Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta"

Transkriptio

1 Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

2 Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella. Osallistumismahdollisuutta tarjottiin niille Reserviläisliiton jäsenille, joiden sähköpostiosoite oli liiton tiedossa. Kyselyllä kartoitettiin Reserviläisliiton jäsenten näkemyksiä puolustusmenojen säästöistä sekä puolustusvoimauudistuksesta. Vastaus saatiin jäseneltä. Vastaajista yli 96 prosenttia on suorittanut varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Armeijan käyneistä vastaajista aliupseereita on 66, miehistöä 27 ja upseereita seitsemän prosenttia. Vastaajista 19 prosenttia sijoittuu ikäryhmään vuotta, 41 prosenttia ryhmään vuotta ja 22 prosenttia ryhmään vuotta. Ikänsä puolesta reserviin kuulumattomia eli yli 60-vuotiaita on 17 prosenttia vastaajista.

3 Sukupuolesi 0% 25% 50% 75% 100% Mies 96,02% nainen 3,98%

4 Varusmiespalveluksen suorittaminen 0% 25% 50% 75% 100% Olen suorittanut varusmiespalveluksen tai naisten 96,6% asepalveluksen En ole suorittanut palvelusta 3,4%

5 Missä puolustushaarassa olet palvellut / palvelet 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Maavoimat 82,36% Merivoimat Ilmavoimat Rajavartiolaitos 5,82% 8,25% 3,57%

6 Mihin sotilashenkilöstöryhmään kuulut 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Miehistöön (sotamies / matruusi korpraali / ylimatruusi) 27,15% Aliupseeristoon (alikersantti sotilasmestari) 66,06% Upseeristoon (vänrikki / aliluutnantti kenraali / amiraali) 6,79%

7 Minkä ikäinen olet 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% alle 21 vuotta 0,55% vuotta 19,24% vuotta 41,15% vuotta 21,64% Yli 60 vuotta 17,42%

8 Poliittinen johto on toiminut uudistuksessa maanpuolustuksen kannalta onnistuneella/oikealla tavalla 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Täysin samaa mieltä 3,04% Jonkun verran samaa mieltä 9,98% Ei samaa eikä eri mieltä 2,63% Jonkin verran eri mieltä 28,01% Täysin eri mieltä 56,34%

9 Puolustusvoimat pystyy säästöjen ja uudistusten jälkeenkin puolustamaan uskottavasti koko valtakunnan aluetta 0% 10% 20% 30% 40% Täysin samaa mieltä 4,8% Jonkun verran samaa mieltä 10,86% Ei samaa eikä eri mieltä 3,31% Jonkin verran eri mieltä 36,62% Täysin eri mieltä 44,41%

10 Puolustusvoimien sodan ajan suorituskyky heikkenee säästöjen johdosta seuraavien neljän vuoden aikana 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Täysin samaa mieltä 62,99% Jonkun verran samaa mieltä 23,17% Ei samaa eikä eri mieltä 2,75% Jonkin verran eri mieltä 5,95% Täysin eri mieltä 5,15%

11 Miten puolustusmenojen säästöt olisi mielestäsi pitänyt ensisijaisesti kohdistaa? Valitse enintään kolme vaihtoehtoa. 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin 70,93% Kertausharjoituksiin 13,17% Varuskuntiin ja harjoitusalueisiin 24,66% Puolustusmateriaalihankintoihin 29,21% Puolustusvoimien henkilöstöön 15,24% Reservin varustamiseen 15,79% Operatiiviseen toimintaan Varusmiehistä aiheutuviin menoihin En osaa sanoa 14,97% 9,55% 10,24%

12 Mitä puolustusmäärärahojen suhteen pitäisi mielestäsi tehdä 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% Korottaa tuntuvasti 17,88% Korottaa jonkin verran 39,27% Säilyttää ennallaan 35,65% Vähentää jonkin verran 5,86% Vähentää tuntuvasti 0,79% En osaa sanoa 0,55%

13 Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä sodan ajan joukkojen vahvuutta esitetään pienennettäväksi nykyisestä henkilöstä sotilaaseen. Mitä olet tästä mieltä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Sodan ajan joukkojen kokoa tulisi pikemminkin kasvattaa nykyisestä 22,79% Sodan ajan joukkojen koko tulisi säilyttää ennallaan 63,93% Sodan ajan joukkoja tulisi pienentää esitetysti En osaa sanoa 11,65% 1,63%

14 Mikäli sodan ajan vahvuutta lasketaan esitetysti, entistä harvemmalla, yli 30-vuotiaalla reserviläisellä on jatkossa sodan ajan sijoitus. Miten tämä vaikuttaa halukkuuteesi olla mukana vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% Lisää haluani olla mukana vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä 17,26% Ei lisää eikä vähennä haluani olla mukana vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä 48,24% Vähentää haluani olla mukana vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä 20,61% En enää osallistu vapaaehtoisen maanpuolustustyöhön, mikäli minulla ei ole sodan ajan sijoitusta 8,24% En osaa sanoa 5,65%

15 Seuraavan neljän vuoden aikana kertausharjoituksia ei juuri ole. Olisitko niiden sijasta valmis ylläpitämään sodan ajan taitojasi ja kenttäkelpoisuuttasi seuraavilla tavoilla. Voit valita useita vaihtoehtoja. 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Osallistumalla oman yhdistyksen järjestämään ammuntaan sekä liikunta- ja urheilutoimintaan Osallistumalla Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutukseen ja kursseille 61,12% 71,48% Osallistumalla Puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin 58,25% En ole valmis mihinkään edellä mainituista vaihtoe 6,48%

16 Reserviläisliitto henkilöjäsentä 18 maakunnallista reserviläispiiriä 354 paikallista yhdistystä 149 avointa reserviläisyhdistystä 147 reserviläisyhdistystä 51 reservinaliupseeriyhdistystä 2 naisyhdistystä ja 5 kiltaa Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013 Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013 ETTA PARTANEN MEIJU AHOMÄKI SAMU HÄMÄLÄINEN INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Reserviläisliiton 2013 tutkimusraportti. Tutkimuksella selvitettiin

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013 Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013 ETTA PARTANEN MEIJU AHOMÄKI SAMU HÄMÄLÄINEN INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Reserviläisliiton 2013 tutkimusraportti. Tutkimuksella selvitettiin

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITON LAUSUNTO KOSKIEN PVHSM HENKILÖSTÖALA 034 - RE- SERVIIN JA VARARESERVIIN KUULUVAN ASEVELVOLLISEN YLENTÄMINEN NOR- MILUONNOSTA 2015

RESERVILÄISLIITON LAUSUNTO KOSKIEN PVHSM HENKILÖSTÖALA 034 - RE- SERVIIN JA VARARESERVIIN KUULUVAN ASEVELVOLLISEN YLENTÄMINEN NOR- MILUONNOSTA 2015 Helsinki, 14.1.2015 Pääesikunnan henkilöstöosasto Viite: Lausuntopyyntö 27.11.2014, asia nro 3585/50.07/2014 RESERVILÄISLIITON LAUSUNTO KOSKIEN PVHSM HENKILÖSTÖALA 034 - RE- SERVIIN JA VARARESERVIIN KUULUVAN

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

Aseet ja reserviläistoiminta

Aseet ja reserviläistoiminta Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen lähtökohdat

Puolustusvoimauudistuksen lähtökohdat Asevelvollisuusjärjestelmän säilyttäminen nykyisellään Puolustusvoimauudistuksen lähtökohdat Asevelvollisuusjärjestelmä Valikoivuuden lisääminen varusmieskoulutuksessa Vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen

Lisätiedot

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakolan tervehdys Savonlinnan Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa , Ravintola Paviljonki

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakolan tervehdys Savonlinnan Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa , Ravintola Paviljonki Julkaisuvapaa 29.10.2016 kello 16.00 Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakolan tervehdys Savonlinnan Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa 29.10.2016, Ravintola Paviljonki Kunnioitetut sotiemme

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Sähköinen jäsenkysely toteutettiin 20.10. 5.11.2016 välisenä aikana ja

Lisätiedot

Reserviläisliiton tervehdys Pohjois-Savon Reserviläispiiri ry:n 60-vuotisjuhlassa , Kuopion kaupungintalo

Reserviläisliiton tervehdys Pohjois-Savon Reserviläispiiri ry:n 60-vuotisjuhlassa , Kuopion kaupungintalo Julkaisuvapaa 10.2.2017 kello 18.00 Reserviläisliiton tervehdys Pohjois-Savon Reserviläispiiri ry:n 60-vuotisjuhlassa 10.2.2017, Kuopion kaupungintalo Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, herra puolustusministeri,

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue...3 2 Tarkoitus ja toiminta...3 3 Lahjoitukset...3 4 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet Julkaisuvapaa 27.2.2016 kello 14.00 Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan juhlapuhe Kuopion Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa 27.2.2016, Savon Ammatti- ja aikuisopisto Kunnioitetut

Lisätiedot

Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa , Pohjankyrösali

Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa , Pohjankyrösali Julkaisuvapaa 20.2.2011 kello 13.00 Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 20.2.2011, Pohjankyrösali Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Lisätiedot

Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Esko Raskilan juhlapuhe Juupajoen Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 4.6.2010, Lylyn viestivarikko

Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Esko Raskilan juhlapuhe Juupajoen Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 4.6.2010, Lylyn viestivarikko Julkaisuvapaa 4.6.2010 kello 19.00 Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Esko Raskilan juhlapuhe Juupajoen Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 4.6.2010, Lylyn viestivarikko Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Lisätiedot

Henkilöstörakenteen kehittäminen Kokonaisvastaajamäärä: 663

Henkilöstörakenteen kehittäminen Kokonaisvastaajamäärä: 663 Henkilöstörakenteen kehittäminen Kokonaisvastaajamäärä: 663 1. Puolustushaara (vast.) Kysymykseen vastanneet: 663 (ka: 1,4) (1.1) Maavoimat 71% 471 (1.2) Merivoimat 16,9% 112 (1.3) Ilmavoimat 12,1% 80

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

Muuta Poiminta 43 000 sotilasta VKL-kertauksen HTV-kerroin 50 % muusta kertauksesta Puolustusvoimien henkilökunta

Muuta Poiminta 43 000 sotilasta VKL-kertauksen HTV-kerroin 50 % muusta kertauksesta Puolustusvoimien henkilökunta Koulutuksen ja kertauksen kesto Reserviläisten palkat Vimilin armeijamallissa Peruskoulutus 0,25 vuotta Peruskoulutuskausi 1500 e/kk Jatkokoulutus 0,63 vuotta Jatkokoulutuskausi 2000 e/kk Operatiiviset

Lisätiedot

Reserviläisliitto - Tunnettuusseuranta 2016

Reserviläisliitto - Tunnettuusseuranta 2016 Reserviläisliitto - Tunnettuusseuranta 2016 INNOLINK RESEARCH OY 2016 Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen 1. YLEISKUVAUS TUTKIMUKSEN KUVAUS Tutkimuksessa kartoitettiin eri maanpuolustusliittojen (Reserviläisliitto,

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet Julkaisuvapaa 28.3.2015 kello 13.00 Reserviläisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savolan juhlapuhe Ilmajoen Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 28.3.2015, Ilmajoen

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet Julkaisuvapaa 26.4.2015 kello 13.00 Muutosvarauksin. Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan tervehdys Seinäjoen Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 26.4.2015, Seinäjoen kaupungintalo

Lisätiedot

RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA

RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhteinen puolustuspoliittinen julkilausuma 19.11.2010 Sisällysluettelo Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Ylihärmän Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 28.4.2012, Pakan kylätalo, Ylihärmä

Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Ylihärmän Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 28.4.2012, Pakan kylätalo, Ylihärmä Julkaisuvapaa 28.4.2012 kello 19.00 Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Ylihärmän Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 28.4.2012, Pakan kylätalo, Ylihärmä Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen tehtävänä on: - toimita jäsenten yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen tehtävänä on: - toimita jäsenten yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien 1/6 Hämeenlinnan Reserviläiset Aliupseerit ry Yhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Reserviläiset Aliupseerit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki.

Lisätiedot

Pariisin rauha ja Neuvostoliiton valvontakomission poistuminen maasta 1947, kesän 1948

Pariisin rauha ja Neuvostoliiton valvontakomission poistuminen maasta 1947, kesän 1948 Julkaisuvapaa 17.5.2014 kello 14.00 Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savolan juhlapuhe Rauman Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 17.4.2014, kulttuuritalo Poselli (muutosvarauksin) Kunnioitetut sotiemme

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä. Tulokset sukupuolittain

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä. Tulokset sukupuolittain Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset sukupuolittain Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Maanpuolustuskiltojen liitto 12,0 % 11,7 % 17,9

Lisätiedot

KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele.

KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele. KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele. Yhdistyksen toiminta-alueena on Kempele

Lisätiedot

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

Puolustusvoimien kilpailutoiminta Puolustusvoimien kilpailutoiminta Ohje Puolustusvoimien kilpailu- ja valmennustoiminnasta 1. Johdanto 1.1 Kilpaurheilun perusteet Puolustusvoimien kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta tähtää

Lisätiedot

Lapin aluetoimiston esittely. Henkilövaraaminen (VAP) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ MUONIO KITTILÄ SAVUKOSKI SODANKYLÄ. KOLARI PELKOSEN - NIEMIi SALLA PELLO

Lapin aluetoimiston esittely. Henkilövaraaminen (VAP) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ MUONIO KITTILÄ SAVUKOSKI SODANKYLÄ. KOLARI PELKOSEN - NIEMIi SALLA PELLO Lapin aluetoimiston esittely UTSJOKI ENONTEKIÖ INARI Henkilövaraaminen MUONIO (VAP) KITTILÄ SODANKYLÄ SAVUKOSKI KOLARI PELKOSEN - NIEMIi PELLO SALLA KEMIJÄRVI YLITORNIO ROVANIEMI TERVOLA POSIO TORNIO KEMIN-

Lisätiedot

RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA. Vahvaa puolustusta ylläpidettävä

RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA. Vahvaa puolustusta ylläpidettävä RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA Vahvaa puolustusta ylläpidettävä Reserviläisliiton vaaliohjelma 2015 VAHVAA PUOLUSTUSTA YLLÄPIDETTÄVÄ Reserviläisliitto vaatii itsenäisen, uskottavan ja koko valtakunnan

Lisätiedot

Lapin aluetoimiston esittely. Henkilövaraaminen (VAP) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ MUONIO KITTILÄ SAVUKOSKI SODANKYLÄ. KOLARI PELKOSEN - NIEMIi SALLA PELLO

Lapin aluetoimiston esittely. Henkilövaraaminen (VAP) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ MUONIO KITTILÄ SAVUKOSKI SODANKYLÄ. KOLARI PELKOSEN - NIEMIi SALLA PELLO Lapin aluetoimiston esittely UTSJOKI ENONTEKIÖ INARI Henkilövaraaminen MUONIO (VAP) KITTILÄ SODANKYLÄ SAVUKOSKI KOLARI PELKOSEN - NIEMIi PELLO SALLA KEMIJÄRVI YLITORNIO ROVANIEMI TERVOLA POSIO TORNIO KEMIN-

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

Vahvaa puolustusta ylläpidettävä

Vahvaa puolustusta ylläpidettävä Kuva: Puolustusvoimat Vahvaa puolustusta ylläpidettävä Reserviläisliitto vaatii itsenäisen, uskottavan ja koko valtakunnan kattavan puolustuksen ylläpitämistä myös tulevaisuudessa. Hallitusohjelmaan 2015-2019

Lisätiedot

I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella

I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1$ Yhdistyksen nimi on Joensuun Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Joensuun kaupungin alue. Yhdistys kuuluu jäsenenä

Lisätiedot

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 11.-12.4. Liiton vuosikokous, seppeleenlasku, tervehdysten vastaanotto Helsingissä

Lisätiedot

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15 Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15 Suomen suurin maanpuolustusjärjestö - 36.500 henkilöjäsentä - 18 reserviläispiiriä - 344 paikallista yhdistystä 178 avointa reserviläisyhdistystä

Lisätiedot

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä

Lisätiedot

Pääesikunta Ohje 1 (5) Logistiikkaosasto HELSINKI AM

Pääesikunta Ohje 1 (5) Logistiikkaosasto HELSINKI AM Pääesikunta Ohje 1 (5) 28.12.2016 1. PELOGOS:n päätös AM15434/6.9.2016 2. PELOGOS:n päätös AM18359/7.10.2016 3. PELOGOS:n päätös AK5290/14.3.2014 4. JÄRJK:n ohje BM18006/7.12.2016 OMIEN MAASTOPUKUJEN M05

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja kotirintamalla palvelleet, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja kotirintamalla palvelleet, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet Julkaisuvapaa 5.3.2016 kello 11.00 Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan juhlapuhe Alajärven Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 5.3.2016, Punaisentuvan viinitila. MUUTOSVARAUKSIN.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

Reserviläisliiton kunniajäsenen, kansanedustaja Markku Pakkasen juhlapuhe Porvoon Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 30.4.2016, Café Cabriole

Reserviläisliiton kunniajäsenen, kansanedustaja Markku Pakkasen juhlapuhe Porvoon Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 30.4.2016, Café Cabriole Julkaisuvapaa 30.4.2016 kello 18.00 Reserviläisliiton kunniajäsenen, kansanedustaja Markku Pakkasen juhlapuhe Porvoon Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 30.4.2016, Café Cabriole Kunnioitetut sotiemme

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen. vaikutus reserviläistoimintaan

Puolustusvoimauudistuksen. vaikutus reserviläistoimintaan Puolustusvoimauudistuksen vaikutus reserviläistoimintaan AMPUMARADAT RAKENNEMUUTOKSESSA- seminaari, 8.3.2013 Helsingin Messukeskuksessa Everstiluutnantti Tuomo Repo Koulutussektorin johtaja / Pääesikunnan

Lisätiedot

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö Puhe Reserviläisliiton valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa Joensuussa 16.11.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö Puhe Reserviläisliiton valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa Joensuussa 16.11. 1 Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö Puhe Reserviläisliiton valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa Joensuussa 16.11.2014 klo 13 Arvoisat sotiemme veteraanit reserviläiset hyvä juhlayleisö!

Lisätiedot

RES 2020 -strategia. Syyskokous 14.11.2015 Pori. www.reservilaisliitto.fi

RES 2020 -strategia. Syyskokous 14.11.2015 Pori. www.reservilaisliitto.fi RES 2020 -strategia Syyskokous 14.11.2015 Pori 2 Strategia 2016 2020 Sisältö Reserviläisliiton strategia 2016-2020.................6 Toiminnan arvot............................6 Toiminta-ajatus............................

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1487 1493 SISÄLLYS N:o Sivu 1487 Tasavallan presidentin asetus eläkkeen korvaamista alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai

Lisätiedot

Reserviläisliiton lausunto koskien hallituksen esitystä ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyneiden säädösten muuttamisesta

Reserviläisliiton lausunto koskien hallituksen esitystä ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyneiden säädösten muuttamisesta Helsinki, 21.4.2009 Sisäasianministeriö Poliisiosasto Arpajais- ja asehallintoyksikkö PL 50 11101 Riihimäki Reserviläisliiton lausunto koskien hallituksen esitystä ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyneiden

Lisätiedot

Sotilassosiologinen Seura

Sotilassosiologinen Seura Sotilassosiologinen Seura Paikallispuolustus ja yhteiskunta 23.4.2015 Helsinki 1 2 Reserviläinen Reserviläinen on PV:n tuote PV vastuussa omasta tuotteesta Korkea MP-tahto -> johtuu monesta asiasta, mutta

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN 47 :N MUUTTAMISESTA (HE 30/2017 VP)

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN 47 :N MUUTTAMISESTA (HE 30/2017 VP) PUOLUSTUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jenni Herrala Vanhempi osastoesiupseeri Mika Peltoniemi 5.5.2017 HE 30/2017 vp EDUSKUNNAN PUOLUSTUSVALIOKUNNALLE HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PUOLUSTUSVOIMISTA

Lisätiedot

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella. RESERVILÄISLIITTO ry Helsinki, 1.3.2008 RESERVILÄISLIITON ANSIOMITALIEN SÄÄNNÖT Reserviläisliitto Reservin Aliupseerien Liitto ry:n ansiomitalijärjestelmä on perustettu vuonna 1980. Nämä mitalisäännöt,

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat liittojen puheenjohtajat, hyvät kutsuvieraat ja juhlaväki, reserviläisveljet ja -sisaret

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat liittojen puheenjohtajat, hyvät kutsuvieraat ja juhlaväki, reserviläisveljet ja -sisaret Julkaisuvapaa 15.11.2015 klo 14.00 Reserviläisliiton kunniapuheenjohtaja Mikko Pesälän juhlapuhe Porin valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa 15.11.2015, Porin Lyseo Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1354. Laki

SISÄLLYS. N:o 1354. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1354 1359 SISÄLLYS N:o Sivu 1354 Laki Liettuan kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 Suomen Reserviupseeriliitto ry. KOLMIVUOTISSUUNNITELMA Liittokokous 23.11.2013 SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 TOIMINNAN ARVOT Suomen Reserviupseeriliiton toiminta perustuu koko jäsenistön yhteisiin

Lisätiedot

PVHSM HENKILÖSTÖALA 038 - SOTILASPUVUSSA JA VIRKAPUVUSSA KANNETTAVAT MERKIT JA TUNNUKSET

PVHSM HENKILÖSTÖALA 038 - SOTILASPUVUSSA JA VIRKAPUVUSSA KANNETTAVAT MERKIT JA TUNNUKSET 1 (32) PVHSM HENKILÖSTÖALA 038 - SOTILASPUVUSSA JA VIRKAPUVUSSA KANNETTAVAT MERKIT JA TUNNUKSET SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUSTEET 5 2 PERUSMERKIT JA -TUNNUKSET 6 2.1 Kansallisuustunnukset 6 2.1.1 Kansallislippu

Lisätiedot

Puheenjohtajalta. Hallituksen kokoonpano 2015

Puheenjohtajalta. Hallituksen kokoonpano 2015 KOKONAISMAANPUOLUSTUS ry Jäsenkirje Tammikuu 2015 Puheenjohtajalta Hyvä Kokonaismaanpuolustus-yhdistyksen jäsen, olen yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 2015 2016. Kiitän syyskokousta saamastani luottamuksesta

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

Koko kansan maanpuolustusjärjestö

Koko kansan maanpuolustusjärjestö Koko kansan maanpuolustusjärjestö Lapin Reserviläispiirien seminaari, 3.-5.2.2012 Rovaniemi Varapuheenjohtaja Osmo Suominen, RES Toiminnanjohtaja Olli Nyberg, RES Puolustusvoimauudistus Vuoden 2009 selonteossa

Lisätiedot

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja kotirintamalla palvelleet, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja kotirintamalla palvelleet, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet Julkaisuvapaa 3.12.2016 kello 18.00 Reserviläisliiton väistyvän puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan juhlapuhe Järvenpään Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 3.12.2016, Järvenpään seuratalo MUUTOSVARAUKSIN

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Pääesikunta Määräys 1 (7) Logistiikkaosasto HELSINKI HK PVM HPALV PELOGOS- SOTILAS- JA VIRKAPUVUT PUOLUSTUSVOIMISSA

Pääesikunta Määräys 1 (7) Logistiikkaosasto HELSINKI HK PVM HPALV PELOGOS- SOTILAS- JA VIRKAPUVUT PUOLUSTUSVOIMISSA Pääesikunta Määräys 1 (7) 4.12.2014 PVM HPALV 001 - PELOGOS- SOTILAS- JA VIRKAPUVUT PUOLUSTUSVOIMISSA Normikokoelman lyhenne PVMK-PE Peruste Laki puolustusvoimista (551/2007) 45 Asevelvollisuuslaki (1438/2007)

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet Julkaisuvapaa 6.9.2014 kello 15.00 Reserviläisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savolan juhlapuhe Riihimäen Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 6.9.2014, Riihimäen nuorisoseuran oma koti Kunnioitetut

Lisätiedot

Havaintoja varusmiesten loppukyselyistä 2011-2012

Havaintoja varusmiesten loppukyselyistä 2011-2012 Havaintoja varusmiesten loppukyselyistä 2011-2012 Esityksen sisältö Merkinnät 1-10, 2-10, 1-11 ja 2-11 tarkoittavat seuraavaa: 1-10 = vuoden 2010 heinäkuussa kotiutuneiden varusmiesten vastaukset = kesä

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Mikkelin Kilpa-Veikot - Oman seuran analyysi 8/11/16

Mikkelin Kilpa-Veikot - Oman seuran analyysi 8/11/16 Mikkelin Kilpa-Veikot - Oman seuran analyysi 8//6 Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 00, 0 % 80,0 % 60,0 % 6,9 % 0,0 % 0,0 %, %,6 % 7,7 %, %, % 0,0 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.7, Hajonta:.8)

Lisätiedot

Kansalaisilla on mielipide esitettyihin kysymyksiin, koska niiden osuus, jotka eivät kerro kantaansa, on hyvin pieni.

Kansalaisilla on mielipide esitettyihin kysymyksiin, koska niiden osuus, jotka eivät kerro kantaansa, on hyvin pieni. 1 SAATTEEKSI Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä puolustusvoimauudistuksen lähtökohdista, puolustusmäärärahoista ja Afganistanin

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 Muistio 1 (5) Puolustusvaliokunta 22.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 1 Puolustusvoimien

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011 Pääesikunta Lausunto 1 (6) HELSINKI 20.10.2011 3563/55.99/2011 Poliisihallituksen asiakirja numero 2020/2011/3470 PÄÄESIKUNNAN HENKILÖSTÖOSASTON LAUSUNTO ASIASSA: VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUS- JA RESERVILÄISTOIMINNAN

Lisätiedot

RESUL tiedottaa 2/2014

RESUL tiedottaa 2/2014 Reserviläisurheiluliitto ry, Döbelninkatu 2, 00260 HELSINKI, (09) 4056 2060, fax (09) 4056 2061, sähköposti: info@resul.fi RESUL tiedottaa 2/2014 Jakelu: Jäsenliitot, -piirit, -yhdistykset ja toiminnanjohtajat

Lisätiedot

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA Info-tilaisuus 20.8.2015 Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet 7 Tehtävät Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen julkisena hallintotehtävänä

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistus johtamisjärjestelmäalan näkökulmasta

Puolustusvoimauudistus johtamisjärjestelmäalan näkökulmasta 8 TEKSTI: MIKKO HEISKANEN KUVAT : PUOLUSTUSVOIMAT JA MIKKO HEISKANEN Eversti Mikko Heiskanen palvelee pääesikunnan johtamisjärjestelmäosaston apulaisosastopäällikkönä. Puolustusvoimauudistus johtamisjärjestelmäalan

Lisätiedot

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15 Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus 0 /8/ Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 0 8 6, % 6 7,9 % 6, % 8, %, %, % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:., Hajonta:0.8) (Vastauksia:9) Oman seuran analyysi

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

Reservin koulutuksen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kehittäminen

Reservin koulutuksen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kehittäminen Reservin koulutuksen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kehittäminen Omatoimisuutta, vapaaehtoisuutta, velvollisuutta Seminaari 10.4.2014 1 Reservin koulutus ja vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014 Tuhat suomalaista /201 Tuhat suomalaista Lassila & Tikanoja Marrras- Joulukuu 201 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /201 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista - tutkimus tehain interneassä IROResearch

Lisätiedot

Puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskealan Mannerheim-luento ASEVELVOLLISUUS ON SUOMEN PUOLUSTUKSEN LUJA PERUSTA

Puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskealan Mannerheim-luento ASEVELVOLLISUUS ON SUOMEN PUOLUSTUKSEN LUJA PERUSTA Mikkeli 30.6.2009 Päämajan kesäsymposium 30. kesäkuuta 2009 Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli Puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskealan Mannerheim-luento ASEVELVOLLISUUS ON SUOMEN PUOLUSTUKSEN

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET 1. YLEISTÄ 2. HUOMIONOSOITUKSET 2.1 Yleistä Ohjeella määritetään muistamiseen ja palkitsemiseen liittyvät säännöt ja periaatteet Varsinais-Suomen Reserviupseeri- ja Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

Puolustusministeriö toimitti selvityksen valiokunnalle

Puolustusministeriö toimitti selvityksen valiokunnalle Puolustusvaliokunnan lausunto 4/2010 vp Puolustusministeriölle JOHDANTO Vireilletulo Puolustusministeriö on 18 päivänä marraskuuta 2009 toimittanut puolustusvaliokunnalle selvityksen "Vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen II vaihe,

Puolustusvoimauudistuksen II vaihe, Puolustusvoimauudistuksen II vaihe, toimeenpano ja henkilöstövaikutukset Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen Tiedotustilaisuus, Helsinki 6.6.2014 Puolustusvoimauudistuksen syyt ja tavoite

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN (MPK) STRATEGIA 2020

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN (MPK) STRATEGIA 2020 5STRATEGIA LUONNOS 22.5.2015 MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN (MPK) STRATEGIA 2020 Toiminnan tarkoitus, yhdistyksen tehtävät ja yleistavoite Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on valtakunnallinen vapaaehtoisen

Lisätiedot

Sotilaallinen liittoutumattomuus vai liittoutuminen

Sotilaallinen liittoutumattomuus vai liittoutuminen Sotilaallinen liittoutumattomuus vai liittoutuminen "Pitäisikö Suomen mielestänne pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana vai pyrkiä liittoutumaan sotilaallisesti?" Koko väestö Pysyä liittoutumattomana

Lisätiedot

TIETTYJEN PUOLUSTUSVOIMIEN LISÄPALKKIOIDEN TARKISTAMINEN 1.3.2012 LU- KIEN

TIETTYJEN PUOLUSTUSVOIMIEN LISÄPALKKIOIDEN TARKISTAMINEN 1.3.2012 LU- KIEN LIITE 1 TIETTYJEN PUOLUSTUSVOIMIEN LISÄPALKKIOIDEN TARKISTAMINEN 1.3.2012 LU- KIEN 1. LENTÄVÄN HENKILÖSTÖN LENTOLISÄ A. Ohjaajan lentolisä a) Asianmukaisen palvelussitoumuksen (tai uuden koulutuskorvaussitoumuksen)

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe

Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe Pääesikunnan päällikkö, vara-amiraali Juha Rannikko Henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Sakari Honkamaa EK Puolustusvoimauudistuksen aikataulu

Lisätiedot

Anna tutki: Naisen asema työelämässä

Anna tutki: Naisen asema työelämässä Anna tutki: Naisen asema työelämässä 2 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tavoitteena selvittää naisten asemaa työelämässä Tutkimuksen teettäjä Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Anna-lehti, toteutus Iro Research Oy

Lisätiedot

1994 vp - HE 46 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 46 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 46 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan puolustusvoimista annettuun lakiin otettavaksi

Lisätiedot

Julkaisuvapaa 21.11.2015 klo 17.00

Julkaisuvapaa 21.11.2015 klo 17.00 Julkaisuvapaa 21.11.2015 klo 17.00 Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savolan juhlapuhe Uudenmaan piirineuvoston 30- vuotisjuhlassa 21.11.2015, Kokoushotelli Gustavelund, Tuusula Kunnioitetut sotiemme

Lisätiedot

Kaupan Harava-kyselyn tuloksia

Kaupan Harava-kyselyn tuloksia Kaupan Harava-kyselyn tuloksia Meri Malmari Turun kauppakorkeakoulu HARAVA Karttapohjainen kyselytyökalu Osa Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe-ohjelma) tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

RESERVIN KOULUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTYMINEN

RESERVIN KOULUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTYMINEN MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU RESERVIN KOULUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTYMINEN Tutkielma Kadetti Tero Sakala 93. Kadettikurssi Viestilinja Huhtikuu 2009 MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Kurssi 93. Kadettikurssi Linja Viestilinja

Lisätiedot

Teksti: Sirkka Ojala Kuvat: Jaakko Lampimäki

Teksti: Sirkka Ojala Kuvat: Jaakko Lampimäki Pirkanmaan Reserviupseeripiiri ry on toiminut alueensa Reserviupseeriyhdistysten yhdyssiteenä ja tukena jo 60 vuoden ajan. Piiri juhlisti vuosipäiväänsä näyttävästi Tampereella 18. joulukuuta. Juhlakutsun

Lisätiedot

SOTILASPUVUSSA JA VIRKAPUVUSSA KANNETTAVAT MERKIT JA TUNNUKSET

SOTILASPUVUSSA JA VIRKAPUVUSSA KANNETTAVAT MERKIT JA TUNNUKSET 1 (31) SOTILASPUVUSSA JA VIRKAPUVUSSA KANNETTAVAT MERKIT JA TUNNUKSET SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUSTEET 5 2 PERUSMERKIT JA -TUNNUKSET 6 2.1 Kansallisuustunnukset 6 2.1.1 Kansallislippu 6 2.1.2 Kokardit ja lakkimerkit

Lisätiedot

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Julkaisuvapaa 6.12.2008 klo 18.00 Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Kunnioitetut sotaveteraanit, herra eversti,

Lisätiedot

LAUSUNTO KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ AMPUMA-ASELAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN SÄÄDÖSTEN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ AMPUMA-ASELAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN SÄÄDÖSTEN MUUTTAMISESTA Helsinki, 14.11.2009 LAUSUNTO KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ AMPUMA-ASELAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN SÄÄDÖSTEN MUUTTAMISESTA Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, jonka tehtävänä

Lisätiedot

SVEITSIN ASEVELVOLLISUUS. Seppo Haario 21.3.2012 1

SVEITSIN ASEVELVOLLISUUS. Seppo Haario 21.3.2012 1 SVEITSIN ASEVELVOLLISUUS Seppo Haario 21.3.2012 1 Sveitsin pinta-ala 41,285 km 2 Suomi on kahdeksan kertaa suurempi Etäisyydet: pohjoinen - etelä 220 km länsi - itä 348 km Jürg Hänggeli/Seppo Haario 21.3.2012

Lisätiedot