TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna.
|
|
- Heidi Kyllönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto oli 2 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä. Kuitenkin kun vertaa ensimmäistä neljännestä viime vuoden viimeiseen neljännekseen on tilanne pysynyt jotakuinkin samana. Tilanteeseen odotetaankin lievää parannusta parantuneen kysyntätilanteen ja saatujen uusien tilausten perusteella (Teknologiateollisuuden Tilanne ja Näkymät II/2014 ja III/2014). Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka-ala) liikevaihdoltaan suurimmat ELY-alueet ovat (33 %), (11 %), (9 %), (8 %), (8 %) ja (7 %). Seuraavaksi eniten liikevaihtoa kertyy essä, Lapissa ja Keski-Suomessa. Alan henkilöstö jakaantuu Suomessa alueellisesti suunnilleen liikevaihdon mukaisessa suhteessa. Koko maassa teknologiateollisuuden liikevaihto laski vuoden 2014 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2 % vuoden 2013 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä Uudellamaalla 2 %, lla 3 %, Kaakkois-Suomessa 6 %, ssa 3 % ja ssa 4 %. Muilla ELY-alueilla liikevaihto laski vuoden takaiseen verrattuna. Suurimmat laskut nähtiin lla,, Satakunnassa, ja Etelä-lla, -8 %. alan merkittävimmillä alueilla Suomessa alan merkittävimmillä alueilla Suomessa 1 1 Koko maa 2 % -1 %, Joillakin ELY-alueilla liikevaihdossa esiintyy voimakasta, suhdanteista riippumatonta, kuukausivaihtelua. Tämä johtuu lähinnä alan yritysten toiminnan luonteesta. Voimakkaat heilahtelut ovat usein peräisin suurista projekteista, joiden laskutus tapahtuu yleensä projektien valmistuttua eikä vähitellen niiden valmistumisen aikana Koko maan tasolla teknologiateollisuudessa uusien tilausten kasvu pysähtyi kevään ja alkukesän aikana. Tilauskanta supistui jonkin verran. Toimialojen ja erityisesti yritysten välillä tilanteet kuitenkin poikkeavat huomattavasti toisistaan. Positiivinen kehitys tarjouspyynnöissä on jatkunut, mutta aiempaa heikompana. Teknologiateollisuuden yrityksissä Suomessa oli henkilöstöä vuonna , joka on 4 prosenttia eli n vähemmän kuin keskimäärin vuonna Alkuvuonna 2014 henkilöstön väheneminen on jatkunut. Kesäkuun lopussa teknologiateollisuuden henkilöstöä oli noin , josta noin oli lomautusjärjestelyjen piirissä. Talouskriisiä edeltävänä vuonna 8 teknologiateollisuuden yritykset työllistivät Suomessa kaikkiaan ihmistä. Toimipaikkojen lukumäärä teknologiateollisuudessa oli kaikkiaan 26 0 vuonna Tähän lukuun sisältyvät aktiivisessa toiminnassa olevat alan yritysten toimipaikat Suomessa. Lukumääräisesti eniten teknologiateollisuuden yrityksillä on toimipaikkoja Uudellamaalla, lla ja Varsinais-Suomessa. ELY-alueittain 2013e Osuudet alan liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa ELY-alueittain 2013e Etelä- Henkilöstö Liikevaihto Osuus koko alasta Suomessa, % Lähde: Tilastokeskus; alueittaiset arvoindeksit, Yritysrekisterin vuositilasto / Lähde: Tilastokeskus; Aluetilinpito, Liikevaihdon alueittaiset arvoindeksit, Yritysrekisterin vuositilasto / ry:n 2 ry:n henkilöstötiedustelu henkilöstötiedustelu
2 Etelä- Savossa Etelä-lla Etelä- -8 % -3 % essä 24 Kaakkois-Suomessa % 6 % Kausipuhdistetut Teknologiateollisuuden liikevaihdon arvoindeksit, viimeisin tieto 3/2014 liikevaihto ssa Keski-Suomessa % -6 %, 28 29
3 Lapissa lla 1 40 lla ssa lla 3 % ssa 1 4 % 33-1 % 3 % Kausipuhdistetut liikevaihdon arvoindeksit, arvoindeksit, viimeisin tieto 3/2014 viimeisin tieto 3/2014, 34 35
4 Satakunnassa Uudellamaalla 2 % Teknologiateollisuuden liikevaihto Varsinais-Suomessa liikevaihdon arvoindeksit, viimeisin tieto 3/2014, 38
5 Teknologiateollisuuden henkilöstön kehitys ELY-alueittain ELY-alueittain, milj. euroa Teknologiateollisuuden henkilöstö ELY-alueittain ELY-alue e 2013e 2013e ELY-alueittain, milj. ELY-alue e 2013e 2013e Etelä , , , , , , , , , , , , , , ,8 KOKO MAA ,0 Lähde: Tilastokeskus / Aluetilinpito / Yritysrekisterin vuositilasto, ry:n henkilöstötiedustelu Teknologiateollisuuden toimipaikkojen lukumäärä ELY-alueittain Teknologiateollisuuden toimipaikat ELY-alueittain ELY-alue Etelä , , , , , , , , , , , , , , ,3 KOKO MAA ,0 Teknologiateollisuuden päätoimialojen henkilöstöosuudet* Teknologiateollisuuden päätoimialojen henkilöstöosuudet* Etelä- Osuus alan henkilöstöstä alueella, % Etelä , , , , , , , , , , , , , , ,6 KOKO MAA ,0 Lähde: Tilastokeskus / Aluetilinpito, Liikevaihdon alueittaiset arvoindeksit Teknologiateollisuuden päätoimialojen liikevaihtoosuudet* Etelä- Osuus alan liikevaihdosta alueella, % 0% 10% 20% 30% 40% 50% % % % % % Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus Metallien jalostus Suunnittelu ja konsultointi Tietotekniikka-ala *) Prosenttia teknologiateollisuuden toimipaikkojen liikevaihdosta kyseisellä alueella Tietosuojasyistä joidenkin alueiden kaikki toimialat eivät ole % edustettuina 3 *) Prosenttia teknologiateollisuuden toimipaikkojen liikevaihdosta kyseisellä alueella Tietosuojasyistä joidenkin alueiden kaikki toimialat eivät ole % edustettuina 0% 10% 20% 30% 40% 50% % % % % % Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus Metallien jalostus Suunnittelu ja konsultointi Tietotekniikka-ala *) Prosenttia teknologiateollisuuden toimipaikkojen henkilöstöstä kyseisellä alueella Tietosuojasyistä joidenkin alueiden kaikki toimialat eivät ole % edustettuina 4 *) Prosenttia teknologiateollisuuden toimipaikkojen henkilöstöstä kyseisellä alueella Lisätietoja: ekonomisti Petteri Rautaporras,
Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku näyttäisi taittuneen viime vuoden loppupuolella - Kolmas vuosineljännes monilla alueilla edellistä parempi
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.
Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Kolmas neljännes oli yrityksille haastava, loppuvuoden liikevaihdon ennakoidaan jäävän viime vuoden tasolle. Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus,
Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan. Voimakkainta
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 7.8.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 17
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 23.10.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 16
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.10.2018 Vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta kasvu
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 29.1.2019 Vuoden 2018 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 9.8.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.4.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.4.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a ja a lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Sekä Lapissa että ssa liikevaihto pysyi suurin piirtein
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi
Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e
25.4.2016 TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Vuosi 2015 oli yrityksille haastava, liikevaihto jäi kokonaisuudessaan pakkaselle vuosi 2016 ei tuo olennaista muutosta kokonaiskuvaan Teknologiateollisuuden
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan
Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto
Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa
Tilanne ja näkymät 3/2006
Tilanne ja näkymät 3/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vahvana, mutta epävarmuus lisääntynyt Maailmantalous
Tavaravienti Suomesta alueittain
Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 280 000
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan lähes
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%
Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3
Tilanne ja näkymät 1/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Eurooppa
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus
Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4
Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat
Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan
Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras
Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218
Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan
Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti
Matkalla tulevaisuuteen
Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 4/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät
Matkalla tulevaisuuteen
Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta
Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere
Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere 2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013 Talouden alamäki Euroopassa jatkuu Teollisuustuotanto on vähentynyt EU-maissa 125 120 115 2005=100 EU27-maat Suomi 110
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimusja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan n. 280 000 ihmistä,
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit
Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3
Tilanne ja näkymät 4/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Viennin määrän kehitys 7.8.218 Teknologiateollisuus Source: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden
Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti
Teknologiateollisuus Suomessa ja Pirkanmaalla
Teknologiateollisuus Suomessa ja Pirkanmaalla 2012-2013 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Pirkanmaalla ja koko Suomessa 55 % Suomen koko viennistä 80 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja
Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa
Matkalla tulevaisuuteen
Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Tilanne ja näkymät 1/2013. Taantuma Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset vähentyneet vuodentakaisesta, lomautukset lisääntyneet s. 5
Tilanne ja näkymät 1/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Taantuma
Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s.
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan elpymistä
Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 4/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuus: Suomen merkittävin elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217
Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 4/ Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Matkalla tulevaisuuteen
Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät SHY, Turun paikallisosasto 60 v. Juhlaseminaari 7.11.2013 Teppo Virta, 7.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year
Lähde/Source: Consensus Economics R:\kvtalous\jpkv7af.ppt 28.12.29/jp Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year 48 46 44 42 4 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä
Tilanne ja näkymät 4/2010. Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2. Liikevaihto elpyy hitaasti s. 3. Maailmantalouden näkymät
Tilanne ja näkymät 4/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden henkilöstö
Henkilöstö Teknologiateollisuuden henkilöstö 35 3 25 2 15 1 5 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 (31.3) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla 2 Lähde:
Tilanne ja näkymät 2/2010. Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2
Tilanne ja näkymät 2/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden
Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustieto 2.5.2017 Matti Mannonen 1 Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit Onnittelut Villelle ja muille finalisteille Joona Tuikalle
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21e211e Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet
Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2
Tilanne ja näkymät 3/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s.
Tilanne ja näkymät 4/2012. Näkymät ovat haastavat maailmanlaajuisesti s. 3. Tilaukset vähentyneet. kannattavuus koetuksella s. 5
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Näkymät ovat
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile,
Economic situation and outlook
Economic situation and outlook 3th July 29 Graphs Yritysten kiinteät investoinnit Business Investment 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29e 21e Ranska/France USA Japani/Japan
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 2017 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 217 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 26.1.218 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto lokakuu 218. Lähde:
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö
TRIO-ohjelman jatko Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-toiminta jatkuu vaikka ohjelma päättyy Kansallisesti tarkasteltuna kehittymisen ja sen tukemisen tarve
Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti
Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti - Teknologiateollisuuden liikevaihto, tilaukset ja henkilöstö kasvusuunnassa - Suomen talous on kilpailijoihin verrattuna raskaasti takamatkalla Toimitusjohtaja Jorma
Tilanne ja näkymät 4/2008
Tilanne ja näkymät 4/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Pitkäkestoiseen taantumaan syytä varautua Yhdysvaltain
Tilanne ja näkymät 2/2008
Tilanne ja näkymät 2/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kehittyvät taloudet pitävät yllä maailmantalouden