Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia"

Transkriptio

1 Lippulaiva: Hyvä hakemus Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Maiju Gyran SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

2 Lippulaivaohjelma Lippulaivat ovat osaamiskeskittymiä, joissa toteutuu - Korkeatasoinen tutkimus - Tutkimuksen taloudellista kasvua tukeva tai muu merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus - Yhteistyö esim. elinkeinoelämän tai muun yhteiskunnan kanssa - Isäntäorganisaation vahva sitoutuminen vipuvaikutus - Muuntautumiskyky ja dynaamisuus Lisärahoitus vuosina 2018 ja 2019 yhteensä 50 miljoonaa euroa, käynnistetään noin 4-8 lippulaivaa Rahoitusta voivat hakea yliopistot ja valtion tutkimuslaitokset Ei löyhiä verkostoja, ei yksittäisten ryhmien tai yhteenliittymien hakemuksia

3 Vuonna 2017 avattavan haun suunniteltu aikajänne Rahoitus 4 vuodeksi Rahoitus 4 vuodeksi Haku Loppuarviointi Väliarviointi Tutkimuksen ja vaikuttavuuden lähtötaso 8 vuoden tutkimus- ja vaikuttavuussuunnitelma

4 Lippulaivan resurssit toimintakauden aikana Lippulaivan vuotuinen rahoitus esim: Yritykset* Julkiset toimijat* Yritykset* Kilpailtu rahoitus Akatemian lippulaivarahoitus KV vastinraha Akatemialta 4 M Isäntäorganisaatiolta 8-11 M Yritykset, Yritykset* julkiset toimijat tai kolmas sektori 5-10 M Isäntäorganisaatioiden Kilpailtu tutkimusrahoitus Julkiset toimijat* 8-10 M rahoitus Kolmas sektori* Yhteensä M / vuosi 0 Toimintavuodet 8 4 *Erilaisten hankkeiden kautta

5 Lippulaivojen rahoitusmalli Akatemian rahoitus 100%:lla kokonaiskustannusmallilla Sopimuksessa sovitaan - Yliopiston / tutkimuslaitoksen tuki - Tavoitteet oman rahoituksen sekä ulkopuolisen rahoituksen nostamiseksi lippulaivakauden aikana - Seurantaindikaattorit tukien toteutumiselle - Vähimmäismäärä ulkomaisen rahoituksen hakemuksille o Valtio varautuu osallistumaan lippulaivatutkimuskeskittymien rahoittamiseen ja kehittämiseen alkuvaiheessa 60 miljoonan euron pääomittamisella; pääomituspäätökset valintojen jälkeen

6 Hakemus; yksittäinen tai konsortio Liite 1: Tutkimus- ja vaikuttavuussuunnitelma (maks. 30s) Akatemian verkkoasioinnin lomake! Budjetti 4v! Liite 2: Resurssit Liite 3: Lippulaivan pätevyys ja osaaminen (maks. 10s) Liite 4: Tapauskohtaiset liitteet, esim. eettiset luvat 6 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

7 Lippulaivaohjelmassa käytettävät arviointiperusteet muodostavat pohjan tutkimus- ja vaikuttavuussuunnitelmalle Kolme keskeistä arvioinnin aluetta: 1. Tutkimuksen tieteellinen laatu 2. Tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus 3. Organisaation sitoutuminen sekä muiden tahojen osallistuminen

8 1. Tutkimuksen tieteellinen laatu Tutkimuksen sijoittuminen kansainväliseen tasoon verrattuna Suunnitelma tutkimuksen laadun ja uudistumisen edistämisestä Tutkijakunnan tieteelliset ansiot ja pätevyys Tutkimusympäristön korkea laatu ja sen kehittyminen Kyky houkutella parhaita tutkijoita 8

9 2. Tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus Osoitettu taloudellista kasvua tukeva tai muu merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Suunnitelma vaikuttavuuden vahvistamisesta ja muuntautumiskyvystä Kytkeytyminen innovaatioverkostoihin ja -ekosysteemeihin ja muihin tutkimuksen hyödyntämisen kannalta tärkeisiin tahoihin Kyky houkutella vaikuttavuuden kannalta keskeisiä toimijoita

10 Tutkimuksen vaikuttavuuden roolit ja reitit Tieteellä voi olla yksi tai useampi vaikuttavuuden rooli* - Vaurauden ja hyvinvoinnin lähteenä - Käytäntöjen kehittäjänä - Päätöksenteon perustana - Maailmankuvan ja sivistyksen rakentajana *Tieteen tila 2016:

11 3. Organisaation sitoutuminen sekä muiden tahojen osallistuminen Organisaation strategian ja lippulaivan välinen yhteys Organisaation panostukset ja niiden kehittyminen Lippulaivan kokoonpanon ja kumppanuuksien tarkoituksenmukaisuus ja potentiaali toiminnan kannalta Yhteistyökumppaneiden roolit ja niiden tuomat resurssit Esitetyn suunnitelman toteuttamiskelpoisuus ja seuranta Lippulaivan tuoma lisäarvo

12 Hakemuksen tutkimus- ja vaikuttavuussuunnitelma Perustiedot Tiivistelmä Ennakointi Ydinajatus Tutkimussuunnitelma Tutkimuksen laatu Kompetenssi Organisaatioiden sitoutuminen Vaikuttavuussuunnitelma Tutkimuksen taloudellista kasvua tukeva tai muu merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus 12 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

13 Suunnitelma lippulaivaohjelman hakemusten arviointiprosessista H a k e m u k s e t Asiantuntijoiden rekrytointi Vaikuttavuus Erillisasiantuntijalausuntoja 3/hakemus Tiede Erillisasiantuntijalausuntoja 5/hakemus Yleisjaosto Haastatteluun/ ei myöntö Vaikuttavuus paneeli haastattelut Tiede paneeli haastattelut Yleisjaoston haastattelu Yleisjaoston Myöntö/ ei myöntö

14 Hakujen aikataulut Ensimmäisen haun aikataulu Mahdollisuus kommentoida hakuilmoitusta Lopullinen hakuilmoitus julkaistaan Akatemian verkkosivuilla Lippulaivat -hakuinfo hakemusten kirjoittajille Haku auki Hakemusten arviointi ja päätösten valmistelu marras huhtikuussa 2018 Rahoituspäätökset huhtikuussa 2018 (arviolta 2-4 lippulaivaa rahoitettaisiin) Toisen haun aikataulu Haku auki touko-kesäkuussa 2018 Rahoituspäätökset tammikuussa 2019

15 Yhteyshenkilöt: Ylijohtaja Riitta Maijala, p Johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran, p Johtava tiedeasiantuntija Sirpa Nuotio, p Tiedeasiantuntija Jukka Tanskanen, p SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) SUOMEN AKATEMIA HAKUILMOITUS 1 20.4.2012 KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) Rahoitus Rahoituskausi

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta. 26.9.2016 1 (5) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA MARRASKUUN 2016 (PROFI 3) HAUN HAKUILMOITUS Haku on auki verkkoasioinnissa 26.10. 16.11.2016. Rahoitus toteutuu edellyttäen,

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA 2.12.2014 1 (7) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA TAMMIKUUN 2015 HAUN HAKUILMOITUS Tavoite Yliopistojen profiloituminen vahvuusalueilleen ja yliopistojen välinen työnjako

Lisätiedot

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU 1.12.2016-11.1.2017 Tutkimus- ja innovaatiopalvelut ris@jyu.fi Mitä STN rahoittaa 3. STN-haku Tutkittua tietoa yhteiskunnan tarpeisiin Ratkaisukeskeistä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus

Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto UEF // University of Eastern Finland Jukka Mönkkönen 20.12.2016 1 Tutkimuksen ja koulutuksen yhteiskunnalliset

Lisätiedot

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet OHJE 1 (5) 4.8.2009 Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet Suomen Akatemia ja Tekes avaavat omia FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin ja noudattavat omia hakukäytäntöjään. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.

Lisätiedot

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla 1 Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta päätti kokouksissaan 20.3., 10.4. ja 14.5.2014 rahoittaa

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Ajankohtaista tiedepolitiikassa Ajankohtaista tiedepolitiikassa Heikki Mannila 12.11.2013 1 Tervetuloa! 2 Sisältö Tutkimuksen ja opetuksen rahoitus Suomessa Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi Kustannusmallit Tutkimuslaitosuudistus

Lisätiedot

Konsortiohakemus 1.7.2015

Konsortiohakemus 1.7.2015 1 Konsortiohakemus 1.7.2015 Tämä on Suomen Akatemian hakuilmoituksiin liittyvä ohjeistus konsortiohakemuksen perusteista, jättämisestä, tarvittavista liitteistä ja liitteiden laatimisohjeista sekä hakemuksen

Lisätiedot

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010 Riitta Mustonen 1 12.5.2010 FIRI 2010 -haun tutkimus- ja innovaatiopoliittiset perusteet Osa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa; tutkijat

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Lausunto 1 (9) 12.10.2015 AKA/15/00.03.20/2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019 Julkisen talouden suunnitelman eräitä

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

SHOK uusien tutkimusohjelmien haku 1/2014

SHOK uusien tutkimusohjelmien haku 1/2014 1 (5) SHOK uusien tutkimusohjelmien haku 1/2014 Tekes pyytää hakemuksia strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) uusiksi tutkimusohjelmiksi. Tekes on vuonna 2014 siirtynyt hakumenettelyyn uusien

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen hakuinfotilaisuus

Strategisen tutkimuksen hakuinfotilaisuus Strategisen tutkimuksen hakuinfotilaisuus 29.11.2016 09.00 Tilaisuuden avaus Strategisen tutkimuksen yksikön johtaja Jussi Vauhkonen 09.10 Vuoden 2017 ja 2018 STN-ohjelmien esittely Strategisen tutkimuksen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hakulanseeraustilaisuus 24.4.2015 Helsinki Sisältö Koordinaatiohankkeiden hakuprosessin

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Arktiset meret- tutkimushaku 2014

Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Hakuohjeet Tuomas Lehtinen Mitä arvioimme kaikissa projektityypeissä Kehitettävä innovaatio ja osaaminen sekä tulosten hyödyntäminen Käytettävät voimavarat ja hyödynnettävä

Lisätiedot

Tutkimushankkeiden hallinnointivanhat kiemurat ja uudet tuulet

Tutkimushankkeiden hallinnointivanhat kiemurat ja uudet tuulet Tutkimushankkeiden hallinnointivanhat kiemurat ja uudet tuulet Tampere 27.8.2015 Marita Virtanen, Tekes Hannele Teirikari, Tekes Sinikka Välikangas, Suomen Akatemia Sisältö Tutkimushankkeiden hallinnointi

Lisätiedot

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen Keskeiset muutokset Akatemian rahoitusehdoissa ja -muodoissa Ylijohtaja Riitta Mustonen 1 1.9.2010 Keskeiset muutokset Suomen Akatemian päätös Rahoitusmuotojen uudistus syksyllä 2010 Eduskunnan päätös

Lisätiedot

Hakeminen Challenge Finland vaiheeseen 2.

Hakeminen Challenge Finland vaiheeseen 2. Hakeminen Challenge Finland vaiheeseen 2. Tärkeät päivämäärät: Haku avautuu 3.10.2016 1.11.2016 klo 16.00 mennessä julkisen tutkimuksen suunnitelma ja pyydetyt tiedot Suomen Akatemiaan 14.11.2016 klo 23.59

Lisätiedot

Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus

Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyö 3.1.2012 MUISTIO INNOVATIIVINEN KAUPUNKI -ohjelma Annukka Jyrämä, Timo Heikkinen Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Huippuyksikköseminaari 12.11.2013

Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Puheenjohtajana: yksikön johtaja Arja Kallio 10.00 10.10 Tervetuloa, Yksikön johtaja Arja Kallio 10.10 10.50 Käytännön asioita aloittaville huippuyksiköille, Tiedeasiantuntija

Lisätiedot

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit. Markku Koponen

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit. Markku Koponen Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit GOAL: Kiihdyttää Suomen kasvua - Synnyttää digitaalisen liiketoiminnan kehitysalustoja ja kasvuympäristöjä INKAn tavoitteiden mukaisesti - Kiihdyttää

Lisätiedot

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio 1 2.6.2006 Rahoituksen haku Akatemiasta Uudet hakuajat Sähköinen asiointi Uudet hakuohjeet Hakemus Hakulomake Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedepolitiikassa. Tiedeasiainneuvos, ryhmän päällikkö Erja Heikkinen

Ajankohtaista tiedepolitiikassa. Tiedeasiainneuvos, ryhmän päällikkö Erja Heikkinen Ajankohtaista tiedepolitiikassa Tiedeasiainneuvos, ryhmän päällikkö Erja Heikkinen 2.2.2017 Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka, osaaminen ja kyvykkyydet osana yhteiskunnan toimintalohkoja Osaaminen taaperosta

Lisätiedot

TUTKIJAKOULUJEN LIIKKUVUUSSEMINAARI Suomen Akatemia, Ajankohtaista tutkijakouluista. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto

TUTKIJAKOULUJEN LIIKKUVUUSSEMINAARI Suomen Akatemia, Ajankohtaista tutkijakouluista. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto TUTKIJAKOULUJEN LIIKKUVUUSSEMINAARI Suomen Akatemia, 3.2.2010 Ajankohtaista tutkijakouluista Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto 1 4.2.2010 TUTKIJAKOULUJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN opetusministeriö siirsi 1.1.2008

Lisätiedot

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 11.3.2013 Johdon tuki -yksikkö 1 Miksi, mihin ja miten Akatemia käyttää bibliometrisiä indikaattoreita? Akatemian

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili ) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili ) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili 23.01.22) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 7.10.2015 Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes SHOK infotilaisuus 17.2.2014 Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes DM xx-2013 SHOK-johtoryhmän linjaukset uudistuksiksi Fokusoidaan toimintaa nykyistä terävämpiin osaamiskärkiin tähtäimenä uusien liiketoimintojen

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet. 28.10.2013. Heikki Mannila 2 Kustannusmalli, mallin toteutus ja muut asiat Kustannusmalli: millä tavoin ulkopuolinen rahoittaja mitoittaa yliopistolle tai tutkimuslaitokselle

Lisätiedot

T&k-toiminnan menojen kehitys 2000-luvulla (milj. )

T&k-toiminnan menojen kehitys 2000-luvulla (milj. ) Kokonaiskustannusmalli ja tiedepolitiikka Kokonaiskustannusmalliseminaari 14.4.2011 Johtaja Anita Lehikoinen T&k-toiminnan menojen kehitys 2000-luvulla (milj. ) T&k-toiminnan menojen reaalinen kehitys

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Harry Ekestam harry.ekestam@tem.fi Hankkeiden kansallinen rahoitus Itämeren alueen ohjelmassa 25 % suomalaisten

Lisätiedot

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -info aiehakemuksia valmisteleville 15.1. 2014 Hanna Rantala FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa

Lisätiedot

HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI 2013-2017 AIEHAKU 27.2. 26.3.2012 VARSINAINEN HAKU 30.4. 11.6.2012

HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI 2013-2017 AIEHAKU 27.2. 26.3.2012 VARSINAINEN HAKU 30.4. 11.6.2012 HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI 2013-2017 AIEHAKU 27.2. 26.3.2012 VARSINAINEN HAKU 30.4. 11.6.2012 Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista, innovatiivista ja uusiin tieteellisiin läpimurtoihin

Lisätiedot

Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011

Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011 Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011 9:30 Johdanto Mikko Utriainen, teknologia-asiantuntija, Tekes 9:40 Uudistuva julkisen tutkimuksen rahoitus Asko

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus

Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Strateginen tutkimusavaus Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus Tekesissä 21.8.2012 Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus

Lisätiedot

HANKEYHTEISTYÖ VAI KONSORTIO?

HANKEYHTEISTYÖ VAI KONSORTIO? 1 (7) 29.6.2017 Konsortiohakemus Akatemian hauissa 29.6.2017 Tämä on Suomen Akatemian hakuilmoituksiin liittyvä kooste konsortiohakemuksen perusteista, jättämisestä, tarvittavista liitteistä ja liitteiden

Lisätiedot

Konsortiohakemuksen laatiminen

Konsortiohakemuksen laatiminen 1. Konsortiohakemuksen laatiminen Konsortion vastuullinen johtaja, jonka konsortio itse valitsee, jättää konsortion yhteisen hakemuksen osahankehakemuksineen. Hän luo Akatemian järjestelmään konsortion,

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Horisontti 2020 - kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Johtaja Ari Pouttu Centre for Wireless Communications Oulun yliopisto Esityksen taustoitukseksi: Kolme kokoavaa otsikkoa

Lisätiedot

Huippuyksikköohjelmien viestintä

Huippuyksikköohjelmien viestintä Huippuyksikköohjelmien viestintä 14.12.2011 Riitta Tirronen 1 1 Suomen Akatemian viestinnän tavoitteet viestiä aktiivisesti tutkijoille, tiedeyhteisölle ja päättäjille toiminnastaan keskeisenä tieteellisen

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Strateginen tutkimus yhteiskunnallisen uudistamisen välineenä 3.6.2014 Riikka Heikinheimo 1 Miten instrumentin rakentamisessa on lähdetty liikkeelle? Avoin

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT 15.6.2011 Pauli Niemelä TUTKIJAN URAN IDEA TOHTORIKOULUTUS (Tohtori-/tutkijakoulut), ei ilmeisesti laajene jatkossa, mutta

Lisätiedot

SHOK uusien tutkimusohjelmien haku 2/2014

SHOK uusien tutkimusohjelmien haku 2/2014 1 (5) SHOK uusien tutkimusohjelmien haku 2/2014 Tekes pyytää hakemuksia strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) uusiksi tutkimusohjelmiksi. Tekes on vuonna 2014 siirtynyt hakumenettelyyn uusien

Lisätiedot

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit Markku Koponen

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit Markku Koponen Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit Markku Koponen markku.koponen@tekes.fi Mikä on liiketoimintaekosysteemi? Globaaliin markkinakysyntään kehittyvä ja eri toimijoista koostuva tiivis ja

Lisätiedot

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus 13. kesäkuuta 2017, klo 12:00-15:00 Tieteiden talo, sali 104 Erja Heikkinen Tiedepolitiikan ryhmän päällikkö Korkeakoulu-

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008)

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Varttuneen tutkijan palkkaus Tutkijatohtorin projektin määräraha Suomen Akatemian tutkimusrahoituspäätösten

Lisätiedot

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Elina Juntunen, Suomen Akatemia Erasmus Mundus infopäivä 21.11.2011 1 23.11.2011 Muutama sana Akatemian tuesta tutkijaliikkuvuudelle Akatemian strategia ja kansainvälisen

Lisätiedot

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014 Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Tutkimusorganisaatio Rahoitus yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja muille tutkimusorganisaatioille Strategiseen tutkimusavaukseen Organisaation tiedot Perustiedot Y-tunnus

Lisätiedot

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät SYYSHAKU 2012 1. Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät 1 Hankerahoitus Akatemiahanke Suunnatut akatemiahankkeet Temaattiset haut Kehitystutkimus Kansainväliset yhteishankkeet Tutkimusohjelmat

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS Opetusministeriö 7.1.2009 50/210/2007 OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS Suomen Akatemia edistää

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy Tekesin Innovation Scout rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille kansainvälisen innovaatio-osaamisen kehittämiseksi korkeakouluissa ja tutkimusorganisaatioissa (ent. KINO) 1 Hakuaika Haku aukeaa 15.8.2016

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartan päivitys 2013. Ohjeet tutkimusinfrastruktuureiden tiekarttapäivityksen hanke-esityksille

Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartan päivitys 2013. Ohjeet tutkimusinfrastruktuureiden tiekarttapäivityksen hanke-esityksille Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartan päivitys 2013 Ohjeet tutkimusinfrastruktuureiden tiekarttapäivityksen hanke-esityksille 1 PÄIVITYKSEN TAVOITTEET JA KATEGORIAT... 3 1.1 Tutkimusinfrastruktuurien

Lisätiedot

Ihmiset bisneksen uudistajina. Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa

Ihmiset bisneksen uudistajina. Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa Ihmiset bisneksen uudistajina Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa Tutkimushaun infotilaisuus 30.9.2014 Finlandia-talo Haun kuvaus

Lisätiedot

Tekesin hakuohje FiDiPro Professori- ja FiDiPro Fellow -rahoitukselle

Tekesin hakuohje FiDiPro Professori- ja FiDiPro Fellow -rahoitukselle OHj Ohje 1 (5) Tekesin hakuohje FiDiPro Professori- ja FiDiPro Fellow -rahoitukselle 1 Perustiedot FiDiPro-rahoituksesta Suomen Akatemia ja Tekes avaavat FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin. Hauissa

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa

Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa Pirjo Kutinlahti ETIIKAN PÄIVÄ 2017: TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ 15.3.2017, Tieteiden talo, Helsinki KÄRKIHANKE 5: VAHVISTETAAN

Lisätiedot

Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6.

Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6. Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa Julkisen tutkimuksen haku 1.9.2014-28.11.2014 Nuppu Rouhiainen 2.6.2014 DM1291371 Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku,

Lisätiedot

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja osaamisen hallinto kiinteistö- ja rakennusalalla VTV:n työpaja, Helsinki, 11.4.2013

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöt tutkimustoimijoina DOSENT TI JORMA NIEMELÄ MIPA-HANKE / DIAK

Päihde- ja mielenterveysjärjestöt tutkimustoimijoina DOSENT TI JORMA NIEMELÄ MIPA-HANKE / DIAK Päihde- ja mielenterveysjärjestöt tutkimustoimijoina DOSENT TI JORMA NIEMELÄ MIPA-HANKE / DIAK 4.4.2014 4.4.2017 DOKTRIINI.FI / ENNU OY 2 Monimuotoinen tiedon tuottaminen Tutkimuspohjainen kehittämistyö

Lisätiedot

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen

Lisätiedot

Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia

Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia Heikki Mannila 14.1.2015 1 Tutkimuksen ja korkeakoulutuksen rahoitus Valtiollinen (ym.) rahoitus vuonna 2013, miljoonia euroja Yliopistot 1850 Yliopistot,

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus)

Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus) Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus) Teol. tdk. 14.12.2009 C1, liite Kvestuuri on 2.11.2009 antamallaan

Lisätiedot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Biotekniikkaviikon päätapahtuma Biotekniikkaviikon päätapahtuma 3.10.2013 Finlandia-talo Tietoyhteiskunta ja biotekniikka Marja Makarow Knowledge triangle Tietokolmio Tietoyhteiskunnan kivijalka TUTKIMUS Rahalla tietoa Tiedosta rahaa

Lisätiedot

Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan

Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan Jussi Kivikoski 9.4.2010 Taustaa Keskittymissä on tehtävä valintoja Kaikkea tekemistä ei ole ollut tarkoitus siirtää keskittymiin. Rahoituksen vaikuttavuus on parempi

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille. Kimmo Kanto / Markku Lämsä , Helsinki

Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille. Kimmo Kanto / Markku Lämsä , Helsinki Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille Kimmo Kanto / Markku Lämsä 21.9.2016, Helsinki Hallituksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä 1 Strateginen tutkimus Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto tutkimuksessa haetaan

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Hankehaku esimerkkinä Susineva Jalasjärven Susinevan vesiensuojelun

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot