Sydänsairaudet ja raskaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sydänsairaudet ja raskaus"

Transkriptio

1 Tieteessä katsaus Risto Kaaja sisätautiopin professori TYKS ja Turun yliopisto Sydänsairaudet ja raskaus Noin yhdellä sadasta raskaana olevasta on sydänsairaus. Valtaosalta synnynnäinen sydänsairaus on hoidettu lapsena ja raskaus sujuu ongelmitta. Suurimmat ongelmat äidin ja sikiön kannalta liittyvät sydänvikoihin, joita ei ole voitu täydellisesti korjata lapsena tai jotka ovat jääneet huomaamatta. Sydänpotilas tulee tutkia perusteellisesti kardiologisessa yksikössä jo ennen raskautta. On tärkeää arvioida sydänvian vaikutusta raskauden onnistumiseen ja mahdollista sydänvian periytymistä. Vertaisarvioitu Noin yhdellä sadasta raskaana olevasta on sydänsairaus. Toisaalta Suomessa syntyy vuosittain noin 550 lasta, joilla on synnynnäinen sydänvika (1). Sydänkirurgian kehittymisen ansiosta useimmat synnynnäiset sydänviat on kuitenkin voitu hoitaa, ja yhä useampi synnynnäisesti sydänvikainen nainen voi tulla raskaaksi. On hyvä muistaa, että vaikka reumaattisia läppävikoja tavataan yhä harvemmin kantaväestössä, niitä voidaan edelleen tavata esim. maahanmuuttajilla. Nuoren sydänvikaa potevan naisen on hyvä tietää, miten raskaus vaikuttaa hänen sydänsairauteensa, mutta myös toisin päin: on tärkeää myös arvioida sydänvian vaikutusta raskauden onnistumiseen ja mahdollista sydänvian periytymistä (1,2). Sydänpotilas tulee tutkia perusteellisesti kardiologisessa yksikössä jo ennen raskautta. Kardiologin, obstetriikkaan perehtyneen sisätautilääkärin, synnytyslääkärin ja anestesiologin kiinteä yhteistyö on monimutkaisten sydänvikojen yhteydessä välttämätöntä raskauden onnistumiseksi. Naisen on hyvä tietää raskauden vaikutuksista sydänsairauteen, mutta on tärkeää myös arvioida sydänvian vaikutusta raskauden onnistumiseen. Raskauden seurantakäynnit kardiologisella sekä äitiyspoliklinikalla pyritään ajoittamaan samalle päivälle. Avoterveydenhuollon äitiysneuvolan rooliksi jää näiden riskiraskauksien perhe- ja elämäntapaohjaus. Tässä arvioinnissa on suuri apu, kun muistetaan, mitä kaikkea naisen elimistössä tapahtuu raskauden aikana ja suhteutetaan nämä fysiologiset muutokset sydänvian aiheuttamiin rajoitteisiin (1). Tässä katsauksessa keskitytään synnynnäisten ja perinnöllisten sydänvikojen ja raskauden väliseen vuorovaikutukseen. Rytmihäiriöitä ei käsitellä, koska niistä on erillinen artikkeli lehden tässä numerossa. Hemodynamiikka raskauden aikana Normaalin raskauden hemodynamiikkaa kuvaa tila, jossa on suuri tilavuus ja pieni vastus (3). Alkuraskaudessa verenpaine laskee jonkin verran. Keskiraskauden aikana tilanne taas on yleensä vakaa, kunnes raskauden viimeisellä kolmanneksella verenpaine nousee, mutta pysyy yleensä kuitenkin vielä normaaliarvojen sisällä (< 140/90 mmhg). Veritilavuus kasvaa jopa 40 % ensimmäisten 30 raskausviikon aikana. Tähän vaikuttaa enemmän plasmatilavuuden kuin punasolumassan kasvu, mistä seuraa niin sanottu fysiologinen diluutioanemia. Ilmiö voi vielä korostua, jos potilaalla on raudanpuute. Sydämen minuuttitilavuus alkaa kasvaa jo ensimmäisten raskausviikkojen aikana, ja se saavuttaa huippunsa 20. raskausviikon tienoilla. Minuuttitilavuus kasvaa sekä sykkeen nopeutumisen että iskutilavuuden kasvun myötä. Keski- ja loppuraskauden aikana minuuttitilavuus on % suurempi kuin ennen raskautta. Toisaalta osalla naisista loppuraskauden aikana isku- ja minuuttitilavuus pienentyvät selinmakuulla, kun kohtu puristaa alaonttolaskimoa ja estää laskimopaluuta (ns. supiinioireyhtymä). Loppuraskaudessa ja varsinkin synnytyksen aikana sydämen minuuttitilavuus voi vaihdella paljon. Synnytyksen aikainen verenvuoto pienentää sydämen minuuttivirtausta. Alatiesynnytyksessä keskimääräinen verenhukka on noin ml ja keisarileikkauksessa noin 800 ml. Kun kohtu supistuu, verenkiertoon siirtyvä verimäärä ja supiinioireyhtymän väistyminen synnytyksen jälkeen lisäävät terveen sydämen mi- 2313

2 Kirjallisuutta 1 Kaaja R, Pitkänen O, Lehto P. Sydänvika ja raskaus. Kirjassa: Jokinen E, Kupari, M, Laine K ym. toim. Nuorten sydänsairaudet. Helsinki: Sydänlapset ja -aikuiset ry. 2013; Regitz-Zagrosek V, Lundqvist CB, Borghi C ym. ESC guidelines on the management of cardiovascular diseases during pregnancy. Eur Heart J 2011; 32: guidelines 3 Kaaja R, Lehto P. Heart and pregnancy. Kirjassa: Heikkilä J, Kupari M, Airaksinen J ym. toim. Cardiology. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2008; Roos-Hesselink JW, Duvekot JJ, Thorne SA. Pregnancy in high risk cardiac condition. Heart 2009;95: Tikkanen M, Gissler M, Metsäranta M ym. Maternal deaths in Finland: focus on placental abruption. Acta Obstet Gynecol Scand 2009;88: Lehto P. Raskausajan sydänongelmat. Duodecim 2010;126: Filippakos F, Zgraggen L, Melchiorre-Mayer. Aortic dissection in the third trimester of pregnancy in a pluriparous without risk factors. Kirjassa: The 3rd international congress on cardiac problems in pregnancy. Venice , Abstract book, sivu Yuan SM. Aortic dissection during pregnancy: a difficult clinical scenario. Clin Cardiol 2013;36: nuuttivirtausta. Sydänviasta kärsivälle naiselle nämä huomattavat verenkierron muutokset voivat aiheuttaa sydämen vajaatoiminnan äkillisen vaikeutumisen (1,2). Raskauden hemodynaamisten muutosten vaikutuksia sydänvikoihin on lueteltu taulukossa 1. Synnynnäinen sydänvika ja raskaus Suurimpia äitikuolleisuuden aiheuttajia ovat verenpainetauti, massiiviset vuodot, sydänviat (erityisesti kardiomyopatiat ja niistä peripartuaalinen kardiomyopatia) sekä keuhkoemboliat (4,5). Äidin sydäntilanteen vaikeutumisen riski raskauden aikana vaihtelee sydänvioittain. Taulukossa 2 on luettelo hyvin ja huonosti raskauden rasitusta sietävistä sydänvioista. Kun arvioidaan, millaista vaaraa raskaus aiheuttaa äidille, on otettava huomioon useita tekijöitä. Tällaisia ovat potilaan oireet ja suorituskyky, sydämen kammioiden toiminta, ulosvirtauskanavien mahdolliset ahtaumat, oikovirtaukset, keuhkovaltimopaine ja mahdollinen syanoosi. Jos potilaan suorituskyky on lähes normaali, hän sietää raskauden useimmiten hyvin. Kliinisen arvion lisäksi sydämen kaikukuvaus kuuluu sydänsairaan naisen perustutkimuksiin. Rasituskokeesta saa usein arvokasta lisätietoa potilaan suorituskyvystä ja raskauden aiheuttamasta vaarasta. Taulukko 2. Raskauden vaikutus sydänvikoihin. HYVIN RASKAUDEN RASITUSTA SIETÄVÄT SYDÄNVIAT aortta- tai hiippaläppävuodot lievä aortta- tai hiippaläpän ahtauma oikovirtaukset (eteis- tai kammioväliseinäaukko ja avoin valtimotiehyt) lievä tai kohtalainen keuhkovaltimoläpän ahtauma hypertrofinen kardiomyopatia sydänsairaus ja NYHA I- tai II-oireisto täydellisesti korjattu Fallot n tetralogia, ei jäännösvikoja 1 HUONOSTI RASKAUDEN RASITUSTA SIETÄVÄT SYDÄNVIAT vaikea aortta- tai hiippaläpän ahtauma Marfanin oireyhtymä ja laajentunut nouseva aortta hoitamaton vaikea aortan koarktaatio 2 monimutkainen synnynnäinen sydänsairaus ja jäännösvikoja Eisenmengerin oireyhtymä keuhkoverenpainetauti sydänsairaus ja NYHA III- tai IV-oireisto korjaamaton syanoottinen sydänvika yksikammioinen sydänvika vaikea sydämen vajaatoiminta 1 edellytyksenä normaali suorituskyky ja vasemman kammion ejektiofraktio ja matala keuhkovaltimopaine 2 yläraajasta mitattu hypertensio + raajaverenpainegradientti > 20 mmhg Taulukko 1. Raskauden hemodynaamisten muutosten haitalliset vaikutukset potilaan sydänvikaan. Hemodynaaminen muutos Hypervolemia ja sykkeen nopeutuminen Hyperkoagulaatio Synnytysvuoto (0,5 1 l) Hypertensiivinen raskaus/ pre-eklampsia Vaikutus sydänvikaan Marfanin oireyhtymä: aortan tyven laajeneminen, dissekaatiovaara Stenoottisen läpän gradientin kasvu, mitraalistenoosissa eteisvärinävaara Restriktiivinen tai dilatoiva kardiomyopatia: keuhkopöhövaara Keuhkoverenpainetaudin paheneminen tai kehittyminen, peripartuaalinen kardiomyopatia (PPCMP), tromboemboliat Ongelmia, jos potilaalla on hyvän esitäytön vaativa sydänvika, esim. aortaläpän ahtauma Lisää sydämen vajaatoiminnan kehittymisen vaaraa ja dissekaatiovaaraa mm. Marfanin oireyhtymässä Yleisimpien synnynnäisten sydänvikojen erityispiirteet Oikovirtaukset ja läppäviat Lievät tai kohtalaiset sydämen oikovirtaukset (eteis- ja kammioväliseinäaukko sekä avoin valtimotiehyt) ovat hyvin siedettyjä, jos keuhkovaltimopaine on normaali, vasen ja oikea kammio ovat hyväkuntoisia ja potilas on oireeton. Jos aorttaläpän ahtauma on lievä tai keskivaikea (läppäaukon pinta-ala on > 1,5 cm²), aorttaläpän keskigradientti on alle 30 mmhg ja potilas on oireeton, hän sietää raskauden yleensä hyvin (6). Kaksiliuskaisen aorttaläpän yhteydessä on huomioitava myös aortan mahdollinen laajentuminen ja hieman tavanomaista suurempi aortan dissekoitumisen vaara. Kohtalainen tai vaikea hiippaläpän ahtauma (läppäaukon pinta-ala on alle 1,5 cm²) on raskauden aikana huonosti siedetty, ja sydämen vajaatoiminnan vaara on suuri. 2314

3 9 Drenthen W, Pieper PG, Ploeg M ym. Risk of complications during pregnancy after Senning or Mustard (atrial) repair of complete transposition of great arteries. Eur Heart J 2005;26: Oakley C, Child A, Lung B ym. Expert consensus document on management of cardiovascular diseases during pregnancy. Eur Heart J 2003;24: Ruys TP, Roos-Hesselink JW, Hall R ym. Heart failure in pregnant women with cardiac disease: data from the ROPAC. Heart. 2014;100: Elkayam U, Tummala PP, Rao K ym. Maternal and fetal outcomes of subsequent pregnancies in women with peripartum cardiomyopathy. N Engl J Med 2001;344: Sheppard R, Rajagopalan N, Safirstein J, Briller J. An update on treatments and outcomes in peripartum cardiomyopathy. Future Cardiol 2014:10: Goland S, Schwartzenberg S, Fan J, Kozak N, Khatri N, Elkayam U. Monitoring of anti-xa in pregnant patients with mechanical prosthetic valves receiving low-molecular-weight heparin: peak or trough levels? J Cardiovasc Pharmacol Ther 2014;19: Aortan koarktaatio Aortan lievään koarktaatioon tai korjauksen jälkitilaan ilman aortan uudelleen kaventumista ei yleensä liity ongelmia raskauden aikana. Kohonnutta verenpainetta tulee alentaa, mutta samalla on huolehdittava siitä, ettei verenpaineen liiallinen lasku vähennä istukan verenkiertoa. Mahdollinen aorttaläppävika ja koarktaation korjausalueen ja nousevan aortan pullistumat on huomioitava seurannassa, samoin tavanomaista suurempi pre-eklampsian vaara. Raskausaikana suurentuva pulssipaine lisää aortan koarktaatioon liittyvää aortan dissekoitumisen vaaraa erityisesti viimeisen raskauskolmanneksen aikana. Perinnöllisten sydänvikojen erityispiirteet Perinnöllisistä sydänvioista osa periytyy autosomaalisesti (50 % sairaita), autosomaalisesti resessiivisesti ja X-kromosomiin liittyvästi (50 % pojista sairaita ja 50 % tytöistä kantajia). Osalla sydänvika liittyy kromosomihäiriöön (esim. Downin oireyhtymä) ja osalla periytyminen on vielä epäselvää. Ks. taulukko 3. Marfanin oireyhtymä Marfanin oireyhtymää sairastavilla potilailla, joilla aortan läpimitta on yli 45 mm, aortan dissekoitumisen vaara on suuri ja raskaus on vasta- aiheinen. Jos taas läpimitta on alle 40 mm, ei raskaudelle ole esteitä, mutta alku- ja loppuraskaudessa sydämen kaikututkimus on paikallaan. Jos läpimitta on mm, aortan tyveä ja nousevaa aorttaa on seurattava kaikututkimuksin, erityisesti jos suvussa on esiintynyt aortan dissekaatiota. Myös potilailla, jotka eivät sairasta Marfanin oireyhtymää, voi esiintyä aortan dissekaatiota liittyen juuri raskauteen. Dissekaation aiheuttama äiti- ja sikiökuolleisuusvaara kasvaa 25 %:iin ensimmäisen vuorokauden aikana. Tauti diagnosoidaan vain 15 %:lla elämän aikana (7). Jos potilaalla on Marfanin oireyhtymä, raskaudenaikainen aorttadissekaatio tapahtuu jonkin verran aikaisemmin (keskimäärin 31 vs. 34 raskausviikolla) (8). Beetasalpaajalääkityksen käyttö on suositeltavaa. Jos kardiologi katsoo aortan dissekaatiovaaran suurentuneeksi, pyritään synnytyksessä vähentämään ponnistusta käyttämällä imukuppiavusteista ulosauttoa. Kardiomyopatiat Hypertrofista kardiomyopatiaa sairastava sietää yleensä raskauden hyvin, jos hänen suorituskykynsä on hyvä ja vasen kammio toimii normaalisti. Kyseisillä potilailla voi olla hankala ryt- Taulukko 3. Esimerkkejä perinnöllisistä sydänvioista. Perusvika (oireyhtymä) Sydänvika Muuta Periytyvyys Testaus Holt-Oram ASD/VSD Peukalo-hartia-anomaliat Autosomaalisesti Ei Marfan Aortan tyven laajenema, aorttaläppävuoto, Pituuskasvu Autosomaalisesti Kyllä mitraaliläppäprolapsi Linssiluksaatio Uusi mutaatio Noonan Pulmonaalistenoosi, HCM Kasvonpiirteet Lyhytkasvuisuus Hypertrofinen kardiomyopatia (HCM) Autosomaalisesti Uusi mutaatio HCM, HOCM Kertymäsairaus? Autosomaalisesti Ei Pitkä-QT Kääntyvien kärkien kammiotakyardia Kuulovika? Autosomaalisesti Kyllä Arytmogeeninen oikea kammio Rasitukseen liittyvä kammiotakykardia, Ei Autosomaalisesti Ei äkkikuolema Mitokondriotauti Dilatoiva kardiomyopatia Lihasheikkous, sokeus Autosomaalisesti resessiivisesti Ei Down AVSD/VSD/PDA/ASD/TOF Kasvonpiirteet, lyhytkasvuisuus Muu kromosomipoikkeavuus Kyllä Kehitysviive Turner Aortan virtausesteet Lyhytkasvuisuus, steriliteetti Muu kromosomipoikkeavuus Kyllä Kyllä HCM = hypertrofinen kardiomyopatia, HOCM = hypertrofinen obstruktiivinen kardiomyopatia, AVSD= eteis-kammioväliseinäaukko, VSD = kammioväliseinäaukko, PDA = avoin valtimotiehyt, ASD = eteisväliseinäaukko, TOF = Fallot n tetralogia 2315

4 15 McLintock C. Anticoagulant choices in pregnant women with mechanical heart valves: balancing maternal and fetal risks--the difference the dose makes. Thromb Res 2013;131(Suppl 1):S Wu DV, Wilt J, Restaino S. Pregnancy after thoracic organ transplantation. Semin perinatol 2007;31: Sidonnaisuudet Sidonnaisuudet Kirjoittaja on ilmoittanut sidonnaisuutensa seuraavasti (ICMJE:n lomake): Risto Kaaja: luentopalkkiot (Sanofi-Aventis, Pfizer, Leo-Pharma). mihäiriötaipumus, merkittävä sydänlihaksen restriktio tai sydämen vasemman kammion ulosvirtauskanavan vaikea ahtauma, jolloin tarkka seuranta ja beetasalpaajahoito ovat usein tarpeen (6). Dilatoivan kardiomyopatian yhteydessä vajaatoiminnan vaikeutumisen vaara on suuri, jos ejektiofraktio on alle 40 %. Raskaus on kuitenkin yksittäistapauksissa mahdollinen, kunhan potilaan rasituskokeessa varmistettu suorituskyky on hyvä. Jos potilaalla oli ennen raskautta NYHA III tai IV -luokan vajaatoimintaoireisto tai alle 30 %:n ejektiofraktio, raskaus on vastaaiheinen ja raskauden keskeyttämistä äidin hyvinvoinnin turvaamiseksi tulee harkita. Vaikeat synnynnäiset sydänviat Täyskorjattu Fallot n tetralogia, jossa ei ole merkittäviä jäännösvikoja, on yleensä raskauden aikana hyvin siedetty (2). Jos potilaalla on merkittävä keuhkovaltimo- tai trikuspidaaliläpän vuoto, saattavat raskauden aiheuttamat hemodynaamiset muutokset kiihdyttää oikean kammion laajentumista. Läppävikoja tulee seurata tiiviisti ja tarvittaessa puuttua niihin jopa ennen raskautta. Samoin Ebsteinin anomaliaa potevien raskaus sujuu yleensä hyvin, jos potilaan suorituskyky on hyvä, trikuspidaalivuoto ei ole vaikea eikä potilas ole syanoottinen. Muita monimutkaisia synnynnäisiä sydänvikoja sairastaville ilmaantuu raskauden aikana usein ongelmia, kuten sydämen vajaatoiminnan vaikeutuminen tai vakavia rytmihäiriöitä (9). Eisenmengerin oireyhtymää sairastavien raskauteen on liittynyt aiemmin jopa 50 %:n äitikuolleisuus. Äidin syanoosi on vaarallinen erityisesti sikiölle. Raskaus on syanoottisellekin äidille mahdollinen, jos hänen suorituskykynsä on hyvä, valtimoveren happikyllästeisyys on yli 90 % eikä keuhkovaltimopaine ole kohonnut (10). Sydämen vajaatoiminta raskauden aikana Eri syistä johtuva sydämen vajaatoiminta lisää sekä äiti- että sikiökuolleisuutta. Nämä luvut (4,8 4,6 %) ovat selvästi suuremmat sydämen vajaatoimintaa sairastavilla kuin muilla sydänpotilailla, joilla ei ole sydämen vajaatoimintaa (0,5 % ja 1,2 % ) (11). Sydämen vajaatoiminta raskauden aikana kehittyy erityisesti raskauden toisen kolmanneksen lopulla tai pospartaalivaiheessa. Ensin mainittu liittynee tilanteeseen, jossa hypervolemia on suurimmillaan ja jälkimmäinen synnytyksen jälkeiseen hemodynamiikan epävakauteen. Sydämen vajaatoimintaa ennakoivia tekijöitä ovat poikkeava NYHA-luokitus (> II), kardiomyopatia ja keuhkoverenpainetauti tai pre- eklampsia. Sydämen vajaatoiminta lähes kymmenkertaistaa äitiyskuolleisuuden (11). Verenpaine ja raskaus Alkuraskauden aikainen verenpaineen lasku voi joskus peittää lievän hypertension. Jos verenpaine kohoaa jo ennen 20. raskausviikkoa yli 140/90 mmhg:iin, se on todennäköisesti ollut kohonneena jo ennen raskautta, ja useimmiten kyseessä on essentiaalinen hypertensio. Alkuraskaudessa normaali verenpaine, joka alkaa kohota 20. raskausviikon jälkeen, on puolestaan raskauden aiheuttama, niin sanottu raskaushypertensio. Tämän tyyppinen hypertensio useimmiten väistyy synnytyksen jälkeen (6). Hypertensio, jonka yhteydessä esiintyy proteinuria (pre-eklampsia), on sekä sikiön että äidin hemodynamiikan kannalta merkittävämpi ongelma kuin puhdas hypertensio. Pre-eklampsia voi heikentää istukan toimintaa, aiheuttaa kouristuksia, johtaa jopa huomattavan ennenaikaiseen synnytykseen ja aiheuttaa äidille keuhkopöhön. Myös munuaisten toiminnan merkitys on tässä yhteydessä tärkeä. Preeklampsiaan liittyvässä keuhkopöhössä suositeltavin lääkehoito on nitraatti-infuusio ja varovainen diureetti. Jos tarvitaan nopeaa verenpaineen alentamista, kyseeseen tulee sekä alfa- että beetareseptorin salpaava labetaloli-infuusio. Jos verenpainekriisi uhkaa (verenpaine yli 170/110 mmhg ja todetaan keuhkopöhön tai aivo-oireiden merkkejä), verenpainelääkitys annostellaan suonensisäisesti (labetaloli- tai nitroprussidi-infuusio). Suonensisäisesti annosteltava magnesium on paitsi kouristuksia estävä (eklampsia) myös kalsiuminestäjien tavoin verenpainetta alentava lääke. On hyvä pitää mielessä, että pre-eklampsiapotilaiden suolistossa voi myös olla turvotusta, ja suun kautta annosteltavien lääkkeiden vaikutus voi olla heikentynyt. Synnytyksen jälkeen ACE:n estäjät ovat jälleen käyttökelpoisia lääkkeitä (3). Raskauteen liittyvä kardiomyopatia Peripartuaalinen kardiomyopatia (PPCMP) on edelleen pelätty, mutta onneksi harvinainen 2316

5 (yksi tapaus/ raskautta) raskauskomplikaatio, joka voi yllättää monisynnyttäneen, mutta muuten terveen yli 35-vuotiaan naisen. Edellä mainittujen lisäksi selvä vaaratekijä on etnisyys (afrikkalainen rotu). Peripartuaalinen kardiomyopatia kehittyy viimeisen raskauskuukauden aikana tai synnytystä seuraavien viiden kuukauden aikana (1,3,12). Osa perinnöllisistä sydänvioista periytyy autosomaalisesti, autosomaalisesti resessiivisesti ja X-kromosomiin liittyvästi. Potilailla on tyypillisiä vasemman kammion vajaatoiminnan oireita, kuten hengenahdistusta (makuuasennossa), väsymystä, palpitaatiota ja rintakipua. Kliinisessä tutkimuksessa todetaan taajalyöntisyyttä, ja sydämestä kuuluu kolmas sydänääni sekä keuhkoista rakkularahinoita. Laskimopaine on kohonnut, ja paino on saattanut nousta tavanomaista nopeammin. Sydämen kaikututkimuksessa todettava vasemman kammion systolinen toimintahäiriö varmistaa diagnoosin. Keuhkoembolia yleisempänä raskauden aikaisena hengenahdistuksen aiheuttajana on poissuljettava (12). Peripartuaalisen kardiomyopatian perimmäistä syytä ei edelleenkään tiedetä, mutta perinnöllisillä tekijöillä sekä infektiolla tai autoimmuunihäiriöllä on epäilty olevan osuutta taudin kehittymiselle. Uusin patogeeninen mekanismiehdokas on prolaktiini. Eläinkokeissa on hiirillä saatu tästä viitettä ja prolaktiini-inhibiittori bromokriptiini on jopa estänyt PPCMP:n kehittymisen. Kliinisissä kokeissa bromokripitiinin aloittaminen jo taudin puhkeamisen jälkeen ei ole toistaiseksi vakuuttanut (13). Hoitona on sydämen vajaatoiminnan hoito tavanomaisin keinoin, mutta on muistettava, että ACE:n estäjän tai ATR:n salpaajan aloittaminen voi tapahtua vasta synnytyksen jälkeen. Immunosupressiivisesta hoidosta ei ole kontrolloitua näyttöä. Uusi raskaus on aina riski taudin uusiutumiselle, vaikka vasemman kammion funktio olisi palautunut normaaliksi (2). Merkittävällä osalla potilaista sydämen toiminta korjautuu muutaman kuukauden kuluessa synnytyksen jälkeen. Pitkän ajan ennuste on huono, jos sydämen vajaatoiminta jatkuu vielä kuuden kuukauden kuluttua taudin alkamisesta (12). Tekoläppäpotilaan raskaus Tekoläppäpotilaan ongelmina raskauden aikana ovat veren suurentunut hyytymisherkkyys ja antikoagulaatiohoidon turvallinen toteuttaminen. Tässä suhteessa vanhat tekoläpät (erityisesti mitraalipositiossa) vaativat vahvemman antikoagulaatiohoidon kuin uudemmat. Äidin kannalta turvallisin vaihtoehto on varfariini, mutta sen käyttöön alkuraskaudessa liittyy varfariiniembryopatian vaara, ainakin jos varfariiniannos on yli 5 mg vuorokaudessa. Pienimolekyylinen hepariini on sikiölle turvallinen, koska se ei läpäise istukkaa. Euroopan kardiologisen seuran uusimmassa suosituksessa ehdotetaan ensisijaiseksi vaihtoehdoksi koko raskauden ajan jatkettavaa varfariinilääkitystä (2). Viime aikoina erityisesti uusien, vähemmän trombosoituvien tekoläp pien käytön yhteydessä on tuotu uudelleen esille pienmolekyylisen hepariinin käyttö (14,15). Kyseisten valmisteiden kohdalla on tähdennetty sekä maksimi- että minimi-anti-xa-arvon mittausta (ns. trough:peak -suhteen määrittämistä). Loppuraskaudessa on huomioitava, että sikiön kyky eliminoida varfariinia on huono ja sikiön veri antikoaguloituu huomattavan paljon tehokkaammin kuin äidin. Tämän vuoksi esim. Yhdysvalloissa suositellaan loppuraskaudessa (kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa) siirtymistä varfariinista iv-fraktioimattomaan hepariiniin. Tämä on varsin hankalaa, ja siksi pienmolekyylisen hepariinin käyttö läpi raskauden tihein anti-fxa-mittauksin tullee lisääntymään. Sydämensiirtopotilas ja raskaus Suomessa seurattaneen tulevaisuudessa noin 20:tä hedelmällisessä iässä olevaa naispuolista sydämensiirtopotilasta vuosittain. Sydämensiirtohoidon alkuvuosina raskautta pidettiin vastaaiheisena. Sittemmin on raportoitu kokemuksia lähinnä pienistä potilassarjoista, joista saadun tiedon mukaan spontaanin kesken menon riski on 6 27 %, ja myös kohtukuoleman vaara on tavallista suurempi. Pre-eklampsian ilmaantuvuus on ollut %. Varsin usein (69 85 %) raskaus silti päättyy elävän lapsen syntymään. Raskauden kesto on noin 5 viikkoa lyhyempi kuin terveillä äideillä. Vastasyntyneet ovat siten myös painoltaan tavanomaista pienempiä. Synnytystapa määräytyy pääosin obstetrisin perustein. Nykykokemuksen perusteella raskautta kannattaa suunnitella aikai sintaan siirteen 2317

6 ENGLISH SUMMARY in english Heart disease and pregnancy ensimmäisen toimintavuoden jälkeen, jos siirteen toiminta on hyvä eikä hyljinnästä tai sepelvaltimoahtaumista ole merkkejä (16). Sydänlääkitys raskauden aikana Lääkehoitoa saatetaan tarvita sydänpotilaan raskaudessa vajaatoimintaisen kammion toiminnan tukemiseksi tai rytmihäiriöiden hoidossa. Yleissääntönä voidaan pitää sitä, että sydänvikaa sairastava voi verrattain turvallisesti jatkaa lääkitystään myös raskauden aikana. Tärkeitä poikkeuksia ovat ACE:n estäjät, ATR:n salpaajat ja reniininestäjät sekä statiinit, jotka ovat raskauden aikana vasta-aiheisia. ACE:n estäjät ja ATR:n salpaajat voivat heikentää toisella ja kolmannella raskauskolmanneksella sikiön munuaisten verenkiertoa ja aiheuttaa munuaisten surkastumisen. Lisäksi ne voivat olla teratogeenisia. Varfariinia ei myöskään muutamia erityistilanteita lukuun ottamatta suositella alkuraskauden aikana (ks. kappaleesta Tekoläppäpotilaan raskaus) (6). Kattava lista lääkeaineista on internetissä esimerkiksi osoitteessa gravbase lactbase (Terveysportti). Taulukko 4. Raskauden kardiologiset vasta-aiheet. Sydänsairaus ja huono suorituskyky (NYHA III tai IV) Sydämen vajaatoiminta ja vasemman kammion alle 30 %:n ejektiofraktio Eisenmengerin oireyhtymä Korkea keuhkovaltimopaine sen syystä riippumatta Vaikea hiippaläpän ahtauma Vaikea ja oireita aiheuttava aorttaläpän ahtauma Marfanin oireyhtymä ja laajentunut nouseva aortta (yli 45 mm) Vaikea aortan koarktaatio Sairastettu ja oireiseksi jäänyt tai korjautumaton peripartuaalinen kardiomyopatia Synnytystapa Synnytystapa määräytyy yleensä obstetrisin perustein. Ainakin niissä tapauksissa, joissa äidin sydänvika on monimutkainen tai verenkierto epävakaa, on kardiologin, synnytyslääkärin ja anestesiologin neuvonpito aiheellinen. Synnytystapaa valittaessa on hyvä muistaa, että ensisynnyttäjän ja monisynnyttäjän alatiesynnytys voi olla sydänrasituksen kannalta hyvin erilainen. Keisarileikkaus on anemisoiva ja trombogeeninen toimenpide, joka altistaa infektioille useammin kuin alatiesynnytys, ja leikkausta suositellaan vain hyvin perusteltuihin tilanteisiin. Keisarileik kauksen aiheita ovat äidin Marfanin oireyhtymä, jossa nouseva aortta on laajentunut (yli 45 mm tai tapauksittain, jos läpimitta on mm), varfariinihoidon aikana tapahtuva synnytys tai äidin sydänsairaus, joka on huomattavan epävakaa ja oireiltaan vaikea (NYHA III IV). Tärkeintä sydänvikaisen äidin synnytyksessä on pitää hemodynamiikka mahdollisimman vakaana ja potilas kivuttomana (1). Tässä suhteessa epiduraalianestesia lienee spinaalianestesiaa parempi. Ponnistusvaiheen avustamisesta tulee huolehtia. Erityisesti aorttastenoosia, hypertrofista obstruktiivista kardiomyopatiaa ja keuhkoverenpainetautia sairastavat sietävät huonosti nopeaa tai voimakasta verenpaineen laskua. Inhalaatioanesteetit, joilla on negatiivinen inotrooppinen vaikutus, voivat myös olla sydänsairaille naisille haitallisia. Neuvonta ennen raskautta ja sen jälkeen Raskauden ehkäisy on tärkeää erityisesti niille naisille, joilla on niin vaikea sydänvika, että raskaus voisi aiheuttaa hengenvaaran (taulukko 4). Raskautta harkittaessa olisi hoitavan kardiologin arvio välttämätön. Onneksi valtaosa sydänvikaisista naisista kuuluu ryhmään, jolle on nuorena tehty sydänvian onnistunut korjaus. Tällöin raskauden ehkäisy noudattaa samoja periaatteita kuin terveellä väestöllä. Estrogeenipohjaiset ehkäisytabletit eivät sovi, jos tukostaipumus on suurentunut, on viitettä keuhkoverenpainetaudista, potilaalla on oikovirtaus oikealta vasemmalle tai monimutkainen synnynnäinen sydänvika. Tämän tyyppinen hormonaalinen ehkäisy lisää verisuonitukosriskiä. Kierukkaehkäisy taas on vasta-aiheinen, jos sydämen bakteeritulehduksen riski on lisääntynyt esimerkiksi kammioväliseinäaukon, läppä vian tai tekoläpän takia. Ellei raskauden esteenä olevaa sydänvikaa voi korjata, on sterilisaatio varteenotettava ehkäisykeino (6). Sen sijaan kondomi sekä ainoastaan progestiinia sisältävät ehkäisytabletit ovat turvallisia vaihtoehtoja monimutkaista tai syanoottista sydänvikaa poteville ja korkeasta keuhkovaltimopaineesta kärsiville. 2318

7 English summary Risto Kaaja Professor Turku University Hospital and University of Turku Heart disease and pregnancy Congenital heart disease is the most common birth defect and 1% of newborns (about 550 in Finland) have congenital heart disease. Most of them have simple defects such as small atrial or ventricular septal defects that may not cause substantial problems for the child, whereas other children have complex abnormalities that require surgical intervention. Advances in cardiology and cardiac surgery have led to a greater than 90% survival to age 18 years. The risks associated with pregnancy in women with congenital heart disease include adversefetal and maternal outcomes. Haemodynamic changes such as substantial increase in cardiac output, heart rate, and blood volume are characteristic of normal pregnancy. Systemic vascular resistance decreases during pregnancy but will increase at the time of delivery together with a sudden increase in venous return. Therefore the cardiologist should examine these women before and during pregnancy, and when planning the mode of delivery. We should not forget that there is an increased incidence of congenital heart disease in children of women with a congenital heart disease ranging from 3% overall to 50% in women with single gene defects with autosomal dominant inheritance, such as Marfan syndrome. Women with conditions such as repaired tetralogy of Fallot may be low, medium, or high risk depending on the underlying physiology, ventricular function, and pulmonary pressure. Fetal complications including spontaneous abortion and intrauterine growth retardation are increased in cyanotic patients. Patients with prosthetic valves should be informed fully about the importance of therapeutic anticoagulation throughout pregnancy and the maternal and fetal risks associated with each anticoagulant regimen. The patient should participate in and agree with the decision about the treatment regimen. Management of pregnant women with congenital and inherited heart disease requires special clinical expertise and collaborative management by the cardiologist, obstetrician, and maternal-fetal medicine specialist. Each patient needs to be individually assessed for the ability to tolerate the increased cardiac output, increased heart rate, lower systemic vascular resistance, lower blood pressure, thrombophilia and increased blood volume that occur with pregnancy 2318a

Raskausajan sydänongelmat

Raskausajan sydänongelmat KATSAUS Pasi Lehto Sydänperäisiksi sopivat oireet, kuten suorituskyvyn heikkeneminen, rytmihäiriöt, turvotukset ja hengästyminen, ovat raskauden aikana yleisiä. Ne voivat liittyä normaaliin raskauteen,

Lisätiedot

Opas sydänsairasta lasta odottavalle

Opas sydänsairasta lasta odottavalle Opas sydänsairasta lasta odottavalle 2 Sisältö Sisällysluettelo 2 Johdanto 3 Sikiön sydän 4 Sikiön verenkierto 5 Synnynnäiset sydänviat 6 Sikiön rytmihäiriöt 6 Sikiön sydämen vajaatoiminta 7 Raskauden

Lisätiedot

Synnynnäinen sydänvika ja raskaus

Synnynnäinen sydänvika ja raskaus Juha Sinisalo, Kalevi Laitinen, Ansa Aitokallio-Tallberg ja Heidi Kallela Synnynnäinen sydänvika ja raskaus Synnynnäistä sydänvikaa sairastavien äitien määrä lisääntyy. Suurimmalla osalla heistä raskauteen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa. Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012

Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa. Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012 Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012 Kohonnut verenpaine Yleisin yleislääkärille tehtävän vastaanottokäynnin aihe Lääkitys

Lisätiedot

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen hyväksytyt sanoitukset, PhVWP

Lisätiedot

Lapsen sydämen sivuääni milloin tarvitaan jatkotutkimuksia?

Lapsen sydämen sivuääni milloin tarvitaan jatkotutkimuksia? Näin tutkin Markku Leskinen Lapsen sydämen sivuääni milloin tarvitaan jatkotutkimuksia? Lapsen sydämestä kuuluu usein sivuääniä. Erikoissairaanhoidon tutkimuksia tarvitaan, kun kuuntelulöydös muistuttaa

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot

Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset

Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset Teijo Saari, LT, Dos. Kliininen opettaja, erikoislääkäri Anestesiologia ja tehohoito/turun yliopisto teisaa@utu.fi Ennen anesteetteja, muistin virkistämiseksi

Lisätiedot

Suurten suonten transpositio myöhäisseuranta eteistunnelointi- ja valtimonvaihtoleikkausten

Suurten suonten transpositio myöhäisseuranta eteistunnelointi- ja valtimonvaihtoleikkausten LUKU 8 Suurten suonten transpositio myöhäisseuranta eteistunnelointi- ja valtimonvaihtoleikkausten jälkeen HENRIK EKBLAD Kuva 1. TGA. Tiivistelmä Suurten suonten transposition insidenssi on 20 30 / 100

Lisätiedot

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset - Mikä on vielä normaalia? - Milloin lääkäriin? Kardiologi Sari Vanninen Varala 5.3.2013 Määritelmä Urheilijansydämellä tarkoitetaan pitkäaikaisen fyysisen

Lisätiedot

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Aorttaläpän ahtauma Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Potilaan kokemuksia aorttaläpän ahtaumasta En ikinä unohda sitä hetkeä, kun lähdin pois kardiologini vastaanotolta

Lisätiedot

Mihin alatyyppeihin kardiomypatiat jaetaan? I vilka undertyper kan man indela kardiomyopatierna?

Mihin alatyyppeihin kardiomypatiat jaetaan? I vilka undertyper kan man indela kardiomyopatierna? Mihin alatyyppeihin kardiomypatiat jaetaan? I vilka undertyper kan man indela kardiomyopatierna? Kardiomyopatioiden luokittelu WHO:n luokittelu Kardiomyopatioiden luokittelu Elliott P et al. Eur Heart

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Tietoa hivistä Hiv tarttuu heikosti. Hiv ei leviä ilman tai kosketuksen välityksellä, eikä missään arkipäivän tilanteissa.

Tietoa hivistä Hiv tarttuu heikosti. Hiv ei leviä ilman tai kosketuksen välityksellä, eikä missään arkipäivän tilanteissa. Hiv ja raskaus 1. Lukijalle Esite on suunnattu hiv-tartunnan saaneille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

RMP section VI.2 Elements for Public Summary

RMP section VI.2 Elements for Public Summary RMP section VI.2 Elements for Public Summary Product: RMP: Atosiban Stragen, 6,75mg/0,9ml solution for injection Atosiban Stragen, 37,5mg/5ml concentrate for solution for infusion RMP-PID-ATO-v03 DLP:

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

Ajankohtaista fertiliteetti- ja graviditeetti-kysymyksistä. Inka Aho Infektiolääkäri 13.2.2013

Ajankohtaista fertiliteetti- ja graviditeetti-kysymyksistä. Inka Aho Infektiolääkäri 13.2.2013 Ajankohtaista fertiliteetti- ja graviditeetti-kysymyksistä Inka Aho Infektiolääkäri 13.2.2013 n Mitä uutta raskauden hoidon rintamalla n Mitä uutta raskauden alkuun saattamiseksi Raskauden aikana diagnosoitu

Lisätiedot

Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta

Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta Läppävikapotilaan kokemuksia Muutama kuukausi sitten menin lääkäriin, koska minua huimasi ja henkeäni ahdisti. Lääkäri kuunteli sydäntäni stetoskoopilla

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORION OYJ

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORION OYJ RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CANDESARTAN/HYDROCHLOROTHIAZIDE ORION 8 MG/12,5 MG, 16 MG/12,5 MG, 32 MG/12,5 MG, 32 MG/25 MG ORION OYJ PÄIVÄYS: 17.4.2015, versio 2 Sivu 1/6 VI.2 Julkisen

Lisätiedot

Antikoagulaation tauotus ja siltahoito toimenpiteiden yhteydessä

Antikoagulaation tauotus ja siltahoito toimenpiteiden yhteydessä Antikoagulaation tauotus ja siltahoito toimenpiteiden yhteydessä Siltahoidolla (bridging therapy) tarkoitetaan varfariinin tilalla käytettävää pre-ja postoperatiivista hepariinihoitoa. Toimenpiteen vaatima

Lisätiedot

Sikiöseulonnat. Opas raskaana oleville. www.eksote.fi

Sikiöseulonnat. Opas raskaana oleville. www.eksote.fi Sikiöseulonnat Opas raskaana oleville www.eksote.fi Raskauden seuranta ja sikiötutkimukset ovat osa suomalaista äitiyshuoltoa. Niiden tarkoitus on todeta, onko raskaus edennyt normaalisti, sekä saada tietoja

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Gravidan elvytys Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Taustaa Kaikki tässä esitetty perustuu yksittäisiin tapausselostuksiin ja tieteelliseen järkeilyyn Kuolleisuus suurinta köyhissä maissa, raportit valtaosin kehittyneistä

Lisätiedot

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala. Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.fi Matti 79 v., 178 cm, 89 kg. Tuntenut itsensä lähes terveeksi. Verenpainetautiin

Lisätiedot

Toctino (alitretinoiini)

Toctino (alitretinoiini) POTILASESITE Toctino (alitretinoiini) Raskaudenehkäisyohjelma TOC-FI-004-051208-D Tästä esitteestä Tässä esitteessä on tärkeää tietoa Toctino-hoidostanne ja lääkkeen käyttöön liittyvästä mahdollisesta

Lisätiedot

LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI

LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI THORAXKIRURGIAN ALKU RINTAONTELON AVAUS ENSIMMÄINEN INEN PERFUUSIO ENSIMMÄINEN INEN KONE -55 SYDÄNSIIRTO lion heart HEART

Lisätiedot

Sikiön kehityshäiriöiden. Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi

Sikiön kehityshäiriöiden. Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Sikiön kehityshäiriöiden seulonta Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Raskauksien seuranta ja sikiötutkimukset ovat osa suomalaista äitiyshuoltoa. Äidit voivat osallistua vapaaehtoiseen sikiön

Lisätiedot

Lukijalle. HUS:in Naistenklinikan ja Hiv-säätiön yhteistyönä.

Lukijalle. HUS:in Naistenklinikan ja Hiv-säätiön yhteistyönä. HIV ja raskaus Lukijalle Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta suunniteltaessa

Lisätiedot

TOF-potilaan seuranta miksi ja miten?

TOF-potilaan seuranta miksi ja miten? LUKU 7 TOF-potilaan seuranta miksi ja miten? ANU TURPEINEN OLLI PITKÄNEN Tiivistelmä Fallot n tetralogia (TOF) -oireyhtymään kuuluu neljä tyyppipiirrettä: perimembranoottisesti sijaitseva kookas kammioväliseinän

Lisätiedot

Tietoa eteisvärinästä

Tietoa eteisvärinästä Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

Synnynnäisen sydänvian vuoksi leikatun lapsen ennuste Suomessa

Synnynnäisen sydänvian vuoksi leikatun lapsen ennuste Suomessa LUKU 2 Synnynnäisen sydänvian vuoksi leikatun lapsen ennuste Suomessa HETA NIEMINEN E E R O J O K I N E N HEIKKI SAIRANEN Tiivistelmä Suomessa syntyy keskimäärin kymmenen sydänvikaista lasta viikossa.

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

Koiran sydämen vajaatoiminta

Koiran sydämen vajaatoiminta Koiran sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoimintaa voidaan hoitaa ja pidentää odotettavissa olevaa elinaikaa. Koirankin sydän voi sairastua Koiran sydänsairauksista Sydämen vajaatoiminta on yleinen vaiva

Lisätiedot

Julkisen yhteenvedon osiot. Lerkanidipiinin käyttöä ei suositella alle 18-vuotiaille lapsille, koska tiedot turvallisuudesta ja tehosta puuttuvat.

Julkisen yhteenvedon osiot. Lerkanidipiinin käyttöä ei suositella alle 18-vuotiaille lapsille, koska tiedot turvallisuudesta ja tehosta puuttuvat. RISKINHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORIDIP 10 MG KALVOPÄÄLLYSTEISET TABLETIT ORIDIP 20 MG KALVOPÄÄLLYSTEISET TABLETIT ORION CORPORATION PÄIVÄMÄÄRÄ: 22.3.2016, VERSIO 1.1 VI.2 Julkisen yhteenvedon

Lisätiedot

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Keskenmenon hoito. GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Keskenmenon hoito. GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Keskenmenon hoito GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS Miten valitsen hoidon? Potilaan toiveet Logistiikka Keskenmenon tyyppi Alkuraskauden verenvuoto

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille raskaana oleville. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE Tietoa

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille lasta odottaville vanhemmille. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OAS LASTA ODOTTAVILLE

Lisätiedot

Sydänsairaus ja raskaus

Sydänsairaus ja raskaus Sydänsairaus ja raskaus SOAT Jyväskylä 28.9.2018 Heidi Kallela Anestesiologian erikoislääkäri Naistensairaala, HUS heidi.kallela@hus.fi Äidin sydänsairaus tärkein äitikuolleisuuden aiheuttaja Euroopassa

Lisätiedot

6 MINUUTIN KÄVELYTESTI

6 MINUUTIN KÄVELYTESTI 6 MINUUTIN KÄVELYTESTI Ari Mänttäri, tuotepäällikkö, LitM UKK Terveyspalvelut Oy, UKK-instituutti ari.manttari@ukkterveyspalvelut.fi, www.ukkterveyspalvelut.fi American Thoracic Society (ATS) 2002 guidelines

Lisätiedot

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä Sydän ja ajokyky Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä 29.3.2017 Sidonnaisuudet Työnantajan määräämä koulutus Boston scientific Medtronic finland St Jude Medical Sydän Ihmisen

Lisätiedot

Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa

Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa Kirsi Timonen, dos. kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede Keski-Suomen shp kirsi.timonen@ksshp.fi, Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Onko testosteronihoito turvallista?

Onko testosteronihoito turvallista? Onko testosteronihoito turvallista? Antti Saraste kardiologi, apulaisprofessori Sydänkeskus ja Valtakunnallinen PET keskus, TYKS ja Turun yliopisto, Turku Reproduktioendokrinologia 12.2.2016 J Am Coll

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

OPAS SYDÄNSAIRASTA LASTA ODOTTAVALLE

OPAS SYDÄNSAIRASTA LASTA ODOTTAVALLE OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA OPAS SYDÄNSAIRASTA LASTA ODOTTAVALLE TEKI- JÄT: Anni Ronkainen Sini Soininen Emilia Varpula SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Tieteelliset johtopäätökset Kun otetaan huomioon lääketurvallisuuden riskinarviointikomitean (PRACin) arviointiraportti

Lisätiedot

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan

Lisätiedot

Veriryhmäimmunisaatiot ja raskaus

Veriryhmäimmunisaatiot ja raskaus Veriryhmäimmunisaatiot ja raskaus Kaarin Mäkikallio Lennart Nilsson Veriryhmät Veriryhmät Phenotype A B AB O Phenotype Rh+ Rh- Genotype AA or AO BB or BO AB OO Genotype Rh+Rh+, Rh+Rh- Rh-Rh- Karl Landsteiner

Lisätiedot

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 1 (8) S ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Mitä kehityshäiriöiden seulonta tarkoittaa? 3 Ultraääniseulontatutkimukset 4 Varhainen ultraääniseulonta Toisen

Lisätiedot

TIETÄMYKSEN KYSELYLOMAKKEEN KEHITTÄMINEN, ESITESTAUS JA VALIDOINTI SYNNYNNÄISESTI SYDÄNVIKAISILLE NUORILLE JA HEIDÄN VANHEMMILLEEN

TIETÄMYKSEN KYSELYLOMAKKEEN KEHITTÄMINEN, ESITESTAUS JA VALIDOINTI SYNNYNNÄISESTI SYDÄNVIKAISILLE NUORILLE JA HEIDÄN VANHEMMILLEEN TIETÄMYKSEN KYSELYLOMAKKEEN KEHITTÄMINEN, ESITESTAUS JA VALIDOINTI SYNNYNNÄISESTI SYDÄNVIKAISILLE NUORILLE JA HEIDÄN VANHEMMILLEEN Petri Tuovinen Pro gradu -tutkielma Hoitotiede Terveystieteiden opettajankoulutus

Lisätiedot

Äidin ja sikiön ongelmia

Äidin ja sikiön ongelmia Raskausdiabetes Poikkeava sokeriaineenvaihdunta, joka todetaan 1. kerran raskausaikana Taustalla insuliiniresistenssi / insuliinierityksen puutteellisuus Äidin ja sikiön ongelmia Raskaushypertension ja

Lisätiedot

NIPT NON-INVASIVE-PRENATAL TESTING

NIPT NON-INVASIVE-PRENATAL TESTING NIPT NON-INVASIVE-PRENATAL TESTING NIPT perustuu äidin veressä olevan sikiöperäisen soluvapaan DNA:n tutkimiseen ja seulonta kattaa sikiön 21-trisomian (Downin syndrooma), 18-trisomian, 13-trisomian

Lisätiedot

SYDÄMEN VAJAATOIMINTA JA VAJAATOIMINTAPOTILAAN TAHDISTINHOITO

SYDÄMEN VAJAATOIMINTA JA VAJAATOIMINTAPOTILAAN TAHDISTINHOITO SYDÄMEN VAJAATOIMINTA JA VAJAATOIMINTAPOTILAAN TAHDISTINHOITO Petri Haataja 20.11.2009 SYDÄMEN VAJAATOIMINTA Sydän ei pysty pumppaamaan riittävästi verta kudoksiin Systolinen ja diastolinen vajaatoiminta

Lisätiedot

Eklampsia eli pre-eklampsiaan liittyvä kouristus

Eklampsia eli pre-eklampsiaan liittyvä kouristus Alkuperäistutkimus Minna-Marja Salmi, Eeva Ekholm, Olli Polo ja Risto Erkkola Selvitimme eklampsian esiintymistä Suomessa vuosina 1990 94. Tapauksia löytyi 77, joten tilan esiintyvyys oli 2.4 kymmentätuhatta

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Raskaus & päihteet OPAS PÄIHDEPERHEILLE

Raskaus & päihteet OPAS PÄIHDEPERHEILLE Raskaus & päihteet OPAS PÄIHDEPERHEILLE Haluamme auttaa Sinua löytämään oikean avun itsellesi sekä tulevalle lapsellesi Tästä oppaasta saat: tietoa päihteiden vaikutuksesta sikiöön vaihtoehtoja mistä saada

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO LOSATRIX 12,5 MG KALVOPÄÄLLYSTEISET TABLETIT Päivämäärä: 8.9.2015, Versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Hypertensiosta,

Lisätiedot

Kardiomyopatia haastetta fysioterapiaan

Kardiomyopatia haastetta fysioterapiaan Kardiomyopatia haastetta fysioterapiaan Merja Perhonen LT, liikuntalääketiet. erikoislääkäri CorusFit Oy Määritelmät Kardiomyopatiat ovat sairauksia, joissa rakenteen ja toiminnan ensisijainen poikkeavuus

Lisätiedot

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Tanja Laitinen, LL Wiitaunioni, Viitasaaren terveyskeskus 27.10.2016 Sidonnaisuudet Tampereen lääketiedepäivien osallistumismaksu,

Lisätiedot

23.9.2010 GKS 2010 Reita Nyberg

23.9.2010 GKS 2010 Reita Nyberg Laparoskopia raskauden aikana el Reita Nyberg Naistentautien ja synnytysten vastuualue, TAYS Taustaa 1 odottaja / 500-635 tarvitsee vatsan alueen kirurgiaa muusta kuin obstetrisesta syystä appendisiitti,

Lisätiedot

5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE

5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE 5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE RO-GNE: RASKAUDEN ILMOITUSLOMAKE ILMOITTAJAN TIEDOT Ensimmäinen Seuranta Ilmoittajan nimi: Tyyppi: Lääkäri (erikoisala) Farmaseutti/proviisori Kuluttaja Muu (mikä) Yhteydenotto-osoite:

Lisätiedot

SIKIÖN KROMOSOMIPOIKKEAVUUKSIEN JA VAIKEIDEN RAKENNE-POIKKEAVUUK- SIEN SEULONTA TURUSSA TIETOA VANHEMMILLE

SIKIÖN KROMOSOMIPOIKKEAVUUKSIEN JA VAIKEIDEN RAKENNE-POIKKEAVUUK- SIEN SEULONTA TURUSSA TIETOA VANHEMMILLE 1 (5) SIKIÖN KROMOSOMIPOIKKEAVUUKSIEN JA VAIKEIDEN RAKENNE-POIKKEAVUUK- SIEN SEULONTA TURUSSA TIETOA VANHEMMILLE Kaikki raskausajan seulontatutkimukset ovat vapaaehtoisia. Tulevalla äidillä on mahdollisuus

Lisätiedot

Keskustan ja Eteläinen Lähiklinikka 16. ja 17.11.2015 Lahden terveyskeskus Kari Korhonen lääkintöneuvos LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri

Keskustan ja Eteläinen Lähiklinikka 16. ja 17.11.2015 Lahden terveyskeskus Kari Korhonen lääkintöneuvos LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri Eteisvärinän verenohennushoidon uusia näkökulmia Keskustan ja Eteläinen Lähiklinikka 16. ja 17.11.2015 Lahden terveyskeskus Kari Korhonen lääkintöneuvos LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

Koonneet: Jaana Pihkala Paula Rautiainen Heikki Sairanen

Koonneet: Jaana Pihkala Paula Rautiainen Heikki Sairanen Koonneet: Jaana Pihkala Paula Rautiainen Heikki Sairanen SISÄLLYS Käytetyt lyhenteet... 2 Toiminnan esittely... 3 Vuodeosasto K4... 4 Sydänleikkaukset... 4 Teho-osasto K9... 13 Katetrointilaboratorio...

Lisätiedot

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI tarkoituksena on punnita, miten ratkaisevasti leikkauksen odotetaan parantavan potilaan elämän

Lisätiedot

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Nuorten raskauden ehkäisy Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Tässä puheenvuorossa Ehkäisytarve nuoruusiässä UKMEC kriteeristö (kategoriat ja tulkinta) Ehkäisyn aloittamiskäytännöistä Nuoruusikä,

Lisätiedot

Toctino (alitretinoiini)

Toctino (alitretinoiini) POTILASESITE Toctino (alitretinoiini) Raskaudenehkäisyohjelma Tästä esitteestä Tässä esitteessä on tärkeää tietoa Toctino-hoidostanne ja lääkkeen käyttöön liittyvästä mahdollisesta sikiöepämuodostumien

Lisätiedot

LIIKKUJAA KIUSAAVAT RYTMIHÄIRIÖT MITEN NIIHIN TULEE SUHTAUTUA? Mika Lehto, LKT HYKS Kardiologian klinikka

LIIKKUJAA KIUSAAVAT RYTMIHÄIRIÖT MITEN NIIHIN TULEE SUHTAUTUA? Mika Lehto, LKT HYKS Kardiologian klinikka LIIKKUJAA KIUSAAVAT RYTMIHÄIRIÖT MITEN NIIHIN TULEE SUHTAUTUA? Mika Lehto, LKT HYKS Kardiologian klinikka Urheilijan rytmihäiriöt Urheilu lisää Hyvänlaatuista harvalyöntisyyttä ja johtumishäiriöitä Eteisvärinää

Lisätiedot

Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan

Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan HIV ja raskaus 1 Lukijalle Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta suunniteltaessa

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Uusimisriski Esiasteriippuvainen 6 v aikana uuden CIN 2/3:n ilmaantuvuus:

Lisätiedot

Riskienhallintasuunnitelman julkinen yhteenveto Kyprolis (karfiltsomibi)

Riskienhallintasuunnitelman julkinen yhteenveto Kyprolis (karfiltsomibi) EMA/639793/2015 Riskienhallintasuunnitelman julkinen yhteenveto Kyprolis (karfiltsomibi) Tämä on Kyprolis-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Noviana 0,5 mg/0,1 mg kalvopäällysteiset tabletit 19.5.2014, Painos 3, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

Sydänvika leikattu lapsena rytmihäiriöitä aikuisena

Sydänvika leikattu lapsena rytmihäiriöitä aikuisena LUKU 10 Sydänvika leikattu lapsena rytmihäiriöitä aikuisena ANITA HIIPPALA JUHA-MATTI HAPPONEN Tiivistelmä Synnynnäisen sydänleikkauksen jälkeen ilmaantuvat rytmihäiriöt ovat merkittävä kliininen ongelma

Lisätiedot

Tukos dabigatraanihoidon aikana

Tukos dabigatraanihoidon aikana Tukos dabigatraanihoidon aikana Kysy lääkkeen oton ajankohta, komplianssi ja tarkista laboratoriovaste: 1. jos lääke on jäänyt ottamatta ja trombiiniaika on normaali, aloita viipymättä tukoksen rutiininomainen

Lisätiedot

Geriatripäivät 2013 Turku

Geriatripäivät 2013 Turku Eteisvärinäpotilaan antikoagulanttihoidon nykysuositukset Geriatripäivät 2013 Turku Matti Erkko OYL/Kardiologi TKS sydänpkl Normaali sinusrytmi ja eteisvärinä 2 2 Eteisvärinä on yleinen Eteisvärinä aiheuttaa

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,

Lisätiedot

Sydämen ultraäänitutkimus. Markku Pentikäinen HYKS, Sydän- ja keuhkokeskus

Sydämen ultraäänitutkimus. Markku Pentikäinen HYKS, Sydän- ja keuhkokeskus Sydämen ultraäänitutkimus Markku Pentikäinen HYKS, Sydän- ja keuhkokeskus Miksi sydämen ultraääni? Nopea käsitys sydämen rakenteesta, toiminasta ja hemodynamiikasta Nopea, bed-side tutkimus Ei korvaa anamneesia

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Feokromosytoomapotilaan anestesia

Feokromosytoomapotilaan anestesia Feokromosytoomapotilaan anestesia Leila Niemi-Murola dosentti, MME, lääkärikouluttajan erityispätevyys, AFAMEE kliininen opettaja Clinicum, HY ja TutKA, HYKS Feokromosytooma Insidenssi 1/400 000 - verenpainetautia

Lisätiedot

Sikiö sydänpotilaana ENSITIETOA VANHEMMILLE. www.sydanlapset.fi SYDÄNLAPSET RY

Sikiö sydänpotilaana ENSITIETOA VANHEMMILLE. www.sydanlapset.fi SYDÄNLAPSET RY ENSITIETOA VANHEMMILLE Sikiö sydänpotilaana www.sydanlapset.fi SYDÄNLAPSET RY 2 Suomessa syntyy vuosittain noin 500 synnynnäisesti sydänvikaista lasta. Heistä noin puolet tarvitsee leikkaushoitoa joko

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Telmisartan/ ratiopharm 4.12.2014, Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Telmisartan/ ratiopharm on angiotensiini

Lisätiedot