Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010"

Transkriptio

1 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka koostuvat 141 raportoivasta toimipaikasta. Kolmannen sopimusvuoden aikana toimenpideohjelmaan liittyi yksi uusi yritys, jolla on yksi toimipaikka. Käytännössä vuoden 21 lopussa vain muutamia energiavaltaisia yrityksiä oli enää liittymättä sopimukseen. Tällä hetkellä käytettävissä olevilla tiedoilla, kun käytetään Tilastokeskuksen vuoden 28 energiatietoja, oli energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman kattavuus 9 % toimialan energiankäytöstä. Energiakatselmustuki Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) tukee ns. Motiva-mallisten energiakatselmusten ja analyysien toteutusta. Vuonna 21 käynnistyi energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmassa 13 energiakatselmushanketta, joissa oli yhteensä kohdetta. Katselmushankkeiden määrä pysyi edellisen vuoden tasolla. Hankkeille myönnetty energiakatselmustuki oli yhteensä reilu 335 euroa. Energiavaltaisen teollisuuden sopimusyrityksille myönnetty tuki vuonna 21 oli noin kolmannes keskisuuren teollisuuden sopimusyrityksille yhteensä myönnetystä energiakatselmustuesta. milj. eur,4,35,3,25,2,15,1,5, 17,381,337 1, kohteiden lukumäärä Energiavaltainen teollisuus, energiakatselmustuki Energiavaltainen teollisuus, kohteiden lkm Kuva 1 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan liittyneille sopimusyrityksille vuosittain myönnetty energiakatselmustuki ja energiakatselmuskohteiden lukumäärä. Pylväillä on esitetty vuosittain myönnetty tuki ja viivalla katselmuskohteiden lukumäärä.

2 Investointituki energiansäästöön Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) myöntää myös harkinnanvaraista investointitukea energiansäästöhankkeille. Vuonna 21 käynnistyi energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmassa energiansäästöön ja energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävää investointitukea saanutta hanketta. Yksi hankkeista oli uuden teknologian tukea saanut hanke ja yksi ESCO-tukea saanut hanke. Tuen määrä oli yhteensä lähes 4,4 milj. euroa. Hankkeiden lukumäärä toimenpideohjelman alueella on kasvanut selkeästi aikaisemmista vuosista ja myönnetty tuki oli moninkertainen aiempiin vuosiin verrattuna. Vuonna 21 energiavaltaisen teollisuuden investointitukea saaneet hankkeet edustivat noin 4 % teollisuuden investointitukea saaneista hankkeista ja tuella mitattuna niiden osuus oli puolet. milj. eur 5, 4,5 4, 3,5 3, 2,5 2, 1,5 1,,5, 4,4 9,8 3, hankkeiden lukumäärä Energiavaltainen teollisuus, investointituki Energiavaltainen teollisuus, hankkeiden lkm Kuva 2 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan liittyneiden sopimusyrityksien energiansäästö- ja energiatehokkuushankkeille myönnetty investointituki sekä hankkeiden lukumäärä. Pylväillä on esitetty vuosittain myönnetty tuki ja viivalla hankkeiden lukumäärä. Saavutetut säästöt Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmassa raportoitiin vuonna 21 yhteensä 149 toteutettua energiansäästötoimenpidettä. Niiden kokonaissäästövaikutus oli 984, josta sähkön osuus oli,88 (n. 6 %) ja lämmön sekä polttoaineiden osuus 15,1 (n. 94 %). Tulos on kolmen ensimmäisen sopimusvuoden paras. Näillä toimenpiteillä yritykset säästävät vuosittain energiakustannuksissa yhteensä noin 33 milj. euroa. Säästöt vastasivat,84 %:n osuutta liittyneiden koko raportoidusta energiankäytöstä (sähkö + lämpö + polttoaineet) vuonna 21. Toteutettujen energiansäästötoimenpiteiden lisäksi yritykset raportoivat myös päätetyt ja harkitut energiansäästötoimenpiteet. Niiden laskettu säästöpotentiaali energiavaltaisen teollisuuden sopimusyritysten piirissä oli yhteensä 3 99, josta sähkön osuus on 591 (19 %) ja lämmön ja polttoaineiden osuus 257 (81 %). Näiden toimenpiteiden investointikustannukset olisivat 22,7 milj. euroa.

3 Taulukko 1 Yhteenveto energiavaltaisen teollisuuden sopimusyritysten vuonna 21 toteuttamista, päättämistä ja harkitsemista säästötoimenpiteistä sekä koko sopimuskaudella toteutetut toimenpiteet ja niiden säästövaikutus yhteensä. Toimenpide Säästetty energia Investointi lkm Sähkö Lämpö+pa Yht sähkö+ lämpö+pa milj eur Toteutettu ,7 Toteutettu ,2 Päätetty ,8 Harkitaan ,8 Päätetty ja harkittu yhteensä ,7 Vuoden 21 säästöt ovat hyvällä tasolla, vaikka investoinnit olivat edellisvuosia pienemmät. Energiavaltaisen teollisuuden sopimusyrityksissä vuonna 21 toteutettujen säästötoimenpiteiden investointikustannukset olivat yhteensä 11,69 milj, euroa. Vuonna 29 investoinnit olivat 24,97 milj, euroa. Lämmön ja polttoaineiden säästö on ollut samalla tasolla kolmena vuotena, mutta sähkön säästö oli yli kolminkertainen edellisiin vuosiin verrattuna (267 verrattuna vuoteen 29). Kolmen ensimmäisen sopimusvuoden kokonaisenergiansäästö on 2 55, raportoidut investoinnit energiatehokkuustoimiin 54,2 milj. euroa ja säästöt energiakustannuksissa n. 73 milj. euroa Sähkö GWh Sähkö kumulatiivinen GWh Lämpö+PA GWh Lämpö+PA kumulatiivinen GWh Kuva 3 Energiavaltaisen teollisuuden sopimusyritysten raportoima sähkön, lämmön ja polttoaineiden säästöt vuosina Pylväillä on esitetty vuosittain saavutettu säästövaikutus ja yhdysviivalla kumulatiivinen vuosisäästö.

4 Energiatehokkuustoimenpiteet Suurin osa energiavaltaisen teollisuuden sopimusyrityksissä toteutuneista säästöistä saatiin aikaan tuotantolaitteisiin ja prosesseihin (57 %) liittyvillä tehostamistoimenpiteillä. Myös höyry- ja lauhdejärjestelmään (1 %), polttoprosesseihin (1 %) sekä lämmöntalteenottoon (8 %) liittyviä tehostamistoimenpiteitä toteutettiin paljon. Taulukko 2 Energiavaltaisen teollisuuden sopimusyritysten vuonna 21 toteuttamien energiatehokkuustoimenpiteiden säästöjen jakautuminen toimenpidetyypeittäin. Toimenpidetyyppi Energiasäästöt Osuus säästöistä Vesi Lämpö Sähkö PA Yhteensä MWh MWh MWh MWh % m 3 Tuotantolaitteet ja -prosessit sellu ja massa % 4 paperi % muut prosessit % 6 Käyttöhyödykejärjestelmät paineilma % höyry ja lauhde % vesikierto % kylmä % 25 jäähdytys % 3 kuivaus % Siirtojärjestelmät pumput % Lämmöntalteenotto % 1478 Talotekniikka lämmitys % valaistus % ilmanvaihto % Sähköverkko % Polttoprosessit % Energiankäytön mittarointi % 1 Eristeet % Muut % YHTEENSÄ

5 Jatkuva parantaminen Toimenpideohjelman mukaan yrityksen tulee liittää energia-asiat Energiatehokkuusjärjestelmän (ETJ) mukaisesti yrityksessä olemassa olevaan johtamisjärjestelmään 12 kuukauden kuluessa sopimusjärjestelmään liittymisestä. Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan liittyneistä toimipaikoista lähes jokaisella (96 %:lla, 135 toimipaikalla) on käytössä ympäristö- ja/tai johtamisjärjestelmä. Ympäristö- ja johtamisjärjestelmiä käyttävistä toimipaikoista 119 toimipaikkaa eli 87 % raportoi sisällyttävänsä energiatehokkuusasiat johtamisjärjestelmäänsä. ETJ:n mukaisesti energia-asioita tulee käsitellä säännöllisin väliajoin, mutta vähintään kerran vuodessa, sisäisissä auditoinneissa. Toimipaikkojen raportoimien tietojen mukaan energia-asioita oli tarkasteltu sisäisissä auditoinneissa seurantavuotena 35 %:lla toimipaikoista (49 toimipaikkaa). Sopimuksen mukaan ETJ:n ulkoinen auditointi on vapaaehtoista. Kuitenkin toimipaikoista 37 % (52 toimipaikkaa) oli käsitellyt energiaasioita ulkoisissa auditoinnissa raportointivuotena. Johdon katselmuksessa energia-asioita oli käsitelty 58 %:lla toimipaikoista (82 toimipaikkaa). Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) edellyttää, että energian tuotannon ja käytön kannalta keskeisten toimintojen energiankulutus mitataan tai arvioidaan laskennallisesti, analysoidaan, dokumentoidaan ja raportoidaan säännöllisesti. Selvästi yleisin energiankulutuksen ja -kustannusten seurantajakso energiavaltaisen teollisuuden sopimusyrityksen toimipaikoissa (141 toimipaikkaa) on kuukausitason seuranta. Joka vuosi muutama toimipaikka siirtyy tarkempaan energiankulutuksen seurantaan. Sähkön kulutusta seuraa osastokohtaisesti 21 % (3 toimipaikkaa) ja tuotantolinjakohtaisesti 19 % toimipaikoista (27 toimipaikkaa) vuonna 21. Lämmön kokonaiskulutuksen seuranta on yleistynyt kolmen seurantavuoden aikana. Lämmön kokonaiskulutusta seurasi vuonna 21 jo puolet toimipaikoista (7 toimipaikkaa). Liittyneiden yritysten tulee ensimmäisen sopimusvuoden kuluessa määrittää yritys- ja toimipaikkakohtaiset energiatehokkuustoiminnan vastuut ja kahden ensimmäisen sopimusvuoden aikana tulee laatia energiatehokkuuden tehostamissuunnitelma. Yli vuoden sopimuksessa olleista toimipaikoista (14 toimipaikkaa), 79 %:lla (11 toimipaikkaa) on energiatehokkuustoiminnan vastuut nimetty. Vähintään kaksi vuotta sopimuksessa olleista (126 toimipaikkaa) alle puolella (48 %:lla eli 6 toimipaikalla) on voimassaoleva tehostamissuunnitelma. Seurantavuonna 6 toimipaikkaa eli vajaa puolet sopimusyritysten toimipaikoista järjesti henkilöstölle koulutusta energiatehokkuuteen liittyvissä asioissa. Toimipaikat ovat seurantavuoden raportoitujen tietojen perusteella selvästi panostaneet ohjeistukseen, jonka avulla energiatehokkuus otetaan huomioon hankinnoissa ja suunnittelussa. Toimipaikoista 61 %:lla (86 toimipaikkaa) on käytössä ohjeet tai suositukset hankintojen energiatehokkuudesta. Raportoitujen tietojen perusteella ETJ:n käyttöönotossa ja toteutuksessa suunta on positiivinen, vaikka kaikki toimipaikat eivät ole aivan sopimuksen mukaisessa aikataulussa. Lisätietoa aiheesta Tämä tiivistelmä kattaa vain osan energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaa toteuttavien yritysten raportoimista tiedoista. Energiavaltaisen teollisuuden vuoden 21 vuosiraportti on luettavissa kokonaisuudessaan Motivan www-sivuilla: raportti_ shtml

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 78 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2 Liittymistilanne Vuoden 2 loppuun mennessä muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 27 yritystä, jotka koostuvat raportoivasta

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä puutuoteteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 11 yritystä, jotka koostuvat 42

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 1 Liittymistilanne Vuoden 1 loppuun mennessä kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 31 yritystä, jotka koostuvat 47 raportoivasta

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä elintarviketeollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 33 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiantuotannon toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 34 yritystä, jotka koostuvat 21 raportoivasta

Lisätiedot

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1 Matkailu- ja ravintolapalveluiden toimenpideohjelmann tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä Matkailu- ja ravintolapalveluiden (MaRa) toimenpideohjelmaan oli liittynytt yhteensä

Lisätiedot

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Liittymistilanne Energiatehokkuussopimusten energiapalveluiden toimenpideohjelmaan voivat liittyä kaikki kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä loppukäyttäjille

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009 Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008 Hille Hyytiä 22.9.2009 1.1 Energiavaltainen teollisuus tavoitteet toimenpideohjelmassa 1. Toimenpideohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4

Lisätiedot

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy TETS Vuosiraportointi 2011 Tuloksia TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy Esityksen sisältö Raportointi, energiankäyttö, säästöt, takaisinmaksuaika Vertailu säästötavoitteeseen Vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2011 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä

Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä Hille Hyytiä Aitoja tekoja joka päivä ? Onko yrityksellesi energiatehokkuuden parantamiselle/säästöille määritetty tavoite? Tiedätkö, mikä tavoite on? Tiedätkö,

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2010 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2012 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Liittymistilanne Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan oli vuoden 2011 lopussa liittynyt 25 jäsenyhteisöä, joiden liittymisasiakirjoista

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2010 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset 6 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2008 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus ja kattavuus 1.2 Toimenpiteiden raportointi

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2011 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2016 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4 2 Energiakatselmus-

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 1 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 6 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 7 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2012 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 1 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 6 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 7 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2013 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Toimenpideohjelma vuokra-asuntoyhteisöille

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Toimenpideohjelma vuokra-asuntoyhteisöille Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Toimenpideohjelma vuokra-asuntoyhteisöille Tällä toimenpideohjelmalla RAKLI ry (jäljempänä RAKLI) toteuttaa Kiinteistöalan energiatehokkuussopimusta,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007 1 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007 Hille Hyytiä Motiva Oy Copyright Motiva Oy, Helsinki, marraskuu 2008 2 Alkusanat Kauppa-

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2015 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 29 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 5 2 Energiakatselmus-

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2009 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus ja kattavuus 6 1.2 Toimenpiteiden raportointi

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2008 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 3 Alkusanat 5 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2014 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2011 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Puitesopimus elinkeinoelämän energiankäytön tehostamisesta

Puitesopimus elinkeinoelämän energiankäytön tehostamisesta 18/804/2007 Puitesopimus elinkeinoelämän energiankäytön tehostamisesta 1 Osapuolet Tämän Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen osapuolet ovat valtion puolesta kauppa- ja teollisuusministeriö (jäljempänä

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET 2017 2025 Energiantuotannon toimenpideohjelma 8.5.2017 Sirpa Leino, Energiateollisuus ry Energia-ala lähtenyt heti vakuuttavasti mukaan Energia-alan sopimuksen kattavuus erittäin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2013 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 4 Tiivistelmä 5 1 Johdanto 7 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2014 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2015 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimuksen tavoitteet, liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Yrityksen

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimukset ja ajankohtaiskatsaus energiatehokkuusdirektiiviin. Risto Larmio Motiva

Energiatehokkuussopimukset ja ajankohtaiskatsaus energiatehokkuusdirektiiviin. Risto Larmio Motiva Energiatehokkuussopimukset ja ajankohtaiskatsaus energiatehokkuusdirektiiviin Risto Larmio Motiva Motiva Oy 100 % valtion omistama LIIKEVAIHTO milj. 9,25 Henkilöstö: 54 hlöä Asiantuntijapalveluita 7,96

Lisätiedot

TETS Vuosiraportointi 2013

TETS Vuosiraportointi 2013 TETS Vuosiraportointi 2013 Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet 23.4.2015 Harri Heinaro, Motiva Oy Säästötoimenpiteiden määrä Toimenpide Säästetty energia Investointi Yht sähkö+ lkm Sähkö GWh/a Lämpö+pa

Lisätiedot

Autoalan toimenpideohjelman vuosiraportti

Autoalan toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Autoalan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmä TETS vuosiraportoinnin periaatteet

Energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmä TETS vuosiraportoinnin periaatteet Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Toimitilayhteisöjen toimenpideohjelma (TETS) Energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmä TETS vuosiraportoinnin periaatteet TETS-yhdyshenkilöpäivä 1.12.2011 Lähtökohtia

Lisätiedot

Energiatehokkuus pienissä ja keskisuurissa yrityksissä

Energiatehokkuus pienissä ja keskisuurissa yrityksissä Energiatehokkuus pienissä ja keskisuurissa yrityksissä EK-päivä 31.3.2009 Jyväskylä Asiantuntija Kati Ruohomäki Energia ja ilmasto Sisältö 1. Taustaa 2. Yleistä energiatehokkuussopimuksista 3. Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Toimijan liittymisasiakirja Toimitilayhteisöjen toimenpideohjelma

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Toimijan liittymisasiakirja Toimitilayhteisöjen toimenpideohjelma Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Toimijan liittymisasiakirja Toimitilayhteisöjen toimenpideohjelma Liittyvä toimija: Toimijan nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot, Toimenpideohjelma)

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet jäsenyhteisöt ja kattavuus 4 1.2 Energiankäytön

Lisätiedot

Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva

Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva Isoille selkeää Mennään energiatehokkuuslain mukaan ja Virasto valvoo toki kannattaa tehdä muutakin

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Metsäteollisuus ry

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Metsäteollisuus ry Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Metsäteollisuus ry Tällä toimenpideohjelmalla energiavaltainen teollisuus 1 (jäljempänä Teollisuus) toteuttaa Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimukset Energiantuotannon toimenpideohjelma

Energiatehokkuussopimukset Energiantuotannon toimenpideohjelma Energiatehokkuussopimukset 2017-2025 Energiantuotannon toimenpideohjelma VUOSIRAPORTOINTI Uuden kauden ensimmäinen raportointi Ensimmäinen raportointi tapahtuu vuoden 2018 alussa vuoden 2017 tietoja koskien

Lisätiedot

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimuksen tavoitteet, liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelmaan

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelmaan 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelmaan 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Yrityksen liittymistiedot,

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Yrityksen

Lisätiedot

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 1 Johdanto 5 1.1 Sopimuksen tavoitteet, liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Liittyvä yritys: Yrityksen nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot,

Lisätiedot

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa Uusiutuva energia energiakatselmuksissa 24.1.2017 Juha Toivanen, Energiavirasto Energiakatselmustoiminta Suomessa Suuren yrityksen energiakatselmus Vapaaehtoinen katselmustoiminta 2 Suuren yrityksen energiakatselmukset

Lisätiedot

Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) Energy Efficiency System (EES)

Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) Energy Efficiency System (EES) Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) Energy Efficiency System (EES) 4.12.2007 / Versio 1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen energiavaltaisen teollisuuden ja energian tuotannon toimenpideohjelmien

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2003

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2003 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 23 1 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 23 Juha Tiuraniemi Suomen toimitila- ja rakennuttaja liitto RAKLI

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2012 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot