Turvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan Spirit-hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan Spirit-hanke"

Transkriptio

1 Turvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan

2 Afganistanissa on käyty sisällissotaa vuodesta 1978 lähtien. Vuosien saatossa konfliktin osapuolet ovat vaihdelleet, ja siihen on osallistunut myös maan ulkopuolisia joukkoja.

3 Avoimet taistelut, maamiinat, itsemurhapommitukset, ankara talvi, kuivuus, kallistunut ruoka, köyhyys, tulvat, maanjäristykset Afganistanin väestön kohtaamien ongelmien lista on kuin pitkä kylmä talvi, joka on kestänyt jo kymmeniä vuosia.

4

5 Suomalaiset pakolaistyötä tekevät järjestöt Pakolaisneuvonta, Suomen Pakolaisapu, Suomen Punainen Risti ja Amnesty Internationalin Suomen osasto vetosivat vuonna 2008 maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsiin Kreikkaan suuntautuvien palautusten keskeyttämiseksi. Syynä olivat vakavat oikeudenloukkaukset pakolaisia ja turvapaikanhakijoita kohtaan. Kaikista EU-maista Kreikka tekee vähiten myönteisiä turvapaikkapäätöksiä. Vuonna 2007 pakolaisen statuksen sai 0.04 prosenttia turvapaikanhakijoista, vuonna 2006 vastaava luku oli 0.05 prosenttia. Valtaosa Kreikkaan saapuvista turvapaikanhakijoista on irakilaisia ja afganistanilaisia.

6 Pääsy lentokoneeseen Ateenassa, välilaskun kautta Tukholmaan maksoi lahjuksina yli 1000 euroa. Tämä esimerkkinä monista maksuista salakuljettajille. Väärennetty passi maksaa lähteestä riippuen muutamasta sadasta tuhansiin euroihin (lähde: rajavartiolaitos)

7 Useat afganistanilaiset elävät köyhyydessä, josta on tullut jatkuvaa, sukupolvilta toisille periytyvää. YK:n kehitysohjelman raportti määritteli vuonna 2007 Afganistanin maailman viiden köyhimmän maan joukkoon. Maan lapsivuodekuolleisuus on maailman korkeimpia, samoin lapsikuolleisuus. Naisten asema on edelleen heikko, sillä naisten on paljon miehiä vaikeampaa päästä terveydenhuoltoon, koulutukseen ja osallistua julkiseen toimintaan. Afganistan on monikielinen ja - kulttuurinen maa. Afgaaneja eli pataaneja on % väestöstä, seuraavaksi suurimmat väestöryhmät ovat tadžikit (n. 25 %), hazarat (hetsarit) (n. 10 %) sekä uzbekit (n. 10 %). Pienempiä väestöryhmiä ovat aimakit, turkmeenit ja balokit. Afganistanin etninen jakauma on osin kiistanalainen, eikä maassa ei ole pidetty onnistunutta väestölaskentaa vuosikymmeniin.

8 Vuonna 2009 Suomesta haki turvapaikkaa 5988 ihmistä. Afganistanista tulleita turvapaikanhakijoita oli 461 henkilöä, 7,7% hakijoista, ollen viidenneksi suurin turvapaikkaa hakenut kansallisuus. Suomessa turvapaikkahakemuksen vastaanottava viranomainen on poliisi tai rajaviranomainen. Poliisi selvittää hakijan henkilöllisyyden ja maahantuloreitin.

9 Vuonna 2009 Suomessa tehtiin afganistanilaisia koskevia turvapaikkapäätöksiä yhteensä 242 kpl. Näistä myönteisiä päätöksiä oli 95 kpl, 39% ja vastaavasti 144 sai kielteisen päätöksen 61%. Tästä suurin osa, 122 kpl, oli niin sanottuja Dublin päätöksiä. Jos turvapaikkahakemuksen jättävä on aiemmin hakenut turvapaikkaa jostain muusta Dublin-maasta, tämä maa on velvollinen ottamaan hakijan takaisin ja käsittelemään hänen hakemuksensa. Dublinpäätöksessä hakemusta ei tutkita Suomessa, vaan hakija käännytetään vastuussa olevaan valtioon. EU-maiden, Islannin, Norjan ja Sveitsin välisen Dublin-järjestelmän periaatteena on, että turvapaikkahakemus käsitellään vain yhdessä sopimusvaltiossa.

10 Kaikista Eurooppaan saapuvista turvapaikanhakijoista 1,8% saapuu Suomeen.

11 Tämä oli Khosron tarina. Lisää turvapaikanhakijoista ja Punaisesta Rististä löydät

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan työn, opiskelun, ihmissuhteen tms. perusteella tavoitteena parempi elämä, uudet kokemukset, avioliitto

Lisätiedot

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Käsitteet Turvapaikanhakija Henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Henkilöllä ei ole vielä oleskelulupaa Suomessa. Kiintiöpakolainen

Lisätiedot

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan paremman elämän toiveen, työn, opiskelun tai ihmissuhteen perusteella Turvapaikan hakija Henkilö, joka

Lisätiedot

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2015 2016 Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Kuka on pakolainen? Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka kotimaansa ulkopuolella. Hän on paennut sotaa,

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi:

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi: PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN Yläkoulu / lukio Maailman pakolaiset Ottakaa selvää: Mitä tarkoittavat käsitteet pakolainen ja turvapaikanhakija? Keitä ovat kiintiöpakolaiset? Kuinka monta kiintiöpakolaista

Lisätiedot

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla.

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. PUNAISEN RISTIN HAASTEET Kristiina Kumpula pääsihteeri Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. SUOMEN PUNAINEN RISTI Julkisoikeudellinen yhdistys: Laki Suomen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.

Lisätiedot

Suomeen tulleiden määrä vuoden alusta. Tilanne viikolla 37 : Turvapaikanhakijoita yhteensä 9 657

Suomeen tulleiden määrä vuoden alusta. Tilanne viikolla 37 : Turvapaikanhakijoita yhteensä 9 657 Suomeen tulleiden määrä vuoden alusta Tilanne viikolla 37 : Turvapaikanhakijoita yhteensä 9 657 Pakolaiset tarvitsevat kodin. Usein on kysytty miksi pakolaiset eivät palaa omiin koteihinsa? Kuva Homsin

Lisätiedot

TURVAPAIKKA-ASIAT 2013. 1. Johdanto

TURVAPAIKKA-ASIAT 2013. 1. Johdanto TILASTOKATSAUS 213/2 Turvapaikkayksikkö 27.1.214 TURVAPAIKKA-ASIAT 213 1. Johdanto 2. Turvapaikanhakijat Tilastokatsaus jakaantuu hakemus-, päätös- sekä Dublin-prosessiin. Katsaus kuvaa pääosin kehitystä

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Muuttoliike, pakolaisuus, turvallisuus: Haaste Suomelle ja EU:lle 2.12.2016 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN) Tutkimus-

Lisätiedot

INFOA PAKOLAISKRIISISTÄ

INFOA PAKOLAISKRIISISTÄ INFOA PAKOLAISKRIISISTÄ K eskustanuoret on huolissaan käynnissä olevasta pakolaiskeskustelusta. Keskustelu itsestään on hyvästä ja tervetullutta, mutta useat väärät käsitykset ja väärinymmärrykset värittävät

Lisätiedot

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu 1 Suomen Pakolaisapu Työtä uutta alkua varten Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

Tervetuloa Helsingin- (Kaarlenkadun ja Punavuoren) ja Metsälän vastaanottokeskuksien esittelyyn

Tervetuloa Helsingin- (Kaarlenkadun ja Punavuoren) ja Metsälän vastaanottokeskuksien esittelyyn Tervetuloa Helsingin- (Kaarlenkadun ja Punavuoren) ja Metsälän vastaanottokeskuksien esittelyyn Asiaankuuluvia käsitteitä maahanmuuttaja - yleiskäsite, joka koskee eri perustein maasta toiseen muuttavia

Lisätiedot

SPR Hämeen piirin vastaanottokeskustoiminta. Forssa 17.9.2015. Ari Saarinen Valmiuspäällikkö

SPR Hämeen piirin vastaanottokeskustoiminta. Forssa 17.9.2015. Ari Saarinen Valmiuspäällikkö SPR Hämeen piirin vastaanottokeskustoiminta Forssa 17.9.2015 Ari Saarinen Valmiuspäällikkö Tilanne Suomessa Turvapaikanhakijoita tuli vuonna 2014 Suomeen 3651, vuonna 2015 tilanne 6.9. mennessä 7974 hakijaa

Lisätiedot

Minut on otettu Dublin-menettelyyn mitä se tarkoittaa?

Minut on otettu Dublin-menettelyyn mitä se tarkoittaa? FI Minut on otettu Dublin-menettelyyn mitä se tarkoittaa? B Dublin-menettely tietoa Dublin-menettelyssä oleville henkilöille, jotka hakevat kansainvälistä suojelua (asetuksen (EU) N:o 604/2013 4 artikla)

Lisätiedot

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto Maahanmuutto Pirkanmaalla 4.2.2016 Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, / Tampereen yliopisto Turvapaikanhakijat 31.12.2015 Ulkomaan kansalaiset ja kotouttaminen Kunnan ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Suomeen arvioidaan tulevan

Lisätiedot

TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI 2009. 1. Johdanto

TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI 2009. 1. Johdanto TILASTOANALYYSI 2/09 Turvapaikkayksikkö 25.2.2010 TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI 2009 1. Johdanto 2. Turvapaikanhakijat Tilastokatsaus jakaantuu hakemus-, päätös- sekä Dublin-prosessiin. Tarkastelun

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Taustaa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan jokaisella kotimaassaan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 631/2011 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 631/2011 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011 631/2011 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOKATSAUS 2010. 1 Johdanto

TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOKATSAUS 2010. 1 Johdanto TILASTOKATSAUS 2010/3 Turvapaikkayksikkö 25.3.2011 TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOKATSAUS 2010 1 Johdanto 2 Turvapaikanhakijat Tilastokatsaus jakaantuu hakemus-, päätös- ja Dublin-prosesseihin. Tarkastelun

Lisätiedot

Numerologiaa yksinkertaisille

Numerologiaa yksinkertaisille 1.12.2006 Numerologiaa yksinkertaisille Laadustaan tunnetulla Suomi24-palstalla on mainittu, 1 että kampanjaltani putosi pohja pois, koska Suomi on tänä vuonna ottanut vastaan vain 75 kiintiöpakolaista,

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 15 1. Puolue 1 3 4 5 6 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit 6 Vihreät. Vastaajan sukupuoli 1 3 Nainen 3 Mies 3 3.

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat kuukausittain vuosina 2010 2012

Turvapaikanhakijat kuukausittain vuosina 2010 2012 TILASTOKATSAUS 2012/3 Turvapaikkayksikkö 13.2.2013 TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOKATSAUS 2012 1. Johdanto 2. Turvapaikanhakijat Tilastokatsaus jakaantuu hakemus-, päätös- sekä Dublin-prosessiin. Katsaus kuvaa

Lisätiedot

EU-Turkki pakolaissopimus

EU-Turkki pakolaissopimus EU-Turkki pakolaissopimus 18.3.2016 sopimuksen pääkohdat & arviointia Toni Alaranta/Ulkopoliittinen instituutti Sopimuksen pääkohdat: 1) Yksi yhdestä periaate: jokainen Kreikkaan saapuva pakolainen (koskee

Lisätiedot

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat TILASTOLIITE SISÄLLYS 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat AvainluVUT nyckeltal key figures Toimintamenot (1000 e) ja henkilöstö Verksamhetskostnader (1000

Lisätiedot

TIETOA TURVAPAIKANHAKIJALLE

TIETOA TURVAPAIKANHAKIJALLE TIETOSIVU TIETOA TURVAPAIKANHAKIJALLE HYVÄ TURVAPAIKANHAKIJA Olet hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua, mikä tarkoittaa turvapaikkaa sekä oleskelulupaa toissijaisen suojelun ja humanitaarisen suojelun

Lisätiedot

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Juridinen tulkinta Malin tilanteesta Malin hallituksen ja YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä ulkomaisten sotilasjoukkojen voimankäytölle

Lisätiedot

Lapsi pakolaispolitiikassa. Oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio Amnesty International Suomen osasto

Lapsi pakolaispolitiikassa. Oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio Amnesty International Suomen osasto Lapsi pakolaispolitiikassa Oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio Amnesty International Suomen osasto Amnesty International Perustettu 1961, Suomessa 1967 Maailman suurin ihmisoikeusjärjestö, tukijoita

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen

Lisätiedot

Oikeusasiamies pyysi lausuntopyynnössään lausunnonantajia kiinnittämään huomiota seuraaviin kysymyksiin:

Oikeusasiamies pyysi lausuntopyynnössään lausunnonantajia kiinnittämään huomiota seuraaviin kysymyksiin: 1 / 6 13.6.2019 EOAK/1511/2018 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Jari Pirjola TURVAPAIKANHAKIJAN KÄÄNNYTTÄMINEN 1 KANTELU A arvosteli Tampereen poliisilaitoksen

Lisätiedot

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Tilannekatsaus maahanmuuton asioista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu 1 Turvapaikanhakijatilanne Koko maassa V. 2015 32478 turvapaikanhakijaa V. 2016 1697 (1.1. 23.2.) Irak 61%, Afganistan 17%,

Lisätiedot

Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA

Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 Termistö Siirtolainen/maahanmuuttaja Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan paremman elämän toiveen, työn, opiskelun tai ihmissuhteen perusteella Turvapaikan

Lisätiedot

Monikulttuurinen Lapsen Etu -verkoston kannanotto hallitusohjelmaan 2011

Monikulttuurinen Lapsen Etu -verkoston kannanotto hallitusohjelmaan 2011 Monikulttuurinen Lapsen Etu -verkoston kannanotto hallitusohjelmaan 2011 Monikulttuurinen Lapsen Etu verkostossa mukana olevat järjestöt haluavat kiinnittää huomiota pakolais- ja turvapaikanhakijalasten

Lisätiedot

Pakkomuuttajat turvaa hakemassa Tehtävät

Pakkomuuttajat turvaa hakemassa Tehtävät Pakkomuuttajat turvaa hakemassa Tehtävät TIEDÄ 1. Mitä tarkoittaa vapaaehtoinen muutto? Entä pakkomuutto? 2. Mikä on pakkomuuttajan, turvapaikanhakijan ja pakolaisen välinen ero? 3. Millä eri perusteilla

Lisätiedot

Miten käsitellä pakolaisuutta nuorten kanssa?

Miten käsitellä pakolaisuutta nuorten kanssa? Miten käsitellä pakolaisuutta nuorten kanssa? Maailma koulussa -seminaari 4.10.2017 Helsinki Suomen Pakolaisapu 9.10.2017 1 Tässä työpajassa: Saat ajantasaista tietoa pakolaisuudesta ja opit maailman pakolaistilanteesta.

Lisätiedot

TIETOA TURVAPAIKANHAKIJALLE

TIETOA TURVAPAIKANHAKIJALLE TIETOSIVU TIETOA TURVAPAIKANHAKIJALLE HYVÄ TURVAPAIKANHAKIJA Olet hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua, mikä tarkoittaa turvapaikkaa tai oleskelulupaa toissijaisen suojelun perusteella. Voit saada

Lisätiedot

HE 23/2001 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 23/2001 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi ulkomaalaislakiin säännökset tilapäisen suojelun antamisesta. Samalla

Lisätiedot

Rovaniemen vastaanottokeskuksen naistenkerho yhteisöllisenä työnä

Rovaniemen vastaanottokeskuksen naistenkerho yhteisöllisenä työnä Rovaniemen vastaanottokeskuksen naistenkerho yhteisöllisenä työnä 18.1.2011 Paula Lauhamaa ja Katja Junnila SPR ROVANIEMEN VASTAANOTTOKESKUS 18.1.2011 Paula Lauhamaa SPR Rovaniemen vastaanottokeskus Turvapaikanhakija:

Lisätiedot

353,3 MILJ. TUOTOT 19,0 MILJ.

353,3 MILJ. TUOTOT 19,0 MILJ. 31.12. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 873 JOISTA 88 UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ MENOT 353,3 MILJ. TUOTOT 19,0 MILJ. 122 957 ASIAA VIREILLE 124 770* PÄÄTÖSTÄ 85 623 VASTATTUA ASIAKASPUHELUA YLI 350 MAATIETOVASTAUSTA 5 EUROOPAN

Lisätiedot

PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO HE-LUONNOKSESTA Asia: Lausuntopyyntö SM Dno

PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO HE-LUONNOKSESTA Asia: Lausuntopyyntö SM Dno Sisäasiainministeriön maahanmuutto-osastolle PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO HE-LUONNOKSESTA 25.11.2015 Asia: Lausuntopyyntö SM 1539703 Dno-2015-1696 I Yleistä Pakolaisneuvonta kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1. 30.6.2016 Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on alkuvuonna 2016 vastaanottanut ennätysmäärän hakemuksia henkilön ottamiseksi auttamisjärjestelmän

Lisätiedot

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat TILASTOLIITE SISÄLLYS 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat AVAINLUVUT Toimintamenot (1000 ) ja henkilöstö 2008 2009 2010 Nettomenot 14 231 17 576 18 326

Lisätiedot

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita

Lisätiedot

Vuosikirjanumero KHO:2009:22 Antopäivä 26.2.2009 Taltionumero 440 Diaarinumero 1953/1/08

Vuosikirjanumero KHO:2009:22 Antopäivä 26.2.2009 Taltionumero 440 Diaarinumero 1953/1/08 Vuosikirjanumero KHO:2009:22 Antopäivä 26.2.2009 Taltionumero 440 Diaarinumero 1953/1/08 Ulkomaalaislaki Turvapaikanhakija Kreikkaan palauttaminen Ihmisoikeusloukkaus Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Amnestyn päivätyökeräys 2013

Turvallista matkaa? Amnestyn päivätyökeräys 2013 Muistiinpanot opettajille Turvallista matkaa? Amnestyn päivätyökeräys 2013 Kuka on pakolainen? Pakolainen on henkilö, joka nauttii kansainvälistä suojelua oman kotimaansa ulkopuolella. Hänelle on voitu

Lisätiedot

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 ALUKSI Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä julkaisee suppean tilannekatsauksen ajalta 1.1.2015-30.6.2015. Katsauksessa

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

LIIKKUVUUS TÄMÄN OSION SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ. TAUSTAPAPERI - Osio 5

LIIKKUVUUS TÄMÄN OSION SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ. TAUSTAPAPERI - Osio 5 TAUSTAPAPERI - Osio 5 LIIKKUVUUS TÄMÄN OSION SISÄLTÖ Liikkumisen vapaus ihmisoikeussopimuksissa Keskeiset käsitteet: pakolainen, turvapaikanhakija, siirtolainen, Frontex, palautuskielto 10 väitettä ja

Lisätiedot

Tilastoliite. Sisältö. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

Tilastoliite. Sisältö. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat Tilastoliite Sisältö 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 asiat 10 Karkotusasiat Avainluvut Toimintamenot (1000 e) ja henkilöstö 2009 2010 2011 Nettomenot 17 576 18 326 17 718 Tulot 2 929

Lisätiedot

TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI Johdanto

TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI Johdanto TILASTOANALYYSI 3/08 Turvapaikkayksikkö 2.3.2009 TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI 2008 1. Johdanto 2. Turvapaikanhakijat Tilastokatsaus jakaantuu hakemus-, päätös- sekä Dublin-prosessiin. Tarkastelun

Lisätiedot

Maahanmuuton vuosikatsaus 2009

Maahanmuuton vuosikatsaus 2009 Maahanmuuton vuosikatsaus 2009 2 MAAHANMUUTTO VÄHENI VUONNA 2009 Tämän tilastokatsauksen tavoitteena on kuvata maahanmuuttoa vuoden 2009 aikana. Muuttoliikettä on tapahtunut Suomessa läpi historian. Maasta

Lisätiedot

TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI Johdanto

TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI Johdanto TILASTOANALYYSI 2/07 Turvapaikkayksikkö 28.1.2008 TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI 2007 1. Johdanto Turvapaikanhakijamääriä, lähtömaita ja hakijoille annettuja päätöksiä koskevan tiedontarpeen

Lisätiedot

EDUSTAJANA TURVAPAIKKAMENETTELYSSÄ

EDUSTAJANA TURVAPAIKKAMENETTELYSSÄ EDUSTAJANA TURVAPAIKKAMENETTELYSSÄ Opas alaikäisen turvapaikanhakijan edustajalle ERF EDUSTAJANA TURVAPAIKKAMENETTELYSSÄ Opas alaikäisen turvapaikanhakijan edustajalle ERF Hanke on saanut tukea Euroopan

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamiseen ja sitä edeltävän hätämajoituksen järjestämiseen liittyvä tausta-aineisto

Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamiseen ja sitä edeltävän hätämajoituksen järjestämiseen liittyvä tausta-aineisto Kouvolan kaupunki Oheismateriaali nro 1 Kaupunginhallitus 31.08.2015 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamiseen ja sitä edeltävän hätämajoituksen järjestämiseen liittyvä tausta-aineisto 1.

Lisätiedot

LIIKKUVUUS TÄMÄN OSION SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ. TAUSTAPAPERI - Osio 5

LIIKKUVUUS TÄMÄN OSION SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ. TAUSTAPAPERI - Osio 5 TAUSTAPAPERI - Osio 5 LIIKKUVUUS TÄMÄN OSION SISÄLTÖ Keskeiset käsitteet: pakolainen, turvapaikanhakija, siirtolainen 10 väitettä ja faktaa turvapaikanhakijoista ja pakolaisista Tilastoja Ihmiskauppa Paperittomat

Lisätiedot

Faktoja pakolaisuudesta Opettajan materiaali

Faktoja pakolaisuudesta Opettajan materiaali Faktoja pakolaisuudesta Opettajan materiaali Tämä materiaali on tarkoitettu käytettäväksi Faktoja pakolaisuudesta - diaesityksen kanssa. Materiaali sisältää faktatietoa ja ohjeita dioissa käytävien asioiden

Lisätiedot

Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016

Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016 Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016 Mikä käynnisti vuoden 2015 maahantuloaallon EU:iin? Afrikan pohjoisosien ja Lähi-idän maiden sisäinen kehitys. Koulutettuja nuoria ilman töitä ja tiedonsaannin

Lisätiedot

Globaali muuttoliike ja nuoruus

Globaali muuttoliike ja nuoruus Globaali muuttoliike ja nuoruus tt Yhteiset lapsemme -seminaari Monikulttuuriset nuoret Euroopassa 9.11.2017 Leena Suurpää MAAILMALLA Globaali muuttoliike nuorisoliikkeenä Nuorten määrä maapallolla on

Lisätiedot

MAAHANMUUTON VUOSIKATSAUS 2011

MAAHANMUUTON VUOSIKATSAUS 2011 MAAHANMUUTON VUOSIKATSAUS 2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 3 Muuttoliike vuonna 2011 4 Väestö ja ulkomaan kansalaiset 5 Väestö äidinkielen mukaan 6 Väestö syntymävaltion mukaan 7 Ulkomaalaisten määrä alueittain

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Arjen kokemuksia Konnunsuo ja nuorisotila

Arjen kokemuksia Konnunsuo ja nuorisotila Arjen kokemuksia Konnunsuo ja nuorisotila Kanuuna seminaari Kuopio 12.-13.11.-15 Missä mennään tällä hetkellä maahanmuutoluvuissa (Saimaan alue) Vireille tulleet turvapaikkahakemukset vuonna 2015 26.10

Lisätiedot

MAAHANMUUTON TUNNUSLUVUT

MAAHANMUUTON TUNNUSLUVUT MAAHANMUUTON TUNNUSLUVUT 2013 Euroopan muuttoliikeverkosto Euroopan unionin osarahoittama Julkaisusta vastaa: Euroopan muuttoliikeverkosto Maahanmuuttovirasto Panimokatu 2a 00580 Helsinki Tel. 0295 430

Lisätiedot

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Työmarkkinat, sukupuoli

Työmarkkinat, sukupuoli Työmarkkinat, maahanmuuttajuus ja sukupuoli VTT Annika Forsander Eurooppalaisen maahanmuuton II maailmansodan jälkeiset vaiheet... Toisen maailmansodan jälkeen alkoi eurooppalaisen muuttoliikkeen ensimmäinen

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA TYÖLUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN AJANVARAUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA TYÖLUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN AJANVARAUS TURVALLISUUS Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA TYÖLUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN AJANVARAUS TURVALLISUUS IHMISOIKEUDET ESTÄÄ LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO JÄRJESTÖ HOITAA, HUOLEHTIA TILAPÄINEN

Lisätiedot

HE 25/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maahanmuuttajien

HE 25/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maahanmuuttajien HE 25/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain 3 ja 19 c :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Olen hakenut turvapaikkaa EU:sta mikä maa käsittelee hakemukseni?

Olen hakenut turvapaikkaa EU:sta mikä maa käsittelee hakemukseni? FI Olen hakenut turvapaikkaa EU:sta mikä maa käsittelee hakemukseni? A Tietoja Dublin-asetuksesta kansainvälistä suojelua hakeville (asetuksen (EU) N:o 604/2013 4 artikla) 1 Olet pyytänyt suojelua, koska

Lisätiedot

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäiväkampanja Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäivä pähkinänkuoressa Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon. Rahaston turvin Punainen Risti auttaa Suomessa ja ulkomailla. Katastrofirahaston

Lisätiedot

244 Muut-luku sisältää muiden oleskelulupaperusteiden lisäksi myös turvapaikkaprosessin yhteydessä myönnetyt oleskeluluvat.

244 Muut-luku sisältää muiden oleskelulupaperusteiden lisäksi myös turvapaikkaprosessin yhteydessä myönnetyt oleskeluluvat. 5 Maahanmuuttoviraston myöntämät ensimmäiset oleskeluluvat ja Suomen kansalaisuuden saaneet 5 PERHE 6 36 OPISKELU 5 869 ENSIMMÄISET OLESKELULUVAT YHTEENSÄ 79 TYÖ 5 36 KANSAINVÄLINEN SUOJELU 68 Suomen kansalaisuuden

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2001 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2001 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto. HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2001 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2001 lähettänyt hallintovaliokuntaan valmistelevasti

Lisätiedot

Pakolaisuus ja auttamisen etiikka. SHS-järjestö auttaa Adenin lahden ylityksestä selvinneitä pakolaisia Jemenissä. Kuva: UNHCR

Pakolaisuus ja auttamisen etiikka. SHS-järjestö auttaa Adenin lahden ylityksestä selvinneitä pakolaisia Jemenissä. Kuva: UNHCR Pakolaisuus ja auttamisen etiikka SHS-järjestö auttaa Adenin lahden ylityksestä selvinneitä pakolaisia Jemenissä. Kuva: UNHCR Kuka on pakolainen? Pakolaisen määritelmä perustuu Genevessä solmittuun YK:n

Lisätiedot

Maahanmuuttovirasto. Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja. www.migri.fi

Maahanmuuttovirasto. Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja. www.migri.fi Maahanmuuttovirasto Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja www.migri.fi Rajavartiolaitos Organisaatio Ylijohtaja Maahanmuuton johtava asiantuntija Maahanmuuttoasioita

Lisätiedot

Valmistava opetus Oulussa. Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen

Valmistava opetus Oulussa. Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen Valmistava opetus Oulussa Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen Turvapaikanhakija Turvapaikanhakija= Turvapaikanhakija on henkilö, joka on kotimaassaan joutunut

Lisätiedot

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia

Lisätiedot

KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta

KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat Tiedotustilaisuus 21.3.2017 Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TAVOITE Kytkeytyy osaksi sisäisen

Lisätiedot

LT Otto Helve, lastenlääkäri Asiantuntijalääkäri, turvapaikanhakijoiden terveydenhuolto. 20.4.2016 Turvapaikanhakijoiden rokotukset / Helve

LT Otto Helve, lastenlääkäri Asiantuntijalääkäri, turvapaikanhakijoiden terveydenhuolto. 20.4.2016 Turvapaikanhakijoiden rokotukset / Helve Turvapaikanhakijoiden rokotukset LT Otto Helve, lastenlääkäri Asiantuntijalääkäri, turvapaikanhakijoiden terveydenhuolto 20.4.2016 Turvapaikanhakijoiden rokotukset / Helve 1 Sisältö 1. Termejä 2. Tilannekatsaus

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat kuukausittain vuosina

Turvapaikanhakijat kuukausittain vuosina TILASTOKATSAUS 2011/3 Turvapaikkayksikkö 29.2.2012 TURVAPAIKKAYKSIKÖN TILASTOKATSAUS 2011 1. Johdanto 2. Turvapaikanhakijat Tilastokatsaus jakaantuu hakemus-, päätös- sekä Dublin-prosessiin. Tarkastelun

Lisätiedot

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja Modulin/osan sisältö Teoreettisia malleja kotoutumisesta maahanmuuttajan uudessa kotimaassa Modulin tavoite on esittää: - kotoutumisen ideat

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2015 194/2015 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

Turvapaikanhakijamäärät ja vastaanottokeskustilanne Maahanmuuttoasian toimikunta

Turvapaikanhakijamäärät ja vastaanottokeskustilanne Maahanmuuttoasian toimikunta Turvapaikanhakijamäärät ja vastaanottokeskustilanne Maahanmuuttoasian toimikunta Kaisu Haataja, toiminnanjohtaja, SPR Savo-Karjalan piiri Turvapaikanhakijamäärät ja vastaanottokeskusten asiakastilanne

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta Sisäministeriö/Maahanmuutto-osasto 23.10.2018 Asia: SMDno-2018-1297 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta :n lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua lakiluonnoksesta.

Lisätiedot

10 väitettä ja faktaa. turvapaikanhakijoista ja pakolaisista

10 väitettä ja faktaa. turvapaikanhakijoista ja pakolaisista 10 väitettä ja faktaa turvapaikanhakijoista ja pakolaisista 2 10 väitettä ja faktaa turvapaikanhakijoista ja pakolaisista sisältö Euroopan rajat...4 Turvapaikkashoppailu...5 Paperittomat siirtolaiset...6

Lisätiedot

Turvapaikkaprosessin eteneminen

Turvapaikkaprosessin eteneminen Turvapaikkaprosessin eteneminen Asianajajapäivät 15.1.2016 Asianajaja Ville Punto Turvapaikkahakemus Haetaan rajalla rajavartijoilta tai sisämaassa poliisilaitokselta. Rekisteröinti ja alustava puhuttelu

Lisätiedot

PÄÄTÖS KANTELUUN TURVAPAIKKATUTKINTAA KOSKEVASSA ASIASSA

PÄÄTÖS KANTELUUN TURVAPAIKKATUTKINTAA KOSKEVASSA ASIASSA 15.6.2001 1410/4/00 Ratkaisija: Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja Esittelijä: Esittelijä Jari Pirjola PÄÄTÖS KANTELUUN TURVAPAIKKATUTKINTAA KOSKEVASSA ASIASSA 1 KANTELU Pakolaisneuvonta ry:n lakimies arvostelee

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Kalle Myllymäki 21.3.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Turvattomat hanke

Turvattomat hanke Turvattomat hanke 1.7.2017-30.6.2018 Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ja vahva vaikuttaja. Olemme yhteiskunnallisten ongelmien ja erityisryhmien asiantuntija. Luomme uusia

Lisätiedot

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? seminaari Raisiossa 25.8.2015 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esityksen rakenne 1. Maahanmuutto - Suomeen

Lisätiedot

Paperittomat Suomessa vuoden 2018 alussa

Paperittomat Suomessa vuoden 2018 alussa URMI KAUPUNKIANALYYSI III Turku 27.1.2018 Jussi S. Jauhiainen & Katri Gadd Turun yliopiston maantieteen osasto Paperittomat Suomessa vuoden 2018 alussa Tiivistelmä Paperiton oleskelee Suomessa ilman täyttä

Lisätiedot

Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle

Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle Kaupunginhallitus 144 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 34 13.04.2016 Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle 978/05.11.00/2013 KH 04.04.2016 144 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Kansainvälistä suojelua hakevat lapset

Kansainvälistä suojelua hakevat lapset FI Kansainvälistä suojelua hakevat lapset Tietoja ilman huoltajaa oleville alaikäisille, jotka hakevat kansainvälistä suojelua (asetuksen (EU) N:o 604/2013 4 artikla) 1 Olet saanut tämän esitteen, koska

Lisätiedot

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ TILANNEKATSAUS 1.1. 30.6.2017 Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakasmäärä on vuoden 2017 alkupuolella jatkanut kasvuaan. Kesäkuun 2017 loppuun mennessä auttamisjärjestelmään

Lisätiedot