AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA
|
|
- Eeva Mäkelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA Oheisesta tiedotteesta löydät tärkeää tietoa mm. vuodenvaihteen veromuutoksista, eläkeuudistuksesta sekä verovapaista kustannusten korvauksista. Tulevista muutoksista on kerrottu tärkeimmät tiedot lyhyesti, mutta kerromme mielellämme lisää, jos jokin asia muutoksissa askarruttaa. Ota siis yhteyttä puh tai
2 AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA VEROTUSMENETTELY MUUTTUU Verotusmenettely muuttuu merkittävästi vuoden 2017 alusta: - OmaVero korvaa Verotili-palvelun. Uudessa palvelussa on samat toiminnallisuudet kuin Verotilissä, mutta uudistuneessa muodossa. Muutoksella ei ole vaikutusta myönnettyihin KATSO-valtuutuksiin. - Sähköinen ilmoittaminen muuttuu pakolliseksi. Kausiveroilmoitukset korvataan Verohallinnon vahvistamilla veroilmoituksilla. Veroilmoitus voidaan antaa paperilomakkeella vain erityisestä syystä. Veroilmoitusten jättöajat eivät muutu nykyisestä, eli ilmoitusjakson ollessa kuukausi, alv:t tulee ilmoittaa viimeistään kohdekuukautta toisena seuraavan kuukauden 12. päivä ja työnantajasuoritukset palkanmaksukautta seuraavan kuukauden 12. päivä. - Ilmoitusten korjausmenettely muuttuu. Jos korjaustarpeita ilmenee, tulee jatkossa tehdä uusi, aiemmat tiedot korvaava ilmoitus. Vähäinen virhe voidaan kuitenkin korjata seuraavalla ilmoituksella. - Seuraamusmenettelyä selkeytetään. Verokauden tietoja voi oikaista 45 päivän ajan ilman myöhästymisseuraamusta. Jos oikaisuilmoitus annetaan yli 45 päivää säädetyn määräajan jälkeen, myöhästymismaksu on kaksi prosenttia myöhässä ilmoitetun veron määrästä. Myöhästymismaksua voidaan määrätä enintään euroa. Verokorotus on jatkossa enintään 50% verovelvollisen vahingoksi määrätystä verosta. - Verotuksen oikaisun sekä veron määräämisen ja päätöksen oikaisun yleinen määräaika on kaikissa verolajeissa kolme vuotta verovuoden, kalenterivuoden tai tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Määräajat lyhenevät tietyiltä osin siten merkittävästi. Veroviranomaisella on kuitenkin harkintaan perustuva oikeus jatkaa verovelvollisen vahingoksi tehtävän verotuksen oikaisun, veron määräämisen ja päätöksen oikaisun määräaikaa yhdellä vuodella. MAKSU- PERUSTEISEN ALV:N KÄYTTÖ LAAJENEE Hallitus esittää, että yrityksille, joiden tilikauden liikevaihto on enintään euroa, annettaisiin mahdollisuus tilittää myynnistä suoritettava alv ja ostoista vähennettävä alv maksuperusteisesti. Maksuperusteinen menettely helpottaisi pienyritysten maksuvalmiutta. Uusi laki tulisi voimaan Tietojärjestelmäuudistuksen vuoksi, verotilipalvelu on pois käytöstä ajalla Myöskään verovelkatodistuksia ei toimiteta välisenä aikana.
3 VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2017 Työmatkan kestoaika yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 41 Päivärahan enimmäismäärä euro Verovapaa kilometrikorvaus on 41 senttiä kilometriltä. Ateriakorvauksen verovapaa enimmäismäärä on 10,25 euroa. Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: FI/Syventavat_veroohjeet/Verohallinnon_paatokset/Verohallinnon_paatos_verovapaista_matkak(41 498) LUONTOISETUARVOT 2017 Verohallinto on vahvistanut vuoden 2017 luontoisetuarvot. Verohallinnon päätös luontoisetuarvoista löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: FI/Syventavat_veroohjeet/Verohallinnon_paatokset/Verohallinnon_paatos_vuodelta_2017_toimi(415 08) ELÄKEUUDISTUS 2017 Eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkeikää nostetaan vuoden 2017 jälkeen kolmella kuukaudella vuodessa, kunnes vanhuuseläkeiän alaraja on 65 vuotta. Uudet ikärajat koskevat vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneitä. Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden eläkeikäraja kytketään elinajan keskimääräiseen kehitykseen vuodesta 2030 alkaen. Eläkettä karttuu 17 vuoden iästä lähtien kaikenikäisille 1,5% koko palkasta vuodessa. Uusina eläkemuotoina käyttöön tulevat osittainen vanhuuseläke ja työuraeläke. Eläkkeen lykkäyskorotus kannustaa jatkamaan työssä. Lisää uudistuksesta osoitteesta:
4 TÄRKEITÄ LUKUJA VUODELLE 2017 TyEL-maksuprosentit Pieni tai keskisuuri yritys (palkkasumma alle ) 25,10 % 24,60 % Työntekijän eläkemaksu: vuotiaat 6,15 % 5,70 % vuotiaat (siirtymäsäännös ) 7,65 % 7,20 % vuotiaat 6,15 % 7,20 % TyEL-rajamäärät: TyEL:n piiriin kuuluvan työntekijän ansion alaraja 58,19 /kk 57,51 /kk Tilapäinen työnantaja (6kk:n palkkasumma alle) eikä jatkuvasti työntekijöitä /6kk /6kk Sopimustyönantajan (6 kk:n palkkasumma yli) tai jatkuvasti työntekijöitä /6kk /6kk TyEL-maksuprosentit vuotiaat 24,10 % 23,60 % vuotiaat (siirtymäsäännös vuonna ) 25,60 % 25,10 % vuotiaat 24,10 % 25,10 % Ensimmäisen kerran yrittäjäksi ryhtyvälle 22%:n alennus 48 kk:n ajalta YEL-työtulon alaraja 7 645,25 /v 7 557,18 /v YEL-työtulon yläraja ,00 /v ,00 /v Muita sosiaaliturvamaksuja Työnantajan sairausvakuutusmaksu 1,08 % 2,12 % Vakuutetun sairausvakuutusmaksu: Palkansaaja - sairaanhoitomaksu 0,00 % 1,30 % - päivärahamaksu (palkka- ja työtulo vähintään eur/vuosi) 1,58 % 0,82 % Yrittäjä - sairaanhoitomaksu 0,00 % 1,30 % - päivärahamaksu (palkka- ja työtulo vähintään eur/vuosi) 1,64 % 0,95 % Tapaturmavakuutus Vaihtelee työhön sisältyvän riskin mukaan Työttömyysvakuutusmaksu - Palkkasummasta, joka on enintään /vuosi 0,80 % 1,00 % - Palkkasumman osasta, joka ylittää /vuosi 3,30 % 3,90 % - Työnantajan maksama maksu osaomistajasta 0,80 % 1,00 % - Työntekijän maksu 1,60 % 1,15 % - Osaomistajan oma maksu 0,70 % 0,46 % Ryhmähenkivakuutus (keskimäärin) 0,07% 0,07%
5 VUODENVAIHTEEN MUISTILISTA Palkanlaskennasta muistettavaa: - Vuoden viimeiset palkkatiedot tulee toimittaa mennessä, jotta maksut ehtivät palkansaajien tilille vuoden 2016 puolella. - Verohallinto toimittaa palkansaajille automaattisesti verokortit, jotka astuvat voimaan Tammikuun ennakonpidätykset toimitetaan vuoden 2016 verokorttien mukaan, ellei työntekijä ole hakenut muutosverokorttia, jonka voimaantulopäivä on aikaisempi kuin Käytämme erikseen sovittaessa myös verokorttien suorasiirtoa. - Päivitä ensi vuoden matkalaskupohjiin uudet päivärahojen ja kilometrikorvausten yksikköhinnat. Huomaa kuitenkin, että vuonna 2016 tehtyihin matkoihin sovelletaan vuoden 2016 päivärahojen ja kilometrikorvausten verovapaita enimmäismääriä, vaikka korvaukset maksettaisiinkin vasta ensi vuoden puolella. Kirjanpidosta muistettavaa: - Varmista, että kaikki tilikaudelle kuuluvat sähköiset ostolaskut on asiatarkastettu. Paperiset ostolaskut toimitetaan muun kirjanpitomateriaalin mukana sovitun aikataulun mukaisesti. - Varmista, että tilikaudelle kuuluvat myyntilaskut on laskutettu. Jos tuotteet ja/tai palvelut on toimitettu vuoden 2016 aikana, ne tulee myös laskuttaa vuoden 2016 aikana. - Muista tehdä tavaravarastosta inventointi, jos sitä ei ole tehty tilikauden aikana aiemmin. Jos varastossa on epäkuranttia tavaraa, sen arvo pitää vähentää pois varaston arvosta. Inventaarilista allekirjoitetaan ja toimitetaan tilinpäätöksen liitteeksi. - Toimita kirjanpitomateriaali hyvissä ajoin tilitoimistoon. KIITTÄÄ ASIAKKAITAAN KULUNEESTA VUODESTA JA TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA JA MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA 2017! Taloushallintopalvelut Poveria Oy Alatie 20,23100 Mynämäki puh paula.valimaki@poveria.fi
Tervehdys Tilitoimistosta!
Asiakaskirje 05.12.2016 Tervehdys Tilitoimistosta! Vuosi 2016 alkaa olla lopuillaan, vielä loppurutistus ennen Joulua ja vuoden vaihdetta. Tässä uutiskirjeessä muutamia ajankohtaisia asioita Euroaccountin
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita
TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3
Tärkeitä lukuja vuodelle 2015 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2 Ravintoetu 2 Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3 Kotimaan päivärahat 2015 3 Kilometrikorvaus
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 15.01.2016 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2016! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.
Verotuksen muutoksia 2017
Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 4.11.2016 Tervetuloa! Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää
Maksuton palkanlaskentaohjelma. Johanna Puikkonen verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus
Maksuton palkanlaskentaohjelma Johanna Puikkonen johanna.puikkonen@vero.fi verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus Palkkoja lasketaan kuukausittain noin 55 000 kpl 88 milj. eurolla
Vinkkejä vuodenvaihteeseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016
Vinkkejä vuodenvaihteeseen 2017 Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Verokaudet Yhä useampi yritys voi jatkossa hakeutua pidennettyihin verokausiin liikevaihtorajojen noston ansiosta. Satunnaisilla
Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero
Avaintiedot 2015 Pääomatulovero Pääomatulon verokanta on 30 prosenttia, mutta siltä osin kuin verovelvollisen verotettavan pääomatulon määrä ylittää 30.000 euroa, verokanta on 33 prosenttia. Yhteisövero
Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015
Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin
Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta
Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 16.01.2018 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2018! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita
TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut
TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu maksetaan kaikista työntekijöistä jotka ovat 16-67-vuotiaita. Se maksetaan oma-aloitteisesti
TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014.
Tärkeitä lukuja vuodelle 01 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 01 LUONTOISEDUT 01 Ravintoetu Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET Kotimaan päivärahat 01 Kilometrikorvaus SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS
Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät
2 Sisällys Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät... 3 1 Palkanlaskennan raporttien ohjaukset tilastoryhmillä... 4 2 Ilmoitusten määritykset tilastoryhmillä... 19 2.1 Saajakohtainen erittely (vuosi-ilmoitus)...
Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski
Tulorekisteri Hanna-Kaisa Kalmukoski 11.2.2019 Tulorekisteri on Kansallinen sähköinen tietokanta, joka sisältää palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla. Ilmoitettavat tiedot: 2019 : palkat ja ansiotulot
Verotuksen muutoksia Verohallinnon ja Ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä
Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon ja Ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 17.11.2016 Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen Taustalla lakiuudistukset HE (29/2016), vahvistettu 9.9.2016 Uusi: Laki
Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija
Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija 28.1.2010 1 Muutoksia Verotili, ja siihen tarvittavat tunnukset ALV: verokantojen
Verotuksen muutoksia 2017
Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 9.12.2016 Tervetuloa! Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää
Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen
Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen otetaan käyttöön 1.1.2010 verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili ensi vaiheessa koskee oma-aloitteisia veroja, joista yleisimmät ovat
Verotuksen muutoksia 2017
Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 10.1.2017 Tervetuloa! Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää
1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa
2 Sisällys 1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa... 3 2 Sosiaalivakuutus- ym. maksut... 4 3 Uudet verokortit... 7 4 TyEL vuosi-ilmoitus sähköisesti... 10 5 TVR palkkasummailmoitus sähköisesti... 11
Muutoksia varainsiirtoverotukseen
Muutoksia varainsiirtoverotukseen 1.11.2019 Muutokset lyhyesti Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuu 1.11.2019 alkaen Varainsiirtoveron prosentit ja veron laskeminen säilyvät ennallaan
YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta
YRITYS JA VEROT Verohallinto Yritystoimintaan liittyvät rekisteröintitoimenpiteet (verohallinto) Toiminnan aloittaminen Muutokset toiminnassa Toiminnan lopettaminen Ennakkoperintärekisteri Ennakkoverotus
1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa
2 Sisällys 1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa... 3 2 Sosiaalivakuutus- ym. maksut... 4 3 Uudet verokortit... 7 4 TyEL vuosi-ilmoitus sähköisesti... 11 5 TVR palkkasummailmoitus sähköisesti... 12
Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014
Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä
Tärkeät päivämäärät 2012
Tärkeät päivämäärät 2012 Ennakon täydennysmaksu 31.1. ilman jäännösveron korkoa ja yhteisöillä veroilmoituksen viimeiseen arkipäivään ilman yhteisökorkoa. Palkkailmoitus tapaturmavakuutusyhtiölle 31.1.
PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010
PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 Leena Juusela Palvelujen arvonlisäverotuksen muutokset Elinkeinonharjoittajille myytävien palvelujen yleissääntö päinvastainen nykyiseen verrattuna: Palvelut l verotetaan
SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet
Matkalasku täytyy tehdä aina ja siitä on käytävä ilmi vähintään koko nimi, sotu, pankkitilinnumero, matkan tarkoitus ja kesto. Päivärahojen ja kilometrikorvausten maksamisessa noudatetaan verottajan ohjeita.
Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille
Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Mitkä ilmoitukset? Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus Rajoitetusti
MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?
MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? Palkan maksamisesta aiheutuvat velvoitteet, kustannukset ja niiden maksaminen Tilitoimisto Suomalainen Oy, Sari Suomalainen, KLT Ensimmäinen työntekijä
Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä
Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset
VISMA ECONET PALKANLASKENTA 2012/2013 15.11.2012
VISMA ECONET PALKANLASKENTA 2012/2013 15.11.2012 Viime vuodenvaihteen tilanne Verohallinto suosittelee rakennusalan yrityksiä hakemaan ennakonpidätystietojen suorasiirtojen yhteydessä veronumeroa työntekijöilleen.
Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä
Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän
Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö
Yhteisöjen tuloverotus Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä 23.11.2017 Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Esityksen sisältö Menettelyn ja määräaikojen muutokset Yhteisön
Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto
Maksuton palkanlaskentaohjelma Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen, muodostaa
Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut
Veroasiat oikein heti alusta lähtien Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut 5.-6.9.2017 Esityksen sisältö Yrityksen perustaminen Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen
VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT (VSRTASKV)
VEROHALLINTO 1.1.2017 A88/200/2016 1.1 VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT (VSRTASKV) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...
Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010
Verotili ja alkutuotannon harjoittajat Verohallinto Syksy 2010 Mikä Verotili on? Verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili, jolle kootaan veronmaksajan veroja ja maksuja koskevia tietoja Verotilin
Tärkeät päivämäärät 2013
Tärkeät päivämäärät 2013 Ennakon täydennysmaksu 31.1. ilman jäännösveron korkoa ja yhteisöillä veroilmoituksen viimeiseen arkipäivään ilman yhteisökorkoa. Palkkailmoitus tapaturmavakuutusyhtiölle 31.1.
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 16.01.2015 :N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita seuraavasti: - Verovelkarekisteristä
Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta
Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat
Verotuksen muutoksia Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016
Verotuksen muutoksia 2017 Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen Taustalla lakiuudistukset HE 29/2016 vp, vahvistettu 9.9.2016 Uusi: Laki oma-aloitteisten
VUOSI-ILMOITUS PALKANSAAJAN KUSTANNUSTEN KORVAUKSET (VSPSKUST)
VEROHALLINTO 2.1.2018 A90/200/2017 1.0 VUOSI-ILMOITUS PALKANSAAJAN KUSTANNUSTEN KORVAUKSET (VSPSKUST) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1
1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 %
TIEDOTE 2015 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2015 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti
Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala
Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi
Ajankohtaista kirjanpitäjälle
Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä
Teknisiä muutoksia vuosiilmoituksissa. Ohjelmistotalopäivä
Teknisiä muutoksia vuosiilmoituksissa Ohjelmistotalopäivä 26.11. Mitkä ilmoitukset? Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus Rajoitetusti verovelvolliselle maksetut suoritukset Vuosi-ilmoitus
Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä
Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Tarkennettu ja koottu ohjeistus erotuomareille sarjamääräyksiin sisältyvistä palkkioista ja matkakustannusten korvauksista. Esityksessä
Talous- ja palkkahallintopäivä
Talous- ja palkkahallintopäivä 2016 TyEL-ajankohtaista TyEL-tunnusluvut vuodelle 2017 Tilapäinen työnantaja 25,1 % Sopimustyönantaja 25,1 % Palkkasumma alle tai ei vakinaisia työntekijöitä 8 334 / 6 kk
Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala
Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava
Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016
Ajankohtaista Verohallinnosta Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Auto- ja valmisteverotus sekä maahantuonnin arvonlisäverotus Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä muuttui 1.1.2016
Verokortti uudistuu 2019
Verokortti uudistuu 2019 Perusverokortti - uusi ulkonäkö Verokortin ulkonäkö uudistuu Vuoden 2019 perusverokortit postitetaan asiakkaille joulutammikuun aikana Perusverokortit tulevat voimaan 1.2.2019
Kausiveroilmoitus 2014. Jussi Linnala
Kausiveroilmoitus 2014 Jussi Linnala Arvonlisäverotus Metsänomistaja alkutuottajana vuosimenettelyssä 8.500 euron vuotuinen raja -> pakollinen Ilmoittautuminen tai myös vapaaehtoisesti hakeutuminen. ALV
Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä
Yrittäjäilta 14.11.2017 Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä 1 Ennakonkannon uudistus Yhteisöjen ennakonkanto uudistui 1.11.2017 1.11.2017 alkaen yhteisöt eivät enää voi
Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien
Jäsenkirje Talo/22/2017 1 (6) Anne Hirsiniemi / ABa 20.12.2017 Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2018 lukien 1. Vuosiloma-ajan
Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia.
ASIAKASTIEDOTE 3.1.2016 1 Asiakastiedote 2017 Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. Uudet arvot ja prosentit löytyvät seuraavilta sivuilta. Myös internetin kautta osoitteesta http://www.vero.fi löytyy
13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät
Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit Osa 1/5: Työssä ja eläkkeellä - osittainen vanhuuseläke Osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Osa 5/5: TyEL-vakuutus
VUOSI-ILMOITUS PALKANSAAJAN KUSTANNUSTEN KORVAUKSET (VSPSKUST)
VEROHALLINTO 1.1.2017 versio 1.0 VUOSI-ILMOITUS PALKANSAAJAN KUSTANNUSTEN KORVAUKSET (VSPSKUST) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 llmoituksen
PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.8.2009
18.8.2009 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.8.2009 Työkorvausta ja palkkaa voi maksaa samalle henkilölle Palvelusta on poistettu rajoitus, joka esti palkan ja työkorvauksen maksamisen samalle henkilölle.
Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA
Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA OmaVeroon on kirjauduttu marraskuun 2018 jälkeen yli viisi miljoonaa kertaa. OmaVerossa voit esimerkiksi
TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko
VUOSI-ILMOITUS PALKANSAAJAN KUSTANNUSTEN KORVAUKSET (VSPSKUST)
VEROHALLINTO 1.1.2017 versio 1.1 VUOSI-ILMOITUS PALKANSAAJAN KUSTANNUSTEN KORVAUKSET (VSPSKUST) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 llmoituksen
KAUSIVEROILMOITUKSEN
KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN
Osuuskunnan palkanlaskenta
Osuuskunnan palkanlaskenta Pienosuuskuntaforum 2018 Helsinki 2.10.2018 Merja Hiltunen, KTM Osuustoiminnan Kehittäjät ry 2.10.2018/MH 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimuslaki Työaikalaki Vuosilomalaki
SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1
SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014 1 Yhdistyksen maksamat korvaukset Palkka ja luontoisedut tehtävä ennakonpidätys ja vähennettävä sivukulut Työkorvaus => yrittäjälle maksettava ei sivukuluja ennakonpidätys,
TYÖNANTAJAN VUOSIKELL0
TYÖNANTAJAN VUOSIKELL0 Liisa Karhu Käsiteltäviä asioita Yhdistys työnantajana Erityistilanteita Verohallinnon ilmoitukset ja maksut Työnantajasuoritukset Verotili Työnantajan vuosikello Tärkeitä päivämääriä
Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto
Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden
Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 21.5.2015
Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 21.5.2015 Päivän ohjelma 8.30-9.30 Ajankohtaista Kelasta, Päivi Hyvärinen 9.30-10.00 Aamukahvi, ilmoittautuminen ja tilaisuuden avaus, Tarja Rautio 10.00-11.10
VEROTUSMENETTELY HE 29/2016
Eduskunnan verojaosto 13.4.2016 VEROTUSMENETTELY HE 29/2016 Johtava asiantuntija Markku Ojala, TAL Yleiset kommentit Tarpeet oma-aloitteisten verojen verotusmenettelymuutoksille lähtenet erityisesti Verohallinnon
YRITTÄJÄILTA Tilaajavastuulaki Verotuksen muutokset Euran Yritystilit Oy
YRITTÄJÄILTA 16.11.2016 Tilaajavastuulaki Verotuksen muutokset Tilaajavastuulain tarkoitus - Hallituksen esitys: Turvaa nykyistä paremmin työntekijöiden tasavertaisuuden ja sovittujen työehtojen noudattamisen
Marjatila työnantajana TYÖVOIMAKUSTANNUKSET MARJATILA TYÖNANTAJANA -KOULUTUS - PAULIINA KOVANEN
Marjatila työnantajana TYÖVOIMAKUSTANNUKSET MARJATILA TYÖNANTAJANA KOULUTUS 1.3.2017 Mikä maksaa? Palkka Palkan sivukulut Työterveys Ylläpito Majoitus, tilat+tarvikkeet? Ravinto? Kuljetukset? Työvaatteet?
Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten
Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten Anna-Maija Lahti ylitarkastaja, Palkka.fi palveluomistaja Esityksen sisältö Keskeisimmät tulorekisterin tuomat muutokset Palkka.fi:hin Kotitalouden palkanmaksu
Mikä on kotitalousvähennys?
Kotitalousvähennys Mikä on kotitalousvähennys? Verosta tehtävä vähennys pienentää maksettavan veron määrää on henkilökohtainen poikkeuksena puolisoiden välinen vähennysoikeus Saat vähentää osan kuluista,
Kiinteistöyhtymä Lehtinen Antti Päivi ja Turkia Veijo
Lomake palautetaan osoitteeseen: Verohallinto Oma-aloitteisten verojen optinen lukupalvelu PL 5000 00053 VERO VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA Jos korjaat aiemmin ilmoitettuja tietoja, ilmoita korjattavan
Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä. Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo
Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo 24.-25.11.2012 Y-tunnus Lähtökohta: Hanki y-tunnus, jos sitä ei vielä ole. Tarvitaan, kun tehdään
Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta
Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan
YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry
YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET Taloudenhoitajakoulutus 9.2.2018 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen kirjanpito perustana kaksipuoleiset
KIRJANPITO 22C00100. Luento 5b: Henkilöstömenot
KIRJANPITO 22C00100 Luento 5b: Henkilöstömenot KULULAJIKOHTAINEN KAAVA (KPA 1:1 ) LIIKEVAIHTO Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos Valmistus omaan käyttöön Liiketoiminnan muut tuotot
Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin?
Hallitusammattilaiset: Tietopankkiaamiainen Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin? Janne Sjöman ja Tarja Tyni 19.8.2015 Hallitusammattilaiset / 19.8.2015
Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014
Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene
Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa
Ohjelma Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus 1.5.2018 voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen aikana voit lähettää kysymyksiä chatin
OmaVero. Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron
OmaVero Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron Kirjaudu OmaVeropalveluun osoitteessa www.vero.fi/omavero. Klikkaa sinistä Kirjaudu sisään -painiketta. Kirjautumisen jälkeen näytölle avautuu OmaVero-palvelun
Suomen verotus selkokielellä
Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle
Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero
Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito siirtyy OmaVeroon 2018-2019 vero.fi/omavero Palvelumme siirtyy vahvasti digitaalisiin kanaviin PAPERIPOSTI PAPERIPOSTI KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA
Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille
TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu
LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO
1 (5) VEROHALLINTO LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 7.8.2017 00052 VERO Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite / Diaarinumero VM066:00/2017 A45/00 00 01/2017 esittää lausuntonaan
Visma Fivaldi EU:n ulkopuolisen maahantuonnin ALV-käsittely lähtien ALV-määritykset ja tilikarttamuutokset Fivaldissa
Visma Fivaldi EU:n ulkopuolisen maahantuonnin ALV-käsittely 1.1.2018 lähtien ALV-määritykset ja tilikarttamuutokset Fivaldissa 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 ALV-määritykset... 3 3 Maahantuonnin käsittelyn
Tiedostona sähköisesti annettujen oma-aloitteisten verojen veroilmoitusten ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten korjaaminen
Tiedostona sähköisesti annettujen oma-aloitteisten verojen veroilmoitusten ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten korjaaminen SISÄLLYS 1 Miten tiedot korjataan jatkossa - yleistä?... 1 2 Sähköisesti tiedostona
Kaikilla työnantajilla 0,86 % eli työnantajan sairausvakuutusmaksu ( ei makseta alle16-vuotiaalle eikä 68 vuotta täyttäneelle)
UUDET PROSENTTIYKSIKÖT 1.1.2018 ALKAEN Kaikki arvonlisäverokannat pysyvät samalla tasolla kuin 2017. Toimitetut tavarat/palvelut ennen 1.1.2018, laskutus viimeistään 31.12.17 ja verokanta on 24 %. Rakennusalalla
1(7) ASIAKASTIEDOTE 22.1.2010. Muutoksia arvonlisäverotuksessa vuonna 2010. Verotili käyttöön 1.1.2010 koskee vasta vuodelta 2010 aiheutuvia veroja
1(7) ASIAKASTIEDOTE 22.1.2010 Muutoksia arvonlisäverotuksessa vuonna 2010 Arvonlisäverolain palveluiden myyntimaasäännökset muuttuivat 1.1.2010, ja tähän liittyen eräistä palvelumyynneistä täytyy antaa
PALKKAHALLINTO VEROTILI KAUSIVEROILMOITUS 2010. kausivero_palkat.doc
PALKKAHALLINTO VEROTILI KAUSIVEROILMOITUS 2010 Sisällysluettelo 1 SONET PALKANLASKENTA JA KAUSIVEROILMOITUS...1 1.1 Yleistä...1 1.2 Muutokset sovelluksessa...1 1.3 Kausiveroilmoitus sovelluksessa pääpiirteittäin...2
Viisi vinkkiä ulkomailta tulevan
Viisi vinkkiä ulkomailta tulevan kausityöntekijän verotuksesta Henri Harvima, Itä-Suomen verotoimisto 10.4.2017 Suonenjoki Viisi vinkkiä marjanpoimijan verotuksesta 1 Rajoitetusti verovelvollisen progressiivinen
SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15
SISÄLLYS Esipuhe 5 1 Ennakkoperintä 2 Ennakonpidätyksen Lyhenteet 15 osana verojärjestelmää 17 1.1 Ennakkoperinnän tarkoitus............................ 17 1.2 Yleisiä periaatteita....................................
Suomen verotus selkeästi
Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:
Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015
Ajankohtaista Verohallinnosta Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä YTJ uudistuu Uusi Vero24-palvelukokonaisuus Uutta Katso-palvelussa: valtuutusten
TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY
TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY ASIAKASTIEDOTE 15.1.2008 1(5) Arvoisa asiakkaamme Tästä tiedotteestamme löydät ajankohtaisia uudistuksia ja muutoksia lakeihin ja viranomaismääräyksiin. Tilintarkastuslaki
Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien
Anne Hirsiniemi / ABa 18.12.2018 Jäsenkirje Talo/42/2018 1 (6) Työmarkkinat Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2019 lukien