Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus)"

Transkriptio

1 Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus) Teol. tdk C1, liite Kvestuuri on antamallaan ohjeella linjannut yleiskustannusten perimistä täydentävän rahoituksen hankkeista alkaen (liitteenä). Erityisen suuren muutoksen aiempaan käytäntöön nähden aiheuttaa julkisten rahoittajien (ml. Suomen Akatemia) siirtyminen kokonaiskustannusmallin käyttöön rahoitusmyönnöissään. Nykytilanne Syyskuusta 2007 tiedekunnassa on peritty yleiskustannusosuuksia seuraavasti: rahoituslähde rehtori tiedekunta laitos Suomen Akatemia Muu täydentävä rahoitus Henkilökohtaiset apurahat Maksullinen toiminta 5 0 tai 5* 10 tai 5* * Automaattisesti 10% laitokselle, tiedekunta voi päättää osuuden jakamisesta tiedekunnan ja laitoksen kesken, jos projekti käyttää tiedekunnan hallintopalvelujen resursseja Vuoden 2009 loppuun asti yleiskustannusosuus on peritään kuukausittain toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Yleiskustannusten periminen alkaen Rehtorin yleiskustannus peritään yli euroa vuodessa ylittävistä rahoitusmyönnöistä. Yleiskustannuksista on vapautettu ainoastaan projektin merkittävät alihankinnat ja henkilökohtaiset apurahat, jotka halutaan hoidattaa yliopiston kirjanpidossa. Täydentävän rahoituksen projekti, joka toimii lisäkustannusmallin mukaan Ennen vuoden 2009 loppua avatuista Suomen Akatemian projekteista rehtori ottaa edelleen 6 % ja kaikista muista projekteista 7 % yleiskustannuksen, mutta näidenkin osalta veloitus tehdään ennakkoon vuoden alussa myönnöstä. Tiedekunta perii Suomen Akatemian hankkeista 8 % ja muista hankkeista vähintään 8 %. Veloitus tehdään vuosittaisesta myönnöstä.

2 Teol. tdk C1, liite Henkilökohtaiset apurahat Apurahoista tullaan säätämään yliopiston uudessa taloussäännössä. Tiedekunta tekee linjauksensa sen jälkeen, kun taloussääntö on hyväksytty. Maksullinen toiminta Nykyisen maksullisen toiminnan osalta annetaan ohjeet myöhemmin koskien myös yleiskustannusosuuksia. Täydentävän rahoituksen projekti, joka toimii kokonaiskustannusmallin mukaan Rehtorin yleiskustannusosuus on alkaen 5 % uusista kokonaiskustannusmallin mukaisista täydentävän rahoituksen myönnöistä. Tiedekunnan yleiskustannusosuus määritellään projektikohtaisesti, koska kokonaiskustannusmallissa projektin taloudessa on monta liikkuvaa osaa, mm. vakituisen henkilökunnan työpanos projektille, palkkojen osuus kokonaiskustannuksista, rahoittajan korvausprosentti ja yliopiston tutkimusalalle laskema yleiskustannusprosentti. Tiedekunnan yleiskustannusosuus on korkeintaan 15 % projektin kokonaismyönnöstä. Rahoitusneuvotteluissa pyritään siihen, että projektille jää 5% verran ylijäämää kokonaismyönnöstä. Ylijäämä tulee käyttää projektin tutkimusalan edistämiseen. Ylijäämän käytöstä sovitaan erikseen projektin johtajan ja tutkimuksesta vastaavan varadekaanin kesken. Mikäli ylijäämä on paljon ennakoitua suurempi, tiedekunta voi projektin johtajaa kuultuaan ottaa osan ylijäämästä tiedekunnan käyttöön. Tiedekunnan yleiskustannusosuus on syytä sopia mahdollisimman sitovasti jo hakuvaiheessa, kun tiedekunnan suostumus kirjataan hakemukseen. Lopullinen tiedekunnan yleiskustannusprosentti vahvistetaan jokaista uutta projektia perustettaessa projektinavauslomakkeella. Liitteet: - Yleiskustannusosuuksien käsittely Helsingin yliopistossa alkaen - Havainnollistamisyritys kokonaiskustannusmallin ja lisäkustannusmallin erosta - Kokonaiskustannusmallin mukainen budjetti (esimerkki)

3 Havainnollistamisyritys kokonaiskustannusmallin ja lisäkustannusmallin erosta Projektin kokonaiskustannukset Yleiskustannusosuus Opetus Tutkija X tehollisen Hallinto työajan Projektinjohtaja Tutkija Y palkka projektin muut kustannukset Projektin kokonaiskustannukset -välittömät kustannukset (matkat, kielentarkastukset, tarvikkeet...) -projektille kohdennetun tehollisen työajan palkat (ml. projektin johtaja) -henkilösivukulut (53,1% palkkakustannuksista) -yleiskustannusosuus 84% palkka+henkilösivukuluista

4 Rahoittajan maksama osuus vanhassa lisäkustannusmallissa Yleiskustannusosuus Opetus Tutkija X tehollisen työajan Tutkija Y palkka Projektinjohtaja projektin muut kustannukset Projektin lisäkustannukset -projektille palkattujen palkat sivukuluineen -muut välittömät kustannukset (matkat, kielentarkastukset, tarvikkeet...) -yleiskustannusosuus yleensä % kokonaismyönnöstä

5 Rahoittajan maksama osuus kokonaiskustannusmallissa Yleiskustannusosuus Opetus Tutkija X tehollisen Hallinto työajan Projektinjohtaja Tutkija Y palkka projektin muut kustannukset

6 Rahoittajan maksama osuus kokonaiskustannusmallissa 2 Yleiskustannusosuus rehtorille projektille tiedekunnalle Opetus Tutkija X tehollisen Hallinto työajan Projektinjohtaja Tutkija Y palkka projektin muut kustannukset

7 KOKONAISKUSTANNUSMALLIN MUKAINEN BUDJETTI (ESIMERKKI) Henkilösivukuluprosentti 53,3 % tehollinen työaika keskimäärin 82,70 % Yleiskustannusprosentti 84,0 % - lomat vähennettynä - max. 11kk Vuosittainen korotusvara palkoissa 2 % Vuosi 1 Vuosi 2 Vuosi 3 Vuosi 4 Yhteensä Tutkimushenkilöstön nettopalkat pakkka n. / kk teholliset työkk Vuosipalkka teholliset työkk Vuosipalkka teholliset työkk Vuosipalkka teholliset työkk Vuosipalkka Tutkija A , , ,0 0 0, Tutkija B , , ,0 0 0, Tutkija C , , , , Tutkija D , , ,0 0 0, Tutkija E ,0 0 0,0 0 5, , Johtaja , , , , Johtajan työpanos Tutkimushenkilöstön teholliset bruttopalkat yhteensä Henkilösivukulut Yleiskustannukset Tutkimushenkilöstön palkkakustannukset yhteensä Muut kustannukset Matkat Apurahat Language revision etc Muut kustannukset yhteensä Kokonaiskustannukset yhteensä Muiden kustannusten osuus kokonaiskustannuksista 8,4 % 9,4 % 23,4 % 79,1 % 13,0 % 6,1 %

8 TIEDEKUNNAN YLEISKUSTANNUSOSUUDEN MÄÄRITTELY Tehollisen työajan palkat yhteensä Henkilösivukulut (53,3 %) Muut kustannukset yhteensä Yleiskustannusosuus (84 % palkkakustannuksista) Kokonaiskustannukset yhteensä Rahoittaja rahoittaa 80% kokonaiskustannuksista, myöntö: Kulut, jotka kohdennetaan projektille: Muut kustannukset Tehollisen työajan palkat Henkilösivukulut Rehtorin yleiskustannusosuus (5 % myönnöstä) Projektille Yhteensä Tiedekunnan yleiskustannusosuudeksi jää Tdk:n yleiskustannusprosentti 14,7 % KAIKKI YHTEENSÄ

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet. 28.10.2013. Heikki Mannila 2 Kustannusmalli, mallin toteutus ja muut asiat Kustannusmalli: millä tavoin ulkopuolinen rahoittaja mitoittaa yliopistolle tai tutkimuslaitokselle

Lisätiedot

Talouspalvelut Kliiniselle laitokselle

Talouspalvelut Kliiniselle laitokselle Talouspalvelut Kliiniselle laitokselle palvelut 29.4.2010 1 Talouspalvelut Meilahdessa Palvelukeskuksen talouspalvelut toimivat neljässä pisteessä Tukholmankatu 8 B (myös yleinen taloushallinto, ns. kvestuuritason

Lisätiedot

Huippuyksiköiden kustannusraportointi

Huippuyksiköiden kustannusraportointi Huippuyksiköiden kustannusraportointi 12.11.2013 Sirpa Nummila 1 Suomen Akatemia soveltaa kokonaiskustannusmallia hakemusten laatimisessa, rahoituspäätösten valmistelussa, rahoituspäätöksissä ja niiden

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Pyyntö: Tutkimuslaitosten ja tutkimuslaitoksissa työskentelevien tutkijoiden kannalta Tutkimusjohtaja Per Mickwitz, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Kokonaiskustannusmalli Päivi Mäntysaari, 4.5.2010. Kokonaiskustannusmallin toteutus Tampereen yliopistossa

Kokonaiskustannusmalli Päivi Mäntysaari, 4.5.2010. Kokonaiskustannusmallin toteutus Tampereen yliopistossa 1 Kokonaiskustannusmallin toteutus Tampereen yliopistossa 2 Tavoitteet Kustannuslaskennan johdonmukainen liittäminen osaksi talousohjausta Kokonaiskustannusmallia ei toteuteta pelkästään yhteisrahoitteisessa

Lisätiedot

Jorma Kuparinen, laitoksen johtaja, puheenjohtaja

Jorma Kuparinen, laitoksen johtaja, puheenjohtaja YMPÄRISTÖTIETEIDEN LAITOS LAITOSNEUVOSTO Kokous: Laitosneuvoston kokous Aika: torstai 14.1.2010 klo 15.00-16.47 Paikka: Biokeskus 3, Viikinkaari 1, kokoushuone 5404 Laitosneuvoston kokoonpano: Jorma Kuparinen,

Lisätiedot

Yliopistouudistus ja kirjastojen talous

Yliopistouudistus ja kirjastojen talous 1 Yliopistouudistus ja kirjastojen talous 25.11.2010 Päivi Mäntysaari 2 Yliopistouudistuksen vaikutuksia Yliopistojen strategian muutos Ympäristön muutos, epävarmuus, kilpailu Todennäköiset muutokset rahoitukseen

Lisätiedot

Projektien budjetointi Tatujärjestelmässä. Hanna Honkamäkilä Projektipalvelupäällikkö Oulun yliopisto

Projektien budjetointi Tatujärjestelmässä. Hanna Honkamäkilä Projektipalvelupäällikkö Oulun yliopisto Projektien budjetointi Tatujärjestelmässä Hanna Honkamäkilä Projektipalvelupäällikkö Oulun yliopisto 29.8.2012 Miksi järjestelmää lähdettiin kehittämään? Yliopiston budjetointimalleja ei tunnettu: mihin

Lisätiedot

Budjetointi ja raportointi. Outi Kauppinen SMEs and Horizon 2020 4.4.2014

Budjetointi ja raportointi. Outi Kauppinen SMEs and Horizon 2020 4.4.2014 Budjetointi ja raportointi Outi Kauppinen SMEs and Horizon 2020 4.4.2014 Perusteet Budjetointi- ja raportointivaatimukset riippuvat hankemuodosta Avustuksen pääsääntö 100% välittömistä kuluista + 25% (välillisten

Lisätiedot

UTUGS-palkanmaksumalli

UTUGS-palkanmaksumalli UTUGS-palkanmaksumalli 9.1.2013 klo 13.00-15.00, Cal3-luentosali YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLIUUDISTUKSEN VAIKUTUKSET TOHTORIKOULUTUKSEEN Yliopistojen uusi rahoitusmalli voimaan 1.1.2013 o Tutkijankoulutuspalkkarahoitusta

Lisätiedot

Miten lukea SAP-raporteista yksikön taloutta

Miten lukea SAP-raporteista yksikön taloutta Miten lukea SAP-raporteista yksikön taloutta Timo Tiihonen Yksikön talous ja SAP Disclaimer: esitys perustuu lähinnä omiin havaintoihin ja satunnaisiin konsultoiviin keskusteluihin Keskeisimmät käsitteet:

Lisätiedot

Kokonaiskustannusmalli. Kokonaiskustannusmallin soveltaminen tutkimusrahoituksessa - vaatimukset kustannuslaskennalle

Kokonaiskustannusmalli. Kokonaiskustannusmallin soveltaminen tutkimusrahoituksessa - vaatimukset kustannuslaskennalle Kokonaiskustannusmallin soveltaminen tutkimusrahoituksessa - vaatimukset kustannuslaskennalle OKM / AMK -taloushallinnon seminaari 8.5.2015 Marita Virtanen, Tekes Kokonaiskustannusmalli Miksi kokonaiskustannukset?

Lisätiedot

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 1(5) STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 Näitä ehtoja sovelletaan projektirahoitukseen, jota SFS on myöntänyt standardisointia edistävän projektitoiminnan rahoitusta

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA

YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA HANKKEET Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos 17.3.2014 /RS SISÄLTÖ Palveluksessanne Tiedekunnan hankesalkku 03/2014 Tiedekunnan hankesalkku laitoksittain 03/2014

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot

Rahoituksen seuranta - ohje. Ulkopuolisen rahoituksen tutkimukset

Rahoituksen seuranta - ohje. Ulkopuolisen rahoituksen tutkimukset Rahoituksen seuranta - ohje Ulkopuolisen rahoituksen tutkimukset 1.12.2016 1 Sisällys 1. Katelaskelma... 1 2. Rahoituksen toteumalaskelma... 3 3. Tutkimusten muu talouden raportointi... 4 2 1. Katelaskelma

Lisätiedot

3.9.2010 Kansalliskirjasto KIRJASTOJEN YHTEISET PALVELUT JA TALOUDEN SEURANTA. Kirjastojen yhteiset palvelut on kuvattu liitteessä 1.

3.9.2010 Kansalliskirjasto KIRJASTOJEN YHTEISET PALVELUT JA TALOUDEN SEURANTA. Kirjastojen yhteiset palvelut on kuvattu liitteessä 1. 3.9.2010 Kansalliskirjasto KIRJASTOJEN YHTEISET PALVELUT JA TALOUDEN SEURANTA Kirjastojen yhteiset palvelut on kuvattu liitteessä 1. 1. Tausta YLIOPISTOUUDISTUS Uusi yliopistolaki astui voimaan 1. tammikuuta

Lisätiedot

SoleTM: työsuunnitelmat ja työajan kohdentaminen

SoleTM: työsuunnitelmat ja työajan kohdentaminen SoleTM: työsuunnitelmat ja työajan kohdentaminen TES-päivä 12.5. ja 17.5.2010 19.5.2010 1 Ketkä kohdentavat työaikaa? Työajan kohdentaminen koskee kaikkia Muutamia poikkeusryhmiä Tarkkuus ja menettelytavat

Lisätiedot

Kokemuksia kokonaiskustannusmallista. OPM:n työpaja 4.5.2010

Kokemuksia kokonaiskustannusmallista. OPM:n työpaja 4.5.2010 Kokemuksia kokonaiskustannusmallista OPM:n työpaja 4.5.2010 Kokonaiskustannusmallin käyttö Vuonna 2006-2007 pilotointi Tekesin kanssa yhden TKK:n osaston (automaatio- ja systeemitekniikka) voimin. Työajan

Lisätiedot

Rahoittajan näkökulma yliopistojen kokonaiskustannusmallikäytäntöihin

Rahoittajan näkökulma yliopistojen kokonaiskustannusmallikäytäntöihin Rahoittajan näkökulma yliopistojen kokonaiskustannusmallikäytäntöihin Marita Virtanen 4.5.2010 663157 05-2010 Tutkimusorganisaatiot ja kokonaiskustannusmalli Tekes rahoittaa tutkimusorganisaatioille kokonaiskustannusmallin

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen projektinjohtajien infotilaisuus

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen projektinjohtajien infotilaisuus Tietojenkäsittelytieteen laitoksen projektinjohtajien infotilaisuus 17.1.2012 Kumpulan projektien talouspalvelut Kvestuuri / Talouspalvelut Exactumin talouspalvelutiimi Palvelupäällikkö Eveniina Kettunen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Toni Bärman 22.3.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset, taustaa 18.3.2016 2 Taustaa, laki & asetus Valtionavustuslaki 688/2001 Hakemus-, myöntö-, maksatusprosessi

Lisätiedot

Yhtenäiseen kokonaiskustannusmalliin

Yhtenäiseen kokonaiskustannusmalliin Yhtenäiseen kokonaiskustannusmalliin Työryhmän työ ja loppuraportin suositukset Seminaari 14.4.2011 Suomen Akatemia Kokonaiskustannusmallityöryhmä STREAM Esa Ahonen, työryhmän pj Tausta Kokonaiskustannusmallin

Lisätiedot

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät SYYSHAKU 2012 1. Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät 1 Hankerahoitus Akatemiahanke Suunnatut akatemiahankkeet Temaattiset haut Kehitystutkimus Kansainväliset yhteishankkeet Tutkimusohjelmat

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) SUOMEN AKATEMIA HAKUILMOITUS 1 20.4.2012 KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) Rahoitus Rahoituskausi

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

Kansainvälisen yhteistyön ohjelmat ja EU:n erillisohjelmat Hankkeiden toteuttaminen

Kansainvälisen yhteistyön ohjelmat ja EU:n erillisohjelmat Hankkeiden toteuttaminen Kansainvälisen yhteistyön ohjelmat ja EU:n erillisohjelmat Hankkeiden toteuttaminen Tapio Salo 4.4.2014 1 Hankkeita EU rahoituksella: Valorisation of food waste to biogas, FP7 NP-balances EU, Eurostat

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN KOKONAISTYÖAJAN TOTEUTTAMISTA KOSKEVA OHJE

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN KOKONAISTYÖAJAN TOTEUTTAMISTA KOSKEVA OHJE 1(6) OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN KOKONAISTYÖAJAN TOTEUTTAMISTA KOSKEVA OHJE Yliopistojen uuteen työehtosopimukseen 1 sisältyvät määräykset opetus- ja tutkimushenkilöstön kokonaistyöajasta. Tämä ohje

Lisätiedot

Maksullisen palvelun tulot yliopistokirjastojen rahoituslähteenä

Maksullisen palvelun tulot yliopistokirjastojen rahoituslähteenä Maksullisen palvelun tulot yliopistokirjastojen rahoituslähteenä Korkeakoulukirjastojen talousseminaari 28.11.2012 Eeva Laurila Kehittämispäällikkö Kehittämis- ja hallintopalvelut www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

KOKONAISKUSTANNUSMALLIN VAIKUTTAVUUDEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI LOPPURAPORTTI

KOKONAISKUSTANNUSMALLIN VAIKUTTAVUUDEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI LOPPURAPORTTI KOKONAISKUSTANNUSMALLIN VAIKUTTAVUUDEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI LOPPURAPORTTI SUOMEN AKATEMIA Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista, innovatiivista ja uusiin tieteellisiin läpimurtoihin tähtäävää tutkimusta,

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

Muutokset rahoituspäätöksiin-

Muutokset rahoituspäätöksiin- SUOMEN AKATEMIA 1.12.2014/19.3.2015/ AKA/3/02.04.10/2014 Muutokset rahoituspäätöksiin- ohjeet rahoituksen saajalle Eri muutoshakemustyypit (1) Uuden rahoituspäätöksen kustannusarvion ja/tai vuosierien

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Lisätiedot

ERITYISAVUSTUS Hakemuslomake. HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta.

ERITYISAVUSTUS Hakemuslomake. HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta. 1 HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta. Saapumismerkinnät Saapumisleima Diaarinumero 1 Tiedot hakijasta* a) Hakijan yhteystiedot: Nimi* Jakeluosoite* Postinumero*

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

Kiekun kustannuslaskennan ratkaisu - jakopalkat

Kiekun kustannuslaskennan ratkaisu - jakopalkat Kiekun kustannuslaskennan ratkaisu - jakopalkat Nykytilanne ja jatkosuunnitelmat Juho Ajo Kiekun kustannuslaskennan ratkaisun sisältö: tilanne 2.9.2013 Meno- ja tulokirjaukset siirretään esijärjestelmistä

Lisätiedot

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ. Kysymys hakuasiakirjojen julkisuudesta:

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ. Kysymys hakuasiakirjojen julkisuudesta: USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ Kysymys hakuasiakirjojen julkisuudesta: - Kysymys: Ovatko suunnitelmat julkisia hakukierroksen jälkeen? - Vastaus: Hakemukset liitteineen ovat päätöksenteon jälkeen julkisia

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA

OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA 22.10.2010 Veli Mäkinen 27.10.2011 Tuomo Hurskainen 3.12.2013 Tuija Hiltunen Etelä-

Lisätiedot

Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4.

Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4. Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet 2010-2011 mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4. 2010 Jaana Aalto Tutkijapalvelut/Ohjeistus-tiimi 14.4.2011 11.4.2011

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

Kansainvälisen kasvun suunnittelu Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin

Lisätiedot

tilintarkastus.fi KUSTANNUSSEURANTA TEKESIN RAHOITUSTA SAAVILLE

tilintarkastus.fi KUSTANNUSSEURANTA TEKESIN RAHOITUSTA SAAVILLE tilintarkastus.fi KUSTANNUSSEURANTA TEKESIN RAHOITUSTA SAAVILLE Tämä kustannusten seurantatyökalu on erityisesti niitä Tekesin rahoitusta saavia yhtiöitä varten, joilla ei ole kirjanpidossa omaa kustannuspaikkaa

Lisätiedot

Tutkijoiden vetoomus kokonaiskustannusmallista luopumisen puolesta. Eero Castrén Neurotieteen tutkimuskeskus Helsingin yliopisto

Tutkijoiden vetoomus kokonaiskustannusmallista luopumisen puolesta. Eero Castrén Neurotieteen tutkimuskeskus Helsingin yliopisto Tutkijoiden vetoomus kokonaiskustannusmallista luopumisen puolesta Eero Castrén Neurotieteen tutkimuskeskus Helsingin yliopisto Taustaa Kokonaiskustannusmalli vuoden 2009 alusta Kaikki tutkimuksen rahoitus

Lisätiedot

Sopimusasioista projektinjohtajille

Sopimusasioista projektinjohtajille Sopimusasioista projektinjohtajille Helsingin yliopisto 17.1.2012 Miikka Kärki Joulukuu 2011 47 n juridiset palvelut 1/2 n lakimiehet avustavat tutkijoita kaikissa tutkimukseen liittyvissä juridisissa

Lisätiedot

Jorma Kuparinen, laitoksen johtaja, puheenjohtaja

Jorma Kuparinen, laitoksen johtaja, puheenjohtaja YMPÄRISTÖTIETEIDEN LAITOS LAITOSNEUVOSTO Kokous: Laitosneuvoston kokous Aika: keskiviikko 3.2.2010 klo 14.00 15.50 Paikka: Biokeskus 1, Viikinkaari 1, kabinetti 3109 Laitosneuvoston kokoonpano: Jorma Kuparinen,

Lisätiedot

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille 0 Sisällys Maksatushakemuksien täyttäminen sähköisessä järjestelmässä... 2 Ennakkomaksatushakemus... 2 Välimaksatushakemus... 3 Välimaksatushakemus operatiivinen

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

TML-laboratorion Tekes-projektiesittely 30.11.2000

TML-laboratorion Tekes-projektiesittely 30.11.2000 n Tekes-projektiesittely 30.11.2000 Tekes-projektien periaate Tekes Firmat Raportit $ (>20%) $$$$ (

Lisätiedot

Ilmoitus kustannuksista, tuloista ja suoritteista, lomake ja täyttöohje

Ilmoitus kustannuksista, tuloista ja suoritteista, lomake ja täyttöohje OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN KYSELY 5/2007 Suomen ulkomaankoulujen 6.3.2007 ylläpitäjille VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2006 Oppilaitosten ylläpitäjiä pyydetään

Lisätiedot

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU 1.12.2016-11.1.2017 Tutkimus- ja innovaatiopalvelut ris@jyu.fi Mitä STN rahoittaa 3. STN-haku Tutkittua tietoa yhteiskunnan tarpeisiin Ratkaisukeskeistä

Lisätiedot

Kieku jakopalkat versio

Kieku jakopalkat versio Kieku jakopalkat Kieku jakopalkat ratkaisu ja prosessi Kiekun palkkakustannusten jaon kehittäminen 2013-2015 - > 31.12.2013 2014 2015 - > Jakopalkkalaskennan tulosten siirto kirjanpitoon Laskenta tapahtui

Lisätiedot

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Ritva Dammert 16.6.2014 Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen 16.6.2014 1. Tervetulosanat / kehitysjohtaja Ritva Dammert 2. Yliopistojen rahoitusmallit

Lisätiedot

HAKUOPAS 2016 Liikuntatieteellisten valtionavustusten haku 1.9.2015 30.9.2015 Liikuntatieteelliset tutkimushankkeet

HAKUOPAS 2016 Liikuntatieteellisten valtionavustusten haku 1.9.2015 30.9.2015 Liikuntatieteelliset tutkimushankkeet Hakuopas vuoden 2016 liikuntatieteellisten valtionavustusten hakuun 1.9 30.9.2015 HAKUOPAS 2016 Liikuntatieteellisten valtionavustusten haku 1.9.2015 30.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö 12/626/2015

Lisätiedot

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet OHJE 1 (5) 4.8.2009 Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet Suomen Akatemia ja Tekes avaavat omia FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin ja noudattavat omia hakukäytäntöjään. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.

Lisätiedot

Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010

Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010 Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010 OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PL 380 00531 HELSINKI Yhteystiedot Faksi 040 348 7766 Koulutuksen

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

Kiekun palkkakustannusten kohdistamisessa tehtävät muutokset

Kiekun palkkakustannusten kohdistamisessa tehtävät muutokset Kiekun palkkakustannusten kohdistamisessa tehtävät muutokset 12.6.2015 12.6.2015 Kiekun palkkakustannusten jaon kehittäminen 2013-2016 - > 31.12.2013 2014 2015 - > 2016-> Jakopalkkalaskennan tulosten siirto

Lisätiedot

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN KYSELY 8/2008 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007 Oppilaitosten

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016:

Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016: TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016 OPINTOKESKUKSET Muutoksia opintokeskusten kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 tiedonkeruuseen: Kevään 2018 tiedonkeruuseen Kustannukset,

Lisätiedot

T&k-toiminnan menojen kehitys 2000-luvulla (milj. )

T&k-toiminnan menojen kehitys 2000-luvulla (milj. ) Kokonaiskustannusmalli ja tiedepolitiikka Kokonaiskustannusmalliseminaari 14.4.2011 Johtaja Anita Lehikoinen T&k-toiminnan menojen kehitys 2000-luvulla (milj. ) T&k-toiminnan menojen reaalinen kehitys

Lisätiedot

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17%

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% YLEISTÄ Joensuun KAKE hankkeen budjetti 1 274 914 Pikku KAKE Palkkakustannukset Ostopalvelut Muut kustannukset Joensuun kaupungin rahoitus Kaupunki

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden tilintarkastus. Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Rauhala

Julkisten toimijoiden tilintarkastus. Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Rauhala Julkisten toimijoiden tilintarkastus Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Lausuntomallien taustaa Yliopistouudistus vuonna 2010 Tekesin aikaisempi tilintarkastusmallipohja

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 27.3.2015 Avustuksen tausta: lainsäädäntö ja valvonta Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus- ja kehittämistoiminta tilastoissa Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Lisätiedot

Toimintokohtainen tuloslaskelma. 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto

Toimintokohtainen tuloslaskelma. 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto Toimintokohtainen tuloslaskelma 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Toiminnan tuotot n. 217 miljoonaa euroa Henkilöstökulut n. 131 miljoonaa euroa (60 %) Tase

Lisätiedot

VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2008

VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2008 OPETU SHALLITUS UTBI LDNINGSSTYRELSEN KYSELY 5/2009 3.3.2009 Suomen ulkomaankoulujen ylläpitäjille VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2008 Oppilaitosten ylläpitäjiä

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 1/16 Copyright Tekes Esityksen sisältö Mitä huomioita hakemusvaiheessa Rahoituspäätös ja rahoituksen

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1 ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖLLISTÄMISEN ASKELEET 1/4 Yhdistys lähtövalmiiksi työnantajana 1. Allekirjoitusoikeudet, päätöksenteko, ry 2. Arvio rahoista 3. Y-tunnus 4. Hallitus

Lisätiedot

Kokonaiskustannusmalli ja laskutusmenettely. Ylijohtaja Ossi Malmberg 28.9.2010

Kokonaiskustannusmalli ja laskutusmenettely. Ylijohtaja Ossi Malmberg 28.9.2010 Kokonaiskustannusmalli ja laskutusmenettely Ylijohtaja Ossi Malmberg 28.9.2010 1 11.10.2010 Lähtökohta ja eteneminen Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos 1.1.20101 Akatemian myöntämä, yliopistoissa

Lisätiedot

Henkilöstö henkilötyövuosina % -osuudet (ei sisällä Normaalikoulua) Normaalikoulun henkilöstö henkilötyövuosina

Henkilöstö henkilötyövuosina % -osuudet (ei sisällä Normaalikoulua) Normaalikoulun henkilöstö henkilötyövuosina JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HENKILÖSTÖKERTOMUKSEN 2004 LIITEOSA Liiteosa sisältää seuraavat taulukot: Taulukko 1: Taulukko 2: Taulukko 3: Taulukko 4: Taulukko 5: Taulukko 6: Taulukko 7: Taulukko 8: Koko henkilöstö

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

HEI ICI HANKKEEN BUDJETOINTI

HEI ICI HANKKEEN BUDJETOINTI HEI ICI HANKKEEN BUDJETOINTI Budjetti laaditaan hankkeen koko toteutusajalle (1-3 vuotta) Ainoastaan hankkeen toteutusajalla syntyneet kustannukset ovat kelpoisia. Hankkeen valmistelusta aiheutuneita kuluja

Lisätiedot

HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI 2013-2017 AIEHAKU 27.2. 26.3.2012 VARSINAINEN HAKU 30.4. 11.6.2012

HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI 2013-2017 AIEHAKU 27.2. 26.3.2012 VARSINAINEN HAKU 30.4. 11.6.2012 HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI 2013-2017 AIEHAKU 27.2. 26.3.2012 VARSINAINEN HAKU 30.4. 11.6.2012 Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista, innovatiivista ja uusiin tieteellisiin läpimurtoihin

Lisätiedot

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen Keskeiset muutokset Akatemian rahoitusehdoissa ja -muodoissa Ylijohtaja Riitta Mustonen 1 1.9.2010 Keskeiset muutokset Suomen Akatemian päätös Rahoitusmuotojen uudistus syksyllä 2010 Eduskunnan päätös

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008)

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Varttuneen tutkijan palkkaus Tutkijatohtorin projektin määräraha Suomen Akatemian tutkimusrahoituspäätösten

Lisätiedot

Suomen Akatemia syyskuun haku 2013. Tutkimuksen tuki, yrittäjyys ja innovaatiot

Suomen Akatemia syyskuun haku 2013. Tutkimuksen tuki, yrittäjyys ja innovaatiot Suomen Akatemia syyskuun haku 2013 Tutkimuksen tuki, yrittäjyys ja innovaatiot Syksy 2013 Haku 2. 25.9. 2013 kello 16.15 Haettavana: Akatemiahankkeet, suunnatut akatemiahankkeet, tutkimusohjelmahankkeet,

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa ja DM

Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa ja DM Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa 9.9. ja 16.9.2014 DM 1321497 Yksinkertaisen kustannusarvion (flat rate) kokeilu Tekesin rahoittamissa hankkeissa Kokeiluun

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Unelmien innovaatiojärjestelmä. Ammatillisen tietotekniikan koulutuksen 40-vuotisjuhlaseminaari 10.6.2011

Unelmien innovaatiojärjestelmä. Ammatillisen tietotekniikan koulutuksen 40-vuotisjuhlaseminaari 10.6.2011 Unelmien innovaatiojärjestelmä Ammatillisen tietotekniikan koulutuksen 40-vuotisjuhlaseminaari 10.6.2011 (160htv) (390htv) 610M (250M Yot) Nykymalli 380M - Suomen Akatemia TEKES TEKES TEKES Yritykset Perus-

Lisätiedot

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät. Marko Hassinen, FT, tutkija

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät. Marko Hassinen, FT, tutkija Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Marko Hassinen, FT, tutkija Hankkeen motivaatio Perinteisiä letkuselvityksiä kevyempiä sammutusmenetelmiä voidaan hyödyntää esimerkiksi

Lisätiedot

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtiokonttori Määräys 1 (7) 20.11.2014 Dnro VK/1077/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta annetun asetuksen 55 :n 1 momentin

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,

Lisätiedot

RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT JA OHJEET 2015 2016 PÄIVITETTY 16.3.2016

RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT JA OHJEET 2015 2016 PÄIVITETTY 16.3.2016 SUOMEN AKATEMIA RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT JA OHJEET 2015 2016 PÄIVITETTY 16.3.2016 Päätös 16.3.2016 Näitä Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleisiä ehtoja sovelletaan 1.9.2015 31.8.2016 toteutettavissa

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

Ilmoitus kustannuksista ja suoritteista ja täyttöohje

Ilmoitus kustannuksista ja suoritteista ja täyttöohje KYSELY 6/2007 Opintokeskukset 6.3.2007 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2006 Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 21 :n mukaan opintokeskusten tulee toimittaa

Lisätiedot

Yliopiston toimintaympäristön muutokset tutkijan näkökulmasta. Vararehtori Johanna Björkroth

Yliopiston toimintaympäristön muutokset tutkijan näkökulmasta. Vararehtori Johanna Björkroth Yliopiston toimintaympäristön muutokset tutkijan näkökulmasta Vararehtori Johanna Björkroth JOE Tkmhallinnon pvät 26.8.2010 1 Yliopistolaki 2 luku Tutkimus ja opetus 6 Tutkimuksen, taiteen ja opetuksen

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku Kilpailukykysopimuksen vaikutukset Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku 12.11.2016 1 Kilpailukykysopimuksen taustaa Sipilän hallitus uhkasi ns. pakkolaeilla ja 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Hallitus 28.8.2013 Versio 1.0 1 (8) Sisällysluettelo VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET...

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020, hakeminen ja tukikelpoisuus Pohjois-Pohjanmaan liitto 6.5.2014 Hallintoa kevennetään Yksinkertaistetut kustannusmallit laajempaan käyttöön

Lisätiedot

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot