Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen / /2015 Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kittilän kunnanvaltuusto on kokouksessaan va lin nut Kittilän kunnan vt. kunnanjohtajaksi saakka Timo Ku rulan. Samalla kunnanvaltuusto päätti, että päätös pannaan täytäntöön he ti mahdollisista valituksista huolimatta. Helena Huikuri-Kujala on valittanut kunnanvaltuuston päätöksestä Poh jois-suo men hallinto-oikeuteen. Helena Huikuri-Kujala vaatii, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumoaa Kittilän kunnanvaltuuston päätöksen , jolla valittiin uudelleen Kittilän vt. kunnanjohtajaksi kittiläläinen biologian leh to ri Timo Kurula, oikeastaan vahvistettiin kunnanvaltuuston tekemä päätös Kurulan valinnasta. Huikuri-Kujala ilmoittaa valittaneensa tuosta tehdystä päätök ses tä. Helena Huikuri-Kujala vaatii myös, että Pohjois-Suomen hal lin to-oikeus kiireellisesti kieltää kunnanvaltuuston päätöksen täy tän töön panon/mää rää täytäntöönpanon keskeytettäväksi välittömästi. Helena Huikuri-Kujala vaatii, että Kittilän kunta velvoitetaan suo rit tamaan hänelle korvaukseksi tämän valituksen tekemisestä ai heu tunees ta työstä ja ajanhukasta kolmesataa (300) euroa laillisine korkoi neen. Valituksen perusteluiksi valittaja esittää: Kittilän kunnanvaltuuston päätös Timo Kurulan valinnasta vt. kunnan joh ta jak si on lainvastainen, koska se on syntynyt virheellisessä jär jes tyk ses sä epäasiallisen valmistelun johdosta ja kun nan hal li tuksen jäsenten enemmistö sekä 15 kunnanvaltuuston jäsentä ovat käyt tä neet harkintavaltaansa väärin valitessaan vt. kunnanjohtajan epä asial li sen valmistelun jälkeen. Asiaa valmisteltaessa on myös rikot tu kunnan hallintosääntöä. Asian valmisteluun on lisäksi osal lis tunut luottamushenkilöitä, jotka ovat ilmeisesti olleet esteellisiä. Kunnanhallituksen kokouksessa päätettiin kun nan-

2 hal li tuk sen I varapuheenjohtajan Aki Maunulan selostuksesta, että vt. kunnanjohtajan valintaa koskeneen kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpano keskeytetään, vt. kunnanjohtajan valin ta viedään uudelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja vt. kunnanjohtajaksi valitaan Timo Kurula ja varalle Antti Jämsén. Kit ti län kunnan silloin voimassa olleen hallintosäännön mukaan toimi elin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään pu heen johta jan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Kun nan hal litus ei ole tehnyt sellaista päätöstä. Aki Maunula, jonka selostuksesta kunnanhallitus teki päätöksensä oli lisäksi valittajan käsityksen mukaan esteellinen, kos ka hän on yhdessä Timo Kurulan kanssa epäiltynä syy te har kinnas sa Kittilän kuntaan kohdistuneesta törkeän petoksen yrityksestä ja virka-aseman väärinkäyttämisestä. Sen vuoksi luottamus hänen puo lu eet to muu teen sa on vakavasti vaarantunut. Vt. kunnanjohtajan valintaa ei ole perusteltu asiallisesti ja kaiken lisäk si julkisuudessa olleiden tietojen mukaan valittu vt. kunnanjohtaja Ti mo Kurula on Keskusrikospoliisin laajassa Kittilän kuntaa kos kevas sa virkarikostutkinnassa epäiltynä virka-aseman vää rin käyt tä mises tä ja törkeän petoksen yrityksestä Kittilän kuntaa kohtaan ja on to den nä köis tä, että hän on epäiltynä laajassa tutkinnassa myös muis sa kuntaa koskevissa tutkintatapauksissa. Kunnanhallituksella ei kä kunnanvaltuustolla ole ollut käytettävissään riittäviä tietoja Ku rulaa koskevista rikostutkinnoista. Tiedot olisivat voineet vaikuttaa valin ta pää tök seen ja Kurulan olisi pitänyt antaa niistä riittävät tiedot valin nas ta päättäville. Sitä hän ei ole tehnyt. Valittaja tuo esiin asian valmistelun kunnanhallituksessa sekä kunnan hal li tuk sen valmisteluvelvollisuuden. Valittaja viittaa kuntalain 53 :ään. Valmisteluun kuuluvat tältä osin an sio ver tai lu ja ehdotuksen tekeminen valittavasta henkilöstä. Valtuustolla on melko laaja harkintavalta sen suhteen, milloin se katsoo valmistelun riittäväksi, mutta erityisesti siinä tapauksessa, et tä hakijoiden joukossa on eri sukupuolta olevia hakijoita, laki mies ten ja naisten tasa-arvosta (tasa-arvolaki) korostaa myös kun nan hal li tuksen valmisteluvelvollisuutta. Jos kunnanhallitus laiminlyö asian mukai sen ansiovertailun tekemisen, valtuusto ei voi arvioida sitä, täyttää kö valtuuston päätös tasa-arvolain, yhdenvertaisuuslain ja kunnal li sis ta viranhaltijoista annetun lain syrjimättömyyskriteerit. Kunnanhallituksen valmistelussa ei myöskään esittelijän val mis te lema na ole esitetty arviota siitä, mitä hakija Timo Kurulaan kohdistuva ri kos tut kin ta vaikuttaa hänen edellytyksiinsä toimia kunnanjohtajana. Täs sä valittaja viittaa hallituksen jäsen Hille Kuusiston esille ot ta-

3 maan ja eriävässä mielipiteessä esittämiin seikkoihin. Kunnanhallituksen oma arvio asiasta puuttuu. Kun tässä tapauksessa sittemmin valituksi tulleen hakijan edel ly tykset hoitaa menestyksellisesti kunnanjohtajan virkaa on aiheellisesti ase tet tu kyseenalaiseksi, olisi asia tullut selvittää muutenkin kuin yksit täi sen kunnanhallituksen jäsenen esityksessä ja eriävässä mie li pitees sä. Valittaja viittaa perusteluiden esittämättä jättämisen osalta hal lin tolain 45.2 :n 2 kohtaan. Poikkeus ei sen sijaan koske esittelijän suorit ta maa valmistelua. Valittaja tuo esiin tasa-arvolain vaatimukset ansiovertailusta, sen sisäl lös tä ja huomioon otettavista asioista. Ansioita tulee tarkastella suhteessa työtehtäviin ja työnantajan etukä teen vahvistamiin valintaperusteisiin. Virkavalinnassa on otettava huo mi oon myös perustuslain 125 :n mukaiset yleiset ni mi tys pe rusteet. Ne ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Tässä yhteydessä valittaja viittaa oikeuskäytäntöön sekä siihen, että ha ki joi den joukossa on esimerkiksi oikeustieteen tutkinnon suo rit tanut henkilö. Hänen koulutuksensa on sisällöllisesti erityisen sopiva kun nan joh ta jan tehtävään, kun taas Timo Kurulan koulutus, bio logian ja maantiedon lehtori, ei tuota tehtävään minkäänlaista pä tevyyt tä. Valittaja tuo esiin asianajaja Jarmo Junturan laatiman muistion, joka liit tyy valtuuston tekemään vt. kunnanjohtajan va lin ta päätök seen, sen virheettömyyteen ja suositukseen asian saattamiseksi uu del leen valtuuston käsiteltäväksi. Valittaja tuo esiin valtuuston pöytäkirjan liitteenä 14 olevan an sio vertai lun, joka on saapunut kuntaan ja joka myöhemmin on vahvistunut asianajaja Jarmo Junturan tekemäksi. Valittaja tuo esiin käsityksensä ansiovertailun laadinnasta, al le kir joitta mat to muu des ta, Timo Kurulaa suosivasta vertailusta, ja epä asial lisuu des ta. Valittaja perustelee kantaansa sillä, että Juntura ei ole ollut läsnä haas tat te lu ti lai suu des sa. Valittaja viittaa hallintojohtajan tiedusteluun ja Junturan vas tauk seen, jonka mukaan hän on saanut tiedon Kurulan vastausten pa rem muudes ta kunnanhallituksen puheenjohtajistolta Pekka Ra ja lal ta, Aki Maunulalta ja Tarmo Saloselta. Ansiovertailun on tehnyt Jun tu ran mukaan kunnanhallituksen puheenjohtajisto. Valittajan mukaan näkyy yksipuolinen tarkoitus saada Timo Kurula

4 näyt tä mään ansioituneimmalta hakijalta. Valittajan mukaan haastattelun valmistelu on ollut epäasiallista ja haki joi ta ei ole kohdeltu tasapuolisesti. Hakijoiden kokemusta on arvioitu virheellisesti. Valittaja tuo asian esiin esimerkillä ja hakijoiden koulutuksella ja työkokemuksella. Valittaja tuo esiin, että ansiovertailussa ei ole mainittu mitään Timo Ku ru laan kohdistetuista rikosepäilyistä, jotka KRP:n tiedotteen mukaan on lähetetty syyteharkintaan. Tässä yhteydessä valittaja viittaa Tors ti Patakankaan eriävään mielipiteeseen. Valittajan mukaan myös soveliaisuusharkinnassa voidaan syyllistyä har kin ta val lan väärinkäyttöön. Valittajan mukaan näyttää siltä, että täs sä tapauksessa vt. kunnanjohtajan tehtävään on valittu henkilö muil la perusteilla kuin sillä, että hänellä on parhaat edellytykset hoitaa kunnanjohtajan tehtäviä. Näin ollen itse virkavaalissa valtuusto on esittelijän (Aki Maunula) ja kun nan hal li tuk sen johdattamana päätynyt käyttämään har kin ta valtaan sa muuhun tarkoitukseen kuin mihin sen olisi toimivaltansa nojal la tullut sitä käyttää. Valtuuston päätös tulisi siten kumota har kin taval lan väärinkäyttönä. Valittajan mukaan valmistelun menettelyvirheet ovat niin sil miin pis täviä, että päätös tulisi kumota ainakin valmisteluvirheiden perusteella, jol loin kunnalla on mahdollisuus valmistella vaali uudelleen asian mukais ta huolellisuutta noudattaen.kunnanhallituksen valmistelun puutteet ovat valittajan käsityksen mukaan johtaneet siihen, että val tuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja on muutoinkin lain vas tai nen. Valittaja viittaa hallintojohtaja Esa Mäkisen eriävään mie li pi tee seen laillisuusvalvonta asiassa kunnanhallituksen ko koukses sa Valittajan mukaan erittäin puutteellinen valmistelu, tehty an sio ver tailu, Timo Kurulan aloittaminen tehtävässä toukokuun alussa ilman täy tän töön pa no pää tös tä ja palkan vahvistamista ja päätös panna val tuus ton valintapäätös täytäntöön heti mahdollisista va lituk sis ta huolimatta osoittavat, että päättäjien enemmistö on väen väki sin halunnut vt. kunnanjohtajan tehtävään Timo Kurulan vä lit tä mättä lain edellyttämästä asianmukaisesta päätöksen valmistelusta ja siitä, että oli useita häntä ansioituneempia hakijoita. Har kin ta val lan väärinkäyttö on aivan selvää. Valittaja ihmettelee, miksi valtuutettujen enemmistö menee te kemään tuollaisen päätöksen, vaikka Kittilän kunnan päätöksenteko on jo monta vuotta ollut median tarkkailun ja arvioinnin kohteena. Vaikka valtuustolle on jätetty aika laajasti harkintavaltaa sen suhteen, milloin se katsoo valmistelun riittäväksi, se ei anna val mis te lus-

5 ta viime kädessä vastuussa olevalle esittelijälle oikeutta epä asial liseen ansiovertailuun. Esittelijä, tässä tapauksessa kun nan hal li tuksen 1. varapuheenjohtaja Aki Maunula, on vastuussa esittelystään, vaik ka ansiovertailun ja muistion on kirjoittanut ulkopuolinen. Esteellisyyden osalta valittaja tuo esiin Kittilässä käynnissä olevan laa jan rikostutkinnan, joka kohdistuu mm. vt. kunnanjohtajaksi va littuun Timo Kurulaan sekä useisiin kunnanhallituksen ja valtuuston jäse niin. Kunnanhallitus tai sen yksittäiset jäsenet eivät ole lainkaan ar vioi neet sitä, ovatko samassa rikostutkinnassa tutkinnan kohteena ole vat hallituksen jäsenet esteellisiä osallistumaan vt. kun nan joh tajan viran täyttämistä koskevaan valmisteluun ja päätöksentekoon. Valittajan mukaan kunnanjohtajan virkaan valittavalla on huomattava vai ku tus esim. siihen, miten kunta tulee asianosaisena suh tau tumaan mahdollisesti kuntaan kohdistuvista rikoksista epäiltyjen ri kosoi keu del li seen vastuuseen ja siitä seuraavaan korvausvastuuseen saat ta mi seen. Rikostutkinnan ulkopuolella oleva kunnanjohtaja tarkastelisi käyn nissä olevaa tutkintaa huomattavasti neutraalimmin kunnan edun nä kökul mas ta kuin tutkinnan kohteena oleva henkilö, joka ei tietenkään kun nan joh ta jan ominaisuudessa voi tähän prosessiin osallistua. Valittaja pyytää hallinto-oikeutta tutkimaan, ovatko vt. kun nan joh tajan viran valmisteluun osallistuneet sellaiset henkilöt, jotka ovat epäil tyi nä samassa rikostutkinnassa kuin valittu Timo Kurula, olleet kun ta lain 52 :n 2 momentin ja hallintolain 28 :n mukaan esteellisiä osal lis tu maan asian valmisteluun. Valittajan käsityksen mukaan esteel li syys pe rus tee na olisivat lähinnä hallintolain 28 :n 3 kohta (intres si jää vi) tai 7 kohta (puolueettomuuden vaarantuminen). Valittaja vaatii, että hallinto-oikeus mahdollisimman pikaisesti kieltää val tuus ton päätöksen täytäntöönpanon/määrää sen täy tän töön pa non keskeytettäväksi. Perusteeksi hän ilmoittaa asian pitkän kä sit te ly ajan hallinto-oikeudessa jolloin laittomasti virkaan valittu Timo Ku ru la ehtisi hoitaa virkaa koko sen kauden, joksi hänet nyt on valittu. Va lituk seen annettavalla myönteiselläkään päätöksellä ei silloin olisi käytän nös sä mitään merkitystä. Täytäntöönpanokiellon tueksi valittaja vetoaa hallintojohtaja Esa Mäki sen eriävään mielipiteeseen sekä kunnanhallituksen pu heen joh ta ja Pekka Rajalan haastattelulausuntoon Yle Lapille. Valittajan mukaan näyttää siltä, että kunnanhallitus tietoisesti jätti lail li suus val von nan tekemättä luottaen siihen, että Kurula saa hoitaa kun nan joh ta jan tehtävää koko sen kauden, joksi hänet on valittu, kos ka hallinto-oikeus ei ehdi antaa päätöstä siinä ajassa. Valittajan mukaan kun kunnanhallitus on toiminut Rajalan kertomalla

6 asen teel la, se on pitänyt lakia pilkkanaan. Tämä jos mikä korostaa kii reel li sen täytäntöönpanokiellon tai täytäntöönpanon kes keyt tä mismää räyk sen välttämättömyyttä. Laillisuusvalvonta on kunnanvaltuuston virkavelvollisuus. Kun nan halli tuk sen omaksumalla asenteella kuormitetaan hallinto-oikeutta ai van tarpeettomasti. Lisäksi se johtaa siihen, että kun valtuuston pää tös pannaan täytäntöön heti mahdollisista valituksista huolimatta niin kuin vt. kunnanjohtajan valintapäätös, voidaan tehdä vaikka ta hal lises ti lainvastaisia päätöksiä ja toimia niiden mukaan pitkän ai kaa, jos hallinto-oikeus ei määrää täytäntöönpanokieltoa tai määrää täytän töön pa noa keskeytettäväksi. Sellainen menettely on lain hal vek simis ta. Siksi on äärimmäisen tärkeätä, että hallinto-oikeus nyt an taa pikaisesti määräyksen vt. kunnanjohtajan valintapäätöksen täy täntöön pa non kieltämiseksi tai keskeyttämiseksi. Lisäksi valittaja pyytää, että hallinto-oikeus täy tän töön panokiellon/täy tän töön pa non keskeytysmääräyksen antaessaan samalla epä sel vyyk sien välttämiseksi nimenomaisesti toteaa, että täy tän töönpa no kiel toa /täytäntöönpanon keskeyttämismääräystä on nou da tetta va välittömästi. Valittaja vaatii, että Kittilän kunta velvoitetaan suorittamaan hänelle kor vauk sek si valituksen tekemisestä aiheutuneesta työstä ja ajan hukas ta kolmesataa (300) euroa laillisine korkoineen. Vt. kunnanjohtaja Timo Kurula on esteellinen esittelemään asiaa kun nan hal li tuk sel le hallintolain 28 :n 1 mom 1, 3 ja 7 kohdan pe rusteel la. Kittilän kunnan hallintosäännön 1 luvun 3 :n mukaan kun nan hal lituk sen esittelijänä toimii kunnanjohtaja. Kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii hallintojohtaja tai toimielimen mää rää mä kunnan viranhaltija. Kittilän kunnan hallintosäännön 5 luvun 24 :n mukaan kun nan hal lituk sen tehtävänä ja toimivaltaan kuuluu kohdan 14 mukaan päättää se li tyk sen antamisesta kunnanvaltuuston päätöstä koskevan va li tuksen johdosta, mikäli kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätöstä ei ole kumottava. Hallintojohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto lausun to na Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Hui ku ri-ku ja lan valituksesta esittää seuraavaa: Hallinto-oikeus hyväksyy valittajan vaatimukset ja kumoaa Kittilän kun nan val tuus ton päätöksen , jolla valittiin uudelleen

7 Kit ti län vt. kunnanjohtajaksi lehtori Timo Kurula, tosiasiassa vah vistet tiin kunnanvaltuuston tekemä päätös Kurulan valin nas ta. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kiireellisesti kieltää kun nan val tuuston päätöksen täytäntöönpanon/määrää täytäntöönpanon kes key tettä väk si välittömästi. Kittilän kunta velvoitetaan suorittamaan Helena Huikuri-Kujalalle korvauk sek si valituksen tekemisestä kolmesataa (300). Perustelut: Kunnanvaltuuston vt. kunnanjohtajan valintapäätöksen käsittelyssä oli kunnanhallituksen esitys Päätös oli: Kun nan valtuus ton päätöksen vt. kunnanjohtajan valinnasta täytän töön pa no keskeytetään, vt. kunnanjohtajan valinta viedään uu delleen kunnanvaltuustoon käsiteltäväksi ja vt. kun nan joh tajak si valitaan Timo Kurula ja varalle Antti Jämsén. Kunnanhallitus ei ole pannut täytäntöön kunnanvaltuuston päätöstä , joten täytäntöönpanon keskeyttäminen ei ole mahdol lis ta. Kunnanvaltuusto ei kumonnut päätöstään vaikka teki ti lal le uuden vt. kunnanjohtajan valintapäätöksen Kunnanvaltuuston päätös on syntynyt valittajan esittä mil lä perusteilla virheellisessä järjestyksessä epäasiallisen val miste lun johdosta ja kunnanhallituksen jäsenten enemmistö sekä 15 kun nan val tuus ton jäsentä ovat käyttäneet harkintavaltaansa väärin va li tes saan vt. kunnanjohtajan epäasiallisen valmistelun jälkeen. Asiaa valmisteltaessa on rikottu kunnan hallintosääntöä. Asian valmis te luun on osallistunut luottamushenkilöitä, jotka ovat ilmeisesti olleet esteellisiä. Asian kunnanhallitukselle esitellyt I varapuheenjohtaja Aki Maunula on yhdessä valitun Timo Kurulan kanssa epäiltynä syyteharkinnassa Kit ti län kuntaan kohdistuneesta törkeän petoksen yrityksestä ja virka-ase man väärinkäyttämisestä. Sen vuoksi luottamus hänen puo lueet to muu teen sa on vaarantunut. Valittaja on tuonut esiin keskusrikospoliisin laajan Kittilän kun taa kos ke van tutkinnan, jossa on useita nimikkeitä ja joka kos kee myös va lit tua Timo Kurulaa ja useita kunnanhallituksessa ja val tuus tos sa asiaa käsitelleitä luottamushenkilöitä. Kunnanhallitus on laiminlyönyt asianmukaisen, kuntalain 53 :n ja täs sä tapauksessa tasa-arvolain mukaisen valmisteluvelvollisuuden

8 va lit ta jan esittämällä tavalla. Timo Kurula itse hakijana ja kunnanhallitus asiaa valmistelevana toimi eli me nä eivät ole tuoneet esiin valitun henkilön rikostutkintaa ja sen mahdollista vaikutusta viran hoitoon. Valittaja on tuonut esiin tasa-arvolain vaatimukset velvollisuudesta teh dä ansiovertailu. Valittaja on tuonut esiin perustellusti n. 1,5 kuukaut ta haastattelujen jälkeen asianajajan toimesta tehdyn an sio vertai lun puutteet ja tarkoitushakuisuuden sekä harkintavallan vää rinkäy tön. Päätös tulee siten kumota mm. harkintavallan väärinkäyttönä, ja valtuus ton päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja on muutoin kin lainvastainen. Esteellisyyden muodostaa valittajan perusteluiden mukaan laaja rikos tut kin ta, joka on mainittu valituksessa. Tämä seikka tulee sel vittää ja valittajan pyyntö, että hallinto-oikeus tutkii, ovatko vt. kun nanjoh ta jan viran valmisteluun osallistuneet sellaiset henkilöt, jotka ovat epäil tyi nä samassa rikostutkinnassa kuin valittu Timo Kurula, olleet kun ta lain 52 :n 2 mom ja hallintolain 28 :n mukaan esteellisiä, on pe rus tel tu vaatimus. Valittajan vaatimus kieltää valtuuston päätöksen täy tän töön pano/mää rä tä sen täytäntöönpano keskeytettäväksi on kaikilta osin perus tel tu ja valittaja on perustellut vaatimuksensa asianmukaisesti. Valittajan pyyntö, että epäselvyyksien välttämiseksi hallinto-oikeus täy tän töön panokiel lon/täy tän töön pa non keskeytysmääräyksen antaes saan nimenomaisesti toteaa, että täy tän töön panokiel toa/täy täntöön pa non keskeyttämismääräystä on noudatettava välittömästi, on va li tuk ses sa esitetyin perustein tässä tapauksessa perusteltu vaa timus. Päätös: Vt. kunnanjohtaja Timo Kurula ilmoitti olevansa asianosaisena esteel li nen :ien 250, 251, 252 ja 253 käsittelyyn perustuen hallintolain 28 7 momenttiin ja poistui kokouksesta näiden asioiden käsittelyn ajak si. Kunnanhallituksen jäsen Tarmo Salonen ilmoitti jääväävänsä it sen sä :ien 250, 251, 252 ja 253 käsittelystä varovaisuussyistä. Hänen tilal le kokoukseen tuli varajäsen Antti Pekkala klo 15:07. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala kysyi, onko läsnä vie lä muita esteellisiä näihin pykäliin. Kukaan ei ilmoittanut olevansa es teel li nen.

9 Puheenjohtaja Pekka Rajala esitti varajäsen Yrjötapio Kivisaaren kan nat ta ma na seuraavaa: "Kunnanhallitus on päättänyt, että jatkossa tai tehtyjen vt. kunnanjohtajan valintaa kos kevis sa mahdollisissa valitusasioissa tarvittava juridinen apu hankitaan Asian ajo toi mis to Juntura Oy:ltä. Asia on siirretty Asianajotoimisto Juntura Oy:n selvitettäväksi. Sel vitys on vielä kesken. Esitän asian käsittelyn siirtämistä seuraavaan kokoukseen , jolloin asianajotoimiston selvitys on valmis ja kun nan hal lituk sen jäsenillä on laajempi materiaali ja kannanotot käytettävissään pää tök sen teon pohjana." Kunnanhallituksen jäsen Tuula Mertaniemi esitti jäsen Ahti Ovas kaisen kannattamana asian käsittelyn jatkamista. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi hallintojohtajan esityksestä poik kea vaa esitystä ja on äänestettävä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen jo ka hyväksyttiin: Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät "jaa". Ne, jotka kannattavat asian palauttamista valmisteluun, äänestävät "ei". Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kaksi (2) jaa-ääntä ja seitsemän (7) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat: Tuula Mertaniemi ja Ah ti Ovaskainen. Ei-ääniä antoivat: Sakari Kautto, Vilho Molkoselkä, Pek ka Rajala, Yrjötapio Kivisaari, Antti Pekkala, Raija Palosaari ja Ma ri ta Toivanen. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Pekka Rajalan esitys hyväksyttiin eli asia palautetaan valmisteluun. Hallintojohtaja Esa Mäkinen ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen. Kunnanhallituksen jäsenet Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen ilmoit ti vat eriävän mielipiteensä hallintojohtajan esittelyyn perustuen.

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall 09.05.2017 130 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830)

Lisätiedot

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Pertti Eilavaara

Lisätiedot

Pohjois -Suomen hall into-oikeudelle Kunnallisvalitus Kittilän kunnanvaltuuston päätöksestä Vt. kunnanjohtajan valinta

Pohjois -Suomen hall into-oikeudelle Kunnallisvalitus Kittilän kunnanvaltuuston päätöksestä Vt. kunnanjohtajan valinta Pohjois -Suomen hall into-oikeudelle Kunnallisvalitus Kittilän kunnanvaltuuston päätöksestä Vt. kunnanjohtajan valinta 24.4.2017 16 Va at i mu ks e n i : Vaadin, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumoaa

Lisätiedot

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Kunnanhallitus 269 29.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 226 04.07.2017 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 24.4.2017 16/Vt. kunnanjohtajan valinta 55/01.01.01/2015

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 186 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 41 20.06.2016 Kunnanhallitus 238 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 55 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Otsikko Sivu 268 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena

Otsikko Sivu 268 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 19/2017 1 Kunnanhallitus Aika Tiistai 29.08.2017 klo 15:00-16:59 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 268 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanhallitus 142 18.05.2017 Kunnanhallitus 164 23.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 285 11.09.2017 Kunnanhallitus 308 18.09.2017 Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall 15.8.2017 251 ja 4.7.2017 227 451/00/2013 Khall 11.09.2017 285 (Lisätietoja:

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 Kunnanhallitus 34 09.02.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 451/00/2013 Khall 34 Kittilän kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn" laillisuusvalvonta

Kunnanvaltuuston päätöksen Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn laillisuusvalvonta Toimikunta Kvalt 29.2.2016 1 11.01.2017 19 Kunnanhallitus 15 17.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 19.12.2016 71 "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko Kunnanhallitus 492 08.12.2014 Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko 451/00/2013 Khall 492 Kittilän kunnanvaltuusto on 17.11.2014 59 päättänyt irtisanoa kunnan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen. Tekninen lautakunta 79 30.06.2017 Tekninen lautakunta 91 13.09.2017 Tekninen lautakunta 103 27.09.2017 Tekninen lautakunta 109 01.11.2017 Yhdyskuntainsinöörin valinta 121/01.01.01/2017 Teknlk 30.06.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh )

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kunnanhallitus 112 27.03.2018 Levin Vesihuolto Oy:n yhtiökokous 113/00.00.01/2017 Khall 27.03.2018 112 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Levin Vesihuolto Oy:n yhtiökokous pidetään 3.4.2018

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 188 05.05.2014 Kunnanvaltuusto 15 12.05.2014 Tilapäisen valiokunnan perustaminen 150/01.01/2014 Khall 05.05.2014 188 Kittilän kuntaan on toimitettu kahdenkymmenenneljän (24) val tuu tetun

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanhallitus 142 18.05.2017 Kunnanvaltuusto 27 29.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall

Lisätiedot

Hakuilmoitukseksi esitetään seuraavaa:

Hakuilmoitukseksi esitetään seuraavaa: Kunnanhallitus 195 18.06.2019 Kunnanhallitus 271 17.09.2019 Kunnanvaltuusto 50 07.10.2019 Kunnanjohtajan viran täyttäminen 1.1.2020 alkaen 225/01.01.01/2019 Khall 18.06.2019 195 (Lisätietoja: Hallintojohtaja

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

(Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh )

(Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Kunnanhallitus 269 29.08.2017 Kunnanhallitus 304 11.09.2017 Kunnanhallitus 310 18.09.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalossa torstaina klo ja pidetään siellä yleisesti nähtävänä samana päivänä klo

Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalossa torstaina klo ja pidetään siellä yleisesti nähtävänä samana päivänä klo KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 8/2017 1 Kunnanvaltuusto Aika Tiistai 31.10.2017 klo 14:00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Valtuustoryhmät ovat ilmoittaneet kokoontuvansa seuraavasti: Kunnantalolla 31.10.2017:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä Kunnanhallitus 366 24.10.2017 Kunnanhallitus 128 10.04.2018 Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä 460/10.00.01/2013, 43/10.00.02/2012 Khall 24.10.2017 366 Kunnanvaltuutettu Marita

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

(Lisätietoja: Controller, puh )

(Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 135 11.05.2017 Kunnanhallitus 139 18.05.2017 Kunnanhallitus 425 28.11.2017 Kunnanvaltuusto 86 13.12.2017 Kunnanhallitus 102 19.03.2018 Kunnanvaltuusto 23 26.03.2018 Kittilän kunnan konserniohje

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 178 22.05.2018 Kunnanvaltuusto 36 23.05.2018 Lausunto valtiovarainministeriölle kuntalain 109 a :n mukaisesta luottamushenkilöiden pidättämisestä luottamustoimistaan selvitysryhmän esityksen

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama

Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 5/2016 1 Kunnanhallitus Aika Keskiviikko 17.02.2016 klo 15:00-16:38 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Eilavaaran laskua nro 2 ei ole vielä maksettu.

Eilavaaran laskua nro 2 ei ole vielä maksettu. Kunnanhallitus 262 14.08.2018 Pentti Kankaan oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen 18.9.2017 310 451/00/2013 Khall 14.08.2018 262 (Lisätietoja: Controller, puh. 040 6724 257) Vs. kunnanjohtaja Sanna

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että Kunnanhallitus 203 25.05.2015 Kunnanhallitus 208 01.06.2015 Vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle vuoden 2014 tilintarkastukseen liittyen 31/02.06.01/2015 Khall 25.05.2015 203 Tilinpäätöksen yhteydessä

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

(Lisätiedot: Vt. kunnanjohtaja, puh ) Sujuva englannin kielen taito on välttämätön. Hakuaika päättyi

(Lisätiedot: Vt. kunnanjohtaja, puh ) Sujuva englannin kielen taito on välttämätön. Hakuaika päättyi Kunnanhallitus 85 21.03.2017 Kunnanhallitus 101 11.04.2017 Kunnanvaltuusto 16 24.04.2017 Vt. kunnanjohtajan valinta 55/01.01.01/2015 Khall 21.03.2017 85 (Lisätiedot: Vt. kunnanjohtaja, puh. 040 673 7633)

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Harri Mattilan valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä Vs. kunnanjohtajan virka

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Harri Mattilan valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä Vs. kunnanjohtajan virka Kunnanhallitus 82 06.03.2018 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Harri Mattilan valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä 13.12.2017 93 Vs. kunnanjohtajan virka 55/01.01.01/2015 Khall 06.03.2018

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva päätös KhallS

Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva päätös KhallS Kunnanhallitus 366 10.11.2015 Kunnanvaltuusto 64 16.11.2015 Kunnanhallitus 402 08.12.2015 Kunnanhallitus 412 22.12.2015 Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Maakuntajohtajan virka

Maakuntajohtajan virka Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls 27.3.2012 6

Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls 27.3.2012 6 Kunnanhallitus 80 16.03.2015 Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls 27.3.2012 6 43/10.00.02/2012 Khall 80 Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.3.2012

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 44 Energialaitoksen johtokunta 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 16:30-17:00 PAIKKA Energialaitos KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä / Ympäristösihteerin valinta

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä / Ympäristösihteerin valinta Kaupunginhallitus 112 15.05.2017 Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä 10.4.2017 79 / Ympäristösihteerin valinta Kaupunginhallitus 112 Valmistelija: Hallintojohtaja Liisa Salo Kauhavan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanjohtajan viran täyttö 143/ /2017 KHALL

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanjohtajan viran täyttö 143/ /2017 KHALL Kunnanhallitus 183 27.06.2017 Kunnanvaltuusto 64 04.09.2017 Kunnanjohtajan viran täyttö 143/01.01.00/2017 KHALL 27.06.2017 183 Asian valmistelija: vt. kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanjohtaja Juhani

Lisätiedot

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot