AOYL:N ERITYISKYSYMYKSIÄ HALLITUKSEN KANNALTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AOYL:N ERITYISKYSYMYKSIÄ HALLITUKSEN KANNALTA"

Transkriptio

1 AOYL:N ERITYISKYSYMYKSIÄ HALLITUKSEN KANNALTA Oulu, Elina Skarra neuvontalakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry

2 SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja alan asiantuntijaorganisaatio. Kiinteistöliitto pyrkii siihen, että ihmisillä olisi viihtyisiä ja turvallisia koteja ja työpaikkoja. Liiton edunvalvonta, neuvontapalvelut ja viestintä perustuvat luotettavaan ja tutkittuun tietoon

3 VAHVA VALTAKUNNALLINEN VAIKUTTAJA Liitto on vahvassa kasvussa. Noin jäsenkiinteistöä, joissa toimii ja asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Kokoaa koko kiinteistöalan: Asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöt, yksityiset vuokranantajat ja vuokrataloyhtiöt. Laaja yhteisö. Jäseninä 25 alueellista kiinteistöyhdistystä ja Suomen Vuokranantajat. Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Kiinteistöalan Kustannus Oy, KTI Kiinteistötieto Oy ja Suomen Talokeskus Oy.

4 SISÄLTÖ Kunnossapitotarveselvitys ja selvitys suoritetuista kunnossapito- ja muutostöistä Osakkaiden remontti-ilmoitukset Yhtiökokousmenettely Päätöksenteko korjaushankkeissa Hallituksen ja yhtiökokouksen pj:n vastuu Isännöintisopimuksen ja sen muutosten käsittely hallituksessa

5 Kunnossapitotarveselvitys ja selvitys suoritetuista kunnossapito- ja muutostöistä 6:3 Suomen Kiinteistöliitto ry

6 SELVITYS KUNNOSSAPITOTARPEESTA Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä hallituksen kirjallinen selvitys tarpeesta sellaiseen yhtiön rakennusten ja kiinteistöjen kunnossapitoon yhtiökokousta seuraavan 5 vuoden aikana (6:3) Joka vaikuttaa olennaisesti osakehuoneiston käyttämiseen, yhtiövastikkeeseen tai muihin osakehuoneistosta aiheutuviin kustannuksiin Ohjaa suunnitelmalliseen korjaustoimintaan

7 SELVITYKSEN LUONNE Laissa ei asetettu muotovaatimuksia Hyvän kiinteistönhoitotavan mukaan Hinta-arvioita ei selvityksessä vaadita Selvitys merkitään tiedoksi HUOM! EI ole korjaussuunnitelma Varsinaiset remonttipäätökset tehdään erikseen Kuntotutkimukset tulisi yleensä päättää yhtiökokouksessa Yhtiökokouksen toimivaltaan kuuluvina asioina Hallituksen selvityksen perusteella

8 SELVITYKSEN LAADINTA JA KÄSITTELY Korjaustarpeet vaikuttaa olennaisesti asumiskustannuksiin Tarkoituksenmukaisin keino määräytyy yhtiökohtaisesti Pohdittava onko riittävää asiantuntemusta omasta takaa Kuntoarvio tms. asiantuntijaselvitys Onko aiemmin tehty kuntoarvio, kuntotutkimus tms., jota yhtiö voi täydentää Uudisrakennukset - huoltokirjan mukaiset toimet Rakennusosien ikä ja korjaustarve? Esitettävä lain voimaantulon jälkeen ensimmäisessä varsinaisessa yhtiökokouksessa - tilinpäätöskokouksessa Kun selvitys esitetty yhtiökokouksessa liitetään isännöitsijäntodistukseen

9 SELVITYS SUORITETUISTA KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTÖISTÄ Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä hallituksen kirjallinen selvitys yhtiössä suoritetuista huomattavista kunnossapito- ja muutostöistä ja niiden tekoajankohdat Vastaavat tiedot kuin isännöitsijätodistuksessa Osakkaiden helpompi seurata yhtiön rakennusten kunnossapitoa

10 Osakkaiden remonttiilmoitukset 4 ja 5 luku Suomen Kiinteistöliitto ry

11 OSAKKAAN KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖT Hallituksen rooli Velvollisuus huolehtia siitä, että kunnossapitovastuu on järjestetty ja pannaan täytäntöön lain tai yhtiöjärjestyksen mukaisesti Osakkaan kunnossapito- ja muutostöissä tarkistaa prosessin lainmukaisuus Riittävä valvonta Työnjako isännöitsijä/hallitus Remonttirekisterin ylläpito vrt. osakeluettelo hallituksen kokoukseen rekisteriin merkittävät remontit

12 OSAKKAAN KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖOIKEUS Oikeus tehdä muutoksia hallitsemissaan tiloissa kustannuksellaan Huoneiston sisäpuoli ja muut osakashallinnassa olevat tilat Ilmoitusvelvollisuus muutos- ja kunnossapitotöissä Etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle Kun työ voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan vastuulla olevaan kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osaan tai niiden käyttämiseen

13 OSAKKAAN ILMOITUS Riittävä selvitys Esim. suunnitelmat, työselitys, ajankohdat Yhtiön annettava tieto ilmoituksesta viipymättä toiselle osakkaalle Jos lopputulos voi vaikuttaa toisen huoneistoon (ei pelkästä rakennustyön aikaisesta haitasta) Työtä suorittava osakas vastaa ilmoituksen käsittelystä aiheutuvista tarpeellisista ja kohtuullisista kuluista (kokouspalkkio)

14 ILMOITUKSEN KÄSITTELY JA MUUTOSTÖIDEN ALOITTAMINEN Yhtiölle (ja mahdollisesti toiselle osakkaalle) jäätävä kohtuullinen aika ilmoituksen käsittelyyn Ilmoitus käsiteltävä viivytyksettä Yhtiö ilmoittaa Työn sallimisesta, ehdoista, kieltämisestä, ilmoituksen käsittelyajasta Yhtiön päätös annetaan pyydettäessä kirjallisesti Kieltävä päätös perusteltava

15 YHTIÖN SUOSTUMUS / KIELTO Työ voidaan kieltää, jos vahingoittaa rakennusta tai aiheuttaa muuta haittaa yhtiölle tai toiselle osakkaalle Voidaan asettaa ehtoja työn toteuttamiselle Vahingoittumisen ja haitan välttämiseksi Kieltäminen tai lisäehtoja suostumuksen jälkeen Uusia seikkoja ilmeneekin muutostyön aikana

16 YHTIÖN VALVONTA Yhtiöllä oikeus valvoa, että työt suoritetaan Rakennusta ja kiinteistöä vahingoittamatta ja hyvän rakennustavan mukaan Yhtiön huolehdittava, että valvonta on riittävällä tavalla järjestetty Yhtiön ja muiden osakkaiden etu Asetettujen ehtojen täyttyminen Osakkaan myötävaikutusvelvollisuus Osakas vastaa yhtiön valvontakuluista Tarpeelliset ja kohtuulliset kulut Asiantuntija, ylimääräiset hallinnolliset kulut

17 ILMOITUSTEN SÄILYTTÄMINEN Kunnossapito- ja muutostyöilmoitukset Hallitus huolehtii, että ylläpidetään luetteloa Osakehuoneistokohtaisesti Säilytettävä luotettavalla tavalla Oikeus saada jäljennös Huoneiston osakkaalla Välittäjällä, jolla voimassa oleva ko. osakkeita koskeva myynti- tai vuokraustoimeksianto Ilmoitettava isännöitsijäntodistuksessa (7:27)

18 KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖREKISTERI Hallitus ylläpitää - vrt. osakeluettelo Tehtävä siirretään yleensä isännöitsijälle Rekisterin perustaminen yhtiössä Muutokset rekisteriin käsitellään hallituksen kokouksessa Isännöitsijä ilmoittaa käsittelemänsä osakkaiden ilmoitukset

19 VASTUU KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ Mikäli osakas ei noudata 4 ja 5 luvun säännöksiä tai yhtiöjärjestyksen määräyksiä kunnossapitovastuusta tai muutostyöstä Katsotaan, että tuottamuksellista (olettama) Osakkaan näytettävä huolellisuus toteen Huolehdittava, että sopimuskumppani noudattaa hyvää rakennustapaa Suunnittelu, toteutus, valvonta Vastuu ei siirry uudelle osakkaalle!!

20 MITÄ OSAKKAAN TULEE ILMOITTAA Kunnossapito- tai muutostyö: kylpyhuoneremontti Rakennustekniset työt Esim. vedeneristys rakennusteknisten töiden suorittaja Lämpö, -vesi-, viemäri- ja ilmanvaihtotyöt Esim. hanan vaihto LVI-töiden suorittaja Sähkötyöt Esim. lisäpistorasian asennus Sähkötöiden suorittaja Ilmoitetaan urakoitsijan nimi, osoite ja y-tunnus. Y-tunnus voidaan selvittää osoitteesta

21 MITÄ OSAKKAAN TULEE ILMOITTAA Osakkaan asettama valvoja/työnjohto: Valvojalla ja työnjohtajalla on oltava riittävä ammattitaito ja pätevyys Arvioitu aloituspvm. ja päättymispvm: Ilmoituksen liitteenä suunnitelmat ja piirustukset sekä työtapaselostukset Viranomaislupa tarvitaanko lupaa

22 MITEN YHTIÖ VASTAA OSAKKAAN REMONTTI-ILMOITUKSEEN Ilmoitus otettu vastaan pvm Pyydetään seuraavat lisäselvitykset pvm., mihin mennessä Taloyhtiö on ilmoittanut osakkaan työstä toiselle osakkaalle Taloyhtiön edustajan lausunto: voiko osakas aloittaa työn, ehdot, työ kielletään - perusteltava Taloyhtiö käyttää asunto-osakeyhtiölain mukaista oikeuttaan valvoa työtä Taloyhtiölle kuuluvan valvontaoikeuden suorittaa Vaaditaan seuraavat tarkastukset Osakkaan ilmoitettava valvottavat työvaiheet

23 MITEN YHTIÖ TOIMII KUN TYÖ ON SUORITETTU Pvm, jolloin yhtiön edustaja on katselmoinut työn ja todennut loppuunsaatetuksi Valvonta ei siirrä vastuuta remontin hyvän rakennustavan mukaisuudesta yhtiölle (vahingonkorvaus) Valvonta ei siirrä kunnossapitovastuuta osakkaan muutostyötasosta yhtiölle Yhtiön perimistä valvontakuluista selvitys osakkaalle Jos osakkaan palkkaama valvoja yhtiö hyväksyy ja saa selvityksen suoritetuista valvontatöistä

24 Yhtiökokousmenettely 6 luku Suomen Kiinteistöliitto ry

25 YHTIÖKOKOUKSEN KOOLLEKUTSUMINEN Varsinainen yhtiökokous 6kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä Kutsut 2 vkoa 2 kk ennen kokousta Kutsut kirjallisesti, myös sähköposti osakkaan pyynnöstä, ei pelkkä ilmoitustaulu Ennen yhtiökokousta aina nähtävillä väh. 2 vkon ajan kutsussa ilmoitetussa paikassa: Hallituksen päätösehdotus, viimeinen tilinpäätös, toimintakertomus, toiminnantarkastuskertomus ja tilintarkastuskertomus

26 VALTUUTUKSET (6:8) Päivätty kirjallinen valtakirja tai muu luotettava tapa, jolla valtuutus osoitetaan. Koskee yhtä kokousta, ellei valtuutuksesta muuta ilmene, mutta lähtökohtaisesti voimassaoloa ei ole enää rajattu. Vain avio-/avopuolisoilla asemavaltuutus Avoimen asianajovaltakirjan ja valtakirjan, joka annetaan nimetylle hlölle tai hänen määräämälleen on mahdollista siirtää toiselle.

27 ÄÄNILEIKKURI (6:13) Enimmäisäänimäärä rajoitettu 1/5 kokouksessa edustettujen osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä Suoraan lain nojalla, ellei yj:ssä poikettu Valtuutetun edustamia äänimääriä ei enää lasketa yhteen. Vanhan lain sanamuotoa vastaava yj-määräys > tulkinta: tiukennus lakiin, jolloin koskee myös valtuutetun edustamia osakkeita.

28 Päätöksenteko korjaushankkeissa 6 luku Suomen Kiinteistöliitto ry

29 PÄÄTÖKSENTEKO Yleiset päätöksentekovaatimukset määritelty AOYL 6 luvun :ssä Enemmistöpäätös 6:26 Määräenemmistöpäätös 6:27 Suostumus yhdenvertaisuusperiaatteesta poikkeamiseen 6:28 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen 6:34 Suostumus yhtiöjärjestyksen muutokseen 6:35 Suostumus toiminnan tai yhtiömuodon muuttamiseen tai lopettamiseen tai omaisuuden luovuttamiseen 6:37

30 ENEMMISTÖPÄÄTÖKSET Päätös kunnossapidosta 6:30 Päätös kaikkien osakkaiden rahoittamasta uudistuksesta 6:31 Maksuvelvollisuuden muuttaminen uudistuksen osalta 6:32 Hyvitys 6:32.1 Hissipykälä 6:32.3 ja 4 Merkittävästi tietyille huoneistoille etua tuottava uudistus 6:32.5 Tasajako 6:32.2 2/3 päätös Muu uudistus 6:33 Yhtiön tilan käyttö edellyttää 2/3 päätöstä

31 KUNNOSSAPITO JA UUDISTUS (AOYL 6:30 ja 6:31) Kunnossapito; kulut vastikeperusteella Kunnossapidon käsite laaja Parvekelasitus KKO 2005:83 Poikk! Hyvitys ja tasajako Uudistus; kulut vastikeperusteella maksurasituksen kohtuullisuus kiinteistö ja rakennus saatetaan vastaamaan kunkin ajankohdan tavanmukaisia vaatimuksia Ilmanvaihto, kaapelitelevisioon liittyminen Poikk! Hyvitys, tasajako, hissi, etu vain tietyille huoneistoille

32 HYVITYS (AOYL 6:32.1) Enemmistöpäätös Huoneistossa on aiemmin tehty vastaavanlainen työ, joka vähentää yhtiön kustannuksia (=säästöä) Hyvityksen suuruus: Yhtiön säästö (max.) Osakkaan vastikeperusteinen osuus hankkeen kustannuksista (max.) Osakkaan työn asianmukaisuus Osakkaalla näyttövelvollisuus säästöstä (-kustannukset, ikävähennys) Sekä kunnossapito että uudistus

33 TASAJAKO (AOYL 6:32.2) Kustannukset voidaan jakaa tasan kun kaikki edellytykset täyttyvät: Kunnossapito ja uudistus Kohdistuu huoneistoon Huoneistolle tuleva etu ja huoneiston osalta aiheutuva kustannus yhtä suuret Määräenemmistöpäätös Kuten ennen

34 HISSIN JÄLKIASENNUS (AOYL 6:32.3) Säännöksen taustalla hissin vaikutus osakehuoneiston arvoon Asennuskustannusten jaon perusteena huoneiston sijainti rakennuksessa Huoneiston sijaintikerros Enemmistöpäätös Huoltokulut normaalisti vastikeperusteen mukaan

35 HISSIPYKÄLÄ (AOYL 6:32.3) Kustannusten jakoperusteena on yhtiövastikeperuste kerrottuna osakehuoneiston kerroksen suhteella porrashuoneen pääsisäänkäynnin kerrokseen. Osakehuoneiston kerros on huoneiston sisäänkäyntiä lähinnä olevan hissin saapumistason kerros. Porrashuoneen sisäänkäynnin kerros on pääsisäänkäyntiä lähinnä olevan hissin lähtötason kerros. Sisäänkäyntien suhde otetaan huomioon puolen kerroksen tarkkuudella

36 PÄÄTÖKSENTEKO (AOYL 6:32.4) Enemmistöpäätös vapautuksesta, kun ei tuota etua ja Osakehuoneisto on toisessa rakennuksessa rivitalo/kerrostalo yhtiössä rivitalo-osakkaat Osakehuoneisto on toisessa porrashuoneessa Sekä enemmistö niiden osakkaiden annetuista äänistä, joiden osakehuoneistoihin uudistus liittyy

37 PÄÄTÖKSENTEKO (AOYL 6:32.4) Enemmistöpäätös vapautuksesta kun ei tuota etua: sellaiset määrättyyn käyttötarkoitukseen varatut osakehuoneistot, joille asennus ei tuota etua. Etu = arvonnousu Esim. pääsisäänkäynnin tason liikehuoneistot Sekä enemmistö niiden osakkaiden annetuista äänistä, joiden osakehuoneistoihin uudistus liittyy

38 ETUA TUOTTAVA UUDISTUS (AOYL 6:32.5) Uudistus, joka kohdistuu vain: Tiettyihin osakehuoneistoihin ja Tuottaa etua merkittävästi ainoastaan näille huoneistoille Esim. saunan tai parvekkeen rakentaminen asuntoihin vapautetaan autotallit ja liikehuoneistot ei sovellu vähäisiin uudistuksiin, jotka eivät vaikuta huoneiston arvoon Enemmistöpäätös vapautuksesta Sekä enemmistö niiden osakkaiden annetuista äänistä, joiden osakehuoneistoihin uudistus liittyy

39 MUU UUDISTUS (AOYL 6:33 ) Päätös muusta uudistuksesta - enemmistöpäätös Tavanomaisen tason ylittävä uudistus, josta ei mainintaa yhtiöjärjestyksessä HUOM! Sen sijaan yhtiön hallinnassa olevien tilojen käyttäminen uudistukseen, joka hyödyttää vain osaa osakkaista, muttei loukkaa yhdenvertaisuutta täytyy tehdä 2/3 määräenemmistöllään vain hankkeeseen suostuneilta osakkailta Näissä hankkeissa vastiketta peritään vain siihen suostuneilta osakkailta. Kulut yj:n vastikeperusteen mukaan Osakasvähemmistön hissihanke

40 VESIMAKSU (AOYL 6:34) Yhtiöjärjestystä voidaan muuttaa enemmistöllä yhtiökokouksessa, kun vastikeperusteeksi otetaan muun perusteen tilalle luotettavasti mitattavissa oleva veden todellinen kulutus Vain mittarit! Huom! Huoneistossa asuvien henkilöiden lukumäärään perustuva vesimaksu edelleen 2/3 päätös

41 Hallituksen ja yhtiökokouksen pj:n vastuu 24:1 ja 3 Suomen Kiinteistöliitto ry

42 JOHTOHENKILÖN VAHINGONKORVAUSVASTUU Johto = hallituksen jäsen ja isännöitsijä Korvattava vahinko, jonka tehtävässään huolellisuusvelvoitteen (1:11) vastaisesti tahallaan tai huolimattomuudestaan aiheuttanut yhtiölle (24:1.1) Velvollisuus toimia huolellisesti ja yhtiön edun mukaan Objektiivinen arviointi Esimerkiksi vastuu rakennushankkeen osalta Onko suunnittelu, toteutus ja valvonta organisoitu tavanomaisella tavalla Rajoittuu yhtiön johdon tehtäviin

43 JOHTOHENKILÖN VAHINGONKORVAUSVASTUU Korvattava vahinko, jonka tehtävässään muuten tätä lakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle (24:1.2) Tuottamusolettama johdon osoitettava huolellisuus vapautuakseen vastuusta

44 YHTIÖKOKOUKSEN PJ:N VAHINGONKORVAUSVASTUU Korvattava vahinko, jonka tehtävässään AOYL:a tai YJ:tä rikkomalla tahallaan tai huolimattomuudestaan aiheuttanut yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle (24:3) Tulkinta: Esim. päätöstä ei ole tehty oikeassa järjestyksessä tai jättänyt toteuttamatta hänelle lain tai YJ:n mukaan kuuluvan velvoitteen Lähtökohtaisesti ei vastuuta aineellisesta oikeudellisuudesta esim. yhdenvertaisuudesta Puheenjohtajan asema voi olla erilainen ja vaikuttaa tuottamusarviointiin

45 VAHINGONKORVAUSVASTUUN PERUSEDELLYTYKSET Vahinko Kielteinen muutos siihen nähden, mitä piti tapahtua Todellinen, taloudellinen Vastuuperuste Huolimattomuus, tahallisuus Syy-yhteys Vahingon ja teon/laiminlyönnin välillä

46 Isännöintisopimuksen ja sen muutosten käsittely hallituksessa Suomen Kiinteistöliitto ry

47 SOPIMUS ISÄNNÖINTIYRITYKSEN KANSSA AOYL 7:20 mahdollistaa rekisteröidyn yhteisön valitsemisen isännöitsijäksi. Yhteisön ilmoitettava kenellä päävastuu isännöinnistä. HUOM! Rekisteröityä yhteisöä ei voi valita isännöitsijäksi ennen oikeusministeriön antamaa asetusta. Aikataulu: vuonna 2012?? Voidaan kuitenkin tehdä isännöintisopimus yrityksen kanssa, jolloin hallitus valitsee yhtiön isännöitsijäksi päävastuullisen isännöitsijän. >Tällöin sopimukseen ehto, että yhtiön täytyy hyväksyä päävastuullisen isännöitsijän vaihtuminen.

48 ISÄNNÖINTISOPIMUKSEN SISÄLTÖ Isännöintisopimuksen sisällön neuvottelu kuuluu hallituksen toimivaltaan. Kyse sopimuksesta -> vaatii molempien osapuolten hyväksynnän. Ennen sopimuksen allekirjoittamista sisällöstä syytä keskustella hallituksessa. Onko sovittu kaikesta oleellisesta, millainen hinnasto: mitä kiinteä kk-maksu sisältää entä erilliskorvaukset, millaiset irtisanomisajat. Isännöintipalveluiden osto-opas:

49 ISÄNNÖINTIPALVELUJEN YLEISET SOPIMUSEHDOT Uusin ISE 2007 (KH X ) Sovelletaan sopimukseen vain, jos otettu osaksi sopimusta! ISE 2007 sisältää 23 pykälää, jotka käsittelevät mm. Sopimuksen siirtoa (8 ) Sopimuksen muuttamista (11 ) Hinnantarkistusta (12 ) Ellei tilaaja hyväksy hinnantarkistusta, reklamoitava toimeksisaajalle kirjallisesti 1kk kuluessa Sopimuksen päättämistä (14 ) Irtisanominen, purkaminen

50 ISÄNNÖINTISOPIMUKSEN MUUTTAMINEN Vanha sopimus pysyy voimassa kunnes sitä muutetaan. Muuttaminen edellyttää neuvotteluja ja molempien osapuolten hyväksynnän. Myös isännöintisopimuksen muuttamista on syytä käsitellä ensin hallituksessa. Mikäli osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen muutoksista, tulee hallituksen pohtia sopimuksen päättämistä ja uuden sopimuksen kilpailutusta.

51

52 KIITOS! - KYSYMYKSIÄ?

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Yhtiökokousmenettelyyn liittyviä muutoksia Yhtiökokous (6 luku) YHTIÖKOKOUS Varsinainen

Lisätiedot

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI tärkeimmät uudistukset. Anu Kärkkäinen, päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI tärkeimmät uudistukset. Anu Kärkkäinen, päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI tärkeimmät uudistukset Anu Kärkkäinen, päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja alan asiantuntijaorganisaatio.

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies UUSI ASUNTO- OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA Simo Vihemäki, lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa YLEISTÄ Aikataulu Hallituksen esitys (HE 24/2009) annettu eduskunnalle 27.3.2009 Lain voimaantulo 1.7. 2010

Lisätiedot

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014 Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa Suomen Kiinteistöliiton suurin aluejärjestö 10150 jäsentä Jäsenistö pääosin asunto-osakeyhtiöitä

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI

UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Oulu 28.4.2010 Anna-Liisa Varala Lakimies, VT Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja alan asiantuntijaorganisaatio.

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 12.10. 2011 Pekka Luoto, Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUKSEN PITOAIKA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinainen kokous pidettävä 6 kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä

Lisätiedot

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Hallitusseminaari 2011 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN VALINTA Milloin taloyhtiössä on oltava isännöitsijä?

Lisätiedot

KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA HALLITUKSEN VASTUU ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari

KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA HALLITUKSEN VASTUU ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA HALLITUKSEN VASTUU ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari SISÄLTÖ Kokouskutsu ja yhtiökokouspäätökset Päätöksentekomenettely Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI. Kiinteistöliiton lakimies

UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI. Kiinteistöliiton lakimies UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Kiinteistöliiton lakimies UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Kaikki samaan lakiin Yhtiön perustaminen, vahingonkorvaus Lain rakenne muuttuu Tavoitteena helppolukuisempi laki maallikoille

Lisätiedot

KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari

KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari SISÄLTÖ Pätevä päätös Kunnossapitovastuunjako, osakasmuutokset Vastikeperuste Osakkeenomistajan

Lisätiedot

KYLPPÄRIT KUNTOON. Koulutusilta 20.5.2015 Tervetuloa

KYLPPÄRIT KUNTOON. Koulutusilta 20.5.2015 Tervetuloa KYLPPÄRIT KUNTOON Koulutusilta 20.5.2015 Tervetuloa ILLAN OHJELMA 18.00 Yhdistyksen kuulumisia 18.15 Kunnossapitovastuu ja 19.00 Kahvitauko 19.20 Viestintä remonteissa 19.40 Kylppärirempan tekniikka 20.30

Lisätiedot

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 16.11. 2011 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä rakennustapa

Lisätiedot

UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI. Päälakimies Anu Kärkkäinen Suomen Kiinteistöliitto

UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI. Päälakimies Anu Kärkkäinen Suomen Kiinteistöliitto UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Päälakimies Anu Kärkkäinen Suomen Kiinteistöliitto UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Kaikki samaan lakiin Yhtiön perustaminen, vahingonkorvaus Lain rakenne muuttuu Tavoitteena

Lisätiedot

UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI. Suomen Kiinteistöliitto ry Anna-Liisa Varala, lakimies VT

UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI. Suomen Kiinteistöliitto ry Anna-Liisa Varala, lakimies VT UUDISTUVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Suomen Kiinteistöliitto ry Anna-Liisa Varala, lakimies VT UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Kaikki samaan lakiin Yhtiön perustaminen, vahingonkorvaus Lain rakenne muuttuu Tavoitteena

Lisätiedot

Taloudellisten raportoinnin erityistilanteita asuntoosakeyhtiöissä

Taloudellisten raportoinnin erityistilanteita asuntoosakeyhtiöissä Taloudellisten raportoinnin erityistilanteita asuntoosakeyhtiöissä neuvonnan & kiistojen näkökulmasta Taloyhtiö 2014 Maria Kulomäki Asunto-osakeyhtiön raportoinnin erityispiirteet: 1. Yhtiön perustiedot

Lisätiedot

Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010. Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri

Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010. Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010 Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri SKH Isännöinnin taustat Perustettu vuonna 1982 Työntekijöitä n. 50 hlöä Isännöintikohteita pääkaupunkiseudulla n. 200, joissa asuntoja

Lisätiedot

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö

Lisätiedot

PÄÄTÖKSENTEKO KORJAUSHANKKEESSA

PÄÄTÖKSENTEKO KORJAUSHANKKEESSA PÄÄTÖKSENTEKO KORJAUSHANKKEESSA SÄÄNNÖKSET TAUSTALLA KUNNOSSAPITOVASTUU Yhtiöjärjestys määräykset Yhtiöllä aina oikeus suorittaa välttämätön korjaustyö Ellei yhtiöjärjestyksessä määrätty asuntoosakeyhtiölain

Lisätiedot

KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS

KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS Kenttätie 16 A 1 90130 Oulu Puhelin: 045 2786 465 Sähköposti: toimisto@domoisannointipalvelu.com KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS Olen tutustunut AOYL:n II osan 4 ja 5

Lisätiedot

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Asunto-osakeyhtiölain 4 ja 5 luvun mukaan osakkeenomistajalla on oikeus tehdä huoneistossa kunnossapito- ja muutostöitä. Osakkeenomistajan

Lisätiedot

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT Osakkeenomistajalla ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöistä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava huoneistonsa kunnossapito- ja muutostyöstä

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

Kuka vastaa kun paikat hajoaa?

Kuka vastaa kun paikat hajoaa? Kuka vastaa kun paikat hajoaa? Kajaani 8.10. 2013 Katri Salokorpi, lakimies Suomen Kiinteistöliito Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Sisältö Mahdollisten kosteus- tms. vaurioiden selvitysvastuu Kunnossapitovastuun

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki Isännöintiliitto Uusi asunto-osakeyhtiölaki Tietoa taloyhtiön päättäjille Osakkaat yhtiökokoukseen.... Lisää suunnitelmallisuutta ja avoimuutta... Taloyhtiön vuoden kohokohta on yhtiökokous. Tarkoitus

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTA JA VASTUU

HALLITUKSEN TOIMINTA JA VASTUU HALLITUKSEN TOIMINTA JA VASTUU Finlandiatalo 3.5.2011 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien

Lisätiedot

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA. SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA. SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010 UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010 Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009 Asunto-osakeyhtiölain kokonaisuudistus Pääosin nykykäytäntö kirjattu lakiin Eriytetään

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN VALOSSA

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN VALOSSA HUONEISTOREMONTIT UUDEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN VALOSSA FinnBuild 9.10.2010 Essi Rikalainen Varatuomari, AIT Ratakatu 1 b A 7, 00120 Helsinki puh. +358 40 960 4200 e-mail: etunimi.sukunimi@finessi.fi Ratakatu

Lisätiedot

PÄÄTÖKSENTEKO KORJAUSHANKKEESSA

PÄÄTÖKSENTEKO KORJAUSHANKKEESSA PÄÄTÖKSENTEKO KORJAUSHANKKEESSA SÄÄNNÖKSET TAUSTALLA KUNNOSSAPITOVASTUU Yhtiöjärjestyksen määräykset Yhtiöllä aina oikeus suorittaa välttämätön korjaustyö Ellei yhtiöjärjestyksessä määrätty AOYL 78 Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Puheenjohtajana hallituksessa rooli ja vastuut

Puheenjohtajana hallituksessa rooli ja vastuut Puheenjohtajana hallituksessa rooli ja vastuut Taloyhtiö 2015 -tapahtuma 15.4.2015 Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL 7:8) Jos hallituksessa

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut

Hallituksen tehtävät ja vastuut Hallituksen tehtävät ja vastuut Taloyhtiötapahtuma 2016 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TIEDOT Yhtiön nimi Huoneiston numero Osakkeiden numero OSAKKEEN OMISTAJAN TIEDOT Sukunimi Etunimet Sähköposti Asunto-osakeyhtiölain 5. luku 2, ilmoitus

Lisätiedot

Hissin jälkiasennuksesta päättäminen ja kustannusten jako huoneistojen kesken. Pekka Luoto Toiminnanjohtaja Pohjois Suomen Kiinteistöyhdistys

Hissin jälkiasennuksesta päättäminen ja kustannusten jako huoneistojen kesken. Pekka Luoto Toiminnanjohtaja Pohjois Suomen Kiinteistöyhdistys Hissin jälkiasennuksesta päättäminen ja kustannusten jako huoneistojen kesken Pekka Luoto Toiminnanjohtaja Pohjois Suomen Kiinteistöyhdistys Asunto osakeyhtiölain uudistus 1.7.2010 Ennen asunto osakeyhtiölainmuutosta

Lisätiedot

Ilmoitus huoneiston muutostöistä/korjaustöistä

Ilmoitus huoneiston muutostöistä/korjaustöistä Ilmoitus huoneiston muutostöistä/korjaustöistä Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2 Ilmoitus muutostyöstä. Osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Hallituksen toiminta ja vastuu

Hallituksen toiminta ja vastuu Hallituksen toiminta ja vastuu Porvoo 10.10.2012 Kristel Pynnönen, lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry As Oy:n hallintoa koskevat säännökset Asunto-osakeyhtiölaki sama kaikille

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi

Lisätiedot

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Tausta Isännöitsijän on oltava luonnollinen henkilö tai rekisteröity yhteisö (AOYL 7 luvun

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, TOIMINTA JA VASTUU

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, TOIMINTA JA VASTUU HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, TOIMINTA JA VASTUU Iisalmi 21.9.2011 Anu Kärkkäinen Päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ 1. TALOYHTIÖ- JA YHTEYSTIEDOT (Osakas täyttää) Taloyhtiön nimi Huonston osoite Osakkeenomistaja Puhelinnumero, koti Osakkeenomistajan osoite Puhelinnumero,

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- TAI MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- TAI MUUTOSTYÖSTÄ HEPOKULLAN LÄMPÖ OY Y - 0142512-3 Jahtilähteenkatu 6 20320 Turku Puh. (02) 276 7550 ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- TAI MUUTOSTYÖSTÄ 1/2 TALO JA YHTEYSTIEDOT Taloyhtiön nimi Asunnon omistaja (nimi, osoite,

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki yhtiökokoukselle on esitettävä hallituksen

Lisätiedot

Osakkaan muutostyöoikeus ja vastuut

Osakkaan muutostyöoikeus ja vastuut Osakkaan muutostyöoikeus ja vastuut Taloyhtiö 2014 -tapahtuma 1.4.2014 Katriina Sarekoski Lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa OSAKKAAN MUUTOSTYÖT - OIKEUS MUUTOSTYÖHÖN (AOYL 5:1) Oikeus muutos-

Lisätiedot

PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA VASTUUT PUTKIREMONTISSA

PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA VASTUUT PUTKIREMONTISSA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA VASTUUT PUTKIREMONTISSA Anu Kärkkäinen vastaava lakimies Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry HANKKEESEEN VALMISTAUTUMINEN kuntoarvio - hallitus PTS - yhtiökokous hyväksyy asiantuntija-apu

Lisätiedot

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Asunto-osakeyhtiön toimielimet Hallituksen toiminta Kokoontuminen ja päätöksenteko

Lisätiedot

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 Sisällys Alkusanat 5 1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asuntoosakeyhtiölain soveltamisala 16 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

kompastuskivet Kiinteistömessut 12.10.2011 Jaana Sallmén Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry

kompastuskivet Kiinteistömessut 12.10.2011 Jaana Sallmén Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Kokemuksia asuntoosakeyhtiölaista: menestystekijät ja kompastuskivet Kiinteistömessut 12.10.2011 Jaana Sallmén Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Kokemuksista yleisesti

Lisätiedot

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa KORJAUS- JA KUNNOSSAPITOVASTUU Asunto-osakeyhtiölaki määrittää yhtiön ja osakkeenomistajan

Lisätiedot

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 SISÄLLYS ALKUSANAT 6. PAINOKSEEN 5 EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖ JA SEN HALLINTO 17 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asunto-osakeyhtiölain soveltamisala 17 1.1.1 Mikä on asunto-osakeyhtiö?

Lisätiedot

HE 23/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uutta asunto-osakeyhtiölakia siten, että hissin jälkiasennuksen

HE 23/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uutta asunto-osakeyhtiölakia siten, että hissin jälkiasennuksen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 32 ja 34 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uutta asunto-osakeyhtiölakia siten, että hissin jälkiasennuksen kustannuksista

Lisätiedot

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja Sisällys ESIPUHE 5 Lyhenteet 15 Säädökset 17 Kirjallisuus 19 I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja yhtiövastike 1 Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön toiminnan keskeiset periaatteet 23 Soveltamisala

Lisätiedot

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon ut iv es yt Nä 40 Kylppärit kuntoon 4 REMONTTITYYPPI 3: KAIKKIEN KYLPYHUONEIDEN YHTÄAIKAINEN SANEERAUS Kylpyhuoneiden käyttöikä on yleensä noin 20 25 vuotta. Yhtiössä tulee aloittaa kylpyhuonesaneerausten

Lisätiedot

Hallituksen vastuu korjaushankkeissa

Hallituksen vastuu korjaushankkeissa Hallituksen vastuu korjaushankkeissa Hallitusforum 24.9.2011 Jaana Sallmén lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Mitä hallitukselta korjaushankkeessa odotetaan? Hallituksen toimittava h u o

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN KOMPASTUSKIVET JA MENESTYSTEKIJÄT. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN KOMPASTUSKIVET JA MENESTYSTEKIJÄT. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN KOMPASTUSKIVET JA MENESTYSTEKIJÄT Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa (Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys) Suomen Kiinteistöliiton suurin

Lisätiedot

TULEVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI

TULEVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI TULEVA ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI OULU 7.12.2006 Lakimies Juha Terho Suomen Kiinteistöliitto ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN UUDISTUS UUDISTUKSEN VALMISTELU Oikeusministeriön asettama työryhmä (5/2004): Jyrki Jauhiainen,

Lisätiedot

Yhtiökokouskurssi. Oulu 24.2.2011

Yhtiökokouskurssi. Oulu 24.2.2011 Yhtiökokouskurssi Oulu 24.2.2011 Timo Tossavainen - Kiinteistöliiton yhteyspäällikkö & asunto-osakeyhtiötoimikunnan sihteeri - Taloyhtio.netin päätoimittaja Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 4.12.2007 Tavoitteena on saada tietoa säädöstekstin synnystä

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET. Toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo 15.2.2012 Turku

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET. Toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo 15.2.2012 Turku ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET Toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo 15.2.2012 Turku Kokemuksista yleisesti Alkuvaiheen kritiikki laantunut Remontti-ilmoitukset Hallituksen työmäärä ja

Lisätiedot

Toteutunut jälkiasennushissihanke, esimerkkinä As Oy Pesäpönttö

Toteutunut jälkiasennushissihanke, esimerkkinä As Oy Pesäpönttö Toteutunut jälkiasennushissihanke, esimerkkinä As Oy Pesäpönttö Esteettömyys- ja hissiseminaari 26.10.2015, Kotka Sami Tammisto Toiminnanjohtaja Etelä-Kymenlaakson Kiinteistöyhdistys ry Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön

Lisätiedot

6 luku. Yhtiökokous. Näytesivut

6 luku. Yhtiökokous. Näytesivut 6 luku. Yhtiökokous 6 Yhtiökokous AOYL 6 luvussa on säännökset asunto-osakeyhtiön ylimmästä päättävästä elimestä eli yhtiökokouksesta. Luku jakautuu niin, että yleiset yhtiökokousta koskevat säännökset

Lisätiedot

Autopaikkojen jako 1

Autopaikkojen jako 1 Autopaikkojen jako 1 Autopaikkojen jako 2 Autopaikkojen jako 3 Autopaikkojen jako 4 Autopaikkojen jako 5 Autopaikkojen jako 6 LÖYTYY OSOITTEESTA: http://www.taloyhtio.net/attachements/2013-11-25t10-09-3613206.pdf

Lisätiedot

Laajakaista- ja kaapeli-tvjärjestelmien. korjausvastuu. Kunnossapitovastuut. Kristel Pynnönen Vanhempi lakimies, Kiinteistöliitto Porvoo 26.11.

Laajakaista- ja kaapeli-tvjärjestelmien. korjausvastuu. Kunnossapitovastuut. Kristel Pynnönen Vanhempi lakimies, Kiinteistöliitto Porvoo 26.11. Laajakaista- ja kaapeli-tvjärjestelmien hankinta sekä korjausvastuu Kunnossapitovastuut Kristel Pynnönen Vanhempi lakimies, Kiinteistöliitto Porvoo 26.11.2013 Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto

Lisätiedot

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Yhtiön kunnossapitovastuu (4:2) Rakenteet, eristeet, perusjärjestelmät

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN TEHTÄVÄT yhtiön juokseva hallinto laissa ei yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät, toiminta ja vastuu

Hallituksen tehtävät, toiminta ja vastuu Hallituksen tehtävät, toiminta ja vastuu Oulu 26.4.2012 Jaana Sallmén, lakimies, VT Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Asunto-osakeyhtiön tarkoitus, toimijat ja toiminta Hallituksen

Lisätiedot

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 Uudistunut Asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan 1. heinäkuuta 2010. Valvontayrityksen näkökulmasta uusi laki selkeyttää alan pelisääntöjä, ja se luonnollisesti

Lisätiedot

SUORITTAJAT Rakennustekniset työt Suorittajan nimi ja Y-tunnus: Sähkötyöt Suorittajan nimi ja Y-tunnus: Y-tunnus

SUORITTAJAT Rakennustekniset työt Suorittajan nimi ja Y-tunnus: Sähkötyöt Suorittajan nimi ja Y-tunnus: Y-tunnus Huvilakatu 14 L2 04400 Järvenpää Puh: 020 781 1490 E-mail: vuori.co@iststovuori.fi 1 (3) MUUTOSTYÖSOPIMUKSEN LOMAKE. HUONEISTON HALTIJA TÄYTTÄÄ SIVUT 1 JA 3 SEKÄ AS OY SIVUN 2. Muutostyösopimuksen perustiedot

Lisätiedot

KIINTEISTÖALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ

KIINTEISTÖALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ KIINTEISTÖALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Tartto 23.11.2006 VT Sirkka Terho TUTKIMUKSEN KOHTEET LAINSÄÄDÄNTÖ verrataan Suomen asunto-osakeyhtiölakia ja sitä lähinnä vastaavaa virolaista lainsäädäntöä hallinnon

Lisätiedot

Taloyhtiön yhtiökokous

Taloyhtiön yhtiökokous Taloyhtiön yhtiökokous Lakimies Simo Vihemäki 16.2.2016 Sisältö Kokouksen valmistelu Kokouskutsu Kokouksen toimihenkilöt Kokouksen kulku Asiamies ja avustaja Äänioikeus kokouksessa Osakkaan esteellisyys

Lisätiedot

2.1 Yhtiön suorittamaa korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös

2.1 Yhtiön suorittamaa korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös 2 KUNNOSSAPIDOSTA JA UUDISTUKSISTA PäättäMINEN 2.1 Yhtiön suorittamaa korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös Asunto-osakeyhtiölaissa kiinteistön ja rakennusten korjaamista koskevat päätökset

Lisätiedot

Näytesivut. päätöksentekot. asunto-osakeyhtiössä. 2.1 Korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös. 2.1.1 Kunnossapitopäätös

Näytesivut. päätöksentekot. asunto-osakeyhtiössä. 2.1 Korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös. 2.1.1 Kunnossapitopäätös 2 Tava llisia päätöksentekot ila n tei ta asunto-osakeyhtiössä 2.1 Korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös Kiinteistön ja rakennusten korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskevat

Lisätiedot

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Lait 14. Johdanto

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Lait 14. Johdanto SISÄLLYS Alkusanat 11 Lyhenteet 13 1 Johdanto 2 Osakkeet Lait 14 15 1.1 Yleistä............................................... 15 1.1.1 Asunto-osakeyhtiön peruspiirteet.............. 15 1.1.2 Asunto-osakeyhtiölaki........................

Lisätiedot

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Yhtiö, vanha osakas ja uusi osakas Yhtiö Vahingonkorvaus Kunnossapitovastuu Vanha Uusi osakas Asuntokauppa

Lisätiedot

Y-tunnus 0217266-6 Sivu 1 (7)

Y-tunnus 0217266-6 Sivu 1 (7) Sivu 1 (7) ASUNTO OY KAARENMÄKI YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenmäki ja kotipaikka Vantaa. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan

Lisätiedot

suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri

suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Osakasmuutosten valvonta asuntoosakeyhtiössä: toimijoiden pätevyys, suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Oikeus ja velvollisuus 1.7.2010

Lisätiedot

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 28.8.2012. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 28.8.2012. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 28.8.2012 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Suomen Kiinteistöliitto ry Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa.

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa. ASUNTO OY KAARENPEIKKO YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa. 2 TOIMIALA Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan

Lisätiedot

Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista

Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto UUDISTUKSEN AIKATAULU Työryhmän mietintö 5/2006 6/2008 - luonnos hallituksen

Lisätiedot

Näytesivut. 4.1 Yhtiökokous. Kokoustapa. Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä.

Näytesivut. 4.1 Yhtiökokous. Kokoustapa. Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä. 4 4.1 Yhtiökokous HALLINTO Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä. Kokoustapa Osakkaat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa, jossa päätökset

Lisätiedot

hyvästä hallintotavasta taloyhtiössä

hyvästä hallintotavasta taloyhtiössä Esitys uudesta asuntoyhtiölaista i t ja hyvästä hallintotavasta taloyhtiössä Rakennustietoforum tiistaina 1 päivänä kesäkuuta 2010 Ben Grass Varatuomari, Rakennusneuvos Asunto-osakeyhtiöt Taloyhtiöitä

Lisätiedot

suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa

suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa 2 toiminta ja sen suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa Yhtiökokous valitsee hallituksen. Vaaleissa valituksi tulevat eniten ääniä saaneet ehdokkaat, ellei yhtiöjärjestys määrää toisin. Yhtiöjärjestyksessä

Lisätiedot

Taloyhtiön tilojen myynti remonttien rahoittamiseksi

Taloyhtiön tilojen myynti remonttien rahoittamiseksi Taloyhtiön tilojen myynti remonttien rahoittamiseksi Taloyhtiö 2014, Messukeskus 1.4.2014 Associate Elina Skarra Lexia Asianajotoimisto Onko yhtiöllä tulossa isoja remontteja ja sitä kautta rahantarve?

Lisätiedot

LAINSÄÄDÄNTÖ JA SANASTO - vertailua Viron ja Suomen välillä

LAINSÄÄDÄNTÖ JA SANASTO - vertailua Viron ja Suomen välillä LAINSÄÄDÄNTÖ JA SANASTO - vertailua Viron ja Suomen välillä Interreg III A, SVING-projekti lakimies, VT Sirkka Terho TUTKIMUKSEN KOHTEET LAINSÄÄDÄNTÖ verrataan Suomen asunto-osakeyhtiölakia ja sitä lähinnä

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

KYLPPÄRIT KUNTOON Kirkkonummen Huolto

KYLPPÄRIT KUNTOON Kirkkonummen Huolto KYLPPÄRIT KUNTOON Kirkkonummen Huolto 10.3.2016 Kirsi Ruutu Lakimies Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri SISÄLTÖ Kuka vastaa kylpyhuoneiden kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Kolme erilaista

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

Isännöitsijäntodistus. Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle

Isännöitsijäntodistus. Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle Tarkastettua tietoa taloyhtiön kunnosta ja tulevaisuuden suunnitelmista Isännöitsijäntodistus - tilataan taloyhtiön isännöintiyrityksestä - toimitusaika tavallisesti

Lisätiedot

Vastuun jakautuminen osakkeenomistajan ja yhtiön välillä. Suomen Kiinteistöliitto ry

Vastuun jakautuminen osakkeenomistajan ja yhtiön välillä. Suomen Kiinteistöliitto ry Vastuun jakautuminen osakkeenomistajan ja yhtiön välillä Kuka pitää kunnossa? Huoneiston ja muiden tilojen kunnossapitovastuusta yhtiön ja osakkaan välillä voi olla määräyksiä yhtiöjärjestyksessä Kunnossapitovastuun

Lisätiedot

Riskienhallinta taloyhtiössä

Riskienhallinta taloyhtiössä Riskienhallinta taloyhtiössä Taloyhtiö 2014 Maria Kulomäki Asunto-osakeyhtiölaki: asunto-osakeyhtiön toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi asunto-osakeyhtiö huolehtii hallinnassaan olevien kiinteistöjen

Lisätiedot

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Pestikuja 1 ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Pestikuja 1 ja sen kotipaikka on Helsinki. Sivu: 1(5) Kysytty 10-04-2015. Voimassa 10-04-2015 lähtien YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY HELSINGIN PESTIKUJA 1 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Pestikuja 1 ja sen kotipaikka

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY KUNTOARVIO JA KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Tero Pyykkönen Rakennusinsinööri Kuntotarkastaja, AKK Molemmilla energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Kuka

Lisätiedot

Oikeuskäytäntöä ajankohtaiskatsaus

Oikeuskäytäntöä ajankohtaiskatsaus Oikeuskäytäntöä ajankohtaiskatsaus Taloyhtiö 2015-tapahtuma 15.4.2015 Kaisu Terkki Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto Turun hovioikeus 3.3.2014 nro 308 - hallintaanotto/häätö Osakehuoneisto

Lisätiedot

28.9.2015 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TUPAKKALAIN UUDISTAMISEKSI

28.9.2015 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TUPAKKALAIN UUDISTAMISEKSI Lausunto 1 (5) 28.9.2015 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 11.08.2015 STM046:00/2015 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TUPAKKALAIN UUDISTAMISEKSI kiittää mahdollisuudesta saada

Lisätiedot

Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut. Asianajaja VT Erkki Pusa

Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut. Asianajaja VT Erkki Pusa Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut Asianajaja VT Erkki Pusa Hallituksen tehtävät Yhtiön hallinnon ja toiminnan asianmukainen järjestäminen kirjanpidon ja varainhoidon valvonta

Lisätiedot

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Asunto-osakeyhtiölaki 1.7.2010 Hissihankkeesta päätetään aina yhtiökokouksessa! Hissipäätökseen riittää enemmistöpäätös

Lisätiedot