TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-5/2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-5/2017"

Transkriptio

1 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-5/2017 Kaupungin talousarvio 1,0 milj. euroa ylijäämäinen Toimialojen toukokuun lopun ennusteen mukaan peruskaupungin käyttötalous on ylittymässä työllistämisen, koulutuspalveluiden ja Siun soten maksuosuuksien toteutumaennusteiden johdosta Työmarkkinatuen kuntaosuus on ylittymässä lähes 2,0 milj. eurolla ja koulutuspalvelut 1,0 milj. eurolla. Siun soten kehyksen tarkistamisesta on sovittu huhtikuussa. Joensuun maksuosuus nousee 1,5 milj. euroa syksyllä hyväksyttyyn maksuosuuteen nähden. Kunnallisverokertymä jäänee talousarviosta, yhteisöverokertymä ylittämässä talousarvion. Valtionosuuksia talousarvioon nähden enemmän. Rahastojen tulostavoitteen toteutuminen epävarmaa Edellä esitetyistä seuraa, että tulos olisi jäämässä talousarviota heikommaksi. Henkilötyökuukausia toukokuussa 2152 (5/ )

2 KAUPUNGIN TULOSENNUSTE 1-5/2017 Peruskaupungin talousarvion mukainen alijäämä vuodelle 2017 on 5,7 milj. euroa. Ulkoisen tuloksen mukainen ylijäämä on 1,0 milj. euroa. Toimialojen toukokuun lopun toteutuman perusteella tekemän ennusteen mukaan peruskaupungin käyttötalouteen kohdistuu ylitysuhka. Koulutuspalveluiden toteutumaennuste osoittaa noin 1 milj. euron ylitystä talousarvioon nähden. Siun soten maksuosuudet nousevat vuoden 2016 talousarvion ylittymisen johdosta 1,5 milj. eurolla vuoden 2017 talousarvioon nähden. Työllistämisen tulosalue on ylittymässä 1,5-2,0 milj. eurolla tmt-osuuden kasvun johdosta. Kunnallisverotulojen osalta on riski, että kertymä jää talousarviossa arvioitua pienemmäksi vuoden 2016 toteutuneen verotuksen perusteella tehtävien oikaisujen johdosta (Joensuun verotuloskasvu koko maata heikompaa). Kiinteistövero ja yhteisöverokertymän ennustetaan toteutuvan hieman talousarviossa arvioitua suurempina. Valtionosuuksia kertynee 0,7 milj. euroa budjetoitua enemmän. Ero aiheutuu ennakkolaskelmien jälkeen tarkentuneista laskentaperusteista. Rahaston tulostavoitteen toteutumiseen liittyy epävarmuutta korkosijoitusten heikkojen tuotto-odotusten johdosta. Joensuun Veden tulostavoite toteutuu. Tulos on jäämässä talousarviota heikommaksi käyttötalouden ylityspaineiden johdosta. Peruskaupungin talousarvion toteutuminen 5/2017 Siun soten ja tukipalveluyhtiöiden johdosta tulo-ja menokertymien ajallisessa kohdentumisessa eroa v

3 HENKILÖTYÖVUOSIEN KEHITYS 1-5/2017 Henkilötyökuukausia kertyi toukokuussa 2152, kun vuoden 2016 toukokuussa henkilötyökuukausien määrä oli Henkilötyökuukausien määrä on Siun soten ja kahden tukipalveluyhtiön toiminnan käynnistymisen seurauksena henkilötyökuukautta pienempi kuin vuoden 2016 toukokuussa. Vuoden 2017 viiden ensimmäisen kuukauden aikana palkkoja ja palkkioita (ilman sivukuluja) on maksettu 31,3 milj. euroa. Talousarvion toteutumaprosentti on 41,4 %. Vakinaisten palkkoja on maksettu 23,2 milj. euroa ja tilapäisten ja sijaisten palkkoja 6,7 milj. euroa. Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön henkilötyökuukaudet toukokuussa Vakinaiset Määräaikaiset Yhteensä Toimiala 5/2017 5/2016 Muutos 5/2017 5/2016 Muutos 5/2017 5/2016 Muutos Kaupunginhallitus Elinvoimapalvelut Hyvinvoinnin toimiala Kaupunkiympäristön toimiala Joensuun Vesi YHTEENSÄ Vuoden 2016 luvut eivät sisällä Siun soteen ja Polkkaan siirtynyttä henkilöstöä lukuun ottamatta Siun soteen siirtynyttä soten varahenkilöstöä, joka sisältyy kaupunginhallituksen vuoden 2016 vertailutietoihin. Kaupunginhallituksen vuoden 2016 vertailuluvuissa on mukana myös Siun Talouteen siirtynyt henkilöstö. Näiltä osin vuoden 2016 tieto ei ole vertailukelpoinen vuoden 2017 henkilötyövuosien määrään. Henkilötyökuukausien kehitys toimialoittain vuonna 2017 KK KH Elinvoima Hyvinvointi Kaup.ympäristö Jns Vesi Yhteensä Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Keskim.kk

4 KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMIALA Yleishallinnon tulosalueen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Toiminnan menoissa on eriaikaista kohdentumista edellisvuoteen nähden. Tulosalueen toteutumiseen vaikuttaa merkittävästi myyntivoittojen toteutuminen (talousarvio 3,0 milj. euroa). Työllistämisen tulosalue on ylittämässä talousarvion selvästi. Työmarkkinatuen maksuosuus on alkuvuoden perusteella toteutumassa 1,5 me-2,0 me arvioitua suurempana. Toimenpide-esitysten valmistelu on käynnissä. Siun soten maksuosuuksia on laskutettu viiden kuukauden osalta. Siun soten maksuosuus nousee 1,5 milj. eurolla talousarviossa arvioituun nähden vuoden 2016 toteutuman johdosta. Konsernipalveluiden arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisena.

5 JOENSUUN TILAKESKUS -TASEYKSIKKÖ Talonrakennuksen investointiohjelman toteutuminen Alkuvuoden perusteella Joensuun Tilakeskuksen tulostavoitteen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti (netto=tilikauden tulos) TALONRAKENNUKSEN INVESTOINNIT Siilaisen terveyskeskuksen peruskorjaus ja laajennushankkeen ohjausryhmässä päätettiin, että hankkeen tilannekatsaus tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi, josta se lähetetään tiedoksi myös kaupunginvaltuustolle. Hukanhaudan ja Hammaslahden päiväkotien KVR-urakoitsijat on valittu. Hammaslahden päiväkodin kustannusarvion ylitys hyväksyttiin kaupunginhallituksessa Päiväkotien rakennustyöt käynnistyvät kesällä Uutena nimettynä hankkeena työohjelmaan on hyväksytty Heinävaaran alakoulun tila- ja pihamuutostyöt (KH ), joka liittyy Heinävaaran yläkouluhankkeeseen. Hankkeet etenevät sovitun aikataulun ja kustannusraamin puitteissa. Investointimäärärahan käyttö on ollut alkuvuonna talousarvion talonrakennuksen investointiohjelman mukaista. Tämän hetkisen arvion mukaan talousarvion investointiohjelmaan sisältymättömistä Heinävaaran tila- ja pihamuutoshankkeesta ja Reijolan koulun korjaus- ja kunnostushankkeesta huolimatta talousarvion määrärahavaraus vuodelle 2017 näyttäisi riittävän.

6 HYVINVOINNIN TOIMIALA Tammi-toukokuun toteuman perusteella hyvinvointipalveluihin kohdistuu muutoksia koulutuspalvelujen ja varhaiskasvatuspalvelujen osalta. Aiemmin on arvioitu hyvinvointipalvelujen talous- ja hallintopalvelujen sekä koulutuspalvelujen yhteenlaskettu 1,0 milj. euron ylityspaine. Toukokuun toteuman perusteella havaittiin kaupungin sisäisen rekryn menojen puuttuneen varhaiskasvatuksen osalta ja tätä ei ole huomioitu aiemmissa ennusteissa. Toisaalta päivähoidon osalta avustusten käyttö on jäämässä arvioitua pienemmäksi. Epävarmuutta syksyyn tuo tuntiperusteisen laskutuksen käyttöönotto varhaiskasvatuksessa. Muutokset kompensoivat toisiaan ja kokonaisuutena varhaiskasvatus näyttää toteutuvan talousarvion mukaisesti. Muilta osin hyvinvointipalvelujen toiminnassa ei ole merkittäviä poikkeamia ja tulosalueet ovat toteutumassa talousarvion mukaisesti. Hyvinvointipalvelujen arvioidaan ylittävän talousarvion 1,0 milj. euroa.

7 KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Viiden kuukauden toteutuman perusteella kaupunkirakennelautakunnan talouden ja palveluarvioiden kokonaisuutena ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Yhteisten palvelujen tulosalueen toimintakatteen toteutumaennuste tällä hetkellä on noin euroa talousarviota parempi. Yhdyskuntasuunnittelun tulosalueella talousarviovaraukseen lasketuista maankäyttökorvauksista osa jää toteutumatta ja tuloennustetta on siltä osin pudotettu. Jos asemanseudun kaavamuutos ja maankäyttösopimukset etenevät suunnitellun mukaisesti, on kuitenkin mahdollista, että tulot toteutuvat jopa talousarviota parempina. Joukkoliikenteen tulot kohdistuvat viime vuotista paremmin oikealle kuukaudelle, toiminta on talousarvion mukaista. Maaomaisuuden tulosalueella omakotitonttien luovutusmäärä on alhaisempi, kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Tonttien vuokratulot tulevat toteutumaan noin talousarviovarausta suurempana. Yhdyskuntatekniikan tulosalueella kylmä kevät viivästytti liukkaudentorjuntamateriaalin poistoa, mutta kustannuksiin sillä ei juurikaan ollut vaikutusta ja tulosalueen toimintakatteen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena.

8 YHDYSKUNTATEKNIIKAN INVESTOINNIT Rantakylän tekonurmikentän rakentaminen ei toteudu tämän vuoden aikana, koska kentän päälle suunnitellun hallin rahoitus ei ole varmistunut. Investointiohjelmassa varattu määräraha esitetään kohdenettavaksi. mm. Raatekankaan eritasoliittymän rakentamiseen, Tapionkadun kentän saneeraukseen ja pieniin korjaushankkeisiin. Mehtimäen pesäpallokentän vanha tekonurmi hyödynnetään siirtämällä se Tapionkadun kentälle. Ennen nurmen asentamista on tehtävä massanvaihtoa. Raatekankaan eritasoliittymä näyttää etenevän suunniteltua nopeammin, josta syystä tämän vuoden rahoitustarve on suunniteltua suurempi. Investointiohjelmaan esitettävät muutokset tarkentuvat heinäkuun osavuosikatsauksen yhteydessä. Itä-Suomen Aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta Mintunpuiston lähiliikuntapaikan rakentamiseen euroa ja Mehtimäen pesäpallokentän rakentamiseen euroa.

9 RAHASTOT Tulevaisuus- ja elinkeinorahaston varat ovat kolmen omaisuudenhoitajan hoidettavana. Tulevaisuusrahaston varoja hoitaa Evli Varainhoito Oy ja Seligson & Co Oyj ja elinkeinorahaston omaisuutta Nordea Investment Management Suomi Oy. Rahastojen varat on kirjanpidollisesti eriytetty kaupungin muusta toiminnasta. Tulevaisuusrahaston markkina-arvo per muodostuu siten, että Evlin hallinnoiman salkun arvo on 40,59 milj. euroa ja Seligsonin 32,31 milj. euroa. Nordean hallinnoiman elinkeinorahaston salkun markkina-arvo per on 20,15 milj. euroa. Lisäksi elinkeinorahastosta annetusta 4,2 milj. euron lainasta Joensuun Tiedepuisto Oy:lle on jäljellä 1,3 milj. euroa. Rahastojen kirjanpidollinen tulostavoite on 4,1 milj. euroa. Toukokuun lopussa rahastojen yhteenlaskettu tilikauden tulos oli runsas 1,8 milj. euroa. Taulukossa on esitetty kunkin omaisuudenhoitajan salkku jaoteltuna osake- ja korkosijoituksiin ja salkut arvostettuna markkina-arvoon (pääoma + korot) per : milj. euroa 43,00 41,00 39,00 37,00 35,00 33,00 31,00 29,00 27,00 25,00 milj. euroa 22,00 37,55 30,60 EVLI 38,34 SELIGSON Tulevaisuusrahaston markkina-arvo 12 kk liukuva 38,59 38,69 38,56 38,67 31,20 31,30 31,29 31,15 31,22 39,34 39,28 31,70 31,49 39,96 40,02 40,45 40,59 32,01 32,05 32,27 32,31 Seligson EVLI Muutos kk Salkku 0,1 % 0,3 % Vert.indeksi 0,3 % 0,3 % Elinkeinorahaston markkina-arvo 12 kk liukuva sis. rahastosta Tiedepuistolle annetun lainan Vuoden alusta Salkku 1,9 % 3,2 % Vert.indeksi 2,1 % milj. EVLI SELIGSON NORDEA Osakesijoitukset 10,33 25 % 9,09 28 % 5,44 27 % 21,50 21,18 21,19 21,33 21,45 Korkosijoitukset 30,26 75 % 23,22 72 % 14,71 73 % Yhteensä 40,59 32,31 20,15 (+ 1,3 me lainasaam.) 21,00 20,50 20,64 20,77 20,77 20,64 20,63 20,77 20,82 20,20 20,00 19,50 19,00 Muutos kk Salkku 0,6 % Vert.indeksi 0,4 % Vuoden alusta Salkku 2,6 % Vert.indeksi 2,3 %

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2017

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2017 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2017 Kaupungin talousarvio on 1,0 milj. euroa ylijäämäinen. Vireillä olevan talousarviomuutoksen mukaan tilikauden ylijäämä on 0,4 milj. euroa. Talousarviomuutoksessa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.7.216 Väestömäärä kesäkuussa 75 422 Joensuun väestömäärä oli kesäkuun lopussa 75 422. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden kesäkuuhun nähden 481 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2016 Väestömäärä elokuussa 75 595 Joensuun väestömäärä oli elokuun lopussa 75 595. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden elokuuhun nähden 388 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden asukasmäärä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2015 Väestömäärä syyskuussa 75 489 Joensuun väestömäärä oli syyskuussa väestötietojärjestelmän mukaan 75 489. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden syyskuuhun nähden 465 henkilöllä.

Lisätiedot

Vuosikatsaus

Vuosikatsaus Vuosikatsaus 1.1. 31.12. Väestömäärän kehitys jatkuu myönteisenä Joensuun väestömäärä oli marraskuun lopussa Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan 75 92. Väestömäärä oli 386 edellisen vuoden marraskuuta

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS

VUOSIKATSAUS VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Väestömäärä vuodenvaihteessa 75 041 Joensuun virallinen väestömäärä vuoden 2014-2015 vaihteessa oli 75 041. Väestömäärä kasvoi 570 henkilöllä (0,8 %) edelliseen vuoden vaihteeseen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.7.215 Väestömäärä kesäkuussa 74 941 Joensuun väestömäärä oli kesäkuussa väestötietojärjestelmän mukaan 74 941. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden kesäkuuhun nähden 691 henkilöllä.

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2018

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2018 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2018 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio on syyskuussa hyväksytyn talousarviomuutoksen jälkeen 3,0 milj. euroa alijäämäinen Kahdeksan kuukauden toteutumiin perustuvan

Lisätiedot

Vuosikatsaus

Vuosikatsaus Vuosikatsaus 1.1. 215 Myönteinen väestökehitys jatkui Joensuun väestömäärä oli vuoden 215 lopussa väestötietojärjestelmän mukaan 75 572, mikä on 531 henkilöä suurempi kuin asukasluku vuodenvaihteessa 214-215.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Osavuosikatsaus 1.1. 2014 Väestömäärä syyskuussa 75 024 Joensuun väestömäärä oli syyskuun lopussa 75 024. Vuodenvaihteen 2013-2014 tilanteeseen nähden väestömäärä kasvoi 553 henkilöllä ja edellisen vuoden

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-2/2019

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-2/2019 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-2/2019 Kaupungin talousarvio on 0,4 milj. euroa alijäämäinen, vireillä olevan talousarviomuutoksen mukaan alijäämä kasvaa 1,0 milj. euroon Kahden kuukauden tulosteen

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-5/2018

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-5/2018 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-5/2018 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio on talousarviomuutoksen jälkeen 0,43 me ylijäämäinen Viiden kuukauden toteutumiin perustuvan ennusteen mukaan talouden

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-4/2018

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-4/2018 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-4/2018 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio on talousarviomuutoksen jälkeen 0,43 me ylijäämäinen Neljän kuukauden toteutumiin perustuvan ennusteen mukaan talous on

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-10/2018

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-10/2018 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-10/2018 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio on syyskuussa hyväksytyn talousarviomuutoksen jälkeen 3,0 milj. euroa alijäämäinen Kymmenen kuukauden toteutumiin perustuvan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 Väestömäärä vuodenvaihteessa 75 514 Joensuun virallinen väestömäärä vuoden 2015-2016 vaihteessa oli 75 514. Väestömäärä kasvoi 473 henkilöllä (0,6 %) edelliseen vuoden vaihteeseen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2018 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS POSITIIVISELLA URALLA Väestömäärä ylitti 76 000 asukkaan rajan ja oli ennakkotiedon mukaan 76 096. Kasvua 248 henkilöä. Rakentamisessa

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-2/2018

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-2/2018 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-2/2018 Kaupungin talousarvio 0,56 milj. euroa ylijäämäinen, vireillä olevan talousarviomuutoksen mukaan ylijäämä on 0,43 milj. euroa. Kahden kuukauden tulosteen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2018

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2018 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2018 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio on talousarviomuutoksen jälkeen 0,43 me ylijäämäinen Kolmen kuukauden toteutumiin perustuvan ennusteen mukaan talous on toteutumassa kokonaisuutena

Lisätiedot

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2018

OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2018 OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2018 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio on talousarviomuutoksen jälkeen 3,0 milj. euroa alijäämäinen Yhdeksän kuukauden toteutumiin perustuvan ennusteen mukaan talouden ennustetaan toteutuvan

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen

JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS 2018 Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 14.3.2019 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS MYÖNTEISESSÄ VIREESSÄ Väestömäärä kasvoi 510 henkilöllä (+ 0,7 %) ja oli vuoden lopussa 76 577

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.12.2014

Osavuosikatsaus 1.1. 31.12.2014 Osavuosikatsaus 1.1. 214 Myönteinen väestökehitys jatkui Joensuun väestömäärä oli vuoden 214 lopussa väestötietojärjestelmän mukaan 75 88, mikä on 617 henkilöä suurempi kuin asukasluku vuodenvaihteessa

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat 1 Kymenlaakson Liitto Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2012 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT 2017 Kaupunginvaltuuston talousseminaari 8.9.2016 TAUSTATEKIJÖITÄ Kustannustason muutokset 06/2015 06/ 2016 : Maarakennuskustannusindeksi -2,7 % Katujen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,0 milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 218 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT (koko kaupunki) TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon kaupungin merkittävät

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2016

Tammi-huhtikuun tulos 2016 Tammi-huhtikuun tulos 2016 Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 150,1 150,3-0,1

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-huhtikuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2018

Tammi-helmikuun tulos 2018 Tammi-helmikuun tulos 218 Eksote Tammi-helmikuun tulos ja ennuste 218 EKSOTE 218 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. Ennuste Jäsenkuntatuotot 72,6 72,6, 435,3 435,3, Nettotoimintamenot 7, 67,9-2,1 443,5 439,3-4,2

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Talousarvio 2018 taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

Talousarvio 2018 taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Talousarvio 2018 taloussuunnitelma 2018 2020 Kaupunginjohtajan esitys 26.10.2017 KOULUTUSKAUPUNKI JOENSUU ITÄ-SUOMEN KÄRKEEN SIVISTYKSESSÄ, ELINVOIMASSA JA HYVINVOINNISSA KESTÄVÄSTI YHDESSÄ KONSERNISTRATEGIA

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016 Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille Sosiaali- ja

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-7/2018

OSAVUOSIKATSAUS 1-7/2018 OSAVUOSIKATSAUS 1-7/2018 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio on talousarviomuutoksen jälkeen 0,43 me ylijäämäinen Seitsemän kuukauden toteutumiin perustuvan ennusteen mukaan kaupungin tulosennuste on kääntynyt

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 12.4.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 3/2015 TA 2016 Tot 3/2016 % ta:sta Muutos 15-16 Muutos % Tuotot 3 479 15 478 3 601 23,3 122 3,4 Kulut -1 435-7 581-1 628 21,5-193

Lisätiedot

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

tulosalueet 210, 240, 270, 280 tulosalueet 710, 730 tulosalueet 850, 860, 870 ja 880.

tulosalueet 210, 240, 270, 280 tulosalueet 710, 730 tulosalueet 850, 860, 870 ja 880. Kaupunginhallitus 88 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 34 30.03.2015 Vuoden 2014 talousarvion toteutuminen 5251/02.02.02/2015 KH 23.02.2015 88 Talous- ja strategiayksikkö 18.2.2015: Peruskaupungin vuoden 2014

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

VUODEN 2017 TULOSENNUSTE VUODEN 2018 TALOUSNÄKYMÄT, LAADINTAPERIAATTEET JA TALOUSTAVOITTEET

VUODEN 2017 TULOSENNUSTE VUODEN 2018 TALOUSNÄKYMÄT, LAADINTAPERIAATTEET JA TALOUSTAVOITTEET VUODEN 2017 TULOSENNUSTE VUODEN 2018 TALOUSNÄKYMÄT, LAADINTAPERIAATTEET JA TALOUSTAVOITTEET TULOSENNUSTE 2017 Lähtökohtia vuoteen 2017 Koko maan tasolla taloudessa lievää kasvua Kilpailukykysopimus leikkaa

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016

Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016 Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016 Talousarvioon nähden Toimintatulot ylittynevät Toimintamenot ylittynevät Verotulot alittunevat Valtionosuudet ylittynevät Vuosikate toteutunee Tulos heikkenee

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Eksoten tulos tammi-marraskuu ja ennuste 2015 EKSOTE 2015 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 354,4

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos 2017

Tammi-marraskuun tulos 2017 Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2016

Tammi-lokakuun tulos 2016 Tammi-lokakuun tulos Eksote Tammi-lokakuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 376,0 375,7 0,3 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU 2019 Kaupunginhallitus 25.3.2019 Ennuste helmikuu 2019 Helmikuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko vuosi on toteutumassa hyvin lähelle talousarvioon

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

KH Vuoden 2017 talousarvio on 1,0 milj. euroa ylijäämäinen. Peruskaupungin ta lousar vion mukainen alijäämä on 5,7 milj. euroa.

KH Vuoden 2017 talousarvio on 1,0 milj. euroa ylijäämäinen. Peruskaupungin ta lousar vion mukainen alijäämä on 5,7 milj. euroa. Kaupunginhallitus 351 11.09.2017 Vuoden 2017 talousarvion muutos 504/02.02.02/2017 KH 11.09.2017 351 Vuoden 2017 talousarvio on 1,0 milj. euroa ylijäämäinen. Peruskaupungin ta lousar vion mukainen alijäämä

Lisätiedot

Tammikuun tulos E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I

Tammikuun tulos E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I Tammikuun tulos 2018 E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2018* IEKSOTE 2018 Tammikuu Koko vuosi I milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2016

Tammi-maaliskuun tulos 2016 Tammi-maaliskuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-maaliskuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Tammi-syyskuun tulos 2016

Tammi-syyskuun tulos 2016 Tammi-syyskuun tulos Eksote Tammi-syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-syyskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 338,4 338,1 0,2 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot