Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e"

Transkriptio

1 TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Vuosi 2015 oli yrityksille haastava, liikevaihto jäi kokonaisuudessaan pakkaselle vuosi 2016 ei tuo olennaista muutosta kokonaiskuvaan Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka-ala) liikevaihdoltaan suurimmat ELY-alueet ovat (35 %), (9 %), Pohjois- (9 %), (8 %), (7 %) ja (6 %). Seuraavaksi eniten liikevaihtoa kertyy Satakunnassa, Lapissa ja Keski-. Alan henkilöstö jakaantuu alueellisesti suunnilleen liikevaihdon mukaisessa suhteessa. Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2015 yhdeksällä ELY-alueella. Liikevaihto supistui kuudella ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli essä, 7 % ja Kaakkois-, 7 %. Eniten laskua kertyi ssa, jossa liikevaihto laske peräti 37 %. Joillakin ELY-alueilla liikevaihdossa esiintyy voimakasta, suhdanteista riippumatonta, kuukausivaihtelua. Tämä johtuu lähinnä alan yritysten toiminnan luonteesta. Voimakkaat heilahtelut ovat usein peräisin suurista projekteista, joiden laskutus tapahtuu yleensä projektien valmistuttua eikä vähitellen niiden valmistumisen aikana Koko maan tasolla teknologiateollisuuden yritysten saamat uudet tilaukset olivat tammi-maaliskuussa samalla tasolla kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2015, mutta selvästi alemmalla tasolla kuin loka-joulukuussa. Tilauskanta supistui hieman alkuvuoden aikana, mutta oli maaliskuun lopussa lähes viidenneksen viimevuotista suurempi. Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Vuoden 2014 alun jälkeen toteutunut tilauskannan kasvu koostuu ennen kaikkea aiemmin saaduista suurista laivatilauksista. Koska laivojen toimitukset ajoittuvat aina vuoteen 2020 asti, niiden vaikutus koko teknologiateollisuuden liikevaihtoon ja tuotantoon jaksottuu pitkälle ajanjaksolle. Alan yritysten saamat tarjouspyynnöt olivat alkuvuonna kasvusuunnassa. Markkinatilanne on aiempaa aktiivisempi kaikilla teknologiateollisuuden toimialoilla Teknologiateollisuuden yrityksissä oli henkilöstöä vuonna 2015 keskimäärin , joka on prosentin eli n vähemmän kuin keskimäärin vuonna Henkilöstön määrä kasvoi hiukan alkuvuonna 2015 mutta lasku alkoi taas loppu vuonna ja jatkui edelleen alkuvuonna Maaliskuun 2016 lopussa teknologiateollisuuden yrityksissä työskenteli noin henkeä vähemmän kuin vuonna 2015 keskimäärin. Maaliskuun lopussa lomautusjärjestelyiden piirissä oli noin henkeä. Talouskriisiä edeltävänä vuonna 2008 teknologiateollisuuden yritykset työllistivät kaikkiaan ihmistä. Toimipaikkojen lukumäärä teknologiateollisuudessa oli kaikkiaan vuonna Tähän lukuun sisältyvät aktiivisessa toiminnassa olevat alan yritysten toimipaikat. Lukumääräisesti eniten teknologiateollisuuden yrityksillä on toimipaikkoja Uudellamaalla, lla ja Varsinais-. Teknologiateollisuus e Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden Alueiden osuudet osuudet alan alan koko koko liikevaihdosta liikevaihdosta ja henkilöstöstä ja henkilöstöstä Pohjois- Henkilöstö Liikevaihto Osuus koko alasta, % Kausipuhdistetut 23 Lähde: Tilastokeskus; Aluetilinpito, Liikevaihdon alueittaiset arvoindeksit, Yritysrekisterin vuositilasto / Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Lähde: Tilastokeskus; Aluetilinpito, Liikevaihdon alueittaiset arvoindeksit, Yritysrekisterin vuositilasto / Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu

2 Teknologiateollisuuden Teknologiateollisuuden liikevaihto Eteläliikevaihdon kehitys Teknologiateollisuuden ELY-alueittain liikevaihto ssa lla Teknologiateollisuuden liikevaihto essä Teknologiateollisuuden liikevaihto Kaakkois- Teknologiateollisuuden liikevaihto ssa Teknologiateollisuuden liikevaihto Keski , viimeisin tieto 12/2015,

3 Teknologiateollisuuden Teknologiateollisuuden liikevaihto Lapissa liikevaihdon kehitys Teknologiateollisuuden ELY-alueittain liikevaihto lla Teknologiateollisuuden liikevaihto lla Teknologiateollisuuden liikevaihto Pohjois- Karjalassa 31 Teknologiateollisuuden liikevaihto Pohjois- lla Pohjois- Teknologiateollisuuden liikevaihto ssa , viimeisin tieto 12/2015,

4 Teknologiateollisuuden liikevaihto Satakunnassa liikevaihdon kehitys Teknologiateollisuuden ELY-alueittain liikevaihto Uudellamaalla Teknologiateollisuuden liikevaihto Varsinais Kausipuhdistetut, viimeisin tieto 12/2015,

5 Teknologiateollisuuden henkilöstö ELY-alueittain Teknologiateollisuuden liikevaihto ELY-alueittain ELY-alue e 2015e 2015e ELY-alue e 2015e 2015e , , , , , , , , , ,2 Pohjois , , , , ,1 KOKO MAA ,0 Lähde: Tilastokeskus; Aluetilinpito, Alueellinen yritystoimintatilasto / Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Teknologiateollisuuden toimipaikat ELY-alueittain ELY-alue , , , , , , , , , ,2 Pohjois , , , , ,2 KOKO MAA ,0 Lähde: Tilastokeskus; Aluetilinpito, Alueellinen yritystoimintatilasto. Tilastoinnin uudistamisen takia tiedot vuodesta 2013 eteenpäin eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa. Teknologiateollisuuden päätoimialojen henkilöstöosuudet* Teknologiateollisuuden päätoimialojen henkilöstöosuudet* , , , , , , , , , ,7 Pohjois , , , , ,7 KOKO MAA ,0 Lähde: Tilastokeskus; Aluetilinpito, Liikevaihdon alueittaiset arvoindeksit Teknologiateollisuuden päätoimialojen liikevaihtoosuudet* Teknologiateollisuuden päätoimialojen liikevaihto-osuudet* Pohjois- Osuus alan liikevaihdosta alueella, % 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus Metallien jalostus pl. metallimalmikaivokset Suunnittelu ja konsultointi Tietotekniikka-ala *) Prosenttia teknologiateollisuuden toimipaikkojen liikevaihdosta kyseisellä alueella 3 *) Prosenttia teknologiateollisuuden toimipaikkojen liikevaihdosta kyseisellä alueella Tietosuojasyistä joidenkin alueiden kaikki toimialat eivät ole 100 % edustettuina Osuus alan henkilöstöstä alueella, % Pohjois- 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus Metallien jalostus pl. metallimalmikaivokset Suunnittelu ja konsultointi Tietotekniikka-ala *) Prosenttia teknologiateollisuuden toimipaikkojen henkilöstöstä kyseisellä alueella *) Prosenttia teknologiateollisuuden toimipaikkojen henkilöstöstä kyseisellä alueella Lisätietoja: ekonomisti Petteri Rautaporras,

Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa

Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Kolmas neljännes oli yrityksille haastava, loppuvuoden liikevaihdon ennakoidaan jäävän viime vuoden tasolle. Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 29.1.2019 Vuoden 2018 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan. Voimakkainta

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan

Lisätiedot

Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo

Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku näyttäisi taittuneen viime vuoden loppupuolella - Kolmas vuosineljännes monilla alueilla edellistä parempi

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna.

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna. TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.10.2018 Vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta kasvu

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 7.8.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 17

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.4.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a ja a lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Sekä Lapissa että ssa liikevaihto pysyi suurin piirtein

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.4.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 9.8.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 23.10.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 16

Lisätiedot

Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.

Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo. TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö

Teknologiateollisuuden henkilöstö Henkilöstö Teknologiateollisuuden henkilöstö 35 3 25 2 15 1 5 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 (31.3) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla 2 Lähde:

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2015. Kehittyvät maat aiheuttavat huolta s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta kasvaneet erityisesti laivatilausten ansiosta s.

Tilanne ja näkymät 3/2015. Kehittyvät maat aiheuttavat huolta s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta kasvaneet erityisesti laivatilausten ansiosta s. Tilanne ja näkymät 3/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät

Lisätiedot

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218

Lisätiedot

Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle

Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden

Lisätiedot

Talousnäkymät 3/2016. Maailmantalouden kehitys ei tuo vetoapua Suomen viennille s. 3. Tilauskanta supistunut jonkin verran s. 5

Talousnäkymät 3/2016. Maailmantalouden kehitys ei tuo vetoapua Suomen viennille s. 3. Tilauskanta supistunut jonkin verran s. 5 Talousnäkymät 3/216 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden

Lisätiedot

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan

Lisätiedot

Tavaravienti Suomesta alueittain

Tavaravienti Suomesta alueittain Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen

Lisätiedot

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti

Lisätiedot

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan

Lisätiedot

Matkalla tulevaisuuteen

Matkalla tulevaisuuteen Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4

Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4 Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat

Lisätiedot

Matkalla tulevaisuuteen

Matkalla tulevaisuuteen Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2006

Tilanne ja näkymät 3/2006 Tilanne ja näkymät 3/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vahvana, mutta epävarmuus lisääntynyt Maailmantalous

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden

Lisätiedot

Matkalla tulevaisuuteen

Matkalla tulevaisuuteen Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras

Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu

Lisätiedot

Matkalla tulevaisuuteen

Matkalla tulevaisuuteen Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3

Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3 Tilanne ja näkymät 1/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Eurooppa

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3 Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan lähes

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen tilanne ja näkymät 20.11.2015 Ekonomisti Petteri Rautaporras Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus tietoliikennelaitteet,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät SHY, Turun paikallisosasto 60 v. Juhlaseminaari 7.11.2013 Teppo Virta, 7.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimusja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan n. 280 000 ihmistä,

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3

Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3 Tilanne ja näkymät 4/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 280 000

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3

Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3 Talousnäkymät 2/216 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja strategiset tavoitteet. Finnmobile Toimitusjohtaja Jorma Turunen 8.11.2012

Teknologiateollisuuden tilanne ja strategiset tavoitteet. Finnmobile Toimitusjohtaja Jorma Turunen 8.11.2012 Teknologiateollisuuden tilanne ja strategiset tavoitteet Finnmobile Toimitusjohtaja Jorma Turunen 8.11.2012 Esityksen sisältö Maailmantilanteesta Teknologiateollisuuden tilanteesta Suomen kilpailukyvystä

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2014. Ukrainan ja Venäjän tilanne jarruttavat Euroopan elpymistä s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2014. Ukrainan ja Venäjän tilanne jarruttavat Euroopan elpymistä s. 3 Tilanne ja näkymät 3/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Ukrainan

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuus: Suomen merkittävin elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin

Lisätiedot

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu

Lisätiedot

TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman jatko Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-toiminta jatkuu vaikka ohjelma päättyy Kansallisesti tarkasteltuna kehittymisen ja sen tukemisen tarve

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2012 2013 2012

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013 Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013 Talouden alamäki Euroopassa jatkuu Teollisuustuotanto on vähentynyt EU-maissa 125 120 115 2005=100 EU27-maat Suomi 110

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s.

Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s. Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan elpymistä

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 7,8 prosenttia

Lisätiedot

Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.

Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s. Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s.

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja henkilöstömäärä jatkaneet

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Ekonomisti Matti Paavonen TuoVa -seminaari 16.3.2010 / Tampere

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Ekonomisti Matti Paavonen TuoVa -seminaari 16.3.2010 / Tampere Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Ekonomisti Matti Paavonen TuoVa -seminaari 16.3.2010 / Tampere Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq,

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä

Lisätiedot

Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin

Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Viennin määrän kehitys 7.8.218 Teknologiateollisuus Source: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2013. Talouden alamäki Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset laskusuunnassa s. 5. Maailman ja Suomen talouden näkymät

Tilanne ja näkymät 2/2013. Talouden alamäki Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset laskusuunnassa s. 5. Maailman ja Suomen talouden näkymät Tilanne ja näkymät 2/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihdossa ja tilauksissa merkittävää kasvua s. 5 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere

Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere 2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile,

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Hämeenlinna 12.05.2010 2010 Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja tilaukset kasvusuunnassa s. 5 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto

Lisätiedot

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa , joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa

Lisätiedot

Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta

Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Viennin määrän kehitys 24.1.219 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Ostopäällikköindeksin

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product

Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21e211e Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Asiantuntija Lasse Ala-Kojola 21.8.2008 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista

Lisätiedot