Valmistelee hallituksen (6) ja edustajain kokoukset (2) ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelee hallituksen (6) ja edustajain kokoukset (2) ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista."

Transkriptio

1 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ Liitn tehtävänä n taata jäsenilleen ja jäsenyhdistyksilleen timinnan kannalta tärkeät timinnt jtka tukevat niin kasvattamista, jalstamista, kulutusta, harrastamista kuin kilpailutimintaakin. Seurata ja vaalia rdun rakenne sekä lunne - ja käyttöminaisuuksien säilymistä j lemassa levien kkeiden, näyttelyiden, arviintien ja tarkastuksien mudssa. Seurata rdun terveystilannetta ja PEVISAN timivuutta, sekä ryhtyä tarpeellisiin muutksiin ja timenpiteisiin. Jatkaa minaisuusarviinnin ja FIN- tarkastuksen kehittämistä meille spivaan ja tarkituksenmukaiseen mutn. Humiidaan SV-jalstustarkastuksen kehittäminen. Jatkaa man tietkannan kehittämistä ja suunnittelua nimenmaan jalstuksen ja kasvattamisen tueksi lemassa levin henkilö ja talusresurssein. Timinnassa n tettava humin jäsenhankinnan tehstaminen ja nykyisten ja uusien saksanpaimenkiran mistajien järjestäytymisasteen khttaminen, sekä entisten jäsenten mukana pitäminen. WUSV-MM 2015 prjektisuunnitelma n laadittava ja taludelliset resurssit kartitettava alittamalla yhteistyökumppaneiden kartittaminen, ulkasun ja markkininnin suunnittelu. 2. YLEISHALLINTO Valmistelee hallituksen (6) ja edustajain kkukset (2) ja seuraa näissä tehtyjen päätösten tteutumista. Vastaa yhteyksistä ja edustuksista niin kti- kuin ulkmaisissa järjestöissä sekä sidsryhmien kanssa. Tukee timikuntia ja liitn jäsenyhdistyksiä liitn sisäisissä ja ulkpulelle ulttuvissa hankkeissa. Krdini timikuntien timintaa ja tarkastelee timikuntien tehtävänkuvat ja kknpant ttaen humin resurssit ja päätöstenten timivuuden. Edistää muiden timikuntien kanssa ikeaa SPL-henkeä ja rdun ja liitn myönteistä julkikuvaa. Vastaa sisäisen ja ulkisen tiedttamisen sisällöstä ja timivuudesta yhdessä timikuntien kanssa. 3. TALOUS

2 Jäsenmäärän pieni lasku yhdessä kkajan kiristyvän taludellisen tilanteen kanssa edellyttää taludelta säästöjä ja krvaavia tullähteitä. Talus etsii, yhteistyössä yleishallinnn kanssa näitä mlempia. Timintaa yhteistyökumppaneiden löytämiseksi tehstetaan. Varsinainen liitn taludellinen timintasuunnitelma esitetään talusarvin mudssa. 4. JALOSTUS Timikunnan kkusten lukumäärä tarpeen mukaan. 1. Lunne- ja käyttöminaisuudet Tiedn kerääminen jalstuksen tueksi: Ominaisuusarviitsijiden kulutuksen suunnittelu ja alittaminen. Järjestetään 5 minaisuusarviintitilaisuutta. Yhteistyö ketumaritimikunnan ja kulutus- ja ketimikunnan kanssa: tavitteena n saada sujelukirakkeista yksityiskhtaiset tiedt kiran minaisuuksista julkaistavaan mutn. 2. Rakenne ja ulkmut FIN- jalstustarkastusjärjestelmän kehittäminen arviintijärjestelmää vastaavaksi. Järjestetään D-tarkastuksia. Yhteistyö näyttelytimikunnan kanssa: tavitteena n saada rdun näyttelyistä yksityiskhtaiset tiedt kiran rakenteesta minaisuusarviinnin rakennesan tavin. 3. Terveys Selkätutkimusmenetelmän tteuttaminen käytännössä suunnitelman laatiminen vudelle Kasvattajat Kasvattajakulutusuudistuksen lppuunsaattaminen. Kasvattajapäivien teemja: minaisuudet (lunne ja rakenne) ja kulutus ( kiran ja hjaajien kulutus, rukinta), uusinta tutkimustieta kiran liikunnasta. Kasvattajainfn laajentaminen kaikille saksanpaimenkirakasvattajille. Jalstussuunnitelman laatiminen pikkeusljen varalta (SKL strategia) - alite spermapankin perustamisesta. - mahdllisuus kansainväliseen yhteistyöhön Perustetaan jalstustimikunnan alatimikunnaksi kasvattajatimikunta. 5. Tiedstt SPL-tietkantjen ja KiraNet-jalstustietjärjestelmän synkrninti 6. JTO:n tavitehjelman tteutumisen seuranta Timenpiteet ja seuranta: - Päätöksentek JTO:n sisältämistä myöhemmin tteutettavista timenpiteistä timivusille 2012: Jalstusmateriaalin kartituksen timenpiteitä Rtujärjestön ensisijaiset timenpiteet Kiralaitsviranmaisten timenpiteitä Tietkantahjelmatyöryhmän timenpiteitä

3 2013: Spermapankin timenpiteitä Yhteistyötahjen kanssa tehtäviä timenpiteitä Eläinlääkärin timenpiteitä Kasvattajan timenpiteitä Kiranmistajan timenpiteitä Kansainvälisten yhteyksien timenpiteitä Siitsurksen mistajan timenpiteitä - Uuden JTO:n päivitys syyskkukseen mennessä 7. PEVISA hjelman päivityksen valmistelu 5. KOULUTUS- JA KOETOIMIKUNTA Liitn kejärjestelmän tehtävänä n luda kehjesäännön mukaiset mahdllisuudet ketulsten tekemiselle sekä tietjen kirjaaminen jalstuksen avuksi. Kekalenteri julkaistaan liitn sivuilla netissä sekä lehdessä, ketulkset netissä. Alasastt järjestävät SPL- kkeita liitn alaisuudessa ja FH ja kansallistenlajien kkeita SPKL:n alaisuudessa. Alasastkkeiden tarpeeseen tullaan kiinnittämään entistä enemmän humita jtta myönnettyjen kkeiden määrä varsinkin keväällä vastaisi mahdllisimman hyvin kysyntää ja peruuntuneita kkeita lisi mahdllisimman vähän. Kulutus- ja ketimikunta kkntuu tarpeen mukaan. Kevään kulutusviiknlput Kulutusviiknlppu maalimies- ja kulutushjaajappilaille, kilpailumaalimiehille sekä hjaajille. Kulutusviiknlppu rhkeuskkeeseen/jalstustarkastukseen tähtääville ja sallistuville ja kuluttaville maalimiehille ja maalimiesppilaille. SPL kulutusleiri Vastaa kulutuspäällikön kautta leirin kulutuksen suunnittelusta ja tteutuksesta. SPL seminaari Järjestetään kulutusseminaari keväällä ja syksyllä.

4 MAALIMIESTOIMINTA Yleistä Jatketaan maalimieskulutusta maalimiestimikunnan linjausten mukaisesti. Teriapaketin valmiiksi saattaminen. Kemaalimieskulutusta tehstetaan tulevia arvkisja ajatellen. Maalimiesppilaiden kevään kulutusviiknlppu Timeenpannaan maalimiesppilaille tarkitettu kulutusviiknlppu keväällä. Leiri n pakllinen kesäleirille sallistuville maalimiesppilaille. Kemaalimieskulutus pidetään samanaikaisesti. Maalimiespäivät, jka n samalla maalimiesten jatkkulutustilaisuus Maalimiespäivät järjestetään Lviisassa SPL kulutusleiri Lehtimäki Kulutusleirillä järjestetään maalimiesppilaiden ja kilpailumaalimiesten kulutusta. Maalimiestimikunnan kkukset Kkukset järjestetään tarpeen mukaan, pääsääntöisesti muihin tapahtumiin liittyen. KOULUTUSOHJAAJATOIMINTA Yleistä Suunnittelee ja tteuttaa kulutushjaajakulutuksen sekä nimeää siihen kuluttajat. Timinnan vusittainen arviinti ja kehitys tarpeen mukaan. Kartitetaan kasvattajien, alasastjen ja kulutushjaajien tarvetta yhteistyölle liittyen pentukulutuksiin, lajikulutuksiin tai vieraileviin kuluttajiin. Panstaa 2011 alitettuun kansallistenlajien harrastajille tarjttuun kulutukseen. Uudistaa aktiivikuluttajalista ja tiedttaa sen tumista mahdllisuuksista. Kulutushjaajaviiknlppu - kulutushjaajien jatkkulutustilaisuus. Vuden 2012 kevään kulutushjaajapäivien teemana peltjälki. Syksyn teemana tttelevaisuus. Kansallisten lajien leiri I ja II - kansalliset lajit, kuluttajina kulutushjaajat - I-sa teema tttelevaisuus, ajankhta huhtikuu - II-sa teema maastlajit, ajankhta tukkuu Kevään SPL-kulutusviiknlppu - kulutushjaajakulutus, kesäleirille tulevien tastarkastus Spl leiri

5 Järjestetään kulutushjaajappilaiden kulutus kesäleirillä kulutushjaaja 1- ja 2-kurssit - hjaajakulutusta ppilasryhmissä Nimetään kuluttajat kansallisiin lajeihin, pelt- ja FH-jäljelle Luvutusiästä prjektin kehittäminen yhteistyössä jalstustimikunnan kanssa. Kartitetaan kasvattajien tarve pentukulutusyhteistyölle. Julkaistaan lista kuluttajina lupautuneista kulutushjaajat sissa netissä ns. aktiivilista. Tiedtetaan kulutushjaajien käytettävyydestä apuna kulutuksiin alasastissa vierailevina kuluttajina. KOETUOMARITOIMIKUNTA Timikunnan kkntumiset Kevätleirin yhteydessä pidetään ketumareiden laajennettu kkus. Timikunta kkntuu mikäli tarpeellista fyysisesti, kkukset pyritään kuitenkin hitamaan s-pstilla ja puhelimitse. Ketumareiden jatkkulutukset: Arvstelun yhtenäistämistilaisuus Ketumaritimikunta järjestää arvstelun yhtenäistämis -kulutustilaisuuden ktimaisille SPL- ja SV-ketumareille kevätleirillä ja kesän kulutusleirillä. Vertaileva arvstelu Tämän lisäksi ktimaisille SPL- ja SV-ketumareille järjestetään SPL Sujelun mestaruuskilpailuissa mahdllisuus tehdä vertailevia arvsteluja. Jkainen vastaa itse mista kustannuksistaan. Ketumarikulutus-seminaari Ketumaritimikunta järjestää ketumarikulutuksen uusista vunna 2012 käyttöön tettavista säännöistä. Kuluttajaksi n kutsuttu Günther Diegel. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä SPKL:n kanssa ja myös heidän sujelutumareilleen. Tilaisuus n avin ja kiranhjaajilla n myös mahdllisuus sallistua. WUSV-tumarikulutus Tumarikulutukseen kartitetaan halukkaat/kriteerit täyttävät ehdkkaat ja tehdään hallitukselle esitys asiasta. SV-tumarikulutus Mikäli SV järjestää tumarikulutuspäivät, lähetetään edustaja Sumesta. SPL-tumarikulutus Järjestetään SPL-tumarippilaille mahdllisuus lppukkeen surittamiseen.

6 KOESÄÄNNÖT: Uusista kesäännöistä tiedttaminen Uudet kesäännöt julkaistaan heti kun ne n hyväksytty Kennelliitssa. Kesääntökysymykset SPL- keskustelusivuilla Ketumaritimikunta jatkaa SPL keskustelusivuilla levaa kesääntökysymyksen-palstan avulla tapahtuvaa tiedn jakamista kesäännöistä. Ketumaritimikunta järjestää SPL Kulutusleirin yhteydessä inf-tilaisuuden aiheesta. Yleinen ketiminta Ketumaritimikunta jatk kehittää SPL:n rdunmaisen kkeen ketimintaa, sekä timittaa yhteistyössä SPL:n tiethallinnn kanssa ketilastt rdunmaisesta kkeesta. SPKL:n kanssa jatketaan vurvaikutusta jtta SPL-kkeisiin liittyvät epäkhdat saadaan krjattua. MESTARUUSKILPAILUT SPL- mestaruuskilpailut sujelu/mm-karsinta järjestetään Helsingin alueella. Kilpailujen järjestäjänä timii SPL Helsinki ry SPL-valjakkhiihtmestaruuskilpailut järjestää SPL-Keski-Sumi ry Äänekskella SPL-TOKO mestaruuskilpailut järjestää SPL-Itäuusimaa ry Seuraavat kilpailut asetetaan Saksanpaimenkiraliitt ry. nimissä alasastjen järjestettäviksi: SPL- mestaruuskilpailut kansalliset lajit SPL- mestaruuskilpailut FH-jälki SPL- AGILITY mestaruuskilpailut WUSV:n MM-KILPAILUT , Steyr, Itävalta 6. NÄYTTELYT Liitt lähettää MM-kilpailuihin maksimissaan viiden kiran jukkueen, maailmanmestarin lisäksi, jka mudstuu asetetut kriteerit täyttävistä kirista. Lisäksi valitaan jukkueenjhtaja ja maalimies. Jukkue valitaan SPL mestaruuskilpailujen perusteella ja jukkueelle järjestetään valmennusleiri ennen matkaa. Näyttelyt kaudelle SPL- Ktka ry. Erikisnäyttely SPL- Etelä-Uusimaa ry. SPL näyttely SPL- Itäuusimaa ry. Erikisnäyttely (Päänäyttely) SPL Kurikka ry. SPL näyttely Lkakuun SPL näyttelyn järjestäjä avin.

7 Kunkin näyttelyn tumarin varmistuttua asia ilmitetaan tiedtus ja ajankhtaista palstalla. Kulutus Keväällä ja tarvittaessa syksyllä n uuden näyttelyhjelman käyttöön kulutustilaisuus. Huhti- tukkuussa järjestetään handler kulutustilaisuus. Ulkmuttumarineuvst Verein für Deutsche Schäferhunde e.v. (SV) n rdun perustajayhdistyksenä vastuullinen saksanpaimenkiran rtumääritelmästä. Tätä ulkmuttumarineuvst pitää phjana järjestämässään SPLtumarikulutuksessa. Hidetaan Kennelliitn edellyttämää rtujärjestön velvllisuutta järjestää laajentavien tumarien kulutusta. Lisäksi pyritään valvmaan että rtumääritelmän tulkinnassa pysytään selkeästi Verein für Deutsche Schäferhunde e.v:n (SV) linjassa. Osallistutaan ja avustetaan näyttelytimikunnan kulutuksissa. Kkukset Timikunta pitää neljä kkusta jista yksi yhdessä ulkmuttumarineuvstn kanssa 7. TIEDOTUS Osallistuu Liitn hallituksen kkuksiin timikunnan vetäjän timesta Ajankhtaisen tiedn päivitys Liitn nettisivuille Hallinni Liitn nettipalvelinta Vastaa Liitn keskustelupalstasta nettisivuilla Suunnitella ja tteuttaa eri timikuntien ideimia hankkeita kuten esim. pentulista, jalstustarkastustietkanta, sähköinen kasvattajatietkanta. Tiedttaminen alasastille, tumareille, maalimiehille, kulutushjaajille, maalimiesppilaille, kulutushjaajappilaille, jäsenille ja sidsryhmille. Tapahtuu vain web-sivujen kautta ja sähköpstijakelulistja käyttäen. Tiedttamisen lehdistöille hitaa tarvittaessa Liitn lehden päätimittaja. Jatketaan Liitn nettisivujen ulkasun ja käytettävyyden uudistamista vunna Timikunnan kknpan n vetäjä plus 2-4 henkilöä

8 8. LEHTI Lehden tausta ja tarkitus Saksanpaimenkiralehti n tärkeä tiedtuskanava ja tiednvälittäjä sekä jäsenistöllemme että sen ulkpulelle. Se n peili yhteistyökumppaneille, ulkmaille ja rtua tuntemattmille, mutta se n myös ikkuna, jsta meitä ja timintaamme tarkkaillaan. Lehden ensisijainen tehtävä n lla alituiseen kehittyvä tiednvälittäjä, mutta samalla myös kk kiraharrastuksen kntaktipinta ja yhdysside. Se n jäsenlehti, jnka saavat Saksanpaimenkiraliitn jäsenien lisäksi myös suurimmat pieneläinklinikat, varuskunnat, rajavartipisteet ja sitä jaetaan maan suurimmissa kiratapahtumissa. Lehti peilaa hyvin sitä mikä n millinkin keskeistä Liitn timinnassa, se kert myös kenttien ja alasastjen kuulumiset. Lehti jakaa tieta kiran hidsta yleensä sekä kulutuksesta, kkeista ja muista ajankhtaisista tapahtumista ja asiista. Saksanpaimenkiralehti n A4 kkinen, nelivärinen ja sisältää 36 sivua kansineen. Lehdestä ilmestyy 8 numera vudessa, jista klmesta neljään numera vat selkeästi teemanumerita; kesäleiri, päänäyttely, mestaruuskisat ja julunumer tervehdyksineen. Jkaisesta lehdestä löytyy vakina timintakalenteri, puheenjhtajan sanat, junnupalsta, Mitä Missä Millin -palsta ja kekalenteri. Päätimittajana ja taittajana Anne Kurki. Vastaava päätimittaja SPL ry:n puheenjhtaja. Lehti painetaan timintavunna 2012 Satakunnan Paintute Oyssä Kkemäellä. Painsmäärä n nin 4200 kpl / lehti. Lehden materiaalinhankinta ja timituksellinen aineist pyritään hankkimaan tapahtumajärjestäjille langetetun juttuvastuun mudssa, tapahtumakalenterin mukaisesti. Mediatilamyyjänä jatkaa Petiitti / Anne Kurki Saksanpaimenkiraliitn hallituksen tarkistaman hinnastn mukaisesti yrityksille, yhteystyökumppaneille sekä erikishintaan jäsenille ja SPL-kasvattajille. Alustava ilmestymisaikataulu: lehti aineist ilmestyy nr nr nr nr nr nr nr nr

9 9. TIETOHALLINTA Tiethallinnn timinnassa vunna 2012 keskitytään kehittämään liitn timinnassa tärkeimpien verkkpalvelujen timintaa. Sähköisten palveluiden ja lmakkeiden kehittämistä jatketaan ja ppimisalusta vaihdetaan. Tämän lisäksi pyritään kehittämään muita palveluja tukemaan liitn timintaa.

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Varsinaisen toiminnan osalta jatkamme perinteisiä ja uusia aloitettuja toimintoja. Liiton tiedottaminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti tulee

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry. Kooste 4/2019. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja seuraavin tarkennuksin;

Suomen Snautserikerho ry. Kooste 4/2019. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja seuraavin tarkennuksin; Hallituksen kkus Snautserikerhn hallitus piti 4/2019 kkuksensa tiistaina Tässä kste kkuksessa käsitellyistä asiista. 1. Edellisen kkuksen pöytäkirjan hyväksyntä 2. Jäsenasiat Hyväksyttiin edellisen kkuksen

Lisätiedot

Tutustumme Kokoomukseen

Tutustumme Kokoomukseen Tutustumme Kkmukseen Opiskelevan pienryhmän aineist Kansallisen Sivistysliitn Opintkeskus KANSIO www.kkmus.fi/kansi/aineistt/tutustumme_kkmukseen Tutustumme Kkmukseen Kkmuksen paikallisyhdistyksiin liittyy

Lisätiedot

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Uniapneaireyhtymää sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Kurikan Invalidit ry Timintasuunnitelma vudelle 2017 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 JOHDANTO... 3 VARSINAINEN TOIMINTA... 3 JÄSENPALVELUT... 3 Alue- ja paikallisjärjestöjen neuvntapalvelutiminta...

Lisätiedot

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Omaishoitajienkuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Omaishitajienkuntutuskurssit Omaishitajien kuntutuskurssit, Omaishitajien kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS Saksanpaimenkoiraliitto ry Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle 2013 1. YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO Liiton tehtävänä on toimintavuonna 2013 taata jäsenilleen ja jäsenyhdistyksilleen toiminnan kannalta tärkeät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry:n timinnan tavitteena n säilyttää Lapin puhdas ja viihtyisä ympäristö. Päämäärään pyrimme valistustiminnalla, kulutuksella, jätehulln kehittämisellä,

Lisätiedot

MU:n jalkapallojaoston johtoryhmä

MU:n jalkapallojaoston johtoryhmä MU:n jalkapalljastn jhtryhmä Expert Mäntsälä 3.10.2012 Läsnä: Jari Kupiainen (PJ), Ville Hellman, Jari Piipp, Jyrki Valknen, Mikk Ahnen, Paula Jurvanen, Sari Alaluusua (paikalla san ajasta) sekä kutsuttuna

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Lasten niveltulehdusta sairastavien speutumisvalmennuskurssit Nurten speutumisvalmennuskurssit, sittaiset t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Muistisairauksia sairastavien aikuisten speutumisvalmennuskurssit, parikurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital speutumisvalmennuskurssi,

Lisätiedot

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Fibrmyalgiaa sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

Tilannekatsaus 17.11.2015 Eero Ehanti

Tilannekatsaus 17.11.2015 Eero Ehanti Tilannekatsaus 17.11.2015 Eer Ehanti Muse 2015 visit Museiden sähköiset aineistt ja tiedt säilyvät, liikkuvat ja avautuvat! Standardeihin perustuvat Museiden luettelintihjeet kertvat mitä ja missä mudssa

Lisätiedot

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa

Lisätiedot

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty liittkkuksessa 1. Edunvalvnta 1.1 Valtakunnallinen edunvalvnta 1 Lukilaisten Liitn kannat edustavat lukilaisten näkemyksiä. 2 Sumen Lukilaisten Liitn edunvalvnta n ennakivaa

Lisätiedot

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 1 Tarjuspyyntö, LIITE 4. NAANTALIN STRATEGISEN YLEISKAAVA PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 Tämä prjektisuunnitelma sittaa mm. strategisen yleiskaavan tarpeellisuuden, kuinka laatimisprsessi n tarkitus viedä

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan

Lisätiedot

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku Liikkujan plku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPlku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat

Lisätiedot

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja

Lisätiedot

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous Muisti 1 (5) Pirkanmaan AluePegasksen hjausryhmän kkus Aika: 26.10.2018 kl 9-12 Paikka: Pirkanmaan liitt, Kellprtinkatu 1 C, neuvtteluhune Veturi Osallistujat: Erillinen liite Muisti 2 (5) Asia Esittely,

Lisätiedot

STRATEGISET TAVOITTEET 2014 2016

STRATEGISET TAVOITTEET 2014 2016 STRATEGISET TAVOITTEET 2014 2016 Vusisuunnitelma 2014 PRCF:n Trphy jast 17.10.2013, Hämeenlinna 2 TOIMINTA-AJATUS Kilpailemisesta ja rata-ajsta kiinnstuneita Prsche harrastajia varten perustettiin vunna

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia sairastavien

Lisätiedot

Läsnäolijat: Kokoukseen osallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä.

Läsnäolijat: Kokoukseen osallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä. PÖYTÄKIRJA MU KU Asia: Maaperän tutkimus- ja kunnstusyhdistys ry:n syyskkus Aika ja paikka: 16.11.2007, Sumen ympäristökeskus Läsnälijat: Kkukseen sallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä. 1.

Lisätiedot

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä. KITI - kilpailu anmuksesta ajn Ohjeistus kilpailujen anmisesta ja mukkaamisesta KITIssä. Kilpailun anminen kalenteriin KITIssä Kilpailun vi ana kalenteriin KITIssä henkilö, jlla n jäsenrekisterin ylläpitäjän

Lisätiedot

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin. 1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verkostotapaaminen 2.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verkostotapaaminen 2.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Nurten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verksttapaaminen 2.9.2015 Liikkujan plku -verkst Iltapäivän hjelma Kuulumisten vaiht Hyvien käytäntöjen jakaminen: Glfin hyviä käytäntöjä Seuratimintayksikön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 22.10.2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 22.10.2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 22.10.2014 2 Sisällys 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Timinnan tarkitus... 3 1.2 Timinnan tavitteet... 3 1.3 Timinnan painpistealueet... 3 2 ORGANISAATIO... 4 2.1 Hallint... 4 2.2 Ohjaustiminta...4

Lisätiedot

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä. KITI - kilpailu anmuksesta ajn Ohjeistus kilpailujen anmisesta ja mukkaamisesta KITIssä. Kilpailun anminen kalenteriin KITIssä Kilpailun vi ana kalenteriin KITIssä henkilö, jlla n jäsenrekisterin ylläpitäjän

Lisätiedot

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma 2010-2014

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma 2010-2014 Kestävän kehityksen Timenpidehjelma 2010-2014 Kuva: Arkkitehtitimist Harri Hagan Sisältö JOHDANTO... 2 TOIMENPIDEOHJELMAN PERIAATTEET... 3 HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTI... 5 HANKINNAT... 6 RAKENNUTTAMINEN

Lisätiedot

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku Tervetula Liikkujan plku verkstn tiseen verkstseminaariin! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Tässä ja nyt jälleen huikea prukka kasassa! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt?

Lisätiedot

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio Rekrytinti- ja perehdytyskansi Kansi n tarkitettu apuvälineeksi erilaisiin tilaisuuksiin, jissa järjestöämme ja timintaamme tehdään tutuksi uusille ihmisille. Ajatuksena n, että jkainen hyödyntää sitä

Lisätiedot

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi Kalatalusalueen ensimmäinen kkus ja vusi Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä perjantaina 23.11.2018 Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Uuden kalatalusalueen alku

Lisätiedot

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011. 1. Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011. 1. Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2 Sumen Cavalier Terveystimikunta 19.3.2012 Päivi Itknen TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011 1. Timikunnan kknpan Puheenjhtaja: - Päivi Itknen Jäsenet: 2. Timikunnan timinta 3. Tapahtumat

Lisätiedot

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät 1 (5) SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät 1. Yhteyshenkilöiden valinta Yhteyshenkilöt valitaan lukuvusittain. SAKU ry lähettää jka syksy jäsenyhteisöilleen pyynnön päivittää yhteyshenkilötiedt. Yhteyshenkilöpäivitykseen

Lisätiedot

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 3.12.2018 / Saara Nykänen & Rbert Sundman, lunns 16.12.2018 / Snja Miettinen, lunns päivitetty esitykseksi hallituksen päätöksen mukaisesti 26.1.2019 / Partineuvstn järjestäytymiskkuksen käsittely PARTION

Lisätiedot

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänvikaa sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Sisällysluettel 1. HALLINTO JA TALOUS, LIITON KOKOUKSET... 4 1.1. Hallint...

Lisätiedot

ti 16.6.2015 klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu

ti 16.6.2015 klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu JIPPO-junirit ry JOHTOKUNNAN KOKOUS 4/2015 MUISTIO Aika ja paikka: Läsnä: ti 16.6.2015 kl 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuist, Jensuu Jari Laurnen (puheenjhtaja), Juni Turunen, Matti Karttunen, Jaakk Hnka-Hallila,

Lisätiedot

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua. Muistilista tasa-arvtyön laadunvalvntaan Muistilistan tarkitus: Valvtaan lain tteutumista sekä tavitteiden, timenpiteiden ja kulun tasa-arvtyön seurantamenettelyn laatua. Jhdant: Muistilistat timivat usein

Lisätiedot

Kielistrategia. 1. Periaatelinjaukset. 1.1 Johdanto. 1.2 Nykytilanne ylioppilaskunnassa ja Aallossa

Kielistrategia. 1. Periaatelinjaukset. 1.1 Johdanto. 1.2 Nykytilanne ylioppilaskunnassa ja Aallossa Kielistrategia 1. Periaatelinjaukset 1.1 Jhdant Ylipistlain 46 :n mukaan Aalt-ylipistn ylippilaskunnan kielet vat sumi ja rutsi. Lisäksi ylippilaskunnan jäsenistä merkittävä suus, vunna 2010 nin 10 prsenttia,

Lisätiedot

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5 KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nr 5/2010 KOKO-RUSSIA MUKANA TAPAHTUMISSA KOKO-RUSSIA li mukana Sumi-päivillä Rstv na Dnussa, Etelä-Venäjällä, 17. 19.5. KOKO-RUSSIA verkst kartittaa Venäjän ptentiaalisia yhteistyöalueita.

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

Johtokunta esittää etelän lohkon valintakokeiden järjestämistä erillisinä kokeina ja piirimestaruuskokeiden siirtämistä tammi helmikuulle.

Johtokunta esittää etelän lohkon valintakokeiden järjestämistä erillisinä kokeina ja piirimestaruuskokeiden siirtämistä tammi helmikuulle. Lunais-Sumen Ajkirayhdistys ry 1 VUOSIKOKOUSKUTSU Lunais- Sumen Ajkirayhdistyksen sääntömääräinen vusikkus pidetään keskiviikkna 12.3.2014 kl 18.00 Pöytyällä, Riihiksken mets.yhdistyksen Riistatuvalla

Lisätiedot

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015 Liikkujan plku -verkst Tapaamisen tavitteet kirkastaa yhteistä Urheillen terveyttä seurassa viestiä ja viestintää saada tukea man piltin/hankkeen käytäntöön

Lisätiedot

Sääntömuutos esitykset

Sääntömuutos esitykset Sääntömuuts esitykset Asiakirja 8 Sisältää myös muutksen taustan sekä partineuvstn lausunnn Hallituksen 11.10.2012 päättämät sääntöjen muutsesitykset jäsenkkukselle - Jäsenkkukselle 2012 ehdtettavat lisäykset

Lisätiedot

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja piskelijahulln palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Kdin ja kulun yhteistyö Heidi Peltnen, petusneuvs 29.9.2010,

Lisätiedot

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA HANKKEEN AVULLA EDISTETÄÄN KAUPUNGIN ELINKEINOELÄMÄÄ JA YMPÄRISTÖTAVOITTEITA YRITYSTEN TOIMINTA = YRITYSTEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Kehittämisen sa-alueet:

Lisätiedot

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Sisällysluettel TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... 4 1. HALLINTO JA TALOUS,

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiinti Kestävä kehitys vapaan sivistystyön petukseen ja arkeen -seminaari Tampere 8.11.2012 Oulu 15.11.2011 Erkka Laininen OKKA-säätiö Perustettu

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

M U U TO S TA L A A D U N E H D O I L L A W W W. A R T E R. F I

M U U TO S TA L A A D U N E H D O I L L A W W W. A R T E R. F I M U U TO S TA L A A D U N E H D O I L L A Auditintien painpisteitä Jussi Misi, Qualitas Fennica / Arter Oy 01/2018 09/2015 Auditinnin missi selväksi: Tutkitaan jhtamisjärjestelmän riittävyyttä ja spivuutta

Lisätiedot

Koulutuksen tarvearviointi vaalitehtävien hoitamista varten

Koulutuksen tarvearviointi vaalitehtävien hoitamista varten Kulutuksen tarvearviinti vaalitehtävien hitamista varten Vaalitehtävät viranmaiskhtaisesti (vaalilautakunnat, ennakkäänestystimitsijat ja vaalitimikunta) Vaalilautakunnat Vaalilautakunnat timittavat varsinaisen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 20.10.2014

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 20.10.2014 TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Aika 20.10.2014 kl 17:15-18:36 Paikka Perheasiain neuvttelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjhtaja Andreassn, Kari Hankela, Jussi

Lisätiedot

KoiraNet-jalostustietojärjestelmän asetukset ja käyttöohjeet SPK:lle

KoiraNet-jalostustietojärjestelmän asetukset ja käyttöohjeet SPK:lle 1 KiraNet-jalstustietjärjestelmän asetukset ja käyttöhjeet SPK:lle Selaimen asetusten muuttaminen rtukhtaiseksi Sumen Kennelliitn Kiranet-jalstustietjärjestelmään pääsee SKL:n internet sitteesta www.kennelliitt.fi/fi/

Lisätiedot

Liikkujan polku -verkosto

Liikkujan polku -verkosto Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1 Ajankhtaiskatsaus, Pelttuki 2016.1 Sftsal Oy huhtikuu 2016 Seuraa Pelttuen alkuruudun Tiedtteet-timinta ja sivustn www.sftsal.fi ajankhtaistiedtteita! Lyhyesti Muista palauttaa 5 vuden viljelysuunnitelma

Lisätiedot

22.8.2014 Dnro OUKA/7126/02.08.00/2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).

22.8.2014 Dnro OUKA/7126/02.08.00/2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007). TARJOUSPYYNTÖ 1(7) 22.8.2014 Dnr OUKA/7126/02.08.00/2014 OULUNSALON KIRJASTON PALAUTUSAUTOMAATTI Hankinnan tausta ja tarkitus Oulun kaupunginkirjast-maakuntakirjast (hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjustanne

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 12.5.2014

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 12.5.2014 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 12.5.2014 BDO Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bd.fi BDO Oy, a limited liability cmpany

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 16.9.2015

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 16.9.2015 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 16.9.2015 BDO Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bd.fi BDO Oy, a limited liability cmpany

Lisätiedot

LOPEN VUOKRATALOT OY LIITE 1 ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT

LOPEN VUOKRATALOT OY LIITE 1 ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT LOPEN VUOKRATALOT OY ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO LIITE 1 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT Tarkituksena n hulehtia yhtiön päättävien elinten kanssa tarvittavien päätösten tekemisestä ja tehtyjen päätösten täytäntöönpansta.

Lisätiedot

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Ikääntyneiden mnisairaiden kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Ikääntyneiden mnisairaiden

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 1 (25) MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 Sisällysluettel OSA I: ELÄKEMENOTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE... 3 YLEISTÄ...

Lisätiedot

D 107-N. Toimikuntien esittely: IR- ja ystävyystyöryhmä. IR- ja 107-L,111-OS ja 306-A2 piirien ystävyystyöryhmän toimintasuunnitelma

D 107-N. Toimikuntien esittely: IR- ja ystävyystyöryhmä. IR- ja 107-L,111-OS ja 306-A2 piirien ystävyystyöryhmän toimintasuunnitelma D 107-N Timikuntien esittely: IR- ja ystävyystyöryhmä IR- ja 107-L,111-OS ja 306-A2 piirien ystävyystyöryhmän timintasuunnitelma Mikä n työryhmän päämäärä? Työryhmän timinta alitettiin vunna 2006, jllin

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntpyyntö 18.05.2018 OKM/93/040/2017 Kuntien kulttuuritiminnasta annetun lain uudistaminen Jhdant Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausunta liitteenä levasta muistista

Lisätiedot

Aiesopimuksen liikenneosuus

Aiesopimuksen liikenneosuus Lunns 27.5.2015 Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtin välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiespimus 2016 2019 Aiespimuksen liikennesuus Mustalla tekstillä hyödynnettävä aiespimusteksti spimuskaudelta

Lisätiedot

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS Saksanpaimenkoiraliitto ry Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle 2014 1. YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS Liiton tehtävänä on toimintavuonna 2014 taata jäsenilleen ja jäsenyhdistyksilleen toiminnan kannalta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sisällys Omaishitajat ja Läheiset -Liitn timinnan tarkitus ja strategiset painpisteet... 2 Painpistealueiden keskeiset timenpiteet vunna 2014... 2 Yhteistyökumppanit ja verkstt...

Lisätiedot

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista 3.9.2014 Elinkeinelämän keskusliitt Sisällys 1 Mikä n Team Finland?... 1 2 Mitä Team Finlandissa n saatu aikaan? Miten muuts näkyy yrityksille?...

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Mutku ry:n hallituksen puheenjohtaja Raakel Jaloniemi avasi syyskokouksen klo 16:30 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

1. Kokouksen avaus Mutku ry:n hallituksen puheenjohtaja Raakel Jaloniemi avasi syyskokouksen klo 16:30 ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Maaperän tutkimus- ja kunnstusyhdistys ry Yhdistyksen syyskkuksen pöytäkirja MU KU Aika Trstai 30.11.2017 kl 16:00 Paikka Urbansauna Kalli, Aleksis Kiven katu 22, 00500 Helsinki Läsnä Hdju Sanna, Hppnen

Lisätiedot

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta www.penspace.fi inf@penspace.fi 15.6.2015 1 Ominaisuus- ja timintkuvaus Idea/Kehityspankki - svelluksesta 1. Yleistä Kun jäljempänä puhutaan prjektista, tarkitetaan sillä mitä tahansa kehittämishjelmaa

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Mikko Nieminen Tita Poikonen Juha Puurunen

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Mikko Nieminen Tita Poikonen Juha Puurunen SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4-10 1(5) Hallituksen kokous 10.6.2010 Aika 4.6.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Mikko Nieminen

Lisätiedot

Finnish Value Pack Julkaisutiedot Vianova Systems Finland Oy Versio 18 21.4.2011

Finnish Value Pack Julkaisutiedot Vianova Systems Finland Oy Versio 18 21.4.2011 Julkaisutiedt Vianva Systems Finland Oy Versi 18 21.4.2011 2(8) Nvapint svellukset, versi 18.00 Yleiskuvaus Nvapint svellukset täydentävät kansainvälistä lkalisitua Nvapint jakeluversita vain sumalaisilla

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen 4.6.2015. Liikkujan polku -verkosto

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen 4.6.2015. Liikkujan polku -verkosto Nurten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen 4.6.2015 Liikkujan plku -verkst Iltapäivän hjelma Kuulumisten vaiht Viestintä aiheen jatka: uudistuneet nurten ja aikuisten harrasteliikunnan

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT FI_Annex III_mnbeneficiary_valmis.dc I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä tarkennukset

Lisätiedot

Saksanseisojakerho ry:n vastaukset Kennelliiton kyselyyn uusittavista vakiosopimuslomakkeista

Saksanseisojakerho ry:n vastaukset Kennelliiton kyselyyn uusittavista vakiosopimuslomakkeista Saksanseisjakerh ry:n vastaukset Kennelliitn kyselyyn uusittavista vakispimuslmakkeista 1. Astutusspimus - Ehdtamme seuraavaa lisäystä spimukseen: Urksen mistaja vakuuttaa kertneensa tiedssa levat kiran

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä MUISTIO 8/2015 18.11.2015 Pis syrjästä hankkeen kehittämispäivä Aika: 29.10.2015 kl 9.00 15.00 Paikka: Rauman kaupungintal s. Kanalinranta 3, Rauma Osallistujat: Anu-Elina Halnen, Satakunnan sairaanhitpiiri,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitoimitsijoiden nimeäminen Kirkkonummella

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitoimitsijoiden nimeäminen Kirkkonummella Pyyntö 1 (5) Jakelussa mainituille pulueille Presidentinvaalit 2018 Vaalilautakuntien ja vaalitimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitimitsijiden nimeäminen Kirkknummella Presidentinvaalit järjestetään

Lisätiedot

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Spectrum kkus 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Yleiset ajatukset ja ideat Miksi maanne n valinnut kääntää tietyn san Spectrumia? Sumi Kääntää Appendix 1 - Tämä n sitä, mitä Sumen muset tarvitsevat

Lisätiedot

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014 SAK ry Ohje 1 (3) Liitt- ja jäsenpalvelusast Esk Grekelä/Anitta Leiks 2.12.2014 PAIKALLISJÄRJESTÖN PURKAMINEN TOIMENPITEET 1. Ilmitus SAK:n alueelliseen timipisteeseen välittömästi, kun paikallisjärjestön

Lisätiedot

Ylälinjasi johtaja on:

Ylälinjasi johtaja on: Tärkeää tieta sinulle jka let PM:n Teampartner Me pyrimme ylläpitämään krkeaa palvelutasa, jtta vimme pitää tästä kiinni n tärkeää, että hyödynnät seuraavaa infrmatita. Lue tämä tarkasti ja käy nämä asiat

Lisätiedot

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Helsinki 17.10.2012 Eduskunnan liikenne- ja viestintävalikunnalle Viite: VNS 4/2012 vp Lausunt sähköisen median viestintäpliittisesta hjelmasta Viestinnän Keskusliitt kiittää mahdllisuudesta antaa lausunt

Lisätiedot

3) Kehitetään omaishoidontukea

3) Kehitetään omaishoidontukea IKÄIHMISTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISOHJELMA VEHMAAN KUNNASSA Liite 2 1) Tuetaan ikääntyneen terveyden edistämistä ja timintakykyä TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHOT Ikäihmisillä n terveyttä Ikäihmisten neuvntatiminta

Lisätiedot

ILMAN SISÄÄNOTTO- JA ULOSPUHALLUSLAITTEET

ILMAN SISÄÄNOTTO- JA ULOSPUHALLUSLAITTEET IVKT 2016 / SuLVI 1(7) Ohje 13 IV-kunttutkimus ILMAN SISÄÄNOTTO- JA ULOSPUHALLUSLAITTEET Tämä IV-kunttutkimushje kskee ulkilman sisäänttlaitteita ja jäteilman ulspuhalluslaitteita sekä niihin liittyviä

Lisätiedot

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri Rekisteriselste, laatimispäivä 8.6.2015 Henkilötietlaki (523/1999) 10 1. Rekisterinpitäjä Yhteystiedt Lappeenrannan kaupunki Lappeenrannan kaupunki, Tekninen timi, kadut ja ympäristö Villimiehenkatu 1

Lisätiedot

DRAJ-SÄÄNTÖMUUTOS, KÄYTTÖBASSETIT

DRAJ-SÄÄNTÖMUUTOS, KÄYTTÖBASSETIT DRAJ-SÄÄNTÖMUUTOS, KÄYTTÖBASSETIT ry:n NÄKÖKULMIA. 15.9.2015. Käyttöbassetit ry perustettiin keväällä 2014. Taustalla n ryhmä erirtuisten bassettien käyttöä harrastavia ihmisiä. Yhdistyksen tavitteena

Lisätiedot

22.9.2015. Riihimäen Yritystalo, Teklan nh, 3.krs, osoite Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki. Osallistujat Paavo Vuori, puheenjohtaja Hausjärvi

22.9.2015. Riihimäen Yritystalo, Teklan nh, 3.krs, osoite Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki. Osallistujat Paavo Vuori, puheenjohtaja Hausjärvi Muisti 1 (7) HAUSJÄRVEN, HYVINKÄÄN, LOPEN JA RIIHIMÄEN SEUDULLISEN LIIKENNETURVALLISUUSRYHMÄN KOKOUS Aika kl 14.00 16.00 Paikka Riihimäen Yritystal, Teklan nh, 3.krs, site Eteläinen Asemakatu 2, Osallistujat

Lisätiedot

1) AVUSTETTAVUUSHAKEMUS / PERUSTIETOILMOITUS

1) AVUSTETTAVUUSHAKEMUS / PERUSTIETOILMOITUS LOMAKEOHJEET 1/5 Sisällysluettel 1) AVUSTETTAVUUSHAKEMUS / PERUSTIETOILMOITUS (533108)... 1 2) ITSEARVIOINTILOMAKE (533109)... 1 3) TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS LIIKUNTATOIMINTAAN (533025)... 2 4) LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN

Lisätiedot