Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuuston päätöksen Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen toimikaudeksi saattaminen uudelleen käsiteltäväksi 16/ /2013 KHAL 41 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen, puh. (09) tai sähköposti Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen 6 kuuluu seuraavasti: "Kuntayhtymällä on hallitus, johon kuuluu kahdeksan jäsentä. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Jäsenkuntien valtuustot valitsevat tasa-arvolain mukaisesti hallituksen jäsenet ja varajäsenet niin, että kokoonpano vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien viimeksi toimitetuissa kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella kunnallisvaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Hallitukseen ei voida valita Karviaisen palveluksessa olevaa henkilöä. Karkkilan kaupunki valitsee yhtymähallitukseen kolme jäsentä ja Vihdin kunta viisi jäsentä. Jokaisella jäsenellä on käytössään yksi ääni. Hallituksen toimikausi on kunnanvaltuuston toimikausi, neljä vuotta. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan kahden vuoden toimikaudeksi. Heidät valitaan jäsenkunnista vuoroperiaatteella asukasluvun mukaisessa järjestyksessä suuremmasta alkaen. Hallituksen kokousmenettelystä ja esittelystä määrätään yhtymän hallintosäännössä. Yhtymähallituksen tai sen jäsenen erottamisessa kesken toimikauden sovelletaan kuntalakia." Kuntalain 82 :n mukaan vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka 33 :n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei

2 Kaupunginjohtajan ehdotus: kuitenkaan ole 34 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö [valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä] eikä samaan kuntayhtymään pysyväisluonteisessa palvelussuhteessa oleva henkilö. Vaalikelpoinen muun kuin 81 :n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen [kuntayhtymän päätösvaltaa käyttävät jäsenkunnat yhtymäkokouksessa, tai päätösvaltaa käyttää perussopimuksessa määrätty jäsenkuntien valitsema toimielin] jäseneksi ei ole myöskään henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. Kuntalain 33 :n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö: 1) jonka kotikunta kyseinen kunta on; 2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kunnallisvaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja 3) joka ei ole holhouksen alainen. Kuntalain 81 :n 4. momentin mukaan muiden kuin 1 momentissa tarkoitettujen toimielinten [kuntayhtymän päätösvaltaa käyttävät jäsenkunnat yhtymäkokouksessa, tai päätösvaltaa käyttää perussopimuksessa määrätty jäsenkuntien valitsema toimielin] kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymänalueella kunnallisvaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Valittaessa edustajia perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4 a, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee kunnanvaltuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto valitsee toimikaudeksi Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen kolme jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

3 Täytäntöönpano: kaupunginvaltuustoon KVAL 23 Kaupunginhallituksen ehdotus: Kaupunginvaltuusto valitsee toimikaudeksi Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen kolme jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Käsittely: Keskustelun kuluessa puheenjohtaja ehdotti seuraavaa: Toimikaudeksi Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen valitaan seuraavat jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet: Jäsen Mia Sundström Markku Ahjoniemi Timo Palenius Varajäsen Minna Söderström Sulo Loukusa Aulis Stenholm Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko ehdotukset yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotuksia ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen ne. Päätös: Kaupunginvaltuusto valitsi yksimielisesti toimikaudeksi Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen seuraavat jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet: Jäsen Mia Sundström Markku Ahjoniemi Timo Palenius Varajäsen Minna Söderström Sulo Loukusa Aulis Stenholm KHAL 151 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen, puh. (09) tai sähköposti Kaupunginhallitus on todennut kaupunginvaltuuston kokouksessaan tekemät päätökset laillisiksi lukuun ottamatta 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen toimikaudeksi , koska kokoonpano ei täytä tasa-arvolain säännöksiä, ja hyväksynyt päätökset täytäntöönpantavaksi. Valittaessa edustajia Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset.

4 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4 a, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee kunnanvaltuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske. Kiintiövaatimuksen täyttäminen edellyttää ennakolta käytäviä kuntien neuvotteluita. Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen 6 kuuluu seuraavasti: "Kuntayhtymällä on hallitus, johon kuuluu kahdeksan jäsentä. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Jäsenkuntien valtuustot valitsevat tasa-arvolain mukaisesti hallituksen jäsenet ja varajäsenet niin, että kokoonpano vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien viimeksi toimitetuissa kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella kunnallisvaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Hallitukseen ei voida valita Karviaisen palveluksessa olevaa henkilöä. Karkkilan kaupunki valitsee yhtymähallitukseen kolme jäsentä ja Vihdin kunta viisi jäsentä. Jokaisella jäsenellä on käytössään yksi ääni. Karkkilan kaupunginvaltuuston ja Vihdin kunnanvaltuuston valintapäätösten seurauksena yhtymähallitukseen on valittu varsinaisiksi jäseniksi 5 miestä ja 3 naista. Tästä johtuen valtuuston päätös on tasa-arvolain vastainen. Kuntalain 56 :ssä säädetään valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta. Sen mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt vir heellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimi valtansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituk sen on jätettävä päätös täytäntöön panematta ja asia on saatetta va viipymättä valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kuntalain 39 :n 2 momentin 3 kohdan mukaan toimeen valitun luottamushenkilön on hoi dettava tointaan siihen saakka, kunnes asia on lopullisesti rat kaistu, jos kunnanhallitus on kuntalain 56 :n nojalla jättänyt val tuuston vaalipäätöksen täytäntöön panematta. Kaupunginhallitus saattaa asian kaupunginvaltuuston uudelleen käsiteltäväksi seuraavalla päätösehdotuksella: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto valitsee toimikaudeksi Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen kolme jäsentä ja heille kulle-

5 kin henkilökohtaisen varajäsenen. Käsittely: Päätös: Täytäntöönpano: Markku Ahjoniemi poistui kokoukses ta es teel li se nä tä män asian käsittelyn ajaksi (perusteena hallinto lain 28 :n 1 mom. 1 k. kos ka hän on perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallituksen jäsen). Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. kaupunginvaltuustoon

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 7. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 7. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.05.2017 Sivu 1 / 1 1978/2017 00.00.01.00 7 Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen vaali (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN

Kunnanhallitus Valtuusto OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN Kunnanhallitus 213 05.06.2017 Valtuusto 68 12.06.2017 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN KHALL 213 Valmistelija: hallinnon sihteeri Marja Harjunen, 050-4636 280 Oulun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017 Kaupunginhallitus 269 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 10 05.06.2017 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/00.00.01.00/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 269 Valmistelija: kansliapäällikkö Irma Nieminen,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu

Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu LIITE 151a Kunnanhallitus 18/28.10.2008 457 Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu AIKA 2.12.2008 klo 10.00- PAIKKA Länsi-Pohjan keskussairaala, Selkäsaarikabinetti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 20 V 7.6.2017, Kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002999 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 9 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 19.6.2017 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies Kaupunginhallitus 187 23.05.2017 Valtuusto 39 05.06.2017 Kaupunginhallitus 224 27.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021/Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies 1323/01.45/2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 8 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 1 Valtuusto LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 2017-2020 Valtuuston on valittava henkilöt kunnallisiin ja eräisiin valtiollisiin luottamustoimiin. HALLITUS Valtuusto valitsee hallitukseen yhdeksän jäsentä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/ Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2017 22.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 22.6.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen toimikaudelle

Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen toimikaudelle Kunnanhallitus 119 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 34 05.06.2017 ten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 163/00.00.01/2017 Kh 29.05.2017 119 Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 4/2017 169 Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 Aika 19.06.2017 klo 18:00-20:39 Paikka Karkkilasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 173

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 11/2017 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 15 V 7.6.2017, Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003127 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 189 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 189 29.5.2017 5 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 189 Yleistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) 13 Tarkastuslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002990 T 00 00 02 Päätösehdotus päättää valita toimikaudekseen tarkastuslautakuntaan

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 2 / 2017 Aika Maanantaina klo 19.00

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 2 / 2017 Aika Maanantaina klo 19.00 Esityslista Kokousnumero 2 / 2017 Aika Maanantaina 12.06.2017 klo 19.00 Paikka Valtuustosali Henkilötiedot poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 12.06.2017 klo 19.00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 18 V 7.6.2017, Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002997 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 21 V 7.6.2017, Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003132 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 6 / 2017

ESITYSLISTA Nro 6 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 19.6.2017 ESITYSLISTA Nro 6 / 2017 KOKOUSAIKA 19.6.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Jari Anttikoski Rita Haapasaari

Lisätiedot

528 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kaupunginhallituksen vaalia koskevan valituksen johdosta. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

528 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kaupunginhallituksen vaalia koskevan valituksen johdosta. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (7) Kaupunginhallitus, 528, 11.09.2017 Kaupunginhallitus, 279, 15.05.2017 Kaupunginhallitus, 358, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto, 152, 12.06.2017 528 Lausunto Hämeenlinnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 25 V 7.6.2017, Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003137 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Kunnanhallituksen vaali ja kunnanhallituksen toimikauden pituudesta päättäminen

Kunnanhallituksen vaali ja kunnanhallituksen toimikauden pituudesta päättäminen Kunnanhallitus 115 15.05.2017 Kunnanhallituksen vaali ja kunnanhallituksen toimikauden pituudesta päättäminen 7/010/2017 Kunnanhallitus 15.05.2017 115 Toimielin Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 272 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003132 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Kuntalain 35 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

Kuntalain 35 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Joutsan kunnanhallitus 8 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 7 19.01.2015 KUNNANHALLITUKSEN VAALI Joutsan kunnanhallitus 12.01.2015 8 Kuntalain 17 :n mukaan valtuusto asettaa kunnanhallituksen. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 6, 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto, 100, 19.12.2016 Kaupunginhallitus, 12, 09.01.2017 6 Yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaoston varajäsenen vaali

Lisätiedot

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 / 5 EDUSTAJAINKOKOUS 28.8.2017 ESITYSLISTA KL/467/000204/2017 Aika: 28.8.2017 10:00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Sihteerin valinta As. nro 2 3 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 4/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00 18.12 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Tikkanen Timo, kunnanhallituksen jäsen Ranto Mauno, va. kunnanjohtaja

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30 Valtuusto 28.4.2015 30 1. MÄÄRÄALAN MYYMINEN RISTO MOISIOLLE Kh. 20.4.2015 35 Esityslistan liite 1 Risto Moisio haluaisi ostaa kunnalta määräalan Konneveden kunnan Siikakosken kylässä sijaitsevasta Simola-nimisestä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Henkilökohtainen varajäsen

Henkilökohtainen varajäsen Kaupunginhallitus 9 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 9 31.01.2017 Eron myöntäminen Eila Peltolalle valtuuston varajäsenyydestä ja keskusvaalilautakunnan ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja valtuuston,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanhallituksen toimikauden pituus ja kunnanhallituksen valitseminen (ohm. 1)

Kunnanhallituksen toimikauden pituus ja kunnanhallituksen valitseminen (ohm. 1) Kunnanhallitus 8 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 26.01.2015 Kunnanhallituksen toimikauden pituus ja kunnanhallituksen valitseminen (ohm. 1) Khall 19.01.2015 8 Kunnanhallituksen asema ja tehtävät määritellään

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 277 Nro 10 Kokoustiedot Aika: Maanantai , klo Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 277 Nro 10 Kokoustiedot Aika: Maanantai , klo Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu Kunnanhallitus Kokous 277 Nro 10 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.06.2017, klo 17.15 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 151 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 278 152 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 1325/00.00.01/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24 18.3.2013 103 Edustajien nimeäminen Uudenmaan liiton edustajainkokoukseen sekä Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymäkokous

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymäkokous KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 17.1.2013 1 KOKOUSAIKA Torstai 14.2.2013 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1 () Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 30.1.2013 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Torstai 30. marraskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 170 Kunnanvaltuuston 13.11.2017 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Yhtymäkokous pöytäkirja 1/2009 13.1.2009

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Yhtymäkokous pöytäkirja 1/2009 13.1.2009 Aika: 13.1.2009 klo 9.00-9.30 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Päätöksentekijät Kangasalan kunta Lempäälän kunta Nokian kaupunki Oriveden

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2 /

Eteva kuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2 / Eteva kuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2 / 2017 1 Kuntayhtymän yhtymäkokous Kokousaika Torstai 31.8.2017 klo 11.00 - Kokouspaikka Gustavelund Kokoushotelli, Kirkkotie 36, 04310 Tuusula Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Kuntalain 51 (yhteinen toimielin) kuuluu seuraavasti:

Kuntalain 51 (yhteinen toimielin) kuuluu seuraavasti: Kunnanhallitus 124 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 39 05.06.2017 Kunnanhallitus 179 04.09.2017 Kunnanvaltuusto 67 11.09.2017 Jäsenten valitseminen Länsi-Uudenmaan jätelautakuntaan toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 5

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 5 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 5 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika 21.5.2013 klo 11.30-11.45 Paikka Forssan ammatti-instituutti,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto 70 17.06.2013. 70 Asianro 152/00.00.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto 70 17.06.2013. 70 Asianro 152/00.00.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 70 Asianro 152/00.00.05/2013 Alueellisen jätelautakunnan (Savo-Pielisen jätelautakunta) valitseminen vuosiksi 2013-2016 Kaupunginhallitus 3.6.2013 213 Alueellisen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 Kaupunginvaltuusto 28.01.2013 Aika 28.01.2013 klo 18:30-19:50 Paikka Karkkilasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 161, 12.06.2017 Kaupunginhallitus, 285, 15.05.2017 161 Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan vaali TRE:3194/00.00.03/2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 8/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 182, 19.06.2017 Kaupunginhallitus, 317, 29.05.2017 182 Tampereen Voimia Liikelaitoksen johtokunnan vaali TRE:3252/00.00.03/2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 302 Kunnanhallitus 12.06.2017 AIKA 12.06.2017 klo 18:00-19:03 PAIKKA Valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 144 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 305

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA... 3 3 VALTUUSTON PUHEENJOHTAJIEN VAALI TOIMIKAUDELLE 2015-2016... 4

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/ Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2017 22.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 22.6.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KOKOUSKUTSU 2 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 3.8.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 24.8.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 12. kesäkuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 19 Valtuuston suhteellisten vaalien vaalilautakunnan vaali... 41 20 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 8/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 179, 19.06.2017 Kaupunginhallitus, 314, 29.05.2017 179 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunnan vaali TRE:3249/00.00.03/2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 5. kesäkuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 85 Valtuuston suhteellisten vaalien vaalilautakunnan vaali... 147 86 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (11) 15 Kuntalain 17 :ssä tarkoitetut vaalit HEL 2012-016953 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti valita toimikaudeksi 2013-2016 liitteen

Lisätiedot

Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymän hallitus

Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymän hallitus 1 Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymän PERUSSOPIMUS 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 2 Jäsenkunnat Kuntayhtymän nimi on Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Iin kunta. Kuntayhtymän

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2009 90 Sivistyslautakunta 15.09.2009 Aika 15.09.2009 klo 18:00-20:22 Paikka Haukkamäen koulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 92

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 158, 12.06.2017 Kaupunginhallitus, 282, 15.05.2017 158 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan vaali TRE:3187/00.00.03/2017 Kaupunginvaltuusto, 12.06.2017,

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 08.12.2014 Sivu 1 / 1 1857/00.04.01/2014 75 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) ylimääräinen yhtymäkokous 19.12.2014 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Jäsenten valinta kuntayhtymien valtuustoihin ajalle / uuden varajäsenten valinta Seinäjoen koulutuskuntayhtymän valtuustoon

Jäsenten valinta kuntayhtymien valtuustoihin ajalle / uuden varajäsenten valinta Seinäjoen koulutuskuntayhtymän valtuustoon Kaupunginhallitus 9 22.05.2017 Kaupunginvaltuusto 9 05.06.2017 Kaupunginhallitus 13 21.08.2017 Kaupunginvaltuusto 4 28.08.2017 Jäsenten valinta kuntayhtymien valtuustoihin ajalle 1.6.2017-31.5.2021 / uuden

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Suhteellisten vaalien vaalilautakunnan vaali

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Suhteellisten vaalien vaalilautakunnan vaali MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 21.6.2017 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Suhteellisten

Lisätiedot

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ---- 1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 59 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 59 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Kunnanvaltuusto 05.06.2017 AIKA 05.06.2017 klo 18:00-19:08 PAIKKA Ehtookodon juhlasali, Katepalintie 9 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 59 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Khall 522/

Khall 522/ Kokouspvm. DnoKESH:406/2015 94 PYY MARKKU, ERON MYÖNTÄMINEN LUOTTAMUSTOIMESTA JA KESKI UUDENMAAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VARAJÄSENEN VAALI 522 16 42 51 119 40 384 121 175 67 215 17. 12. 2012 28. 1. 2013 4.

Lisätiedot

Vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen rajoitetaan kuntalain 5 luvun 35 :ssä seuraavasti:

Vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen rajoitetaan kuntalain 5 luvun 35 :ssä seuraavasti: Kunnanhallitus 4 13.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 26.01.2015 Kunnanhallitus 31 03.02.2015 Kunnanvaltuusto 13 09.02.2015 Kunnanhallituksen valitseminen KHALL 4 Hallintojohtaja Kuntalain 3 luvun 17 :n mukaan

Lisätiedot

VEHMAAN KUNTA VALTUUSTO ASIALISTA Kokous nro 4 s. 50

VEHMAAN KUNTA VALTUUSTO ASIALISTA Kokous nro 4 s. 50 VALTUUSTO ASIALISTA Kokous nro 4 s. 50 Kokoustiedot Aika: Maanantai 19.6.2017 klo 18.00 19.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 20 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 52 21 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto. 2.) valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto. 2.) valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Kunnanhallitus 78 15.05.2017 Valtuusto 35 05.06.2017 Kunnanhallituksen vaali vuosille 2017-2019 439/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 15.05.2017 78 Valmistelija: hallintojohtaja Niku Latva-Pukkila, puh. 050

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lasten ja nuorten lautakunnan vaali toimikaudelle /00.00.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lasten ja nuorten lautakunnan vaali toimikaudelle /00.00. Kunnanhallitus 114 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 05.06.2017 Lasten ja nuorten lautakunnan vaali toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 163/00.00.01/2017 Kh 29.05.2017 114 Kuntalain 30 :n mukaan Valtuusto voi

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta Kaupunginhallitus 126 28.05.2012 Kaupunginvaltuusto 23 11.06.2012 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta 209/02.02/2011 Kyh 67 Karkkilan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 10/ (41) Kunnanhallitus Raija Lehtimäki Pirkko Rauhala Markku Vuollo

Muonion kunta Esityslista 10/ (41) Kunnanhallitus Raija Lehtimäki Pirkko Rauhala Markku Vuollo Muonion kunta Esityslista 10/2017 1 (41) Kunnanhallituksen kokous Aika ma 5.6.2017 klo 17.30 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Matti Myllykangas varapuheenjohtaja Hannaleena

Lisätiedot

Yhtymäkokous to klo ESITYSLISTA

Yhtymäkokous to klo ESITYSLISTA Yhtymäkokous to 15.6.2017 klo 12.30 ESITYSLISTA Sisällys KOKOUSAIKA JA -PAIKKA:... 3 JAKELU... 3 1 ENSIMMÄISEN YHTYMÄKOKOUKSEN AVAAMINEN JA LYHYT KATSAUS KUNTAYHTYMÄN TOIMINTAAN... 4 2 KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh 16.02.2017 Sivu 1 / 1 694/2017 00.00.01.00 30 Peruskoulujen ja lukioiden johtokunnat toimikaudella 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh. 050 395 2160 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

vapaa-ajan lautakunnan varajäsen

vapaa-ajan lautakunnan varajäsen Valtuusto 1 23.01.2017 Laukaan kunnan uusien luottamushenkilöiden valinta ja luottamustoimipaikkojen täyttö kevääksi 2017 eroavien luottamushenkilöiden tilalle 4/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokous

Kunnanhallituksen kokous Kunnanhallituksen kokous 139 Suhteellisten vaalien vaalilautakunnan valitseminen 140 Kunnanvaltuuston puheenjohtajiston valitseminen 141 Kunnanhallituksen jäsenten valitseminen 142 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 5/2014 53 Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Aika 16.09.2014 klo 18:30-20:23 Paikka Kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot