KEINOÄLY AVUKSI ELÄMÄNLAADUN PARANTAMISEEN
|
|
- Anja Saarinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KEINOÄLY AVUKSI ELÄMÄNLAADUN PARANTAMISEEN ODUM OY JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT
2 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET KASVAVAT KESTÄMÄTTÖMIKSI Eurostatin mukaan (2017) Suomen terveydenhuollon kustannukset olivat noin 20 miljardia euroa, joka on noin asukasta kohden. Kustannusten reaalikasvu on ollut pysyvää 2000-luvulla. Ruotsissa terveydenhuollon kustannukset olivat 5000 asukasta kohden ja Saksassa noin Vertailun vuoksi yhdeksän EU-jäsenmaan keskiarvo kustannus terveydenhuoltoon oli alle 1000 asukasta kohden. Tutkimusten mukaan terveydenhuollon kustannukset tai niiden kasvu ei ole yhteydessä eliniän ennusteeseen. Esimerkiksi USA:n ja Meksikon eliniän ennuste on lähes sama, vaikka Meksikon terveydenhuollon kustannus on alle 1000 ja USA:n yli 9000 asukasta kohden. Samaan aikaan koko Eurooppa ikääntyy, joka kasvattaa kustannuksia ja kansalaisten verorasitusta. Ainoa mahdollisuus on siirtyä panostamaan radikaalisti enemmän ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon. DIGITALISAATIO SÄÄSTÄÄ KUSTANNUKSIA Odum ollut työterveyshuollon palveluntuottajien kumppanina Suomessa digitalisoimassa preventiivisen työterveyshuollon prosesseja. Yhdistämällä terveysteknologiaa ja muuttamalla terveyspalveluiden prosesseja olemme pystyneet parantamaan asiakkaan saamaa palvelua, tehostamaan ennaltaehkäiseviä palveluita sekä säästämään kaikkien osapuolten kustannuksia. 1
3 KEINOÄLY PARANTAA ELÄMÄNLAATUA Seuraavan sukupolven terveyttä edistävät ja sairauksia ennaltaehkäisevät tuotteet perustuvat keinoälyratkaisuihin, joita voidaan jaella yhtä laajasti kuin peliteollisuuden tuotteita. Yhdessä VTT:n tutkijaryhmän kanssa kehitetty AlvinOne-älypuhelinsovellus hyödyntää koneoppivaa ohjelmaa, joka ennustaa riskiä sairastua sekä ohjaa riskissä olevat selvittämään omat terveysriskinsä AlvinOnen sähköisellä terveystarkastuksella. AlvinOne myös muistuttaa tarkastamaan terveysriskit säännöllisesti. Edistämällä omaa terveyttä ennakoivasti, elämänlaatu ja tuottavuus parantuu ja terve.ydenhuollon kustannukset vähentyvät kansallisella tasolla VTT:N KEHITYSPROSESSI MAHDOLLISUUS MILJARDIEN SÄÄSTÖIHIN 2-tyypin diabetes yksin aiheuttaa Suomelle 883 miljoonaa euroa välittömiä kustannuksia vuodessa. Jos tähän lisätään sairauden aiheuttamat välilliset kustannukset, summa ylittää 2 miljardia euroa (THL 2016). Ennaltaehkäistäviin sairauksiin kuuluvat myös erilaiset päihderiippuvuudet, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, masennus ja elämäntapa- ja stressiperäiset sairaudet. 1
4 2
5 YLIN PUOLET TYÖSSÄKÄYVISTÄ KOKEE PÄIVÄAJAN VÄSYMYSTÄ Osana VTT tutkimusta havaittiin mm. että työikäisten väsymys ja unihäiriöt ovat erittäin yleisiä suomessa. AINEISTO: VERTAILURYHMÄT: 3
6 PÄIVÄAJAN VÄSYMYS: NUKKUMINEN: 4
7 UNETTOMUUS: YHTEENVETO: 5
8 ODUM OY Odum Oy on sataprosenttisesti kotimainen yritys, jonka missio on ennaltaehkäistä sairauksia ja parantaa elämänlaatua. Yhtiö on auttanut yksilöitä edistämään terveyttään ja organisaatioita toteuttamaan kustannustehokkaita terveydenhuollon prosesseja vuodesta Tiedustelut: Terveydenhuollon murros/digitalisaatio: Odum, toimitusjohtaja Jukka Suovanen, , AlvinOne-sovellus ja kansainvälistyminen: Odum, markkinointijohtaja Johanna Varje, , (myös ruotsin- ja englanninkieliset tiedustelut) Tutkimuksen tuloksista, ja työelämän väsymyksestä: Työterveys Apila, vastaava työterveyslääkäri Riikka Mattila, , Algoritmin kehitys: VTT, hankkeen tieteellinen koordinaattori Mark van Gils, Tiedotustilaisuudessa esitetty materiaali jaetaan tulostettuna paikallaolijoille ja löytyy tilaisuuden jälkeen osoitteesta > Medialle > Tiedotustilaisuus
Ohjelma! Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum
Ohjelma 9-9.15 9.15-9.40 9.40.9.55 9.55-10.25 10.25-12.00 Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum AlvinOne - Tekoäly on jo täällä - Johanna Varje, markkinointijohtaja, Odum
Työkyky, terveys ja hyvinvointi
Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Terveyslautakunta Tja/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (6) 175 Terveyslautakunnan lausunto aloitteesta selvityksestä TyöterveysPlus:n perustamiseksi HEL 2012-004356 T 00 00 03 Päätös päätti antaa aloitteesta seuraavan,
YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS
YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS LUOTTAMUKSELLINEN Yötyö kuormittaa työntekijää fyysisesti ja psyykkisesti enemmän kuin päivätyö, koska työntekijän vuorokausirytmiä muutetaan. Yötyö aiheuttaa lähes kaikille sitä
Genomitiedolla lisää terveitä elinvuosia HL7 Finland Personal Health SIG työpaja
Genomitiedolla lisää terveitä elinvuosia HL7 Finland Personal Health SIG työpaja 31.10.2018 Kimmo Aro Negen Oy, Toimitusjohtaja +358 40 149 3210 kimmo.aro@negen.fi MITKÄ ASIAT VAIKUTTAVAT TERVEYTEEN JA
Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön
Hyvinvointia työstä Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön Terveydenhoitajapäivät 14.3.2019, Rovaniemi Jorma Mäkitalo, LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Tutkimus- ja palvelukeskuksen
Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta
Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta SOTE Ennakointikamari 30.3.2017 Olli Tolkki olli.tolkki@nhg.fi 0400 339 195 100% Suomen sote-markkina on kokonaisuudessaan ~31 mrd., josta palvelut kattavat
Miltä Genomikeskus näyttäytyy yritystoiminnan näkökulmasta? , STM. Toimitusjohtaja Laura Simik, Sailab MedTechFinland ry
Miltä Genomikeskus näyttäytyy yritystoiminnan näkökulmasta? 10.6.2019, STM Toimitusjohtaja Laura Simik, Sailab MedTechFinland ry Mitä on terveysteknologia? Terveysteknologialla tarkoitetaan lääketieteelliseen
Myel-vakuutettujen työterveys
Alk. 19 vuodessa Toimintasuunnitelma Sähköinen terveyskysely Sähköinen tilakysely Työolosuhdeselvitys Helpperi-terveysohjaus Yhteistyössä: MATKI Myel-vakuutettujen työterveys Lähipalveluita jo 17 kunnassa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?
Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan
VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen
VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin
TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI
1 TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI Satu Myller, vastaava työterveyshoitaja Joensuun Työterveys Savuton Pohjois-Karjala työryhmän jäsen Siun Soten työterveyden asiakkuusvastaava 1.1.2017 2.11.2016
Maresan. 10/19/2018 Luottamuksellinen ja salassapidettävä 2
Maresan Merenkulkijoiden työterveyshuollon konseptin rakentaminen ja käynnistäminen tausta: Merenkulkijoiden työkyvyttömyysriskien korkeus Suuremmat varustamot maksavat itse osan omien työntekijöiden työkyvyttömyyseläkkeiden
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2016 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin tavaraliikenteelle ja logistiikalle tammikuussa
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ennaltaehkäisyn edistämisen priorisointi - miksi se on niin vaikeaa? Jorma Mäkitalo, Osaamiskeskuksen johtaja Oma ammattihistoria lääket lis Oulun yliopisto 1986 työterveyshuollon erikoislääkäri
Sote-uudistus on jo käynnissä! Markku Seuri Vaihtoehtoja katastrofille Nykyisen SOTE-ehdotuksen kipupisteisiin Helsinki
Sote-uudistus on jo käynnissä! Markku Seuri Vaihtoehtoja katastrofille Nykyisen SOTE-ehdotuksen kipupisteisiin Helsinki 24.1.2017 KIITOS KUTSUSTA! - Työterveyslääkäri - Työlääketieteen dosentti Itä-Suomen
Lontoo-Malaga julistus. Astmatutkimukseen panostamisesta
Lontoo-Malaga julistus Astmatutkimukseen panostamisesta Johdanto Astma on sairaus, joka vaikuttaa 30 miljoonan eurooppalaisen ja yhteensä 300 miljoonan ihmisen päivittäiseen elämään maailmassa. Vuoteen
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin tavaraliikenteelle ja logistiikalle tammikuussa
Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?
Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy
Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita
Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse
Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa
Terveysteknologian kauppa 2016 Terveysteknologian kauppa 2016 1 Suomen terveysteknologian vienti ylitti 2 miljardia euroa vuonna 2016 Tuotteiden vienti kasvoi lähes 10% Tuotekaupan ylijäämä oli 1,0 miljardia
Työelämän haasteet NYT. Tarja Kantolahti, ylitarkastaja, TtM Työhyvinvointifoorumi Kuormittavuuden hallinta työssä
Työelämän haasteet NYT Tarja Kantolahti, ylitarkastaja, TtM Työhyvinvointifoorumi Kuormittavuuden hallinta työssä Esittely Sosiaali- ja terveysministeriö, työsuojeluosasto Ammatti: Tarja Kantolahti, ylitarkastaja
Suomen Terveydenhoitajaliiton näkemyksiä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon painopisteistä vuosina
Suomen Terveydenhoitajaliiton näkemyksiä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon painopisteistä vuosina 2019 2023 Suomi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallimaaksi Suomalaisessa terveyspolitiikassa painotetaan
STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia)
STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) Suomen Akatemia, Strateginen tutkimusneuvosto Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat ohjelma, 2016 2019 11.10.2017 1 7 työpakettia Monipuolista osaamista ja vahvaa
Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin
1 Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin Pisara koordinaatio Oulun kaupunki Projektijohtaja Koordinaattori Minna Angeria Vastuullinen johtaja Keijo Koski 29.4 2010 Hymykin on herkässä kun on kumppani
Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön
Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön -etukäteiskyselyn tulokset -kokemukset Kaari-laskurista Risto Kaartinen Dmitry Poletaev Työterveyspäivän ennakkokyselyn vastaukset
Sote-uudistuksen säästömekanismit
Sote-uudistuksen säästömekanismit Alustavia arviointeja Hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hallinta Hallitus vahvistaa
YKSITYINEN TERVEYDENHUOLTO TULEVAISUUDESSA Jussi Rantanen 27.4.2012
YKSITYINEN TERVEYDENHUOLTO TULEVAISUUDESSA Jussi Rantanen 27.4.2012 1 YKSITYISSEKTORISTA SANOTTUA: Kuorii kermat! Tuottaa vain sellaisia palveluja, joille on kysyntää Kahmii parhaat osaajat! Vapaus valita
Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta. Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija
Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija SATAOSAA-maakuntakokeilu Kesäkuu 2018 Sisällysluettelo
Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013. www.oorninki.fi
Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013 www.oorninki.fi Osallisuus - syrjäytyminen Sosiaalinen inkluusio, mukaan kuuluminen, osallisuus
DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT
DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT KUOPIO 23.4.2015 JYRI WUORISALO KUOPIO INNOVATION TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY:N DIGI ROADSHOW-KIERTUE Digitaalinen maailma ja terveys Digitaalinen maailma kulttuurinen muutos Digitalisaatio
Asiakkaan palvelutarpeen ennustaminen ja ennakointi. Terveydenhuollon Atk-päivät 28.-29.5.2013 Projektipäällikkö Katja Klemola
Asiakkaan palvelutarpeen ennustaminen ja ennakointi Terveydenhuollon Atk-päivät 28.-29.5.2013 Projektipäällikkö Katja Klemola Eksote Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö
TYÖPAIKKOJEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN TARPEET TYÖTERVEYSHUOLLOLLE
TYÖPAIKKOJEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN TARPEET TYÖTERVEYSHUOLLOLLE OULU 13.10.2016 KARI HARING SAK RY ERI TARKASTELUMAHDOLLISUUKSIA TARPEESEEN Työelämän muutos Työsuojelullinen Lainsäädäntö edellyttää Taloudellinen
TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011)
TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011) - Artikkelin esittely 5.10.2011 PaKaste-seminaari, Rovaniemi Terho Pekkala TERVEYSHYÖTYMALLI Chronic Care Model,
Terveysteknologian toimialaselvitys Miltä terveyden tulevaisuus näyttää?
Terveysteknologian toimialaselvitys 2018 Miltä terveyden tulevaisuus näyttää? Selvityksen toteutus Tiedonkeruu toteutettiin Sailab Medtech Finland ry:n jäsenyrityksille suunnatulla Questbackkyselyllä loka-marraskuussa
Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti
Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta Liikkumattomuuden
Työterveyshuollon skenaariot - työikäisen rooli ja asema eri vaihtoehdoissa Työke-seminaari Finlandia-talo, Helsinki
Työterveyshuollon skenaariot - työikäisen rooli ja asema eri vaihtoehdoissa Työke-seminaari 7.11.2018 Finlandia-talo, Helsinki Tarja Meristö & Jukka Laitinen FuturesLab CoFi Laurea Tulevaisuutta ei voi
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila
Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen
Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset. 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala
Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala Alipainoiset ( 75 % ihannepainosta): 40 % pitempään osastolla
Työterveyshuollon näkökulma asiakaskohtaamisten haasteisiin ja mahdollisuuksiin
Työterveyshuollon näkökulma asiakaskohtaamisten haasteisiin ja mahdollisuuksiin Satu Soini, ylilääkäri Työtöterveyslaitos, Uudistuva työterveyshuolto 7.2.2019 Satu Soini Elämänkaariajattelu 7.2.2019 Satu
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
S U L A T I S [Suomen laskennallisten tieteiden seura] Laskennallisten tieteiden päivä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa 29.9.2010
S U L A T I S [Suomen laskennallisten tieteiden seura] Laskennallisten tieteiden päivä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa 29.9.2010 Laskennallisia haasteita ja mahdollisuuksia SalWe-SHOKissa Kuluvan syksyn
Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään
Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM/HYVÄ Joensuu 23.1.2014 Sisältö Keskeiset muutokset
Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa!
Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa! Jorma Mäkitalo, tth el, LT Tutkimus- ja palvelukeskuksen johtaja @JormaMakitalo Korvausuudistus muuttaa työterveyshuollon rahoituksen painopistettä ehkäisevän
Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana. Jyrki Saarivaara 16.4.2015
Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana Jyrki Saarivaara 16.4.2015 Suomen suurin terveyspalveluyritys 2,5 miljoonaa lääkärikäyntiä Palvelut yksityishenkilöille, yritysasiakkaille, julkiselle
Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen
Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa Valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumispäivä 7.10.2014 Työhyvinvointi- ja työsuojelupäällikkö Marianne Turja, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Marianne.Turja@evira.fi
MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere 07.03.2008
MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere 07.03.2008 Stakes Stakes Työikäisten miesten yleisimmät kuolemansyyt 2006 Kuolemansyy 1. Alkoholisyyt 2. Sepelvaltimotauti
SOTE-yrittäjyys. Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.
SOTE-yrittäjyys Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.2018 Ylivoimainen valtaosa yrityksistä on pieniä 0,2 % Suuryritykset
Nanoturvallisuuskeskuksen toiminnan tavoitteet. Nanoturvallisuus tutkimuksesta käytäntöön 25.9.2012 Kai Savolainen
Nanoturvallisuuskeskuksen toiminnan tavoitteet Nanoturvallisuus tutkimuksesta käytäntöön 25.9.2012 Kai Savolainen Mitä Nanoturvallisuuskeskus haluaa olla 2015: Euroopan johtava ja globaalisti tunnustettu
Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus
Tekes rohkaisee uudistumaan Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus 27.1.2015 Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 440 Finnvera
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017
Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin
Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja
Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana IHA kokonaisuutta Alustavaa hahmotusta
PoPSTer -hanke Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana IHA kokonaisuutta Alustavaa hahmotusta 31.1.2015 Pasi Parkkila 2015 TAUSTA: Maakunnan kunnanjohtajien linjaus: Lähdetään valmistelemaan
Mitä priorisoinnilla tarkoitetaan?
Johanna Lammintakanen FT Ma. professori Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Mitä priorisoinnilla tarkoitetaan? Terveydenhuollon priorisointi Käsitteestä: Mistä on kyse? Muutama ajatus ilmiöstä Keskustelun,
Terveydenhuollon johtavat kuvantamisen, omahoidon ja johtamisen ratkaisut Suomessa
Terveydenhuollon Atk-päivät Turku 29.5.2007 Terveydenhuollon johtavat kuvantamisen, omahoidon ja johtamisen ratkaisut Suomessa Timo Koistinen Mawell Oy Terveydenhuollon haasteet 2 Lisääntyvä tarve terveydenhuollon
Työssä vai työkyvyttömänä
Työssä vai työkyvyttömänä Johtajaylilääkäri Tapio Ropponen Kuntamarkkinat to 13.9.2012 klo 10.00 10.20 Kevan tavoitteet työssä jatkamisen tukemisessa 1. Mahdollisimman moni jatkaisi työssä omaan eläkeikäänsä
Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä
Lataa Masennus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Masennus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi
Lataa Masennus Lataa ISBN: 9789516563186 Sivumäärä: 416 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.83 Mb Masennus-kirja käsittelee masennustilaan vaikuttavia psykologisia, biologisia ja sosiaalisia tekijöitä, sairauden
Väestön ja lääkärikunnan näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta. Jukka Vänskä Tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto
n ja lääkärikunnan näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta Jukka Vänskä Tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti terveydenhuollon digitalisaatioon Kyselyt terveydenhuollon
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori
Lihavuuden kustannuksia Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuus Monien sairauksien riskitekijä Väestötasolla nopeasti yleistyvä ongelma Taloudellisista vaikutuksista lisääntyvästi
THL:n sähköiset kansalaispalvelut: Omahoitopolut.fi ja Palveluvaaka.fi
THL:n sähköiset kansalaispalvelut: Omahoitopolut.fi ja Palveluvaaka.fi Projektipäällikkö Anu Suurnäkki ja Kehittämispäällikkö Niina Peränen, THL 11.5.2015 Terveydenhuollon atk-päivät 12.-13.5.2015 1 Uudet
Terveyden edistämisen hyvät käytännöt
Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti
Asiantuntijoiden työterveys
Kun työ on lähes korvaamatonta! Toimintasuunnitelma Seulova terveystarkastus Sähköinen työpaikkakäynti Ekstranet Helpperi-terveysohjaus AJATUS Asiantuntijoiden työterveys Lähipalveluita jo 17 kunnassa
Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö
Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Henry ry, Tampere 9.2.2010 Esityksen sisältö Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Työterveysyhteistyön edellytyksiä
Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies
Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Miksi Soteuudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu kiihtyy.
Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus
Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Työterveyslaitos, Jorma Mäkitalo Lähi-Tapiolan ja Elon työyhteisöjen työhyvinvointi seminaari 12.5.2016 12.5.2016 2 Sisältö Työterveyshuollon
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten
MAASEUTU NÄKYVÄKSI Messukeskus, Helsinki. Juha Rautio
MAASEUTU NÄKYVÄKSI 1.6.2018 Messukeskus, Helsinki Juha Rautio KUKA? Juha Rautio Hallintotieteiden maisteri (kunnallisalan koulutusohjelma) Pienyrittäperheestä (maatalous, metsätalous, taksi) Pihlajalinna-konsernissa
Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti
Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta
Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa
Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri, lääkintöneuvos TYÖKE-seminaari 7.11.2018 Finlandiatalo 1 10.10.2018 Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta
Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan
Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1.2010 Teknologiajohtaja Eva Häkkä-Rönnholm, VTT 2 VTT Group
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien
Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes. Lataa
Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes Lataa ISBN: 9789522453532 Sivumäärä: 70 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.41 Mb Diabetes on ryhmä sairauksia, joihin liittyy pitkäaikaisesti kohonnut verensokeri.
KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita
KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita Juhani Eskola 19.11.2008 27.11.2008 1 Suomen vahvuudet Korkeatasoinen ja tasa-arvoinen terveydenhuolto Väestön suhtautuminen tutkimukseen ja tulosten
Kunta-HYTE -talo: Rakennetaan yhteistyörakennetta! Siun soten näkökulma
Kunta-HYTE -talo: Rakennetaan yhteistyörakennetta! Siun soten näkökulma Petri Kivinen Hallintoylilääkäri, LT, HTK Terveydenhuollon tietotekniikan erityispätevyys 1.2.18 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen
Tehyn. avain- sanat. päättäjille
Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi
Elämänlaatu ja sen mittaaminen
04.02.2013 Elämänlaatu ja sen mittaaminen Luoma Minna-Liisa, Korpilahti Ulla, Saarni Samuli, Aalto Anna-Mari, Malmivaara Antti, Koskinen Seppo, Sukula Seija, Valkeinen Heli, Sainio Päivi 04.02.2013 elämä
Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille
Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille 2015 2020 Kirjoittajaryhmä Sairaanhoitajaliiton ehealth -asiantuntijatyöryhmä
Tuottavuuden parantamisestako ratkaisu terveydenhuollon kustannus- ja työvoiman saantiongelmiin?
Tuottavuuden parantamisestako ratkaisu terveydenhuollon kustannus- ja työvoiman saantiongelmiin? Kalevi Luoma To be or Well be IV seminaari Oulu 11.2.2010 Julkisen talouden kestävyysvaje Suomen julkisessa
Terveyspalvelut ja kuntoutus. Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL
Terveyspalvelut ja kuntoutus Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL Esityksen rakenne Terveystarkastukset ja seulontatutkimukset Avosairaanhoito ja lääkärikäynnit Tyytyväisyys terveyspalveluihin Hoidon
Eksoten tietojohtamisen malli ja sotetietopaketit ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI
Eksoten tietojohtamisen malli ja sotetietopaketit ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 21.1.2019 1 Eksoten tietojohtamisen malli Alueelliseen, henkilötasoon pohjautuvaan palvelujen käytön ja kustannusten
Palvelupolut kuntoon työpaja TYÖKE-hankkeen näkökulma. Visa Kervinen, asiantuntijalääkäri TYÖKE-hanke
Palvelupolut kuntoon työpaja TYÖKE-hankkeen näkökulma Visa Kervinen, asiantuntijalääkäri TYÖKE-hanke 23.5.2019 TYÖKE Verkostoilla tehoa Soteen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen Rahoittajana ESR
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA
1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä
Eksoten tietojohtamisen malli Merja Tepponen, kehitysjohtaja ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI
Eksoten tietojohtamisen malli Merja Tepponen, kehitysjohtaja ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 21.1.2019 1 Eksoten tietojohtamisen malli Alueelliseen, henkilötasoon pohjautuvaan palvelujen käytön
Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus
n maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen.1.010 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään,
Vaikuttava terveyden edistäminen työterveysyhteistyössä yhteiskehittämisenä
Hyvinvointia työstä Vaikuttava terveyden edistäminen työterveysyhteistyössä yhteiskehittämisenä Yhteistyöseminaari 31.1.2017 Promo@Work-hanke Merja Turpeinen, FT, erikoistutkija,työterveyslaitos Työterveyslaitos,