Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tiina Takala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tiina Takala"

Transkriptio

1 JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai klo Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen ja totesi päätösvaltaiseksi 2. Valitaan pöytäkirjan tarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Anu Järvi ja Carita Tuokila 3. Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Asialista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja Käytiin edellisen kokouksen pöytäkirja läpi 5. Edunvalvonta, Kristiina Salo -Tiltu, seuraava kaupunginhallituksen kokous Catering, ryhmä ei ole kokoontunut, seuraava Käsitellään yhteistoimintaan liittyvät asiat a) Kaheto, Kristiina Salo, Inka Serpola Tiltu Tilinpäätös 2014: Kulujen kasvu on hidastunut, vaikka asukasmäärä kasvoi n henkilöllä, mikä on suurin lisäys vuosikymmeneen. Asukasmäärä vuoden lopussa oli henkilöä. Kaupungin henkilöstömäärä oli vuoden 2014 lopussa henkilöä ja kasvoi vuoden aikana maltillisesti 81.llä. Asukas- ja asiakasmäärien kasvaessa henkilöstön työn tuottavuus on parantunut merkittävästi. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 6,1 milj. euroa. Toimintakulujen kokonaismäärä oli 1 627, 8 milj. euroa. Kulut kasvoivat 54 milj,. euroa eli 3, 4 prosenttia. Merkittävimmät kuluerät olivat henkilöstökulut 628 milj. euroa (kasvua 2, 4 %) ja palvelujen ostot 713, 1 milj. euroa (kasvua 4 % ) Verorahoitus kasvoi vain 1, 1 prosenttia eli 15 mil. euroa. Valtionosuudet jäivät alkuperäisestä talousarviosta noin 1, 7 milj. euroa ja niitä tilitettiin yhteensä 29, 8 milj. euroa eli 10, 7 milj. euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. b) Sotetheto, Kristiina Salo, Seuraava on 7.5 Katsaus alkuvuoden tapaturmiin

2 Henkilöstöneuvoston toimintakertomus c) Sitoheto, Anna-Maija Kukkonen, Maija Halme Tulosyksiköiden toimintaohjeisiin lisäykset: avustusten hakeminen Kunta-10 > Toimialan kehittämisteema: Työpaikkakiusaamisen kokemisen poistaminen Työkykyvalmennukset kilpailutettu, valmennukset alkavat syksyllä 2015 Painiityn pk käynnistyi 1.4. Kerhotoiminnan kehittäminen suvan tatu toimenpiteitä Kerhoryhmä: kerhoryhmän lapsimäärä on 7-15 (7 lasta/kasvattaja) Sairauslomat haetaan työpäiviksi! d) Paliheto, Hannele Kuosmanen Tiltu e) Johtoryhmät, Raija Vaikkinen (Ru-Pa), 8.4 Henkilöstöp. Kaisu Junnila puhui/keskusteli henkilöstöasioista mm. erittäin pienistä vapautuneista henkilökohtaisista lisistä, kertapalkkioiden viivästymisestä, esimiesrekisterin toimimattomuus estää käyttöönoton. Syksyn tulevat henkilökohtaiset lisät; toimialojen kanssa keskustellaan niiden jakamisesta. mahdollisessa työtaistelutilanteessa työnantajan edustajat, keitä he ovat? -asiasta pitää olla etukäteissuunnitelma olemassa. KVTES:in muutokset kesällä toi-hinnoittelussa kaksi ryhmää yhtyy ja tulee joku alarajamuutos Junnila kertoi myös sairasloman hakuun liittyvästä tarkennuksesta; sairauslomaa haetaan vain työpäiville Kunta-10 tutkimus; tulokset ovat monelta osin parantuneet edellisestä kyselystä. Yllättävää oli ja nousee tärkeäksi kehittämiskohteeksi, on henkilöstön kokema häirintä ja kiusaaminen Rekrytointi: henkilön haku toukokuussa. Haku koskee ruokapalvelutyöntekijöitä ja kokkeja. Yhteen uuteen kouluun ja yhteen remontoituun kouluun haetaan toukokuun aikana esimiestä, jotka aloittavat elokuussa. Alustavaa keskustelua vuoden 2016 tavoitteista Niistä vähäisimpiä ei tule olemaan keskuskeittiöön liittyvä henkilöstösuunnittelu, henkilöstön perehdyttäminen kaikessa toiminnassa siihen kk:n myötä muuttuvaan toimintamalliin. Anna-Maija Kukkonen (Va-Ka) 24.3 Hoitovapaan sijaiset palkataan pääasiassa koko vapaan ajaksi. Sijaisuus voidaan keskeyttää kesän ajaksi (toiminnan kannalta tark. mukaista) Vakinaiset lto:t ja eltot voidaan palkata, kun tehtävä vapautuu Leppävaaran läntisen alueen uusi asiantuntija Miia Mynttinen Työvuorot pitää tehdä KV:tesin mukaisesti; Espoossa ei ole omia sopimuksia 31.3 Alustavan laskelman mukaan kunnallisen pk-hoidon lapsikohtaiset. yksikkökustannukset. ovat pienentyneet jonkin verran Espoossa

3 7.4 Efficassa tiedoissa puutteita ja virheitä, käyttäjien korjattava mahd.pian 14.4 Espoon keskuksen alueelta lopettaa kolme ryhmistä kesällä: Poni, Varsa ja Kurjenkello Henkilöstöllä edelleen paljon säästövapaita. Niitä tulee vähentää ja pitää pois. Vuoden lastenhoitajaksi on valittu Arja Nykänen Juvanpuiston pk:sta Työaikakoulutuksen tarvetta on ilmaantunut ainakin Tapiolassa ja Espoonlahdessa. Koulutusta voidaan järjestää tarpeen mukaan. Hanna Vesalainen (Pe-So), Kristiina Karaman (Va-Pa) f) Yhteisjärjestöhallitus, A-M, Sisko Rämä,, Maarit Ohraluoma, Maija Halme Toimintasuunnitelman 2015 toteutuminen Mökkien vuokraus alkanut, myös työyhteisöt maksavat 197:n kirje laitoshuoltajien tilanteesta Ts-järjestelyerä: korotus yleiskorotuksena perälaudalla Yhteisjärjestö osallistuu: Leppävaara-seura ry järjestää Raittikarnevaalit aurinkoisin tunnelmin torstaina klo Kauppakeskus Gallerian edessä olevalla uudistetulla Läkkitorilla ja Leppävaaranraitilla g) Henkilöstöneuvosto, Mökkien vuokraus on alkanut, lue lisää essistä h) Työsuojelu (työolojaokset, Sito, Pali Soster), Hannele Kuosmanen 7. Oravaryhmä kokoontui 22.4 a) Tiedotus, b) Koulutus, c) Kv-asiat, Zanna Puhakka Maailma kylässä d) Vapaa-aika, Tuula Viitasaari, Anu Järvi Berliinin matka valmistelussa 12.2 Peacokc - teatteri Billy Elliot n. 30 e Ruska retki Livohkaan 2016 Amsterdam kevät 2016 Tarkempia tietoja myöhemmin e) Eläkeläisjaos, Sisko Salmi 9.6 Vasikka saari 8. Ammattialajaostojen asiat a) Varhaiskasvatus, jaos Plm-toimisto klo b) Sosiaali- ja terveystoimi c) Ruoka- ja puhdistuspalvelu 9. Muut esille tulevat asiat. Muistakaa päivittää yhteystietonne ajan tasalle liiton sivuilla.

4 10. Ilmoitusasiat 11. Kokouksen päättäminen klo Seuraava kokous, klo Kokoomuksen ryhmähuone SAAPUNEET KIRJEET 14/15 Yhdistyskirje 15/15 Verohallinnonkirje LÄHTENEET KIRJEET 8/15 Onnittelut 9/15 Tervetuloa jäseneksi 10/15 Ryhmätekstiviesti jäsenistölle Anna-Maija Kukkonen puheenjohtaja sihteeri Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu laaditun kokouksen kulun mukaisesti Espoossa / 2015 Anu Järvi pöytäkirjan tarkastaja Carita Tuokila pöytäkirjan tarkastaja

5

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai 6.10 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 7.1.2014, klo noin 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone.

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 7.1.2014, klo noin 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone. ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: 7.1.2014, klo noin 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: Torstai 31.10.2013 noin klo 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone.

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: Torstai 31.10.2013 noin klo 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone. ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: Torstai 31.10.2013 noin klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tiina Takala Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 5.4.2016 tiistai klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Pöytäkirja Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1.3.2016 Hannele Kuosmanen 3/2016

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1.3.2016 Hannele Kuosmanen 3/2016 JÄSEN KOKOUS Aika: 1.3.2016 klo 18:30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone ASIALISTA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 2/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 2/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 3.3.2015 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone KAHVITARJOILU PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 3.9.2013 klo 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone.

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 3.9.2013 klo 18.30 Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone. ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: 3.9.2013 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2015 Sivu 1 / 5

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2015 Sivu 1 / 5 Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2015 Sivu 1 / 5 JÄSEN KOKOUS Aika: 7.4.2015 noin klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2014 Tiina Takala 1/6

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2014 Tiina Takala 1/6 Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2014 Tiina Takala 1/6 JÄSEN KOKOUS Aika: 2.9.2014, klo 18.50 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Sote tilanne, selvitysmiestä haetaan! Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS

Sote tilanne, selvitysmiestä haetaan! Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS JÄSEN KOKOUS Aika: 1.11.2016 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen ja totesi päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai 3.2.15 klo 18.30, Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tiina Takala JÄSENKOKOUS Aika: torstai 2.3.2017 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Demareiden ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen PuheenjohtajaAnna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2014 Tiina Takala 1/6

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2014 Tiina Takala 1/6 Tiina Takala 1/6 JÄSENKOKOUS Aika: 6.5.2014klo noin 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 7.10.2014 klo noin 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Henkilöstö-edustajien kartoitus ensivuoden alussa, pääluottamusmiehille tiedot

Henkilöstö-edustajien kartoitus ensivuoden alussa, pääluottamusmiehille tiedot ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: 3.12.2013, tiistai Paikka: Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen klo 18:50 ja totesi kokouksen päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen klo 18:50 ja totesi kokouksen päätösvaltaiseksi. Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA Hannele Kuosmanen 17.2.2014 Aika: 4.2.2014, klo noin 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 14-26 29.03.2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 29.03.2016 kello 18.00 19.53 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 15.2.2019 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 Aika: Perjantaina 15.2.2019 klo 18.00 19.30 Paikka: Paanula OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (6) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja. LÄSNÄ Haapsaari Tuula Korhonen Pekka

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja. LÄSNÄ Haapsaari Tuula Korhonen Pekka ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1/5 KOKOUSAIKA 1.11.2017 klo 18 18.40 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Konttinen Sirkka puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari

Lisätiedot

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika: torstai 7.2.2019 klo 18.23-19.33 Paikka: seurakuntakeskus kirjasto, 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Antti

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 16:40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 2.9.2015 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 Aika: Keskiviikkona 2.9.2015 klo 19.00-20.25 Paikka: Paanula OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

Pyhämaan kappelineuvosto /6

Pyhämaan kappelineuvosto /6 Pyhämaan kappelineuvosto 4.2.2015 1/6 PYHÄMAAN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: Keskiviikkona 4.2.2015 klo 18.00 Paikka: Kettelin seurakuntatupa OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: puheenj.

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen. Maj-Britt Varpe Helle Vahtera

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen. Maj-Britt Varpe Helle Vahtera Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Aika: tiistai 25.8.2015 klo 17.30 19.17 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 28.3.2017 klo 17, kahvit ennen kokousta. Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 11/2014 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 11/2014 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 11/2014 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.12.2014 noin klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 13.2.2014 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA 1/2014 Aika: torstaina 13.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Olli Laivo

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 12.2.2014 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 Aika: keskiviikkona 12.2.2014 klo 18.00 19.25 Paikka: Paanulan kokoustila OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: Keskiviikko 12.6.2013 klo 18.00 Hotelli Scandic, Kilo ASIALISTA

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: Keskiviikko 12.6.2013 klo 18.00 Hotelli Scandic, Kilo ASIALISTA ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 12.6.2013 klo 18.00 Paikka Hotelli Scandic, Kilo ASIALISTA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/2016 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/2016 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 4.10.2016 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.05.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 11.05.2016 keskiviikko klo 17:00-19:15 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Saapuvilla

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Maj-Britt Varpe. Timo Räsänen Minna Bergström Hermanni Eskoli

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Maj-Britt Varpe. Timo Räsänen Minna Bergström Hermanni Eskoli Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika: torstai 9.2.2017 klo 17:00-18.09 Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: pj jäsenet: kappalainen,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 11 Yhteistyötoimikunta AIKA 25.02.2019 14:15-15:00 PAIKKA Kaupungintalo, hallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

puheenjohtaja Mika Sjöblom jäsenet: Mira Johtela poissa Marko Kivistö poissa Lilja Laiho-Virtanen Anneli Laurila Kai Lindegren

puheenjohtaja Mika Sjöblom jäsenet: Mira Johtela poissa Marko Kivistö poissa Lilja Laiho-Virtanen Anneli Laurila Kai Lindegren PYHÄMAAN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 2016 Aika: tiistaina 4.10. 2016 klo 17.30 18.10 Paikka: Seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: puheenjohtaja Mika Sjöblom jäsenet: Mira Johtela

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkoneuvosto 20-32 07.04.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkoneuvosto 20-32 07.04.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 20-32 07.04.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 07.04.2015 kello 18.00 20.30 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 1.10.2013 noin klo 18.30 Valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: 1.10.2013 noin klo 18.30 Valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS Aika: 1.10.2013 noin klo 18.30 Paikka Valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/

PÖYTÄKIRJA 5/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5/2012 5.6.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 36 ILMOITUSASIAT 2 37 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Harjunen Salme Pitkäsen varajäsen läsnä Miettinen Matti Pyykkösen varajäsen läsnä

Harjunen Salme Pitkäsen varajäsen läsnä Miettinen Matti Pyykkösen varajäsen läsnä KUOPION JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2018 1 (5) Juankoskentie 13 B, 73500 JUANKOSKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (5) Aika Tiistai 19.6.2018 klo 17.00-18.08 Paikka Osallistujat Järvi-Kuopion seurakunta,

Lisätiedot

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37 KOKOUSAIKA 29.5.2013, klo. 14:00-16:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen

Lisätiedot

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika: perjantai 13.5.2016 klo 17.00 18.40 Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2012 10.4.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 23 ILMOITUSASIAT 2 24 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 14.9.2017 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika: Torstai 14.9.2017 klo 18.00 19.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 23.03.2016 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 23.03.2016 keskiviikko klo 16:15-18:50 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (7) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6. Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit.

Kirkkoneuvosto (7) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6. Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit. Kirkkoneuvosto 30.11.2016 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 30.11.2016 klo 16.30 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit.

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2015 1 (5) KOKOUSAIKA 10.2.2015 klo 17-18.15 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Timo Räsänen Maj-Britt Varpe. Tytti Hyytiä

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Timo Räsänen Maj-Britt Varpe. Tytti Hyytiä Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: tiistai 20.2.2018 klo 17.00-18.16 Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: pj jäsenet: vpj

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA. Aika Torstaina klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA. Aika Torstaina klo YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika Torstaina 27.9. klo 18.15-21.30 Paikka Ylöjärven seurakuntakeskus, neuvotteluhuone Arkki Läsnä: Jorma Rienoja puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika: ma klo Paikka: Juankosken seurakuntatalo, Tehtaankirkontie 5, Juankoski Osallistujat: Leino Reijo, puh.joht.

Aika: ma klo Paikka: Juankosken seurakuntatalo, Tehtaankirkontie 5, Juankoski Osallistujat: Leino Reijo, puh.joht. 9/2017-4.12.2017 Aika: ma 4.12.2017 klo 17.30-18.25 Paikka: Juankosken seurakuntatalo, Tehtaankirkontie 5, 73500 Juankoski Osallistujat: Leino Reijo, puh.joht. Huhtala Pauliina Iskanius Raija Julkunen

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 19.02.2014 1 Aika Keskiviikkona 19.02.2014 klo 16.00 17.30 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (9) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6

Kirkkoneuvosto (9) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Kirkkoneuvosto 18.5.2016 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 18.5.2016 klo 16.30-17.40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 31.1.2018 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: Keskiviikko 31.1.2018 klo 18 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.20 Paikka: Seurakuntakoti, sali Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa

Lisätiedot

Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2013

Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kielellisten palvelujen toimikunta 04.12.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 13 Kokouksen avaus 14 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 15 Pöytäkirjan tarkastajat 16 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

6SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 sivu Enonkosken kappelineuvosto

6SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 sivu Enonkosken kappelineuvosto Enonkosken kappelineuvosto 14.11.2016 1 Kokousaika 14.11.2016 klo 17.30 19.15 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä x puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen Touko Ahokas x jäsen Heikki Kylliäinen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 Sivu 1 Kokousaika Tiistaina 9.2.2016 klo 16.30 17.35 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen

Lisätiedot

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio.

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio. UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS POYTAKIRJA Paikka: Utsjoen kunnantalo, valtuustosali Aika: 28.03.2015 klo 12:00-15:15 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2017 1 / 6 AIKA to klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 10

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 10 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 16.03.2017 torstai klo 16:40-18:40 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula Viljakainen,

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 24.4.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 44 - Kokouksen avaus 45 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 37. Kokouksen avaus 38. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 40. Ääntenlaskijoiden valinta 41.

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Tytti Hyytiä Petri Puukki Timo Räsänen. Esa Mierlahti poistui 8 pykälän aikana

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Tytti Hyytiä Petri Puukki Timo Räsänen. Esa Mierlahti poistui 8 pykälän aikana Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika: torstai 21.1.2016 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2018

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2018 Kokousaika Torstaina 18.1.2018 kello 17.00 - Kokouspaikka Juustomestarintie 11, 24910 Halikko as. Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen Kuntayhtymän internet-sivut

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 117-128 17.11.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Maanantai 17.11.2014 kello 18.00 20.07 Paikka: Rusk seurakuntakeskuksen (Vanhatie 7, 21290 Rusko) kokoustilassa Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen,

Lisätiedot

ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/

ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/ 3/2017-4.4.2017 Aika: ti 4.4.2017 klo 17.00-18.20 Paikka: Juankosken seurakuntatalo, Tehtaankirkontie 5, 73500 Juankoski Osallistujat: Leino Reijo, puh.joht. Antikainen Kirsti poissa Huhtala Pauliina,

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Läsnä Eklöf Maria kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Läsnä Eklöf Maria kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 15.1.2015 klo 18.00 19.17 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Eklöf Maria Ervasti

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KOKOUSAIKA 14.3.2018 klo 18-19.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Konttinen Sirkka puheenjohtaja LÄSNÄ Sorjonen Liisa Haapsaari Tuula Hyttinen Mauri

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (6) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6

Kirkkoneuvosto (6) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Kirkkoneuvosto 23.9.2015 1 (6) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 23.9.2015 klo 17.30 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Samuel Mäkinen vs kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 2/2016 1/10. Kirkkoherranvirasto, Myllystenpohjantie 2, Kangasala

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 2/2016 1/10. Kirkkoherranvirasto, Myllystenpohjantie 2, Kangasala Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 2/2016 1/10 Yhteyden johtokunta 18.02.2016 Aika 18.02.2016 klo 18:00 Paikka Kirkkoherranvirasto, Myllystenpohjantie 2, Kangasala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 1.6.2017 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 1.6.2017 klo 16:30 17:09 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 20.4.2017 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 20.4.2017 klo 16:32 17:46 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit.

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2018. Riikka Kosola X Varapuheenjohtaja Pentti Kallio X Varajäsen Martti Halme X Jäsen

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2018. Riikka Kosola X Varapuheenjohtaja Pentti Kallio X Varajäsen Martti Halme X Jäsen TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kokousaika Torstaina 18.1.2018 kello 17.00 18:45 Kokouspaikka Juustomestarintie 11, 24910 Halikko as. Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen Kuntayhtymän internet-sivut

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2014

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA 12.12.2014 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2014 Kokoustiedot Aika Tiistai 9.12.2014 klo 17.36 20.00 Paikka Valtuustotalon kahvio, Espoonkatu 5 Läsnä Luottamushenkilöjäsenet Päivi

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Läsnä Loimalahden leirikeskuksen kerhohuone Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Paula Paavola Jaana Rusko-Laitinen

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 16.9.2014 1

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 16.9.2014 1 Yhtymähallitus 16.9.2014 1 AIKA Tiistai 16.9.2014 klo 17.00-18.35 PAIKKA Sataedu Kokemäki, aulaluokka, Suoratie 1 PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 27.-28.3.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 TALOYHTIÖIDEN TILANNE... 2 2 VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN ESITTELY... 3 3 TILINTARKASTUSKERTOMUKSEN KÄSITTELY... 5 4 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/ 10 9 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 3.4.2017 9 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Talousarvio kaudelle 2011 2011 Talousarviota ei esitelty. Se lähetetään sähköpostitse klubien sihteereille ja puheenjohtajille jälkikäteen.

Talousarvio kaudelle 2011 2011 Talousarviota ei esitelty. Se lähetetään sähköpostitse klubien sihteereille ja puheenjohtajille jälkikäteen. INNER WHEEL SUOMI-FINLAND PIIRI 139 SYYSPIIRIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA AIKA: 22.10.2011 klo 16.45 PAIKKA: Kokoushotelli Gustavelund, Kirkkotie 36, 04310 Tuusula ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus Piiripuheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 3.11.2015 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: torstai 2.2.2017 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Demareiden ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2016

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2016 PÖYTÄKIRJA 1 (5) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2016 Aika Keskiviikko 7.12.2016 Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, TV-studio Luottamushenkilöjäsenet: Päivi Käri-Zein, puheenjohtaja

Lisätiedot