HENKILÖASIAKKAAN ESITÄYTETTY VEROILMOITUS

Transkriptio

1 Mari Puranen HENKILÖASIAKKAAN ESITÄYTETTY VEROILMOITUS Opinnäytetyö Liiketalouden koulutusohjelma Toukokuu 2008

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Mari Puranen Nimeke Henkilöasiakkaan esitäytetty veroilmoitus Koulutusohjelma ja suuntautuminen Liiketalous Taloushallinto Tiivistelmä Tutkimus on tehty toimeksiantona Etelä-Savon verotoimistolle/pieksämäen toimipisteelle. Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia henkilöasiakkaiden suhtautumista esitäytettyihin veroilmoituksiin. Myös veroilmoitusten etuja ja haittoja pyrittiin kartoittamaan. Lisäksi huomiota haluttiin kiinnittää asiointitapoihin verottajan kanssa sekä siihen, miten asiakkaat suhtautuisivat verotietojensa katselemiseen pankkitunnisteilla. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena kyselytutkimuksena Mikkelin Graanilla helmikuuta Kyselyyn saatiin 100 vastausta. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että veroehdotus- ja veroilmoitusmenettelyuudistus on henkilöasiakkaiden osalta ollut varsin onnistunut. Vastaajat olivat veroilmoituksiin erittäin tyytyväisiä ja vastauksista esiin nousivat etenkin veroilmoitusten helppous, vaivattomuus, selkeys ja käytännöllisyys. Myös ajansäästöön kiinnitettiin huomiota. Esitäytettyjen veroilmoitusten haittoina vastaajat näkivät ennen kaikkea matkakulujen ja vuokratulojen puuttumisen. Myös vähennysten kirjaaminen koettiin hankalaksi. Verottajan kanssa asioitiin yleisimmin käymällä verotoimistossa. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että verotietoja tulisi päästä katsomaan pankkitunnisteilla koska tahansa. Asiasanat (avainsanat) henkilöverotus, verovelvollisuus, verotusmenettely, esitäytetty veroilmoitus, Verohallitus, kvalitatiivinen tutkimus Sivumäärä Kieli URN 62 s. + liitteet 2 s. Suomi URN:NBN:fi:mamk-opinn Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Terttu Liimatainen Opinnäytetyön toimeksiantaja Etelä-Savon verotoimisto/pieksämäen toimipiste

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis 19 May 2008 Author(s) Mari Puranen Degree programme and option Business Management Name of the bachelor's thesis Individual customers pre-completed tax return Abstract This bachelor s thesis was prepared for the Pieksämäki office of the tax office in Etelä-Savo. The purpose of this study was to find out individual customers opinion of the pre-completed tax returns. The study also aimed at dealing with the advantages and disadvantages of the tax returns. In addition, it concentrated on the following points of view: the ways to do business with the tax authorities and if one should be able to check the tax information with bank identifiers anytime. The research method was a qualitative survey and the data was collected with a questionnaire. It was carried out at a shopping centre, Mikkelin Graani on 1 to 2 February There were 100 persons who answered the questionnaire. The analysis showed that the reform of the tax proposal and tax return procedure concerning the individuals had been quite a successful process. The answers showed that people were very satisfied with the tax returns. The most significant findings of the study were the easiness, painlessness, clearness and practicality of the tax returns. Also, attention was paid to time saving. Disadvantages of the tax returns were especially travel expenses, rental income and the entries of deductions. Visiting tax office was the most typical way to do business with the tax authorities. Most of the answers indicated that there should be a chance to check tax information with bank identifiers anytime. Subject headings, (keywords) personal taxation, tax liability, taxation procedure, pre-completed tax return form, National Board of Taxes, qualitative research Pages Language URN 62 p. + app. 2 p. Finnish URN:NBN:fi:mamk-opinn Remarks, notes on appendices Tutor Terttu Liimatainen Bachelor s thesis assigned by Etelä-Savon verotoimisto/pieksämäki

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO VEROTUKSEN TEHTÄVÄT JA MÄÄRITELMÄT Verot ja veronsaajat Verovelvollisuus Verovuosi ja verotusvuosi VEROTUSMENETTELY Verolainsäädäntö Verohallinto Verovirastot Verotuksen oikaisulautakunta Verotuspaikka Veronkanto HENKILÖVEROTUS Pääomatulojen verotus Ansiotulojen verotus Matkakulut Kotitalousvähennys Tulolähteet ESITÄYTETTY VEROILMOITUS Uudistuksen tavoitteet Automatisoituminen Verotusmenettelyuudistuksen tausta Ilmoittamismenettelyn uudistaminen Sivullisen tiedonantovelvollisuus Verotuksen toimittaminen Muistiinpanot ja tositteet TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimusmenetelmä Tutkimusaineisto Tutkimuksen luotettavuus... 39

5 7 TULOKSET JOHTOPÄÄTÖKSET Suhtautuminen esitäytettyihin veroilmoituksiin Verotiedot ja pankkitunnisteet Asiointi verottajan kanssa Muista tutkimuksista saatua palautetta PÄÄTÄNTÖ LÄHTEET LIITTEET

6 1 JOHDANTO 1 Opinnäytetyöni käsittelee henkilöasiakkaan esitäytettyjä veroilmoituksia. Henkilöasiakkaisiin kuuluvat palkansaajat/eläkeläiset, maa- ja metsätalouden harjoittajat sekä elinkeinoharjoittajat. Verovelvolliset on rajattu henkilöasiakkaisiin lähinnä sen vuoksi, että minä ja toimeksiantajani (Kähkönen Marjatta/Etelä-Savon verotoimisto, Pieksämäen toimipiste) olimme kiinnostuneempia tarkastelemaan henkilöasiakkaita kuin yritysasiakkaita. Aihe on myös rajattu koskemaan veroilmoituksia asiakkaan kannalta, jolloin verottajan näkökulmaa tarkastellaan lähinnä vain luvussa Esitäytetty veroilmoitus. Koska itsekin olen piakkoin palkansaaja, on minun myös luonnollisesti helpompi asettua asiakkaan näkökulmaan. Kesällä 2007 Pieksämäen verotoimistossa työharjoittelussa ollessani tiedustelin mahdollista opinnäytetyön aihetta, jollainen sieltä heti löytyikin. Opinnäytetyön aiheena esitäytetyt veroilmoitukset on varsin mielenkiintoinen ja ennen kaikkea ajankohtainen. Veroilmoitusten antamisajankohtahan osuu näin keväälle. Mielenkiinnon kohteena on tietysti kevään 2006 veroehdotus- ja veroilmoitusmenettelyjen yhdistyminen, mikä herättänee monenlaisia ajatuksia niin asiakkaissa kuin veroviranomaisissakin. Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain, mikäli siihen on tehty muutoksia. Kuitteja ja tositteita ei veroilmoitukseen enää liitetä, vaan ne tulee säilyttää itse. Henkilöasiakkaille ja kuolinpesille esitäytetty veroilmoitus lähetetään huhtikuussa. Muiden verovelvollisten osalta ajankohdat hieman poikkeavat. Työn varsinainen tutkimusongelma on se, mitä mieltä henkilöasiakkaat esitäytetyistä veroilmoituksista ovat. Myös veroilmoitusten etuja ja haittoja pyritään kartoittamaan. Samalla halutaan tiedustella asiointitapoja verottajan kanssa sekä mielipiteitä sähköisestä tunnistepalvelusta. Asiointikanavat verottajan kanssa sekä sähköinen tunnistepalvelu jäävät viitekehyksessä kuitenkin käsittelemättä keskittyessäni varsinaiseen tutkimusongelmaan. Tässä työssä huomio kohdistuu lähinnä palkansaajiin ja eläkeläisiin, joiden osalta verotus on hieman yksinkertaisempaa. Viitekehyksessä käsittelen tietyiltä osin kuitenkin myös maa- ja metsätalouden harjoittajia sekä elinkeinoharjoittajia.

7 2 Teoriaosuuteni ensimmäisessä kappaleessa tulen käsittelemään yleisesti verotuksen tehtäviä ja määritelmiä sekä verovelvollisuutta. Tämän jälkeen luon katsauksen verotusmenettelyyn, verolainsäädäntöön, verohallintoon sekä veronkantoon. Henkilöverotuksen osalta esittelen pääomatulojen ja ansiotulojen verotusta vähennyksineen sekä matkakuluja, joiden uskon olevan yksi esitäytettyjen veroilmoitusten ongelmakohta. Myös vuokratulot tulevat esitellyiksi. Kotitalousvähennyksen ajattelin ottaa esille sen vuoksi, että se on yleisesti koettu hieman monimutkaiseksi verovelvollisten keskuudessa. Nämä rajaukset mahdollistavat sen, että keskityn valitsemiini näkökulmiin tarkemmin, jolloin vähemmälle huomiolle jäävät automaattisesti muut esitäytettyjen veroilmoitusten aiheet kuten ennakonpidätykset sekä ulkomaan tulot. Osingot ja luovutusvoitot muun muassa tulevat kuitenkin viitekehyksessä mainituiksi. Seuraavassa luvussa tarkastelen esitäytettyjä veroilmoituksia. Tässä yhteydessä tulevat esille myös verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus, sivullisen tiedonantovelvollisuus sekä verotuksen toimittaminen. Lopuksi kerron opinnäytetyössä käytetystä tutkimusmenetelmästä sekä esittelen tutkimustulokset sekä johtopäätökset. Esittelen myös hiukan valtakunnallisten tutkimusten tuloksia siitä, miten esitäytettyä veroilmoitusta tulisi kehittää. 2 VEROTUKSEN TEHTÄVÄT JA MÄÄRITELMÄT Verotuksen tärkeimpänä tehtävänä on kerätä varoja valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen toiminnan rahoittamiseen. Tästä toimenpiteestä käytetään yleisesti nimitystä verotuksen fiskaalinen tehtävä. Vain murto-osa julkisyhteisöjen varaintarpeesta katetaan koroilla, osingoilla ja esimerkiksi osakkeiden sekä puun myynnistä saatavilla tuloilla. (Andersson 2006, 1.) Verotus voidaan nähdä myös sosiaalipoliittisesta näkökulmasta, jolloin tarkastelun kohteena ovat taloudellinen ja aluepoliittinen kehitys (Henkilöverotuksen käsikirja 2006, 22). Verotuksella pyritään tasaamaan suhdannevaihteluja ja rajoittamaan esimerkiksi työttömyyttä ja hintojen nousua. Verotus vaikuttaa oleellisesti kansantalouden kasvuun ja sen rakenteisiin sekä maan kilpailukykyyn. Yksi verotuksen keskeisimmistä tavoitteista on tulontasoitus. (Tikkanen 2007.)

8 2.1 Verot ja veronsaajat 3 Anderssonin (2006, 1) mukaan vero voidaan määritellä rahasuoritukseksi, jonka julkisyhteisö perii verovelvolliselta tyydyttääkseen tarpeensa. Koska verot kohdistuvat yleisiin menoihin, ne eivät ole vastiketta mistään tietystä edusta. Maksu on korvausta tietyn julkisen edun käyttämisestä. Raja verojen ja maksujen välillä ei kuitenkaan ole aina selvä. Veroina pidetään yleisesti suorituksia, jotka laissa määritellään veroiksi. Veroihin lukeutuvat lisäksi sellaiset suoritukset, jotka täyttävät veron yleiset tunnusmerkit kuten vaikkapa työnantajan sosiaaliturvamaksut. Maksut perustuvat vanhoihin käytäntöihin kattaen aina tietyn yksikön kulloisetkin menot. Nykyään kuitenkin yhä suurempi osa yhteiskunnan palveluista on maksuttomia, jolloin menot tullaan kattamaan veroilla. (Andersson 2006, 1.) Veronsaajia ovat muun muassa valtio, kunnat, evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat, ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnat, metsänhoitoyhdistykset ja Kansaneläkelaitos. Myös EU:ta voidaan pitää veronsaajana tullin vuoksi. (Myrsky & Linnakangas 2004, 20.) Veronsaajan ja verovelvollisen välillä vallitsee verovelkasuhde (Tikka ym. 1996, 21). Verot jaetaan välittömiin ja välillisiin veroihin. Välittömiä veroja ovat muun muassa valtion tulovero, kunnallisvero, kirkollisvero, työnantajan sosiaaliturvamaksu, kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksu, perintö- ja lahjavero, kiinteistövero sekä arpajaisvero. Välittömät verot jäävät verovelvollisen eli muodollisesti verovelvollisen lopulliseksi rasitukseksi. Välillisiin veroihin kuuluvat muun muassa arvonlisävero sekä valmisteverot - varallisuusvero poistui verovuodesta 2006 alkaen. Välillinen vero siirtyy kuluttajalle lopullisesti maksettavaksi. (Henkilöverotuksen käsikirja 2006, 22.) Määtän (2007, 42 43) mukaan välittömien ja välillisten verojen luokittelu on kuitenkin hieman ongelmallinen. Välittömät verot saatetaan nimittäin vyöryttää muillekin kuin muodollisesti verovelvollisille, ja vastaavasti välillisiä veroja ei välttämättä pystytä vyöryttämään, jolloin maksu kohdistuu muodollisesti verovelvollisille. Muodollisesti ja tosiasiallisesti verovelvollisten välille tulisikin muodostaa selvä ero. (Määttä 2007, )

9 4 Ongelmallista on myös se, etteivät oikeushenkilöt joudu koskaan maksamaan veroja vaan ainoastaan luonnolliset henkilöt. Oikeushenkilöt eivät täten ole tosiasiallisesti verovelvollisia, vaikka muodollisesti sitä ovatkin. Välittömien ja välillisten verojen erottelu ei kuitenkaan ole niin oleellista esimerkiksi verolakeja tulkittaessa. Toisaalta välillisten verojen osalta voidaan huomioida enemmän verokohtelun ennakoitavuus. Välittömien ja välillisten verojen ero on myös melko vähäinen, sillä kulutushyödykkeiden ja tuotantopanosten yhdenmukainen vero vastaa suhteellista veroa. (Määttä 2007, ) 2.2 Verovelvollisuus Verovelvollisiksi kutsutaan niitä, jotka ovat velvollisia maksamaan veroa. Pelkkä verovelvollisuus ei kuitenkaan ole verojen määräämisen perusteena. Veroa määrätään silloin, kun todetaan, että verovelvollisella on verotettavaa tuloa sen verran, että sitä on verotettava. (Henkilöverotuksen käsikirja 2006, 22.) Yleisen verovelvollisuuden määritelmän mukaan velvollinen suorittamaan veroa tulon perusteella on verovuonna Suomessa asunut henkilö, kotimainen yhteisö, yhteisetuus sekä kuolinpesä täältä ja muualta saamastaan tulosta sekä ulkomainen yhteisö ja henkilö, joka ei ole asunut verovuonna Suomessa täältä saamastaan tulosta. Rajoitetusti verovelvollinen on henkilö, joka verovuonna ei ole asunut Suomessa täältä saamastaan tulosta. Henkilö, joka on asunut Suomessa ainoastaan osan vuodesta, verotetaan tältä ajalta yleisesti ja muulta osalta vuotta rajoitetusti. (Verosäädökset 2006, 2.) Verovelvollisia ovat siten kaikki luonnolliset henkilöt ikään tai muihin henkilökohtaisiin seikkoihin katsomatta. Esimerkiksi kaikki alaikäiset, joilla on tuloa, ovat verovelvollisia. Verotuksen alaikäisyysraja on 17 vuotta. Luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien ohella verovelvollisia ovat myös yhteisöt ja yhteisetuudet, joihin sovelletaan suhteellista verokantaa. Yhtymiä ei sen sijaan enää veroteta itsenäisesti, vaan verotus kohdistuu osakkaisiin. (Andersson & Linnakangas 2002, 11.) Verovelvollisuus liittyy aina johonkin tiettyyn ulkoiseen tosiseikastoon, vero-objektiin. Verovelvollisuutta voidaan pitää abstraktina silloin, kun laissa oleva tosiseikasto toteutuu. Konkreettinen verovelvollisuus merkitsee viranomaisen suorittamaa maksuunpanoa. (Tikka ym. 1996, 21.)

10 5 Henkilöä pidetään Suomessa asuvana, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti tai jos hän oleskelee täällä jatkuvasti yli kuuden kuukauden ajan lukuun ottamatta tilapäisiä poissaoloja. Vaikka henkilö ei oleskelisikaan täällä jatkuvasti yli kuuden kuukauden aikaa, häntä pidetään kuitenkin Suomessa asuvana siihen saakka, kunnes kolme vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jolloin hän on lähtenyt maasta. Tällöin henkilön tulee erikseen osoittaa, josko hänellä ei ole verovuonna ollut olennaisia siteitä Suomeen. Henkilön ei katsota tämän jälkeen asuvan enää Suomessa, jollei muuta näytetä. (Verosäädökset 2006, 3.) Kuolinpesää verotetaan vainajan kuolinvuodelta sekä vainajan että kuolinpesän tulosta ja varallisuudesta. Kuolinpesää verotetaan siis samalla tavoin kuin vainaja olisi verovuonna elänyt. Kuolinpesä on myös oikeutettu saamaan kaikki samat vähennykset kuin vainajakin olisi voinut tehdä kuolinvuodelta. Kuolinpesää verotetaan kuolinvuotta seuraavina vuosina erillisenä verovelvollisena, jolle vahvistetaan tulo ja varallisuus erikseen. Kuolinpesän erillinen verovelvollisuus kuitenkin lakkaa silloin, kun pesä jaetaan. (Niskakangas 1995, 29.) Kuolinpesän verotus muistuttaa luonnollisen henkilön verotusta eli ansiotulojen verotus on progressiivista ja pääomatulojen suhteellista. Osakkaan tuloa ei ole hänen saamansa osuus kuolinpesän tulosta. Elinkeinotoimintaa harjoittavaa kuolinpesää taas verotetaan erillisenä verovelvollisena vain kuolinvuodelta ja kolmelta sitä seuraavalta vuodelta. Tämän jälkeen sitä verotetaan elinkeinoyhtymänä, jonka tulot ja varallisuus jaetaan osakkaiden tulona verotettavaksi. (Niskakangas 1995, 29.) 2.3 Verovuosi ja verotusvuosi Tuloveroa maksetaan verovuonna saadusta tulosta. Verovuosi on useimpien verovelvollisten kuten palkansaajien, eläkeläisten ja maataloudenharjoittajien osalta kalenterivuosi. Kirjanpitovelvollisen verovuosi ei kuitenkaan ole kalenterivuosi, jos tilikautena ei ole kalenterivuosi. Tällöin verovuotena pidetään sitä tilikautta, joka on kalenterivuonna päättynyt. (Tikka ym. 1996, ) Maatalouden tuloa ja metsätalouden puhdasta tuloa verotetaan kuitenkin edelliseltä kalenterivuodelta. Tilikautta koskevia säännöksiä sovelletaan myös poronhoitovuoteen. (Verosäädökset 2006, 483.)

11 6 Tilikausi on yleensä 12 kk. Tilikausi saa olla kuitenkin tätä lyhyempi tai pidempi (enintään 18 kk), mikäli toimintaa ollaan aloittamassa tai lopettamassa taikka jos tilinpäätöksen ajankohtaa ollaan muuttamassa. Tilikausi voi myös päättyä minä aikana tahansa kalenterivuotena. Muutoksista tilikauden päättymisajankohdasta on aina ilmoitettava verovirastolle. Sen sijaan käsitettä verotusvuosi ei enää käytetä. Verovelvollisen verotus päättyy viimeistään verovuotta seuraavan kalenterivuoden lokakuun viimeisenä päivänä. Verotusvuoden käsitteestä on luovuttu lähinnä siksi, että olisi mahdollisuus siirtyä verotuksen yksilölliseen valmistumiseen. (Myrsky & Linnakangas 2004, ) 3 VEROTUSMENETTELY Tulo- ja varallisuusverotusta säätelee verotusmenettelylaki, joka astui voimaan vuonna 1996 entisen verotuslain tilalle. Verotusmenettelylaissa on säännöksiä muun muassa ilmoittamisvelvollisuudesta, verotuksen toimittamisesta sekä muutoksenhausta. (Myrsky & Linnakangas 1996, 1.) Lakia sovelletaan tietyiltä osin myös perintö- ja lahjaverotuksessa, ennakkoperinnässä sekä kiinteistöverotuksessa. Verotusmenettelylain piiriin lukeutuvat valtionvero, kunnallisvero, yhteisön tulovero, kirkollisvero sekä kansaneläkevakuutusmaksu ja sairausvakuutusmaksu. Verotusmenettelylakia voidaan soveltaa myös yhteisökorkoon, jäännösveron korkoon sekä palautuskorkoon. Muissa verolajeissa ei ole erillistä verotusmenettelyä, vaan yhdestä säädöksestä löytyy sekä verolajia koskevat aineelliset että muodolliset säädökset. (Myrsky & Linnakangas 2004, 6.) Verotusmenettely on luonteeltaan hallintomenettelyä (Myrsky & Linnakangas 1996, 1). 3.1 Verolainsäädäntö Verosta säädetään aina lailla. Verolaille on tyypillistä, että verovelvollisuuden ja veron perusteet ovat tarkoin määriteltyjä. Verolakien tulee myös taata riittävä muodollinen oikeusturva. Verolait säädetään yksinkertaisella enemmistöllä. Suomen verolainsäädäntö sisältää useita lakeja säännellen aina jotakin tiettyä veroa sekä aineellisesti että muodollisesti. (Andersson 2006, 5 6.) Verotus on erittäin lakisidonnaista. Koska verotus koskee kaikkia, tulee verotuksen olla selkeää ja ennakoitavaa. (Oikeus ja verotus 1998.)

12 7 Tuloverolaki on yleislaki ja sitä sovelletaan kaikkiin verovelvollisiin. Tuloverolaki sisältää säännökset verovelvollisuudesta, Suomen verotuksen kansainvälisestä ulottuvuudesta sekä joidenkin kotimaisten yhteisöjen verovapaudesta. Tuloverolaki määrittelee niin ikään laskentayksikköinä pidettävien yhtymien ja aviopuolisoiden verotuksen. (Andersson & Linnakangas 2002, 3.) Elinkeinoverolaki eli laki elinkeinotulon verottamisesta koskee elinkeinotoiminnan eli liike- ja ammattitoiminnan harjoittamista. Liike- ja ammattitoiminnan harjoittamisesta muodostuu elinkeinotoiminnan tulolähde. Elinkeinotoiminnan veronalaiset tulot ja vähennyskelpoiset menot jaksotetaan verovuoden tuotoiksi ja kuluiksi. Tuloksena pidetään verovuoden tuottojen ja kulujen erotusta. Elinkeinoverolaissa säädetään tulon veronalaisuudesta ja menon ja menetyksen vähennyskelpoisuudesta, yleisistä jaksottamissäännöksistä sekä muista erityisistä säännöksistä. (Laki elinkeinotulon verottamisesta 1992/1539.) Ennakkoperintä toimitetaan valtiolle, kunnalle, seurakunnalle sekä Kansaneläkelaitokselle veronalaisesta tulosta, jonka perusteella verot ja maksut suoritetaan. Ennakkoperinnästä säädetään ennakkoperintälailla. Ennakkoperintä tapahtuu ennakonpidätyksenä. Ennakkoperintämenettelyssä sovelletaan myös muuta lainsäädäntöä siltä osin kuin se koskee ennakkoperintää. Verovelvollinen voi täydentää ennakkoperintäänsä ennakon täydennysmaksulla. (Ennakkoperintälaki 1996/1118.) Perintö- ja lahjaverolain mukaan velvollinen suorittamaan valtiolle veroa on henkilö, joka saa perintönä, testamentilla tai lahjana omaisuutta. Perinnöksi kuuluvat myös perintökaaren mukaiset avustukset ja hyvitykset. Perintö- ja lahjavero ei kuitenkaan koske esimerkiksi testamentilla tai lahjana saatua elinikäistä nautintaoikeutta, eläkettä tai muuta vastaavaa elinkautista etuutta. (Perintö- ja lahjaverolaki 1984/463.) Muita verolakeja ovat esimerkiksi veronkantolaki, valmisteverotuslaki, tullilaki, arvonlisäverolaki sekä arpajaisverolaki. (HE 57/2004.) 3.2. Verohallinto Purosen (2004, 26) mukaan Suomen verotuksesta päättävät eduskunta, EU ja kunnat sekä Ahvenanmaan maakunta. Verotuksen taustalla ovat verolait, jotka valtiovarainministeriö valmistelee ja eduskunta hyväksyy. Verohallinto on valtiovarainministeriön

13 8 alainen ja se muodostuu Verohallituksesta, verovirastoista sekä Konserniverokeskuksesta. Verohallitus johtaa verohallintoa ja vastaa strategisesta suunnittelusta ja tulonohjauksesta, kehittämistoiminnasta, asiantuntijatehtävistä sekä atk- ja muista keskitetyistä tehtävistä. Verohallituksen tukena toimii valtiovarainministeriön neuvottelukunta. (Puronen 2004, 26.) Verohallinto vastaa verotuksen toimittamisesta, verojen ja maksujen kannosta, perinnästä, verovalvonnasta sekä veronsaajien oikeuden valvonnan järjestämisestä (Verosäädökset 2006, 568). Verohallinto kerää veroista noin 75 % ja lopuista vastaa tullilaitos valmiste- ja tuontiverojen sekä Ajoneuvohallintokeskus ajoneuvoverojen osalta (Verohallitus 2008). Verohallinnon perustehtävänä on toimia siten, että veronmaksajille aiheutuu mahdollisimman vähän muita kustannuksia varsinaisten verojen lisäksi. Verohallinto huolehtii myös siitä, että verotulot ovat veronsaajilla oikean määräisinä, oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Myös palvelukykyä pyritään kaiken aikaa kehittämään, jotta asiakkaat selviäisivät verotusasioista mahdollisimman vaivattomasti. Verohallinnon toiminta-ajatuksena on: Oikea vero oikeaan aikaan. Verohallinnon arvoihin lukeutuvat tasapuolisuus, luotettavuus sekä korkea ammattitaito. (Verohallitus 2008.) Verohallituksen johdosta vastaa pääjohtaja, joka päättää verohallituksen toimivaltaan kuuluvista asioista sekä vahvistaa työjärjestyksen (Verosäädökset 2006, 568). Pääjohtaja vastaa myös verohallinnon tuloksellisuudesta ja talouden raportoinnista sekä seuraa verohallinnon toimialakehitystä ja ryhtyy tarpeellisiin toimenpideuudistuksiin (Myrsky & Linnakangas 2004, 13) Verovirastot Verovirastot ovat verotuksen aluehallintoviranomaisia. Verovirasto muodostuu verotoimistoista sekä muista yksiköistä. Kussakin verovirastossa hallinnoi alueverojohtaja. Verotuksen palvelukyvyn lisäämiseksi ja kustannusten säästämiseksi verovirastot ja verotoimistot on yhdistetty. Valtioneuvosto päättää verovirastojen nimet ja virkaalueet. (Myrsky & Linnakangas 2004, )

14 9 Verovirastoja on Suomessa tällä hetkellä kahdeksan kappaletta, joista yksi on vuonna 1998 perustettu Konserniverokeskus. Verovirastot ovat Kaakkois-Suomen verovirasto, Lounais-Suomen verovirasto, Länsi-Suomen verovirasto, Pohjois-Suomen verovirasto, Savo-Karjalan verovirasto, Sisä-Suomen verovirasto sekä Uudenmaan verovirasto. (Verohallitus 2008.) Konserniverokeskus toimittaa Suomen suurimpien yritysten verotuksen ja toimialueena on koko Suomi. Konserniverokeskuksen perustamisella tähdättiin palvelujen parantamiseen sekä siihen, että suuryrityksille pystyttäisiin tarjoamaan entistä paremmin erityisasiantuntemusta. (HE 189/2006.) Veroviraston tehtävänä on oman toimialueensa henkilö-, yrittäjä- ja yhteisöasiakkaiden verotuksesta ja verotuspäätöksistä huolehtiminen. Verovirasto hoitaa myös verovalvonnan, veronkannon, verokirjanpidon, verojen perinnän sekä verojen tilittämisen veronsaajille. Veroviraston tulee suorittaa verohallinnon sille määräämät tehtävät. (Myrsky & Linnakangas 2004, ) Verovirastot tarjoavat myös asiakaspalvelua yhteensä 23 verotoimistossa, 7 yritysverotoimistossa sekä 100 muussa palvelupisteessä (Verohallitus 2008). Verotoimistot ovat verovirastojen tulosvastuullisia yksiköitä eli verovirastot käsittävät omien toimialueidensa verotoimistot. Verovirasto määrää yksiköidensä ja toimipisteidensä sijainnin. (Myrsky & Linnakangas 2004, ) Verohallinto on viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana pyrkinyt tasaamaan virastojen työmääriä. Työtehtäviä on siirretty pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen. Esimerkiksi Kaakkois- Suomi, Savo-Karjala sekä Länsi-Suomi vastaavat koko Suomen alueelta tuleviin veroasioita koskeviin asiakaspuheluihin. (Verohallitus 2008.) Verotuksen oikaisulautakunta Jokaisessa verovirastossa on verotuksen oikaisulautakunta, josta muutosta verotukseen ensi sijaisesti haetaan. (Myrsky & Linnakangas 2004, 14.) Lautakunnan toimikausi on viisi kalenterivuotta. Oikaisulautakunnassa on yksi tai useampi verohallinnon määräämä puheenjohtaja ja jäsenistöön kuuluu edustajia niin veronmaksajista, veronsaajista kuin verohallinnostakin. (Myrsky & Linnakangas 2004, 14.) Puheenjohtajan lisäksi jäseniä on oltava vähintään neljä ja enintään kuusitoista. Jäsenistä neljäsosan tulee olla veroviraston, neljäsosan kuntien taikka Suomen Kuntaliiton ja puolet eri veronmaksajajärjestöjen ehdottamia henkilöitä (HE 504/1998). Tällä tavoin varmiste-

15 10 taan oikaisulautakunnan toiminnan monipuolisuus, oikeudenmukaisuus ja uskottavuus. Sekä oikaisulautakunnan johtajan että jäsenistön tulee olla hyvin perillä verotuksesta. (Myrsky & Linnakangas 2004, 14.) Päätösvaltainen lautakunta sisältää puheenjohtajan ja vähintään puolet muista jäsenistä tietyin poikkeuksin. Oikaisulautakunnan päätettävissä on, ketkä jäsenet hoitavat puheenjohtajan kanssa oikaisuvaatimuksen. (Myrsky & Linnakangas 2004, 14.) Oikaisulautakunnassa käsiteltävä asia tulee antaa lautakunnan ratkaistavaksi, mikäli lautakunnan puheenjohtaja sitä vaatii. Lautakunnassa asiat ratkaistaan yleensä ilman esittelyä. Oikaisulautakunnan puheenjohtaja, joka on ollut mukana tekemässä verotuspäätöstä, ei saa osallistua lautakunnassa asian käsittelyyn. Oikeus osallistua kokoukseen on verohallinnon virkamiehillä sekä oikaisulautakunnan asiantuntijalla. Kokoukseen eivät saa osallistua veroasiamies, verovelvollinen eivätkä sivulliset. (HE 504/1998.) Verotuspaikka Verotuksen toimittaa verovelvollisen kotikunnan toimivaltainen verovirasto. Toimivaltaisesta verovirastosta on säädöksiä eri laeissa. Esimerkiksi tuloverotuksesta vastaa se verovirasto, joka virka-alueella verovelvollisen kotikunta sijaitsee. (HE 189/ 2006.) Verohallitus voi määrätä toimivaltaiseksi myös muun veroviraston kuin sen, jolla lain mukaan on toimivalta. Verohallitus voi vaikkapa siirtää vain asian ratkaisemisen tai jonkin muun verotuksen vaiheen toiselle verovirastolle, jolloin itse tehtävien suorittaminen jää kuitenkin toimivaltaiselle verovirastolle. Verohallituksen määräys voi kohdistua esimerkiksi vakuutus-, luotto-, rahoitus- tai eläkelaitoksiin sekä tiettyihin yrityksiin ja konserneihin. (Myrsky & Linnakangas 2004, 17.) Määräys voi kohdistua myös yksittäiseen verovelvolliseen, jonka verotus vaatii erityistoimenpiteitä (HE 189/2006). Myrsky & Linnakankaan (2004, 17) mukaan luonnollisen henkilön kotikunta on se kunta, jossa hänellä on ollut asuinpaikka verovuotta edeltäneen vuoden lopussa. Joulukuun viimeinen päivä ratkaisee tilanteen. Jos muuttaminen on kesken, kotikunnaksi katsotaan uusi kotikunta. Kotikuntana pidetään kuitenkin lähtökohtaisesti sitä kuntaa, jossa henkilö asuu. (Myrsky & Linnakangas 2004, 17.) Mikäli verovelvollisen kunta on siirtynyt toisen veroviraston virka-alueelle, verotus määritellään erik-

16 11 seen (HE 189/2006). Kesken verovuotta Suomeen muuttavan veronmaksajan verotuspaikka taas on kunta, jonka rekistereissä hän on. Jos henkilö ei ole rekistereissä, verotuspaikkana toimii kunta, johon hän ensin asettui. (Helminen 2002, 331.) 3.3 Veronkanto Veronkantolaki määrää useimpien verojen kanto-, perintä- ja palauttamisjärjestyksen. Veronkantolaissa sovellettavia veroja ovat valtionvero, kunnallisvero, yhteisön tulovero, kirkollisvero, vakuutetun sairausvakuutusmaksu, metsänhoitomaksu, työnantajan sosiaaliturvamaksu, perintö- ja lahjavero, arvonlisävero, vakuutusmaksuvero sekä ennakkoperinnässä suoritettava ennakko, muu suoritus ja ennakonpidätys. Veronkantolakia sovelletaan myös muihin erikseen säädettäviin veroihin ja maksuihin. (Myrsky & Linnakangas 2004, 244.) Veronkanto käsittää verojen kantamiseen ja palauttamiseen liittyvät toimet, joita ovat esimerkiksi maksuliikenne, verosuoritusten kirjaaminen, kirjanpito sekä veron perintä (HE 63/2005). Veronkantoa valvoo ja johtaa Verohallitus. Verovirastot taasen toimivat veronkantoviranomaisina. Tulliviranomaiset vastaavat veronkannosta maahantuontiin liittyvän arvonlisäveron ja tullin sekä valmisteveron ja autoveron osalta. Kunnan viranomainen huolehtii koiraveron kannosta. (Myrsky & Linnakangas 2004, 244.) Verot, maksut sekä muut suoritukset maksetaan rahalaitoksiin. Maksaja vastaa maksukuluista. Maksu on suoritettu silloin, kun maksaja saa kuitin suorituksestaan rahalaitokselta. (Verolait 2004, ) Myrsky & Linnakankaan (2004, 245) mukaan verovirasto lähettää verot, maksut ja muut suoritukset, joita ei ole määräaikaan mennessä maksettu, ulosottotoimin perittäväksi. Maksamatta jätetystä suorituksesta voidaan verovelvolliselle lähettää ennen tai jälkeen ulosoton myös maksumuistutus. Verovirasto voi ulosoton sijasta tai sen ohella ryhtyä myös perintätoimiin, jos ulosotolle ei ole edellytyksiä tai jos maksamatta jätetty määrä edellyttää tiettyjä Veronkantoasetuksessa säädettyjä erityistoimenpiteitä. Veronkantoasetus voi muun muassa selvittää verovelvollisen maksukykyä tai ryhtyä verojen maksujärjestelyihin. Jos perintä ei johda tuloksiin, verovirasto voi olla ryhtymättä perintään tai keskeyttää sen. Perintä jatkuu, kunnes se voi johtaa tuloksiin. (Myrsky & Linnakangas 2004, 245.)

17 4 HENKILÖVEROTUS 12 Tikan (1996, 32 33) mukaan sellaista ilmaisua kuin henkilöverotus ei tunneta verolainsäädännössä. Vero-oikeudessa käsite on kuitenkin suhteellisen vakiintunut. Henkilöverotuksella tarkoitetaan tuloverolain mukaista luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien verotusta. Henkilöverotuksen piiriin ei kuitenkaan kuulu yhtymien ja yhteisöjen verotus edes siltä osin kuin se tapahtuu tuloverolain mukaan. Käsite on siis henkilökohtaisen tulolähteen tuloja suppeampi. Henkilöverotus ei myöskään käsitä kaikkea luonnollisten henkilöiden verotusta eli yksityisten elinkeinonharjoittajien ja maataloudenharjoittajien tuloverotusta. Henkilöverotuksen piiriin voidaan siis todeta kuuluvan kaikkien niiden tulojen verotus, joiden tiedot ilmoitetaan verolomakkeella 1. (Tikka ym. 1996, ) 4.1 Pääomatulojen verotus Veronalaista tuloa on verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Kaikkea tuloa pidetään lähtökohtaisesti veronalaisena, ellei laissa toisin säädetä. Verovelvollisella on oikeus vähentää tulojensa hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuvat menot. Luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien tulo jaetaan kahteen tulolajiin, pääoma- ja ansiotuloon. Tästä jaosta käytetään yleisesti nimitystä eriytetty tuloverojärjestelmä. Veronalaista pääomatuloa on omaisuuden tuotto, omaisuuden luovutusvoitto sekä muu varallisuutta kerryttänyt tulo. Pääomatuloja ovat muun muassa korkotulo, osinkotulo, vuokratulo, voitto-osuus sekä metsätalouden pääomatulo. Pääomatuloista suoritettavan 28 %:n veron (vuodesta 2005 alkaen) saa kokonaan valtio. (Henkilöverotuksen käsikirja 2006, ) Suomesta saatua tuloa on: - täällä olevasta kiinteistöstä tai osakeyhtiöiden osakkeista saatu tulo - täällä harjoitetusta liike- ja ammattitoiminnasta, maataloudesta tai metsätaloudesta saatu tulo - Suomen valtiolta tai kunnalta saatu palkkatulo - palkkatulo, jota vastaava työ on pääasiallisesti suoritettu Suomessa suomalaisen toimeksiantajan lukuun - suomalaisen yhteisön hallituksen myöntämä palkkio - taiteilijan tai urheilijan Suomessa tai suomalaisessa aluksessa harjoittamasta henkilökohtaisesta toiminnasta saatu tulo

18 13 - Suomen valtiolta tai kunnalta saatu eläketulo - suomalaiselta osakeyhtiöltä tai muulta yhteisöltä saatu osinko, osuuspääoman korko tai muu niihin rinnastettava tulo - Suomessa asuvan henkilön tai suomalaisen yhteisön korkotulo, - lisenssimaksu, rojalti tai muu hyvitys, jos hyvityksen perusteena olevaa omaisuutta käytetään täällä elinkeinotoiminnassa - suomalaisen sijoitusrahaston voitto-osuus ja suomalaisesta henkilöstörahastosta saatu rahasto-osuus ja ylijäämä - täällä olevan kiinteistön ja esimerkiksi osakeyhtiön, jonka varoista yli 50 % muodostuu täällä olevista kiinteistöistä, osakkeiden luovutusvoitto. (Verotus 2000, 2.) Anderssonin (2006, 35) mukaan pääomatulon korkotuloihin kuuluvat lähdeveronalaiset korot (lähdevero 28 %) sekä tuloverolain alaiset verolliset korot. Lähdeveron alaisia korkoja ovat kotimaiset talletus- ja joukkovelkakirjalainakorot. Näitä korkoja ei tarvitse itse ilmoittaa, vaan pankki pidättää veron korosta ja tilittää sen valtiolle. Tuloverolain alaisia korkoja taas käsitellään samoin kuin muitakin pääomatuloja. Pörssiyhtiöistä saadut osingot ovat kokonaan pääomatuloa, josta veronalaista on 70 %. Listaamattomasta yhtiöstä saadut osingot taas jaetaan pääoma- ja ansiotulon osuuteen. Tällöin pääomatulo-osinko on verovapaa euroon asti, ja ylimenevästä osasta 70 % on veronalaista. Ansiotulo-osingosta veronalaista on myös 70 %. (Andersson 2006, 35.) Voitto-osuutta verovelvollinen voi saada etenkin sijoitusrahastosta. Jos sijoitusrahasto ei kuitenkaan maksa voitto-osuutta, voitto lisätään pääomaan ja lopulta se realisoituu rahasto-osuuden luovutusvoittona. Henkivakuutuksen tuotto on pääomatuloa, mutta ansiotuloa on lakisääteiseen eläkevakuutukseen perustuva tulo. Henkivakuutus on kokonaan verovapaata tuloa, jos koko vakuutussumma maksetaan vakuutetun kuollessa hänen lähisukulaisilleen. Henkivakuutuksen säästösumma on kuitenkin veronalaista pääomatuloa. (Andersson 2006, ) Pääomatuloa on lisäksi maa-aineksista eli esimerkiksi soran, mullan tai turpeen myynnistä saatu tulo kustannuksilla vähennettynä. Pääomatuloa on myös verovelvollisen omasta metsästä saama pystykaupan tulo sekä hankintakaupan tulo siltä osin kuin se on pääomatuloa. Metsätulon hankkimisesta aiheutuneet kustannukset ovat verotukses-

19 14 sa vähennyskelpoisia. Myös luovutusvoitot ovat veronalaista pääomatuloa. Voittoa muodostuu, kun luovutushinnasta vähennetään hankintameno. (Andersson 2006, ) Hankintamenon määrittämisessä käytetään joko todellista hankintamenoa tai hankintameno-olettamaa, joka on joko 20 % (alle 10 vuotta) tai 40 % (yli 10 vuotta) luovutushinnasta. Vastaavasti luovutustappiota syntyy silloin, kun luovutushinta on todellista hankintamenoa pienempi. Luovutustappio saadaan vähentää luovutusvoitoista ainoastaan samalta vuodelta ja kolmelta sitä seuraavalta vuodelta. (Andersson 2006, ) Verovapaata luovutusvoittoa sen sijaan on vakituisesta asunnosta saatu voitto. Asunnon on täytynyt olla luovuttajan tai hänen perheensä hallinnassa ja asuinkäytössä vähintään kaksi vuotta. Verovapaata on myös luovuttajan tai hänen perheensä käytössä olleen koti-irtaimiston luovutusvoitto, mikäli se on verovuoden aikana enimmillään euroa. Enintään euron suuruiset luovutusvoitot ovat niin ikään verovapaita. Osittain verovapaata ovat muun muassa sellaiset luovutusvoitot, jotka on saatu pakkolunastuksessa sekä luovutusvoitot, jotka on saatu luovutettaessa kiinteää omaisuutta valtiolle tai kunnille. Tällöin hankintameno-olettamana käytetään 80 prosenttia luovutushinnasta. (Andersson 2006, 38.) Menojen vähennyskelpoisuus Pääomatuloista vähennyskelpoisia ovat niiden hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot. Vähennyskelpoisuus on aina tapauskohtainen, mutta metsätulon osalta vähennyskelpoisuus on määritelty laissa. Pääomatuloista vähennyskelpoisia ovat myös korkomenot, joiden vero on 28 %. Korkomenoista vähennyskelpoisia ovat ainoastaan asuntovelan korot, opintovelan korot sekä tulonhankkimisvelan korot. Mikäli verovelvollisen pääomatulot ovat vähäiset ja esimerkiksi asuntovelan korot suurehkot, verovelvolliselle muodostuu tappiota. Tappio on vähennyskelpoinen seuraavien vuosien positiivisista pääomatuloista. (Andersson 2006, ) Myös jälkimarkkinahyvitys, tulonhankkimisvelan kurssitappio, osakaslainan takaisinmaksu sekä pääomatuloista vähennettävät tulolähteen tappiot kuuluvat pääomatuloista tehtävien vähennysten piiriin (Verohallitus 2008).

20 15 Pääomatuloja verotetaan nettoperiaatteen mukaisesti, jolloin pääomatulojen tulonhankkimiskulut voidaan vähentää jostakin muusta pääomatulosta. Tällöin verovelvollinen voi vähentää esimerkiksi vuokratulojen tulonhankkimismenot muista pääomatuloistaan. Sen sijaan metsävähennys voidaan tehdä ainoastaan metsätalouden pääomatulosta. Myös omaisuuden luovutustappio on vähennettävissä vain omaisuuden luovutusvoitosta. Pääomatuloista tehtävät vähennykset on vaadittava itse vähennettäviksi. (Verohallitus 2008.) Mikäli luonnollisen henkilön pääomatulolaji on alijäämäinen, saa hän vähentää alijäämästä 28 % ansiotulon verosta. Hyvitys on enintään euroa ja avio- tai avopuolisoiden osalta yhteensä euroa. (Pääomatulot ja vähennykset 2008.) Puolisoiden ja useampien lapsien osalta vähennys puolestaan on Alijäämätappioita voi vähentää pääomatuloista kymmenenä seuraavana verovuonna. Hyvitystä voi siirtää myös puolisolle, mikäli omat verot eivät vähentämiseen riitä. (Alijäämähyvitys 2007.) Vuokratulot Vuokratuloa muodostuu tavallisimmin kiinteistön sekä osakehuoneiston vuokraamisesta. Vuokran lisäksi vuokratuloa ovat muun muassa vesimaksut sekä autopaikan vuokrat. Vuokratulosta voidaan vähentää esimerkiksi vuokranantajan maksama yhtiövastike, vesi, sähkö ja lämpö, kiinteistövero sekä vuosikorjauskulut. Kulut ovat maksuvuonna vähennyskelpoisia vain vuokratun tilan osalta. Mikäli vuokrakulut ovat vuokratuloja suuremmat, on tappio muista pääomatuloista vähennettävissä. Hankintavelan korot vähennetään tulonhankkimisvelan korkoina pääomatuloista. (Verohallitus 2008.) Yhtiövastike koostuu hoitovastikkeesta sekä mahdollisesta pääomavastikkeesta. Hoitovastike on vuokratulosta vähennettävissä maksuvuonna. Pääomavastikkeet sen sijaan ovat vähennyskelpoisia vain silloin, jos ne ovat yhtiön kirjanpidossa tuloina. Mikäli pääomavastikkeet ovat kirjanpidossa rahastoituina, ei niitä voida vähentää vuokratuloista. Vuosikorjauksella tarkoitetaan sitä, että huoneisto tai rakennus korjataan alkuperäistä vastaavaan kuntoon. Vuosikorjauskulut ovat vähennettävissä kulujen maksuvuonna. Perusparannusta taas on esimerkiksi huoneiston tai rakennuksen laajennus-, muutos- ja uudistustyö. (Verohallitus 2008.)

21 16 Mikäli samanaikaisesti on kyse sekä vuosikorjauksesta että perusparannuksesta, kulut on jaoteltava vuosikorjauskuluihin sekä perusparannuskuluihin. Osakehuoneiston osalta perusparannusmenot voidaan vähentää vuokratulosta poistoin tai lisätä huoneiston hankintamenoon, jos vuokranantaja on teettänyt työn ja maksanut menot itse. Jos perusparannuksen on teettänyt asunto-osakeyhtiö, vuokranantaja maksaa menot yhtiölle pääomavastikkeena tai kertasuorituksena. Maksujen vähennyskelpoisuus riippuu suoritusten kirjanpitokäsittelystä. Rakennuksen osalta perusparannusmenot lisätään rakennuksen hankintamenoon ja ne ovat vähennettävissä poistoina vuokratulosta. (Verohallitus 2008.) Vuokratulot eivät ole veroilmoituksella esitäytettynä, sillä vuokratulot ovat vain verovelvollisen arvioita tulevista vuokratuloista. Jotta todelliset vuokratulot pystyttäisiin selvittämään, tulee verovelvollisen täyttää lomake 7 sekä palauttaa se ilmoitusosan kanssa verotoimistoon. (Verohallitus 2008.) 4.2 Ansiotulojen verotus Ansiotuloa taas on kaikki muu sellainen tulo, joka ei ole pääomatuloa. Veronalaista ansiotuloa ovat muun muassa palkkatulo ja siihen rinnastettava tulo sekä eläke etuuksineen ja korvauksineen. (Henkilöverotuksen käsikirja 2006, 22.) Myös maatalouteen kuuluva metsätalouden puhdas tulo on veronalaista ansiotuloa (Verotus 2000, 9). Ansiotulosta suoritetaan progressiivisen tuloveroasteikon mukaan kunnallisveroa, kirkollisveroa sekä sairausvakuutusmaksua. Kunnallisveroa saa verovelvollisen kotikunta sekä seurakunta. Vaikka verovelvollinen harjoittaisi elinkeinotoimintaa jossakin toisessa kunnassa, ei kyseinen kunta saisi jako-osuutta kunnallisveroon. (Henkilöverotuksen käsikirja 2006, 22.) Kunnat määräävät vuosittain oman kunnallisveroprosenttinsa. Vuonna 2008 kunnallisvero on prosentin välillä. Kunnallisveroprosentti on keskimäärin 18,55. Kirkollisveroa taasen maksavat evankelisluterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien jäsenet. Seurakunnat määräävät kirkollisveroprosenttinsa vuosittain. Vuonna 2008 kirkollisvero on 1 2,25 prosentin välillä. (Ansiotulojen verotus 2008.) Sairausvakuutusmaksu muodostuu sairaanhoitomaksusta ja päivärahamaksusta. Vuonna 2008 sairaanhoitomaksu on 1,24 % työtulosta ja 1,41 % muusta tulosta. Päi-

22 17 värahamaksu on 0,67 % veronalaisesta työtulosta ja YEL-vakuutetun työtulosta 0,81 %. Palkkatulosta taas maksetaan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksut sekä työntekijän eläkemaksut. Vuonna 2008 työttömyysvakuutusmaksu on 0,34 % ja työeläkemaksu 4,1 % alle 53-vuotiailta ja 53-vuotiaasta lähtien 5,2 %. (Ansiotulojen verotus 2008.) Yhteisöt, lukuunottamatta osittain verovapaita yhteisöjä, maksavat tuloistaan veroa 26 %, joka jakaantuu niin valtion, kaikkien kuntien kuin seurakuntienkin osuuksiin. (Henkilöverotuksen käsikirja 2006, 22.) Vaikka eläkkeet ja sosiaalietuudet ovat pääsääntöisesti veronalaisia, on moni erä kuitenkin verovapaa. Tällaisia eriä ovat muun muassa äitiysavustus, lapsilisä, toimeentulotuki, asumistuki, eräät koulutustuet sekä kansaneläkkeeseen maksettava avuttomuuslisä. Vahingonkorvaus taas on veronalaista tuloa vain silloin, kun se on saatu veronalaisen tulon sijaan. Opinnoista tai tieteellisestä tutkimuksesta saadut apurahat ja stipendit ovat lähestulkoon verovapaita. Yksityiseltä saatu apuraha tai stipendi sen sijaan on verovapaa noin euroon asti vuodessa. (Andersson 2006, 42). Anderssonin (2006, 42) mukaan luonnonvaraisten marjojen ja sienten poiminnasta saatavat tulot ovat verovapaita, mikäli kyseessä ei ole työsuhde. Ansiotuloa ovat myös yksityisyrittäjän tai maanviljelijän saamat osingot jaettavasta yritystulosta, elinkeinoyhtymän tulo-osuudesta sekä muusta kuin pörssiyhtiöstä siltä osin kuin ne eivät ole pääomatuloa. Myös peitelty osinko on ansiotuloa. (Andersson 2006, 42). Menojen vähennyskelpoisuus Veronalaisista ansiotuloista vähennetään niiden hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot eli luonnolliset vähennykset (Andersson 2006, 43 47). Luonnollisia vähennyksiä ovat lisäksi asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset, työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut, työttömyyskassamaksut sekä muut tulojen hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot (Verohallitus 2008). Vähennyskelpoista sen sijaan ei ole verovapaan tulon hankkimismenot. Yleisesti elantokustannukset kuten asunnon vuokra sekä lastenhtoitomenot eivät ole vähennyskelpoisia, sillä on kyse tulon käytöstä tulojen hankkimis- ja säilyttämismenojen sijaan. (Andersson 2006, ) Koska palkansaajien luonnolliset vähennykset ovat hankalasti määriteltävissä, myönnetään kaikille palkansaajille tulonhankkimisvähennys, joka on arvoltaan 620 euroa.

23 18 Tulonhankkimismenot on selvitettävä vain edellä mainitun summan ylittävältä osalta. Puhtaasta ansiotulosta tehtäviä vähennyksiä ovat luonnollisten henkilöiden osalta eläkevakuutusmaksut, merityötulovähennys, veronmaksukyvyn alentumisvähennys, valtionverotuksen eläketulovähennys ja ansiotulovähennys (2006), invalidivähennys, elatusvelvollisuusvähennys sekä kotitalousvähennys. (Andersson 2006, ) Luonnollisia vähennyksiä tulonhankkimismenoja lukuun ottamatta täytyy erikseen vaatia (Verohallitus 2008) Matkakulut Työstä aiheutuneet matkakustannukset ovat palkansaajalle verotuksessa vähennyskelpoisia. Matkakustannuksia ovat asunnon ja työpaikan välisistä matkoista aiheutuneet kustannukset sekä työmatkakustannukset. Asunnon ja työpaikan välinen matka koskee matkaa kodin ja varsinaisen työpaikan välillä. Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan palkansaajan vakituista työpaikkaa. Niin sanotun vakituisen työntekemispaikan puuttuessa palkansaajan varsinaisena työpaikkana pidetään sitä paikkaa, josta hän saa esimerkiksi työmääräyksiä tai jossa hän säilyttää työvälineitään. (Verohallitus 2008.) Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset käsitellään halvimman eli yleensä julkisen kulkuneuvon mukaan. Kulut ovat vähennyskelpoisia vain 500 euron omavastuuosuuden ylittävältä osalta. Vähennyksen enimmäismäärä on euroa vuodessa. Vähennys voidaan hyväksyä muun kuin julkisen kulkuneuvon mukaan esimerkiksi silloin, kun julkista kulkuneuvoa ei ole käytettävissä, kävelymatka yhteen suuntaan on vähintään 3 kilometriä tai kun matka alkaa tai päättyy yöllä. Vähennyksen määrä vuonna 2007 oman auton osalta oli 0,22 euroa ja työsuhdeauton osalta 0,18 euroa kilometriltä. Vuosittain noin asiakasta vaatii asunnon ja työpaikan välisiä matkakustannuksia vähennettäviksi. (Verohallitus 2008.) Matkakustannukset vähennetään halvimman kulkuneuvon mukaan myös niissä tapauksissa, joissa asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin käytetään luontoisetuautoa. Mikäli kyseessä on työnantajan järjestämä verovapaa yhteiskuljetus, ei matkakustannuksia voi vähentää. Mikäli palkansaajan varsinainen työpaikka ja asunto ovat eri paikkakunnalla kuin hänen ja hänen perheensä varsinainen koti, voi palkansaaja vähentää matkakulut kerran viikossa kotona käynnistään. Tällöin matkakustannukset käsitellään asunnon ja työpaikan välisinä ja vähennys lasketaan halvimman kulkuneu-

24 von mukaan. Lapsettomat aviopuolisot sekä yksin asuvat henkilöt eivät kuitenkaan ole vähennykseen oikeutettuja. (Verohallitus 2008.) 19 Työmatka sen sijaan on tilapäinen matka erityiselle työntekemispaikalle tietyn työn suorittamiseksi. Erityisellä työntekemispaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa työtehtäviä tilapäisesti suoritetaan. Työnantaja voi korvata työntekijän työmatkakustannukset verovapaasti. Mikäli työnantaja ei työmatkakuluja ole korvannut, ovat kulut verotuksessa tulonhankkimiskuluina vähennyskelpoisia. Kulujen vähentämisessä ei oteta huomioon omavastuuta eikä halvimman kulkuneuvon vaatimusta. Kulut voidaan kuitenkin vähentää vain tulonhankkimisvähennyksen määrän eli 620 euron ylittävältä osalta. (Verohallitus 2008.) Tilapäisestä työmatkasta ei saa vähennystä, mikäli kyseessä on ollut vapaa autoetu. Käyttöetuauton osalta työntekijä voi vähentää verotuksessaan työmatkasta aiheutuneet polttoainekustannukset siltä osin kuin hän on ne maksanut ja joista hän ei ole saanut korvausta. Vuonna 2007 vähennys oli kilometriltä 0,12 euroa. (Verohallitus 2008.) Toissijainen työpaikka taas on kyseessä silloin, kun työnantajan vakituinen työpaikka sijaitsee esimerkiksi toisella paikkakunnalla kuin työntekijän varsinainen työpaikka. Tällöin matkakulut vähennetään ilman omavastuuta, ylärajaa sekä halvimman kulkuneuvon vaatimusta. Vähennys koskee vain sitä osaa kuluista, joita työnantaja ei ole verovapaasti korvannut. Matkat majoittumisen sekä toissijaisen työpaikan välillä vähennetään kuitenkin samoin kuin matkat asunnon ja varsinaisen työpaikan välillä. (Verohallitus 2008.) Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset näkyvät verokortista, mutta ne ovat vain verovelvollisen etukäteen tekemiä arvioita matkakuluista. Näitä arvioita ei ole esitäytetty veroilmoitukseen. Jotta todelliset matkakustannukset pystyttäisiin selvittämään, tulee verovelvollisen esittää matkakulut esitäytetyn veroilmoituksen ilmoitusosalla, joka palautetaan verotoimistoon. (Verohallitus 2008.) Kotitalousvähennys Kotitalousvähennykseen on oikeutettu henkilö, joka maksaa palkkaa tai työkorvausta omassa asunnossaan tehdystä kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä, kunnossapidosta taik-

25 20 ka perusparannuksesta. Vähennykseen oikeuttaa myös työ, joka on tehty omien tai puolison vanhempien taikka ottovanhempien asunnossa. (Rautio-Teijonmaa 2008, 6.) Vähennys myönnetään sinä vuonna, jolloin palkka tai työkorvaus on maksettu (Verohallitus 2008). Ennakkoperintärekisterissä olevalta yrittäjältä tai yritykseltä ostetun työn työkorvauksesta 60 % on vähennyskelpoista. Myös yleishyödylliselle yhteisölle suoritetun työn työkorvauksesta saa vähentää 60 %. Mikäli henkilö on palkattu työsuhteeseen, vähennyskelpoista on 30 % palkasta sekä palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut. (Rautio- Teijonmaa 2008, 6.) Kotitalous-, hoiva- ja hoitotyön vähennyksen enimmäismäärä on henkilöltä. (Rautio-Teijonmaa 2008, 6.) Asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöistä vähentää saa enintään Vähennyksen omavastuu on 100 ja vähennys on aina henkilökohtainen. Puolisoista kumpikin voi saada vähennyksen. Vähennykseen eivät ole oikeutettuja yhteisöt eivätkä yritykset. Täten esimerkiksi asunto-osakeyhtiö ei saa vähennystä. (Verohallitus 2008.) Vähennystä täytyy hakea itse ja teetetyt työt sekä maksetut palkat tai työkorvaukset ilmoitetaan esitäytetyllä veroilmoituksella. Vähennys tehdään suoraan verosta ja työn teettäjä saa veronpalautusta. (Kotitalousvähennys 2007.) Kotitalousvähennysvaatimukset olivat vuoden 2006 henkilöverotuksessa erityisen huomion kohteena, sillä vähennysvaatimukset ovat yhä suurempia ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti. Vähennysten kanssa tuleekin olla tarkkana, sillä aiheettomasta vähennysvaatimuksesta seuraa veronkorotuksia. Verohallituksen teettämästä tutkimuksesta ilmeni, että verovelvollisilta kerättyjen tositteiden tiedot olivat varsin puutteellisia. Joissain tapauksissa vähennettäväksi vaadittiin vähennyskelvottomia kuluja kuten konetyön osuutta tai tarvikkeita. Niinikään työn suorittajiksi oli ilmoittautunut yrityksiä, jotka eivät olleet olleet ennakkoperintärekisterissä. Mukaan mahtui myös muutama tapaus, joissa sellaista työsuoritusta oli ehdotettu kotitalousvähennyksen perusteeksi, mikä ei ollenkaan kotitalousvähennykseen oikeuttanut. (Verohallitus 2008.)