Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma 417/ /2017 KOPLK Valtuusto linjasi palveluverkkoselvityksen pohjalta kouluverkon kehittämislinjausten mukaisesti Virkby skolanin toiminnan siirtämisestä Källhagens skolaan alkaen. Valtuuston päätöksen mukaan edellytyksenä koulujen oppilassiirroille on, että vastaanottavan koulun tilojen riittävyys varmistetaan, kunto on hyvä (kuntoluokka 75 %) ja ilmanvaihto-kapasiteetti on riittävä. Tarkat toteutuksen ajankohdat määräytyvät investointeihin ja korjauksiin varattavan määrärahan puitteissa. Sivistystoimi on laatinut valtuuston kehittämislinjausten mukaisesti tarkemman tarveselvityksen ja hankesuunnitelman Virkby skolanin toiminnan siirtoa varten. Sivistystoimi perusti tarve/hankesuunnittelua varten työryhmän jatkamaan valtuuston kehittämislinjausten mukaisia suunnitelmia. Työryhmä on nimennyt tarve/hankesuunnitelman Virkby samskolaksi, jolla tarkoitetaan yhden esikoulun, iltapäiväkerhon ja kolmen koulun yhteistä kiinteistöä. Kiinteistöön sisältyy Virkby förskola, Virkby skola, Källhagens skola ja Virkby gymnasium. Virkby samskolanin oppilassuunnitteet ovat hyvin tasaiset. Oppilassuunniteiden perusteella Virkby samskolan oppilasmitoitus tulisi tehdä 400:lle oppilaalle. Opetushallituksen tilamitoitussuosituksen mukaisesti 400 oppilaan tilamitoitussuositus on hum². Tilamitoitussuositukset eivät sisällä käytävä ja muita kuin opetustiloja. Virkby samskolanin opetustilat ovat yhteensä hum². Tilamitoituksen perusteella puuttuvia 583 hum² ei uudisrakenneta, vaan neliöitä karsitaan avoimista tiloista ja opetustiloja lisätään. Työryhmä on teettänyt Virkby samskolaniin Inspectan toimesta kuntotarkastuksen, ilmanriittävyystarkastuksen ja sähkökartoituksen, joiden tulokset on huomioitu suunnitelmia laatiessa. Lisäksi liikuntasalin alla oleviin tiloihin on tehty äänimittaukset, jotka ovat myös huomioitu suunnitelmia laatiessa. Virkby samskolanin tarve/hankesuunnitelma on tarkoitus toteuttaa yhtenä rakennustyönä, vaikka suunnitelma on jaettu kolmeen (3) eri osioon. Ensimmäisessä osiossa on Virkby skolan mahdollisen siirtymisen edellyttämät muutostyöt. Toisessa osiossa on Källhagenin teknisen työn tilan perusparannusta koskevat muutostyöt. Nykyiset teknisen työn luokan tilat ovat ahtaat ja sokkeloiset, mikä aiheuttaa työturvallisuusriskejä käyttäjille. Kolmannessa osiossa on muutostöitä kiinteistön kunnon yleiseksi kohentamiseksi ja korjaamiseksi.

2 1.osion muutostyökustannukset ovat; Korjaustyöt yhteensä Irtaimisto (10 %) osion muutostyökustannukset ovat; Korjaustyöt yhteensä Irtaimisto (10 %) osion muutostyökustannukset ovat; Korjaustyöt yhteensä Virkby samskolanin korjausten kokonaiskustannusarvio on; Korjaustyöt yhteensä Irtaimisto yhteensä YHTEENSÄ Lohjan kaupunginvaltuusto päätti palveluverkkoselvityksen pohjalta kouluverkon kehittämislinjausten mukaisesti Virkby skolanin toiminnan siirtämisestä Källhagens skolaan alkaen, joten peruskorjattujen tilojen pitäisi olla käytettävissä syyslukukauden 2017 alussa. (Tapiola) Virkby skolan Hem och skola ry on lähettänyt kasvatus- ja opetuslautakunnalle kirjeen koskien koulun toiminnan siirtämistä, joka on luettavissa erikseen jaettavissa asiakirjoissa. Hem och skola vastustaa koulun toiminnan siirtämistä Källhagenin koulun kiinteistöön. Kasvatus- ja opetuslautakunnan ruotsinkielinen jaosto käsittelee asiaa Jaoston lausunto liitetään asiaan ennen lautakunnan kokousta. Erikseen jaettavat asiakirjat; - Virkby skolan Hem och skola ry:n kannanotto Sj Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää 1. Virkby samskolanin muutostöiden laajuuden; 2. pyytää tekniseltä lautakunnalta teknis-taloudellisen lausunnon Virkby samskolanin tarve/hankesuunnitelmasta; 3. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Virkby samskolanin tarve/ hankesuunnitelma hyväksytään. Hyväksyttiin.

3 TEKLA Lautakunta on aiemmin käsitellyt aihetta toukokuun kokouksessaan, silloin investointien käyttösuunnitelman osalta. Virkby Skolalle saneerattavaksi esitettävissä tiloissa on aikanaan toiminut MLL:n Päiväkoti, Partiolaisten tila ja koulun tiloja, mitkä on sitten vuoden 1994 peruskorjauksen yhteydessä ja koulun laajennuksen vuonna 2008 tehtyjen muutostöiden yhteydessä muutettu siten, että niissä on nykyään Nuorisotila Kake, tekstiilityöluokka, kotitalousluokka, atk-luokka ja piirustus-/kuvaamataitoluokka. Tilojen huoneala on luokkaa 475 m2, sis. kantavat väliseinät, kerrosala 512 m2. Teknisesti tilojen muutostyössä ruotsinkielisen alakoulun ja esikoulun käyttöön ei voitane odottaa ongelmia, koska suunnitellun muutostyön alaiset tilat ovat jo tällä hetkellä pääosin opetuskäytössä. Luonnossuunnitelmat on tilattu arkkitehti Pasi Siistoselta / Arkkitehdit Siistonen Oy:ltä Helsingistä, mikä on suunnitellut vuonna 2008 tehdyn laajennuksen ja osittaisen peruskorjauksen / muutostyön. Koulun laatutason parantamisen yhteydessä muissa koulun tiloissa uusitaan joidenkin luokkatilojen ilm. lähes alkuperäiset lattiamatot, maalataan seinäpintoja ja uusitaan osittain alakattoja / akustolevytyksiä. Hankkeen toteutuessa kaupungille jää Virkby Lågstadiumin rakennus, minkä jatkokäyttövaihtoehtoja tulee selvittää. Samassa pihapiirissä tämän Lågstadiumin rakennuksen kanssa toimii päiväkoti. Hankkeen toteutuksen taloudellisuus tulee hakea valtuuston määrittämän kouluverkon yleisen tiivistämisen ja sitä kautta toimipisteiden, koulujen vähentämisen kautta. (Heikki Jauhiainen) Erikseen jaettavat asiakirjat: - Virkby skolan Hem och skola ry:n kannanotto Tj vs. Tekninen lautakunta päättää lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Virkby Samskolan tarve-/hankesuunnitelmaan. pöydälle jättämisestä Jäsen Toni Hägg jäsen Pekka Luoman kannattamana esitti asian jättämistä pöydälle. Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa kukaan teknisen lautakunnan jäsenistä ei ilmoittanut vastustavansa pöydällepanoesitystä.

4 Lautakunta haluaa tutustua kohteeseen ja selvitetään tarkemmin mitä tarvehankinta pitää sisällään, ajankohta päätetään myöhemmin. Tekninen lautakunta päätti jättää asian yksimielisesti pöydälle. TEKLA Teknisen lautakunnan jäsenillä oli mahdollisuus tutustua hankkeeseen kohteessa Hanketta ovat olleet heille esittelemässä mm. koulutoimen johto, koulun rehtori ja teknisen toimen johto. Selvityksen yhteydessä on keskusteltu mm. hankkeen eri osioiden kustannuksista, ja tutustuttu pääaiheena olevaan Virkby Skolan muutostilaan, toisena perustarpeena olevaan teknisen työn tilaan, kolmantena Virkby Skolan tilamuutosten toteutuessa tarvittaviin muutostöihin muualla koulussa ja neljäntenä kiinteistön kuntoluokan parantamiseen tarvittaviin töihin. Keskustelu on käyty avoimessa hengessä todeten, että hanke liittyy valtuuston määrittämään koulu- ja tilaverkon tiivistämiseen, mitä kautta hankkeen toiminnallinen ja taloudellinen kannattavuus on saavutettavissa. Keskustelun yhteydessä on todettu mm., että koulutoimi selvittää muiden kohteen oppilaskuntien maksuosuuden niiltä osin kuin kustannus ei liity Virkby Skolan siirtohankkeeseen, esimerkkinä tästä teknisen työn tilan kovasti tarpeellinen peruskorjaus. (Heikki Jauhiainen) Tj Tekninen lautakunta päättää lausuntonaan todeta, ettei sillä ole huomautettavaa Virkby Samskolan tarve-/hankesuunnitelmaan. Tekninen lautakunta päättää lausuntonaan todeta, ettei sillä ole huomautettavaa Virkby Samskolan tarve-/hankesuunnitelmaan esitettyjen määrärahojen puitteissa. KH Kj listan oheismateriaali: - Virkby skolan Hem och skola ry:n kannanotto Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että hyväksyä Virkby samskolanin tarve- ja hankesuunnitelman. Hyväksyttiin. KV listan oheismateriaali:

5 - Virkby skolan Hem och skola ry:n kannanotto Hem och Skola vid Virkby skola ry:n kannanotto hyväksyä Vikby samskolanin tarve- ja hankesuunnitelman. Esteellisyys Vastaesitys Monica Lemberg ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian osalta klo eikä näin ollen ottanut osaa tämän asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Esteellisyyden perusteena toimiminen kyseessä olevan koulun rehtorin virassa. Tilalle kutsuttiin varavaltuutettu Rolf Grandell. Lemberg palasi kokoukseen klo Toni Hägg esitti Leo Rintasen kannattamana asian palauttamista uudelleen kaupunginhallituksen valmisteluun. Tämän jälkeen puheenjohtaja tiedusteli valtuustolta voidaanko Häggin palauttamisesitys hyväksyä yksimielisesti valtuuston päätökseksi. Valtuusto oli yksimielisesti palauttamisen kannalla. Valtuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. KH Lohjan kaupunki järjestää sopimukseen perustuen ruotsinkilelistä 7-9 luokkien opetusta Inkoon ja Vihdin oppilaille sekä osalle Siuntion oppilaista. Lisäksi Lohjalla ja Inkoolla on sopimus ruotsinkielisen lukiokoulutuksen järjestämisestä. Sopimuskunnat ovat käyneet neuvottelut kiinteistön korjauksesta ja rahoituksesta. Neuvotteluissa on todettu, että sopimuskunnat ovat yksimielisiä siitä, että teknisen luokan peruskorjaus on välttämätön, koulun vanhan puolen remontti on tarpeellinen ja Inkoo, Siuntio ja Vihti eivät näe esteitä Virkby-skolan siirtämiselle Källhageniin.Lisäksi sopijakunnat sopivat, että vuodelta 1997 olevat sopimukset päivitetään nykyisen lainsäädännön mukaisiksi ilman sisällöllisiä muutoksia. Kuntien välisissä sopimuksissa on sovittu, että rakentamishankkeista sovitaan erikseen. Lisäksi sopimuksessa määritellään miten mahdolliset rakentamiskustannukset jakautuvat sopimuskuntien kesken. Kustannusten jakautuminen perustuu oppilasmääriin. Investoinnin kustannukset jakautuvat erillisen sopimuksen mukaisesti. Tässä hankkeessa Lohjan kaupunki vastaa täysimääräisesti niistä kustannuksista, jotka syntyvät Virkby skolan oppilaiden siirrosta. Muut sopimuskunnat osallistuvat teknisen työn tilan ja muun vanhan kouluosan korjaamiskustannuksiin.

6 Sopimus perustuu jälkirahoitukseen, jossa sopijakunnat maksavat osuutensa rakentamista seuraavien seitsemän vuoden aikana. Arvioidut kustannukset ovat: Virkby skolan oppilaille korjattavat tilat: Lohjan kaupunki (100 %) euroa Teknisen työn tila ja vanhan koulun remontoiminen: Inkoon kunta (40,11 %) Lohjan kaupunki (40,30 %) Siuntion kunta (16,37 %) Vihdin kunta (3,21 %) ,59 euroa ,56 euroa ,24 euroa ,61 euroa Neuvotteluissa on sovittu, että asia käsitellään saman sisältöisesti erikseen kaikissa kunnissa ja toteutuakseen esitetyn mukaisestii edellyttää kaikkien kuntien hyväksymistä. Kaupungin tilaverkkoryhmä on käynyt tutustumassa Virkby skolaan ja Källhagen skolaan/virkby gymnasiumiin. Tilaverkkoryhmä puoltaa hankkeen toteuttamista. (Kalske) listan oheismateriaali: - sopimuspohja Källhagen skolan/virkby gymnasiumin rakentamisesta ja sen maksuaikataulusta - Virkby skolan Hem och skola ry:n kannanotto Hem och Skola vid Virkby skola ry:n kannanotto Kj Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: edellyttäen, että sopijakunnat päättävät asiasta samalla tavalla 1. hyväksyä Källhagen skolan/virkby gymnasiumin tarve/hankesuunnitelman ja toteuttaa hankkeen suunnitelman mukaisesti. Toteutus vaiheistetaan siten, että teknisen työn tilan korjaus tehdään ensin; 2. hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Inkoon, Siuntion ja Vihdin kanssa koskien rakentamista ja sen rahoitusta. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten.

7 KH Lohjan kaupunki ja sopijakunnat ovat neuvotelleet ja saavuttaneet yksimielisyyden hankkeen toteuttamisesta esitetyllä tavalla. Jokaisen sopijakunnan kanssa sovitaan maksuaikataulusta erikseen. Kj listan oheismateriaali - sopimus Inkoon, Siuntion ja Vihdin kanssa koskien rakentamista ja sen rahoitusta - Virkby skolan Hem och skola ry:n kannanotto Hem och Skola vid Virkby skola ry:n kannanotto Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: edellyttäen, että sopijakunnat päättävät asiasta samalla tavalla 1. hyväksyä Källhagen skolan/virkby gymnasiumin tarve/hankesuunnitelman ja toteuttaa hankkeen suunnitelman mukaisesti. Toteutus vaiheistetaan siten, että teknisen työn tilan korjaus tehdään ensin; 2. hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Inkoon, Siuntion ja Vihdin kanssa koskien rakentamista ja sen rahoitusta. Käsittely Vastaesitys Keskustelun aikana Tuija Piekka teki seuraavanlaisen vastaesityksen: Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: edellyttäen, että sopijakunnat päättävät asiasta samalla tavalla 1. hyväksyä Källhagen skolan/virkby gymnasiumin teknisen työn tilan tarve/hankesuunnitelman ja toteuttaa teknisen työn tilan korjauksen suunnitelman mukaisesti; 2. hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Inkoon, Siuntion ja Vihdin kanssa kustannusten jakosuhteen ja muiden ehtojen osalta; 3. palauttaa muilta osin Källhagen skolan/virkby gymnasiumin tarve/hankesuunnitelman uudelleen valmisteluun.

8 Tom Hillner, Toni Hägg ja Ilkka Lähteenmäki kannattivat tehtyä vastaesitystä. Äänestys Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu vastaesitys, totesi puheenjohtaja, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtajan esityksestä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösesitystä, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Piekan vastaesitystä äänestävät EI. Äänestys suoritetaan sähköisenä. Äänestyksessä annettiin 4 JAA ääntä (Riikka Slunga-Poutsalo, Nina Virtanen, Aslak Palenius ja Leo Rintanen) ja 9 EI ääntä (Päivi Alanne, Tom Hillner, Toni Hägg, Hannele Maittila, Paula Nordström, Tuija Piekka, Jukka Sassi, Petteri Åström ja Ilkka Lähteenmäki) Puheenjohtaja totesi Piekan vastaesityksen voittaneen äänestyksen äänin 9-4. Kaupunginhallitus päätti tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: edellyttäen, että sopijakunnat päättävät asiasta samalla tavalla 1. hyväksyä Källhagen skolan/virkby gymnasiumin teknisen työn tilan tarve/hankesuunnitelman ja toteuttaa teknisen työn tilan korjauksen suunnitelman mukaisesti; 2. hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Inkoon, Siuntion ja Vihdin kanssa kustannusten jakosuhteen ja muiden ehtojen osalta; 3. palauttaa muilta osin Källhagen skolan/virkby gymnasiumin tarve/hankesuunnitelman uudelleen valmisteluun. Hyvinvointijohtaja Katri Kalske oli kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma 417/10.03.02/2017 KOPLK 15.06.2016 65 Valtuusto linjasi palveluverkkoselvityksen pohjalta 28.10.2015 132 kouluverkon kehittämislinjausten

Lisätiedot

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma

Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Kaupunginhallitus 132 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 73 17.05.2017 Virkby samskolan tarve/hankesuunnitelma 417/10.03.02/2017 KOPLK 15.06.2016 65 Valtuusto linjasi palveluverkkoselvityksen

Lisätiedot

LÄSNÄ Slunga-Poutsalo Riikka 1. varapuheenjohtaja, puheenjohtaja. Lähteenmäki Ilkka varajäsen Maittila Hannele jäsen Nordström Paula jäsen

LÄSNÄ Slunga-Poutsalo Riikka 1. varapuheenjohtaja, puheenjohtaja. Lähteenmäki Ilkka varajäsen Maittila Hannele jäsen Nordström Paula jäsen PÖYTÄKIRJA 10/2017 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 AIKA 08.05.2017 klo 17:00-20:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Slunga-Poutsalo Riikka 1. varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Aloite Maksjoen koulun lakkauttamisen uudesta valtuustokäsittelystä

Aloite Maksjoen koulun lakkauttamisen uudesta valtuustokäsittelystä Kasvatus- ja opetuslautakunta 46 27.04.2016 Kaupunginhallitus 198 16.05.2016 Aloite Maksjoen koulun lakkauttamisen uudesta valtuustokäsittelystä 125/00.01.02/2015 KOPLK 27.04.2016 46 Maksjoki-Seura ry:n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Nummen kampusalueen tarveselvitys

Nummen kampusalueen tarveselvitys Kasvatus- ja opetuslautakunta 32 26.03.2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 47 23.04.2014 Tekninen lautakunta 93 13.05.2014 Kaupunginhallitus 230 26.05.2014 Kaupunginhallitus 252 02.06.2014 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan kaupungin virkaorganisaation uudesta

Lisätiedot

Lausunto maakuntauudistusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta koskevista hallituksen esitysluonnoksista

Lausunto maakuntauudistusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta koskevista hallituksen esitysluonnoksista Kaupunginhallitus 334 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 91 09.11.2016 Lausunto maakuntauudistusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta koskevista hallituksen esitysluonnoksista 956/05.00/2013

Lisätiedot

Vuoden 2018 veroprosentit

Vuoden 2018 veroprosentit Kaupunginhallitus 328 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 149 15.11.2017 Vuoden 2018 veroprosentit 858/02.03.02/2017 KH 06.11.2017 328 Kuntalain 111 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydes sä

Lisätiedot

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan muutos

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 56 11.05.2017 Kaupunginhallitus 183 22.05.2017 Vetovoimalautakunta 63 22.11.2017 Vetovoimalautakunta 75 20.12.2017 Kaupunginhallitus 9 08.01.2018 Kaupunginvaltuusto 7 17.01.2018

Lisätiedot

Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt

Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt Kaupunginhallitus 35 25.01.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 31 30.03.2016 Kaupunginhallitus 156 18.04.2016 Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt 57/00.00.01/2016, 209/10.03.02/2015 KH 25.01.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 195 12.06.2017 Kaupunginhallitus 344 06.11.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma 375/02.02.00/2017 KH 12.06.2017 195 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on

Lisätiedot

Vesilaitoksen toimintamuodon esiselvitys

Vesilaitoksen toimintamuodon esiselvitys Tekninen lautakunta 74 10.05.2016 Kaupunginhallitus 187 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 66 08.06.2016 Vesilaitoksen toimintamuodon esiselvitys 120/00.01.02/2015 TEKLA 10.05.2016 74 Vesihuoltolaitoksen toimintamuotojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 158 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 39 17.05.2017 GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 345/58/2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Kaupunginhallitus 138 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 67 17.05.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Kaupunginhallitus 412 19.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Vesilaitoksen toimintamuodon esiselvitys

Vesilaitoksen toimintamuodon esiselvitys Tekninen lautakunta 74 10.05.2016 Kaupunginhallitus 187 16.05.2016 Vesilaitoksen toimintamuodon esiselvitys 120/00.01.02/2015 TEKLA 10.05.2016 74 Vesihuoltolaitoksen toimintamuotojen esiselvityksen taustalla

Lisätiedot

Vuoden 2015 veroprosentit

Vuoden 2015 veroprosentit Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden korotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus 11/02.02.00/2017

Lisätiedot

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 157 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 38 17.05.2017 TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 2063/58/2014 KH

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien Hannele Maittilan valitusta Koisjärven alueen opetuksen järjestämisestä

Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien Hannele Maittilan valitusta Koisjärven alueen opetuksen järjestämisestä Kaupunginhallitus 131 31.03.2014 Kaupunginhallitus 209 30.05.2016 Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien Hannele Maittilan valitusta Koisjärven alueen opetuksen järjestämisestä 1160/00.01.00/2013

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan valituksen johdosta

Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan valituksen johdosta Kasvatus- ja opetuslautakunta 125 04.11.2015 Kaupunginhallitus 432 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 165 09.12.2015 Kaupunginhallitus 67 22.02.2016 Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Kaupunginhallitus TEK Oheismateriaali: Hankesuunnitelmaluonnos piirustuksineen

AKAAN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Kaupunginhallitus TEK Oheismateriaali: Hankesuunnitelmaluonnos piirustuksineen Kaupunginhallitus 02.06.2015 1 Dnro AKAA: 170/ 2015 151 Työterveyshuolto-Akaasian toimitilat TEK 10.3.2015 29 Oheismateriaali: Hankesuunnitelmaluonnos 4.3.2015 piirustuksineen Tekninen toimi on yhteistyössä

Lisätiedot

VIRKBY SAMSKOLAN TARVE- JA HANKESUUNNITELMA

VIRKBY SAMSKOLAN TARVE- JA HANKESUUNNITELMA VIRKBY SAMSKOLAN TARVE- JA HANKESUUNNITELMA SISÄLLYS 1 TARVE- JA HANKESUUNNITELMAN PERUSTIEDOT...3 1.1 Tarveselvitys...3 1.2 Hanketyöryhmä...4 1.3 Tontti ja sijainti...4 1.4 Rakennus...4 1.5 Oppilassuunnitteet...5

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Kaupunginhallitus 49 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 17.02.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013

Lisätiedot

Linnavirta Heikki Jäsen. Lemberg Monica Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen

Linnavirta Heikki Jäsen. Lemberg Monica Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 02.12.2014 AIKA 02.12.2014 klo 17:00-19:16 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Räsänen Joona Pajuoja Matti Virtanen Nina Rintanen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa

Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Ympäristö- ja 3 17.01.2017 rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaosto Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 144/02.05.00/2017 YMRAKJ 08.05.2014 13 Lohjan ympäristötoimen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja Pöytäkirja 4.5.2018 1 Paikka Kh:n kokoushuone Aika: 04.05.2018 klo 8.00 10.17 Läsnä: Tynkkynen Jonne puheenjohtaja (luottamushenkilö) Kristiansson Olli -Pekka jäsen (luottamushenkilö) Mustonen Merja jäsen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 227 13.06.2016 Kaupunginhallitus 319 03.10.2016 Kaupunginhallitus 381 28.11.2016 Kaupunginhallitus 403 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 107 14.12.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Kaupunginhallitus 204 24.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Aika ja paikka: klo , Munkkaanmäki 51, Lohja

Aika ja paikka: klo , Munkkaanmäki 51, Lohja Aika ja paikka: 18.2.2016 klo 17.00-17.35, Munkkaanmäki 51, Lohja Päätöksentekijät: Jäsenet Varajäsenet x Seija Kannelsuo, puheenjohtaja Raasepori Petri Kajander Raasepori x Eva Roos, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013 KOPLK 27.01.2016 11 Kaupunginvaltuusto on käsitellessään vuoden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Koulu- ja varhaiskasvatuspalveluverkkotyöryhmän perustaminen 489/40.400/2017 KH 498 Selostus: Sivistyslautakunta on 5.10.2017 154 päättänyt, että sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle koulu-

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Keskushallinnon toimipisteverkko

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Keskushallinnon toimipisteverkko Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 3 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Keskushallinnon toimipisteverkko 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1526/10.03.02/2015 Kaupunginhallitus 141 20.4.2015 Kaupunginhallitus 163 27.4.2015 75 Valtuustokysymys Matinkylän jäähallin sisäilmasta Valmistelijat / lisätiedot: Julia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Lausunto alueellisen jätehuoltolautakunnan vuoden 2019 talousarvioesityksestä

Lausunto alueellisen jätehuoltolautakunnan vuoden 2019 talousarvioesityksestä IKAALISTEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta 20.06.2018 Sivu 1 IKA/151/10.00.00.00/2018 30 Lausunto alueellisen jätehuoltolautakunnan vuoden 2019 talousarvioesityksestä Valmistelu

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat:

PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat: Kasvatus- ja opetuslautakunta 84 02.09.2015 Palveluverkko- ja 116 10.09.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 106 29.09.2015 Kaupunginhallitus 359 05.10.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta:

Kaupunkisuunnittelulautakunta: Espoon kaupunki historia / 6.0.009 / 7..009 / 4 5..009 / 0.06.00 / 8 Harmaalaakso, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksien ja alueiden luovuttamista koskevien esisopimuksien hyväksyminen, alue 5700, 4.

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus 6 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 5 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus on 11.01.2016/5.

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Åström Petteri Lehtonen Markku asiantuntijajäsen. :t 429-434 Kalske Katri sivistysjohtaja klo 17.00-18.22 Kuosmanen Mikko hallintolakimies,

Åström Petteri Lehtonen Markku asiantuntijajäsen. :t 429-434 Kalske Katri sivistysjohtaja klo 17.00-18.22 Kuosmanen Mikko hallintolakimies, PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kaupunginhallitus 30.11.2015 AIKA 30.11.2015 klo 17:00-18:56 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene puheenjohtaja Virtanen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN Sivistyslautakunta 30 03.11.2015 Sivistyslautakunta 34 22.12.2015 Sivistyslautakunta 7 09.02.2016 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015, 249/12.00/2014 SIVLTK 30 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten Lasten ja nuorten lautakunta 24 15.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 36 25.09.2017 Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten 772/00.04.02.00/2017

Lisätiedot

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen Ympäristölautakunta 4 3.0.04 Kaupunginhallitus 47 4.0.04 Kaupunginvaltuusto 3 03.03.04 Ympäristölautakunta 38 09.04.04 Kaupunginhallitus 0 8.04.04 Kaupunginvaltuusto 09.06.04 4 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot