PAIMION KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA KOULUTUSLAUTAKUNTA. Ruokapalvelut on siirtynyt vuonna 2016 koulutuslautakunnan alaisuudesta pois.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PAIMION KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA KOULUTUSLAUTAKUNTA. Ruokapalvelut on siirtynyt vuonna 2016 koulutuslautakunnan alaisuudesta pois."

Transkriptio

1 TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö KOULUTUSLAUTAKUNTA Hallinto Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus Toimintakuvaus Ympäristöanalyysi Paimion kaupunki edistää kaupunkilaistensa kehitystä, oppimista, henkistä kasvua ja hyvinvointia tarjoamalla varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion koulutuspalveluja. Lakisääteisiä ja lasten sekä nuorten tarpeiden mukaisia palveluja tuotettaessa huolehditaan erityisesti laadusta, oikeudenmukaisuudesta, joustavuudesta sekä lapsi- ja nuorisokeskeisyydestä. Koulutuslautakunta käyttää ylintä päätösvaltaa vastuualueella. Sen alaisuudessa toimii varhaiskasvatus, peruskoulut ja lukio sekä sivistyspalvelujen koulutoimen henkilöstö, joka valmistelee asiat lautakunnalle ja huolehtii päätösten täytäntöönpanosta. Kuluvaa vuosikymmentä sivistyspalveluissa kuvaa yhteistyön lisääntyminen ja ennakoiva toimintatapa, jotka ovat johtaneet toimintatapojen muutoksiin. Poikkihallinnollinen ja hallinnon sisäinen yhteistyö saivat voimakkaimman sysäyksen oppilashuollon muutoksista. Eri hallinnonaloilla on yhtenäinen käsitys siitä, että ennakoiva toimintatapa on toiminnallisesti ja taloudellisesti oikea tapa toimia. Oppilashuoltoa on vahvistettu vuosittain sekä henkilökuntaa lisäämällä että toimintatapoja muuttamalla. Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön vuonna 2016 ja lopullisesti ne kattavat koko opetustoimen vuoteen 2019 mennessä. Opetussuunnitelmien tavoitteena on rohkaista tekemään muutoksia pedagogiikassa ja oppimisympäristöissä. Tvt-tekniikan hyödyntäminen etenee hallitusti. Jokaisella koululla on vähintään kaksi digitutoria, jokaisella opettajalla tablet-tietokone ja maltillisesti ohjelmia. Oppilaskäytössä on toistaiseksi kohtuullisesti tietokoneita. Ongelman muodostaa vähäinen ja heikkotasoinen opetusohjelmisto ja osittain puutteet langattomissa verkoissa. Myös tietohallinnon henkilöstön aliresurssointi näkyy palveluissa. Vuodesta 2017 alkaen OKM rahoittaa digitutoreiden ja opettajien valtakunnallista tvtkoulutusta. Ruokapalvelut on siirtynyt vuonna 2016 koulutuslautakunnan alaisuudesta pois. Suurimmat investointihankkeet ovat Vistan koulun Kivikoulun peruskorjaus vuosina ja Jokelan koulun peruskorjausten jatkaminen vuonna Lisäksi varhaiskasvatuksessa toimitaan uusien päiväkotitilojen saamiseksi. Kivikoulun peruskorjauksen valmistumisella lukukauden alkuun mennessä vältetään kalliit väistötilatarpeet. Oppimisympäristöjen kehittäminen tvt-tekniikan osalta edellyttää taloudellista panostusta laitekantaan. 1

2 Toiminnallisena riskinä on hyvin alkaneen kehityksen pysähtyminen ja mahdollinen taantuminen tekniikan hyödyntämisessä. Toiminnalliset muutokset perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Perusopetuksessa yksi Hanhijoen koulun vaativan erityisen tuen pienryhmä siirtyi Vistan koululle vuonna 2016 ja kaksi muuta ryhmää vuonna 2018, kun Kivikoulun peruskorjaus on valmistunut. Varhaiskasvatuksessa suunnitellaan uuden keskustaan tulevan päiväkodin toimintaa omana toimintana, jolloin saataisiin samankaltaisia toiminnallisia säästöjä kuin kouluverkkouudistuksella perusopetuksessa. Toiminnallisena riskinä suunnitelmien siirtyminen tai kariutuminen, jolloin kustannussäästöjä ei saavuteta ja toiminnallisesti laatu ei vastaa tavoitteita. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Koulutuslautakunta Varhaiskasvatus Hilkka Koret Toiminta-ajatus Toimintakuvaus Varhaiskasvatuspalvelujen tehtävänä on järjestää korkeatasoista hoitoa, kasvatusta ja opetusta sekä tarvittaessa pedagogista kuntoutusta. Varhaiskasvatuksessa tuetaan perheiden kasvatustehtävää ja edistetään lapsen persoonallisuuden ja taitojen tasapainoista kehitystä yhdessä kotien kanssa. Lapsella on mahdollisuus tutkia asioita ja ilmiöitä sekä hankkia tietoja, taitoja, kokemuksia ja elämyksiä sekä fyysisesti että psyykkisesti turvallisessa kasvatusympäristössä. Päivähoidon piirissä on 77,3 % kaupungin alle kouluikäisistä lapsista. Paimiossa on kuusi vakinaista päiväkotia, jotka sijaitsevat eri puolilla kaupunkia, ja lisäksi kolme väliaikaista päiväkotiyksikköä. Hoitajan kotona toimivia perhepäivähoitoryhmiä on 23. Määrä on edelleen vähentynyt. Väliaikaisessa Ryhmäperhepäivähoitoyksikkö Tikankolossa työskentelee kolme hoitajaa. Ryhmä toimii myös perhepäivähoidon varahoitopaikkana. Yksityisen päivähoitopalvelun piirissä on kolme päiväkotia, yksi ryhmäperhepäivähoitoyksikkö ja kolme perhepäivähoitajaa. Paimiolaisia lapsia on hoidossa myös muissa kunnissa sekä kunnallisessa että yksityisessä päivähoidossa. Yksityistä päiväkoti- ja ryhmäperhepäivähoitopalvelua käyttäviä perheitä tuetaan myöntämällä heille päivähoidon palveluseteli, jolla kaupunki maksaa palveluntuottajalle perheen päivähoitomaksun ja voimassa olevan yksityisen päivähoidon kattohinnan välisen erotuksen. Yksityisessä perhepäivähoidossa olevien lasten perheille maksetaan Kelan kautta yksityisen hoidon tuki ja kuntalisä, jonka suuruus alle ja 3-vuotiaille 239 ja yli 3-vuotiaille 207. Esiopetusta annetaan Kyysilän ja Viidakkovekaroiden päiväkoteja lukuun ottamatta kaikissa päiväkodeissa kokopäiväryhmien yhteydessä. Lempilän päiväkodin Leijonien ryhmässä annetaan pelkästään esiopetusta. Esiopetukseen osallistuu koko ikäluokka. Velvoite esiopetukseen osallistumiseen on astunut voimaan

3 Tukea tarvitsevat lapset on sijoitettu tavalliseen päiväkotiryhmään ja osittain myös perhepäivähoitoon. Varhaiserityiskasvatuksessa työskentelee kaksi kiertävää erityislastentarhanopettajaa ja 8 varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitajaa. Jokelan päiväkodissa toimii 12 lapsen integroitu erityisryhmä. Kaupunki tukee MLL:n perhekeskuksen toimintaa kevyempien varhaiskasvatuspalvelujen tarjoamisessa. Kotihoidontuen piirissä on vuoden 2016 aikana ollut keskimäärin 115 lasta. Lapsimäärä kaupungin päiväkodit kaupungin perhepäivähoito + ryhmis yksityiset päiväkodit yksityinen perhepäivähoito +ryhmis päivähoidossa muualla vuorohoidossa Hoito- ja kasvatushenkilöstö päiväkodit perhepäivähoito +ryhmis Käyttöaste Tuet perheille palveluseteli yksityisen hoidon tuen kuntalisä Ympäristöanalyysi Paimion kaupunki otti alkaen käyttöön lasten päivähoitoa koskevan asetuksen (1973/239 6) muutoksen mukaisen suhdeluvun yli 3-vuotiaiden kokopäiväryhmissä, jonka vaikutuksesta päivähoitopaikkojen määrä kasvoi 33 paikalla. Tästä johtuen päivähoidon kysynnän ja tarjonnan välinen suhde on ollut hallittavissa. Varhaiskasvatuspalvelujen toimivuuden kannalta on edelleen tärkeää, että Paimion keskustaan rakennetaan iso päiväkoti, jossa on pidennetty aukioloaika ja jossa tarjotaan varhaiskasvatusta myös erityistä tukea tarvitseville lapsille. Uuden päiväkodin valmistumisaikataulun siirtyessä vuodella eteenpäin tarvitaan väliaikaisia päivähoitoyksiköitä edelleen. Ympäristöterveydenhuollon luvat niiden toimintaan ovat voimassa vähintään vuoteen 2019 saakka. Erityisenä riskinä vanhoissa väliaikaisissa tiloissa on niiden kunto ja ilmanlaatu. Mikäli Vistan koulukeskuksen pihalla oleva rivitalo puretaan vuoden 2017 aikana, tarvitaan rakennuksessa toimivalle Lempilän esiopetusryhmä Leijonille korvaavat tilat. Nykyisissä päiväkoti- ja koulukiinteistöissä ei ole tarvittavia vapaita tiloja. Kyseisessä rivitalossa toimii lisäksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Paimion paikallisyhdistyksen Perhetalo Hattara, joka tarvitsee myös korvaavat toimitilat. MLL:n toiminta on avointa varhaiskasvatusta ja täydentää Paimion kaupungin varhaiskasvatuspalveluja lapsiperheille. Perhetalo Hattaran toiminta korvaa monelle perheelle päivähoitopaikan silloin, kun perheellä ei ole tarvetta kokopäivähoidolle. Lapsilla on yhä enemmän tarvetta erilaisiin kasvun, kehityksen ja oppimisen tukitoimiin ja ongelmat tulevat esille usein aiempaa varhaisemmin. Vaikeudet tunneelämässä, sosiaalisissa suhteissa, tarkkaavaisuudessa ja kielellisessä ilmaisussa ovat yleisimpiä tuen tarpeen kohteita. Erityisesti tunne-elämän ja sosiaalisten tai- 3

4 tojen vaikeudet vaativat paljon työntekijäresurssia. Paimiossa on varhaiskasvatuksen piirissä kaikissa päiväkotiyksiköissä käytössä kasvun ja oppimisen kolmiportainen tuki (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki). Jokelan päiväkodissa toimii kaupungin ainoa integroitu erityisryhmä. Kotihoidon tuen kuntalisänä alle 2-vuotiaiden lasten kotihoidosta maksettu Paimio-lisä poistui alkaen. Sen vaikutus näkyy kotihoidon tukea saavien lasten keskimääräisenä vähenemisenä noin 10 alle 2-vuotiaalla lapsella vuodesta Päivähoitoa hakeneissa 2015 syntyneiden määrässä on havaittavissa pientä nousua ja vuorohoidossa alle 2-vuotiaiden määrä on lisääntynyt hieman. Esiopetuksessa on alkaen otettu käyttöön uusi esiopetuksen opetussuunnitelma, joka muodostaa luontevan jatkumon perusopetuksen opetussuunnitelman kanssa. Uusina kokonaisuuksina opetussuunnitelmassa on muun muassa monilukutaito sekä tieto- ja viestintätekniikka (tvt). Nämä edellyttävät ajanmukaista välineistöä myös päiväkoteihin. Syksyllä 2016 valmistuvat valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelmien perusteet, joiden pohjalta tehtävä kunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma tulee ottaa käyttöön alkaen. Olennaiset toiminnalliset riskit Yksityisen palvelun tarjonnan luotettavuus: Mikäli yksityisen palveluntuottajan toiminnassa ilmenee ongelmia tai tuottaja lopettaa toimintansa, on kunta vastuussa päivähoidon välittömästä järjestämisestä kyseisen palvelun piirissä oleville lapsille. Henkilöstöriski: Koulutusmäärien vähäisyyden vuoksi pätevien erityislastentarhanopettajien ja lastentarhanopettajien saatavuus voi olla vaikeaa. Päivähoitotyön henkinen rasittavuus asettaa haasteita henkilöstön työssä jaksamiselle. Uuden noin 150-paikkaisen päiväkodin suunnittelu vuodelle 2018 Tarve uudelle päiväkodille edelleen on selkeä. Nykyinen pirstaleinen ja monilta osin väliaikainen päiväkotiverkosto on toiminnallisesti huono ja taloudellisesti kallis. Keskittämisellä saadaan toiminnallista ja taloudellista etua. Koulutetun henkilöstöresurssin ylläpitäminen päiväkodeissa Kelpoisuuden omaavien lastentarhanopettajien rekrytoinnissa hakijoiden määrä on hyvin vähäinen. Kaupungin vaikeasta taloustilanteesta huolimatta hyvällä johtamiskulttuurilla voidaan osaltaan vaikuttaa työntekijöiden sitoutumiseen työpaikkaansa. Rekrytoinnissa korostetaan työntekijöiden osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia työyhteisönsä toimintaan. Esiopetuksen opetussuunnitelman käyttöönotto Opetussuunnitelman käyttöönoton tueksi järjestetään keskustelu- ja koulutustilaisuuksia, joihin edellytetään osallistumista kaikista esiopetuksen yksiköistä sekä kunnallisista että yksityisistä päiväkodeista. Opetussuunnitelmaan liittyviä toimintamalleja viimeistellään valmiiksi toimintavuoden aikana. Varhaiskasvatussuunnitelman valmistuminen Tiukasta aikataulusta huolimatta Paimion varhaiskasvatussuunnitelma pyritään saamaan valmiiksi kesään 2017 mennessä. Työryhmä tehtävään on jo 4

5 asetettu. Suunnitelman työstämiseen osallistuvat kaikki kunnalliset ja yksityiset päivähoitoyksiköt. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö KOULUTUSLAUTAKUNTA Perusopetus Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus Toimintakuvaus Ympäristöanalyysi Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvamista hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi sekä yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen korkea laatu on keskeisellä sijalla. Erityistä huomiota voimavarojen kohdentamisessa kiinnitetään siihen, että oppilaat saavat mahdollisimman tasavertaiset oppimismahdollisuudet koko kaupungin alueella. Paimion perusopetukseen kuuluu neljä koulua, jotka antavat yleisopetusta. Näistä kahdessa annetaan myös luokkamuotoista tehostetun ja erityisen tuen opetusta. Perusopetuksessa työskentelee n. 80 opettajaa, kaksi koulupsykologia, kaksi koulukuraattoria, psykiatrinen sairaanhoitaja, pedagoginen tvt-tukihenkilö sekä n. 30 koulunkäynninohjaajaa. Toinen psykologi ja kuraattori työskentelevät 60 % Paimiossa ja 40 % Sauvossa. Lukuvuoden alkaessa on perusopetuksen yleisopetuksen vuosiluokilla 1 6 yhteensä 758 oppilasta (saman verran kuin edellisenä lukuvuonna), vuosiluokilla oppilasta (18 enemmän kuin edellisenä vuonna) sekä pienryhmissä 80 oppilasta (6 oppilasta vähemmän kuin edellisenä lukuvuonna, kun mukana on myös Veikkarin yksikkö). Koko oppilasmäärä kasvoi 12 oppilaalla. Opetussuunnitelmat uudistuivat vuodesta 2016 alkaen. Kaavoitus, tonttien myynti ja rakentaminen vaikuttavat koulun oppilaspaikkojen kysyntään siten, että ns. lähikoulusta ei aina ole pystytty tarjoamaan oppilaspaikkaa kaikille alueen oppilaille. Ongelma oli erityisen suuri lukuvuosina Vistan koululle on pyrkijöitä huomattavasti enemmän, mitä voidaan ottaa. Kouluverkkomuutoksen jälkeen ryhmäkoot ovat tasoittuneet, sekä ylisuuret että pienet ryhmät ovat poistuneet. Pieniä ryhmiä, ns. tehostetun tuen ryhmiä perustettiin yläkouluun suunnitelmallisesti. Tavoitteena oli, että erityisen tuen ryhmät vähenevät ja tilalle tulee tehostetun tuen ryhmiä. Tehostetussa tuessa oppilaan kotiluokka voi olla yleisen tuen ryhmä. Lukuvuonna yksi tehostetun tuen ryhmä muutettiin yleisen tuen ryhmäksi. Erityisen tuen oppilaiden lisääntyminen alkavilla luokilla on merkittävää. Nyt Vistan koulun neljällä ensimmäisellä luokka-asteella on jokaisella oma pienryhmä ja ensi vuonna viidellä ensimmäisellä luokka-asteella. Yhteistyö pienryhmien ja yleisen tuen ryhmien kesken on lisääntynyt. Erityisen tuen oppilaat ovat usein koulukuljetuksissa taksikuljetuksissa, joka on aiheuttanut ongelmia taksien riittävyydessä. 5

6 Ensimmäisen luokan ryhmäkoot ovat lukuvuonna keskimäärin 21,0 oppilasta ja talousarvion laadintaohjeiden perusteella kasvavat lukuvuonna Noin 163 oppilaan ikäluokasta johtuen on perustettava yksi uusi yleisen tuen ryhmä, jolloin keskimääräinen ryhmäkoko on 22,0 oppilasta. Ellei ryhmää perusteta, ryhmäkoko on keskimäärin 26,0 oppilasta. - Perusopetuksen opetussuunnitelmien toteuttaminen Tvt-tekniikka on opetusministeriön kärkihankkeita ja siihen liittyy ajanmukaisten välineiden rahoitus sekä opettajien koulutushankkeet. Toiminnallisena riskinä on, että opetussuunnitelman perusteissa olevat tavoitteet eivät ole kaikilta osin realistisia taloudellisesti ja toiminnallisesti. - Koulujen peruskorjausten suunnittelu ja valmistuminen ajoittamalla ne mahdollisimman vähän koulujen toimintaa haittaavasti Erityisesti Vistan koulun peruskorjauksen ajoittaminen ja mahdollisten väistötilojen järjestäminen. Koulupalvelut on teknisten palveluiden kanssa yhteisymmärryksessä suunnitellut korjauksen aikatauluttamista. Esitetään ns. Kivikoulun peruskorjauksen olevan valmis elokuussa Toiminnallisena riskinä suunnitelmien muuttaminen ja kokonaisvaltaisen toiminnan häiriintyminen sekä väistötilojen tarve myös lukuvuoden Taloudelliset tavoitteet: Opetuskustannukset /oppilas OPH:n tilastoista: Paimio ,8 2,2 7,6 0,9 4,2 1,0 kunnat ka ,3 3,1 3,3 2,8 2,3 0,6 Vuodesta 2004 vuoteen 2009 on keskiarvo. Opetuskustannukset nousevat maltillisesti ja pysyvät valtakunnallisen keskiarvon alapuolella. Käyttökustannukset yhteensä /oppilas OPH:n tilastoista: Paimio ,2-0,8 9,7 2,7 1,5 1,9 kunnat ka ,0 13,6 4,0 4,0 3,1 1,2 6

7 Vuodesta 2004 vuoteen 2009 on keskiarvo. Tavoitteena on pitää perusopetuksen kokonaiskustannukset hallittuina, kuitenkaan ei laadun kustannuksella. Koulutoimen rakenteita ja toimintatapoja on uudistettu. Perusopetuksen kokonaiskustannukset vuonna 2014 olivat kokonaisuudessaan 953 e/oppilas* 1133 oppilasta= euroa edullisemmat kuin valtakunnan keskiarvo vastaavanlaajuisessa toiminnassa. Toiminnallisia muutoksia jatketaan edelleen. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö KOULUTUSLAUTAKUNTA Lukio Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus Toimintakuvaus Ympäristöanalyysi Paimion lukion tavoitteena on tarjota opiskelijoille laadukasta ja monipuolista opetusta, jotta heillä olisi mahdollisuudet menestyä oppimisedellytystensä mukaisesti. Paimion lukion oppilailla on mahdollisuus opiskella myös yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Oppimisympäristö on avoin, laadukas, turvallinen ja ajanmukainen. Paimion lukiossa opiskelee syyslukukauden 2016 alkaessa yhteensä 225 opiskelijaa. Peruskoulun jättävät ikäluokat ovat Paimiossa olleet pienimmillään, mutta ovat lähivuosina kasvussa. Tämä heijastuu myös lukion opiskelijamääriin. Aloittavia opiskelijoita 2016 on 79 ja lisäksi aineopiskelijoita Liviasta 4. Sauvolaisia opiskelijoita on lukiossa yli 40, mutta uhkana ovat kulkuyhteydet. Opettajia lukiossa on 16 sekä hallintohenkilökuntaa yksi henkilö. Vistan koulun kanssa yhteisiä opettajia on 4. Paimion lukio on yleislukio, joka lukioiden ensisijaisen tehtävän mukaisesti pyrkii antamaan opiskelijoilleen hyvän yleissivistyksen. Lukion tarjoama valinnaisten kurssien valikoima on niin laaja, että opiskelijoilla on mahdollisuus painottaa opintojaan suuntautuneisuutensa mukaisesti esimerkiksi reaaliaineissa. Lukiossa on mahdollista suorittaa lukiodiplomeja taito- ja taideaineissa. Yhteistyö avoimen yliopiston kanssa mahdollistaa yliopistotasoiset opinnot tietojenkäsittelyssä. Muissakin aineissa tehdään pienimuotoista yhteistyötä yliopiston kanssa. Musiikkiopiston suorituksia voidaan hyväksyä myös lukion kursseina. Lukion ohjelmaan otettu lyhyt espanja opetetaan työjärjestyksen ulkopuolella.. Lisäksi muita Paimion opistossa suoritettuja kursseja (italia, venäjä, kuvataide) voidaan hyväksyä lukion kursseiksi, mikäli ne vastaavat lukion vaatimuksia. Media-kasvatukseen panostetaan lehtityön kerhon ja sähköisen koululehden toimittamisen kautta. Kaikkia kerhoja ei tarjota jokaisena vuonna. Paimion lukio on kilpailukykyinen ja korkeatasoinen lukio, joka toimii yhteystyössä alueen muiden oppilaitosten, mm. Salon Seudun Ammattiopiston ja Liviaammattiopiston Paimion toimipisteen kanssa. Yhteistyötä on myös avoimen yliopiston ja Turun seudun lukioiden kanssa etä- ja verkko-opiskelussa sekä Turun seudun opetustoimen foorumin kautta. 7

8 Kesällä 2007 Paimion kaupunki osti Fortum Sähkönsiirto Oy:ltä kiinteistöjä, joihin kuului myös Fortumin konttorirakennus. Suunnitelman mukaisesti lukion uusi rakennus valmistui alkukesällä 2010 ja toiminnot siirtyivät uusiin tiloihin lukuvuoden alussa. Samoihin tiloihin siirtyi samanaikaisesti Paimion musiikkiopisto, joka mahdollistaa yhteistyön voimistumisen. Akuutteja tilatarpeita ei ole, mutta yhteinen auditorio/esitystila puuttuu. Paimion lukio on mukana Vihreä lippu-ohjelmassa, jonka periaatteet ovat lasten ja nuorten osallisuus vaikuttajina, ympäristökuormituksen vähentäminen, kestävän kehityksen kasvatus osana jokapäiväistä arkea, pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus sekä yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Lukio osallistuu myös Valonian ympäristöteemoihin. Muiden lukioiden kanssa on yhteistyötä myös kertaluonteisissa hankkeissa kuten CERN-tiedeleirikoulu. Paimion lukio on kesällä 2016 hyväksytty mukaan EU:n Erasmus+ -hankkeeseen yhdessä puolalaisen ja ranskalaisen lukion kanssa. Tärkeimpänä teemana on hyvät käytänteet jatko-opintoihin ohjaamisessa eri maissa. Hankkeessa tehdään yhteistyötä Turun yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa. Kaikki kulut maksetaan EU-rahoituksella. Oppilashuollon uusien toimintatapojen käytön lisääminen. Oppilashuoltolain mukaisen toiminnan kehittäminen paikallisesti. Toiminnallisena riskinä on kaupungin alueella olevan ammatillisen oppilaitoksen oppilashuollon vaatimukset lisätä kaupungin järjestämää oppilashuoltoa, jolloin oman toiminnan oppilashuolto heikentyy. - Henkilöstön osaamisen lisääminen painottaen erityisesti uusia opetusmenetelmiä sekä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön lisääminen. Sähköisten kokeiden käyttöönotto kurssikokeina ja Edison-oppimisalustan käyttöönotto. Toiminnallisena riskinä taloudellisten resurssien väheneminen ja siten muutoksen hidastuminen, oman lukion imagon heikentyminen ja siten oppilaspako, mahdollisesti lukion olemassaolon vaarantuminen. Taloudelliset tavoitteet: Opiskelijoiden tiedonhakuvalmiuksien parantaminen. Sähköiseen ylioppilastutkintoon siirtyminen jatkuu ja laitekustannuksiin on osoitettu investointirahoitusta. Uuden opetussuunnitelman ja tuntijaon jalkauttaminen, opetussuunnitelman täydentäminen. Yritysyhteistyön lisääminen teemaopintojen kautta. Markkinointi. Opetuskustannukset /oppilas OPH:n tilastoista, vuosi 2012 Kouluikkunasta: Paimio ,6-5,0 9,3 11,4 4,0-1,6 kunnat ka ,0 2,3 3,4 3,5 1,4 2,7 8

9 Vuodesta 2004 vuoteen 2009 on keskiarvo. Käyttökustannukset yhteensä /oppilas OPH:n tilastoista: Paimio ,6 4,4 4,0 4,4 11,5-1,7 2,2 kunnat ka ,1 5,3 10,4 3,5 4,1 2,9 2,6 Vuodesta 2004 vuoteen 2009 on keskiarvo. Taloudellisissa tavoitteissa on jatkossa saada aikaan säästöjä toimimalla yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, erityisesti Paimion opiston kanssa. Samalla lisätään toiminnan laatua ja monipuolisuutta. Koulutuslautakunta yhteensä: Esiopetuksen, perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen uudet opetussuunnitelmat tulivat osittain voimaan Opetussuunnitelman perusteisiin on kirjattu vahvasti myös oppimisympäristöön liittyviä vaatimuksia, joiden tulee tukea monipuolista ja joustavaa oppimista. Paikkaan ja aikaan sitomaton oppiminen tehdään mahdolliseksi ainoastaan oppimisympäristöjä kehittämällä. Erityisen tärkeää on taloudellisesti tieto- ja viestintäteknologian käyttö oppimisessa ja siihen liittyvä henkilökunnan koulutus. Merkittävin rakenteellinen tavoite on saada uusi 150-paikkainen päiväkoti kunnan omana toimintana mahdollistamaan toiminnallisia muutoksia sekä alentamaan huomattavasti kustannuksia elokuusta 2018 alkaen. Väliaikaisten päiväkotien ylläpitoluvat päättyvät Merkittävin rakennusinvestointi on Vistan koulun peruskorjauksen jatkuminen ja sen aikatauluttaminen erityisesti Kivikoulun osalta, että se olisi opetuskäytössä elokuussa Näin vältytään väistötilojen tarpeelta ja voitaneen suunnitella pienryhmien keskittämistä Vistan kouluun. Vistan koulun ns. rivitalo puretaan 2017, jolloin esikoulu tarvitsee uudet tilat. Uuden päiväkodin valmistumisen siirtyminen vuodella edellyttää väistötiloja esikoululle lukuvuonna Taloudelliset tavoitteet 9

Koulutuslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue)

Koulutuslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Koulutuslautakunta Hallinto Jukka Talka KOULUTUSLAUTAKUNTA -kokouksia 9 Lehikoinen Jouni Lehto Olli Mäentaka Asko Riipinen Hannu Alander Eira Lujala Tanja Jalonen

Lisätiedot

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä.

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015 Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

[Tiedoston otsikko] VARHAISKASVATUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA

[Tiedoston otsikko] VARHAISKASVATUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA Paimion kaupunki [Tiedoston otsikko] VARHAISKASVATUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA Varhaiskasvatuspalvelut 2015 1 1. Johdanto Varhaiskasvatuspalvelujen edelleen kasvaneen kysynnän vuoksi on taloussuunnitelmassa

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 29.10.2015 Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 Sivistysjohtaja Matti Sivonen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen Päiväkodinjohtaja Satu Ojala Päiväkodit Raisiossa on syksyllä 2015 toiminnassa

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833

Lisätiedot

- 1 - Kaikki varhaiskasvatuksen yksiköt toimivat perhepäivähoidon varahoitopaikkoina.

- 1 - Kaikki varhaiskasvatuksen yksiköt toimivat perhepäivähoidon varahoitopaikkoina. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Uuden 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisia tavoitteita viedään eteenpäin mm. varhaiskasvatussuunnitelmia ja lasten ja vanhempien osallisuutta

Lisätiedot

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Kauniaisten kaupunkistrategiassa vuosille 2018 2022 on asetettu tavoitteeksi Oppiminen kohti tulevaisuutta, ja

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt 29.3.2018 Perusperiaatteet Väestömäärän kehittymistä seurataan suunnittelussa, syntyvyys alentunut viimeisten viiden vuoden aikana koko Sastamalassa Perusopetukseen

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta TP2014 TA2015 TA2016 TS2017 TS2018 Toimintatulot 957 488 793 000 851 521 851 521 851 521 Toimintamenot 13 747 101 14 393 794 14 233

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu. Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset

Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu. Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset Vertailun tarkoitus Vertailun tavoitteena on kehittää helposti hyödynnettävä yhteenveto perusopetuksen keskeisistä

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Päivähoidon Kuusikko-vertailu 2011 Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12.2011 Kuusikon kunnissa sekä muutos

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017

Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017 Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017 Sisällys 1. Sastamalan varhaiskasvatuspalvelu... 2 2. Perhepalveluverkosto ja lapsihuoltotyöryhmät... 3 3. Kehityksen ja oppimisen tukea

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA - TVT - strategia YLEISTÄ Ajanmukaisen tieto- ja viestintätekniikan riittävä hallitseminen on yksi merkittävimmistä yksilön elinikäisen oppimisen avaintaidoista

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa 16.02.2017 Sivu 1 / 1 652/2017 00.01.02.02 27 Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016 51 KÄYTTÖTALOUSOSA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TOT 2015 TA 2016 TA 2017 Toimintatuotot 4 891 900 4 292 275 4 357 833 Myyntituotot

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty Suomenkielinen koulutusjaosto Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma 1.8.2016 / päivitetty 1.8.2017 Paikalliseen esiopetussuunnitelmaan tehdyt muutokset Koko suunnitelmassa muutettu Laadukkaan varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

- 1 - Kaikki varhaiskasvatuksen yksiköt toimivat perhepäivähoidon varahoitopaikkoina.

- 1 - Kaikki varhaiskasvatuksen yksiköt toimivat perhepäivähoidon varahoitopaikkoina. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Uuden 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisia tavoitteita viedään eteenpäin mm. varhaiskasvatussuunnitelmia ja lasten ja vanhempien osallisuutta

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Työvaliokunnan kokous 17.1.2014 Kunta Päiväkodit Ryhmikset PPH kotona Kust. / lapsi / vuosi / PK Kust. / lapsi / vuosi / PPH Harjavalta 3 0 20 8 220 12 015 Kokemäki 3 1 18 10 243 5 898 Lavia 0 1 5 0 8

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.8.2016 ALKAEN 1 Toiminta-alue 2 Organisaatio Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta.

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ

ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ Ilmajoen kunnassa opetuksen järjestämistä ohjaa inkluusioajattelu. Inklusiivisella opetuksella pyritään takaamaan jokaiselle lapselle riittävä

Lisätiedot

Lukio-opintojen säädöstaustaa

Lukio-opintojen säädöstaustaa Lukio-opintojen säädöstaustaa Marjaana Manninen KONSTIT hanke 2009 Lukiodiplomit verkkoon paja Osaamisen ja sivistyksen asialla LUKIOKOULUTUKSEN SÄÄTELYJÄRJESTELMÄ Lukiolaki Yleiset valtakunnalliset tavoitteet

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat Sivistyspalvelut VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 Ohjaava lainsäädäntö ja ohjeet Varhaiskasvatuslaki Asetus lasten päivähoidosta Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Palvelukokonaisuudet KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN TOIMIALAN VUODEN 2016 BUDJETTIVOLYYMIT JA HENKILÖSTÖMÄÄRÄT Budjetti 2016 Henkilöstö Varhaiskasvatus 412 000 000 6 455

Lisätiedot

2.1. Hyvinvointipalvelut

2.1. Hyvinvointipalvelut 2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) 31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 26 Koulutuslautakunta Suunnittelukauden keskeiset tavoitteet Keskeiset toimenpiteet vuonna 2017 Mittari / arviointi Varhaiskasvatuspalvelut 1. Uusi esiopetus- ja varhaiskasvatussuunnitelma käytäntöön Esiopetus-

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (5) 66 Yksityiselle varhaiskasvatuksen tuottajalle maksettava korvaus viisivuotiaiden neljän tunnin maksuttomasta varhaiskasvatuksesta HEL 2018-000840 T 02 05 00

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 20.9.2017 4 Kokousaika Tiistai 26.9.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset

Kuntalaiskyselyn tulokset n tulokset Pia Setälä Lasten ja nuorten palveluiden johtaja 5.1.2018 1. Asun Salossa (rastita missä kuntakeskuksessa) Yhteensä 540 vastaajaa 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 32,4% 41,9% 20% 10% 0% 2,8%

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta Koulutoimen hallinto Koulutuslautakunta vastaa itse tai tarvittaessa yhteistoiminnassa muiden hallintokuntien, kuntien ja oppilaitosten ylläpitäjien tai muiden toimijoiden kanssa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen,

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4. Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 PERUSOPETUS ( Arviointikohteiden numerointi ja muu merkintätapa ovat samat kuin arviointisuunnitelmassa, jonka kohtaa 7 ei pystytä arvioimaan nykyisten tietosuojasäännösten

Lisätiedot