AMERIKKALAISTEN ERIKOISJOUKKOJEN KÄYTTÖ AFGANISTANIN SODASSA
|
|
- Heidi Kyllönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU AMERIKKALAISTEN ERIKOISJOUKKOJEN KÄYTTÖ AFGANISTANIN SODASSA Kandidaatintutkielma Kadetti Mika Etelänsaari Kadettikurssi 98 Maasotalinja Maaliskuu 2014
2 MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Kurssi Kadettikurssi 98 Tekijä Linja Maasotalinja Kadetti Mika Etelänsaari Tutkielman nimi Amerikkalaisten erikoisjoukkojen käyttö Afganistanin sodassa Oppiaine, johon työ liittyy Sotahistoria Säilytyspaikka Maanpuolustuskorkeakoulun kurssikirjasto Aika Maaliskuu 2014 Tekstisivuja 27 Liitesivuja 5 TIIVISTELMÄ Tutkimuksessa käsitellään varsin tuoretta konfliktia, jossa on noussut erityisasemaan epäsymmetrinen ja epätavanomainen sodankäynti. Nämä sotimisen muodot ovat relevantteja sodan kuvan kehitykselle ja ovat näin ollen hyviä tutkimuskohteita. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin erikoisjoukkojen käyttöä ja verrattiin sitä ohjesäännöissä määriteltyihin käyttöperiaatteisiin. Tutkimus tehtiin historian näkökulmasta. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on: Miten amerikkalaisia erikoisjoukkoja käytettiin Afganistanin sodassa vuosina ?. Alatutkimuskysymyksiä ovat: - Miten erikoisjoukkoja käytettiin suhteessa ohjesääntöihin? - Mitä erikoisjoukkoja Afganistanin sodassa käytettiin? - Missä operaatioissa erikoisjoukkoja käytettiin ja millaisissa tehtävissä? - Miten erikoisjoukot toimivat yhteistyössä koalition muiden joukkojen kanssa? - Mitä erikoisjoukkojen käytöllä saavutettiin? Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä ja kirjallisuusanalyysiä. Lähteinä tutkimuksessa on käytetty aihepiiriä käsittelevää kirjallisuutta, erikoijoukkoja käsitteleviä ohjesääntöjä sekä aihepiiriä koskevia internet-artikkeleita. Tutkimuksessa tarkasteltiin Afganistanissa toimineita erikoisjoukoista muodostettujen erillisosaston toimintaa sodan ensimmäisten vuosien aikana. Operaatioita tarkasteltaessa pääpaino oli erikoisjoukkojen toiminnan kuvaamisessa. Tutkimuksen perusteella nähtiin, että erikoisjoukkojen käyttö noudatti pääsääntöisesti erikoisjoukkojen käyttöperiaatteita, niin kuin ne on määritelty erikoisjoukkojen ja - operaatioiden ohjesäännöissä. Erikoisjoukkoja käytettiin suorissa taistelutehtävissä, maalittamistehtävissä, koulutustehtävissä, tiedustelussa, kontaktien luomisessa sekä taisteluiden taktisessa johtamisessa. AVAINSANAT Afganistan, erikoisjoukot, erikoisoperaatiot, Yhdysvallat, sotahistoria
3 AMERIKKALAISTEN ERIKOISJOUKKOJEN KÄYTTÖ AFGANISTANIN SODASSA SISÄLLYS 1 JOHDANTO YLEISTÄ KESKEISET KÄSITTEET TUTKIMUSONGELMA JA RAJAUKSET TUTKIMUSMENETELMÄT JA TUTKIMUKSEN RAKENNE TUTKIMUKSEN LÄHDEAINEISTO AFGANISTANIN SOTA JA KONFLIKTIN TAUSTAT ERIKOISJOUKOT DOKTRIINI, KÄYTTÖ JA TEHTÄVÄT YHDYSVALTAIN ERIKOISJOUKOT MAAVOIMAT (U.S. ARMY) ILMAVOIMAT (U.S. AIR FORCE), LAIVASTO (U.S. NAVY) JA MERIJALKAVÄKI (U.S. MARINE CORPS) OPERAATIO ENDURING FREEDOMIN ERIKOISJOUKOT OPERAATIO ENDURING FREEDOMIN LÄHTÖKOHDAT OPIT ENSIMMÄISESTÄ AFGANISTANIN SODASTA AFGANISTAN TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ JA OPERAATION LÄHTÖKOHDAT ERIKOISJOUKOT OPERAATIO ENDURING FREEDOMISSA OPERAATION TAVOITTEET JA ERITYISPIIRTEET CIA:N ROOLI OPERAATIO ENDURING FREEDOMISSA ERIKOISOPERAATIOT JOHTOPÄÄTÖKSET LÄHTEET LIITTEET... 30
4 1 AMERIKKALAISTEN ERIKOISJOUKKOJEN KÄYTTÖ AFGANISTANIN SODASSA JOHDANTO 1.1 Yleistä Tänä päivänä sodan kuva on muuttunut paljon siitä, mitä se oli esimerkiksi sata vuotta sitten. Suurimpana asiana on noussut pinnalle tavanomaisen, symmetrisen sodankäynnin rinnalle, tai jopa tilalle, on epäsymmetrinen sodankäynti. Epäsymmetrinen sodankäynti eroaa perinteisestä sodankäynnissä siinä, että vastapuolena on kansallisvaltion tilalla hajallaan toimivia puolisotilaallisia toimijoita, kuten esimerkiksi terroristeja ja ääriryhmien jäseniä. Tällaisen sodankäynnin lisääntyminen puolestaan taas luo tarvetta uusille suorituskyvyille toimia erilaisissa toimintaympäristöissä uutta ja erilaista vihollista vastaan. Tästä syystä erikoisjoukot ovatkin näytelleet suurempaa roolia viimeaikaisissa konflikteissa ja sodissa, kuten esimerkiksi vuonna 2001 alkanut Afganistanin sota syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen sekä vuonna 2002 alkanut toinen Persianlahden sota. Varsinkin Afganistanin sodassa talibanien käymä epäsymmetrinen sodankäynti nosti erikoisjoukkojen käytön ajankohtaiseksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella erikoisjoukkojen käyttöä suhteessa ohjesääntöihin Afganistanissa vuonna 2001 alkaneessa sodassa. Erikoisjoukkojen merkitys nykyaikaisessa sodankäynnissä on korostunut sodan kuvan muutoksen takia, minkä takia niiden käyttöä on myös ajankohtaista tutkia. Tutkijan arvion mukaan Suomen Puolustusvoimien kannalta tutkimus voi olla hyvinkin hyödyllistä, sillä omia käytännön kokemuksia erikoisjoukkojen käytöstä sodassa tai sotaan verrattavissa olevissa konflikteissa ja kriiseissä ei vielä juurikaan löydy.
5 2 1.2 Keskeiset käsitteet Erikoisjoukot ovat monipuolisiin ja tavanomaisista sotilasoperaatioista poikkeaviin tehtäviin koulutettuja ja varustettuja joukkoja, jotka toimivat yleensä pienryhmissä. Erikoisjoukkoja voidaan käyttää muun muassa kohteiden tiedusteluun, maalinosoituksiin, sekä rajoitettuihin hyökkäyksiin erityisesti avainhenkilöstöä ja tietoliikenneyhteyksiä kohtaan. 1 Erikoisjoukoille on ominaista, että kyseessä oleva joukko on erikoistunut jotakin erityistä, hyvin kapea-alaista käyttötarkoitusta varten. Tästä esimerkkinä on Special Forces Operational Detachment Delta. Toisaalta erikoisjoukot voivat suorittaa myös pitkälti samankaltaisia tehtäviä kuin konventionaaliset joukot. Tällaisista erikoisjoukoista esimerkiksi voidaan ottaa Yhdysvaltain maavoimien Ranger-pataljoona. Eräs eniten mediassa pinnalla ollut Yhdysvaltain erikoisjoukko on maavoimien U.S. Army Special Forces (SF), jotka tunnetaan myös nimellä Green Berets, eli Vihreät Baretit. Yhdysvaltain ilmavoimien erikoisjoukkojen pääasiallinen tehtävä on tukea maavoimien erikoisjoukkojen toimintaa, esimerkiksi kuljetusten, evakuointien ja tulituen osalta. 2 Yhdysvaltalaisen määritelmän mukaan erikoisjoukot ovat erityisesti organisoitu, koulutettu ja varustettu sotilaallinen tai puolisotilaallinen joukko, joka suorittaa erikoisoperaatioita saavuttaakseen sotilaallisen, poliittisen, ekonomisen tai tiedollisen tavoitteen, yleensä epätavanomaisten keinojen avulla vihamielisellä, kiistellyllä tai poliittisesti aralla alueella. 3 Erikoisoperaatioilla tarkoitetaan sotilaallisen voiman käyttöä rajatun, yleensä sotilaallisen kohteen lamauttamiseen tai tuhoamiseen. Erikoisoperaatiota voidaan käyttää painostuksen äärimmäisenä keinona. Erikoisoperaation kohde voidaan valita niin, että kohteen lamauttaminen tukee operaation jälkeen mahdollisesti käynnistettävää sotilaallista hyökkäystä. 4 U.S. Special Forces Command (USSOCOM), eli Yhdysvaltain erikoisjoukkojen päämaja, määrittelee erikoisoperaation seuraavasti. Erikoisoperaatio pitää sisällään pienen yksikön tai yksiköiden käytön suorassa tai epäsuorassa toiminnassa, jolla on strategiset tai 1 Pääesikunta/suunnitteluosasto: Kenttäohjesääntö, Yleinen osa, Puolustusjärjestelmän toiminnan perusteet, Edita Prima Oy, Helsinki, s. 84 a s Rothstein, Hy S: Afghanistan and The Troubled Future of Unconventional Warfare, Naval Institute Press, Annapolis, 2006, s Rothstein, s Pääesikunta/suunnitteluosasto, s. 78.
6 3 operationaaliset tavoitteet. Erikoisoperaatioihin tarvitaan yhdistelmä erikoistunutta henkilöstöä, erikoisvarusteet sekä koulutus, joka ylittää tavanomaisten sotilasjoukkojen suorituskykyvaatimukset. 5 Yksinkertaistettuna erikoisoperaatiota voidaan siis pitää sotilaallisena operaationa, jonka toimeenpanemisessa käytetään hyväksi erikoisjoukkojen mahdollistamaa erityisosaamista. 1.3 Tutkimusongelma ja rajaukset Tässä tutkimuksessa selvitetään, millä tavalla Yhdysvaltain asevoimien erikoisjoukkoja on käytetty Afganistanin sodassa, minkälaisissa operaatiossa ne ovat olleet mukana, sekä mitä niiden käytöllä on saavutettu. Tutkimuksessa tutkitaan myös sitä, miten erikoisjoukot toimivat yhteistyössä muiden, konventionaalisten, joukkojen kanssa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, miten erikosjoukkoja käytettiin suhteessa yhdysvaltalaiseen doktriiniin ja erikoisjoukkojen käyttöä ja erikoisoperaatioita määrittäviin ohjesääntöihin. Tutkimus on rajattu ajallisesti ja paikallisesti; ajallisesti tutkimus on rajattu vuosille ja paikallisesti Afganistanin alueelle. Tutkimus käsittelee vuonna 2001 alkanutta operaatio Enduring Freedomia ja sen kolmea ensimmäistä vuotta Vuoden 2003 jälkeen alkoi talibanien uusi kumouksellinen kampanja, joka jää tässä tutkimuksessa aikarajauksen ulkopuolelle, ja toimii samalla tutkimuksen aikarajauksen erottajana. 1.4 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen rakenne Tämä tutkimus on historian tieteenalan tutkimus, joten tutkimuksen pääpainona ovat historialliset näkökohdat. Tutkimus perustuu laadulliseen, eli kvalitatiiviseen, kirjallisuusanalyysiin. Kvalitatiiviselle tutkimuksen mukaisesti tutkimus on pyritty tekemään vailla ennakko-oletuksia mahdollisimman objektiivisesti. Tutkimukseen ei kuulu hypoteeseja, mikä on tyypillistä kvalitatiiviselle tutkimukselle. Tutkimuksessa hyödynnetään induktiivista päättelyä, mutta yleismaailmallisia yleistyksiä yhden operaation havaintojen perusteella ei pystytä luomaan. 6 Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on: Miten amerikkalaisia erikoisjoukkoja käytettiin Afganistanin sodassa vuosina ?. Alatutkimuskysymyksiä ovat: 5 Rothstein, ss Wikipedia: Kvalitatiivinen tutkimus, <
7 4 - Miten erikoisjoukkoja käytettiin suhteessa ohjesääntöihin? - Mitä erikoisjoukkoja Afganistanin sodassa käytettiin? - Missä operaatioissa erikoisjoukkoja käytettiin ja millaisissa tehtävissä? - Miten erikoisjoukot toimivat yhteistyössä koalition muiden joukkojen kanssa? - Mitä erikoisjoukkojen käytöllä saavutettiin? Tämä tutkimus koostuu kuudesta pääluvusta. Ensimmäinen pääluku on Johdanto, jossa määritellään tutkimuksen tavoite sekä keskeiset käsitteet. Toisessa pääluvussa, Afganistanin sota ja konfliktin taustat, käydään pintapuolisesti läpi Afganistanin lähihistoria. Kolmas pääluku, Erikoisjoukot, käsittelee erilaisia erikoisjoukkoja sekä niiden käyttöä ja doktriinia ohjesääntöjen valossa. Neljäs pääluku on Operaatio Enduring Freedomin lähtökohdat, jossa käydään läpi opit ensimmäisestä Afganistanin sodasta sekä tarkastellaan operaation lähtökohtia ja Afganistania toimintaympäristönä. Viidennessä luvussa käsitellään sodan ensimmäisten vuosien tärkeimpiä operaatioita ja tarkastellaan erikoisjoukkojen käyttöä näissä operaatioissa. Viimeisessä luvussa tehdään päätelmiä ja pyritään muodostamaan yhtenevä käsitys siitä, millä tavalla erikoisjoukkoja hyödynnettiin Afganistanin sodassa ja oliko niiden käyttö ohjesääntöjen määrittämien perusperiaatteiden mukaista. 1.5 Tutkimuksen lähdeaineisto Tutkimus perustuu pääasiallisesti sekundäärilähteisiin. Lähteinä tutkimuksessa on käytetty englanninkielisiä teoksia, jotka käsittelevät Afganistanin sotaa, erikoisjoukkoja tai jotain tiettyä operaatiota. Kirjallisten teosten lisäksi lähteinä käytettiin ohjesääntöjä, internet-lähteitä sekä uutisartikkeleita. Tutkimuksessa on käytetty pääasiallisina kirjallisuuslähteinä kolmea teosta, joista ensimmäinen on tohtori Emily Spencerin teos A Difficult War Perspectivces on Insurgency and Special Operations Forces, joka käsittelee erikois- ja vastakumouksellisia operaatioita teoreettisesta ja historiallisesta näkökulmasta. Tohtori Spencer on apulaisprofessori pohjoisen Brittiläisen Kolumbian yliopistossa sekä tutkija kanadalaisten joukkojen johtamisinstituutioissa (Canadian Forces Leadership Institution). Toinen teos on Charles Briscoen, Richard Kiperin, James Schroderin ja Kalev Seppin kirjoittama kirja U.S. Army Special Operations in Afghanistan, joka käsittelee Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen suorittamia operaatioita Afganistanissa. Teos on Paladin Pressin jälleenjulkaisu teoksesta, jonka USASOC (U.S. Army Special Operations Command) julkaisi omille erikoisjoukoilleen. Kirja on julkaistu alkuperäisestä teoksesta muuttamattomana.
8 5 Richard Kiper on entinen upseeri, joka on palveluksensa jälkeen opiskellut historian tohtoriksi Kentin osavaltion yliopistossa. Kalev Sepp on eläkkeelle jäänyt Yhdysvaltain armeijassa palvellut everstiluutnantti, joka on myös opiskellut historian tohtoriksi Kansasin yliopistossa. Kolmas teos on Leigh Nevillen kirjoittama Special Operations Forces in Afghanistan, joka käsittelee erikoisjoukko-operaatioita Afganistanissa. Leigh Neville on australialainen tiedustelualan erikoisosaaja ja työskentelee tällä hetkellä Yhdysvaltain konsulaatissa Sydneyssä.
9 6 2 AFGANISTANIN SOTA JA KONFLIKTIN TAUSTAT Tarkoituksena on käydä läpi Afganistanin historiaa 1800-luvulta nykypäivään, kattaen viimeisimmän sodan. Iso-Britannia valtasi ja miehitti Afganistanin vuonna Sodan lopputuloksena Afganistaniin asetettiin valtaan kuningas Shah Shujah, joka kuitenkin salamurhattiin jo vuonna Britit ja afganistanilaiset sotivat uudelleen vuosina Sota päättyi sopimukseen, joka antoi Isolle-Britannialla vallan Afganistanin ulkopolitiikan suhteen. Kuitenkin vuonna 1919 emiiri Amanullah Khan julisti Afganistanin itsenäiseksi Isosta-Britanniasta. Emiiri Khanin suunnittelemien reformien epäsuosiosta johtuen hän joutui kuitenkin pakenemaan maasta vuonna Khanin jälkeen valtaan nousi Zahir Shah, joka hallitsi Afganistania vuoteen 1973 asti. 7 Vuonna 1973 Muhammed Daud kaappasi vallan Shahilta ja julisti Afganistanin tasavallaksi. Kuitenkin vuonna 1978 Daud syrjäytettiin ja tapettiin, minkä jälkeen valtaan nousi Neuvostoliittomyönteinen Kansan demokraattinen puolue (The People s Democratic Party), mutta puolue kuitenkin rampautettiin Yhdysvaltojen tukemien mujahideenien toimesta. Tämä tapahtuma johti siihen, että Neuvostoliitto miehitti Afganistanin vuonna 1979 ja asetti maahan kommunistisen hallituksen. Babrak Karmal asetettiin Afganistanin johtoon tukenaan neuvostoliittolaisia joukkoja. Tämä kuitenkin vain vahvisti vastarintaa, jota tuki taloudellisesti ja asetäydennyksin Yhdysvallat, Kiina, Iran ja Saudi-Arabia. Vuonna 1988 Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Afganistan ja Pakistan kirjoittivat rauhansopimuksen, ja vuonna 1989 viimeisetkin neuvostojoukot olivat poistuneet maasta. 8 Neuvostojoukkojen poistuminen ei kuitenkaan lopettanut väkivaltaisuuksia. Mujahideenit jatkoivat sisällissotaa ja kaatoivat neuvostomielisen hallituksen. Vuonna 1996 Taliban onnistui valtaamaan Kabulin ja asettamaan maahan voimaan ääri-islamistisen hallinnon. Pakistan ja Saudi-Arabia tunnustivat Talibanien hallinnon legitiimiyden vuonna 1997, jolloin Talibanit hallitsivat noin kahta kolmasosaa maasta. Vuonna 1998 Afrikan Yhdysvaltain lähetystöjen pommitusten takia Yhdysvallat suoritti ohjusiskun pommi-iskuista vastuussa olevan Osama bin Ladenin arvioituihin tukikohtiin. Seuraavana vuonna YK asetti Afganistanin lentokieltoalueeksi ja langetti sille taloudellisia sanktioita, jotta Afganistan luovuttaisi bin Ladenin oikeudenkäyntiä varten. 9 7 BBC News: Afghanistan Profile Timeline, 2013, A Chronology of Key Events, < BBC News, Soviet Intervention. 9 BBC News, Red Army quits.
10 7 Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen Yhdysvallat hyökksi vuonna 2001 Afganistaniin, aloittaen operaation massiivisilla pommituksilla ja erikoisjoukko-operaatioilla. Samaisena vuonna Yhdysvaltain tukema Pohjoinen Liittouma (Northern Alliance NA) valtasi Kabulin Talibaneilta. Joulukuussa päätettiin väliaikaisen hallinnon perustamisesta. Tämän väliaikaisen hallituksen johtoon tuli Hamid Karzai. Vuonna 2002 Afganistaniin saapui ensimmäinen kansainvälinen ISAF-rauhanturvajoukko, jonka johdossa oli NATO. Vuonna 2003 NATO otti vastuulleen Kabulin turvallisuuden, kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu Euroopan ulkopuolella. 10 Vuonna 2004 pidetyissä virallisissa vaaleissa Afganistanin presidentiksi valittiin väliaikaisesti johdossa ollut Hamid Karzai. Näitä vaaleja seuraa ensimmäiset eduskuntavaalit 30 vuoteen. Vuonna 2006 NATO ottaa vastuun koko Afganistanista, johtovastuun siirtyen pois Yhdysvaltojen johtamalta koalitiolta. 11 Vuonna 2009 Yhdysvallat ottivat käyttöön uuden strategian Afganistanissa. Suunnitelmana oli vahvistaa afganistanilaisia poliisivoimia ja sotilaita 4000 yhdysvaltalaisella sotilas- ja siviilihenkilöllä. Tarkoituksena oli myös panostaa kehitysapuun. Samana vuonna järjestetyissä vaaleissa Hamid Karzai valittiin uudestaan Afganistanin presidentiksi. Vuoden lopussa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti Afganistanissa palvelevien joukkojen määrän nousevan sataan tuhanteen, tarkoituksena kuitenkin aloittaan joukkojen poisvetäminen vuoteen 2011 mennessä. NATOn joukkojen poisveto kuitenkin siirtyi vuodelle 2014, tarkoituksena kuitenkin jättää maahan yhdysvaltalaisia sotilastukikohtia BBC News, US-led Invasion. 11 BBC News, Elections. 12 BBC News, New US Approach, NATO Withdrawal Plan.
11 8 3 ERIKOISJOUKOT 3.1 Doktriini, käyttö ja tehtävät Tämän kappaleen tarkoitus on tarkastella Yhdysvaltain asevoimien doktriinia liittyen erikoisjoukkoihin ja -operaatioihin. Kappaleessa käsitellään erikoisjoukkoja ja -operaatioita ohjesääntöjä tarkastelemalla, paneutuen niiden käyttöön, tehtäviin ja käyttöperiaatteisiin. Tämän kappaleen jälkeen käydään läpi lyhyesti Yhdysvaltain asevoimien maavoimien, laivaston, ilmavoimien ja merijalkaväen merkittävimmät erikoisjoukot, keskittyen niiden erikoisosaamiseen ja tyypillisiin tehtäviin. Yhdysvaltain maavoimien (US Army) erikoisjoukkojen käyttöä, käyttötarkoitusta ja periaatteita määrittää maavoimien esikunnan (Department of Army Headquarters) julkaisema ohjesääntö FM-03 (FM ) Army Special Operations Forces. Tämä kyseinen ohjesääntö kattaa Yhdysvaltain maavoimien erikoisoperaatiojoukot (Army Special Operations Forces ARSOF), joka pitää sisällään erikoisjoukot (Special Forces SF), Rangerit, erikoisoperaatioilmailuosaston (Special Operations Aviation SOA) ja psykologisen sodankäynnin joukot (Psychological Operations PSYOP). Ohjesääntö määrittää joukkojen käytön ja toiminnan perusteet, päätehtävät, suorituskyvyn sekä toiminnan ylläpitämisen toimiessa osana muita sotatoimia. 13 Ohjesääntö määrittää, että ARSOFin tulee kyetä toimimaan sekä omalla maaperällä, että kansainvälisissä toimintaympäristöissä tarkoituksena tukea muita sotilaallisia joukkoja erityyppisissä operaatioissa. Nämä kyseiset operaatiot voivat vaihdella laajuuden, tarkoituksen ja taistelun intensiteetin mukaan. Ohjesäännön mukaan ARSOFin käyttö taisteluissa, turvallisuusyhteistyössä sekä pelotevaikutuksen luomisessa alentaa kansainvälisiä jännitteitä sekä muokkaa operatiivista ympäristöä. 14 ARSOFin operaatiot voidaan jakaa tyypeittäin neljään pääkategoriaan, joista kukin voidaan jakaa edelleen myös alakategorioihin. Ohjesäännön määrittämät pääkategoriat ovat: hyökkäykselliset operaatiot (Offensive operations), puolustukselliset operaatiot (Defensive operations), vakausoperaatiot (Stability operations) ja siviilitoimintaa tukevat operaatiot (Civil support operations). Operaatiosta, jossa ARSOF toimii, on sen kyettävä toimimaan 13 Department of Army, Headquarters: FM-03 Army Special Operations Forces, Yhdysvallat, 2006, s Department of Army: s. 9.
12 edellä mainittujen operaatiotyyppien edellyttämien toimintatapojen mukaan ja tarvittaessa yhdistelemään toimintatapoja eri operaatiotyyppien välillä Ohjesääntö määrittää ARSOFille tietyt pääasialliset tehtävät, joita sen tulee kyetä suorittamaan yhteistyössä liittolaisten, alueella toimivien koalition ja paikallisen väestön joukkojen kanssa. ARSOFin pääasiallisia tehtäviä ovat: epätavanomainen sodankäynti (Unconventional Warfare UW), vieraan valtion sisäinen turvaaminen (Foreign Internal Defense FID), taistelutehtävät (Direct Action DA), erikoistiedustelu (Special Reconnaissance SR), terrorisminvastainen toiminta (Counterterrorism CT), psykologiset operaatiot (Psychological operations PSYOP), siviiliyhteistyö (Civil Affairs Operation CAO) ja joukkotuhoaseiden proliferaation ehkäiseminen (Counterproliferation of Weapons of Mass Destruction CPWMD). 16 Yhdysvaltalaisen doktriinin mukaan erikoisjoukot nähdään ennen kaikkea joint-, eli puolustushaarojen välisenä elementtinä. Tästä syystä on erillinen ohjesääntö, Doctrine for Joint Special Operations, joka käsittelee erikoisjoukkoja ja niihin liittyvää doktriinia jointtoiminnan kannalta. Joint-doktriinin mukaan erikoisjoukot ovat erillinen kokonaisuus verrattuna konventionaalisiin joukkoihin. Erikoisjoukkojen sotilaat käyvät lävitse erityisen perustaitoja pidemmälle vievän sotilaskoulutuksen sekä aina tehtäväkohtaisen koulutuksen, jotta he voivat saavuttaa erikoisjoukkojen vähimmäisvaatimukset. Erikoisjoukkoja ei voida pitää konventionaalisten joukkojen korvikkeena, sillä useimmiten erikoisjoukkoja ei ole koulutettu, organisoitu tai varustettu suorittamaan konventionaalisia operaatioita. Tästä syystä erikoisjoukkoja tulee käyttää vaan niille sopivissa tehtävissä. Suurin osa erikoisoperaatioista vaatii kuitenkin tukea konventionaalisilta joukoilta. 17 Erikoisoperaatioita kyetään suorittamaan kaikissa olosuhteissa, mutta niiden käyttö soveltuu parhaiten ympäristöihin, joissa konventionaalisilla joukoilla toimiminen ei ole mahdollista. Erikoisjoukkoja voidaan käyttää sotilaallisten tavoitteiden saavuttamisen myös esimerkiksi diplomaattisen toiminnan tukemiseen. Tavallisesti erikoisoperaatiot suoritetaan salattuna toimintana. Erikoisjoukkoja voidaan pääsääntöisesti käyttää kaiken tyyppisissä sotilaallisissa operaatioissa, joko yksin tai yhteistoiminnassa konventionaalisten joukkojen, muiden 15 Department of Army: s Department of Army: s United States Special Operations Command: Doctrine for Joint Special Operations, Yhdysvallat, 2011, s. 11.
13 Yhdysvaltain hallituksen agentuurien, operaation isäntävaltion tai kohdevaltion paikallisten ystävällismielisten joukkojen kanssa Erikoisjoukoille on tyypillistä, että niiden suorittama tehtäväalue voi sijaita hyvinkin kaukana joukkojen omasta tukikohdasta. Erikoisjoukkojen toiminnan onnistuminen perustuu yksilön tai pienen ryhmän erikoisosaamiseen jollain osa-alueella. Onnistumisen edellytyksenä on myös tarkka taktinen suunnittelu, tarkka tiedustelutieto, operaatioalueen kulttuurin tuntemus sekä paikallisten kielten osaaminen. Verrattuna konventionaalisiin sotilasoperaatioihin, kyetään pienillä erikoisoperaatioilla vastaamaan erinäisiin uhkiin siten, etteivät ne aiheuta poliittisia ongelmia tai eskaloi tilannetta. Erikoisoperaatio voidaan suorittaa suorasti, esimerkiksi taistelutehtävänä (DA), yksittäistä vastustajan kohdetta vastaan tai epäsuorasti, esimerkiksi kouluttamalla ja tukemalla paikallisen väestön taistelevia joukkoja. Epäsuoraa toimintatapaa voidaan käyttää tukemaan paikallisia joukkoja, jotka taistelevat esimerkiksi vihamielistä hallitusta vastaan epätavanomaisen sodankäynnin keinoin tai tukea isäntämaan ystävällismielistä hallintoa. Muita epäsuoria keinoja vaikuttamiseen on sotilasinformaatiotukioperaatio (Military information support operation - MISO ), joiden tarkoituksena on vaikuttaa joko vastustajan sotavoimiin tai paikalliseen siviiliväestöön Yhdysvaltain erikoisjoukot Maavoimat (U.S. Army) Tällä hetkellä Yhdysvaltain maavoimien erikoisjoukkojen (Army Special Operations Forces) koostuu 75. Ranger-rykmentistä, joka sisältää kolme pataljoonaa sekä esikunnan, seitsemän erikoisjoukkoyksikköä, jotka vastaavat kooltaan prikaatia, Delta Forcesta, 160. Special Operations Aviation rykmentistä, kolmesta PSYOP-joukosta, joista kaksi on reservissä ja yksi aktiivipalvelussa sekä 96. Civil Affairs pataljoonasta. 20 USASOC:n organisaatiokaavio liiteluettelossa (Liite 5: Kuva 4). Army Special Forces, joka tunnetaan paremmin nimellä Green Berets, on erikoisjoukko, joka kouluttautuu taistelemisen lisäksi pääasiallisesti diplomaattisiin johtotehtäviin. Vaatimuksena on osata kohdealueen kieliä ja kulttuuria, sillä joukon ensisijainen tehtävä on toimia yhteistyössä paikallisten sotajoukkojen kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa 18 USSOCOM, s USSOCOM, s Halberstadt, Hans: The U.S. Army Today, Grange Books, USA, 2003, s. 158.
14 11 perustaistelumenetelmien opettamista, varusteiden hankkimista ja käyttöä sekä tarpeen vaatiessa johtamista taistelutilanteessa. SF:lle tyypillisiä tehtäviä ovat FID-, DA- ja SRtehtävät. SF:n sotilaat operoivat 12 miehen ryhmissä, joita kutsutaan Operational Detachment Alphaksi (ODA). Jokaisen ODA:n tulee kyetä rekrytoimaan, kouluttamaan, varustamaan ja johtamaan 500 taistelin pataljoonaa. Jokaisella ODA:n jäsenellä on oma erityisosaamisensa jollain tietyllä osa-alueella, kuten esimerkiksi lääkintä tai pioneerityöt Ranger-rykmentti on käytännössä SF:n vastakohta; se keskittyy pääasiassa DA-tehtäviin, eikä sen sotilaiden koulutukseen kuulu paikallisten kielten opettelua. Rangerit erikoistuvat laskuvarjohyppyihin ja nopeisiin taistelutilanteisiin. Yksi Ranger-pataljoona on aina valmiudessa, ja sen tehtävänä on yleensä ottaa taistelun ensikosketus ja mahdollistaa muiden suurempien joukkojen taisteluunveto. 22 Rangerit erikoistuvat ympärivuorokautiseen jokasään toimintaan ja se kykenee toimimaan itsenäisesti vihamielisellä alueella. Joukon toiminta perustuu yllätyksellisyyteen, nopeaan toimintaan ja erikoistaktiikoihin. 23 Delta Forcen toiminta-ajatus perustuu joissain määrin Ison-Britannian SASiin (Special Air Service). Delta Force erikoistuu korkean riskin taistelutehtäviin, kuten esimerkiksi panttivankien pelastamiseen ja terrorismintorjuntaan. Delta Forcessa on käytössä maavoimien standardi kolmio -organisaatio, joka koostuu esikunnasta ja kolmesta yksiköstä, jotka jakautuvat edelleen joukkueiksi Special Operations Aviation rykmentti toimii ARSOFin ilmakomponenttina. Sen kalusto koostuu erilaisista helikoptereista. SOA:n tehtäviin kuuluu muun muassa joukkojen kuljettaminen ja noutaminen kohdealueelta sekä ilmatulituen antaminen. SOA kykenee toimimaan lähes kaikissa sääolosuhteissa päivällä ja yöllä Ilmavoimat (U.S. Air Force), Laivasto (U.S. Navy) ja Merijalkaväki (U.S. Marine Corps) Ilmavoimien Air Force Special Operations (AFSO) toimii Air Force Special Operations Commandin (AFSOC) alaisuudessa. AFSOC koostuu viidestä yksiköstä, joita ovat 16 th Special Operations Wing, 352 nd ja 353 rd Special Operations Group, 18th Flight Test Squadron 21 Halberstadt, ss Halberstadt, s Go Army: 75th Ranger Regiment, 2014, Mission, < Halberstadt, ss Halberstadt, ss
15 sekä 720th Special Tactics Group. AFSOlle tyypillisiä tehtäviä ovat FID-, UW-, SR-, PSYOP-, DA-, humanitääriapu- ja henkilöiden noutamistehtävät Laivaston Navy SEALit (Sea, Air, Land) on erikoisjoukko, joka erikoistuu epätavanomaisiin merisodankäynnin operaatiohin, jotka kattavat järvet, suot ja meret 27. SEALeille erityispiirteenä on niiden sukelluskoulutus. Tyypillisiä tehtäviä SEALeille on tiedustelu, DA-, CSAR- ja FID-tehtävät sekä henkilökohteiden eliminointi. Toiminta laivaston muiden joukkojen kanssa on saumatonta, ja SEALit ovat yleensä ensimmäiset joukot toimintaalueella. SEAL-joukot kykenevät toimimaan globaalisti. 28 Merijalkaväen Force Reconnaissance ei kuulu USSOCOMin alaisuuteen, mutta se voidaan silti lukea kuuluvaan erikoisjoukkoihin, sillä sen koulutusvaatimukset ja tehtävät ovat verrattavissa USSOCOMin alaisuudessa toimiviin muihin joukkoihin. Force Recon -yksiköt toimivat pienissä ryhmissä, ja niiden tyypillisiä tehtäviä ovat SR- ja CT-operaatiot. 29 Force Recon-ryhmä koostuu 3-5 miehestä, 4-5 ryhmää muodostaa joukkueen ja 5 joukkuetta muodostaa komppanian, joka pitää sisällään esikunnan sekä joukkueen, jossa on tiedustelu-, viesti- ja huolto-osaamista Operaatio Enduring Freedomin erikoisjoukot CIA:n joukot CIA (Central Intelligence Agency) osallistui operaation valmistelujen lisäksi myös toimintaan maan tasalla käytännön tehtävissä. CIA:n joukot olivat ensimmäisiä maahan puolisotilaallisia joukkoja, jotka saapuivat vain 15 päivää syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. CIA:n joukoista käytettiin koodinimeä Jawbreaker. Kyseinen pieni ryhmä koostui kahdeksasta CIA:n Special Activities Divisionin (SAD, erikoisaktiviteettijaosto) sekä Counter Terrorist Centerin (CTC, terrorismintorjuntakeskus) jäsenestä. Kyseessä ei siis ollut varsinaisesti minkään puhtaasti sotilaallisen järjestön tai agentuurin jäsenistä koostuva ryhmä. Tämä ryhmä tunnettiin myös nimellä OGA, eli Other Government Agency ( muu hallituksen agentuuri ). Ryhmän jäseninä olivat entisiä erikoisjoukkojen jäseniä sekä viestintä- ja 26 Bohrer, David: America s Special Forces, MBI Publishing Company, USA, 2002, ss Ryan, Mike: Erikoisjoukot, Gummerus Kirjapaino OY, Jyväskylä, Suomi, 2007, s Bohrer, s Bohrer, s Bohrer, s. 116.
16 lingvistiikkaeksperttejä. 31 Ryhmän jokainen jäsen oli saanut kattavan tiedustelu- sekä puolisotilaallisen koulutuksen USCENTCOMin alaisuudessa toimineet joukot Sotilaalliset erikoisjoukot toimivat Afganistanissa USCENTCOMin (United States Central Command; Yhdysvaltain asevoimien päämaja, joka on vastuussa Lähi-Idän sekä Keski-Aasian sotilasasioista) alaisuudessa. Alla mainittuja joukkoja johti kenraali Tommy Franks koalitiojoukkojen komentaja (Coalition Forces Commander). 33 Task Force Dagger, eli JSOTF-North (Joint Special Operations Task Force), sisälsi joukkoja 5 th Special Forces Groupista sekä alistettuja ilmaelementtejä 160 th Special Operations Aviation Regimentistä (SOAR). TF Dagger oli sijoitettuna pohjois-afganistaniin ja sen pääasiallisena tehtävänä oli neuvoa ja tukea Pohjoisen Liittouman (Northern Alliance, afgaanisotaherrojen koalitio, joka muodostui lähinnä uzbekeista, tadzikeista ja pashtuista) johtohenkilöitä. 34 Task Force K-Bar, eli JSOTF-South, muodostui Navy SEAL ryhmistä 2, 3 ja 8 sekä US Armyn ensimmäisen pataljoonan kolmannesta erikoisjoukkoryhmästä (1 st Bn / 3 rd SF Group). Tämän erillisosasto toimi nimensä mukaan etelä-afganistanissa ja se tehtäviin kuului muun muassa taistelutehtäviä (Direct Action) sekä valvonta- ja tiedustelutehtäviä. 35 Task Force Sword eli TF Sword tai TF 11 oli JSOC:n (Joint Special Operations Command) suorassa alaisuudessa toiminut pääasiallisesti etsi ja tuhoa -tyyppisiä tehtäviä suorittanut erillisosasto. Sen tehtäviin kuului esimerkiksi korkeassa asemassa toimineiden Talibanjohtajien eliminointi ja sieppaaminen. TF Sword koostui Combat Applications Groupin (CAG) operaattoreista sekä Naval Special Warfare Development Groupin (DEVGRU) jäsenistä. Näiden lisäksi TF Swordista löytyi Ranger-ryhmiä sekä tiedusteluasiantuntijoita Grey Foxista, NSA:sta ja CIA:sta. CAG tunnetaan myös nimellä 1st Operation Detachment- Delta, eli Delta Force Neville, Leigh: Special Operations Forces in Afghanistan, Osprey Publishing, Iso-Britannia, 2008, s Spencer, s Neville, s Neville, s Neville, s Neville, ss. 8-9.
17 14 CJTF-M (Combined Joint Task Force) piti sisällään Australialaisia erikoisjoukkoja, Kanadalaista jalkaväkeä, brittiläisiä kommandoja sekä 15th Marine Expeditionary Unitin (MEU) jäseniä. 37 JIATF-CT (Joint Interagency Task Force Counterterrorism) tunnettiin myös nimellä Task Force Bowie. TF Bowie oli pääasiassa tiedusteluun erikoistunut erillisosasto, ja se sisälsi joukkoja kaikista operaatio Enduring Freedomiin osallistuneista yksiköistä ja siviiliagentuureista. TF Bowieta oli johtamassa prikaatinkenraali Gary Harrel, joka oli yksi operaation kokeneimmista erikoisjoukko ja -operaatiotoimijoista. TF Bowieen oli sisällytetty myös Advanced Forces Operations (AFO), joka oli 45-miehen vahvuinen joukko Delta Forcen tiedusteluspesialisteja, DEVGRU:n Navy SEALeja sekä Grey Foxin (TF Orange) jäseniä. AFO:n tehtävänä oli suorittaa tiedusteluvalmisteluja taisteluita varten, ja se suoritti useita valvonta- ja tiedustelutehtäviä yhteistyössä TF Swordin kanssa. AFO näytteli suurta roolia vuonna 2002 suoritetussa operaatio Anacondassa Neville, s Neville, s. 10.
18 15 4 OPERAATIO ENDURING FREEDOMIN LÄHTÖKOHDAT 4.1 Opit ensimmäisestä Afganistanin sodasta Neuvostoliiton joukot onnistuivat miehittämään Afganistanin ilman suurempia ongelmia, mutta maan pitäminen hallussa osoittautui huomattavasti vaikeammaksi. Miehittämisen jälkeen kävi selväksi, ettei Neuvostoliitolla ollut Afganistanissa riittävästi joukkoja pystyäkseen turvaamaan etäisempiä alueita. Neuvostoliitto miehitti Afganistanin noin miehen vahvuisella armeijalla, mutta arvioiden mukaan määrä olisi pitänyt jopa kaksinkertaistaa, jotta sillä olisi voitu onnistua maan pitämisessä. Pelkästään suurten kaupunkien hallitseminen ei riittänyt, sillä suurin osa afganistanilaisista asui kaupunkien ulkopuolella maaseudulla. Tästä johtuen neuvostoarmeija ei koskaan kyennyt voittamaan afganistanilaisten sydämiä ja mieliä (hearts and minds) puolelleen, mikä johti vääjäämättä huonoon lopputulokseen Neuvostoliiton kannalta. 39 Puna-armeija ei myöskään onnistunut katkaisemaan kapinallisten huoltoa, jota ne saivat kylistä ja kaupungeista, mutta ennen kaikkea maan rajoilta Pakistanin puolelta. Rajan tuntumassa oli myös turvapaikkoja, jonne kapinalliset pystyivät perääntymään ja ryhmittämään joukkonsa uusia taisteluita varten. Neuvostoliitto ei kyennyt vaikuttamaan näitä paikkoja vastaan. Pakistanin rajalla olleen tuki-infrastruktuurin murtaminen olisi ollut ensiarvoisen tärkeää, sillä se mahdollisti kapinallisten toiminnan jatkumisen. 40 Neuvostoliitto ei kyennyt käymään ratkaisutaistelua, jossa suurin osa kapinallisten joukoista olisi saatu tuhottua. Tämä johtui paljolti tiedustelun heikkoudesta ja vaikeuksista saada tiedustelutietoja analysoitua riittävän ajoissa. Neuvostoliitto olisi tarvinnut maanlaajuisen tiedusteluverkon, jonka kautta kapinallisten liikkeitä olisi kyetty seuraamaan. 41 Ongelmaksi muodostui myös neuvostojoukkoja tukevien afganistanilaistaistelijoiden heikko koulutus ja varustus. Neuvostoliitto ei kyennyt kouluttamaan paikallisia turvallisuusjoukkoja siinä määrin, että niistä olisi ollut merkittävää hyötyä. Joukkojen moraali oli myös huono ja loikkaukset kapinallisten riveihin olivat hyvin yleisiä. Tämä seikka johti siihen, ettei paikallisille taistelijoille uskottu käyttöön mitään tehokkaampaa tai isompaa asetta, koska sen pelättiin väistämättä päätyvään kapinallisten käsiin Spencer, Emily: The Difficult War, Dundurn, Toronto, Kanada, 2009, s Spencer, s Spencer, s. 159.
19 16 Neuvostoliittolaisilta puuttui myös selkeä sotilas-poliittinen päämäärä, eikä heille ollut määritelty konkreettista tehtävää. Tämän takia myöskään Neuvostoliiton sotilaallinen johto ei kyennyt laatimaan tehokkaita ja päteviä suunnitelmia vihollisen kukistamiseksi. Sen sijaan päädyttiin tekemään vain suunnitelmia tiettyjä operaatioita varten, eikä ajateltu asioita pidemmälle. Jälkeenpäin johtotehtävissä olleet upseerit ovat perustelleet sodan lopputulosta siten, ettei sodan tavoitteeksi ollut asetettu saavuttaa sotilaallista voittoa Afganistanissa. Syy neuvostoliittolaisten heikkoon menestykseen sodassa lienee myös siinä, että maan asevoimat olivat valmistautuneet tämän kaltaiseen sotaan varsin kehnosti. 43 On siis ensiarvoisen tärkeää, että maan miehittävä joukko voittaa kansan puolelleen. Miehittävän joukon tulee kyetä kouluttamaan paikallisia joukkoja, jotta ne pystyisivät hallitsemaan omaa maataan ja puolustamaan sitä kapinallisjoukkoja vastaan. Tämä vaatii miehittäviltä joukoilta erityisosaamista esimerkiksi paikallisten kielien suhteen. Jos paikalliset sotilaat ja turvallisuusjoukot on koulutettu ja varustettu hyvin, ei miehittävällä joukolla tarvitse olla maassa satojen tuhansien sotilaiden armeijaa. Erittäin tärkeäksi muodostuu myös tiedustelu, jota jälleen helpottaa väestön myötämielisyys miehittäjää kohtaan. Miehittäjän on kyettävä katkaisemaan kapinallisten huolto ja tuhoamaan niiden tukeutumisinfrastruktuuri. Neuvostoliiton ja Afganistanin välisessä sodassa olisi huollon katkaisemin vaatinut käytännössä koko Afganistanin ja Pakistanin välisen rajan sulkemisen ja valvomisen. Tämä olisi taas puolestaan vaatinut suuremman sotilaallisen voiman käyttöä Afganistanissa. 4.2 Afganistan toimintaympäristönä ja operaation lähtökohdat 2000-luvun alussa Afganistan oli valtiona huonossa kunnossa 1980-luvun sodan ja sitä seuranneiden tapahtumien jäljiltä. Hajanainen hallinto esti maata kehittymästä toimivaksi yhteiskunnaksi. Suurin osa maasta vuonna 2001 oli Talibanien hallinnon alaisena. Poikkeuksena tähän olivat pienet alueet Panjshirin laaksossa, joka sijaitsee Kabulista koilliseen, jotka olivat Pohjoisen liittouman hallussa. Suurin osa Talibaneiden hallintoa vastustavista joukoista koostui useasta etnisestä vähemmistöstä, kun taas Talibanit olivat pääasiallisesti pashtu-heimoon, jotka ovat kotoisin Afganistanin eteläisistä ja itäisistä osista, kuuluvia. 44 Afganistanin etno-lingvistinen monimuotoisuus on hyvin suuri (Kuva 1). 42 Spencer, s Kulomaa, Jukka: Punaisen Afganistanin puolesta , Edita Prima Oy, 2011, s US Army: The United States Army in Afghanistan Operation Enduring Freedom, 2003, ss. 3-4, <
20 17 Sodan jälkeen vuosituhannen vaihteessa talebanit lujittivat otettaan maasta. Oikeutta jaettiin ääri-islamististen periaatteiden mukaan. Tämän johdosta esimerkiksi naisten asema maassa heikkeni huomattavasti. Nämä muutokset sekä liittoutuminen Osama bin Ladenin kanssa heikensivät taleban-johdon asemaa kansan silmissä, mikä ruokki Pohjoisen Liittouman suosiota. 45 Sotilasoperaation käynnistäminen Afganistanissa muodostuu haasteelliseksi, sillä se on sisämaavaltio, jonka maasto on hyvin haastavaa. Afganistanissa on suuria vuoristoja, laaksoja sekä pohjoisessa ja idässä lähes aavikon kaltaisia alueita. Maan tiestö ja rautatiestö oli hyökkäyshetkellä erittäin huonossa kunnossa, mikä aiheuttaisi ongelmia joukkojen liikuttamisen kannalta. Afganistanin haastava maasto aiheutti ongelmia jo neuvostoarmeijalle ja 1980-luvuilla, ja osaksi juuri tästä haastavasta maastosta johtuen Yhdysvallat päätyi käyttämään laajamittaisesti erikoisjoukkojaan. Tämän lisäksi aiemmassa kappaleessa mainittu kielellinen diversiteetti vaatisi erikoisjoukkojen käyttöä yhteistoiminnan mahdollistamiseksi Kulomaa, s US Army, s. 7.
21 18 5 ERIKOISJOUKOT OPERAATIO ENDURING FREEDOMISSA 5.1 Operaation tavoitteet ja erityispiirteet Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen alkaneen Operaatio Enduring Freedomin kaksi pääyavoitteena olivat Afganistanin Taliban-hallituksen kaataminen sekä Osama bin Ladenin sekä hänen avainhenkilöstönsä löytäminen ja vaihtoehtoisesti joko kiinniottaminen tai surmaaminen. Suunnitelmien mukaan SOF, Special Operation Forces, toimisi johtavassa asemassa eri agentuurien välisessä yhteisoperaatiossa. Erikoisjoukkojen vahvaan rooliin johti muun muassa Afganistanin maantieteellinen sijainti, joka rajasi pois nopean ja laajamittaisen konventionaalisien joukkojen käytön kyseisellä alueella. Käytännössä ei ollut muuta järkevää vaihtoehtoa, kuin valjastaa käyttöön erikoisjoukot. 47 Erikoisjoukkojen avulla suoritettu operaatio perustui osittain aikaisemman CIA:n valmisteleman suunnitelman pohjalle. Päivitetty suunnitelma hyväksyttiin suoritettavaksi Suunnitelman mukaan Yhdysvaltain erikoisjoukot olisivat suurin toimija Afganistanin alueella, ja sen päämääräinen tehtävä oli muuttaa alueen voimasuhteita. Talibanin ja Pohjoisen Liittouman välinen pattitilanne oli tarkoitus purkaa, jolloin Pohjoinen Liittouma pystyisi erikoisjoukkojen avustuksella kukistamaan Talibanin. Tämä toimintafilosofia, paikallisten sotilaallisten joukkojen käyttäminen päätoimijoina aseellisissa konflikteissa, pohjautui USA:n epätavanomaisen sodankäynnin doktriiniin. Tavoitteena oli käännyttää mahdollisimman paljon paikallisia afgaaneja Yhdysvaltain joukkojen puolelle. Sotilaallista voimaa oli tarkoituksena käyttää vain sellaisissa tilanteissa, joissa muut keinot eivät enää toimineet. Tämän kaltainen strategia vaati toimiakseen poliittisten suhteiden muodostamista Yhdysvaltain sekä paikallisten Pohjoisen Liittouman joukkojen välille, oli tärkeää sopia yhteisistä perustavoitteista. PL:n avulla oli tarkoituksena saada tiedustelutietoa Taliban-hallituksen joukkojen ja materiaalin sijainneista. Vaihdossa Yhdysvallat tarjosi aseita, muuta materiaalia sekä teknistä tietotaitoa. Operaation luonteen takia se oli tarpeen toteuttaa eri agentuurien välisenä yhteistyönä. Perinteisesti SOF, Special Operation Forces, tarkoittaa joukkoja, jotka kuuluvat U.S. Special Operations Commandin alaisuuteen. Kuitenkin Operaatio Enduring Freedomin aikana CIA osallistui operaatioon ja oli siinä vahvasti mukana, voidaan CIA lukea tässä yhteydessä 47 Spencer, ss
22 19 mukaan myös erikoisoperaatiojoukkoihin. 48 Puolisotilaallisissa tehtävissä tässä yhteydessä tarkoitetaan muita kuin taistelutehtäviä tai niihin välittömästi liittyviä tehtäviä. Tässä yhteydessä puolisotilaallisiin tehtäviin voidaan lukea myös valvonta- ja tiedustelu sekä neuvonanto ja neuvottelutehtävät. 5.2 CIA:n rooli operaatio Enduring Freedomissa Lähes välittömästi syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen CIA aloitti toimintansa Afganistanissa. Toisaalta CIA oli ollut läsnä Afganistanin alueella jo kauan ennen Operaatio Enduring Freedomin (OEF) alkua, mutta vasta syyskuun terrori-iskujen jälkeen, se aloitti mittavamman ja aktiivisemman operoinnin alueella. CIA:n läsnäolo Afganistanissa oli aikaisemmin johtunut Afganistanin ja Neuvostoliiton välisestä sodasta ja 1980-luvulla. CIA:lla oli myös valmis suunnitelma Taliban-hallituksen kaatamiseksi Pohjoisen Liittouman avulla. Ensimmäinen operaatioon liittynyt CIA-joukko, Jawbreaker, saapui Afganistaniin Jawbreakerin tehtävänä oli suorittaa tarvittavat valmistelut Yhdysvaltain muiden erikoisjoukkojen saapumista varten. Operaation alkuvaiheessa Jawbreakeria käytettiin yhteydenpitoon Pohjoisen Liittouman johtohahmojen ja USCENTCOMin välillä. Pohjoisen Liittouman epämääräisen organisaatiorakenteen takia suunnitelmana oli asettaa muita CIAryhmiä etäisempien ja pienempien PL:n johtajien läheisyyteen, mutta OEF:n edettyä CIA:n tehtävät laajenivat huomattavasti. OEF:n edettyä CIA:n ryhmät keräsivät suuren määrän tiedustelutietoa sekä liittolaisista että vihollisen joukoista ja sijainneista. Osa tiedustelutiedosta kerättiin yhteistyössä PL:n tiedusteluverkoston kanssa. Myöhemmin nämä tiedustelutiedot auttoivat ohjaamaan ilmaiskuja minimoiden omat ja liittolaisten tappiot. Kuuden ensimmäisen kuukauden aikana CIA keräsi yhteensä yli 2000 HUMINT (Human Intelligence), eli henkilötiedusteluraporttia. PL:n joukkojen tiedustelu mahdollisti materiaalipuuteluetteloiden tekemisen, minkä ansiosta voitiin jakaa Yhdysvaltain materiaalitukea mahdollisimman tehokkaasti paikkoihin, joissa oli puutteita. CIA:n ryhmien kyvyt suorittaa sotilaallisia operaatioita oli sekä rajallinen että puutteellinen, joten niitä ei kyetty käyttämään suorissa taistelutehtävissä taistelevina osina, vaikka tahto 48 Spencer, ss
23 20 tähän olisi saattanut olla. Suurimmaksi puutteeksi muodostui CIA-operaattoreiden määrä, sillä CIA:n joukkoja Afganistanissa OEF:n aikana oli 500, joista vain 120 oli saanut puolisotilaallisen koulutuksen. 49 CIA:n ryhmät suorittivat Afganistanissa myös CSAR (Combat Search And Rescue)-tehtäviä, eli etsintä- ja pelastustehtäviä taistelualueilla. Ilmapommituskampanjoiden valmistelun yhteydessä Jawbreaker kykeni tarjoamaan myös iskunjälkeistä tiedustelua tiettyihin kohteisiin sekä suorittamaan iskua edeltävää tiedustelua Erikoisoperaatiot Erikoisjoukot näyttelivät operaatio Enduring Freedomissa keskeistä roolia. Yhteistyössä ilmavoimien sekä Pohjoisen Liittouman kanssa erikoisoperaatioilla kyettiin estämään al- Qaidaa käyttämästä Afganistania terroristien koulutuspaikkana sekä joukkojensa organisointipaikkana. Operaation alkuvaiheissa sodankäynti oli lähinnä epätavanomaista sodankäyntiä, joten konventionaalisten joukkojen käyttö ei ollut mahdollista. Olosuhteet pakottivat Yhdysvaltain joukkojen sotimaan osittain eri tavalla, kuin heidän doktriininsa antaa olettaa. Erikoisoperaatioilla ja -joukoilla mahdollistettiin Taliban-hallituksen vallasta syökseminen ja poliittisen vallan siirtäminen. 51 Operaatio Enduring Freedomin aikana hyödynnettiin myös psykologista sodankäyntiä. Psykologisia operaatioiden suunnittelu aloitettiin lähes välittömästi syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Suunnittelusta oli vastuussa 4 th Psychological Operations Group (POG). Tavoitteena oli tarjota strategisen ja taktisen tason psykologista vaikuttamista heikentääkseen terroristien asemaa ja eristääkseen heidät tukiverkostostaan. Asiantuntijat arvelivat, että al-qaidan tai Talibanin jäseniin ei välttämättä saataisi vaikutettua, mutta tavalliset sorretut siviilit saattaisivat olla parempi kohde operaatioille. 52 Enduring Freedomin alussa Tactical PSYOP Team (TPT) 943 osallistui US Rangerien kanssa ensimmäiseen maan pinnalla tapahtuneeseen operaatioon, jossa heidän tehtävänään oli vallata Afganistanissa sijaitseva lentokenttä. Rangerit sekä TPT siirrettiin tavoitteen läheisyyteen lentokoneella, josta he poistuivat laskuvarjoilla. Osaston siirtyessä kohti tavoitettaan, heitä 49 Spencer, ss Neville, s Spencer, s Briscoe, Charles H., Kiper, Richard L., Schroder, James A., Sepp, Kalev I.: U.S. Army Special Operations in Afghanistan, Paladin Press, Colorado, Yhdysvallat, 2006, s. 62.
24 21 kohti avattiin tuli. Etenemisen suojaksi tilattiin ilmaisku läheisiin rakennuksiin, joissa viholliset olivat. Ilmaiskun suojissa TPT kykeni pystyttämään kaiuttimet, joista soitettiin afgaanitaistelijoille viesti. Viestissä kerrottiin USA:n sotilaiden olevan paikalla ja viestissä käskettiin vihollistaistelijoita poistumaan lentokentältä sekä sen välittömässä läheisyydessä olevista rakennuksista. Rangerien lausuntojen mukaan psykologisen elementin hyöty operaatiossa oli korvaamaton ja vaikutti taistelun lopputulokseen merkittävästi. 53 Mazar-e-Sharif, Konduz ja Kandahar Erillisosasto Daggerin alaisuuteen kuuluvat Operational Detachment Alpha (ODA) useat yksiköt olivat vastuussa useiden afganistanilaisten kaupunkien valtaamisesta. Erikoisjoukot toimivat yhteistyössä Pohjoisen Liittouman taistelijoiden sekä ilmavoimien kanssa. Mazar-e-Sharifin (Liite 3: suurimmat erikoisoperaatiot Afganistanissa,Kuva 2) valtaamisesta oli vastuussa ODA 595, joka onnistui valtaamaan kaupungin paikallisen sotapäällikön joukkojen avustuksella. Talibanien joukot olivat puolustusasemissa Balkhin laaksossa, kriittisessä paikassa Mazar-e-Sharifin kaupungin edustalla. Erikoisjoukot ohjasivat ilmaasetta, jonka ansioista Pohjoisen Liittouman joukot onnistuivat valtaamaan kaupungin. Kaupungin valtaamisen jälkeen TF Daggerille alistetut psykologisen sodankäynnin joukot aloittivat välittömästi operoinnin juuri vallatussa kaupungissa. ODA 555 onnistui valtaamaan Kabulin (Liite 3: suurimmat erikoisoperaatiot Afganistanissa, Kuva 2) vain kolme päivää Mazar-e-Sharifin valtaamisen jälkeen. Nopean edistymisen syystä TF Daggerin johdon huomio kiinnittyi talibanien linnoitukseen Konduzissa. Konduz vallattiin massiivisten ilmaiskujen heikennettyä talibanien moraalin. 54 Psykologisen sodankäynnin kampanjan havaittiin tiedustelun perusteella olleen myös merkittävä tekijä Konduzin murtamisessa. 55 ODA 574 yhteistyössä Hamid Karzain johtamien joukkojen kanssa, keräten myös muuta paikallista väestöä mukaan joukkoonsa, taisteli kaksi päivää Kandaharin (Liite 3: suurimmat erikoisoperaatiot Afganistanissa, Kuva 2) edustalla Sayd-Aum-Kalayn sillalla. Saatuaan sillan 53 Briscoe, Charles H., Kiper, Richard L., Schroder, James A., Sepp, Kalev I., ss Neville, ss Briscoe, Charles H., Kiper, Richard L., Schroder, James A., Sepp, Kalev I., s. 186.
25 haltuunsa joukot kykenivät etenemään Kandaharin kaupunkiin. Myös ODA 582 osallistui Kandaharin taisteluun auttaen lentokentän valtaamisessa Tora Bora Kandaharin operaatioiden aikana seuraavaksi loogiseksi tavoitteeksi muodostui Tora Boran (Liite 3: suurimmat erikoisoperaatiot Afganistanissa, Kuva 2) kylän läheisyydessä sijaitsevat Valkoiset Vuoret (White Mountains). Tällä alueella oli havaittu jo pitkän aikaa merkittävä määrä Talibanin sekä al-qaidan joukkoja. Alue oli erinomainen puolustettava kohde sekä se oli lähellä Pakistanin rajaa, mikä teki siitä myös sijaintinsa puolesta merkittävän. Tiedustelutietojen perusteella oli myös syytä olettaa, että Osama bin Laden oli myös Tora Boran vuoristossa. 57 Kabulin valloittamisen jälkeen al-qaidan joukot olivat vetäytyneet Tora Boran vuoristoon. Syy tähän valintaan oli se, että Taliban oli hallinnut kyseistä aluetta jo vuosia, joten alue oli jo ennestään tuttu. Alueelle oli kaivettu satoja luolia ja suojapaikkoja, joissa he olivat muun muassa kouluttaneet taistelijoitaan. 58 Suuri osa Yhdysvaltain erikoisjoukoista oli muissa tehtävissä ympäri Afganistania, joten operaation osallistui vain ODA 572 sekä pieni ryhmä SAD-operaattoreita, joita oli johtamassa TF Daggerin komentaja, osoitettiin ohjeistamaan ja tukemaan paikallisia sotajoukkoja hyökkäysoperaation suunnittelemiseen. Jawbreakerin komentaja pyysi 3/75th Ranger-osastoa osallistumaan operaatioon, mutta JSOC:n komentaja kieltäytyi, sillä kyseisten joukkojen siirtäminen alueelle ei olisi ollut mahdollista järkevässä ajassa. 59 Erikoisjoukkojen päätehtävänä oli taistelussa tulituen (CAS Close Air Support) maalinosoitus. Ilmastamaahan kyky näytteli suurta roolia hyökkäyksen ensimmäisissä vaiheissa ja antoi paikallisille joukoille mahdollisuuden edetä lähemmäs Tora Boran mittavaa luolastokompleksia, jonne vihollisjoukot olivat vetäytyneet. 60 Ilmaiskujen jälkeen saavutetut asemat menetettiin kuitenkin nopeasti ilmatuen poistuttua. ODA 572 vetäytyi kertaalleen paikallisten joukkojen kieltäydyttyä jatkamasta hyökkäystä. Erikoisjoukot jaettiin pienempiin osastoihin ja osoitettiin 56 Neville, ss Briscoe, Charles H., Kiper, Richard L., Schroder, James A., Sepp, Kalev I., s US Army, s Neville, s Briscoe, Charles H., Kiper, Richard L., Schroder, James A., Sepp, Kalev I., ss
26 paikallisten joukkojen alempien johtajien tueksi, suorittamaan taistelun johtamista taktiselta tasalta, minkä johdosta taisteluissa saavutettiin merkittävää menestystä ODA 561 saapui myöhemmin tukemaan ODA 572:sta luolastojen etsinnöissä. Erikoisjoukot etsivät luolastoista dokumentteja, merkkejä bin Ladenin olinpaikasta sekä DNA-näytteitä kuolleilta vihollistaistelijoilta. Paikalliset joukot olivat myös ehtineet tutkimaan luolia ennen erikoisjoukkoja, joten mitään merkittävää ei luolista löytynyt. 62 Operaatio Anaconda Erikoisjoukkojen tiedustelutietojen perusteella Yhdysvallat alkoi suunnitella prikaatikokoluokan hyökkäyksellistä operaatiota Taliban- ja al-qaida-joukkoja vastaan, jotka olivat ryhmittäytyneet Shah-i-Kotin laakson (Liite 3: suurimmat erikoisoperaatiot Afganistanissa, Kuva 2, Liite 4: Kuva 3) jyrkänteille. Operaatio sai nimekseen Anaconda, ja sen tarkoituksena oli ajaa vihollistaistelijat ulos piilopaikoistaan avoimelle ja kohti koalition joukkojen väijytysasemaa. Erikoisjoukkojen tehtävänä oli Anacondassa tukea afgaanijoukkojen taistelua hyökkäyksen yhteydessä. Operaation oli tarkoitus kestää 48 tuntia, mutta vihollisen puolustuksen tehokkuudesta johtuen se venyi lopulta kaksi viikkoa kestäneeseen pommitusoperaatioksi. 63 Tiedustelutietojen perusteella vihollisjoukkojen sijainnista Shah-e-Kotissa saatiin viitteitä helmikuussa 2002, jolloin TF Bowien tiedusteluasiantuntija päätteli noin 200 al-qaidataistelijan vetäytyneen kyseiseen laaksoon, joka sijaitsi lähellä pakistanilaisten heimojen aluetta, jonne Tora Boran taistelusta selvinneet ja paenneet taistelijat olivat vetäytyneet. TF Daggerin tiedusteluraportit viittasivat samaan, antaen myös vihjeitä johtohahmojen olevan läsnä Shah-e-Kotissa. Kolme erikoisjoukkoryhmää, koostuen DEVGRU:n sekä Delta Forcen jäsenistä, soluttautuivat kolmeen pisteeseen, joista he pystyivät tarjoamaan tosiaikaista tiedustelutietoa vastustajan tilanteesta ja liikkeistä. Ryhmät paikansivat vihollisen asemia ja sekä tekivät havaintoja raskaista aseista. 61 Neville, s Briscoe, Charles H., Kiper, Richard L., Schroder, James A., Sepp, Kalev I., s Briscoe, Charles H., Kiper, Richard L., Schroder, James A., Sepp, Kalev I., s. 210.
27 24 Varsinainen hyökkäys alkoi ilma-iskuilla, jotka jäivät kuitenkin kommunikaatio-ongelmista johtuen hyvin vähäisiksi. Ilmaiskujen jälkeen TF Hammerin (afgaanitaistelijoiden joukko, johdossaan erikoisjoukko-osastot ODA 394, 372 ja 594) siirryttyä syvemmälle laaksoon, se joutui vihollisen kranaatinheitinkeskitykseen, joka johti joukkojen hajoamiseen sekä TF Hammerin afgaanistaistelijoiden taistelutahdon huomattavaan heikkenemiseen. Hyökkäyksen edetessä kävi myös ilmi, että todellisuudessa laaksossa oli miltei 1000 al-qaida-taistelijaa aikaisemmasta 200 arvioista poiketen. TF Hammerin erikoisjoukot sekä koalition konventionaaliset joukot taistelivat vuorokauden läpi, tiedusteluryhmien ohjatessa tulitukea. Tässä vaiheessa Anacondan johtovastuu siirrettiin DEVGRU:lle, joka vaati, että kaksi DEVGRU:n tiedusteluryhmää (Mako 30 ja Mako 21) liittyisivät mukaan taisteluihin. Taistelun edistyksen katketessa, päätettiin Shah-e-Kotin yhdelle korkeista huipuista, Takur Ghariin, siirtää kaksi SEAL-ryhmää, joiden tarkoitus oli siirtyä huipulta alas laaksoon ja liittymään taisteluun. Alustavan ilmatiedustelun perusteella Takur Ghar oli tyhjillään vihollisen joukoista. Kuitenkin SEAL-ryhmiä kuljettanutta helikopteria ammuttiin RPG:llä sen laskeuduttua, pakottaen sen poistumaan ja tekemään hätälaskun usean kilometrin päähän. Johtuen Mako 21:n ongelmista taistelussa, sen avuksi kutsuttiin QRF (Quick Reaction Force, Ranger-ryhmä), joka siirrettiin helikopterilla vuoristoon. QRF:n tehtävänä oli edistää taistelua osoittamalla maaleja taistelun ilmakomponentille. Taistelun hitaasta etenemisestä johtuen konventionaaliset joukot korvattiin väsymyksen takia toisella osastolla. Taisteluun saatiin mukaan myös merkittävä määrä ilma-asetta. Uusien ilmaelementtien sekä taistelevien joukkojen vaihdon avulla saatiin taistelun suunta käännettyä ja ajettua al-qaida-joukot ulos laakson luolastoista. 64 Operaatio Anaconda osoittautui sodan kulun kannalta ratkaisevaksi taisteluksi. Kyseessä oli ensimmäinen suurempi taistelu, jossa vastustajan joukot saatiin pakotettua taisteluun, jossa heidän häviönsä olisi lähes varmaa. Taistelun lähtökohta näytti al-qaidan kannalta hyvältä; heillä oli erinomaiset puolustusasemat ja suuret ammus- ja ruokavarannot. Koalition ensimmäisen hyökkäysaallon epäonnistuminen johtui lähinnä tulituen puutteesta ja siitä, että alueella oli paljon enemmän vihollisia, kuin tiedustelutieto oli antanut olettaa. Al-Qaidalle taistelu oli suuri häviö, sillä se menetti satoja taistelijoita sekä suuren määrän materiaalia. Eloonjääneet taistelijat pakenivat vuorille Pakistanin rajalle. Erikoisjoukoille operaatio 64 Neville, ss
28 Anaconda oli ensimmäinen taistelu, jossa he kohtasivat näin suuren määrän vihollisia yhdessä paikassa US Army, s. 44.
29 26 6 JOHTOPÄÄTÖKSET Yhdysvaltain erikoisjoukkojen sekä CIA:n kyky toimia yhteistyössä paikallisten taistelijoiden kanssa osoittautui elintärkeäksi. Tässä asiassa oli varmasti otettu oppia Neuvostoliiton ja Afganistanin välisestä sodasta 1980-luvulla. Koulutuksen ja sotilaallisen varustamisen avulla erikoisjoukkojen kouluttajina toimineet jäsenet pystyivät luomaan paikallisista taistelijoista joukon, jota he pystyivät hyödyntämään tehokkaasti taisteluissa al-qaidaa vastaan. Yhteistoiminta paikallisten joukkojen, erikoisjoukkojen sekä koalition konventionaalisten joukkojen välillä oli tehokasta ja toimivaa. Erikoisoperaatioita ja -joukkoja käsittelevät ohjesäännöt määrittivät erikoisjoukoille tiettyjä tehtävä- ja operaatiotyyppejä, joihin niiden käyttö oli suunniteltu. Tarkastellessa niitä operaatioita, joissa erikoisjoukkoja oli mukana, voidaan havaita, että erikoisjoukkoja käytettiin pääasiassa Foreign Internal Defense-, Direct Action-, Special Reconnaissance-, Unconventional Warfare- ja Psychological Operations-tyyppisiin operaatioihin näiden ohjesääntöjen määrittämien perusperiaatteiden mukaisesti. Ohjesäännöt jakoivat operaatiotyypit myös hyökkäyksellisiin, puolustuksellisiin, vakauttaviin ja siiviliyhteistoimintaan. Tarkastelluissa operaatioissa erikoisjoukkojen toiminta voidaan jakaa pääasiassa hyökkäyksellisiin ja vakauttaviin operaatioihin. Hyökkäyksellisiä operaatioita olivat esimerkiksi Tora Bora ja Anaconda, joissa erikoisjoukot yhteistyössä paikallisten taistelijoiden ja koalition konventionaalisten joukkojen iskivät al-qaiden valmisteltuihin puolustusasemiin. Vakauttavina operaatioina voidaan kenties pitää niitä toimia, joilla erikoijoukkojen sotilaat kokosivat, kouluttivat ja tukivat paikallisen Pohjoisen Liittouman sotajoukkoja. Tarkoituksenahan oli edesauttaa paikallisten joukkojen ammattitaidon kehitystä, jotta he voisivat myöhemmin vastata itse omista turvallisuusasioistaan. Puolustuksellisia operaatioita ei sinänsä suoritettu, mikä on ymmärrettävää operaatio Enduring Freedomin luonteen takia. Ohjesäännöt määrittävät myös, että erikoisjoukkoja ei saa käyttää tavanomaisten joukkojen korvikkeena tai niiden tilalla, sillä ne eivät välttämättä ole sopivia suorittamaan tavanomaisten joukkojen tehtäviä yksinään. Operaatio Enduring Freedomin aikana erikoisjoukkoja käytettiin yhteistyössä tavanomaisten joukkojen kanssa tai yksin erikoisoperaatioissa, mikä tarkoittaa sitä, että niitä käytettiin ohjesääntöjen määrittämien periaatteiden mukaisesti.
30 27 Erikoisjoukkojen käyttö operaatioissa näin laajamittaisesti kuin se tehtiin, oli selvästi perusteltua. Tämän lisäksi CIA:n käyttö alueella ennen muiden joukkojen saapumista osoittautui tehokkaaksi, ottaen yhteyksiä paikallisiin Pohjoisen Liittouman johtohenkilöihin. Tämä oli tietysti tärkeää, sillä koko operaatio Enduring Freedom tukeutui vahvasti paikallisten taistelijoiden tukeen. Näiden paikallisten joukkojen tuki kuitenkin edellytti niiden kouluttamista ja johtamista taisteluissa. Neuvostoliiton epäonnistuminen aiemmassa sodassa hyödyntämään paikallisia joukkoja tehokkaasti, oli varmasti yksi osasyy siihen, miksi Yhdysvallat sisällytti paikallisten joukkojen käytön omaan operaatiosuunnitelmaansa. Tätä tietenkin edesauttoi se, että Yhdysvallat oli tukenut samoja taistelijoita aikaisemmin niiden taistellessa Puna-Armeijaa vastaan, joten perusta yhteistyölle ja -toiminnalle oli jo luotu. Erikoisjoukkojen tehokkaan käytön ansioista operaatio Enduring Freedomissa kyettiin siihen, mihin Neuvostoliitto ei pystynyt Afganistanin aiemmassa sodassa. Yhdysvaltalaiset joukot onnistuivat pakottamaan al-qaidan suureen ratkaisevaan taisteluun, jossa suurin osa vastustajan taisteluvoimasta kyettiin tuhoamaan tai hajauttamaan. Jatkotutkimustarve Kandidaatintutkielman suppeuden takia tutkimukseen ei kyetty ottamaan huomioon kaikkia erikoisjoukkojen käyttöön liittyä asiakokonaisuuksia, eikä kaikkia sodan operaatioita kyetty tarkastelemaan. Tutkimuksessa on myös käytetty ainoastaan julkisia lähteitä. Tutkimuksessa kyettiin kuitenkin tarkastelemaan merkittävimpiä operaatioita ja niiden tarkastelun pohjalta pystyttiin vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Aihetta tulisi kuitenkin tutkia vielä lisää, sillä aiheesta ei ole tehty tämän tutkielman kirjoitushetkellä kovin montaa tutkimusta. Jatkotutkimukseen tulisi ottaa operaatioista suurempi otanta. Olisi hyvä tutkia esimerkiksi erikoisjoukkojen käyttöä Neuvostoliiton ja Afganistanin sodassa ja verrata sitä Yhdysvaltain ja Afganistanin väliseen sotaan. Yhdysvaltain erikoisjoukkojen tarkempaa tutkimusta varten tulisi myös tarkastella operaatioraportteja, jotka eivät ole julkisesti saatavilla.
31 28 LÄHTEET Kirjallisuus ja ohjesäännöt Bohrer, David: America s Special Forces, MBI Publishing Company, USA, Briscoe, Charles H., Kiper, Richard L., Schroder, James A., Sepp, Kalev I.: U.S. Army Special Operations in Afghanistan, Paladin Press, Colorado, Yhdysvallat, Department of Army, Headquarters: FM-03 Army Special Operations Forces, Yhdysvallat, Halberstadt, Hans: The U.S. Army Today, Grange Books, USA, Kulomaa, Jukka: Punaisen Afganistanin puolesta , Edita Prima Oy, 2011, s Neville, Leigh: Special Operations Forces in Afghanistan, Osprey Publishing, Iso-Britannia, Pääesikunta/suunnitteluosasto: Kenttäohjesääntö, Yleinen osa, Puolustusjärjestelmän toiminnan perusteet, Edita Prima Oy, Helsinki, Rothstein, Hy S: Afghanistan and The Troubled Future of Unconventional Warfare, Naval Institute Press, Annapolis, Ryan, Mike: Erikoisjoukot, Gummerus Kirjapaino OY, Jyväskylä, Suomi, Spencer, Emily: The Difficult War, Dundurn, Toronto, Kanada, United States Special Operations Command: Doctrine for Joint Special Operations, Yhdysvallat, 2011.
32 29 Internetlähteet BBC News: Afghanistan Profile Timeline, 2013, A Chronology of Key Events, < Go Army: 75th Ranger Regiment, 2014, Mission, < US Army: The United States Army in Afghanistan Operation Enduring Freedom, 2003, < m#p14b>, United States Special Operations Command Fact Book 2014, s. 19, < Wikipedia: Kvalitatiivinen tutkimus, <
33 30 LIITTEET Liite 1: Luettelo tutkielmassa esiintyvistä lyhenteistä suomennoksineen Liite 2: Afganistanin etno-lingvistisen jakautumisen kartta Liite 3: Suurimmat erikoisoperaatiot Afganistanissa Liite 4: Havainnekuva operaatio Anacondasta Liite 5: USASOC organisaatiokaavio
34 Liite 1 Lyhenne Englanniksi Suomeksi AFO Advanced Force Operations Edistyneiden joukkojen operaatio ARSOF Army Special Operations Forces Yhdysvaltain maavoimien erikoisoperaatiojoukot CAG Combat Applications Group Delta Forcen aiempi listausnimi CAO Civil Affairs Operation Siviiliyhteistyöoperaatio CAS Close Air Support Lähi-ilmatulituki CFC Coalition Forces Commander Koalition joukkojen komentaja CIA Central Intelligence Agency Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CJTF Combined Joint Task Force Yhdistetty joint-osasto CPWMD Counterproliferation of Weapons of Mass Destruction Joukkotuhoaseiden proliferaation ehkäiseminen CSAR Combat Search and Rescue Etsiminen ja pelastaminen taistelusta CT Counterterrorism Terrorisminvastainen CTC Counter Terrorism Center Terrorismintorjuntakeskus DA Direct Action Taistelutehtävä DEVGRU Naval Special Warfare Development Group Laivaston erikoisoepraatiojaosto FID Foreign Internal Defense Ulkomailla tapahtuva sisäinen puolustus HUMINT Human Interlligence Henkilötiedustelu JIATF Joint Interagency Task Force Joint-yhteistoimintaosasto JSOC Joint Special Operations Command Joint-erikoisoperaatioiden esikunta JSOTF Joint Special Operations Task Force Joint-erikoisoperaatio-osasto MISO Military information support operation Sotilasinformaatiotukioperaatio NA Northern Alliance Pohjoinen Liittouma (PL) ODA Operational Detachment Alpha Operatiivinen osasto Alpha OEF Operation Enduring Freedom Operaatio Enduring Freedom OGA Other Government Agency Muu hallituksen agentuuri POG Psychological Operations Group Psykologisten operaatioiden ryhmä PSYOP Psychological Operations Psykologiset operaatiot QRF Quick Reaction Force Nopean toiminann joukot SAD Special Activities Division CIA:n erikoisaktiviteettijaosto SF Special Forces Erikoisjoukot SO Special Operation Erikoisoperaatio SOA Special Operations Aviation Erikoisoperaatioilmatoimintaosasto SOF Special Operations Forces Erikoisoperaatiojoukot SR Special Reconnaissance Erikoistiedustelu TF Task Force Erillisosasto TPT Tactical PSYOP Team Taktinen PSYOP-ryhmä USCENTCOM United States Central Command Yhdysvaltain asevoimien päämaja USSOCOM U.S. Special Forces Command Yhdysvaltain erikoisjoukkojen päämaja UW Unconventional Warfare Epätavanomainen sodankäynti
35 Kuva 1: Afganistanin etno-lingvistisen jakautumisen kartta, lähde: Liite 2
36 Kuva 2: suurimmat erikoisoperaatiot Afganistanissa, lähde: Liite 3
37 Kuva 3: havainnekuva operaatio Anacondasta lähde: Liite 4
38 Kuva 4: USASOC organisaatiokaavio, lähde: United States Special Operations Command Fact Book, s. 19, < Liite 5
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU PERSIANLAHDEN SODASTA OPERAATIO IRAQI FREEDOMIIN YHDYSVALTAIN ERIKOISJOUKKOJEN KÄYTTÖPERIAATTEIDEN KEHITTYMINEN JA SEN VAIKUTUKSET KÄYTÄNNÖN TOIMIN- TAAN. Pro Gradu -tutkimus Yliluutnantti
Mazar-e Sharif. Kabul. Herat. Kandahar
Mazar-e Sharif Herat Kabul Kandahar Zahir Shah in aika (1933 1973) Zahir Shah (1914 2007) Afghanistan on liittoutumaton Kuningasvalta monarkia Liittoutumattomuus Taloudellista tukea Neuvostoliitosta ja
VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT
Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan
Kurssitentit. Turvallisuus ja kehitys Afganistanin tapaus. Kysymykset (1) Istunnon kulku. Afganistanin sota 20.2.2012
Kurssitentit Turvallisuus ja kehitys Afganistanin tapaus Juhani Koponen 17.2.2012 (kevään 2011 keposeminaariryhmän avustuksella) Lopputentti pe 24.2. klo 12.15-13.45 Metsätalo, sali 1 Rästitentti pe 2.3.
YHDYSVALLAT JA VIETNAMIN SOTA - ASEVOIMAT, KANSA JA HALLITUS MIKÄ PETTI?
Sotataidon laitos YHDYSVALLAT JA VIETNAMIN SOTA - ASEVOIMAT, KANSA JA HALLITUS MIKÄ PETTI? Osasto Kuvalähteet: Internet. 11.2.2016 1 TAUSTAA Meillä ei ole Indokiinassa sotilaallisia tavoitteita ja siksi
Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016
Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.
Sodankäynnin muutos. AFCEA Helsinki Chapter syyskokous Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö insinöörieversti Jyri Kosola.
Sodankäynnin muutos AFCEA Helsinki Chapter syyskokous 3.11.2016 Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö insinöörieversti Nimi Sodankäynnin muutos Sodan käsitteen venyttäminen Informaatio strategisena aseena;
Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta
Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa
Saksan ja Neuvostoliiton sopimus
Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui
VALKOINEN TALO. Lehdistötoimisto. JULKAISTAVAKSI VÄLITTÖMÄSTI 1. joulukuuta 2009
VALKOINEN TALO Lehdistötoimisto JULKAISTAVAKSI VÄLITTÖMÄSTI 1. joulukuuta 2009 EDISTYKSEN SAAVUTTAMINEN AFGANISTANISSA JA PAKISTANISSA TEHTÄVÄMME Presidentin puhe (1.12.) antaa lisävahvistusta hänen maaliskuussa
VNS 5 /2001 vp SUOMEN OSALLISTUMISESTA SOTILAALLISEEN KRIISINHALLINTAOPERAATIOON (ISAF, INTERNATIONAL SECURITY FORCE) AFGANISTANISSA
VNS 5 /2001 vp SUOMEN OSALLISTUMISESTA SOTILAALLISEEN KRIISINHALLINTAOPERAATIOON (ISAF, INTERNATIONAL SECURITY FORCE) AFGANISTANISSA VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE 4.1.2002 2 Rauhanturvaamislain
TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA
Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan
ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA
ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava
Suorituskykyjen kehittäminen 2015+
PE Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ Puolustusvoimien hankepäivä 25.9.2012 1 Suorituskykyperusteisuus Suomen sotilaallisen puolustamisen toteuttaminen edellyttää turvallisuus-ympäristön sotilaalliseen
Hybridisota: uutta viiniä vanhoissa leileissä? Pekka Visuri
Hybridisota: uutta viiniä vanhoissa leileissä? Pekka Visuri 18.11.2015 Raamatullinen vertaus: uutta viiniä vanhoissa leileissä Jeesus esitti heille vielä vertauksen: 'Ei kukaan leikkaa uudesta viitasta
Suomen Atlantti-Seuran Nuoret 21.11.2006
1(6) Suomen Atlantti-Seuran Nuoret 21.11.2006 Yhteenveto Suomen Atlantti-Seuran Nuorten järjestämä keskustelutilaisuus Voiko kansainvälinen yhteisö vielä pelastaa Afganistanin? Laatinut Martti Setälä Keskustelutilaisuus
TALVISODAN TILINPÄÄTÖS
TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940
Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet
Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko
Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus
Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodista Resurssisota-diskurssi 1990-luvulla kietoutunut sisällissotiin ja Afrikan konflikteihin 2000-luvulla myös terrorismin rahoittamiseen Suurvallat
Historian, nykypäivän ja tulevaisuuden tutkimuksesta
Sota kylmän sodan jälkeen janne.malkki@gmail.com Historian, nykypäivän ja tulevaisuuden tutkimuksesta Historiaa tutkittaessa tapahtumien seuraukset paremmin selvitettävissä Nykypäivää tutkittaessa teorioiden
Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön
Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, NORDEFCON sotilaskomitean puheenjohtaja, kenraaliluutnantti Mika Peltonen, Pääesikunta 26. maaliskuuta 2013
Valtioneuvoston Selonteko 2008
Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö
Pääesikunta, logistiikkaosasto
Pääesikunta, logistiikkaosasto Sotilaallinen huoltovarmuus MTS -seminaari, 23.5.2019 Huoltovarmuus - määritelmiä Huoltovarmuus (L1390/1992, Laki huoltovarmuuden turvaamisesta) Väestön toimeentulon, maan
Sotilaallisen kriisinhallinnan rahoitus 2016
Muistio 1 (5) Hallinto- ja turvallisuusjaosto 14.10.2015 Sotilaallisen kriisinhallinnan rahoitus 2016 Hallitusohjelman mukaan Suomi jatkaa aktiivista osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan. Hallitusohjelman
Hyvät kuulijat. Jalkaväen vuosipäivä Mikkeli. Jalkaväki on Suomessa ollut alkuajoistaan lähtien Maavoimien
Jalkaväen vuosipäivä 16.11.2018. Mikkeli Herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvät naiset ja herrat Tervetuloa Jalkaväen vuosipäivän päiväjuhlaan. Suomen jalkaväen juuret ulottuvat aina vuoteen 1555
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään
SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103
KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu
Venäjän turvallisuuspolitiikka
Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017
Jalkaväen tarkastajan, eversti Rainer Peltoniemen puhe jalkaväen vuosipäivän juhlatilaisuudessa Mikkelissä
1 Jalkaväen tarkastajan, eversti Rainer Peltoniemen puhe jalkaväen vuosipäivän juhlatilaisuudessa Mikkelissä 16.11.2018. Suomen jalkaväen juuret ulottuvat aina vuoteen 1555 asti. Kustaa (I) Vaasan johtaman
PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille
PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos Majuri Juha Mäkelä EHDOKKAAT 2.3.2008 PRESIDENTIN VAALISSA Gennadi Zjuganov
VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys
Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin
Strategisen ja taktisen johtamisen taito - sotatieteiden näkökulma
Strategisen ja taktisen johtamisen taito - sotatieteiden näkökulma METROPOLIA 8.11.2008 Marko Laaksonen 39-vuotta, naimisissa, kolme lasta Komentajakapteeni (2003), yleisesikuntaupseeri (2004) Kadettikoulu
Puolustusvoimien tutkimusja teknologiatoiminta
Puolustusvoimien tutkimusja teknologiatoiminta Puolustusvaliokunta 22.11.2016 Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö Insinöörieversti Jyri Kosola Tutkimustoiminnan tehtävät 1. Strategisen päätöksenteon tukeminen
Kaavoihin kangistumista vai käytännöllistä viisautta? Suomen alueellinen ydinasevalvontapolitiikka kylmän sodan aikana
Kaavoihin kangistumista vai käytännöllistä viisautta? Suomen alueellinen ydinasevalvontapolitiikka kylmän sodan aikana Tapio Juntunen Artikkeli Aloite Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä vakiintui kylmän
VENÄJÄN SOTILASPOLIITTINEN KEHITYS JA SUOMI
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU STRATEGIAN LAITOS JULKAISUSARJA 2: TUTKIMUSSELOSTEITA No 47 NATIONAL DEFENCE UNIVERSITY DEPARTMENT OF STRATEGIC AND DEFENCE STUDIES SERIES 2: RESEARCH REPORTS No 47 VENÄJÄN SOTILASPOLIITTINEN
Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko
Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy. Dosentti, Tampereen Teknillinen
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1. 30.6.2011 sekä
KOKEMUSASIANTUNTIJA OPINTOJEN OHJAAJANA
KOKEMUSASIANTUNTIJA OPINTOJEN OHJAAJANA Itsearviolomake ja eri sidosryhmien arviolomake kokemusasiantuntijan toimimisesta opintojen ohjaajana ( kopona ) OPISKELIJA / PROJEKTI YHTEISÖ - OPINNÄYTETYÖN AIHE
YHDYSVALTAIN MAAVOIMIEN OPERATIIVISEN DOKTRIININ KEHITYS
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU YHDYSVALTAIN MAAVOIMIEN OPERATIIVISEN DOKTRIININ KEHITYS 1991 2001 Tutkielma Kapteeni Antti Rajahalme Esiupseerikurssi 66 Maasotalinja Maaliskuu 2014 MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Kurssi
FLASH NEWS SUURI TYÖPAIKKANUMERO PFOR5#6 - ERIKOISNUMERO. PFOR:in miehistöpula ratkaistu. Työpaikkoja vapaana Salkkarin alueella 1(5)
FLASH NEWS Luotettavaa tietoa jo vuodesta 2002 PFOR5#6 - ERIKOISNUMERO SUURI TYÖPAIKKANUMERO Työpaikkoja vapaana Salkkarin alueella Tämän historiallisen, kaikkien aikojen ensimmäisen FlashNews-erikoisnumeron
Havaintoja Venäjän sotilaspolitiikasta
Havaintoja Venäjän sotilaspolitiikasta Prikaatikenraali (evp) Lauri Kiianlinna MTS:n Venäjä-seminaari Säätytalo, 10.2. Venäjän joukot vetäytyivät Keski-Euroopasta 1000 kilometriä itään 1 Without America
Aseiden leviämisen estäminen
Mat-2.142 Optimointiopin seminaari 6.10.1999 Antti Pirinen Aseiden leviämisen estäminen Menetelmä sotilaallisten järjestelmien tehokkuuden arvioimiseksi Referaatti Lähde: Stafira, Parnell, Moore : A Methodology
Ulkoasiainvaliokunnalle
PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 1/2009 vp Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta ISAF-operaation tukitoimiin vaalien järjestämiseksi Afganistanissa vuonna 2009 Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Lapin alueellinen maanpuolustuksen jatkokurssi 1.11.2017 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut
Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat
Suomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU MIEHITTÄMÄTTÖMÄN ILMA-ALUKSEN HYÖDYT JA HAITAT ILMATIEDUSTELUSSA OPERAATIO ENDURING FREEDOMISSA. Kandidaatintutkielma
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU MIEHITTÄMÄTTÖMÄN ILMA-ALUKSEN HYÖDYT JA HAITAT ILMATIEDUSTELUSSA OPERAATIO ENDURING FREEDOMISSA Kandidaatintutkielma Kadetti Juha Ikonen Kadettikurssi 96 Ilmasotalinja Huhtikuu
VIIPURINLAHDEN TAISTELU 1944 JOINT-OPERAATIOIDEN NÄ- KÖKULMASTA TARKASTELTUNA
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU VIIPURINLAHDEN TAISTELU 1944 JOINT-OPERAATIOIDEN NÄ- KÖKULMASTA TARKASTELTUNA Pro Gradu Luutnantti Juho Talvitie Sotatieteiden maisterikurssi 1 Jalkaväkilinja Toukokuu 2011 Kurssi
YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos.
YETTS Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. Veli Pekka Nurmi 2.4.2008 Turvallisuustilanteet Nyt Aiemmin Rauhan aika Poikkeusolot
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU ASEISTETTUJEN UAV:IDEN KÄYTTÖ AFGANISTANIN SODASSA. Kandidaatintutkielma. Kadetti Olli Selander
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU ASEISTETTUJEN UAV:IDEN KÄYTTÖ AFGANISTANIN SODASSA Kandidaatintutkielma Kadetti Olli Selander Kadettikurssi 96 Ilmavoimien ohjaajalinja Huhtikuu 2012 MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Kurssi
Syvää taistelua ennen ja nyt
Maanpuolustuskorkeakoulu Syvää taistelua ennen ja nyt Sotilasprofessori Petteri Lalu Venäjä-ryhmä / SOTATL Nimi Työ Osasto Moskovan kreml Petteri Lalu 2004 Neuvostoliittolainen näkemys operaation ja operaatiotaidon
Natsi-Saksa ja 2. maailmansota lukujen valossa. Thomas Widmaier Historiakerhon kokous 10.6.2013
Natsi-Saksa ja 2. maailmansota lukujen valossa Thomas Widmaier Historiakerhon kokous 10.6.2013 Ennen 2. maailmansotaa 1939 Saksan valtion menot olivat 30 miljardia Reichsmarkia mutta tulot 15 miljardia
Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto
13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.
Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti
Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Juridinen tulkinta Malin tilanteesta Malin hallituksen ja YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä ulkomaisten sotilasjoukkojen voimankäytölle
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen
PUOLUSTUSMINISTERIÖ MUISTIO 1 (5) Puolustuspoliittinen osasto SUOMEN OSALLISTUMINEN EUROOPAN UNIONIN TAISTELUOSASTOIHIN
PUOLUSTUSMINISTERIÖ MUISTIO 1 (5) SUOMEN OSALLISTUMINEN EUROOPAN UNIONIN TAISTELUOSASTOIHIN Mikä on taisteluosasto? Termi taisteluosasto (engl. battle group) on komppaniaan, pataljoonaan tai prikaatiin
Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle
Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä
KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2015 23. helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja 2014: Kannattava kasvu jatkui 2014 2013 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset Me 6 812,6 6 151,0
Multinational Capability Development Campaign The Utility of Social Media to Enhance Coalition Operations Communication (SoMe)
Multinational Capability Development Campaign The Utility of Social Media to Enhance Coalition Operations Communication (SoMe) 13 April 2015 Lt Col Peter E. Westenkirchner Germany 2 SoMe Quad Chart Capability
IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja
IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja Modulin/osan sisältö Teoreettisia malleja kotoutumisesta maahanmuuttajan uudessa kotimaassa Modulin tavoite on esittää: - kotoutumisen ideat
SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011
SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (CSDP) Ns. Petersbergin tehtävät osaksi EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta,
Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta, 30.9.2016 Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy.
Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen
Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Matinen seminaari 16.11.2017 Teemu TALLBERG, professori TAHTO-projekti http://www.maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ tahto-tutkimusprojekti Kansalta kysyttyä MTS
VNS /2006 vp VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE 23.11.2006
VNS /2006 vp Suomalaisen sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen osana Saksan, Alankomaiden ja Suomen muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1. 30.6.2007 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE
YHDYSVALTOJEN JA KOALITION JOUKKOJEN TAPPIOT AFGANISTANIN SODASSA 19.10.2001-31.12.2009
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU YHDYSVALTOJEN JA KOALITION JOUKKOJEN TAPPIOT AFGANISTANIN SODASSA 19.10.2001-31.12.2009 Pro gradu - tutkielma Luutnantti Juha-Matti Kulppi Sotatieteiden maisterikurssi 1 maasotalinja
Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008
Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät
GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä
GLOBALISAATIO ARK-C5005 TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU RYHMÄ 1 1.3.2017 GLOBALISAATIO "maapalloistuminen tai maailmanlaajuistuminen" ihmisten ja alueiden jatkuvaa maailmanlaajuista yhtenäistymistä kansainvälisen
Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle
1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 16/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion korvauksesta eräille Neuvostoliiton partisaani-iskujen kohteeksi joutuneille henkilöille Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion korvauksesta
Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma
Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen
Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi
Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu
YHDYSVALTOJEN MAAVOIMIEN KEHITTÄMINEN
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU YHDYSVALTOJEN MAAVOIMIEN KEHITTÄMINEN 2015-2030 Diplomityö Kapteeni Mikko Lehto Yleisesikuntaupseerikurssi 57 Maasotalinja Heinäkuu 2015 MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Kurssi Yleisesikuntaupseerikurssi
Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta
Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.
Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation
Vaalihäirintä ja kyberturvallisuus
Vaalihäirintä ja kyberturvallisuus Max Mickelsson Twitter @Maxiimi 13.2.2019 Customer Security & Trust Organization Kannattaa olettaa, että vaalihärintää tulee esiintymään Yhteistyö viranomaisten, kampanjoiden
Kyberturvallisuuden ja kybersodankäynnin todellisuus
Kyberturvallisuuden ja kybersodankäynnin todellisuus Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy. Sotatieteiden tohtori, VTM, Kapteeni (evp.) @JarnoLim
NH 90 MEDEVAC. Utin Jääkärirykmentti Mikko Herd mikko.herd@mil.fi. Erikoisjääkäripataljoonan Esikunta 20.5.2015
NH 90 MEDEVAC Utin Jääkärirykmentti Mikko Herd mikko.herd@mil.fi SISÄLTÖ: MEDEVAC LÄÄKINNÄLLISEN EVAKUOINNIN TASOT SOTILASYMPÄRISTÖSSÄ NH 90 MEDEVAC-KONSEPTI NBG-15 TAISTELUOSASTO TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ
Ilmastosodat. Antero Honkasalo
Ilmastosodat Antero Honkasalo Ilmastonmuutos etenee Ilmastonmuutos etenee päästöjen rajoittamisesta huolimatta; muutos on huomenna suurempi kuin tänään Lämpötila nousee Merten pinta nousee Sään ääri-ilmiöt
KRIISINHALLINNAN KANSANEDUSTAJAT VARAUKSELLISIA AFGANISTANIN OPERAATION NYKYTILANTEESTA
KRIISINHALLINNAN 64 RAJAMAILLA KANSANEDUSTAJAT VARAUKSELLISIA AFGANISTANIN OPERAATION NYKYTILANTEESTA Charly Salonius-Pasternak BRIEFING PAPER 64, 5. lokakuuta 2010 KRIISINHALLINNAN RAJAMAILLA KANSANEDUSTAJAT
Suomen Sotahistoriallisen Seuran esitelmä 19. maaliskuuta Jalkaväen taktiikan kehittämisen ensimmäiset vuosikymmenet
Suomen Sotahistoriallisen Seuran esitelmä 19. maaliskuuta 2019 Jalkaväen taktiikan kehittämisen ensimmäiset vuosikymmenet SA-kuva Hannu Liimatta Itsenäisyyden uhkana Venäjä/Neuvostoliitto Ei kuitenkaan
TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45
TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 Kertausta 1.Kirjoita viivoille, mitä kyseisenä maailmansodan vuotena tapahtui (pyri keräämään viivoille vain tärkeimmät asiat 1939 Saksa ja NL hyökkäämättömyyssopimus Saksa
6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ.
Henkilöstöosasto 6.10.2015 ESIMIESTYÖN VAATIVUUSLUOKITUS Yleistä Esimiestyön vaativuuden arviointi perustuu vahvistettuun toimenkuvaukseen. Esimies toimii usein myös itse asiantuntijana, jolloin toimenkuvaukseen
Kerran nuori leijona kysyi minulta minun määritelmääni johtajuudesta ja sen suhteesta Lions Club Internationaliin, johon vastasin:
Unelmoi Valmistaudu Saavuta ME PALVELEMME SALIM MOUSSAN Entinen Kansainvälinen Johtaja Ehdokas Kansainväliseksi Kolmanneksi Varapresidentiksi Milano, Italia 5.-9.7.2019 Kansainvälinen Vuosikokous Lions-ystävät,
Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen
Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Sotatieteiden päivät 25.5.2018 Teemu TALLBERG, professori TAHTO-projekti http://www.maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ tahto-tutkimusprojekti Kansalta kysyttyä MTS
Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus
Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen 4.4.2017 Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Sotilaallinen huoltovarmuus puolustusselonteossa Puolustusselonteossa esitetty sotilaallisen huoltovarmuuden
Turvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan Spirit-hanke
Turvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan Afganistanissa on käyty sisällissotaa vuodesta 1978 lähtien. Vuosien saatossa konfliktin osapuolet ovat vaihdelleet, ja siihen on osallistunut myös
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta
9.2.2017 A8-0228/102 102 Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta Johdanto osan 4 kappale (4) Terrorismin uhka on kasvanut ja muuttunut nopeasti viime vuosina. Henkilöt, joita tarkoitetaan nimityksellä terrorismiin
EBAO/EBO KESKUSTELU YHDYSVALTOJEN ASEVOIMISSA
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU EBAO/EBO KESKUSTELU YHDYSVALTOJEN ASEVOIMISSA EUK:n tutkielma Majuri Kaarel Mäesalu Esiupseerikurssi 62 Maasotalinja Huhtikuu 2010 ii MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Kurssi Esiupseerikurssi
Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys?
Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Veikko Vaikkinen Rautuseura 4.4.2018 Raudun taistelua tuskin olisi ollut ilman Raasulin rataa. Rata oli rakennettu
Lääkärinä Suomalaisten kriisinhallintajoukoissa Afganistanissa
Finnanest sairaalakierroksella Lääkärinä Suomalaisten kriisinhallintajoukoissa Afganistanissa On kulunut alle viikko siitä, kun olin mukana partiomatkalla, jossa haavoittui vakavasti kaksi ruotsalaista.
Yritysvastuu ja etiikka -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu Asmo Kalpala
-kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu 12.4.2017 Asmo Kalpala Vastuullisuus on sydämen sivistystä, tietoa ja tahtoa tuottaa hyvää. Kysymys: Oletteko valinneet kaupalliset opinnot vaikuttaaksenne maailmaan?
Valtioneuvoston puolustuselonteko (vnk 5/2017)
Pekka Visuri Helsinki 9.3.2017 LAUSUNTO Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaostolle Valtioneuvoston puolustuselonteko 16.2.2017 (vnk 5/2017) Olen perehtynyt valtioneuvoston puolustusselontekoon 2017
O U L U N K AUPUNKI OIK O M I S H O I D O N P R O S E S S I - J A T U O T T A V U U S S E L V I T Y S
O U L U N K AUPUNKI OIK O M I S H O I D O N P R O S E S S I - J A T U O T T A V U U S S E L V I T Y S I S B N 9 7 8-9 5 1-5 6 3-7 0 8-6 ( U R L : H T T P : / / W W W. S I T R A. F I ) O U L U N K AUPUNKI
Suomen ulkopolitiikan hoito
Suomen ulkopolitiikan hoito "Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu?" hyvin hyvin huonosti huonosti Koko väestö Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta
Pelisuunnittelu Ronja 2014
Pelisuunnittelu Ronja 2014 Moodboard Avaruuspeli Yksinpeli, roolipeli Ihmisrodun viimeiset edustajat ovat kaikki tummaihoisia, koska maapallon otsonikerros on ohentunut ja planeetta on muutenkin huonossa
Everstiluutnantti Timmer totesi, että hänen lausumansa eivät kaikki edusta Saksan virallista linjaa vaan myös henkilökohtaisia näkemyksiä.
Carl von Clausewitzia Katajanokan Karimosalissa Pöydän puhdistaminen Toukokuun 16. päivänä 2008 Kanta-Helsingin Reservinupseerit olivat järjestäneet kerhoillan Karimo-salissa. Esitelmän pitäjäksi oli pyydetty
KOHTI KEVYEMPÄÄ JALANJÄLKEÄ ERIKOISJOUKKOJEN ROOLIN MUU- TOS OSANA YHDYSVALTOJEN ULKOPOLITIIKKAA
MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU KOHTI KEVYEMPÄÄ JALANJÄLKEÄ ERIKOISJOUKKOJEN ROOLIN MUU- TOS OSANA YHDYSVALTOJEN ULKOPOLITIIKKAA Kandidaatintutkielma Kadettiylikersantti Panu Heiska 98. kadettikurssi Maasotalinja
Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204
Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2000» 25.2.2000/204 Seurattu SDK 456/2010 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204 Eduskunnan päätöksen
Sotaa Pohjois-Vienassa
Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I