Markku Kortekangas (toim.) Käytännön kilpailuoikeutta EU:ssa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Markku Kortekangas (toim.) Käytännön kilpailuoikeutta EU:ssa"

Transkriptio

1 Markku Kortekangas (toim.) Käytännön kilpailuoikeutta EU:ssa

2 Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista lupaa. Lupia teosten osittaiseen valokopiointiin myöntää tekijöiden ja kustantajien valtuuttamana KOPIOSTO ry. Muuhun käyttöön luvat on kysyttävä suoraan kunkin teoksen oikeudenhaltijoilta. JULKAISIJA KUSTANTAJA JA MYYNTI Teknologiateollisuus ry Teknologiainfo Teknova Oy Eteläranta 10, 4. krs HELSINKI puh. (09) 19231/julkaisumyynti ISBN Alkuteos EU Competition Law in Practice - 30 key points, Orgalime Suomenkielinen käännös oik.yo. Anna Haapanen. Teknologiateollisuuden julkaisuja 6/2004 Teknologiainfo Teknova Oy Taitto: MMG Monimedia Group Oy Painopaikka: Yleisjäljennös Oy, Helsinki,

3 LUKIJALLE Kilpailuoikeus on kerran toisensa jälkeen noussut lihavalla painettuihin otsikoihin kulumassa olevan kevään aikana. Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksessa vuonna 1957 päätettiin nykyisen kilpailuoikeuden ääriviivat. Noista päivistä kilpailuoikeus on kehittynyt voimakkaasti elinkeinoelämän muutoksia myötäillen ja sen toimintatapoja muokaten. Kilpailuoikeuden säätäjien päämääränä oli vahvistaa oikeat menettelytavat yritystenväliselle yhteistyölle ja varmistaa yhteistyön toteutuminen siten, että kaikkien markkinoilla toimivien mahdollisuudet ovat lähtökohtaisesti samanlaiset. Perustamissopimuksen allekirjoittajien ajatuksena oli, että kilpailusäännöillä taataan terveet ja kaikkien hyödyksi toimivat markkinat. Kilpailuoikeus on käsitteistöltään vaikea, laaja ja monimutkainen oikeudenala. Aina ei ole helppoa selvittää, millaiset menettelyt ovat kiellettyä ja mitkä sallittuja. Helpottaakseen jäsenyritystensä mahdollisuuksia saada tietoa EU:n kilpailuoikeuden perusasioista on eurooppalaisten metalliteollisuusjärjestöjen yhteistyöelimen ORGALIMEn Legal affairs -työryhmä laatinut opaskirjan "EU Competition Law in Practise 30 key points". "Käytännön kilpailuoikeutta EU:ssa" on oppaan käännös suomenkielisten lukijoiden käyttöön. Oppaan on kääntänyt englannista suomeen oikeustieteen ylioppilas Anna Haapanen. Käännöksen on tarkistanut Teknologiateollisuus ry:n edustajana Legal affairs -työryhmässä oleva VT Markku Kortekangas. Kilpailulakien viimeiset muutokset tulivat voimaan Toivomme, että tästä oppaasta on lukijalle hyötyä kilpailuoikeuden peruskysymysten selvittelyssä. Painotamme kuitenkin, että kyseessä on perusasioita käsittelevä opas. Syvällisempää tietoa tarvitsevan on viisasta ottaa kysymyksineen yhteyttä alan asiantuntijaan. Helsingissä ryhmäpäällikkö Markku Kortekanga liikejuridiikka Teknologiateollisuus ry 3

4 SISÄLLYS JOHDANTO... 6 Kilpailuoikeuden tehtävä... 6 Haitta vai hyöty?... 6 Kilpailusääntöjen vaikutuksia ei voi kiertää... 7 LUKU 1 EY:n kilpailuoikeusjärjestelmä... 8 Kieltojärjestelmä saakka sovellettu poikkeuslupajärjestelmä... 8 Poikkeuslupajärjestelmä lähtien... 9 Merkitykselliset markkinat Suora sovellettavuus Vähämerkitykselliset sopimukset Kansallinen kilpailuoikeus LUKU 2 Kilpailua rajoittavat kielletyt sopimukset ja menettelytavat Elinkeinoelämän järjestöjen päätökset Yhdenmukaistetut menettelytavat Itsenäiset yritykset Horisontaaliset ja vertikaaliset sopimukset Milloin EY:n kilpailuoikeutta sovelletaan? LUKU 3 Kilpailua rajoittavat horisontaaliset sopimukset Hintayhteistyötä koskevat sopimukset Markkinoiden jakamista koskevat sopimukset Laatujärjestelmät jäsenyyden edellytyksenä Kaupallinen tiedonvaihto Messuille osallistumisen rajoitukset Järjestöjen julkaisemat yleiset sopimusehdot Erikoistumissopimukset Yhteiset tutkimus- ja tuotekehityssopimukset (R&D) Sopimukset, jotka eivät yleensä rajoita kilpailua

5 LUKU 4 Kilpailua rajoittavat sopimukset jakeluketjun eri portaiden kesken (vertikaaliset sopimukset) Jakelu- ja lisenssisopimukset Jälleenmyyntihinnan asettaminen Maantieteelliset rajoitukset Kilpailusta luopumista koskevat sopimusehdot LUKU 5 Vähämerkitykselliset sopimukset Markkinaosuus Aina kiellettyä Pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevat erityispoikkeukset LUKU 6 Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö Yksittäisen yrityksen toimenpiteet Olennainen markkinaosuus mahdollistaa määräävän aseman Mitä väärinkäyttö on? LUKU 7 Muistutus elinkeinoelämän järjestöille ja niiden jäsenyrityksille LUKU 8 Yrityskeskittymien valvonta LUKU 9 Kilpailuviranomaisten ja osapuolten oikeuskeinot Tutkintavaltuudet ja syytteen nosto Todistuslähteet Seuraamusmaksujen (sakkojen) määrä Kolmansien osapuolten vaateet LUKU 10 Kilpailuasioiden hallinnointiohjelma Tärkeä loppumuistutus lukijalle LUKU 11 Suomen tilanne jälkeen LUKU 12 EU:n kilpailuoikeuden ydinkohdat Lisätietoja Liite

6 JOHDANTO Kilpailuoikeuden tehtävä Euroopan maiden talous perustuu vapaalle markkinataloudelle, johon liittyy olennaisena osana yritysten välistä kilpailua koskeva lainsäädäntö (kilpailuoikeus). Viranomaisten tehtävänä on kilpailuoikeuden mukaan varmistaa "terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen". Tämä toteutuu tarkkailemalla markkinamekanismin esteetöntä toimintaa häiritseviä tai ehkäiseviä järjestelyjä ja sopimuksia sekä tarpeen vaatiessa rankaisemalla taloudellisesti (kilpailunrikkomis-maksuilla) niihin syyllistyneitä. Järjestelmä perustuu päätelmälle, jonka mukaisesti vapaa kysyntä ja tarjonta johtavat kuluttajalle edullisimpaan hintatasoon, jolloin järjestelmä on kaikille edullinen. Se ei silti merkitse sitä, etteikö liike-elämässä olisi voittajia ja häviäjiä. Rajusti kilpailluilla markkinoilla selviävät vain harvat yritykset. Niiden on kuitenkin varottava käyttämästä väärin mahdollisesti saavuttamaansa määräävää markkina-asemaa. Kilpailuoikeus välineenään viranomaiset voivat tarvittaessa säädellä markkinoiden kehitystä. Haitta vai hyöty? Yritykset, joiden toimintaan viranomaiset puuttuvat, katsovat herkästi kilpailuoikeudesta aiheutuvan pelkästään haittaa. Kilpailusääntöjen vastaista on esimerkiksi määrätä alemman myyntiportaan (jälleenmyyjän) myyntihinnoista, jakaa markkinoita kilpailijoiden kesken tai boikotoida markkinoille pyrkivää uutta yritystä. Kilpailusäännöistä hyötyvät ne yritykset, joiden toimintaa edellä mainitut kaltaiset järjestelyt häiritsisivät. Järjestelmän tarkoituksena on varmistaa kohtuulliset toimintamahdollisuudet kaikille markkinoilla toimiville ja niille pyrkiville yrityksille. 6

7 Yrityksen suhtautuminen kilpailulainsäädäntöön lienee paljolti sidoksissa sen kilpailuasemaan markkinoilla. Kilpailusääntöjen vaikutuksia ei voi kiertää Riippumatta siitä, miten yritys kilpailuoikeuteen suhtautuu, on kaikkien yritysten ja yritysten järjestöjen arvioitava kilpailusääntöjen vaikutus tuleviin markkinastrategioihinsa. Tiedotusvälineet kertovat viikoittain tai jopa päivittäin, sekä EU:n että kansallisten kilpailuviranomaisten päätöksistä ja toimenpiteistä. Viranomaiset langettavat usein tuntuvia seuraamusmaksuja kilpailuoikeuden loukkauksiin syyllistyneille yrityksille tai elinkeinoelämän järjestöille. Yritykset eivät voi sulkea pois EY:n ja kansallisten kilpailusääntöjen vaikutuksia. Koska kilpailuoikeus on julkisoikeutta, ei tietyn kilpailuoikeusjärjestelmän vaikutusta voida kiertää sopimukseen sovellettavan lain valinnalla. Asiakkaan, kuluttajan, kilpailijan tai vaikkapa kaunaisen entisen työntekijän kilpailuviranomaiselle laatima valitus saattaa käynnistää seurauksiltaan kauaskantoisen tutkintaprosessin. Edellä mainituista syistä yritysten ja elinkeinoelämän järjestöjen on syytä suhtautua erityisellä huolella kilpailulakien määräyksiin. ORGALIMEn juristiryhmä on pitänyt sen vuoksi tarpeellisena julkaista tämän oppaan, jossa lyhyesti selostetaan niitä kilpailullisesti herkkiä asioita, joita yritysten keskinäinen tai järjestöissä harjoittama yhteistyö saattaa sisältää. Opas ei pyri olemaan tyhjentävä. Mikäli tietyn sopimuksen tai menettelytavan luvallisuudesta ei ole varmuutta, on aina syytä kuulla asiantuntijaa. Yrityksille ja niiden toimialalle aiheutuvien ongelmien välttämiseksi myös ORGALIMEn jäsenliitot antavat jäsenilleen neuvontaa kilpailuoikeudellisissa ongelmissa. Tässä oppaassa on otettu huomioon voimaan tulleet kilpailulain muutokset. Aikaisemmin voimassa olleisiin säännöksiin viitataan vain, milloin siihen on tarvetta. 7

REACHin vaikutukset toimitusketjussa. case: sinkitty ja maalattu teräskate

REACHin vaikutukset toimitusketjussa. case: sinkitty ja maalattu teräskate REACHin vaikutukset toimitusketjussa case: sinkitty ja maalattu teräskate Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine

Lisätiedot

Ilkka Kouri. Lean taskukirja

Ilkka Kouri. Lean taskukirja Ilkka Kouri Lean taskukirja Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista

Lisätiedot

Teollisuuden palveluksista palveluliiketoimintaan

Teollisuuden palveluksista palveluliiketoimintaan Christian Grönroos, Raimo Hyötyläinen, Tiina Apilo, Heidi Korhonen, Pekka Malinen, Taina Piispa, Tapani Ryynänen, Iiro Salkari, Markku Tinnilä, Pekka Helle Teollisuuden palveluksista palveluliiketoimintaan

Lisätiedot

Akustiikan sanasto Yleiskäsitteet Koneet ja laitteet Rakentaminen Työympäristö ja ympäristö

Akustiikan sanasto Yleiskäsitteet Koneet ja laitteet Rakentaminen Työympäristö ja ympäristö Akustiikan sanasto Yleiskäsitteet Koneet ja laitteet Rakentaminen Työympäristö ja ympäristö suomi englanti ruotsi Vocabulary for Acoustics Finnish English Swedish Ordlista för akustik finska engelska svenska

Lisätiedot

Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN

Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2011 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus 3. Luotto-oikeuden perusteet

Lisätiedot

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Muokatut teräkset Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista

Lisätiedot

Reilu palkitsemisjärjestelmä

Reilu palkitsemisjärjestelmä VIRPI LIINALAAKSO ELINA MOISIO JUKKA TIIHONEN Reilu palkitsemisjärjestelmä PK-YRITYKSEN OPAS PALKKAUKSESTA JA PALKITSEMISESTA Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Kilpailulainsäädännön noudattaminen Fingridin neuvottelukunnan ja en sekä vastaavien toiminnassa

Kilpailulainsäädännön noudattaminen Fingridin neuvottelukunnan ja en sekä vastaavien toiminnassa Ohje 1 (5) Kilpailulainsäädännön noudattaminen Fingridin neuvottelukunnan ja en sekä vastaavien toiminnassa 1 Yleistä Fingridin toiminnassa tulee noudattaa Suomen ja Euroopan yhteisön kilpailuoikeuden

Lisätiedot

Ihminen ja teknologia. Hyvän vuorovaikutuksen suunnittelu

Ihminen ja teknologia. Hyvän vuorovaikutuksen suunnittelu Ihminen ja teknologia Hyvän vuorovaikutuksen suunnittelu Pertti Saariluoma Tuomo Kujala Sari Kuuva Tiina Kymäläinen Jaana Leikas Lassi A. Liikkanen Antti Oulasvirta Eikö jokaisen esineen, elävän olennon

Lisätiedot

Avoimet rajapinnat ja sopimusvelvoitteet; kilpailuoikeudellisia näkökohtia. Apulaisjohtaja Valtteri Virtanen kkv.fi. kkv.

Avoimet rajapinnat ja sopimusvelvoitteet; kilpailuoikeudellisia näkökohtia. Apulaisjohtaja Valtteri Virtanen kkv.fi. kkv. Avoimet rajapinnat ja sopimusvelvoitteet; kilpailuoikeudellisia näkökohtia Apulaisjohtaja Valtteri Virtanen 9.11.2017 Tausta Sopimusvapaus lähtökohtana Kilpailuoikeus yleislakina asettaa reunaehdot käyttäytymiselle

Lisätiedot

Lea Ahoniemi - Markus Mertanen - Marko Mäkipää Matti Sievänen - Petri Suomala - Mikko Ruohonen MASSARÄÄTÄLÖINNILLÄ KILPAILUKYKYÄ

Lea Ahoniemi - Markus Mertanen - Marko Mäkipää Matti Sievänen - Petri Suomala - Mikko Ruohonen MASSARÄÄTÄLÖINNILLÄ KILPAILUKYKYÄ Lea Ahoniemi - Markus Mertanen - Marko Mäkipää Matti Sievänen - Petri Suomala - Mikko Ruohonen MASSARÄÄTÄLÖINNILLÄ KILPAILUKYKYÄ Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on

Lisätiedot

Mervi Hasu Turkka Keinonen Ulla-Maaria Mutanen Aleksi Aaltonen Annaleena Hakatie Esko Kurvinen

Mervi Hasu Turkka Keinonen Ulla-Maaria Mutanen Aleksi Aaltonen Annaleena Hakatie Esko Kurvinen Muotoilun muutos Muotoilun Tittelisivu muutos Mervi Hasu Turkka Keinonen Ulla-Maaria Mutanen Aleksi Aaltonen Annaleena Hakatie Esko Kurvinen Sisällys Johdanto teknologiateollisuuden muuttuviin muotoilukäytäntöihin

Lisätiedot

Tehokkuutta tuotannon tietojärjestelmiin

Tehokkuutta tuotannon tietojärjestelmiin Inka Vilpola, Katri Terho Tehokkuutta tuotannon tietojärjestelmiin loppukäyttäjät mukaan määrittelyyn Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61,

Lisätiedot

kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat

kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat 2012 TOIMITTAJA TUOMAS KOKKONEN TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2011 II Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 1150/2011 (julkaisupäivä 22.11.2011) sekä Euroopan

Lisätiedot

OHJE KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN NOUDATTAMISESTA ENERGIATE- OLLISUUS RY:N TOIMINNASSA

OHJE KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN NOUDATTAMISESTA ENERGIATE- OLLISUUS RY:N TOIMINNASSA 1(8) OHJE KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN NOUDATTAMISESTA ENERGIATE- OLLISUUS RY:N TOIMINNASSA OHJEEN TARKOITUS Suomen kilpailunrajoituslaki muuttui 1.5.2004. Sillä yhdenmukaistettiin Suomen ja EU:n kilpailulainsäädäntöä.

Lisätiedot

KATRI REKOLA HEIKKI REKOLA. Palvelutapa teollisuuden kilpailukeinona

KATRI REKOLA HEIKKI REKOLA. Palvelutapa teollisuuden kilpailukeinona KATRI REKOLA HEIKKI REKOLA Palvelutapa teollisuuden kilpailukeinona Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin ovat tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen)

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Kuntalaki uudistuu- seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kunta ja markkinat Kunta

Lisätiedot

Tuuli Mattelmäki. Muotoiluluotaimet

Tuuli Mattelmäki. Muotoiluluotaimet Tuuli Mattelmäki Muotoiluluotaimet Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista lupaa. Lupia teosten

Lisätiedot

Kestävän kilpailupolitiikan elementit

Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kilpailuviraston 20-vuotisjuhlaseminaari Finlandia-talo 7.10.2008 Matti Vuoria, toimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Lähtökohta Esityksen lähtökohtana

Lisätiedot

YRITYKSEN RISKIENHALLINTA

YRITYKSEN RISKIENHALLINTA YRITYKSEN RISKIENHALLINTA Marko Juvonen Mikko Koskensyrjä Leena Kuhanen Virva Ojala Anne Pentti Paavo Porvari Tero Talala Kansi: Indicio Oy Taitto: Eija Högman tmi Kopiointiehdot Tämä teos on oppikirja.

Lisätiedot

Hannu Vesamäki (toim.) LASTUAVAN TYÖSTÖN NC-OHJELMOINTI

Hannu Vesamäki (toim.) LASTUAVAN TYÖSTÖN NC-OHJELMOINTI Hannu Vesamäki (toim.) LASTUAVAN TYÖSTÖN NC-OHJELMOINTI Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti

Lisätiedot

Epäilty kilpailunrajoitus ulkomainonnan ja mainosmateriaalin painatuksen markkinoilla

Epäilty kilpailunrajoitus ulkomainonnan ja mainosmateriaalin painatuksen markkinoilla Päätös 1 (5) Epäilty kilpailunrajoitus ulkomainonnan ja mainosmateriaalin painatuksen markkinoilla 1 Asia 2 Osapuolet 3 Ratkaisu 4 Asian vireilletulo Epäily kilpailulainsäädännön vastaisesta kielletystä

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

SISÄLLYS. I Kilpailuoikeuden perusteet 1. Sisällys v Alkusanat

SISÄLLYS. I Kilpailuoikeuden perusteet 1. Sisällys v Alkusanat SISÄLLYS Sisällys v Alkusanat Lyhenteet xi xvii I Kilpailuoikeuden perusteet 1 I Termistöä 1 1. Kilpailunrajoitukset ja taloudellinen kilpailu 2 2. Talousteoria ja käytännön kilpailupolitiikka 6 3. Miksi

Lisätiedot

Mielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy

Mielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Mielenterveyden Ensiapukirja Mielenterveyden Ensiapukirja Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy Suomen Mielenterveysseura

Lisätiedot

Ohje kilpailulainsäädännön noudattamisesta

Ohje kilpailulainsäädännön noudattamisesta 26.10.2017 Ohje kilpailulainsäädännön noudattamisesta 1. Ohjeen tarkoitus Tämän ohjeen tarkoituksena on varmistaa, että keskeiset kilpailulainsäädännön vaatimukset tunnetaan ja niitä noudatetaan kaikessa

Lisätiedot

SGEI-palvelut pähkinänkuoressa

SGEI-palvelut pähkinänkuoressa SGEI-palvelut pähkinänkuoressa Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi 15.11.2012 Eeva Vahtera,VT, neuvotteleva virkamies SGEI-palvelut pähkinänkuoressa ESITYKSEN SISÄLTÖ 1)Mitä SGEI-palvelut* ovat? 2)

Lisätiedot

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden

Lisätiedot

Uusi kilpailulaki. Lakiklinikka ,Kuntamarkkinat johtava lakimies Pirkka-Petri Lebedeff Kuntaliitto

Uusi kilpailulaki. Lakiklinikka ,Kuntamarkkinat johtava lakimies Pirkka-Petri Lebedeff Kuntaliitto Uusi kilpailulaki Lakiklinikka 13.9.2012,Kuntamarkkinat johtava lakimies Pirkka-Petri Lebedeff Kuntaliitto Uusi kilpailulaki, esityksen pääkohdat Kunnat markkinaympäristössä ja sitä rajoittava lainsäädäntö

Lisätiedot

COMP/M.3473 Metsäliitto Osuuskunta / Vapo ASETUS (EY) 139/2004 SULAUTUMISMENETTELY. 4 artiklan (4) päivämäärä:.04/11/2004

COMP/M.3473 Metsäliitto Osuuskunta / Vapo ASETUS (EY) 139/2004 SULAUTUMISMENETTELY. 4 artiklan (4) päivämäärä:.04/11/2004 FI Tapaus n:o COMP/M.3473 Metsäliitto Osuuskunta / Vapo Vain suomenkielinen teksti on saatavilla ja todistusvoimainen. ASETUS (EY) 139/2004 SULAUTUMISMENETTELY 4 artiklan (4) päivämäärä:.04/11/2004 EUROOPAN

Lisätiedot

YRITYS EUROOPASSA. SUB Göttlngen 204 927 96X 96 A 23472 * * * EU-KAUPAN TIETOPAKETTI SUOMALAISELLE LIIKKEENJOHDOLLE

YRITYS EUROOPASSA. SUB Göttlngen 204 927 96X 96 A 23472 * * * EU-KAUPAN TIETOPAKETTI SUOMALAISELLE LIIKKEENJOHDOLLE YRITYS EUROOPASSA SUB Göttlngen 204 927 96X 96 A 23472 * * * EU-KAUPAN TIETOPAKETTI SUOMALAISELLE LIIKKEENJOHDOLLE SISÄLTÖ 1. LUKIJALLE 2. EU:N TAUSTAT 11 3. EU SUURTEN HAASTEIDEN EDESSÄ 14 4. EU-MAAT

Lisätiedot

JUHANI HUHTAMÄKI LÄT Ä K TKÄSSÄ ÄSS MA MATEMAT TEMA IIKK IIKK AAN AAN MFKA-KUSTANNUS OY HELSINKI 2010

JUHANI HUHTAMÄKI LÄT Ä K TKÄSSÄ ÄSS MA MATEMAT TEMA IIKK IIKK AAN AAN MFKA-KUSTANNUS OY HELSINKI 2010 JUHANI HUHTAMÄKI LÄTKÄSSÄ MATEMATIIKKAAN MFKA-KUSTANNUS OY HELSINKI 2010 Tilaukset ja tiedustelut MFKA-Kustannus Oy Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 09-1502 378 fax. 09-278 8778 sähköposti: mfka@mfka.fi

Lisätiedot

Asia. Asian vireilletulo. Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta. Päätös 1 (5) Dnro 1113/KKV14.00.10/2015 Julkinen versio 24.9.

Asia. Asian vireilletulo. Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta. Päätös 1 (5) Dnro 1113/KKV14.00.10/2015 Julkinen versio 24.9. Päätös 1 (5) Asia Yrityskaupan hyväksyminen: Bonnier Books Kauppa Suomi Oy / Akateemisen Kirjakaupan liiketoiminnot Asian vireilletulo Kilpailu- ja kuluttajavirastolle on 8.9.2015 ilmoitettu järjestely,

Lisätiedot

Järjestelmätoimittajuus teknologiateollisuudessa

Järjestelmätoimittajuus teknologiateollisuudessa Jukka Vesalainen, Maria Pilbacka Järjestelmätoimittajuus teknologiateollisuudessa Toimialan rakenne, strategiset ryhmät ja kannattavuus Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin

Lisätiedot

KILPAILUOIKEUS. Mikko Alkio Christian Wik

KILPAILUOIKEUS. Mikko Alkio Christian Wik KILPAILUOIKEUS Mikko Alkio Christian Wik TALENTUM Helsinki 2009 2., uudistettu painos Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad Ay

Lisätiedot

MITÄ SAA, VOI JA PITÄÄ TEHDÄ JOUKKOLIIKENNEMARKKINOILLA?

MITÄ SAA, VOI JA PITÄÄ TEHDÄ JOUKKOLIIKENNEMARKKINOILLA? MITÄ SAA, VOI JA PITÄÄ TEHDÄ JOUKKOLIIKENNEMARKKINOILLA? - Joukkoliikenneviranomaisen käytöksen kultainen kirja Pekka Aalto 12.3.2015 Suomen Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 1. Mistä on kysymys?

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

SISÄLLYS... JOHDANTO...

SISÄLLYS... JOHDANTO... SISÄLLYS SISÄLLYS... JOHDANTO... V XI 1 EUROOPAN UNIONIN INSTITUUTIOT... 1 1.1 Euroopan parlamentti... 2 1.2 Eurooppa-neuvosto... 5 1.3 Neuvosto... 6 1.4 Euroopan komissio... 8 1.5 Euroopan unionin tuomioistuin...

Lisätiedot

HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta

HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kilpailulakia. Esityksen mukaan lain yrityskauppavalvontaa koskevista

Lisätiedot

Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma

Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma Yrityksen nimi/yksikön nimi: [kirjoita tähän] Päivä: 22. tammikuuta 2010 Markkinointisuunnitelma 2(5) Sisällysluettelo 1. Perustiedot yrityksestä...

Lisätiedot

Tuotekehitysverkostojen. toimintamallit

Tuotekehitysverkostojen. toimintamallit TIINA APILO HARRI I. KULMALA HANNU KÄRKKÄINEN HANNELE LAMPELA MARKKU MIKKOLA MIRVA NEVALAINEN JORMA PAPINNIEMI ISMO RUOHOMÄKI TIINA VALJAKKA Tuotekehitysverkostojen uudet toimintamallit Tämän teoksen osittainenkin

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työsuhde- ja palkkausasioiden ajantasainen tietopankki.

Teknologiateollisuuden työsuhde- ja palkkausasioiden ajantasainen tietopankki. Teknologiateollisuuden työsuhde- ja palkkausasioiden ajantasainen tietopankki www.tyosuhdepalvelu.fi Teknologiateollisuuden palkanlaskenta- ja työsuhdeasiat verkossa Työsuhdepalveluun on koottu teknologiateollisuuden

Lisätiedot

5/8/2016 The Copyright Law 1

5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 2 Yleistä Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Suojan saadakseen teoksen tulee ylittää ns. teoskynnys. Suojattu teos on

Lisätiedot

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA Mika Oinonen TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2676-6 ISBN 978-952-14-2677-3 (verkkokirja)

Lisätiedot

Laki. kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista. Soveltamisala

Laki. kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista. Soveltamisala Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 ja 102 artiklassa

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus yhteishallinnointidirektiivistä OKM

Keskustelutilaisuus yhteishallinnointidirektiivistä OKM Keskustelutilaisuus yhteishallinnointidirektiivistä OKM 10.10.2014 Musiikkiteosten verkko-oikeuksia koskevan riidanratkaisujärjestelmän kehittämistarpeet Martti Kivistö Teosto ry Kysymykset Mitä direktiivi

Lisätiedot

RIL 142-2010 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. Työtelineet ja putoamisen estävät suojarakenteet

RIL 142-2010 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. Työtelineet ja putoamisen estävät suojarakenteet RIL 142-2010 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Työtelineet ja putoamisen estävät suojarakenteet 2 RIL 142-2010 RILin julkaisuilla on oma kotisivu, joka löytyy osoitteesta www.ril.fi Kirjakauppa

Lisätiedot

RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. Urakkaohjelman asema ja laadinta

RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. Urakkaohjelman asema ja laadinta RIL 226-2014 Urakkaohjelman asema ja laadinta 2 RIL 226-2014 RILin julkaisuilla on oma kotisivu, joka löytyy osoitteesta www.ril.fi/kirjakauppa ko. kirjan kohdalta. Sinne on koottu tiedot julkaisun painoksista

Lisätiedot

KIVENISTUTUS. Jalokivien istutus kultasepän työssä. Immo Lahtela

KIVENISTUTUS. Jalokivien istutus kultasepän työssä. Immo Lahtela KIVENISTUTUS Jalokivien istutus kultasepän työssä Immo Lahtela Opetushallitus ja tekijä Kansi: korut Pekka Kulmala, kuvat Teemu Töyrylä, taustakuva Immo Lahtela, tekijäkuva Pekka Koponen Sisäkannet: korut

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO. yksinkertaistetusta menettelystä tiettyjen keskittymien käsittelemiseksi neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4064/89 mukaan

KOMISSION TIEDONANTO. yksinkertaistetusta menettelystä tiettyjen keskittymien käsittelemiseksi neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4064/89 mukaan KOMISSION TIEDONANTO yksinkertaistetusta menettelystä tiettyjen keskittymien käsittelemiseksi neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4064/89 mukaan (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 1. Tässä tiedonannossa

Lisätiedot

Carl-Gustaf Lindewald (toim.) Hitsauksen laadun ja tehokkuuden parantaminen hyödyntäen standardia SFS EN ISO 3834

Carl-Gustaf Lindewald (toim.) Hitsauksen laadun ja tehokkuuden parantaminen hyödyntäen standardia SFS EN ISO 3834 Carl-Gustaf Lindewald (toim.) Hitsauksen laadun ja tehokkuuden parantaminen hyödyntäen standardia SFS EN ISO 3834 Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin ovat tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Sopimus yhteistyöstä kilpailuasioissa

Sopimus yhteistyöstä kilpailuasioissa Sopimus yhteistyöstä kilpailuasioissa Tanskan kuningaskunnan hallitus, Suomen tasavallan hallitus, Islannin tasavallan hallitus, Norjan kuningaskunnan hallitus ja Ruotsin kuningaskunnan hallitus (jäljempänä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Kilpailuja sopimus. Antti Aine

Kilpailuja sopimus. Antti Aine Antti Aine Kilpailuja sopimus Yliopistollinen väitöskirja, joka Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Calonian luentosalissa 1, lauantaina

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA

TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2010 SEK(2010) 414 KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA Oheisasiakirja KOMISSION ASETUKSEEN (EU) N:o /.. Euroopan unionin

Lisätiedot

Päätös 1 (6) Dnro KKV/ KKV/453/ /2016 Julkinen versio

Päätös 1 (6) Dnro KKV/ KKV/453/ /2016 Julkinen versio Päätös 1 (6) 1 Asia... 2 2 Asian vireilletulo... 2 3 Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta... 2 4 Kilpailuoikeudellinen arviointi... 2 4.1 Yrityskauppasäännösten soveltuminen järjestelyyn... 2

Lisätiedot

Seurakunnallisten toimitusten kirja

Seurakunnallisten toimitusten kirja Seurakunnallisten toimitusten kirja Suomen Helluntaikirkko Seurakunnallisten toimitusten kirja Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 5 2015 Suomen Helluntaikirkko ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään.

Lisätiedot

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

.LLQWHlW \KWH\GHW NRPLVVLR WRLPLLQ YLHVWLQWlNXVWDQQXVWHQDOHQWDPLVHNVL(XURRSDVVD

.LLQWHlW \KWH\GHW NRPLVVLR WRLPLLQ YLHVWLQWlNXVWDQQXVWHQDOHQWDPLVHNVL(XURRSDVVD ,3 Bryssel, 24. marraskuuta 1999.LLQWHlW \KWH\GHW NRPLVVLR WRLPLLQ YLHVWLQWlNXVWDQQXVWHQDOHQWDPLVHNVL(XURRSDVVD (XURRSDQ NRPLVVLR RQ DQWDQXW VXRVLWXNVHQ O\K\HQ PDWNDQ NLLQWHLGHQ \KWH\NVLHQ KLQQRLWWHOXVWD

Lisätiedot

Yhteisyritykset yrityskauppavalvonnan näkökulmasta

Yhteisyritykset yrityskauppavalvonnan näkökulmasta Yhteisyritykset yrityskauppavalvonnan näkökulmasta Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 21 Satu huikuri Yhteisyritykset yrityskauppavalvonnan näkökulmasta Publications of the University

Lisätiedot

Pystysuuntainen hallinta 2/2

Pystysuuntainen hallinta 2/2 Pystysuuntainen hallinta 2/2 Noora Veijalainen 19.2.2003 Yleistä Tarkastellaan tilannetta jossa: - Ylävirran tuottajalla on yhä monopoliasema - Alavirran sektorissa vallitsee kilpailu - Tuottaja voi rajoitteillaan

Lisätiedot

Safari-selaimen ohjelmistolisenssi kuluttajan näkökulmasta

Safari-selaimen ohjelmistolisenssi kuluttajan näkökulmasta -selaimen ohjelmistolisenssi kuluttajan näkökulmasta Teknologiaoikeuden seminaari 2008 n rajaus Rajaus -selaimen lisenssisopimus kuluttajan näkökulmasta Lyhyellä etsimisellä ei löytynyt erityisemmin artikkeleita

Lisätiedot

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI JA EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO Yhteistyösopimus Johdanto Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) ja Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), joihin viitataan jäljempänä

Lisätiedot

Päivi Kari. Sidosryhmien rooli Kilpailuviraston toiminnassa

Päivi Kari. Sidosryhmien rooli Kilpailuviraston toiminnassa Päivi Kari Sidosryhmien rooli Kilpailuviraston toiminnassa Kilpailupolitiikan perustana olevan kilpailulain 1 :n 2 momentissa todetaan, että lakia sovellettaessa on erityisesti otettava huomioon markkinoiden

Lisätiedot

Kompassina asiakas. Näkemyksiä ja kokemuksia käyttäjälähtöisyydestä

Kompassina asiakas. Näkemyksiä ja kokemuksia käyttäjälähtöisyydestä Kompassina asiakas Näkemyksiä ja kokemuksia käyttäjälähtöisyydestä Marieke de Mooij Terhi Kortesmäki Miia Lammi Satu Lautamäki Janne Pekkala Irmeli Sinkkonen Sisällys Olipa kerran käyttäjä 8 M² eli Markkinaorientoitunut

Lisätiedot

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Kuntien ja markkinoiden rajapinta Kunnan yleinen toimiala (luku 2, 7 ) Aloiteoikeus (luku 5, 23 ) Kuntastrategia (luku

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

Kilpailulainsäädännön noudattamisohje. Rakennusteollisuus RT ry ja sen toimialayhteisöt

Kilpailulainsäädännön noudattamisohje. Rakennusteollisuus RT ry ja sen toimialayhteisöt Kilpailulainsäädännön noudattamisohje Rakennusteollisuus RT ry ja sen toimialayhteisöt Käsitelty Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksessa 24.1.2012 2 (7) 1. Ohjeen tarkoitus Kilpailuoikeudellisten sääntöjen

Lisätiedot

Vaihtoehtoinen riidanratkaisu. OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo

Vaihtoehtoinen riidanratkaisu. OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo Vaihtoehtoinen riidanratkaisu OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo Muuttuva tuomioistuinkulttuuri Taustaa: - Siviilijuttujen määrä käräjäoikeuksisissa ja ylemmissä tuomioistuimissa laskee -

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta 2.9.2015 A8-0238/1 1 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti joulukuussa 2013 pidettyyn yhdeksänteen WTO:n ministerikokoukseen, jossa 160 WTO:n jäsentä kävi neuvotteluja kaupan helpottamista koskevasta sopimuksesta;

Lisätiedot

Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuntatalo 3.3.2015

Lisätiedot

Kustannuslaskennasta kustannusten hallintaan

Kustannuslaskennasta kustannusten hallintaan Kaisa Raudasoja ja Ulla Suomela Kustannuslaskennasta kustannusten hallintaan valtion viraston kustannuslaskenta Sanoma Pro Oy Helsinki Tiedustelut Sanoma Pro Oy, Helsinki puh. 020 391 000 sähköposti: asiakaspalvelu@sanomapro.fi

Lisätiedot

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Global-seminaari 9.12.2010, Hämeenlinna Asiantuntija Jukka Lehtonen,

Lisätiedot

LUONNOS KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX,

LUONNOS KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX C(2013) 921 draft LUONNOS KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan 3 kohdan soveltamisesta teknologiansiirtosopimusten

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

kunnan ja kuntayhtymän toiminnan suunnittelussa helmikuu 2014

kunnan ja kuntayhtymän toiminnan suunnittelussa helmikuu 2014 Uudet kilpailuneutraliteettisäännökset kunnan ja kuntayhtymän y toiminnan suunnittelussa helmikuu 2014 KESKEISET UUDISTUKSET Kuntalain ja kilpailulain muutokset tulivat voimaan 1.9.2013 Tavoitteena ensisijaisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista tietosuoja-asetuksesta

Ajankohtaista tietosuoja-asetuksesta Ajankohtaista tietosuoja-asetuksesta Marja Hamilo 29.11.2017 @marjahamilo 2 Teknologiateollisuus 1 Esityksen sisältö 1. Erot entiseen 2. Soveltamisohjeet 3. Kansallinen liikkumavara 4. Työelämän lainsäädäntö

Lisätiedot

Fuusio vai konkurssi? Hintakilpailun satoa

Fuusio vai konkurssi? Hintakilpailun satoa Fuusio vai konkurssi? Hintakilpailun satoa Pia Kemppainen-Kajola 02.04.2003 Optimointiopin seminaari - Syksy 2000 / 1 Johdanto Yrityskaupat ilmoitetaan kaupparekisteriin. Kauppa kiinnostaa kilpailuviranomaisia,

Lisätiedot

Täydentämiseen liittyvä lainsäädäntö

Täydentämiseen liittyvä lainsäädäntö Täydentämiseen liittyvä lainsäädäntö Seminaari väitteistä ja täydentämisestä 27.11.2013 Elintarvikeylitarkastaja Anna Lemström Maa- ja metsätalousministeriö Keskeinen lainsäädäntö 1. Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa

Lisätiedot

Ryhmittymät tarjoajana ja hankintalainsäädäntöä. Juha Kontkanen

Ryhmittymät tarjoajana ja hankintalainsäädäntöä. Juha Kontkanen Ryhmittymät tarjoajana ja hankintalainsäädäntöä Juha Kontkanen Hankintalaki mahdollistaa ryhmittymänä tarjoamisen Hankintalaki mahdollistaa tarjouskilpailuun osallistumisen ryhmittymänä. Ryhmittymästä

Lisätiedot

RIL 266-2014. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Maanalaisten tilojen rakentamisyhdistys ry. Kalliopultitusohje

RIL 266-2014. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Maanalaisten tilojen rakentamisyhdistys ry. Kalliopultitusohje RIL 266-2014 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Maanalaisten tilojen rakentamisyhdistys ry Kalliopultitusohje 2 RIL 266-2014 RILin julkaisuilla on oma kotisivu, joka löytyy osoitteesta www.ril.fi/kirjakauppa

Lisätiedot

Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat

Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat Lisätietoja Yhdistys kunnioittaa kaikkia uskontoja ja oppeja sekä arvostaa kaikkia hyvän harjoittamisen yrityksiä. Yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

SEURAAMUSMAKSU JA SIITÄ VAPAUTTAMINEN SUOMEN KILPAILUOIKEUDESSA

SEURAAMUSMAKSU JA SIITÄ VAPAUTTAMINEN SUOMEN KILPAILUOIKEUDESSA SEURAAMUSMAKSU JA SIITÄ VAPAUTTAMINEN SUOMEN KILPAILUOIKEUDESSA Yritysjuridiikan pro gradu tutkielma Laatija Johanna Kuisma 9664 Ohjaajat Prof. Raimo Immonen Prof. Matti J. Sillanpää 15.4.2008 Turku SISÄLLYS

Lisätiedot

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Yhdistetyt asiat C-180/98 C-184/98. Pavel Pavlov ym. vastaan Stichting Pensioenfonds Medische Specialisten

Yhdistetyt asiat C-180/98 C-184/98. Pavel Pavlov ym. vastaan Stichting Pensioenfonds Medische Specialisten Yhdistetyt asiat C-180/98 C-184/98 Pavel Pavlov ym. vastaan Stichting Pensioenfonds Medische Specialisten (Kantongerecht te Nijmegenin esittämä ennakkoratkaisupyyntö) Pakollinen kuuluminen ammatilliseen

Lisätiedot

Yrityskaupan hyväksyminen: Atria Oyj / Kaivon Liha Kaunismaa Oy

Yrityskaupan hyväksyminen: Atria Oyj / Kaivon Liha Kaunismaa Oy Päätös 1 (6) Yrityskaupan hyväksyminen: Atria Oyj / Kaivon Liha Kaunismaa Oy Kilpailu- ja kuluttajavirastolle on 22.8.2016 ilmoitettu järjestely, jossa Atria Oyj hankkii yksinomaisen määräysvallan Kaivon

Lisätiedot

on luonteeltaan minimi-implementointi, pitäytyy direktiivin välttämättömissä vaatimuksissa

on luonteeltaan minimi-implementointi, pitäytyy direktiivin välttämättömissä vaatimuksissa 11.10.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Re: lausuntopyyntö Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp) Teema:

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

Kilpailua rajoittavat ehdot toimitus- ja jakelusopimuksissa

Kilpailua rajoittavat ehdot toimitus- ja jakelusopimuksissa Kilpailua rajoittavat ehdot toimitus- ja jakelusopimuksissa Tatu Kulmala asianajaja, varatuomari Iiro Hollmén asianajaja, varatuomari Uusi kilpailulaki uusi kilpailulaki voimaan 1.11.2011 sääntelyn selkeyttäminen

Lisätiedot

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas 29.9.2016 Lähtötilanne: mission impossible Tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa saa käyttää, jos sopii käytöstä aineiston kaikkien oikeudenhaltijoiden kanssa

Lisätiedot

Komission Microsoft-tapaus ja sen arviointia

Komission Microsoft-tapaus ja sen arviointia Komission Microsoft-tapaus ja sen arviointia Juha Vesala, OTK, LLM 28. helmikuuta 2005 Teknillinen korkeakoulu (T-76.753) Yksityisoikeuden laitos Esityksen sisältö Kilpailuoikeuden pääpiirteet Microsoft-tapauksen

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2011. 1012/2011 Valtioneuvoston asetus. yrityskauppojen ilmoitusvelvollisuudesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2011. 1012/2011 Valtioneuvoston asetus. yrityskauppojen ilmoitusvelvollisuudesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2011 1012/2011 Valtioneuvoston asetus yrityskauppojen ilmoitusvelvollisuudesta Annettu Helsingissä 1 päivänä syyskuuta 2011 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet

Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet 1. Johdanto Shellin toimiessa Suomessa saattaa syntyä tilanteita, joissa Shell kerää henkilötietoja. Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet on laadittu, jotta voidaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

IPT-hankkeen 7. Työpaja

IPT-hankkeen 7. Työpaja IPT-hankkeen 7. Työpaja Hankintalain uudistamisen tilannekatsaus Helsinki 15.3.2016 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote

Lisätiedot

Maatalous elintarvikeketjun puristuksessa. Marica Twerin, MTK:n maatalouslinja

Maatalous elintarvikeketjun puristuksessa. Marica Twerin, MTK:n maatalouslinja Maatalous elintarvikeketjun puristuksessa Marica Twerin, MTK:n maatalouslinja Svenska konkurrensverket huhtikuu 2011 Mat och marknad från bonde till bord Suomen päivittäistavarakauppa Suomessa on erittäin

Lisätiedot