Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2014 Tiina Takala 1/6

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2014 Tiina Takala 1/6"

Transkriptio

1 Tiina Takala 1/6 JÄSENKOKOUS Aika: klo noin Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen ja totesi päätösvaltaiseksi 2. Valitaan pöytäkirjan tarkastajat Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Eija Oksanen ja Maija Halme 3. Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Asialista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi lisäyksellä 6 e) Hanna Vesalaisen terveiset 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja Käytiin edellisen kokouksen pöytäkirja läpi 5. Edunvalvonta, Kristiina Karaman Taavinkoti yt-työpaikkakokous Taavinkodin toiminta tullaan muuttamaan vastaamaan Viherlaakson muistikeskuksen toimintaan. Henkilöstövaikutuksina 1-2 sairaanhoitajan ja 3 lähihoitajan vakanssin muuttaminen v 2015 loppuun mennessä hoiva-avustajaksi. Myös terveyskeskusavustajan nimike tullaan muuttamaan palvelusihteeriksi. Espoon sairaalan laitosapulaisten siirto HUS-Desikoon yt-neuvottelu Sosiaali- ja terveyslautakunta kehotti sosiaali- ja terveystointa selvittämään laitoshuoltopalvelujen keskittämistä HUS-Desikon hoidettavaksi vuonna 2016 valmistuvassa Espoon uudessa sairaalassa. Tavoitteena on, että palvelut tuotetaan kustannustehokkaasti, palvelujen laatua jatkuvasti kehittäen ja vakinaisen henkilöstön asema turvaten. Muutosalueella, Espoon sairaalan laitoshuollossa työskentelee 39 laitosapulaista. Neuvotteluissa työnataja ei pystynyt vakuuttamaan järjestöjä HUS-Desikon edullisuudesta ja siitä että se olisi parasvaihtoehto. Työnataja perusteli siirtoa laadulla ja kustannuksilla. Kummankaan lukuja ei työnantajalla ollut esittää. Aisasta tehdään päätös kesäkuun lautakunnassa ja mahdollinen siirto tulisi olemaan keväällä YT- Työpaikkakokoukset on 5 ja Käsitellään yhteistoimintaan liittyvät asiat a) Kaheto, Kristiina Karaman, Inka Serpola KAUPUNGIN HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA Erityinen kuntajakoselvitys/ henkilöstön kuuleminen Kuntajakoselvittäjä Mikko Pukkinen esitteli asian. Seudun kuntien omien selvitysten lisäksi metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys on käynnistynyt Selvityksessä arvioidaan edellytyksiä yhdistää kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Myös osaliitosvaihtoehdot voivat sisältyä selvitykseen. Metropolialueen kuntarakennetta tarkastellaan alueen kokonaisedun näkökulmasta. Selvitystyö päättyy mennessä. Selvitykselle on avattu omat verkkosivut:

2 Tiina Takala 2/6 Erityinen kuntajakoselvitys on ollut neljä kertaa Espoon kaupunginvaltuuston käsiteltävänä ja neljä kertaa torjuttu, Espoo ei hyväksy pakkoliitoksia. Kaupungit tekevät jo nyt paljon yhteistyötä, erityisesti MAL- ja ympäristöasioissa. Espoon henkilöstöjärjestöt antoivat kuntajakoselvittäjä Mikko Pukkiselle kirjallisen, allekirjoitetun lausunnon, jossa tuetaan täysin valtuuston lausuntoja ja minkäänlaisia pakkoliitoksia ei hyväksytä. (Liitteenä) Vuoden 2013 tapaturmatiedot Tapaturmataajuus kasvoi Espoossa edelliseen vuoteen verrattuna, näin ollen henkilöstöä koskeva strateginen tulostavoite, työ- ja työmatkatapaturmataajuus pienenee, ollen alle vuoden 2012 tason, ei toteutunut. Tapaturmien vähentämiseksi on edelleenkin tehtävä määrätietoista työtä, jotta tavoite saavutetaan. Espoon kaupungissa onkin tapaturmataajuuden osalta asetettu tavoitteeksi, että vuoteen 2018 mennessä taajuus laskee nykyisestä tasolle 8. Tämän saavuttaminen edellyttää, että työturvallisuutta ja -hyvinvointia johdetaan, kuten muutakin toimintaa. Vastuu Espoon työturvallisuuden toteutumisesta ja toiminnan käytännön toteutuksesta on johdolla ja työpaikan esimiehillä. Esityksessä tuotiin esiin, että uuden lakisääteisen tapaturmavakuutusyhtiö LähiTapiolan kanssa tarkastellaan tapaturmatietoja neljännesvuosittain. Edellisen vuoden tietoja käsitellään vuosittain tammikuussa siten, että myös toimialajohtajat ovat mu-kana etsimässä ratkaisuja tapaturmien vähentämiseksi. Kehittämiskohteeksi otettiin kaikkien tapaturmien käsittelyvelvoite ja siitä raportointi. Käsittelyssä on keskeistä opiksi ottaminen ja tapaturmien ehkäisy. Lisäksi henkilöstöjohtaja totesi, että myös työyhteisöjä koskee käsittelyvelvoite Toimialojen ajankohtaiset asiat Sivistystoimi: - Suomenkielinen työväenopisto ja aikuislukiot siirtyvät ministerin päätöksellä lukien Omnian aikuiskoulutuskeskukseen. Ruotsinkielinen työväenopisto yhdistetään Svenska Rum iin. - Opiskelijahuoltolaki astuu voimaan lukien, ohjeistusta saadaan eri ministeriöistä. b) Soteheto, Kristiina Karaman **Sisäilma-asioiden hoitaminen Espoon kaupungin työpaikoilla Tilakeskus-liikelaitoksen toimitusjohtajan nimeämä moniammatillinen sisäilmatyöryhmä on laatinut toimintamallin selkiyttämään sisäilma-asioiden hoitamisen rooleja ja vastuita. Malli toisaalta kertoo esimiehille kuinka heidän tulee huolehtia kiinteistön kunnon ylläpidosta ja toisaalta, mihin ottaa yhteyttä sisäilmaongelmien ilmetessä. Lisäksi mallissa on kuvattu toimijoiden roolit. Malli myös velvoittaa toimijat toimimaan. **Aikuisten sosiaalipalvelujen johtamisrakenteen muutos Espoon työllisyystilanne on heikentynyt viimeisen kahden vuoden aikana merkittävästi. Erityisesti pitkäaikaistyöttömien, ikääntyneiden ja nuorten työttömien määrä on lisääntynyt. Pitkäaikaistyöttömien määrän lisäys on 84 %, 1400 henkilöä helmikuulta 2013 helmikuulle Valtio siirtää työmarkkinatukiuudistuksessa ja työvoiman palvelukeskuksen lainsäädännössä merkittävän osan pitkäaikaistyöttömien palvelujen järjestämävastuuta kunnille. Kunnat maksavat yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden työmarkkinatuesta 65 % työttömyyden ajalta. Tämä haastaa kuntia kehittämään ja lisäämään pitkäaikaistyöttömien palveluja. Lisääntynyt työmäärä ja vastuu edellyttävät työllisyyspalveluille johtamisresurssia. Siksi kaupunginhallitukselle on esitetty työllisyyspalvelujen päällikön viran perustamista

3 Tiina Takala 3/6 nimikemuutoksen kautta lukien. Työllisyyspalveluiden johtaminen on tällä hetkellä aikuisten sosiaalipalvelujen aluepäällikön vastuulla. Hänen vastuullaan on myös pohjoisen Espoon sosiaalitoimiston palvelut ja toimeentulotuki. Työllisyyspalvelujen päällikön viran perustamisella on vaikutuksia aikuisten sosiaalipalvelujen aluepäälliköiden tehtäviin Henkilöstökertomus 2013 c) Sitoheto,. Anna-Maija Kukkonen, Maija Halme Sivistystoimen henkilöstökertomus 2013 Henkilöstöneuvoston toiminta 2013 Espoon kaupungin suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön toimintaohje Vaara- ja uhkatilanteiden toteutuminen vuonna 2014 Siton organisaatioon liittyvät asiat: Sukon johtosäännöt katsotaan, korjataan jos tarvetta työväen opisto + aikuislukio Tulosyksiköiden kuulumiset: Suva - suomenkielisen varhaiskasvatuksen toimintakertomus Varhaiskasvatuksen palveluohjaajat valittu Uusia päiväkoteja, Kepeli ja Veturi Ehdotus varhaiskasvatuslaista (RPPH lähivuosina mietittävä uusiksi ->2hoit/rpph) Esikunta: Espooseen suunnitellaan sähköisiä itsepalvelulomakkeita Keskusteluja Palin liikelaitosten ja yksiköiden kanssa talouden tasapainotukseen ja tuottavuuteen liittyen esikunta käynnistänyt ICT-hankkeita Työolojaos 3.4. työpaikkaselvityksiä d) Paliheto, Hannele Kuosmanen, Työhyvinvointimatriisit julkaistu Essissä. Palveluliiketoimen toimialatasolla oli tapahtunut lievää positiivista kehitystä, mutta liikelaitosten ja tulosyksiköiden tuloksissa on suurta vaihtelua. e) Johtoryhmät, Raija Vaikkinen(Ru-Pa) Esittelyssä suunnitelma keittiöiden kesälomien myöntämis- ja aikatauluprioriteeteista. Kesälomakausi on käytännössä mahdolliset palkattomat vapaat. Ohjeistuksissa on huomioitu myös palkattomat ja säästövapaat; säästövapaita on pidettävä ennen palkattomia. Työvaatteet; kerrottiin seurantaryhmän( koko kaupunki) ja pesulafirman tapaamisesta. Siitä mitä asioita oli toivottu kehitettävän ja minkälaista palautetta oli tullut meiltä heille. Kesätyövaatteet( tarkoitettu vain niille työntekijöille, jotka ovat kesän aikana yli viikon muualla kuin omalla työpaikalla työssä); koska aikaisempina kesinä oli ollut hankaluutta ns. kesävaatteiden käytössä, niin oltiin haluttu uudistaa jakelua. Jakelupaikkoja nyt useampi, ja vaatemäärä myös hieman suurempi kuin aikaisemmin.

4 Tiina Takala 4/ Kesätyöntekijöitä saatu 8 nuorta ja sosiaalisen työllistämishankkeen myötä 1 työntekijä Puolarmetsässä EC:n työnvaativuudenarvioinnit ja tyyppikuvaukset on kaupunginjohtaja allekirjoittanut. Se tarkoittaa sitä, että uutta palkkarakennetta voidaan ottaa käyttöön syksyllä, ehkä syyskuussa. Etelä- Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt varautumissuunnitelmia erilaisten häiriötilanteiden varalle. Kokouksessa käytiin läpi erilaisia vaaroja toiminnalle ja toimintaohjeita niihin. Anna-Maija Kukkonen (Va-Ka) - 2kk:n poissa-olo päivähoidosta-ohje alkaen - Syntymäpäivätarjoilut -> noudatetaan aiempaa päätöstä - KH päätti 7.4, että oppisopimuskoulutuksesta valmistuvien ryhmäperhepäivähoitajien nimikkeet muutetaan lastenhoitajiksi - Lomajärjestelyt - Sivutoimilupa - Loma-aikojen päivähoito syksyllä -14 ja vuonna 2015 Hanna Vesalainen (Pe-So), Talouden tuottavuuden käsittelyä Laatu ja potilasturvallisuuden seurantaraportin käsittelyä Moniammatillinen yhteistyö lastensuojeluprosessissa uusi malli vähentää päällekkäistä tiedonkeruuta ja työ vähenee Lop ( lapset puheeksi hanke) hankkeen koekäyttäjäryhmät toimivat nyt keväällä Kristiina Karaman (Va-Pa) f) Yhteisjärjestöhallitus, Sisko Rämä, Tiina Takala, Maarit Ohraluoma, Maija Halme, A- M ; g) Henkilöstöneuvosto, h) Työsuojelu, työolojaokset,( Sito, Pali, Soster) Tiina Takala, Hannele Kuosmanen Siton työsuojelujaoksen 8.5 asialistalta : Työhyvinvointi ja kykyasiat: Juhani Grönqvist esittäytyy Ajankohtaista: Kaupunkitasoiset työhyvinvointi / - kykyisyys prosessit - tilanne Sairauspoissaolojen seuranta: vuoden 2013 puheeksiottokeskusteluiden ja työhönpaluusuunnitelmien toteumatilanne (esimiehillä vastausaikaa saakka). Suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluohjausmuutoskyselyn keskeiset havainnot Liikahdus - elämäntapa / tilannekatsaus Työsuojeluasiamiehiä on ilmoitettu työsuojelulle mennessä 159 kappaletta eli 58 % kaikista valittavista Pali 29.4, Hannele Kuosmanen

5 Tiina Takala 5/6 Työsuojelun tilanne tsv näkökulmasta ja työsuojelun kipupisteet, riskien arvionti johdon sitoutumisesta. Työsuojelun toimintaohjelma. Työsuojeluasiamiesten valintaprosessin hitaus. 7. Oravaryhmä a) tiedotus, Tiina Takala b) Koulutus, Tiina Takala 587 hallituksen koulutus , Best Western Hotel Rantapuisto Tiedote tulee myöhemmin c) Kv-asiat, Zanna Puhakka 23.4 kokous Isossa Omenassa, jäseneduista, seitsemän osallistujaa d) Vapaa-aika, Tuula Viitasaari, Kristiina Karaman Yhteisjärjestön teatteri liput varattu, 28 kpl e) Eläkeläisjaos, Sisko Salmi 3.6 Pirttimäki ulkoilu 8. Ammattialajaostojen asiat a) Varhaiskasvatus Työpaikka käyntejä avoimessa varhaiskasvatuksessa b) Sosiaali- ja terveystoimi, 11.6 Vasikkasaaressa käynti c) Ruoka- ja puhdistuspalvelu 9. Muut esille tulevat asiat 10. Ilmoitusasiat, 11. Kokouksen päättäminen, klo Seuraava kokous SAAPUNEET KIRJEET 2/14 Tervetuloa nuorten työntekijöiden hyvinvointipäiville 3/14 Haltioidu Haltiassa 4/14 Tehokkaan järjestöviestinnän abc 5/14 Kuntakohde S 1/2014 6/14 Yhdistyskirje 2/2014 7/14 Kirkon ulkomaanapu 8/14 Varhaiskasvatuksen keskustelu aluetoimistossa LÄHTENEET KIRJEET

6 Tiina Takala 6/6 8/14 Onnittelu 9 kpl 9/14 Tervetuloa 8 kpl 10/14 Marja Suomalainen 11/14 Maarit Ohraluoma 12/14 Tuulikki Pitkänen Anna-Maija Kukkonen puheenjohtaja Tiina Takala sihteeri Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu laaditun kokouksen kulun mukaisesti Espoossa / 2014 Eija Oksanen pöytäkirjan tarkastaja Maija Halme pöytäkirjan tarkastaja

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 7.1.2014, klo noin 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone.

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 7.1.2014, klo noin 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone. ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: 7.1.2014, klo noin 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai 6.10 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: Torstai 31.10.2013 noin klo 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone.

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: Torstai 31.10.2013 noin klo 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone. ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: Torstai 31.10.2013 noin klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai 5.5.2015 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1.3.2016 Hannele Kuosmanen 3/2016

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1.3.2016 Hannele Kuosmanen 3/2016 JÄSEN KOKOUS Aika: 1.3.2016 klo 18:30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone ASIALISTA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 3.9.2013 klo 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone.

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 3.9.2013 klo 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone. ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: 3.9.2013 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tiina Takala Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 5.4.2016 tiistai klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Pöytäkirja Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 2/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 2/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 3.3.2015 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone KAHVITARJOILU PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2015 Sivu 1 / 5

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2015 Sivu 1 / 5 Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2015 Sivu 1 / 5 JÄSEN KOKOUS Aika: 7.4.2015 noin klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2014 Tiina Takala 1/6

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2014 Tiina Takala 1/6 Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2014 Tiina Takala 1/6 JÄSEN KOKOUS Aika: 2.9.2014, klo 18.50 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Sote tilanne, selvitysmiestä haetaan! Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS

Sote tilanne, selvitysmiestä haetaan! Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS JÄSEN KOKOUS Aika: 1.11.2016 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen ja totesi päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai 3.2.15 klo 18.30, Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Henkilöstö-edustajien kartoitus ensivuoden alussa, pääluottamusmiehille tiedot

Henkilöstö-edustajien kartoitus ensivuoden alussa, pääluottamusmiehille tiedot ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: 3.12.2013, tiistai Paikka: Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen klo 18:50 ja totesi kokouksen päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen klo 18:50 ja totesi kokouksen päätösvaltaiseksi. Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA Hannele Kuosmanen 17.2.2014 Aika: 4.2.2014, klo noin 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tiina Takala JÄSENKOKOUS Aika: torstai 2.3.2017 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Demareiden ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen PuheenjohtajaAnna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: Keskiviikko 12.6.2013 klo 18.00 Hotelli Scandic, Kilo ASIALISTA

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: Keskiviikko 12.6.2013 klo 18.00 Hotelli Scandic, Kilo ASIALISTA ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 12.6.2013 klo 18.00 Paikka Hotelli Scandic, Kilo ASIALISTA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 11/2014 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 11/2014 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 11/2014 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.12.2014 noin klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 7.10.2014 klo noin 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.04.2017 Sivu 1 / 1 101 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 24.3.2017 /

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5

Paikka Valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 28.05.2013 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 28.05.2013 tiistai klo 17:00-19:30 Paikka Valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Saapuvilla

Lisätiedot

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 1.10.2013 noin klo 18.30 Valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 1.10.2013 noin klo 18.30 Valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: 1.10.2013 noin klo 18.30 Paikka Valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 376. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 376. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 376 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston pöytäkirja

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 29.03.2012 Sivu 1 / 12

Tarkastuslautakunta 29.03.2012 Sivu 1 / 12 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 29.03.2012 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 29.03.2012 torstai klo 17:30-21:15 tauko klo 20.32-20.42 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 4/2014 vammaisneuvosto

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 4/2014 vammaisneuvosto KOKOUSAIKA 13.8.2014, klo 12:47-14:27 KOKOUSPAIKKA Toininranta, Honkaniementie 35, Laukaa SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset jäsenet: Jan Hänninen (puheenjohtaja) Helka Lahtinen (varapuheenjohtaja)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2014

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA 12.12.2014 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2014 Kokoustiedot Aika Tiistai 9.12.2014 klo 17.36 20.00 Paikka Valtuustotalon kahvio, Espoonkatu 5 Läsnä Luottamushenkilöjäsenet Päivi

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2016

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2016 PÖYTÄKIRJA 1 (5) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2016 Aika Keskiviikko 7.12.2016 Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, TV-studio Luottamushenkilöjäsenet: Päivi Käri-Zein, puheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.05.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 11.05.2016 keskiviikko klo 17:00-19:15 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Saapuvilla

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2015 1 Työsuojelutoimikunta 16.06.2015 Aika 16.06.2015 klo13:04-14:25 Paikka NordLab yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 14

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 14 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 30.11.2016 keskiviikko klo 16:30-19:31 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 18.01.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 15 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pyhämaan kappelineuvosto /6

Pyhämaan kappelineuvosto /6 Pyhämaan kappelineuvosto 4.2.2015 1/6 PYHÄMAAN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: Keskiviikkona 4.2.2015 klo 18.00 Paikka: Kettelin seurakuntatupa OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: puheenj.

Lisätiedot

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika: torstai 7.2.2019 klo 18.23-19.33 Paikka: seurakuntakeskus kirjasto, 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Antti

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 Aika: 21.1.2015 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2012 10.4.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 23 ILMOITUSASIAT 2 24 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/

PÖYTÄKIRJA 5/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5/2012 5.6.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 36 ILMOITUSASIAT 2 37 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.02.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 12.2.2014 keskiviikko klo 17:54-19:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, vihreän liiton ryhmähuone, Espoonkatu 5

Paikka Valtuustotalo, vihreän liiton ryhmähuone, Espoonkatu 5 Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 17.08.2016 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 17.08.2016 keskiviikko klo 17:00-19:40 Paikka Valtuustotalo, vihreän liiton ryhmähuone, Espoonkatu 5

Lisätiedot

Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous

Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous Pöytäkirja 1 (6) Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous Aika 13.9.2018 klo 17:03-18:19 Paikka Vihreän liiton ryhmähuone, Valtuustotalo, Espoonkatu 4 Osallistujat Luottamushenkilöjäsenet: Rauli Virtanen,

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 13 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 33 / 21.12.2011

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2013. KOKOUSAIKA torstaina 12. päivänä syyskuuta Maija-Liisa Pulkka Sirkka Rönkkö Kalevi Vidgren

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2013. KOKOUSAIKA torstaina 12. päivänä syyskuuta Maija-Liisa Pulkka Sirkka Rönkkö Kalevi Vidgren 149 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2013 KOKOUSAIKA torstaina 12. päivänä syyskuuta 2013 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 3.11.2015 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Puheenjohtaja Marja Leena Heikkinen avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Marja Leena Heikkinen avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 2/2016 Aika maanantai 11.1.2016 Paikka Läsnä Poissa Pääluottamusmiestoimisto MarjaLeena Heikkinen pj Marjanna Nyholm siht Päivi Nyholm, vpj/th Tarja Lehmonen jäsenasiat Sami

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 13-25 01.03.2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 01.03.2017 kello 18.00 19.03 Paikka: Rusk seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 20.09.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 115 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1 19.06.2018 Joensuun normaalikoulun johtokunta Aika 19.06.2018, 10:00-10:27 Paikka Tulliportin koulun neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Korpela,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.05.2016 Sivu 1 / 1 147 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston pöytäkirja

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Kaupunginhallitus 590 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 143 11.12.2017 Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 11.12.2017 32/14.00.00.00/2017 KH 590 Esittelijä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: keskiviikko 11.11.2015 klo 17.58-19.03 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 31.1.2018 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: Keskiviikko 31.1.2018 klo 18 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 8) Liikelaitoksen johtokunta

Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 8) Liikelaitoksen johtokunta Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 ( 8) Aika 14.01.2019, klo 08:02-11:37 Paikka Kokoushuone 2, Kiiruna, Hallituskatu 7 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 6/2018. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 6/2018. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 6/2018 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 41 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 42 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1 / 6 AIKA Ke klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3/12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/13

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 13.2.2014 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA 1/2014 Aika: torstaina 13.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Olli Laivo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 11 Yhteistyötoimikunta AIKA 25.02.2019 14:15-15:00 PAIKKA Kaupungintalo, hallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 19.2.2009 POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika torstai 19.2.2009 klo 13.00 15.00 Paikka Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (12) AIKA 04.06.2015 klo 18:00-19:40 PAIKKA Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 18 AJANKOHTAISKATSAUS 4 19

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet 20.11.2013 Sivu 1 / 1 3656/12.01.00/2013 234 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/2016 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/2016 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 4.10.2016 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2017 1 / 6 AIKA to klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS RUSK SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 KIRKKEUVOST KOKOUS Aika: Keskiviikko 31.01.2018 kello 18.00 18.59 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Kirkkoneuvosto. 11 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Kirkkoneuvosto. 11 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 15.2.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen. Maj-Britt Varpe Helle Vahtera

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen. Maj-Britt Varpe Helle Vahtera Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Aika: tiistai 25.8.2015 klo 17.30 19.17 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Pöytäkirja 5/ Kouvolan seurakuntayhtymä - Anjalankosken seurakuntaneuvosto. Anjalankosken srk-neuvoston kokous.

Pöytäkirja 5/ Kouvolan seurakuntayhtymä - Anjalankosken seurakuntaneuvosto. Anjalankosken srk-neuvoston kokous. Pöytäkirja 5/2018 Anjalankosken srk-neuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Inkeroisten seurakuntatalo, Terholantie 4, 46900 Inkeroinen Osallistujat Murto Eija Lehtomäki Elina Jalo Erkki Pesonen

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1246/00.01.03/2014 97 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen katsaus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 Aika 8.10.2014 klo 15:03 18:00 Paikka Kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 28 29 30 31 32 33 Kaupungin talouskatsaus 1.1. 31.8.2014 Konserniyhtiöiden

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 (11 ) Nuorisovaltuusto 03.11.2018 AIKA 03.11.2018 klo 17:00 PAIKKA Cafe Hertta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 50 Kokouksen avaus 3 51 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 4

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 17.03.2014 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 17.03.2014 maanantai klo 9:00-10:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 23.03.2016 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 23.03.2016 keskiviikko klo 16:15-18:50 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) 173 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jossa hän mm. kertasi kuluneena vuonna käsiteltyjä asioita, ja avasi kokouksen. 174 Kokouksen

Lisätiedot