Julkisten toimijoiden tilintarkastus. Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Rauhala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkisten toimijoiden tilintarkastus. Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Rauhala"

Transkriptio

1 Julkisten toimijoiden tilintarkastus Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia

2 Lausuntomallien taustaa Yliopistouudistus vuonna 2010 Tekesin aikaisempi tilintarkastusmallipohja ei enää vastannut kasvavaan tietotarpeeseen Lausunnot hyvin vaihtelevia sisällöltään, mikä taas vaikeuttaa rahoittajan työtä. Valtiontalouden tarkastusvirasto kritisoi Tekesiä voimakkaasti tarkastuksessaan Valtionavustukset sosiaali- ja terveydenhuollon IT-hankkeissa.

3 Lausuntomallien taustaa VTV:n kritiikki kohdistui erityisesti kahteen asiaan a) Julkisiin hankintoihin Tekesin rahoittamissa projekteissa b) Työajan kohdentamiseen yliopistojen hankkeissa Tekes ei ole toimivaltainen viranomainen hankintalainsäädännön tulkintakysymyksissä, mutta rahoittajana sen tulee varmistaa, ettei rahoitettavissa hankkeissa toteuteta hankintoja vastoin voimassaolevaa lainsäädäntöä. Laiton hankinta ei voi olla Tekesprojektin tukikelpoinen, hyväksyttävä kustannus.

4 Lausuntomallien taustaa Tekesin rahoitusasiakkaisiinsa kohdentama valvonta nojaa voimakkaasti tilintarkastajien lausuntoihin. Lausuntomallit pohjautuvat rahoitusehtoihin. Lausuntomallit rakennettiin yhdessä KTH- ja JHTT-yhdistysten kanssa.

5 Julkiset tutkimuslaitokset ja yliopistot

6 Projektin palkkakustannukset ja työajan kohdentaminen Tekes rahoittaa projektin toteuttamisesta tutkimusorganisaatiolle aiheutuneita kustannuksia = projektissa tarvittavien resurssien käyttöä Palkkakustannukset hyväksytään projektin kustannuksiksi siltä osin kun henkilö tekee rahoitettavalle projektille kohdistuvaa välitöntä työtä Muusta tekemisestä (kuten opetus, toinen projekti yms.) aiheutuvia palkkakustannuksia ei saa sisällyttää Tekesin rahoittamaan projektiin Tutkija saa toki opettaa, mutta opetuksesta aiheutuvia tunteja ei saa sisällyttää projektin kustannuksiin

7 Projektin palkkakustannukset ja työajan kohdentaminen Palkkakustannusten hyväksymisen edellytyksenä on rahoitusehtojen mukaisesti järjestetty työaikakirjanpito jälkikäteinen työajan kohdentaminen (työntekijä) projektille tehtävän työn osalta tuntitasoinen kohdennus niille päiville, jolloin työ tosiasiallisesti on tehty Tunnit on varmennettava vähintään kuukausittain (esimies/vastuullinen johtaja, jolle tehtävä työjärjestyksen mukaan kuuluu) Varmennus tulee dokumentoida, jotta siihen voidaan esim. tarkastusten yhteydessä palata Puutteet työajan kohdentamisessa voivat johtaa palkkakustannusten hylkäämiseen

8 Takautuvat korjaukset Jälkikäteen projektin työaikakirjanpitoon tehdyt korjaukset ovat hyväksyttäviä, jos Kyse on yksittäistapauksista, ei yleisestä käytännöstä Korjaukset on tehty ao. organisaation normaalin prosessin mukaisesti Korjaukset perustuvat riittävän luotettava dokumentaatioon, jonka perusteella tuntien voidaan todeta kuuluvan ao. projektille, esim. käsin pidetty työaikakirjanpito / työsopimus, jonka mukaan henkilö työskentelee vain ao. projektissa. Oletamme että jos korjaukset on tehty ao. organisaation normaalin prosessin ja ohjeiden mukaisesti, tuntien korjaajalla on luotettava tieto korjauksen perusteista.

9 Henkilölle maksettavat kustannusten korvaukset Työnantaja laatii työntekijöille maksettavien kustannusten korvausten periaatteet: Mitä korvataan, kenelle, milloin, millä ehdoin Esim. matkustussääntö, tutkijaliikkuvuutta koskevat matkakustannusten korvaukset, muuttokustannusten korvaukset yms. Tekes hyväksyy kohtuulliset, projektista aiheutuneet kustannukset, kun ne noudattavat laajuudeltaan ja suuruudeltaan organisaation tavanomaista tasoa, ei ulkopuolisesta rahoituksesta johtuvia laajennuksia. Organisaation yleisten periaatteiden puuttuessa Tekes arvioi maksettujen korvausten hyväksyttävää laajuutta ja kustannusten kohtuullisuutta suppeasti, ei laveasti.

10 Hankinnat Julkisen tutkimuksen rahoituksen saajat ovat hankintalaissa (2007/348) tarkoitettuja hankintayksiköitä, joiden tulee noudattaa sekä julkisia hankintoja koskevia säännöksiä että oman hallintonsa antamia ohjeita (hankintasääntö) Tilintarkastuksissa esiin tulleissa tapauksissa suorahankinta on tehty joko ilman laillista perustetta tai selitystä hankintaperusteelle haetaan jälkikäteen eli vasta kun rahoittaja sitä kysyy.

11 Raportoinnista Jotta tarkastuslausunto vastaisi Tekesin tarpeita mahdollisimman hyvin, tulisi tarkastushuomiot raportoida selkeästi ja yksityiskohtaisesti. Näin säästetään tilintarkastusasiakkaan että Tekesin aikaa, kun aikaa vieviltä lisäselvityksiltä vältytään. Tällä on myös vaikutusta siihen, kuinka nopeasti Tekes pystyy maksamaan rahoituksen asiakkaalle. Mahdolliset epäselvyydet tulee vielä varmistaa ennen raportointia Tekesille. Näin vältytään turhilta selvittelyiltä. Tilintarkastusasiakas toimittaa lausunnon Tekesiin.

12 Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden problematiikka Ongelmat hyvin pitkälti samoja kuin julkisen tutkimuksen hankkeissa. Prosessit osin kehittymättömiä. Hankinnat usein monimutkaisempia kuin tutkimushankkeissa.

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-kustannukset puhututtavat Paljonkohan voi tarjota palkkaa? Onko puhelinetu ok? Paljonko muuttokuluja saa syntyä? Perhe mukaan? Maksaako Tekes

Lisätiedot

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset JOS ASIAT EIVÄT OLE KUNNOSSA PROJEKTIN ALKAESSA, RAPORTOINTIVAIHEESSA VOI OLLA JO LIIAN MYÖHÄISTÄ! DM1383461 03-2013 Roolit: tutkimusorganisaatio, henkilö,

Lisätiedot

TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 30.8.2017 DM 1817112 v.2 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Julkisen tutkimuksen rahoitus 5.5.2017 DM 1821297 v.1 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin

Lisätiedot

SoleTM: työsuunnitelmat ja työajan kohdentaminen

SoleTM: työsuunnitelmat ja työajan kohdentaminen SoleTM: työsuunnitelmat ja työajan kohdentaminen TES-päivä 12.5. ja 17.5.2010 19.5.2010 1 Ketkä kohdentavat työaikaa? Työajan kohdentaminen koskee kaikkia Muutamia poikkeusryhmiä Tarkkuus ja menettelytavat

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

Kokonaiskustannusmalli. Kokonaiskustannusmallin soveltaminen tutkimusrahoituksessa - vaatimukset kustannuslaskennalle

Kokonaiskustannusmalli. Kokonaiskustannusmallin soveltaminen tutkimusrahoituksessa - vaatimukset kustannuslaskennalle Kokonaiskustannusmallin soveltaminen tutkimusrahoituksessa - vaatimukset kustannuslaskennalle OKM / AMK -taloushallinnon seminaari 8.5.2015 Marita Virtanen, Tekes Kokonaiskustannusmalli Miksi kokonaiskustannukset?

Lisätiedot

Mitä kustannuksia julkisen tutkimuksen projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia julkisen tutkimuksen projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia julkisen tutkimuksen projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? 7-2016 1/22 Copyright Tekes Tilitysohjeen sisältö Mitä asioita otettava huomioon heti projektin

Lisätiedot

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Opetushallituksen vastuut valtionapuviranomaisena Päätöksenteko Prosessivastuu Valvontavastuu Vaikuttavuuden

Lisätiedot

FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät. Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014

FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät. Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014 FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät käytännöt Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014 FiDiPro hankkeen käynnistäminen FiDiPro hankkeissa noudatetaan kaikilta osin Tekesin normaaleita julkisen tutkimuksen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Tempo! De minimis -rahoitus

Tempo! De minimis -rahoitus Tempo! De minimis -rahoitus Kustannusseurannan keventämisen pilotti 1.6.2017 31.5.2018 Miten projektin tavoitteita seurataan ja miten eteneminen raportoidaan Tekesille? Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot

Lisätiedot

EAKR-projektin hallinnointi ja raportointi rakennerahastokaudella 2014-2020

EAKR-projektin hallinnointi ja raportointi rakennerahastokaudella 2014-2020 EAKR-projektin hallinnointi ja raportointi rakennerahastokaudella 2014-2020 Sari Kakkola, Auli Uuttu Helsinki 9.11.2015 Rovaniemi 10.11.2015 Seinäjoki 24.11.2015 Joensuu 8.12.2015 Projektin hallinnosta

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen

Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen 15.5.2017 Eeva-Kaisa Linna Opetushallitus valtionapuviranomaisena Prosessivastuu Päätöksenteko Valvontavastuu

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,

Lisätiedot

Rahoittajan näkökulma yliopistojen kokonaiskustannusmallikäytäntöihin

Rahoittajan näkökulma yliopistojen kokonaiskustannusmallikäytäntöihin Rahoittajan näkökulma yliopistojen kokonaiskustannusmallikäytäntöihin Marita Virtanen 4.5.2010 663157 05-2010 Tutkimusorganisaatiot ja kokonaiskustannusmalli Tekes rahoittaa tutkimusorganisaatioille kokonaiskustannusmallin

Lisätiedot

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Aluestrategiaryhmä Hallitusneuvos Tuula Manelius Työkokoukset kevät 2011 Säädöspohja rr-toiminnassa EU-säädökset

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Mitä kustannuksia hyväksytään Tempo-rahoituksessa? Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus

Mitä kustannuksia hyväksytään Tempo-rahoituksessa? Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus Mitä kustannuksia hyväksytään Tempo-rahoituksessa? Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus DM 1817091 v.1 27.3.2017 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa Projektin kustannusten

Lisätiedot

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 1(5) STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 Näitä ehtoja sovelletaan projektirahoitukseen, jota SFS on myöntänyt standardisointia edistävän projektitoiminnan rahoitusta

Lisätiedot

Mitä kustannuksia julkisten toimijoiden kehittämisprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia julkisten toimijoiden kehittämisprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia julkisten toimijoiden kehittämisprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? 2-2015 1/27 Copyright Tekes Tilitysohjeen sisältö Mitä asioita otettava huomioon

Lisätiedot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.-1.9.2010 Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot Riitta Mensalo Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja

Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja Tilintarkastuspäällikkö, JHT Jaakko Eskola ja johtava tilintarkastaja, JHTT Harri Myllyoja 4.6.2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtion taloudenhoidon

Lisätiedot

METSIEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAA KOSKEVIEN KANSALLISTEN OHJELMIEN HALLINNOINTI JA VALVONTA

METSIEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAA KOSKEVIEN KANSALLISTEN OHJELMIEN HALLINNOINTI JA VALVONTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Metsäosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO MÄÄRÄYS Pvm Dnro 17.3.2005 339/01/2004 Maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelma nro 5/05 Valtuutussäännökset: Laki Metsäntutkimuslaitoksesta

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -info aiehakemuksia valmisteleville 15.1. 2014 Hanna Rantala FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa

Lisätiedot

Tempo-projektin raportointi

Tempo-projektin raportointi Tempo-projektin raportointi Aloituspalaveriohje: Näin raportoit projektista ja seuraat tavoitteiden saavuttamista 15.10.2018 (DM 2091936 v.1) Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot huolellisesti

Lisätiedot

Tekesin rahoituspäätös ja siihen liittyvät velvoitteet Anne-Maj Virvelä

Tekesin rahoituspäätös ja siihen liittyvät velvoitteet Anne-Maj Virvelä Tekesin rahoituspäätös ja siihen liittyvät velvoitteet 7.11.2017 --- Anne-Maj Virvelä Ennen koulutusta 1. Mitä tiedän aiheesta etukäteen? 2. Mitä haluan oppia koulutuksessa? Pohdi vähintään 2 kysymystä

Lisätiedot

INKA-hankehallinnosta 27.3.2014

INKA-hankehallinnosta 27.3.2014 INKA-hankehallinnosta 27.3.2014 Copyright Tekes Rahoituspäätös Ilmoitus rahoituspäätöksestä Projektisuunnitelma Projektin kustannusarvio Yleiset ehdot ja mahdolliset erityisehdot Rahoituspäätöksen hyväksyminen,

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 21.05.2002 Opetusministeriö Taideteollinen korkeakoulu TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

Miten tilitän Tekesille ostot konsernin sisältä ja intressiyhtiöltä?

Miten tilitän Tekesille ostot konsernin sisältä ja intressiyhtiöltä? Miten tilitän Tekesille ostot konsernin sisältä ja intressiyhtiöltä? Mikä on intressiyritys? Tekesin määritelmä intressiyrityksestä: Yritykset ovat toistensa intressiyrityksiä, jos toisen yrityksen koko

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta Annettu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2011 Anne Juutilainen 1 Soveltamisala Tätä asetusta sovelletaan alueellinen

Lisätiedot

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ]

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Avustuspäätös, MALLI Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Päähakija Yhteistyökumppanit Avustushakemus Päätös (liite 1.) Ympäristöministeriö on valtionavustuslain

Lisätiedot

Turvakotipalvelut, talousasiat

Turvakotipalvelut, talousasiat Turvakotipalvelut, talousasiat Alustavia linjauksia 20.3.2015 20.3.2015 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Yleistä Turvakotipalvelujen tuottajille vuosittain maksettavan korvauksen kokonaismäärä valtion

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta Annettu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Mitä kustannuksia hyväksytään julkisten toimijoiden kehittämisprojekteissa? Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus

Mitä kustannuksia hyväksytään julkisten toimijoiden kehittämisprojekteissa? Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Mitä kustannuksia hyväksytään julkisten toimijoiden kehittämisprojekteissa? Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus DM 1817790 v.2 10.4.2017 Copyright Tekes Mitä asioita otettava

Lisätiedot

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 30.8.2017 DM 1817791 v.3 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa

Lisätiedot

Tempo-projektin raportointi

Tempo-projektin raportointi Tempo-projektin raportointi Aloituspalaveriohje: Näin raportoit projektista ja seuraat tavoitteiden saavuttamista 15.4.2019 (DM 2091936 v.2) Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot huolellisesti Rahoitusehdot

Lisätiedot

Mitä kustannuksia yrityksen tutkimus- ja kehitysprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia yrityksen tutkimus- ja kehitysprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia yrityksen tutkimus- ja kehitysprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? 2-2015 1/22 Copyright Tekes Tilitysohjeen sisältö Mitä asioita otettava huomioon heti

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 12.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa ja DM

Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa ja DM Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa 9.9. ja 16.9.2014 DM 1321497 Yksinkertaisen kustannusarvion (flat rate) kokeilu Tekesin rahoittamissa hankkeissa Kokeiluun

Lisätiedot

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 5.5.2017 DM 1817791 v.2 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto. Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Hyvä hankehallinto. Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus Kick-off Eeva-Kaisa Linna Hyvä hankehallinto Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus Kick-off 2.6.2016 Eeva-Kaisa Linna HAKU 2016, tilijaottelun mukaan Haettu Myönnetty Yleissivistävä ml varhaiskasvatus 199 18 041

Lisätiedot

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM.

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM. OHJE Päivämäärä Nro 7.3.2005 O/7/2005 TM Jakelu: Työministeriön henkilöstö Ohjeen nimi: Työministeriön sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Voimassaoloaika 15.3.2005 alkaen toistaiseksi Kumoaa/muuttaa ohjeen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Toni Bärman 22.3.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset, taustaa 18.3.2016 2 Taustaa, laki & asetus Valtionavustuslaki 688/2001 Hakemus-, myöntö-, maksatusprosessi

Lisätiedot

Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 5.5.2017 DM 1817091 v.2 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös ja

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu

Lisätiedot

AV-tuotantokannustin Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

AV-tuotantokannustin Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta AV-tuotantokannustin Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin 5.5.2017 DM 1813579 v.2 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta (ennen tehdyt rahoituspäätökset)

Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta (ennen tehdyt rahoituspäätökset) Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta (ennen 1.6.2017 tehdyt rahoituspäätökset) Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 30.8.2017 DM 1817091 v.3 Copyright Tekes Projektin vastuullinen

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä

Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä Valtiontalouden tarkastusvirasto Maakunnan muutosjohtajien verkostotapaaminen 15.2.2018 Marko Männikkö Anna-Liisa Pasanen Mikä on VTV? Mikä on tarkastusmandaatti

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

EAKR-rahoitus ja Tekes

EAKR-rahoitus ja Tekes EAKR-rahoitus ja Tekes - EAKR-rahoituksen rooli Tekesissä - Rahoituksen hakeminen - Rahoituksen periaatteet ja rahoitustasot - Hankinnoista Marita Virtanen Jari Toivo EAKR-rahoituksen rooli Tekesissä Euroopan

Lisätiedot

Mitä kustannuksia de minimis -projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia de minimis -projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia de minimis -projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? 2-2015 1/23 Copyright Tekes Tilitysohjeen sisältö Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa

Lisätiedot

Kirjanpitokysymykset. Valtionapukoulutus. 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1

Kirjanpitokysymykset. Valtionapukoulutus. 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Kirjanpitokysymykset Valtionapukoulutus 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Erillinen projekti- / hankekirjanpito Projektin / hankkeen kirjanpito on eriytettävä avustuksensaajan kirjanpidosta riittävän

Lisätiedot

Valtionavustuksen yleisohje hakijoille ja rahoituksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen yleisohje hakijoille ja rahoituksen asianmukainen käyttö Jaana Summanen, asiantuntija Valtionavustuksen yleisohje hakijoille ja rahoituksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2013 tiedotustilaisuus 2.11.2012, Opetushallitus Valtionavustuslaki

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus 5.5.2017 DM 1817790 v.3 Copyright Tekes

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus 18.5.2017 DM 1817790 v.4 Copyright

Lisätiedot

Kieku jakopalkat versio

Kieku jakopalkat versio Kieku jakopalkat Kieku jakopalkat ratkaisu ja prosessi Kiekun palkkakustannusten jaon kehittäminen 2013-2015 - > 31.12.2013 2014 2015 - > Jakopalkkalaskennan tulosten siirto kirjanpitoon Laskenta tapahtui

Lisätiedot

Tutkimushankkeiden hallinnointi: vanhat kiemurat ja uudet tuulet. Tutkimuspalvelupäivät 2015, Tampere Työpaja 4

Tutkimushankkeiden hallinnointi: vanhat kiemurat ja uudet tuulet. Tutkimuspalvelupäivät 2015, Tampere Työpaja 4 Tutkimushankkeiden hallinnointi: vanhat kiemurat ja uudet tuulet Tutkimuspalvelupäivät 2015, Tampere Työpaja 4 Työpaja 4 ryhmät 1-3 Tekes toivoo näkemyksiä Missä asioissa me rahoittajat voimme parantaa

Lisätiedot

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät kokonaismenot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika

Lisätiedot

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi Marleena Luopa, OKM Agenda Valtionavustuksen saaminen Avustusmuodot ja niihin liittyvät erityispiirteet Mitä selvitys sisältää? Tarkastustoimen havainnot

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 15.5.2017 Voimaantulo 1.6.2017 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

TEUVAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN TEUVAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 ALKAEN Kvalt 17.12.2008 56 1 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 2 Kokouspalkkiot 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 3 4 Kuukausipalkkiot

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin (12/2014) 326/52/2013 Sosiaali- ja terveysministeriö, 6.8.2014, STM/2438/2014. Etelä-Suomen aluehallintovirasto,

Lisätiedot

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä Kirjanpito ja kustannukset Jarmo Heikkilä Kirjanpito Kirjanpitoon hankkeelle oma kustannuspaikka tai tili Kirjanpito on järjestettävä osaksi tuensaajan kirjanpitoa Tuettavan toimepiteen kirjanpito tulee

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008)

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Varttuneen tutkijan palkkaus Tutkijatohtorin projektin määräraha Suomen Akatemian tutkimusrahoituspäätösten

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien

Lisätiedot

Lausunto Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta valtionavustuslain (688/2001) muuttamiseksi

Lausunto Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta valtionavustuslain (688/2001) muuttamiseksi Lausunto OKM/215/050/2016 30.11.2016 Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia VM114:00/2016 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta valtionavustuslain (688/2001) muuttamiseksi Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje Hakuohje 1 (5) Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje 1. Kenelle? Audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta voivat saada suomalaiset ja ulkomaiset tuotantoyhtiöt, tuotantopalveluyhtiöt tai

Lisätiedot

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo 16.3.2018 INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI Jaana Aalto 1 Infrastruktuurien kustannusraportointi - rahoitusehdot Tutkimusorganisaatio ja hankkeen vastuullinen johtaja

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Kiekun kustannuslaskennan ratkaisu - jakopalkat

Kiekun kustannuslaskennan ratkaisu - jakopalkat Kiekun kustannuslaskennan ratkaisu - jakopalkat Nykytilanne ja jatkosuunnitelmat Juho Ajo Kiekun kustannuslaskennan ratkaisun sisältö: tilanne 2.9.2013 Meno- ja tulokirjaukset siirretään esijärjestelmistä

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 9.4A 23.5.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulkulaitos MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun OPTEK seminaari Pekka Ollikainen 24.5.2011 1 www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM# 24.5.11 Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun! Kansallisen oppimisjärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 27.3.2015 Avustuksen tausta: lainsäädäntö ja valvonta Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

Taloudelliset edellytykset Tekes-projektille. Kirsi Leino

Taloudelliset edellytykset Tekes-projektille. Kirsi Leino Taloudelliset edellytykset Tekes-projektille Kirsi Leino 28.1.2016 Perusasioiden tulee olla kunnossa Alfa rating Luottotiedot Verovelat Ennakkoperintärekisteri ja työnantajarekisteri (alv-rekisteri) Oma

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015 Finanssivalvonta, 5.7.2016 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa, 11.8.2016 Työttömyysvakuutusrahasto,

Lisätiedot

Kokemuksia kokonaiskustannusmallista. OPM:n työpaja 4.5.2010

Kokemuksia kokonaiskustannusmallista. OPM:n työpaja 4.5.2010 Kokemuksia kokonaiskustannusmallista OPM:n työpaja 4.5.2010 Kokonaiskustannusmallin käyttö Vuonna 2006-2007 pilotointi Tekesin kanssa yhden TKK:n osaston (automaatio- ja systeemitekniikka) voimin. Työajan

Lisätiedot

Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius

Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius Lakikoulutuspäivä Rahoituslaki, rahoitusasetus, tukikelpoisuusasetus, valtionavustuslaki Rahoituslain soveltamisala rakennerahastoasioissa jakautuu kahteen eri malliin. 1) Osa rakennerahastotoimijoista

Lisätiedot

Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot AMIF ja ISF. Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen ja

Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot AMIF ja ISF. Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen ja Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot AMIF ja ISF Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen 7.11.2018 ja 14.11.2018 Tukipäätös valmisteilla Tukipäätös tehty Hanke alkaa Hankkeen toteutus Välimaksatushakemuksien

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen

Lisätiedot

Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot

Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot 21.5.2019 Tukipäätös valmisteilla Tukipäätös tehty Hanke alkaa Hankkeen toteutus Välimaksatushakemuksien raportointi Talous- ja toiminnallisia tarkastuksia

Lisätiedot

Kasvupalvelut. Korvattavat kustannukset versio Vison Oy

Kasvupalvelut. Korvattavat kustannukset versio Vison Oy Kasvupalvelut..08 versio 0.9 Vison Oy (6). Henkilöstökustannukset Palkkakustannukset sivukuluineen Palkka Korvattavia kustannuksia suoriteperusteen (tehtyjen tuntien) mukaisesti. Todennettava työajan

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Pyyntö: Tutkimuslaitosten ja tutkimuslaitoksissa työskentelevien tutkijoiden kannalta Tutkimusjohtaja Per Mickwitz, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Tutkimushankkeiden hallinnointivanhat kiemurat ja uudet tuulet

Tutkimushankkeiden hallinnointivanhat kiemurat ja uudet tuulet Tutkimushankkeiden hallinnointivanhat kiemurat ja uudet tuulet Tampere 27.8.2015 Marita Virtanen, Tekes Hannele Teirikari, Tekes Sinikka Välikangas, Suomen Akatemia Sisältö Tutkimushankkeiden hallinnointi

Lisätiedot

Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 1.10.1997 LAUSUNTO 11

Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 1.10.1997 LAUSUNTO 11 Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 1.10.1997 LAUSUNTO 11 LAUSUNTO EU -TUKIEN ARVONLISÄVERON KIRJAAMISESTA Lausuntopyyntö Lausunnon perustelut Suomen Kuntaliitto on pyytänyt kirjanpitolautakunnan kuntajaostoa

Lisätiedot