2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja
|
|
- Helmi Kivelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanhallitus Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi hankkeelle sekä kohteesta käynnissä olevan käräjäoikeuden riita-asian korvausten suorittamiseksi myyjälle 95/44.443/2014 Kh 50 Toni Krouvi ja 142 muuta allekirjoittajaa/kuntalaista ovat jättäneet Vi ro lah den kunnanvaltuustolle aloitteen jossa esitetään, että Viro lah den kun nan val tuus to päättää 1. ohjeistaa Kiinteistö Oy Virolahden vuokra-asuntojen tai Kiinteistö Osake yh tiö Virolahden Lehtokertun ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin, sekä 3. korvata myyjälle viivästyskorot, osakkeiden vastikkeet, oikeudenkäyntija muut kulut. Kuntalain 410/2015, 23 :n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimi val la yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa kos ke vis sa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suo ri te tut toimenpiteet. Jos 1 momentissa tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava kä si tel täväk si kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palve lua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja nii den johdosta suoritetut toimenpiteet. Eduskuntavaaleissa 2015 Virolahdella oli 2785 äänioikeutettua, joten aloitteen tekijöinä tulee olla vähintään 56 henkilöä asian saattamiseksi jatkokäsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Virolahden kunta on antanut Viafori Oy:n jättämään kanteeseen Asunto Oy Vi ro lah den Sulkutien kauppaan liittyvässä riita-asiassa L 15/3936 Ky menlaak son käräjäoikeudelle vastineen ( ). Asian käsittely on vielä kä rä jä oi keu des sa kesken. Kuntalaisaloitteen tekijät ovat siinä suhteessa oikeassa, että Sulkutie 1:n kohteen ostaminen on edelleen nopein ja edullisin tapa helpottaa kunnan vuokra-asuntopulaa. Sen sijaan Viafori Oy:n vahingonkorvausvaateisiin suostumiseen ei ole perusteita, koska vaatimukset perustuvat Viafori Oy:n näkemykseen, että yrityksen ja kunnan välille olisi syntynyt molempia osapuolia velvoittava ja sitova sopimus Sulkutie 1:n rivitalojen ja niiden tonttien osamisesta. Tämän näkemyksen Virolahden kunta on
2 johdonmukaisesti kiistänyt. Liitteet tiedoksi Kuntalaisaloite allekirjoituksineen ja Viafori Oy:n korvausvaatimus Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää 1. ohjeistaa Kiinteistö Osa ke yh tiö Virolahden Lehtokertun ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin, sekä 3. oikeusprosessin ollessa kesken olla maksamatta Viafori Oy:n vaatimia vahingonkorvauksia. Asian käsittely Merkitään tiedoksi kokoukselle jätetty täydentävä kuntalaisaloitelista, joka sisälsi 21 allekirjoitusta. Aloitteessa on nyt yhteensä 164 allekirjoittajaa. Päätös Kh 50 Asia päätettiin jättää pöydälle lisäselvityksiä varten. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn. Toni Krouvi ja 142 muuta allekirjoittajaa/kuntalaista ovat jättäneet Vi ro lah den kunnanvaltuustolle aloitteen jossa esitetään, että Viro lah den kun nan val tuus to päättää 1. ohjeistaa Kiinteistö Oy Virolahden vuokra-asuntojen tai Kiinteistö Osake yh tiö Virolahden Lehtokertun ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin, sekä 3. korvata myyjälle viivästyskorot, osakkeiden vastikkeet, oikeudenkäyntija muut kulut. Kuntalain 410/2015, 23 :n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimi val la yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa kos ke vis sa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suo ri te tut toimenpiteet. Jos 1 momentissa tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava kä si tel täväk si kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palve lua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja nii den
3 johdosta suoritetut toimenpiteet. Eduskuntavaaleissa 2015 Virolahdella oli 2785 äänioikeutettua, joten aloitteen tekijöinä tulee olla vähintään 56 henkilöä asian saattamiseksi jatkokäsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Virolahden kunta on antanut Viafori Oy:n jättämään kanteeseen Asunto Oy Vi ro lah den Sulkutien kauppaan liittyvässä riita-asiassa L 15/3936 Ky menlaak son käräjäoikeudelle vastineen ( ). Asian käsittely on vielä kä rä jä oi keu des sa kesken. Kuntalaisaloitteen tekijät ovat siinä suhteessa oikeassa, että Sulkutie 1:n kohteen ostaminen on edelleen nopein ja edullisin tapa helpottaa kunnan vuokra-asuntopulaa. Sen sijaan Viafori Oy:n vahingonkorvausvaateisiin suostumiseen ei ole perusteita, koska vaatimukset perustuvat Viafori Oy:n näkemykseen, että yrityksen ja kunnan välille olisi syntynyt molempia osapuolia velvoittava ja sitova sopimus Sulkutie 1:n rivitalojen ja niiden tonttien osamisesta. Tämän näkemyksen Virolahden kunta on johdonmukaisesti kiistänyt. Liitteet tiedoksi Kuntalaisaloite allekirjoituksineen ja Viafori Oy:n korvausvaatimus Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää 1. ohjeistaa Kiinteistö Osa ke yh tiö Virolahden Lehtokertun ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin, sekä 3. oikeusprosessin ollessa kesken olla maksamatta Viafori Oy:n vaatimia vahingonkorvauksia. Asian käsittely Merkitään tiedoksi kokoukselle jätetty täydentävä kuntalaisaloitelista, joka sisälsi 21 allekirjoitusta. Aloitteessa on nyt yhteensä 164 allekirjoittajaa. Päätös Asia päätettiin jättää pöydälle lisäselvityksiä varten. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn. Kh 64 Aloite kokonaisuudessaan jätettiin valtuustolle tiedoksi (Muut asiat, 14).
4 Asian valmistelussa on ilmennyt, että kunnanhallituksen jäsenet ja kun nanjoh ta ja, joilta valtuusto (6/2015) on tähän asiaa evännyt vas tuu va pau den, ovat esteellisiä käsittelemään ja valmistelemaan asiaa uu del leen val tuustoon. Perusteena hallintolain 28 1 mom. 3 kohta. Asian kä sit te lys tä voi ol la hyötyä tai vahinkoa päätöksentekoon osallistuneille. Myös muiden hallintolaissa 28 :ssä mainittujen edustajien esteellisyys tulee huomioida asian jatkokäsittelyssä. Hallintolain 29 :n mukaan vir ka mies ratkaisee itse kysymyksen esteellisyydestään. Monijäsenisen toi mi eli men jäsenen ja esittelijän esteellisyydestä päättää toimielin. Samoin toi mi elin päättää muun läsnäoloon oikeutetun esteellisyydestä. Jäsen ja esit te li jä saa osallistua esteellisyyttään koskevan asian käsittelyyn vain, jos toi mi elin ei olisi ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huo matta vaa viivytystä saatavissa esteetöntä henkilöä. Hallitus on pää tös val tainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä/varajäsenistä on saa pu villa. Hallituksen varajäsen Kaarlo Makkonen on osallistunut asian valmisteluun hal li tuk sen kokouksessa Juhani Kuntsin ollessa poissa. Kiinteistö Oy Virolahden vuokra-asunnot yh tiön hallituksen jäseniä ovat Mar jaa na Hellä, Kaarlo Makkonen ja Arto Peltola. Kunnan yh tiö ko kousedus ta ja na toimii Sisko Ukkola-Paronen. Esteellisyyksien takia tähän kokoukseen on kutsuttu tämän asian kä sit te lyn ajaksi kunnanhallituksen henkilökohtaiset varajäsenet, joiden osalta esteellisyys tulee kokouksessa vielä täsmentää: Mikko Vilkki Arto Peltola Kaarlo Makkonen Minna Yläkäs Marja-Leena Kouki Reetta Permanto Kari Lindholm (Jukka Lapin) (Risto Koukin) (Juhani Kuntsin) (Marjaana Hellän) (Aira Paavolan) (Sisko Ukkola-Parosen) (Leo Uskin) Kunnanjohtajan sijaisen ehdotus Esittelijän/pöytäkirjanpitäjän/kunnanjohtajan tilalle on kokoukseen kutsuttu ta lous pääl lik kö Olli Vi len, joka hallintosäännön mukaan toimii kun nan joh tajan sijaisena. Kokouksen tulee järjestäytyä tämän asian käsittelyn ajaksi hallintosäännön 37 :n mukaisesti iältään vanhimman läsnäolevan jäsenen toimiessa puheenjohtajana. Valmistelija: talouspäällikkö Olli Vilen, p Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää 1. ohjeistaa Kiinteistö Osa ke yh tiö Virolahden Lehtokertun ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan euron ja rivitalojen tontin euron, sekä
5 kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen. Osake- ja tonttikaupan tekemisen ehtona on, a. että Viafori Oy vetää pois Kymenlaakson käräjäoikeudelle Sulkutie-asiassa jättämänsä kanteen ja luopuu kaikista asiaan liittyvistä, kuntaan kohdistuvista korvausvaatimuksistaan, sekä b. ettei kohteessa kunnan lukuun puolueettoman asiantuntijan toimesta tehtävä kuntotarkastus tuo esiin kosteusongelmia, rakennepuutteita tms. seikkoja, joiden voitaisiin katsoa estävän kaupanteon. Asian käsittely Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lappi, varapuheenjohtaja Risto Kouki sekä jäsenet Marjaana Hellä, Aira Paavola ja Sisko Ukkola-Paronen sekä kunnanjohtaja Osmo Havuaho totesivat olevansa esteellisiä käsittelemään asiaa, koska valtuusto ei ole vuoden 2014 tilinpäätöksen osalta ole myöntänyt kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle tili- ja vastuuvapautta. Kaarlo Makkonen totesi olevansa kunnan vuokrataloyhtiön hallituksen jäsenyyden vuoksi esteellinen käsittelemään asiaa. Esteellisten kunnanhallituksen jäsenten tilalle asiasta tulivat päättämään Mikko Vilkki, Arto Peltola, Minna Yläkäs, Marja-Leena Kouki, Reetta Permanto ja Kari Lindholm. Esittelijäksi ja pöytäkirjan pitäjäksi kunnanjohtajan sijaan asian käsittelyn ajaksi tuli kunnanjohtajan sijainen Olli Vilen. Kokous järjestäytyi Kari Lindholmin johdolla. Minna Yläkkään esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin asian käsittelyn ajaksi yksimielisesti Reetta Permanto. Pykälän 64 osalta pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin yksimielisesti Minna Yläkäs ja Mikko Vilkki. Arto Peltola totesi olevansa kunnan vuokrataloyhtiön hallituksen jäsenyyden vuoksi esteellinen käsittelemään asiaa. Kari Lindholm jätti Minna Yläkkään kannattamana seuraavan kunnanjohtajan sijaisen ehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää: Kuntalaisaloite ei aiheuta toimenpiteitä ohjeistaa Kiinteistö Osakaeyhtiö Virolahden Lehtokerttua ostamaan kiinteistön osakekantaa eikä rivitalon tonttia. Valtuusto ei myöskään myönnä vuokrataloyhtiölle omavelkaista takausta osakekaupan ja tonttikaupan tekemiseen. Kymenlaakson käräjäoikeus käsittelee ja tekee päätöksen asiasta, joten kuntalaisaloite ei anna aihetta toimenpiteisiin. Koska oli tehty kunnanjohtajan sijaisen esityksestä poikkeava esitys, määräsi puheenjohtaja suoritettavaksi asiasta nimenhuutoäänestyksen. Äänestyksessä kunnanjohtajan sijaisen ehdotus sai kaksi ääntä (Mikko Vilkki ja Marja Leena Kouki ja Kari Lindholmin tekemä ehdotus kolme ääntä (Kari Lindholm, Minna Yläkäs ja Reetta Permanto). Päätös Puheenjohtaja totesi, että äänin 3-2 kunnanhallituksen päätökseksi on tullut, että:
6 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää: Kuntalaisaloite ei aiheuta toimenpiteitä ohjeistaa Kiinteistö Osakaeyhtiö Virolahden Lehtokerttua ostamaan kiinteistön osakekantaa eikä rivitalon tonttia. Valtuusto ei myöskään myönnä vuokrataloyhtiölle omavelkaista takausta osakekaupan ja tonttikaupan tekemiseen. Kymenlaakson käräjäoikeus käsittelee ja tekee päätöksen asiasta, joten kuntalaisaloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja
Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Virolahden kunnanvaltuusto 19 02.05.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen
Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen
Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014
Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen
Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset
Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014
Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset
Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
95/44.443/2014. Kh 165
Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014
23 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen
Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Virolahden tarkastuslautakunta
Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen
Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Virolahden tarkastuslautakunta
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio Viafori Oy:n jättämään valitukseen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomistosta , 16/9784, L 15/3936
Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio Viafori Oy:n jättämään valitukseen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomistosta , 16/9784, L 15/3936
Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Vastaus Itä-Suomen hovioikeudelle Viafori Oy:n jättämään valitukseen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomistosta , 16/9784, L 15/3936
Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014
Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen
Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:
Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Matkailulautakunta 16.04.2010 Aika 16.04.2010 klo 9:00-10:30 Paikka Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle Luettelo käsitellyistä asioista
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston
Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun
Kunnanhallitus 18 26.01.2015 Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kh 18 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi
Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )
Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1. Otsikko Sivu 6 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 4
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 25.02.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 4 7 Heinolan vuokra-asunnot Oy:n
Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen
Pöytäkirja 2/2015 1 Hallituksen henkilöstöjaosto Aika 23.09.2015 klo 14:06-14:27 Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3 Osallistujat
Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.
Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:
Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.
Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 151 20.05.2013 Kunnanhallitus 226 23.09.2013 Kunnanvaltuusto 87 30.09.2013 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Kunnanhallitus 56 23.03.2015 Varavaltuutettu Urpo Airaksisen erottaminen luottamustoimesta
Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen
Esityslista 2/2016 1 Aika 11.04.2016 klo 14:30 Paikka Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu Lisätietoja Osallistujat Huusko Anu puheenjohtaja Isoniemi
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali.
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10 Kunnanhallitus 11.06.2015 Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05 Paikka Kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 166 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 167
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31
Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.
YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall
Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten
Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59
Kunnanhallitus 34 09.02.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 451/00/2013 Khall 34 Kittilän kunnanvaltuusto
Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20
Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa
Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta
Miehikkälän kunnanhallitus 192 07.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 10 18.01.2016 Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta 61/09.091/2015 Khall 07.12.2015 192 Liite
Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:
Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain
KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen
Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 0.06.06 Sivu / 68/06 0.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 7 5..06 Kaupunginhallitus 59 8..06 5 Kiinteistö Oy Ankkurin osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tarkistaminen Valmistelijat
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.
Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017
Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä
Tilintarkastussopimuksen jatkaminen
Virolahden kunnanvaltuusto 25 02.10.2012 Virolahden tarkastuslautakunta 41 20.11.2012 Virolahden kunnanvaltuusto 44 17.12.2012 Virolahden tarkastuslautakunta 16 29.09.2016 Virolahden tarkastuslautakunta
Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012
Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö
Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.
Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus. Tiistai 27.10.2015 klo 17.00 17.50. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 27.10.2015 klo 17.00 17.50 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall
Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten
MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013
Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016
Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.
KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Aika 12.12.2018 klo 17:00-18:20 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna
KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 1. Karstulan kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone
KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 Tekninen lautakunta 26.11.2015 Kokousaika 26.11.2015 klo 18:00 Kokouspaikka Karstulan kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 81 Kokouksen
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 19 astuslautakunta AIKA 07.06.2019 klo 15:00-15:25 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat
Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015
Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.
Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015
Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen.
Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2014 1 / 12 Kunnanhallitus 14.04.2014 Aika 14.04.2014 klo 19:55-20:36 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Käsitellyt asiat Otsikko
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:
Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.
Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.
Kunnanhallitus 186 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 41 20.06.2016 Kunnanhallitus 238 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 55 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa
26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/2016 14. Tekninen lautakunta. Aika 23.02.2016 klo 18:00-18:50. Kunnantalon valtuustosali.
Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/2016 14 Tekninen lautakunta Aika 23.02.2016 klo 18:00-18:50 Paikka Kunnantalon valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Toimintakertomus vuodelta 2015 / tekninen
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus
Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden
Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 12/2017 130 Tarkastuslautakunta 13.12.2017 Aika 13.12.2017 klo 16:03-19:05 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316 3. krs. Luettelon mukaan
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs.
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.02.2019 klo 09:00-12:05 Paikka Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs. Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan
Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2017 Sisällysluettelo Sivu 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017
Maakuntajohtajan virka
Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti
Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle
Tekninen lautakunta 55 09.05.2012 Virolahden kunnanhallitus 96 28.05.2012 Virolahden kunnanvaltuusto 18 18.06.2012 Virolahden kunnanhallitus 10 13.01.2014 Virolahden kunnanhallitus 4 16.01.2017 Virolahden
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus
Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen
Kunnanhallitus 46 21.03.2016 Valtuusto 1 31.03.2016 Kunnanhallitus 89 30.05.2016 Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen 76/02.05.06/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 46 Valmistelija: aluesihteeri
KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone
KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1(9)
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1(9) Keuruun Vuokra-asunnot Liikelaitoksen johtokunta 02.03.2016 AIKA 02.03.2016 klo 16:00-16:45 PAIKKA Kaupungintalo, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen