Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 1999

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 1999"

Transkriptio

1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti

2 2

3 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta, energian tuotanto- ja jakelualaa sekä kuntia edustavat järjestöt allekirjoittivat energiansäästösopimukset marraskuussa Myöhemmin vastaavat sopimukset on tehty kiinteistö- ja rakennusalalle sekä kuorma- ja pakettiautoille. Sopimuskäytäntöä on tarkoitus edelleen laajentaa uusille aloille. Energiapolitiikkaa tehdään toimintaympäristössä, jossa on yhteensovitettava talouden kasvu, kestävän kehityksen mukainen ympäristö- ja ilmastopolitiikka sekä energian riittävä saatavuus. Energiansäästösopimukset, joiden tarkoituksena on aktivoida yritysten ja yhteisöjen omaan toimintaympäristöön sopeutettuja kustannustehokkaita toimia, ovat näistä lähtökohdista ensisijaisia ja laajasti käyttöön otettuina myös tehokkaimpia keinoja energiansäästön edistämiseksi. Yhtenä keskeisenä osana sopimuksiin liittyy toimenpiteiden vaikutusten seuranta ja tulosten raportointi. On selvää, että näin laajan järjestelmän käynnistäminen ja potentiaalien kartoitus energiakatselmusten ja analyysien avulla vie oman aikansa. Nyt ollaan siinä vaiheessa, jossa konkreettisten energiansäästötoimien toteuttaminen on päässyt alkuun. Tähän energiansäästösopimuksen vuosiraporttiin on nyt ensimmäistä kertaa koottu keskeiset tiedot energiankäytön kehityksestä sopimusalalla vuosina 1998 ja 1999 sekä energia-alan sopimusyritysten raportoimat toimet ja arvioidut energiansäästövaikutukset. Energiansäästösopimusjärjestelmä merkitsee melkoisia voimainponnisteluja sopimuksissa mukana oleville osapuolille. Valtio käyttää noin 20 miljoonaa markkaa vuosittain sopimustoimien edistämiseen ja yritysten panostukset ovat myös varsin mittavia. Kuitenkin merkittävien tulosten kannalta nyt ollaan vasta alkutaipaleella. Toimeenpanossa on edetty oikealla uralla ja saatu kattavuutta. Varsinaisia tuloksiakin alkaa näkyä, mutta todellinen energiansäästösopimusten merkitys ja asema on ratkaisevasti riippuvainen siitä, miten yksittäiset yritykset ja organisaatiot jatkossa panostavat energiansäästöön. Tulokset syntyvät pienistä puroista ja jokainen säästetty kilowattitunti on yhtä tärkeä. Helsingissä joulukuussa 2000 Taisto Turunen ylijohtaja Kauppa- ja teollisuusministeriö 3

4 4

5 Sisällysluettelo Alkusanat 3 1 Tiivistelmä 7 2 Energia-alan energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käytetyt polttoaineet Sähkön tuotanto ja tuonti Sähkön ja lämmön tuotanto voimalaitoksissa Sähkön ja lämmön tuotantoon käytetyt polttoaineet voimalaitoksissa Kaukolämmön tuotanto Lämmön erillistuotannossa käytetyt polttoaineet Energian käyttö Sähkön käyttö Kaukolämmön kulutus Energian tuotannon, siirron ja jakelun tehokkuus Voimalaitosala Kaukolämpöala, tuotanto Kaukolämpöala, jakelu Sähkön siirto ja jakelu Raportoinnin kattavuus 25 3 Yritysten raportoimat tulokset Voimalaitosala Energiankäytön tehokkuuteen vaikuttaneet toimenpiteet Energiatehokkuuteen vaikuttaneet ympäristönsuojeluinvestoinnit Muut toimenpiteet Kaukolämpöala Energiankäytön tehokkuuteen vaikuttaneet toimenpiteet Energiatehokkuuteen vaikuttaneet ympäristönsuojeluinvestoinnit Muut toimenpiteet Kaukolämpöalan sopimukseen liittyneet muut yritykset Sähkön siirto- ja jakeluala Energiankäytön tehokkuuteen vaikuttaneet toimenpiteet Energiatehokkuuteen vaikuttaneet ympäristönsuojeluinvestoinnit Muut toimenpiteet 38 5

6 4 Muuta selvitettyä ja raportoitua Ympäristöjärjestelmien yleisyys sopimukseen liittyneissä yrityksissä Energiatehokkuus ja sen seuranta Voimalaitosala Kaukolämpöala Sähkön siirto- ja jakeluala Linkki 2 -tutkimushanke ESCO-konsepti 43 Liitteet Liite 1 44 Liite 2 45 Liite 3 47 Liite

7 1 Tiivistelmä Tämä vuosiraportti liittyy kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) sekä Energia-alan Keskusliitto ry Finergyn (Finergy), Sähköenergialiitto ry Senerin (Sener) sekä Suomen Kaukolämpö Sky ry:n (Sky) allekirjoittamiin sopimuksiin energiantehokkuuden edistämiseksi voimalaitos-, kaukolämpö- sekä sähkön siirto- ja jakelualalla. Vuosiraportissa kuvataan sopimuksen tuloksia vuosilta Olennainen osa sopimusjärjestelmää on energiankäytön tehostamistoimien ja energiatehokkuuden edistymisen seuranta. Sopimukseen liittyneet yritykset raportoivat vuosittain omalle toimialajärjestölleen (Finergy, Sener, Sky) tiedot energiantuotannostaan, käytetyistä polttoaineista, omasta energiankäytöstään sekä energiankäytön tehostamiseksi tehdyistä toimenpiteistä ja niillä saavutetuista/saavutettavista säästöistä. Energia-alan energiansäästösopimusten yrityskohtainen vuosiraportointi toteutettiin ensimmäisen kerran vuoden 2000 keväällä. Vuosiraportointi koski sopimukseen vuosina liittyneitä yrityksiä ja tietoja kysyttiin vuosilta 1998 ja Tästä poikkeuksena olivat tiedot energiankäytön tehokkuuteen vaikuttaneista toimenpiteistä joita raportoitiin pääsääntöisesti vuosilta sekä tiedot ympäristönsuojeluinvestoinneista, joita yrityksiä pyydettiin raportoimaan mahdollisuuksien mukaan koko 90-luvun osalta. Tässä raportissa esitetyt tulokset perustuvat yritysten toimialajärjestöilleen toimittamiin vuosiraportointitietoihin. Esitetyt tulokset ovat pääasiassa energiakatselmuksissa tai yritysten omissa erillisselvityksissä todettuja laskennallisia energiansäästövaikutuksia ja säästöpotentiaaleja. Kyseiset tiedot eivät siten ole mitattuja tai muuten todennettuja tietoja, mutta edustavat parasta käytettävissä olevaa arviota toimenpiteiden vaikutuksista. Kaikkiaan sopimukseen liittyneet yritykset raportoivat toteuttaneensa pääasiassa vuosina yhteensä 179 yksittäistä energiatehokkuuteen vaikuttanutta toimenpidettä, joiden säästövaikutus on lämmön ja polttoaineiden osalta hieman alle 100 GWh/a ja sähkön osalta noin 40 GWh/a. Jo toteutettujen toimenpiteiden lisäksi yritykset raportoivat 24 toimenpidettä, joiden osalta toteutuspäätös on jo tehty sekä 59 toimenpidettä, joiden toteutusta harkitaan. Lisäksi vuosiraportoinnin yhteydessä raportoitiin ydinvoimalaitosten tehonkorotuksiin liittyviä jo tehtyjä toimenpiteitä (6 kpl), joiden sähkönsäästövaikutus oli noin 200 GWh/a ja päätettyjä toimenpiteitä (6 kpl), joiden säästöpotentiaali on noin 300 GWh/a. Raportoitujen energiatehokkuuteen vaikuttaneiden toimenpiteiden määrä on vielä vähäinen. Tähän on syynä mm.: Tuotantolaitosten ja kiinteistöjen energiakatselmustoiminta energia-alalla oli vielä varsin vähäistä vuosina Vuoden 1999 loppuun mennessä oli energia-alalta valmistunut 6 seurannan piiriin raportoitua energiakatselmusta ja 6 muuta energiankäytön katselmointia. Kattavampia tietoja energia-alan energiakatselmusten ja muiden selvitysten tuloksista saadaan raportoinnin piiriin aikaisintaan vuoden 2000 vuosiraportissa. 7

8 Sopimukseen liittyneissä yrityksissä ei pääsääntöisesti ole aiemmin koottu järjestelmällisesti tietoja toteutetuista energiatehokkuuteen vaikuttaneista toimenpiteistä ja niiden säästöpotentiaaleista ja vaikutuksista. Varsinkin yrityksen näkökulmasta vaikutuksiltaan vähäisten toimenpiteiden seurantaan ja raportointiin ei ole katsottu olleen tarvetta. Tällaisten toimenpiteiden lukumäärä on kuitenkin usein varsin suuri ja niiden yhteisvaikutus seurannan arvoinen. Toiminnan todellisten tulosten seurannan kannalta on oleellista, että jatkossa kaikki muutkin kuin energiakatselmuksissa havaitut, toteutetut, päätetyt ja harkittavat toimenpiteet raportoidaan järjestelmällisesti vuosiraportoinnin yhteydessä. 8

9 2 Energia-alan energian tuotanto ja käyttö 2.1 Energian tuotanto ja käytetyt polttoaineet Sähkön tuotanto ja tuonti Suomen sähkön tarve on kasvanut jatkuvasti. Vuosittainen kasvu vaihtelee melko runsaasti johtuen sääolosuhteista ja energiaintensiivisen teollisuuden käyntiasteesta. Sähkön tuotannon kasvu seuraa pääasiassa sähkön käytön kasvua. Sähkön tuotanto vuonna 1999 oli GWh, josta noin 37 % tuotettiin sähköä ja lämpöä tuottavissa yhteistuotantolaitoksissa. Kolmannes sähköstä tuotettiin ydinvoimalla ja vajaa viidesosa vesivoimalla. Erillistä lauhdetuotantoa oli kymmenisen prosenttia vuodessa GWh Vesivoima Ydinvoima Yhteistuotanto - CHP Muu lämpövoima Nettotuonti Kuva 1. Sähkön tuotanto ja tuonti. 9

10 2.1.2 Sähkön ja lämmön tuotanto voimalaitoksissa Voimalaitoksissa tuotettiin sähköä ja lämpöä yhteensä GWh (poislukien teollisuuslaitosten yhteydessä oleva teollisuuden oma tuotanto), joista voimalaitosalan sopimuksen piirissä olleiden yritysten osuus oli GWh. Voimalaitosalan energiansäästösopimuksen piirissä oli vuoden 1999 lopussa siis noin 80 % sähkön ja lämmön tuotannosta (voimalaitokset, teollisuuden tuotanto poislukien). Sopimuksesta puuttuu vielä lähinnä vesivoimaa sekä sähköä ja lämpöä tuottavia yhteistuotantolaitoksia (kuva 2). Vuoden 1999 loppuun mennessä oli voimalaitosalan energiansäästösopimukseen liittynyt 16 yhtiötä (liite 1) GWh Vesivoima Tuulivoima Ydinvoima Muu sähkön erillistuotanto Sähkön yhteistuotanto Lämmön yhteistuotanto Lämmön erillistuotanto Tuotanto, sopimukseen liittyneet Tuotanto, ei sopimuksessa Kuva 2. Sähkön ja lämmön tuotanto voimalaitoksissa vuonna

11 2.1.3 Sähkön ja lämmön tuotantoon käytetyt polttoaineet voimalaitoksissa Voimalaitoksissa tuotettuun sähköön ja lämpöön käytettiin polttoaineita vuonna 1999 yhteensä GWh, josta sopimuksen piirissä olleiden osuus oli GWh. Tuotantoon käytetyt polttoaineet jakautuvat kuvan 3 osoittamalla tavalla. Ydinenergian osuus on suurin noin 47 %, maakaasun noin 14 %, kivihiilen noin 17 % ja turpeen noin 15 %. Puuperäisen polttoaineen osuus on reilu 5 % GWh Maakaasu Ydinenergia Kivihiili Turve Öljy Puuperäinen Muut Polttoaineet, sopimukseen liittyneet Polttoainet, ei sopimuksessa Kuva 3. Voimalaitoksissa sähkön ja lämmön tuotantoon käytetyt polttoaineet vuonna

12 2.1.4 Kaukolämmön tuotanto Sähkön ja lämmön yhteistuotannolla on merkittävä rooli Suomen kaukolämmön tuotannossa. Vuonna 1999 oli kaukolämmön kokonaistuotanto GWh, josta yhteistuotannon osuus oli noin 75 % ( GWh). Kaukolämmön tuotanto ja käyttö kasvoivat voimakkaimmin 1970 ja -80 luvuilla. Viime vuosina kasvu on tasaantunut. Kaukolämpöalan energiansäästösopimuksen kattavuus lasketaan Sky:n jäsenten lämmön myynnistä. Sopimukseen liittyneet yritykset vastasi vuonna 1999 hieman yli 50 % koko Sky:n jäsenistön lämmön myynnistä. Kaukolämpöalan sopimuksen kattavuutta on käsitelty tarkemmin tämän raportin luvun 2.3 lopussa kohdassa Kaukolämmön kulutus GWh Yhteistuotanto Erillistuotanto Kuva 4. Kaukolämmön tuotanto. 12

13 2.1.5 Lämmön erillistuotannossa käytetyt polttoaineet Kaukolämmön tuotannosta vuonna 1999 ( GWh) lämmön erillistuotannon osuus on noin 25 % (7 390 GWh). Lämmön erillistuotantoon käytettävistä polttoaineista raskaan polttoöljyn osuus on edelleen suuri, vuonna 1999 noin 36 %. Maakaasun osuus, lähes 25 %, on myös merkittävä. Puun käyttö on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut yli kaksinkertaiseksi ja sen osuuden arvellaan edelleen kasvavan. Puun lisäkäyttöä rajoittaa kuitenkin sen saatavuus sekä kuljetus- ja keruukustannukset. Kivihiiltä käytetään kaukolämmön erillistuotantoon vain eräissä suurissa rannikkokaupungeissa GWh Kivihiili Polttoöljy Turve Maakaasu Puu Muut Polttoaineet, sopimukseen liittyneet Polttoainet, ei sopimuksessa Kuva 5. Kaukolämmön erillistuotantoon käytetyt polttoaineet ja säästösopimuksiin liittyneiden yritysten osuus kaikista Sky:n jäsenistä. 13

14 2.2 Energian käyttö Sähkön käyttö Vuonna 1999 Suomessa käytettiin sähköä GWh, kasvua edelliseen vuoteen oli 1,5 %. Teollisuus käytti sähköstä reilusti yli puolet, koti- ja maataloudet runsaan neljänneksen sekä palvelut ja julkinen sektori vajaan viidenneksen. Kaikkiin käyttäjäryhmiin sisältyvä sähkölämmitys oli noin kymmenesosa sähkön kokonaiskäytöstä GWh Teollisuus Asuminen ja maatalous Palvelut Häviöt Kuva 6. Sähkön käyttö Suomessa. 14

15 Vuoden 1999 loppuun mennessä sähkön siirto- ja jakelualan sopimukseen oli liittynyt 42 yritystä (liite 2). Näiden yritysten sähkön jakelu oli GWh, joka vastaa vajaata 60 % Senerin ja Finergyn jäsenten sähkön jakelusta GWh Sähkön jakelu, sopimukseen liittyneet Sähkön jakelu, ei sopimuksessa Kuva 7. Sähkön siirto- ja jakelualan sopimukseen liittyneiden yritysten sähkön jakelun osuus Senerin ja Finergyn jäsenten sähkön jakelun kokonaismäärästä. (Suurimpana syynä kuvassa esiintyvään yli 10 % kasvuun sähkönjakelun kokonaismäärässä on sähkön siirron ja jakelun tilastointitavassa tapahtunut muutos.) 15

16 2.2.2 Kaukolämmön kulutus Vuonna 1999 Sky:n jäsenistön lämmön myynti oli yhteensä noin GWh. Vuoden 1999 loppuun mennessä kaukolämpöalan energiansäästösopimukseen oli liittynyt 28 kaukolämpöä myyvää yritystä (liite 3). Näiden yritysten myynti oli GWh, joka vastasi hieman yli puolta koko Sky:n jäsenistön lämmön myynnistä. Kaukolämmön kulutuksesta asuintalojen osuus on 56 %, teollisuuden 11 % ja muiden asiakkaiden (liikerakennukset, toimistot, julkiset rakennukset ym.) 33 % GWh Lämmön myynti, sopimukseen liittyneet Lämmön myynti, ei sopimuksessa Kuva 8. Kaukolämmön energiansäästösopimuksiin liittyneiden yritysten lämmönmyynnin osuus Sky:n jäsenten lämmönmyynnistä. 16

17 2.3 Energian tuotannon, siirron ja jakelun tehokkuus Voimalaitosala Tuotannon ja polttoaineiden suhde Vuosi 1998 oli keskimääräistä parempi vesivuosi. Voimalaitosalan energiansäästösopimukseen liittyneet yhtiöt tuottivat vuonna 1998 vesi- ja tuulivoimaa yhteensä GWh. Muu tuotanto (ydinvoima, sähkön muu erillistuotanto, sähkön ja lämmön yhteistuotanto, lämmön erillistuotanto) vuonna 1998 oli yhteensä GWh, minkä tuottamiseen kului polttoainetta GWh. Sopimukseen liittyneet yhtiöt tuottivat vuonna 1999 vesi- ja tuulivoimaa GWh. Muu tuotanto oli GWh, minkä tuottamiseen kului polttoainetta GWh GWh Sopimukseen liittyneet, 1998 Sopimukseen liittyneet, Vesi- ja tuulivoima Muu tuotanto Käytetyt polttoaineet (Muu tuotanto) Kuva 9. Sähkön ja lämmön tuotanto ja tuotantoon käytetyt polttoaineet vuosina 1998 ja 1999 voimalaitosalan sopimukseen liittyneissä yhtiöissä. Sopimukseen liittyneiden yritysten yhteistuotannon osuus ja hyötysuhteet Vuonna 1999 oli yhteistuotannon osuus voimalaitosalan sopimukseen liittyneiden yhtiöiden tuotannosta reilu 40 % (kuva 10). Sopimukseen liittyneiden yhteistuotantolaitosten keskimääräinen hyötysuhde oli n. 83 % (kuva 11) ja lauhdesähkön tuotantolaitosten keskimääräinen hyötysuhde n. 40 % (kuva 12). 17

18 GWh Sähkön ja lämmön yhteistuotanto Sähkön ja lämmön erillistuotanto Kuva 10. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon osuus voimalaitosalan energiansäästösopimuksessa. 100,00 % 90,00 % 80,00 % 82,26 % 82,92 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,00 % max min keskiarvo 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Kuva 11. Yhteistuotantolaitosten hyötysuhde sopimukseen liittyneissä yrityksissä (raportoineiden yritysten minimi- ja maksimiarvot sekä keskiarvo). Kuvassa esitetty poikkeuksellisen alhainen hyötysuhteen minimiarvo on yksittäisen tuotantoyksikön hyötysuhde, jonka vuotuinen käyttöaika on ollut erittäin lyhyt. 18

19 45,00 % 40,00 % 35,00 % 38,65 % 39,74 % 30,00 % 25,00 % 20,00 % max min keskiarvo 15,00 % 10,00 % 5,00 % 0,00 % Kuva 12. Lauhdesähkön tuotantolaitosten hyötysuhde sopimukseen liittyneissä yrityksissä (raportoineiden yritysten minimi- ja maksimiarvot sekä keskiarvo). Kuvassa esitetty poikkeuksellisen alhainen hyötysuhteen minimiarvo on yksittäisen tuotantoyksikön hyötysuhde, jonka vuotuinen käyttöaika on ollut erittäin lyhyt Kaukolämpöala, tuotanto Kaukolämmön erillistuotannon hyötysuhde Kaukolämmön lämpökeskuksissa tapahtuvan tuotannon lämpöhäviöt muodostuvat savukaasuhäviöistä, palamattomista kaasuista ja kiintoaineksista sekä säteily- ja johtumishäviöistä. Häviöt riippuvat mm. käytettävästä polttoaineesta siten, että kiinteitä polttoaineita käyttävissä kattiloissa hyötysuhteet vaihtelevat tyypillisesti välillä %, raskaalla polttoöljyllä % ja maakaasulla %. Lämmön erillistuotannon keskimääräinen hyötysuhde säästösopimuksessa mukana olevissa yrityksissä oli vuonna 1999 n. 88 % (kuva 13). 19

20 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % max min keskiarvo Kuva 13. Lämmön erillistuotannon hyötysuhteet säästösopimuksissa mukana olevissa yrityksissä (raportoineiden yritysten minimi- ja maksimiarvot sekä keskiarvo). Kaikkien Sky:n jäsenten lämmön erillistuotannon keskimääräinen hyötysuhde oli 90,1 % vuonna 1998 ja 89,3 % vuonna Yhteistuotannon osuus kaukolämmön tuotannossa Säästösopimukseen liittyneiden yritysten omasta kaukolämmön tuotannosta perustui v yhteistuotantoon lähes 70 %, kun vastaava luku kaikkien Sky:n jäsenten omassa tuotannossa oli noin 73 %. Yhteistuotannon osuus putosi jonkin verran vuodesta 1998, johon vaikuttivat mm. avautuneiden sähkömarkkinoiden tilanne: voimalaitosten kesäseisokkien pituus on kasvanut ja tuontisähkö on korvannut yhteistuotantoa. Yhteistuotannon tehokkuuden ansiosta ympäristöpäästöt jäävät noin 30 % pienemmiksi kuin tuotettaessa energiaa samoilla polttoaineilla erillisissä sähkön ja lämmön tuotantolaitoksissa. Lämmön ja sähkön yhteistuotanto katsotaan Euroopan unionissa merkittävimmäksi yksittäiseksi keinoksi vähentää kasvihuonekaasujen syntymistä. 20

21 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % kaikki Sky:n jäsenet sopimukseen liittyneet Kuva 14. Yhteistuotannon osuus kaukolämmön tuotannossa. Omakäyttöenergia Omakäyttösähköllä tarkoitetaan sähköä, joka kuluu tuotantolaitoksella polttoaineen kuljetuksessa, puhaltimissa ja pumpuissa. Varsinainen kaukolämpöveden pumppaussähkö ei kuulu omakäyttösähköön. Omakäyttölämmöllä tarkoitetaan lämpöä, joka kuluu mm. palamisilman, öljysäiliöiden, öljyn, lisäveden ja kattilahuoneen lämmittämiseen. Omakäyttöenergia suhteutettuna lämmön nettotuotantoon vaihtelee välillä 2 8 % riippuen mm. käytetystä polttoaineesta. Liitteessä 4 on esitetty yritysten raportoimia omakäyttöenergian määriä. Omakäyttöenergiaa ei mitata yleisesti, mutta sen määrittäminen säästösuunnitelman pohjana olevan energia-analyysin yhtenä osana olisi olennaista. Käyttöteknisillä toimenpiteillä tai pienillä taloudellisesti kannattavilla investoinneilla saavutettavissa olevan säästön on omakäyttöenergiassa todettu olevan merkittävä Kaukolämpöala, jakelu Verkostohäviöt Kaukolämpöverkoston lämpöhäviö on kaukolämpöverkoissa keskimäärin 5 8 %, pienissä verkoissa lämpöhäviöt nousevat yli 10 %. Lämpöhäviöihin voidaan vaikuttaa muun muassa käyttämällä paremmin eristettyjä kaukolämpöjohtoja sekä alentamalla kaukolämpöveden lämpötilatasoa. Vanhojen kaukolämpöjohtojen uusiminen on kuitenkin taloudellisesti kannattamaton toimenpide ainoastaan energiansäästön vuoksi tehtynä. Kaukolämpöverkoston keskimääräiset lämpöhäviöt olivat säästösopimukseen liittyneissä yrityksissä vuonna 1999 noin 8 % (kuva 15). 21

22 20 % 18 % 16 % 14 % 12 % 10 % 8 % 6 % 4 % 2 % 0 % max min keskiarvo Kuva 15. Kaukolämpöverkoston lämpöhäviöt säästösopimukseen liittyneissä yrityksissä. Kaikkien Sky:n jäsenten kaukolämpöverkoston lämpöhäviöt oli 8,9 % vuonna 1998 ja 8,5 % vuonna Pumppausenergia Kaukolämpöverkon paine-eroa säädetään kiertovesipumppujen avulla niin suureksi, että jokaisella asiakkaalla on riittävä paine-ero vesikierron aikaansaamiseksi lämmönsiirtimissä. Tarpeettoman suuri pumppujen paine-ero lisää pumppaukseen käytettyä sähköenergiaa. Pumppausenergia voidaan optimoida esim. erilaisilla pumppujen kytkentä- ja säätötavoilla. Pumppausenergian tulisi olla yksi yrityksen sisällä seurattavista tunnusluvuista. Asiakkaiden kaukolämmön ominaiskulutus ja kaukolämpöveden jäähtyminen Kaukolämpöyritykset auttavat asiakkaitaan kaukolämmön tehokkaaseen käyttöön antamalla energiankulutuksen palauteraportteja, koulutusta ja ohjeita laitteiden käytöstä sekä energiansäästövinkkejä. Toimenpiteillä voidaan vaikuttaa asiakkaiden kaukolämmön kulutukseen ja asiakaslaitteissa tapahtuvaan kaukolämpöveden jäähdytykseen. Kaukolämpöveden hyvä jäähtyminen parantaa energiantuotannon ja lämmönjakelun tehokkuutta. Jäähtymiseen voidaan vaikuttaa saattamalla rakennusten lämmönjakojärjestelmä toimimaan oikein. Jäähdytystä voidaan lisätä myös hyödyntämällä entistä enemmän matalalla lämpötilatasolla toimivia lämmitystapoja. Mikäli asiakkaiden laitteet toimivat hyvin ja suunnitellusti, on jäähdytys noin 22

23 45 50 o C. Kuvasta 17 voidaan todeta, että yli puolella yrityksistä jäi keskimääräinen asiakkaiden jäähdytys alle 40 o C:een vuonna Kaukolämmön ominaiskulutus on laskenut 35 % 1970-luvun alusta lähtien. Kuvassa 16 on esitetty säästösopimukseen liittyneiden yritysten asiakkaiden lämpöindeksi (sääkorjattu ominaiskulutus). Kuvassa 17 on esitetty kaukolämpöveden keskimääräinen jäähtyminen sopimukseen liittyneiden kaukolämpöyritysten asiakaslaitteissa niiltä osin kuin tieto on ollut käytössä kwh/m 3,a Kuva 16. Lämpöindeksin kehittyminen säästösopimukseen liittyneiden yritysten asiakkaiden kaukolämmitetyissä kiinteistöissä. 23

24 o C Kuva 17. Kaukolämpöveden keskimääräinen jäähtyminen asiakaslaitteissa eräissä säästösopimukseen liittyneissä kaukolämpöyrityksissä Sähkön siirto ja jakelu Verkostohäviöt Jakeluyhtiöiden verkostohäviöt syntyvät pääasiassa jakeluverkossa (nimellisyläjännite alle 110 kv). Tyypillinen jakeluhäviö on keskimäärin 3 5 %, pienissä verkoissa häviöt voivat olla paljon suurempia. Sopimukseen liittyneiden yritysten jakeluverkkojen häviöiden keskiarvo oli vuonna 1999 hieman alle 4 % (kuva 18). 24

25 12,00 % 10,00 % 8,00 % 6,00 % 4,00 % 2,00 % 0,00 % max min keskiarvo Kuva 18. Jakeluverkon häviöt säästösopimukseen liittyneissä yrityksissä. 2.4 Raportoinnin kattavuus Vuosiraportointi Voimalaitosalan energiansäästösopimuksessa oli vuoden 1999 lopussa kaikkiaan 16 vuosiraportointivelvollista yritystä, joista 15 yrityksen vuosiraportointitiedot saatiin käyttöön tämän raportin laatimiseen mennessä. Vuosiraportoinnista puuttuneen yrityksen energianseuranta saatiin käyttöön olemassa olevista tilastoista. Kaukolämpöalan energiansäästösopimuksessa oli vuoden 1999 lopussa kaikkiaan 28 vuosiraportointivelvollista yritystä, joista 26 yrityksen vuosiraportointitiedot saatiin käyttöön tämän raportin laatimiseen mennessä. Sähkön siirto- ja jakelualan energiansäästösopimuksessa oli vuoden 1999 lopussa kaikkiaan 42 vuosiraportointivelvollista yritystä, joista 33 yrityksen vuosiraportointitiedot saatiin käyttöön tämän raportin laatimiseen mennessä. Vuosiraportoinnista puuttuneiden yhdeksän yrityksen osalta neljän yrityksen energianseurantatiedot saatiin käyttöön olemassa olevista tilastoista joten viiden yrityksen tiedot jäivät puuttumaan. Vuonna 1999 valmistuneet energiansäästösuunnitelmat Voimalaitosalan sopimukseen liittyneistä 16 yrityksestä 12 oli sitoutunut laatimaan yrityskohtaisen energiansäästösuunnitelman vuoden 1999 loppuun mennessä. Suunnitelmia saatiin vuoden 1999 aikana yhdeksältä yritykseltä. Lisäksi yksi yritys ilmoitti säästösuunnitelman valmistumisen viivästyvän sovitusta. 25

26 Kaukolämpöalan sopimukseen liittyneistä 28 yrityksestä 9 oli sitoutunut laatimaan yrityskohtaisen energiansäästösuunnitelman vuoden 1999 aikana. Suunnitelma saatiin vuoden 1999 aikana kahdeksalta yritykseltä. Sähkön siirto- ja jakelualan sopimukseen liittyneistä 42 yrityksestä 32 oli sitoutunut laatimaan yrityskohtaisen energiansäästösuunnitelman vuoden 1999 aikana. Suunnitelmia saatiin vuoden 1999 aikana 18 yritykseltä. Lisäksi viisi yritystä ilmoitti säästösuunnitelman valmistumisen viivästyvän sovitusta. 26

27 3 Yritysten raportoimat tulokset Sopimukseen liittyneet yritykset raportoivat vuosittain omalle toimialajärjestölleen (Finergy, Sky, Sener) tiedot energiantuotannostaan, käytetyistä polttoaineista, omasta energiankäytöstään sekä energiankäytön tehostamiseksi tehdyistä toimenpiteitä ja niillä saavutetuista/ saavutettavista säästöistä. Yritys ja tuotantoyksikkökohtainen vuosiraportointi toteutettiin ensimmäisen kerran sopimuskauden kuluessa vuoden 2000 keväällä. Vuosiraportointi koski sopimukseen vuosina liittyneitä yrityksiä ja tietoja kysyttiin vuosilta 1998 ja Tästä poikkeuksena olivat tiedot energiankäytön tehokkuuteen vaikuttaneista toimenpiteistä joita raportoitiin pääsääntöisesti vuosilta sekä tiedot ympäristönsuojeluinvestoinneista, joita yrityksiä pyydettiin raportoimaan mahdollisuuksien mukaan koko 90-luvun osalta. Tässä luvussa esitetyt tulokset perustuvat yritysten toimialajärjestöilleen toimittamiin vuosiraportointitietoihin. Esitetyt säästövaikutukset ovat pääasiassa energiakatselmuksissa tai yritysten omissa erillisselvityksissä todettuja laskennallisia energiansäästövaikutuksia. Kyseiset tiedot eivät siten ole mitattuja/todennettuja säästövaikutuksia, mutta edustavat parasta käytettävissä olevaa arviota säästötoimenpiteiden vaikutuksista. Yritykset raportoivat energiankäytön tehokkuuteen vaikuttaneet toimenpiteet jaoteltuna kahteen ryhmään; toimenpiteisiin, joille voidaan osoittaa laskennallinen tai mitattu säästövaikutus (omaan toimintaan kohdistuneet investoinnit ja käyttötekniset toimenpiteet) sekä toimenpiteisiin, joille säästövaikutuksen esittäminen on vaikeaa (oman henkilökunnan koulutus/ motivointi, asiakkaille suunnattu energiansäästöneuvonta, jne.). Yhteenveto kaikista energia-alan sopimuksissa raportoiduista energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavista toimenpiteistä, joille säästövaikutus on voitu arvioida laskennallisesti tai mittaamalla on esitetty taulukossa 1. Kaikkiaan energia-alan yritykset raportoivat 203 yksittäistä energiankäytön tehostamistoimenpidettä, jotka on jo toteutettu tai päätetty toteuttaa. Kyseisten toimenpiteiden säästövaikutus on lämmön ja polttoaineiden osalta hieman alle 100 GWh/a ja sähkön osalta noin 40 GWh/a. Lisäksi voimalaitosalan vuosiraportoinnin yhteydessä raportoitiin ydinvoimalaitosten tehonkorotuksiin liittyviä jo tehtyjä toimenpiteitä (6 kpl), joiden sähkönsäästövaikutus oli noin 200 GWh/a ja päätettyjä toimenpiteitä (6 kpl), joiden säästöpotentiaali on noin 300 GWh/a. Näitä toimenpiteitä ei ole huomioitu taulukon 1 tuloksissa. 27

28 Taulukko 1. Yhteenveto kaikkien energia-alan sopimuksiin liittyneiden yritysten raportoimista energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavista toimenpiteistä, joille voidaan osoittaa laskennallinen tai mitattu säästövaikutus. Toimenpiteet Investointi Säästövaikutus Toimenpiteiden milj. mk Lämpö+polttoaineet Sähkö lukumäärä GWh/a GWh/a kpl Toteutut toimenpiteet 17,6 (1 74,9 (1 38, Päätetyt toimenpiteet 3,3 (1 7,0 (1 0,2 (1 24 Toteutut ja päätetyt toimenpiteet yhteensä 20,9 (1 81,9 (1 38,9 (1 203 Harkittavat toimenpiteet 85,9 (1 22,2 (1,2 1,9 (1 59 Toimenpiteet, joiden tiedot puutteellisia 48,3 (1,2 9,0 (1,2 132 (1 yli 50 %:sta näissä ryhmissä raportoiduista toimenpiteistä puuttuivat investointikustannukset ja/tai säästövaikutukset, joten taulukossa esitetyt investointikustannukset sekä säästövaikutukset ovat todellisia selvästi alhaisempia. (2 toimenpiteitä, joiden osalta yritykset eivät ole raportoineet päätettyjä jatkotoimenpiteitä (toteutettu, päätetty toteuttaa tai toteutusta harkitaan). 3.1 Voimalaitosala Energiankäytön tehokkuuteen vaikuttaneet toimenpiteet Voimalaitosalan säästösopimukseen vuoden 1999 loppuun mennessä liittyneiden 16 yrityksen tuotantoyksikkökohtaisissa vuosiraporteissa raportoitiin kaikkiaan 182 energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavaa toimenpidettä, jotka on jo toteutettu, päätetty toteuttaa tai niiden toteuttamista harkitaan ja joille voidaan esittää laskennallinen tai mitattu säästövaikutus. Näistä 134 toimenpidettä on jo toteutettu tai päätetty toteuttaa. Toteutettujen ja päätettyjen toimenpiteiden säästövaikutus on lämmön ja polttoaineiden osalta noin 25 GWh/a ja sähkön osalta noin 7,8 GWh/a. Yhteenveto raportoiduista toimenpiteistä on esitetty taulukossa 2. Lisäksi voimalaitosalan vuosiraportoinnin yhteydessä raportoitiin ydinvoimalaitosten tehonkorotuksiin liittyviä jo tehtyjä toimenpiteitä (6 kpl), joiden sähkönsäästövaikutus oli noin 28

29 200 GWh/a ja päätettyjä toimenpiteitä (6 kpl), joiden säästöpotentiaali on noin 300 GWh/a, joita ei ole huomioitu taulukon 2 tuloksissa. Raportoitujen energiatehokkuuteen vaikuttaneiden toimenpiteiden määrä on vielä vähäinen. Tähän on syynä mm.: Tuotantolaitosten ja sopimusyritysten hallinnassa olevien muiden kiinteistöjen energiakatselmustoiminta voimalaitosalalla oli vielä kohtalaisen vähäistä vuosina Vuoden 1999 loppuun mennessä oli voimalaitosalalta valmistunut 6 seurannan piiriin raportoitua energiakatselmusta. Kattavampia tietoja voimalaitosalan energiakatselmusten ja muiden selvitysten tuloksista saadaan raportoinnin piiriin aikaisintaan vuoden 2000 vuosiraportissa, kun yritysten energiankäytön katselmointi on kattavampaa. Sopimukseen liittyneissä yrityksissä ei pääsääntöisesti ole aiemmin koottu järjestelmällisesti tietoja toteutetuista energiatehokkuuteen vaikuttaneista toimenpiteistä ja niiden säästöpotentiaaleista ja vaikutuksista. Varsinkin yrityksen näkökulmasta vaikutuksiltaan vähäisten toimenpiteiden seurantaan ja raportointiin ei ole katsottu olleen tarvetta. Tällaisten toimenpiteiden lukumäärä on kuitenkin usein varsin suuri ja niiden yhteisvaikutus seurannan arvoinen. Toiminnan todellisten tulosten seurannan kannalta on oleellista, että jatkossa kaikki muutkin kuin energiakatselmuksissa havaitut, toteutetut, päätetyt ja harkittavat toimenpiteet raportoidaan järjestelmällisesti. 29

30 Taulukko 2. Yhteenveto voimalaitosalan sopimukseen liittyneiden yritysten raportoimista energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavista toimenpiteistä, joille voidaan osoittaa laskennallinen tai mitattu säästövaikutus. Toimenpiteet Investointi Säästövaikutus Toimenpiteiden milj. mk Lämpö+polttoaineet Sähkö lukumäärä GWh/a GWh/a kpl Toteutut toimenpiteet 2,6 (1 18,5 (1 7, Päätetyt toimenpiteet 2,4 (1 6,6 (1 0,1 (1 7 Toteutut ja päätetyt toimenpiteet yhteensä 5,0 (1 25,1 (1 7,8 (1 134 Harkittavat toimenpiteet 85,7 (1 21,8 (1 1,4 (1 48 Toimenpiteet, joiden tiedot puutteellisia 48,2 (1,2 8,9 (1,2 114 (1 noin 70 %:sta näissä ryhmissä raportoiduista toimenpiteistä puuttuivat investointikustannukset ja/tai säästövaikutukset, joten taulukossa esitetyt investointikustannukset sekä säästövaikutukset ovat todellisia selvästi alhaisempia. (2 toimenpiteitä, joiden osalta yritykset eivät ole raportoineet päätettyjä jatkotoimenpiteitä (toteutettu, päätetty toteuttaa tai toteutusta harkitaan) Energiatehokkuuteen vaikuttaneet ympäristönsuojeluinvestoinnit Voimalaitosalan sopimukseen vuoden 1999 loppuun mennessä liittyneiden yritysten vuosiraporteissa raportoitiin kaikkiaan 63 ympäristönsuojeluinvestointia vuosilta , joista yhdeksän toimenpiteen raportoitiin vaikuttaneen energiankäytön tehokkuuteen. 30

31 Taulukko 3. Yhteenveto voimalaitosalan sopimukseen liittyneiden yritysten raportoimista ympäristönsuojeluinvestoinneista vuosina Investointi Säästövaikutus Toimenpiteiden milj. mk Lämpö+polttoaineet Sähkö lukumäärä GWh/a GWh/a kpl ,6 (1 +18,2 (1 63 (1 + = kasvattanut energian kulutusta, - = pienentänyt energian kulutusta Muut toimenpiteet Muita voimalaitosalan sopimukseen liittyneiltä yrityksiltä vuosiraportoinnissa kysyttyjä asioita olivat mm. käyttötalouden ja kunnonvalvontaan liittyvät toimenpiteet. Näitä olivat mm. hyötysuhdemittausten säännöllisyyteen sekä tuotantoyksiköissä valvonnan yhteydessä seurattaviin suureisiin liittyvät kysymykset. Käyttötalouden valvonnan toimenpiteistä saatujen vastausten perusteella (kuva 19) suurimmalla osalla yrityksistä on olemassa seurannan mahdollistava laskentajärjestelmä. Yli 50 % vastanneista yrityksistä raportoin laatineensa valvottaville suureille tavoitearvot ja noin puolella on myös käytössä tulospalkkio, jossa kriteerinä on jokin energiatehokkuutta kuvaava elementti. 31

32 Tulospalkkio käytössä Käyttömittareiden tarkistus suoritettu Kyllä Ei Suureille laadittu tavoitearvot Seurannan mahdollistava laskentajärjestelmä vastauksia Kuva 19. Yhteenveto käyttötalouden valvontaan liittyvistä raportoiduista toimenpiteistä. Yleisimmin seurattavia kunnonvalvonnan suureita ovat käytettävyys ja omakäyttö. Laajempi hyötysuhdemittaus suoritetaan sen sijaan valtaosalla yrityksistä harvemmin kuin joka toinen vuosi. 32

33 Lisäveden kulutus Polttoaineiden laatu Käytettävyys Kyllä Ei Omakäyttö Turbiinihyötysuhde Kattilahyötysuhde Vastauksia (kpl) Kuva 20. Yhteenveto kunnonvalvontaan liittyvistä raportoiduista toimenpiteistä. 3.2 Kaukolämpöala Energiankäytön tehokkuuteen vaikuttaneet toimenpiteet Kaukolämpöalan säästösopimukseen vuoden 1999 loppuun mennessä liittyneiden 29 yrityksen vuosiraporteissa raportoitiin kaikkiaan 24 energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavaa toimenpidettä, jotka on jo toteutettu, päätetty toteuttaa tai niiden toteuttamista harkitaan ja joille voidaan esittää laskennallinen tai mitattu säästövaikutus. Näistä 18 toimenpidettä on jo toteutettu tai päätetty toteuttaa. Toteutettujen ja päätettyjen toimenpiteiden säästövaikutus on lämmön ja polttoaineiden osalta noin 46 GWh/a ja sähkön osalta noin 30 GWh/a. Yhteenveto raportoiduista toimenpiteistä on esitetty taulukossa 4. Raportoitujen energiatehokkuuteen vaikuttaneiden toimenpiteiden määrä on vielä vähäinen. Tähän on syynä mm.: Tuotantolaitosten ja kiinteistöjen energiakatselmustoiminta kaukolämpöalalla oli vielä kohtalaisen vähäistä vuosina Kaukolämpöalalla on valmistunut vuoden 1999 loppuun mennessä kuusi energiankäytön katselmointia, jotka toimivat pohjana ko. yritysten energiansäästösuunnitelman laatimiselle. Kattavampia tietoja kaukolämpöalan energiakatselmusten ja muiden selvitysten tuloksista saadaan raportoinnin piiriin aikaisintaan vuoden 2000 vuosiraportissa, kun yritysten energiankäytön katselmointi on kattavampaa. 33

34 Sopimukseen liittyneissä yrityksissä ei pääsääntöisesti ole aiemmin koottu järjestelmällisesti tietoja toteutetuista energiatehokkuuteen vaikuttaneista toimenpiteistä ja niiden säästöpotentiaaleista ja vaikutuksista. Varsinkin yrityksen näkökulmasta vaikutuksiltaan vähäisten toimenpiteiden seurantaan ja raportointiin ei ole katsottu olleen tarvetta. Tällaisten toimenpiteiden lukumäärä on kuitenkin usein varsin suuri ja niiden yhteisvaikutus seurannan arvoinen. Toiminnan todellisten tulosten seurannan kannalta on oleellista, että jatkossa kaikki muutkin kuin energiakatselmuksissa havaitut, toteutetut, päätetyt ja harkittavat toimenpiteet raportoidaan järjestelmällisesti. Taulukko 4. Yhteenveto kaukolämpöalan sopimukseen liittyneiden yhtiöiden raportoimista energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavista toimenpiteistä, joille voidaan osoittaa laskennallinen tai mitattu säästövaikutus. Toimenpiteet Investointi Säästövaikutus Toimenpiteiden milj. mk Lämpö+polttoaineet Sähkö lukumäärä GWh/a GWh/a kpl Toteutut toimenpiteet 2,3 (1 45,4 (1 30,0 (1 12 Päätetyt toimenpiteet 0,6 (1 0,4 (1 0,0 (1 6 Toteutut ja päätetyt toimenpiteet yhteensä 2,9 (1 45,7 (1 30,0 (1 18 Harkittavat toimenpiteet 0,03 (1 0,1 (1 0,0 (1 6 Toimenpiteet, joiden tiedot puutteellisia 0,1 (1,2 0,1 (1,2 10 (1 noin 50 %:sta näissä ryhmissä raportoiduista toimenpiteistä puuttuivat investointikustannukset ja/tai säästövaikutukset, joten taulukossa esitetyt investointikustannukset sekä säästövaikutukset ovat todellisia selvästi alhaisempia. (2 toimenpiteitä, joiden osalta yritykset eivät ole raportoineet päätettyjä jatkotoimenpiteitä (toteutettu, päätetty toteuttaa tai toteutusta harkitaan). 34

35 3.2.2 Energiatehokkuuteen vaikuttaneet ympäristönsuojeluinvestoinnit Kaukolämpöalan sopimukseen vuoden 1999 loppuun mennessä liittyneiden yritysten vuosiraporteissa ei raportoitu yhtään energiatehokkuuteen vaikuttanutta ympäristönsuojeluinvestointia vuosilta Muut toimenpiteet Muita kaukolämpöalan sopimukseen liittyneiltä yrityksiltä vuosiraportoinnissa kysyttyjä asioita olivat mm. toimenpiteet, joilla pyritään tehostamaan asiakkaiden energian käyttöä sekä oman henkilökunnan koulutusta ja motivointia energiankäytön tehokkuuteen liittyvissä asioissa. Valitettavasti moni raportoineista yrityksistä ei ollut vastannut em. kohtiin lainkaan tai hyvin suppeasti. Kaukolämpöyritykset ovat kuitenkin perinteisesti jo vuosien ajan antaneet esim. palautetietoa asiakkailleen näiden kaukolämmön kulutuksesta, aikaisempien selvitysten mukaan palautetietoa annetaan jopa yli 90 % kattavuudella. Saatujen raportointien perusteella energiankäytön palautteen lisäksi asiakkaille annetaan energiansäästöneuvontaa puhelimessa ja jaetaan energiansäästöesitteitä. Lisäksi opastetaan ja koulutetaan asiakkaita kaukolämpölaitteiden käytössä. Kaukolämpöyritykset toimittavat myös energiansäästömateriaalia kouluille ja monet yritykset osallistuvat aktiivisesti valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon. Kaukolämpöyrityksen omassa toiminnassa on energiankäytön tehokkuuden edistämiseksi järjestetty henkilökunnan motivointia ja kouluttamista. Monissa yrityksissä on lisäksi järjestetty omien kiinteistöjen kulutusseuranta sekä eräissä yrityksissä myös ajoneuvojen polttoaineen kulutuksen seuranta Kaukolämpöalan sopimukseen liittyneet muut yritykset Kaukolämpöalan sopimukseen on mahdollisuus liittyä myös muiden kuin lämpöä myyvien yritysten. Liittyessään yritys sitoutuu pyrkimään tuotekehityksessään mahdollisimman hyvään laitteiden energiatehokkuuteen. Suunnittelu- ja tutkimustoimintaa harjoittavat yritykset sitoutuvat huomioimaan työssään energiansäästön näkökannan. Liittyneitä yrityksiä oli vuoden 1999 lopussa kolme, joista yhdeltä on saatu sekä säästösuunnitelma että raportointi vuoden 1999 toiminnasta. Raportoinut yritys on atk-ohjelmistoja tekevä yritys, jonka pääkohderyhmänä ovat kaukolämmön eri osa-alueet (laskutus- ja asiakastietojärjestelmät, kunnossapitojärjestelmä, energia-analyysiohjelmisto jne.) sekä kiinteistönpidon järjestelmät. Ohjelmistojen tavoitteena on mm. tukea kaukolämpöyritysten asiakkaiden energiansäästöä ja tehokasta energian käyttöä. Vuoden 1999 aikana ohjelmistoihin on kehitetty uusia ominaisuuksia, mm. kulutusraportoinnissa internetin käytön hyödyntämismahdollisuus sekä kaukoluentajärjestelmän kehittäminen. 35

36 3.3 Sähkön siirto- ja jakeluala Energiankäytön tehokkuuteen vaikuttaneet toimenpiteet Sähkön siirto- ja jakelualan säästösopimukseen vuoden 1999 loppuun mennessä liittyneiden 42 yrityksen vuosiraporteissa raportoitiin kaikkiaan 56 energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavaa toimenpidettä, jotka on jo toteutettu, päätetty toteuttaa tai niiden toteuttamista harkitaan ja joille voidaan esittää laskennallinen tai mitattu säästövaikutus. Näistä 51 toimenpidettä on jo toteutettu tai päätetty toteuttaa. Toteutettujen ja päätettyjen toimenpiteiden säästövaikutus on lämmön ja polttoaineiden osalta noin 11 GWh/a ja sähkön osalta noin 1 GWh/a. Yhteenveto raportoiduista toimen-piteistä on esitetty taulukossa 5. Raportoitujen energiatehokkuuteen vaikuttaneiden toimenpiteiden määrä on vielä vähäinen. Tähän on syynä mm.: Kiinteistöjen energiakatselmustoiminta sähkön siirto- ja jakelualalla oli vielä varsin vähäistä vuosina Vuoden 1999 loppuun mennessä ei sähkön siirto- ja jakelualalta ollut vielä yhtään seurannan piiriin raportoitua energiakatselmusta. Kattavampia tietoja sähkön siirto- ja jakelualan energiakatselmusten ja muiden selvitysten tuloksista saadaan raportoinnin piiriin aikaisintaan vuoden 2000 vuosiraportissa, kun yritysten omien kiinteistöjen energiakatselmointi on kattavampaa. Sopimukseen liittyneissä yrityksissä ei pääsääntöisesti ole aiemmin koottu järjestelmällisesti tietoja toteutetuista energiatehokkuuteen vaikuttaneista toimenpiteistä ja niiden säästöpotentiaaleista ja vaikutuksista. Varsinkin yrityksen näkökulmasta vaikutuksiltaan vähäisten toimenpiteiden seurantaan ja raportointiin ei ole katsottu olleen tarvetta. Tällaisten toimenpiteiden lukumäärä on kuitenkin usein varsin suuri ja niiden yhteisvaikutus seurannan arvoinen. Toiminnan todellisten tulosten seurannan kannalta on oleellista, että jatkossa kaikki muutkin kuin energiakatselmuksissa havaitut, toteutetut, päätetyt ja harkittavat toimenpiteet raportoidaan järjestelmällisesti. 36

37 Taulukko 5. Yhteenveto sähkön siirto- ja jakelualan sopimukseen liittyneiden yritysten raportoimista energiankäytön tehokkuuteen vaikuttavista toimenpiteistä, joille voidaan osoittaa laskennallinen tai mitattu säästövaikutus. Toimenpiteet Investointi Säästövaikutus Toimenpiteiden milj. mk Lämpö+polttoaineet Sähkö lukumäärä GWh/a GWh/a kpl Toteutut toimenpiteet 12,7 (1 11,0 (1 1,0 (1 40 Päätetyt toimenpiteet 0,3 (1 0,0 (1 0,07 (1 11 Toteutut ja päätetyt toimenpiteet yhteensä 13,0 (1 11,0 (1 1,0 (1 51 Harkittavat toimenpiteet 0,2 (1 0,4 (1 0,5 (1 5 Toimenpiteet, joiden tiedot puutteellisia 0,0 (2 0,0 (2 8 (1 yli 75 %:sta näissä ryhmissä raportoiduista toimenpiteistä puuttuivat investointikustannukset ja/tai säästövaikutukset, joten taulukossa esitetyt investointikustannukset sekä säästövaikutukset ovat todellisia selvästi alhaisempia. (2 toimenpiteitä, joiden osalta yritykset eivät ole raportoineet päätettyjä jatkotoimenpiteitä (toteutettu, päätetty toteuttaa tai toteutusta harkitaan) Energiatehokkuuteen vaikuttaneet ympäristönsuojeluinvestoinnit Sähkön siirto- ja jakelualan sopimukseen vuoden 1999 loppuun mennessä liittyneiden yritysten vuosiraporteissa ei raportoitu yhtään energiatehokkuuteen vaikuttanutta ympäristönsuojeluinvestointia vuosilta

38 3.3.3 Muut toimenpiteet Muita sähkön siirto- ja jakelualan sopimukseen liittyneiltä yrityksiltä vuosiraportoinnissa kysyttyjä asioita olivat mm. toimenpiteet, joilla pyritään tehostamaan asiakkaiden energian käyttöä. Saatujen vastausten perusteella yhtiöt lainaavat asiakkaille kulutusmittareita, jakavat energiansäästöesitteitä ja muuta säästömateriaalia sekä antavat energiansäästöneuvontaa asiakkaille. Lisäksi monilla yhtiöillä on asiakkaan sähkönkulutuksen laskenta ja vertailupalvelu, myös valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon osallistutaan melko aktiivisesti. Energiankulutuksen seurantaraportti Energiansäästöstä kirjoittaminen Energiankäytön neuvonta kulutustietojen tarkkailun perusteella Energiansäästöä edistävä sähkön hinnoittelu Energiansäästöviikkoon osallistuminen Sähkönkulutuksen laskenta- ja vertailupalvelu Energiansäästömateriaalin toimittaminen kouluille Tuntitehomittaus käytössä Energiansäästöneuvonta toimitiloissa Energiansäästöneuvonta puhelimessa Energiansäästöesitteitä asiakkaille Kulutusmittarin lainaus kpl Kuva 21. Asiakkaille suunnatut toimenpiteet (suosituimmat), joiden vaikutusta energiankulutukseen vaikea arvioida. Lisäksi yritykset raportoivat toimenpiteitä, joilla pyritään vaikuttamaan yhtiön omaan energiankulutukseen. Vastausten perusteella yleisintä näyttää olevan omien kiinteistöjen kulutusseuranta. Myös omien ajoneuvojen polttoaineiden kulutusta seurataan. Lisäksi henkilökuntaa motivoidaan energiansäästöön ja koulutetaan erityisesti ympäristöasioissa. Asiakkaille ja omaan toimintaan kohdistettujen toimenpiteiden määrällistä arviota on ensimmäisen raportoinnin perusteella mahdoton tehdä sopimukseen liittyneiden yritysten seurantajärjestelmien puutteellisuuden vuoksi. 38

39 Henkilökunnan tuottamat energiansäästöideat Henkilöstön kouluttaminen energiansäästöasioissa Henkilökunnan motivointi energiansäästöön Henkilöstön kouluttaminen ympäristöasioissa Omien ajoneuvojen polttoaineenseuranta Omien kiinteistöjen kulutusseuranta kpl Kuva 22. Omaan toimintaan liittyvät toimenpiteet (suosituimmat), joiden vaikutusta energiankulutukseen vaikea arvioida. 39

40 4 Muuta selvitettyä ja raportoitua 4.1 Ympäristöjärjestelmien yleisyys sopimukseen liittyneissä yrityksissä Ympäristöjärjestelmän ensisijainen tavoite on ympäristökuormituksen vähentäminen, missä energiankäytön tehostaminen on keskeisessä asemassa. Yhteisenä tavoitteena sekä energiansäästösopimusmenettelyssä että ympäristöjärjestelmissä on kustannustehokkuuden parantaminen energia- ja raaka-ainesäästöjen avulla. Säästösopimuksen energia-analyysi tukee ympäristöjärjestelmän tavoitteiden asetantaa ja energiansäästösuunnitelma voidaan liittää osaksi ympäristöjärjestelmää. Säästösopimusmenettelyn mukainen energian kulutuksen seuranta palvelee ja tukee ympäristöjärjestelmän toteuttamista. Sopimukseen liittyneiltä yrityksiltä kysyttiin, onko yrityksellä/tuotantoyksiköllä käytössään ympäristönhallintajärjestelmää. Voimalaitosalan sopimukseen liittyneistä yrityksistä reilulla kolmasosalla on ympäristönhallintajärjestelmä käytössä. Pääsääntöisesti käytössä oleva järjestelmä on ISO Tämän lisäksi noin 40 % yrityksistä on järjestelmä suunnitteilla. Noin viidennes yrityksistä ei vastannut kysymykseen. Sähkön siirto- ja jakelualan sopimukseen liittyneistä yrityksistä vain kymmenesosalla on ympäristönhallintajärjestelmä käytössä. Lähes puolet ilmoitti, että järjestelmä on suunnitteilla. Noin neljäsosa yrityksistä jätti vastaamatta kysymykseen. Kaukolämpöalan sopimukseen liittyneistä yrityksistä lähes 70 % ympäristöjärjestelmä on valmiina tai suunnitteilla. Näistä yrityksistä ympäristöjärjestelmä on valmiina vasta kolmella, joilla kaikilla järjestelmä oli ISO standardin mukainen. Noin viidennes yrityksistä ei vastannut kysymykseen. 40

41 Voimalaitosala 3 % 40 % 35 % 22 % Ei Siirto- ja jakeluala 17 % 46 % 11 % 26 % Suunnitteilla Kyllä Ei vastausta Kaukolämpöala 23 % 46 % 12 % 19 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kuva 23. Ympäristöjärjestelmien yleisyys energiansäästösopimukseen liittyneissä yrityksissä. 4.2 Energiatehokkuus ja sen seuranta Voimalaitosala Energia-alan Keskusliitto ry Finergyn toimeksiannosta ja voimalaitosalan energiansäästösopimusten seurantaa kehittävän työryhmän ohjauksessa on laadittu selvitys Tehokkuusindeksin kehittäminen voimalaitosalalle. Selvitys valmistui joulukuussa Tässä selvityksessä haettiin erilaisia tapoja, joilla voimalaitosten energiatehokkuutta voitaisiin seurata. Selvityksestä käy ilmi, että yleensä muutokset ovat niin pieniä, että ne eivät näy hyötysuhteessa tai rakennusasteessa, joita käytetään tunnuslukuina prosesseja mitoitettaessa. Hyötysuhteen absoluuttinen mittaustarkkuus käytönvalvontalaitteilla on luokkaa 2 5 % riippuen useista seikoista, kuten itse mittarista, polttoaineesta ja ulkoisista olosuhteista. Seurantaa miettineen työryhmän mielestä energiatehokkuuden seuranta voimalaitoksella voidaan jakaa kahteen erilliseen asiakokonaisuuteen. Hyötysuhdetta voidaan parantaa 1 2 % käyttöteknisin ja normaalin kunnossapidon toimenpitein. Toisaalta energiatehokkuutta voidaan parantaa perusparannusinvestoinneilla, jotka joko suoraan parantavat hyötysuhdetta tai mahdollistavat esim. sähkön ja lämmön yhteistuotannon tehokkaamman käytön. Tämän vuoksi on järkevää raportoida tehdyistä muutoksista (investoinneista) ja niiden vaikutuksista energiatehokkuuteen erikseen ja toisaalta valvoa laitteiden kuntoa tarkkuusmittauksilla riittävän usein, jotta voidaan saada selville muutokset hyötysuhteessa. 41

42 4.2.2 Kaukolämpöala Säästösopimusmenettelyn vaikutukset kaukolämpöalan toimintaan ovat vaikeasti mitattavissa ja todennettavissa. Kaukolämmön tuotanto ja jakelu on yritysten päätoimintaa, jonka vuoksi sen tehokkuuteen on aina kiinnitetty huomiota ja kehittämistoimenpiteitä tehdään jatkuvasti. Tämän vuoksi toiminnassa ei yleisesti ole helpoilla ja taloudellisesti kannattavilla toimenpiteillä saavutettavissa suuria säästöjä, jotka näkyisivät välittömästi esim. hyötysuhteen nousuna tai omakäyttöenergian määrän pienenemisenä. Lisäksi ulkoiset tekijät (ulkolämpötila, polttoainevalinnat ja polttoaineen laatu, jne.) vaikuttavat niihin tunnuslukuihin, joita tehokkuuden seurannan kannalta voitaisiin käyttää seurantaindikaattoreina. Tämän vuoksi tehokkuuden seurannassa tärkeintä olisi luoda järjestelmä, jossa tiettyjä tunnuslukuja seurataan yrityksen sisällä tavoitteena tehokkuuden nostaminen. Syyt poikkeamille tulisi aina selvittää, jotta virheelliset käyttötekniset toimenpiteet pystytään korjaamaan Sähkön siirto- ja jakeluala Säästösopimustoiminnan tavoitteena on ollut, että yhtiöt sopimuksiin sisällytettävin toimin voivat edistää asiakasuskollisuutta, tarjota heille erilaisia energiapalveluja sekä energian käytön tehostamiseen liittyvää teknologiaa. Konkreettisena toimena tällainen kysynnän hallinta eli Demand Side Management (DSM) on menetelmänä palaamassa tärkeimmäksi energian käytön tehostamisen välineeksi ja osaksi yhtiöiden vuotuisia toimenpidesuunnitelmia. Yhtiöiden hallussa on merkittävä määrä asiakkaidensa sähkön ja lämmön käyttöä koskevaa mittaus- ja tutkimustietoa, jota on hyödynnetty asiakkaiden energian käytön analysoinnissa ja palautetiedon toimittamisessa. Tämä tietomäärä on kasvanut koko ajan tuntitasoisen mittaustiedon lisääntyessä. Vapautuva kilpailu johtaa mm. kaksisuuntaisen, jopa laajakaistaisen tiedonsiirron yleistymiseen asiakkaiden ja sähkökaupan osapuolten välisessä kanssakäymisessä. Tätä välineistöä kehitetään nyt monessa yhtiössä sekä Adato Energiassa. Kansainvälisessä energian käytön tehostamistoiminnassa Sener on yhdessä VTT Energian kanssa ollut mukana IEA:n kysynnän hallintaohjelmassa DSM ja energiatehokkuus muuttuvissa sähköliiketoimintaympäristöissä sekä EU:n Save 2 -ohjelmaan kuuluvassa projektissa Parannetut strategiat pyrittäessä parempaan ympäristön laatuun ja energian käytön tehokkuuteen muuttuvilla sähkömarkkinoilla. Näiden projektien raportteja ja niissä kertynyttä tietämystä on käytetty hyväksi energiansäästön toimenpidesuunnitelmien ideoinnissa ja suunnittelussa. 4.3 LINKKI 2 -tutkimushanke LINKKI 2 Energiansäästön päätöksenteon ja käyttäytymisen tutkimusohjelmassa on käynnissä tutkimushanke, jossa selvitetään energia-alan energiansäästösopimusten toteutukseen vaikuttavia tekijöitä. Hankkeesta valmistuu julkaisu 2001 alkuvuodesta. Tutkimukseen liittyen tehtiin sopimuksiin liittyneissä yhtiöissä haastatteluita, joissa selvitettiin mm. yhtiöissä nimettyjen sopimusyhteyshenkilöiden mielipiteitä sopimuksiin liittyvästä vuosiraportoinnista. 42

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2000

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2000 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2000 1 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta, energian tuotanto- ja jakelualaa sekä kuntia edustavat järjestöt allekirjoittivat

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2002

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2002 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2002 1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2002 Pertti Koski Motiva Oy Mirja Tiitinen Suomen Kaukolämpö Sky ry Sirpa Leino Adato Energia

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2001

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2001 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2001 1 Energia-alan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2001 Marja Jallinoja Motiva Oy Mirja Tiitinen Suomen kaukolämpöyhdistys Sky ry Sirpa Leino

Lisätiedot

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Liittymistilanne Energiatehokkuussopimusten energiapalveluiden toimenpideohjelmaan voivat liittyä kaikki kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä loppukäyttäjille

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2005

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2005 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2005 1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2005 Saara Elväs Pertti Koski Motiva Oy Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry Sirpa Leino Päivi

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2003

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2003 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 23 1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 23 Pertti Koski Motiva Oy Mirja Tiitinen Suomen Kaukolämpö Sky ry Sirpa Leino Adato Energia

Lisätiedot

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiantuotannon toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 34 yritystä, jotka koostuvat 21 raportoivasta

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2004

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2004 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2004 1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2004 Saara Elväs Pertti Koski Motiva Oy Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry Sirpa Leino Adato

Lisätiedot

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy TETS Vuosiraportointi 2011 Tuloksia TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy Esityksen sisältö Raportointi, energiankäyttö, säästöt, takaisinmaksuaika Vertailu säästötavoitteeseen Vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 1 Liittymistilanne Vuoden 1 loppuun mennessä kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 31 yritystä, jotka koostuvat 47 raportoivasta

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Liittymistilanne Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan oli vuoden 2011 lopussa liittynyt 25 jäsenyhteisöä, joiden liittymisasiakirjoista

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista 1 Sisällys ENERGIAPALVELUJEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä

Lisätiedot

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1 Matkailu- ja ravintolapalveluiden toimenpideohjelmann tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä Matkailu- ja ravintolapalveluiden (MaRa) toimenpideohjelmaan oli liittynytt yhteensä

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Autoalan toimenpideohjelma 1 Sisällys AUTOALAN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden energiankäyttö Energiatehokkuustoimenpiteet

Lisätiedot

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 1999

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 1999 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 1999 1 2 Alkusanat Kauppa- ja teollisuusministeriö ja teollisuutta, energian tuotanto- ja jakelualaa sekä kuntia edustavat järjestöt allekirjoittivat

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä elintarviketeollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 33 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka

Lisätiedot

Teollisuuden säästöpotentiaalit Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1

Teollisuuden säästöpotentiaalit Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1 Teollisuuden säästöpotentiaalit 2011-2016 2017 Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1 Säästöpotentiaali 2011-2016 Pk-teollisuus, alle 10 GWh/a (54 kohdetta) Nykyinen kulutus TEOLLISUUS, Energiankäyttö

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2006

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2006 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2006 1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2006 Saara Elväs Pertti Koski Motiva Oy Sirpa Leino Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry Copyright

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2 Liittymistilanne Vuoden 2 loppuun mennessä muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 27 yritystä, jotka koostuvat raportoivasta

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä puutuoteteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 11 yritystä, jotka koostuvat 42

Lisätiedot

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2007

Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2007 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2007 1 Energia-alan energiansäästösopimusten vuosiraportti 2007 Saara Elväs Pertti Koski Motiva Oy Sirpa Leino Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry Copyright

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

TETS Vuosiraportointi 2013

TETS Vuosiraportointi 2013 TETS Vuosiraportointi 2013 Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet 23.4.2015 Harri Heinaro, Motiva Oy Säästötoimenpiteiden määrä Toimenpide Säästetty energia Investointi Yht sähkö+ lkm Sähkö GWh/a Lämpö+pa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 78 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET 2017 2025 Energiantuotannon toimenpideohjelma 8.5.2017 Sirpa Leino, Energiateollisuus ry Energia-ala lähtenyt heti vakuuttavasti mukaan Energia-alan sopimuksen kattavuus erittäin

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus LUONNOS 7.11.2014 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus kohdekatselmusten raportoinnista Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2014 Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaisesti säädetään energiatehokkuuslain

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimukset Energiantuotannon toimenpideohjelma

Energiatehokkuussopimukset Energiantuotannon toimenpideohjelma Energiatehokkuussopimukset 2017-2025 Energiantuotannon toimenpideohjelma VUOSIRAPORTOINTI Uuden kauden ensimmäinen raportointi Ensimmäinen raportointi tapahtuu vuoden 2018 alussa vuoden 2017 tietoja koskien

Lisätiedot

VAETS Vuosiraportointi

VAETS Vuosiraportointi VAETS Vuosiraportointi Yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Harri Heinaro, Motiva Oy Säästöjen tilanne vuoden 2014 alussa Vuoden 2014 alussa raportoitujen toteutettujen toimenpiteiden kumulatiivien voimassa oleva

Lisätiedot

3. Sopimuksen toimeenpano (toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi)

3. Sopimuksen toimeenpano (toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi) Liite 1. Sivu 1 (5) Linja-autoalan energiansäästösopimuksen arviointi 1. Vastaajan tausta ja sopimusala, perustiedot 1.01 Yrityksen linja-autojen lukumäärä 1-20 21-50 yli 50 linja-autoa 1.02 Vastaajan

Lisätiedot

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010 Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010: Päästökuvioita Kasvihuonekaasupäästöt Tamperelaisesta energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ Paavo Knaapi Jyväskylän Energia Oy 3.12.2010 www.jenergia.fi Sisältö Muutama sana Jyväskylän Energia yhtiöistä Kaukolämmityksen asema Suomessa Kaukolämmön tuotanto Jyväskylässä

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009 Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008 Hille Hyytiä 22.9.2009 1.1 Energiavaltainen teollisuus tavoitteet toimenpideohjelmassa 1. Toimenpideohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2011 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

KETS yhdyshenkilöpäivät. Raportointi. Saara Elväs

KETS yhdyshenkilöpäivät. Raportointi. Saara Elväs KETS yhdyshenkilöpäivät 2018 Raportointi Saara Elväs Sisältö Kuntien energiatehokkuussopimuksen raportointi Palautetieto Tulokset 2017 tietojen raportoinnista (2018) Vuoden 2018 tietojen raportointi (2019)

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin tavaraliikenteelle ja logistiikalle tammikuussa

Lisätiedot

Vuoden 2010 raportoinnin tuloksia

Vuoden 2010 raportoinnin tuloksia Vuoden 2010 raportoinnin tuloksia, Energiateollisuus ry Energiapalvelujen toimenpideohjelman toteuttaminen Finlandia-talo, 14.12.2011 Esityksen sisältö Energiatehokkuussopimus osana lainsäädäntöä EP-TOPO

Lisätiedot

Energiatehokkuus pienissä ja keskisuurissa yrityksissä

Energiatehokkuus pienissä ja keskisuurissa yrityksissä Energiatehokkuus pienissä ja keskisuurissa yrityksissä EK-päivä 31.3.2009 Jyväskylä Asiantuntija Kati Ruohomäki Energia ja ilmasto Sisältö 1. Taustaa 2. Yleistä energiatehokkuussopimuksista 3. Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin tavaraliikenteelle ja logistiikalle tammikuussa

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiantuotannon toimenpideohjelmaan

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiantuotannon toimenpideohjelmaan 1(4) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiantuotannon toimenpideohjelmaan 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Yrityksen liittymistiedot,

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006 1 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006 Hille Hyytiä Motiva Oy Copyright Motiva Oy, Helsinki, marraskuu 2007 2 Alkusanat Kauppa-

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Maatilojen energiasuunnitelma

Maatilojen energiasuunnitelma Maatilojen energiasuunnitelma Maatilojen energiasuunnitelma Maatilojen energiasuunnitelma on osa maatilojen energiaohjelmaa Maatilojen energiaohjelma Maatilan energiaohjelma: Maatilojen energiasäästötoimia

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2008 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus ja kattavuus 1.2 Toimenpiteiden raportointi

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2011 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiapalvelujen toimenpideohjelma

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiapalvelujen toimenpideohjelma Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiapalvelujen toimenpideohjelma Liittyvä yritys: Yrityksen nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot, Toimenpideohjelma)

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2014

Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Keski-Suomen taloudellinen kehitys 2008-2009 Matalasuhteen

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Energiapalvelujen toimenpideohjelma

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Energiapalvelujen toimenpideohjelma 1(7) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Energiapalvelujen toimenpideohjelma Tällä toimenpideohjelmalla Energiateollisuus ry (jäljempänä Toimialaliitto) toteuttaa Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusta,

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

Kuljetusketjujen energiakatselmus

Kuljetusketjujen energiakatselmus Kuljetusketjujen energiakatselmus Helsingin messukeskus 17.5.2006 Pertti Koski 1 Motiva Oy tuottaa palveluja uusiutuvan energian ja energian tehokkaamman käytön lisäämiseksi. 2 Motivan palvelut Energianhallinnan

Lisätiedot

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset 2008-2016

Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset 2008-2016 Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset 2008-2016 06.11.2007 Heikki Väisänen Kauppa- ja teollisuusministeriö 11/9/2007 1 Energiapalveludirektiivin sisällöstä ESD koskee kaikkea

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmus. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy

Uusiutuvan energian kuntakatselmus. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Uusiutuvan energian kuntakatselmus Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Kuntien KETS ja KEO sopimukset KETS (Kuntien energiatehokkuussopimus) yli 20 000 asukkaan kunnat yli 20 000 MWh/a:n kuntayhtymät KEO (Kuntien

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Elinkeinoelämä Energiantuotanto

Elinkeinoelämä Energiantuotanto 1 Elinkeinoelämä Energiantuotanto Millaisia muutoksia verrattuna sopimuskauteen 2008 2016? ELINKEINOELÄMÄ ENERGIANTUOTANTO Uusi elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus ja energiatuotannon toimenpideohjelma

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN TUKEMA KUNTAKATSELMUSHANKE Dnro: SATELY /0112/05.02.09/2013 Päätöksen pvm: 18.12.2013 RAUMAN KAUPUNKI KANALINRANTA 3 26101 RAUMA UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS Motiva kuntakatselmusraportti

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4 2 Energiakatselmus-

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 26 1 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 26 Saara Elväs Petri Jaarto Motiva Oy Copyright Motiva Oy, 27

Lisätiedot

ENERGIAPOLLARI NEUVOO ENERGIA ASIOISSA

ENERGIAPOLLARI NEUVOO ENERGIA ASIOISSA Enontekiön Sähkö Oy ENERGIAPOLLARI NEUVOO ENERGIA ASIOISSA 1 Energiapalvelujen toimenpideohjelman ajankohtaispäivä 14.12.2011 Finlandia talo, Helsinki 2 Johdanto Energianeuvonnalla vastuulliset energiayhtiöt

Lisätiedot

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma:

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma: Lappeenrannan ilmasto-ohjelma: Seurantaindikaattorit ja kyselyn tulokset 2012 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 24.7.2012 PL 302, 53101 Lappeenranta Pohjolankatu 14 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 4375

Lisätiedot

Seuranta ja raportointi

Seuranta ja raportointi Seuranta ja raportointi Kuntayhdyshenkilöpäivät 2017 8.-9.2017 Saara Elväs Esityksen sisältö Miksi raportoidaan Raportointiaikataulu Vastuuhenkilöt ja käyttöoikeudet Raportoinnin toteutus ja sisältö Palautetieto

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2012 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiakatselmukset kannattavat

Energiakatselmukset kannattavat Energiakatselmukset kannattavat 8.10.2009 Tapio Jalo Esityksen sisältö Mikä on energiakatselmus? Mitä hyötyä on energiakatselmuksesta? Mistä tekijä energiakatselmukseen? Miten teetän energiakatselmuksen

Lisätiedot

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo?

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry 1 Asiakkaan maksama kaukolämmön verollinen kokonaishinta, Suomen keskiarvo, /MWh 90 85 80 75 70 65 60

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

energiatehokkuussopimus

energiatehokkuussopimus HUS-kuntayhtymän energiatehokkuussopimus Liittyjä Tämän sopimuksen kiinteänä osana ovat liittymistiedot sekä työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Kuntaliiton allekirjoittama Kunta-alan energiatehokkuussopimus.

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 1 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 6 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 7 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen ASIANTUNTIJASEMINAARI: ENERGIATEHOKKUUS JA ENERGIAN SÄÄSTÖ PITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTO- JA ENERGIASTRATEGIAN POLITIIKKASKENAARIOSSA Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen 19.12.27 Juhani Heljo Tampereen

Lisätiedot

tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta paikallistaa energian ja veden käytön

tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta paikallistaa energian ja veden käytön tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta paikallistaa energian ja veden käytön tehostamismahdollisuudet esittää toimenpide-ehdotukset ja selkeät laskelmat

Lisätiedot

Kunta-alan energiatehokkuussopimus

Kunta-alan energiatehokkuussopimus 1 Kunta-alan energiatehokkuussopimus 2017-2025 Lähtökohdat Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa ja ensisijainen keino edistää energian tehokasta käyttöä Suomessa.

Lisätiedot

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Juhani Järvelä Oulun Energia -konserni Henkilötiedot Nimi: Nykyinen toimi: Työura: Juhani Järvelä Toimitusjohtaja Oulun Energia -konserni Lääketeollisuus Helsinki,

Lisätiedot

Mistä sähkö ja lämpö virtaa?

Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Sähköä ja kaukolämpöä tehdään fossiilisista polttoaineista ja uusiutuvista energialähteistä. Sähköä tuotetaan myös ydinvoimalla. Fossiiliset polttoaineet Fossiiliset polttoaineet

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot