Verkosto Helsingin yliopiston opetuksen kehittämisen voimavarana

Transkriptio

1 Helsingin yliopisto PEDAGOGISET YLIOPISTONLEHTORIT Verkosto Helsingin yliopiston opetuksen kehittämisen voimavarana Auli Toom, Johanna Vaattovaara & Liisa Myyry (toim.)

2 Sisällys Esipuhe 3 1 Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkosto 5 2 Yliopistopedagogisen tutkimuksen tekijät ja tukijat 10 3 Kouluttava verkosto 14 4 Hallinnolliset asiantuntijatehtävät 18 5 Vaikuttaminen ja saavutettuja tavoitteita 22 Lähteet 28 Liitteet 29 Liite 1 Pedagogiset yliopistonlehtorit Helsingin yliopistossa 29 Liite 2 Helsingin yliopiston yliopistopedagogisissa poolilehtoraateissa aiemmin toimineet henkilöt 39 Helsingin yliopiston hallinnon julkaisut 84 (2013) Julkaisija Opintoasioiden yksikkö, Päivi Pakkanen, Marja Venna Kirjoittajat Haarala-Muhonen Anne, Himanka Juha, Hirsto Laura, Kaivola Taina, Katajavuori Nina, Londen Monica, Muukkonen Hanni, Myyry Liisa, Pyörälä Eeva, Repo Saara, Ruohoniemi Mirja, Taina Juha, Toom Auli, Vaattovaara Johanna, Vesalainen Marjo,Virtanen Viivi Layout Hanna Sario, Unigrafia Kuvat Veikko Somerpuro

3 Esipuhe Sari Lindblom-Ylänne ja Päivi Pakkanen Opetuksen kehittäminen ja laadun arviointi ovat olleet suomalaisten yliopistojen toiminnan olennainen osa parikymmentä vuotta luvun lopulla Helsingin yliopistossa havahduttiin siihen, että tutkimusyliopisto käyttää hämmästyttävän vähän tutkimustietoa oman päätöksentekonsa perustana. Vielä vähemmän kohdistettiin tutkimusta omaan toimintaan ja sen tuloksiin. Havahtuminen tilanteeseen johti toimenpiteisiin, jotka ovat olleet kauaskantoisia luvulla yliopisto teki ensimmäiset strategiansa. Opetuksen johtaminen vahvistui, kun ensimmäisen vararehtorin vastuulle tuli opetuksen kehittäminen. Vuonna 1992 konsistori päätti yliopiston ensimmäisestä opetuksen ja opintojen kehittämisohjelmasta, joka laadittiin vuosille Vähitellen koulutuksen laadun tunnukseksi muotoutui iskulause tutkimukseen perustuva opetus. Käytännössä asia ilmaistiin muun muassa siten, että jokainen yliopisto-opettaja tutkii ja jokainen tutkija myös opettaa. Yliopiston opintoasiaintoimikunta (OAT), joka kehittämisohjelmat valmisteli, näki vuonna 1998 ainutlaatuisen tilaisuuden vahvistaa tutkimuksen ja opetuksen yhteyttä. Yliopiston ensimmäinen itsearviointi, Universitas renovata, oli vuonna 1995 synnyttänyt konsistorin poolin määräaikaisia virkoja, joista osan (5 kpl) toimintaperiaatteet olivat uudistamisen tarpeessa. OAT tarttui tilaisuuteen ja ehdotti konsistorille rohkeasti 15 yliopistopedagogisen viran perustamista yliopiston opetuksen kehittämisen tueksi. Uusien virkojen tehtäviin sisältyi yliopistopedagoginen tutkimus- ja selvitystyö sekä velvoite osallistua verkoston yhteistyöhön koko yliopiston opetuksen hyväksi. OAT:lla oli selkeä tulevaisuuden näky, jossa yliopiston opetus ja oppiminen hyötyvät yliopistopedagogisesta tutkimuksesta ja alakohtaisesta pedagogisesta erityisosaamisesta. Kaikilla on myös opittavaa toisiltaan hyvien käytäntöjen vertailussa. Yhteisöllisyys ja verkostoituminen sekä eri alojen kohtaamiset haluttiin saada oppimisympäristön vahvuudeksi. 15 vuotta on kulunut pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkoston käynnistymisestä. Helsingin yliopisto on luonut oman, tutkimusintensiiviseen yliopistoon sopivan mallinsa opetuksen ja oppimisen kehittämiseksi ja laadun varmistamiseksi. Olennaista tässä mallissa on tutkimukseen pohjautuva opetuksen ja oppimisen laadun kehittäminen. Omasta yliopistosta kootut empiiriset aineistot tarjoavat vankan pohjan yliopiston pitkäjänteiselle strategiselle kehittämistyölle. Helsingin yliopiston luoma malli poikkeaa monien muiden tutkimusintensiivisten yliopistojen mallista juuri tutkimuspohjaisuuden osalta, sillä suurin osa yliopistoista ei panosta tutkimuspohjaiseen 3

4 opetuksen ja oppimisen laadun kehittämiseen, vaan keskittyy erilaisten palveluiden tuottamiseen. Lisäksi Helsingin yliopiston mallissa on tärkeää keskitetyn ja hajautetun opetuksen kehittämisen elementtien yhdistäminen: keskushallinnon opetuksen toimiala, Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö sekä tiedekuntien ja erillislaitosten pedagogiset yliopistonlehtorit muodostavat toimivan kokonaisuuden, jossa kaikkien toimijoiden ääni saadaan riittävästi kuuluville. Tarpeellisia lisäyksiä ja korjauksia on yliopiston malliin tehty ja tehdään jatkossakin mm. saadun palautteen perusteella. Yliopisto-opetuksen ja -oppimisen tutkimus sekä tutkimukseen perustuvat palvelut, kuten yliopistopedagoginen koulutus ja opintopsykologitoiminta, on kokonaisuus, josta yliopisto voi olla ylpeä! Keskustakampus, humanistisen tiedekunnan Oppimisen ja opetuksen tuki -tiimiläisiä: pedagogiset yliopistonlehtorit Juha Himanka ja Marjo Vesalainen (kuvassa oikealla) sekä verkko-opetuksen suunnittelija Kristiina Pirnes ja koulutussihteeri Päivi Heino 4

5 1 Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkosto Verkostot voidaan nähdä yksilöiden ja organisaatioiden oppimisen foorumeina, ja yksittäinen verkosto voi myös itse toimia oppijana, jolloin se voi kokonaisuutena kehittää toimintaansa ja luoda jotain uutta [1]. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden monitieteisen asiantuntijaverkoston rooli osana Helsingin yliopiston ydintoimintaa tutkimusta ja opetusta ponnistaa tältä pohjalta: verkoston jäsenet tukevat yksiköissään (tiedekunnissa ja erillislaitoksissa) opetusta ja sen tutkimusperustaista kehittämistä, mutta edistävät jatkuvasti myös omaa oppimistaan paitsi yksilöinä myös verkostona. Pedagogisista yliopistonlehtoreista koostuvan verkoston yksi vahvuus on sen toiminnan kehittämisen yhteisöllisyydessä. Seuraava, erään yliopiston opettajan sitaatti kuvastaa pedagogisten yliopistonlehtoreiden työn luonnetta tältä kannalta: Omien yliopistopedagogisten opintojeni kautta olen oppinut arvostamaan pedagogisten yliopistonlehtorien tekemää työtä entistä enemmän. Yliopistonlehtorien tehtäväkenttä on laaja ja monitahoinen eikä ehkä siksi aina niin helppo. Eri yksiköissä heidän tekemänsä suunnitelmallinen ja kehittävä opetustyö on mielestäni kuitenkin kantanut hedelmää niin opettajien kuin opiskelijoidenkin parissa. Erityisen hienoa on, että pedagogiset yliopistonlehtorit eivät tarjoa aina samaa sabluunaa vaan miettivät asioita eri näkökulmista ja seuraavat sekä osallistuvat oman tieteenalansa kehitykseen. Tämä näkyy onneksemme heidän työssään! Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkoston sisäinen yhteisöllisyys tarjoaa hyvän lähtökohdan uusien käytänteiden, toimintatapojen ja yliopistopedagogisen osaamisen jakamiselle Helsingin yliopiston eri yksiköissä, ja myös omaa yliopistoa laajemmalle. Verkosto keskustelee ja ottaa kantaa ajankohtaisiin tutkimusperustaisen yliopisto-opetuksen kehittämisen haasteisiin ja mahdollisuuksiin. 5

6 Verkoston historia ja vakiintuminen Vuonna 1993 yliopisto teki ensimmäisen oman toimintansa itsearvioinnin, Universitas Renovatan. Yksi sen toimenpide-ehdotuksista oli siirtää kaikista tiedekunnista tietty määrä professorin ja muita opetusvirkoja konsistorin pooliin uudelleen kohdennettavaksi. Tästä lähti kehittymään vuonna 1995 Helsingin yliopiston yliopistopedagogisten asiantuntijoiden opettajapooli. Ensimmäiset viisivuotiset konsistorin poolin tutkijalehtorit olivat Kirsti Lonka (lääketieteellisen tiedekunnan opintouudistus), Lea Houtsonen (ympäristökasvatus) ja Ullamaija Kivikuru (viestintä). Lääketieteellisen tiedekunnan hyvää käytäntöä hankkia pedagogista ja oppimistutkimuksen osaamista tiedekunnan opetuksen uudistamisen tueksi haluttiin levittää muihinkin tiedekuntiin. Yliopiston opintoasiaintoimikunta (OAT) sai keväällä 1998 tehtäväkseen uudistaa konsistorin poolin tutkijalehtoreiden/päätoimisten dosenttien resurssin jaon periaatteet. Näitä määräaikaisiksi kausiksi täytettäviä virkoja oli poolissa viisi. OAT päätti ehdottaa, että virkoja olisi 15 ja niiden tehtävä olisi opetuksen kehittäminen ja siihen liittyvä tutkimus- ja selvitystyö. Konsistori päätti uusista konsistorin opettajapoolin periaatteista OAT:n valmistelun pohjalta. Tiedekunnat tekivät esityksiä viisivuotisista kausista, joihin haluaisivat yliopistopedagogisen asiantuntijan (nimike oli aluksi edelleen tutkijalehtori). Vuosittain kohdennettiin kolme viisivuotista kautta; OAT valmisteli ehdotukset, ja konsistori teki päätökset. Ensimmäiset kaudet olivat Näihin valittiin konsistorissa kolme hanketta, joihin tiedekunnat itse rekrytoivat henkilöt. Tuolloin valtiotieteellisen tiedekuntaan valittiin yliopistopedagogiikan asiantuntija Maaret Wager, maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opetuksen Juonto -kehittämishankkeeseen Saara Repo-Kaarento ja Helsingin yliopiston korkeakoulupedagogisen koulutuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin tehtävään Anne Nevgi (kaikki Helsingin yliopiston yliopistopedagogisissa poolilehtoraateissa aiemmin toimineet henkilöt on lueteltu tämän julkaisun lopussa). Nykyinen pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkosto tuttavallisemmin pedalehtoraatti vastaa tätä opettajapoolia. Alusta lähtien poolin periaatteisiin on kuulunut, että tehtävien haltijat muodostavat monitieteisen yliopistopedagogisen asiantuntijoiden verkoston, jonka osaaminen on koko yliopistoyhteisön käytössä [2]. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkostolla on ollut puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja vuodesta 2008 lähtien. Näihin tehtäviin valitaan edustajat yliopiston strategiakaudeksi kerrallaan. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja edustavat pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkostoa Helsingin yliopiston opintoasiainneuvostossa ONE:ssa. Tämä kuvastaa pedalehtoraatin aseman vakiintuneisuutta osana Helsingin yliopiston akateemista johtamisjärjestelmää [3]. 6

7 Vuoteen 2007 asti pedagogisten yliopistonlehtorien tehtävät olivat määräaikaisia, viisivuotisia kehittämisvirkoja. Tämän jälkeen tehtäviä alettiin vakinaistaa siten, että vuoden 2011 loppuun mennessä kaikki 16 pedagogista yliopistonlehtoria ovat tehtävissään vakituisina. Vakinaistamisvaiheessa lisättiin verkostoon yksi tehtävä niin, että kahteen opiskelijamäärältään suurimpaan tiedekuntaan saatiin kaksi lehtoraattia. Tehtävien vakituisuus luo vakautta pedagogisten yliopistonlehtoreiden toimintaan verkostona ja mahdollistaa pitkäjänteisen kehittämistyön. Vakiintunut asema mahdollistaa myös pedagogisten yliopistonlehtoreiden asiantuntijuuden kehittämisen kunkin yksikön tarpeiden mukaisesti ja sitä kautta myös verkoston yhteisen osaamisen kehittämisen kasvun. Tätä karttuvaa asiantuntijuutta on hyödynnetty muun muassa verkoston tutkimus- ja opetusyhteistyössä sekä sisäisessä vertaiskoulutuksessa. Toimenkuva ja tehtävät Rehtori päivitti ja täydensi päätöksellään (108/2013) kaikkien pedagogisten yliopistonlehtoreiden tehtävänkuvaa yhteisten tehtävien osalta: Opetuksen- ja oppimisen kehittäminen tiedekunnassa ja siihen liittyvä tutkimus- ja selvitystyö Tiedekunnan yliopistopedagogisen henkilöstökoulutuksen (henkilöstö- ja tohtoriopiskelijat) koordinointi ja kouluttaminen yhteistyössä Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön (YTY) kanssa Osallistuminen YTY:n koordinoiman yliopistopedagogisen verkoston toimintaan Toimiminen Opettajien akatemian pysyvänä asiantuntijana. Pysyvät asiantuntijat: tukevat ja koordinoivat Opettajien akatemian jäsenten tieteenalakohtaista opetuksen kehittämis- ja tutkimustoimintaa tukevat ja koordinoivat Opettajien akatemian jäsenten poikkitieteellistä kehittämis- ja tutkimustoimintaa ovat mukana järjestämässä yliopiston opetuksen kehittämiseen liittyviä tapahtumia sekä mahdollisia vierailuja ja erilaisia julkaisuja yhdessä Opettajien akatemian kanssa toimivat Opettajien akatemian arviointipaneeleissa pedagogisina asiantuntijoina 7

8 Tarkemmat tehtävänkuvat vaihtelevat yksiköittäin. Lisätietoa on pedalehtoreiden www-sivustolla blogs.helsinki.fi/pedalehtorit/pedagogiset-yliopistonlehtorit sekä verkoston jäsenten yksikkökohtaisten esittelyiden yhteydessä tämän julkaisun lopussa. Pedagogiset yliopistonlehtorit kokoontuvat lukukausien aikana kuukausittain keskustelemaan ennalta sovitusta teemasta tai teemoista. Kokouspaikka ja sen myötä kokouksen puheenjohtajuus kiertävät yksiköstä toiseen, ja kokouksesta varataan aina aika isännöivän yksikön ajankohtaisille kuulumisille. Tämä on yksi tapa pitää verkoston jäsenistö ajan tasalla yksiköiden kehittämishankkeista ja muista ajankohtaisista, yksikkökohtaisten pedalehtoreiden tehtäväkenttään kuuluvista asioista. Kokouksissa myös työstetään tarpeellisia aiheita vaihtelevia työskentelytapoja käyttäen. Pedagogiset yliopistonlehtorit opetuksen kehittäjinä Pedagogisten yliopistonlehtoreiden toimenkuvaan kuuluvia opetuksen kehittämistehtäviä voidaan tarkastella yleisten systeemisten mallien avulla. Yliopistoissa toimivat opetuksen kehittäjät tukevat oppimisen ja opetuksen laadun parantamista sekä ajanmukaisten opetussuunnitelmien ja -ohjelmien toteuttamista [4]; [5]. Barnettin ja Coaten [4] mukaan monet opetuksen kehittämisyksiköt ovat keskittyneet ensisijaisesti yliopisto-opettajien koulutuksen ja osaamisen kehittämiseen (professional development), jolloin toinen opetuksen kehittämisen keskeinen elementti, opetussuunnitelmatyö, on jäänyt vähemmälle huomiolle. Pedagogiset yliopistonlehtorit Helsingin yliopistossa ovat kuitenkin vastanneet tähän haasteeseen. Oheinen kuvio jäsentää systeemisesti opetuksen kehittämisen ydinprosesseja yliopistokontekstissa. Kuviossa keskeisinä näyttäytyvät strategiaprosessi, opetussuunnitelmatyön prosessi sekä osaamisen kehittämisen prosessi. Parhaimmillaan nämä ovat aktiivisesti vuorovaikutuksessa toisiinsa. 8

9 Pedagogisen kehittämisen ydinprosessit (Hirsto, Siitari & Ketola, 2006 pohjalta) strategiatyö taustalla: OKM:n linjaukset HY:n strategia sekä opetuksen ja opintojen kehittämisohjelma oppimisen, opiskelun ja opetuksen tutkimus konkretisoituu: tiedekunnan tavoiteohjelma tiedekunnan toimeenpanosuunnitelma toimintaa ohjaava palaute: tiedekunnan saama palaute erilaisista opetuksen arvioinneista tiedekunnan tekemät itsearvioinnit ja selvitykset kokemukset kehittämishankkeista opetussuunnitelmatyö Linjakas, tutkimus- ja oppimislähtöinen opetus tavoite ydinaines osaamistavoitteet toteutus opetusmenetelmät ja oppimisympäristöt arviointi palautejärjestelmät (opiskelijat+opettajat) itsearviointi osaamisen ja toiminnan kehittäminen koulutus pedagoginen koulutus pedagoginen mentorointi henkilökohtaiset keskustelut ja konsultointi keskustelufoorumit valtakunnalliset ja yliopiston sisäiset verkostot tiedekuntatason foorumit laitoskokoukset eri opintojaksojen opettajien tapaamiset opetuksen kehittämishankkeet koordinointi Pedagoginen ja substanssiasiantuntijuus Hallinnollinen ja johtajuusosaaminen 9

10 2 Yliopistopedagogisen tutkimuksen tekijät ja tukijat Verkosto osana akateemisia tutkimusyhteisöjä Helsingin yliopiston pedagogisten yliopistonlehtoreiden keskeisenä tehtävänä on oman tiedekunnan tieteenalaan liittyvä tutkimus- ja selvitystyö. Pedagogiset yliopistonlehtorit tuottavat tutkimustietoa tieteenalakohtaisesta opetuksesta ja oppimisesta Helsingin yliopistossa, ja heillä kaikilla on oman yksikkönsä toimintaan liittyviä tutkimusprojekteja. Niissä tutkitaan yliopisto-opetusta ja oppimista sekä yleisistä pedagogisista että tieteenalakohtaisista lähtökohdista käsin (ks. lukua Pedagogisten yliopistonlehtoreiden tutkimusteemat, s ). Pedagogisten yliopistonlehtoreiden tutkimustoiminnan keskeisenä tavoitteena on syventää ymmärrystä tarkoituksenmukaisesta yliopisto-opetuksesta ja oppimisesta sekä yliopistosta oppimisympäristönä. Tutkimusaiheet liittyvät tieteenalan opetuksen kokonaisuuteen laajasti määriteltynä (vrt. Kansanen [6]), kuten opetuksen kontekstiin, opetussuunnitelmaan ja tutkintovaatimuksiin, opettajiin, opiskelijoihin, opetuksen sisältöön, opettamis- ja oppimisprosessiin sekä opetus- ja arviointimenetelmiin. Laaja-alaisella tutkimuskentällään pedalehtorit tekevät yhteistyötä muun muassa kansallisten ja kansainvälisten pedagogiikan tutkijoiden ja tutkijaverkostojen kanssa. Erityisen kiinteää paikallista tutkimusyhteistyötä pedagogiset yliopistonlehtorit tekevät paitsi oman yksikkönsä opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa myös Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön (YTY) kanssa. Jokavuotiseksi rutiiniksi on muodostunut pedagogisten yliopistonlehtoreiden ja Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön kanssa yhteistyössä järjestettävä tutkimusseminaari, jossa esitellään pedagogisten yliopistonlehtoreiden valmiita tai keskeneräisiä tutkimuksia sekä keskustellaan niistä. Useat pedagogiset ylipistonlehtorit olivat mukana Sari Lindblom-Ylänteen johtamassa EdPsycHE-tutkimusyhteistyössä, joka Helsingin yliopiston kansainvälisessa tutkimuksen arvioinnissa menestyi erinomaisesti. Paitsi Helsingin yliopistossa pedagogisilla yliopistonlehtoreilla on tutkimuksellisia yhteistyökumppaneita muissa Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa. Lähitulevaisuuden tavoitteena ja haasteena ovat laajemmat yliopistopedagogiset, ulkopuolisella rahoituksella toteutettavat tutkimusprojektit. Tutkimusyhteistyö reaalistuu yhteisinä tieteellisinä kongressiesityksinä ja tutkimusjulkaisuina. 10

11 Keskustakampus, pedagogiset yliopistonlehtorit Monica Londen (Svenska social- och kommunalhögskolan), Liisa Myyry (valtiotieteellinen tiedekunta), Auli Toom (käyttäytymistieteellinen tiedekunta), Laura Hirsto (teologinen tiedekunta), Anne Haarala-Muhonen (oikeustieteellinen tiedekunta), Johanna Vaattovaara (kielikeskus) 11

12 Pedagogiset yliopistonlehtorit esittelevät tutkimustaan säännöllisesti oman alansa kansallisissa ja kansainvälisissä kongresseissa ja julkaisevat tutkimuksiaan vertaisarvioiduissa tieteellisissä aikakauslehdissä ja kokoomateoksissa. He julkaisevat paljon kansainvälisillä foorumeilla, mutta verkosto pitää tärkeänä myös kotimaisilla kielillä julkaisemista, jotta yliopistopedagogisen tutkimuksen ja käsitteiden juurtumista korkeakoulumaailmaan voidaan Suomessa vahvistaa. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden tutkimusteemat Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkoston keskeinen yliopisto-opetukseen ja oppimiseen kohdentuva tutkimus jakautuu neljään pääteemaan: I) yliopisto-opiskelijoiden oppiminen, identiteetti ja asiantuntijuus, II) yliopisto-opettajan professionaalisuus, opetus ja ohjaus yliopistossa III) opetussuunnitelma- ja kehittämistyö yliopisto-opetuksessa ja IV) yliopistopedagogiikan filosofiset ja historialliset perusteet. Yksittäisten lehtorien tutkimusintressit ja tutkimushankkeet sekä julkaisut sijoittuvat näihin väljiin tutkimusteemoihin (ks. tarkemmin pedalehtorien henkilökohtaiset kuvaukset julkaisun lopussa sekä Helsingin yliopiston TUHAT-tietokanta). Yliopisto-opiskelijoiden oppiminen, identiteetti ja asiantuntijuus -teema korostuu selkeästi pedagogisten yliopistonlehtoreiden tutkimusintresseissä. Teema kohdentuu moninaisuudessaan eri tieteenalojen opiskelijoiden oppimisprosessiin ja akateemisen asiantuntijuuden kehittymiseen yliopisto-opintojen aikana. Esimerkiksi opiskelijoiden ensimmäisen opiskeluvuoden kokemuksia, yliopisto-opintoihin kiinnittymisen prosessia sekä opiskelutaitojen, tietotyötaitojen ja työelämävalmiuksien oppimista tarkastellaan useissa tutkimushankkeissa. Oppimisen ja opetuksen välinen yhteys, oppimiseen vaikuttavat tekijät ja oppimisympäristön eri ulottuvuudet ovat useiden pedagogisten yliopistonlehtoreiden tutkimuksen kohteena. Opiskelijoiden kiinnostuksen kehittyminen, ymmärryksen rakentuminen omasta tieteenalasta ja sen ydinkäsitteistä ovat keskeisiä oppimisprosessia avaavia näkökulmia. Monet pedagogiset yliopistonlehtorit tekevät tutkimusta hyödyntäen Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön (YTY) koordinoimaa OPPI-kyselyä (ks. esim. Parpala [7]), ja tutkivat sen avulla oppimista ja opetusta sekä tieteenalakohtaisesti että eri tieteenaloja vertaillen. Oppimisprosessin laatua ja luonnetta, yksilöllisiä ja yhteisöllisiä oppimisen ulottuvuuksia ja tiedonluomisen käytänteitä tutkitaan ja tarkastellaan moderneihin oppimistutkimuksen teorioihin nojaten. Myös opiskelijoiden maailmankuvaa, moraalista identiteettiä ja sen muutosta opintojen aikana sekä eettistä päätöksentekoa tarkastellaan eri tieteenalojen konteksteissa. Yliopisto-opettajan professionaalisuus, opetus ja ohjaus -teema kohdentuu yliopisto-opetuksen kokonaisuuteen opettajan näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena on eri alojen yliopisto-opettajien opettajaidentiteetin kehittyminen ja roolien moninaisuus tutkimusintensiivisessä toimintakontekstissa. Opettajien käyttämiä 12

13 opetus- ja arviointimenetelmiä ja opetuksellisia ratkaisuja sekä perus- ja jatko-opiskelijoiden ohjausta eri muodoissaan tutkitaan useissa tiedekunnissa. Myös opettajan pedagogisen tiedon rakentuminen ja tietämisen prosessin eri ulottuvuudet ovat kiinnostuksen kohteena. Opetussuunnitelma- ja kehittämistyö yliopisto-opetuksessa keskittyy opetussuunnitelmien organisoiviin teemoihin, tutkimusperustaisuuteen, rakenteeseen, sisältöihin ja prosesseihin eri tieteenalojen konteksteissa. Opetussuunnitelmien kokonaisuutta ja toteutumista vertaillaan kansallisissa ja kansainvälisissä yliopistoissa. Opetussuunnitelmaa tutkitaan yliopiston pedagogisen johtamisen, opetuksen jatkuvan kehittämisen ja opetussuunnitelmatyön näkökulmasta. Yliopistopedagogiikan filosofiset ja historialliset perusteet kohdentuu yliopistopedagogiikan filosofisten taustojen selvittämiseen ja analysoimiseen sekä yliopistopedagogiikan monitieteisestä taustasta juontuvien keskeisten teoreettisen käsitteiden kriittiseen tarkastelemiseen ja määrittelemiseen. Pedalehtorit ohjaajina, arvioijina ja vertaisina Pedagogiset yliopistonlehtorit toimivat tahoillaan toisinaan perustutkintoihin kuuluvien tutkielmien (kandidaatintutkielmat ja pro gradut) ohjaajina sekä väitöskirjojen ohjaajina ja väitöstutkimuksiin kannustajina. He toimivat myös väitöskirjojen esitarkastajina ja vastaväittäjinä sekä vertaisarvioijina niin alansa kotimaisissa kuin kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa. Pedagogiset yliopistonlehtorit osallistuvat säännöllisesti yliopistopedagogiikan kansallisiin ja kansainvälisiin seminaareihin ja konferensseihin. Kansallisia seminaareja ovat muun muassa Peda-forum, Kasvatustieteen päivät, SULOP (Sulautuva oppiminen ja opetus) sekä alakohtaiset seminaarit ja kokoukset. Kansainvälisistä konferensseista keskeisimpiä ovat EARLI (European Association for Research on Learning and Instruction), EARLI SIG 4 Higher Education, ECER (European Educational Research Associationin konferenssi) ja AERA (American Educational Research Association). Näiden lisäksi pedalehtorit osallistuvat erilaisiin oman erikoisalansa konferensseihin. Pedagogiset yliopistonlehtorit ovat verkostona olleet luomassa myös omaa tutkimusperustaista yliopisto-opetusta ja sen kehittämistä painottavaa konferenssia Helsingin yliopistoon. Ensimmäinen opetuksen ja oppimisen kehittämisen Oppimisseikkailu-seminaari pidettiin Helsingin yliopistossa lokakuussa 2011 (ks. lukua Saavutettuja tavoitteita). Tavoitteena on vakiinnuttaa konferenssi säännölliseksi, noin joka toinen vuosi järjestettäväksi tapahtumaksi, jonka avulla Helsingin yliopiston opettajat voivat jakaa ja esitellä hyviä pedagogisia käytäntöjä vertaisilleen ja muille kiinnostuneille. Konferenssin ajatellaan myös edistävän eri tiedekuntien opettajien pedagogista julkaisutoimintaa. 13

14 3 Kouluttava verkosto Yliopistopedagogisen koulutuksen tarkoitus ja toteutustavat Pedagogisten yliopistonlehtoreiden järjestämän koulutuksen tavoitteena on tukea Helsingin yliopiston opettajien, tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden pedagogista osaamista ja sen kehittämistä sekä yliopisto-opetuksen ja oppimisen yleistä kehittämistyötä omissa tiedekunnissaan tai muissa yksiköissään. Koulutus on, kuten muukin yliopistollinen opetus, tutkimusperustaista. Pedagoginen koulutus on ensisijaisesti yliopistopedagogista, tutkintovaatimuksia noudattavaa arvosanakoulutusta. Lisäksi pedagogiset yliopistonlehtorit antavat opetussuunnitelmatyöhön liittyvää ja siihen integroitua pedagogista koulutusta sekä toteuttavat muuta pedagogista ohjausta ja fasilitointia. Pääasiallisesti heidän antamansa koulutus on henkilöstölle tarjottavaa, vaikkakin eri yksiköissä pedagogisten yliopistonlehtorien opetustehtävissä on erilaisia painotuksia. Tehtävänkuvastaan riippuen he saattavat antaa muutakin koulutusta, esimerkiksi tutkimuksen tekoon, tieteen yleistajuistamiseen, opiskelutaitoihin tai tuutoreiden ohjaukseen liittyvää. Lisäksi pedagogiset yliopistonlehtorit pitävät omaan tieteenalaansa liittyviä tutkimuksellisesti painottuneita kursseja, muun muassa tutkimusmenetelmäopetusta, kansainvälisiä jatko-opiskelijoiden kesäkouluja ja erilaisia lyhytkestoisia työpajoja. Opetussuunnitelmaan integroitua koulutusta toteutetaan tyypillisesti siten, että se tukee tiedekunnan tai erillislaitoksen kulloinkin ajankohtaisia tutkintovaatimusja opetussuunnitelmaprosesseja. Kaikki pedagogiset yliopistonlehtorit organisoivat myös pedagogista perehdytystä, erilaisia temaattisia lyhytkoulutuksia ja seminaareja sekä järjestävät pedagogisia kahviloita tai peda-iltapäiviä. Pedagogiset yliopistonlehtorit antavat usein myös muuta koulutuksellista tukea: seuraavat ja antavat palautetta opetuksesta, tukevat opetusportfolioiden tekemistä ja ohjaavat niiden arviointia, tukevat opetussuunnitelmatyön hallinnointia pedagogisesta näkökulmasta ja fasilitoivat opintohallinnon henkilöstön ja johdon dialogia pedagogisissa kysymyksissä. Jotkut pedagogiset yliopistonlehtorit ohjaavat myös opiskelijoita yliopisto-opiskeluun liittyvissä kysymyksissä joko yksilöllisesti tai pienryhmissä esim. opiskelutaitotyöpajan tai gradupajojen muodossa yhteistyössä opintopsykologien kanssa (ks. esim. Inkinen & Toom [8]; Poutanen, Toom, Korhonen & Inkinen [9]). 14

15 Yhteistyö arvosanakoulutuksessa Yliopistopedagogista arvosanakoulutusta tarjotaan Helsingin yliopiston kaikilla kampuksilla Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön ja pedagogisten yliopistonlehtorien yhteistyössä laatimien ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston hyväksymien tutkintovaatimusten mukaisesti. Kukin lehtori antaa omassa yksikössään pääasiassa yliopistopedagogista arvosanakoulutusta, joka sijoittuu yliopistopedagogiikan 25 opintopisteen laajuisiin perusopintoihin. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden antamaan koulutukseen osallistuu henkilöstöä eri uravaiheista ja myös erilaisilla toimenkuvilla, mikä on omiaan lisäämään kurssien heterogeenisyyttä sekä keskusteluja eri henkilöstöryhmien välillä. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden antama opetus painottuu perusopintojen kahteen ensimmäiseen viiden opintopisteen laajuiseen opintojaksoon, Opetus ja oppiminen yliopistossa (YP1) sekä Opetuksen linjakas suunnittelu, toteutus ja arviointi (YP2). Osassa yksiköitä koulutus annetaan yhtenä 10 opintopisteen kokonaisuutena, toisissa kahtena erillisenä koulutuksena. Lisäksi pedagogiset yliopistonlehtorit opettavat yhdessä yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön (YTY) henkilöstön kanssa muita perusopintoihin sisältyviä opintojaksoja Ohjaus yliopistossa (YP3), Oppimisen arviointi ja laatu (YP 4) sekä Oman opetuksen kehittäminen ja opetusharjoittelu (YP5). Tiedekunnissa pedagogisten yliopistonlehtoreiden tehtäviin kuuluu erityisesti jatko-opiskelijoiden pedagoginen koulutus, mutta he antavat koulutusta erillislaitosten kollegoiden tapaan myös opetus- sekä hallintohenkilöstölle. Koulutuksia tarjotaan paitsi suomen myös ruotsin ja englannin kielellä (ks. alaluku Koulutusta kolmella kielellä). Pedagogiset yliopistonlehtorit ovat avainasemassa vastaamassa myös kansainvälisten jatko-opiskelijoiden yliopistopedagogisen koulutuksen tarpeeseen. Kampuksilla kehitetään jatkuvasti yhteistyötä yliopistopedagogisen koulutuksen saralla ja pyritään yleisten pedagogisten teemojen ohella vastaamaan eri kampusten tieteenalakohtaisiin pedagogisiin haasteisiin ja erityiskysymyksiin. Esimerkiksi humanistisen tiedekunnan ja Kielikeskuksen pedalehtorit tarjoavat kieltenopettajille räätälöityjä koulutuksia. Viikissä pedalehtorit järjestävät kampuksen opettajien erityistarpeisiin vastaavia koulutuksia ja VIKLO-kahviloita. Kumpulan kampuksella yliopistopedagogisessa koulutuksessa otetaan huomioon luonnontieteellinen ja Meilahden kampuksella lääketieteellinen koulutustraditio ja sen tutkimus. Keskustakampuksella on organisoitu ajankohtaisiin pedagogiikan kysymyksiin, mm. ohjaukseen ja interkulttuurisuuteen kohdentuvia pedagogisia koulutuksia yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen henkilökunnan kanssa. Monissa yksiköissä koulutukset ovat avoimia myös muiden yliopistojen jatko-opiskelijoille JOO-sopimuksella ja henkilöstöille maksullisena koulutuksena. 15

16 Pedagogiset yliopistonlehtorit ja yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö (YTY) toimivat kiinteässä yhteistyössä yliopistopedagogisen koulutuksen järjestämisessä ja koordinoinnissa, ja koulutussuunnittelija koordinoi valtaosaa yhteistyössä toteutettavasta yliopistopedagogisesta koulutuksesta. Koulutusta kolmella kielellä Kuten Helsingin yliopiston kieliperiaatteista käy ilmi, yliopiston tulee ylläpitää ja kehittää aktiivista ja toimivaa kaksikielisyyttä (Helsingin yliopiston kieliperiaatteet 2007, s.16). Onkin katsottu, että ruotsin kielellä opetusta antavalle opetushenkilökunnalle on suotava mahdollisuus osallistua yliopistopedagogiseen koulutukseen omalla äidinkielellään. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkosto täydentyi lähtien ruotsinkielisellä jäsenellä, joka yhteistyössä Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön kanssa vastaa ruotsinkielisestä yliopistopedagogiikan koulutuksesta. Ruotsinkielisten kurssien ansiosta pedagoginen kehitystyö on saanut näkyvän aseman sekä yliopiston ruotsinkielisissä opetusohjelmissa että ruotsinkielisen opetushenkilökunnan keskuudessa. Ruotsinkieliset yliopistopedagogiikan koulutukset yhdistävät koko yliopiston ruotsinkielistä opetushenkilökuntaa. Kurssien palautteissa tämä tuodaan aina esille voimavarana: osanottajat arvostavat monitieteellistä kontekstia ja mahdollisuutta syventyä opetuksen ja oppimisen kysymysten käsittelyn monen eri tieteenalan parhaimmista käytännöistä keskustellen. Ruotsinkielisillä yliopistopedagogiikan kursseilla on ollut osallistujia myös monista muista pohjoismaista, mikä on rikastuttanut kursseja. Siten kurssilla ovat kohdanneet erilaiset opetuskulttuurit ja perinteet, mikä on luonteva osa yliopiston kansainvälistymistä, monikielisyyttä ja monikulttuurisuutta. Jatkuvan ruotsinkielisen yliopistopedagogisen koulutuksen tarve on suuri, samoin kiinnostus tähän koulutukseen. Helsingin yliopistossa on tarjolla yliopistopedagogista koulutusta myös englannin kielellä. Tästä koulutuksesta vastaa pääasiassa Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö (YTY), mutta myös pedagogiset yliopistonlehtorit järjestävät tarvittaessa englanninkielistä koulutusta esimerkiksi jatko-opiskelijoille. Joitakin kursseja järjestetään monikielisinä. 16

17 Pedagogisen koulutuksen ja osaamisen merkitys Pedagoginen osaaminen ja koulutus yliopisto-opetuksen laadun keskeisenä kriteerinä on vähitellen alkanut nousta esille yliopisto-opetuksessa ja oppimisessa sekä niiden kehittämisessä systeemisesti kaikilla eri tasoilla. Opiskelijat ottavat aktiivisesti kantaa yliopisto-opetuksen opiskelutapoihin, menetelmiin ja sisältöihin. Pedagogiset ansiot ja koulutus huomioidaan opetus- ja tutkimustoimien täytöissä. Laadukkaan tutkimuksen ohella laadukas opetus yliopiston toisena tärkeänä tehtävänä on noussut yhä keskeisemmäksi kehittämisen kohteeksi (vrt. International Evaluation of Research and Doctoral Training at University of Helsinki ; Helsingin yliopiston strategia vuosille ), ja sen arvo yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä on laajalti tunnustettu. Kumpulan kampus, matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan pedagogiset yliopistonlehtorit Taina Kaivola ja Juha Taina. 17

18 4 Hallinnolliset asiantuntijatehtävät Pedagogisilla yliopistonlehtoreilla on erityisesti opetustoimintaan mutta myös tutkimustoimintaan liittyviä yliopistohallinnollisia tehtäviä. Näitä on paitsi pedalehtoreiden omissa yksiköissä myös yliopistotasolla ja laajemmissa kansallisissa verkostoissa. Osa tehtävistä on lyhytaikaisia ja projektiluontoisia, osa pitkäkestoisesti ja -jänteisesti toteutettavaa kehittämistyötä. Useimmat tehtävät liittyvät kiinteästi yksiköiden opetuksen kehittämiseen, mutta pedagogisten yliopistonlehtoreiden arjessa ovat johtotähtenä laajemminkin hyvien oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyvät teemat. Yksikkötason tehtävät Keskeisiä pedagogisten yliopistonlehtoreiden tehtäviä ovat opetuksen kehittämiseen liittyvien toimikuntien asiantuntijajäsenyydet (opintoasiaintoimikunta, opetuksen kehittämistoimikunta, opiskelijavalintatoimikunnat, valintakoetyöryhmät, tutkijakoulutustoimikunta jne.). Näissä toimikunnissa käsitellään tiedekunnan tai erillislaitoksen tutkinto-opetusta ja sen järjestämistä sekä tohtorikoulutuksen järjestämistä. Pedagogisen yliopistonlehtorin tehtävänä on tuoda pedagoginen asiantuntijanäkökulma keskusteluihin. Pedagogiset yliopistonlehtorit pyrkivät toiminnallaan edistämään yliopisto-opetuksen linjakasta suunnittelua ja toteuttamista [10]; [11] niin tutkintovaatimusten ja opinto-ohjelmien kuin opintokokonaisuuksien, opintojaksojen ja yksittäisten opetuskertojenkin tasolla. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että tutkintovaatimusten opintojaksokuvauksiin on alettu kirjata selkeästi ja systemaattisesti osaamistavoitteet, opetusmenetelmät, opetuksen toteutustavat sekä oppimisen arviointimenetelmät. Pedagogiset yliopistonlehtorit toimivat tyypillisesti myös vakituisina opetustaitotoimikuntien jäseninä, vaikkakin tämän tehtäväalueen osalta yksittäisten lehtorien rooli vaihtelee yksiköittäin: Osa on mukana systemaattisesti arvioimassa opetustaitoa kaikissa tai lähes kaikissa opetustehtävien täytöissä, toisten työpanos suuntautuu dosentin arvoa tai professorin tointa hakevien opetustaidon arviointiin. Yleensä pedagoginen yliopistonlehtori myös osallistuu opetustaitolausuntojen laatimiseen tai on niistä päävastuussa. Eräissä tiedekunnissa pedagoginen yliopistonlehtori kokoaa opetustaitotoimikunnat ja huolehtii arviointiprosessiin liittyvistä käytännön järjestelyistä. 18

19 Opetusnäytteiden yhteydessä käydään usein hyvin perusteellisia keskusteluja opetustaidon kokonaisuudesta, opetuksesta ja ohjaamisesta sekä hyvän opetuksen kriteereistä. Pedagogiset yliopistonlehtorit ovatkin olleet kehittämässä tiedekuntien opetustaidon arviointiprosessia, arviointikriteerejä sekä opetusnäytteen toteutusta ja arviointia. Pedagogiset yliopistonlehtorit keskustelevat opetustaidon arvioinnin teemoista säännöllisesti kokouksissaan ja pohtivat niitä yliopiston tasolla yli tiedekuntakohtaisten käytäntöjen. Esimerkiksi vuonna 2008 sekä uuden yliopistolain ja johtosäännön myötä vuonna 2010 lehtorit ovat käyneet perusteellisesti läpi eri tiedekuntien arviointikäytäntöjä ja -matriiseja ja pyrkineet omalta osaltaan edistämään näihin liittyviä yhtenäisempiä linjauksia ja yleissuosituksia. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden toiminta on tullut yliopistolla näkyvämmäksi yliopiston johtosäännön edellyttämän opetustaidon arvioinnin tehostamisen myötä vuodesta 2010 lähtien. Verkoston osallistuminen myös erilaisiin muihin yliopistotason ja yksikkötason keskeisiin projekteihin ja yliopistotason arviointiprosesseihin on vakiinnuttanut verkoston asemaa osana yliopistolaitoksen toimintaa. Projektiluontoisista kehittämis- ja arviointiprosesseista mainittakoon seuraavat: Tutkinnonuudistus 2005 Laadunvarmistusjärjestelmän auditointi 2007 Kansainvälinen opetustoiminnan johtamisen arviointi Learn -palautejärjestelmätyöryhmät Opettajien akatemia FYE First Year Experience -projekti Yliopistotason tehtävät Yksi keskeinen pedalehtoriverkoston hallinnollinen tehtävä yliopistossa on osallistuminen vararehtorin johtamaan opintoasiainneuvostoon ONE:en, jossa pedagogisten yliopistonlehtorien verkostolla on yksi jäsenyys ja varajäsenyys. Opintoasiainneuvoston tehtävänä on yliopiston koulutukseen liittyvien strategisten linjausten valmistelu ja seuranta sekä opetuksen ja oppimisen laadun edistäminen ja seuraaminen. Opintoasiainneuvosto ja opetuksesta vastaava vararehtori perustavat myös tarvittaessa pienempiä työryhmiä ja jaoksia, jotka työskentelevät opetusta koskevien teemojen parissa, kuten palautekäytäntöjen kehittäminen ja yliopistouudistuksen tuomat muutokset. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkoston yksi tai useampi edustaja on ollut mukana näissä työryhmissä ja jaoksissa. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Opettajien akatemian valmistelutyöryhmä

20 20

21 Yliopistotasolla toimii työryhmiä, joiden tehtävät liittyvät opetuksen kehittämiseen, ja joihin pedagogiset yliopistonlehtorit on kutsuttu jäseniksi. Tällaisia ovat esimerkiksi yliopiston tutkimusperustaista palautejärjestelmää kehittävä työryhmä, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön terveystyöryhmä, Planerinsgruppen for svensk ämneslärarutbildning- ja Svenskspråkig samarbete inom informations- och kommunikationsteknologi, Opetuksen ja opiskelun eettisten periaatteiden työryhmä sekä erilaiset palkintotyöryhmät, kuten Opetusteknologiapalkinto- ja oppikirjapalkintotyöryhmä ja Tiedekirjastotyöryhmä. Valtakunnallinen ja kansainvälinen kehittämistoiminta Valtakunnallisesti pedagogiset yliopistonlehtorit osallistuvat monenlaiseen opetuksen kehittämistoimintaan ja erilaisiin opetuksen kehittämisverkostoihin. Niitä ovat esimerkiksi Peda-forum valtakunnallisen opiskelijapalautejärjestelmän kehittäminen (YOPALA) valtakunnallinen opiskelijavalintatoimikunta laadunvarmistusjärjestelmän auditointi valtakunnallinen tieteenalan koulutuksen kehittäminen tieteenalan valtakunnalliset opetuksen kehittämispäivät sekä oppialakohtaiset koulutusyhdistykset ja työryhmät (esim. Lääketieteen koulutuksen yhdistys ja Lääkärikouluttajan erityispätevyystyöryhmä) Pedagogisten yliopistonlehtoreiden toiminta kansainvälisellä tasolla on osallistumista kansainvälisiin oppimiseen ja opetukseen liittyviin verkostoihin, joita ovat muun muassa CICERO Learning -verkosto ja Nordic Network for Educational Developers in Higher Education sekä alakohtaiset yliopistokoulutuksen tutkimusjärjestöt. Viikin kampuksen pedagogiset yliopistonlehtorit Hanni Muukkonen (maatalous-metsätieteellinen tiedekunta), Nina Katajavuori (farmasian tiedekunta), Mirja Ruohoniemi (eläinlääketieteellinen tiedekunta) ja Viivi Virtanen (bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta) 21

22 5 Vaikuttaminen ja saavutettuja tavoitteita Moninaiset tavat vaikuttaa Helsingin yliopistossa toimiva pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkosto on kansainvälisesti verraten ainutlaatuinen, laaja ja tutkimusorientoitunut verkosto. Pedagogiset yliopistonlehtorit ovat osa tutkimus- ja opetushenkilöstöä, ja he tutkivat yksiköissään oman tieteenalansa opetusta ja oppimista. Tutkimushankkeisiin on saatu myös ulkopuolista rahoitusta. Verkoston jäsentynyt ja suunnitelmallinen opetuksen kehittäminen huomioitiin positiivisesti opetustoiminnan johtamisen kansainvälisessä arvioinnissa v : We were very impressed with the work of the Centre for Research and Development of Higher Education and of the University Senior Lecturers in University Pedagogy throughout the University. The staff are highly committed and enthusiastic, and we have also received clear evidence from Faculties regarding the significant impact that these staff are making. We hope that the University will be able to provide the long-term stability that will enable these staff and the Centre to extend their role. The University is highly commended for its foresight in taking forward these developments. (Leadership and Management of Education , Evaluation Report, s. 68) Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkosto käy vuosittain yhteisen tavoitekeskustelun, jossa selkiytetään keskeisiä työskentelyn kohteita ja teemoja. Tavoitteissa huomioidaan sekä yliopiston strategiset linjaukset että tiedekuntien tavoitteet ja kehittämiskohteet. Tavoitekeskustelulla pyritään tuomaan esille ne erityiset kohteet, joiden suunnassa pedagogiset yliopistonlehtorit yksin ja yhteistyössä työskentelevät yksiköissään. Vuonna 2011 pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkosto asetti toiminnalleen kaksi yliopistotason opetukseen liittyvää kehittämistavoitetta: oppimisen arvioinnin kehittäminen yliopisto-opetuksessa ja yliopisto-opetuksen arvostuksen lisääminen Helsingin yliopistossa. Vuonna 2012 tavoitteeksi asetettiin erityisesti opetuksen monimuotoisuuden tukeminen, ohjauksen tehostaminen sekä oppimistavoite- ja opetussuunnitelmatyö, joiden kautta pyritään vaikuttamaan opiskelijoiden opiskelun ja 22

23 oppimisen sujuvoitumiseen. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkoston tavoitteet kytkeytyvät kiinteästi yliopiston voimassaolevaan strategiaan ja pyrkivät tukemaan ja edistämään sen toteutumista. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden keskeiset vaikuttamisen tavat yliopistoyhteisössä perustuvat sen olennaisimpiin toimintoihin ja ydintehtäviin, tutkimukseen ja opetukseen. Näistä käsin muovautuu moninaisia vaikuttamisen tapoja. Vaikuttaminen pedagogisen koulutuksen keinoin Pedagogisten yliopistonlehtorien ydintehtävänä on yliopisto-opetuksen tutkimusperustainen kehittäminen. Kehittämisen voidaan nähdä kohdistuvan yksittäisiin yksilöihin, instituutioon ja koko yliopistosektoriin [12]. Helsingin yliopiston pedagogisten lehtoreiden roolille on ominaista, että he kehittävät yliopisto-opetusta kaikilla kolmella tasolla. Samalla he kehittävät omaa toimintaansa yhtenäisenä verkostona. Pedalehtorien resursointi tiedekuntiin on ollut mielestäni yksi järkevimmistä yliopiston strategisista päätöksistä. Pedalehtorin myötä tiedekunnan opetuksenkehittämistyö on systematisoitunut ja selkiytynyt. Hajanaisista hankkeista on päästy eroon ja tiedekunnan opetuksen kehittämiseen on tullut kokonaisvaltainen, strateginen ja tavoitteellinen ote. Tiedekunta on saanut kehittämistyöhön tutkimukseen perustuvaa osaamista. Itselleni on ollut antoisaa huomata, että meidän itseoppineiden pedagogien mutu-oletukset ovat kääntyneet usein päälaelleen tutkimustulosten valossa. [erään tiedekunnan strategiatyötä koordinoiva hallintohenkilö] Pedagogisen koulutuksen avulla voidaan vaikuttaa opettajien oppimis- ja opettamiskäsitykseen, opetuskäytäntöihin sekä opettajan pystyvyysuskomuksiin [13] ; [14]. Kun useampi laitoksen tai tiedekunnan opettaja osallistuu koulutukseen tai yhteisiin kehittämishankkeisiin, alkaa yhteisö tukea muutosta. Revon [13] mukaan yhteisöllinen työskentely edistää yhteisen pedagogisen kielen syntymistä ja käynnistää keskusteluja pedagogisista kysymyksistä. Useamman saman laitoksen opettajan osallistuminen myös innostaa ja motivoi osallistumaan. Pedagoginen koulutus ja kehittäminen voi myös antaa virallisen luvan kokeilla uusia työtapoja työyhteisön keskellä. Helsingin yliopistossa on tehty rakenteellisia muutoksia, jotka tukevat opettajien pedagogista kehittymistä. Näitä ovat olleet koulutuksen ja tutkintojen arvioinnit, yliopistoportfolioiden ja opetuksen arviointimatriisien käyttöönotot sekä yliopistopedagogiikan professuurin ja koko Yliopistopedagogiikan kehittämis- ja tutkimusyksikön (YTY) sekä pedagogisten yliopistolehtoreiden verkoston perustaminen. Tällaiset koko 23

24 yliopistotason käytännöt toisaalta tukevat pedagogista kehittämistyötä ja toisaalta asettavat sopivasti painetta muutokselle (vrt. Repo [13]). Esimerkiksi opetustaidon arviointimatriisien avulla opetuksen taidon arviointiryhmät käyvät keskustelua siitä, minkälaista on hyvä opetus. Vaikuttaminen yliopistopedagogisen tutkimustiedon keinoin Tutkimus on yliopistoyhteisössä luonnollinen tapa vakuuttaa ja vaikuttaa. Pedagoginen kehittämistyö saa uskottavan ja kestävän pohjan, kun se pohjautuu ja nojautuu yliopistopedagogiseen tutkimustietoon. Pedagogisilla yliopistonlehtoreilla on tehtävänään erityisesti tieteenalakohtainen yliopistopedagoginen tutkimus. Tällaisen tutkimuksen avulla pystytään yhtäältä osoittamaan alakohtaisia eroavaisuuksia [15]; [16], ja toisaalta tunnistamaan kaikille yhteisiä opetuksen ja oppimisen lainalaisuuksia [17]. Tutkimuksen tekeminen on osa yliopisto-opetuksen ja -opettajan pedagogista asiantuntijuutta, scholarship of teaching [18]; [19]; [20], josta käsin opettajan opetus rakentuu. Helsingin yliopiston opetuksen periaatteisiin on jo kauan kuulunut ja valmisteilla olevaan opetusfilosofiaan kuuluu tutkimukseen perustuva opetus. Tällöin yliopisto voidaan nähdä ns. tutkivana yhteisönä [21]. Silloin yliopiston toiminta, opettajien käyttämät opetusratkaisut sekä yhteisön tekemä tutkimus vaikuttavat opetuksen sisältöön. Yliopistopedagogiseen tutkimukseen perustuvan tiedon tuottaminen ja saattaminen yliopistolaisten käyttöön on pedagogisten yliopistolehtoreiden tehtävä. Tutkimustiedolla pyritään vaikuttamaan opettajien opetuksellisiin ratkaisuihin, opiskelijoiden oppimiseen sekä edelleen opetuksen ja oppimisen laatuun. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden panos on omien tieteenalakohtaisten tutkimusintressien ohella tuntuva myös monissa muissa, laajemmissa ja pitkän linjan tutkimusprojekteissa, kuten OPPI-kyselyyn kytkeytyvässä opiskelun lähestymistapojen, pedagogisten käytäntöjen ja oppimisympäristön tutkimuksessa, jota yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön (YTY) johdolla kehitetään Helsingin yliopiston Learn-palautejärjestelmän pohjaksi. OPPI-kyselyllä on tuotettu tiedekuntien käyttöön uudenlaista tutkimuspohjaista palautetietoa opiskelijoiden oppimisesta ja heidän kokemuksistaan oppimisympäristöstään. 24

25 Itse olen kokenut pedagogisen yliopistonlehtorin osallistumisen ja tuen tarpeelliseksi erityisesti opintojen seurantatyössä ja tiedekunnan hops-asioiden koordinoinnissa. Lisäksi opiskelijoiden ohjaamisessa ja opiskelijavalintojen kehittämisessä ped.yliopistonlehtorin tutkimus (tai seuranta) tiedekunnan opiskelijoista on ollut todella arvokasta. [erään tiedekunnan opintohallintohenkilökunnan edustaja] Meilahden kampus, lääketieteellisen tiedekunnan yliopistonlehtori Tiina Immonen, kliininen opettaja Leila Niemi-Murola, pedagoginen yliopistonlehtori Eeva Pyörälä (kuvassa keskellä) ja professori Heikki Hervonen ja yliopistonlehtori Liisa Peltonen 25

26 Yhteisöllisyyden ja pedagogisen tietoisuuden lisääminen Pedagogisten yliopistonlehtoreiden työnä on vaikuttaa yliopistoyhteisön tietoihin ja asenteisiin, jotta opetus nähdään tärkeänä osana yliopistotyötä. Tutkimuksen mukaan opetuskäytänteiden muuttaminen ja kehittäminen edellyttää käsitteellistä muutosta opettajien keskuudessa [22]. Pedagogisten yliopistonlehtoreiden tärkeä vaikuttamisen kenttä on oma yksikkö (tiedekunta tai erillislaitos) ja oma tiede- tai toimintayhteisö. Henkilökohtainen kontakti ruohonjuuritasolla opetushenkilöstöön ja opiskelijoihin on välttämätöntä, jotta voidaan edistää opetuskäytänteiden kehittymistä. Tiedekuntatasolla vaikuttaminen ilmenee usein sparraamisena, couchauksena, kysymysten esittämisenä, rakentavana kriittisen äänen esille tuomisena sekä uusien ajattelutapojen ja työtapojen esittelynä. Pedagogiset yliopistonlehtorit tekevät kampuksilla yhteistyötä toistensa kanssa ja pitävät näin kollektiivisesti esillä opetuksen huomioimista ja hyvän opetuksen merkitystä. 26

27 Yliopistotason hallinnolliset asiantuntijatehtävät ja niihin liittyvä työryhmätyöskentely on keskeinen yliopistotason vaikuttamisen kanava. Työryhmät ovat johdon apuna ideoimassa, löytämässä ratkaisuja ja antamassa asiantuntemusta opetuksen kehittämiseen. Tutkimuksella ja niin kotimaisella kuin kansainvälisellä julkaisemisella levitetään tietoa tieteenalakohtaisesta yliopistopedagogisista tutkimustuloksista. Samalla vakiinnutetaan suomenkielistä yliopistopedagogista termistöä sekä osallistutaan kansainväliseen tieteelliseen keskusteluun oppimisen tutkimuksesta. Syksyllä 2011 järjestettiin pedagogisten yliopistonlehtoreiden aloitteesta ensimmäisen kerran yleinen opetuksen kehittämisen konferenssi Helsingin yliopiston henkilöstölle. Tämä Oppimisseikkailuksi nimetty tapahtuma kokosi esitelmäsessioihin ja työpajoihin runsaasti paitsi opetus-, tutkimus- ja hallintohenkilökuntaa myös opiskelijoita jakamaan kokemuksia ja esittämään omia pedagogisia tutkimuksia ja kokeilujaan. Myös verkoston yhdeksi keskeiseksi tavoitteekseen asettama opetuksen arvostuksen lisääminen konkretisoitui, kun hyvästä opetuksesta palkitsemisen järjestelmää, Opettajien akatemiaa alettiin valmistella Helsingin yliopistoon ensimmäisenä Suomessa. Opettajien akatemian ensimmäiset perustajajäsenet (30) valittiin tammikuussa Opettajien akatemian tavoitteena on lisätä opetuksen saamaa arvostusta ja huomioida opetustyössä ansioituneita opettajia ja heidän yhteisöjään. Verkoston kokemuksen mukaan tavoitteellinen, jäsentynyt, tutkimukseen perustuva toiminnan suunnittelu ja opetuksen kehittäminen kannattaa! Pedagogiset yliopistonlehtorit ovat Helsingin yliopiston Opettajien akatemian (HOA) pysyviä asiantuntijoita, joiden tehtävänä on mm. osallistua akatemian uusien jäsenten valintaan. Tulevaisuuden haasteet Pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkosto seuraa aktiivisesti yliopistossa tapahtuvia muutoksia ja pedagogisia kehittämissuuntia sekä oman yksikkönsä ja tieteenalansa että koko yliopiston tasolla kansallisesti sekä kansainvälisesti. Strategiakauden alussa ajankohtaisia teemoja ovat muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön uudet yliopistojen rahoitusindikaattorit ja niiden vaikutus yliopisto-opetukseen ja sen kehittämiseen. Helsingin yliopiston uuden strategian linjaukset, kuten tutkimusintensiivisyys, julkaisemisen ja ulkopuolisen rahoituksen korkeat tavoitteet sekä moninaistuva toimintaympäristö, ovat aihepiirejä, jotka tuovat uusia haasteita pedagogiikalle, sen tutkimukselle ja kehittämiselle. 27

28 Lähteet 28 [1] Knight, L. (2002). Network learning: exploring learning by interorganizational networks. Human Relations, 55(4), [2] Kehityksen keihäänkärjet (2003). Kehittämisosasto, Opintoasioiden yksikkö. Helsingin yliopisto. [3] Johtamisen hyvät käytännöt Helsingin yliopistossa, [4] Barnett, R. & Coate, K. (2005). Engaging the Curriculum in Higher Education. Maidenhead: McGraw-Hill/ Open University Press. [5] Knight, P. (2006). Quality enhancement and educational professional development. Quality in Higher Education 12 (1), [6] Kansanen, 2004 [7] Parpala, A. (2010). [8] Inkinen & Toom, 2009 [9] Poutanen, Toom, Korhonen & Inkinen, [10]Biggs, 1996 [11] Biggs, 2003 [12] Fraser, Gosling & Sorcinelli 2010 ref. Hirsto & Löytönen, 2011 [13] Repo 2010 [14] Postareff 2007 [15] Becher 1994 [16] Hounsell & McCune 2005 [17] Ramsden, Trigwell, Biggs 2006 [18] Trigwell & Prosser 2000 [19] Ramsden, 1996 [20] Kreber, 2002 [21] Brew 2010 [22] Postareff et al., 2007 Hirsto, L. Siitari, S. & Ketola, H-M. (2006). Opetuksen kehittäminen teologisessa tiedekunnassa. Poster presented in PedaForum -päivät, Helsinki, Finland. Laura%20Hirsto%20uusiopetuksenkhittaminen.pdf