Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3656/11.02/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 43 10.04.2014. 43 Asianro 3656/11.02/2012"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 43 Asianro 3656/11.02/2012 Eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan ja eläinlääkäripalvelujen järjestämistä koskevan valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2013 Kuopiossa Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut Eläinlääkintähuoltolain mukaan kunnan on laadittava suunnitelma järjestämistään eläinlääkäripalveluista sekä eläinlääkintähuoltolaissa tarkoitetuista eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan järjestämisestä alueellaan. Suunnitelman tulee sisältää tiedot eläinlääkäripalvelujen tuottamistavasta, saatavuudesta, laadusta ja mitoituksesta sekä valvontaan kuuluvista tarkastuksista, näytteenotosta ja muista toimenpiteistä. Ympäristöterveydenhuollon yhteisessä valtakunnallisessa valvontaohjelmassa vuosille , päivityksessä 2013 todetaan, että kunnan tulee arvioida suunnitelmansa toteutumista ensimmäisen kerran vuoden 2013 alussa ja sen jälkeen aina toimintavuoden päätyttyä ja laatia siitä arviointiraportti. Raportti tulee lähettää aluehallintoviranomaiselle viraston laatiman aikataulun mukaan. Eviran ohjeiden mukaan vuoden 2013 arviointiraportti on toimitettava aluehallintoviranomaiselle mennessä. Kuopion kaupungin eläinlääkintähuollon valvontasuunnitelma on hyväksytty Kuopion kaupungin ympäristölautakunnassa ja suunnitelman päivitys ympäristö- ja rakennuslautakunnassa Kuopion kaupunki on tehnyt Siilinjärven kunnan kanssa sopimuksen Kuopion kaupungin eläinlääkintähuollon tehtävien hoidosta. Sopimuksen mukaan Kuopion kaupunki ostaa eläinlääkintähuoltolain mukaisten tehtävien hoitamisen Siilinjärven kunnalta. Sopimukseen kuuluu mm. eläinlääkintähuoltolain mukaisen suunnitelman valmistelu, suureläinpraktiikan ja suureläin päivystyksen järjestäminen ja hoitaminen lukuun ottamatta Kuopion kaupungin Karttulan aluetta sekä kunnan eläinlääkärille eläinlääkintähuoltolaissa säädettyjen valvontatehtävien hoitaminen koko Kuopion kaupungin alueella. Kuopion kaupunki on tehnyt Tervon kunnan kanssa sopimuksen eläinlääkintähuoltolain mukaisten tehtävien hoidosta Kuopion kaupungin Karttulan alueella. Sopimukseen kuuluu mm. eläinlääkintähuoltolain mukaisen suunnitelman valmistelu, suureläinpraktiikan ja suureläin päivystyksen järjestäminen ja hoitaminen Kuopion kaupungin Karttulan alueella. Kuopion kaupunki on tehnyt Verkavet Oy:n (Pieneläinklinikka Tuhatjalka) kanssa sopimuksen pieneläinten päiväaikaisen praktiikan ja pieneläin päivystyksen hoitamisesta. Pieneläinpäivystyssopimuksessa on mukana myös Siilinjärvi ja Maaninka. Siilinjärven ja Tervon kuntien ympäristöterveyspalvelut ovat laatineet ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman 2013 toteutumisen arvioinnit, joissa on mukana myös Kuopion kaupungin eläinlääkintähuollon suunnitelman toteutumisen arviointia. Siilinjärvi ja Tervo toimittavat suunnitelmat suoraan Itä-Suomen aluehallintoviranomaiselle.

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (2) Vaikutusten arviointi - Tähän arviointiraporttiin on koottu tietoja Siilinjärven ja Tervon ympäristöterveyspalveluiden valvontasuunnitelmien toteutumisen arviointiraporteista vuodelta 2013 niiltä osin kun ne koskevat Kuopion kaupungin eläinlääkintähuoltoa. Tähän raporttiin on lisäksi lisätty tietoja Kuopion kaupungin alueella eläinlääkintähuoltoon liittyvistä käynneistä ja tarkastuksista. Esitys hyväksyy eläinlääkintähuollon valvontasuunnitelman toteutumisen arvioinnin vuodelta 2013 ja lähettää sen Itä- Suomen aluehallintovirastolle. 1. Eläinlääkäripalvelut 1.1 Eläinlääkäripalveluiden saatavuus ja laatu Eläinlääkäripalveluiden saatavuus ja laatu on ollut suunnitelman mukaista. Riittävät peruseläinlääkäripalvelut on järjestetty. Myös kiireettömät käynnit ja vastaanottoajat on pystytty järjestämään melko lyhyellä odotusajalla. Eläinlääkäreiden työnjako on toteutunut esim. puhelinvastaanoton, ajanvaraukseen perustuvien pieneläinkäyntien, ajanvaraukseen perustuvien suureläinkäyntien ja akuuttien potilaskäyntien osalta. Työnjakoa on tehty sekä samalla yhteisvastaanotolla työskentelevien eläinlääkäreiden kesken (Siilinjärven ja Nilsiän vastaanotot) tai päivystyspiireittäin (Siilinjärven päivystyspiiri). Töitä on jaettu tarvittaessa myös eri päivystyspiirien välillä. 1.2 Eläinlääkäripäivystys Eläinlääkäripäivystys on toiminut vuonna 2013 koko yhteistoiminta-alueella kaikkina vuorokauden aikoina. Siilinjärven yhteistoiminta-alueella on kolme päivystyspiiriä, joista Siilinjärven päivystyspiirissä on kokonaan eriytetty pieneläinpäivystys ja Nilsiän päivystyspiirissä on sopimukseen perustuva takapäivystys pieneläimille. Takapäivystyksessä päivystävä eläinlääkäri voi tarvittaessa ohjata pieneläinpotilaan klinikalle hoidettavaksi. Siilinjärven päivystyspiirissä on keskitetty yhteydenottopalvelu, jolloin sekä suureläinpäivystykselle että pieneläinpäivystykselle on erillinen päivystysnumero. Nilsiän päivystyspiirissä eläinlääkärit joko kääntävät matkapuhelimiinsa tulevat puhelut päivystävälle eläinlääkärille tai lukevat puhelimen vastaajaan viestin, josta käy ilmi päivystäjän yhteystiedot. Karttulan alueen suureläinpäivystys hoidettiin Sisä-Savon päivystysalueen toimesta. Päivystysaikana puhelut ohjataan soitonsiirroin päivystäjälle. Päivystyksen järjestäminen on ollut haastavaa, koska kaikissa päivystyspiireissä ei ollut vuonna 2013 riittävästi päivystäjiä ja väliaikaisten päivystäjien vaihtuvuus oli suurta. Poikkeustilanteissa yksi päivystäjä päivysti kahta päivystyspiiriä yhtä aikaa. Päivystysjärjestelyitä on tarkoitus kehittää vuonna 2014 ensisijaisesti siten, että päivystys saadaan toimivaksi omalla yhteistoiminta-alueella vakituisten eläinlääkäreiden voimin. 1.3 Ostopalveluiden laadun arviointi Kuopio ostaa kaikki eläinlääkintähuollon palvelut ostopalveluna Siilinjärven ja Tervon kunnilta sekä yksityiseltä toiminnanharjoittajalta. Siilinjärven ympäristöpalvelujen kanssa käydään vuosittain keskusteluja palveluista ja palvelun laadusta. Palvelut ovat toimineet hyvin ja niiden laatu on ollut hyvä. Tervo

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (3) on toimittanut pyydetyt raportit ajallaan ja palvelut ovat toimineet hyvin ja niiden laatu on ollut hyvä. Ostopalveluina hankitaan pieneläinpäivystys Siilinjärven päivystyspiirille ja pieneläinten takapäivystys Nilsiän päivystyspiirille (sama palveluntuottaja). Pieneläinpäivystyssopimuksesta vastaa Kuopion kaupunki ja takapäivystyssopimuksesta Siilinjärven kunta. Palvelun tuottaja välittää asiakaspalautteet palvelun ostajalle. Palvelun tuottajan kanssa käydään vuosittain keskustelut palvelun laadusta. Pieneläinten eläinlääkäripäivystyspalveluista arki-iltoina ja viikonloppuisin sekä arki- ja juhlapyhinä järjestettiin kilpailutus vuoden 2013 lopussa. Tämän kilpailutuksen voitti Verkavet Oy. Eriytetty pieneläinpäivystys sekä takapäivystys ovat toimineet hyvin. 1.4 Yksityiset eläinlääkäripalvelut Kuopion alueella on ainakin kuusi yksityistä pienpraktiikkaa tekevää eläinlääkäriklinikkaa. ja lisäksi alueella on eläinlääkäreitä, jotka hoitavat suureläimiä. Yksityisiä terveydenhuoltopalveluita on myös jonkin verran alueella. Yksityiset palvelut täydentävät kunnallisia palveluita. Nykyisellä yhteistoimintaalueella olevien vakituisten kunnaneläinlääkäreiden määrällä (12 ja yksi varahenkilö) voidaan järjestää riittävät päiväaikaiset peruseläinlääkäripalvelut kaikissa yhteistoiminta-alueen kunnissa. 2. Tuotantoeläinten terveydenhuoltopalvelut 2.1 Saatavuus Siilinjärven kunnaneläinlääkärit tekivät vuonna 2013 nauta- ja sikatiloille yhteensä 325 terveydenhuoltokäyntiä, joista Kuopion alueelle 86. Lisäksi Karttulan alueella on tehty 5 terveydenhuoltokäyntiä. Vuoden 2013 tehdyn resurssikartoituksen mukaan alueella on 442 tilaa, joilla on terveydenhuoltosopimus kunnaneläinlääkärin kanssa, näistä Kuopiossa on 134 tilaa. Tilojen ja terveydenhuoltokäyntien määrät perustuvat vuoden 2012 alussa julkaistuihin tilastoihin. Kaikki kunnaneläinlääkäreiltä pyydetyt terveydenhuoltokäynnit on pystytty tekemään vuonna 2013 kohtuullisella odotusajalla (viikon aikana). 2.2 Työjärjestelyt Työt jaetaan siten, että kullakin eläinlääkärillä on vuorollaan mahdollisuus ajanvaraustyöhön (sekä pien- että suureläinkäynnit) toisen/toisten hoitaessa kiireellisempiä potilaita. Töiden jakaminen tehdään joko yhteisvastaanoton eläinlääkäreiden kesken tai päivystyspiirin eläinlääkäreiden kesken. 3. Eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta 3.1 Valvonnan toteutuminen Vuonna 2013 tehdyt eläinsuojelu- ja eläintautilainsäädännön mukaisten tarkastusten määrät näkyvät alla olevassa taulukossa. Eläinsuojeluvalvonta on toteutunut hyvin sekä epäilyyn perustuvien että suunnitelmallisten tarkastusten osalta Epäilyyn perustuvat eläin- Ilmoituksenvaraisten kohtei- Valvonta- eläinlää- Kunnaneläinlää-

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (4) suojelukäynnit den eläinsuojelu-käynnit käreiden tekemät eläintautikäynnit käreiden tekemät eläintautikäynnit Yhteistoiminta-alue Kuopio yhteensä Kaikki epäilyyn perustuvat eläinsuojelukäynnit tehtiin nopeasti epäilyilmoituksen saapumisen jälkeen. Suunnitelmallisia tarkastuksia tehdään ilmoituksen varaisiin kohteisiin, joita ovat mm. tallit, kennelit, eläintarhat ja eläinkaupat. Näitä tarkastuksia on pystytty tekemään aiempaa enemmän vuodesta 2013 alkaen, kun alueelle saatiin toinen valvontaeläinlääkäri. Tavoitteena on tarkastaa kaikki ilmoituksenvaraiset kohteet kertaalleen vuosina ja tämän jälkeen voidaan arvioida kohteille jatkossa sopiva tarkastustiheys. Vuonna 2013 suunnitelmallisista tarkastuksista 17 kohdistui Kuopion alueen hevostalleihin. Tallien uudet tilamääräykset tulivat voimaan vuoden 2014 alussa ja tarkastusten yhteydessä oli hyvä mahdollisuus muistuttaa tallinpitäjiä tulevista muutoksista. Kunnaneläinlääkärit olivat vuonna 2013 yhteensä 14 eläinsuojelukäynnillä valvontaeläinlääkärin mukana. 3.1 Korjaavat toimenpiteet Eläinsuojelutapauksissa tehtiin aina uusintatarkastus määräajan päätyttyä, jos edellisellä tarkastuksella oli annettu määräyksiä ja määräaika epäkohtien korjaamiseksi. Vakavissa tapauksissa tehtiin tutkintapyyntö poliisille. Läänineläinlääkäri on ollut apuna erityisesti pitkittyneiden tapausten käsittelyssä ja eteenpäin viemisessä. 3.2 Puutteiden arviointi Nautojen osalta eniten puutteita oli eläinten puhtaudessa, karsinoiden puhtaudessa, kuivituksessa ja pitopaikan mitoituksessa. Vakavimmissa tapauksissa puutteita oli myös ruokinnassa ja juomaveden saannissa. Seuraeläinten osalta isoin ongelma ovat ylisuuret kissapopulaatiot. Koirien osalta puutteita löytyi tarhojen puhtaanapidossa, juoksulangan pituudessa ja riittävän liikunnan järjestämisessä. Laiminlyöntien taustalla oli esim. päihdeongelmia, terveydellisiä ongelmia, taloudellisia ongelmia, uupumusta, tietämättömyyttä tai välinpitämättömyyttä.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) 4. Pätevyyden ja osaamisen varmistaminen ja valvontaeläinlääkäreiden perehtymisen tukeminen 4.1 Rekrytointi Kaikki Siilinjärven kunnaneläinlääkärin virat (12 + yksi kunnaneläinlääkäreiden varahenkilö) on täytetty ja niissä on pätevä henkilö tai tämän poissa olleessa sijainen. Myös päteviä sijaisia on saatu riittävästi silloin, kun sijaisuus on ollut tiedossa hyvissä ajoin (esim. vuosilomat ja perhevapaat). Eläinten terveyden- ja hyvinvoinnin valvontaa varten on Siilijärvellä yhteensä 1,4 valvontaeläinlääkärin virkaa. Molemmissa viroissa on ollut vakituinen eläinlääkäri vuonna Koulutus Vuodelle 2013 ei ollut tehty koulutussuunnitelmaa. Kaikilla vakituisilla eläinlääkäreillä oli mahdollisuus osallistua koulutukseen. Vuonna 2013 kunnaneläinlääkäreillä oli yhteensä 30 palkallista koulutuspäivää, jotka jakautuivat 12 eläinlääkärin kesken. Valvontaeläinlääkärit ovat osallistuneet oman alansa koulutuksiin ja aluehallintoviraston järjestämiin työkokouksiin. Koulutuspäiviä oli yhteensä 6. Valvontaeläinlääkäreillä on omat tiimipalaverit, joihin osallistuu tarvittaessa myös esimies, toimistosihteerit ja muiden alueiden valvontaeläinlääkärit ja / tai eläinsuojelutehtäviä hoitava läänineläinlääkäri. Tiimi kokoontui vuonna 2013 neljä kertaa. Liitteet 2 Eläinlääkäripalvelujen toimeenpanon arviointilomake Valmistelija Hannu Kirjavainen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Lautakunta hyväksyy edellä mainitun esityksen. Päätös Lautakunta yksimielisesti hyväksyi ympäristöjohtajan päätösehdotuksen.

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (6)

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut YTLTK 26.3.2014 liite 5

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut YTLTK 26.3.2014 liite 5 Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut YTLTK 26.3.2014 liite 5 Juankosken, Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue ja Kuopion

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (15) Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (15) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (15) Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00 16:10 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42 A, 3. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Pirjo

Lisätiedot

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies Kuntien EHO suunnitelmat Ensimmäiset tehty 2011 loppuun mennessä Kunnissa lautakunnan hyväksymä AVI:t ovat arvioineet suunnitelmat

Lisätiedot

Eläinlääkäripalvelujen toimeenpanon arviointilomake 1 (3) 15908/2 Liite 2. Lappeenrannan seudun ympäristötoimi LIITE 2

Eläinlääkäripalvelujen toimeenpanon arviointilomake 1 (3) 15908/2 Liite 2. Lappeenrannan seudun ympäristötoimi LIITE 2 Eläinlääkäripalvelujen toimeenpanon arviointilomake 1 (3) LIITE 2 ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJEN TOIMEENPANON ARVIOINTILOMAKE Täyttöohje: Kunta täyttää kohdat "". Tarvittaessa vastausta voi tarkentaa tai täydentää

Lisätiedot

Eläinlääkäripalvelujen toimeenpanon arviointilomake 1 (4) 15908/2 Liite 2. Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue LIITE 2

Eläinlääkäripalvelujen toimeenpanon arviointilomake 1 (4) 15908/2 Liite 2. Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue LIITE 2 Eläinlääkäripalvelujen toimeenpanon arviointilomake 1 (4) LIITE 2 ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJEN TOIMEENPANON ARVIOINTILOMAKE Täyttöohje: Kunta täyttää kohdat "". Tarvittaessa vastausta voi tarkentaa tai täydentää

Lisätiedot

Kunnalliset eläinlääkäripalvelut 2013 ja valvontaeläinlääkäritilanne

Kunnalliset eläinlääkäripalvelut 2013 ja valvontaeläinlääkäritilanne Kunnalliset eläinlääkäripalvelut 2013 ja valvontaeläinlääkäritilanne Kunnalliset eläinlääkäripalvelut 2013 ja valvontaeläinlääkäritilanne Kunnalliset eläinlääkäripalvelut 2013 ja valvontaeläinlääkäritilanne

Lisätiedot

Kunnalliset eläinlääkäripalvelut 2012 ja valvontaeläinlääkäritilanne

Kunnalliset eläinlääkäripalvelut 2012 ja valvontaeläinlääkäritilanne Kunnalliset eläinlääkäripalvelut 2012 ja valvontaeläinlääkäritilanne Kunnalliset eläinlääkäripalvelut 2012 ja valvontaeläinlääkäritilanne Dnro 7239/0411/2013 Eviran raportti Hyväksymispäivä 2.10.2013

Lisätiedot

Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja

Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Poistettu teksti näkyy yliviivauksena ja lisäykset kursiivilla Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 1549/11.03.05/2013 150 Valtuustokysymys eläinsuojelusta sekä kaupungineläinlääkärille säädettyjen valvontatehtävien hoidosta Espoossa ja yhteistoiminta-alueella

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 1549/11.03.05/2013 Kaupunginhallitus 150 6.5.2013 Valtuusto 82 20.5.2013 100 Valtuustokysymys eläinsuojelusta sekä kaupungineläinlääkärille säädettyjen valvontatehtävien

Lisätiedot

ymp.ltk Liite 18 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI VUODEN 2015 OSALTA

ymp.ltk Liite 18 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI VUODEN 2015 OSALTA Ympäristöterveydenhuolto 12.2.2016 s. 1(7) Ympäristölautakunta YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI VUODEN 2015 OSALTA Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen ympäristöterveysvalvonnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 07.03.2017 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 07.03.2017 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT Ymptltk 16.5.2013 12 liite 4 SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT Juankosken, Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue ja eläinlääkäripalveluiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä Voimaantulo 1.1.2007 1 Ympäristöterveydenhuollon tehtävät Ympäristöterveydenhuollon toimialaan kuuluvat eläinlääkintähuolto,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä Voimaantulo 1.1.2007 1 Ympäristöterveydenhuollon tehtävät Ympäristöterveydenhuollon toimialaan kuuluvat eläinlääkintähuolto,

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu ympäristöterveydenhuoltoon? Täysin Valvontasuunnitelmaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Eläinlääkäreiden tehtävänjaon määrääminen ympäristökeskuksessa HEL 2016-013237 T 00 01 00 Päätös päätti johtosäännön 9 :n 5-kohdan nojalla eläinlääkäreiden eläinlääkintähuoltolain

Lisätiedot

Evira LAUSUNTO 1.10.2010 Kirjaamo Mustialankatu 3 00790 Helsinki

Evira LAUSUNTO 1.10.2010 Kirjaamo Mustialankatu 3 00790 Helsinki Evira LAUSUNTO 1.10.2010 Kirjaamo Mustialankatu 3 00790 Helsinki Asia: LAUSUNTO VALTAKUNNALLISESTA OHJELMASTA ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONNASTA SEKÄ KUNTIEN JÄRJESTÄMISTÄ ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUISTA

Lisätiedot

Eläinlääkäripalveluiden saatavuus ja kustannukset-hankkeen alustavia tuloksia

Eläinlääkäripalveluiden saatavuus ja kustannukset-hankkeen alustavia tuloksia Eläinlääkäripalveluiden saatavuus ja kustannukset-hankkeen alustavia tuloksia Eläinlääkintähuollon neuvottelupäivä, Evira, Helsinki 1.11.2016 I Kauko Koikkalainen, Timo Karhula ja Jarkko Niemi Esityksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 36 12.03.2015. 36 Asianro 3656/11.02/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 36 12.03.2015. 36 Asianro 3656/11.02/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 36 Asianro 3656/11.02/2012 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Ympäristöterveyspäällikkö Hannu Kirjavainen Ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Valvontaeläinlääkärijärjestelmä tänään ja tulevaisuudessa. Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies

Valvontaeläinlääkärijärjestelmä tänään ja tulevaisuudessa. Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies Valvontaeläinlääkärijärjestelmä tänään ja tulevaisuudessa Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies Valvontaeläinlääkärijärjestelmä Valvontaeläinlääkäritilanne Valvontaeläinlääkärikyselyn tuloksia Valvontaeläinlääkärijärjestelmä

Lisätiedot

Eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015 2019

Eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015 2019 Ympäristöterveyslautakunta 26.3.2015 2 liite Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut Eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015 2019 Juankosken, Kaavin, Lapinlahden, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT Juankosken, Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Nilsiän, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue valvonnan ja eläinlääkäripalveluiden

Lisätiedot

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja VYHA-raportointi Tiedot kerättiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa VYHAssa Pysyviä tietoja ei kerätä vuosittain Muutoksia tulossa raportille

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen Sivu 1/10 Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen Sivu 2/10 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu ympäristöterveydenhuoltoon? Täysin Valvontasuunnitelmaan

Lisätiedot

ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMINEN PORVOON TERVEYDENSUOJELUN TOIMIALUEELLA ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTOLAIN VAATIMUSTEN MUKAAN

ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMINEN PORVOON TERVEYDENSUOJELUN TOIMIALUEELLA ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTOLAIN VAATIMUSTEN MUKAAN Katja Mustonen ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMINEN PORVOON TERVEYDENSUOJELUN TOIMIALUEELLA ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTOLAIN VAATIMUSTEN MUKAAN - Johtamisen erikoisammattitutkinnon lopputyöprojekti 1 PROJEKTIN

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN SEUDULLISEN ELÄINLÄÄKINTÄYKSIKÖN MUODOSTAMINEN

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN SEUDULLISEN ELÄINLÄÄKINTÄYKSIKÖN MUODOSTAMINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN SEUDULLISEN ELÄINLÄÄKINTÄYKSIKÖN MUODOSTAMINEN LOPPURAPORTTI Työryhmä Kunnanjohtaja Jukka Mäkelä, Kangasala (pj) Tilaajapäällikkö Erkki Lehtomäki, Tampere Taloussuunnittelupäällikkö

Lisätiedot

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1/4 SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1. SOPIJAOSAPUOLET: SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT Y-tunnus: 0172718-0 etunimi.sukunimi@siilinjarvi.fi Yhteyshenkilö: Emilia Savolainen, ympäristöterveysjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 59 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut Kuopion

Lisätiedot

ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONTA JA ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT 2013

ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONTA JA ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT 2013 ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONTA JA ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT 2013 PIRKKALAN KUNTA, YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Hämeenkyrö, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi 2 SISÄLLYS 1. Suunnitelman

Lisätiedot

Ilkka Alitalo Alitavet Oy. Selvitys Tampereen seudun eläinlääkintähuollon yhteistyömahdollisuuksista

Ilkka Alitalo Alitavet Oy. Selvitys Tampereen seudun eläinlääkintähuollon yhteistyömahdollisuuksista Ilkka Alitalo Alitavet Oy Selvitys Tampereen seudun eläinlääkintähuollon yhteistyömahdollisuuksista Tampere 31.7.2010 2 SELVITYS TAMPEREEN SEUDUN ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON YHTEISTYÖMAHDOLLISUUKSISTA Ilkka Alitalo

Lisätiedot

Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen

Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 30.03.2015 Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 30.03.2015 Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus

TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus 4.5.2017 Leena Tuuri Ympäristöjohtaja, Oulun seudun ympäristötoimi Toteutuneet ja suunnitellut kartoitukset Ympäristöterveydenhuolto Aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1114/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1114/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 3 Asianro 1114/00.01.02.00/2017 Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma vuosille 2016-2017 ja valvontaohjelma vuodelle 2017 Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Ympäristö-

Lisätiedot

6.2.9 Ympäristöterveyspalvelut Vastuuhenkilö: vs. ympäristöterveysjohtaja Heidi Kangas

6.2.9 Ympäristöterveyspalvelut Vastuuhenkilö: vs. ympäristöterveysjohtaja Heidi Kangas 6..9 Ympäristöterveyspalvelut Vastuuhenkilö: vs. ympäristöterveysjohtaja Heidi Kangas Toiminta-ajatus Tulosalue vastaa eri laeissa kunnan viranomaiselle määrättyjen ympäristöterveydenhuollon tehtävien

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN-SAVUKOSKEN PÖYTÄKIRJA/ Nro Sivu KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA Ympäristöterveyslautakunta 1 / 2015 1

PELKOSENNIEMEN-SAVUKOSKEN PÖYTÄKIRJA/ Nro Sivu KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA Ympäristöterveyslautakunta 1 / 2015 1 PELKOSENNIEMEN-SAVUKOSKEN PÖYTÄKIRJA/ Nro Sivu KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA Ympäristöterveyslautakunta 1 / 2015 1 KOKOUSTIEDOT Aika 5.2.2015 klo 14.00 Paikka Kokoushuone, Pelkosenniemen terveyskeskus

Lisätiedot

Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö

Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Ylitarkastaja Helena Hepola Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä,

Lisätiedot

ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONTA JA ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT 2014

ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONTA JA ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT 2014 ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONTA JA ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT 2014 PIRKKALAN KUNTA, YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Hämeenkyrö, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi 2 SISÄLLYS 1. Suunnitelman

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 401/11.02/2015 5 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Terveystarkastaja Kirsi Puola 26.1.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida

Lisätiedot

1.11.2009 voimaan tullut uusi eläinlääkintähuoltolaki

1.11.2009 voimaan tullut uusi eläinlääkintähuoltolaki Sosiaali- ja terveyslautakunta 18 20.01.2010 1.11.2009 voimaan tullut uusi eläinlääkintähuoltolaki STLTK 18 Kuntaliiton 11.12.2009 antama yleiskirje 26/80/2009 uudesta eläinlääkintähuoltolaista: "Uusi

Lisätiedot

Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto (112) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen

Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto (112) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 21.03.2017 Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto (112) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 21.03.2017 Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto (112) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 32 08.03.2017 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016 496/00.01.02/2017 Rakennus- ja ympäristölautakunta 08.03.2017 32 Valmistelija: Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 84 14.08.2014. 83 Asianro 5238/01.01.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 84 14.08.2014. 83 Asianro 5238/01.01.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (1) 83 Asianro 5238/01.01.01/2014 Oikaisuvaatimus ympäristöterveyspäällikön päätöksestä 16.7.2014 6, ympäristöterveystarkastajan valinta Lari Hölttä on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

SELVITYS YHTEISTYÖSTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLOSSA

SELVITYS YHTEISTYÖSTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLOSSA SELVITYS YHTEISTYÖSTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLOSSA Vaihe I Suureläinpäivystyksen pikainen kuntoon saaminen Kuopion, Maaningan ja Siilinjärven alueella Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostaminen

Lisätiedot

Ymp.ltk 30.9.2010 48 liite 2

Ymp.ltk 30.9.2010 48 liite 2 Ympäristöterveyskeskus / Eläinlääkintähuolto Hlöstö 15 12 10,5 TOIMINTAKULUT praktikkoja 13 1,5 Palkat ilman 4002 Vakinaisten vh kk-palkat -569 415,86 sivukuluja kk vuosi 4007 Sijaiset -20 000,00 el.lääk.

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 214/11.02/2014 5 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Terveystarkastaja Kirsi Puola 2.2.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 363 Asiakastyytyväisyyskysely Helsingin yliopiston yliopistollisen eläinsairaalan palveluista 2012 HEL 2012-016051 T 00 01 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Eläinlääkintähuollon suunnitelma

Eläinlääkintähuollon suunnitelma Eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015 2019 Juankosken, Kaavin, Lapinlahden, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue ja Kuopio 1(18) 1 Johdanto... 4 1.1 Eläinlääkintähuoltojärjestelmän

Lisätiedot

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä

Lisätiedot

06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen

06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON SEUDULLISEN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA

ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON SEUDULLISEN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA 1 (10) LOPPURAPORTTI ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON SEUDULLISEN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA Työryhmä Kaupungineläinlääkäri Tuire Merivirta, Tampereen kaupunki (pj) Tilaajapäällikkö Erkki

Lisätiedot

PÄIVYSTYSSELVITYS KESKI-SUOMESSA

PÄIVYSTYSSELVITYS KESKI-SUOMESSA MAAKUNNALLINEN ELÄINLÄÄKÄRI- PÄIVYSTYSSELVITYS KESKI-SUOMESSA FM Leena Kiuru Keski-Suomen liitto Jyväskylä 11.12.2007 SELVITYKSEN TAUSTA Akuutit ongelmat päivystyksessä: työsidonnaisuus päivystyksissä

Lisätiedot

Lautakunnan tehtävät - Terveydensuojeluviranomainen

Lautakunnan tehtävät - Terveydensuojeluviranomainen Täällä on kaikki. Lautakunnan tehtävät - Terveydensuojeluviranomainen 5.9.2017 Johanna Mäkinen Terveydenhuoltolaki 21 Ympäristöterveydenhuollosta säädetään terveydensuojelulaissa (763/1994), elintarvikelaissa

Lisätiedot

Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö

Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Torstai klo , Ympäristötalo, Kaikutie 11, Pietarsaari

Torstai klo , Ympäristötalo, Kaikutie 11, Pietarsaari KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Torstai klo. 14.00, Ympäristötalo, Kaikutie 11, Pietarsaari Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Ulrika Rönnback, puheenjohtaja Carola Sundqvist Ulf Stenman,

Lisätiedot

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA Perusturvalautakunta Kunnanhallitus

RAUTAVAARAN KUNTA Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Perusturvalautakunta 16.10.2013 145 Kunnanhallitus 28.10.2013 616 LAUSUNTO YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN VUODEN 2014 TALOUSARVIO- JA VUOSIEN 2015-2016 TALOUSUUNNITELMAEHDOTUKSESTA Perusturvaltk 73 Siilinjärven

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Ympäristöterveysjaosto TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Ympäristöterveysjaosto TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Ympäristöterveysjaosto TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Ympäristöterveysjaosto 16.12.2014 1 1 YMPÄRISTÖTERVEYSJAOSTON SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 YMPÄRISTÖTERVEYSJAOSTON TULOSLASKELMA...

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Ympäristöterveyslautakunta. vs. ympäristöterveysjohtaja KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA. Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla

PÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Ympäristöterveyslautakunta. vs. ympäristöterveysjohtaja KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA. Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Ympäristöterveyslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Matti Tarvainen, pj. Erkki Pääkkönen Mikko Suihkonen, vpj Kirsi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 9 Pöytäkirjantarkastajat Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta Valitaan pöytäkirjantarkastajat. Vuorossa jäsenet Veikko Tiihonen ja Tiina Kaartinen.

Lisätiedot

ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONTA JA ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT 2015-2019

ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONTA JA ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT 2015-2019 Liite 2 Pirkkalan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön (Pirteva) ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2015-2019 (Hämeenkyrö, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi) ELÄINTEN TERVEYDEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Yj/10 24.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Yj/10 24.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (6) 10 Eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontasuunnitelman 2014 toteutumisen arviointi Helsingissä HEL 2015-003210 T 11 00 03 Päätösehdotus Tiivistelmä päättää

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen 08.03.2016 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen 08.03.2016 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

Elintarvikevalvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016

Elintarvikevalvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2016 Ympäristölautakunta hyväksyi Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman tarkistamisen vuodelle 2016 Mikkelin Seudun Ympäristöpalvelujen

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä ( vuonna 2013 FSTKY)/ Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Somero

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä ( vuonna 2013 FSTKY)/ Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Somero Eläinlääkäripalvelujen toimeenpanon arviointilomake 1 (1) LIITE 2 ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJEN TOIMEENPANON ARVIOINTILOMAKE Täyttöohje: Kunta täyttää kohdat "". Tarvittaessa vastausta voi tarkentaa tai täydentää

Lisätiedot

Eläinlääkintähuolto Etelä- Savossa nyt ja tulevassa maakunnallisessa yksikössä MUISTIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELÄINLÄÄKINTÄTYÖRYHMÄ

Eläinlääkintähuolto Etelä- Savossa nyt ja tulevassa maakunnallisessa yksikössä MUISTIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELÄINLÄÄKINTÄTYÖRYHMÄ 2017 Eläinlääkintähuolto Etelä- Savossa nyt ja tulevassa maakunnallisessa yksikössä MUISTIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELÄINLÄÄKINTÄTYÖRYHMÄ SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo s. 1 Tiivistelmä s. 2 Nykytilanne

Lisätiedot

SELVITYS MÄNTSÄLÄN ELÄINLÄÄKÄRIPALVE- LUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SELVITYS MÄNTSÄLÄN ELÄINLÄÄKÄRIPALVE- LUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ SELVITYS MÄNTSÄLÄN ELÄINLÄÄKÄRIPALVE- LUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Eläinlääkintähuollon yksikkö Sisältö Saate... 3 1. Eläinlääkäripalvelujen järjestäminen kunnissa... 4 2. Eläinlääkäripalveluiden

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat.

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat. SOPIMUS MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUISTA (LUONNOS 11.11.2016) Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien valtuustot ovat hyväksyneet sopimuksen eläinlääkintähuollon, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7490/11.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7490/11.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 16 Asianro 7490/11.02/2014 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Elintarvikelain, terveydensuojelulain, kuluttajaturvallisuuslain

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2014

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2014 KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2014 Perusturvalautakunta hyväksyi 4.12.2013 (139 ) ympäristöterveydenhuollon vuoden 2014 valvontasuunnitelman

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 62 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 32 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Vs. ympäristöjohtaja Erkki Pärjälä Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TP 2016 TA 2017 TA 2018 muutostp2016-ta2018 TOIMINTATUOTOT/TULOT Myyntituotot/tulot

Lisätiedot

Turun kaupungin suunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä eläinlääkäripalveluista 2012-2014

Turun kaupungin suunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä eläinlääkäripalveluista 2012-2014 Turun kaupungin suunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä eläinlääkäripalveluista 2012-2014 päivitys 2014 1 Sisällysluettelo: 1. Johdanto... 4 2. Toimintaympäristö... 4 3. Kunnan

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/11.00/2013 4 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Terveystarkastaja Kirsi Puola 4.2.2013: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueen yhteistyö Kuopion kaupungin valvontayksikön kanssa 22.5.2009. Arja Saarelainen, Hanna Rintala ja Virpi Seppänen

Yhteistoiminta-alueen yhteistyö Kuopion kaupungin valvontayksikön kanssa 22.5.2009. Arja Saarelainen, Hanna Rintala ja Virpi Seppänen JUANKOSKEN JA NILSIÄN KAUPUNKIEN SEKÄ KAAVIN, LAPINLAHDEN, MAANINGAN, RAUTAVAARAN, SIILINJÄRVEN, TUUSNIEMEN JA VARPAISJÄRVEN KUNTIEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMINEN Yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Eläinsuojelutarkastukset käynnistyneet 250 tilaa tarkastetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella

Eläinsuojelutarkastukset käynnistyneet 250 tilaa tarkastetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella 4.5.2011 Julkaistavissa Eläinsuojelutarkastukset käynnistyneet 250 tilaa tarkastetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella Noin 700 otannalla valitulle tuotantoeläintilalle Suomessa tehdään

Lisätiedot

Valvontasuunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä eläinlääkäripalvelujen järjestämisestä 2015 2019. Liite V

Valvontasuunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä eläinlääkäripalvelujen järjestämisestä 2015 2019. Liite V Valvontasuunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä eläinlääkäripalvelujen järjestämisestä 2015 2019 Liite V Sisällysluettelo 2 (16) 1 Johdanto... 4 2 Toimintaympäristö... 4 3 Suunnitelman

Lisätiedot

ID KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA

ID KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA ID 1715490 KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA 1.1. - 31.8.2017 Pirkkalan kunta Kumulatiivinen raporttti kuntakohtaisista 1 / 13 KUNNAN TEHTÄVÄT YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLOSSA Ympäristöterveydenhuollon avulla

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2009. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 19.3.2009 klo 17.30 20.48. khall:n edustaja Yli-Salomäki Markku

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2009. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 19.3.2009 klo 17.30 20.48. khall:n edustaja Yli-Salomäki Markku KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 19.3.2009 klo 17.30 20.48 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 26 Asianro 4436/00.02.03/2013 Minna Reijosen kirje 10.4.2013 Nilsiä-neuvottelukunnalle Minna Reijonen on toimittanut 10.4.2013 sähköpostitse kirjeen Nilsiäneuvottelukunnalle.

Lisätiedot

Perehdytystilaisuus Eila Kainulainen

Perehdytystilaisuus Eila Kainulainen Perehdytystilaisuus 14.3.2017 Eila Kainulainen 14.3.2017 Keski-Savon ympäristötoimi Keski-Savon ympäristötoimi aloitti toimintansa 1.1.2009 ja yksikkö toimii Keski-Savon ympäristölautakunnan alaisuudessa.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELUN OHJELMA ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONNASTA SEKÄ ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUISTA 2015 2019 Toimialue: Askola, Lapinjärvi,

TERVEYDENSUOJELUN OHJELMA ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONNASTA SEKÄ ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUISTA 2015 2019 Toimialue: Askola, Lapinjärvi, TERVEYDENSUOJELUN OHJELMA ELÄINTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN VALVONNASTA SEKÄ ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUISTA 2015 2019 Toimialue: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Pornainen, Porvoo ja Sipoo Sisältö innehåll 1 Johdanto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3644/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3644/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) 40 Asianro 3644/11.03.00/2016 Kuopion ja Suonenjoen kasvihuonekaasupäästöt: Vuoden 2014 vahvistetut päästöt ja ennakkotieto vuodelta 2015 Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen

Lisätiedot

ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON KUNNALLINEN SUUNNITELMA MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUT

ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON KUNNALLINEN SUUNNITELMA MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUT ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON KUNNALLINEN SUUNNITELMA MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUT Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola ja Tornio 2014 SISÄLLYS JOHDANTO 1. Toimintaympäristö 2. Eläinlääkintähuollon yleiskuvaus ja toiminta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 46 22.04.2015 ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN JÄRJESTELYJEN MUUTTAMINEN ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTOLAIN VAATIMUSTEN MUKAISEKSI

Sosiaali- ja terveysltk. 46 22.04.2015 ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN JÄRJESTELYJEN MUUTTAMINEN ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTOLAIN VAATIMUSTEN MUKAISEKSI Sosiaali- ja terveysltk. 46 22.04.2015 ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN JÄRJESTELYJEN MUUTTAMINEN ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTOLAIN VAATIMUSTEN MUKAISEKSI SOTEL 22.04.2015 46 Valmistelu: I kaupungineläinlääkäri-hygieenikko

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Ympäristöterveydenhuollon jaosto Aika 16.12.2015 klo 16:30-18:35 Paikka Jokikatu 8, 80220 Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt ja toimintaohjeet

1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt ja toimintaohjeet Ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 (5) Siilinjärven ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt

Lisätiedot

Helsingin kaupungin suunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä kunnan järjestämistä eläinlääkäripalveluista 2015 2019

Helsingin kaupungin suunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä kunnan järjestämistä eläinlääkäripalveluista 2015 2019 1 (20) Helsingin kaupungin suunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä kunnan järjestämistä eläinlääkäripalveluista 2015 2019 2 (20) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 1.1. Valtakunnalliset

Lisätiedot

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 IMATRAN KAUPUNKI Kaupunginvaltuusto 30.5.2017 YMPÄRISTÖVALVONTA Vastuuhenkilö: Ympäristöjohtaja Sirpa Suur-Hamari 1. Tehtäväalueen kuvaus Ympäristövalvonnan

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104 Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 4 104 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Salon kaupungin eläinlääkintähuollon. valvontasuunnitelma 2015-2019

Salon kaupungin eläinlääkintähuollon. valvontasuunnitelma 2015-2019 Salon kaupungin eläinlääkintähuollon valvontasuunnitelma 2015-2019 Päivitys vuodelle 2016 Sisällysluettelo 1 Johdanto 1 2 Toimintaympäristö 1 2.1 Toimintaympäristö ja sen muutokset 1 2.2 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI 2014

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI 2014 1 1 (13) PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI 2014 Hyväksytty yhtymähallituksessa 1 2 (13) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 3 2. Peruspalvelukuntayhtymä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto 1 Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2011 1. Johdanto Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat laatimaan koko ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Raision kaupungin valvontayksikön

Raision kaupungin valvontayksikön Raision kaupungin valvontayksikön eläinlääkintähuollon valvontasuunnitelma vuosille 2012-2014, päivitys vuodelle 2013 1 2 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 3 VOIMAVARAT... 4 3.1 Henkilöresurssit,

Lisätiedot