Kuntasektorin energiansäästösopimusten vuosiraportti 1999

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntasektorin energiansäästösopimusten vuosiraportti 1999"

Transkriptio

1 Kuntasektorin energiansäästösopimusten vuosiraportti

2 2

3 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta, energian tuotanto- ja jakelualaa sekä kuntia edustavat järjestöt allekirjoittivat energiansäästösopimukset marraskuussa Myöhemmin vastaavat sopimukset on tehty kiinteistö- ja rakennusalalle sekä kuorma- ja pakettiautoalalle. Sopimuskäytäntöä on tarkoitus edelleen laajentaa uusille aloille. Energiapolitiikkaa tehdään toimintaympäristössä, jossa on yhteensovitettava talouden kasvu, kestävän kehityksen mukainen ympäristö- ja ilmastopolitiikka sekä energian riittävä saatavuus. Energiansäästösopimukset, joiden tarkoituksena on aktivoida yritysten ja yhteisöjen omaan toimintaympäristöön sopeutettuja kustannustehokkaita toimia, ovat näistä lähtökohdista ensisijaisia ja laajasti käyttöön otettuina myös tehokkaimpia keinoja energiansäästön edistämiseksi. Yhtenä keskeisenä osana sopimuksiin liittyy toimenpiteiden vaikutusten seuranta ja tulosten raportointi. On selvää, että näin laajan järjestelmän käynnistäminen ja potentiaalien kartoitus energiakatselmusten ja analyysien avulla vie oman aikansa. Nyt ollaan siinä vaiheessa, jossa konkreettisten energiansäästötoimien toteuttaminen on päässyt alkuun. Tähän energiansäästösopimuksen vuosiraporttiin on nyt ensimmäistä kertaa koottu keskeiset tiedot energiankäytön kehityksestä säästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä vuonna 1999 sekä sopimusosapuolten raportoimat toimet ja arvioidut energiansäästövaikutukset. Energiansäästösopimusjärjestelmä merkitsee melkoisia voimainponnisteluja sopimuksissa mukana oleville osapuolille. Valtio käyttää noin 20 miljoonaa markkaa vuosittain sopimustoimien edistämiseen ja yritysten ja yhteisöjen panostukset ovat myös varsin mittavia. Kuitenkin merkittävien tulosten kannalta nyt ollaan vasta alkutaipaleella. Toimeenpanossa on edetty oikealla uralla ja saatu kattavuutta. Varsinaisia tuloksiakin alkaa näkyä, mutta todellinen energiansäästösopimusten merkitys ja asema on ratkaisevasti riippuvainen siitä, miten yksittäiset yritykset ja yhteisöt jatkossa panostavat energiansäästöön. Tulokset syntyvät pienistä puroista ja jokainen säästetty kilowattitunti on yhtä tärkeä. Helsingissä joulukuussa 2000 Taisto Turunen ylijohtaja Kauppa- ja teollisuusministeriö 3

4 4

5 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä (Tulokset 1999) 7 1 Johdanto Sopimuksen solmineet kunnat ja kuntayhtymät Sopimusmenettely ja sen toteuttaminen Sopimuksen keskeiset tavoitteet Rakennusten lämmön ja sähkön käytön ominaiskulutukset Kulutusseurannan kattavuus Katselmusten kattavuus 16 2 Kuntien energiankäyttö Rakennusten energiankäyttö Koko Suomi Energiansäästösopimuksen solmineet kunnat ja kuntayhtymät Katu- ja ulkovalaistuksen energiankulutus Ajoneuvojen ja työkoneiden energiankulutus Vesihuollon energiankulutus 29 3 Energiakatselmukset Yleistä energiakatselmuksista Katselmuksissa raportoitu säästöpotentiaali ja energiansäästötoimenpiteet 31 4 Muut toimenpiteet Muut sopimuksen mukaiset toimenpiteet Muu kestävän kehityksen mukainen toiminta Muuta huomioitavaa ESCO-toiminta 37 Liitteet Liite 1 Vertaisanalyysi (ns. benchmarking) -kuvat 38 5

6 6

7 Tiivistelmä Tämä vuosiraportti liittyy kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) sekä kuntien ja kuntayhtymien väliseen sopimukseen energiatehokkuuden edistämiseksi kuntasektorilla. KTM:n ja Suomen Kuntaliiton välinen sopimus energiansäästön edistämisestä allekirjoitettiin Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on sellaisten toimintamallien kehittäminen ja käyttöönotto, että energiatehokkuutta edistävästä toiminnasta tulee vakiintunut osa kunnan toimintaa. Vuoden 1999 lopussa 20 kuntaa ja 3 kuntayhtymää oli solminut energiansäästösopimuksen KTM:n kanssa. Sopimuksen piirissä oli noin 52 milj. rakennuskuutiometriä, joka vastasi noin 39 % koko kuntasektorin rakennuskannasta. Vuosiraportointi toteutettiin vuonna 2000 ensimmäistä kertaa. Raportointi koski sopimuksen vuosina solmineita kuntia ja kuntayhtymiä ja tietoja kysyttiin vuodelta Energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä käytettiin vuonna 1999 rakennusten lämmitykseen yhteensä noin 1,9 TWh energiaa, mistä 94 % tuotettiin kaukolämmöllä. Sähköä käytettiin näissä rakennuksissa yhteensä 0,8 TWh. Kulutusseurannan kattavuus oli sopimuksen solmineiden kuntien julkisissa rakennuksissa keskimäärin 86 % ja asuinrakennuksissa 92 %. Raportoidut lämmön ominaiskulutukset olivat hieman Kuntaliiton tilastoimia keskiarvoja pienemmät, kun taas sähkön ominaiskulutukset olivat samaa suuruusluokkaa tai hieman pienempiä. Energiansäästösopimuksessa mukana olevat kunnat ja kuntayhtymät ovat vuosina katselmoineet yhteensä 10,35 milj. rakennuskuutiometriä, mikä vastaa noin 9 % koko kuntasektorin julkisista rakennuksista. Katselmoitu osuus on 28 % energiansäästösopimuksen piirissä olevista julkisista rakennuksista. Vuoden 1999 loppuun mennessä näiden kuntien ja kuntayhtymien 429 rakennuksessa tehdyissä energiakatselmuksissa on todettu säästöpotentiaalia keskimäärin 14,9 % lämmön kulutuksessa, 7,0 % sähkön kulutuksessa ja 6,0 % veden käytössä. Kaikkiaan säästösopimuksen piirissä olevat kunnat ja kuntayhtymät raportoivat toteuttaneensa 871 yksittäistä energiatehokkuuteen vaikuttanutta toimenpidettä, joiden arvioitu säästövaikutus on lämmön osalta noin 25,5 GWh/a ja sähkön osalta hieman yli 3,2 GWh/a. Jo toteutettujen toimenpiteiden lisäksi kunnat ja kuntayhtymät raportoivat 437 toimenpidettä, joiden osalta toteutuspäätös on jo tehty sekä 487 toimenpidettä, joiden toteutusta harkitaan. Jo toteutettujen, päätettyjen ja harkittavien toimenpiteen säästöpotentiaali on yhteensä lämmön osalta yli 44 GWh/a ja sähkön osalta vähän alle 8 GWh/a. Raportissa todetaan energiakatselmusten ja kulutusseurannan lisäksi myös muita toimenpiteitä, joiden avulla kunnan energiatehokkuutta pyritään edistämään. Tällaisia ovat mm. tiedot energiataseen laadinnasta, energiansäästöön liittyvästä koulutuksesta, hankintojen energiatehokkuudesta ja liittymisistä kuntien ilmastonsuojelukampanjaan sekä kestävän kehityksen paikallisagendatyöhön. Vuosiraportoinnin rakenne on pyritty tekemään sellaiseksi, että sen pohjalta voidaan raportointia laajentaa ja esim. vertaisanalyysi-tyyppiseen (ns. benchmarking) raportointiin 7

8 voidaan liittää uusia kuntia vertailukelpoisesti. Jatkossa voidaan olettaa, että käytössä on laajempi tietoaineisto tilastokelpoiseen analysointiin. Vastaavantyyppiset säästösopimusten vuosiraportit vuodelta 1999 on tuotettu myös teollisuudesta sekä energia-alalta (voimalaitosala, kaukolämpöala ja sähkön siirto- ja jakeluala). 8

9 1 Johdanto Energiansäästösopimusten vuosiraportoinnin tavoitteena on kerätä ja analysoida tietoa energiatehokkuuden kehittymisestä energiansäästösopimuksen solmineissa yrityksissä ja yhteisöissä kuten kunnissa ja kuntayhtymissä. Motiva osallistuu säästösopimusten raportointityöhön yhteistyössä sopimusosapuolten ja keskusjärjestöjen, kuten Suomen Kuntaliiton, kanssa. Motivaan on kehitetty säästösopimusten seurantajärjestelmä. Vuosiraportointi palvelee julkishallintoa, erityisesti kauppa- ja teollisuusministeriötä, energiansäästösopimustoiminnan vaikuttavuuden arvioinnissa ja jatkotoimenpiteiden suunnittelussa. Toisaalta tavoitteena on myös tuottaa kunnille ja kuntayhtymille uudentyyppistä palautetietoa toimialan energiatehokkuudesta ja säästötoimenpiteiden vaikutuksista. Tavoitteena on tuottaa muun muassa vertaisanalyysityyppistä (ns. benchmarking) tietoa, jonka avulla kunnat voivat verrata omaa energiatehokkuuttaan muiden kuntien vastaaviin tietoihin kunnan eri toimialueilla, kuten rakennusten energian käytössä, katuvalaistuksessa jne. Vuosiraportointi toteutettiin vuonna 2000 ensimmäistä kertaa. Tässä raportissa esitetyt tiedot pohjautuvat pääosin energiansäästösopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien raportoimiin tietoihin vuodelta Sopimuksen solmineet kunnat ja kuntayhtymät Vuoden 1999 loppuun mennessä 20 kuntaa ja 3 kuntayhtymää oli solminut energiansäästösopimuksen kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa. Sopimuksen piirissä oli noin 52 milj. rakennuskuutiometriä, joka vastaa noin 39 % koko kuntasektorin rakennuskannasta. Tästä määrästä oli julkisia rakennuksia 37,3 milj. m 3, mikä on noin 33 % kuntien ja kuntayhtymien julkisista rakennuksista. Asuinrakennuksia oli sopimuksen piirissä 14,7 milj. m 3. Suomen asukasluvulla mitattuna vuoden 1999 lopussa 1,39 milj. suomalaista asui energiansäästösopimuksen solmineessa kunnassa, mikä on noin 27 % Suomen asukasluvusta (5,13 milj. asukasta). Kuvassa 1 esitetään kunnat asukasluvun mukaan jaoteltuna. Kuvasta 2 ilmenee myös energiansäästösopimuksen solmineet kunnat. 9

10 Kuntia (kpl) 60 kunnat ess-kunnat Asukasluku (tuhatta asukasta) Kuva 1. Kunnat asukasluvun mukaan jaoteltuna. Suurista kaupungeista energiansäästösopimuksen (ESS) ovat solmineet useat kaupungit. Tavoitteena onkin saada mahdollisimman suuri osuus kuntasektorin energiankäytöstä sopimustoiminnan piiriin. 10

11 Vuoden 1999 loppuun mennessä energiansäästösopimuksen solmineet kunnat (sopimuksen solmimisjärjestyksessä): 1997 Helsinki 1998 Turku Iisalmi Leppävirta Tampere Kitee Jyväskylä Suodenniemi Pomarkku Lavia Honkajoki 1999 Keuruu Rovaniemi Urjala Kajaani Espoo Varkaus Multia Savonlinna Saarijärvi Kuntayhtymät 1998 Oulun seudun ammatillinen koulutuskuntayhtymä (A) 1999 Helsingin yliopistollinen keskussairaala nyk. HUS (B) Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä (C) Kuva 2. Energiansäästösopimuksen solmineet kunnat ja kuntyhtymät vuoden 1999 lopussa. 11

12 1.2 Sopimusmenettely ja sen toteuttaminen Sopimus ja energiankäytön tilanneselvitys Kuntien ja kauppa- ja teollisuusministeriön väliseen energiansäästösopimukseen sisältyy kiinteästi energiankäytön tilanneselvitys, jossa kunta kartoittaa energiankäyttönsä nykytilan ja lähihistorian sekä nimeää energiavastuuhenkilön. Kunnanhallitus käsittelee ja hyväksyy sopimuksen, joka lähetetään KTM:lle Suomen Kuntaliiton kautta. Sopimuksen keskeiset tavoitteet kuvataan kohdassa 1.3. Energiansäästösuunnitelma eli energiankäytön tehostamissuunnitelma Sopimuksessa todetaan, että kunta laatii vuoden kuluessa allekirjoituksesta energiansäästösuunnitelman eli energiankäytön tehostamissuunnitelman. Tilanne Vuoden 1999 loppuun mennessä oli laadittu vasta kaksi tehostamissuunnitelmaa. Tehostamissuunnitelmia on laadittu selvästi ennalta suunniteltua hitaammin. Tehostamissuunnitelmien laatimiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota jatkossa. Suunnitelman tekemistä hidasti alussa mallisuunnitelman puuttuminen. Malli tehostamissuunnitelmalle valmistui syksyllä 1999, mikä helpottanee tilannetta jatkossa. Lisäksi varsinkin suurissa kaupungeissa suunnitelman työstäminen vaatii kuitenkin ennakoitua enemmän aikaa. Vuoden 2000 aikana 13 kuntaa tai kuntayhtymää on ilmoittanut tekevänsä tehostamissuunnitelman. Näissä kunnissa ja kuntayhtymissä tehostamissuunnitelman toteutumista tulee kunnan ilmoituksen mukaan seuraamaan tyypillisimmin energiayhdyshenkilö tai työryhmä. Jo tehostamissuunnitelman laatineissa kahdessa kunnassa suunnitelman toteutumista seuraa työryhmä. Vuosittainen raportointi Kunta raportoi vuosittain energiankäytöstä sekä toteutetuista tehostamistoimenpiteistä Kuntaliitolle. Tässä raportissa jatkossa esitettävät tulokset perustuvat keskeisiltä osin näihin kuntien vuodelta 1999 raportoimiin tietoihin. Tilanne Yhtä sopimusosapuolta lukuun ottamatta kaikki sopimuksen piirissä vuoden 1999 lopussa olleet kunnat ja kuntayhtymät ovat palauttaneet sopimuksen mukaisen vuosiraportoinnin. Raportoitujen tietojen sisältö ja laajuus kuitenkin vaihtelevat kunnittain, mikä näkyy mm. vertaisanalyysikuvissa (ns. benchmarking) puuttuvina tietoina. 12

13 1.3 Sopimuksen keskeiset tavoitteet Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on sellaisten toimintamallien kehittäminen ja käyttöönotto, että energiatehokkuutta edistävästä toiminnasta tulee vakiintunut osa kunnan toimintaa. Määrällisiä tavoitteita sopimuksessa asetetaan mm. lämmön ja sähkön käytön tehostamiselle (esimerkiksi rakennusten lämmön ja sähkön ominaiskulutuksille) sekä energiakatselmusten toteuttamiselle. Niin ikään asetetaan määrällinen tavoite kuukausittaisen kulutusseurannan kattavuudelle Rakennusten lämmön ja sähkön käytön ominaiskulutukset Rakennusten lämmön käytön ominaiskulutukset tavoite Kunnan oman rakennuskannan (julkiset ja asuinrakennukset) lämmön ominaiskulutuksille on KTM:n ja kuntien välisessä esimerkkisopimuksessa asetettu seuraavat tavoitteet: Lämmön ominaiskulutuksen muutos Kunnan oma rakennuskanta - vertailuvuosi % -15 % -18 % - vertailuvuosi % -8 % -11 % Tilanne Kuntien käyttämä vertailuvuosi vaihtelee eri kunnissa johtuen sopimuksen solmimisajankohdasta ja tuolloin käytettävissä olevista tiedoista. Sopimustietojen perusteella keskimääräinen tavoite lämmön ominaiskulutuksen muutokselle vuoteen 2000 mennessä on -4,6 % (vaihteluväli -1-8 %), kun vertailuvuotena on käytetty kuntien ilmoittamaa vertailuvuotta (tyypillisesti ). Vastaavasti vuodelle 2005, on keskimääräinen muutostavoite -7,3 % (vaihteluväli %) ja vuodelle 2010 keskimäärin -10,4 % (vaihteluväli %). Rakennusten sähkön käytön ominaiskulutukset tavoite Rakennusten sähkönkäytön osalta KTM:n ja kuntien väliseen esimerkkisopimukseen on kirjattu tavoitteeksi ominaiskulutuksen kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun ennen vuotta

14 Tilanne Kolme sopimusosapuolta on asettanut tavoitteekseen sähkön ominaiskulutuksen pysäyttämisen vuoteen 2005, muut seitsemäntoista sopimusosapuolta ovat esimerkkisopimuksen mukaisesti asettaneet tavoitteekseen kasvun pysäyttämisen ja kääntämisen laskuun ennen em. vuotta Kulutusseurannan kattavuus Kulutusseurannan kattavuus tavoite KTM:n ja kuntien välisessä esimerkkisopimuksessa tavoitteeksi on asetettu, että 90 % kiinteistöistä ja 70 % muusta kulutuksesta on kuukausittaisen kulutusseurannan piirissä vuoden 2000 loppuun mennessä. 1 Yksittäisen kunnan asettamille tavoitteille on annettu mahdollisuus sopimuksessa vaihdella johtuen kunnan omista lähtökohdista. Käytännössä kahta sopimusosapuolta lukuun ottamatta kaikkien kuntien tavoitteina on kuitenkin edellä mainitut tavoitteet. Kahden sopimusosapuolen tavoitteiksi on asetettu, että 100 % kiinteistöistä on kuukausittaisen kulutusseurannan piirissä. Tilanne Vuoden 1999 lopussa oli tilanne säästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä kulutusseurannan osalta seuraava: Rakennukset Julkisten rakennusten kulutusseurannan kattavuus oli sopimuksen solmineiden kuntien rakennuskannassa keskimäärin noin 86 % vuoden 1999 lopussa, kuva 3. Asuinrakennusten kulutusseurannan kattavuus oli sopimuksen solmineiden kuntien rakennuskannassa keskimäärin noin 92 % vuoden 1999 lopussa, kuva 4. Kaksi sopimusosapuolta ei ilmoittanut kulutusseurannan tilannetta. Kahdessa kunnassa ja kahdessa kuntayhtymässä kaikki julkiset rakennukset ovat 100 %:sti kuukausittaisessa lämmön kulutusseurannassa. Näistä kahdessa kunnassa ja yhdessä kuntayhtymässä myös sähkön ja veden kulutus on 100 %:sti kulutusseurannan piirissä. Kuntaliiton vuonna 1998 tekemän selvityksen mukaan yli asukkaan kunnissa kulutusseurannan piirissä on arviolta yli 50 % rakennusten lämmön kulutuksesta. Sen sijaan rakennusten sähkön ja veden kulutuksen seuranta on vähäisempää. 2 1 KTM:n ja Suomen Kuntaliiton välisessä yhteistoimintasopimuksessa on tavoitteeksi asetettu, että 80 % kuntien julkisista kiinteistöistä saadaan kulutustilastoinnin piiriin vuoteen 2010 mennessä. 2 Lämmön, sähkön ja veden kulutusseurannan tilanne kunnissa. Suomen Kuntaliitto

15 Kulutusseurannan kattavuus % Tilavuuksilla painotettu keskiarvo 86 % Lämmitys Sähkö Vesi Kunnat ja kuntayhtymät Kuva 3. Kulutusseurannan kattavuus energiansäästösopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien julkisissa rakennuksissa. * Tilavuuksilla painotettu keskiarvo 92 % 80 Kulutusseurannan kattavuus, % Lämmitys Sähkö Vesi Kunnat ja kuntayhtymät Kuva 4. Kulutusseurannan kattavuus energiansäästösopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien asuinrakennuksissa. * * Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta

16 Muut kuin rakennukset Sopimusosapuolista 11 ilmoitti lisäksi tiedon muun kulutusseurannan kattavuudesta. Näiden perusteella muun kulutusseurannan keskimääräinen kattavuus on 69 % vaihdellen 0 %:sta 100 %:iin, mikä on jo lähes tavoitteen mukainen. Tavoitteeksihan on asetettu 70 % vuoden 2000 loppuun mennessä Katselmusten kattavuus Katselmusten kattavuus tavoite KTM:n ja kuntien välisessä esimerkkisopimuksessa tavoitteeksi on asetettu, että 80 % kunnan julkisista rakennuksista on katselmoitu vuoden 2005 loppuun mennessä. Välitavoitteena on saada 50 % kiinteistöistä katselmoiduiksi vuoden 2002 loppuun mennessä. 3 Yksittäisen kunnan asettamat tavoitteet voivat periaatteessa vaihdella johtuen kunnan omista lähtökohdista. Käytännössä kolmea sopimusosapuolta lukuun ottamatta kaikkien kuntien tavoitteina on kuitenkin edellä mainitut tavoitteet. Kahden sopimusosapuolen tavoitteiksi on asetettu, että % kiinteistöistä on katselmoitu vuoden 2005 loppuun mennessä. Yhden sopimusosapuolen tavoitteena on katselmoida 70 % kiinteistöistä vuoden 2005 loppuun mennessä. Vuoteen 2002 asetetut välitavoitteet ovat yhdenmukaisia vuoden 2005 tavoitteiden kanssa. Tilanne Energiansäästösopimusten piirissä on 33 % (37,3 milj. m 3 ) koko kuntasektorin julkisista rakennuksista (112 milj. m 3 ) (kuva 5, vasen pylväs). Koko kuntasektorin julkisista rakennuksista oli katselmoitu vuoden 1999 loppuun mennessä 30 % (33,5 milj. m 3 ), josta 9 % (10,4 milj. m 3 ) energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä (kuva 5, oikea pylväs). 3 KTM:n ja Suomen Kuntaliiton välisessä yhteistoimintasopimuksessa on tavoitteeksi asetettu, että 80 % kuntien julkisista kiinteistöistä saadaan katselmoitua vuoteen 2010 mennessä. Välitavoitteena on saada 50 % kiinteistöistä katselmoiduksi vuoden 2002 loppuun mennessä. 16

17 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 67 % 70 % 50 % 40 % 30 % 20 % 33 % 21 % 10 % 0 % 9 % Rakennuskanta Katselmointitilanne Ei katselmoidut kuntasektorin rakennukset Muiden kuin ESS-kuntien ja -kuntayhtymien katselmoidut julkiset rakennukset ESS-kuntien ja -kuntayhtymien katselmoidut julkiset rakennukset Muiden kuin ESS-kuntien ja -kuntayhtymien julkiset rakennukset ESS-kuntien ja -kuntayhtymien julkiset rakennukset Kuva 5. Kuntasektorin julkisista rakennuksista energiansäästösopimuksen (ESS) piirissä oleva osuus ja katselmointitilanne. Katselmoitu osuus (10,35 milj. m 3 ) on 28 % energiansäästösopimuksen piirissä olevista julkisista rakennuksista (37,3 milj.m 3 ). Katselmusten kattavuus sopimusosapuolittain ilmenee kuvasta 6. On huomattava että prosenttiluku ei kuitenkaan kuvaa toteutettujen katselmusten määrää, koska kuntien rakennuskanta vaihtelee suuresti. Suuressa kunnassa katselmointiprosentti voi olla suhteellisen alhainen, vaikka kunnassa on katselmoitu merkittävä määrä rakennuksia. Tämä käy ilmi esimerkiksi kuvasta 7. Tuloksia katselmuksissa raportoiduista säästöpotentiaaleista ja energiansäästötoimenpiteistä esitetään luvussa 3. 17

18 Kiinteistökannasta katselmoitu % Tavoite v loppuun mennessä Tavoite v loppuun mennessä Keskimääräinen tilavuuksilla painotettu katselmointiprosentti 28 % Kunnat ja kuntayhtymät Kuva 6. Katselmustoiminnan kattavuus energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. * 18 9,4 % 17 0,2 % 11 0,7 % 10 5,4 % 9 1,3 % 7 3,4 % 19 2,5 % 20 3,1 % 1 39,3 % 5 23,7 % 3 1,1 % 2 9,9 % Kuva 7 Katselmoidut julkiset rakennukset säästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. Prosenttiluku kuvaa kunkin kunnan ja kuntayhtymän katselmoitujen julkisten rakennusten suhdetta säästösopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettuun julkisten rakennusten määrään (10,35 milj.m 3 ). Punainen numero on kuntia ja kuntayhtymiä kuvaava tunnusluku.* * Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta

19 Kuvassa 8 esitetään katselmoidun energiankäytön osuus koko kuntasektorin energiankäytöstä. 100 % 90 % 80 % 70 % 65 % 60 % 77 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 27 % 8 % Lämpö 17 % 6 % Sähkö Ei katselmoidut julkiset rakennukset Muiden kuin ESS-kuntien ja kuntayhtymien katselmoidut julkiset rakennukset ESS-kuntien ja kuntayhtymien katselmoidut julkiset rakennukset Kuva 8. Katselmoidun energiankäytön osuus koko kuntasektorin energiankäytöstä. ESS = energiansäästösopimuksen solmineet kunnat ja kuntayhtymät. 19

20 2 Kuntien energiankäyttö Kuntien ja kuntayhtymien rakennusten tilojen ja käyttöveden lämmityksen energiankulutus vuonna 1998 oli yhteensä 4,8 TWh ja sähkön kulutus 2,6 TWh. Sähkölämmityksen sekä muun toiminnan arvioitu sähkönkäyttö on vähennetty sähkön kokonaiskulutuksesta Rakennusten energiankäyttö Koko Suomi Rakennuskanta Kuntien ja kuntayhtymien rakennuskanta on Suomen Kuntaliiton vuoden 2000, vielä luonnosvaiheessa olevan selvityksen mukaan yhteensä noin 133,8 milj. m 3. Tämä luku sisältää sekä julkiset rakennukset 112,0 milj. m 3 että asuinrakennukset 21,7 milj. m 3. On huomattava, että rakennuskantatiedot saattavat vielä muuttua merkittävästikin selvityksen edistyessä. Erityisesti tiedot kuntien omistuksessa olevista asuinrakennuksista ja muista yhtiömuotoisista rakennuksista tulevat täsmentymään. 5 Suurin yksittäinen rakennusryhmä on koulut, mikä vastaa 33 % koko kuntasektorin rakennuskannasta ja 40 % julkisista rakennuksista. Kuvassa 9 esitetään kuntien ja kuntayhtymien rakennuskannan jakaantuminen. 30,2 milj m 3 23 % 21,8 milj m 3 16 % 21,8 milj m 3 16 % 44,7 milj m 3 33 % 7,9 milj m 3 6 % 7,4 milj m 3 6 % Asuinrakennukset Hoitorak. (sis.päiväkodit) Toimistot Kokoontumisrak. (sis- jää- ja uimahallit) Koulut Muut (sis. Varastot, liikenteen rak.) Kuva 9. Kuntien ja kuntayhtymien rakennuskanta (yhteensä 133,8 milj. m 3 ). 4 5 Lähde: Jyrki Pohjolainen: Palvelujen energiatilastoinnin kehittäminen. Tilastokeskus katsauksia 2000/4. Kuntien rakennuskanta rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan. Suomen Kuntaliitto. Luonnos

21 Rakennuskannan energiankulutus Kuntaliiton kunnista keräämien kulutustietojen (7 300 julkista rakennusta, asuinrakennusta) perusteella rakennusten energiankulutus oli kunnissa ja kuntayhtymissä vuonna 1999 keskimäärin seuraava. 6 Lämpö - julkiset rakennukset 46,4 kwh/m 3 - asuinrakennukset 63,3 kwh/m 3 Sähkö - julkiset rakennukset 16,4 kwh/m 3 - asuinrakennukset 11,2 kwh/m 3 (tarkoittaa ns. kiinteistösähköä) Vesi - julkiset rakennukset 148 litraa/m 3 - asuinrakennukset 415 litraa/m 3 Rakennusten lämmön ja sähkön ominaiskulutuksen kehittyminen esitetään kuvassa 10a ja 10b ,2 45,4 46,2 45,3 47,0 46,4 Ominaiskulutus kwh/m Kuva 10a. Lämmön ominaiskulutus. Lähde: Kuntien omien rakennusten lämmön, sähkön ja veden kulutus Suomen Kuntaliiton raportti. 6 Lähde: Kuntien omien rakennusten lämmön, sähkön ja veden kulutus Suomen Kuntaliiton raportti. 21

22 Ominaiskulutus kwh/m ,3 14,8 14,8 15,3 16,3 16, Kuva 10b. Sähkön ominaiskulutus. Lähde: Kuntien omien rakennusten lämmön, sähkön ja veden kulutus Suomen Kuntaliiton raportti. 22

23 2.1.2 Energiansäästösopimuksen solmineet kunnat ja kuntayhtymät Säästösopimusosapuolien raportoimien tietojen perusteella kulutusseurannassa oleva rakennuskanta (yht. 45 milj. m 3 ) jakaantuu eri rakennustyyppeihin kuvan 11 mukaisesti. Näissä kunnissa ja kuntayhtymissä oleva rakennuskanta on yhteensä 52 milj. m % 30 % 27 % 14 % Asuinrak. yhteensä Hoitorak. yhteensä Toimistot yhteensä Kokoontumisrak. yhteensä Koulut yhteensä Muut yhteensä 11 % 4 % Kuva 11. Energiansäästösopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien rakennuskanta. Lämpö Energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä käytettiin vuonna 1999 rakennusten lämmitykseen yhteensä 1,9 TWh energiaa. Lämpö tuotettiin eri polttoaineilla kuvan 12 mukaisesti. 23

24 Kevyt polttoöljy 4,5 % Sähkölämmitys 1,6 % Halot 0,1 % Raskas polttoöljy 0,1 % Maakaasu 0,1 % Kaukolämpö 93,6 % Kaukolämpö Sähkölämmitys Kevyt polttoöljy Halot Raskas polttoöljy Maakaasu Kuva 12. Rakennusten lämmitysenergiamuodon jakaantuminen energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. Lämmön ominaiskulutukset julkisille rakennuksille ja asuinrakennuksille rakennustyypeittäin esitetään kuvassa 13. Lämmön ominaiskulutukset eri rakennustyypeissä olivat energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä hieman Kuntaliiton tilastoimia keskiarvoja pienemmät. 24

25 Ominaiskulutus, kwh/m Asuinrakennukset Hoitorakennukset Toimistot Kokoontumisrakennukset Koulut Lämpö Muut Sähkö Kuva 13. Eri rakennustyyppien lämmön ja sähkön ominaiskulutukset energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. Sähkö Sähköä käytettiin säästösopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien kulutusseurannassa olevissa rakennuksissa yhteensä 0,7 TWh. Kun oletetaan, että kulutusseurannan ulkopuolella olevan rakennuskannan sähkönkulutus vastaa keskimääräistä kulutusseurannassa olevaa sähkönkulutusta, arvioidaan säästösopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien rakennuksissa käytetyn sähköä yhteensä noin 0,8 TWh. Sähkönkulutusluvut eivät sisällä sähkölämmitystä. Sähkön ominaiskulutukset julkisille rakennuksille ja asuinrakennuksille rakennustyypeittäin esitetään myös kuvassa 13. Sähkön ominaiskulutukset eri rakennustyypeissä olivat energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä samaa suuruusluokkaa tai hieman pienempiä kuin Kuntaliiton tilastoimat keskiarvot. Säästösopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien julkisten rakennusten energiankäytön osuus kuntasektorin kaikista julkisista rakennuksista esitetään kuvassa 14. On huomattava, että sähkönkulutuksen valtakunnallisessa tilastoinnissa on puutteita ja epävarmuustekijöitä, jotka osaltaan selittänevät kuvassa 14 esitettyä lämmön ja sähkönkulutuksen eroa. 25

26 100 % 90 % Kuntasektorin palvelurakennusten energiankäyttö 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 60 % 40 % 69 % 31 % 0 % Lämpö Sähkö Muiden kuin ESS-kuntien ja kuntayhtymien julkiset rakennukset ESS-kuntien ja kuntayhtymien julkiset rakennukset Kuva 14. Energiansäästösopimuksen (ESS) solmineiden kuntien ja kuntayhtymien julkisten rakennusten energiankäytön osuus kuntasektorin kaikista julkisista rakennuksista. 2.2 Katu- ja ulkovalaistuksen energiankulutus Neljätoista säästösopimuksen solminutta kuntaa raportoi katu- ja ulkovalaistuksen energiankulutustietoja. Vuoden 1999 aikana näissä kunnissa käytettiin ulkovalaistukseen yhteensä 150,4 GWh sähköä. Katu- ja ulkovalaistuksen energiankulutusta voidaan suhteuttaa joko valaistuihin katukilometreihin tai valaisinpisteiden lukumäärään. 11 kuntaa ilmoitti valaistut katukilometrit ja kahdeksan kuntaa ilmoitti valaisinpisteiden lukumäärät. Neljä kuntaa ilmoitti sekä katukilometrit että valaisinpisteiden lukumäärät. Energiankulutus valaistua katukilometriä kohden vaihteli 8 31 MWh/km ja valaisinpistettä kohden 0,33 0,82 MWh/valaisinpiste (kuvat 15 ja 16). Tunnusluku valaisinpiste/katukilometri vaihteli välillä Tunnuslukuja tarkasteltaessa on huomattava, että kunnat poikkeavat toisistaan mm. pinta-alan, asemakaavan, keskusta/taajamarakenteen ja katuverkoston osalta. 26

27 35,0 30,0 25,0 MWh/km 20,0 15,0 10,0 5,0 0, Kunnat ja kuntayhtymät Kuva 15. Energiankulutus katukilometriä kohden (MWh/km) energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. * 1,00 0,90 0,80 0,70 MWh/valaisinpiste 0,60 0,50 0,40 0,30 0,20 0,10 0, Kunnat ja kuntayhtymät Kuva 16. Energiankulutus valaisinpistettä kohden (MWh/valaisinpiste) energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. * * Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta

28 2.3 Ajoneuvojen ja työkoneiden energiankulutus Neljäntoista säästösopimuksen solmineen kunnan vuoden 1999 raportointitietojen perusteella kunnan/kuntayhtymän ajoneuvoissa ja työkoneissa käytettiin yhteensä 1,3 milj. litraa bensiiniä ja 6,2 milj. litraa dieselöljyä. Tämä on siis niin sanottu varikon ajoneuvojen energiankulutus. Keskimäärin raportoitu henkilöautojen polttoaineen ominaiskulutus oli 9,1 l/100 km ja kuorma-autojen ominaiskulutus 31,8 l/100 km (kuvat 17 ja 18) Keskiarvo 9,1 l/100 km l/100 km Kunnat ja kuntayhtymät Kuva 17. Henkilöautojen polttoaineen kulutus (l/100 km ) energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. * * Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta

29 Keskiarvo 31,8 l/100 km 30 l/100 km Kunnat ja kuntayhtymät Kuva 18. Kuorma-autojen polttoaineen kulutus (l/100 km) energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. * 2.4 Vesihuollon energiankulutus Kahta kuntaa lukuun ottamatta kaikki kunnat ilmoittivat vesihuollon, pumppaamoiden ja jätevesilaitosten kokonaisenergian kulutuksen. Näiden viidentoista kunnan yhteenlaskettu energiankulutus vesihuoltoon oli vajaa 4 GWh. Raportointitietojen perusteella vesihuollon energiankulutus oli vuodessa keskimäärin 94,1 kwh asukasta kohti laskettuna (kuva 19). * Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta

30 kwh/asukas Keskiarvo 94,1 kwh/asukas Kunnat ja kuntayhtymät Kuva 19. Vesihuollon energiankulutus (kwh/asukas) energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. * * Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta

31 3 Energiakatselmukset 3.1 Yleistä energiakatselmuksista Tämän luvun kolme tulokset ja tehdyt johtopäätökset perustuvat kiinteistökohtaisiin palautetietoihin, joissa tiedusteltiin energiakatselmuksissa todettujen toimenpiteiden toteuttamista. Kysely kohdistui siis jo katselmoituihin kohteisiin. Raportointia varten lähetettiin kaikille säästösopimuksen solmineille kunnille ja kuntayhtymille esitäytetyt lomakkeet niistä 429 katselmuskohteesta, jotka oli raportoitu ja TEkeskuksista Motivaan toimitettu vuoden 1999 loppuun mennessä. Nämä 429 kohdetta vastaa noin 8,77 milj. m 3. Tämä on hieman pienempi kuin kuntien ja kuntayhtymien ilmoittama katselmoitu rakennuskanta (10,35 milj. m 3 ). Eroa selittää se, että kaikkia raportoituja katselmuskohteita ei oltu vielä vuoden 1999 loppuun mennessä lähetetty TE-keskuksiin ja/tai toimitettu sieltä Motivaan. Sekä energiankulutuksen seurantatiedot että toimenpiteiden toteutumista koskevat tiedot saatiin 329 kohteesta, mikä vastaa 6,3 milj. m 3. Lisäksi oli muutamia kohteita, joista ei saatu täydellisesti raportoituja tietoja eli joko energiankulutustiedot tai katselmusten toteumatiedot olivat puutteellisia. Vuoden 1999 aikana oli energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä katselmoitu yhteensä 1,9 milj. rakennuskuutiometriä. 3.2 Katselmuksissa raportoitu säästöpotentiaali ja energiansäästötoimenpiteet Edellä mainittujen säästösopimuskuntien ja kuntayhtymien 429 katselmuskohteessa on todettu säästöpotentiaalia keskimäärin 14,9 % lämmön kulutuksessa, 7,0 % sähkön kulutuksessa ja 6,0 % veden käytössä. Säästöpotentiaali on hieman pienempi kuin kuntasektorin energiakatselmuksissa keskimäärin. 7 Näiden 429 katselmuskohteen lämmönkäyttö katselmusvuonna oli yhteensä 407 GWh/a, sähkön käyttö 145 GWh/a ja veden kulutus 1,55 milj. m 3. Taulukkoon 1 on koottu yhteenveto sopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien raportoimista energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavista toimenpiteistä ja niiden toteutumisesta katselmoiduissa kiinteistöissä vuoden 1999 lopussa. On huomattava, että investointien ja säästövaikutusten lukuarvot ovat katselmoijan raportoinnissaan laskemia ja arvioimia, ei siis toteutuneita investointikustannuksia tai mitattuja kulutusmuutoksia. 7 Energiakatselmustoiminnan tilannekatsaus Motivan julkaisu 1/2000: Kuntasektorin raportoidun kohteen säästöpotentiaali 16,4 % lämmön kulutuksessa, 7,6 % sähkön kulutuksessa ja 8,3 % veden käytössä. 31

32 Taulukko 1. Yhteenveto energiansäästösopimuksen solmineiden kuntien ja kuntayhtymien raportoimista energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavista toimenpiteistä ja niiden toteutumisesta katselmoiduissa kiinteistöissä vuoden 1999 lopussa. Toimenpiteet Investointi Säästövaikutus Toimenpiteiden milj. mk Lämpö Sähkö Vesi lukumäärä GWh/a GWh/a 1000 m 3 /a kpl Toteutetut toimenpiteet 10,0 25,5 3,2 50,5 871 Päätetyt toimenpiteet 2,9 7,9 1,9 9,3 437 Toteutetut ja päätetyt toimenpiteet yhteensä 12,9 33,4 5,1 46, Harkittavat toimenpiteet 7,8 11,0 2,5 20,4 487 Toteutetut, päätetyt ja harkittavat toimenpiteet yhteensä 20,7 44,4 7,6 66, Toimenpiteet, joita ei toteuteta 4,4 5,5 0,6 4,6 197 Toimenpiteet, joista ei ole tietoa 4,9 11,0 1,2 12,3 264 Kaikki yht. 30,1 60,8 9,4 97, Taulukosta voidaan todeta, että katselmuksissa toteutetuiksi raportoitujen toimenpiteiden säästövaikutus oli lämmössä yhteensä 25,5 GWh/a (n. 6 % kohteiden lämpöenergiankäytöstä), sähkössä 3,2 GWh/a (n. 2 % kohteiden sähkönkäytöstä) ja veden osalta n m 3 (n. 3 % kohteiden veden kulutuksesta). Vastaavasti jo päätettyjen toimenpiteiden säästöpotentiaali oli lämmössä 7,9 GWh/a (n. 2 %), sähkössä 1,9 GWh/a (n. 1 %) ja vedessä n m 3 (alle 1 %). Keskimääräinen investointi toteutetuille ja päätetyille investoinneille oli yhteensä alle mk toimenpidettä kohti, kun se harkittavien toimenpiteiden osalta oli yli mk ja ei toteutettavaksi ilmoitettujen osalta yli mk. Toteutettujen ja päätettyjen toimenpitei- 32

33 den keskimääräinen takaisinmaksuaika oli hieman yli yksi vuosi. Harkittaviksi ilmoitettujen toimenpiteiden takaisinmaksuaika oli keskimäärin jonkin verran alle kolme vuotta ja ei toteutetuiksi ilmoitettujen toimenpiteiden keskimäärin yli neljä vuotta. Ei toteutettavat investoinnit ovat tyypillisesti takaisinmaksuajaltaan yli kolme vuotta tai ne eivät ole muista syistä sillä hetkellä toteuttamiskelpoisia. Investointeja jätetään tässä vaiheessa toteuttamatta myös mikäli rakennus on lähivuosina tarkoitus peruskorjata. Kuva 20 havainnollistaa taulukossa 1 esitettyjen energiankäytön tehostamistoimenpiteiden prosentuaalisia vaikutuksia ko. kohteiden lämmön, sähkön ja veden kulutukseen. Toteutetuilla toimenpiteillä on siis jo laskennallinen vaikutus rakennusten energiankäyttöön sen sijaan päätetty toteuttaa ja toteutusta harkitaan -osuudet ovat vielä toteutumatonta säästöpotentiaalia. 12 % Säästöpotentiaali katselmuskohteiden lämmön, sähkön ja veden kulutuksesta % 10 % 8 % 6 % 4 % 2 % 2,7 % 1,9 % 6,3 % 1,8 % 1,3 % 2,2 % 1,3 % 0,6 % 3,3 % 0 % Lämpö Sähkö Vesi Toteutettu Päätetty toteuttaa Toteutusta harkitaan Kuva 20. Raportoitujen energiankäytön tehostamistoimenpiteiden säästöpotentiaali ja vaikutukset katselmoitujen kiinteistöjen energiankäyttöön energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. Kuvassa 21 esitetään energiakatselmuksissa todettujen energiankäytön tehostamistoimenpiteiden toteutuminen prosentuaalisesti. Kuvaan on koottu samalla jaottelulla myös investointien ja toimenpiteiden lukumäärän toteutumisaste. Esimerkiksi kuvasta nähdään, että katselmuksissa esitettyjen toimenpiteiden säästöpotentiaalista on vuoden 1999 loppuun mennessä lämpöenergian osalta toteutettu yli 40 %, sähköenergian osalta lähes 35 % ja veden kulutuksen osalta noin 50 %. Näiden säästötoimenpiteiden osuus katselmushetken tietojen perusteella arvioidusta kaikkien säästötoimenpideehdotusten yhteisestä investointitarpeesta (30,1 milj. mk) on ollut n. 30 %. Kuvasta nähdään myös, että toimenpiteitä, joita ei toteuteta, on ilmoitettu energian ja veden käytön osalta ole- 33

34 van alle 10 % (lämpö 9 %, sähkö 6 % ja vesi 5 %), kun taas investoinneista nämä ei toteutettavat toimenpiteet edustavat noin 15 %. Katselmuksissa ehdotettujen toimenpiteiden keskimääräinen toteutuma % 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 18 % 9 % 18 % 13 % 42 % 13 % 6 % 27 % 20 % 34 % 16 % 5 % 21 % 10 % 52 % 13 % 12 % 15 % 26 % 10 % 33 % 9 % 22 % 19 % 39 % Lämpö Sähkö Vesi Investointi Toimenpiteiden lukumäärä Ei tietoa Ei toteuteta Toteutusta harkitaan Päätetty toteuttaa Toteutettu Kuva 21. Energiakatselmuksissa todettujen energiankäytön tehostamistoimenpiteiden toteutumatiedot keskimäärin energian ja veden käytön, investointien sekä toimenpiteiden lukumäärän osalta energiansäästösopimuksen solmineissa kunnissa ja kuntayhtymissä. 34

35 4 Muut toimenpiteet 4.1 Muut sopimuksen mukaiset toimenpiteet Energiakatselmusten ja kulutusseurannan lisäksi energiansäästösopimuksessa mainitaan myös muita toimenpiteitä, joiden avulla kunnan energiatehokkuutta pyritään edistämään. Muusta toiminnasta raportoidut tiedot vaihtelevat laajuuden, tarkkuuden ja esitystavan suhteen. Energiataseen laadinta Neljä säästösopimuskuntaa on raportoinnissaan ilmoittanut laatineensa kunnan energiataseen, joka käsittää joko koko kunnan alueen taseen tai rakennuskantaa käsittävän taseen. Rakennusten energiansäästöön liittyvä koulutus Raportoitujen tietojen perusteella 11 kuntaa ja kaksi kuntayhtymää on järjestänyt vuoden 1999 aikana energiansäästöä koskevaa koulutusta. Lämpö-, sähkö- ja vesikustannusten erittely vuokrissa Neljä kuntaa ja yksi kuntayhtymä erittelee lämpö-, sähkö- ja vesikustannuksensa vuokrissa. Hankintojen energiatehokkuus Seitsemän kuntaa ja yksi kuntayhtymä ilmoittaa tehneensä tärkeimpien hankintojen yhteydessä energiavaikutusten arvioinnin. Edellä mainituista kahdessa kunnassa ja lisäksi yhdessä muussa kunnassa on olemassa hankintaohjeet. Jatkossa hankintojen energiatehokkuutta käsitteleviä kysymyksiä tullaan vuosiraportoinnissa täsmentämään siten, että kysymys kohdistuu kauppa- ja teollisuusministeriön suosituksiin julkisten hankintojen energiatehokkuudesta. Taulukossa 2 esitetään kunta- ja kuntayhtymäkohtainen yhteenveto muista sopimuksen mukaisista toimenpiteistä. 35

36 Taulukko 2. Yhteenveto energiansäästösopimuksen mukaisista muista toimenpiteistä ja liittymistilanne ilmastonsuojelukampanjaan ja paikallisagendaan. Energiatase Sopimusosapuoli Energiansäästökoulutusta Lämpö, sähkö ja vesi eritelty vuokrissa Hankintoja tehtäessä energiavaikutusten arviointi Hankintaohjeet Mukana Kuntien Ilmastokampanjassa Paikallisagendatyö käynnissä 1 X X X X 2 X X X X X X X 3 X X X 4 5 X X X X X 6 X X 7 X X X 8 9 X X 10 X X X X 13 X X X X X 14 X X X X X 17 X 18 X 19 X X 20 X 4.2 Muu kestävän kehityksen mukainen toiminta Energiansäästösopimus, kuntien ilmastonsuojelukampanja ja kestävän kehityksen paikallisagendatyö (Paikallisagenda 21) tukevat toisiaan. Ilmastonsuojelukampanja Energiansäästösopimuskunnista viisi on liittynyt myös kuntien ilmastonsuojelukampanjaan. Näistä kolme kuntaa ilmoitti yhteyshenkilön ja liittymisvuoden. Lisäksi yksi kunta suunnittelee liittymistä ilmastonsuojelukampanjaan. Paikallisagendatyö Seitsemässä energiansäästösopimuskunnassa on käynnissä paikallisagendatyö. Näistä kaikki kunnat ilmoittivat yhteyshenkilön ja liittymisvuoden, joka vaihteli vuosien välillä lukuun ottamatta Helsinkiä, joka aloitti paikallisagendatyön jo vuonna Mikään kunta ei ilmoittanut suunnittelevansa paikallisagendatyön käynnnistämistä. Taulukosta 2 ilmenee myös kuntien ja kuntayhtymien liittymistilanne ilmastonsuojelukampanjaan ja paikallisagendaan. 36

37 4.3 Muuta huomioitavaa ESCO-toiminta Kuntien energiansäästöinvestointien toteutukselle on voitu todeta kaksi taloudellista estettä. Joko kunnalla ei ole ollut taloudellisia mahdollisuuksia rahoittaa investointia tai energiansäästöinvestointi ei ole ollut riittävän kilpailukykyinen muiden investointien rinnalla. Näin ollen takaisinmaksuajaltaan vielä kohtuullisen kannattavatkin investoinnit ovat joko jääneet kokonaan toteutumatta tai toteutukset ovat edenneet hitaasti. Taloudellisten esteiden lisäksi puute henkilöresursseissa voi asettaa esteitä investointien toteuttamiseen. Kansainvälisten mallien mukaisesti on yhtä ratkaisua asiaan haettu ns. ESCO-konseptista, jossa investoinnin sekä teknisestä toteutuksesta että rahoituksesta kantaa vastuu ESCO (Energy Service Company). USA:ssa ja Kanadassa pääosa varsinkin julkisen sektorin energiansäästöinvestoinneista toteutetaan nimenomaan ESCO-konseptin mukaisesti. ESCOkonseptissa lähtökohtana on, että kunta ei sijoita investointiin omaan rahaa. Kunta maksaa rahoituksen järjestäneelle ESCOlle investoinnin tuottaman energiakustannussäästön perusteella tietyn sopimusjakson ajan. ESCO-konsepti sopii tyypillisimmin takaisinmaksuajaltaan 3 5 vuoden investointien rahoittamiseen. Vuoden 1999 aikana toteutettiin kaksi pilot-hanketta, joiden perusteella voidaan todeta konseptin toimivan hyvin myös Suomessa 8. ESCO-yrityksiä on Suomessa jo puolenkymmentä ja määrän odotetaan kasvavan lähivuosina, koska ESCO-konseptille on olemassa varsin potentiaaliset markkinat. Helsingin kaupunki on käynnistänyt selvityksen ja koeprojektin ESCO-toiminnan käyttöönotosta energiansäästöinvestointien toteuttamiseksi. Myös Turun kaupunki on toteuttanut kiinteistöjen investointeja menestyksekkäästi eräällä ESCO-toimintatavalla. 8 ESCO-toiminnan yleisperiaatteet ja Motiva ESCO-konsepti. Motivan julkaisuja 3/

38 Liitteet Vertaisanalyysi (ns. bechmarking) -kuvat Kulutusseurannan kattavuus, julkiset rakennukset Kulutusseurannan kattavuus, asunnot Katselmustoiminnan kattavuus Ulkovalaistuksen energiankulutus, MWh/km vuodessa Ulkovalaistuksen energiankulutus, MWh/valaisinpiste vuodessa Henkilöautojen polttoaineen kulutus (l/100 km) Kuorma-autojen polttoaineen kulutus (l/100 km) Vesihuollon energiankulutus, kwh/asukas vuodessa Säästösopimusten vuosiraportoinnissa v olevat kunnat ja kuntayhtymät 1. Helsinki 2. Turku 3. Iisalmi 4. Leppävirta 5. Tampere 6. Kitee 7. Jyväskylä 8. Honkajoki (4 kunnan yhteissopimus) Lavia Pomarkku Suodenniemi 9. Keuruu 10. Rovaniemi 11. Urjala 12. Kajaani 13. Espoo 14. Varkaus 15. Multia 16. Savonlinna 17. Saarijärvi 18. Helsingin yliopistollinen keskussairaala nyk. HUS 19. Oulun seudun ammatillinen koulutuskuntayhtymä 20. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 38

39 Kulutusseurannan kattavuus % Kulutusseurannan kattavuus, julkiset rakennukset Kunnat ja kuntayhtymät Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta 38. Tilavuuksilla painotettu keskiarvo 86 % Lämmitys Sähkö Vesi

40 Kulutusseurannan kattavuus, % Kulutusseurannan kattavuus, asunnot Kunnat ja kuntayhtymät Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta 38. Tilavuuksilla painotettu keskiarvo 92 % Lämmitys Sähkö Vesi

41 Kiinteistökannasta katselmoitu % Katselmustoiminnan kattavuus Kunnat ja kuntayhtymät Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta 38. Tavoite v loppuun mennessä Tavoite v loppuun mennessä Keskimääräinen tilavuuksilla painotettu katselmointiprosentti 28 %

42 MWh/km 35,0 30,0 25,0 20,0 15,0 10,0 5,0 0,0 Ulkovalaistuksen energiankulutus, MWh/km vuodessa Kunnat ja kuntayhtymät Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta 38.

43 MWh/valaisinpiste 1,00 0,90 0,80 0,70 0,60 0,50 0,40 0,30 0,20 0,10 0,00 Ulkovalaistuksen energiankulutus, MWh/valaisinpiste vuodessa Kunnat ja kuntayhtymät Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta 38.

44 l/100 km Henkilöautojen polttoaineen kulutus (l/100 km) Keskiarvo 9,1 l/100 km Kunnat ja kuntayhtymät Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta 38.

45 l/100 km Kuorma-autojen polttoaineen kulutus (l/100 km) Keskiarvo 31,8 l/100 km Kunnat ja kuntayhtymät Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta 38.

46 kwh/asukas Vesihuollon energiankulutus kwh/asukas vuodessa Kunnat ja kuntayhtymät Kuntien ja kuntayhtymien numerointi ilmenee sivulta 38.

Kuntasektorin energiansäästösopimusten vuosiraportti 2000

Kuntasektorin energiansäästösopimusten vuosiraportti 2000 Kuntasektorin energiansäästösopimusten vuosiraportti 2000 1 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta, energian tuotanto- ja jakelualaa sekä kuntia edustavat järjestöt allekirjoittivat

Lisätiedot

Kuntasektorin energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001

Kuntasektorin energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001 Kuntasektorin energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001 1 Jorma Ruokojoki Suomen Kuntaliitto Ilari Aho Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 2002 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta,

Lisätiedot

Kuntasektorin energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2002

Kuntasektorin energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2002 Kuntasektorin energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2002 1 Jorma Ruokojoki Suomen Kuntaliitto Ilari Aho Seppo Silvonen Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 2003 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja

Lisätiedot

Kuntasektorin energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2003

Kuntasektorin energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2003 Kuntasektorin energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2003 1 Jorma Ruokojoki Suomen Kuntaliitto Seppo Silvonen Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 2004 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta,

Lisätiedot

Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2004

Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2004 Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2004 1 Jorma Ruokojoki Suomen Kuntaliitto Saara Elväs Seppo Silvonen Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 2005 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2005

Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2005 Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2005 1 Jorma Ruokojoki Suomen Kuntaliitto Saara Elväs Seppo Silvonen Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 2006 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Liittymistilanne Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan oli vuoden 2011 lopussa liittynyt 25 jäsenyhteisöä, joiden liittymisasiakirjoista

Lisätiedot

Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2006

Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2006 Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2006 1 Jorma Ruokojoki Suomen Kuntaliitto Saara Elväs Seppo Silvonen Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 2007 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy TETS Vuosiraportointi 2011 Tuloksia TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy Esityksen sisältö Raportointi, energiankäyttö, säästöt, takaisinmaksuaika Vertailu säästötavoitteeseen Vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmus. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy

Uusiutuvan energian kuntakatselmus. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Uusiutuvan energian kuntakatselmus Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Kuntien KETS ja KEO sopimukset KETS (Kuntien energiatehokkuussopimus) yli 20 000 asukkaan kunnat yli 20 000 MWh/a:n kuntayhtymät KEO (Kuntien

Lisätiedot

Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2007

Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2007 Kuntasektorin energia- ja ilmastosopimuksen vuosiraportti 2007 1 Jorma Ruokojoki Suomen Kuntaliitto Saara Elväs Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 2008 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta,

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä elintarviketeollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 33 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Autoalan toimenpideohjelma 1 Sisällys AUTOALAN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden energiankäyttö Energiatehokkuustoimenpiteet

Lisätiedot

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiantuotannon toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 34 yritystä, jotka koostuvat 21 raportoivasta

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 1 Liittymistilanne Vuoden 1 loppuun mennessä kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 31 yritystä, jotka koostuvat 47 raportoivasta

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksenvuosiraportti 2000

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksenvuosiraportti 2000 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksenvuosiraportti 2 1 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta, energian tuotanto- ja jakelualaa sekä kuntia edustavat järjestöt allekirjoittivat

Lisätiedot

Teollisuuden säästöpotentiaalit Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1

Teollisuuden säästöpotentiaalit Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1 Teollisuuden säästöpotentiaalit 2011-2016 2017 Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1 Säästöpotentiaali 2011-2016 Pk-teollisuus, alle 10 GWh/a (54 kohdetta) Nykyinen kulutus TEOLLISUUS, Energiankäyttö

Lisätiedot

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1 Matkailu- ja ravintolapalveluiden toimenpideohjelmann tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä Matkailu- ja ravintolapalveluiden (MaRa) toimenpideohjelmaan oli liittynytt yhteensä

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2003

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2003 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 23 1 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 23 Juha Tiuraniemi Suomen toimitila- ja rakennuttaja liitto RAKLI

Lisätiedot

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen ASIANTUNTIJASEMINAARI: ENERGIATEHOKKUUS JA ENERGIAN SÄÄSTÖ PITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTO- JA ENERGIASTRATEGIAN POLITIIKKASKENAARIOSSA Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen 19.12.27 Juhani Heljo Tampereen

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 26 1 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 26 Saara Elväs Petri Jaarto Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 27

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2011 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2004

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2004 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 24 1 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 24 Juha Tiuraniemi Suomen toimitila- ja rakennuttaja liitto RAKLI

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2002

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2002 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 22 1 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 22 Juha Tiuraniemi Suomen toimitila- ja rakennuttaja liitto RAKLI

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 21 1 Juha Tiuraniemi Suomen toimitila- ja rakennuttaja liitto RAKLI ry Jukka Haajanen Suomen Talokeskus Oy Ilari Aho Motiva Oy Copyright

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2012 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Seuranta ja raportointi

Seuranta ja raportointi Seuranta ja raportointi Kuntayhdyshenkilöpäivät 2017 8.-9.2017 Saara Elväs Esityksen sisältö Miksi raportoidaan Raportointiaikataulu Vastuuhenkilöt ja käyttöoikeudet Raportoinnin toteutus ja sisältö Palautetieto

Lisätiedot

KETS yhdyshenkilöpäivät. Raportointi. Saara Elväs

KETS yhdyshenkilöpäivät. Raportointi. Saara Elväs KETS yhdyshenkilöpäivät 2018 Raportointi Saara Elväs Sisältö Kuntien energiatehokkuussopimuksen raportointi Palautetieto Tulokset 2017 tietojen raportoinnista (2018) Vuoden 2018 tietojen raportointi (2019)

Lisätiedot

3. Sopimuksen toimeenpano (toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi)

3. Sopimuksen toimeenpano (toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi) Liite 1. Sivu 1 (5) Linja-autoalan energiansäästösopimuksen arviointi 1. Vastaajan tausta ja sopimusala, perustiedot 1.01 Yrityksen linja-autojen lukumäärä 1-20 21-50 yli 50 linja-autoa 1.02 Vastaajan

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimusten ja energiaohjelmien vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimusten ja energiaohjelmien vuosiraportti 2008 Kuntien energiatehokkuussopimusten ja energiaohjelmien vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2005

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2005 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 25 1 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 25 Saara Elväs Petri Jaarto Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 26

Lisätiedot

TETS Vuosiraportointi 2013

TETS Vuosiraportointi 2013 TETS Vuosiraportointi 2013 Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet 23.4.2015 Harri Heinaro, Motiva Oy Säästötoimenpiteiden määrä Toimenpide Säästetty energia Investointi Yht sähkö+ lkm Sähkö GWh/a Lämpö+pa

Lisätiedot

Kuljetusketjujen energiakatselmus

Kuljetusketjujen energiakatselmus Kuljetusketjujen energiakatselmus Helsingin messukeskus 17.5.2006 Pertti Koski 1 Motiva Oy tuottaa palveluja uusiutuvan energian ja energian tehokkaamman käytön lisäämiseksi. 2 Motivan palvelut Energianhallinnan

Lisätiedot

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 1999

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 1999 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 1999 1 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta, energian tuotanto- ja jakelualaa sekä kuntia edustavat järjestöt allekirjoittivat

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 27 1 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 27 Saara Elväs Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 28 2 Alkusanat Kauppa-

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Energiantehokkuussopimus vuosille / /2016

Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Energiantehokkuussopimus vuosille / /2016 Tekninen lautakunta 134 15.11.2016 Kunnanhallitus 277 21.11.2016 Energiantehokkuussopimus vuosille 2017-2025 532/10.03.02/2016 Tekninen lautakunta 15.11.2016 134 Mäntsälän kunta solmi 3.10.2002 kauppa-

Lisätiedot

Energiansäästösopimusten tilannekatsaus 2001

Energiansäästösopimusten tilannekatsaus 2001 Energiansäästösopimusten tilannekatsaus 2001 1 2 Alkusanat Energiansäästösopimusten tilannekatsaus 2001 on laadittu yhteistyössä sopimusosapuolten ja Motivan kanssa. Tilannekatsaus on ensimmäisen kerran

Lisätiedot

energiatehokkuussopimus

energiatehokkuussopimus HUS-kuntayhtymän energiatehokkuussopimus Liittyjä Tämän sopimuksen kiinteänä osana ovat liittymistiedot sekä työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Kuntaliiton allekirjoittama Kunta-alan energiatehokkuussopimus.

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus

Lisätiedot

2011, Kuusamon kaupunki. Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu?

2011, Kuusamon kaupunki. Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu? Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu? Kuusamo. Pinta-ala 5 809 km² Asukasluku 15 740 Asukastiheys 3,16 as/km² Kaupungin kiinteistöt 2011-647 000 m³ 2014-627 100 m³ josta lämmintä

Lisätiedot

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Liittymistilanne Energiatehokkuussopimusten energiapalveluiden toimenpideohjelmaan voivat liittyä kaikki kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä loppukäyttäjille

Lisätiedot

Kunta-alan energiatehokkuussopimus

Kunta-alan energiatehokkuussopimus 1 Kunta-alan energiatehokkuussopimus 2017-2025 Lähtökohdat Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa ja ensisijainen keino edistää energian tehokasta käyttöä Suomessa.

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2010 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä puutuoteteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 11 yritystä, jotka koostuvat 42

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 78 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

VAETS Vuosiraportointi

VAETS Vuosiraportointi VAETS Vuosiraportointi Yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Harri Heinaro, Motiva Oy Säästöjen tilanne vuoden 2014 alussa Vuoden 2014 alussa raportoitujen toteutettujen toimenpiteiden kumulatiivien voimassa oleva

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Asuinkiinteistöalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2004

Asuinkiinteistöalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2004 Asuinkiinteistöalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2004 1 Asuinkiinteistöalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2004 Aija Tasa Asuntokiinteistö- ja rakennuttajaliitto ASRA ry Petri Jaarto

Lisätiedot

Lahden Tilakeskuksen kiinteistöjen energiatehokkuuden edistäminen Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola

Lahden Tilakeskuksen kiinteistöjen energiatehokkuuden edistäminen Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola Lahden Tilakeskuksen kiinteistöjen energiatehokkuuden edistäminen Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola Lahden kaupungin Energiatehokkuussopimus 2008-2016 Lahden kaupungin ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen

Lisätiedot

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma:

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma: Lappeenrannan ilmasto-ohjelma: Seurantaindikaattorit ja kyselyn tulokset 2012 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 24.7.2012 PL 302, 53101 Lappeenranta Pohjolankatu 14 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 4375

Lisätiedot

KOKEMUKSIA KUNTASEKTORILTA

KOKEMUKSIA KUNTASEKTORILTA KOKEMUKSIA KUNTASEKTORILTA Julkisen sektorin energiatehokkuussuunnitelmat Terhi Harjulehto 15.3.2012 SISÄLTÖ Energiakolmio-esittely Toimintasuunnitelma-hankkeista - Toimeksianto - Toimintamalli, versiot

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 5 2 Energiakatselmus-

Lisätiedot

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Toimenpideohjelma vuokra-asuntoyhteisöille

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Toimenpideohjelma vuokra-asuntoyhteisöille Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Toimenpideohjelma vuokra-asuntoyhteisöille Tällä toimenpideohjelmalla RAKLI ry (jäljempänä RAKLI) toteuttaa Kiinteistöalan energiatehokkuussopimusta,

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2 Liittymistilanne Vuoden 2 loppuun mennessä muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 27 yritystä, jotka koostuvat raportoivasta

Lisätiedot

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 1999

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 1999 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 1999 1 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta, energian tuotanto- ja jakelualaa sekä kuntia edustavat järjestöt allekirjoittivat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2016 1 (7) 758 Kuntien energiatehokkuussopimukseen liittyminen sopimuskaudelle 2017-2025 HEL 2016-009398 T 14 03 04 Päätös päätti hyväksyä työ- ja elinkeinoministeriön,

Lisätiedot

Energiakatselmustoiminnan tilannekatsaus 2015

Energiakatselmustoiminnan tilannekatsaus 2015 Energiakatselmustoiminnan tilannekatsaus 2015 Ei julkaista painotuotteena Copyright Motiva Oy, Helsinki, joulukuu 2016 2 Johdanto Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) ja sitä edeltänyt Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Mitä uutta energiatehokkuussopimuksessa on kunnille kuntien mielestä? Katri Kuusinen

Mitä uutta energiatehokkuussopimuksessa on kunnille kuntien mielestä? Katri Kuusinen Mitä uutta energiatehokkuussopimuksessa on kunnille kuntien mielestä? Katri Kuusinen 12.5.2016 Helsingin energiatehokkuussopimukset Mukana kaikilla energiatehokkuussopimuskausilla (pilotointi alkaen vuodesta

Lisätiedot

Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset 2008-2016

Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset 2008-2016 Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset 2008-2016 06.11.2007 Heikki Väisänen Kauppa- ja teollisuusministeriö 11/9/2007 1 Energiapalveludirektiivin sisällöstä ESD koskee kaikkea

Lisätiedot

Käyttöpalaute asiakkaille - Kaukolämmön käyttöraportti

Käyttöpalaute asiakkaille - Kaukolämmön käyttöraportti Käyttöpalaute asiakkaille - Kaukolämmön käyttöraportti, Energiateollisuus ry Energiatehokkuussopimus - Energiapalvelujen toimenpideohjelman toteuttaminen Helsinki 9.11.2010 Laki energiamarkkinoilla toimivien

Lisätiedot

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma 18.11.2013 Lappeenrannan ilmasto-ohjelma Seurantaindikaattorien toteutuma vuonna 2012 1 Johdanto Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi 28.9.2009 kaupungille laaditun ilmasto-ohjelman. Lappeenrannan

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA Helsingin kaupungin terveyskeskus 3.12.2010 1 1. Helsingin kaupungin terveyskeskuksen energiansäästösuunnitelma... 3 1.1 Kaupungin terveyskeskuksen energiankulutus... 3 1.2 Energiansäästötavoite

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6336/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6336/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 15 Asianro 6336/11.03.00/2017 Kuopion ja Suonenjoen kasvihuonekaasupäästöt ajanjaksolla 1990-2016 Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista 1 Sisällys ENERGIAPALVELUJEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009 Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008 Hille Hyytiä 22.9.2009 1.1 Energiavaltainen teollisuus tavoitteet toimenpideohjelmassa 1. Toimenpideohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2013 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet jäsenyhteisöt ja kattavuus 4 1.2 Energiankäytön

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 690 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Öljykattila/vesiradiaattori Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Energiakatselmukset ekotehokkuuden parantajina

Energiakatselmukset ekotehokkuuden parantajina Energiakatselmukset ekotehokkuuden parantajina Ekotehokkuus ja ympäristövastuullisuus yritystoiminnassa Ti 21.11.2006, Mikkeli Motiva Oy, tunnusluvut 2005 2006 (e) Liikevaihto 4,4 M 4,8 M Henkilömäärä

Lisätiedot

Energiakatselmukset kannattavat

Energiakatselmukset kannattavat Energiakatselmukset kannattavat 8.10.2009 Tapio Jalo Esityksen sisältö Mikä on energiakatselmus? Mitä hyötyä on energiakatselmuksesta? Mistä tekijä energiakatselmukseen? Miten teetän energiakatselmuksen

Lisätiedot

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 SISÄLTÖ 1. Kuntien säästöt 2008-2015 (energiatehokkuussopimukset) 2.

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2002

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2002 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2002 1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2002 Pertti Koski Motiva Oy Mirja Tiitinen Suomen Kaukolämpö Sky ry Sirpa Leino Adato Energia

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2005

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2005 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2005 1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2005 Saara Elväs Pertti Koski Motiva Oy Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry Sirpa Leino Päivi

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimukset Risto Larmio, Motiva Kajaani 27.8.2015

Kuntien energiatehokkuussopimukset Risto Larmio, Motiva Kajaani 27.8.2015 Kuntien energiatehokkuussopimukset Risto Larmio, Motiva Kajaani 27.8.2015 Esityksen sisältö Energiatehokkuus ja haasteet Energiatehokkuussopimus Mitä ja miksi? Tuloksia Tulevaisuus Tehokkuuden parantaminen

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2001

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2001 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2001 1 Energia-alan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001 Marja Jallinoja Motiva Oy Mirja Tiitinen Suomen kaukolämpöyhdistys Sky ry Sirpa Leino

Lisätiedot

LUONNOS ENERGIATODISTUS. kwh E /(m 2 vuosi) energiatehokkuuden vertailuluku eli E-luku

LUONNOS ENERGIATODISTUS. kwh E /(m 2 vuosi) energiatehokkuuden vertailuluku eli E-luku LUONNOS 6.9.07 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: Energiatehokkuusluokka A B C D E F G Rakennuksen

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2003

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2003 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 23 1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 23 Pertti Koski Motiva Oy Mirja Tiitinen Suomen Kaukolämpö Sky ry Sirpa Leino Adato Energia

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN TUKEMA KUNTAKATSELMUSHANKE Dnro: SATELY /0112/05.02.09/2013 Päätöksen pvm: 18.12.2013 RAUMAN KAUPUNKI KANALINRANTA 3 26101 RAUMA UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS Motiva kuntakatselmusraportti

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (E-luku) Lämmitetty nettoala 7,9 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Poistoilmalämpöpumppu,

Lisätiedot

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy ENERGIANSÄÄSTÖ? ENERGIATEHOKKUUS! ENERGIATEHOKKUUS Energian tehokas hyödyntäminen

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 58 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämö ja vesikiertoinen lattialämmitys. Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala.7 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus vesikiertoinen patterilämmitys, kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 958. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö.Vesikiertoiset lämmityspatterit. Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 564 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesikiertoiset radiaattorit 60/0 C Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 89. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Maalämpöpumppu NIBE F454 / Maalämpöpumppu NIBE

Lisätiedot

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001 1 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001 Janne Hietaniemi Ulla Suomi Saara Salonen Maija Saijonmaa Motiva Oy Copyright Motiva

Lisätiedot

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Yhteisön liittymisasiakirja vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Yhteisön liittymisasiakirja vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Yhteisön liittymisasiakirja vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan 1. Liittyvä yhteisö (yhteisön nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä

Lisätiedot

KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014

KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 3.3.2015 Anna-Mari Pirttinen 020 799 2219 anna-mari.pirttinen@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1. Energiankulutus

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSEN TOTEUTUS

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSEN TOTEUTUS UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSEN TOTEUTUS Elomatic Oy Kirsi Sivonen 1.10.2009 ELOMATIC ON LAAJA-ALAINEN SUUNNITTELUTOIMISTO Elomatic toimii kone-, prosessi-, energia- ja laivanrakennusteollisuudessa

Lisätiedot