Calculare Oy Aamiaisseminaari Nina Heikkinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen"

Transkriptio

1 Calculare Oy Aamiaisseminaari Nina Heikkinen

2 otetaan käyttöön verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili ensi vaiheessa koskee oma-aloitteisia veroja, joista yleisimmät ovat arvonlisävero työnantajasuoritukset (ennakonpidätykset ja sotumaksut) ilmoittaminen ja maksaminen yhtenäistetään ilmoittaminen kausiveroilmoituksella yhteinen eräpäivä kk:n 12. päivä

3 Kuka antaa: arvonlisäverovelvolliset säännöllisesti palkkaa maksavat työnantajat satunnaiset työnantajat silloin kun ovat maksaneet palkkoja Milloin annetaan sähköinen kk:n 12. pv paperinen kk:n 7. pv Huom! oltava perillä tuolloin voi antaa sähköisesti verotilipalvelussa Allekirjoitettava Korjaukset lisäilmoituksella

4 jos kausiveroilmoitus myöhästyy tai sitä myöhemmin korjataan ->myöhästymismaksu 20% vuotuisen korkokannan mukaan euroa vaikka veroa ei tulisi maksettavaksi

5 yhtenäinen eräpäivä kk:n 12. päivä verojen määrät lasketaan yhteen ja vähennetään palautukseen oikeuttavien verojen suuruus asiakaskohtainen pysyvä viite ei viestitietoja verohallinto kohdentaa maksut veroille maksun laiminlyönnistä / viivästymisestä viivästyskorko (tällä hetkellä 11,5%) myöhästymismaksu + viivästyskorko yht. 31,5 % etukäteismaksuille hyvityskorkoa (tällä hetkellä 2,5%)

6 täsmäytys kerran kuukaudessa 20. päivään mennessä -> tiliote sisältää mm. tilitapahtumat saldo käyttämättä jääneet hyvitykset suorittamatta jääneet velvoitteet huomautus maksamatta olevasta saldosta ilmoitus perittäväksi siirtämisestä verotiliote tulee verotilipalveluun viimeistään 22.päivä, aluksi myös paperisena

7 palautukseen oikeuttava arvonlisävero palautetaan kausiveroilmoituksen perusteella, erillistä hakemusta ei tarvita veronpalautukset ja hyvityskorot palautetaan viivytyksettä, liikamaksut säilytetään tilillä veronpalautukset ja hyvityskorot voi jättää verotilille myöhempiä veroja varten palautusrajan voi asettaa tilillä säilytettävälle määrälle maksetaan hyvityskorko ei enää erillistä alarajahuojennushakemusta (liikevaihto alle euroa)

8 huomautus tiliotteella, ei erillistä maksumuistutusta voidaan lähettää ulosottoon ilman maksuunpanopäätöstä jos vero on poistettu verotililtä perimistoimia varten, sitä ei enää saa maksaa verotiliviitteellä eikä verotilimaksujen pankkitilille

9 liikevaihto euroa -> neljännesvuosittain liikevaihto enintään > alv kalenterivuosittain, muut neljännesvuosittain edellytykset: rekisteröity alv-velvolliseksi tai säännöllisesti palkkoja maksavaksi työnantajaksi eli satunnaisesti palkkoja maksava työnantaja kuuluu tähän vain jos on myös alv-velvollinen ei ilmoittamiseen tai maksamiseen liittyviä laiminlyöntejä ilmoitettava viipymättä verohallinnolle, jos liikevaihtorajat ylittyvät kuluvalla tai seuraavalla tilikaudella huomaa maksuvalmius -> suuremmat kertamaksut kirjanpitolain vaatimukset säilyvät entisellään

10 KATSO-TUNNISTE hankittava tunniste valtuutus tilitoimistolle Mielellään VERO Kaikki rooli Vähintään Verotili - rooli SÄHKÖISEN ASIOINNIN VALTAKIRJAMENETTELY katso-organisaatiotunnistus - sähköisen asioinnin valtakirja

11 Ilmoitukset 2009 ilmoitukset (ja vanhemmat) entiseen tapaan valvontailmoituksella korjaukset uudella, korvaavalla valvontailmoituksella niin kauan kuin oma-aloitteisia veroja voi korjata Maksut 2009 maksut (ja vanhemmatkin) maksetaan kuten ennenkin saakka maksut siirtyvät kokonaan verotilille Maksuunpanot Maksuunpanot vuodelta 2009 (tai vanhemmat) verotilille, jos maksuunpanopäivä on jälkeen

12 Alv:n palautukset Alv:n ennakko- ja tilikausipalautukset poistuvat käytöstä. Palautusta voi hakea viimeisen kerran joulukuulta 2009 Negatiivinen vero ei enää siirry seuraaville kuukausille, poikkeus: Joulukuun 2009 negatiivisen veron voi siirtää tammikuun 2010 kausiveroilmoitukselle. Verohallinnon suositus. Alarajahuojennus Jos tilikausi päättyy alarajahuojennus haetaan vielä entiseen tapaan.

13 Kiitos!

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010 Verotili ja alkutuotannon harjoittajat Verohallinto Syksy 2010 Mikä Verotili on? Verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili, jolle kootaan veronmaksajan veroja ja maksuja koskevia tietoja Verotilin

Lisätiedot

Verotili käyttöön 01.01.2010

Verotili käyttöön 01.01.2010 Verotili käyttöön 01.01.2010 Oma-aloitteisten verojen ilmoittaminen ja maksaminen muuttuu Verotilin tausta Selvitys verotilistä ja pientyöantajien maksupalvelujärjestelmästä 2001 Suomen Yrittäjät ry teki

Lisätiedot

Kaikki oma-aloitteiset verot paitsi varainsiirtovero

Kaikki oma-aloitteiset verot paitsi varainsiirtovero Verotili Oma-aloitteisten verojen ilmoittaminen ja maksaminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä Verotili on? Verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili, jolle kootaan veronmaksajan veroja

Lisätiedot

VEROTILI 2010 Veroasiantuntija Leena Juusela UUSI VEROTILIMENETTELY

VEROTILI 2010 Veroasiantuntija Leena Juusela UUSI VEROTILIMENETTELY VEROTILI 2010 Veroasiantuntija Leena Juusela UUSI VEROTILIMENETTELY VEROTILI, MIKÄ SE ON? tarkoitus ja voimaantulo mitä veroja? UUSI KAUSIVEROILMOITUS antamisajankohta sisältö ANNATTUJEN TIETOJEN KORJAAMINEN

Lisätiedot

Verotiliopas. www.vero.fi/verotili VEROTILI VERKOSSA

Verotiliopas. www.vero.fi/verotili VEROTILI VERKOSSA VEROTILI VERKOSSA www.vero.fi/verotili Verotili Verotili Verotiliverojen ilmoittaminen Verotiliverojen maksaminen Verotilin toiminta Verotilin positiivinen saldo Verotilin negatiivinen saldo Verotilin

Lisätiedot

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt -hanke

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt -hanke Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt -hanke www.poroverkko.wikispaces.com Maija-Liisa Huhtaniemi: Verotili ja sähköinen asiointi koulutus 3.2.2010 Lapin ammattiopisto Verotili - mitä muuttuu

Lisätiedot

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 Leena Juusela Palvelujen arvonlisäverotuksen muutokset Elinkeinonharjoittajille myytävien palvelujen yleissääntö päinvastainen nykyiseen verrattuna: Palvelut l verotetaan

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN VUOSIKELL0

TYÖNANTAJAN VUOSIKELL0 TYÖNANTAJAN VUOSIKELL0 Liisa Karhu Käsiteltäviä asioita Yhdistys työnantajana Erityistilanteita Verohallinnon ilmoitukset ja maksut Työnantajasuoritukset Verotili Työnantajan vuosikello Tärkeitä päivämääriä

Lisätiedot

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija 28.1.2010 1 Muutoksia Verotili, ja siihen tarvittavat tunnukset ALV: verokantojen

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

ASIAKASTIEDOTE 2/2009 1. VEROTILI TULEE OLETKO VALMIS SISÄLLYSLUETTELO:

ASIAKASTIEDOTE 2/2009 1. VEROTILI TULEE OLETKO VALMIS SISÄLLYSLUETTELO: ASIAKASTIEDOTE 2/2009 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Verotili tulee oletko valmis 3. peruskorko 4. tuloveroasteikko 5. PALKAN SIVUKULUT 6. tuloverolain muutoksista 7. Korotetuista poistoista 8. kotitalous-vähennyksestä

Lisätiedot

Kausiveroilmoitus 2014. Jussi Linnala

Kausiveroilmoitus 2014. Jussi Linnala Kausiveroilmoitus 2014 Jussi Linnala Arvonlisäverotus Metsänomistaja alkutuottajana vuosimenettelyssä 8.500 euron vuotuinen raja -> pakollinen Ilmoittautuminen tai myös vapaaehtoisesti hakeutuminen. ALV

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

SYYSTERVEISET TILITYÖ OLARISTA, ja valoisaa mieltä syksyn pimeyteen! Verotilijärjestelmä tulee voimaan 1.1.2010

SYYSTERVEISET TILITYÖ OLARISTA, ja valoisaa mieltä syksyn pimeyteen! Verotilijärjestelmä tulee voimaan 1.1.2010 Asiakastiedote 3/2009 5.11.2009 1/2 SYYSTERVEISET TILITYÖ OLARISTA, ja valoisaa mieltä syksyn pimeyteen! Verotilijärjestelmä tulee voimaan 1.1.2010 Vuodenvaihteessa voimaanastuva verotiliuudistus tuo mukanaan

Lisätiedot

Liite 2: Verotukseen liittyvien tehtävien lainsäädännöllinen peruste

Liite 2: Verotukseen liittyvien tehtävien lainsäädännöllinen peruste Liite 2: Verotukseen liittyvien tehtävien lainsäädännöllinen peruste 1a,1b,1d Alv-ilmoituksen laatiminen... ALVL 162 1c Työnantajasuoritusten valvontailmoituksen laatiminen... EnnakkoPL 32 1e Alv- ja työnantajasuoritusten

Lisätiedot

Asteri Kirjanpito Dos

Asteri Kirjanpito Dos Asteri Kirjanpito Dos Kausiveroilmoitus ja verotili Vuosipäivitys 24.11.2009 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Puh. (09) 350 75 30 Päivystys: atsoft@atsoft.fi Fax (09) 350 75 321 0400 316 088 2/20 Asteri

Lisätiedot

Leena Kuusinen VEROTILIN TOIMIVUUS PIENYRITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA. Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinnon suuntautumisvaihtoehto 2012

Leena Kuusinen VEROTILIN TOIMIVUUS PIENYRITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA. Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinnon suuntautumisvaihtoehto 2012 Leena Kuusinen VEROTILIN TOIMIVUUS PIENYRITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinnon suuntautumisvaihtoehto 2012 VEROTILIN TOIMIVUUS PIENYRITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA Kuusinen, Leena Satakunnan

Lisätiedot

PALKKAHALLINTO VEROTILI KAUSIVEROILMOITUS 2010. kausivero_palkat.doc

PALKKAHALLINTO VEROTILI KAUSIVEROILMOITUS 2010. kausivero_palkat.doc PALKKAHALLINTO VEROTILI KAUSIVEROILMOITUS 2010 Sisällysluettelo 1 SONET PALKANLASKENTA JA KAUSIVEROILMOITUS...1 1.1 Yleistä...1 1.2 Muutokset sovelluksessa...1 1.3 Kausiveroilmoitus sovelluksessa pääpiirteittäin...2

Lisätiedot

Uuden yrittäjän veroinfo

Uuden yrittäjän veroinfo Uuden yrittäjän veroinfo Yritystoiminnan aloittaminen Verohallinnolle Patentti- ja rekisterihallitukselle (kaupparekisteri) Y-tunnus Perustamisilmoitus Y1, osakeyhtiö, osuuskunta ja muu yhteisö Y2, avoin

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2015 :N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita seuraavasti: - Verovelkarekisteristä

Lisätiedot

ProCountorin version 4.1 uudet ominaisuudet

ProCountorin version 4.1 uudet ominaisuudet Sivu 1(6) ProCountorin version 4.1 uudet ominaisuudet Tiivistelmä Verotilimenettely muuttaa oma-aloitteisten verojen ilmoittamista ja maksamista vuoden 2010 alusta lähtien. ProCountorissa voi nyt tehdä

Lisätiedot

Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille. Kuopio 4.1.2012

Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille. Kuopio 4.1.2012 Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille Kuopio 4.1.2012 1 Palkka.fi Laskee työntekijän palkan sivukuluineen Muodostaa maksut: nettopalkka, ennakonpidätys- ja sosiaaliturvamaksu,

Lisätiedot

TALOUDEN OHJAUS VEROTILI KAUSIVEROILMOITUS 2010. Logica

TALOUDEN OHJAUS VEROTILI KAUSIVEROILMOITUS 2010. Logica TALOUDEN OHJAUS VEROTILI KAUSIVEROILMOITUS 2010 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...1 1.1 Verotili - yleistä...1 1.1.1 Mikä muuttuu 1.1.2010?...1 1.1.2 Yksi maksu...2 1.1.3 Arvonlisäveron muutokset...2 1.2 Muutokset

Lisätiedot

VEROTILIN TUOMAT MUUTOKSET TILITOIMISTON KÄYTÄNTÖIHIN

VEROTILIN TUOMAT MUUTOKSET TILITOIMISTON KÄYTÄNTÖIHIN Opinnäytetyö VEROTILIN TUOMAT MUUTOKSET TILITOIMISTON KÄYTÄNTÖIHIN Outi Juolio Liiketalouden koulutusohjelma 2009 TURUN TIIVISTELMÄ AMMATTIKORKEAKOULU Koulutusohjelma: Liiketalouden koulutusohjelma Tekijä:

Lisätiedot

Verotilijärjestelmän käyttöönotolla saavutetut hyödyt

Verotilijärjestelmän käyttöönotolla saavutetut hyödyt Verotilijärjestelmän käyttöönotolla saavutetut hyödyt Lampinen, Salla 2011 Kerava Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Kerava Verotilijärjestelmän käyttöönotolla saavutetut hyödyt Salla Lampinen Liiketalouden

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 71 // 2009 2006 17.2.2006 9.12.2009 ARVONLISÄVEROLAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSIA V. 2010 Tässä numerossa: Arvonlisäverolainsäädännön muutoksia Verotili

Lisätiedot

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen Uusi yritys ja rekisteröityminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä on YTJ? Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä Verohallituksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmä

Lisätiedot

ASTERI KIRJANPITO. Vuosipäivitys 9.11.2009 Verotili ja kausiveroilmoitus

ASTERI KIRJANPITO. Vuosipäivitys 9.11.2009 Verotili ja kausiveroilmoitus ASTERI KIRJANPITO Vuosipäivitys 9.11.2009 Verotili ja kausiveroilmoitus Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh (09) 350 7530 Päivystykset: 0400-316 088, 00700 HELSINKI Fax (09) 350 75321 0400-505 596,

Lisätiedot

1(7) ASIAKASTIEDOTE 22.1.2010. Muutoksia arvonlisäverotuksessa vuonna 2010. Verotili käyttöön 1.1.2010 koskee vasta vuodelta 2010 aiheutuvia veroja

1(7) ASIAKASTIEDOTE 22.1.2010. Muutoksia arvonlisäverotuksessa vuonna 2010. Verotili käyttöön 1.1.2010 koskee vasta vuodelta 2010 aiheutuvia veroja 1(7) ASIAKASTIEDOTE 22.1.2010 Muutoksia arvonlisäverotuksessa vuonna 2010 Arvonlisäverolain palveluiden myyntimaasäännökset muuttuivat 1.1.2010, ja tähän liittyen eräistä palvelumyynneistä täytyy antaa

Lisätiedot

Valinnaiset ja vakiolauseet asiakaskirjeissä. Mia Leinonen Verohallinto 7.6.2013

Valinnaiset ja vakiolauseet asiakaskirjeissä. Mia Leinonen Verohallinto 7.6.2013 Valinnaiset ja vakiolauseet asiakaskirjeissä Mia Leinonen Verohallinto 7.6.2013 Taustaa Asiakasrekisteröintisovellus (ASI) merkitään uudet asiakkaat Verohallinnon rekistereihin arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

Maatalousyrittäjän- ja metsänomistajan kausiveroilmoitus vuodelta 2015

Maatalousyrittäjän- ja metsänomistajan kausiveroilmoitus vuodelta 2015 Maatalousyrittäjän- ja metsänomistajan kausiveroilmoitus vuodelta 2015 Sisältö Yleistä Maatalousyrittäjät ja metsänomistajat eivät saa enää postitse paperista kausiveroilmoitusta Kausiveroilmoituksen antaminen

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta

Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta www.vero.fi /7 Yrittäjäksi aikovan tai juuri toimintansa aloittaneen yrittäjän mielessä liikkuu paljon kysymyksiä arvonlisäverotuksesta. Tähän koottujen

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

HE 221/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi verojen maksamista, ilmoittamista ja palauttamista

HE 221/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi verojen maksamista, ilmoittamista ja palauttamista Hallituksen esitys Eduskunnalle verotililaiksi sekä laeiksi eräiden verolakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi verojen maksamista, ilmoittamista

Lisätiedot

28.1.2014. Pauliina Kovanen

28.1.2014. Pauliina Kovanen 28.1.2014 Pauliina Kovanen Tarvittaessa ei palkanmaksua ilmoitus verohallintoon TVR:lle myös kausityönantajailmoitus Joulu-tammikuu: Kokonaispalkkojen ilmoitus vakuutusyhtiöille (työttömyysvakuutus TVR,

Lisätiedot

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela Työntekijä yrityksessä käytännön asioita 29.1.2014 Tiina Uutela Työnantajana oleminen palkkaaminen Työsopimus kanssa Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena SELVITYS TYÖNTEON KESKEISISTÄ EHDOISTA Sopimuksen

Lisätiedot

3 YRITTÄJÄ IHMISENÄ...

3 YRITTÄJÄ IHMISENÄ... 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 VEROT JA RAHAT... 3 Taloussuhdanteen pohja, käänne ja nousu?... 3 Finnveran rahoituksen kysyntä kovassa kasvussa... 5 Verotili tietopaketti... 6 ELV-palautuksia myös elinkeinonharjoittajille...

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

Maksukyvyttömyys/uhkaava maksukyvyttömyys/maksukyvyttömyys-perusteen puuttuminen (verorikkomus) linjauksena verosaatavien perinnässä

Maksukyvyttömyys/uhkaava maksukyvyttömyys/maksukyvyttömyys-perusteen puuttuminen (verorikkomus) linjauksena verosaatavien perinnässä Maksukyvyttömyys/uhkaava maksukyvyttömyys/maksukyvyttömyys-perusteen puuttuminen (verorikkomus) linjauksena verosaatavien perinnässä Yrityksen maksukyky ja strateginen johtaminen- seminaari 8.5.2009 Ylitarkastaja

Lisätiedot

Korkojen ja erääntymisten maksaminen RMjärjestelmässä

Korkojen ja erääntymisten maksaminen RMjärjestelmässä Korkojen ja erääntymisten maksaminen RMjärjestelmässä Toimitusjohtajan päätös Liikkeeseenlaskijoille Tilinhoitajille Selvitysosapuolille Sääntöviite: 3.4.2 Hyväksytty: 27.6.2013 Voimaantulo: 1.7.2013 Korvaa:

Lisätiedot

Ajankohtaista Verohallinnosta. UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija

Ajankohtaista Verohallinnosta. UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija Ajankohtaista Verohallinnosta UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija Maa- ja metsäverotus Suuria muutoksia ei ole tulossa Puun myynnin verohuojennukset ovat loppuneet Kaikki metsätalouden

Lisätiedot

KAUPPA-ALUSTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN

KAUPPA-ALUSTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN OHJE 10.2.2016 KAUPPA-ALUSTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN Yleisohjeet Nämä ohjeet on annettu meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007) perusteella maksettavan

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 18.11.2008 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 Työntekijän kielivalinta Työntekijän sekä työ- ja tekijänoikeuskorvauksen saajan tietoihin on lisätty kielitieto. Palkkalaskelma ja korvauksensaajan

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3 Tärkeitä lukuja vuodelle 2015 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2 Ravintoetu 2 Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3 Kotimaan päivärahat 2015 3 Kilometrikorvaus

Lisätiedot

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1 ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖLLISTÄMISEN ASKELEET 1/4 Yhdistys lähtövalmiiksi työnantajana 1. Allekirjoitusoikeudet, päätöksenteko, ry 2. Arvio rahoista 3. Y-tunnus 4. Hallitus

Lisätiedot

Verotilijärjestelmä ja pienyritysten pidennetyt verokaudet

Verotilijärjestelmä ja pienyritysten pidennetyt verokaudet Verotilijärjestelmä ja pienyritysten pidennetyt verokaudet Verotukseen liittyvien tehtävien hallinnolliset kustannukset (lähtötasomittaus) Loppuraportti Deloitte 1.2.2010 Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Teknisiä muutoksia vuosiilmoituksissa. Ohjelmistotalopäivä

Teknisiä muutoksia vuosiilmoituksissa. Ohjelmistotalopäivä Teknisiä muutoksia vuosiilmoituksissa Ohjelmistotalopäivä 26.11. Mitkä ilmoitukset? Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus Rajoitetusti verovelvolliselle maksetut suoritukset Vuosi-ilmoitus

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta

Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta www.vero.fi 1/8 Yrittäjäksi aikovan tai juuri toimintansa aloittaneen yrittäjän mielessä liikkuu paljon kysymyksiä arvonlisäverotuksesta. Tähän koottujen

Lisätiedot

TYVI-ilmoitusten antaminen Eximistä saatavilla tiedoilla 28.09.04

TYVI-ilmoitusten antaminen Eximistä saatavilla tiedoilla 28.09.04 TYVI-ilmoitusten antaminen Eximistä saatavilla tiedoilla 28.09.04 Mikä on TYVI? TYVI-operaattorit TYVI on lyhenne joka tulee sanoista Tiedot Yritykseltä VIranomaisille. Järjestelmä otetaan käyttöön 1.1.2005

Lisätiedot

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. ENNAKONPIDÄTYS Yhdistys on velvollinen toimittamaan suorittamastaan palkasta

Lisätiedot

102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY

102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY 102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY Sisällysluettelo: Uudistamisen taustaa Uudistamisen päämäärät Uudistuva menettely / vuosi 2015 Uudistuva menettely 2016 Tietojen ilmoittaminen verkkolomakkeella Ilmoittamisvelvollisuus

Lisätiedot

Kausiveroilmoituksen täyttöopas. Oma-aloitteisten verojen. ilmoittaminen SISÄLTÖ 2010

Kausiveroilmoituksen täyttöopas. Oma-aloitteisten verojen. ilmoittaminen SISÄLTÖ 2010 SISÄLTÖ 2010 KAUSIVEROILMOITUS... 2 Kenen on annettava kausiveroilmoitus?... 2 Milloin kausiveroilmoitus annetaan?... 2 Kuinka verojen maksettava määrä lasketaan ja maksetaan?... 3 Miten kausiveroilmoitustietoja

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo 28.10.2009

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo 28.10.2009 Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo Director Maritta Virtanen Mistä arvonlisäveroa suoritetaan? Liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta Tavaran ja palvelun myynnistä Ellei

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C00100. Luento 5b: Henkilöstömenot

KIRJANPITO 22C00100. Luento 5b: Henkilöstömenot KIRJANPITO 22C00100 Luento 5b: Henkilöstömenot KULULAJIKOHTAINEN KAAVA (KPA 1:1 ) LIIKEVAIHTO Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos Valmistus omaan käyttöön Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Kaija Koskela. Sari Ylinen. Verotili, vastuuta yrittäjälle ja tilitoimistolle

Kaija Koskela. Sari Ylinen. Verotili, vastuuta yrittäjälle ja tilitoimistolle Kaija Koskela Sari Ylinen Verotili, vastuuta yrittäjälle ja tilitoimistolle Opinnäytetyö Kevät 2011 Liiketoiminnan, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikkö Liiketalouden Koulutusohjelma Laskentatoimi SEINÄJOEN

Lisätiedot

Uskonto 10, matikka 4?

Uskonto 10, matikka 4? Uskonto 10, matikka 4? - Kimpan hyvä taloudenhoito, tilinavaus ja kirjanpito Johanna Heinonen Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry Kimpan hyvä taloudenhallinta Kimpalle avataan tili, jonne osakkaat

Lisätiedot

Uskonto 10, matikka 4?

Uskonto 10, matikka 4? Uskonto 10, matikka 4? - Kimpan hyvä taloudenhoito, tilinavaus ja kirjanpito Johanna Heinonen Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry Kimpan hyvä taloudenhallinta Kimpalle avataan tili, jonne osakkaat

Lisätiedot

Kauppatieteiden osasto Kandidaatintutkielma Laskentatoimi

Kauppatieteiden osasto Kandidaatintutkielma Laskentatoimi Kauppatieteiden osasto Kandidaatintutkielma Laskentatoimi VEROTILIJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTO TILITOIMISTON NÄKÖKULMASTA Implementation of tax-account from an accounting company s perspective Piia Tuominen

Lisätiedot

MAATALOUDENHARJOITTAJA

MAATALOUDENHARJOITTAJA 2 Veroilmoituksen täyttöopas MAATALOUDENHARJOITTAJA verovuosi 2015 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/2 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Katso-organisaatiotunnistus. Sanna Koivisto Verohallinto

Katso-organisaatiotunnistus. Sanna Koivisto Verohallinto Katso-organisaatiotunnistus Sanna Koivisto Verohallinto Katso-tunniste Yrityksen avain sähköiseen asiointiin Palveluun kirjautuneen käyttäjän henkilöllisyys ja organisaatiokytkös on tiedossa Tunniste on

Lisätiedot

Nimi ja opiskelijanro :

Nimi ja opiskelijanro : 1 (6) Lappeenrannan teknillinen yliopisto KATI / Pasi Syrjä A250A0250 Kirjanpidon peruskurssi Tentti 4.2.2016 Nimi ja opiskelijanro : Tentissä ei saa olla mukana kirjallista materiaalia. Laskimen käyttö

Lisätiedot

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa Rakentamispalvelujen käännetyn verovelvollisuuden vaikutukset HTSY Verohallinto 27.11.2012 Verohallinto 2 (6) KÄÄNNETTY ARVONLISÄVEROVELVOLLISUUS LAIN VAIKUTUKSET Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus

Lisätiedot

VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset!

VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! VEROHALLINTO ESITTÄÄ Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! Uusi yrittäjä 2 Uusi yrittäjä, toimi näin: Hanki tilitoimisto Voit keskittyä oman yrityksesi toimintaan. Saat sieltä apua ja neuvoja.

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Viranomaisen merkintöjä / PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Lomakkeella voit ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS Veroilmoituksen täyttöopas 6 JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN

Lisätiedot

Eeva Lehdonheimo VEROTILI - KÄYTTÖÖNOTON HAASTEELLISUUS

Eeva Lehdonheimo VEROTILI - KÄYTTÖÖNOTON HAASTEELLISUUS Eeva Lehdonheimo VEROTILI - KÄYTTÖÖNOTON HAASTEELLISUUS Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinnon suuntautumisvaihtoehto Kevät 2011 VEROTILI KÄYTTÖÖNOTON HAASTEELLISUUS Lehdonheimo, Eeva Satakunnan

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE ASIAKASKIRJE 10.01.2007 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2007! Jo vakiintuneen tavan mukaan olen taas näin uuden vuoden alkaessa koonnut tähän ajankohtaisia

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Nakkilan kunta Voimaantulo 7.6.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperiaatteet...2 2. Soveltamisala...2 3. Laskutuksen suorittaja...2 4. Laskut...2

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Viranomaisen merkintöjä / Y4 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin,

Lisätiedot

Ajankohtaista verottajalta. Lahti-Mukkulan rotaryklubi 22.5.2008 Hannu Varpila

Ajankohtaista verottajalta. Lahti-Mukkulan rotaryklubi 22.5.2008 Hannu Varpila Ajankohtaista verottajalta Lahti-Mukkulan rotaryklubi Hannu Varpila Tämän esityksen sisältö Mitä uutta on Verohallinnossa ja sen asiakaspalvelussa? Päijät-Hämeen verotoimiston kuulumisia Verotuksen suuntauksia

Lisätiedot

LAIMINLYÖNNIN SEURAUKSET VEROTILIN ILMOITTAMIS- VELVOLLISUUDESSA

LAIMINLYÖNNIN SEURAUKSET VEROTILIN ILMOITTAMIS- VELVOLLISUUDESSA Opinnäytetyö (AMK) Liiketalouden koulutusohjelma Talous ja hallinto 2014 Merja Aittala LAIMINLYÖNNIN SEURAUKSET VEROTILIN ILMOITTAMIS- VELVOLLISUUDESSA mahdollinen alaotsikko tähän OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Valtiokonttori antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä palkkakirjanpidosta ja palkkalaskennasta.

Valtiokonttori antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä palkkakirjanpidosta ja palkkalaskennasta. 4.4 Palkanmaksu 4.4.1 Palkkalaskenta ja palkkakirjanpito Tässä kohdassa käsitellään palkanmaksua pääasiassa kirjanpidon kannalta. Valtio ei kuulu kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvollisiin, joille ennakkoperintälain

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014.

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014. Tärkeitä lukuja vuodelle 01 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 01 LUONTOISEDUT 01 Ravintoetu Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET Kotimaan päivärahat 01 Kilometrikorvaus SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

Maatalouden veroilmoitus 2013

Maatalouden veroilmoitus 2013 Maatalouden veroilmoitus 2013 2-lomakkeen täyttäminen Lähdeaineistona Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelle 2013, maatalouden veroilmoituksen täyttöohjeet ja Verohallinnon sisäiset koulutusaineistot.

Lisätiedot

Vuoden arvonlisäverotapahtuma

Vuoden arvonlisäverotapahtuma Ti 11.6.2013 Hilton Helsinki Strand Vuoden arvonlisäverotapahtuma Kehittäviä, ennakoivia näkemyksiä ja kannanottoja Mukana merkittäviä eturivin ALV-taitureita asiantuntijoita talousosaajia yrittäjiä KYLLÄ

Lisätiedot

Kuntatalous/Kommunalekonomi 5/2009

Kuntatalous/Kommunalekonomi 5/2009 5/2009 joulukuu Verotus Vuoden 2010 valtionosuudet Esi- ja perusopetuksen sopimuksista Perustamishankkeiden valtionosuudet valtionavustuksiksi Kotikuntakorvauskysely vuodelle 2011 Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % TIEDOTE 2015 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2015 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

ASTERI KIRJANPITO VUOSIPÄIVITYS 8.10.2012

ASTERI KIRJANPITO VUOSIPÄIVITYS 8.10.2012 ASTERI KIRJANPITO VUOSIPÄIVITYS 8.10.2012 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Puh (09) 350 75 30 Päivystys: 0400 316 088 atsoft@atsoft.fi Hyvä Asteri Kirjanpidon käyttäjä! Tämä on Asteri Kirjanpidon vuosipäivitys

Lisätiedot

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Opetushallituksen vastuut valtionapuviranomaisena Päätöksenteko Prosessivastuu Valvontavastuu Vaikuttavuuden

Lisätiedot

ASTERI KIRJANPITO. Vuosipäivitys 17.3.2010

ASTERI KIRJANPITO. Vuosipäivitys 17.3.2010 ASTERI KIRJANPITO Vuosipäivitys 17.3.2010 - sisältäen mm. alv:n nousun Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh (09) 350 7530 Päivystykset: 0400-316 088 00700 HELSINKI Fax (09) 350 75321 atsoft@atsoft.fi

Lisätiedot

Suomen verotus selkokielellä

Suomen verotus selkokielellä Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle

Lisätiedot

Opas tilitoimiston asiakkaille

Opas tilitoimiston asiakkaille Saimaan ammattikorkeakoulu Liiketalous Lappeenranta Liiketalouden koulutusohjelma Laskentatoimi Nelli Kuivalainen Opas tilitoimiston asiakkaille Opinnäytetyö 2013 Tiivistelmä Nelli Kuivalainen Opas tilitoimiston

Lisätiedot

SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET

SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET Liitetiedostojen nimeäminen 2 (8) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OHJEESTA... 3 2 LIITTEIDEN LÄHETTÄMINEN SÄHKÖISESTI... 3 2.1 Liitetiedoston lähettäminen... 4 2.2 Tuloveroilmoituksen

Lisätiedot

22.12.2010 Vero-osasto Valtiovarainministeriö VEROTUKSESTA AIHEUTUVAN HALLINNOLLISEN RASITTEEN LÄHTÖTASO

22.12.2010 Vero-osasto Valtiovarainministeriö VEROTUKSESTA AIHEUTUVAN HALLINNOLLISEN RASITTEEN LÄHTÖTASO 22.12.2010 Vero-osasto Valtiovarainministeriö 1 VEROTUKSESTA AIHEUTUVAN HALLINNOLLISEN RASITTEEN LÄHTÖTASO Työ- ja elinkeinoministeriön pyynnöstä valtiovarainministeriön, Verohallinnon ja Tullilaitoksen

Lisätiedot

VPS JUNIORIT ry TALOUSOHJESÄÄNTÖ

VPS JUNIORIT ry TALOUSOHJESÄÄNTÖ VPS JUNIORIT ry TALOUSOHJESÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1. Joukkueiden organisaatio- ja toimintaohje 1.1 Hallitus 1.2 Puheenjohtaja 1.3 Joukkueet 2. Yleistä seuran taloudenhoidosta 2.1 Hallitus 2.2 Joukkueet

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2015 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Yritys ulkomailla, toimintaa Suomessa. Ulkomaisen yrityksen verotukseen liittyvät velvoitteet

Yritys ulkomailla, toimintaa Suomessa. Ulkomaisen yrityksen verotukseen liittyvät velvoitteet Yritys ulkomailla, toimintaa Suomessa Ulkomaisen yrityksen verotukseen liittyvät velvoitteet 1 Veroilmoitus Ulkomainen yritys, jolla on kiinteä toimipaikka Suomessa on verovelvollinen Suomeen kiinteän

Lisätiedot

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus Veroinfo isännöitsijöille Seija Pyrhönen, Verohallinto Sisältö Verolomake 4 uudistukset Verolomakkeen 4 täyttäminen, sivu 1 Verolomakkeen 4 täyttäminen,

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 Veroilmoituksen täyttöopas 6 YHTEISETUUS verovuosi 2013 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN TIEDOISSA

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA HTSY Verohallinto 4.11.2014 2 (6) TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Viranomaisen merkintöjä / MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, säätiörekisteriin,

Lisätiedot