a saus PUUTAVARA-AUTOT 1990 JA AUTOKALUSTON KEHITYS Lasse Säteri Teppo Oijala 2/1991 AUTOKALUSTON MÄÄRÄ JA TEKNISET OMINAISUUDET JOHDANTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "a saus PUUTAVARA-AUTOT 1990 JA AUTOKALUSTON KEHITYS Lasse Säteri Teppo Oijala 2/1991 AUTOKALUSTON MÄÄRÄ JA TEKNISET OMINAISUUDET JOHDANTO"

Transkriptio

1 MITSiTIHDN a saus 2/1991 PUUTAVARA-AUTOT 199 JA AUTOKALUSTON KEHITYS Teppo Oijala Lasse Säteri Ajoneuvoja koskevat säädökset ja viranomaisten määräykset muuttuivat vuoden 199 alusta. Niiden muka.a n 7-akselisen ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu kokonaispaino nousi 56 tonniin ja voi tiehallituksen luvalla olla 6 tonnia, kun maa on jäätynyt. 6-akselisen ajoneuvoyhdistelmän kokonaispaino jäi edelleen 8 tonniin. Uusien määräysten johdosta puutavara-autokalusto on edellisen, vuonna 1987 tehdyn kyselyn jälkeen muuttunut 6- a.kselisesta 7-a.kseliseksi. Lokakuun alkupuolella vuonna 199 tehdyn kyselyn mu.kaan lähes kaikki ajoneuvoyhdistelmät olivat 7-akselisia. Eniten - lähes kaksi kolmasosaa - oli 3- akselisen auton ja -akselisen p erävaunun yhdistelmiä. Puutavara-autojen keskimääräinen kantavuus on noussut 3.5:stä 37.1 tonniin. Käytännössä kuormien koot eivät ole suuresti muuttuneet, koska valvonnan käyttämä yhdistelmän koko naispainon määritysmenetelmä on muutcunut. Au tomerk eistä Volvo oli yleisin. Sisun osuus on kasvanut 25:stä JO : iin. -akselisissa Sisun osuus oli 5. Yleisin perävaunumerkki oli Jyki ja kuormainmerkki FiskarsjLoglift. AUTOKALUSTON MÄÄRÄ JA TEKNISET OMINAISUUDET Metsä tehon jäsenyritysten, me tsä hallituksen j a tärkeimpien Suomen Sahat r.y:n jäsenten puutavaran kuljetuksiin lokakuun alussa vuon na 199 osallistuneista ajoneuvoyhdistelmistä saatiin tiedot 1 29:stä. Määrä on noin 15 autoa pienempi kuin talvella 1987, jolloin edellinen tilasto kerättiin. Tilastoon ei saatu tietoja kaikista ajossa olleista puuta vara-autoista. Voidaan arvioida, että lokakuussa 199 puutavaraa kuljetti kaikkiaan noin 1 35 ajoneuvoyhdistelmää eli noin 1 vähemmän kuin vuonna Autokaluston ominaisuuksien selvittämiseen tilastoa voi daan pitää hyvin kattavana. Raskaita ajoneuvoja koskevat mää räykset muuttuivat vuoden 199 alusta. Siksi autokalus tokin on muuttunut merkittävästi. Uus ien määräysten mukaan 7-akselisen ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu kokonaispaino on 56 tonnia ja maan jäätyneenä ollessa 6 tonnia. Liikenteenharjoittajien autojen vuocuinen ajokausi on p idencynyt ja sopimusautoilijoiden osuus lisääncynyt. JOHDANTO Metsäteho tiedusteli jäsenyrityksiltään, metsähall itukselta ja Suomen Sahat r.y: n jäseniltä puutavaran kuljetuksiin lokakuussa 199 osallistuneiden autojen määriä, laatua ja käyttöä. Vastaavaa tilastoa puutavaraautoista on kerätty useita kertoja, viimeksi talvella Tässä katsauksessa es i teta!ln tiedustelun päätulokset ja verrataan niitä aiempien tieduste luj en tuloksiin. Yksityiskohtaiset tiedot on esitetty Mets ätehon monisteena Kuva!. 7-akselinen puutavara-autoybdistetma, jossa on -akselinen vetoauto ja 3-akselinen peravaunu. Valok. Metsateho 1

2 6-akselisten 8 tonnia. Jos rekisteröity kokonaispaino oli pienempi, käytettiin senmukaista kantavuutta. Keskimääräinen kantavuus oli 6.6 tonnia enemmän kuin vuonna Osuus puutavaraautoka1ustosta, 1 6 Yli 9 ajoneuvoyhdistelmistä eli lähes kaikki 7- ja 8-akseliset yhdistelmät oli rekisteröity vähintään 56 tonnin kokonaispainolle. VETOAUTOT Vuosi Kuva 2. Puutavara-autokaluston kehitys AJONEUVOYHDISTELMÄT Nykyisin kaikki puutavara-autot ovat vetoauton ja varsinaisen perävaunun muodostamia yhdistelmiä. Uusien määräysten mukaisia, 7akselisia yhdistelmiä oli yli 9 kalustosta. Yleisin ajoneuvoyhdistelmä oli sellainen, jossa oli 3-akselinen auto ja -akselinen perävaunu; niitä oli yli 6 kalustosta. -akselisen auton ja 3-akselisen perävaunun yhdistelmiä oli yli 3. Sellaisia vanhoja, 6-akselisia yhdistelmiä, joilla pää stään 8 tonnin kokonaispainoon, oli vielä noin 5 kalustosta (kuva 2). Myös 8-akselisia yhdiste lmiä on hankittu; niitä oli 1.9 kokonaismäärästä. Seitsenakseliset yhdistelmät painoivat keskimäärin tonnin enemmän kuin 6-akseliset (taulukko 1), joten 8 tonnin kokonaispainon kasvu on lisä nny t tehollista kantavuutta noin 7 to nni a. Maan jääty n eenä ollessa, jolloin TIEH:n luvalla voidaan käyttää 6 tonnin kokonaispainoja, kantavuutta saadaan lisää 1 11 tonnia vanhoihin, 6-akselisiin yhdistelmiin verrattuna. Koko autokaluston keskimääräinen kantavuus ilman kuormainta oli 37.1 tonnia. Tällöin 7- ja 8-akselisten ajoneuvoyhdistelmien kokonaispaino oli 56 tonnia ja TAULUKKO 1 Uudet ajoneuvoja koskevat määräykset ovat vauhdittaneet autokaluston uusiutumista selvästi (kuva 3). Vuonna 1989 tai 199 hankittuja vetoautoja oli yli kalustosta. Vetoautojen keskimääräinen ikä oli 2.5 vuot ta. Vuonna 1987 keskimääräinen ikä oli 3. vuotta, eli autokalusto on nuorentunut. 5 vuotta. Vetoautojen moottoriteho ei ole vuoden 1988 jälkeen kasvanut. Silloin hankietujen auto jen mootto riteho oli keskimää rin 327 kw (DIN), ja sen jälkeen hankietujen autojen moottoriteho on ollut suunnilleen sama, noin 32 kw (taulukko 2). Autokaluston keskimääräinen moottoriteho on vuodesta 1987 kasvanut 31 kw (Dl ). Noin 2 : ssa puutavara-autoista oli kaksi vetävää akselia (ns. teliveto). Teliveto nosti vetoauton omaapainoa keskimäärin noin 3. 3-akseliset vetoautot olivat keskimäärin hiema n yl i 1 kevyempiä kuin akseliset. Veto aut:oj en omapaino oli keskimäärin Autoj en vuotuiset ajokilometrimäärät ovat ensimmäisten vuoden ajan suunnilleen samat, keskimäärin noin 1 km/vuosi. Sen jälkeen määrät alkavat vähitellen pienentyä. Esimerkiksi noin 6 vuotta vanhan auton keskimääräinen ajomäärä oli alle 7 km/vuosi. Koko kalustoll e laskettu vuotuinen ajosuorite on noussut 77 OOO:sta 93 km : iin Autoyhdistelmien omatpainot j a kantavuudet 16 AutoyhdistelmA ( suurin sall. kok. paino) Omapaino, Kantavuus, (56 t) (56 t) (8 t) Muut Keskim.aarin Wl ILJ 1.~1 Ii IJJ II J ~JJ 1" IJJ II J I.J.i lii 12 < Uutenakåvttöönottovuosi 2 {) Ku 3. eloautojen ikajakauma l

3 TAULUKKO 2 Vetoautojen moottoritehot ja ajosuoritteet käyttöönottovuosittain Teho, kw ( DI N) vuosi Ka ikki autot kesk im. omatpainot j a osuude t t yype ittä in 3-akseliset Ajettu, 1 km Uutena käyttöönotto- Per ä vaunuj~n TAULUKKO 3 Oma- Tyyppi - akse lise t Osuus, paino, ja vanhemp i Keskimää r i n Oma- Oma paino, Osuus, Osuus, paino, Kaikki Jatket t ava Kiinteä npituine n, pankons iirtol Kii nteänpituinen, e i pankonsiirto Yht eens ä ja keskimäär in Osuu s, Yleisimmä t automerkit olivat Volvo ja Sisu (kuva ). Volvo oli selvästi suosituin merkki 3 - akselisista autoista ja Sisu vastaavasti -akselisista. Vuoden 1987 tilastoon verrattuna Sisun osuus on lisääntynyt noin 5 prosenttiyksikköä ja Scanian saman verran pie nentynyt. Osuus puutavaraautokalustosta, PERÄVAUNUT Perävaunujen keskimääräinen ikä oli. 1 vuot ta. Kolmannes perävaunuista oli hankittu vuosina 1989 tai 199 (kuva 5). -akseliset perävaunut olivat keskimäärin uudempia kuin 3-akseliset. Perävaunujen merkkihajonta oli edelleen varsin suuri; mukana oli kaikkiaan kymmenkunnan eri valmistajan tuotteita. Selvästi suosituin perävaunumerkki oli edelleen Jyki, joka oli yleisin sekä 3- että -akselisista perä vaunuista. Sen osuus oli 6 perävaunukan.. nasta (v ). ärkon osuus -akselisista perävaunuista oli lähes 2 ja koko kalustosta noin 16. Muiden valmistajien osuus oli alle 1 :n. Runsas kolmannes perävaunuista oli 3-akselisia ja vajaat kaksi kolmannesta -akselisia. Yli puolet kaikista perävaunuista, 53, oli jatkettavia. Jatkettavien osuus oli suurin 3-akselisista perävaunuista, kun taas -akseliset perä vaunut olivat tavallisimmin kiint eänpituisia ja pankonsiirtolaittein varustettuja. Ilma n pankonsiirtol a itteita olevia kiinteä npituisia perä v aunuja oli vä hä n. Pe r ä vaunujen omapaino oli ke ski mää rin 7 23 ( t a ulukko 3). -akseliset olivat runsaat 1 painavampia kuin 3-akseliset. Kiinteä npituiset, ilman pankonsiirtolaitteita oleva t perävaunut olivat odotettua painavam pi a. Se johtui siitä, etta ne olivat keskimää r ä i s t ä v a nhempia ja niistä tavallista s uur empi os a oli rake nteeltaan raskaita merkkej ä Vuosi Kuva. Automerlåcien osuudet < Uut e n a ka y tt öönott ovuo s i Kuva 5. Peravaunujen ikajalcauma 3

4 KUORMAUS- JA PURKAMISLAITIEET Yleisin kuormainmerkki oli Fiskars/Loglift, osuus 7 kalustosta. Seuraavina olivat Jonseredsj ionssi, 26, ja Foresteri, 1. Kuormainten k e skimää räinen ikä oli 3. 5 vuotta. Kuorma inkantakin on nuorentunut; vuonna kuormainten keskimääräinen ikä oli noin vuotta. (Kuva 6) Kuormainten ulottuvuus on kasvanut selvästi. Kaikkien kuormainten keskimääräinen ulottuvuus oli 8.2 metriä, kun se vuonna 1987 oli 7. 6 me triä. Kuormaimista noin kolmanneksen u lo t tuvuu s o l i 9 me triä t a i enemmä n. Kuorma i nte n r ek iste riotteen mu ka ine n oma p a ino ol i keskimäär i n k g < Uut enakäyt t öönottovuosi Ve toautoista 9 :ssa ja p e r äv a unu ista 6 pro sen tis s a oli l auka ista vat pankot, jotka mah dol li s tava t kuorma n purkamis e n nippuina kaa t amal l a. -aks e lisissa vetoautoissa nippuinakaatamisvarusteet olivat yleisempiä kuin 3-akselisissa. Perävaunuissa tilanne on p ä invastainen, eli 3-akselisissa perävaunuissa nippuinakaatamisvarusteet olivat yleisempiä kui n - a kselisiss a. Ne y hdistelmä t, joissa oli lau kaistavat pankot, o l i vat k esk i mä ärin 35-5 p ainavampi a kuin p a nk o ttomat yhdistelmä t. K uva 6. K uormainten ikäjakauma Meno-paluukuljetuksi i n osallistui 7 autoista; n e k äy ttivä t meno-p a l u uk uljetuksiin keskimääri n. kk vuod es s a. Meno-pa luukulj e tuste n osuus koko puutav ara - a utoka luston työajasta oli v ai n. 3 kk vuode ss a. Puu tava ra- a u toj a ei juur i k ä yte t ä mu i d e n tuo tteiden, kuin p u u tavaran kuljetuksee n. Va in 5 au toista oli vuoden a i kana muu s s a a jossa, k e s kimää rin 3.1 kk vuode ss a. OMISTUSSUHTEET JA KUWETUSJÄRJESTELYT Liikente e nharj o ittaj at omistivat a u t oista Heistä 9 : lla oli sopimus l ä h e s 98. vakina i sesta u rakkasuhteesta kulj e tuksenanta jan kanssa. Vakin a is ia, mutta ilman sopimusta oli 6 ja tilapäisiä 3. liikenteenhar joitta jista. Sopimusautoi lijo i d e n o s u us on vuo desta k a sva nut 7 pro sen ttiyksikköä. Auto t ol ivat puu t avar a n k ulj e tuksess a k e ski määri n 1. kk vuode ssa (taulukko ). Sopimusau toi l i jat a joiva t enemmän kuin ilman sopimusta t a i tilapä is e sti ajavat. Sopimus autoilla ajettiin myös monivuoroajo a enemmän kuin muilla autoil l a. ALUEELLISET EROT Ajoneuvoyhd i stelmätyyppie n jakauma vaih teli a l ueittain ( t a ulukko 5). Pohjois - Suome ssa (Lapin ja Oulun l ää nit ) 8 ja Länsi-Su ome s sa 59 a uto ka lusto sta o l i 3 -aks e lis e n v e toa uton j a - a k selisen pe r ä v a unun y hdiste lmiä. -aks e lise en v e toautoon p e rustuv i a 7 - aks e lisia y hdi s telmiä oli en i ten Ke s k i- j a Itä - Eri autoyhdistelmien osuudet a lue i tta i n TAULUKKO 5 Autoyhdistelmä TAULUKKO Sopimus- vuorokaudessa autot Vakina i set autot Tilapä i set a u tot Keskimäärin kuukautta/vuosi Läns i Suomi Liikenteenharj oi ttaj i en aut oj e n vuotuine n ajoka us i e ri t yöura kkasuhte issa Ajovuoroja Keski Suomi Osuus, Suomi, Koko maa Itä- ' 3 - aks. aut o ja -aks. p erävaunu aks. auto ja 3-aks. perävaunu aks. auto ja 3-aks. perävaunu Muu t tai ei tiedossa Yhteensä, Yhteensä Pohj o issuomi \ Yhteensä, kpl

5 Suomessa, joissa niiden osuus oli lähes koko kalustosta. 3-akselisen vetoauton ja akselisen perävaunun yhdistelmät olivat sielläkin yleisimpiä; niitä oli yli 5 kalustosta. Raskaimmat ajoneuvoyhdistelmät olivat ItäSuomessa; 7-akselisten yhdistelmien keskimääräinen omapaino oli Muualla ajoneuvoyhdistelmät olivat selvästi kevyempiä; keskimäärin Pääasiassa ajoneuvoyhdistelmien erilaiset omatpainot. johtuivat nippuinakaatamisvarusteista. Itä-Suomessa sellaiset olivat 85 :ssa vetoautoista ja 8 : ssa perävaunuista. Keski- Suomessakin nippuinakaatamisvarusteet olivat yli 6 :ssa kalustosta. Pohjois- ja LänsiSuomessa niitä oli vähän; keskimäärin prosentissa kalustosta. Länsi-, Keski- ja Itä- Suomessa suurin osa perävaunuista, keskimäärin 62 71, oli jatkettavia. Pohjois-Suomessa sen s~jaan lähes kaikki perävaunut, 89, olivat kiinteänpituisia ja pankonsiirtolaittein varustettuja. Asiasanat: Puutavara-autot, kaukokuljetus, tilastot Metsäteho Review 2/1991 TIMBER TRUCKS 199 AND THE DEVELOPMENT OF THE TRANSPORTATION FLEET 1 Truck transpartatien is the most important long-distance transport method for wood in Finland. The combination used for haulage of timber consists of a truck with a detachable grapple loader and a full- trailer. Nearly all timber trucks are owned by private contractors. The regulations and provisions decreed by authorities concerning vehicles changed as of the beginning of 199. According to the new regulations, the greatest total weight of a 7-axle truck-trailer combination was increased to 56 tons. By permission of the Road Administration, the weight may be as hi gh as 6 tons when the ground is frozen. As previously, the weight limit for a 6-axle truck-trailer combination may not exceed 8 tons. A survey has shown that as a result of the n ew regulations, the fleet now consists of 7-axle trucks, having previously been comprised of,6-axle trucks as indicated by a survey carried out in According to the survey carried out in the beginning of October 199, nearly all (91 ) truck-trailer combinations were 7 -axled. The majority - nearly two -thirds - were a combination of a 3-axle truck and a -axle trailer. One-third were -axle truck and 3axle trailer combinations. The average loading capacity of the timber trucks has increased from 3.5 to 37.1 tons. In practice, the load size has not increased to a significant extent, as the official method for d etermining the total weight of the combination has changed. Volvo was the most cornrnon make of truck. The proportion of the Sisu has increased from 25 to 3 per cent. A total of 5 per cent of the -axle trucks were Sisu trucks. Themost cornmon make of trailer was Jyki and the make of loader was Fiskars/Loglift. The annual driving period for timber trucks has increased. The proprotion of contrac t truckers has slightly grown; it was about 9 per cent. Key words: Timber trucks, long-distance transport, statistics 5

6 SUOMEN METSÄTEOLLISUUDEN KESKUSLIITIO RY:N PUUNHANKINNAN JA -TUOTIAMISEN METSÄTEHO TUTKIMUS- JA KEHITYSYKSIKKÖ PL 19 (Fabianinkatu 9 B) 131 HELSINKI Puhelin (9) HELSINKI 1991 PAINOVALMISTE

PUUTAVARA-AUTOT TALVELLA 1974

PUUTAVARA-AUTOT TALVELLA 1974 14/1974 PUUTAVARA-AUTOT TALVELLA 1974 Raimo Savolainen Puutavara-autokalustomme on nopeasti järeytynyt. Varsinaisella perävaunulla varustettujen kolmiakselisten autojen osuus on nyt 73 puutavara- autojen

Lisätiedot

Puutavara-autot mitta- ja massamuutoksen jälkeen. Antti Korpilahti

Puutavara-autot mitta- ja massamuutoksen jälkeen. Antti Korpilahti Puutavara-autot mitta- ja massamuutoksen jälkeen 11/2013 Ajoneuvoasetuksen merkittävimmät muutokset 1.10.2013 Ajoneuvojen korkeutta lisättiin Auton teli- ja kokonaismassoihin muutoksia 8- ja 9-akseliset

Lisätiedot

Ryhmähanke. vuonna Heikki Alanne

Ryhmähanke. vuonna Heikki Alanne Ryhmähanke Metsäkone- ja puutavaraautokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne Metsätehon raportti 102 31.1.2001 Metsäkone- ja puutavara-autokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne

Lisätiedot

KATSAUS 11/1968 T A L V E L L A 1 9 6 8 PUUTAVARA - AUTOT

KATSAUS 11/1968 T A L V E L L A 1 9 6 8 PUUTAVARA - AUTOT METSÄTEHON KATSAUS 11/1968 PUUTAVARA - AUTOT T A L V E L L A 1 9 6 8 Helmikuussa 1968 kerättiin tilastoa Metsätehon jäsenten ja metsähallituksen puutavaran kuljetuksissa käytetyistä autoista. Aikaisemmin

Lisätiedot

Aluejaossa Lappi tarkoittaa Lapin lääniä, Oulu osapuilleen Oulun lääniä ja Itä-, Keski- ja Länsi-Suomi vastaavien puuyhtymien toiminta-alueita.

Aluejaossa Lappi tarkoittaa Lapin lääniä, Oulu osapuilleen Oulun lääniä ja Itä-, Keski- ja Länsi-Suomi vastaavien puuyhtymien toiminta-alueita. MDSATIHD Rauhankatu HELSINKI Puhelin - 8 SELOSTE /.. PUUTAVARA-AUTOT TALVELLA Raimo Savolainen Metsäteho keräsi helmikuussa tilastoa Metsätehon jäsenyritysten ja metsähallituksen puutavarankuljetuksissa

Lisätiedot

IDSATIHD. Opastiosilta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-140011 SELOSTE 10/1976 SAHANHAKKEEN SAHANPUHUN JA KEVÄÄLLÄ 1976. Raimo Savolainen JOHDANTO

IDSATIHD. Opastiosilta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-140011 SELOSTE 10/1976 SAHANHAKKEEN SAHANPUHUN JA KEVÄÄLLÄ 1976. Raimo Savolainen JOHDANTO IDSATIHD Opastiosilta 8 B 0050 HELSINKI 5 Puhelin 90-400 SELOSTE 0/97 SAHANHAKKEEN SAHANPUHUN JA METSÄHAKKEEN MAANTIEKULJETUS KEVÄÄLLÄ 97 Raimo Savolainen JOHDANTO Metsäteho keräsi huhtikuussa 97 tilastoa

Lisätiedot

PUUTAVARA-AUTOT TALVELLA 1981 JA AUTOKALUSTON KEHITYS VIIME VUOSINA

PUUTAVARA-AUTOT TALVELLA 1981 JA AUTOKALUSTON KEHITYS VIIME VUOSINA 4/98 PUUTAVARA-AUTOT TALVELLA 98 JA AUTOKALUSTON KEHITYS VIIME VUOSINA Pekka S. Rajala Puutavara- autokalusto on edelleen järe y tynyt ~ vaikka kokonaispainolainsäädäntö ei ole muuttunut sitten vuoden

Lisätiedot

Uusien mittojen ja massojen puutavara-autot

Uusien mittojen ja massojen puutavara-autot Uusien mittojen ja massojen puutavara-autot LVM:n 17.12.2012 julkistaman ajoneuvojen käyttöasetuksen muutosluonnoksen ajoneuvot 18.1.2013 Antti Korpilahti antti.korpilahti@metsateho.fi Olavi H. Koskinen

Lisätiedot

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S

Lisätiedot

a saus TALVIPAINON MERKITYS PUUTAVARAN AUTOKULJETUKSELLE Jari Kivistö 15/1991

a saus TALVIPAINON MERKITYS PUUTAVARAN AUTOKULJETUKSELLE Jari Kivistö 15/1991 MITSATIHDN a saus 15/1991 TALVIPAINON MRKITYS PUUTAVARAN AUTOKULJTUKSLL Jari Kivistö Kahtena talvena tiehallitus on myöntänyt luvan korotetun yhdistelmäpainon (onnia) käyttöön kaikissa autokuljetuksissa.

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

TALVELLA. Metsäteho keräsi helmikuussa 1976 tilastoa jäsenyritystensä ja metsähallituksen

TALVELLA. Metsäteho keräsi helmikuussa 1976 tilastoa jäsenyritystensä ja metsähallituksen IDSATIHO Opastiosilta 8 B 0050 HELSINKI 5 Puhelin 90-11 SELOSTE 6/196 PUSKURIVARASTOT TALVELLA 1 9 6 Raimo Savolainen Metsäteho keräsi helmikuussa 196 tilastoa jäsenyritystensä ja metsähallituksen käyttämistä

Lisätiedot

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari Hannu Pirinen Kehityspäällikkö, Metsä Group, puunhankinta ja metsäpalvelut 06.09.2016 Veljekset Hannonen Oy, 84 -tonninen

Lisätiedot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S< 1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 1/2014: Tieverkon rajoitukset syövät hyötyjä suuremmasta kuljetuskalustosta Tierakentaminen pistäisi vauhtia koko

SKAL Kuljetusbarometri 1/2014: Tieverkon rajoitukset syövät hyötyjä suuremmasta kuljetuskalustosta Tierakentaminen pistäisi vauhtia koko SKAL Kuljetusbarometri 1/2014: Tieverkon rajoitukset syövät hyötyjä suuremmasta kuljetuskalustosta Tierakentaminen pistäisi vauhtia koko elinkeinoelämään Barometrin viisarit arvio toteutuma ennuste 3 4

Lisätiedot

PS. Jos vastaanotit Sinulle kuulumattoman viestin, pyydän ilmoittamaan siitä viipymättä allekirjoittaneelle ja tuhoamaan viestin, kiitos.

PS. Jos vastaanotit Sinulle kuulumattoman viestin, pyydän ilmoittamaan siitä viipymättä allekirjoittaneelle ja tuhoamaan viestin, kiitos. Teamware Office' Posti Saapunut posti : Olavi Heikkisen lausunto Lähettäjä : Karjalainen Mikko Vastaanottaja : Leinonen Raija Lähetetty: 18.1.2013 10:29 He i! Korjasin nyt tämän spostiliitteenä olevaan

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot

Laskuharjoitukset s2015 Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon

Laskuharjoitukset s2015 Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon Tehtävä 1 Ajoneuvon kapasiteettitiedot ovat: hyötykuorma 20 t laskettu keskinopeus 50 km/h kuormausaika 1 h / kuorma

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Forssan kaupunki Osavuosikatsaus YHDYSKUNTAPALVELUT. Arviointik r iteeri tr mittarit ja tavoitetaso ja t a v o i t e t a s o

Forssan kaupunki Osavuosikatsaus YHDYSKUNTAPALVELUT. Arviointik r iteeri tr mittarit ja tavoitetaso ja t a v o i t e t a s o Forssan kaupunki Osavuosikatsaus 2017-08 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S E U T U P A L V E L U T T I L I

Lisätiedot

Resurssitehokas autokuljetus. Puutavaralogistiikan tehostaminen seminaari LVM 13.8.2012 Antti Korpilahti

Resurssitehokas autokuljetus. Puutavaralogistiikan tehostaminen seminaari LVM 13.8.2012 Antti Korpilahti Resurssitehokas autokuljetus Puutavaralogistiikan tehostaminen seminaari LVM 13.8.2012 Antti Korpilahti Esityksen kohdat Autolla junalla - vesiteitse Optimoinnit Kustannusrakenne Missä parannettavaa 13.8.2012

Lisätiedot

Puutavaran kulietuksiin talvella 1967 osallistuneet autot ia autokaluston kehitys vuosina 1957-67

Puutavaran kulietuksiin talvella 1967 osallistuneet autot ia autokaluston kehitys vuosina 1957-67 METSÄTEHON TIEDOTUS 268 METSÄTEHO REPORT SÄILYTYSa 4 Puutavaran kulietuksiin talvella 1967 osallistuneet autot ia autokaluston kehitys vuosina 1957-67 TRUCKS TRANSPORTING TIMBER IN WINTER 1967 AND THE

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Resurssitehokas puutavaran autokuljetus

Resurssitehokas puutavaran autokuljetus Resurssitehokas puutavaran autokuljetus Metsätieteen päivä 2012 Sessio 4. Tulevaisuuden puunhankinnan olosuhteet Antti Korpilahti Erikoistutkija, MML, Metsäteho Oy Esityksen kohdat Puutavarakuljetukset

Lisätiedot

ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO

ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO 24/ 1974 ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO Lyhennelmä Metsätehon tiedotuksesta 334 Mikko Kahala Tutkimuksessa selvitetään erikokoisten kuormatraktoreiden keski~istä tuotortasoa ja taloudellisuutta

Lisätiedot

matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 3 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo Opetushallitus ja tekijät Opetushallitus PL 380 0031 Helsinki www.oph.fi/verkkokauppa

Lisätiedot

HCT-tyyppiyhdistelmät

HCT-tyyppiyhdistelmät Muistio 1 (9) 17.5.2019 HCT-tyyppiyhdistelmät Tähän muistioon on koottu todellisia esimerkkejä mittamuutoksen mukaisista yhdistelmistä ja autoista. Tammikuussa annettu asetusmuutos mahdollistaa hyvin paljon

Lisätiedot

Usko, toivo ja rakkaus

Usko, toivo ja rakkaus Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Tutkimustuloksia jättirekoista Valtakunnalliset vientikuljetus- ja laivauspäivät

Tutkimustuloksia jättirekoista Valtakunnalliset vientikuljetus- ja laivauspäivät Tutkimustuloksia jättirekoista Valtakunnalliset vientikuljetus- ja laivauspäivät Pirjo Venäläinen Metsäteho Oy 17.5.2017 Esityksen sisältö 1. Tutkittavat HCT-yhdistelmät ja kuljetusketjut 2. Alustavia

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

VERTAILU PUUTAVARAN JUONNOSTA JUONTOPANKOLLA VARUSTETUILLA MAATALOUS- TRAKTOREILLA JA VALMET-MAASTOTRAKTOR IL LA

VERTAILU PUUTAVARAN JUONNOSTA JUONTOPANKOLLA VARUSTETUILLA MAATALOUS- TRAKTOREILLA JA VALMET-MAASTOTRAKTOR IL LA METSATEHON KATSAUS 8/ 1966 VERTAILU PUUTAVARAN JUONNOSTA JUONTOPANKOLLA VARUSTETUILLA MAATALOUS- TRAKTOREILLA JA VALMET-MAASTOTRAKTOR IL LA T i i v i s t e 1 m ä M e t s ä t e h o n t i e d o t u k s e

Lisätiedot

a saus PUUTAVARAN AUTOKUWETUKSEN RESURSSIEN SUUNNITTELUMALLI Antti Korpilahti 12/1989 JOHDANTO

a saus PUUTAVARAN AUTOKUWETUKSEN RESURSSIEN SUUNNITTELUMALLI Antti Korpilahti 12/1989 JOHDANTO MITSATIHON a saus 1/1 PUUTAVARAN AUTOKUWETUKSEN RESURSSIEN SUUNNITTELUMALLI Antti Korpilahti Puunhankinnan resurssien suunnittelussa varsinkin puutavaran autokuljetuksen mitoitus on usein laskettu suurpiirteisesti;

Lisätiedot

& # # w. œ œ œ œ # œ œ œ œ œ # œ w. # w nœ. # œ œ œ œ œ # œ w œ # œ œ œ Œ. œ œ œ œ œ œ œ œ # œ w. œ # œ œ œ w œ œ w w w w. W # w

& # # w. œ œ œ œ # œ œ œ œ œ # œ w. # w nœ. # œ œ œ œ œ # œ w œ # œ œ œ Œ. œ œ œ œ œ œ œ œ # œ w. œ # œ œ œ w œ œ w w w w. W # w Epainn muis (1.1., 6.12.) # œ œ œ œ œ # œ w i nun Kris lis sä py hää muis tus Tofia (6.1.) jo Jo pai a, y lis n [Ba li nu a, os,] kun ni, l nä ru k, i dän Ju ma lis, y lis ka i dän h tm h nk sl nu a, o

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996.

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996. Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset kuljetusmatkat vuonna 1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 32 8.12.1997 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

Loimaa SOP IM U S LU ONN OS. Sopimusluonnos. Loimaan kaupungin ja Yri tys Oy:n välinen, talteenotettujen eläinten tilapäistä hoitoa koskeva,

Loimaa SOP IM U S LU ONN OS. Sopimusluonnos. Loimaan kaupungin ja Yri tys Oy:n välinen, talteenotettujen eläinten tilapäistä hoitoa koskeva, lyvör6 Loimaa tulevaisuudesta 7 Loimaan kaupungin ja Yri tys Oy:n välinen, talteenotettujen eläinten tilapäistä hoitoa koskeva, SOP IM U S LU ONN OS Loimaa lyvöllö tulevaisuudesta SISÄLL YSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Pakkauksen sisältö: Sire e ni

Pakkauksen sisältö: Sire e ni S t e e l m a t e p u h u v a n v a r a s h ä l y t ti m e n a s e n n u s: Pakkauksen sisältö: K e s k u s y k sikk ö I s k u n t u n n i s ti n Sire e ni P i u h a s a rj a aj o n e st or el e Ste el

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto i lc 12. Ö/ 1 ( 5 ) LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 1=Täysi n en mi eltä. 2=Jokseenki n er i m ieltä, 3= En osaa sanoa 4= Jokseenki n sa m a a mieltä, 5= Täysin sa ma a

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia jättirekoista

Käytännön kokemuksia jättirekoista Käytännön kokemuksia jättirekoista Ari Siekkinen Metsähallitus Metsätalous Oy Vientikuljetus- ja laivauspäivät Oulu 17.05.2017 Metsähallitus 1/3 Suomen pinta-alasta; vesiä, talousmetsiä ja suojelualueita

Lisätiedot

Puutavarayhdistelmien akselimassat ja kuormatilan koko. Metsätehon tuloskalvosarja 9/2015 Olli-Pekka Näsärö Antti Korpilahti

Puutavarayhdistelmien akselimassat ja kuormatilan koko. Metsätehon tuloskalvosarja 9/2015 Olli-Pekka Näsärö Antti Korpilahti Puutavarayhdistelmien akselimassat ja kuormatilan koko Metsätehon tuloskalvosarja 9/2015 Olli-Pekka Näsärö Antti Korpilahti Sisällys 1. Tutkimuksen taustaa ja aiemmat tutkimukset 2. Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA 1966/67. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271

PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA 1966/67. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271 1 METSÄTEHON KATSAUS 18/1967 PUUNKORJUUMENETELMÄT JA KORJUUTEKNISET OLOSUHTEET HANKINTAVUONNA 1966/67 Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271 Maassamme käytössä olevien puunkorjuumen etelrnien ja korjuuteknisten

Lisätiedot

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutos Aiempaa pidemmät ja uudentyyppiset ajoneuvoyhdistelmät

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutos Aiempaa pidemmät ja uudentyyppiset ajoneuvoyhdistelmät Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutos Aiempaa pidemmät ja uudentyyppiset ajoneuvoyhdistelmät HCT-Foorum 17.1.2019 Aino Still Tausta Edellinen mittojen ja massojen muutos 1.10.2013. Samalla

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

Puutavaran kulietuksiin talvella 1966 osallistuneet autot

Puutavaran kulietuksiin talvella 1966 osallistuneet autot METSÄ TEHON TIEDOTUS METSÄTEHO REPORT Puutavaran kulietuksiin talvella 1966 osallistuneet autot TRUCKS WORKING ON TIMBER TRANSPORT IN WINTER 1966 AULIS E. HAKKARAINEN HELSINKI 1966 257 Metsätehon tiedotus

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 10.05.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Esperi OY Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

KATSAUS E R I 1 L I N E N KAHMAINNOSTURI PUUTAVARAN KUORMAUKSESSA TULOKSET

KATSAUS E R I 1 L I N E N KAHMAINNOSTURI PUUTAVARAN KUORMAUKSESSA TULOKSET 0 METSÄTEHON KATSAUS E R I 1 L I N E N PUUTAVARAN KAHMAINNOSTURI KUORMAUKSESSA Erilaisien hankintamenetelmien tutkimisen yhteydessä kerättiin aineistoa myös autoonkuormauksesta. Tällöin pyrittiin selvittämään

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA- JA JÄTEPUUN

METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA- JA JÄTEPUUN 8/978 METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA JA JÄTEPUUN KAUKOKULJETUKSET VUONNA 977 Arno Tuovinen MITSATIHD Opastinsilta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90400 SE LOS TE 8/978 8/978 METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA JA JÄTEPUUN

Lisätiedot

Puutavaran kaukokuljetus siirtoautolla

Puutavaran kaukokuljetus siirtoautolla Puutavaran kaukokuljetus siirtoautolla Metsätieteen päivä 29.10.2013 31.10.2013 Petri Vitikainen, Kati Kontinen ja Timo Antero Leinonen Metsätalouden laitos, Mikkelin ammattikorkeakoulu Käsitteet Metsäauto

Lisätiedot

RAPORTTI TALOUDEN TOTEUTUMASTA ajalla

RAPORTTI TALOUDEN TOTEUTUMASTA ajalla RAPORTTI TALOUDEN TOTEUTUMASTA ajalla 1.1.-3.4.212 24.5.212 HA LL I NT O PA LV E LU T TA YHT 212 TOT 212 TOT%12 ALLE /YLI TOT EUR TOT EUR TOT %11 1.1-3.4.212 1.1.-31.12.211 1.1.-3.4.211 643 871 183 6 28,4%

Lisätiedot

Ajoneuvoasetuksen muutos 2013

Ajoneuvoasetuksen muutos 2013 Ajoneuvoasetuksen muutos 2013 Kuntatekniikan päivät 21-22.5.2015 Turku Mikko Rauhanen SiltaExpert Oy 2.4.2015 MITÄ ON TAPAHTUNUT - 1.10.2013 raskaan liikenteen suurimmat sallitut mitat ja massat kasvoivat

Lisätiedot

Raskaan kaluston mittojen ja painojen vaikutus liikenneturvallisuuteen

Raskaan kaluston mittojen ja painojen vaikutus liikenneturvallisuuteen Raskaan kaluston mittojen ja painojen vaikutus liikenneturvallisuuteen, Rovaniemi 15.11.2018 Jari Harju Asiantuntija, SKAL asiantuntijapalvelut Asetusluonnos uusista mitoista ja massoista AIKATAULU TÄHÄN

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista

Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista Trafin säädösinfo 27.11.2018 Otto Lahti Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. LVM:n hanke asetusmuutoksesta raskaiden ajoneuvon yhdistelmien pituuden

Lisätiedot

a saus MITSÄTIHDN VALMET 870 CN -METSÄTRAKTORI 1 YLEISTÄ 11 VALMET 870 CN:n TUTKIMINEN 4/1973

a saus MITSÄTIHDN VALMET 870 CN -METSÄTRAKTORI 1 YLEISTÄ 11 VALMET 870 CN:n TUTKIMINEN 4/1973 MITSÄTIHDN a saus 4/1973 VALMET 870 CN -METSÄTRAKTORI 1 YLEISTÄ Valmet 870 CN on kaksiakselinen, 4- pyöräinen kuormatraktori, jonka kaikki pyörät ovat vetäviä. Konetta valmistaa Valmet Oy :n Lentokonetehdas.

Lisätiedot

Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus

Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS -seminaari 27.10.2010, Kemi Asko Poikela Sisältö Kaluston kehitysnäkymiä Kuormatilat Kokonaispainot

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?

Lisätiedot

1 Pöytäkirja Avaa haku

1 Pöytäkirja Avaa haku D yn as t y t i et o pa l ve l u Sivu 1 / 9 Poistuminen ( Toimielimet 1 Jätelautakunta 1 Pöytäkirja 17.12.2013 Avaa haku 1 Jätelautakunta Pöytäkirja 17.12.2013 Pykälä 15 Edellinen asia 1Seuraava asia M

Lisätiedot

Minä avaan nyt suuni Jumalansynnyttäjän kanoni (ilmestyspäivänä ym.), 4. säv.

Minä avaan nyt suuni Jumalansynnyttäjän kanoni (ilmestyspäivänä ym.), 4. säv. Minä avaan nyt suuni Jumalansynnyttäjän kanoni (ilmestyspäivänä ym.), 4. säv. 1. veisu. Irmossi. alamolainen sävelmä, Obihodin mukaan soinnuttanut ja suom. sov. Jopi Harri Mi-nä a-vaan nyt suu - ni ja

Lisätiedot

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutosehdotus ajoneuvojen ja yhdistelmien pituuksien muuttaminen. Erityisasiantuntija Aino Still

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutosehdotus ajoneuvojen ja yhdistelmien pituuksien muuttaminen. Erityisasiantuntija Aino Still Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutosehdotus ajoneuvojen ja yhdistelmien pituuksien muuttaminen Erityisasiantuntija Aino Still Tausta Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen edellinen

Lisätiedot

2 Keminmaa 3 4 5 6. Haaparanta TORNIO. > 40 db > 45 db > 50 db > 55 db > 60 db > 65 db > 70 db > 75 db. Vt 4 Kemi

2 Keminmaa 3 4 5 6. Haaparanta TORNIO. > 40 db > 45 db > 50 db > 55 db > 60 db > 65 db > 70 db > 75 db. Vt 4 Kemi LIITE.. Pek ka ti injun Heik rä npe ä nper kkaa u u L joki Kylä L LIITE.. i aar Na u ska ang as ik ju Koi vuh ar Ru u tti Mä nt Väi nöl ä y lä Ma rtta Vai n io n ine Tor v o Paa tti Las si ik ko Kem inm

Lisätiedot

J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S

J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S TALVIRENGASPAKON VESITTÄMINEN JOHTAA LIIKENNEKUOLEMIIN 6. 6. 2 0 1 8 J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S S I S Ä L LY S L U E T T E L

Lisätiedot

Ajankohtaispäivä aikuiskoulutuskeskuksille ja ammattioppilaitoksille

Ajankohtaispäivä aikuiskoulutuskeskuksille ja ammattioppilaitoksille Ajankohtaispäivä aikuiskoulutuskeskuksille ja ammattioppilaitoksille kuljetusalan monet haasteet Uudistunut tavaraliikennelaki Yrittäjäkuljettajien työaikalaki Mitta- ja massauudistus Petri Murto Tavaraliikennelain

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt. oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä.

Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt. oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä. Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä. Heinolan Jääporatehdas esittelee ylpeänä uuden, modernin

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

RAPORTTI TALOUDEN TOTEUTUMASTA ajalla

RAPORTTI TALOUDEN TOTEUTUMASTA ajalla RAPORTTI TALOUDEN TOTEUTUMASTA ajalla 1.1.-31.1.212 13.11.212 HA L LI N TO P AL V EL U T TA YHT 212 TOT 212 TOT%12 ALLEIYLI TOTEUR TOT EUR TOT %11 1.1-31.1.212 1.1.-31.12.211 1.1.-31.1.211 643 871 457

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

METSITEHON TIEDOITUKSI.l METSITEBO REPORT

METSITEHON TIEDOITUKSI.l METSITEBO REPORT METSITEHON TIEDOITUKSI.l METSITEBO REPORT 59 HELSINKI 959 SÄILYTYR: 3 TRAKTORIPERÄVAUNUJEN KUORMI TTAMINEN The Load of Tractor Trailers Aulis E. Hakkarainen Traktoriperävaunujen käyttö puutavaran kuljetuksissa

Lisätiedot

omakotitontit omakotitontit Saaristokaupungin Pirttiniemessä

omakotitontit omakotitontit Saaristokaupungin Pirttiniemessä KUOPON KAUPUNK Maaoaisuuden hallintapalvelut Tarjousten Tarjousten perusteella perusteella yytävät yytävät oakotitontit oakotitontit Saaristokaupungin Pirttinieessä Tarjousten Tarjousten jättöaika jättöaika

Lisätiedot

Puutavara-autojen rakenteen vaikutus omamassaan

Puutavara-autojen rakenteen vaikutus omamassaan Metsätehon raportti 176 29.6.2004 Julkinen jakelu nro 2 ISSN 1459-773X Puutavara-autojen rakenteen vaikutus omamassaan Janne Peltola Puutavara-autojen rakenteen vaikutus omamassaan Janne Peltola Metsätehon

Lisätiedot

PENTTILÄN RANTA K AU P U N K IA SUMI SE N UUSI SUUNTA

PENTTILÄN RANTA K AU P U N K IA SUMI SE N UUSI SUUNTA P I E L I S JO E N R A N N A L L A JO E N S U US S A PR PENTTILÄN RANTA K AU P U N K IA SUMI SE N UUSI SUUNTA PR PENTTILÄNRANTA UUSI AIKA Upeat jokinäkymät yli Pielisjoen Kevyen liikenteen 134 metrinen

Lisätiedot

Quick Report. 1) Which DSC are you from? Text Responses. 2) Viestinta. Helsinki Finland Helsinki Helsinki Helsinki1 DSC

Quick Report. 1) Which DSC are you from? Text Responses. 2) Viestinta. Helsinki Finland Helsinki Helsinki Helsinki1 DSC Quick Report ) Which DSC are you from? Helsinki Finland Helsinki Helsinki Helsinki DSC ) Viestinta 5 Standard Deviation Responses Weighted Average DiEM5:n ja senet saatetaan tietoisiksi ajankohtaisista

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Ajoneuvoveron käyttövoimaveroa kannetaan henkilö-, paketti- ja kuorma-autoista, jotka käyttävät polttoaineena muuta kuin moottoribensiiniä.

Ajoneuvoveron käyttövoimaveroa kannetaan henkilö-, paketti- ja kuorma-autoista, jotka käyttävät polttoaineena muuta kuin moottoribensiiniä. 1 (6) Ajoneuvon tiedot HIN-913 Kuorma-auto Scania Lähde: Ajoneuvoliikennerekisteri 27.6.2018 22:23 Rajoitukset ja huomautukset Ajoneuvo on ajo- tai käyttökiellossa Ajoneuvovero erääntynyt Määräaikaiskatsastus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus. BIOENERGIAN METSÄ -seminaari 17.05.2011 Rovaniemi Antti Korpilahti

Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus. BIOENERGIAN METSÄ -seminaari 17.05.2011 Rovaniemi Antti Korpilahti Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus BIOENERGIAN METSÄ -seminaari 17.05.2011 Rovaniemi Antti Korpilahti Sisältö Kustannusrakenne Mitat ja akseli- ja kokonaismassat Kaluston

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

matsku 1 LUKUMÄÄRÄ Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 1 LUKUMÄÄRÄ Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku LUUMÄÄRÄ Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSU Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo Opetushallitus ja tekijät Opetushallitus PL 380 0053 Helsinki wwwophfi/verkkokauppa Ulkoasu

Lisätiedot

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S 100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen

Lisätiedot