KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET"

Transkriptio

1 HALLITUS KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 27/00/02/00/01/2015 HALL 1 Hallitus päätti kokouksessaan käyttää otto-oikeutta toimitusjohtajan päätöksiin ja 126. Hallituksen asettama palkkatyöryhmä käsitteli kokouksessaan HUS:n johtotason tehtävissä toimivien palkkausperusteita ja palkkojen keskinäisiä suhteita. Päätösesityksen 1 ja 2 kohdat koskevat em. toimitusjohtajan päätöksiä. 1. Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunta Tilannekatsaus nuoriso- ja vanhuspsykiatriaan 66 Ajankohtaisasiat 67 Toteumatiedot tammi-lokakuulta TA 2015 vakanssimuutokset 69 Virkanimikemuutos psykiatrian tulosyksikössä 70 Hallituksen pöytäkirjat 71 Lautakunnan kokoukset vuonna Muut asiat 2. Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunta Ajankohtaiskatsaus 45 Toiminnan ja talouden seuranta tammi-lokakuulta Lautakunnan kokousajat alkuvuodesta Hallituksen pöytäkirjat 48 Muut mahdolliset asiat 49 Ilmoitusasiat 3. HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta Terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa hyväksyttyjen toimenpiteiden toteutuminen ja suunnitelman päivittäminen 84 HYKS-sairaanhoitoalueen toiminnan ja talouden seurantaraportti tammi-lokakuu HYKS-sairaanhoitoalueen tuottavuuden ja vaikuttavuuden kehittämisohjelman päivitys 86 HYKS-sairaanhoitoalueen johtajan varahenkilön nimeäminen Erikoislääkärin virkojen käytön jatkaminen määräaikaisesti ulkopuolisten päivystäjien virkapohjiksi HYKS-sairaanhoitoalueella Kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset 89 Muut asiat 90 Info-osuus

2 4. Sairaanhoidollisten tukipalvelujen liikelaitosten johtokunta Kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset, HUSLAB 94 Kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset, HUS-Kuvantaminen 95 Kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset, HUS-Apteekki 96 Toiminnan ja talouden toteuma, HUS-Apteekki 97 Toiminnan ja talouden toteuma, HUSLAB 98 Toiminnan ja talouden toteuma, HUS-Kuvantaminen 99 EKG-laitesopimuksen ja Digi-EKG-järjestelmäsopimuksen jatkaminen saakka 100 HUSLABin toimitusjohtajan varahenkilöt vuonna Työhyvinvointipäällikön toimen muuttaminen viraksi, erikoislääkärin viran muuttaminen osastonlääkärin viraksi sekä uuden erikoistuvan lääkärin viran perustaminen HUSLABissa 102 Muut asiat 5. Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueen lautakunta Info-osuus 39 Tiedoksi merkittäviä asioita 40 Kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset 41 Toiminnan ja talouden toteuma tammi-lokakuu Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueen talousarvio ja toimintasuunnitelma Ensihoitotoiminta ja sen rahoitus 44 Sairaanhoitoalueen johtavan lääkärin varahenkilö 45 Kevään kokousaikataulu 46 Muut asiat 6. Toimitusjohtajan päätökset Erityistyöntekijöiden sijoittuminen HYKS-organisaatiossa HYKSin toimintaohjeen muuttaminen HUS-kuntayhtymän yhteistoimintaorganisaation ja yhteistoimintaelinten kokoonpanon tarkistaminen HUS-kuntayhtymän yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen määrärahan varaaminen käyttöön vuonna HUS-kuntayhtymän täydentävä tutkimusmäärärahan varaaminen vuonna 2015 alkaville tutkimushankkeille Lohjan sairaanhoitoalueen vakanssien (1B , 1B ja 1C ) siirtäminen määräaikaisesti HYKS Pää- ja kaulakeskukseen Vuonna 2015 käytettävän organisaatioluettelon vahvistaminen Potilastukipiste OLKAn määräaikaisen sairaanhoitajan vakanssin 2C jatkaminen Apuvälineteknikon vakanssin perustaminen määräajaksi Hankintasihteerin vakanssin 5D vakinaistaminen Eräiden vakanssien siirto HUSLABista HYKS Lasten ja nuorten sairaudet tulosyksikköön

3 Eräiden vakanssien siirto HUSLABista HYKS Akuutti tulosyksikköön HUS-yhteisjärjestö JHL ry:n luottamusmiesten ajankäytön tarkistaminen Ylilääkärin viran (1A ) ja sen haltija Eero Hirvensalon siirtäminen yhtymähallintoon Anssi Vartiaisen siirtäminen Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueelta HUS-Tietohallintoon Tuomioistuimille vakuutuslääketieteellisen lausunnon antavat asiantuntijat Työryhmän asettaminen valmistelemaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin varautumisen organisointia Jatkoajan myöntäminen HUS-kuntayhtymän saamasta valtion tutkimusrahoituksesta rahoitettavalle tutkimushankkeelle TYH vuodeksi Jatkoajan myöntäminen HUS-kuntayhtymän saamasta valtion tutkimusrahoituksesta rahoitettavalle tutkimushankkeelle TYH vuodeksi Asian ottaminen hallituksen käsiteltäväksi Toimistosihteerin siirtyminen vakansseineen operatiivisesta tulosyksiköstä HUS-Servisiin Määräaikaisen vakanssin perustaminen yhtymähallintoon, perusterveydenhuollon yksikköön Määräaikaisten vakanssien jatkaminen yhtymähallintoon, Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Soccaan/Peliklinikka Vuoden 2015 toiminnankehittämismäärärahojen myöntäminen Määräaikaisen tehtävälisän maksaminen tutkija Petteri Paasiolle ajalle Hoitohenkilökunnan vuokratyövoiman hankinta Hammashoitohenkilökunnan, perus- ja mielenterveyshoitajien sekä fysioterapeuttien vuokratyövoiman hankinta Lohjan sairaanhoitoalueen johtajan rahapalkan tarkistaminen HUS:n hallintojohtaja Ilkka Kauppisen kokonaispalkan tarkistaminen lukien 7. HUS-Tilakeskus, tilahallintopäällikön päätös M2 tilojen vuokraaminen HUSLABin toimintaa varten Porvoon kaupungilta läntisestä terveysasemasta, osoitteesta Askolinintie 1, Porvoo, HUS-Tilakeskus tulosalueen johtajan päätökset Meilahden sairaala-alue; putkipostin peruskorjaus ja laajennus Toimitilojen vuokraaminen nuorten päihdepsykiatrian poliklinikalle osoitteesta Ratapihantie 11 (Itä-Pasila), -2. kerros 9. Tietohallinto, taseyksikön johtajan päätökset Oppiportin käyttöoikeuden hankinta vuodeksi 2015

4 IBM Decision Server ohjelmiston käyttöoikeuden hankinta Mynla-järjestelmään Varusohjelmien käyttöoikeuksien ja ylläpidon jälleenmyynti HUSille sekä siihen liittyvät palvelut Väliaikainen sopimus puhelinpalveluista Efecte asiakaspalvelu lisämodulin hankinta Hallitus päätti kuntalain 51 :n nojalla ottaa puheenjohtaja Urhon ehdotettua käsiteltäväkseen Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunnan päätöksen , kirurgian erikoislääkärin vakanssin perustamisesta. Ko. päätös on oheismateriaalina A. Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee sitä, ettei HUS:n hallitus ole sidottu lautakunnan päätökseen. Hallitus voi täten muuttaa päätöstä tai kumota taikka pysyttää voimassa tehty päätös. Esittelijän näkemyksen mukaan viran perustamisasioissa on noudatettava erittäin suurta pidättyvyyttä. Suunnitelma HUS:n sairaaloiden välisestä työnjaosta mm. ortopedian ja traumatologian erikoisalalla on keskeneräinen, eikä pysyviin lisäresursointeihin tulisi tässä vaiheessa ryhtyä. Porvoon sairaalan nykyinen ortopediresurssi on sairaalan väestöpohjaan ja profiiliin nähden varsin kohtuullinen Päätösesitys Hallitus päättää 1. todeta, että hallitus on kokouksessaan käyttänyt otto-oikeutta toimitusjohtajan päätöksiin ja 126; 2. pitää voimassa toimitusjohtajan päätöksen ja todeta, että toimitusjohtaja on tehnyt itseoikaisun päätöksestään ; 3. merkitä tiedoksi kohdissa 1-5 mainittujen toimielinten päätökset ja toimitusjohtajan päätökset ajalta , HUS-Tilakeskus, tilahallintopäällikön päätöksen , HUS-Tilakeskus tulosalueenjohtajan päätökset ja sekä Tietohallinto, taseyksikön johtajan päätökset ajalta ; 4. kumota Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunnan päätöksen kirurgian erikoislääkärin (ortopedi) viran perustamisesta Porvoon sairaalan ortopediseen tulosyksikköön; ja 5. ettei se ota käsiteltäväkseen muita esittelytekstissä lueteltuja kuntalain 51 :ssä tarkoitettuja päätöksiä. Asian käsittely Merkittiin, että Ilkka Kauppinen ilmoitti olevansa asiassa esteellinen. Hän poistui kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi; pöytäkirjanpitäjänä tässä asiassa toimi toimitusjohtaja Aki

5 Lindén. Päätös Esitys hyväksyttiin.

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 7 20.01.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 11/00/02/00/02/2015 HYKS 7 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (12) AIKA 04.06.2015 klo 18:00-19:40 PAIKKA Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 18 AJANKOHTAISKATSAUS 4 19

Lisätiedot

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat:

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat: HALLITUS 81 17.06.2015 VALTUUSTON KOKOUKSEN 17.6.2015 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 21/00/02/00/01/2013 HALL 81 Valtuuston kokouksessa 17.6.2015 käsitellyt asiat: 1 Kokouksen avaaminen 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 22.11.2016 Liite 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2017 VAKANSSIMUUTOKSET Liite 2a Liite 2b Liite 2c Liite 2d Perustettavat ja lakkautettavat toimet (nimikemuutokset) Perustettavat

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 60 22.11.2016 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 13/00/02/00/02/2016 HYKS 60 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 13 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 33 / 21.12.2011

Lisätiedot

Rantasipi Sveitsi, os. Härkävehmaankatu 4, HYVINKÄÄ. Asia Otsikko Sivu

Rantasipi Sveitsi, os. Härkävehmaankatu 4, HYVINKÄÄ. Asia Otsikko Sivu HELSINGIN JA UUDENMAAN Pöytäkirja 9/2015 1 (14) Aika 03.12.2015 klo 17:00-18:45 Paikka Rantasipi Sveitsi, os. Härkävehmaankatu 4, HYVINKÄÄ Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 74 AKUUTTI TULOSYKSIKÖN JOHTAJAN

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 7/ (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 7/ (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 (12) AIKA 26.11.2015 klo 17:15-19:05 PAIKKA Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 45 SELVITYS HENKILÖKUNNAN SAIRAUSLOMISTA

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 (12) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 20.04.2015 klo 13:03-15:27 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 38 EDELLISEN

Lisätiedot

Lisäksi edellytyksenä tulee olla kliinisen sairaanhoidon johtamisessa saavutettu hyvä kokemus ja näyttö sekä hyvä yhteistyökyky.

Lisäksi edellytyksenä tulee olla kliinisen sairaanhoidon johtamisessa saavutettu hyvä kokemus ja näyttö sekä hyvä yhteistyökyky. HALLITUS 102 29.08.2016 HYKSIN JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN 1.1.2017 ALKAEN 713/00/01/02/2010 HALL 102 HUS:n hallitukselle esitetään, että HYKSin johtavan ylilääkärin virka laitetaan avoimesti haettavaksi

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 5/ (10) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 5/ (10) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (10) HALLITUS AIKA 29.04.2015 klo 13:00-13:15 PAIKKA Hallituksen kokoushuone, Stenbäckink. 9, 4. krs KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 44 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 12/2013 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 12/2013 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 12/2013 1 (10) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 18.11.2013 klo 09:00 PAIKKA Töölön sairaala, 3. krs, pienryhmätila KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 78 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Ravintola Obelix, Villatehdas, Kankurinkatu 4-6, Hyvinkää. Asia Otsikko Sivu

Ravintola Obelix, Villatehdas, Kankurinkatu 4-6, Hyvinkää. Asia Otsikko Sivu HELSINGIN JA UUDENMAAN Pöytäkirja 5/2015 1 (16) Aika 17.06.2015 klo 17:00-18:45 Paikka Ravintola Obelix, Villatehdas, Kankurinkatu 4-6, Hyvinkää Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 40 KEHITTÄMISHANKKEIDEN

Lisätiedot

88 09.12.2014 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

88 09.12.2014 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 88 09.12.2014 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS 88 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 16/ (9) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 16/ (9) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 16/2015 1 (9) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 16.11.2015 klo 9:06-11:19 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 90 EDELLISTEN

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 09.06.2015 LINJAJOHTAJA MIKA NUUTILAN OIKAISUVAATIMUS HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TALOUSJOHTAJAN TEKEMÄSTÄ PERUSTEETTOMASTI MAKSETUN PALKAN TAKAISINPERINTÄÄ JA HENKILÖKOHTAISEN

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 34 09.06.2015 LINJAJOHTAJA VELI-PEKKA HARJOLAN OIKAISUVAATIMUS HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TALOUSJOHTAJAN TEKEMÄSTÄ PERUSTEETTOMASTI MAKSETUN PALKAN TAKAISINPERINTÄÄ JA HENKILÖKOHTAISEN

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (11) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros

Pöytäkirja 1 (11) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros Pöytäkirja 1 (11) Kokoustiedot Aika 26.02.2019 tiistai klo 17:00-17:55 Paikka Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros Lisätietoja Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Ajankohtaiskatsaus 5 2 Porvoon

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN

KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Case: HUS KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Kuntamarkkinat 11.9.2019 / hallintojohtaja Lauri Tanner AIEMPI TILANNE JA HAASTEET Jäsenkunnat aktivoituivat Sipilän hallituksen soteuudistuksen kaatumisen

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (38) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (38) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (38) HALLITUS AIKA 26.01.2015 klo 08:30-11:08 PAIKKA Hallituksen kokoushuone, Stenbäckink. 9, 4. krs KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA

Lisätiedot

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN HUS Helsingin yliopistollinen sairaala SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN Juha Tuominen 23.5.2019 HUS lukuina 2018 LIIKEVAIHTO 2,3 mrd. 1/3 24:n jäsenkunnan asukkaista käytti HUSin palveluja 2 500 sairaansijaa

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (12) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros

Pöytäkirja 1 (12) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros Pöytäkirja 1 (12) Kokoustiedot Aika 22.11.2018 torstai klo 17:00-18:55 Paikka Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros Lisätietoja Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Ajankohtaiskatsaus 5 35 Toiminnan

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 68 13.12.2016 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 13/00/02/00/02/2016 HYKS 68 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

24 19.03.2013 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

24 19.03.2013 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 24 19.03.2013 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 650/00/02/00/02/2012 HYKS 24 HYKS-sairaanhoitoalueen johtajan päätökset 28, 21.2.2013

Lisätiedot

HUS:n toiminnan arvioinnista

HUS:n toiminnan arvioinnista HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 54 08.11.2016 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 13/00/02/00/02/2016 HYKS 54 HYKS sairaanhoitoalueen johtajan päätös 25, 27.10.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 376. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 376. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 376 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston pöytäkirja

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta , LIITE 1

Tarkastuslautakunta , LIITE 1 Tarkastuslautakunta 16.11.2015, LIITE 1 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 19.10.2015 klo 9:01-12:10 PAIKKA Peijaksen sairaala, Sairaalakatu 1, M-osa, 3. krs., kokoustila

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta , LIITE 1 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 12/ (10) SAIRAANHOITOPIIRI

Tarkastuslautakunta , LIITE 1 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 12/ (10) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 12/2014 1 (10) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 17.12.2014 klo 16:10-18:10 PAIKKA Ravintola G.W. Sundmans, Comptoir-kabinetti, Eteläranta 16 KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYS 22/02/02/00/01/2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYS 22/02/02/00/01/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 52 08.11.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYS 22/02/02/00/01/2016 HYKS 52 Lautakunnalle esitellään tarkemmin tässä kokouksessa HYKS-sairaanhoitoalueen

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/ (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Kalastajatorppa, Vanhan Torpan puoli, Keltainen sali

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/ (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Kalastajatorppa, Vanhan Torpan puoli, Keltainen sali HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA AIKA 07.05.2015 klo 12:00-13:08 PAIKKA Kalastajatorppa, Vanhan Torpan puoli, Keltainen sali KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 31 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Hyvinkään sairaala, Iso neuvotteluhuone Lasten yksikön alakerta. Asia Otsikko Sivu

Hyvinkään sairaala, Iso neuvotteluhuone Lasten yksikön alakerta. Asia Otsikko Sivu HELSINGIN JA UUDENMAAN Pöytäkirja 3/2015 1 (12) Aika 09.04.2015 klo 17:00-18:10 Paikka Hyvinkään sairaala, Iso neuvotteluhuone Lasten yksikön alakerta Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 23 HR-TUNNUSLUVUT

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 5/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. krs

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 5/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. krs HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (13) AIKA 17.09.2015 klo 18:00-19:35 PAIKKA Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. krs KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 33 AJANKOHTAISKATSAUS 4 34 KUNTALAIN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.01.2013 Sivu 1 / 1 25 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 41 / 18.12.2012 (4790/2012-3)

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 08.09.2014 klo 09:00-11:45 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 61 EDELLISEN

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (15) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (15) SAIRAANHOITOPIIRI. Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (15) AIKA 12.02.2015 klo 18:00-19:45 PAIKKA Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 AJANKOHTAISKATSAUS 4 2 KUNTALAIN

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015 HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015 LIITE 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2016 VAKANSSIMUUTOKSET LIITE 2a LIITE 2b LIITE 2c Perustettavat ja lakkautettavat virat (nimikemuutokset) Perustettavat ja lakkautettavat

Lisätiedot

67 29.10.2013 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

67 29.10.2013 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 67 29.10.2013 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS 67 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/ (11) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/ (11) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (11) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 23.02.2015 klo 09:00-12:40 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 8 EDELLISEN

Lisätiedot

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 4.12.2013 ja se on voimassa 1.1.2014 alkaen. Lisäykset (kursivoituna) johtokunta 5.2.2014 YLEISET

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014 1 HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014 Henkilöstötoimikunnan kokous 19.11.2013 Outi Sonkeri ja Terhi Karppinen *Henkilötyövuodet on otettu tulosyksiköiden syksyllä 2013 käydyistä toiminnan ja talouden seurantakokouksien

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Pöytäkirja 7/2019

Johtokunnan kokous Pöytäkirja 7/2019 Johtokunnan kokous 4.6.2019 Pöytäkirja 7/2019 PÖYTÄKIRJA 2 (6) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 4.6.2019 klo 10.07 12.15 Paikka ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, Puijonlaaksontie 2, Kuopio (rak 1A, C-rappu,

Lisätiedot

84 27.11.2012 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

84 27.11.2012 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 84 27.11.2012 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 118/00/00/01/02/2012 HYKS 84 Hallintosäännön 33 :n ja hallituksen päätöksen 133,

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 28 05.05.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 11/00/02/00/02/2015 HYKS 28 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Elinvoima- ja konsernijaosto 11.09.2017 Aika 11.09.2017 klo 12:30-13:54 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 06.04.2011 klo 17.30 18.10 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Heinilä Päivi Koivisto

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET. HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan puheenjohtajan päätökset

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET. HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan puheenjohtajan päätökset HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 29 07.06.2016 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS 29 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 23 03.05.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 23 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-maaliskuun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 16.3.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 16.3. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 131 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston 23.3.2015 pöytäkirja Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Nimi nimike klo lisätiedot

Nimi nimike klo lisätiedot Pöytäkirja TPD-KOKOUS Lohjan sairaanhoitoalue, NaLa henkilökunta Aika: 24.3.2010 klo 7.30 8.40 Paikka: Lohjan sairaala, os. 2 taukotila Osallistujat: Nimi nimike klo lisätiedot Liisa Astala henkilöstöpäällikkö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 56 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Anne Mykkänen Toimialajohtaja HUS-Kuvantaminen

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Anne Mykkänen Toimialajohtaja HUS-Kuvantaminen HUS-KUVANTAMINEN 24.05.2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Anne Mykkänen Toimialajohtaja HUS-Kuvantaminen HUS-KUVANTAMINEN UUDELLAMAALLA JA KYMENLAAKSOSSA SAIRAALOISSA JA TERVEYSASEMILLA NOIN 60 TOIMIPISTETTÄ,

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 4.6.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 4.6.2019 klo 10.00 Paikka Lisätietoja ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, Puijonlaaksontie 2, Kuopio

Lisätiedot

19 17.03.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

19 17.03.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 19 17.03.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS 19 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 7.5.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 7.5.2019 klo 10.00 Paikka Lisätietoja ISLABin hallinnon kokoushuone, KYS, rak 1A, 3. krs, Kuopio SKYPE-kokous,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 / 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 09.09.2010 klo 17.30 19.05 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 58 22.11.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 58 Lautakuntaa informoidaan tässä kokouksessa

Lisätiedot

Neurologian toimintojen henkilöstön siirtyminen Helsingin kaupungilta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kuntayhtymälle

Neurologian toimintojen henkilöstön siirtyminen Helsingin kaupungilta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kuntayhtymälle SIIRTYMÄSOPIMUS 1 Neurologian toimintojen henkilöstön siirtyminen Helsingin kaupungilta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kuntayhtymälle 1 Yleistä Neurologian osasto- ja poliklinikkatoiminnot

Lisätiedot

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA VALTUUSTO 27 14.12.2016 ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA VALT 27 HUS/1094/2016 2016 talousarvion kuntayhtymätasoinen sitovuus Vuoden 2016 talousarvio

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2/2017 16 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 28.02.2017 klo 15:00-17:22 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Jomppanen Jouni I. I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 13 08.03.2016 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 13/00/02/00/02/2016 HYKS 13 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän

Lisätiedot

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 16:00-17:32 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone, 2. krs Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN SYDÄNKESKUKSEN TOIMIALAJOHTAJAN VALINTA

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN SYDÄNKESKUKSEN TOIMIALAJOHTAJAN VALINTA HALLITUS 88 28.05.2012 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN SYDÄNKESKUKSEN TOIMIALAJOHTAJAN VALINTA 617/06/00/00/2010 HALL 88 Sydänkeskuksen valmistelu Päätös Sydänkeskuksen käynnistämisestä Sydänpotilaiden yhtenäisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) 164 Sosiaali- ja terveysviraston tekstinkäsittelytoiminnan siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL 2016-013648

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13 / Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13 / Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet Laillisuus ja päätösvaltaisuus 03.11.2011 klo 17.30 19.00 Terveys- ja palvelukeskuksen

Lisätiedot

VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ

VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ Asia lista HALLITUS KOKOUSAIKA: KOKOUSPAIKKA: 8.11.2017 kello 10.00 Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus, toimisto/kokoushuone 1 KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Liite 113 114 115 116 117 118

Lisätiedot

MEILAHDEN SAIRAALA-ALUEELLA PALAA VOIMAKESKUS!

MEILAHDEN SAIRAALA-ALUEELLA PALAA VOIMAKESKUS! MEILAHDEN SAIRAALA-ALUEELLA PALAA VOIMAKESKUS! Tulitöiden kurssinjohtajapäivät 7.6.2017 Mikko Helin Turvallisuusasiantuntija HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Hyvinkää Porvoo Lohja Länsi-Uusimaa

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 14/2011 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Sokos Hotel Vaakuna, kabinettiosasto, Kaivokatu 3, 10. krs

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 14/2011 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Sokos Hotel Vaakuna, kabinettiosasto, Kaivokatu 3, 10. krs HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 14/2011 1 (12) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 15.12.2011 klo 17:00 18.40 PAIKKA Sokos Hotel Vaakuna, kabinettiosasto, Kaivokatu 3, 10. krs KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu

Lisätiedot

Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta.

Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. HALLITUS 177 14.12.2016 VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO HALL 177 HUS/2403/2016 Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. Kuntalain

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (11) SAIRAANHOITOPIIRI. Länsi-Uudenmaan sairaala, 4. kerroksen kokoushuone

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (11) SAIRAANHOITOPIIRI. Länsi-Uudenmaan sairaala, 4. kerroksen kokoushuone HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 (11) Aika 17.12.2015 klo 13:00-13:56 Paikka Länsi-Uudenmaan sairaala, 4. kerroksen kokoushuone Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 45 INFO-OSUUS 4 46 TOIMINNAN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoushuone, 2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoushuone, 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-15:50 Paikka Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoushuone, 2. krs (Suurmestar) Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Marjatta

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta , Liite 1

Tarkastuslautakunta , Liite 1 TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 18.04.2016 klo 9:00-11:50 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, A rappu, 3. kerros, Arvo-neuvotteluhuone KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 38 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 9/2011 8.8.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 9/2011 8.8.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 9/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 155 KH 156 KH 157 KH 158 KH 159 Kokouksen järjestäytyminen Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset n kunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh 24.08.2016 Sivu 1 / 1 101 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ESITYSLISTA 8/2015 KUNTAYHTYMÄ TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika Perjantaina klo

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ESITYSLISTA 8/2015 KUNTAYHTYMÄ TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika Perjantaina klo KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ESITYSLISTA 8/2015 Kokousaika Perjantaina 23.10.2015 klo 8.30 13.00 Kokouspaikka Jyväskylä, ravintola Caterinan kabinetti 2, Käsiteltävät asiat 63 Kokouksen avaus 3 64 Laillisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.04.2017 Sivu 1 / 1 101 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 24.3.2017 /

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 31 07.05.2013 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 650/00/02/00/02/2012 HYKS 31 HYKS-sairaanhoitoalueen johtajan päätökset 59, 14.3.2013

Lisätiedot

, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema

, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema Yhtymävaltuusto 10.12.2014 26 Kokousaika 10.12.2014 klo 17.00 18.53 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Muut osallistujat Kajander Rauno Kallio Reino Ketola

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 (11) SAIRAANHOITOPIIRI. HUS-hallintokeskus, hallituksen neuvotteluhuone, Stenbäckinkatu 9, Helsinki

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 (11) SAIRAANHOITOPIIRI. HUS-hallintokeskus, hallituksen neuvotteluhuone, Stenbäckinkatu 9, Helsinki HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 (11) AIKA 17.06.2014 klo 14:00-15:40 PAIKKA HUS-hallintokeskus, hallituksen neuvotteluhuone, Stenbäckinkatu 9, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 69

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta , LIITE 1

Tarkastuslautakunta , LIITE 1 Tarkastuslautakunta 14.3.2016, LIITE 1 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (11) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 15.02.2016 klo 9:00-12:20 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, B rappu, 3. krs. Helmi-kabinetti

Lisätiedot

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 23.08.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-KESÄKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 35 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-kesäkuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 46 25.10.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 46 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-syyskuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 38 16.04.2013. 38 Asianro 337/00.02.03/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 38 16.04.2013. 38 Asianro 337/00.02.03/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 38 Asianro 337/00.02.03/2013 Viranhaltijapäätökset Hallintosääntö 14 Alemman viranomaisen päättämän asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 2 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.4.2014 lukien HEL 2014-000765 T 01 01 00 Päätösehdotus päättänee seuraavista sosiaali- ja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä Irja Keskinen

Lisätiedot

70 24.11.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

70 24.11.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 70 24.11.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS 70 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi

Lisätiedot

HUS SOTE-TYÖSUUNNITELMA. Janne Aaltonen

HUS SOTE-TYÖSUUNNITELMA. Janne Aaltonen HUS SOTE-TYÖSUUNNITELMA Janne Aaltonen SOTE-ORGANISOITUMINEN HUS:SSA Kokoontuu tarvittaessa, lähtökohtaisesti viikoittain Koordinaatioryhmä Janne Aaltonen Grigori Joffe Niina Kauppinen Sune Lang Lauri

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / Sosiaali- ja terveyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / Sosiaali- ja terveyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 21.01.2010 klo 17.30 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 7/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 7/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 (13) HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA AIKA 17.09.2015 klo 14:00-15:00 PAIKKA Hallituksen kokoushuone, Stenbäckink. 9, 4. krs KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 64 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh 14.12.2016 Sivu 1 / 1 153 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta , LIITE 1.

Tarkastuslautakunta , LIITE 1. Tarkastuslautakunta 21.3.2016, LIITE 1. HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 (13) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 14.03.2016 klo 9:00-12:55 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, A rappu, 3. kerros, Arvo-kabinetti

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 31 09.06.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 31 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa

Lisätiedot