TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN"

Transkriptio

1 Koulutuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta Kunnanhallituksen tekemän päätöksen mukaan kaikkien yli kuu deksi (6) kuukau deksi täytettävien virkojen ja toimien täyttämi seen tulee hankkia etu käteen kunnanhallituksen lupa. Sivistystoimen rehtori-koulunjohtajatiimi on kokouksessaan kä si tellyt auki tulevia opettajan virkoja ja päätoimisia tun tiopet ta jan teh täviä sekä avustajatarpeita. Lisäksi opettaja- ja tuntikehystarpeita on käsitelty taloustyöryhmän kokouksessa Tiimi esittää, et tä pää tös eh do tuk sessa ole ville viroille ja pää toi mi sen tun ti opetta jan tehtä ville sekä koulun käyn tiavustajan työsopimussuhteisille tehtäville an net tai siin täyttölu pa. Opettajan virkoihin ja tehtäviin on varattu talousarviossa määrära hat. Avustajien tarpeen määrä voi vaihdella henkilökohtaisten avus tajien tarpeen osalta lukuvuoden aikana, mutta avustajat palkataan vain todellisen tarpeen ajalle. Lisäksi tulevalle lukuvuodelle on saatu erillistä val tionavustusta suurimpien ryhmien jakamiseen kuluvana vuonna euroa. Ko avustuksella järjestetään 40 jako- tai resurssituntia. Päättyvälle lukuvuodelle ko avustusta saatiin euroa. Aiem min on saatu eu roa käy tet tä väk si vuosina Tä tä edel li senä vuonna saa tiin eu roa käytet täväksi vuo sina Päätösehdotus (Koulutoimenjohtaja): Koulutuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se myöntää täyttöluvat seuraaville koulutoimen opettajan viroille ja päätoimisille tuntiopettajan tehtäville sekä työsopimussuhteisille toimille: A. Vakinaista täyttämistä varten alkaen toistaiseksi 1. Kestilän peruskoulun rehtorin virka - vakinainen viranhaltija jää eläkkeelle perusopetuslain 37 mukaan ' jokaisella koululla, jossa järjestetään tässä laissa tarkoitettua opetusta, tulee olla toiminnasta vastaava rehtori' - koulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa luokat 1-9. Lisäksi samassa kouluyksikössä toimii Kestilän esiopetus ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta koulussa aloittaa Siikalatvan kunnan yhteinen Joustavan

2 perusopetuksen ryhmä eli ns. JOPO-opetus, jossa tulevana lukuvuonna 9 oppilasta. 2. Luokanopettajan virka nro 103 Pulkkilan peruskoululla - vakinainen viranhaltija irtisanoutunut - määräaikaiselle täyttämiselle ei perusteita 3. Luokanopettajan virka nro 111 Pulkkilan perus koulul la - määräaikaiselle täyttämiselle ei perusteita, kun viran täyttämiselle on pysyvä tarve 4. Luokanopettajan virka Rantsilassa Aleksanterin koululla - vakinainen viranhaltija jää eläkkeelle , tarve on pysyvä isojen ikäluokkien/opetusryhmien takia - virkaan voidaan siirtää vakinainen viranhaltija Pentti Haanpään koululla, joka jää taloustyöryhmän ja koulutoimen yhteisessä kokouksessa alustavasti sovitulla tavalla 3-opettajaiseksi kouluksi B. Määräajaksi lukuvuodelle seuraavat opettajan virat 1. Päätoimisen tuntiopettajan tehtävä Aleksanterin ja Gananderin koulul la - järjestelyllä puretaan viisi (5 )vuotta kokeiltu Pulkkilan peruskoulun ja Siikalatvan lukion kanssa yhteinen liikunnan tuntiopettajan tehtävä, koska ko. tehtävään ei ole tässä muodossa saatu pysyvää ja pätevää viranhaltijaa, vaan opettaja on vaihtunut vuosittain - lisäksi tehtävän täyttäminen tekee mahdolliseksi Aleksanterin koulun jakotuntien sijoittamisen klo 9-13 väiselle kouluajalle - tehtävä sisältää myös terveystiedon opetuksen, joka ei mahdiu tulevana lukuvuonna vakituisille viranhaltijoille 2. Perusopetuksen erityisopetuksen ja tekstiilityön tai matematiikan päätoimi nen tunti opet taja (Pulkkila, virka nro 803) 3. Erityisluokanopettajan määräaikainen virka Ojantakasen perheko din opetusryhmälle ajalla määräaikaisen täyttämisen perusteena kunnan ja Ojantakasen perhekodin välinen määräaikanen sopimus C. Koulunkäyntiavustajien määräaikaiset tehtävät 1. Kaksi (2) henkilökohtaista avustaja ajalle Pulk ki lan peruskoulun alakoulun oppilaille asiantunti ja lau sun to jen pe rus teella. Työ ai ka 30 h/viik ko alakoulun puolella ja 38h 15 min

3 yläkoulun puolella. 2. Yksi henkilökohtainen avustaja Aleksanterin koululle ajalle Työaika 30h/viikko. 3. Yksi henkilökohtainen avustaja Gananderin koululle ajalle Työaika 30h/viikko. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallitus Päätösehdotus (sivistys- ja perusturvajohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy koulutuslautakunnan esityksen. Esittelijä muutti kokouksessa päätösehdotuksensa kuulumaan seuraavasti: Kohta A.1. Kestilän peruskoulun rehtorin virka Kestilän rehtorin virkaa ei julisteta avoimeksi, vaan tehtävään haetaan koulunjohtajaa koululla tehtävällä kyselyllä. Myös halukkaille epäpäteville annetaan mahdollisuus ilmaista kiinnostuksensa. Mikäli tällainen menettely ei johda tulokseen, äärimmäisessä tapauksessa tehtävä voidaan yhdistää jonkin toisen koulun rehtoraattiin. Kohdat A.2., A.3. ja A.4. hyväksytään koulutuslautakunnan esityksen mukaisesti. Kohta B.1. Päätoimisen tuntiopettajan tehtävä Aleksanterin ja Gananderin koululla Asian käsittely siirretään seuraavaan kokoukseen. Kohdat B.2. ja B.3. sekä kohdat C.1., C.2. ja C.3. hyväksytään koulutuslautakunnan esityksen mukaisesti. Päätösehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus 124 Valmistelul (Koulutoimenjohtaja): Kohta A.1. Kestilän peruskoulun rehtorin virka

4 Kuntatyönanantajien työmarkkina-asiamies Tuula Vaskelaisen sivistys- ja perusturvajohtajalle antaman lausunnon mukaan 'yhtenäiskoululla tulee olla perusopetuslain 37 :n 1 momentissa tarkoitettu koulun toiminnasta vastaava rehtori.' Vaikka virkanimikkeenä on koulunjohtaja, määräytyvät kelpoisuusehdot opetustoimen henkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen rehtoria koskevan säännöksen mukaisesti. Mikäli kunta haluaa määrätä jonkin opettajan koulunjohtajan tehtävään 1-9 luokille, ei sitä voi tehdä muuten kuin OAJ:n ja Kuntatyönanajien valtuutuksella. Kelpoisuusehdot tulevat siinäkin tapauksessa kelpoisuusasetuksen mukaan eli tehtävää ei voi suoraan tarjota henkilölle, joka ei täytä ao kelpoisuusehtoja. Palvelussuhteen ehdot (mm. palkka ja työaika) määräytyvät myös joka tapauksessa rehtorin viran mukaan. Asiasta on järjestetty palaveri Kestilän peruskoululla. Palaverista laadittu muistio on liitteenä. B1. Päätoimisen tuntiopettajan tehtävä Aleksanterin ja Gananderin koululla Pulkkilan peruskoulun, Siikalatvan lukion sekä Aleksanterin ja Gananderin koulujen yhteisen liikunnan tuntiopettajan viran hallinnollinen sijoituspaikka (pääpaikka) on ollut Pulkkilassa. Yhteisen viran purkautumisen yhteydessä ko tehtävä jää kokonaan Pulkkilan kouluyksiköiden (Pulkkilan peruskoulun, Siikalatvan lukion ja Ojantakasen perhekodin) opetustuntien käyttöön. Tästä johtuen myös Rantsilan osalta palataan kuntaliitosta edeltävään käytäntöön, jossa molemmilla kylillä on oma liikunnan tuntiopettaja, jonka tehtävään yhdistyy lukuvuosittaisen tarpeen mukaan mm. terveystiedon ym tuntien opetusta. Tulevana lukuvuonna Rantsilassa on tarvetta ko opettajalle neljänä (4) päivänä viikossa, joten entinen työnjaon malli (3 pv Pulkkilassa ja 2 päivää Rantsilassa) ei riitä. Valmistelijan esitys (Koulutoimenjohtaja): A.1. Kestilän peruskoulun rehtorin virka täytetään vakinaisesti lukien, koska koulunjohtajamalli vuosiluokat 1-9 käsittävällä koululla on sekä perusopetuslain että opetusalan virkaehtosopimuksen vastainen ratkaisu. B.1. Päätoimisen tuntiopettajan tehtävä Aleksanterin ja Gananderin koululle täytetään määräaikaisesti lukuvuodeksi ja päätoimisuuden tarvetta arvioidaan vuoden päästä uudelleen. Aiempi Pulkkilan ja Rantsilan yhteinen liikunnan tuntiopettajan virka jää kokonaan Pulkkilan kouluyksiköiden käyttöön, jossa ko viran hallinnollinen sijoituspaikka on ollut tähänkin saakka.

5 Päätösehdotus (Sivistys- ja perusturvajohtaja): A.1. Kunnanhallitus päättää, että Kestilän peruskoulun rehtorin virka täytetään määräaikaisesti väliseksi ajaksi. Oppilasmäärä laskee kolmen seuraavan vuoden aikana oleellisesti. Sen jälkeen ko. asiaa tarkastellaan sen hetkisten oppilasmäärien ja muun vallitsevan tilanteen mukaan. Koulunjohtajamalli vuosiluokat 1-9 käsittävällä yhtenäiskoululla edellyttää OAJ:n ja Kuntatyönantajien valtuutusta. B.1. Päätoimisen tuntiopettajan tehtävä Aleksanterin ja Gananderin koululle täytetään määräaikaisesti lukuvuodeksi ja päätoimisuuden tarvetta arvioidaan vuoden päästä uudelleen. Päätoiminen tuntiopettaja hoitaa myös Pulkkilan peruskoulun liikuntatunteja yhtenä päivänä viikossa. Päätoimisen perusopetuksen ja lukion liikunnan tuntiopettajan tehtävää (opetus Pulkkilan peruskoululla ja Siikalatvan lukiossa sekä Gananderin koululla) ei pureta. Ko. päätoimisen tuntiopettajan tarvetta arvioidaan vuoden päästä. Päätösehdotus hyväksyttiin.

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 17.11.2014 Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 15.04.2015 Sivu 1 / 1 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 44. Otsikko Sivu 37 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 38 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 47

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 44. Otsikko Sivu 37 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 38 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 47 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 44 Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.05.2015 AIKA 12.05.2015 klo 18:35 20.30 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1. Sivu

PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1. Sivu PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 Sivistyslautakunta 17.11.2015 AIKA 17.11.2015 kello 18:00-19:15 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Sivu 64 Sivistyslautakunnan edellisen kokouksen pöytäkirja 3 65

Lisätiedot

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 -2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 Kokouskutsu Torstaina 11.2.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21 KOKOUSAIKA 12.4.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Perusopetuksen talousarvio 2015

Perusopetuksen talousarvio 2015 Sivistyslautakunta 103 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Perusopetuksen talousarvio 2015 632/13/2014 Sivistyslautakunta 15.12.2014 103 Sivistyslautakunta on hyväksynyt sivistystoimen talousarvion

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Kokousaika 28.4.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 37 38 39 40 41 42 43 44 45 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Aika 11.03.2014 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 9 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 10 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan

Lisätiedot

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %)

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %) Sivistyslautakunta 31 23.04.2015 Sivistyslautakunta 36 04.05.2015 Sivistystoimen talousraportti I 175/02.02.02/2015 Sivltk 23.04.2015 31 Kunnanvaltuusto on vahvistanut 8.12.2014 63 sivistystoimen vuoden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Jokioisten kunta Kokouspöytäkirja 17 2 Koulutuslautakunta Keskuskatu 29 A, JOKIOINEN Keskiviikko 6.4.2016 klo 18.00-20.

Jokioisten kunta Kokouspöytäkirja 17 2 Koulutuslautakunta Keskuskatu 29 A, JOKIOINEN Keskiviikko 6.4.2016 klo 18.00-20. Sivu Nro Jokioisten kunta Kokouspöytäkirja 17 2 Koulutuslautakunta Keskuskatu 29 A, JOKIOINEN Keskiviikko 6.4.2016 klo 18.00-20.13 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Miinan koulun opettajien huone SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 Kunnanhallitus 477 17.12.2014 Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 477 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään vuoden 2015 talousarvioon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen Sivistyslautakunta 4 21.01.2014 Kunnanhallitus 25 03.02.2014 Kunnanhallitus 33 10.02.2014 Sivistyslautakunta 32 04.03.2014 Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/2014 84

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/2014 84 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/2014 84 Sivistyslautakunta Aika Paikka 17.06.2014 klo 18:00-19:00 Kunnanvirasto kunnahallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Maanantai 18.04.2016 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2011 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti

Lisätiedot

RANTSILAN UUDEN PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS JA HANKESUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN. Rantsilan päivähoito toimii nykyisin kahdessa kiinteistössä seuraavas

RANTSILAN UUDEN PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS JA HANKESUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN. Rantsilan päivähoito toimii nykyisin kahdessa kiinteistössä seuraavas Koulutuslautakunta 61 22.11.2012 Kunnanhallitus 211 03.12.2012 Kunnanvaltuusto 79 17.12.2012 Tekninen lautakunta 33 06.06.2013 Tekninen lautakunta 74 07.11.2013 Kunnanhallitus 270 18.11.2013 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2013 Sivistyslautakunta 43 Kokousaika Keskiviikko 29.5.2013 klo 18-20.53 (kahvitauko klo 19-19.30) Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 39-55 Tamminen

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Maanantai 15.6.2015 klo 12.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2

Maanantai 15.6.2015 klo 12.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Koululautakunta Maanantai 15.6.2015 klo 12.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

SIVLTK 26.04.2012 34 Valmistelija: Valmistelija: Vapaa-aikaohjaaja Mar kus Lindroos, gsm 040 8367035, email:markus.lindroos@heinavesi.

SIVLTK 26.04.2012 34 Valmistelija: Valmistelija: Vapaa-aikaohjaaja Mar kus Lindroos, gsm 040 8367035, email:markus.lindroos@heinavesi. Sivistyslautakunta 34 26.04.2012 Sivistyslautakunta 42 24.05.2012 Kunnanhallitus 156 27.06.2012 NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2012 SIVLTK 26.04.2012 34 Valmistelija: Valmistelija: Vapaa-aikaohjaaja

Lisätiedot

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista, Opetuspäällikön tehtäväkokonaisuudesta Savonlinnan kaupungin hallintosääntö 53 viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu-

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Soveltamisala... 2 2. luku KUNNAN SIVISTYSTOIMEN YKSIKÖT...

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro 3/19.4.2011

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro 3/19.4.2011 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/19.4.2011 Kokousaika 19.4.2011 klo 19.00 20.18 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Maanantai 20.5.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2

Maanantai 20.5.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Koululautakunta Maanantai 20.5.2013 klo 19.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Sivistyslautakunta Aika 21.04.2016 klo 16:00-17:00 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Koulukeskus Halonen Ester Keränen

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2010 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro 15 16 17 18 19 20 21 Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta

Lisätiedot

ERITYISOPETTAJA (0-9 lk) ajalle 1.8.2015 31.7.2016

ERITYISOPETTAJA (0-9 lk) ajalle 1.8.2015 31.7.2016 ERITYISOPETTAJA (0-9 lk) ajalle 1.8.2015 31.7.2016 Juankosken kaupungissa on haettavana määräaikainen Juankosken koulujen (Juantehtaan koulu ja Juankosken koulu, 0-9 lk) erityisopettajan virka ajalle 1.8.2015

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 13.6.2012 KOKOUSAIKA Keskiviikko 20.6.2012 klo 12.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 21 17 Lukion englannin ja

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Koulutuslautakunta 25 06.03.2012 Kunnanhallitus 75 19.03.2012 Koulutuslautakunta 42 12.04.2012 Määräaikaisen luokanopettajan palkkaaminen 41/31/311/2012 KOULTK 25 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ NASTOLAN KUNTA SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 6.2.2006 5 Voimaantulo 7.2.2006 Muutos Valtuusto 18.12.2006 53 Valtuusto 15.11.2010 42 Voimaantulo 1.1.2011 Valtuusto 5.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka): Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus päätti 22.2.2016 44 hyväksyä elinvoiman

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SIVLTK, 15.4.2015 18:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. SIVLTK, 15.4.2015 18:00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK, 15.4.2015 18:00, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 19 Tuntikehys perusopetuksessa ja lukiossa lukuvuonna 2015-2016... 2 20 Vararehtorien nimeäminen Perälän ja Äystön kouluihin...

Lisätiedot

Maakuntajohtajan virka

Maakuntajohtajan virka Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161 12.06.2013 Sivu 1 / 1 161 Viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä: Suomenkielisen opetustoimen

Lisätiedot

Sivistystoimen talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma vv 2017-2018

Sivistystoimen talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma vv 2017-2018 Sivistyslautakunta 105 29.10.2015 Sivistystoimen talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma vv 2017-2018 3812/04.040/2015 SIVLK 105 Koulunjohtajat ja rehtorit ovat saaneet talousarvion laa ti mi seen tarvittavat

Lisätiedot

Martikainen Katariina. Väinölä Päivi. Muut Hyyrynen Päivi koulutoimen johtaja, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä

Martikainen Katariina. Väinölä Päivi. Muut Hyyrynen Päivi koulutoimen johtaja, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 4/2013 61 Koulutuslautakunta 15.05.2013 Aika 15.05.2013 klo 18:00-20:18 Paikka Kunnanvirasto, Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Peltola Anniina Suursalmi Pentti Dahl Mika

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (13)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (13) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (13) Sivistyslautakunta 27.05.2014 AIKA 27.05.2014 klo 18:00-19:35 PAIKKA Kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Nuorisolautakunta. Aika 14.06.2016 klo 17:00-17:58. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 206.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Nuorisolautakunta. Aika 14.06.2016 klo 17:00-17:58. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 206. Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Nuorisolautakunta Aika 14.06.2016 klo 17:00-17:58 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Nuorisolautakunnan avustusmäärärahan käyttö 2016 3 14 Nuorisolautakunnan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 141 18.10.2007 Kunnanhallitus 594 12.11.2007 Valtuusto 160 04.12.2007 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008

Sivistyslautakunta 141 18.10.2007 Kunnanhallitus 594 12.11.2007 Valtuusto 160 04.12.2007 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008 Sivistyslautakunta 141 18.10.2007 Kunnanhallitus 594 12.11.2007 Valtuusto 160 04.12.2007 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008 600/04/040/2007 SIVLK 141 Sivistyslautakunta on käsitellyt 19.9.2007

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2015. Sivistyslautakunta 05.05.2015 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2015. Sivistyslautakunta 05.05.2015 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2015 Sivistyslautakunta 05.05.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 05.05.2015 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Hellgren

Lisätiedot

Porolahden peruskoulu PÖYTÄKIRJA Nro1/14 Roihuvuorentie 2 / Satumaanpolku 2 00820 Helsinki Puh (09) 31082660 18.3.2014 Fax.

Porolahden peruskoulu PÖYTÄKIRJA Nro1/14 Roihuvuorentie 2 / Satumaanpolku 2 00820 Helsinki Puh (09) 31082660 18.3.2014 Fax. 1/7 POROLAHDEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistaina 18.3.2014 klo 18.00 19.45 Paikka: Läsnä: Satumaanpolku 2, neuvotteluhuone Sari Leppänen, puheenjohtaja Jenny Uusikivi Kaisa Larste Iiro Lilja

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2011 108 Kokousaika Torstai 8.12.2011 klo 18-18.47 Kokouspaikka Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 103-112

Lisätiedot