Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin"

Transkriptio

1 Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen

2 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä ja työelämän laatua kehittämällä Yritysten operatiivisen toiminnan tehostaminen koko arvoketjussa Tuotekehitys- ja suunnittelutoiminnan kasvumahdollisuuksien varmistaminen Suomessa Tuoteliiketoimintaan liittyvän tutkimuksen ja koulutuksen vahvistaminen Ohjelman missio Tietotekniikan hyödyntäminen tuoteprosessissa turvaa tiedon käytettävyyden tuotteen koko elinkaaren ajaksi

3 Päättyneen ohjelman laajuus Suunniteltu: 100 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus noin 40 miljoonaa Toteutunut: 70 yritysprojektia, joita rahoitettiin noin 23 miljoonalla eurolla. Tutkimustoimintaa rahoitettiin 34 projektissa yhteensä 12 miljoonalla. Mukana: koneenrakennus, rakentaminen, ohjelmisto ja tekstiili- ja vaatetusteollisuus Kansainvälistä yhteistyötä laajasti mukana tutkimusprojekteissa Muutoksia toimintaympäristössä: Kaksi voimakasta suhdannemuutosta Suomalaisten suuryritysten kasvun painottuminen ulkomaille Ilmiöt: Sosiaalinen media Big data Pilvipalvelut Verkkokaupan yleistyminen. SHOKK toiminnan käynnistäminen

4 Tunnustusta hyville projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman tuloksista kertovaa aineistoa yrityksille, jotka etsivät esimerkkejä ICT:n hyödyntämiseen liittyvistä Tekesin rahoittamista projekteista. Tutkimusprojektit laajemmin myös aineistoineen esillä Tekesin Hankegalleria sivulla:

5 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut 2011 strategiavalinnalle: Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla, kokonaistuottavuutta parantamalla ja palvelujen laatua nostamalla Tieto- ja viestintäteknologiaan perustuvista palveluista uusi kilpailukyvyn, kasvun ja hyvinvoinnin lähde Hyvä käytettävyys ja käyttäjäkokemus tärkeitä palvelujen kilpailutekijöitä, samoin sosiaalisen median ja internetin yhteisöjen tarjoama tiivis vuorovaikutus Älykkäiden tieto- ja viestintäteknologioiden sovelluksilla kulutustottumukset ja organisaatioiden toiminta kestävän kehityksen mukaisiksi Korkealaatuisten ja laajojen tietovarantojemme hyödyntäminen palvelujen ja innovaatioiden kehittämisessä DM

6 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Kiinnostavia uusia ohjelmia: Fiiliksestä fyrkkaa Liiketoimintaa tietoa, tunnetta ja teknologiaa yhdistämällä tavoite: yritykset tunnistamaan aineettoman arvonluonnin mahdollisuuksia ja hyödyntämään niitä kilpailuedun lähteenä. Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Ohjelman visiona on, että Suomessa on Euroopan parhaat työpaikat vuonna Vision toteutuminen edellyttää radikaaleja muutoksia johtamistavoissa ja uusia työn tekemisen malleja.

7 DM

8 Lähde: ICT2015 työryhmän aineisto

9 ICT 2015 työryhmän toimenpiteet Tekesissä: ICT 2015 toimenpiteet ICT 2023 TKI-ohjelma Muut ohjelmat Rahoitus ICT 2015 työn tuki Digitaaliset palvelut ja sisällöt Sähköisen liiketoiminnan osaamisohjelma (PK.NET) Alku- ja kasvuvaiheen yritysten rahoitusohjelma Kaupunkien ryhmiin osallistuminen Pelit ja pelillisyys Vuokratietohallinto-johtajan ohjelma Markkina- ja kilpailijaseuranta Tietoturva Uudenlaiset yhteistyöohjelmat ICT 2015 seurantaryhmään osallistuminen Mobiiiosaaminen Postdoc in Residence ohjelma Big data Hacking factory toiminta Avoimen datan ekosysteemi

10 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Esimerkkinä uusi aktivointiteema: PK.NET Vauhtia verkosta aktivoi pk-yrityksiä ohjelmistojen hyödyntämiseen erityisesti myynnin ja markkinoinnin tehostamiseksi. Tavoitteena on uudistaa liiketoimintaa, parantaa yrityksen kilpailukykyä, kasvattaa myyntiä ja liiketoimintaa sekä lisätä kansainvälistymistä. Mahdollisuus tietohallintojohtajan määräaikaiseen palkkaamiseen tai käyttöön ICT-sektorin ulkopuolisessa yrityksessä tuen avulla. Mahdollisuus 50% de minimis rahoitukseen, max eur

11 Tekesin innovaatiorahoitus täydentää yrityksen muita rahoituksen lähteitä Vaihe Käynnistys Kasvu Laajentuminen Rahoitusvaihtoehtoja Perustajat, lähipiiri Ely-keskukset Tekesin rahoitus Enkelisijoittajat ja -sijoittajaryhmät Julkiset pääomasijoittajat Yksityiset pääomasijoittajat Pankit Finnvera Liikevaihto 0 0,1 M 1 M 10 M 100 M Lähde(muokattu): Ohjelmistoyrittäjät ry DM

12 Tekesin rahoituspalveluista

13 Virtuaalisuus hyödyntäkää laajasti huippututkimuksen hyödyntämismahdollisuuksia Esimerkin lähde: Oulun Yliopisto Center for Internet Excellence

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja

Lisätiedot

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

Kansainvälisen kasvun suunnittelu Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö Tekesin innovaatiorahoitus Anne Turula Palvelupäällikkö Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 1 Uudistu, kasva, kansainvälisty Tekes jakaa riskiä 2 3 Yrityksille Innovaatiorahoitus Palvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Projektin suunnittelu

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 0 0 0 0 60 70 Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille.

Tekesin rahoitus yrityksille. Tekesin rahoitus yrityksille jarkko.piirto@tekes.fi DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa

Lisätiedot

Ihmiset bisneksen uudistajina. Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa

Ihmiset bisneksen uudistajina. Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa Ihmiset bisneksen uudistajina Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa Tutkimushaun infotilaisuus 30.9.2014 Finlandia-talo Haun kuvaus

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Tekesin ohjelman lisäarvopalvelu Teemana

Lisätiedot

Pk-yrittäjien tunnelmia Nurmes

Pk-yrittäjien tunnelmia Nurmes Pk-yrittäjien tunnelmia 16.5.016 Nurmes Työllisten määrän muutos erikokoisissa yrityksissä vuosina 001 01 56000 46000 36000 43698 Lisäys yhteensä 108 886 - suuryritykset 7 164 - pk-yritykset 100 7 6000

Lisätiedot

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot.

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus työ- ja elinkeinoministeriön budjetista Toimipaikka: Innopoli, Espoo, alueverkosto: Innovaatioasiantuntijat ELY-keskuksissa

Lisätiedot

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös

Lisätiedot

Tekesin rahoitus ja palvelut 2015

Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Suomen Kalankasvattajaliiton koulutuspäivät 6.11.2015 Heikki Aro Tekes Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri, kevät 2 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 7 7 Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 2 4 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan vuoden aikana,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Lappi

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Lappi Pk-yritysbarometri, kevät 016 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 15 15 14 16 Palvelut 6 61 Muut 1 0 10 0 0 40 50 60 0 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2016. Alueraportti, Pirkanmaa

Pk-yritysbarometri, kevät 2016. Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri, kevät 016 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 7 9 Rakentaminen Kauppa 1 1 1 16 Palvelut 60 61 Muut 1 1 0 0 30 40 0 60 70 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

Iskun sisältö. Mitä Tekes tarjoaa. Tekesin ohjelmat työkaluna. Fiiliksestä fyrkkaa ohjelman tavoitteet ja tarjonta

Iskun sisältö. Mitä Tekes tarjoaa. Tekesin ohjelmat työkaluna. Fiiliksestä fyrkkaa ohjelman tavoitteet ja tarjonta Iskun sisältö Mitä Tekes tarjoaa Tekesin ohjelmat työkaluna Fiiliksestä fyrkkaa ohjelman tavoitteet ja tarjonta Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan

Lisätiedot

Pilvipalvelut kehityksen mahdollistajana - (valmistavan PK-yrityksen näkökulmaa)

Pilvipalvelut kehityksen mahdollistajana - (valmistavan PK-yrityksen näkökulmaa) Pilvipalvelut kehityksen mahdollistajana - (valmistavan PK-yrityksen näkökulmaa) Juhani Lempiäinen Ohjelmapalvelujen tuottaja Digitaalinen tuoteprosessi-ohjelma Valmistavissa yrityksissä pilvipalvelujen

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset 2016 pk-yritysbarometri Alivaltiosihteeri Petri Peltonen Työ- ja elinkeinoministeriö 1 Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus yrityskannasta (%) Voimakkaasti

Lisätiedot

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Systeemiset muutokset ja liiketoimintaekosysteemit

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Risto Mäkikyrö teknologia-asiantuntija Lapin ELY-keskus

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Risto Mäkikyrö teknologia-asiantuntija Lapin ELY-keskus Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Risto Mäkikyrö teknologia-asiantuntija Lapin ELY-keskus Videot Tekes https://www.youtube.com/watch?v=mahcxpn6o_s DM 1272687 1 2 3 4 Uudistu, kokeile,

Lisätiedot

Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013

Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 DM 1083525 03-2013 Esityksen sisältö Mitä ja ketä rahoitamme ja miksi? Mitä ja miten arvioimme? Rahoitus yrityksille Tutkimus-

Lisätiedot

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry 1 Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry Rauman Yrittäjät Yrittäjän asialla, paikallisesti 2 Rauman

Lisätiedot

Teollinen internet. liiketoiminnan vallankumous. Tekesin ohjelma 2014 2019

Teollinen internet. liiketoiminnan vallankumous. Tekesin ohjelma 2014 2019 Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous Tekesin ohjelma 2014 2019 Mitä teollinen internet on? Teollinen internet tarkoittaa sulautettujen ja älykkäiden laitteiden ja järjestelmien, saatavan tiedon

Lisätiedot

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Päijät-Hämeen Yrityksille Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Jari Turunen ICT -liiketoiminnankehittäjä Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Omistus Lahden kaupunki 74 % Lähikunnat 10 % Yksityiset

Lisätiedot

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

ICT Palvelut Juhani Suhonen

ICT Palvelut Juhani Suhonen ICT Palvelut Juhani Suhonen Megatrendejä ICT-maailmassa Mobiili Social Pilvipalvelut Kuluttajistuminen Big data 2 2 Taustoitus : Yritysmaailman ICT kysely Kuinka merkittävinä pidätte seuraavia kehityssuuntia

Lisätiedot

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski-Suomeen Jyväskylä 13.1.2016 Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, RAKLI ry Murroskartta Kaupan murros

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat

Lisätiedot

Digitalouden haasteet. KARI PENTTINEN Ohjelmapäällikkö Teollinen internet - ohjelma Tekes puh

Digitalouden haasteet. KARI PENTTINEN Ohjelmapäällikkö Teollinen internet - ohjelma Tekes puh Digitalouden haasteet KARI PENTTINEN Ohjelmapäällikkö Teollinen internet - ohjelma Tekes puh. 0295055916 kari.penttinen@tekes.fi Mikä on muuttunut? Älypuhelimessa laskentatehoa ja muistia kuin ison firman

Lisätiedot

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6.

Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6. Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa Julkisen tutkimuksen haku 1.9.2014-28.11.2014 Nuppu Rouhiainen 2.6.2014 DM1291371 Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku,

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituksen periaatteet. Tekes rahoitusesittely LADEC 5.2.2013

Tekesin yritysrahoituksen periaatteet. Tekes rahoitusesittely LADEC 5.2.2013 Tekesin yritysrahoituksen periaatteet Tekes rahoitusesittely LADEC 5.2.2013 Tunnuslukuja 2012 01-2013 DM 1073513 Palveluinnovaatiot Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2015. Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, kevät 2015. Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 1 16 17 17 Palvelut 7 9 Muut 1 3 0 30 0 0 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 1 alueraportti,

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä

Ajankohtaista Tekesistä Ajankohtaista Tekesistä Martti Korkiakoski 30.1.2014 VII Liekkipäivä, Hotelli Victoria, Tampere DM 1190768 Tekes 1.12.2013 Pääjohtaja Pekka Soini Nuoret yritykset Jukka Häyrynen Kasvuyritykset Martti Äijälä

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Yritysrahoituksen iltapäivä. 21.1.2015 Leppävirta Jari Vitikainen

Yritysrahoituksen iltapäivä. 21.1.2015 Leppävirta Jari Vitikainen Yritysrahoituksen iltapäivä 21.1.2015 Leppävirta Jari Vitikainen Esityksen sisältö 1. Yrityksen kehittämisavustus (ELY-keskus) 2. Tekesin rahoitus 3. Yrityksen kehittämispalvelut Avustuksia pk-yritysten

Lisätiedot

Tekesin Innovaatiorahoitus

Tekesin Innovaatiorahoitus Tekesin Innovaatiorahoitus Energiaomavaraisuus ja yrittäjyys koulutuspäivät 5.-6.2.2013 Eija-Riitta Hämäläinen Asiantuntija DM 05-2011 Palveluinnovaatiot Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio?

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES 1 2 3 4 Uudistu, kokeile, kasva, kansainvälisty Mihin Tekesin rahoitusta voi käyttää Vaihtoehtoja

Lisätiedot

Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna

Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna Pia Qvintus, Finpro Joensuu 5.4.2016 Team Finland Kasvuohjelmat Team Finland kasvuohjelmat - volyymi 2015-2017 51,3 Milj.

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja,

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Tekesin cleantech-rahoitus Kansallinen cleantech-investointifoorumi 11.4.2013. Asko Vesanto, Tekes

Tekesin cleantech-rahoitus Kansallinen cleantech-investointifoorumi 11.4.2013. Asko Vesanto, Tekes Tekesin cleantech-rahoitus Kansallinen cleantech-investointifoorumi 11.4.2013 Asko Vesanto, Tekes Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen

Lisätiedot

Digitalisoituminen pakoittaa työnteon ja johtamisen mobiiliksi Hallitse tilanne, ennen kuin tilanne hallitsee sinua

Digitalisoituminen pakoittaa työnteon ja johtamisen mobiiliksi Hallitse tilanne, ennen kuin tilanne hallitsee sinua Digitalisoituminen pakoittaa työnteon ja johtamisen mobiiliksi Hallitse tilanne, ennen kuin tilanne hallitsee sinua Pete Nieminen +358-50-4636969 pete.nieminen@atea.fi fi.linkedin.com/in/petenieminen/

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa Nostaa tunteen ja asiakkaan kokeman arvon yhdeksi liiketoiminnan keskeiseksi ajuriksi. Haastaa yrityksiä tarkastelemaan liiketoimintaa asiakkaiden tunteiden kautta.

Lisätiedot

Kehittämisestä liiketoimintaan minustako Tekesin asiakas? Anne Turula Palvelupäällikkö, Tekes 18.4.2013

Kehittämisestä liiketoimintaan minustako Tekesin asiakas? Anne Turula Palvelupäällikkö, Tekes 18.4.2013 Kehittämisestä liiketoimintaan minustako Tekesin asiakas? Anne Turula Palvelupäällikkö, Tekes 18.4.2013 DM 1083525 03-2013 Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta DM 1036318 11-2012 Copyright Tekes Kaupallisesti

Lisätiedot

ODINE Open data Incubator for Europe

ODINE Open data Incubator for Europe ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,

Lisätiedot

2010-2013 DM 682825. Copyright Tekes 08-2010

2010-2013 DM 682825. Copyright Tekes 08-2010 Puuska Puutuotealan t aktivointihanke i tih k 2010-2013 DM 682825 08-2010 Puutuotealaa palvelevat ohjelmat 100 M Käyttäjän tarpeet, korjaus, infra Tuote, tuotanto, liiketoiminta Puu veneessä, puuvene Energiatehokkaat

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Lauri Ala-Opas Tekes 21.3.2013 Rahoituspäätökset teollisuuteen ja palveluihin Miljoonaa euroa 200 Palvelut 150 Teollisuus 100 Muut toimialat

Lisätiedot

SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia. Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013

SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia. Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013 SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013 Tekes pk-yritykset voivat hakea rahoitusta jatkuvasti joko teknologiaohjelmiin liittyen tai riippumatta teknologiaohjelmista

Lisätiedot

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9. Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti

Lisätiedot

Tekniikan alan asiantuntijoiden osaamisen kehittämisen edelläkävijä. Karri Inkinen

Tekniikan alan asiantuntijoiden osaamisen kehittämisen edelläkävijä. Karri Inkinen Tekniikan alan asiantuntijoiden osaamisen kehittämisen edelläkävijä Karri Inkinen Edutech Verkostot Laaja kansallinen ja kansainvälinen kouluttajaverkosto Perusta Yliopistollisuus, tutkimustiedon hyödyntäminen

Lisätiedot

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti

Lisätiedot

Tekes Innovaatiorahoituskeskus

Tekes Innovaatiorahoituskeskus Kerrostalojen korjaaminen hankintaklinikan aloitustilaisuus ja 1. työpaja 27.5. Uusia ratkaisuja ja toimintamalleja alueiden uudistamiseen Tekes Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

Luonnonvarat ja kestävä talous

Luonnonvarat ja kestävä talous Luonnonvarat ja kestävä talous - Tekesin toimet jatkossa BioRefine ja Vesi loppuseminaari 26.11.2012 Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Tekesin sisällölliset painopisteet Liiketoiminta globaaleissa arvoverkoissa

Lisätiedot

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Helsingin Messukeskus

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Helsingin Messukeskus Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.8.2014 Helsingin Messukeskus Uusi arvonluonti tutkimushaun kuvaus Uusi arvonluonti-haussa Tekes hakee 1) Yritysten

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Sokos Hotel Pasila

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Sokos Hotel Pasila Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.6.2014 Sokos Hotel Pasila Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku, jossa haetaan 1) Yritysten

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013

TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013 TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013 KUOPIO 22.3.2013 Kari Venäläinen, Tekes teknologia-asiantuntija, Pohjois-Savon ELY-keskus OTO Golden Gavia kv-palvelun

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Kalafoorumi 11.9.2014 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö Venäjän pakotteiden vaikutukset kalatalouteen Suorat vaikutukset Kalan vientikiellolla

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot