Maastoraportti taimenen esiintymisestä Emäjoen alajuoksun pienissä joissa ja puroissa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maastoraportti taimenen esiintymisestä Emäjoen alajuoksun pienissä joissa ja puroissa"

Transkriptio

1 Maastoraportti taimenen esiintymisestä Emäjoen alajuoksun pienissä joissa ja puroissa Tmi Olli van der Meer

2 1. Johdanto Sähkökoekalastuksella haluttiin selvittää taimenen esiintyminen Emä- ja Kiehimänjokeen laskevissa pienissä joissa ja puroissa. Koealueet sijaitsivat pääasiassa Ristijärven kunnan alueella, osa alueista oli Paltamon ja Puolangan kuntien alueella sekä yksi koeala Hyrynsalmen kunnan alueella (kuva 1). Ennakkotietona oli, että alueella esiintyy paikallista taimenta (tammukkaa eli tonkoa). Neljä koealuetta sijaitsi paikoissa, joihin oli tehty taimenistutuksia (Torvenkoski, Tolosenjoki, Putkosjoki ja Hiisijoki). 2. Menetelmät Koealueet, yhteensä 41 kpl, sähkökalastettiin ja Sähkökoekalastus oli luonteeltaan kvalitatiivista eli pyrittiin selvittämään taimenen esiintyminen, ei sen tiheyksiä. Koealueiden koko vaihteli sen mukaan, kuinka pian taimenia saatiin. Alueet kalastettiin vain yhden kerran, joten saalis- ja tiheysarviot ovat minimiarvioita. Mikäli alueelta ei saatu yhtään taimenta saaliiksi, otettiin samasta joesta vielä toinen koealue. Sähkökalastuslaitteena oli ensimmäisenä päivänä norjalainen FA-4 akkukäyttöinen laite, mutta siinä ilmenneiden toimintahäiriöiden takia muina päivinä käytettiin Hans Grassl IG200/2-C akkukäyttöistä laitetta. Jännitteenä käytettiin 800 voltin pulssitettua tasavirtaa (50 Hz).

3 Sähkökalastuksen lisäksi koealueet kartoitettiin visuaalisesti kaloille tärkeiden ympäristötekijöiden osalta: virrannopeus, syvyys, pohjanlaatu, kasvillisuus. Virrannopeus ja syvyys arvioitiin silmämääräisesti. Pohjanlaadusta annettiin yleensä kolme yleisintä kivikokoluokkaa (ks. liite 1.). Kasvillisuudessa arvioitiin sen peittävyys ilman lajimäärityksiä. Lisäksi koealueet valokuvattiin ja alueiden ylä- ja alaosasta otettiin koordinaatit GPS-laitteella (Garmin 60Cx). 3. Tulokset Tutkituista 27 joesta taimenia saatiin saaliiksi 20 joesta (kuva 1.). Taimentiheydet vaihtelivat kovasti: joissain kohteissa jouduttiin kalastamaan suuri alue, ennen kuin saatiin ensimmäinen taimen saaliiksi (taulukko 1.) Koealueiden kuvaukset ja tarkemmat tiedot valokuvineen esitetään koealue kerrallaan. Taulukko 1. Koealue Taime Taim Simp Pikku Taimen tiheys en pintaala n >0+ en 0+ pu Mutu Seipi Särki Made Ahven Hauki nahki (kpl/aar Joki (m2) (kpl) (kpl) (kpl) (kpl) (kpl) (kpl) (kpl) (kpl) (kpl) ainen i) Hiisijoki_ ,27 Hiisijoki_ ,11 Hoikanjoki_ ,00 Hoikanjoki_ ,00 Housupuro ,46 Hukkalanjoki 36 0,00 Kotijoki ,79 Latvajoki ,75 Lehtojoki ,83 Louhenjoki ,47 Loukonjoki ,00 Löytöjoki ,00 Matarapuro ,67 Matarap. latva ,33 Mutajoki_ ,83 Mutajoki_ ,07 Möykkysenjoki ,61 Nuottijoki ,66 Pajupuro_1 48 0,00 Pajupuro_ ,00 Poikkijoki ,50 Putkosenpuro ,70 Putkosjoki ,52 Roukajoki_ ,00 Roukajoki_ ,00 Rötypuro 24 0,00 Siltapuro ,44 Talviaispuro ,00 Tervajoki, Louh ,38 Tervajoki, Pitk._ ,00 Tervajoki, Pitk._ ,00 Tolosenjoki_ ,00 Tolosenjoki_ ,00 Tolosenjoki_ ,00 Torvenkoski_ ,83 Torvenkoski_ ,00 Torvenkoski_ ,00 Torvenkoski_ ,00 Torvenkoski_ ,00 Välijoki ,00 Väljänjoki ,24

4 3.1 Hiisijoki_1 Koealueen sijainti (YKJ): ; ; Koealueen kuvaus: Vähävetinen sivu-uoma, joka vaikuttaa kohtalaiselta pienpoikasalueelta. Virrannopeusluokka cm/s, osin yli 80 cm/s. Syvyysluokka cm. Kivikokoluokat 6, 7 ja 8. Pohja on lähes paljas.

5 3.2 Hiisijoki_2 Koealueen sijainti (YKJ): ; ; Koealueen kuvaus: Koskialue, jossa voimakas virta keskellä (rännimäinen). Laidoilla (josta pääasiassa kalastettiin) selvästi hitaampi virtaus. Virrannopeusluokka laidalla cm/s, keskellä yli 100 cm/s. Syvyys cm, paikoin yli. Pohjassa runsaasti vesisammalta ja kivikoko 9 ja siitä alaspäin.

6 3.3 Hoikanjoki_1 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Tumma vesi. Mutapohja, jossa myös hiekkaa. Suojaton pohja, mutta kaatuneet puut antavat jonkin verran suojaa. Ei tyypillistä taimenhabitaattia. Virrannopeus cm/s, syvyys cm ja kivet 0 ja 1 (muutama iso kivi).

7 3.4 Hoikanjoki_2 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Kuten Hoikanjoki_1. Tällä kohtaa joki oli syvempi ja siinä oli pehmeämpi mutapohja.

8 3.5 Housupuro Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Suhteellisen kirkas vesi, mutta jonkin verran kiintoaineen samentama. Suhteellisen rauhallisesti virtaava hiekkapohjainen puro. Osin liejupohja. Virrannopeus cm/s, syvyys cm ja kivet hiekkaa, jossa 7 ja 8-lk kiveä. Vesisammalta kivissä.

9 3.6 Hukkalanjoki Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Pikkuinen puro, jossa tumma vesi. Virrannopeus cm/s, syvyys cm ja kivet 8- ja 7-lk. Vesisammalta.

10 3.7 Kotijoki Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Kuohuva koski, erittäin hyvin suojapaikkoja. Erittäin hyvää habitaattia. Virrannopeus yli 80 cm/s, syvyys cm (paikoin n. 20 cm). Kivet pääosin 9-lk, mutta myös pienempää kiveä. Myös hiekkaa. Vesisammalta runsaasti.

11 3.8 Latvajoki Sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Jyrkkä koski, josta koealue valittiin hieman rauhallisemmalta osuudelta. Monipuolinen kivikkopohja, ei kuitenkaan soraa. Hyvin suojakiviä ja syviä monttuja. Runsaasti vesisammalta. Erinomaista taimenhabitaattia. Virrannopeusluokka yli 80 cm/s, syvyys noin 40 cm.

12 3.9 Lehtojoki, Myllykoski Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Lyhyt virtapaikka, jonka oikealla puolella lähes koko koealueen mittainen pooli. Suhteellisen syvä ja louhikkoinen paikka. Vesi ruskeaa. Virrannopeusluokka cm/s (pooli alle 20 cm/s) ja syvyysluokka cm.

13 3.10 Louhenjoki Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Suhteellisen tasainen kivikkokoski, joka laskee suvantoon. Muutama isompi suojakivi, muutoin kivet 8- ja 7-lk. Runsaasti vesisammalta. Suhteellisen hyvin suojapaikkoja. Virrannopeusluokka cm/s ja syvyysluokka cm. Hyvää taimenhabitaattia.

14 3.11 Loukonjoki (Myllypuro) Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Yläosa näyttää tyypilliseltä taimenhabitaatilta, mutta ei kuitenkaan saalista. Koealueesta puolet rauhallista hiekkapohjaista virtaa. Yläosa on koskea, jossa on monipuolinen kivikkopohja ja runsaasti vesisammalta. Virrannopeusluokka: alaosassa cm/s ja yläosassa yli 80 cm/s. Syvyys alaosassa noin 40 cm ja yläosassa noin 40 cm. Alaosassa ei pohjakasvillisuutta. Alaosa Yläosa

15 3.12 Löytöjoki Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Kirkasvetinen puro, josta kalastettiin koskipätkä. Monipuolinen kivikkopohja, jossa myös hiekkaa. Hyvin vesisammalta. Hyvää taimenhabitaattia. Virrannopeusluokka yli 80 cm/s ja syvyysluokka cm.

16 3.13 Matarapuro Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Melko jyrkkä kynnyksellinen koski, joka näyttää hyvältä habitaatilta. Virrannopeusluokka yli 80 cm/s. Syvyysluokka cm. Kivet pääosin 8-lk, myös 9 ja 7. Suhteellisen runsaasti vesisammalta.

17 3.14 Matarapuron latvahaara Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Kirkasvetinen puro, jossa sorapohja. Myös hiekkaa. Lähes paljas pohja. Virrannopeusluokka cm/s, paikoin noin 80 cm/s. Syvyys noin 10 cm, pooleissa noin 25 cm.

18 3.15 Mutajoki_1 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Tasainen virta ja kirkas vesi. Pohjasta 70% soraa ja 30% hiekkaa. Virrannopeus noin 50 cm/s ja syvyys noin 20 cm. Vesisammalpeittävyys noin 30%. Taimenelle sopivaa kutualuetta.

19 3.16 Mutajoki_2 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Kirkasvetinen matala hiekkapohjainen puro, jossa soraa (6 lk ja sitä pienempää). Hyviä suojapaikkoja penkan reunoilla (vesi kovertanut onkaloita). Virrannopeusluokka: cm/s. Syvyys: cm. Pohjakasvillisuuden peittävyys noin 20%.

20 3.17 Möykkysenjoki Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Virrannopeusluokka cm/s. Syvyysluokka cm. Pohja: 8-, 7- ja 6-lk kiveä ja runsaasti vesisammalta. Hyvää taimenhabitaattia.

21 3.18 Nuottijoki Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Tasainen virta. Virrannopeus noin 40 cm/s. Syvyysluokka: cm. Pohjanlaatu: 8- ja 7-lk kiveä, erittäin runsaasti vesisammalta.

22 3.19 Pajupuro_1 Koealueen sijainti: ; Koealueen kuvaus: Tosi ruskea vesi. Majavan pato alueen yläpuolella, joka todennäköisesti vaikuttaa vedenlaatuun. Patoa on aukaistu ja vesi on laskenut ympäröiviltä alueilta. Syvyys alle 20 cm. Virrannopeusluokka: cm/s. Kivikoko: 8 ja 9. Runsaasti vesisammalta ja levää. Huom. kalastettiin toinen samanlainen alue alempaa, mutta ei saalista sielläkään Pajupuro_2 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Melko ruskea vesi (haisee pahalle). Virrannopeusluokka cm/s. Syvyysluokka cm. Kivet pääosin 8-lk, myös hiekkaa. Ihan ok näköinen paikka, mutta vedenlaatu arveluttaa. Huom. Ei valokuvaa.

23 3.21 Poikkijoki Koealueen sijainti: ; ; ; Koealueen kuvaus: Tasainen, noin 20 cm syvä virta. Virrannopeusluokka cm/s. Kivikoko pääasiassa 7-lk:n kiveä, myös pienempää. Runsaasti vesisammalta.

24 3.22 Putkosenpuro Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Noin 2 metriä leveä kirkasvetinen puro, josta kalastettiin lyhyt koskipätkä. Virrannopeusluokka cm/s. Syvyys alle 20 cm. Kivikoko pääosin 7-lk, runsaasti vesisammalta.

25 3.23 Putkosjoki Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Rauhallinen koski. Virrannopeusluokka cm/s (poolissa alempi). Syvyys pääosin noin 20 cm, mutta alueen yläosan poolissa noin 50 cm. Kivet 7, 6 ja 8-luokkaa sekä joitain isompia. Kohtalaisesti vesisammalta.

26 3.24 Roukajoki_1 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Koskipaikka, joka on Emäjoen säännöstelyn piirissä. Kalastusaikana Emäjoen vesi oli matalalla ja sen takia alue oli koskimainen. Korkeanveden aikaan alue muuttuu todennäköisesti hitaasti virtaavaksi suvannoksi. Virrannopeusluokka nyt: cm/s. Syvyys noin 40 cm. Pohjanlaatu: isoja kiviä ja hiekkaa. Vesisammalpeittävyys noin 50%.

27 3.25 Roukajoki_2 Koealueen sijainti: ; Koealueen kuvaus: Hyvännäköinen koskialue. Virrannopeusluokka cm/s. Syvyysluokka cm. Monipuolinen kivikkopohja, jossa runsaasti vesisammalta. Erinomaista taimenhabitaattia.

28 3.26 Rötypuro (Möykkysenjoen latvahaara) Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Noin 0,5 m leveä ojamainen puro, joka osin maan alla. Hiekkapohja, jossa pientä kiveä. Kirkas vesi. Virrannopeusluokka: cm/s. Syvyys noin 10 cm. HUOM. Tätä puroa ei ollut jokilistassa, vaan kalastettiin tämä Möykkysenjoen latvahaara luullen sitä Putkosenpuroksi. Oikea Putkosenpuro löytyi myöhemmin.

29 3.27 Siltapuro Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Kunnostettu koski, tyyliin kynnys pooli kynnys jne. Kaksi kivikynnystä ja keskimmäinen kynnys on tukki. Virrannopeus kynnyksissä yli 80 cm/s, pooleissa alle 40 cm/s. Syvyys noin 20 cm. Kivet pääosin 7-luokkaa ja pienempää, kynnyksissä 8-lk. Vesisammalta vain vähän.

30 3.28 Talviaispuro Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Alueen yläosassa siltarumpu, joka tällä vedellä on kalojen vaelluseste. Alueen yläosassa jyrkkä puro-osuus, jossa vesi tippuu porrasmaisesti. Muualla pikkukynnyksiä ja syvempiä kohtia. Virrannopeusluokka: cm/s. Syvyys cm. Kivet: 8- ja 7-luokkaa, paikoin hiekkaa.

31 3.29 Tervajoki, Louhenkoski Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Alaosa (puolet alueesta): syvä pooli. Yläosa: Runsaasti isoja kiviä (suojapaikkoja). Virrannopeusluokka: alaosa cm/s, yläosalla yli 80 cm/s. Syvyys: alaosa cm, paikoin yli 100 cm. Yläosa cm (paikoin alle 40 cm). Kivet: yläosa 9, 8 ja 7. Alaosa 8, 7 ja 9. Suhteellisen runsaasti pohjakasvillisuutta.

32 3.30 Tervajoki, Pitkäkoski_1 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Taimenelle sopivanoloista habitaattia: suojakiviä ja monttuja. Syvyys: cm, paikoin yli 100 cm. Syvyys: cm. Pohjanlaatu: 8-, 9- ja 7-lk kiveä, runsaasti vesisammalta.

33 3.31 Tervajoki; Pitkäkoski_2 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Alueen alaosassa pooli (puolet alueesta), muutoin suojakivien välistä virtaavaa kevyttä koskea. Virrannopeus: cm/s, paikoin alle. Syvyys: cm. Kivet: 8, 9 ja 7, paikoin hiekkaa. Kohtalaisen paljon vesisammalta.

34 3.32 Tolosenjoki_1 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Melko voimakas koski, jossa monipuolinen kivikkopohja. Virrannopeus yli 80 cm/s. Syvyys cm, rannoilla noin 20 cm. Runsaasti vesisammalta.

35 3.33 Tolosenjoki_2 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Ykkösaluetta hitaampi virta. Melko tasainen pohja. Virrannopeus cm/s. Syvyys cm. Kivet: 8, 7 ja 9. Vesisammalta on puolet alueesta, puolet alueesta on paljasta. Ei kovin paljoa suojapaikkoja.

36 3.34 Tolosenjoki_3 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Suhteellisen reipas koski, josta otettiin vasen laita (siinä rauhallisempi virtaus). Lohkareinen pohja, jossa syviä monttuja. Virrannopeus cm/s, paikoin enemmän. Syvyys cm. Pohjalla paljon vesisammalta.

37 3.35 Torvenkoski_1 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Juuri kunnostettu koski. Keskellä noin 2 m:n väylä, jossa kova virrannopeus (ei kuulunut koealueeseen). Virrannopeus cm/s. Syvyys cm. Hyvin vesisammalta ja suojakiviä. Hyvää poikasaluetta. Huom. sähkökalastuslaitteiden huono toiminta vähensi saalista.

38 3.36 Torvenkoski_2 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Monipuolinen juuri kivetty koski. Virrannopeus cm/s, paikoin yli 100 cm/s. Syvyys cm, monttuja. Huom. sähkökalastuslaitteiden huono toiminta vähensi saalista.

39 3.37 Torvenkoski_3 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Juuri tehty poikasalue. Syvyys noin 20 cm. Virrannopeus cm/s, paikoin enemmän. Paljas pohja. Kivikoko pääosin 7 ja 8, myös hienompaa. Huom. sähkökalastuslaitteiden huono toiminta vähensi saalista.

40 3.38 Torvenkoski_4 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Noin 5 m leveä sivu-uoma, jossa ei juuri suojakiviä. Suojaa tarjoaa kuitenkin 8- lk kivet yhdessä vesisammaleen kanssa. Alueen alaosassa aaltokoski. Virrannopeus yli 100 cm/s alaosassa, yläosassa yli 80 cm/s. Syvyys cm. Pohja: 8- ja 7-lk kiveä + vesisammalta runsaasti.

41 3.39 Torvenkoski_5 Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Juuri kunnostettu koski, jossa kivet pääasiassa paljaita. Koealalla kaksi kivikynnystä ja noin 1 metrin syvyinen pooli. Virrannopeus: yli 80 cm/s. Syvyys: cm. Kivet: 9,8,7,10.

42 3.40 Välijoki Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Noin 50 metriä pitkä matala koskipätkä, jossa sorapohja ilman suojakiviä. Suojaton alue. Todennäköisesti aikoinaan perattu (kiviä penkalla). Virrannopeus: cm/s. Syvyys alle 20 cm. Vähän vesisammalta.

43 3.41 Väljänjoki Koealueen sijainti: ; ; Koealueen kuvaus: Ruskeavetinen, muuten hyvännäköinen paikka. Alueella koskimaista kynnystä ja syvempää rauhallisempaa virtaa. Virrannopeus kynnyksissä yli 80 cm/s, muualla cm/s. Syvyys cm, kynnyksissä noin 20 cm. Pohjanlaatu: 8- ja 7-lk, runsaasti vesisammalta.

44 Liite 1. Kivikokoluokat 10 yli 1 metrin kivet cm cm cm cm cm 4 1,5-3 cm 3 0,8-1,5 cm 2 0,4-0,8 cm 1 hiekka 0 hiekkaa hienompi aines

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Raportti Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 3 3 Tulokset

Lisätiedot

Lietejoen vesistöalueen purojen sähkökoekalastukset v. 2011 16WWE1356 1.9.2011

Lietejoen vesistöalueen purojen sähkökoekalastukset v. 2011 16WWE1356 1.9.2011 Lietejoen vesistöalueen purojen sähkökoekalastukset v. 2011 16WWE1356 1.9.2011 Lietejoen vesistöalueen purojen sähkökoekalastukset v. 2011 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SÄHKÖKOEKALASTUKSET... 1 2.1 Aineisto

Lisätiedot

16WWE0618 11.10.2010. Kainuun Etu Oy. Lohen mäti-istutuskokeiden sähkökoekalastukset v. 2010

16WWE0618 11.10.2010. Kainuun Etu Oy. Lohen mäti-istutuskokeiden sähkökoekalastukset v. 2010 16WWE0618 11.10.2010 Kainuun Etu Oy Lohen mäti-istutuskokeiden sähkökoekalastukset v. 2010 16WWE0598 Lohen mäti-istutuskokeiden sähkökoekalastukset v. 2010 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SÄHKÖKOEKALASTUKSET...

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Raportti Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset 3 3.1 Koskin koulu 3 3.1.1

Lisätiedot

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2014 Sisältö 1. JOHDANTO... 1 2. YLEISTÄ... 1 2. MENETELMÄT... 2 3. KOEKALASTUKSET...

Lisätiedot

9M Vapo Oy. Viitajoen ja Vepsänjoen sähkökoekalastukset v. 2009

9M Vapo Oy. Viitajoen ja Vepsänjoen sähkökoekalastukset v. 2009 9M609214 7.10.2009 Vapo Oy Viitajoen ja Vepsänjoen sähkökoekalastukset v. 2009 9M609214 Viitajoen ja Vepsänjoen sähkökoekalastukset v. 2009 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SÄHKÖKOEKALASTUKSET... 1 2.1 Aineisto

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS Vastaanottaja Hannukainen Mining Oy Asiakirjatyyppi Muistio Päivämäärä 30.9.2016 HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS Päivämäärä 30.9.2016 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 227/2014 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee

Lisätiedot

Pappilanmäen kaava-alueen kalakantaselvitys. Kala- ja vesitutkimus Oy Ari Haikonen

Pappilanmäen kaava-alueen kalakantaselvitys. Kala- ja vesitutkimus Oy Ari Haikonen Pappilanmäen kaava-alueen kalakantaselvitys Kala- ja vesitutkimus Oy Ari Haikonen Helsinki 2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2 2. Aineistot ja menetelmät 2 3. Muuralanpuro 4 4. Tulokset 10 5. Tulosten

Lisätiedot

KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012

KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012 KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012 Heikki Holsti 2012 Kirjenumero 1079/12 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE... 1 3.

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen

Lisätiedot

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä.

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. Kartta 5. Alakoski nykytilassa karttahahmotelmana. Kartta 6.Ilmakuva

Lisätiedot

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Saarijärven reitin sähkökoekalastukset 2012 Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Konneveden kalatutkimus ry 2012 Tutkimusalue ja menetelmät Sähkökoekalastukset tehtiin Saarijärven kalastusalueen

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta:

Lisätiedot

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset 8.4.2014 Hotelli Ellivuori, Sastamala Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmän kokous Heikki Holsti Taustatietoja Hanhijoesta - Haaroistensuon

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tiia Grönholm (email) Linnunmaa Oy 24.8.2012 Lähetämme ohessa yhteenvedon Endomines Oy:n Karjalan Kultalinjan YVAan liittyvistä vuoden 2012

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2012

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2012 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2012 Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset

Lisätiedot

LIITE 5. Äkäsjoki, Pulkkasaarten alapuoli koordinaatit

LIITE 5. Äkäsjoki, Pulkkasaarten alapuoli koordinaatit LIITE 5 Äkäsjoki, Pulkkasaarten alapuoli koordinaatit 7498940 3371980 Sanallinen kuvaus (23.8.2007) Pinta-ala 308 m 2 Vesisyvyys 40 cm Pintavirrannopeus 100 cm/s Veden lämpötila 12,6 C Ilman lämpötila

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä 2 SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2012

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2012 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2012 Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Ulla Kuusinen Yhteistyössä Lahden seudun ympäristöpalvelut Johdanto Haritunjoella on potentiaalia kehittyä hyväksi kalavesistöksi. Kalataloudellisen

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS

SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Matti Vaittinen 2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 3 2 TUTKIMUSALUE 3 3 AINEISTO

Lisätiedot

Heikki Holsti 2014. Kirjenumero 907/14

Heikki Holsti 2014. Kirjenumero 907/14 MYLLYPURON (YLÖJÄRVI) KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSIEN SELVITYS VIRTAVESI- INVENNOINNILLA JA TAIMENEN ESIINTYMINEN SELVITTÄMINEN SÄHKÖKOEKALASTUKSILLA VUONNA 2014 Heikki Holsti 2014 Kirjenumero 907/14 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016

Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016 KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS RY T U T K I M U K S I A / t i e d o n a n t o j a 2 0 1 6 Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2016 Sisältö

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA. Viitapohjan virtavesien sähkökalastukset vuonna 2008. Markku Nieminen

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA. Viitapohjan virtavesien sähkökalastukset vuonna 2008. Markku Nieminen NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA Viitapohjan virtavesien sähkökalastukset vuonna 2008 Markku Nieminen Sähkökalastuksen saalista, vajaa kymmensenttinen kivisimppu, purovesien yleinen asukas. Kansikuva:

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

MYLLYPURON JA HAAPAJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA ÄHTÄRI 2014

MYLLYPURON JA HAAPAJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA ÄHTÄRI 2014 MYLLYPURON JA HAAPAJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA ÄHTÄRI 2014 Marko Paloniemi 10/2014 1 Sisällys Johdanto... 2 Vesistö... 2 Yleistä... 2 Myllypuro... 3 Haapajoki... 4 Vähä Haapajärven ja Vähä-Peränteen välinen

Lisätiedot

VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012

VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012 VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012 Heikki Holsti 2012 Kirjenumero 906/12 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE...

Lisätiedot

Mätäjoen sähkökoekalastus toukokuussa 2013

Mätäjoen sähkökoekalastus toukokuussa 2013 RKTL:n työraportteja 15/2014 Mätäjoen sähkökoekalastus toukokuussa 2013 Ari Saura Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2014 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Helsinki 2014

Lisätiedot

Kymijoen Anjalankoski Pyhäjärvi välisen osuuden koski- ja virtapaikat, niiden pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet, 2009

Kymijoen Anjalankoski Pyhäjärvi välisen osuuden koski- ja virtapaikat, niiden pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet, 2009 Kymijoen Anjalankoski Pyhäjärvi välisen osuuden koski- ja virtapaikat, niiden pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet, 2009 Jukka Rinne, Markus Tapaninen 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Tutkimusalue Kokemäenjoessa TEHDYT TUTKIMUKSET Nykytilan selvittäminen: - kalastustiedustelu - perhokalastajien haastattelu

Lisätiedot

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 30.11.2010 Sisällysluettelo Johdanto... 1 Joutjoen kokonaisuus... 2 Kartta A, joen laskukohta Kiviharjun alue...

Lisätiedot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli

Lisätiedot

PISPALAN KEVÄTLÄHTEET

PISPALAN KEVÄTLÄHTEET FCG Finnish Consulting Group Oy Tampereen kaupunki 1 (1) PISPALAN KEVÄTLÄHTEET MAASTOTYÖ Kuva 1 Lähteiden sijainti kartalla Pispalan kevätlähteiden kartoitus suoritettiin 20.4.2011, 3.5.2011 ja 27.5.2011.

Lisätiedot

Paimionjoen alaosan sähkökoekalastukset ja nousukalat 2016

Paimionjoen alaosan sähkökoekalastukset ja nousukalat 2016 Olli Ylönen Lounais-Suomen kalastusalue/v-s Kalavesien hoito ry Paimionjoen alaosan sähkökoekalastukset ja nousukalat 2016 V-S Kalavesien hoito ry toteutti Paimionjoki-yhdistyksen tilauksesta koekalastukset

Lisätiedot

Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1).

Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1). LIITE 3 Liite 3. Valokuvat, Lumijoki Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1). Kuva 2. Lumijoen ensimmäiset kalkkihavainnot ovat näytepisteen

Lisätiedot

Eurajoen alimpien koskien sähkökalastus syksyllä 2007

Eurajoen alimpien koskien sähkökalastus syksyllä 2007 Eurajoen alimpien koskien sähkökalastus syksyllä 2007 Kala- ja vesitutkimus Oy Ari Haikonen Helsinki 2007 Johdanto Varsinais-Suomen Työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikkö tilasi Kala- ja vesitutkimus

Lisätiedot

Simojoen jokihelmisimpukkakartoitus 2013

Simojoen jokihelmisimpukkakartoitus 2013 ALLECO RAPORTTI N:O 6/2013 Simojoen jokihelmisimpukkakartoitus 2013 Panu Oulasvirta MARINE BIOLOGICAL AND LIMNOLOGICAL CONSULTANTS Veneentekijäntie 4 FI-00210 Helsinki, Finland Tel. +358 (0)45 679 0300

Lisätiedot

Kokemäenjoen nahkiaisselvitys. -toukkien määrä ja elinympäristö -ylisiirtojen tuloksellisuus

Kokemäenjoen nahkiaisselvitys. -toukkien määrä ja elinympäristö -ylisiirtojen tuloksellisuus Kokemäenjoen nahkiaisselvitys -toukkien määrä ja elinympäristö -ylisiirtojen tuloksellisuus Lähtötilanne suunnittelulle Voimalaitosten kalatalousmaksut Hoitosuunnitelma: tarpeellista selvittää nahkiaisen

Lisätiedot

Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013

Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013 Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013 Harjunpäänjoen koealat Koekalastukset tehtiin elokuun 2013 aikana Sähkökoekalastettujen alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 2431 m 2. Koealojen

Lisätiedot

HERAJOEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

HERAJOEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS HERAJOEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 VALUMA-ALUE 5 3 HYDROLOGIA JA VEDEN LAATU 7 3.1 Hydrologia 7 3.2

Lisätiedot

KÄRSÄMÄJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUS VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma

KÄRSÄMÄJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUS VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma 1 KÄRSÄMÄJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUS VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 VESISTÖALUEEN KUVAUS... 2 2.1 Maantieteellinen yleiskuvaus... 2.2 Alueen asutus ja omistussuhteet...

Lisätiedot

TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS

TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS VUONNA 2006 Markku Nieminen NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS VUONNA 2006 1. JOHDANTO Näsijärven

Lisätiedot

Mätäjoen sähkökoekalastus syyskuussa 2013

Mätäjoen sähkökoekalastus syyskuussa 2013 Mätäjoen sähkökoekalastus syyskuussa 2013 Ari Saura Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2014 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Helsinki 2014 ISBN 978-952-303-127-2 (Verkkojulkaisu)

Lisätiedot

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA Mikko Känkänen 2011 1 JOHDANTO... 3 2 VESISTÖN KUVAUS... 3 3 KALASTO JA VIRKISTYSKÄYTTÖ... 3 4 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 5 TULOKSET...

Lisätiedot

Teemu Koski 19.4.2012. Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve

Teemu Koski 19.4.2012. Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve Teemu Koski 19.4.2012 Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve www.tuas.fi Esityksen sisältö Hanketausta Hirvijoen kalataloudellinen merkitys Hirvijoen kalasto Hirvijoesta taimenjoki? Hirvijoen kosket

Lisätiedot

Paimionjoki-Hankkeen sähkökoekalastukset v Tomi Ranta, Petri Mäkinen ja Marko Puranen

Paimionjoki-Hankkeen sähkökoekalastukset v Tomi Ranta, Petri Mäkinen ja Marko Puranen Paimionjoki-Hankkeen sähkökoekalastukset v. 2016 Tomi Ranta, Petri Mäkinen ja Marko Puranen Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 12/2016 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 1. JOHDANTO... 3 2. TYÖRYHMÄ JA KÄYTETYT

Lisätiedot

Espoon virtavesien sähkökoekalastukset

Espoon virtavesien sähkökoekalastukset Espoon virtavesien sähkökoekalastukset Aki Janatuinen Espoon ympäristökeskus 008 Sisällysluettelo. TAUSTAA... 3. AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3. TULOKSET... 3. VESISTÖKOHTAISET TULOKSET... 3.. Espoonjoen

Lisätiedot

Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014

Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014 Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014 Rami Laaksonen 29.7.2014 1 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue ja menetelmät... 3 3. Tulokset...

Lisätiedot

Ympäristöhallinnon pohjaeläintietojärjestelmä Versio 20041026 Pohjaeläinnäytteenoton maastolomake

Ympäristöhallinnon pohjaeläintietojärjestelmä Versio 20041026 Pohjaeläinnäytteenoton maastolomake Ympäristöhallinnon pohjaeläintietojärjestelmä Versio 20041026 Pohjaeläinnäytteenoton maastolomake Paikan nimi*: Paikan tyyppi*: Järvi/uoma*: Koordinaatit*: MK/PK/YK Pohj*: Itä*: Tarkkuus*: GPS: Kunta*:

Lisätiedot

HÄRÄNSILMÄNOJA. Anssi Toivonen. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö

HÄRÄNSILMÄNOJA. Anssi Toivonen. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö HÄRÄNSILMÄNOJA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 15.11.010 Sisältö Johdanto... Häränsilmänojan kokonaisuus... 4 Kartta 1 Pääuoma... 5 Kartta Kulmalan eteläpuoli joen haarat... 14 Oikeanpuoleinen

Lisätiedot

Yläneenjoen ja Pyhäjoen sähkökoekalastukset vuonna 2009

Yläneenjoen ja Pyhäjoen sähkökoekalastukset vuonna 2009 Yläneenjoen ja Pyhäjoen sähkökoekalastukset vuonna 2009 Koekalastusraportti Lounais-Suomen kalastusalue 2010 Teksti ja kuvat: Jussi Aaltonen Kannen kuva: Myllyumpaidanojan koskialuetta Lounais-Suomen kalastusalue

Lisätiedot

Vesiluonto ja ennallistaminen

Vesiluonto ja ennallistaminen Vesiluonto ja ennallistaminen Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen on saatu EU:n Life-Luonto -rahoitustukea Humuspitoiset järvet ja lammet, karut kirkasvetiset

Lisätiedot

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 Teksti: Jussi Aaltonen Kuvat: Tero Forsman (ellei toisin mainita) Pyhäjärvi-instituutti

Lisätiedot

JUJO THERMAL OY:N BISFENOL A SATUNNAISPÄÄSTÖN VAIKUTUKSET EURAJOEN KALATALOUTEEN VUONNA 2011. Heikki Holsti 2011. Kirje nro 879/HH

JUJO THERMAL OY:N BISFENOL A SATUNNAISPÄÄSTÖN VAIKUTUKSET EURAJOEN KALATALOUTEEN VUONNA 2011. Heikki Holsti 2011. Kirje nro 879/HH JUJO THERMAL OY:N BISFENOL A SATUNNAISPÄÄSTÖN VAIKUTUKSET EURAJOEN KALATALOUTEEN VUONNA 2011 Heikki Holsti 2011 Kirje nro 879/HH SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 TARKKAILUALUE... 1 3 SÄHKÖKOEKALASTUS...

Lisätiedot

Patorakenteiden periaatekuvia

Patorakenteiden periaatekuvia Patorakenteiden periaatekuvia Piirrokset: Jari Kostet, MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri Hepo-Oja, Jarkko Nurmi, Reijo Orava, MKJ Patorakenteet Munkin ja tulvauoman sijoittaminen

Lisätiedot

Heikki Holsti 2013. Kirjenumero 1017/13

Heikki Holsti 2013. Kirjenumero 1017/13 TAMPEREEN KAUPUNGIN TAAJAMA- ALUELLA SIJAITSEVIEN MYLLYOJAN, VUOHENOJAN, PYHÄOJAN JA VIINIKANOJAN VIRTAVESI-INVENTOINTI JA SÄHKÖKOEKALASTUKSET VUONNA 2013 Heikki Holsti 2013 Kirjenumero 1017/13 SISÄLTÖ

Lisätiedot

HÄNNILÄN JA SAARIJÄRVEN OSAKASKUNNAT. Murronjoen valuma-alueen puroinventointi 2012

HÄNNILÄN JA SAARIJÄRVEN OSAKASKUNNAT. Murronjoen valuma-alueen puroinventointi 2012 HÄNNILÄN JA SAARIJÄRVEN OSAKASKUNNAT Murronjoen valuma-alueen puroinventointi 2012 Keski-Suomen Kalatalouskeskus ry Matti Havumäki & Maria Uusitalo Kartat Jukka Nikkilä Jyväskylä 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vantaanjoen latvaosan kalasto- ja ravustoselvitys vuonna 2006

Vantaanjoen latvaosan kalasto- ja ravustoselvitys vuonna 2006 KALA- JA RIISTARAPORTTEJA Ari Saura Vantaanjoen latvaosan kalasto- ja ravustoselvitys vuonna 26 Luonnos Helsinki marraskuu 26 Vantaanjoen latvaosan kalastoselvitys 26 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTAA...3 2.

Lisätiedot

Heikki Holsti. Kirjenumero 949/15

Heikki Holsti. Kirjenumero 949/15 JAKAMAN REITIN (YLÖJÄRVI) KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSIEN SELVITYS VIRTAVESI- INVENNOINNILLA JA TAIMENEN ESIINTYMINEN SELVITTÄMINEN SÄHKÖKOEKALASTUKSILLA VUONNA 2015 Heikki Holsti Kirjenumero 949/15 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? 24.3.2015 KOKEMÄKI Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä Heikki Holsti Selvityksen tavoitteet Kalastajille kohdistetun

Lisätiedot

Kourajoen sähkökoekalastukset vuonna 2012

Kourajoen sähkökoekalastukset vuonna 2012 Kourajoen sähkökoekalastukset vuonna 212 xxx.xx.212 Kokemäki Heikki Holsti 21.3.213 Pori, Reposaari Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmän kokous Heikki Holsti Kourajoen sähkökoekalastusten

Lisätiedot

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Paimionjokiseminaari 13.11.2014, Härkälän kartano, Somero : Janne Tolonen, Valonia Esityksen sisältö Puroympäristöjen kunnostaminen 1. Valonian

Lisätiedot

Perhokalastuksen SM-loppukilpailu Iijoki, keskiosa ja Kipinänkylän koskialue. Aki Tikkanen, Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat Ry.

Perhokalastuksen SM-loppukilpailu Iijoki, keskiosa ja Kipinänkylän koskialue. Aki Tikkanen, Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat Ry. Sivu 1 / 33 Perhokalastuksen SM-loppukilpailu 29-30.8.2015 Iijoki, keskiosa ja Kipinänkylän koskialue. Aki Tikkanen, Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat Ry. Milloin: 29-30.8.2015 Sää: +18 C, aamusumusta pilvettömään

Lisätiedot

Istutussuositus. Kuha

Istutussuositus. Kuha Istutussuositus Kuha Kuhan istutuksia suunniteltaessa on otettava huomioon järven koko, veden laatu ja erityisesti järven kuhakannan tila. Lisäksi kuhaistutusten tuloksellisuuden kannalta olisi eduksi,

Lisätiedot

Oulujoen pääuoman kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet ISTUTETTUJEN LOHENPOIKASTEN MENESTYMINEN HUPISAARTEN PUROISSA

Oulujoen pääuoman kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet ISTUTETTUJEN LOHENPOIKASTEN MENESTYMINEN HUPISAARTEN PUROISSA Oulujoen pääuoman kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet ISTUTETTUJEN LOHENPOIKASTEN MENESTYMINEN HUPISAARTEN PUROISSA 2009-2010 TYÖRAPORTTI 19.11.2010 Panu Orell, Mikko Jaukkuri, Olli van der Meer,

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

Sanginjoen ekologinen tila

Sanginjoen ekologinen tila Sanginjoen ekologinen tila Tuomas Saarinen, Kati Martinmäki, Heikki Mykrä, Jermi Tertsunen Sanginjoen virkistyskäyttöarvon parantaminen ja ekologinen kunnostus Esityksen sisältö 1. Johdanto 2. Yleistä

Lisätiedot

Ankerias Kokemäenjoen suulla Tutkimukset (2014-)2015

Ankerias Kokemäenjoen suulla Tutkimukset (2014-)2015 Ankerias Kokemäenjoen suulla Tutkimukset (2014-)2015 Jouni Tulonen Mitä Kokemäenjoella tehty tähän mennessä? 1. Kannan hoitosuunnitelman mukainen seuranta -saalis, vaellus, Anguillicola? -toteutettu osana

Lisätiedot

KAITAINKOSKIEN JA IHAKSELANJOEN (TEVALAISEN) KUNNOSTUSRAPORTTI

KAITAINKOSKIEN JA IHAKSELANJOEN (TEVALAISEN) KUNNOSTUSRAPORTTI KAITAINKOSKIEN JA IHAKSELANJOEN (TEVALAISEN) KUNNOSTUSRAPORTTI Tmi Manumaa 2010 Yhteistyössä mukana: Kaakkois-Suomen ELY-keskus (kalatalous) ja Urpalanjokialue Lohijoeksi ry 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 2 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 25.5.-28.6

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 3 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 21.5. 13.6

Lisätiedot

VANAJAVEDEN REITIN YLÄOSIEN VAELLUSESTE- JA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUSSELVITYS

VANAJAVEDEN REITIN YLÄOSIEN VAELLUSESTE- JA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUSSELVITYS VANAJAVEDEN REITIN YLÄOSIEN VAELLUSESTE- JA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUSSELVITYS Suomen Vesistöpalvelu Osk 2006 Janne Ruokolainen & Joonas Rajala 1 1 JOHDANTO... 3 2 MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 3.1 TEURONJOKI

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN YLÄOSAN ALUEEN SIVU-UOMIEN VIRTAPAIKKOJEN KARTOITUS

HARJUNPÄÄNJOEN YLÄOSAN ALUEEN SIVU-UOMIEN VIRTAPAIKKOJEN KARTOITUS Opinnäytetyö (AMK) Kala- ja ympäristötalouden koulutusohjelma 2015 Heidi Moisio HARJUNPÄÄNJOEN YLÄOSAN ALUEEN SIVU-UOMIEN VIRTAPAIKKOJEN KARTOITUS taimenen poikas- ja lisääntymisalueina OPINNÄYTETYÖ (AMK)

Lisätiedot

Liimattalan Isojoen uomainventointi ja kalataloudellinen kunnostuskartoitus 2014 Keski-Suomen Kalatalouskeskus ry Matti Havumäki

Liimattalan Isojoen uomainventointi ja kalataloudellinen kunnostuskartoitus 2014 Keski-Suomen Kalatalouskeskus ry Matti Havumäki LIIMATTALAN OSAKASKUNTA ALA- JA KESKI-KEITELEEN KALASTUSALUE Liimattalan Isojoen uomainventointi ja kalataloudellinen kunnostuskartoitus 2014 Keski-Suomen Kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2014

Lisätiedot

Kala- ja vesimonisteita nro 115. Ari Haikonen ja Jani Helminen

Kala- ja vesimonisteita nro 115. Ari Haikonen ja Jani Helminen Kala- ja vesimonisteita nro 115 Ari Haikonen ja Jani Helminen Pohjajoen inventointi vuonna 2013 KUVAILULEHTI Julkaisija: Kala- ja vesitutkimus Oy Julkaisuaika: Syyskuu 2013 Kirjoittajat: Ari Haikonen ja

Lisätiedot

Jokitalkkari-hankkeen sähkökoekalastukset vuonna 2017

Jokitalkkari-hankkeen sähkökoekalastukset vuonna 2017 Raportti 1/2018 Jokitalkkari-hankkeen sähkökoekalastukset vuonna 2017 Velimatti Leinonen Olli Sivonen Raportti 1/2018 Jokitalkkari-hankkeen sähkökoekalastukset vuonna 2017. 9.1.2018 Laatijat: Velimatti

Lisätiedot

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Kalatieto J. Rinne Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Purojen umpeenkasvua Jukka Rinne 2010 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Kunnostusmenetelmä ja kunnostuskohde... 1 3 Kustannusarvio

Lisätiedot

PUROT JA OJAT LÄHILUONNOSSA

PUROT JA OJAT LÄHILUONNOSSA PUROT JA OJAT LÄHILUONNOSSA Somero 26.9.2014 Matti Jantunen Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry Mikä on puro? Vesilaki (27.5.2011/587) 3 määrittelee: Joki = virtaavan veden vesistö, jonka valuma-alue

Lisätiedot

Puulaveden villi järvitaimen

Puulaveden villi järvitaimen Puulaveden villi järvitaimen Jukka Syrjänen 1,2, Jouni Kivinen 1, Matti Kotakorpi 1,2, Miika Sarpakunnas 1,2, Kimmo Sivonen 1,2, Olli Sivonen 1 & Ilkka Vesikko 1,2 Jyväskylän yliopisto (1), Konneveden

Lisätiedot

PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA

PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma PROAGRIA KESKI-POHJANMAA RY:N KALATALOUSKESKUS EERO HAKALA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10.

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10. KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) on tehnyt vuosikymmenten ajan tiivistä yhteistyötä

Lisätiedot

Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona. Jussi Aaltonen 2014

Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona. Jussi Aaltonen 2014 Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona Jussi Aaltonen 2014 Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona Jussi Aaltonen 2014 Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

Luutajoen taimenpolku

Luutajoen taimenpolku Lammin kunta Tämän esitteen tekoon on saatu avustusta EU:n life-rahastosta 2 3 Sisällysluettelo 1. Luutajoki 1 2. Taimenkannan taantumisen syitä 3 3. Luutajoen taimenen elinkierto 5 4. Kunnostukset 7 5.

Lisätiedot

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n

Lisätiedot

SUMMANJOEN YLÄOSAN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2006

SUMMANJOEN YLÄOSAN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2006 SUMMANJOEN YLÄOSAN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2006 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 157/2007 Jussi Mäntynen ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tässä julkaisussa käsitellään Summanjoen yläosan

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Valajärven valuma-alue Soita, metsää, harjuja; vähän peltoja: 15,01 km 2 : 4,3 x järven ala eli ei erityisen suuri 2.6.2009

Lisätiedot

Jokitalkkari-hankkeen sähkökoekalastukset vuonna 2017

Jokitalkkari-hankkeen sähkökoekalastukset vuonna 2017 Raportti 1/2018 Jokitalkkari-hankkeen sähkökoekalastukset vuonna 2017 Velimatti Leinonen Olli Sivonen Raportti 1/2018 Jokitalkkari-hankkeen sähkökoekalastukset vuonna 2017. 9.1.2018 Laatijat: Velimatti

Lisätiedot

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre 1 Johdanto Suomessa lähes kaikkia puroja on perattu, oiottu tai muuten muutettu Kaupunkipurojen merkitys on kasvanut kaupunki- ja vihersuunnittelussa viime vuosien aikana 2 Esimerkkikohteet Longinoja,

Lisätiedot

Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki

Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki Meritaimen-seminaari, 4.2.2016, Ammattiopisto Livia, Parainen 1 Sisältö Ingarskilanjoki Vesistö numeroina Taustaa ja historiaa Elvytystyöhön yhteistyössä Tulokset

Lisätiedot

Kymijoen alaosan koski- ja virtapaikkojen pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet

Kymijoen alaosan koski- ja virtapaikkojen pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet Kymijoen alaosan koski- ja virtapaikkojen pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet 83(1-2007) Kymijoen alaosan koski- ja virtapaikkojen pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet

Lisätiedot