Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Selostus: Savonlinnan kaupunkikirjastosta ovat jääneet eläkkeelle vuodesta 2013 lainaustoimistonhoitaja, erikoiskirjastonhoitaja, kirjastoautonkuljettaja-virkailija, kirjastovirkailija ja kirjastotoimenjohtaja sekä irtisanoutuneet kirjastonjohtaja ja osastonjohtaja. Näihin seitsemään tehtävään ei ole saatu täyttölupia. Vähennys on ollut 24 % vajaassa kolmessa vuodessa. Vuosina eläkkeelle jäävät kirjastovirkailija, kirjastoautonkuljettaja-virkailija ja järjestelyapulainen. Eläkkeelle jääneiden tehtäviä on jaettu kirjaston henkilökunnalle ja palveluita on supistettu. Henkilöstön kuormitus on lisääntynyt ja jaksaminen on koetuksella. Nykytilanne edellyttää, että henkilökunnan tehtäväkuvia tarkastellaan ja tehdään tarvittavat uudelleenjärjestelyt. Jos henkilöstövähennykset jatkuvat, ei nykyistä kirjastoverkkoa, kirjastoautoa ja aukioloaikoja voida ylläpitää. Kirjastossa tarvitaan johtaja/lähiesimies, jolla on kirjastoalan pätevyys. Erityisen tärkeää se on nyt, kun kirjastossa joudutaan tekemään isoja muutoksia henkilökunnan tehtäväkuvien ja asiakaspalveluiden järjestämisessä. Toinen merkittävä asia on se, että Etelä-Savon kirjastot, Savonlinna mukaan lukien, ovat siirtymässä uuteen kirjastojärjestelmään. Kirjastojärjestelmä on kirjaston toiminnan kannalta keskeinen ja välttämätön tietojärjestelmä, joka sisältää kirjaston aineistotietokannan ja asiakasrekisterin. Kirjaston keskeiset toiminnot ja palvelut perustuvat siihen, että käytössä on toimiva järjestelmä. Nykyinen järjestelmä on vanhentunut ja sen sopimus päättyy vuoden lopussa. Etelä-Savon kirjastot ovat tänä vuonna sopineet yhteistyöstä (Lumme-kirjastot), jossa hyödynnetään verkostomaista työtapaa kirjastopalveluja kehitettäessä. Yhteistyön ensimmäisenä vaiheena on, että Savonlinnan kaupunginkirjasto ja muut Etelä-Savon kirjastot (Mikkeli, Heinävesi, Pieksämäki, Toenperä, Enonkoski), sekä Pohjois-Savon puolelta Varkaus ottavat tämän vuoden aikana vaiheittain käyttöön uuden, yhteisen avoimen lähdekoodin Koha-järjestelmän. Savonlinnassa uusi Koha-järjestelmä tulee käyttöön marras-joulukuun aikana. Lumme-yhteistyö ja Koha-järjestelmään siirtyminen edellyttävät paljon keskinäistä vuorovaikutusta ja valmistelua Etelä-Savon

2 kirjastojen johtajien välillä. Uuteen järjestelmään siirtyminen edellyttää myös päätöksiä, joissa tarvitaan kirjasto- ja informaatioalan laaja-alaista asiantuntemusta ja kokemusta. Lumme-ohjausryhmän muodostavat kirjastojen johtajat. Kokouksiin osallistuvalla henkilöllä on oltava sekä kirjasto- ja informaatioalan asiantuntemusta että valtuuksia tehdä päätöksiä. Myös kirjastojen johtajien välinen sähköposti- ja muu viestintä edellyttää usein nopeaa ja asiantuntevaa reagointia sekä valtuuksia päättää. Osastonjohtaja Sanna Kukkonen toimi kirjastotoimenjohtajan sijaisena oman virkansa ohella kirjastotoimenjohtaja Tapani Boman vuosiloman aikana Tapani Boman jäi eläkkeelle Henkilöstöpäällikön ja kirjaston henkilökunnan kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta on päädytty esittämään, että kirjastotoimenjohtajan virka täytetään määräajaksi, jona aikana selvitetään miten kirjastopalvelut voitaisiin hoitaa nykyisellä henkilökunnalla. Virkaan esitetään siirrettäväksi lasten- ja nuortenosaston osastonjohtaja, joka virka jätetään täyttämättä ko. ajaksi. Hallintosäännön 8. luvun 46 :n mukaan tulosyksikön esimiehen valinnasta päättää ao. lautakunta. 47 :n mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen päättää se, jolla on toimivalta molempiin virkasuhteisiin ottamisesta. Valmistelu: kulttuuritoimenjohtaja Outi Rantasuo, puh Sivistystoimenjohtajan esitys: Sivistyslautakunta päättää, että osastonjohtaja Sanna Kukkonen siirretään suostumuksensa mukaisesti kirjastotoimenjohtajan virkaan ajalle Määräaikaisuuden peruste on kirjaston tehtävien uudelleenjärjestelyt. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Tiedoksi: Sanna Kukkonen Henkilöstöhallinto

3 SL 165 Selostus: Savonlinnan kaupunkikirjastosta ovat jääneet eläkkeelle vuodesta 2013 lainaustoimistonhoitaja, erikoiskirjastonhoitaja, kirjastoautonkuljettaja-virkailija, kirjastovirkailija ja kirjastotoimenjohtaja sekä irtisanoutuneet kirjastonjohtaja ja osastonjohtaja. Näihin seitsemään tehtävään ei ole saatu täyttölupia. Vähennys on ollut 24 % vajaassa kolmessa vuodessa. Vuosina eläkkeelle jäävät kirjastovirkailija, kirjastoautonkuljettaja-virkailija ja järjestelyapulainen. Eläkkeelle jääneiden tehtäviä on jaettu kirjaston henkilökunnalle ja palveluita on supistettu. Henkilöstön kuormitus on lisääntynyt ja jaksaminen on koetuksella. Nykytilanne edellyttää, että henkilökunnan tehtäväkuvia tarkastellaan ja tehdään tarvittavat uudelleenjärjestelyt. Jos henkilöstövähennykset jatkuvat, ei nykyistä kirjastoverkkoa, kirjastoautoa ja aukioloaikoja voida ylläpitää. Kirjastossa tarvitaan johtaja/lähiesimies, jolla on kirjastoalan pätevyys. Erityisen tärkeää se on nyt, kun kirjastossa joudutaan tekemään isoja muutoksia henkilökunnan tehtäväkuvien ja asiakaspalveluiden järjestämisessä. Toinen merkittävä asia on se, että Etelä-Savon kirjastot, Savonlinna mukaan lukien, ovat siirtymässä uuteen kirjastojärjestelmään. Kirjastojärjestelmä on kirjaston toiminnan kannalta keskeinen ja välttämätön tietojärjestelmä, joka sisältää kirjaston aineistotietokannan ja asiakasrekisterin. Kirjaston keskeiset toiminnot ja palvelut perustuvat siihen, että käytössä on toimiva järjestelmä. Nykyinen järjestelmä on vanhentunut ja sen sopimus päättyy vuoden lopussa. Etelä-Savon kirjastot ovat tänä vuonna sopineet yhteistyöstä (Lumme-kirjastot), jossa hyödynnetään verkostomaista työtapaa kirjastopalveluja kehitettäessä. Yhteistyön ensimmäisenä vaiheena on, että Savonlinnan kaupunginkirjasto ja muut Etelä-Savon kirjastot (Mikkeli, Heinävesi, Pieksämäki, Toenperä, Enonkoski), sekä Pohjois-Savon puolelta Varkaus ottavat tämän vuoden aikana vaiheittain käyttöön uuden, yhteisen avoimen lähdekoodin Koha-järjestelmän. Savonlinnassa uusi Koha-järjestelmä tulee käyttöön marras-joulukuun aikana. Lumme-yhteistyö ja Koha-järjestelmään siirtyminen edellyttävät paljon keskinäistä vuorovaikutusta ja valmistelua Etelä-Savon kirjastojen johtajien välillä. Uuteen järjestelmään siirtyminen edellyttää myös päätöksiä, joissa tarvitaan kirjasto- ja informaatioalan laaja-alaista asiantuntemusta ja kokemusta. Lumme-ohjausryhmän muodostavat kirjastojen johtajat. Kokouksiin osallistuvalla henkilöllä on oltava sekä kirjasto- ja informaatioalan asiantuntemusta että valtuuksia tehdä päätöksiä. Myös kirjastojen johtajien välinen sähköposti- ja muu viestintä edellyttää usein nopeaa ja asiantuntevaa

4 reagointia sekä valtuuksia päättää. Osastonjohtaja Sanna Kukkonen toimi kirjastotoimenjohtajan sijaisena oman virkansa ohella kirjastotoimenjohtaja Tapani Boman vuosiloman aikana Tapani Boman jäi eläkkeelle Henkilöstöpäällikön ja kirjaston henkilökunnan kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta on päädytty esittämään, että kirjastotoimenjohtajan virka täytetään määräajaksi, jona aikana selvitetään miten kirjastopalvelut voitaisiin hoitaa nykyisellä henkilökunnalla. Virkaan esitetään siirrettäväksi lasten- ja nuortenosaston osastonjohtaja, joka virka jätetään täyttämättä ko. ajaksi. Hallintosäännön 8. luvun 46 :n mukaan tulosyksikön esimiehen valinnasta päättää ao. lautakunta. 47 :n mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen päättää se, jolla on toimivalta molempiin virkasuhteisiin ottamisesta. Valmistelu: kulttuuritoimenjohtaja Outi Rantasuo, puh Sivistystoimenjohtajan esitys: Sivistyslautakunta päättää, että osastonjohtaja Sanna Kukkonen siirretään suostumuksensa mukaisesti kirjastotoimenjohtajan virkaan ajalle Määräaikaisuuden peruste on kirjaston tehtävien uudelleenjärjestelyt. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Tiedoksi: Sanna Kukkonen Henkilöstöhallinto SL 243 Selostus: Kulttuuritoimenjohtaja ja va. kirjastotoimenjohtaja ovat selvittäneet henkilökunnan kanssa miten kirjastotoimenjohtajan tehtävät ja kirjastopalvelut voitaisiin hoitaa nykyisellä henkilökunnalla. Jos kirjastotoimenjohtajan virkaan ei saada täyttölupaa, esitetään tehtäväjärjestelyjä seuraavasti:

5 Kulttuuritoimenjohtaja vastaa kirjaston esimiestehtävistä sekä talousja hallintotehtävistä. Kirjastoalan koulutusta vaativista kirjaston toimintaan ja kehittämiseen liittyvistä tehtävistä vastaa johtava kirjastohoitaja/informaatikko (nykyinen va. kirjastotoimenjohtaja) tiiviissä yhteistyössä kulttuuritoimenjohtajan kanssa. Kulttuurituottaja vastaa kirjaston näyttely- ja muuhun tapahtumatoimintaan liittyvistä tehtävistä, jotka nyt on jaettu usean kirjastotyöntekijän vastuulle. Järjestely edellyttää kulttuuritoimen muuttoa kirjaston tiloihin. Esitetyillä tehtäväjärjestelyillä voidaan vain pieneltä osin helpottaa kirjaston henkilökuntavajausta. Kirjaston vakituisen henkilökunnan määrä on tällä hetkellä 18, joista kolme on osa-aikaisia. Opetus- ja kulttuuriministeriön laatusuosituksen mukaan kirjastossa tulee olla vähintään 0,8-1 htv tuhatta asukasta kohti. Tehtäväjärjestelyistä seuraa lisäksi kulttuuritoimen oman palvelutuotannon väheneminen entisestään. Tehtävien uudelleenjärjestelyjä ja palveluiden supistamista on kulttuuritoimessa jouduttu tekemään toimistosihteerin jäätyä eläkkeelle kesällä Kunnan kirjastolaitosta johtavalta vaaditaan virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Kulttuuritoimenjohtaja Outi Rantasuolla ei ole vaadittuja kirjasto- ja informaatioalan opintoja. Va. kirjastotoimenjohtaja Sanna Kukkosella ei ole vaadittua ylempää korkeakoulututkintoa (opinnot kesken, arvioitu valmistumisaika 2017). Kirjastoasetuksen mukaan kunnan kirjastolaitoksen henkilöstöstä vähintään 45 prosentilla tulee olla yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyvät vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Asetuksen vaatimukset tulee täyttää mennessä. Savonlinnassa asetuksen mukainen koulutus on tällä hetkellä 28 prosentilla. Itä-Suomen aluehallintovirasto on pääkirjasto Joelin työsuojelutarkastuksessa ja päivätyssä tarkastuskertomuksessa todennut mm., että kirjastossa on henkilökuntavajausta ja että työnantajan on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin ilmoitetun kuormitusepäilyn perusteella ja kerrottava ilmoituksen tehneelle työntekijälle ja työsuojeluvaltuutetulle, mihin toimenpiteisiin asiassa on ryhdytty tai aiotaan ryhtyä. Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut päätöksen Kari Mielosen tekemään hallintokanteluun. Päätöksessään Itä-Suomen aluehallintovirasto kiinnittää Savonlinnan kaupungin huomiota siihen, että Savonlinnan kaupunginkirjaston henkilöstömäärän tulisi olla

6 yleisten kirjastojen laatusuositukseen mukainen (vähintään 0,8-1 htv / 1000 asukasta). Koulutusrakenteen ja kelpoisuuksien osalta Itä-Suomen aluehallintovirasto saattaa kaupungin tietoon, että Savonlinnan kaupunginkirjaston tämänhetkinen heikko henkilöstötilanne heikentää kirjastolain 2 1 momentissa säädetyn kirjasto- ja tietopalveluiden tavoitteen edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Päätös kokonaisuudessaan on luettavissa portaalissa. Valmistelu: kulttuuritoimenjohtaja Outi Rantasuo, puh Sivistystoimenjohtajan esitys: Sivistyslautakunta päättää, että osastonjohtaja Sanna Kukkonen jatkaa suostumuksensa mukaisesti kirjastotoimenjohtajan virassa Määräaikaisuuden perusteena on kirjaston johtotehtäviin vaaditun kelpoisuuden puuttuminen ja tehtävien uudelleen järjestely. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Tiedoksi: Toimenpiteet: Sanna Kukkonen Henkilöstöhallinto

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10. Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010 Anneli Ketonen Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.2010 1 Ajankohtaisia seminaareja ja koulutuksia Kirjastoverkkopäivät

Lisätiedot

Uusi kirjastoasetus ja muuta ajankohtaista kirjastotoimesta

Uusi kirjastoasetus ja muuta ajankohtaista kirjastotoimesta Uusi kirjastoasetus ja muuta ajankohtaista kirjastotoimesta Merja Kummala-Mustonen Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Merja Kummala-Mustonen 1 Kirjastoasetus

Lisätiedot

Henkilöstöresurssisuunnitelma

Henkilöstöresurssisuunnitelma Henkilöstöresurssisuunnitelma TAE Kasvu TS TS 2011 2012 2013 2014 2013-2014 2015 2016 (31.12) (31.12) (Ennuste 31.12) (31.12) % (31.12) (31.12) YHTEENSÄ 508 472 12 484 509 482 11 493 509 455 11 466 509

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaamistarpeita

Tulevaisuuden osaamistarpeita Tulevaisuuden osaamistarpeita yleisessä kirjastossa Mikko Vainio Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut Olosuhteet Oikea koulutus Osaamistarpeet Vantaan kaupunki, Mikko Vainiio 2 Olosuhteet Oikea

Lisätiedot

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski REISJÄRVEN KUNTA Vapaa-aikalautakunta 1/2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 10.01.2018 klo 16.30 17.30 Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Parkkila Kimmo, puheenjohtaja Haikola Piia, jäsen Pesola

Lisätiedot

Kulttuuritoimen toimintasääntö. Hyväksytty Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta

Kulttuuritoimen toimintasääntö. Hyväksytty Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta Kulttuuritoimen toimintasääntö Hyväksytty 26.9.2017 Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta Toiminimet päivitetty kaupunkivaltuuston päätöksen mukaisesti (14.11.2017 67) 16.1.2018 KULTTUURITOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

4 Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan johtaja tehtävät, toimivalta ja ratkaisuvalta

4 Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan johtaja tehtävät, toimivalta ja ratkaisuvalta KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hangon kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta on vahvistanut toimintasäännön xx.xx.2017 ja se on voimassa xx.xx.2017 alkaen. Toimintasääntö perustuu

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 4 KULTTUURILAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kulttuurilautakunnassa 2.12.2014, tulee voimaan 1.1.2015) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2

Lisätiedot

5.3. Kirjastotoimen henkilöstöresurssien määrän ja laadun kehitys

5.3. Kirjastotoimen henkilöstöresurssien määrän ja laadun kehitys 5.3. Kirjastotoimen henkilöstöresurssien määrän ja laadun kehitys Johtopäätökset Kaikissa kunnissa kirjastotointa ei johda kirjastoasetuksen mukaan kelpoinen johtaja. Lisääntynyt kirjastotoimen organisointi

Lisätiedot

TOTEUTUM A- TIEDOT TULOS- BUDJETTI

TOTEUTUM A- TIEDOT TULOS- BUDJETTI Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017 Virasto: Kaupunginkirjasto Laatija: Kaija Toppari Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017: toteutuma 2013, 2014 käyttösuunnitelman pohjalta

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 4/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 4/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 7 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen HEL 2013-010767 T 00 01 06 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa yleisten

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

kanslia O:/strategiat SIVISTYSTOIMIALAN TASAPAINOTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2015-2020

kanslia O:/strategiat SIVISTYSTOIMIALAN TASAPAINOTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2015-2020 kanslia O:/strategiat SIVISTYSTOIMIALAN TASAPAINOTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2015-2020 Tasapainotusohjelman tekstiosa Palveluverkko rationalisoidaan SIVISTYSTOIMI brutto netto Punkaharjun ja Punkasalmen koulujen

Lisätiedot

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017 alkaen Khall 08.05.2017

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta

Lisätiedot

Laatua kirjastoihin. Kelpoisuusvaatimukset ajan tasalle. Porin kaupunginkirjasto 22.3.2011 Kirsti Kekki, opetus- ja kulttuuriministeriö

Laatua kirjastoihin. Kelpoisuusvaatimukset ajan tasalle. Porin kaupunginkirjasto 22.3.2011 Kirsti Kekki, opetus- ja kulttuuriministeriö Laatua kirjastoihin. Kelpoisuusvaatimukset ajan tasalle. Porin kaupunginkirjasto 22.3.2011 Kirsti Kekki, opetus- ja kulttuuriministeriö Kelpoisuusvaatimusten tavoitteet Pysäyttää kirjastoammatillisen korkea-asteen

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista pykälät käytäntöön Rovaniemi 28.3.2017 Leena Aaltonen Lakien jatkumo 1928, 1961, 1986, 1998,

Lisätiedot

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset Asiakaskysely toteutettiin ajalla 2..27 29..27 kaikissa Toenperän toimipisteissä. Kyselyyn pystyi vastaamaan verkossa tai paperisena versiona

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA 1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto..2012 Voimaan 1.8.2012 Ranuan kunnan hallintosäännön 17 :n mukaisesti henkilöstön kelpoisuusehdot vahvistetaan seuraavasti:

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 23/2018 KOKOUSAI- KA Liite Maanantai 17.12.2018 klo 17.00 - KOKOUS- PAIKKA KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 266 267 268 269 Nro Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirjastopalvelut Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnissa 2019 vaihtoehtojen arviointi

Kirjastopalvelut Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnissa 2019 vaihtoehtojen arviointi Kirjastopalvelut Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnissa 2019 vaihtoehtojen arviointi Kirjastojen muuttuva toimintaympäristö Yleisten kirjastojen toimintaympäristö on 2010-luvulla muuttunut nopeasti.

Lisätiedot

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Kunnanhallitus 216 26.06.2017 Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Kirjastopalveluiden johtaja Jouni Pääkkölä Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto,

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keski-Karjalan kirjastostrategian päivitys 1 KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keväällä 2004 valmistui Keski-Karjalan kirjastostrategia, jonka tilastotietoja on täydennetty vuosilla 2004-2006.

Lisätiedot

Palkkahinnoitteluliitteen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 2 rakenne ja sisältö on uudistettu.

Palkkahinnoitteluliitteen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 2 rakenne ja sisältö on uudistettu. KT Yleiskirjeen 9/2014 liite 4 1 (23) Palkkahinnoitteluliitteen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö soveltaminen Palkkahinnoitteluliitteen 2 rakenteesta ja sisällöstä Palkkahinnoitteluliitteen

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Seutukirjastoselvitys seutukirjasto 1

Seutukirjastoselvitys seutukirjasto 1 Seutukirjastoselvitys 2006 17.11.2006 seutukirjasto 1 Miksi seutukirjasto Kunta- ja palvelurakenneuudistus Opm: n kirjastostrategia 2010 KirjL 904/1998: kunta voi järjestää kirjastopalvelut kokonaan tai

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) 153 Kirjastotoimen johtajan viran täyttäminen HEL 2012-011572 T 01 01 01 01 Päätös päätti esittää lausuntonaan kaupunginhallitukselle, että kaupunginkirjaston

Lisätiedot

Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset

Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset AMKIT-konsortion koulutusryhmä pj. (Haaga-Helia) Ryhmän jäsenet: Nina Hyvönen (Stadia), Maija Koponen (Ramk), Tarja Koskimies (Seamk) ja Jari Tyrväinen (Piramk)

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen vuosille 2017-2019 HEL 2013-010767 T 00 01 06 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintoviraston järjestämä

Lisätiedot

Henkilöstön kuulemistilaisuus on pidetty Pöytäkirja on luettavissa portaalissa.

Henkilöstön kuulemistilaisuus on pidetty Pöytäkirja on luettavissa portaalissa. Kulttuurijaosto 19 19.03.2015 Sivistyslautakunta 54 24.03.2015 Kaupunginhallitus 210 27.04.2015 Sivistyslautakunta 93 21.05.2015 Kaupunginhallitus 279 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015 Kirjastoautopalvelut

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 29.9.2017 Voimaan 1.10.2017 1 Toiminta-ajatus Kulttuurin tulosyksikkö vastaa kaupungin

Lisätiedot

Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi Keskeisimmät asiat

Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi Keskeisimmät asiat Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi 2001-2004 Keskeisimmät asiat MIKSI ESITYS KIRJASTO- POLIITTISEKSI OHJELMAKSI Eduskunta on antanut kunnallisille kirjastoille tehtäväksi ottaa osavastuu kansalaisen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2012 - PALVELUVERKKOSELVITYS

LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2012 - PALVELUVERKKOSELVITYS 1 LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2012 - PALVELUVERKKOSELVITYS SISÄLTÖ Selvityksen tausta 2 Kirjasto lakisääteisenä peruspalveluna 2 Kirjastotoiminnan laatusuositusten ja strategioiden toteutuminen Lappeenrannan

Lisätiedot

HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät

HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 23.-24.11.2016 Miksi uusi kirjastolaki? Nykyinen kirjastolaki valmisteltu 20 vuotta sitten Toimintaympäristön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/1 09.12.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/1 09.12.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) 1 Kallion kirjaston kirjastonjohtajan toimeen ottaminen HEL 2014-013880 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää valita Kallion kirjaston

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 3.2.4 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi muutettu 31.1.2017 Voimaan 1.2.2017 1

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjastoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjastoasetuksen muuttamisesta Luonnos 28.3.2008 Valtioneuvoston asetus kirjastoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, muutetaan 18 päivänä joulukuuta 1998 annetun

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Lapin kirjastokokous

Lapin kirjastokokous Lapin kirjastokokous 8.5.2014 Peruspalveluarviointi Kirjastotilastot OKM:n ajankohtaiset Lapin aluehallintovirasto, Satu Ihanamäki, opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 6.5.2014 1 Peruspalveluarviointi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/2 09.12.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/2 09.12.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) 2 Rikhardinkadun kirjaston kirjastonjohtajan toimeen ottaminen HEL 2014-013878 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää valita Rikhardinkadun

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 53 58 Rehtori Marjo Rissasen siirtäminen yhtenäiskoulun rehtorin virkaan

Sivistyslautakunta. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 53 58 Rehtori Marjo Rissasen siirtäminen yhtenäiskoulun rehtorin virkaan PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 04/2012 Sivistyslautakunta Lähettämispäivä 25.4.2012 KOKOUSAIKA Keskiviikko 2.5.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kirveskosken koulu KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu Kokouksen

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2012 Sivistyslautakunta. 33 14 Lukion matemaattisten aineiden lehtorin virkavaali

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2012 Sivistyslautakunta. 33 14 Lukion matemaattisten aineiden lehtorin virkavaali KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2012 Sivistyslautakunta Aika Torstai 10.05.2012 klo 17.00 19.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 32 13 Luokanopettajan virkavaali 33 14 Lukion

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 119 11.9.2017 Kuntayhtymän hallitus 141 11 459/00.01.01.01/2016 Uuden toimintajärjestelmän mukaiset virkajärjestelyt historia

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY Kunnanhallitus 311 11.11.2014 Kunnanhallitus 314 17.11.2014 Kunnanhallitus 329 01.12.2014 Kunnanvaltuusto 64 15.12.2014 Kunnanhallitus 41 26.01.2015 SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA

Lisätiedot

Uudessa hallintosäännössä yhdistetään nykyinen sivistyslautakunta + tulosalueen II rajapintoja uudeksi hyvinvointilautakunnaksi alkaen.

Uudessa hallintosäännössä yhdistetään nykyinen sivistyslautakunta + tulosalueen II rajapintoja uudeksi hyvinvointilautakunnaksi alkaen. Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Kunnanhallitus 216 26.06.2017 Kunnanhallitus 251 28.08.2017 Hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017

Lisätiedot

To cite this Article: Marjamaa, M. (2013) AMK kirjastot YT talven jälkeen: miten melankoliasta eteenpäin? Kreodi, 1.

To cite this Article: Marjamaa, M. (2013) AMK kirjastot YT talven jälkeen: miten melankoliasta eteenpäin? Kreodi, 1. PLEASE NOTE! THIS IS SELF ARCHIVED VERSION OF THE ORIGINAL ARTICLE To cite this Article: Marjamaa, M. (2013) AMK kirjastot YT talven jälkeen: miten melankoliasta eteenpäin? Kreodi, 1. URL: https://www.kreodi.fi/en/4/ajankohtaista/145/amk

Lisätiedot

Kohti uusia kelpoisuusvaatimuksia

Kohti uusia kelpoisuusvaatimuksia Kohti uusia kelpoisuusvaatimuksia KIRJASTONJOHTAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 1.-2.10.2009 Joensuu Kirsti Kekki, kulttuuriasiainneuvos Opetusministeriö http://www.minedu.fi/opm/kirjastot/kirjastoalan_koulutus/

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 11 Sivistyslautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 11 Sivistyslautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 11 Sivistyslautakunta sivu 1 Kokousaika 8.11.2011, kello 16:30 18:06. Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Koskenkorvan ryhmis, (Vanhatie 7) klo 16:30-17:00

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 9/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:25. Kunnanhallituksen kokoushuone.

Puumala Pöytäkirja 9/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:25. Kunnanhallituksen kokoushuone. Puumala Pöytäkirja 9/2015 1 (9) Aika 08.10.2015, klo 14:00-16:25 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan tarkastus 36 Tilintarkastaja

Lisätiedot

Kirjastotoimen valtion aluehallinto

Kirjastotoimen valtion aluehallinto Kirjastotoimen valtion aluehallinto Merja Kummala-Mustonen 12.9.2019 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri 16.9.2019 1 https://www.wevideo.com/view/1438332354 PSAVI, Erkki Kantola, Ympäristölupavastuualue

Lisätiedot

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010 TEUVAN KUNNAN KIRJASTONJOHTAJAN VIRKA, VAKINAINEN TÄYTTÄMINEN TOISTAISEKSI 3.5.2010 ALKAEN Valmistelija/lisätiedot: Kirjastonjohtaja Raija Hakala p. (06) 2413 4321 koulutusltk 9 Teuvan kunnan kirjastonjohtajan

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2008 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 12.11.2008 klo 18.00 18.50 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Markkola Juha-Matti Kärkelä

Lisätiedot

Laki. yleisistä kirjastoista. Lain soveltamisala

Laki. yleisistä kirjastoista. Lain soveltamisala Laki yleisistä kirjastoista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään yleisistä kirjastoista ja niiden toiminnasta sekä toiminnan paikallisesta, alueellisesta

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 10 Sivistyslautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 10 Sivistyslautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 10 Sivistyslautakunta sivu 1 Kokousaika Torstai 22.11.2012, kello 17:00 19:22. Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ahonkylän koulu Hellsten Vesa, pj Haapoja Mervi

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMI Tavoiteorganisaatio

SIVISTYSTOIMI Tavoiteorganisaatio Sivistyskeskus sivistysjohtaja 1 koulutoimenjohtaja 1 kehittämispäällikkö 1 koulutussuunnittelija 1 Hallinto- ja toimistopalvelut hallintopäällikkö 1 palvelusihteeri 5 hankintasihteeri 1 kalust.kunnost.

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) 387 V 23.4.2014, Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö LIITE 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö 1 Soveltamisala Tätä liitettä sovelletaan kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, vapaa-ajan palvelujen tehtävissä toimiviin työntekijöihin/

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Kulttuuritoimi huolehtii kulttuurilautakunnan alaisena kulttuurilautakunnan toimialaan toimialaansa kuuluvista ja sille määrätyistä

Lisätiedot

UUDET VIRAT JA TOIMET

UUDET VIRAT JA TOIMET Liite UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Kirjasto kaikille. Projektipäällikkö Rauha Maarno

Kirjasto kaikille. Projektipäällikkö Rauha Maarno Kirjasto kaikille Projektipäällikkö Rauha Maarno Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 13.11.2014 Celian asiakas Antti Vuori heittää haasteen kirjastoille: https://www.dreambroker.com/cha nnel/0eoxq4uz/77ya3wv5

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Työpaja kirjastopalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kooste pienryhmätyöskentelystä. Tieteiden talo

Työpaja kirjastopalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kooste pienryhmätyöskentelystä. Tieteiden talo Työpaja kirjastopalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kooste pienryhmätyöskentelystä Tieteiden talo 11.5.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen kirjastoseuran järjestämässä työpajassa

Lisätiedot

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen 574/2018 187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen takia 1.1.2019 alkaen ja sen aiheuttamat toimenpiteet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Kulttuurilautakunta 21.8.2014, pöytäkirjan liite nro 4 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Kulttuuritoimi huolehtii kulttuurilautakunnan alaisena toimialaansa kuuluvista

Lisätiedot

27 Kokousaikataulut ajalle 1.8.2015-31.1.2016. 28 Kirjastolle vuodelle 2015 osoitetun investointimäärärahan siirtäminen käyttötalouteen

27 Kokousaikataulut ajalle 1.8.2015-31.1.2016. 28 Kirjastolle vuodelle 2015 osoitetun investointimäärärahan siirtäminen käyttötalouteen Mikkeli Kokouskutsu 1 (11) Aika 20.05.2015, klo 17:00 Paikka Mikkelin Teatteri, Savilahdenkatu 11 Käsiteltävät asiat 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 Pöytäkirjan tarkastus 26 Viranhaltijoiden

Lisätiedot

Kirjasto-osaaminen ja rekrytointi osana yhteiskunnan muuta kehitystä

Kirjasto-osaaminen ja rekrytointi osana yhteiskunnan muuta kehitystä Kirjasto-osaaminen ja rekrytointi osana yhteiskunnan muuta kehitystä Opetusministeriön kirjastopäivät 2009 25.11.2009 Helsinki Kirsti Kekki, kulttuuriasiainneuvos Opetusministeriö, Kulttuuriyksikkö Tuleva

Lisätiedot

Eettisyys ja vanhustyö

Eettisyys ja vanhustyö Eettisyys ja vanhustyö Porin maakuntakirjasto 11.9.2012 Olli Mäkinen Omia muisteloita 1995-96 Oulussa vielä hakeutuvan kirjastotyön opintojakso, elimellinen osa kirjastoalan koulutusta Selkokirjat (Bo

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. YLÄKOULUN JA LUKION HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN PÄÄTOIMISEN TUNTIOPETTAJAN VALINTA Siv.ltk 13 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040-157 9405 Kunnanhallitus antoi kokouksessaan 13.6.2018

Lisätiedot

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ... 2 VIRKAMUUTOKSET VUODELLE 2017... 3 YLEISTÄ Henkilöstösuunnitelman

Lisätiedot

Lisäselvitys kirjastoverkkoselvitystyöryhmän raporttiin

Lisäselvitys kirjastoverkkoselvitystyöryhmän raporttiin 1 Lisäselvitys kirjastoverkkoselvitystyöryhmän raporttiin Jyväskylän kaupungin kirjastoverkkoa selvittänyt työryhmä on jättänyt raporttinsa kaupunginjohtajalle ja sivistystoimenjohtajalle määräaikaan 30.6.2005

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

2. Miten tämä vakanssi toteuttaa palvelualueen / palvelun toimintasuunnitelmaa?

2. Miten tämä vakanssi toteuttaa palvelualueen / palvelun toimintasuunnitelmaa? Henkilöstöjaosto 83 18.05.2017 Kaupunginhallitus 262 29.05.2017 Täyttölupa, kirjastonhoitaja 1.8.2017 alkaen toistaiseksi, vakanssi 410 024 1312/01.01.01.00/2017 Henkilöstöjaosto 18.05.2017 83 Valmistelija:

Lisätiedot

11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018

11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018 11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 6.9.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 6.9.2018 klo 18.30 Kunnantalo Lautakunnan

Lisätiedot

Kirjastoverkkoselvitys

Kirjastoverkkoselvitys 2010 Kirjastoverkkoselvitys Talouden ja toiminnan kehittämisohjelma 11.1.2010 Sisällysluettelo 1 Toimeksianto ja työryhmän jäsenet... 3 2 Nykytila... 3 3 Kehittämisesitykset... 3 3.1 Uudenlaisia toimintakonsepteja...

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 63 4.10.2016 Asianro 825/12.03.02/2016 292 Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta 4.10.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 135 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kulttuuri-

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KOKOUSAIKA Torstaina 17.1.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 2 3 4 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Yleiset kirjastot Perustietopaketti

Yleiset kirjastot Perustietopaketti Yleiset kirjastot Perustietopaketti Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto Päivitetty 17.8.2015/Tarja Ahlgren Kirjastoverkosto KUNNALLISET KIRJASTOT = YLEISET KIRJASTOT Yleisten kirjastojen keskuskirjasto.

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS 21.4.2017 Warkaus-Sali, Varkaus Seminaarin avaus Itä-Suomen aluehallintovirasto 1 Perusopetuslaki, 21.8.1998/628 18 Erityiset opetusjärjestelyt Oppilaan opiskelu voidaan

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

Päättäjäpäivä 26.11.2013 Asko Hursti. Mitä jokaisen päättäjän pitäisi kirjastosta tietää

Päättäjäpäivä 26.11.2013 Asko Hursti. Mitä jokaisen päättäjän pitäisi kirjastosta tietää Päättäjäpäivä 26.11.2013 Asko Hursti Mitä jokaisen päättäjän pitäisi kirjastosta tietää Kirjaston perusta ja oikeutus Perustuslaki (Suomen hallitusmuoto 13 2 mom): Julkisen vallan on turvattava jokaiselle

Lisätiedot

Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET

Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET Liite Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot