Päiväkotiverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä
|
|
- Olivia Kapulainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Päiväkotiverkko PALRYH Uuden varhaiskasvatuslain käsittely on valtakunnallisesti vielä kesken. Hallituksen esityksessä sen on ehdotettu tulevan voimaan Varhaiskasvatuksen tulosalueeseen kuuluvat päivähoito, esiopetus ja Kelan kautta maksettava kotihoidon tuki. Vanhemmilla on subjektiivinen oikeus valita lapsensa päivähoitomuodoksi kunnallinen päivähoito, yksityinen päivähoito tai kotihoidon tuki. Lohjan varhaiskasvatuksen palveluista ainoastaan avoimet varhaiskasvatuspalvelut eivät kuulu lakisääteisiin palveluihin. Lohjalla on 24 kunnallista päiväkotia, 3 ryhmäperhepäiväkotia ja 51 omassa kodissaan työskentelevää perhepäivähoitajaa. Lapsia kunnallisen päivähoidon piirissä oli viime vuoden joulukuussa Yksityisessä päivähoidossa hoidettiin samaan aikaan 310 lasta ja kotihoidon tuella 867. Päivähoidon suuri haaste on pystyä järjestämään hoitopaikat säädetyssä ajassa: lapselle on järjestyttävä hoitopaikka neljän kuukauden sisällä hakemuksen jättämisestä kuntaan tai mikäli vanhemmat työllistyessä tai aloittaessa opiskelun äkillisesti kahdessa viikossa. Päivähoidon aloitusajan ruuhkat osuvat yleensä vuodenvaihteeseen ja elokuun alkuun. Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksessä on muutostarpeita käsitelty toiminnallisista ja kiinteistöin liittyvistä tarpeista käsin. Toiminnallisina muutostarpeina on käsitelty päivähoidon järjestämistapaa, vuorohoidon keskittämistä, ryhmäperhepäiväkotien muuttamista päiväkotiryhmiksi, avoimen varhaiskasvatuksen lisäämistä sekä esiopetuksen siirtämistä koulujen yhteyteen. Tilaverkkoa koskevia muutoksia on käyty läpi oppilasalueittain. Esiopetus tuli velvoittavaksi vuoden 2015 alusta. Lohjalla esiopetukseen osallistumisprosentti on ollut jo vuosia 98-99, joten tällä muutoksella ei ole vaikutusta palvelun tarjoamiseen. Esiopetuksessa oli syksyllä oppilasta, joka kaksi lasta vähemmän kuin väestörekisterissä olleiden esiopetusikäisten määrä. Esiopetuksen oppilasta n. 75 % tarvitsee myös päivähoitopaikan. Esiopetusverkkoa on käsitelty palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmässä kouluverkon yhteydessä. Erikseen jaettavat: - Päiväkotiverkkokartta
2 - Päiväkotverkkoselvitys - Varhaiskasvatuksen palveluverkko, esitetty palveluverkkotyöryhmässä Varhaiskasvatuksen vertailu: kunnallinen vs. yksityinen, esitetty palveluverkkotyöryhmässä Esitys Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 1. merkitsee varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen tiedoksi; 2. esittää kasvatus- ja opetuslautakunnalle, että jatkovalmistelussa on kiinnitettävä huomiota tilojen käytön tehokkuuteen. Tavoitteena tulee olla kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö ja vuokratiloista luopuminen. Käsittely Päätös Riikka Slunga-Poutsalo saapui kokoukseen tämän pykälän aikana. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 1. merkitsi varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen tiedoksi; 2. esittää kasvatus- ja opetuslautakunnalle, että jatkovalmistelussa on kiinnitettävä huomiota tilojen käytön tehokkuuteen. Tavoitteena tulee olla kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö ja vuokratiloista luopuminen. Lisäksi jatkovalmistelua jatketaan seuraavien periaatteiden pohjalta: - esiopetus koulujen yhteyteen (kouluverkon muutokset huomioiden) - päivähoitoa järjestetään kunnallisena ja yksityisenä (80 / 20 %) - vuorohoito keskitetään Moisioon - ryhmäperhepäiväkodit muutetaan päiväkotiryhmiksi - avoimia varhaiskasvatuspalveluita lisätään kaupungin eri osiin - uudet valmistuvat päiväkodit toteutetaan vähintään 5-ryhmäisinä - kehitetään luontoesiopetusta - mahdolliset muutokset tilaverkossa tehdään tavoitteena kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö ja päivähoitoverkon tiivistäminen Merja Kuusimurto ja Pekka Puistosalo poistuivat kokouksesta tämän pykälän jälkeen. KOPLK Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä on käsitellyt päiväkotiverkkoa kokouksessaan ja esittää kasvatus- ja opetuslautakunnalle, että se kiinnittää huomiota tilojen käytön tehokkuuteen tilojen yhteiskäytöllä sekä luopumalla vuokratiloista. Lisäksi se esittää päiväkotiverkon jatkovalmisteluun esiopetuksen siirtämistä koulujen yhteyteen, päivähoidon järjestämistapaa siten, että kunnallisen ja yksityisen päivähoidon suhde on 80% /20 %, vuorohoidon keskittämistä Moisioon, ryhmäperhepäiväkotien muuttamista päiväkotiryhmiksi, avoimien varhaiskasvatuspalveluiden lisäämistä, luontoesiopetuksen kehittämistä ja sitä, että uudet päiväkodit toteutetaan vähintään 5-ryhmäisinä.
3 Käytännössä palveluverkon muutoksia pystytään viemään tavoitteiden suuntaisesti Ojaniittutalon valmistuttua uuden toimikauden alusta vuoden 2016 syksyllä. Mäntylän nykyisen päiväkodin muutettua Ojaniittutaloon on tässä päiväkodissa tilat vielä yhdelle päiväkotiryhmälle ja avoimelle päiväkodille. Lisäksi Gunnarlan päiväkodin esiopetusryhmä on tilaverkkoselvityksen mukaisesti suunniteltu siirrettäväksi Metsolan koulun yhteyteen, jolloin Gunnarlan päiväkotiin saadaan lisää päivähoitopaikkoja yhden ryhmän verran. Uuden varhaiskasvatuslain mukaisesti ryhmäperhepäiväkodit ovat kahden hoitajan yksiköitä. Koska tämä olisi taloudellisesti kalliimpaa kuin päiväkotihoito, muutetaan nämä yksiköt päiväkotiryhmiksi. Antin Auringon vuororyhmän osalta tämä muutos kannattaa tehdä syksyllä 2016 ja siirtää ryhmä samalla Moision päiväkotiin; tällöin Ojaniitun päiväkodin ryhmä tarjoaa hoitopaikkaresurssia tarvittavaa päivähoitoresurssia Moisiosta siirtyville päivähoitolapsille. Maksjoentien päiväkoti sijaitsee teollisuusalueella ja on otettu väliaikaisena tilana päiväkotikäyttöön. Vappulaan on kaavailtu rakennettavaksi 9-ryhmäinen päiväkoti korvaamaan Maksjoentien ja Niksulan päiväkodit. Luopumalla Maksjoentien päiväkodin tiloista ja lisäämällä yksityisen päivähoidon osuutta 4-ryhmäisellä palvelusetelipäiväkodilla pystytään palveluverkon investoinneissa sekä käyttömenoissa saamaan aikaiseksi kustannussäästöjä. Jotta Maksjoentien päiväkodissa olevien lasten vanhemmilla olisi mahdollisuus valita halutessaan kunnallinen päivähoitopaikka yksityisen päiväkodin sijaan, tämä muutos pitäisi ajoittaa myös syksyyn 2016, jolloin Ojaniitun ja Gunnarlan päiväkotien ryhmät ovat tarvittaessa käytettävissä. Yllä olevat toimenpiteet vapauttavat varhaiskasvatuksesta 5 lastentarhanopettajan, 10 lastenhoitajan, 2 ryhmäavustajan ja 2 ryhmäperhepäivähoitajan tehtävää. Tehtävistä osa voidaan sijoittaa uusiin ryhmiin Ojaniittutaloon ja Gunnarlaan sen mukaan, millainen tarve uusien ryhmien käyttöönottoon on.tehtävissä olevat työntekijät voivat sijoittua myös muihin varhaiskasvatuksessa avautuviin tehtäviin. Talousarvion vuosikate Maksjotentien päiväkodissa on ja Antin Auringon vuororyhmäpäiväkodissa eli yhteensä Neljäryhmäisen yksityisen päiväkodin kaupungin seteliosuus olisi (netto; nyk. Maksjoen lasten hoitoajoilla; kattohinta 815 ) Kaupungin säästö käyttötaloudesta / vuosi Koska palvelusetelijärjestelmässä palveluntuottaja rakentaa / rakennuttaa tilat (arvio 4-ryhmäiselle päiväkodille 2,5 m ), on kokonaissäästö noin euroa. Esitys Sj Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää, että päiväkotiverkkoa kehitetään siten, että:
4 Päätös Hyväksyttiin esiopetus siirretään kouluille aina, kun kouluverkkokapasiteetti sen mahdollistaa; 2. päivähoitoa järjestettäessä yksityisen päivähoidon osuutta voidaan kasvattaa siten, että sen määrä on 20 %; 3. kunnallinen vuorohoito siirretään Moision päiväkotiin; 4. ryhmäperhepäiväkodit muutetaan päiväkotiryhmiksi; 5. avoimia varhaiskasvatuspalveluita lisätään tarjoamalla niitä eri kaupungin osissa; 6. luontoesiopetusta kehitetään; 7. uudet päiväkodit toteutetaan vähintään 5-ryhmäisinä; 8. päiväkotiverkon muutokset tehdään siten, että muutosten tavoittena on tilojen tehokas yhteiskäyttö sekä vuokratiloista luopuminen; 9. kehittämistoimenpiteet aikataulutetaan ja ja viedään tarvittaessa talousarvioon; 10. yhdelle yksityiselle päiväkodille osoitetaan tontti Vappulasta; 11. Maksjoentien päiväkodin ja Antin Auringon ryhmäperhepäiväkodin nykyisistä tiloista luovutaan ja toiminta siirretään Moision päiväkotiin alkaen; 12. Maksjoentien ja Antin Auringon vapautuvista tehtävistä ei luovuta, vaan niitä käytetään tarvittaessa uusien Ojaniitun ja Gunnarlan päiväkotien ryhmien tehtävinä. SVUS Arbetsgruppen för servicenätverket beslutade den 19 mars ) att en tidsplan för investeringar och ändringar i skolnätet utarbetas under det fortsatta arbetet; 2) att de mottagande skolorna ska ha en konditionsklass på minst 75 procent innan elever flyttas över; 3) att eventuella indragningar av skolor behandlas senare så att varje skola tas upp separat som ett eget ärende och att man då tillämpar sedvanliga förfaranden för information och hörande; 4) att den fortsatta beredningen kan utgå ifrån att skolnätet utvecklas enligt följande:
5 Anttila högstadieområde - Karstun koulu, eleverna flyttas till Roution koulu. Harju högstadieområde - Neitsytlinnan koulu, eleverna flyttas till Ojamon koulu. - Nummentaustan koulu, eleverna flyttas till Ojaniittuhuset. Järnefelts högstadieområde - Rauhalan koulu, eleverna i åk 5 6 flyttas till Järnefeltin koulu. - Maksjoen koulu, eleverna flyttas till Rauhalan koulu. Svenskspråkig undervisning - Eleverna i Virkby skola flyttas till Solbrinkens skola (investering), eller båda skolorna fortsätter som nu, eller eleverna i Virkby skola flyttas till Källhagens skola. Området för Mäntynummen yhtenäiskoulu - Eleverna i Asemanpelto, Lehmijärvi och Pulli flyttas, elevupptagningsområdena i hela området ses över; eleverna fördelas mellan Perttilä, Mäntynummi och Ojaniittutalo. Närmare prognoser görs under den fortsatta planeringen. - Nummenkylän koulu, eleverna flyttas till Muijalan koulu (investering). Nummi-Pusula högstadieområde - Hyrsylän koulu, eleverna i åk 1 6 flyttas till Oinolan/Nummi-Pusulan koulu. 5) Dessutom ska ärendet beredas vidare för de svenska skolornas del för att skapa tydliga riktlinjer. Nämnden för fostran och utbildning beslutade vid sammanträdet den 1 april 2015 att nämnden för fostran och utbildning 1. antecknar lägesrapporten över skolnätsarbetet för kännedom och konstaterar för sin egen del att punkt 4 i servicenätsarbetsgruppens beslut är förhastad vad gäller precisionsnivån; 2. ger följande anvisningar för den fortsatta beredningen: Under beredningen ska det göras en granskning per skolfastighet som gäller samtliga mottagande skolor (inte enbart centralskolorna). - En noggrannare granskning per undervisningsrum (räcker utrymmet till i praktiken?) - Omändringskostnaderna skola för skola (bl.a. tillbyggnader, volymelementlösningar, nivåhöjningar/reparationer upp till 75 procent), beräknade på årsnivå (investeringsplan) - I de mottagande fastigheterna måste man göra proaktiva granskningar och besiktningar på ett förutseende sätt och enligt rikshanteringsprinciperna, särskilt i fråga om eventuella problem med
6 inomhusluften, fuktskador samt ventilationskapaciteten när antalet användare ökar; 3. beslutar att svenska sektionen bereder ett förslag till svenskspråkigt servicenätverk. I arbetet deltar bildningsdirektören och bildningssektorns specialplanerare, som är sekreterare för gruppen. Bildningsdirektören presenterar ärendet närmare vid sammanträdet och sektionen bereder ett förslag till svenskspråkigt servicenätverk. Separata handlingar: - Svenskspråkiga invånare i Lojo - Svenskspråkiga enligt åldersgruppen i Lojo Förslag Uc Svenska sektionen 1. antecknar lägesrapporten för kännedom; 2. gör ett förslag till svenskspråkigt servicenätverk för nämnden. Beslut Godkändes och sektionen gjorde följande förslag: 1. Det grundas ett nytt svenskt daghem som ersätter nuvarande daghemmet Laban för den norra delen av Lojo. Detta adresserar den grundläggande bristen på utrymme inom småbarnsfostran; 2. Solbrinkens skola verkar med åk 1-6 samt förskola i sin nuvarande fastighet i Lojo centrum. De utrymmen som frigörs efter nuvarande Laban ansluts till Solbrinkens skola och erbjuder kombinerade den flexibilitet som behövs för kapacitetsökning på skolsidan samt inom förskolan och eftermiddagsvården av förskolebarn. Eftisverksamheten, som för närvarande verkar i hyrda utrymmen på Åsvalla, flyttar till Solbrinken/Laban och det avstås från de hyrda utrymmena; 3. Virkby skola flyttar från sin nuvarande fastighet till Källhagen. Eftisverksamheten fortsätter i Källhagens fastighet när den inte ryms i Virkby skola/daghemmet Petter. 4. Daghemmet Petter kvarstår i nuvarande utrymmen i Virkby. 5. Källhagens skola åk 7-9 och Virkby gymnasium verkande i nuvarande utrymmen i Virkby. För att möjliggöra att kapaciteten inom svenska småbarnsfostran och den grundläggande utbildningen i Lojo räcker till, kommer gränsen mellan elevupptagningsområdet till Virkby och Lojo centrum att flexa. Gränsen justeras vid behov så, att barn som skulle leda till överskridningar av den maximala kapaciteten i Virkby anvisas plats i Lojo centrum. Det nya svenska daghemmet (punkt 1) kan basera sig på stadens nybygge, kan verka i hyrda utrymmen tillhandahållna exempelvis av en fastighetsinvesterare eller alternativt erbjudas tilläggsutrymmen i
7 centrumkampusen. Möjligheten att uppföra en separat tilläggsvinge eller våning för svenska småbarnsfostran i anslutning till centrumkampusen undersöks aktivt i samband med behovsutredningen och planeringen av saneringen av Tytyri skola och Anttila skola på samma kampus. Som en separat och villkorad åtgärd genomförs en flytt av Virkby skola (punkt 3) i sin helhet till Källhagens fastighet. För att inleda flytten av Virkby skola, vid lämplig tidpunkt, baserad på detta beslut, krävs - detaljerad information över tillgängliga undervisningsutrymmen, där en uppdaterad utredning visar på begränsad negativ inverkan på verksamhetsförutsättningarna för Källhagens skola och Virkby gymnasium samt att ändamålsenliga delutrymmen för Virkby skolas behov kan anvisas - genomförda åtgärder för att säkerställa en konditionsklass på minst 75% hos mottagande utrymmen före flytten, enligt nämndens allmänna principer - goda utsikter att för staden att helt och hållet avstå från Virkby skolas nuvarande byggnad eller ta den i bruk utanför bildningssektorn PALRYH Kasvatus- ja opetuslautakunta on käsitellyt päiväkotiverkkoa kokouksessaan ja lähtenyt esityksessään palveluverkko- ja organisointiryhmän jatkovalmisteluun nostamista kehityskohteista: 1. esiopetus siirretään aina koululuille, kun kouluverkkokapasiteetti sen mahdollistaa; 2. päivähoitoa järjestettäessä yksityisen päivähoidon osuutta voidaan kasvattaa siten, että sen määrä on 20 %; 3. kunnallinen vuorohoito siirretään Moision päiväkotiin; 4. ryhmäperhepäiväkodit muutetaan päiväkotiryhmiksi; 5. avoimia varhaiskasvatuspalveluita lisätään tarjoamalla niitä eri kaupungin osissa; 6. luontoesiopetusta kehitetään; 7. uudet päiväkodit toteutetaan vähintään 5-ryhmäisinä; 8. päiväkotiverkon muutokset tehdään siten, että muutosten tavoitteena on tilojen tehokas yhteiskäyttö sekä vuokratiloista luopuminen; 9. kehittämistoimenpiteet aikataulutetaan ja viedään tarvittaessa talousarvioon. Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunnan esityksessä on toimenpiteitä, joissa kehityskohteita on muokattu konkreettisiksi toimenpiteiksi: 10. yhdelle yksityiselle päiväkodille osoitetaan tontti Vappulasta; 11. Maksjoentien päiväkodin ja Antin Auringon ryhmäperhepäiväkodin nykyisistä tiloista luovutaan ja toiminta siirretään Moision päiväkotiin alkaen;
8 12. Maksjoentien ja Antin Auringon vapautuvista tehtävistä ei luovuta, vaan niitä käytetään joustavasti tarvittaessa uusien Ojaniitun ja Gunnarlan päiväkotien ryhmien tehtävinä. Maksjoentien väliaikaisesta päiväkodista luovuttaessa Antin Auringon vuororyhmäperhepäiväkoti siirtyy Moison päiväkotiin. Maksjoentien päiväkodin hoitopaikat korvataan yksityisen päiväkodin paikoilla. Ruotsinkielinen jaosto on käsitellyt ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen verkkoa kokouksessaan Se esittää toimenpiteenään kasvatus- ja opetuslautakunnalle, että - perustetaan uusi päiväkoti korvaamaan nykyinen Labanin päiväkoti pohjois-lohjan päivähoitotarpeeseen, jolla vastataan ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tilatarpeeseen - Labanilta vapautuva tila käytetään joustavasti Solbrinkenin koulun, esiopetuksen ja koululaisten iltapäivätoiminnan tarpeisiin. - Virkby skolan toimita siirretään Källhagenin kiinteistöön - daghemmet Petter jää Virkkalaan päivähoidon tilaksi Uusi ruotsinkielinen päiväkoti voi olla uudisrakennus tai se voidaan vuokrata ulkopuoliselta. Tarve otetaan huomioon Tytyrin ja Anttilan tarveselvityksessä. (Kuusimurto) Erikseen jaettavat asiakirjat: - Päiväkotiverkkokartta - Päiväkotverkkoselvitys - Varhaiskasvatuksen palveluverkko, esitetty palveluverkkotyöryhmässä Varhaiskasvatuksen vertailu: kunnallinen vs. yksityinen, esitetty palveluverkkotyöryhmässä Esitys Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä merkitsee ruotsinkielisen päivähoidon palveluverkkoesityksen tiedoksi ja esittää Lohjan päiväkotiverkon kehittämistoimenpiteinä kaupunginhallitukselle seuraavaa: 1) esiopetus siirretään aina koululuille, kun kouluverkkokapasiteetti sen mahdollistaa; 2) päivähoitoa järjestettäessä yksityisen päivähoidon osuutta voidaan kasvattaa siten, että sen määrä on 20 %; 3) kunnallinen vuorohoito keskitetään Moision päiväkotiin; 4) ryhmäperhepäiväkodit muutetaan päiväkotiryhmiksi; 5) avoimia varhaiskasvatuspalveluita lisätään taloudellisten edellytysten mukaan tarjoamalla niitä eri kaupungin osissa; 6) luontoesiopetusta kehitetään;
9 Päätös Hyväksyttiin ) uudet suomenkieliset päiväkodit toteutetaan vähintään 5-ryhmäisinä; 8) päiväkotiverkon muutokset tehdään siten, että muutosten tavoitteena on tilojen tehokas yhteiskäyttö sekä vuokratiloista luopuminen; 10) yhdelle yksityiselle päiväkodille osoitetaan tontti Vappulasta; 11) Maksjoentien päiväkodin ja Antin Auringon ryhmäperhepäiväkodin nykyisistä tiloista luovutaan. Antin Auringon toiminta siirretään Moision päiväkotiin alkaen. Maksjoentien päiväkodin hoitopaikat korvataan yksityisen päiväkodin paikoilla; 12) Maksjoentien ja Antin Auringon vapautuvista tehtävistä ei toistaiseksi luovuta.tehtävät täytetään tarvittaessa uusien Ojaniitun ja Gunnarlan päiväkotien ryhmien tehtävinä 13) Päiväkoti Laban korvataan rakentamalla uusi neliryhmäinen ruotsinkielinen päiväkoti tai vuokraamalla vastaavat tilat vuonna 2017
Päiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 207/00.01.02/2015
Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 Päiväkotiverkko 207/00.01.02/2015 PALRYH 12.02.2015 38 Uuden varhaiskasvatuslain käsittely on valtakunnallisesti vielä kesken. Hallituksen esityksessä sen on
LisätiedotPäiväkotiverkko. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto /00.01.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 111 07.10.2015 Kaupunginhallitus 382 19.10.2015 Kaupunginvaltuusto 155 25.11.2015 Päiväkotiverkko 207/00.01.02/2015 PALRYH 12.02.2015 38 Uuden varhaiskasvatuslain käsittely
LisätiedotKouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja. Palveluverkko- ja
Palveluverkko- ja 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015 Palveluverkko- ja 65 19.03.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 36 01.04.2015 Palveluverkko-
LisätiedotMonkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Ilmarinen Pekka jäsen
PÖYTÄKIRJA 8/2015 358 Kasvatus- ja opetuslautakunta 07.10.2015 AIKA 07.10.2015 klo 18:00-19:58 PAIKKA Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Väre Jari puheenjohtaja
LisätiedotPÖYTÄKIRJA 5/ Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä AIKA klo 16:30-18:30. Kaupungintalo Monkola, valtuustosali
PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 12.02.2015 AIKA 12.02.2015 klo 16:30-18:30 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, valtuustosali OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Räsänen Joona Pajuoja Matti Slunga-Poutsalo
LisätiedotKaupungintalo Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone. Huttu Sari Jäsen saapui klo Lemberg Monica Jäsen Pesonen Seppo Jäsen
PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 05.05.2015 AIKA 05.05.2015 klo 16:30-18:00 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Pajuoja Matti Jäsen Rintanen
LisätiedotLOHJA Alakoulut , kartta 1/2 (pohjoinen) Pohjakartta: Lohjan maankäytön rakenne (kv )
Alakoulut 6.2.2015, kartta 1/2 (pohjoinen) 5 6 3 4 2 9 7 8 1 1 Karjalohjan koulu 2 Sammatin koulu 3 Oinolan koulu 4 Hyrsylän koulu 5 Pusulan koulu 6 Ikkalan koulu 7 Pullin koulu 8 Lehmijärven koulu 9 Karstun
Lisätiedot[VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKO ]
2015 Lohjan kaupunki Varhaiskasvatus [VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKO ] luonnos 6.2.2015 1. Lakisääteisyys, tehtävät ja toimintamuodot... 2 2. Ajankohtaisia muutoksia... 2 3. Varhaiskasvatuksen nykytila...
LisätiedotKouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä.
Palveluverkko- ja 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 65 19.03.2015 Kouluverkko 125/00.01.02/2015 PALRYH 29.01.2015 29
LisätiedotEsi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys
Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys 29.01.2015 Lähtökohdat Esi- ja perusopetusverkkoselvitys on laadittu sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa Lohjan kaupungin on kyettävä tekemään pysyviä
LisätiedotArvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta
Palveluverkko- ja 11 25.02.2016 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 93 26.10.2016 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta 558/00.01.02/2014 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on
LisätiedotArvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta
Kaupunginhallitus 6 09.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on 11.01.2016/5. päättänyt palveluverkko-
LisätiedotKotilainen Kimmo Asiantuntija Rajantaus Raija Sihteeri
PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 19.03.2015 AIKA 19.03.2015 klo 16:30-18:15 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, valtuustosali OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Huhtala Lassi Jäsen Huttu Sari Jäsen Kyttälä
LisätiedotESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA
2015 Lohjan kaupunki 29.4.2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA... 4 2.1. Esiopetus... 4 2.2. Perusopetus... 4 2.4.1. Tulevaisuuden oppimisen pedagogiset lähtökohdat...
LisätiedotKouluverkko. 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015. Palveluverkko- ja 125/00.01.02/2015
Palveluverkko- ja 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015 Kouluverkko 125/00.01.02/2015 PALRYH 29.01.2015 29 Lohjan kaupungin perusopetuksen kouluja on yhteensä 32
LisätiedotArvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta
Kaupunginhallitus 6 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 5 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on 11.01.2016/5.
LisätiedotGUNNARLAN PÄIVÄKOTI NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN
GUNNARLAN PÄIVÄKOTI 2015-11-10 NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN SISÄLLYS: 1. KAKSIKIELINEN OJANIITTUTALO 2. LABAN-SOLBRICKEN TYTYRI-ANTTILA KOKONAISRATKAISU 3. YKSITYINEN
LisätiedotESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA
2015 Lohjan kaupunki 23.1.2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA... 3 2.1. Esiopetus... 3 2.2. Perusopetus... 3 2.2. Oppilassuunnitteet... 4 2.3. Koulurakennusten kunto/toiminnallisuus...
LisätiedotStaden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki
Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och
LisätiedotVarhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa
Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013
LisätiedotLohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016
Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016 Lähtökohdat, Työn keskiössä oli alakoulujen kohtien liikenneturvallisuustoimet, Työn aikana vierailtiin kaikkien käytössä
LisätiedotKasvatus- ja opetuslautakunta Kasvava Lohja
Kasvava Lohja Valmistellaan palveluverkkoselvityksestä seuraavat toimenpiteet Varhaiskasvatuksen ensimmäisiä elokuussa toteutettavia toimenpiteitä on alettu valmistella; mm. tarvittavat henkilöstön kuulemiset
LisätiedotSosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby
Sosiaali- ja terveyslautakunta 149 03.09.2014 Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby 537/02/02/00/2014
LisätiedotLiikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 47 05.03.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 25.03.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 78 09.04.2015 Liikuntapaikkaverkko 187/00.01.02/2015 PALRYH
LisätiedotKasvatus- ja opetuslautakunta
Kasvatus- ja opetuslautakunta Toiminnan sisältö ja laajuus Sisältö: Laajuus kulut /tuotot Hallintopalvelut: Hallinto-, talous- ja suunnittelupalvelut Yleissivistävä opetus: Perusopetus ja lukiokoulutus
LisätiedotMot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa
Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,
LisätiedotPäiväkotien sulkemiset kesällä 2011 / Stängning av daghem sommaren 2011
Päivähoitojaosto/ Dagvårdssektionen 11 31.01.2011 Päiväkotien sulkemiset kesällä 2011 / Stängning av daghem sommaren 2011 PHJAOSTO 11 Päivähoitojaosto / Dagvårdssektionen 31.1.2011 Valmistelija/Beredare:
LisätiedotMonkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Ilmarinen Pekka jäsen. Niemimaa Juha jäsen. Savolainen Pirjo jäsen
PÖYTÄKIRJA 3/2015 73 Kasvatus- ja opetuslautakunta 01.04.2015 AIKA 01.04.2015 klo 18:43-20:45 PAIKKA Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Väre Jari puheenjohtaja
LisätiedotKommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet
Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal
LisätiedotLohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt
Kaupunginhallitus 35 25.01.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 31 30.03.2016 Kaupunginhallitus 156 18.04.2016 Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt 57/00.00.01/2016, 209/10.03.02/2015 KH 25.01.2016
LisätiedotLisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten
Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Kaupunginhallitus 49 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 17.02.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013
LisätiedotLaurentiustalon tarveselvitys
Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 01.02.2017 Tekninen lautakunta 22 28.02.2017 Laurentiustalon tarveselvitys 35/10.02.03/2017 KOPLK 01.02.2017 3 Laurentiustalon tarveselvityksen perustana on perusopetuksen
LisätiedotLOHJAN KAUPUNKI HYVINVOINTI-TOIMIALA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS 2018
LOHJAN KAUPUNKI HYVINVOINTI-TOIMIALA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS 2018 Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 21.9. SISÄLLYSLUETTELO 1 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUALUEEN
LisätiedotEduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen
LisätiedotLisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten
Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013 KOPLK 27.01.2016 11 Kaupunginvaltuusto on käsitellessään vuoden
LisätiedotJAKOBSTAD PIETARSAARI
Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande
LisätiedotPöytäkirja Protokoll Kokouspaikka Kaupunginhallituksen istuntosali, Pohjoisesplanadi 11-13
6/2016 Kokousaika klo 14:00 15:47 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen istuntosali, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Jäsenet Muut Rantala, Marcus kaksikielisyystoimikunnan puheenjohtaja Berner, Mikael (pöytäkirjantarkastaja)
LisätiedotKasvatus- ja opetuslautakunta
1.1.1. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimen painopisteinä ovat olleet laadukkaat, uudistuvat ja monipuoliset palvelut, tasapainoinen talous, toimiva palveluverkko, ajanmukaiset tilat ja välineet
LisätiedotSivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 4 18.01.2016 5 14.06.2016 5 Ostopalvelupäivähoitosopimusten optiovuoden käyttö vuonna 2017-2018/Användande av optionsår år
LisätiedotPalveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset
Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Kaupunginhallitus 7.5.2015 1 Miksi selvitystyöhön ryhdyttiin? Kaupungin talous ei kestä nykyisellä mallilla jatkamista enää pitkään Kuntaliitosten
LisätiedotLohjan Kaupunki Tekninen toimi Ruoka- ja siivouspalvelut KEITTIÖVERKKO. Palveluverkkoselvitys 2015. Lohjalla 26.2.2015.
Lohjan Kaupunki Tekninen toimi t KEITTIÖVERKKO Palveluverkkoselvitys 2015 Lohjalla 26.2.2015 Jere Jantunen Sisällysluettelo AIKATAULU 2 JOHDANTO 2 TAUSTA 3 NYKYTILA 3 Tuotannon muutoksia 3 TOIMINNAN MUUTOKSIA
LisätiedotAnslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen
Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen 10 Lag om vattentjänster 119/2001 Vesihuoltolaki 119/2001 Anslutning av fastigheter till vattentjänstverkets
Lisätiedot39 19.05.2015. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.
Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 39 19.05.2015 Aloite toisen kotimaisen kielen opetuksen aikaistamisesta Sipoon kouluissa/christel Liljeström ym. / Motion om tidigareläggning av det andra inhemska
LisätiedotTaustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?
Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:
LisätiedotWHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014
WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.
LisätiedotLisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä
Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Kauniaisten kaupunkistrategiassa vuosille 2018 2022 on asetettu tavoitteeksi Oppiminen kohti tulevaisuutta, ja
LisätiedotEduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:
LisätiedotEduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (10) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (10) 179 Cygnaeus lågstadieskolan, Kronohagens lågstadieskolan ja Grundskolan Norsenin yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi HEL 2015-006772 T 12 00 01 Päätös
LisätiedotPalveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen
Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 74 26.02.2019 Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen 1203/00.01/2015 KH 74 Kunnanhallitus
LisätiedotKajaanin varhaiskasvatus SK
Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee
LisätiedotKasvatus- ja opetuslautakunta
Kasvatus- ja opetuslautakunta Toiminnan sisältö ja laajuus Sisältö: Laajuus kulut /tuotot Hallintopalvelut: Hallinto-, talous- ja suunnittelupalvelut Yleissivistävä opetus: Perusopetus ja lukiokoulutus
LisätiedotArkeologian valintakoe 2015
Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden
Lisätiedot74 12.09.2011. Vuoden 2012 talousarvio ja vuosien 2012-2014 taloussuunnitelma / Budget 2012 och ekonomiplan 2012-2014
Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 74 12.09.2011 Vuoden 2012 talousarvio ja vuosien 2012-2014 taloussuunnitelma / Budget 2012 och ekonomiplan 2012-2014 1890/02.01.00/2011 SIVVLK 74 Sivistysvaliokunta/Bildningsutskottet
LisätiedotNuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 46 05.03.2015. Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 188/00.01.
Palveluverkko- ja 46 05.03.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 01.04.2015 Nuorisotoimen verkko 188/00.01.02/2015 PALRYH 05.03.2015 46 Lohjan kaupungin nuorisotoimen palvelut koostuvat
LisätiedotKoulutoiminnan kokonaisselvitys/ Helhetsutredning för skolverksamheten. Iltakoulu/Aftonskola
Koulutoiminnan kokonaisselvitys/ Helhetsutredning för skolverksamheten Iltakoulu/Aftonskola 6.4.2016 Ohjelma klo 18.00-20.30/Program kl. 18.00-20.30 - Tervetuloa, kaupunginvaltuuston pj. Arja Isotalo/Välkommen,
LisätiedotTutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet
Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Keskeiset muutokset Centrala ändringar Muutokset tutkintorakenteessa (asetus) Muutokset ammatillisen perustutkinnon
LisätiedotTaustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?
Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:
LisätiedotKirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät
Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Raportti ajalta 02.03.7-2.04.7. Vastauksia annettu yhteensä 37 kpl. Millä toimialalla yrityksesi toimii? / Inom vilken bransch verkar
LisätiedotVAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla
VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten
LisätiedotLaadunohjaus / Kvalitetsstyrning Tontin varaus / Reservering av tomt
Laadunohjaus / Kvalitetsstyrning 27.10.2016 Tontin varaus / Reservering av tomt Kiinteistötoimi / Fastighetssektorn Tonttipäällikkö Tomtchef Pertti Onkalo Varaus/ Reserveringen Varaus on voimassa 28.2.2017
LisätiedotKirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät
Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /
LisätiedotEduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 342/2007 vp Diabetesta sairastavien lasten hoito kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Diabetesta sairastaa Suomessa yli 200 000 ihmistä. Vuosittain diagnosoidaan yli 15 000 uutta diabetestapausta.
LisätiedotENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä
ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle
Lisätiedot104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.
Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda
LisätiedotEduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen
LisätiedotCASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen
CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen
LisätiedotSosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 21 03.03.2014 73 11.03.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä / Utlåtande
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 13
10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat
Lisätiedot1.1.1 Kasvatus- ja opetuslautakunta
1.1.1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimen painopisteinä ovat olleet laadukkaat, uudistuvat ja monipuoliset palvelut, tasapainoinen talous, toimiva palveluverkko, ajanmukaiset tilat ja välineet
LisätiedotEduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
LisätiedotRajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä
Viranomaiskokous Haaparanta 19.-20.1.2012 Myndighetskonferens Haparanda Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä - Tausta ja sisältö Gränsälvsöverkommelsen mellan Finland och Sverige - Bakgrund och innehåll
Lisätiedot43 21.05.2012 58 04.06.2012. Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelma / Projektplan för Söderkulla skolcentrum
Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Tekniikka- ja ympäristövlk/ Utsk. f tekn. och miljö 43 21.05.2012 58 04.06.2012 Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelma / Projektplan för Söderkulla skolcentrum
LisätiedotToimitusnumero/ Förrättningsnummer
1(5) Maanmittaustoimitus, kiinteistönmääritys (KML 283 ) Kohde 638-439-876-3 Vattenområde, 638-439-878-1 Venepaikka, 638-439-878-2 Hiekanottopaikka, 638-439-878-3 Båtstrand, 638-439-878-4 Båtplats,638-439-878-5
LisätiedotOy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00
Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Jokamieskentän rakentaminen ja harjoitusalueiden perusparannus Hanke 2014
LisätiedotLoviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2013-2018, INFO / Utvecklingsplan för skolnätet i Lovisa 2013-2018, INFO
Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2013-2018, INFO / Utvecklingsplan för skolnätet i Lovisa 2013-2018, INFO TYÖRYHMÄN KOKOONPANO /ARBETSGRUPPENS SAMMANSÄTTNING Nina Pere, sivistyslautakunnan suomenkielisen
LisätiedotSilva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015
Silva Malin Sjöholm Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Fakta Bygget skall vara klart 30.11 Naturen har fungerat som inspiration i processen. Silva- betyder skog på latin Färgskalan inne i
LisätiedotRehtorien opetusvelvollisuuden huojennukset (= opetusvelvollisuuteen luettavat tunnit)
Suomenkielinen koulutusjaosto 14 19.06.2013 Suomenkielinen koulutusjaosto 3 26.03.2014 Suomenkielinen koulutusjaosto 16 27.08.2014 Suomenkielinen koulutusjaosto 6 03.06.2015 Suomenkielinen koulutusjaosto
LisätiedotUTVECKLANDE AV SKOLORNAS IDROTTSMILJÖER I SKOLAN I RÖRELSE
UTVECKLANDE AV SKOLORNAS IDROTTSMILJÖER I SKOLAN I RÖRELSE Kristian Åbacka Överinspektör för idrottsväsendet Regionförvaltningsverket i Södra Finland UTVECKLANDE AV SKOLORNAS IDROTTSMILJÖER BYGGANDE AV
LisätiedotTidtabeller - Aikataulut. Från och med/alkaen
Tidtabeller - Aikataulut Från och med/alkaen 12.8.2019 1 Ingå/Inkoo - Helsingfors/Helsinki Helsingfors/Helsinki - Ingå/Inkoo Kyrkslätt Kirkkonummi Kyrkslätt (tåg) Kirkkonummi (juna) Helsingfors Helsinki
LisätiedotVähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen
Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne NBS Workshop Antti Paananen 22.11.2013 Sisältö 1. Mitä tähän mennessä on tehty ja missään ollaan NordREG työssä? 2. Millaista poliittista ohjausta hankkeelle on saatu?
LisätiedotMaankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 9 29.01.2014 43 11.02.2014 72 27.08.2014 6 09.09.2014
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna
08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,
LisätiedotPIETARSAAREN KAUPUNKI Tekninen lautakunta Viranhaltijapäätös. STADEN JAKOBSTAD Tekniska nämnden Tjänstemannabeslut. Datum Paragraf 30/2017
Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia Alerte Flyttning av en övergiven båt vid Kittholmen - Hylätyn veneen siirtäminen Kittholmasta STADGA FÖR SMÅBÅTSHAMNAR I STADEN JAKOBSTAD 10: Båtar som finns vid bryggorna
LisätiedotPöytäkirja Protokoll
8/2016 Kokousaika klo 14:00 15:32 Kokouspaikka Aulakabinetti 4, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Jäsenet Rantala, Marcus Roos, JP Månsson, Björn Sjöberg, Lena Thors, Moa Vennamo, Meri Andersson, Victor kaksikielisyystoimikunnan
LisätiedotGrupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus
Grupparbete Ryhmätyö LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus 1. 9.5.2019 A Miten voidaan varmistaa, ettei suunnitelma jää vain paperiksi? Hur kan vi försäkra oss om att planen inte bara lämnar
LisätiedotTiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16
PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 Tiedotustilaisuus Aika Torstai 16. toukokuuta 2013 klo 18 20 Paikka Kaupunginjohtotoimisto, Köpmansgatan 20, Informationssalen Läsnä 27 henkilöä Antti Yliselä, suunnittelupäällikkö
LisätiedotVARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä
LisätiedotKunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 41 31.01.2012 7 15.01.2013 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle Saariston ja rannikon osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä jätetyistä
LisätiedotValitusviranomainen ja valitusaika
Tekninen lautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Muutoksenhaku päätökseen katu- ja yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä / Anvisning för sökande av ändring i beslut om godkännande av gatuplan och
LisätiedotEduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan
LisätiedotResultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen
Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 9.3.2015 Kundnöjdhetsenkäten har genomförts
LisätiedotRUOTSI PLAN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
RUOTSI PLAN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Bästa familj, Hemmet och familjen är barnets viktigaste uppväxtmiljö och gemenskap. Vid sidan av hemmet skall dagvården vara
LisätiedotLasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,
LisätiedotEduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 320/2009 vp Lasten oman äidinkielen käyttö päiväkodeissa ja kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Vaasan kaupungissa on jätetty varhaiskasvatus- ja
LisätiedotVuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus
Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden korotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus 11/02.02.00/2017
LisätiedotRuotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)
Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-
LisätiedotVerohallinto 24.8.2015 Oikaisulautakunta PL 705 33101 TAMPERE. Jakelukohdassa mainitut kunnat. Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan
Verohallinto 24.8.2015 Oikaisulautakunta PL 705 33101 TAMPERE SaeP Anl. Jakelukohdassa mainitut kunnat Kåvit. Behand. Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan Verohallinnossa toimivaan Verotuksen
LisätiedotHelsingfors stad Föredragningslista 2/ (6) Stadsfullmäktige Kj/
Helsingfors stad Föredragningslista 2/2013 1 (6) Beslutshistoria 16.01.2013 5 HEL 2012-016953 T 00 00 02 Beslut Behandling beslutade i enlighet med bilaga 1 välja ledamöter och personliga ersättare i stadsstyrelsen
LisätiedotTornionjoen vha: Rannikkovesien tila ja toimenpiteet Kustvatten i Torneälvens vattendistrikt: Tillstånd och åtgärder
Tornionjoen vha: Rannikkovesien tila ja toimenpiteet Kustvatten i Torneälvens vattendistrikt: Tillstånd och åtgärder Eira Luokkanen ja Annukka Puro- Tahvanainen, Sara Elfvendahl Pello 22.5.2008 1 Luokittelu
Lisätiedot