidän perheensä saavat ajantasaisen, tarpeenmukaisen ja oikea-aikaisen palvelun samasta paikasta. Tämä tuottaa merkittävää laadullista paranemista asiakkaan saamaan palveluun sekä tehostaa työn tekemistä ja tuottavuutta. Toteutuu nuorisokeskuksen valmistuttua vuoden 2017 aikana. Lukioverkossa kaikki lukion oppilaat saavat tasapuolisesti saman lukion asiakaspalvelun. Nummi-Pusulan yläkoulun keväällä 2016 päättäneistä 9-luokan 68 oppilaasta lukioon haki yhteensä 31 hakijaa: Lohjalle 8, Karkkilaan 7, Vihtiin 1 ja muihin lukioihin 15 oppilasta 68 oppilaasta ammatilliseen koulutukseen haki 37 oppilasta: Luksiaan 27 ja muihin ammatillisiin oppilaitoksiin 10 oppilasta. Viimeisimmän raportin (lokakuun) mukaan 68:sta oppilaasta paikan vastaanotti 10 oppilasta Lohjalle, Karkkilaan 7, Vihtiin 2 ja muihin lukioihin 10, sekä 1 meni aikuislukioon. Ammatilliseen koulutukseen paikan otti vastaan Luksiassa 32 ja muissa ammatillisissa oppilaitoksissa 6 oppilasta. Hyvin vähän on tullut palautetta; suurin osa asiakkaista hekee omaan lähipäiväkotiinsa. Maksjoentien päiväkodin lakkauttamisesta puhuttiin niin aikaisin, että vanhemmille asia oli sisäistänyt päiväkodin toiminnan

7 loppuessa. Prosessista, jolla lapsille osoitettiin korvaavat hoitopaikat, saatiin hyvää palautetta. Millaista palautetta kuntalaisilta on tullut palveluverkkomuutoksista? suunnittelutyön alussa tuli rajua palautetta. Palveluverkkopalautetta on tullut paljon asioista on kirjoiteltu lehdissä, sosiaalisessa mediassa yms. Palautetta tulee edelleenkin aina kun jokin asia käsittelee kouluja. Palautetta on tullut mm. kuljetuksista ja kouluverkkoon liittyvät pienemmät yksityiskohdat saavat moitteita. Pelkästään hyvää. Aluksi kuntalaisilla oli pelko siitä, että esiopetusoppilaat joutuvat päivän aikana siirtymään toiseen paikkaan päivähoitoa varten - näin ei kuitenkaan ole, sillä esiopetusta täydentävä päivähoito tarjotaan esiopetuksen yhteydessä. Palaute on ollut pääsääntöisesti positiivista. on liittyvä palaute on negatiivista. Pääosin Nummi-Pusulan lukion alueelta tullut negatiivista palautetta. on liittyvä palalute on ollut vähäistä ja positiivista lukuun ottamatta ruotsinkielisen päivähoidon tilajärjestelyjä. Millä tavalla lautakunnan toimialalla seurataan kuntalaisten palautetta palveluverkkomuutoksiin liittyen? Seurataan lehtikirjoituksia, sosiaalista mediaa, kuntalaisten suorapalaute, aloitteita yms. Suora kuntalaispalaute. Esille nousseisiin kysymyksiin/palautteisiin vastataan ja muutoksista tiedotetaan säännöllisesti. Seuraamalla julkista keskustelua ja palautetta. Yksiköt keräävät suoran asiakaspalautteen, seurataan paikallislehtiä ja sosiaalista mediaa. Millä tavalla Lohjan väkiluvun lasku ja syntyvyyden alentuminen on huomioitu palveluverkkopäätösten toteuttamisessa?

8 Oppilassuunnitteet ovat otettu Lohjan kaupungin väestöennuste Venni-järjestelmästä. Venni-järjestelmä huomioi väestölaskun, joka on huomioitu palveluverkkopäätöstä tehdessä. Syntyvyyden alentuminen vaikuttaa kouluverkkoon vasta 6-7 vuoden päästä. Palveluverkkopäätösten pohjalla ainoastaan väestöennusteet. Lapsimäärän aleneminen kohdentuu esiopetusikäisiä nuorempiin ikäluokkiin, joten sillä ei vielä ole ollut vaikutusta esiopetukseen. Nuorisopalveluiden nykyinen palveluverkko kattaa hyvin kasvaneen kunnan alueen. Palveluverkko tai henkilöstöresurssit eivät kuitenkaan ole niin laajat, että väkiluvun lasku ja syntyvyyden alentuminen vaikuttaisi merkittävästi palvelumäärän tarpeeseen. Väkiluku ja syntyvyys huomioidaan vuosittain. Syntyvyyden alentumisen seurannassa käytetty väestötietoja. Kaksi päiväkotiryhmää on jätetty täyttämättä ja muutamien täytetty pienempinä pienennetty noudattaen asetusta lasten ja henkilöstön suhdeluvusta. Kouluverkon ja esiopetusverkon osalta pyydetään vielä tarkempia selvityksiä sen suhteen, mikä on syyslukukauden 2016 tilanne verrattuna syyslukukauden 2013 tilanteeseen: Tuntikehysmuutokset ovat t/v (513,3 vvt) Oppilasmäärämuutokset: Alakoulut 2013 yhteensä 3455 opp. Alakoulut 2016 yhteensä 3039 opp. EROTUS 416 oppilasta Yläkoulut 2013 yhteensä 1970 opp. Yläkoulut 2016 yhteensä 2305 opp. EROTUS 335 oppilasta Jalava (2013) 63 opp. Jalava (2016) 75 opp. EROTUS 12 oppilasta Oppilasmäärät ovat lisääntyneet 2016 yläkouluun ja alakoulun osalta vastaavasti vähentyneet. Yhteenlasketun oppilaiden muutos on ilman Jalavan koulua on -81 oppilasta. Opetusryhmämuutoksien osalta se tarkoittaa noin -4 ryhmää laskennallisesti. Vakinainen opetushenkilöstö kouluverkossa on vähentynyt 7:llä.

9 Kouluverkon vuokrat ovat kasvaneet noin :a 2013 vuoteen verrattuna. Esiopetus + 15 Ryhmien määriä ei tilastosta saa, kun ryhmät suunnitellaan oppilasmäärien perusteella. v Esiopetusoppialita 551 (Elokuu) v Esiopetusoppilaita 566 V henkilöstöä 512 (sis. esiopetushenkilöstön 49) v henkilöstöä 456 (sis. esiopetushenkilöstön 52) Ryhmämuutoksia ei tilastoista saa: v Lapsia päiväkodeissa 1548; kunnallinen päivähoito yht v Lapsia päiväkodissa 1489; kunnallinen päivähoito yht Luovuttu 5 ryhmäperhepäiväkodista, 1 ryhmän toimitilasta (kerrostalossa), Maksjoentien päiväkodista ja Antin Auringon ryhmäperhepäiväkodista, Karjalohjan kunnantalon esiopetustilasta, Mäntylän päiväkodista; Lisätiloina tulleet Ojaniitun päiväkoti ja Oinolan päiväkoti Vuokrat: Elokuu 2013 käyttö Elokuu 2015 käyttö Muutoksen vaikuttaneet siten että -67 kurssia vähemmän Oppilasmäärämuutokset: Vuonna 2013 yhteensä 945 oppilasta Vuonna 2016 yhteensä 920 oppilasta EROTUS -25 oppilasta Nummi-Pusulan lukion erotus on -1 vuosiluokka. Opetushenkilökunnan erotus on -2,3 htv. Lukion vuokrat ovat kasvaneet vuodesta Esitys Sj Päätös Kasvataus ja opetuslautakunta päättä antaa yllä olevan arvion palveluverkkopäätöksen vaikutuksista. Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää antaa yllä olevan arvion palveluverkkopäätöksen vaikutuksista seuraavin muutoksin: - kohdasta millaista palautetta kuntalaisilta on tullut palveluverkko muutoksista: Lukioverkon kohdasta poistetaan ensimmäinen lause. Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta toteaa, että

10 1. lautakunnan keskeisiä ajatuksia ja suunnitelmia kouluverkon järkeistämiseksi ei toteutettu; keväällä valmistuva Roution koulun kapasiteetti sisältää Karstun koulun oppilasmäärät, palveluverkon päätöksen johdosta kouluverkossa on päällekkäistä kapasiteettia; 3. palveluverkko ja organisaatiouudistus työryhmälle toimitetaan lisäksi kustannusvaikutusten pääsyyt; kuntalaisten palautetta kuunneltiin Nummi-Pusulan lukion lakkautuksen aikataulusta. PALRYH Lautakunnat ovat toimittaneet palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmälle arviot palveluverkkotyön onnistumisesta. Näistä arvioista kehittämisjohtaja on laatinut jäljempänä olevan yhteenvedonomaisen koostearvion palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmän oman arvioinnin pohjaksi. (Eero Soinio) Esitys Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä toteaa, että kasvatus- ja opetuslautakunnan laatima selvitys palveluverkkomuutoksista on hyvin laadittu ja perusteellinen. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin: - : Tehdyt muutokset ovat olleet oikean suuntaisia. Muutospolkua on jatkettava ja pyrittävä siihen, että kaikki esiopetus tapahtuu kouluissa tai monitoimijataloissa. Väkiluvun lasku ja pienten lasten lukumäärän alentuminen on huomioitava muutoksia suunniteltaessa. - (ala- ja yläkoulut): Valtuuston päätöksen johdosta kouluverkon uudistaminen jää kesken. Sen seurauksena koulutilojen käyttö on tehotonta ja samanaikaisesti käytetään huomattavia rahamääriä uusien koulutilojen rakentamiseen ja vanhojen korjaamiseen. Nyt tehdyillä kouluverkkomuutoksilla ei ole vielä saatu aikaiseksi riittäviä säästöjä. Koska osa lakkautettaviksi kaavailluista kouluista jatkaa toimintaansa, on ns. vastaanottaviksi kouluiksi suunnitelluissa kouluissa tilojen vajaakäyttöä. Laskennallisesti Lohjan peruskouluissa on nyt tilaa 7600 oppilaalle. Todellisuudessa oppilaita on nyt Todellisuudessa kouluja ei voi täyttää maksimaalisesti laskennallisten lukujen mukaisesti johtuen mm. opetustilojen koosta ja oppilaiden asuinpaikoista. Kuitenkin em. laskennallisen luvun ja todellisen oppilasmäärän suhde kertoo siitä, että kasvatus- ja opetuslautakunnan alkuperäinen ehdotus kouluverkon supistamisesta oli taloudellisesti ja toiminnallisesti perusteltu. Valtuuston päätöksestä johtuen suuria säästöjä kouluverkosta ei saada ja toiminta jatkuu tehottomana. Muutostyö kouluverkossa kuitenkin jatkuu siltä osin kuin valtuuston kouluverkkopäätös ei sitä rajoita. Suuri ja vaikea suunnittelukysymys on

11 Päätös Hyväksyttiin KH kaupunkikeskustan yläkoulujen tai yhtenäiskoulujen ratkaisu. Tässä suunnittelutyössä on huomioitava aleneva väkiluku ja alenevat oppilasmäärät. - : Valtuuston päätös lukioverkon supistamisesta on pantu täytäntöön. Vuodesta 2018 alkaen lukioverkko on tarkoituksenmukainen Lohjan kokoiselle kaupungille. - : Valtuusto ei edellyttänyt muutoksia nuorisotoimen palveluverkkoon. Lisäksi on erikseen päätetty, että kaupunkikeskustassa sijaitseva Harjulan talo remontoidaan Nuorisokeskukseksi. Nuorisotoimen kehittämistyö ei ole lähtenyt taloudellisuusajattelusta, eikä palveluverkko-ratkaisu tältä osin tuo säästöjä eikä lisää tehokkuutta. - : Valtuuston päätöstä on toteutettu ja toteutus jatkuu edelleen. Muutokset ovat olleet oikean suuntaisia ja niissä on huomioitu aleneva väkiluku ja vähenevä lapsimäärä. Muutostyön jatkuessa edelleen on kiinnitettävä huomiota ruotsinkielisen päivähoidon järjestämiseen niin, että eri kieliryhmät saavat Lohjalla samanlaiset päivähoitopalvelut. - Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä lähettää arvion kaupunginhallitukselle ja valtuustolle. Esitys Kj Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä - keskustella arvioinnista ja merkitä kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmän arviot palveluverkko- työn onnistumisesta tiedoksi. Käsittely Palauttamisesitys Keskustelun aikana Toni Hägg esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun, koska palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmän lausunto on valtuuston päätöksen vastainen. Hannele Maittila kannatti tehtyä palauttamisesitystä. Koska oli tehty kannatettu palauttamisesitys, totesi puheenjohtaja, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtajan ehdotuksesta äänestys suoritetaan sähköisenä siten että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja palauttamista kannattavat äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä käsittelyn jatkamista kannatti 11 jäsentä (Äyräväinen, Slunga-Poutsalo, Virtanen, Alanne, Luoma, Nordström, Palenius, Piekka, Rintanen, Sassi ja Åström) ja palauttamista 2 jäsentä (Hägg ja Maittila).

12 Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan äänin Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän päätösesityksen. Kehittämisjohtaja Eero Soinio oli kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan. Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän päätösesityksen

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta Palveluverkko- ja 11 25.02.2016 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 93 26.10.2016 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta 558/00.01.02/2014 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus 6 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 5 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on 11.01.2016/5.

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 11 25.02.2016 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 45 25.10.2016 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta 558/00.01.02/2014 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 7 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 6 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Keskushallinnon toimipisteverkko

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Keskushallinnon toimipisteverkko Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Keskushallinnon toimipisteverkko 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on 11.01.2016/5. päättänyt palveluverkko-

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaosto

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaosto Kaupunginhallitus 9 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 8 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaosto 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Keskushallinnon toimipisteverkko

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Keskushallinnon toimipisteverkko Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 3 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Keskushallinnon toimipisteverkko 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys 29.01.2015 Lähtökohdat Esi- ja perusopetusverkkoselvitys on laadittu sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa Lohjan kaupungin on kyettävä tekemään pysyviä

Lisätiedot

LOHJA Alakoulut , kartta 1/2 (pohjoinen) Pohjakartta: Lohjan maankäytön rakenne (kv )

LOHJA Alakoulut , kartta 1/2 (pohjoinen) Pohjakartta: Lohjan maankäytön rakenne (kv ) Alakoulut 6.2.2015, kartta 1/2 (pohjoinen) 5 6 3 4 2 9 7 8 1 1 Karjalohjan koulu 2 Sammatin koulu 3 Oinolan koulu 4 Hyrsylän koulu 5 Pusulan koulu 6 Ikkalan koulu 7 Pullin koulu 8 Lehmijärven koulu 9 Karstun

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvava Lohja

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvava Lohja Kasvava Lohja Valmistellaan palveluverkkoselvityksestä seuraavat toimenpiteet Varhaiskasvatuksen ensimmäisiä elokuussa toteutettavia toimenpiteitä on alettu valmistella; mm. tarvittavat henkilöstön kuulemiset

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

[VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKO ]

[VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKO ] 2015 Lohjan kaupunki Varhaiskasvatus [VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKO ] luonnos 6.2.2015 1. Lakisääteisyys, tehtävät ja toimintamuodot... 2 2. Ajankohtaisia muutoksia... 2 3. Varhaiskasvatuksen nykytila...

Lisätiedot

Kouluverkko. 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015. Palveluverkko- ja 125/00.01.02/2015

Kouluverkko. 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015. Palveluverkko- ja 125/00.01.02/2015 Palveluverkko- ja 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015 Kouluverkko 125/00.01.02/2015 PALRYH 29.01.2015 29 Lohjan kaupungin perusopetuksen kouluja on yhteensä 32

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Aloite Maksjoen koulun lakkauttamisen uudesta valtuustokäsittelystä

Aloite Maksjoen koulun lakkauttamisen uudesta valtuustokäsittelystä Kasvatus- ja opetuslautakunta 46 27.04.2016 Kaupunginhallitus 198 16.05.2016 Aloite Maksjoen koulun lakkauttamisen uudesta valtuustokäsittelystä 125/00.01.02/2015 KOPLK 27.04.2016 46 Maksjoki-Seura ry:n

Lisätiedot

Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt

Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt Kaupunginhallitus 35 25.01.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 31 30.03.2016 Kaupunginhallitus 156 18.04.2016 Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt 57/00.00.01/2016, 209/10.03.02/2015 KH 25.01.2016

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden korotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus 11/02.02.00/2017

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Kaupunginhallitus 49 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 17.02.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta Toiminnan sisältö ja laajuus Sisältö: Laajuus kulut /tuotot Hallintopalvelut: Hallinto-, talous- ja suunnittelupalvelut Yleissivistävä opetus: Perusopetus ja lukiokoulutus

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA

ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA 2015 Lohjan kaupunki 23.1.2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA... 3 2.1. Esiopetus... 3 2.2. Perusopetus... 3 2.2. Oppilassuunnitteet... 4 2.3. Koulurakennusten kunto/toiminnallisuus...

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta 1.1.1. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimen painopisteinä ovat olleet laadukkaat, uudistuvat ja monipuoliset palvelut, tasapainoinen talous, toimiva palveluverkko, ajanmukaiset tilat ja välineet

Lisätiedot

Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Ilmarinen Pekka jäsen. Niemimaa Juha jäsen

Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Ilmarinen Pekka jäsen. Niemimaa Juha jäsen PÖYTÄKIRJA 10/2016 192 Kasvatus- ja opetuslautakunta 26.10.2016 AIKA 26.10.2016 klo 18:00-19:35 PAIKKA Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Väre Jari puheenjohtaja

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013 KOPLK 27.01.2016 11 Kaupunginvaltuusto on käsitellessään vuoden

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Tekninen lautakunta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 7 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Tekninen lautakunta 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on 11.01.2016/5.

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta Palveluverkko- ja 11 25.02.2016 organisaatiotyöryhmä Tekninen lautakunta 144 11.10.2016 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta 558/00.01.02/2014 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on 11.01.2016/5.

Lisätiedot

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Kaupunginhallitus 132 08.05.2017 Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma 417/10.03.02/2017 KOPLK 15.06.2016 65 Valtuusto linjasi palveluverkkoselvityksen pohjalta 28.10.2015

Lisätiedot

Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016

Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016 Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016 Lähtökohdat, Työn keskiössä oli alakoulujen kohtien liikenneturvallisuustoimet, Työn aikana vierailtiin kaikkien käytössä

Lisätiedot

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 46 05.03.2015. Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 188/00.01.

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 46 05.03.2015. Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 188/00.01. Palveluverkko- ja 46 05.03.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 Nuorisotoimen verkko 188/00.01.02/2015 PALRYH 05.03.2015 46 Lohjan kaupungin nuorisotoimen palvelut koostuvat

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvava Lohja

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvava Lohja Kasvava Lohja Valmistellaan palveluverkkoselvityksestä seuraavat toimenpiteet Varhaiskasvatuksen ensimmäisiä elokuussa toteutettavia toimenpiteitä o n alettu valmistella; mm. tarvittavat henkilöstön kuulemiset

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Kaupunginhallitus 7.5.2015 1 Miksi selvitystyöhön ryhdyttiin? Kaupungin talous ei kestä nykyisellä mallilla jatkamista enää pitkään Kuntaliitosten

Lisätiedot

1.1.1 Kasvatus- ja opetuslautakunta

1.1.1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 1.1.1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimen painopisteinä ovat olleet laadukkaat, uudistuvat ja monipuoliset palvelut, tasapainoinen talous, toimiva palveluverkko, ajanmukaiset tilat ja välineet

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

GUNNARLAN PÄIVÄKOTI NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN

GUNNARLAN PÄIVÄKOTI NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN GUNNARLAN PÄIVÄKOTI 2015-11-10 NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN SISÄLLYS: 1. KAKSIKIELINEN OJANIITTUTALO 2. LABAN-SOLBRICKEN TYTYRI-ANTTILA KOKONAISRATKAISU 3. YKSITYINEN

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Kouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä.

Kouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä. Palveluverkko- ja 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 65 19.03.2015 Kouluverkko 125/00.01.02/2015 PALRYH 29.01.2015 29

Lisätiedot

Valtuustoseminaarin tulosten arviointi ja ohjeistus toimialoille

Valtuustoseminaarin tulosten arviointi ja ohjeistus toimialoille Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 98 28.05.2015 Valtuustoseminaarin tulosten arviointi ja ohjeistus toimialoille PALRYH 28.05.2015 98 Työryhmä käy läpi valtuustoseminaarista kerätyt tulokset ja antaa

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS Kouluverkkoselvitys on osa sivistysverkkoselvitystä, joka valmistuu syksyllä 2016 Tämän välikatsauksen tarkoituksena

Lisätiedot

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Kaupunginhallitus 132 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 73 17.05.2017 Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma 417/10.03.02/2017 KOPLK 15.06.2016 65 Valtuusto linjasi palveluverkkoselvityksen

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Kaupunginhallitus 138 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 67 17.05.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/ Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä AIKA klo 16:30-18:30. Kaupungintalo Monkola, valtuustosali

PÖYTÄKIRJA 5/ Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä AIKA klo 16:30-18:30. Kaupungintalo Monkola, valtuustosali PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 12.02.2015 AIKA 12.02.2015 klo 16:30-18:30 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, valtuustosali OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Räsänen Joona Pajuoja Matti Slunga-Poutsalo

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 10.2.2016 12.2.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Åström Petteri Lehtonen Markku asiantuntijajäsen. :t 429-434 Kalske Katri sivistysjohtaja klo 17.00-18.22 Kuosmanen Mikko hallintolakimies,

Åström Petteri Lehtonen Markku asiantuntijajäsen. :t 429-434 Kalske Katri sivistysjohtaja klo 17.00-18.22 Kuosmanen Mikko hallintolakimies, PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kaupunginhallitus 30.11.2015 AIKA 30.11.2015 klo 17:00-18:56 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene puheenjohtaja Virtanen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma 417/10.03.02/2017 KOPLK 15.06.2016 65 Valtuusto linjasi palveluverkkoselvityksen pohjalta 28.10.2015 132 kouluverkon kehittämislinjausten

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja Pöytäkirja 4.5.2018 1 Paikka Kh:n kokoushuone Aika: 04.05.2018 klo 8.00 10.17 Läsnä: Tynkkynen Jonne puheenjohtaja (luottamushenkilö) Kristiansson Olli -Pekka jäsen (luottamushenkilö) Mustonen Merja jäsen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta Toiminnan sisältö ja laajuus Sisältö: Laajuus kulut /tuotot Hallintopalvelut: Hallinto-, talous- ja suunnittelupalvelut Yleissivistävä opetus: Perusopetus ja lukiokoulutus

Lisätiedot

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä

Lisätiedot

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Kaupunginhallitus 312 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 71 15.06.2015 Punkaharjun ja Kerimäen lukioiden lakkauttaminen KH 312 Selostus: Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Savonlinnan,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset

Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset Svenska skolan- taustaa Koululla pitkät historialliset perinteet Oppilasmäärä on ollut viime vuosina laskeva,

Lisätiedot

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin Mikko Laaksonen 11.9.2013 Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin RVS 2009-2012 4) KESKITYTÄÄN YDINPALVELUIHIN Palveluverkkoselvitys tehdään kaikkien palveluiden osalta poikkihallinnollisesti ja

Lisätiedot

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt 29.3.2018 Perusperiaatteet Väestömäärän kehittymistä seurataan suunnittelussa, syntyvyys alentunut viimeisten viiden vuoden aikana koko Sastamalassa Perusopetukseen

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos Päiväkoti- ja Kouluverkko Toinen luonnos 6.11.2009 Sipoon kunnan kasvustrategiassa varaudutaan 35 000 uuteen asukkaaseen vuoteen 2025 mennessä. Kaavoitusohjelman mukaiset asukasmäärälisäykset ja palveluiden

Lisätiedot

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa

Lisätiedot

Lohjan Kaupunki Tekninen toimi Ruoka- ja siivouspalvelut KEITTIÖVERKKO. Palveluverkkoselvitys 2015. Lohjalla 26.2.2015.

Lohjan Kaupunki Tekninen toimi Ruoka- ja siivouspalvelut KEITTIÖVERKKO. Palveluverkkoselvitys 2015. Lohjalla 26.2.2015. Lohjan Kaupunki Tekninen toimi t KEITTIÖVERKKO Palveluverkkoselvitys 2015 Lohjalla 26.2.2015 Jere Jantunen Sisällysluettelo AIKATAULU 2 JOHDANTO 2 TAUSTA 3 NYKYTILA 3 Tuotannon muutoksia 3 TOIMINNAN MUUTOKSIA

Lisätiedot

ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012. Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen

ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012. Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti: 66 hp, joista noin

Lisätiedot

Rehtorien opetusvelvollisuuden huojennukset (= opetusvelvollisuuteen luettavat tunnit)

Rehtorien opetusvelvollisuuden huojennukset (= opetusvelvollisuuteen luettavat tunnit) Suomenkielinen koulutusjaosto 14 19.06.2013 Suomenkielinen koulutusjaosto 3 26.03.2014 Suomenkielinen koulutusjaosto 16 27.08.2014 Suomenkielinen koulutusjaosto 6 03.06.2015 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

Laurentiustalon tarveselvitys

Laurentiustalon tarveselvitys Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 01.02.2017 Tekninen lautakunta 22 28.02.2017 Laurentiustalon tarveselvitys 35/10.02.03/2017 KOPLK 01.02.2017 3 Laurentiustalon tarveselvityksen perustana on perusopetuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 4 22.01.2014. 4 Asianro 260/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 4 22.01.2014. 4 Asianro 260/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 4 Asianro 260/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutokset 1.8.2014 alkaen Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen 1.8.2014

Lisätiedot

Päiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 207/00.01.02/2015

Päiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 207/00.01.02/2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 Päiväkotiverkko 207/00.01.02/2015 PALRYH 12.02.2015 38 Uuden varhaiskasvatuslain käsittely on valtakunnallisesti vielä kesken. Hallituksen esityksessä sen on

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI HYVINVOINTI-TOIMIALA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS 2018

LOHJAN KAUPUNKI HYVINVOINTI-TOIMIALA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS 2018 LOHJAN KAUPUNKI HYVINVOINTI-TOIMIALA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS 2018 Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 21.9. SISÄLLYSLUETTELO 1 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUALUEEN

Lisätiedot

Päiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto /00.01.

Päiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto /00.01. Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 Kaupunginhallitus 382 19.10.2015 Kaupunginvaltuusto 155 25.11.2015 Päiväkotiverkko 207/00.01.02/2015 PALRYH 12.02.2015 38 Uuden varhaiskasvatuslain käsittely

Lisätiedot

Liikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Liikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 47 05.03.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 25.03.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 78 09.04.2015 Liikuntapaikkaverkko 187/00.01.02/2015 PALRYH

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat:

PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat: Kasvatus- ja opetuslautakunta 84 02.09.2015 Palveluverkko- ja 116 10.09.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 106 29.09.2015 Kaupunginhallitus 359 05.10.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan kaupungin virkaorganisaation uudesta

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 249 Teollisuuskatu 23-25:n muutos- ja perusparannustyön hankesuunnitelma päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 29.1.2014 päivätyn Teollisuuskatu

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011 Sivistyslautakunta 81 24.09.2014 Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 808/12.00.00/2011 SL 81 Valmistelijat: taloussuunnittelija Siv Mårtens, puh. 040 5685526, koulutuspäällikkö Timo Tenhunen,

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO 18.5.2012/ 10.9.2012/28.11.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti:

Lisätiedot

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus 30.11.2015) LUONNOS Kuulemistilaisuus 30.11.2015 Tilaisuuden tarkoitus on kertoa perusopetuksen kouluverkkoon esitettävistä muutoksista Koulujen

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja 46 05.03.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 92 05.05.2015 Nuorisotoimen verkko 188/00.01.02/2015 PALRYH 05.03.2015

Lisätiedot

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN Sivistyslautakunta 30 03.11.2015 Sivistyslautakunta 34 22.12.2015 Sivistyslautakunta 7 09.02.2016 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015, 249/12.00/2014 SIVLTK 30 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares Läntisen alueen palveluverkkoselvitys Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares 18.11.2015 Tausta Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa vaiheittain Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia- lukion Tilat

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Lohjan keskustan koulujen ja ruotsinkielisen päivähoidon tilajärjestelyjen työryhmä

Lohjan keskustan koulujen ja ruotsinkielisen päivähoidon tilajärjestelyjen työryhmä Lohjan keskustan koulujen ja ruotsinkielisen päivähoidon tilajärjestelyjen työryhmä Aika: 4.3.2016 klo 14.00-16.00 Paikka: Paikalla: Poissa: Ojaniittutalo, kieliluokka Slunga-Poutsalo Riikka (pj.) Aho

Lisätiedot

VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö

VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 liite 2 VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö - Valkon koulu siirretään Suomenkieliseen koulukeskukseen. -

Lisätiedot

Kaupungintalo Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone. Pesonen Seppo Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen

Kaupungintalo Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone. Pesonen Seppo Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen PÖYTÄKIRJA 13/2015 1 28.05.2015 AIKA 28.05.2015 klo 16:30-18:20 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Pajuoja Matti Virtanen Nina

Lisätiedot