Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa"

Transkriptio

1 Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Rekentamissemiaari Museokeskus Vapriikki Tampere Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Irmeli Isokivijärvi palvelupäällikkö

2 Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnaan liitettiin vuoden 2009 alussa viisi pientä lähikuntaa: Hauho (4000 as), Kalvola (3500 as), Lammi (5600 as), Renko (2300 as) ja Tuulos (1600 as), yhteensä asukkaita n Pääkirjaston lisäksi seitsemän lähikirjastoa ja kaksi kirjastoautoa, Bella ja Pietari Henkilökuntaa n. 53

3 Miksi ip? Taloudelliset syyt, kuntien ja kirjastojen talous kiristyy koko ajan, todennäköistä, että määrärahat eivät enää lisäänny Kirjastotilat tehokkaampaan käyttöön Aineisto asiakkaiden saatavilla pidempään Hyvät kokemukset muissa Pohjoismaissa, muiden alojen ip-kokeilut

4 Ip-kirjastot maailmalla Esikuvana Veberödin lähikirjasto Lundissa Ruotsissa: 5500 asukkaan taajama. Lundin kirjaston esikuvana puolestaan Tanskan itsepalvelukirjastot: esim. Silkeborgissa ja Århusissa. Meröppna bibliotek, obemannad bibliotek, Open Library Singapore, 2004 ensimmäinen itsepalvelukirjasto(?)

5 Suunnittelu alkoi 2010 Elokuussa vuonna 2010 aloitettiin suunnittelu, OKM kiinnostunut kokeilusta Tarkoitus oli tehdä Tuuloksen kauppakeskukseen kaupungin omistamiin vuokratiloihin ip-kirjasto, tilaa n. 150 m2 Asukkaat vastustivat -> kohteeksi valittiin Jukolan kirjasto, 20 vuotta vanhat tilat, n.460 m2, vuosilainoja

6 Jukolan itsepalvelukirjasto Suomen pilottihanke. OKM:n ja Hämeenlinnan kaupungin rahoitus , yhteensä Avoin, osittain täyteen itsepalveluun perustuva lähikirjastokonsepti. Avattiin 23. huhtikuuta Avoinna ma-to 8-22 pe-la 8-17 su klo ( alkaen).

7

8 Jukolan itsepalvelukirjasto Itsepalvelu, miehittämätön kirjasto jatketulla aukioloajalla iltaisin - ja viikonloppuisin - ja aamuisin Henkilökunta (3 htv) paikalla ma-ke ja to-pe 10-17, asiakas voi valita haluaako asioida kirjastossa ip aikana vai niin kuin ennenkin Jukolan kirjastoa kalustettiin uudelleen ja kokoelmia karsittiin Lisää tilaa oleskeluun, lehtienlukuun, aineiston esillepanoon

9

10

11 Suunnitteluvaihe Vuoden 2011 aikana kilpailutettiin kulunvalvonta ja automaatit Kaupungilla sopimus kulunvalvonnasta Hämeen lukon kanssa Automaateiksi valittiin Supan lainaavat ja palauttavat automaatit Toukokuussa 2011 tutustuttiin Tanskassa ip-kirjastoihin

12 Jukolan ip:n suunnittelu Itsepalvelu aiheutti aluksi vastustusta, monet asiakkaat kauhuissaan Asiakkuus nykyistä kirjastoasiakkuutta henkilökohtaisempaa ja vastuullisempaa Sisään ja ulos pääsy Esmikko-kulkukortilla, joka toimii myös kirjastokorttina. Tilan valvonta web-kameroilla, 14 kameraa. Ääni- ja valo-ohjaus, Linnan Vartijoiden kierrokset.

13

14

15 Ip-valmistuu huhtikuussa 2012 Maaliskuussa 2012 koko kokoelma konvertoitiin, osa kokoelmasta tarroitettiin uudelleen. Huhtikuussa asiakasiltoja, joissa esiteltiin uutta palvelua ja annettiin uusia kortteja. Testiryhmä asiakkaista. Infokanavalla pyörii opastusvideo.

16 Kokemuksia Kokemukset pelkästään positiivisia Järjestyshäiriöitä ei ole ollut Asiakkaat tyytyväisiä uuteen palveluun Kirjasto auki ainoastaan itsepalvelulla. Yhteensä kävijöitä lähtien 330 kpl Yksivuotisjuhlia vietettiin kakkukahveilla

17 Kokemuksia Kirjastokortteja nyt n. 720, aktiivikäyttäjiä 450, oma rekisteriseloste asikkaista Paljon lehtien lukijoita ja nettiasiakkaita Ip-kirjaston käyttäjät eivät paljon lainaa, viikonloppuisin n. 100 lainaa, mutta kävijöitä ollut kävijää päivässä, tammi-helmikuu 2013 yhteensä 350 kävijää. Kaikenikäisiä käyttäjiä, ei tiettyä ryhmää

18 Ip laajenee Jukolan hyvien kokemusten innoittamana Hämeenlinnan pääkirjaston lehtisali ja italue ovat olleet sunnuntaisin auki klo jo vuosia Vuoden 2013 alusta lähtien myös lainauskerros avoinna asiakkaille itsepalvelulla, vain yksi virkailija koko talossa, viisi lainaavaa ja palauttavaa automaattia, ei tietopalvelua eikä varastohakuja, työntekijän turvallisuudesta huolehdittu, Linnan vartijoiden kierros ym.

19 Tulevaisuus Nyt Hämeenlinnassa suunnitellaan pieniin lähikirjastoihin ip-aukioloa kevennetyllä kulunvalvonnalla ja yhdellä lainaavalla ja palauttavalla automaatilla Uusi palvelukonsepti kiinnostaa, paljon vierailijoita. Kustannukset askarruttavat. Mynämäellä Mietoisten ip-kirjasto avattiin helmikuussa. Kypärämäen pienkirjasto Jyväskylässä

20 Huomioitavaa Ip-kirjastoa suunniteltaessa näkökulman oltava asiakaslähtöisyydessä; helppous ja yksiselitteisyys Asiakkaat mukaan suunnitteluvaiheessa, vähentää vastustusta, selvitettävä miksi ip Aineiston esillepanoon ja opastuksiin panostettava Järjestelmän loogisuus tärkeä, asiakkaan turvallisuus huomioitava, valvomaton tila saattaa pelottaa asiakkaita

21 Huomioitavaa Kulunvalvonnan suunnittelu ajoissa Oman kaupungin sopimukset oltava tiedossa Jos suunnitellaan ip:tä uusiin tiloihin niin hyvä, jos tila on yksinkertainen, selkeä ja helposti valvottava, yhdessä kerroksessa Tilojen turvallisuus tärkeä, palo- ja pelastussuunnitelma

22 Lisää huomioita Ip ei voi korvata henkilökohtaista palvelua kirjastossa, osa asiakkaista kaipaa sitä Ip lisää aukioloaikaa, sillä hoidetaan rutiineja, työaikaa säästyy muihin tehtäviin Henkilöstö sitoutettava hankkeeseen, ip:n mukana tulee uusia työtehtäviä Hyvä jos ip kirjaston yhteydessä muita palveluja samassa talossa

23 Kiitos ja lisätietoja

KINE13 10.-11.10.2013 SEINÄJOKI

KINE13 10.-11.10.2013 SEINÄJOKI KINE13 10.-11.10.2013 SEINÄJOKI Axiellin tuotteet ja palvelut yhdessä eteenpäin Axiell Finland Oy Sari Paajanen myynti- ja markkinointijohjaja AXIELL AXIELL konsernina sekä paikallisesti Suomessa KINE13

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden kirjastojen asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Mikko Kesä Minna Joutsen Tuomo Saarinen Innolink Research Oy 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen

Lisätiedot

Hämeenlinnan lähikirjastojen kokoelmatyö ja yhteistyö BTJ:n kanssa. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Tampere

Hämeenlinnan lähikirjastojen kokoelmatyö ja yhteistyö BTJ:n kanssa. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Tampere Hämeenlinnan lähikirjastojen kokoelmatyö ja yhteistyö BTJ:n kanssa Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Tampere 9.5.2014 Hämeenlinnan kaupunki Asukkaita 67 800 Vuoden 2009 alusta Hauho (4000), Kalvola

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

Kunnankirjastosta lähikirjastoksi : Palveluiden kehittyminen muuttuvassa maailmassa

Kunnankirjastosta lähikirjastoksi : Palveluiden kehittyminen muuttuvassa maailmassa Kunnankirjastosta lähikirjastoksi : Palveluiden kehittyminen muuttuvassa maailmassa Laatu -hankkeen seminaari Kouvolassa 22.5.2013 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Irmeli Isokivijärvi palvelupäällikkö Hämeenlinna

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Tietoa Hämeenlinnasta Asukkaita n. 68 000 Vuoden 2009 alusta Hauho (4000), Kalvola (3500),

Lisätiedot

KOHTI OMATOIMISEMPAA KIRJASTOA

KOHTI OMATOIMISEMPAA KIRJASTOA Opinnäytetyö (AMK) Kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelma 2015 Siiri Ollikainen KOHTI OMATOIMISEMPAA KIRJASTOA itsepalvelun kehitys suomalaisissa kirjastoissa OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä

Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä Kooste keskustelun sisällöstä Oili Salminen Oikeusministeriö demokratian vastuualue 3.12.2008 Otakantaa.fi-esittely Verkkofoorumi, jossa kansalaiset voivat

Lisätiedot

Turvallisuus omatoimikirjastoissa. AVI:n Turvassa kirjastossa koulutustilaisuus Maija Saraste Oulun kaupunginkirjasto

Turvallisuus omatoimikirjastoissa. AVI:n Turvassa kirjastossa koulutustilaisuus Maija Saraste Oulun kaupunginkirjasto Turvallisuus omatoimikirjastoissa AVI:n Turvassa kirjastossa koulutustilaisuus Maija Saraste Oulun kaupunginkirjasto 20.11.2014 Esityksen sisältö Itsepalvelun laajentamisen ja omatoimikirjastojen perustamisen

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito Hämeenlinnan kotihoidon asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä Asiakastyytyväisyys 2016 - Kotihoito

Lisätiedot

Vertaisopastuksella verkkoon

Vertaisopastuksella verkkoon Vertaisopastuksella verkkoon Hanna Kaisti Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Tehdään yhdessä: osallistava tapahtumatuotanto kirjastossa 13.10.2016. Pori Vertaisopastus Vertaisopastus on vapaaehtoisten kirjaston

Lisätiedot

Omatoimikirjastoja ja monipalvelupisteitä: Oulun kirjasto muutoksessa. Kirsi Kasto, aluekirjastopäällikkö 4.11.2014

Omatoimikirjastoja ja monipalvelupisteitä: Oulun kirjasto muutoksessa. Kirsi Kasto, aluekirjastopäällikkö 4.11.2014 Omatoimikirjastoja ja monipalvelupisteitä: Oulun kirjasto muutoksessa Kirsi Kasto, aluekirjastopäällikkö 4.11.2014 Uusi Oulu 1.1.2013 Kuntaliitos 1.1.2013: Oulu, Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo ja Yli-Ii

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Tutkimusraportti 9.1.2012 Mikko Kesä Merja Lehtinen Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti)

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) 1. Yrityksemme päätoimiala on Fotokauppa 8,7 % Huonekalukauppa 3,7 % Kirjakauppa 9,5 % Kulta ja kellokauppa

Lisätiedot

E-aineistot esille! E-aineisto-opastusta ja markkinointia Hämeenlinnassa

E-aineistot esille! E-aineisto-opastusta ja markkinointia Hämeenlinnassa E-aineistot esille! E-aineisto-opastusta ja markkinointia Hämeenlinnassa Varpu Vallbacka ja Hanna Kaisti Nyt hihat heilumaan! hankkeen loppuseminaari 7.10.2015, Hämeenlinna Miksi e-aineistojen markkinointi

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-215 Aikasarjoihin sisältyvät kunnat Hauho 1999-28 (kunta lakkautettu 29) 1999-215 Kalvola 1999-28 (kunta lakkautettu 29) Lammi 1999-28 (kunta

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1. TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.

Lisätiedot

Hei, mä lainaisin sellasen ipadin ja miten tähän päästiin kokemuksia JYKin Sähköisen kirjan teknologia hankkeesta.

Hei, mä lainaisin sellasen ipadin ja miten tähän päästiin kokemuksia JYKin Sähköisen kirjan teknologia hankkeesta. Hei, mä lainaisin sellasen ipadin ja miten tähän päästiin kokemuksia JYKin Sähköisen kirjan teknologia hankkeesta. Informaatikko Nina Kivinen / E-kirjat - uusi luku STKS:n e-kirjaseminaari pe 25.10.2013

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti isatakirjastott - yhteisjärjestelmä ä Satakunnan kunnat Asukasmäärä Eura 12 500 Eurajoki 5 900 Harjavalta 7 500 Honkajoki 1 900 Huittinen 10 700

Lisätiedot

Lean-ajattelu, palveluohjaus ja tuottavuus. Vantaan kaupunginkirjaston kokemuksia

Lean-ajattelu, palveluohjaus ja tuottavuus. Vantaan kaupunginkirjaston kokemuksia Lean-ajattelu, palveluohjaus ja tuottavuus Vantaan kaupunginkirjaston kokemuksia Vantaa Kaupunki: - Asukasluku kovassa kasvussa, maahanmuuttajia n. 16% - Suomen velkaisimpia kuntia, voimassa talous- ja

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Yllättävän hyvä kirjasto!

Yllättävän hyvä kirjasto! Yllättävän hyvä kirjasto! Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden yleisten kirjastojen laatuprosessi Hanna Kaisti Kirjastopäivät 28.11.2013 Hanke-esittely Laatua ja tuottavuutta kirjastopalveluille verkostoituen

Lisätiedot

Selvitys Suomen yleisten kirjastojen omatoimipalvelujen toteutumisesta 2015

Selvitys Suomen yleisten kirjastojen omatoimipalvelujen toteutumisesta 2015 Länsi- ja Sisä-Suomi Selvitys Suomen yleisten kirjastojen omatoimipalvelujen toteutumisesta 2015 Mika Mustikkamäki 4/2015 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kilpailutettavat vuokrapellot 2016-2020

Kilpailutettavat vuokrapellot 2016-2020 Kilpailutettavat vuokrapellot 2016-2020 Tarjousten jättöaika 25.11-16.12.2015 Peltokokonaisuuksia vuokrataan tarjousten perusteella Hämeenlinnan kaupunki tarjoaa vuokrattavaksi 21 peltokokonaisuutta (yht.

Lisätiedot

1. viikko alkaen 10.8.2015

1. viikko alkaen 10.8.2015 1. viikko alkaen 10.8.2015 Maanantai * Vuotso koulu 11.40 12.40 Elokuu 10, 24 Purnumukka 13.00 13.20 Syyskuu 7, 21 Tankavaara Kultakylä 13.30 13.50 Lokakuu 5, 19 Kuusikiekerö Saamen kielipesä 14.00 14.20

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen Kysymyksiä ja vastauksia (muutokset mahdollisia) Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. Väestö ja väestöennusteet... 3 1.1 Hämeenlinnan väestötiheys vuoden 2014 lopussa... 3 1.2 Väestö ja peruspalveluiden sijainti... 4 1.4.

SISÄLLYS 1. Väestö ja väestöennusteet... 3 1.1 Hämeenlinnan väestötiheys vuoden 2014 lopussa... 3 1.2 Väestö ja peruspalveluiden sijainti... 4 1.4. SISÄLLYS 1. Väestö ja väestöennusteet... 3 1.1 Hämeenlinnan väestötiheys vuoden 2014 lopussa... 3 1.2 Väestö ja peruspalveluiden sijainti... 4 1.4.1 Väestön ikärakenne Hämeenlinna 2014 ja koko maa 2013

Lisätiedot

Asiakaskysely Jos valitsitte vaihtoehdon "En lainkaan", miksi? (Text) 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja?

Asiakaskysely Jos valitsitte vaihtoehdon En lainkaan, miksi? (Text) 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja? 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja? Asiakaskysely 2008 Kysymykseen vastanneet: 335 (ka: 0) En lainkaan 49% 164 Kerran viikossa 16,7% 56 2-3 kertaa kuukaudessa 20,3% 68 Harvemmin 14% 47 2.

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012

Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012 Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012 Helsingin yliopiston kirjasto http://www.helsinki.fi/library/ Elise.Pirttiniemi@helsinki.fi

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Opiskelijat Tökkikää päättäjiä, että saatte myös lauantaiaukiolot :). Vastaajat Vastaajia 32, joista naisia lähes 88 % ja miehiä yli 12

Lisätiedot

66 päivää ma ma

66 päivää ma ma Tunnus Tehtän nimi Kesto Aloitus Valmis Edeltäjät 1 Natura Mobile Projekti 587 päivää la 1.1.2011 su 31.3.2013 2 Natura Mobile automaatio 566 päivää la 1.1.2011 pe 1.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011

Lisätiedot

Miten muutettiin kaikki?

Miten muutettiin kaikki? Miten muutettiin kaikki? Kirjastopalvelua tunteella ja tärkeydellä Rovaniemi 25.4.2017 Hilkka Heikkinen Kemin kaupungin kirjastotoimenjohtaja Taustaa Kirjasto valmistui 1990 Entisistä kirjastotiloista

Lisätiedot

Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301)

Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301) Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301) 09.09.2016 www.helsinki.fi/yliopisto 09.09.2016 1 Luennon sisältö 1. Tieteellinen tutkimustieto: EBSCO, Idäntutkimus,

Lisätiedot

Asiakaskysely Mikkelin kaupunginkirjaston palveluista 2010

Asiakaskysely Mikkelin kaupunginkirjaston palveluista 2010 Asiakaskysely Mikkelin kaupunginkirjaston palveluista 2010 1. Mitä kirjastoa käytät eniten? Vastaajien määrä: 190 2. Kuinka usein käytät kirjastoa? Vastaajien määrä: 191 3. Mitä tavallisesti teet kirjastossa?

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Kirjastopalveluiden käyttö...3 2.1 Kirjastoautossa ja pää-

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2016 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajain huone

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2016 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajain huone Sivistyslautakunta 6.10.2016 139 KOKOUSAIKA 6.10.2016 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely

Kirjaston asiakaskysely 2009 Kirjaston asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyyn vastanneet Porin kaupunginkirjaston vuoden 2009 asiakaskysely toteutettiin kirjaston eri toimipisteisiin

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Kirjaston talous 2013-2014

Kirjaston talous 2013-2014 Asukkaita 41 640 1.1.2013 182 072 180 225 Tunnusluvut 2014 Sarake1 Lainat 2 995 623 Lainat/as 16,45 Käynnit 1 858 898 Käynnit/as 10,21 Verkkokäynnit (laskennallinen) 1 756 251 Nettomenot 10 892 435 Nettomenot/as

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Tutkimusraportti 2.5.2013 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on

Lisätiedot

Omatoimisuutta Oulussa. Maija Saraste, Oulun kaupunginkirjasto

Omatoimisuutta Oulussa. Maija Saraste, Oulun kaupunginkirjasto Omatoimisuutta Oulussa Maija Saraste, Oulun kaupunginkirjasto Esityksen sisältö Näkökulmia omatoimikirjaston perustamiseen Omatoimikirjastojen toteutus Oulussa Millaisia ovat omatoimiset asiakkaat Kokemuksia

Lisätiedot

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 400 OPETUS- JA KOULUTUSPALVELUIDEN HALLINTO Palveluverkkopäätösten toimeenpaneminen asteittain eteenpäin; Kahden koulukiinteistön osalta palveluverkkopäätökset

Lisätiedot

Tervetuloa Hämeenlinnan kirjastoihin! Kysymyksiä ja vastauksia kirjaston käytöstä

Tervetuloa Hämeenlinnan kirjastoihin! Kysymyksiä ja vastauksia kirjaston käytöstä Tervetuloa Hämeenlinnan kirjastoihin! Kysymyksiä ja vastauksia kirjaston käytöstä Käyttöoikeus ja kirjastokortti Kuka saa käyttää Hämeenlinnan kaupunginkirjastoa? Jokainen mutta kirjastokortin haltijat

Lisätiedot

Kauppakeskuksen turvallisuus. Eeva Kareinen YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013

Kauppakeskuksen turvallisuus. Eeva Kareinen YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013 Kauppakeskuksen turvallisuus YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013 Kauppakeskus Willa Vaikutusalue ja ostovoima Kauppakeskus Willa Sijaitsee Hyvinkään ydinkeskustassa Kauppakeskus sijoittuu kiinteästi aiemmin

Lisätiedot

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista Neljäs valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2010. KTAMKn vastauksia kertyi 330 kappaletta.

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2015. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 10.3.2015. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2015. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 10.3.2015. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintasuunnitelma 2015 Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 10.3.2015. www.ylojarvi.fi Kirjaston toiminta-ajatus Kirjasto on kaupungin peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden

Lisätiedot

Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010

Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010 Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010 Nokian kaupunginkirjasto Päivi Kari 2010 1 Sisältö Johdanto... 3 Kyselyn toteutus... 3 Miksi et käytä kirjastoa?... 4 Mitä kirjaston palveluja

Lisätiedot

Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus?

Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus? Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus? Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.2.2013 Risto Mäkinen Johtava ylilääkäri, toimitusjohtaja Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitos Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Yhteisötilat -tilannekatsaus Aikuisväestön lautakunta 10.6.2015

Yhteisötilat -tilannekatsaus Aikuisväestön lautakunta 10.6.2015 Yhteisötilat -tilannekatsaus Aikuisväestön lautakunta 10.6.2015 23.6.2015 Lisää nimi: Lisää ylä- ja alatunniste 1 Taustaa - yhteisöllisten työmuotojen ja tilojen kehittäminen esillä jo edellisellä valtuustokaudellla

Lisätiedot

PIKI järjestelmäyhteistyötä ja logistiikkaa. Varsinais-Suomen kirjastojen yhteinen palvelujärjestelmä Maakuntakirjastokokous Turussa 27.9.

PIKI järjestelmäyhteistyötä ja logistiikkaa. Varsinais-Suomen kirjastojen yhteinen palvelujärjestelmä Maakuntakirjastokokous Turussa 27.9. PIKI järjestelmäyhteistyötä ja logistiikkaa Maija Kanerva Kirjastotoimen apulaisjohtaja Varsinais-Suomen kirjastojen yhteinen palvelujärjestelmä Maakuntakirjastokokous Turussa 27.9.2007 PIKI-YHTEISJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

IL / HYK sopimus kirjastopalveluista. Eriloiskirjastopäivä 20.1.2011

IL / HYK sopimus kirjastopalveluista. Eriloiskirjastopäivä 20.1.2011 IL / HYK sopimus kirjastopalveluista Eriloiskirjastopäivä 20.1.2011 1.2.2011 Ilmatieteen laitos Sää- ja ilmastopalvelu ja -tutkimus, ilmanlaadun seuranta ja tutkimus, merentutkimus kaukokartoitus, avaruustutkimus

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (5) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu muihin maakuntakirjastoihin, mutta pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Ilma sakeana kysymyksiä Ajotila. Työtila. Kirjasto. n.12 m. pitkä pari metriä leveä tuubi miten asiakasvirrat kulkevat kuinka toimitaan ryhmätilanteissa Miten ergonomia pelaa Voiko hyllyt irrottaa Akkulaturi

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto tai ota esite Mitä ovat Tutcat ja Volter? Tutcat sisältää TTY:n,TuKKK:n

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut. Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut. Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan lasten ja nuorten opetuspalveluiden asiakastyytyväisyyden

Lisätiedot

Otteluohjelma

Otteluohjelma Otteluohjelma 2013-2014 to 12.09.2013 SaiPa - KalPa Blues TPS pe 13.09.2013 HPK - Pelicans HIFK - Blues JYP - Kärpät Tappara - Ilves Ässät - Lukko la 14.09.2013 Ilves HPK KalPa JYP 16.00 Kärpät SaiPa 18.30

Lisätiedot

Kai Ekholm: Kirjojen hävittäminen on rikos ihmisyyttä vastaan

Kai Ekholm: Kirjojen hävittäminen on rikos ihmisyyttä vastaan Kirjastojen kohtalo Sana kirjasto tuo nykypäivänä useimpien suomalaisten mieleen nimenomaan julkisin varoin ylläpidetyt, kaikelle kansalle suunnatut yleiset kirjastot. Tulevaisuudessa yksityisiä erikoiskirjastoja

Lisätiedot

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN... 0 Hauho... 1 Kalvola... 3 Renko... 4 Lammi ja Tuulos... 5 Palvelut Kanta-Hämeenlinnassa... 6 Joukkoliikenteen mahdollisuudet... 7 Pikavuorot...

Lisätiedot

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50 Vastausten määrä: 68 Tulostettu 7.5.2010 14:23:50 Poiminta 1.1 Minkä erikoiskirjaston / tutkimuslaitoksen palveluja arvioit (valitse yksi vaihtoehto) = 12 (Museoviraston kirjasto) 1.1 Minkä erikoiskirjaston

Lisätiedot

KESKI-SATAKUNNAN SELVITYSPROSESSIN JATKOAIKATAULU. Ari Reunanen

KESKI-SATAKUNNAN SELVITYSPROSESSIN JATKOAIKATAULU. Ari Reunanen KESKI-SATAKUNNAN SELVITYSPROSESSIN JATKOAIKATAULU Ari Reunanen Toinen vaihe Helmikuu Touko- elokuu Syyskuu Selvitysvaihe 2 Vaihe 1 + 2 VAIHE 3 TYÖRYHMIEN SELVITYSVAIHE 1 VALMIS Uuden kunnan tavoitteet

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kestävyys on kykyä työskennellä pitkään väsymättä Ja tällä kertaa pääosin maastossa! Lajin vaatimukset: 1. Sileän juoksussa kestävyysjuoksijan vauhti

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO KIRSI LUUKKANEN 24.10.2014 KAISA-TALON ASIAKASPALVELU KAISA-TALON ASIAKASPALVELU JA PALVELUKULTTUURI Millainen on Helsingin yliopiston kirjasto? pääkirjasto eli Kaisa-talo?

Lisätiedot

Tiivistelmä...3. 1. Kirjastopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...4. 2. Käyttäjät...4. 3. Kirjastojen sijainti...7. 4. Kirjaston käytön tiheys...

Tiivistelmä...3. 1. Kirjastopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...4. 2. Käyttäjät...4. 3. Kirjastojen sijainti...7. 4. Kirjaston käytön tiheys... Asiakaskysely 2011 2 Tiivistelmä...3 1. Kirjastopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...4 2. Käyttäjät...4 2.1 Ikä... 4 2.2 Sukupuoli... 5 2.3. Koulutus... 6 3. Kirjastojen sijainti...7 3.1. Lähin kirjasto...

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Sähköinen oheislukemisto Lapissa. Lapin kirjastokokous Rovaniemi

Sähköinen oheislukemisto Lapissa. Lapin kirjastokokous Rovaniemi Sähköinen oheislukemisto Lapissa Lapin kirjastokokous 29.11.2016 Rovaniemi Sähköinen oheislukemisto Lapissa Hankkeen kesto 1.9. 21.11.2016 Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunginkirjasto-lapin maakuntakirjasto

Lisätiedot

PISKI HANKE - SATEENVARJO:

PISKI HANKE - SATEENVARJO: PISKI HANKE - SATEENVARJO: 1.10.2005 aloitti Pirkanmaan maakuntakirjastoalueen kirjastojen välinen kuljetuspalvelu 10.10.2005 yhtenäistettiin PIKI-kirjastojen varausja kuljetusmaksut: varausmaksu 0,80

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Omatoimisuutta Oulussa. Maija Saraste, Oulun kaupunginkirjasto

Omatoimisuutta Oulussa. Maija Saraste, Oulun kaupunginkirjasto Omatoimisuutta Oulussa Maija Saraste, Oulun kaupunginkirjasto Esityksen sisältö Omatoimisuuden ja itsepalvelun käyttöönoton syistä Omatoimikirjaston suunnittelu Omatoimikirjastojen turvallisuusnäkökohdat

Lisätiedot

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin.

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. 7/2013 Nokian kaupunginkirjaston tuloksia Kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä 2013 Kirjastojen yhteinen kysely toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kyselyä koordinoi kirjastosektorien yhteinen

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

henkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille 18.9.2014 12.2.2015.

henkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille 18.9.2014 12.2.2015. Länsi Lappi i/ Kuntien yhteiset t alueelliset lli KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN ALUEELLINEN TYÖ Kuntouttavan työtoiminnan alueellinen verkosto ottaa Vantaan Koppi hankkeesta koppia ja kokeilee 12 viikon ajan

Lisätiedot

KDK-Asiakasliittymä. KDK kevätseminaari 30.5.2012 Ari Rouvari

KDK-Asiakasliittymä. KDK kevätseminaari 30.5.2012 Ari Rouvari KDK-Asiakasliittymä KDK kevätseminaari 30.5.2012 Ari Rouvari Agenda Tavoitteet Ensimmäinen aalto Toinen aalto Järjestelmäarkkitehtuuri Demo Tavoitteet Asiakasliittymä Arkistojen, kirjastojen ja museoiden

Lisätiedot

Porin kirjaston asiakaskysely 2011

Porin kirjaston asiakaskysely 2011 2011 Porin kirjaston asiakaskysely 2011 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto on koko 2000-luvun ajan tehnyt vuosittain asiakaskyselyn

Lisätiedot

kirjasto, nuorisotila, neuvola ja kaupat saman katon alle aluekirjastonjohtaja Anu Hakari Tampereen kaupunginkirjasto

kirjasto, nuorisotila, neuvola ja kaupat saman katon alle aluekirjastonjohtaja Anu Hakari Tampereen kaupunginkirjasto kirjasto, nuorisotila, neuvola ja kaupat saman katon alle aluekirjastonjohtaja Anu Hakari Tampereen kaupunginkirjasto Tulevaisuuden palvelumalli Tampereella uusi palveluiden järjestämisen malli jossa palveluja

Lisätiedot

Tilaaja-tuottaja -palvelusopimus 2014. Kirjastopalvelut

Tilaaja-tuottaja -palvelusopimus 2014. Kirjastopalvelut Tilaaja-tuottaja -palvelusopimus 2014 Kirjastopalvelut 1 Vuoden 2014 palvelusopimus 1. Sopimusosapuolet... 3 2. Sopimuksen kohde ja tarkoitus... 3 3. Sopimuksen voimassaoloaika ja muuttaminen... 3 4. Palvelusuunnitelma...

Lisätiedot